Kesäpäiväkirja: 7. sivu

27.6. En ollut itse huomannut, että olenkin tarpeeton ihminen, tuottamaton kuluerä työkyvyttömyyseläkkeineni. Tämä tultiin sanomaan oikein anonyymien voimalla, edellisessä keskustelussa. Heidän mukaansa työkyvytön pitää osoittaa työtehtävään, jossa kyvytön ei tarvitse kyvytöntä osaansa. Voi toimia muilla osilla tai ottaa käyttöön varaosan, eikä mitään eläkkeitä tule maksaa niin kauan kuin ihmisessä jokin osa toimii. Näin esimerkiksi kädetön voisi elannokseen tanssia ja jalaton toimia pöytärättinä tai kunnallisena pikkuryssänä sekä masentunut ilotalossa. Se, jolta on munuainen poistettu, luottakoon maksaansa, ja se jolla on sydänvika, tehköön työtä vatsallaan - ei siihen sydäntä tarvita. Ylipäänsä työkyvyttömät maisterit ja muut voisivat mennä marjanpoimijoiksi ansaitsemaan marjanpoimijan palkkaa.

Luulin, että kuvatunlaiset ajatukset loppuivat holokaustiin ja fasismiin. Ei, ajatus terveen valkoisen ihmisen paremmuudesta elää edelleen sitkeänä ja Suomessa varsin voimakkaana. Keskustelun anonyymit ovat tosissaan, ja heitä täytyy siis olla enemmänkin. Perussuomalainen uho näyttää tässä ikävimmät puolensa ja fasistiset vivahteensa.

Ilmat ovat kääntyneet aurinkoisiksi. Ajoin nurmikon saunalta, ja vetelin niittypeltooni leveät kävelypolut, koska näin siellä muutamna päivä sitten mustan kyyn kiemurtelevan pyrstön katoavan heinikkoon juuri siinä, missä kuvaan usein perhosia. Nyt polku on kahden leikkurinuoman levyinen. Näin oksalla ylllättäen kolme kirjosiepon poikasta, joille emo pyrähti tuomaan murua rinnan alle. Somaa, kun tuollaista saa katsoa ihan läheltä. Päivän kohokohta, vaikka aamulla olimmekin Vanhassa Raumassa. Rauma on lempikaupunkini ja voisin kuvitella, että jos jonnekin muutan, muutan sinne.



(Valokuva Iines 27.6.)