Olen vaan arka itse nimeämään näitä tunnustuksia eteenpäin, sillä aina tuntuu, että kun nostaa yhden, pyllistää sadalle muulle. Koetetaanpa nyt kuitenkin!
Blogiystävän tunnustuksen voisin antaa Leonooralle, joka on aina muistanut minua ja kommentoinutkin, vaikkei juttu ole ollut kummoinenkaan. Kiitos tästä siis Leonooralle, joka taitaa kyllä parhaillaan olla jo kesätauolla.
Monia muitakin pidän blogiystävinä, ja annan yhteispokaalin kaikille bloggaajatovereille, jotka jaksavat keskustella kanssani, jokuset hyvinkin usein, jokuset hieman harvemmin.
Aivotunnustuksen voisin antaa kahdelle vahvalle naiselle, Anitalle ja Annikille. Molemmilla on blogeissaan mielenkiintoisia aiheita ja hyviä näkökulmia, Anitalla kypsempää rauhallista pohdiskelua ja tapahtumien ja paikkojen esittelyä ja kerrontaa, ja Annikilla raikkaan omaperäisiä, suorastaan oivallisia piuhojen uudelleenkytkentöjä.
Tämä vaikeus nostaa bloggaajia pramille johtunee muuten osittain ujoudesta, mutta paljolti myös opettajataustasta, sillä koulussahan sisäistetty periaate on oppilaitten tasa-arvoinen kohtelu: ketään ei nosteta ylitse muiden, vaikka ansaitsisikin ylimääräistä tunnustusta.
Hyvät oppilaathan tästä demokratiasta kärsivät, erikoisesti lahjakkaat ja kaikkein eniten superlahjakkaat, sillä opettajan päähuomio ja ajankäyttö suomalaisissa kouluissa kohdistuu aina heikompiin oppilaisiin. Juuri tämä takaa myös hyvät Pisa-tulokset: meillä ei ole paljon heikkoja, vaan kaikki osaavat lukea tyydyttävästi ja jopa ymmärtää luetun tekstin jollakin tyydyttävällä tasolla.
Kiinnostaisi vaan tietää, mitkä olisivat tulokset, jos mitattaisiinkin suoranaista lahjakkuutta. Minusta koulu hukkaa heidät, ja jättää oman lahjakkuutensa varaan.
Blogiystävän tunnustuksen voisin antaa Leonooralle, joka on aina muistanut minua ja kommentoinutkin, vaikkei juttu ole ollut kummoinenkaan. Kiitos tästä siis Leonooralle, joka taitaa kyllä parhaillaan olla jo kesätauolla.
Monia muitakin pidän blogiystävinä, ja annan yhteispokaalin kaikille bloggaajatovereille, jotka jaksavat keskustella kanssani, jokuset hyvinkin usein, jokuset hieman harvemmin.
Aivotunnustuksen voisin antaa kahdelle vahvalle naiselle, Anitalle ja Annikille. Molemmilla on blogeissaan mielenkiintoisia aiheita ja hyviä näkökulmia, Anitalla kypsempää rauhallista pohdiskelua ja tapahtumien ja paikkojen esittelyä ja kerrontaa, ja Annikilla raikkaan omaperäisiä, suorastaan oivallisia piuhojen uudelleenkytkentöjä.
Tämä vaikeus nostaa bloggaajia pramille johtunee muuten osittain ujoudesta, mutta paljolti myös opettajataustasta, sillä koulussahan sisäistetty periaate on oppilaitten tasa-arvoinen kohtelu: ketään ei nosteta ylitse muiden, vaikka ansaitsisikin ylimääräistä tunnustusta.
Hyvät oppilaathan tästä demokratiasta kärsivät, erikoisesti lahjakkaat ja kaikkein eniten superlahjakkaat, sillä opettajan päähuomio ja ajankäyttö suomalaisissa kouluissa kohdistuu aina heikompiin oppilaisiin. Juuri tämä takaa myös hyvät Pisa-tulokset: meillä ei ole paljon heikkoja, vaan kaikki osaavat lukea tyydyttävästi ja jopa ymmärtää luetun tekstin jollakin tyydyttävällä tasolla.
Kiinnostaisi vaan tietää, mitkä olisivat tulokset, jos mitattaisiinkin suoranaista lahjakkuutta. Minusta koulu hukkaa heidät, ja jättää oman lahjakkuutensa varaan.
Kiitos tunnustuksesta. Mieltä lämmittää, kun tunnustetaan.
VastaaPoistaOlisikohan se yleissuomalainen piirre, että kiitosta on hankalaa antaa ja ottaa vastaan, kun ei kulttuuriympäristö sitä suosi. Ehkä suomalaiset oppivat joskus antamaan positiivistakin palutetta, kun kerran ovat oppineet halaamaann toisiaan. Pohjalaiselle ja satakuntalaiselle jäykkäselkäisyydelle halaaminen tosin taitaa olla vaikeata. Tunnistan sen vaikeuden itsessäni, pohjalaisen isoäidin kasvattama kun olen.
Myönnän, että blogitunnustusten antaminen on vaikeata siksi että nimeällä yhden tai muutaman blogin, jättää kiitoksen ulkopuolelle paljon hyviä blogeja. Siksi monet inhoavat blogikiitoksia eivätkä kierrätä niitä eteenpäin. Minäkin olen joskus syyllistynyt sellaiseen, mistä olen pahoillani.
Kiinnostaisi vaan tietää, mitkä olisivat tulokset, jos mitattaisiinkin suoranaista lahjakkuutta. Minusta koulu hukkaa heidät, ja jättää oman lahjakkuutensa varaan.Onnea pysteistä! Ja rohkeudesta olla erimieltä lahjakkuustutkijoiden kanssa. Toimittajan referoimana [P]rofessori Kari Uusikylä on jo pitkään ollut peruskoulun puolestapuhuja. Lahjakkuustutkija uskoo vahvasti yhden ja yhteisen peruskoulun kykyyn kasvattaa koko oppilaskirjoa.
VastaaPoistahttp://www.aikakauslehdet.fi/al_koulussa/artikkelipankki/reppu_selkaan.htm
Anita,
VastaaPoistaminäkin olen pahoillani, että olen myös jättänyt tunnustuksen kierrättämisen väliin montakin kertaa sysäämällä sen vain blogini "sivupalkkilaisille". Koetan jatkossa nimetä vieläkin useamman, jos joitain tunnustuksia vielä tulee. On selvää, että kuka tahansa saaja ilahtuu, vaikkei olisikaan edes kovin hyvä tuttu myöntäneen bloggaajan kanssa. Miksi siis ei jakaisi iloa eteenpäin.
Kiitoksen vastaanottaminen on kyllä vaikeaa suomalaiselle, ja tunnistan tästä itseni täysin. Kiemurtelen pystiä ihaillessani vaivaantuneesti, ja mietin ovatko muut ollenkaan samaa mieltä siitä, että pysti tuli minulle - vaikka hykertelen siis samalla tyytyväisyydestä ja ilosta.
Juha,
VastaaPoistakyllä minä pääosin kannatan Kari Uusikylän ajatusmalleja peruskoulusta. Eihän suomalaisen koululaitoksen aivan erinomaista ominaislaatua suhteessa koko maailman kouluihin voi kieltää.
Oppilaan on hyvä olla suomalaisessa peruskoulussa, sillä opetus on korkealaatuista, opettajat maailman parhaiten koulutetuja tähän tehtävään. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto ilmaisine aterioineen ja muine eriytettyine palveluineen pelaa niin hyvin kuin niillä resurssein mahdollista. Ennen kaikkea heikonkin oppilaan on hyvä olla koulussa, sillä on monelaisia tukitoimia.
Lahjakkaita oppilaita varten tarjotaan kuitenkin vain opetuksen eriyttämistä. Tämä on naurettava farssinomainen mantra, jota ei edes pystytä toteuttamaan peruskoulussa, eikä lukiossakaan. Opettajalla ei yksinkertaisesti ole aikaa keskittyä yhden lahjakkaan oppilaan erikoisopastukseen uusille urille, kun heikot oppilaat ja ylimääräistä huomiota kaipaavat oppilaat vievät leijonanosan opettajan ajasta. Ja pitäisihän sitä keskivertoporukkaakin ainakin peräänkatsoa, ettei se uppoa liian syvälle korvalappukuulokkeisiinsa tai nettiin.
Tässä joukossa erityislahjakas jää yksin, sillä hän kyllä pärjää, koska on sen verran fiksu, että keksii kyllä jotakin ajankulua luppoaikaansa.
Ei vaan lahjakas hyötyy siitä, että kerrataan. Ei tämän pitäisi nyt olla niin vaikeaa. Ajatellaanpa vaikka sitä, että kaikkia lapsia leikitetään vaikkapa kaksi vuotiaina menetelmillä, jotka ovat omiaan estämään oppimisvaikeuksia myöhemmällä iällä. Lahjakkuus ei siitä kärsi, vaan kehittyy kun samalla heikompien edellytykset vahvistuvat.
VastaaPoistaNo minulla on kyllä sellainen käsitys, että lahjakas turhautuu kertauksesta. Sehän on hänelle jo jankkausta, mikäli kyseessä on siis asia, joka on hänen lahjakkuutensa piirissä.
VastaaPoistaAivan samoin kuin heikkoja tuetaan kertaamalla asioita tuhannesti ja taas tuhannesti, tulisi lahjakkaille olla vastaavasti oikopolkuja eteenpäin tiedon portaita. Oikopolunkin pitää kuitenkin olla viitoitettu tai osin valaistu, eli siellä pitää olla palautepisteitä, ts. yhteistyötä opettajan kanssa. Lahjakkaankin opintien tulee siis olla ohjattua ja suunniteltua, koska oppimisesta pitää saada tietoa - yksin voi suunnistaa, mutta ilman palautetta ei tiedä tulleensa perille.
"No minulla on kyllä sellainen käsitys, että lahjakas turhautuu kertauksesta."
VastaaPoistaNiin tietysti! Tosi lahjakas oppii soittamaan Bachin fuugan uruilla kertakuulemalta!
Höpsistä sun kanssasi,
VastaaPoistaei kouluissa soiteta Bachia uruilla, vaan Ukko Nooa nokkahuilulla. Kun se musikaalisesti lahjakas joutuu kuuntelemaan sitä epämusikaalisen nokkahuilun rääkkäystä, hän oppii korkeintaan kärsivällisyyttä.
Kyllä minunkin kansakoulunopettajaa harmitti, ettei hän osannut opettaa minua vaan joutui opettamaan muita.
VastaaPoistaEn ole muuten huomannut koskaan Kari Uusikylän tai muun asiantuntijan maininneen mitään siitä pelosta, jota opettajat tuntevat kohdatessaan huomattavan lahjakkaan oppilaan. Erikoisen vaarallinen tällainen superlahjakkuus on varttuneemmilla kouluasteilla.
VastaaPoistaTämä pelko on yksi syy siihen, miksi lahjakkaille oppilaille ei ole järjestetty lahjakkuuden huomioonottavaa opetusta. Eriytetty opetus hoidetaan sikäli mikäli sitä annetaan - varsin vaatimattomilla lisätehtävillä.
Ihmisiä kasvatetaan joukoksi, ei ajatteleviksi yksilöiksi.
Minulla on pari ystävää, jotka ovat molemmat olleet peruskoulussa tosi lahjakkaita ja myös tosi turhautuneita siihen, että opetus ei vastaa heidän tasoaan.
VastaaPoistaKiitos paljon tunnustuksesta, ilahduin ihan vilpittömästi. olen ollut kiireinen ja turhautunut kirjoittamisen kanssa, ja tämä oli iloinen yllätys kaiken harmaan keskellä.
VastaaPoistaVoisihan lahjakkaiden tukemista jotenkin miettiä, mutta toisaalta mietityttää se, että tuleeko siitä sitten lahjakkaiden ryöstöviljelyä, jossa imetään viimeinenkin hyöty ja mehut irti yksilöstä. Tavaraa Suomen riutuville älymarkkinoille, jotka eivät kai riudu edes älyn puutteesta, vaan rahoituksen.
Mikä on mielekästä oppimista? Mihin se, mikä (aika, energia, kyvyt) jää yli tarpeellisen, pitäisi laittaa?
Onnea sinulle näistä pysteistä Iines. Olet omalla tavallasi hyvin tärkeä täällä blogistanissa vaikka me verisesti revimme toisiamme täällä. Repimisellä tarkoitan sitä, että tunteetkin näyttävän tulevan läpi vaikka on vain kirjaimia.
VastaaPoistaKun on vain kirjaimia, lauseita, tekstejä ja mietteitä niiden tulkitsijan tunteet ovat aina etualalla. Ensin. First. Ja sen takia lähettäjän mieliala, toiveet, uskomukset jne eivät tule läpi ellei nyt satu lukemaan toisen tekstiä monenlaisen moodin kautta. Yleensä on silti yksi mood; blog-mood. Ja kun blog-mood on päällä tulkinta on aika staattinen eli hahmot ovat jo ottaneet merkityksensä, paikkansa, roolinsa jne toisen mielessä. Niin sinä olet vähän hempukka ja miesten etsijä (mikä ei siis luultavasti ollenkaan pidä paikkansa mutta niin minä sinut paikansin siitä, etten saanut sinun sympatiat silloin kun niistä omista kiusaamiseen liittyvistä ongelmista ihan täysillä totuusarvoilla kerroin) ja minä olen sinulle jotain rumaa joka herjaa sinua ja käyttäytyy rumasti.
Näin me naiset.
Ja tosi on, että lännen kulttuurin esteenä on yhtä paljon naiset kuin Islamin uskoisissa maissa on esteenä naiset. Mikä tuli todistettua.
Naiset eivät siedä toisia naisia ja oppotunismi nousee heti saman tien kun vahvaa naista kiusataan. Nainenhan ei toista naista auta ns. sodassa vaan turvautuu silloin aina itse miehen luo. Ja siksi vahvat naiset joutuvat seinään; tapetteihin tai tapettavaksi jos vielä aikovat uhata omaa kulttuuria. Uhkaamisella en tarkoita väkivaltaista vaan sitä oikeaa feminismiä jota ei enää ole.
Siitä ei pystiä saa, eikä mitään muutakaan. Saa vihaisia naapureita jotka mutisevat yksikseen, että olisi pitänyt kirjoittaa Puhdistus tai Puhallus -kirja vaan niin kuin he sanoivat.
Mutta - jos olisi sen tehnyt se olisi jäänyt kellareihin: koska eiväthän he halunneet milloinkaan mitään ylös nostaa: sehän oli koko ongelma. Koska eivät halunneet alunperin mitään nostaa ylös olisi kirjakin mennyt pienen säälivän hymyn kera takahyllylle ja sinne jäänyt. Eläke olisi ollut surkea ja loppuelämän olisi saanut vedota c-luokan kirjailijana apurahoihin.
Ei ollut ulosteitä. Puu kaatui omaan taloon kuten RR kirjoittaa tänään. Jollekin, joka oli kuvitellut jotain.
http://www.coaching-yhdistys.com/cf2009/index.htm (perjantaina)
Tervetuloa suutelemaan sammakoita - sinä myös Iines ellemme jo tunne toisiamme. Jostain olen sitä alkanut jo uskomaan..... ja ota Saara mukaan sillä hänet minä haluan oppia tuntemaan.
Minusta lahjakkaita opiskelijoita tulisi tukea ensinnäkin osoittamalla heille selkeästi se asia, että he osaavat ja että he ovat hyviä. Tämän voi tehdä heikompia polkematta ja ketään lellimättä - pätevä opettaja osaa asiansa.
VastaaPoistaTulisi myös olla oikopolkuja edetä tiedossa ohi muiden, tulisi olla edes tarjolla erityiskursseja samaan malliin kuin nyt on heikommille tukiopetusta ja monenlaista muuta tukevaa toimintaa. Opettajilla on tässäkin osaamista, taitotietoa omalta alaltaan, kunhan olisi resursseja laatia kursseja pienillekin ryhmille, joilla ei ole osallistujamäärävaatimusta - eihän tukiopetuksellakaan ole.
Isommilla opiskelijoilla voisi olla väyliä yliopistoihin - tiedän joitain lukiolaisia, jotka suorittavat kevyesti kursseja yliopistoissa lukio-opintojen lomassa.
Mikä vika muuten oli tasokurssi-ideologiassa? Millä tavalla samuuden vaatimus lisää oppilaiden tasa-arvoa? Ihmiset ovat erilaisia oppijoita kaikki, eivät yksin heikommat. Nyt valtaosa opetuksesta tapahtuu heikoimpien mukaan, joilla on valta määrittää opetuksen etenemisvauhti. Tämä takaa siis hyvät Pisa-tulokset, mutta nehän mittaavat muutenkin lähinnä mekaanista osaamista, eivät kokonaisuuksian sisäistämistä tai oppilaan oivalluskykyä.
Kun itse menin alakouluun, opettaja ei huomannut, että osasin jo laskea ja lukea. Niinpä tavasin muiden mukana, ja ihmettelin, miksi muut tavaavat, miksei lueta suoraan ja lasketa ilman jaarituksia. Arvelin, että minussa on jokin vika. Ihmettelin myös, miksi opetettiin tuntemaan kellonaikoja, ja puhuttiin isosta ja pikkuisesta viisarista, ja kaikkein eniten ihmettelin, että runosäkeiden keksiminen takkusi, lapsilla ei ollut rytmiikan tajua.
Niinpä turrutin itseni jahnaavaan tyyliin ja arvelin, että koulu on hitautta ja tavaamista, hokemista ja jaarittelua. Pitkästyin tavattomasti ja aloin haaveilla ja keksiä mielikuvitustarinoita.
Vähän ylemmillä luokilla kun en enää kuunnellut, tipahdin matematiikan kärryiltä täysin, ja sain ala-arvoisia toisensa perään. En osannut enää mennä mukaan matematiikan saloihin, sillä minulla oli täysin omat polut, jotka eivät johtaneetkaan siinä aineessa mihinkään. Väitän, että koululaitos tuhosi minun haluni opiskella asioita innovatiivisesti ja tarpeeksi nopeasti.
Kiitos HG!
VastaaPoistaVaan en minä Saaraa kyllä tunne muusta kuin tästä nettimaailmasta. Ja me emme kyllä tunne toisiamme, sinä ja minä, HG. Uskon silti, että me tulisimme keskenämme kyllä toimeen ihan reaalitasolla, paremmin kuin nyt, jolloin on tietenkin sijaa epäilyksille, virtuaalissa kun ollaan.
Vassåguu. Lue miten kirjoitan Astrid Thorsista (jonka mainoksen alla on minusta tehty kuvaus mutta Astrid ja minä elämme ihan kahdessa eri johtolangassa: minun tulee sisältä ja se on siksi välillä holtiton taikka hulvaton (osaan silti stoalaisena niputtaa tunteet kovinkin hyvin kasaan eli olen oppinut säätämäään omia mielitekoja järjen kautta - se ei vaan sovi tähän minun brandiin, chaplinin kuvaan ja sen takia minä IRL ja minä täällä HG:nä on kaksi eri asiaa ja noudatan Habermasin oppeja siitä, miten rajat pitää vetää jos haluaa opettaa uutta eikä vain hihnan avulla puhua kaikenlaista älykästä tai hyvältä kuulostavalta).
VastaaPoistaOppimisessa on siis vanhan toisto yhtä vaarallista kuin liian rajaton uuden katsominen.
Actuspurunen.blogspot.com
VastaaPoistaIines!
VastaaPoistaMyöhästyneet ja ilahtuneet kiitokset tunnustuksesta.
Omassa blogissani toiset kiitokset!
Meneekö kiitoksesta kiittämiseksi, jos kiitän sinua? Joka tapauksessa, tattista vaan Leonoora!
VastaaPoistaLahjakkuus on usein opittua eikä niinkään synnynnäistä ellei viallista aivotoimintaa lasketa. Meillä on jo eliittikoulut lahj... lapsille ainakin heille joiden vanhemmilla on varaa maksaa siitä. Ketkä olivatkaan esim. ns. lahjakkaita ennen hmmm kunnallisia keskikouluja? Kuten Edelfelt, Järnefelt, Sibelius... Miksi juuri he pääsivät eteenpäin?
VastaaPoistaKriitikko
Kriitikko,
VastaaPoistaen minä eliittikouluista ole puhunut, sillä en usko, että äly asuu rahapussissa.
Tarkoitan lähinnä opetusta, joka antaa lahjakkaille vapauden edetä omaa tahtiaan, aivan kuten heikoillakin on tilanne.
Katselin tuossa eilisiltana oikein ajan kanssa ja silmä kädessä nuo mainiot ötökkä- ja kukkakuvasi. Monet kuvat ovat ammattilaislaatua ja lisäksi niissä on näkemystä. Alhaalla maan tuntumassa on oma kaunis ja värikäs maailmansa jota ei huomaa, ennen kuin menee maahan pitkäkseen ja tähtäilee makrolla. Innostuin konttailemaan omalla pihallani varhain aamulla ja löysin monta outoa kulkijaa. Koppikset ja muut eivät ole alaani, hyvä kun pirkot osaan tunnistaa.
VastaaPoistaKuviesi innoittamana olen nyt miettinyt konstia, millä saisi kuvattua ilmameren valtavan ötökkäliikenteen. Sopivassa kulmassa vasten aurinkoa katsellen huomaa, että ilmassa on suorastaan tungosta. Pieniä hämähäkkejä lentolankoihinsa kiinnittyneitä painelee ohi myriadeittain ja melkoinen maiskutus kuuluu maahan saakka ilmaväen popsiessa toisiaan. Onko kukaan kuvannut ilmameren porukkaa? Jos on, niin millä menetelmällä?
Voi kiitos kehuista, vaari. Arvostan sanomistasi, koska minusta tuntuu, että olet hyvä ja näkemyksellinen kuvaaja. Kirjoittamisesi vihjaa siihen suuntaan.
VastaaPoistaYmmärsit lisäksi kehua oravakuvaani, josta pidän paljon - vaikka sen suoraan sanonkin. (Hymiö)
Miten vangita ilmasta ötökkä, joka liikkuu kaiken aikaa - kas siinäpä kuvaajan ikuisuusmissio. Ajatus kiehtoo minuakin.
Luulen, että siinä pitäisi hallita kameran suljinajat ja valotusaukot ja erilaiset objektiivit hyvin. Mutta ainahan pitää kokeilla, ja hyvä kuva tulee joskus pienelläkin kameralla ihan sattumaltakin.
Minulla on monenlaisia kameroita ja niihin putkia. Yritin tänään vangita ilmaliikennettä - ilman tulosta. Yhden tai kaksi ötökkää toki saa talteen, mutta ei sitä ilmameren valtaväylää. Er's ratkaisu olisi laitaa valonheitin illalla toimintaan ja kuvata sen keilaan joutuneet.
VastaaPoistaNiin, ja millainen olisikaan ilmassa pörräävä hyönteinen mustassa yössä, siis niin että vain se hyönteinen erottuisi siitä mustasta taustasta.
VastaaPoistaMiksi ihmeessä sinulla vaari ei ole omaa blogia? Olisipa hauskaa nähdä kuviasikin.
Oma blogi?
VastaaPoistaMikä ettei. Tuntuu vaan siltä, ettei ole jatkuvasti uutta kirjoitettavaa. Teen kyllä kirjoja, mutta se on eri asia.
Blogistan on mielenkiintoinen maailma. Taidan joskus kirjoittaa siitä.
Blogistan on loppujen lopuksi
VastaaPoistakupla, ei sitä olekaan, vaari.
Ihmiset ovat hajautuneet blogivaltakunnan laidoille tuntematta toisiaan, ja yhä vaikeammaksi käy mikään yhteisöllisyys.
Kukin kirjoittaa eriytyneessä pikku blogissaan omaa elämäänsä, ja kuvittelee, että kaikki lukevat sitä kiinnostuneina. Oikeasti sitä lukee vain pieni osa, ja sekin mitä todennäköisimmin suuntaa hetkisen kuluttua uusien blogien mettä juomaan. Ja sitten taas uusien. Ainoa mikä täällä on merkillepantavaa, on liike. Ja hyvä niin.