Kohtuuttomuuden kuolemansynti

Tänään olen uutisia selatessani ihmetellyt ahtaajien tilannetta, vaikkei ahtaus elämääni taida millään tavalla sivuta. Asia kiinnostaa ilmiönä, nimellä kohtuuttomuuden ja ahneuden kuolemansynti.

Ahtaajat ovat nimittäin menossa lakkoon maaliskuun neljäntenä, jos ei rahaa tule lisää 3 700 euron kuukausipalkan päälle. Nämä peruskoulun käyneet ammattihenkilöt perustelevat palkkavaatimuksiaan työn monipuolisuudella. On nimittäin niin isot ja kalliit nosturit, jotka maksavat jopa pitkälle yli 650 000 euroa, että ei niitä kuka tahansa veivaa. Ja pitää osata kommunikoida vierasmaalaisten asiakkaiden kanssa.

Totta tietenkin. Minä ihmettelenkin vain sitä, että noin vaativiin tehtäviin pääsee edelleen peruskoulupohjalta, vailla kielitaitoa tai tietotekniikan osaamista, jotka opitaan työssä ollessa, ja oppisopimuksella. Ahtaaja opettaja ahtaajaa, ja miksei kisälliperiaate olekin kelpoisa. Olisiko kuitenkin uskottavampaa kouluttaa ahtaajia tutkintoon tähtäävien opintojen kautta, pätevien opettajien opastuksessa, kun työn palkkauskin kerran tahdotaan saattaa roimasti yli korkeakoulutettujen tason? Suomalaisen keskiansiokin on vain 2 500 euron luokkaa, joten ahtaajista on tulossa uusi kouluttamattomien eliitti, kuten paperimiehistä aikanaan.

Olen aina ajatellut, että hyvälle palkalle pitää löytyä peruste työn vaativuudesta ja raskaudesta. Jos ajatellaan vaikka terveydenhoitoalan työtä, palkat ovat edelleen koulutukseen ja työn tärkeyteen nähden alakantissa. Samoin on laita koulutusaloilla, sillä mikään ei voi olla tärkeämpää kuin lasten ja nuorten kasvattaminen ja kouluttaminen elämää ja ammattia varten niin, että lapsesta kasvaisi mahdollisimman ehjä ja onnellinen, työkykyinen ihminen.

Kun sitten jokin ammattiryhmä vaatii lisää liksaa ikään kuin tyhjästä, ollaan hyvin lähellä kohtuuttomuuden kuolemansyntiä ja ahneutta. Mikä on ahtaajien anti yhteiskunnalle? Tavaran saattaminen määräpaikkaan ehjänä? Sekö on tärkeämpää kuin ihmisen saattaminen ehjänä ottamaan oma paikkansa yhteiskunnassa?

Kun aikanaan opetin ammattikorkeakoulussa, havaitsin opiskelijoissa sen hengen, että nyt ollaan korkeakoulussa, ja kolmen vuoden päästä nautitaan korkeakoulutason palkkaa ja statusta. Kuitenkaan tuohon päämäärään ei panostettu, sen edestä ei osattu, kielitaito oli surkeaa, kulttuurintuntemus olematonta, ja tärkeää oli vain päästä tienaamaan johtajan palkkaa vähällä osaamisella. Sain melko pian tarpeekseni oppilaiden kovien salkkujen napsahduksista, määrätietoisesta korkojen kopinasta käytävillä, ja siirryin suosiolla takaisin keskiasteen puolelle, jossa oppilailla ei ollut kohtuuttomia haaveita itsestään. Nyt kun katselen entisiä ammattikorkeaopiskelijoitani, kohtaan heitä milloin kaupan kassalla, milloin pankin tiskin takana, joskus isännöintifirmojen pikkujohtajina, joilla on iso auto, ja aika lyhyt pesti, kuitenkin. Aika harvasta on tullut kovapalkkaista, joka oli unelmissa se tärkein.

Minusta työläiselle saa maksaa hyvin, mutta kyllä koulutuksen sitten taas tulee aina näkyä ihmisen palkassa sitä nostavasti, sillä jo kouluttautuessaan ihminen antaa itsensä yhteiskunnan palvelukseen omalla usein suurellakin uhrauksellaan. Monilla on lisäksi edelleen opintolainoja, ja valtaosa on tehnyt raskasta sivutyötä opintojen ohella.

(Maalaus Hieronymus Bosch)