Kesäpäiväkirja 9. sivu

Tämä on jo toinen kerta, kun innokas mies on viattomassa ja hyväätarkoittavassa avustusyrityksessään saanut minut päästelemään suustani perkeleitä. Tällainen on niin harvinaista meikäläiselle, että itsekin hätkähdän kiroamistani.

Puolituttu kylän mies on ottanut ja niittänyt leikkuukoneensa julmilla terillä ikioman aurinkoniittyni kukkakedon matalaksi. Niityllä kasvaa villiä luonnonkukkaa ja erilaisia heiniä ja jopa kaislaviritelmiä, jotka houkuttelevat luokseen perhosia ja rikkaan hyönteiskannan erilaisia heinäsirkkoja ja kirjavakilpisiä luteita myöten. Mitäs minä nyt valokuvaan, kun hyönteiskanta on siirtynyt muilla maille? Kukas minulle nyt sirittää, kun kuljen niitetyn sängen ohi rantaan?

Jo marraskuun kaamoksessa alan aina haaveilla siitä, kun sitten kesällä niitylläni paistaa aurinko ja merituuli heiluttaa ruohonvarsia, joihin sirkat takertuvat soittamaan viuluaan ja kun ukonkorento lepuuttaa siipiään edellisvuotisessa väinönputken varessa. Muisto ja odotus niityn valosta ja äänistä antaa voimaa kestää kaamosajan.

Viimevuotinen niityn leikkaaja oli sukulaismies, joka kaivurillaan ohimennessään ja hyvän hyvyyttään leikata livautti niittyni juurta myöten matalaksi, niin että lanatuksi tulivat myös reunassa kasvavat puutarhavadelmat ja luumupuun puolitoistametriset alut. Vain varrentyngät repsottivat vinosti maata vasten, kun kuljin tuhotulla niityllä. Tänä vuonna olen iloinnut kymmenkunnasta luumupuun versosta, jotka ovat levinneet pellon pohjoisreunaan. Nyt ne onneksi säästyivät, sillä tämänkertainen hyväntekijä jätti reunat leikkaamatta. Hän on ajanut leikkuukoneellaan myös kylän tienreunan kukinnot matalaksi, vaikka kukat eivät estä autoilijoiden näkyvyyttä. Nyt reunoja rumentaa kellertävä sänki, kun se juuri oli rehevänään kukkia, harakankelloja, päivänkakkaroita, ukonputkia ja apiloita. Mikä siinä luonnon kasvussa on niin pelottavaa, että kaikki kaunis pitää nitistää? Onko kyseessä sama ihmisrotu kuin taloyhtiöiden moottorisahamurhaajat, jotka keväisin leikkaavat alas kaiken niin kauan kuin vehkeessä riittää bensaa?

Olen joskus miettinyt, että kuka tässä erikoinen oikein on. Se joka kuvaa maanpinnassa möyrien hyönteisiä ja niityn elämää ja nauttii joka korresta, vai se joka sen korren katkaisee hyötynäkökohtiin vedoten. Ensi kesää varten on pykättävä kieltotaulu pellon reunaan: NIITTO KIELLETTY PRKL! AJO SILTARUMMUN YLI KIELLETTY! VARO HARAKANKELLOJA JA ALSIKEAPILAA TALLAUTUMASTA TRAKTORINPYÖRIESI ALLE! Auttaisikohan tuo? En osaa nimittäin kieltää kuin noita kahta miestä, ja ainahan voi ilmaantua kolmas hyväntekijä, joka ohimennessään leiskauttaa avuttoman yksinäisen leidin pellon kysymättä matalaksi, jotta tämä pääsee paremmin rantaansa.


(Valokuvat Iines)