Oodi kunnottomalle elämälle

28.1. Tänään oli keväistä. Metsässä paistoi aurinko ja samalla satoi, ilma oli täynnä suihketta ja mätkähdyksiä, sulaa vettä, lunta ja jäätä, kristallin välähdyksiä ja spektrin heijasteita, kun tykkylumi valui tullessaan alas jossakin veden olomuodossa. Pisarat kimalsivat, vastavalo oli mustaa, maa oli valkeanaan polveen asti, ilma oli raikasta hengittää. Punatulkkupari oli korkealla oksistossa, mutta ei antautunut kuvattavaksi. Oli niin kaunista, että kävin kahdessa eri metsässä, en malttanut mennä sisälle. Kun sitten maltoin, oli pakko paistaa lettuja ja syödä vino pino mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa kuin silloin, kun lapsi oli pieni ja tultiin hiihtämästä tai pulkkamäestä.

Olen nyt vähän maho tuottamaan blogitekstiä, vähän alamaissa, ehkä jokin virus jäytää sisuksiani. Luin Kreetta Onkelin Kutsumusta, ja hän sanoo, että tullakseen kirjailijaksi on elettävä sellainen elämä, joka tuottaa kirjailijan, jonka tuntee siitä, että on vain pakko kirjoittaa, ei ole vaihtoehtoja. Minusta ei taida koskaan olla edes omakustannekirjailijaksi, koska olen niin kunnollinen, katson että säännöt ja sopimukset ovat kaikkien parhaaksi, eivät kiusaksi. Lisäksi pitäisi elää toimeentulon kipurajalla, pitäisi heittäytyä rahattomaksi ja pitäisi olla lapsi, joka syyttää väärästä kasvatuksesta. Pitäisi antaa viinin viedä eikä panna korkkia kiinni.

29.1. Harmi, etten koskaan siis kirjoita kirjaa, sillä minulta puuttuu heittäytyvä ote kunnottomuuteen ja lisäksi kunnianhimo. Kunnianhimolla voisi vääntää jonkin tekstikokonaisuuden kasaan, ainakin omakustanteeksi. Toisaalta taidan sittenkin olla enemmän kuvallinen aistija. Näissä blogiteksteissäkin yleensä on ensin kuva, josta syntyy virike ja sitä kautta sitten tulee sana. Esimerkiksi tämä juttu versoi tuosta eilisestä valokuvasta. Otsikko taas versokoon tekstin lopusta, johon toivoakseni tulee raivoisa kliimaksi.

Ihmiselle voisi muutoinkin siis olla huvia kunnottomasta elämästä. Tuhlaisi kaikki rahansa, alkaisi juoda oikein vaan viimeisen päälle, niin että olisi viinanhimo ja tulisi lähdettyä ulos ovesta kapakoihin ja baareihin kohtaamaan muita samassa jamassa olevia kunnottomia, huonoa ja rikasta elämää eläviä. Tulisi laulettua ja naitua. Kuulisi kurjista kohtaloista ja olisi osallisena elämän vereslihassa. Sitten voisi kirjoittaa siitä kurjuudesta, miten herää eikä muista miten siihen paikkaan joutui ja kuka vieressä makaa. Hyvinvointihan on tylsää, ketä se kiinnostaa?

(Valokuva Iines 28.1.)