Bloggaamisesta ja tukanleikkuusta

Kemppisellä keskusteltiin jokapäiväisestä bloggaamisesta. Tällä tarkoitettiin sitä, että kirjoitetaan joka päivä uusi blogiteksti, ja tämä nähdäkseni nähtiin runsauden sarvena, hyvänä tuotteliaisuutena, joskaan ei ainoana varteenotettavana vaihtoehtona. Kohtuuden nimissä mainittakoon siis, että bloggaamista ei hehkutettu taidemuotona, vaan ikään kuin huonomman, toisarvoisen kirjoittamisen purkukanavana. Jossain taustalla jäi siis kummittelemaan ajatus, että blogeihin ei ruutia kannata tuhlata, bloggaaja osaa kirjoittaa kyllä paremmin, mutta onhan röörejäkin on hyvä pitää auki turskauttelemalla räkää pitsituukiin.

En viitsinyt mennä sanomaan, että minusta asiaa käsiteltiin keskustelupuolella vajaasti, kun ei otettu huomioon sitä, että joskus perässä tuleva omakin kommentti voi olla blogitekstiä parempi ja laajempikin. Kommentteja voidaan kirjoittaa kymmeniäkin päivässä. Bloginpitäjä voi käydä keskustelua muiden kanssa, ja näin bloggaaminen on runsasta ja jatkuvaa ja ylittää monin verroin päivittäisten blogitekstien määrän - jos kerran määrästä ja runsaudesta puhutaan. Kun puhutaan laajoista tai tuotteliaista blogeista, ei voi siis tuijottaa vain blogitekstien määrään, vaan myös keskustelujen kommenttipuheenvuorojen frekvenssiin.

Toisaalta minua jäi myös mietityttämään se, että nykyään on kovin suosittua ja sallittua ja jopa trendikästä se, että kirjoitetaan huolimattomasti. Hiomista ja tekstin tarkastusta saatetaan pitää tiukkapipoisuutena. Kaiken valtaa nopeus ja helppous. Mitään ei tarvitse. Määrä on tärkeämpää kuin laatu, ja julkinen blogi on hyvä ja kevyt kiitorata henkilökohtaisille kirjoitusharjoituksille. Tämä yleisesti, mihinkään viittaamatta.

Toinen minua blogimaailmassa hieman sävähdyttänyt asia tapahtui Blogisiskon blogissa. Hän perää yksinoikeutta blogisisko-sanan käyttöön blogeissa. Joissain blogeissa on nimittäin alettu jakaa Blogisisko-tunnustusplakaatteja rakkaille blogisiskoille, eikä Blogisiskolla ole tekemistä tämän asian kanssa. Nyt asiaa hoidetaan käsittääkseni virallisen tahon kautta, eli Blogisisko ajaa Blogisisko-nimen rekisteröintiä blogilleen, koska kyse on hänen mukaansa blogi-identiteetistä ja sen viemisestä.

Virkistävää! Hengen paloa Blogistaniassa ei ole nähtykään sitten bloggaamisen alkuaikojen, jolloin bloggaajilla oli mm. yhteinen lehti, Blogisanomat. Kannatan kaikkia aatteen taisteluja Suurta Virtuaaliviidakoa vastaan, sillä ei täällä totisesti pidä pellossa elettämän! Täällä ollaan vereslihalla olevia olentoja, joilla on sielu. Varsinkin anonyymius sallii sielun vuodatuksen ja kaikenlaisen narsistisen oman itsensä ja kivan tai raadollisen elämänsä esittelyn laajoille piireille. Omalla nimellään bloggaavat ovat ehkä paremmin suojassa nimensä identiteettivarkauksilta, mutta he eivät yleensä kirjoitakaan niin paljaan rehellisesti kuin anonyymit, jotka voivat avata kaikkien kaappiensa ovet blogissaan.

Muutoin olen sitä mieltä, että olemassa olevaa yleisnimeä on kyllä peräti hankalaa saada yksityiskäyttöön. Meillä on sielunsiskokin, joka muistuttaa blogisiskoa, ja on ajatukseltaankin sukua sille. Jos asia nyt hoituu asiantuntijakäsittelyyn viralliselle taholle, on lopputulos odottamisen arvoinen ennakkotapaus.

Oma bloggaamiseni on hieman jäissä, vireongelmia. Kun aikoo kirjoittaa vaikkapa Hägglundin potenssiongelmista, huomaa, että asia on jo muilla foorumeilla kaluttu pojan kuolemaa myöten luuhun saakka. Ei ehdi asioiden perään, kun ne jo karkaavat. Omasta itsestä kirjoittaminen olisi taas senkaltaista tukanleikkuuta, jossa pitäisi kirjoittaa siitä, miten peipponen kantoi närhen sulkaa suussaan ja pudotti sen sitten häirittynä ja miten tuli huono omatunto, kun kameroineen kyylää puskissa ja häiritsee luontokappaleiden luonnollisen elämän kulkua.

(Maalaus Bernardo Strozzi))