Blogipiireissä on tänä kesänä kiertänyt briljantin blogin meemi. Tunnustuksen saanut nimeää seitsemän muuta briljanttia skribenttiä, ja näin briljanttien määrä paisuu kuin lämpimään unohtunut pullataikina.
Meemi sinänsä on hauska ja harmiton, mutta ohittaa ehkä jonkin verran sanan briljantti kattaman tarkoitteen. Väliäkö hällä, varsinkaan kauniina kesäiltana, mutta itseäni saamani tunnustuspalkinto (kiitos Sari ja Liisa) innosti pohtimaan asiaa tosissani, ikään kuin meemin ohi ja oheistuotteena. Millainen siis oikeasti olisi briljantti bloggaaja, jos emme laskisi briljanteiksi lähinnä omia rakkaita blogituttujamme, joita haluamme ilahduttaa?
Briljantti bloggaaja on mielestäni eri ominaisuuksilla varustettu kuin vaikkapa briljantti filosofi tai briljantti feministi tai briljantti oppilas. Briljanttius ei siis ole ominaisuus, joka kattaa ihmisen aina, kaikissa tilanteissa, vaan se on ominaisuus, joka kytkeytyy suppeammin tarkoitteeseensa, usein vain siihen osa-alueeseen, josta kulloinkin on puhe.
Voidaan siis sanoa, että tiedemies tai toimittaja ei ole aina briljantti bloggaaja, vaan asiantuntija voi olla kaikessa tietämyksessään surkea päreen veistäjä. Olisi briljanttia huomata, mikä lukijoita kiinnostaa, sillä blogi totisesti on vuorovaikutusta, ei monologia, ei opinnäytetyö, ei yksinäistä suoltamista vailla lukijan kohtaamista tai vastaanottamista. Blogipäre on alustus keskustelulle tai ajatuksille, ei lopputulema, ei piste. Muunlainen näkemys päreestä ei liene briljanttia, sallittua toki.
Briljantilla eli välkyllä bloggaajalla tai blogilla on mielestäni kolme selkeää ominaisuutta, jotka ovat samalla hyvän bloggaamisen tuntomerkkejä.
1. Avoimuus, oman persoonan läpitunkeminen
Henkilökohtainen ote kirjoittamisessa on tärkein keino saada blogista briljantti. Ei ole välkkyä blogia, jossa kirjoittaja ei anna itseään rehellisesti lukijoille, sekä päreessä että kommenteissa. Tästä on mielestäni paras esimerkki Minhin blogi. Onko kukaan muu antanut itseään yhtä kokonaisesti blogosfäärin alttarille? Kuitenkin blogi on mitä suurimmassa määrin yleispätevää, kuten yksityinen aina on. Rankkaan tämän blogin briljanttilistani huipulle.
2. Hyvä kieli
Hyvä kieli on muutakin kuin kirjakieltä. Kieli on sidoksissa blogin tyyliin - esimerkiksi edellä mainittu Minhin blogi on elävää ja hyvää kieltä - omassa sarjassaan. Pääperiaate mielestäni on, että kieli sopii blogin linjaan. Yhteisenä nimittäjänä kuitenkin on se, että bloggaajan tulee osata hyvää yleissuomea, sen tulee kuultaa tekstistä läpi. Alkeelliset oikeinkirjoitusvirheet syövät minkä tahansa tekstin uskottavuuden, samoin teinixisen irc-blogityylin tavoittelu kiinnostanee tuskin teinixejäkään. Lukijoita näillä irc-vuodatusblogeilla ei juuri näytä olevan. Huolimattomasti kirjoitettu blogi ei voi koskaan olla briljantti ihan syystä, että siinä ei ole huomioitu lukijan lukumukavuutta. (Briljanttiuteen liittyy tässä myös blogin visuaalinen puoli - ei ole briljanttia vetää tekstiä mustalle pohjalle etenkään, jos kirjasinkoko on small.)
3. Tuoreus
Kiinnostaako lukijaa historian tai päiväntuoreenkaan aiheenkaan penkominen, esitelmöiminen, jos jutussa ei ole tuoretta omaa näkökulmaa? Mainittakoon tässä tyyppiesimerkkinä Helsingin Sanomien Ilkka Malmbergin tuoreet ja hyvin omakohtaiset näkemykset vaikkapa Tuntemattoman sotilaan sotilashahmoista persoonina. Toimisivat mainiosti blogipäreinäkin. Malmberg saisi perustaa blogin! Uskon, että Kemppinen saisi vakavan kilpailijan. Runoblogeissa muuten tämä tuoreus-kohta toimii hyvin. Runokuvahan ei voi olla hyvä, jos se ei ole tuore. Itseeni kolahtaneimmat runokuvat ovat löytyneet Karri Kokon ja Lauran blogeista. Blogit tuntuvat samalla omakohtaiselta - tätähän emme voi tietää - joten briljantin bloggaamisen kriteerit täyttyvät paukkuen.
Muitakin briljantteja ominaisuuksia toki on, mutta itse korostan näitä kolmea ylitse muiden. Muita kuin tekstissä linkattuja briljantteja bloggaajia olen maininnut toisaalla. Briljanttia pärettämistä löytyy myös mm. Saaralta, Rauno Räsäseltä, Ripsalta, Sedikseltä, Prosperolta, Homo Garrulukselta ja monelta muulta lukemaltani bloggaajalta, joita en jaksa enää linkittää tähän. (PS Kuvablogien briljantit kuvaajat eivät ole tässä mukana!)
(Kuva Henri Toulouse-Lautrec, Omakuva)
Voi kiitos, Iines, mutta näkis vaan, että meikäkin jotain briljanttia vielä joskus bloggaa...
VastaaPoistaKiitoksia myös minulta. Runokuvieni tuoreudesta en mene takuuseen, mutta jos sillä tarkoitetaan tunkkaisuuden tai väljähtäneen vastakohtaa, niin mikäs siinä. Omakohtaisuuden tuntu taas saattaa johtua siitä, etten pelkää näyttää keskeneräistä, luonnosmaista, hapuilun tilassa olevaa. Eli kepulikonstein tuotetun "kokeellisen" runon ohella teen myös peruslyyristä, omista tunnoistani kertovaa. Kaunista en ainakaan aio välttää yrittämästä.
VastaaPoistaSaara, jos kokee olevansa kirjoittamisensa kanssa kaputt, förbi tms., niin sehän on varma merkki resurssien uudelleen järjestäytmisvaiheesta, joka enteilee kirjallista uutta kukoistusta.
VastaaPoistaKk, tuoreella kuvalla tarkoitin juuri tuollaista valokeilan suuntaamista kohtaan, joka on ollut pimennossa, tavallla, jota ei ole ennen nähty. Tuloksena on kuva, jonka hoksaa ja jonka tunnistaa, vaikka se on uusi ja erilainen, ja usein kaunis. Ihminen hakee kauneutta.
iines
VastaaPoistaTäällä Turo. Mä kiitän sua. Sä olet ihana. Saan voimaa sinusta.
Nämä nimeämispäreet vaan ovat vähän vaarallisia. Huomaan nyt jo, että poimiessani helmiä olen samalla pyllistänyt toisaalle. Tunnen samanlaisia tuskia kun työssäni jakaessani numeroita keväällä. Arviointi ja arvostelu on toisaalta tarpeetonta, vaikka mielellään kannustusta antaakin.
VastaaPoistaMageeta!
VastaaPoistaIines, minä olen mennyt aika monta kertaa elämässäni läpi sen kuuluisan harmaan kiven, ja todennäköisesti siitä johtuu, että minun on vaikea suhtautua kehuun.
VastaaPoistaOlen iloinen jos jotkut postaukset saavat vastakaikua sinunkin päässäsi!
Yritän kovasti puhua asiaa, eli kyse ei ole minusta oikeastaan lainkaan, vaan minun pääni kautta tulleista asioista.
Onneksi me ollaan ihmiset erilaisia. Ois kamalaa jos joku oikeasti keksisi jonkinmoisen klooni-ihmisen.
Ripsa,
VastaaPoistaluulen että itse kunkin on vaikea suhtautua kehuihin luontevasti - yleensä ne saavat ainakin minut kiemurtelemaan kuin olisi muurahaisia pöksyissä. Harva kai on niin vakuuttunut omasta erinomaisuudestaan, että suhtautuu kehuihin itsestäänselvyytenä tai edes luontevasti.
Luterilainen kieltävä kasvatus on omiaan pilaamaan itsestään nauttimisen ja itseensä uskomisen. Hassua että se oman ilon ja nautinnon kieltäminen istuu edelleen kasvatuksessa jossain määrin.
Noin nelivuotiaana istuin äidin pyörän takana, ja naapurin täti ojensi minulle ison punaisen omenan ohittaessamme hänen puutarhaansa. - Mutta Iines! huudahti äiti toruvasti, kun omena jo oli ihastuneessa kädessäni. Mitähän minä tein väärin? (Ja miksi tämä tapaus on piirtynyt muistiini kuvankirkkaasti?)
Ohoh, kiitos! Tämä tuntuu rehellisesti sanottuna paremmalta kuin Briljatti-prenikan saaminen. On kivaa saada kehuja, varsinkin kun itsetunto bloggaamisen kanssa on hyvinkin ailahtelevainen. Kuten on myös kirjoittamiseen keskittyminen, inspiraatio ja rajanveto;joskus tuntuu, että sitä itsensäpaljastelua blogissa seuraa rangaistus: jotkut lukijat syynäävät bloggaajan henkilökohtaista elämää blogin kautta ja vaikeista asioista kirjoittaminen antaa ihmisille luvan nuhdella ja moraalisaarnata, kyseenalaistaa bloggaaja ihmisenä ja antaa elämänohjeita tai haukkua pataluhaksi.
VastaaPoistaTietysti, koska kyseessä on päiväkirjamainen blogi(siis minun), on joillekin kauhean vaikeaa ymmärtää että se on blogi, eikä velvoita minua selittämään tai selostamaan kaikkia asioitani tai yhtään mitään asioitani, jos siltä ei tunnu.
Ehdottomasti eniten blogi on kuitenkin tärkeä ja ihana paikka, jota ilman olisi vaikea olla, kun sen kanssa on kuitenkin elänyt melko tiiviisti jo muutamia vuosia. Suurin osa kommentoivista lukijoista on ihania ja kiinnostavia ihmisiä, kommentit hyviä, fiksuja ja hauskoja. Muistan joitakin kommenttiketjuja pitkän ajan takaa, niin hyviä ne välillä ovat.
Jatkuvasti tulee kritiikkiä [i]lukijoille[/i] "minhin nuolemisesta","ihqutuksesta", "fanittamisesta", "kritiikittömästä taputtamisesta" jne. Se on minusta todella kurjaa, että joku ei ikäänkuin uskalla kommentoida, kun pelkää saavansa nuoleskelijan leiman. Tällaista sähköpostia on tullut monesti ja se on käsittämätöntä.
Saaralle olisin sanonut muuten ihan samaa kuin Iines, kun bloggaaminen tökkii ja on väsynyt blogiinsa tai kirjoittamiseensa, on yleensä tulossa kukoistuskausi vähän ajan päästä. Että ei mitään paineita, Saara..
Jaa, mutta mitäs minä täällä jaarittelen, ihan kuin olisin jotain Oscar-puhetta pitämässä. Hieman noloa.
-minh-
Yritin ilmeisesti kursivoida jotain sanaa tuossa kommentissa, voi morjens..
VastaaPoista-minh-
Minh: "Jaa, mutta mitäs minä täällä jaarittelen, ihan kuin olisin jotain Oscar-puhetta pitämässä. Hieman noloa."
VastaaPoistaIineshän jo tuossa aiemmin kuvasi tämän "Kahvikin on tälläistä tiskivettä ja kakkukin on likilaskuinen" -ilmiötä, josta tämä Minhin loppusilaus on hyvä esimerkki.
Vaikka minulla on hyvä itsetunto niin aina kun joku kehuu minua automaattisesti ajattelen: Mitä se vittuilee? Ja alan miettiä kuinka voisin vittuilla takaisin.
Kehujen vastaanottaminen on taitolaji.
Niin, Minh, siis tämä oli samalla briljantti-läpyskän anto, ehkä vain hieman tavanomaista tarkemmin perusteltuna. En vain huomannut panna kylttiä tähän postaukseen. Mutta ole hyvä!
VastaaPoista"Kahvikin on tälläistä tiskivettä ja kakkukin on likilaskuinen"
Kiitos aamunauruista, Johannes. Juuri tuommoista se on, etenkin täällä maalla ihan konkreettisestikin: "Tämä on vain tällaista itsetekemää".
Johannes kirjoitti:
VastaaPoista'Vaikka minulla on hyvä itsetunto niin aina kun joku kehuu minua automaattisesti ajattelen: Mitä se vittuilee? Ja alan miettiä kuinka voisin vittuilla takaisin.'
Kehujen vastaanottaminen on taitolaji.'
*
Nappiin meni. Toisin sanoen osui ja upposi. Viiden ruudun taisteluristeilijä Räsänen meinaan. Sata hymiötä tähän.
*
No - kyllä kehutkin joskus tuntuvat aivan taivaallisilta - ainakin silloin, kun tietää ansainneensa ne - ja kun ne saa henkilöltä, jolta niitä eniten kaipaa.
kiitti on tosi hyvä tämä blogi, iines!
VastaaPoistaMietteesi briljantista bloggaamisesta ovat varsin käypäisiä kaikkeen kirjoittamiseen. Kukapa ei arvostaisi tuoreutta, hyvää kieltä ja persoonallisutta? Jo muinainen äidinkielen opettajani korosti näitä asioita.
VastaaPoistaBlogien maailma on minulle melko uusi kokemus, vaikka olenkin elättänyt aina itseni kirjoittamalla. En vieläkään hallitse edes alan sanastoa. Mitä esimerkiksi tarkoittaa meemi? Ja kun Iines kerran laittoi minulle terveisiä oli lauseen perässä :D. Tarkoittiko se nyt D-kuppia vai pilkkaa ja irvistystä? En tosiaankaan tiedä.
Mahdanko olla kovasti väärässä, jos väitän, että bloggaamisessa on aika lailla sisäänlämpiävyyttä? Monesti putoan kärryiltä, kun bloggaaja vastaa toiselle. Bloggaajat myös jakelevat toisilleen erilaisia kunniamainintoja ja kiittävät niiden saamisesta toisiaan. Ja siinä nyt ei ole mitään pahaa, kaukana siitä! Kehuvathan pappatunturien omistajatkin toistensa ajopelejä kokoontumisajoissaan.
Tänne Iineksen kesämökille eksyin aivan sattumalta seuratessani tasa-arvokeskustelua aivan muualla. Iineksen tyyni, huumorintajuinen ja muita kirjoittajia arvostava ote viehätti minua niin, että jäin juttelemaan itsekin. Luen myös Iineksen ystävien blogeja ja jotain olen sinnekin naputellut. Parhaillaan kerään rohkeutta osallistuakseni Ontuvan Rabelaisin filosofisiin mietelmiin ja hurjiin sanaleikkeihin. Ikävä kyllä omista filosofian opinnoistani on niin kauan, että täytyy hiukan kerrata ensin.
Iines kuulunee blogistaniassa menestyjiin. Hänen päreisiinsä (mistä tuo sana muuten tulee?) otetaan kantaa ja olen ymmärtänyt, että ilman nettiystäviään Iines vallan ikävystyisi. Ilman Iinestä blogimaailma taas olisi kuin pilvinen päivä ilman emäntää vintin rappusilla, vai kuinka se sananlasku nyt taas menikään.
Tietenkin on myös niitä, joiden blogeissa käy päivittäin jopa tuhansia lukijoita. Eräät heistä näköjään myyvät jo ilmoitustilaa juttujensa kylkiäisinä. Mikäpä siinä.
Mutta sitten on myös niitä, jotka purkavat sydänverensä nettiin saamatta koskaan ainuttakaan kommenttia. Erään sellaisen löysin, kun napautin Iineksen henkilötietojen kohtaa "Location", jossa siis lukee että "pikkukaupunki". Sieltä tuli näkyviin toinen kuva ja nimimerkki "Freak", 13-vuotias tyttö, joka sairastaa anoreksiaa ja masennusta.
Miten mielelläni napauttaisin hänelle pari rohkaisun sanaa, mutta sehän ei käy! Olen mies, lisäksi aika vanha, enkä ehkä osaa sovittaa sanojani niin, ettei minua oitis luulla pedofiiliksi. Kenties Freakilla on tiedostava täti, joka nimimerkki "vaarin" nähtyään hälyttää nettipoliisin liikkeelle ja kohta seisoo oveni takana ylikonstaapeli ja tiukkasuinen sosiaalityöntekijä.
Freak säälittää minua todella. Kukaan ei ole vaivautunut vastaamaan hänelle. Pyydänkin nyt, että joku tämän kommentin lukeneista naisista kirjoittaisi hänelle muutaman rohkaisevan sanan. Kenties jo se, että nettiavaruuden ääretttömyyksistä löytyy edes yksi ymmärtäjä, auttaa häntä kestämään aikuiseksi kasvamisen kauheat vuodet.
Iines itse sanoi, että blogi merkitsee vuorovaikutusta, ei monologia ja tätä varmaan myös Freak odottaa.
Vaari
Kiitos, itse nakkulakin tuli vielä kaupan päälle!
VastaaPoistaItsekin kyllä repesin, kun luin tänään Johanneksen kommentin. Mikä siinä on, että täytyy niin kovasti varoa sitä "ylpistymistä", ettei vain vaikuttaisi ylpeältä, kun joku kehaisee ja siitä haluaa kiittää? Kommenttini oli aivan hyvä, eikä kusi noussut päähän ja sitten piti mitätöidä itseni tuolla loppuhuomautuksella..no, oppia ikä kaikki:D
-minh-
Vaari,
VastaaPoistameemi on eräänlainen kiertokysely, kiertohaaste, johon jokainen haastettu vastaa vuorollaan, omalla tavallaan haastaen samalla edelleen muita kyselyyn.
Hymiö :D tarkoittaa iloista naurua, ja se on positiivinen merkki.
On tosiaan valitettavan paljon blogeja, joissa ei ole kommentteja. Tämä johtuu blogien suuresta määrästä ja mainitsemastasi sisäänpäinlämpiävyydestä, ns. sisäpiirihengestä, jota itse vierastan melko lailla siitäkin huolimatta, että pidän kovasti vakiokommentoijistani.
Se miksi joihinkin blogeihin ei kommentoida, voi johtua myös siitä, että kyseinen bloggaaja ei itse kommentoi muiden blogeissa. Varmin tapa saada kommentteja on nimittäin kommentoida itse ainakin uutena ahkerasti. Tätäkin vähän vierastan, sillä paljon näkee kommentteja, joissa on vain moikkauksen tyylinen virkkeen vääntö, ei sen kummempaa sisältöä. Kyllä sanoisin, että itse kommentoin välittömästi, kun minulla on sanottavaa, kun kiinnostaa, vaikka en tunne bloggaajaa. - Koetan etsiä mainitsemasi Freakin blogin - hieman epämääräisen osoitteen annoit.
Iines, Freakin osoite on kaiketi http://www.blogger.com/profile/13636838369479798241
VastaaPoistaTällainen tunnus joka tapauksessa ilmestyi ruudun ylälaitaan. Minä löysin Freakin tosiaan sinun kuvasi lähettyviltä, siitä, missä mainitaan asuinpaikkasi. Ehkä se kohta näkyy omalla ruudullasi eri tavalla.
Et kertonut, kuinka läppärisi remontti onnistui. Saitko sen korjatuksi vai pitikö ostaa uusi? Sankat ihailijalaumasi odottavat tarkkaa raporttia tapahtuneesta.
Viime viikonlopun vietin Turun saaristossa miljonäärihuvilalla. Kyllä sellainen elämä on aika köyhää. Siinä olisi hyvä päreen aihe, jos sellaisia kirjoittelisin.
Katselin siellä merikortteja ja arvioin, että sinun juttusi syntyvät Reilan lähellä. Vai menikö pahasti pieleen?
Vaari
Vaari,
VastaaPoistaei voi olla totta, että arviosi osui ihan nappiin.. Siis minä kuuntelen paraikaa Reilan kovapanosammuntoja, vai mitä sotaharjoituksia ne ovat. Kauheita jyskeitä ollut koko ilta!
Kirjoitan konejutustani kesäpäiväkirjan päreeseen.
Vähän vielä tuosta Freakin blogista, jonka luin nyt läpi, vaarin kommentin johdosta.
VastaaPoistaOlen joskus kirjoittanut jotakin näihin sairaskertomuksiin, jotka on kirjoitettu ahdistuksessa ja yleisessä elämäntuskassa. Luulen kuitenkin, että en ole se "täti", joka sanoo toiselle, miten pitää elää. Tiedän myös sen, että anorektikon neuvominen on turhaa tällä tasolla - kaikki valuu kuin vesi hanhen selästä. Uskon Freakin sitä paitsi kaipaavan eniten ikäistään tukea ja seuraa.
Myötätuntoni on Freakin puolella, mutta olen sanaton ja keinoton tällaisen edessä. Ainoa mitä voisin tehdä, on kuuntelu ja se, että sallisin toisen kirjoittaa kaiken itsestään ulos. En kuitenkaan löytänyt vielä tuosta kohtaa, josta olisin saanut kiinni ja olisin voinut osoittaa kuuntelevani häntä arvostaen hänen persoonaansa - ilman hymistelyä.
Jään vain kysymään, missä ovat tytön läheiset, jos eivät huomaa, että tyttö syö vain yhden omenan?