Miesten vuoro

Joku tuli juuri blogiini haulla siitin seisoo. Hän päätyi artikkeliin Nuorta sen lihan olla pitää. Miten moni onkaan päätynyt seksinkaipuussaan tähän artikkeliin, joka ei, niin luulen, suo armahdusta henkilöllä vallitsevaan tilaan. Miten paljon turhia seisokkeja, miten paljon haudattuja unelmia, miten paljon raunioita, joilla unelmien kukatkin vähenevät vähenemistään!

Kun mekin sitten äidin ja siskon kanssa muutettiin siinä isossa kuorma-autossa pois siitä keltaisesta vinosta talosta, jota häpesin, etenkin kun opettaja kulki siitä ohi ja katsoi, ja kun isä oli sanonut, että koirankin sitten veitte, ja kun minä olin partiossa käydessäni vienyt isälle jenkkikasissa äidin pesemät vaihtolakanat, ja kun isä oli kerran tullut pimeässä polkupyörällä meidän uuden kodin oven taakse kolkuttelemaan ja kun me olimme menneet kodin välikköön, sellaiseen huoneeseen keittiön ja makuuhuoneen välille ja sammuttaneet kaikki valot, niin sitten isä muutti aika pian siitä kotiseudulleen, Tampereen taakse, ja asui kesät puroon alenevan peltosaran päässä olevassa työmaakopissa. Veli piti kotitaloa kesähuvilana, hallitsi sarkojaan, kävi niskavenytyksessä, oli talvet lehtorina Keravalla, lauloi kuorossa oletettavasti ensi tenoria, jos sellainen on, isä hoiti pitäjän keskustassa vähäisiä lakiasioita, puisen kerrostalon yläkerran vuokrahuoneessa asuen. Tältä ajalta on kirje, jossa lukee, että jalassa on jotakin, kun nousee portaita ylös. Se on se jalka, joka tullaan katkaisemaan ja isä uhkaa mennä junan alle.

Erään kerran sitten puron rannassa oleva työmaakoppi räjähti ilmaan, kun isä sytytti tupakan hieman varomattomasti. Kun seuraavana kesänä menimme isää katsomaan, hänellä oli iho täynnä ruskeita läiskiä. Ei hän enempää siitä räjähdyksestä puhunut, kysyi vain, oliko äidillä uusi mies. Kun ei ollut, naurahti Työmies suupielessä. Me asuimme vierailumme ajan aina Keravan lehtorin huvilalla, kun eihän siihen työmaakoppiin kahta isoa tyttöä olisi mahtunut. Nukuimme ja söimme Keravan lehtorin perheen kanssa. Oli uunisilliä ja munavoita ja karitsan paistia ja perunoita ja jälkiruokaa. Joinain elokuun iltoina oli rapukestit ja vähän viiniäkin. Isä oli sen ajan siellä puron rannalla mökissään yksin. Kun menimme sitten taas hänen majalleen, hän kyseli tarkkaan, mitä oli puhuttu ja mitä pöydässä oli ollut. Lupasimme aina tulla ensi kesänäkin uudestaan.

Isällä oli tuttava, muuan nuori mies, joka teki väitöskirjaa, en nyt muista mistä. Lisenssiksi hän miestä kutsui ja koetti myöhemmissä vaiheissa naittaa Lisenssiä meille. Lisenssi oli viisas, mutta häpesimme isän naittamisyrityksiä. Kun siskoni sitten tapasi nykyisen miehensä, isä haukkui häntä laivakokiksi, kun hän ei ollut liiemmin kouluja käynyt. Siitä huolimatta Laivakokki ja Sisko kävivät häntä katsomassa jalan katkaisun jälkeen vanhainkodissa. Minä en nyt muista, missä olin, luultavasti bailaamassa ja lintsaamassa luennoilta. Myöhemmistä kirjeistä huomasin, että sisko oli koko opiskeluaikansakin lähettänyt isälle 50 markkaa kuukaudessa. Näin erilaisia me ihmiset olemme.

(Maalaus Ilya Bolotowsky)