Tämä levy ei nyt oikein soi

"Ei kirkumista, vaan: Iines näki kissan hännän liekehtivän, ihmetteli tätä suuresti, meni lähemmäksi ja sanoi: "Tiedän, että olet se kissa mikä olet, mutta häntäsi ei pidä käristymän!" Ja hän otti kissan hännän käsiinsä. Ja katso: tuli ei häntä polttanut, eikä kissa ollut säihkähtynyt. He iloitsivat ylen suuresti, sekä kissa että emäntä että kaikki, jotka tästä kuulivat. Mutta Iines kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. " (Anonyymi)

Tutkistelu johti käytännön ongelmiin. Ihmeestä toettuani ja tuuletusikkunat suljettuani huomasin nimittäin, että tapahtumaketjulla oli arkisia seuraamuksia ja velvoitteita. Olin nimittäin laskenut märän talouspaperitollon avatun Kellokosken prinsessan päälle. Paperitollo oli ruskistunut ja nokinen, ja kaikki tämä oli tarttunut kirjan lehteen, kostuttanut sen ja muutkin lehdet ja saanut ne ikävästi kupruilemaan. Kirjastonhoitaja huomaisi heti vaurion.

Koetin puhdistaa sivua varovasti Fairyyn kostutetulla rievulla, mutta palaneet tahrat eivät himmenneet. Kävi sen sijaan niin, että sivun kulma irtosi kolmionmuotoisena palasena. Tököttelin sen takaisin märkään sivuun, ja painelin kiinni repeämään - paperihan on massaa joka puristetaan kokoon, järkeilin.

Tarvittiin vielä tuet, valkoiset, jotta painomuste ei tartu ja sivut suoristuvat. Irrotin seinäkalenterin taustapahvista palaset sivun murtumakohdan molemmin puolin ja suljin kirjan varovasti. Päälle asetin painoksi Ihmishirviöt - maailmanhistorian julmimmat ihmiset, Muinaisajan ihmeet ja Kotilieden vuosikerrat vuosilta 1945 ja 1932. Viritys tuntui hyvältä mutta sydänalaa kiersi raskas huoli, joka ei liittynyt rahaan, vaan kuvaani kirjaston asiakkaana. Tämä olisi jo kolmas kerta, jolloin olen tuhonnut kirjaston omaisuutta, tahtomattani ja kömpelyyttäni.

Ensimmäisen kirjani jouduin korvaamaan aika kauan sitten, ja tämä tapaus oli poikkeuksellisesti hauska ja tapahtui kaikenpuolisen huvittuneisuuden merkeissä. Jopa naurettiin siinä korvaustilanteessa, kun kaivoin seteliä lompakostani, varsinkin kirjastonhoitaja nauroi kovasti. Kirja oli nimittäin Koirankasvatuksen käsikirja, ja tuhonnan suoritti koirani järsimällä kirjan selkämyksen. Tämä on sama koira, joka joskus söi yöllisen miesvieraan nahkakengät ja minun punaiset korkonahkasaappaani.

Toinen korvaustapaus oli äärimmäisen nolo, sillä pilasin kirjaston Bach-levyn kaadettuani valkoviinilasini sen päälle. Kuivasin ja puhdistin levyä, ja mietin, ettei kukaan huomaa vähäistä vettynyttä cd-levyn pahvikuorta. En siis maininnut mitään palauttaessani levyä, vaan minut otettiin kiinni kirjaston hyllyrivien välistä, jossa virkailija sanoi, että tämä levy ei nyt oikein soi. Pulpahdin puhumaan hätääntyneesti joko kalvenneena tai punoittaen - en muista kummin - miten colani oli kaatunut levyn päälle ja miten olin sitä puhdistanut.

En ollut halunnut väistää rahallista korvausta, vaan häpeän, joka koitui nyt ylleni kaksin verroin. Samaista minut käräyttänyttä tukevaa ja tummakulmaista virkailijaa pelkään hieman vieläkin, ja ennen kaikkea sitä, onko hän taas vuorossa, kun menen palauttamaan Kellokosken prinsessaa. Kieltämättä olen miettinyt, voisinko vain palauttaa kirjan, muina miehinä. Vaan en pysty teeskentelemään. Jospa taas joudunkin kiinni, virkailija tulee perääni ja sanoo, että tämmöistä tuhrua ei tässä ennen ollut, kulmakin on irti.

Mitä te tekisitte minun tapauksessani? Otan mielelläni vastaan neuvoja. Yksi kehittelemäni ratkaisumalli on se, että ostan kirjakaupasta uuden Kellokosken prinsessan ja tarjoan sen muitta mutkitta ja hymyillen kirjastolle. Pyydän tuhriintuneen laitoksen omakseni, koska kirja oli minusta hyvä ja sattui pieni vahinko, kissa syttyi tuleen. Toimisiko tuo?

(Maalannut Cornelius Arendtz)