24.11.2011

Taikatemppu ja miten se tehdään

Kuusi vuotta sitten tanskalainen Jylland Posten pyysi anteeksi sitä, että jotkut lukijat tunsivat mielipahaa lehdessä julkaistussa Muhammadia esittävästä pilapiirroksesta. Tämä aloitti mediassa tietynlaisten taianomaisten kvasipahoittelujen sarjan, jossa tekijä pyytää anteeksi ihmisten reaktioita, mutta ei mainitse mitään omasta vastuustaan mielipahaan ja kohuun, saati että pyytäisi tekoaan anteeksi.

Käsienpesua jatkaa tänään mm. Isä Mitro, joka pyytää näyttävästi anteeksi sitä, että ihmiset tuntevat mielipahaa hänen tahattoman käytöksensä vuoksi. Hän ei tunne itseään julkistetuista lausunnoista, vaikka on vihjaillut virallisissa tilaisuuksissa naisille seksistisiä huomioitaan heidän vartalostaan ja kertonut mm., että hänellä ei ole kaapunsa alla mitään. Lentoemäntää hän on pyytänyt istumaan syliinsä.

Ilkka Kanervakin pyysi anteeksi ihmisten mielipahaa, kun hänen seksiviestinsä vuosivat julkisuuteen. Kuin sinettinä asialle Kanerva esiintyy tänäänkin lehdissä seksiviestien lähettäjänä tummalle nuorelle naiselle, vaikka on toisaalle kihlattu mies. Jäädään odottamaan sitä, että Kanerva pyytää taas anteeksi ihmisten mielipahaa, jota he suottapäiten tuntevat hänen vuokseen.

Alan päivä päivältä ymmärtää paremmin niitä nuoria naisia, jotka potkivat miehiä munille ja tahtovat katkoa heidän peukaloitaan ja keskareitaan: Ja murran sun keskarin, ettet sä häpäise mua enää/Ja nimetöntä säälisin, mut ei se mitään fiksua teekään/ Hei kohtalo, oon iso tyttö jo/Ja mä päätän sen kenen oon tai en/ Hei kohtalo, mul oma tahto on. (Chisu)

Julkisuudessa tämä tietyntyyppisten miesten harjoittama seksuaalinen ahdistelu pyritään nopeasti mitätöimään pyytämällä naisia astumaan julkisuuden valokeilaan kertomaan kokemastaan. Kun naiset eivät halua, väitetään, että he ovat keksineet kaiken tai ovat seksikielteisiä pihtaajia. Taivaan vallat! Eikö Isä Mitron tapauksessakin riitä, että kymmenenkin naista sanoo samaa?

Sitten on valitettavasti vielä enemmän niitä epävarmoja naisihmisiä, jotka ottavat nämä potenssin purskauttelut itseensä kohdistuvina kohteliaisuuksina, merkkeinä siitä, että he ovat erityisen viehättäviä ja seksikkäitä. Jossain pinnan alla onkin kirjoittamaton sääntö, että naisen kuuluisi olla tyytyväinen näistä seksuaalisista huomioista ja kosiskeluista.

Muistan hyvin ensimmäisen ja toisen itseeni kohdistuneen seksuaalisen lähelletulon. Ensimmäinen sattui kun olin alakoululainen ja menin tuttuun taloon kesäpaikallani katsomaan hevosta, Pojua, jolla minun oli luvattu antaa ratsastaa, vaikka se oli vankka työhevonen. Olin talon isännän - sukulainen - kanssa kahden aitauksessa, ja hän tarttui minua paljaasta reidestä hyvin ylhäältä, niin että käsi oli shortsin lahkeen sisäpuolella. Sävähdin vaistomaisesti ja astuin kauemmaksi. Vaikka olin lapsi, aistin isännän nolouden, ja hän sopersi, että tahtoi vain nostaa minut "kontista" hevosen selkään. Häpesin kauheasti, enkä kertonut kenellekään. Olisin vaipunut maanrakoon, jos tästä olisi pitänyt kertoa vaikka kaverillekin.

Toinen tapaus sattui samaisella kesäpaikalla, heinäpellolla, jossa olin pikku-Lolitan äidin kanssa. Olimme kymmenvuotiaita, korkeintaan yksitoista. Pellolla oli raavaita heinämiehiä ja me pikkutytöt heinänsotkijoina. Miehet naureskelivat meitä ja vilkuilivat sivusilmin. Yksi sanoi, että jaaha, flikat keräävät seipääntappeja illaksi. Se tuntui kauhean härskiltä, ja taas hävettiin posket punaisina. Tuntui kuin olisi tehnyt itse jotain väärää, ollut likainen. Mehän luimme illalla Runotyttöä ja Anna ystäväämme.

Tämä häpeän tunne lienee aikuisilla naisillakin pohjana, kun joku vieras tai puolituttu mies tunkee naisen omimmalle reviirille ja sanoo jotakin alatyylisen rivoa. Ihan kuin nainen olisi niin olematon olento, että hänelle voi sanoa tuollaista. Luulen lisäksi, että kyse ei ole millään tavoin naisen ulkonäöstä, kauneudesta, saati seksuaalisuuden asteesta ja nautintakyvystä, jos tarkastellaan sitä, miten nainen suhtautuu kokemiinsa lähelletunkuihin. Kyse lienee sen sijaan naisen naiseuden vahvuudesta. Mitä vahvempi naiseus, sen sen vahvempi on naisen tunne oman itseytensä, kehonsa ja mielensä loukkaamattomista rajoista. Tästä on kyse Chisun laulussa, Laura Gustafssonin Huorasadussa ja nuorten naisten selvästi näkyvässä eloisassa raivossa ja uudenlaisessa itsetunnossa. Naisen ihmisarvosta. Tervehdin riemulla uudenlaista naista.

(Valokuva E. Buguet)

223 kommenttia:

  1. Jaa'a, en tunnista itsestäni lauseesta *Sitten on valitettavasti vielä enemmän niitä epävarmoja naisihmisiä...*, mutta silti olen eri mieltä kanssasi.

    Sinä ikään kuin määrittelet toisinajattelijat saman tien toisen luokan naisiksi? Ei kiitos, olen ihan itsevarma ja nainen, mutta minulla rajat ovat toisenlaiset, älä siis yleistä:) Meitä ian kunnon naisiakin on monella tavalla ajattelevia, tästäkin assiasta.

    On olemassa leikillisyyttä, jossa voin olla mukana. Rajat ne on minullakin, mutta saatanpa itsekin vitsailla niin, että loukkaan toista vaikken tarkoikaan - ja varsinkin, jos toinen on valmis loukkaantumaan, ei ymmärtämään, ettei toinen välttämättä tunne hänen rajojaan.

    Peräänkuulutan hyväntahtoisuutta meidän kaikkien välisiin suhteisiin - voipi sanoa saman tien vakavasti ellei vitsiä keksi, kun oma raja ylittyy. En tiedä, kuinka moni noista naisista on ensin sanonut isä Mitrolle asiasta, mutta siitähän sen olisi alettava? Eikä julkisuudesta? Vai mitä olet mieltä?

    VastaaPoista
  2. Inkivääri,

    leikillisyys ei ole nyt se asia, josta puhun. Uskoisin ymmärtäväni huumoria - samoin uskon yleisesti naisten ymmärtävän.

    Tässä on kyse nyt jostain muusta. Rivot puheet ovat eri. Ne ovat intiimialueelle tunkemista ja ne tunnistaa, kun on tilanteessa, joka on yleensä yllättävä ja hämmentävä.

    Minusta on aika vaarallista kuitata seksipuheet esimerkiksi karjalaisella huumorilla, kuten joku nainen jo lehdissä tekee, isä Mitron tapauksessa. Isä Mitro on virantoimituksessa oleva ihminen, ja osa tapauksista on sattunut Brysselissä. Jos kymmenen naista sanoo, että isä Mitro puhuu rivoja, eiköhän asia ole näin. En usko että kannattaa kuitata näitä marttakerhon puheiksi. Kymmenen on luultavasti jäävuoren huippu.

    Arvelisinkin, että asia vuotaa julkisuuteen vasta, kun malja on ylittynyt. Hyväntahtoisia voivat toki nekin naiset olla, jotka ovat tympääntyneet isä Mitron elkeisiin. Ei ole pahantahtoista puhua asiasta. Enkä usko, että ne kymmenen naista ovat ystäviä, jotka yhteistuumin ovat nostaneet ajojahdin Isää vastaan.

    VastaaPoista
  3. Uskonasioista on turha kiistellä:) En ota kantaa isä Mitron tilanteeseen enempää, koska en asiasta mitään tiedä.

    Sen verran vain, että en yhtään tykkää näistä nykyisistä mediatuomioista, joissa syylliseksi julistetaan ilman tuomiota - lännen laki on vallalla ja ihmisiä suorastaan lynkataan.

    Ei ole kauaa Pekkarisen tapauksesta:siinähän tapaus oli onneksi nauhalla enkä nähnyt siinä mitään seksuaalista.

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni Mitro Repo europarlamentaarikkona, mutta etenkin entisenä pappina nauttii sellaista ihmisten luottamusta, että erityisesti hänen pitäisi ymmärtää mikä on soveliasta käytöstä.

    Ja ymmärrän mitä tarkoitat niillä naisilla, jotka epävarmuuttaan nauttivat siitä, kun heitä esineellistetään ja käytetään hyväksi. Niitä on ihan oikeasti olemassa, siitäkin huolimatta, että on olemassa myös niitä itsevarmoja naisia, joilla on toisenlaiset rajat.

    VastaaPoista
  5. Kanervalla on kihlattunsa kanssa ns. avoin suhde, luulisi tuon jo olevan kaikille selvä.
    Hevosmiesten tietotoimisto Turussa kertoo, että toisenkaan osapuolen suu ei ole tuohesta.

    VastaaPoista
  6. Eikös tuo rynnäsjuttu ollut oikeasti huvittava? Eihän kai rynnäs ole edes rivo ilmaisu, pikemmin kansanomainen murresana.

    Nyt joku tietenkin kysyy, miksi piilokorko-tupee-Pekkarinen on huvittava, mutta Isä Mitro ei.

    No, jos vastata täytyy, niin ehkä papin kaksimielisyydet nyt vaan ovat toista luokkaa kuin poliitikon - asia jolle ei oikein mitään voi. Pappi on syvällinen sielunhoitaja, syntymän ja kuoleman ja elämän suurten merkkihetkien lähettiläs, luottohenkilö, jonka suusta kaksimielisyydet ovat omituisia.

    Tuota käsitystä Mitro Revon taipumuksista härskeihin puheisiin tukevat siis eilisen A-studion kyselyn tulosten lisäksi toimittajat ja poliitikot, jotka tuntevat Mitro Revon hyvin. En minä oikein tiedä, miksi tällaisesta asiasta ei saisi puhua ja miksi asiaa ei voisi uskoa, kun ei itse ole kuullut. Mitro on Suomen valtion julkinen Eu-virkamies.

    Minä puolestani arvelen, että kaikkeen on syynä seksuaalisesti viriilin ja lämpimän ihmisen turhanaikainen selibaattilupaus.

    VastaaPoista
  7. Samuli,

    kunpa Kanerva julkistaisi tämän avoimen suhteen, niin kellään ei olisi sanomista asiaan.

    Kanervan kiertely ja valehtelu ovat suurempia pahoja kuin tekstari tummalle tytölle tai Tuksulle.

    Kanervan pisteet nousisivat kohisten, jos hän olisi rehellinen ja puolustaisi avoliittonsa vapaata muotoa.

    VastaaPoista
  8. Minä aistin silti yliherkkyyttä näissä asioissa, vaikka isä Mitrosta en mitään tiedäkään. Pekkarisestakaan en oikein voinut sanoa mitään ennen kuin näin videon.

    Juttusi muuten alkoi siitä anteeksipyynnöstä - jollei sitä niin mitä hänen pitäisi tehdä. Sanoa käpälöineensä himoiten naisia ja luvata ettei enää ikinä?

    VastaaPoista
  9. Leikillisyys on eri asia kuin toista osapuolta painava käytös. Perästä päin se on toki helppoa yrittää vääntää ensinmainituksi.

    Jos Kanervalla on avovaimonsa kanssa avoin suhde - niin kuin hevosmiesten tietotoimisto tietää - niin miksi ihmeessä hän yrittää kieltää lähettäneensä seksuaalisia tekstiviestejä muille naisille?

    Isä Mitron tapaus herättää sellaisen ajatuksen, että onkohan ihan aikuisten oikeasti olemassa ihmisiä, jotka luulevat, että kun tarpeeksi monta kutittelee, niin joku tarttuu koukkuun?

    Jo nuorina naisina meillä oli tapana sanoa miehelle, joka haki koko pöydällisen läpi tanssimaan (kun ensimmäinen ei lähtenyt), että ei ole fiksua hakea vierestä.

    Jokainen nainen haluaa tuntea olevansa juuri se kiinnostava, ei toiseksi tai viidenneksi kiinnostavin.

    VastaaPoista
  10. No jaa, jos ei ole tehnyt mitään väärää tai rikollista, niin mielestäni ihminen ei ole tilivelvollinen seksikäyttäytymisestään julkisuudessa.
    Sallin tässä asiassa jopa totuuden muuntelun.

    VastaaPoista
  11. Jaaha, Aamulehden nettipääuutinen kyselee otsikossaan että miksi kukaan ei kertonut Revon käpälöinnistä nimellään.

    Miksi ihmeessä jonkun naisen pitäisi astua esiin nimellään toisen mokien tähden?

    Nyt kun käpälöimisasia on tullut julki (en tiedä missä ja miten) ja käpälöityjä on ollut paljon, ei ole varmaan epäselvää että onko ko. henkilö yleisesti ottaen ylittänyt rajoja vai ei.

    Se nyt vielä puuttuisi että jonkun naisen "pitäisi" henkilöityä käpälöidyksi.

    VastaaPoista
  12. Kanervasta ihmettelen, että miten tyhmä se on, kun kerta toisensa perään tekstailee näille tyttösille, jotka sitten soittavat Seiskaan ja kertovat asiasta? Vai haluaako se sitä ja jos, niin miksi?
    Luulisi olevan muukin tapa saada au-naista, ellei sitten nämä nuoret julkisuushaluiset tytöt ole joku pakkomielle.
    Noin muuten olen kyllä sitä mieltä, että se on Kanervan ihan oma asia kenen kanssa harrastaa ja mitä, jos se on asianosaisille ok. Valitettavasti vaan nuo tytöt eivät tunnu olevan samaa mieltä.

    VastaaPoista
  13. Inkivääri,

    on varmaan selvää, että media ottaa paitsi tapauksista selvän, myös niistä irti kaiken mahdollisen, minkä vain saa.

    Tuota mainitsemaasi yliherkkyyttä en allekirjoita naisten osalta, vaan pikemmin ajattelen, että terveesti omaa ihmisarvoaan arvostava nainen ei anna kävellä itsensä yli sanallisestikaan. Tai ainakin huomaa sen, eikä mene ylikävelyyn mukaan.

    Toisen yhtäkkinen ja yllättävä seksuaalinen puhuttelu työtilanteessa tai siihen verrattavassa miljöössä ei siis ole leikillistä hyväntahtoisuutta eikä kohteliaisuus - tämä on se asia, jota ei aina huomata. Sen ymmärtäminen ei myöskään ole huumorintajun tai naisen mukavuuden mitta.

    Tämä paasaus ei nyt tarkoita, että seksistä ei saa laskea leikkiä tai ei saisi edes flirttailla. Ne vain ovat eri asioita kuin mistä nyt on puhe.

    Mitro olisi voinut pyytää anteeksi sopimatonta ja asiatonta käytöstään, eikä esittäää kvasianteeksipyyntöä, kuten Jylland Posten.

    VastaaPoista
  14. Lisään vielä sen Inkiväärille, etten pane oikeastaan paljonkaan painoa millekään anteeksipyynnöille tällaisissa.

    Pikemmin minusta nämä anteeksipyyntöfarssit ovat vain naurettavia. Olisi ehkä parempi, kun oltaisiin vain ihan hiljaa, kun näyttää siltä, että nämä kyseiset henkilöt hairahtuvat uudelleen samaan tekoseen.

    VastaaPoista
  15. Samuli,

    eikös Kanerva peräti erotettu tehtävistään tekstariensa takia, vai muistanko väärin?

    Eikö silloin voi sanoa, että henkilö on tehnyt jotain väärin? Kansanedustajalta voidaan minusta hyvinkin vaatia hyvää käytöstä, ja hyvään käytökseen eivät tunnu kuuluvan seksiviestit seksijulkimon kanssa.

    Asia olisikin muuttunut minusta toisenlaiseksi ennakkotapaukseksi, jos Kanerva olisi uskaltanut tunnustaa, että elää vapaassa ja sallivassa liitossa puolisonsa kanssa.

    VastaaPoista
  16. Jos otan kantaa ensin tähän Jylland Postiin, niin minusta se teki oikein ja ryhdikkäästi.

    Lehtihän nimenomaan korosti sitä, ettei se edes väkivallalla uhkailujen jälkeen halua pyytää anteeksi tekoaan – eli sitä, että käytti länsimaista sananvapautta ja pilaili hyvin viattomasti islamistiterroristien kustannuksella.

    Tietysti jos toimittaja pelkää henkensä ja perheensä puolesta ihan perkeleesti, hän voi alistua pyytämään anteeksi ja anomaan armoa uhkailijoilta.

    Mutta onko se jotenkin jalompaa?

    Isä-Mitron tapauksessa kallistun sille kannalle, että hänellä petti tilannetaju. Lyhyt, pieni, paksu pappi ei tehnytkään flirtillään toivottua vaikutusta, vaan aiheutti kiusallista hämmennystä.

    Ainakin se esimerkit, jotka tv:ssä kuulin, olivat aika kesyjä.

    Mutta muuten olen tiestysti samaa mieltä: seksistisen ehdotukset ovat törkeitä.

    VastaaPoista
  17. Tapsa: lyhyt, pieni, paksu pappi ei tainnut tajuta markkina-arvoaan? ;)

    VastaaPoista
  18. Tapsa,

    en ole siis anteeksipyyntöjen linjalla, sillä en usko niiden pyhittävän mitään muussa kuin pikkulasten kasvatuksessa. Tämä teeskentelevä anteeksipyyntöfarssi on juuri se piste, johon juttuni kärki kohdistuu. Mediarehellisyys olisi se, joka voisi koitua monen poliitikonkin pelastuksesksi. Eivät nämä tekopyhät anteeksipyynnöt.

    Lukemani mukaan Mitro Revon tilannetaju tuppaa pettämään pitkäjänteisesti, sillä kyse ei ole mistään tuoreesta ja rajusta tapauksesta, vaan siis pitkän linjan kaksimielisyyksien viljelystä.

    VastaaPoista
  19. Ei, minunkaan ylitseni ei kukaan kävele. En ole kenenkään miehen alapuolella missään suhteessa vaan ihan täysin tasa-arvoinen. Jos mies käyttäytyy huonosti se on ihan täysin hänen häpeänsä ei suinkaan minun ja minä ilmoitan siitä hänelle, en kenellekään muulle.

    Anonyymina puskan takaa huutelua en oikein hyväksy edes netissä, saati sitten ian oikeassa elämässä. Nimimerkin takaakin se on siinä ja siinä. En tietysti odota, että lehdissä asiaa puidaankaan, mutta odotan, että Mitro saa tietää kuka ja missä tilanteessa - eihän hän voi edes ottaa opikseen ellei tiedä eikä arvioida mistä oli kyse.

    VastaaPoista
  20. Vaimollani oli työpaikallaan tällainen Revon tapainen kollega, joka halaili, likisteli ja flirttaili naisia jatkuvalla syötöllä.
    Mies ei käynyt kiinni rintoihin, takapuoleen tai genitaaleihin, silti naiset yleensä kokivat tuon lähentelyn epämiellyttävänä.

    Esimiehenä vaimoni sai tehtäväkseen puhua asiasta miehen kanssa, joka oli äärettömän loukkaantunut kuultuaan asiasta.
    Ensin hän syytti vaimoani kylmäksi ja tosikoksi, eikä viesti mennyt perille.

    Tuli toinen keskustelu ja varoitus, joiden jälkeen mies lopetti halailut. Ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä, että jatkuva halailu ei kuulu työelämään. Piti edelleen jupakkaa vaimoni syynä, vaikka todellisuudessa vaimoni ei olisi halunnut noita puhutteluja hoitaa, mutta hoiti homman, koska miesjohdolla ei ollut kanttia hoitaa asiaa.

    Asian teki vaikeammaksi se, että mieskollega on liki 20 vuotta vaimoani vanhempi.

    VastaaPoista
  21. En malta olla poimimatta tähän osaa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijan ja dosentin, Vesa Heikkisen, tämänpäiväisestä blogikirjoituksesta, jonka aihe ja näkökulma ovat samat kuin minun:

    "Nyt vaikuttaa siltä, että lapsenomainen anteeksipyytely ikään kuin huvin, tavan tai varmuuden vuoksi on yleistymässä. Tämä tulee mieleen, kun lukee uutisia europarlamentaarikko Mitro Revon tapauksesta. Revon on väitetty kähmineen naisia. Joku saattaisi kutsua väitettyjä tekoja seksuaaliseksi häirinnäksi.

    Lehtitietojen mukaan Repo ei tunnista itseään väitteistä. Jostain syystä hän kuitenkin pyytää anteeksi ja lupaa ottaa opikseen. Mutta mitä järkeä on pyytää anteeksi, jos ei ole tehnyt mitään anteeksi pyydettävää eikä annettavaa?

    Pyydänpä minäkin tässä varmuuden vuoksi anteeksi kaikilta kaikkea. Jope Ruonansuun sanoin: Sori, että synnyin. Anteeksi, että olen olemassa.
    " (Vesa Heikkinen)

    Ehkä kielitieteilijä näkee muita herkemmin tämän anteeksipyyntöfarssin semanttisen onttouden!

    VastaaPoista
  22. PS
    Minä julkaisin kirjoitukseni ennen tätä tutkijan kirjoitusta - sanon tämän varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  23. Niih, eikä se rynnäsjuttu tosiaan ollut kaikkien mielestä huvittava vaan herätti nuorissa naisissa pyhää vihaa ja oli heidän mielestään seksuaalista häirintää.

    Minusta näissä jutuissa on jotenkin semmoista uhriutumista:että meitä naisia kohdellaan väärin, oikeesti. Minusta takaisin annetaan samalla mitalla tai selvitellään se juttu siinä - kun oikeasti kyse voi olla vain toleranssista tai turvavälin pituudesta tai vaikka väärästä tilannearviosta. Eikö naisille tosiaan ikinäkoskaan käy sellaista?

    Voisin hyvin kuvitella Mitron laittavan puhellessamme käden polvelleni - hän antaa semmoisen leppoisen ja läheisen vaikutelman. Ja minulle se sopisi, ellei siihen liity mitään hiissauksia kerroksiin. Kaikki eivät voi sallia minkäänmoista kosketusta.

    Vai tekeekö mielestänne ikä ja näkö jostain käytöksestä seksuaalista häirintää myös aikuisten ihmisten välillä? Jos saman tekisi salskea, seksuaalisesti puoleensavetävä mies, se sopisi? Ei kai?

    VastaaPoista
  24. Tuosta anteeksipyynnöstäkin olen eri mieltä. Kyllähän aiheuttamaansa pahaa mieltä voi ja pitääkin pyytää anteeksi, vaikkei olisi TARKOITUKSELLA sitä aiheuttanut, hyvänen aika sentään! Siis oikeasti - kuka voi käsi sydämellä sanoa, ettei olisi joskus tarkoittamattaan toista loukannut, ihan vaan tietämättä toisen herkkää kohtaa tai väärinymmärryksestä? Anteeksipyynnöllä usein läheisessä suhteessa ainakin päästään eteenpäin ja puhumaan asiasta, näistä mediaoikeudenkäynneistä en tiedä.

    VastaaPoista
  25. Isä Mitrosta en oikein osaa sanoa mitään, vaikka koskaan en tyylistään ole pitänyt. Mm. antamansa pappislupauksen vuoksi on nyt puheena olevista asioista täysin ulkona.

    Ja jos on johonkin syyllistynyt, en ymmärrä mitä se haittaa, kun joskus vähän polvea vasten nylkyttää.

    Turun pyöreällä miehellä, Ilkka Kanervalla, epäilemättä on avoin suhde. Elina ei pukahda halaistua sanaa, kun perheeseen ostetaan uusia roiskesuojattuja kännyköitä.

    Ilkka ilman muuta on hyvin tunteikas kaveri - hänen tunteensa vain ovat kovin erilaiset ja kohdistuvat ehkä eri lailla, kuin meidän muiden.

    Nimittäin sillä tavoin, että niitä on kaksi ja kohdistuvat itseensä.

    Teuvo Aura joskus ihmetteli: "Kukas retku tuo oli?"

    Nimimerkkien takaa saa, tulee, pitää ja täytyy arvostella asioita ja julkisuudessa vaikuttavia ihmisiä, etenkin poliitikkoja, rankallakin otteella.

    VastaaPoista
  26. Inkivääri,

    minulla on käsitys, että Mitro Repo kyllä tunnistaa tapaukset, niin uniikkeja tapauksia esimerkiksi Ilta-Sanomissa mainitaan.

    A-studion toimittajathan olivat omilla kasvoillaan puhumassa eilen asiasta, samoin Mitron Eu-työtoverit eivät ole anonyymeja puskahuutelijoita, eivätkä muutkaan Mitron hyvin tuntevat toimittajat - hänellähän on erittäin hyvät suhteet lehdistöön ja mediaan eloisana ja hyväpuheisena karjalaisena.

    Tuo Samulin esimerkki on hyvä, sillä siinä taitaa esiintyä tuommoinen lähentelijän perustyyppi, tyyppi joka ei tunnista omaa käyttäytymistään ja joka leimaa kohteensa pihtaajiksi ja huumorintajuttomiksi.

    VastaaPoista
  27. Voisinpa laittaa pääni pantiksi, että Revon taputtelujen ja kaksimielisyyksien kohteeksi joutuneiden naisten joukossa on ollut lukuisia sellaisia, jotka ovat omalla käytöksellään osoittaneet etteivät pidä moisesta. Esim. ottamalla käden pois polvelta tai vetäytymällä puoli metriä kauemmaksi.

    Hienotunteisuudessaan moni ei halua nolata miestä ko. tilanteessa sanomalla suoraan.

    Tuskinpa kukaan mies on niin puusilmä että ei osaa lukea sanatonta viestintää - saattaapa vaan miekkonen olla niin röyhkeä että jatkaa valitsemallaan linjalla (täysin tietoisesti) koska kukaan ei ole sanonut suoraan päin naamaa.

    (Minä tietenkin olen sanonut ihan suoraan kun joku mies on esim. tanssilattialla puristellut tai ängennyt liian liki.)

    Siinähän se paradoksi onkin - fiksujen ja puoleensavetävien miesten tyyliin ei kuulu käyttäytyä käpälöivästi ja juuri siksi heillä naista piisaakin.

    VastaaPoista
  28. Inkivääri,

    näissä anteeksipyyntöfarsseissa ei ehkä kuitenkaan ole kyse aidosta sydämestä tulevasta anteeksipyynnöstä. Niissä ihmiset saattavat katua enemmän sitä, että ovat jääneet kiinni kuin itse tekoaan.

    Sellaista tekoa, joka ei ole väärin missään inhimillisessä mielessä, ei minusta tarvitse pyytää anteeksi, vaikka joku siitä mielensä pahoittaisi. Se on teeskentelkyä. Voi muulla tavoin tukea sitä toista ja puhua hänen kanssaan.

    VastaaPoista
  29. Olen samaa mieltä Samulin esimerkkitapauksesta - pitäisi ymmärtää kun sanotaan. Ja tietysti pitäisi ymmärtää jo toimiessaan, mikä toisen toleranssi on.

    *Nimimerkkien takaa saa, tulee, pitää ja täytyy arvostella asioita ja julkisuudessa vaikuttavia ihmisiä, etenkin poliitikkoja, rankallakin otteella.* Asioista pitää voida keskustella, kyllä, mieluiten kyllä omalla nimellä, kuten poliitikotkin. Julkisia tuomioita ilman mahdollisuutta puolustautua minä kyllä vastustan edelleen ja liian monia yksityiselämän asioita on suotta käsitelty julkisuudessa.

    Pelkään, että meiltä loppuvat politiikasta hyvät ja pätevät ihmiset, jotka eivät jaksa jauhaa soopaa ja tulla haukutuksi pystyyn kaikesta epäolennaisesta.

    VastaaPoista
  30. Suoraan puhumisen kannalla minäkin olen Iines:)

    VastaaPoista
  31. Tässä Mitron "tapauksessa" kysymys on anonymiteetin suojista annetuista lausunnoista, jotka haittaavat ja vaikeuttavat vakavasti kohteensa elämää ja uraa.

    VastaaPoista
  32. Tämän bloggauksen ytimeen mennäkseni, anteeksipyynnöillä ja tunteiden esittämisellä julkisuudessa ei ole sama merkitys kuin reaali-elämässä tehdyillä.

    Kaikille(silloin kun se liitetään johonkin käsillä olevaan asiaan) julkisten henkilöiden julkisuudessa tekemille tunteenvuodatuksille perusolettama täytyy olla: "Ettäs sika kehtaakin!"

    Tämä ei tietenkään koske niitä tapauksia, joissa kohteen on ulkopuolisen paineen vuoksi pakko se tehdä, kuten Mitron nyt tässä anteeksipyynnössään. En epäile, etteikö Jungner olisi Repolaista siihen pakottanut.

    VastaaPoista
  33. Onko tosiaan niin, että nämä eilisessä A-studiossa esitetyt haastattelutulokset ovat vain anonyymia puskahuutelua?

    Ohjelmassa mainittiin haastattelun lähde: A-Studio oli pyytänyt europarlamentissa työskenteleviltä arvioita suomalaismepeistä.

    Listan viimeiseksi jäi arvosanalla 5,3 Mitro Repo.

    Arvosanaakin rankempia olivat sanalliset arviot Revon käytöksestä. Nämä sanalliset arviot ovat siis sitä puskahuutelua.

    VastaaPoista
  34. Selvää on, että jopa seksuaalinen ahdistelu erittäin upeiden ihmisten taholta on usein jopa toivottua, vaikka sitä tietenkään ei kukaan myönnä.

    Tai että: "Paskat se mitään ahdistelua ollu, näiksä, jumaleisson sentäs, minkä näkönen se oli!"

    VastaaPoista
  35. Kyllä ne olivat anonyymeja, kaikki edustajat eivät sellaisia lausuntoja antaneet.

    Eija-Riitta Korhola jopa puolusti Mitroa voimakkaalla kannanotolla. Ainoa nimellään esiintynyt.

    VastaaPoista
  36. Ymmärrän pointtisi, Riku, mutta en yhdy siihen.

    Tuo ajattelutapa lähtee myös siitä, että yllättävätkin lähentelyt ovat luonnollisia ja että niihin tulisi suhtautua ystävällisesti ja ymmärtäen. Vika on tämän ajattelun mukaan sen, joka suhtautuu kielteisesti yllättävään lähentelyyn ja kiinnikäymiseen. Huumorintajuton. Pihtari. Ikävä ihminen.

    VastaaPoista
  37. Eija-Riitta Korhola taisi olla juuri se tarkoittamani nainen, joka kuittasi asian Mitron eloisalla karjalaisuudella.

    VastaaPoista
  38. Minä olen luonteeltani aika ikävä ja huumorintajuton ihminen.

    Minusta kesäisen lutkamarssin osallistujat olivat seksuaalisia ahdistelijoita, kun eivät kysyneet lupaani riekkumiseen puoliperseillen. Tai siis ahdistelu kohdistui niihin, jotak julkisella paikallaan joutuivat pakosti sen näkemään.

    Yäk, melkein kaikille kuvissa nähdyille!

    Enkä silti ole täysin ehdoton, monelle naiselle sanoisin: "Tee mitäs ikina tahrot!"

    VastaaPoista
  39. No tuosta puoli- ja kokoperseilystä taidan kyllä olla samaa mieltä, Riku. Se on turhaa halujen herättelyä ja miesten kiusaamista, sillä on kai ihan kohtuullista edellyttää, että ihmisen ulostusaukot eivät lehahtele avoimina kanssakulkijoitten edessä. Ne on tapana hieman verhota, ja se on hyvä se.

    Naiseus kun ei ole kiinni paljaasta pinnasta.

    VastaaPoista
  40. KK: "Jos Kanervalla on avovaimonsa kanssa avoin suhde - niin kuin hevosmiesten tietotoimisto tietää - niin miksi ihmeessä hän yrittää kieltää lähettäneensä seksuaalisia tekstiviestejä muille naisille?"

    Jos se avovaimo ei halua asialle julkisuutta?
    Vaikka olisi avoimessa suhteessa, niin ei sitä välttämättä halua kuuluttaa kaikelle kansalle.

    Itse en pystyisi elämään avoimessa suhteessa, mutta jos joku haluaa sellaisessa elää, niin eläköön ja halutessaan salatkoon asian. Ei se minulle kuulu.

    VastaaPoista
  41. En ajatellutkaan kuuluttamiosta, Samuli, vaan lehdistöhän kävi Kanervan kimppuun, kun tekstiviestikohu tuli julki.

    Tällöin Kanervaa paheksuttiin myös siksi, että hän on liitossa elävä mies samaan aikaan kun lähetteli muille seksiviestejä. Kohu taisi kyllä osittain johtua myös siitä, että viestien saaja oli epämääräisen "huonomaineinen" nainen.

    Tuossa olisi voinut sanoa suoraan, että heillä on käytössä vapaa nautintaoikeus puolin ja toisin. Kuka siihen olisi voinut enää sanoa mitään olematta paheksuva kukkahattutäti? Nousihan kohu joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Jylland Postin tapaus kai osoitti ainakin sen, kuinka vähän -ja missä mahdollisesti - meidän lehdistössämme on vapaan maailman vapaata informaatiota.
    ---
    Ike: onksh sul tota whiskhiä?
    Trash: Emmätota tiijjä, kui paljo pitäs olla?
    Ike: Kolmhe lithraa, oonksh mä muuten ikinä sanonu, et sul on ihan jumalattoman kaunish pershe?

    VastaaPoista
  44. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Kanervan avovaimo puolustelee puolisoaan sanomalla ettei usko tekstiviestejä lähetetyn ja "kaikki on kunnossa välillämme".

    Jokainen pariskunta määrittelee suhteensa itse eikä se kuulu muille, totta.

    Jos ko. pari haluaa pitää matalaa profiilia, niin luulisi miehen valitsevan haareminsa paremmalla seulalla ettei aina tulisi yllätyksiä.

    VastaaPoista
  45. Paavo Värysellä muuten tapana takavuosina lienee ollut lentoemännän tittelillä maita kiertävien tarjoilijoiden nipisteleminen takaosasta.

    kekkosPresidentiä kuulemma nuoret naiset ahdistelivat vielä kun käytti jo vaippoja(lähde: Arimo Raeste, linnanvouti). Eri hurmuri, naistenmies ja alfa-uros, täytynee myöntää!

    VastaaPoista
  46. Vesa Heikiseen vielä, että oman alansa kautta ottamansa näkökulma kaventaa tässä itse asian näkymättömiin.

    Mitro Repo pyysi anteeksi, koska Jungner ja kaikkea valtaa käsissään pitävät sitä ehdottomasti häneltä edellyttivät.

    VastaaPoista
  47. Mitro Repohan on lämmin ja sydämellinen ihminen, varmaan tunteellinen ja aistillisen nauttivainen.

    Minua surettaa tällaisen ihmisen selibaattilupaus. Se selvästi rikkoo hänen persoonaansa. Siinä mielessä ei ole ihme, että jokin purkautuu sitten vähän kuin itsestään hänelle itselleen haitallisessa muodossa.

    Selibaatti uskonnossa on hirvittävän tuhoisa asia muutenkin. Juuri muutama päivä sittenhän paljastui uutisotsikoissa, että Belgiassa sataa pappia epäillään pedofiliasta. Sataa pappia.

    VastaaPoista
  48. "Nyt joku tietenkin kysyy, miksi piilokorko-tupee-Pekkarinen on huvittava, mutta Isä Mitro ei."

    Veikkaan, että Pekkarinen on jo saanut kuulla ja lukea kyllikseen koroistaan ja tupeestaan. Joillekin asian toistelu on lähes elämäntehtävä.

    Inkivääri rules!

    VastaaPoista
  49. --Onko tosiaan niin, että nämä eilisessä A-studiossa esitetyt haastattelutulokset ovat vain anonyymia puskahuutelua?

    Nimettömiä - juoruihin, mielikuviin ja osa ehkä jopa faktoihin perustuvia - kannanottajia oli hankittu kaikkiaan 13:lta eri henkilöltä. Ellei Mitron väitetylle häirinnälle löydy omalla nimellään esiintyvää todistajaa/todistajia, tämä juttu on täysin arvoton.

    Kokoomusjohtoinen YLE on täysin rappiotilassa journalismin suhteen.

    edit: toimittaja oli demarivihaaja Tuulikki Ukkolan tytär Sanna.

    VastaaPoista
  50. Yhä selvemmin on paljastumassa, että nykyiset jatkuvaan kasvuun perustuvat taloujärjestelmät ovat maailman(kaikkeuden?) suurin pyramidihuijaus. Arvakkaa kuinka kauan kestää?

    Maailman väkiluku nousee dramaattisesti tasolle, joka edellyttää siihen suurta taantumaa.

    Stephen Hawking esitti, että avaruuden asuttamista tulisi nyt tutkia mitä kiireemmin ja panostaa siihen voimakkaasti voimavaroja.

    Me ihmiset keskustelemme poliitikkojen ja muiden julkeroiden epävakaista seksuaalielämistä.

    Minä luulen, että vielä suuren katastrofin satuttua joku ehtii ääneen mölistä: "Nii-i, mutku mul on tää seksuaalisuus, mites sen kanssa!"

    VastaaPoista
  51. --Me ihmiset keskustelemme poliitikkojen ja muiden julkeroiden epävakaista seksuaalielämistä.

    Saksalaiset taloustoimittajat Hans-Peter Martin ja Harald Schumann kutsuvat kuvaamaasi ilmiötä tissiviihteeksi (tittytainment), ts. uusliberalistisen markkinatalouden jakaessa maailman väestö hyvä- ja huono-osaisiin, huono-osaiset oloutetaan rauhallisiksi tissiviihteen avulla. Tämä on globaali mediastrategia.

    VastaaPoista
  52. Siitäkin siinä epäilemättä on kysymys. Ja kivampaahan se on ihmisten seksuaaliseksisukupuoliasioita pohtia.

    VastaaPoista
  53. Riemu-Hawkingin-postulaattiin viitaten ehdotan, että avaruuden asuttaminen aloitetaan Isä-Mitrolla, Väyrysellä, Kanervalla, Putinilla, Berlusconilla ja ATK-Rädyllä.

    Joo, ymmärrän nyt pointtisi kvasianteeksipyynnöistä, Iines. Luultavasti ilmiön takana ei ole herran pelko, vaan median pelko: kun heti katuu ja pyytää kaikilta anteeksi, mediaryöpytys ehkä laantuu ja virka säilyy.

    Niljakasta touhua siis. Tulee mieleeni entinen luokkatoverini Juho, retee jätkä, joka lunttasi saksan kokeissa ja kun jäi kiinni rysän päältä, änkytti katuvaisena: anteeksi, opettaja.

    On kai kohtuullista paljastaa omakin kopeloijamenneisyyteni: olin vähän yli parikymppinen ja kurssikuverieni kanssa matkalla Kanarialle, ja niin kuin siihen aikaan oli tapana, tinttasimme viinaa niin paljon kuin sielu sieti. Siihen aikaan sai takaosassa polttaa tupakkaakin ja siellä sitten tupruttelimme norttia (= miehet jotka tekevät, vetävät ne väkevät).

    Olin niin hyvällä tuulella, että kun leveälanteinen lentoemo tuli kärryineen, taputin häntä pyl... ei kun perseelle, ja tilasin tuplaviskin. Hän kääntyi kipakasti, katsahti terävästi, kumartui hieman ja kuiskasi: jos teet sen vielä kerran, tarjoilu loppuu tähän paikkaan.

    Oppi meni laakista perille. Nykyään taputan vain teatterissa.

    VastaaPoista
  54. Ehkä on vain hyväksi, että sosialidemokraattisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat Suomen ja Euroopan tasolta ovat vaatineet väitteiden tutkimista perinpohjaisesti ja Revon erottamista, mikäli ne pitävät paikkaansa.

    Minä puolestani nostan hattua sekä Tuulikki Ukkolalle että tyttärelleen Sanna Ukkolalle heidän toimittajantyönsä vuoksi, vaikka he ovat kokoomuslaisia. En oikein usko, että kumpikaan näistä huippupätevistä ja humaaneista ihmisistä sortuisi kotiinpäinvetoon tai vihapolitiikkaan.

    Sen sijaan aamun sanomalehdessä luki, että tyytymättömyys Mitro Revon poliitikontyöhön on noussut pintaan sen jälkeen, kun ulkomaalaiset EU-parlamenttiavustajat ovat valittaneet Revon käytöksestä esimiehilleen Brysselissä. Muunmaalaiset europarlamentaarikot ovatkin ohjeistaneet välttämään yhteistyötä Revon kanssa. Tämä ehkä selittää myös sen, mikä tässä on asian ydin: Revon käytös haittaa hänen parlamenttityötään. Hän sai huonot pisteet työstään.

    Tuo ulkomaalaisten suhtautuminen on ilmeisesti nyt sitten vain anonyymia juorukohinaa. Tuntuu siinä mielessä oudolta, että vilkkaammassa ja elävämmässä keskieurooppalaisessa tunneilmastossa avoin ja lämmin ihmisten kohtaaminen tulkittaisiin kaksimielisyyksiksi ja lähentelyksi.

    VastaaPoista
  55. Tuulikki (kok.) kuitenkin lienee tullut tunnetuksi siitä, että demareiden lisäksi vihaa kokoomuslaisia ja kaikkia niitä muita, mitä niitä nyt on.

    VastaaPoista
  56. Minulle tässä Mitro-jutussa ei ole kyse tissiviihteestä eikä seksuaaliasioiden pohdinnasta, vaan ihmisen kohtelusta, ihmisarvosta ja vallankäytöstä.

    Eräässä amun nettilehdessä valaistaan asiaa hyvin. En silti väitä, että Mitron tapauksessa juuri tästä on kyse. Anteeksi lainauksen pituus, mutta puolustaudun sillä, että tässä on mielestäni naisahdistelun mehut ja ydin: kyse on haltuunotosta, vallankäytöstä:

    "- En hyväksy yhtään näitä puskista ampujia. En sen puoleen myöskään niljakasta taputtelua. Pahimmat tapaukset eivät eduskunnassa ainakaan jääneet kiinni. Eräällä viime kauden ministerillä oli tapana hieroskella naisministerien hartioita ja laittaa "lempeästi" poski poskea vasten ja ottaa sillä lailla naisia fyysisesti "haltuun", ex-kansanedustaja kirjoitti.

    - Avustajat olivat saman hivelyn kohteena (mielellään käsittääkseni). Teki pahaa katsella tällaista "haltuunottoa"
    .

    VastaaPoista
  57. Josep Goebbels minulle mieleeni tuli tuosta uutisoinnista.

    Onko eduskunnasta pudonnella joku erityinen syy julkistaa tuollaisia "en nyt kerro, mutta..." juttuja?

    Pahuus on keskuudessamme.

    VastaaPoista
  58. Siletä jutun takaa saattaa löytyä ihan oikeita asioita, mutta tuollaisina niitä ei saa ikinä julkisuuteen antaa.

    Kuten matti vanhasen lautakasa-asiassa.

    VastaaPoista
  59. Goebbels?

    Minusta tässä meneteltiin oikein, koska kyse ei ole ihmisen mollaamisesta, vaan asiasta, ilmiöstä. Toimittajalla on tietenkin itsellään tiedossa haastateltavansa nimi sekä se, kenen Facebook-merkinnöistä hän puhuu. Hänhän on vastuussa sanoistaan, samoin lehden päätoimittaja. Virheitä on toki lehdissä tehty, mutta kokonaisuuteen nähden harvoin.

    Eikö ole älyllisesti epärehellistä leimata kaikki asiasta puhe anonyymiksi puskahuuteluksi? Mikäli käytettäisiin henkilönnimiä, huomio kohdistuisi heidän persooniinsa, mikä ei ole tarkoitus. Lisäksi toimittajaa syytettäisiin henkilöparjauksesta.

    VastaaPoista
  60. Voi hyänen aika, juuri tuo juttu sai taas karvani nousemaan:*- Avustajat olivat saman hivelyn kohteena (mielellään käsittääkseni). Teki pahaa katsella tällaista "haltuunottoa". *

    Kertoo paljon enemmän exedustajan omasta tasa-arvokäsityksestä, kuin mistään muusta!

    Avustajat, selvästi alempana arvoasteikossa ja ryhmänä.

    Samoin oma kaikkivoipaisuus arvioida tilanteita jopa toisten puolesta.

    Apuva, tunnen jo tarvetta kirjoittaa isolla! Mutta siis oikeasti - minä olen nainen, mutta ennen kaikkea ihminen ja tasa-arvoinen muiden ihmisten kanssa.

    Älkää tulko minulle sanomaan, että minun pitäisi tuntea itseni jotenkin epätasa-arvoiseksi suhteessa miehiin.

    Siltä minusta tuntuu, koska kaikki väitteet minun kommenttejani vastaan kuulostavat jotenkin - hmmmm, alentuvilta:että en ymmärrä, että olen asenteellinen ja eräässä toisessa keskustelussa myös vanha, nuoret naiset sen sijaan ymmärtävät paremmin;)

    Minusta alkaa tuntua, että eräät naiset ovat kasvaneet pumpulissa, että he eivät ole kohdanneet seksuaalista lähestymistä kuin tilanteissa, joissa itse ovat olleet myös aktiivisia. Ja toisin päin - he eivät koskaan ole saaneet pakkeja. Heillä ei yksinkertaisesti ole kompetenssia erottaa tilanteita toisistaan. Ja kyllä, tämä oli nyt argumentti, jonkatyyppisiä minä sain:D

    Monenlaisella elämänkokemuksella voivat rajat muuttua, mutta se ei tarkoita että ihminen muuttuisi sellaiseksi, että häntä voi käyttää hyväksi. Voi olla niinkin, että oppii ymmärtämään tarkoituksia.

    VastaaPoista
  61. Inkivääri,

    tuntuu vähän siltä, että puhut nyt muistakin ehkä toisaalla käymistäsi tasa-arvokeskusteluista kuin vain tästä Mitro-jutusta. Tässä ainakaan ei ole kukaan epäillyt kenenkään tasa-arvoa, vaikka katselisikin asioita vähän eri näkökulmasta käsin.

    Minusta on vähän riskaabelia epäillä kenenkään omia kokemuksia, kun tasa-arvoasioista puhutaan. Kuka tahansa voi kannattaa mitä vaan, omista taustoista riippumatta. Itse mm. puolustan kotiäiteyttä henkeen ja vereen, mutta toisaalla myös naisen vapautta valita yhtä vapaasti kuin mies.

    Tuon ”haltuunottokuvauksen” näen sieluni silmillä ja voin hyvin eläytyä tilanteeseen. Minulle asia on niin kuin jutussa kuvattiin: naisen yllättävät silittelyt ja posken panot poskea vasten työtilanteissa ovat naisen haltuunottoa, urosmaista merkkausta, eivät sinänsä pahaa tarkoittavia. Olennaista onkin kai se, että kukaan ei näe näissä Mitronkaan puheissa pahaa tarkoitusta. Hän todennäköisesti ei itse havaitse käytöksessään mitään outoa, vaikka tarjoaa asiallisessa koulutustilaisuudessa patukkaansa naisluentoyleisölle. Enitenhän hän itse joutuu kärsimään, kun uskottavuus menee.

    Minusta huomio pitäisi kiinnittää myös siihen, että nyt on puhuttu työtilanteista, ei vapaa-ajan hiprakkahakuisista hauskanpidoista.

    VastaaPoista
  62. Tuo haltuunottolainauksesi sen tasa-arvon toi - en ole haltuunotettavissa millään konstilla, en merkattavissa, se merkitsee minusta jotain epätasa-arvoista.

    Itse juuri linkkasin tuon saman jutun aamulla naamaan, sinun linkistäsi tietämättä, joten siitä kyllä myös toisaalla keskustelen. Ja se juttu myös ärsytti minua, ilman nimiä. En ole lukenut keskustelua lehdestä, luultavasti siellä on jo nimetkin haettu - ehkäpä ne on jo iltapäiväotsikoissakin.

    VastaaPoista
  63. --Samoin oma kaikkivoipaisuus arvioida tilanteita jopa toisten puolesta.

    Tästä tulikin mieleen tapaus Kiminkinen. Tämä rempseän letkeästä kielenkäytöstä ja käyttäytymisestä tunnettu saarijärveläinen maalaislääkäri suututti useita naisia ja sai jopa erään yliopiston naistutkimuksen tutkijanaisen parahtamaan mediassa ”Apua, voiko tällaista päästää suustaan tänä päivänä” sanoessaan, että pihtaavat vaimot ovat terveysriski siinä missä voissa paistetut silakat. Tutkijanaisen mielestä Kiminkisen heitto oli loukkaava ja naiseutta herjaava. Jos toimittaja olisi työntänyt mikkinsä oman leukani alle, olisin väittänyt jyrkästi vastaan. En loukkaantunut tippaakaan!

    Meillä jokaisella on omat reviirisääntömme ja ne vaihtelevat suuresti riippuen tilaisuudesta ja vuorovaikutuksessa olevan henkilön iästä, sosiaalisesta asemasta, habituksesta, sukupuolesta ja tuttavuusasteesta. Ei ihme, että väärinkäsityksiä syntyy.

    VastaaPoista
  64. Inkivääri,

    minäkään en seuraa iltapäivälehtien keskusteluja, en koskaan, enkä niihin osallistu. En tiedä tuon lehtijutun henkilön nimistä, sillä minusta nimi ei tuo mitään lisäarvoa sille, mitä ajattelen.

    Jaksan uskoa lehtietiikkaan, siihen, että arvonsa tunteva iltapäivälehtikään ei kirjoita perättömiä juttuja eli se ei valehtele. Paisuttelee toki, mutta senhän minä tiedän.

    VastaaPoista
  65. Ad hoc,

    ihmiset ovat erilaisia, mutta sitä on ehkä turha koettaa nyt sovittaa tähän raamiin. Mitrosta on nyt kuultu niin monelta taholta ja niin pitkänä aikavälinä, etteivät niiden kritiikit enää menee ihmisten erilaisuuden - eikä tosikkouden - piikkiin.

    Aina on nimittäin tosikkoja, jotka suuttuvat Kiminkisen letkeästä retoriikasta, joka on tyystin eri kuin kaksimielisyydet, jotka lausutaan mairean niljakkaasti. Tässä ehkä onkin juuri se ero, huumorin ja kaksimielisyyden.

    VastaaPoista
  66. Kun kukaan ei ole vielä vaatinut minua lynkattavaksi kopeloijataustastani huolimatta, niin kerronpa pari haltuunottotapausta, jotka ovat taatusti totista totta. Tiedän sen siitä, että toisessa olin kohteena ja toisessa paikalla.

    Entisessä työpaikassani oli eräällä ihanalla sielukkaalla rempseällä leidillä tapana tupsahtaa työhuoneeseeni ja alkaa muitta mutkitta hieroa harteitani, samalla iloisesti puhua pulputtaen.

    Ei minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan, koska se tuntui todella mukavalta. Ainoa kerta, kun vähän yritin hillitä oli silloin, kun vaimoni sattumoisin oli käymässä ja istui sohvallani... Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen.

    Kun sitten seuraavana päivänä kerroin tälle hierojalleni, että meillä kotona vähän puhuttiin asiasta, hän kysyi hämmästyneenä, että olisiko vaimosikin halunnut hierontaa!

    Toinen tapaus on sellainen, että eräs simpsakka trafiikkisihteeri istahti aina työkaverini syliin esitellessään vedoksia... Olin tietysti kovin kateellinen ja kysyin, että mikset ikinä istu minun syliini. Olin kuulemma väärää tyyppiä syliin istuttavaksi...

    Opin siis, että nainen uskaltaa lähestyä minua takaa, muttei edestä... Hmmmm...

    VastaaPoista
  67. Jos joku haluaa lukea todella kovia juoruja, niin kannattaa vilkaista Jussi Parviaisen tuoreita blogikirjoituksia.

    Jutut ovat niin härskejä, että oikeat juorulehdetkin ovat toistaiseksi niistä vaienneet.

    VastaaPoista
  68. --Aina on nimittäin tosikkoja, jotka suuttuvat Kiminkisen letkeästä retoriikasta, joka on tyystin eri kuin kaksimielisyydet, jotka lausutaan mairean niljakkaasti. Tässä ehkä onkin juuri se ero, huumorin ja kaksimielisyyden.

    Siinä missä Mitro Repo ”tarjoaa patukkaa” luentotilaisuudessa, tohtori Kiminkinen pyytää gynekologiseen tutkimukseen tulevia naispotilaitaan ”käymään pukille” (viitaten siihen tuoliin).

    Ja sinä näet alatyylisen lisämerkityksen vain Mitro Revon retoriikassa???

    Onko Kissingerin tauti tuttu?

    VastaaPoista
  69. Tapsa,

    se on niin ohut ja hailakka siivu seksuaalisuudesta, kun Parviainen panee, ettei sitä jaksa. Genitaalien kohtaaminen.

    Niskojen hierominen ystävyyden osoituksena on kivaa. Meillä töissä naiset hieroivat usein jonkun niskoja välitunnilla. En usko muutoinkaan, että tässä Mitro-jutussa ovat liikkeellä ihmiset, jotka haluavat kieltää ihmisten välisen koskettelun.

    Kyllähän noita sylissä istujiakin on muualla kuin sihteerivitseissä. Paha mennä sanomaan mitään, kun ei tunne työpaikkaa ja sen ilmastoa eikä tilanteen vitsiastetta.

    VastaaPoista
  70. Ad hoc,

    eikös sen vehkeen kansanomainen nimi ole pukki? Sahapukki, pukki jonka yli hypättiin voimistelutunnilla. Semmoinen neljällä jalalla seisova teline tms.

    Gynekologi varmaan tahtoo keventää tilannetta, jossa nainen jo on alapää paljaana valmiina läväyttämään alapäänsä valokeilaan tarkastelun ja tunnustelun kohteeksi.

    Minä koen tuon gynekologitilanteen erilaisena kuin yllätyshyökkäyksen töissä, vaikkapa se jakkupuku päällä.

    VastaaPoista
  71. En tiedä, mitä isä Mitro on tehnyt tai sanonut, mutta sen tiedän, että kaikki poliitikot ja julkisuuden henkilöt ovat suurennuslasin alla. Tavallisen Matti Meikäläisen sallitaan soittaa poskea/käyttäytyä melko melko törkeästikin,eikä siihen juurikaan puututa. Mutta aut'armias; miespoliitikko, varsinkaan pappi ei saisi vilkuttaa edes silmää. Muutoin haloo nousee.

    Saattaa käydä, että kun huhu pääsee liikkeelle, se lopulta saa suhteettomat mittasuhteet. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä varsinkaan pistää huhua eteenpäin, ellei itse ole ollut paikalla.

    VastaaPoista
  72. Nyt Jussi hyppää kunnolla pukille ja itsensä lisäksi panee paksuksi tarinoista kaikki julkut Äiti-Tarjasta Isä-Ambriukseen.

    Keveimmän luoka juoru siellä on sellainen, että Maria Drockila on Speden tytär ja keskiraskaimman sellainen, että Lasse Lehtinen on kuulemma ainoa mies, joka pannut sekä presidentin rouvaa että tytärtä.

    No, Jussi onkin kuulemma hoidossa jossakin. Mutta nettiyhteys näköjään pelaa.

    VastaaPoista
  73. Näemmä Jussi kirjoittaa aika kulkevaa tekstiä.

    VastaaPoista
  74. Vilkaisin Jussi Parviaisen blogia, mutta en pysty lukemaan kauan valkoista tekstiä mustalla pohjalla.

    Tässä sen sijaan katkelma Saana Parviaisen blogista, johon myös eksyin: "Tulin siis viisitoistavuotiaana raskaaksi.

    Neuvolassa neuvolatädin ensimmäinen kysymys oli: “Miksi päädyit pitämään lapsen?” Itkuhan siinä meinasi tulla kun noin rumasti kysyttiin. Lapsi oli toivottu; oltiin yritetty sitä melkein vuosi vaikka nuoria oltiinkin."

    VastaaPoista
  75. Anonyymi,

    siinä ja siinä etten poista näitä, koska sitaatit eivät osaa keskustella.

    Sovitaan niin, että saavat olla, jos kerrot, miksi poimit nämä tänne. Mitä haluat sanoa näillä? Minä kun en keksi näistä mitään sanottavaa.

    VastaaPoista
  76. Parviainen noista ainakin jonkun kunnianloukkaussyyteen saa, jos kukaan viitsii häntä enää haastaa.

    Minusta tekstejä ei välttämättä kannata tässä säästää, Parviaisen blogissahan ne joka tapauksessa (toistaiseksi)ovat.

    VastaaPoista
  77. Tekstit ovat loukkaavia ja taatusti totuudenvastaisia, mitä luultavimmin. Minäpä poistan ne, halukkaat löytänevät Parviaisen blogiin.

    Ehkä teksteissä mainitut henkilöt jättävät ne vain huomiotta, ignorointi on varmaan paras tapa suhtautua asiaan.

    VastaaPoista
  78. Minä vähän luulen, että Parviaisen blogia alkaa olla suositumpi kuin mikään muu, yleisö on iso.

    Teksti sinänäsä on sangen kiintoisaa, vertaisin Rabelaisin Gargantuaan tai Pantagrueliin.

    VastaaPoista
  79. Anonyymi varmaan halusi, ettei viestintuojaa kivitetä, ja oli siksi anonyymi.

    Ja koska Parviaisen negateksti (kirjaimellisesti) on kehnolukuista, hän poimi pahimmat kiinnostuneiden luettavaksi - ihan kuin tutkivassa journalismissa on tapana.

    Hänen tarkoituksensa lienee ollut esittää jonkinlainen kontrasti Isä-Mitroa nimettömänä seksuaalisesta ahdistelusta syyttävien ja Jussi Parviaisen ihan nimellään julkisesti esittämien härskien seksuaalisten syytösten välillä.

    Onhan se vähän epäsuhtaista: toisesta kohistaan, toisesta vaietaan.

    Vähemmästäkin on ihmisiä haastettu kunnianloukkauksesta oikeuteen ja nyt kohteita on aika monia. Ihme jos kukaan ei kysy - tai edes älähdä - kunniansa perään.

    Anonyymin mielestä tämä varmaan sopi temppu-teemaan. Mutta varmaan hän hyväksyy noiden inhottavien lainausten poiston.

    VastaaPoista
  80. Anonyymi varmaan halusi, ettei viestintuojaa kivitetä, ja oli siksi anonyymi.

    Näin uskon minäkin. Tässä on samalla varmaan juuri se syy, miksi Mitro Repoon kohdistuneet väittämät esitetään lehdistössä anonyymisti: ettei heitä kivitettäisi.

    Minusta tuo Parviaisen linja on kyllä ihan toinen kuin Mitrosta väittämiä esittäneitten linja.

    Ensinnäkin Parviainen esittää alatyylisesti todella härskejä ja rivoja väittämiä, Mitroa arvostelleet ovat esittäneet havaintojaan nyt kysyttäessä syytä sille, miksi Mitro Repo sai niin huonot pisteet EU-työstään. Kukaan ei ole kirjoittanut oma-aloitteisesti väiteitään internetiin kuten Parviainen, vaan lehdistö on ne kirjoittanut. Väittämät eivät lisäksi ole härskejä, vaan melko lieviä sanamuodoiltaan. On korostettu ärsyyntymistä Mitroon, ei Mitron konkreettisia fyysisiä tekoja.

    VastaaPoista
  81. PS

    vilkaisin blogia ja ihmettelin Parviaisen melko huonoa oikeinkirjoituksen tasoa. Voi toki olla, että hän on kirjoittanut lukemani uusimman tekstin sairaana.

    VastaaPoista
  82. En aivan tosissani tuossa Rabelaisissa ollut.

    Parviaisen teksti koostuu kirjoitusvirheistä, mutta palo on sellainen, että nuotio siinä helposti tyhjentyy.

    VastaaPoista
  83. Parviaisen paloon yhdyn, ja se on varmaan aina ollut parasta Parviaista. Hengen palo, ja voima. Uskon, että hän pystyisi kyllä kirjoittamaan, jos kiinnittäisi kirjoittamiseen taiteenlajina huomiota. Voimaa ja volyymia on, ja se on kaiken lähtökohta. Ymmärrän kyllä tuon Rabelaisiin vertaamiseen.

    VastaaPoista
  84. Jussi-tapauksessa anonyymi oli pelkkä postipoika, Mitro-tapauksessa anonyymit olivat asianosaisia.

    Eläköön se pieni ero.

    PS. Osa noista Parviaisen juoruista on yleisesti tunnettuja: esim. Ilaskivi-Siitonen-suhde. Samoin tunnettua on Erkon persous naisiin - yhdessä uudessa kirjassa lanseerataankin käsite "Erkon enkelit".

    VastaaPoista
  85. Niin olikin, ero on selvä, Tapsa.

    Halusin rinnastuksellani vain osoittaa puskahuutelijoiksi mitätöityjen motiivia anonyymiudelleen. Sitäkin pitäisi mielestäni ymmärtää, etteivät hekään tahdo tulla kivitetyiksi. Asiasta on kyse, ei nimistä - kuten aina pitäisi olla.

    Osa Parviaisen jutuista onkin varmaan totta, kenties kaikki. Sitähän ei voi tietää. Mutta siis, jos jutut ovat totta, niin pitääkö niistä kirjoittaa noin?

    Minusta nyt kuitenkin Mitro Revon juttu on eri, koska kyseessä on viranhoitoa haitannut asia, joka on tullut päivänvaloon vasta kysyttäessä syytä huonoon tulokseen. Parviaiselta kukaan ei ole kysynyt mitään. Ehkä tässä on myös ero.

    Parviaisen päiväkirjamerkinnät osoittavat kuitenkin, että ihmisten kulisseihin ei paljon ole luottamista.

    VastaaPoista
  86. En katsonut sitä ohjelmaa, jossa käsiteltiin tätä Mitro-juttua, mutta oletteko sitten varmoja, ettei Mitro itse tiedä keitä nämä "anonyymit" ovat? Ja toimittajat ainakin varmasti tietävät, mutta haluavat suojella lähteitään.
    Sehän on ihan eri asia olla suurelle yleisölle anonyymi. Tietääkseni kukaan näistä anonyymeista ei ole meille tilivelvollinen mistään, vaikka se tietysti uteliasta harmittaakin.

    VastaaPoista
  87. Mitro Repo ei ole pelkkä julkkis, hän on Eu-parlamentin jäsen, jonka 70 000 suomalaista on edustajaksi sinne demokraattisissa vaaleissa äänestänyt.

    Suurella yleisöllä, ainakin noilla 70 000:lla, on selvä moraalinen oikeutus tietää asioista, jotka vaikuttavat suuresti työskentelymahdollisuuksiinsa nyt ja tulevaisuudessa.

    Puheena olleet asiat eivät kuitenkaan ole sen kaltaisia, että tuo valtuutus otettaisiin häneltä pois - se säilyy seuraaviin vaaleihin saakka.

    VastaaPoista
  88. Miten tämän nyt kohteliaasti sanoisi. Jos jutun tekijänä on Sanna Ukkola ja siinä haastatellaan nimettöminä suomalaisia virkanaisia, sen totuusarvo on lähellä nollaa. Tietysti tämän maailman Iinekset koukun kritiikittä nielevät.

    Ei tässä muuta.

    VastaaPoista
  89. ...niin, ja mitä helvettiä jonkun Kanervan tekstarit kenellekään kuuluvat?

    VastaaPoista
  90. Tämän Repo-jahdin taustalla taitaa olla Päivi Räsäsen eduskunnalle jättämä lakialoite seksuaalisen häirinnän kriminalisoimiseksi. Euroopan neuvostolla on myös valmisteilla yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi, jonka luonnosversiossa on velvoite kriminalisoida seksuaalinen häirintä.

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_118_2009_p.shtml

    VastaaPoista
  91. Siis häh, Jaaha,

    sanopa tuo lehdistölle, että Kanervan tekstarit eivät kuulu kenellekään. Turhaan sitä täällä huhuilet.

    Täällä sen sijaan keskustellaan poliitikkojen harjoittamasta sukupuolisesta ahdistelusta. On pikkuisen vaikea puhua asiasta nimeämättä näitä kyseiseen paheeseen langenneita ja ehkä vertailematta heitä keskenään. Kyseessä kun näyttää olevan ilmiö, ei ainutkertainen tapahtuma.

    VastaaPoista
  92. Koko Mitro-jupakkahan sai alkunsa siitä, kun Yle selvitti, kuinka hyvin suomalaiset euroedustajat ovat selviytyneet työstään. Selvitys tehtiin haastattelemalla nimettömästi noin pariakymmentä virkamiestä, lobbaria sekä EU-asioihin perehtynyttä toimittajaa.

    Tässä selvityyksessä Mitro Repo sai arvosanaksi 5,3 ja oli suomalaismeppien huonoin - hänen työhönsä ei siis oltu tyytyväisiä.

    Tätä työn laatua selvitettäsessä kävi ilmi, että Mitrolla ei uskottavuutta hänen silmiinpistävän käytöksensä vuoksi. Käytös koski suhtautumista naisiin. Loput tiedämmekin.

    Ei kannata nyt vetää tähän esille mitään feministien salajuonta.

    VastaaPoista
  93. Älä itke iines. Kanervan tekstarit varmaan kiinnostavat roskalehdistöä, muttei tämä niistä tee ahdistelua tai sinun asiaasi. Jos seksuaalinen aktiivisuus on kansanedustajalle negatiivinen asia, joku Tanja Karpela olisi pitänyt potkia talosta pois jo vuosia sitten.

    En tiedä feministien salajuonista, mutta sen sattumoisin tiedän, että Ukkolan tie Iltasanomissa nousi pystyyn, kun hän kiihkossaan lähti keksimään uutissisältöä Halla-ahoa vastaan. Typeryyksissään luuli, ettei jäisi kiinni tai että Halla-aho ei katsoisi Ukkolan kortteja. Siirtyminen taustatoimittajaksi YLEen ei ollut mikään "urasiirto" vaan femusiskojen pelastusoperaatio.

    Mitron "arvosanat" antoi nimettömänä pysyttelevä joukko virkanaisia ja muita koulukiusaajia. Ei aihetta toimenpiteisiin.

    P.S. Itsekään en pidä Mitrosta, mutta vielä vähemmän näistä anonillien noitajahdeista.

    VastaaPoista
  94. Tunnettuahan on ollut, että Mitro tissuttelee, mutta se oli uutta, että hän myös tissittelee.

    En halua vähätellä asiaa, mutta vetoaisin vaikka kulttuurieroihin. Mitro ei luultavasti ole tajunnut, millaisen vaikutuksen hänen "leikillinen kohteliaisuutensa" on aiheuttanut, selibaatissa elävä poikamies kun on.

    Mitro saa rangaistuksensa, sillä julkisuus on armoton. Leima pysyy.

    Mutta hyökkäämpä nyt huvikseni tämän "selvityksen" kimppuun.

    Ovatko virkamiehet, lobbarit ja media oikea taho määrittelemään kunkin euroedustajan työn tason, laadun ja vaikutuksen?

    VastaaPoista
  95. Jaaha,

    minä taas pidän isä Mitrosta, sillä olen kuullut kun hän puhuu radiossa varsin armahtavasti ja ymmärtävästi ihmispololle. Muutoinkin, pidän avoimista ja rönsyilevistä ihmisistä, jotka tulevat toisten tykö ja avaavat sydämensä.

    Ahdisteluasia ei siis liity henkilökohtaisiin sympatioihini tai antipatioihini. Ahdistelu ja mairitteleva seksuaalinen huomio on eri asia kuin ihmisen luokse meneminen. Hyväkin ihminen voi tehdä väärää, kuten paha voi tehdä myös hyvää.

    Kyllä minä katson, että tämä asia on yhtä lailla minun keskusteltavissani kuin kenen tahansa. En oikeastaan tiedä, onko olemassa asioita, joista minun ei sovi keskutella.

    Sanna Ukkolan taustoista en tiedä, en edes sitä, onko hän feministi. Ilmeisesti on. Tuo EU-ihmisten haastattelu kuitenkaan tuskin oli Sanna Ukkolan pirullisten feministiaivojen keksintöä. Ylellä työtä tehdään ryhmissä, ja taustatoimittajat valmistelevat ja tekevät kenttätyön.

    Yhdyn kyllä tähän Mitro Repoa koskevaan Miehen lausuntoon: "–Olemme jo aivan liian kauan sietäneet seksuaalista häirintää ja setämiesten keskinäistä selkääntaputtelua yhteiskunnassamme, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio.

    VastaaPoista
  96. Tapsa,

    noin minäkin sanoin tuolla ylempänä: en usko, että Mitro tajuaa käytöksensä merkitystä, ainakin hän näkee itsensä eri tavoin kuin ulkopuolinen. Ja selibaattitaustaan minäkin vetoaisin. Seksuaalisesti viriili ja lämmin ihminen. Luonnotontahan pakollinen selibaatti on.

    VastaaPoista
  97. Please älä nyt ala kertomaan ammattilaiselle, miten juttuja tehdään. Tällä kertaa valehteluun taipuvainen toimittaja haastatteli suomalaisia naisvirkailijoita, joita Mitro on jollain tapaa ärsyttänyt.

    Voihan olla, että Mitro on taputellut ties ketä, itse asiassa pidän tätä ihan mahdollisena. Mutta vihjailuihin perustuva uutisjuttu on aina ns. perseestä. Pics or it didn't happen.

    Ja voithan sinä keskustella mistä haluat. Siltikään Kanervan tekstarit eivät ole sinun asiasi sen enempää kuin muidenkaan ihmisten seksielämä. Sanna Ukkolankin seksielämästä muuten liikkuu ns. piireissä kaikenlaista juttua, pitäisikö minun nyt lähteä tästä avautumaan?

    VastaaPoista
  98. Tämä kyllä näyttää siltä, että Mitro oli jutuntekijän punainen lanka, sen ympärille häthätää kehitettiin jotain, jota sanotaan tutkimukseksi. Sellainenhan on kuuleman mukaan tiedettä!

    Kyse oli siis jonkin sortin kyselytutkimuksesta, jossa parlamenttiedustajat arvioivat toistensa toimintaa.

    Ei tuo noin voi toimia.

    Puolueet ja erilaiset poliitikot ovat kaikki kovin kehuttuja - nimittäin omiensa parissa. Vastapuoli mielellään käyttää samaa arvioidessaan jotain tämän kaltaista: "Katastrofiin johtavaa, täysin edesvastuutonta toimintaa!"

    Muuten olen sitä mieltä, että EU-parlamenttiedustajien tulisi sitoutua tiukkaan alkoholiseurantaan yllätystesteineen.

    Tarkoitan, että mitä ihmettä kaukana kotoa olevassa, ilman mitään päätäntävaltaa olevassa elimessä voisi tehdä?

    EU-parlamentti kuitenkin on vain suuri huijaus, jolla annetaan näennäisen demokraattinen siunaus komissiolle ja isoille viskaaleille toimia niinkuin itse haluavat.

    VastaaPoista
  99. Ammattilaiselle voinen sitten paljastaa, että juttuni ydin ei ole Kanerva eikä Mitro, vaan temppu ja miten se tehdään.


    Eli temppu onkin anteeksipyyntö ja sen falski onttous - tästä itse olisin tahtonut keskustella. Semantiikasta, etiikasta ja moraalista. Mitro ja Kanerva ovat vain tämän jutun mitättömiä työmuurahaisia, samoin Jylland Posten.

    Asiaa on se, että sanat ovat tyhjiä. Vaan ei ammattilainenkaan sitä huomannut. Ammattilainen?

    VastaaPoista
  100. Mutta siis minähän keskustelen sujuvasti mistä tahdotaan, joten keskusellaan nyt Jaahan haluamista yksityiskohdista, joilla hän koettaa mitätöidä Mitro-keissin: "vihjailuihin perustuva uutisjuttu on aina ns. perseestä. Pics or it didn't happen."

    Viittaan Tiinan lausuntoon vähän ylempänä: anonyymius ei ole tässä anonyymiutta, koska toimittajat tietävät nimet. Miksi niitä pitäisi julkaista hyeenoille, kun asia on tärkeä eivät nimet? Tämä ei tee heidän sanastaan anonyymia kohinaa. Se, että jokuset paasaavat anonyymista kohinasta, on mielestäni aika epätoivoista.

    VastaaPoista
  101. Suomessa kansanedustajien aktiivisuutta usein ollaan mittavinaan tehtyjen lakialoitteiden perustella. Kuka on joskus kuullut sellaisen läpimenosta?

    Ja pidettyjen puheiden määrällä.

    "Kröhöm, haluan tässä mikko alatalona ottaa voimakkaasti kantaa...mikä kamera kuvaa? - ...tähän käsiteltävään asiaan ja sanoa, ettei se nyt niinkään voi olla, että äänestysalueeni kansalaisia tällä lailla saatetaan muita huonompaan asemaan! Erityisesti haluan kiinnittää huomiota siihen, että tämän Armanin pukuni takin napit menevät kevysesti kiinni!- Ei minulla muuta...mikä kamera kuvaa?

    Vai etteivät puheet ole tuollaisia? Lukekaa eduskunnan sivuja, siellä on enemmän kuin pyyhkimiseen tarvitaan.

    VastaaPoista
  102. Joskus aiemmassa elämässäni jouduin kiikuttamaan joulun alla lahjuksia asiakkaiden edustajille, soitin heille etukäteen: "voisinko tulla jättämään pienen joulutervehdyksen?"

    Yksi äijä, jonka kanssa tulin sivumennen sanoen hyvin toimeen, ärjäisi vihaisena: "Ei yhtään kiinnosta!"

    Lievensi sitten ja piruili: "Tulisiko sellainen velvollisuudesta vai onko siinä tunnetta mukana?"

    Varmaan hetken mietin hiljaa, vastasin sitten: "Kyllä siinä molempia on!"

    Lupasi, että kyllä häneltä taitaa sen verran aikaa löytyä, kun tulet iltapäivällä.

    VastaaPoista
  103. Katsoin muuten nyt vasta tuon kyseisen A-studion, josta kaikki alkoi. Se löytyy täältä ja kyseinen osuus kestää vain ohjelman ensimmäisen vartin, joten kannattaa katsoa.

    Meppejä arvioitiin seuraavien neljän taidon perusteella: sosiaaliset taidot, substanssi. aktiivisuus ja vaikutusvalta. Kustakin kohdasta annettiin pisteitä asteikolla 0 - 10.

    Paras oli Carl Haglund, siis Mies, tiedoksi Jaahalle. Huonoin oli Mitro Repo, jonka vaikutusavalta arvioitiin vain 3,7 arvoiseksi, mikä oli aika järisyttävä tulos verrattuna muihin.

    On selvää, että kysely tehtiin julkisuudelta nimettömänä heidän työnsä takia, mutta vastanneet tiedetään kyllä, joten puhe anonyymista puskahuutelusta on jopa väärin. Pitää myös huomata, että kaikista mepeistä kyseltiin muiden arvioita myös sanallisesti, niitä ei siis lypsetty vain Mitrosta. Mm. voittanutta kehuttiin vuolaasti - vaikka hän on mies, tiedoksi Jaahalle tämäkin.

    VastaaPoista
  104. Anonymiteetin turvista on helppo herjata. En ymmärrä näitä naisia. Miksi ei ole informoitu työnantajaa häirinnästä (edellyttäen, että teot ovat tapahtuneet työpaikalla) tai käytetty lain suojaamia keinoja, nostettu kannetta? Revon tapauksessahan media on ottanut sekä syyttäjän että tuomarin roolin. Ei näin.

    VastaaPoista
  105. "Mitätöidä Mitro-keissin"? Ei ole mitään keissiä. On vain lauma nimettöminä vinkuvia naisia. Hyeenoita ei ole nimiä esiin vaativat vaan Iineksen kaltaiset anonyymit huutelijat.

    Mutta juu, ei mene nyt Iinekselle kaaliin. Ison jutun tekeminen nimettömien naisvirkailijoiden juoruilun pohjalta ei nyt vaan ole hyvää journalismia. Ylipäätään vaikuttaa tarkoitushakuiselta tuollaisen jutun tekeminen - jotain lokaa sieltä haettiin.

    Keitä helkkareita nämä nimettömät virkailijat ylipäätään ovat meppejä arvioimaan? Onkohan siellä noussut kusi päähän, eivät mepit ole siellä heidän arvioitavanaan vaan asiat ovat tismalleen toisin päin.

    Mitron anteeksipyyntö saattaa olla falski. Ehkä hän kokee, ettei hänellä ole mitään anteeksipyydettävää, mutta kun puolueelta käsky kävi tai annettiin ymmärtää, niin parempi kai jotain sanoa.

    VastaaPoista
  106. ...niin ja muistutukseksi, HS sai Julkisen sanan neuvostolta aikoinaan huomautuksen, kun yli-innokas femutoimittaja (sittemmin hänkin "muihin tehtäviin siirtynyt") teki eduskunnasta kuuluisan kalapuikkoviiksijuttunsa. Eli paskaa journalismia.

    Täysin sama kuvio on tässäkin. Jos Mitro vaan kehtaa valittaa, niin Ukkolalle annettaan näpäytys, ilman mitään nikottelua.

    VastaaPoista
  107. Minusta se temppu-anteeksipyyntö on siis median hallintametodi. Opittu sellainen.

    Ennen kiellettiin jyrkästi kaikki, sitten seliteltiin ummet ja lammet, nykyään pyydetään heti anteeksi, koska on opittu ettei ärtyisä mediarakki muuten irrota lahkeesta.

    Kommunistien keskuudessahan oli ennen vanhaan käytössä ns. itsekritiikki, jota onnistuneesti harjoittamalla saattoi säilyä hengissä.

    Tässä lienee käynnissä samankaltainen kehitys eli seuraava aste on tunnustus ja julkirippi.

    VastaaPoista
  108. Viittaat ammattilaistaustaasi, Jaaha, mutta jos olet toimittaja, olet aika jämähtänyt ja kapeakatseinen.

    Puhut vikisevistä naisista ja oletat automaattisesti, että Ylen kyselyyn osallistuneet henkilöt olivat naisia. Mistä sinä tämän tiedät? Vai oletatko vain? Minulla on sellainen käsitys, että EU-virkailijoissa, lobbareissa ja toimittajissa on kumpaakin sukupuolta.

    Olet myös jämähtänyt luuloon, että Ylen suorittama kysely oli pelkästään Sanna Ukkolan keksimä ja suorittama. Näin ei ole missään sanottu, vaan toimitustyö on Ylen tasolla useimmiten ryhmätyötä, ei yhden toimittajan sooloilua. Ammattilainen yleensä tietää tämän.

    Katsoitko tuon ohjelman? Katso ihmeessä, vältyt ennakkoluuloilta ja suoranaisilta virheiltä, ja huomaat miten tuossa kyselyssä eniten aikaa omistetaan vallan muille kuin Mitro Revolle. Hänen nousunsa esille ei siis tapahtunut tuossa ohjelmassa, vaan lehdissä. Ykköseksi noussut Carl Hagman sai enemmän huomioaikaa, samoin muut mepit.

    VastaaPoista
  109. Anonyymien sota, sitähän tämä internetti on.

    Vähän villoja, mutta vähän myös ruumiita.

    Ei ku kyniä vain terävämmiksi!

    VastaaPoista
  110. Myös sinulle nimimerkki Ei näin,

    mistä oletat, että kysely tehtiin vain naisille?

    Ei niin ole missään sanottu. EU-virkailijoissa on sekä miehiä että naisia.

    VastaaPoista
  111. Toivoisin, että lopetettaisiin puhe anonyymeista.

    Eu-virkailijat eivät ole anonyymeja. Heidän nimensä ovat Ylen tiedossa, mutta heidän työnsä takia niitä ei julkisteta. Miten teidän mielipiteenne asiasta muuttuisi, jos tietäisitte, minkä niminen henkilö on sanonut asian X?

    Eihän äänestäjienkään nimiä julkisteta äänen kohdalla. Onko vaalitulos anonyymia kohinaa, johon ei voi luottaa, koska ei tiedetä, minkä niminen ihminen minkäkin äänen on antanut?

    VastaaPoista
  112. Älä nyt hyvä Iines jaksa. Tiedän tasan tarkkaan, kuinka juttuja Ylessä tehdään. En tarvi virkaheittoja opettajattaria minulle asiaa selventämään. Ja Mitroa kommentoivat nimenomaan naisvirkailijat, tämähän tuli tuossa jutussakin ilmi.

    Itse näen kysymyksen edelleenkin sellaisena kuin se on - joukko raukkamaisia anonyymeja arvostelee puskan takaa poliitikkoa, pyrkivät toimittajan avustamana suorastaan tekemään henkilöassassinaation. Tavalla, josta on jo aiemmin tehty selväksi, että ei näin, tämä ei ole hyvää journalismia. Mutta sekös näitä Ukkoloita estäisi...

    Jämähtänyttä? Kapeakatseista? Olkoon vaan, mutta tiedät itsekin että olen oikeassa tässä asiassa.

    VastaaPoista
  113. Ymmärrän, että tahdot loukata kielenkäytölläsi, mutta enemmän vakuuttaisit, jos tekisit sen oikein: virkaheitto on halventava nimitys virasta erotetulle.
    Minä olen itse hakenut eroa, jäädäkseni työkyvyttömyyseläkkeelle äänisairauteni vuoksi. Olisin voinut jatkaa virassani niin kauan kuin itse haluan, mutta ajattelin oppilaita tässä. Heillä on oikeus saada vaivatta selvä opettajansa puheesta.

    Huomaan muutenkin, ettet ole asialinjalla, etkä juttele reilusti tapahtuneen pohjalta. Pusket naisvihan vallassa eteenpäin, et ota mitään uutta vastaan, et sitäkään, että tuo voittaja Carl Hagman, mies, sai enemmän lähetysaikaa kuin Mitro Repo. Eija-Riitta Korhostakaan ei kehuttu, ja tätäkään et havaitse, koska se ei tue naisantipatioitasi. Valitset ne kohdat, jotka tahdot, paisuttelet niitä, sivuutat isommat faktat. Tämä on jonkin tason argumentaatiovirhe. Et voi olla tosissasi ammattilainen, tai ehkä Sisu-Sanomissa tai Ypäjän kylätoimikunnan kuukausilehdessä.

    VastaaPoista
  114. Naisviha on omassa päässäsi. Minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä kys. kyselyssä sanottiin Haglundista tai Korhosesta. Pointtini oli, että Mitron julkinen leimaaminen nimettömien juorujen perusteella on huonoa journalismia ja tälläisestä on huomautettu toimittajia jo aiemminkin.

    Ja itselläni on mediasta kokemusta sanotaanko nyt parin ihmiselämän verran enemmän kuin jollain peräkylän erakolla.

    VastaaPoista
  115. Iines, minä kyllä tarkoitan "anonyymien sodallani" tätä jälkijauhantaa jota toimittajat (näköjään yleensä nais-) saavat halla-aholaiskaartissa aikaan.


    Jaaha, joka potee ilmiselvästi misogyniaa, on siksi helppo värväyksen kohde asialle, jolla nyt lähetetty on.

    "...joukko raukkamaisia anonyymeja arvostelee puskan takaa..." Eikö Jaaha tunnista myös tästä itseään?

    VastaaPoista
  116. Jaaha, mutta kun Mitroa ei leimattu miksikään siinä ohjelmassa. Yhtä hyvin leimattiin sitten Hagman upeaksi tyypiksi! Että sinä jaksat! Lehdistö sen teki, iltapäivälehtien miestoimittajat, lainatakseni sinun tyyliäsi.

    Valto, ok, tämä misogynia saa minut sokeaksi, kun kiihdyn! Hyvä kun täsmensit.

    VastaaPoista
  117. Asiasta lienee turha kiistellä, nyt kun Valto-paappakin könysi alas uuninpankoltaan horisemaan. Minä tiedän, mistä puhun. Te ette.

    Mikään mies-naiskysymys tämä ei ole, eikä ole sinällään väliä, missä Mitro leimattiin ja kenen toimesta. Ja tällä kertaa juoruilijoita olivat naiset, joskus toiste ne voivat olla miehiä. Seksuaalinen häirintä kun vaan tuppaa olemaan kysymys, joka saa femut kiihkoihinsa.

    Ja Halla-ahon mainitsin, koska Ukkola sai tämän takia fudut.

    VastaaPoista
  118. Todistapa tämä, Jaaha, ennen kuin könyät sinäkin yöpuulle sinne kammariisi ihailemaan edellistä kolumniasi Ypäjän kylätoimikunnan kuukausilehdessä:

    Ja tällä kertaa juoruilijoita olivat naiset, joskus toiste ne voivat olla miehiä.

    Mistä tiedät heidän sukupuolensa? Tv-ohjelmassahan haastateltiin meppejä samalla kun heidän tuloksensa näytettiin, mutta kysely tehtiin siis yleisesti ottaen EU-virkailijoille, lobbareille ja toimittajille.

    VastaaPoista
  119. No voi saatana Iines. Tiedän heidän sukupuolensa, koska lehtijutuissa se sanotaan. Myös järki sen sanoo - eiköhän naiset näistä häirintäasioista miesten taholta eniten valita.

    By the way asun Etelä-Helsingissä. Toisin kuin esim. bloginpitäjä, jonka kotikylää tuskin kartalta edes löytyy. Jos sillä nyt jotain merkitystä on.

    VastaaPoista
  120. Yksinkertaisesti tahtoisin nähdä sen sanamuodon, koska en usko sinua.

    Minä en ole nähnyt yhdessäkään lehdessä mainintaa, että meppikysely tehtiin vain naisille. Artikkeleissa sanotaan, että mepeistä kyseltiin EU-virkailijoilta, lobbareilta ja toimittajilta. Näin sanottiin myös itse tv-ohjelmassa.

    Miksi kummassa yleisluontoinen kysely mepeistä olisi tehty vain naisille? Voisitko siis todistaa sanasi?

    VastaaPoista
  121. Iines, ohjelmassa todella puhuttiin vain naisista. Naisiin kohdistuva väkivalta on iljettävä teko ja tätä julmuutta YLE:n toimittaja Sanna Ukkola yrittää naamioida oikeamieliseksi toiminnaksi turvautumalla anonyymeihin ilmiantoihin ja luomalla ilmapiirin lynkkausmentaliteetille. Mutta oikeusjärjestelmämme ei toimi näin. Pysyviä muutoksia naisten asemassa saadaan aikaan vain laillisin keinoin. Oikeusturva on liian kallis asia luovutettavaksi median käsiin.

    VastaaPoista
  122. Ei näin

    nyt todisteta tuota asiaa, että meppikysely tehtiin vain naisille. En usko tätä ennen kuin näen virkkeen sanamuodon ja sen viiteosoitteen.

    Se taas on jokseenkin selvää, että miehet eivät voi mainita näitä ahdisteluja, koska ne eivät kohdistuneet heihin.

    Mutta olennaisempaa on se, kenelle koko kysely tehtiin, koska täällä on väitetty harhaisesti, että feministinpirut tekivät kyselyn naisille ja että kysely oli nimenomaan Mitroa vastaan.

    VastaaPoista
  123. Ei turhaan kannata hävetä asuinpaikkaansa, minusta voi ihan reilusti sanoa Kaivopuistossa! Ei se, että se laajempaa julkisuutta on saanut lähinnä nuorison kakki-pissi-rokki-juhlista, tee siitä yhtään huonompaa asuin-aluetta, kuin se on!

    Etelä-Helsinki kuulostaa jotenkin rahvaanomaiselta, helposti voi tulla käsitys, että kyse on Ullanlinnasta, Katajanokasta tai peräti Rööperistä!

    Niin ne ajat historiallisessa perspektiivissä muuttuvat, ennen sanottiin että vain paheksuttavan ammatin harjoittajat ja merimiehet jäivät aivan rantaan asumaan.

    Mutta nämähän lienevät Jaahalle tuttuja asioita, varmaankin on näistä isänsä ja isoisänsä kanssa aikanaan käynyt keskusteluja.

    VastaaPoista
  124. Voi jumalauta Iines. Kysely lähti kaikille, Mitrosta valittivat naiset. Ei täällä muuta olla väitetty, onko lukutaidossasi puutteita?

    VastaaPoista
  125. Minun Pikkukaupungistani on jopa moniulotteinen ilmakuva, samaten kesätiluksistani, joita olen lähestynyt maalta, mereltä ja ilmasta. Että kyllä kartalla ollaan täälläkin. Tosin paljon on vihreää siinä ympäristössä.

    Ja jos vielä lisään, niin asun joen paremmalla puolella, siis sillä puolella, jolla ei ole sikaloita tai broilerkasvattamoja.

    VastaaPoista
  126. Nyt taidan nostaa kädet ylös, tämähän menee hauskaksi.

    Täällä nimenomaan väitettiin, että kysely tehtiin vain naisille, ja että tekijä oli feministi Sanna Ukkola.

    Molemmat väitteet ovat siis vääriä tai todistamattomia. Sanna Ukkola esitteli kyselyn tuloksia mepeille televisio-ohjelmassa, mutta missään ei sanottu, että se oli hänen tekemänsä tutkimus. Sehän oli hyvin asiallinen kysely, jossa ei kysytty mitään sukupuoliin viittaavaa.

    Se, mikä oli tulos, oli selvästi yllätys, johon haettiin lyhyesti vähän selitystä ohjelman televisioinnissa, kuten myös voittajalle.

    Eiköhän tämä riitä tästä Sanna Ukkola -teemasta nyt tällä erää.

    VastaaPoista
  127. Jaaha että ei ole mies-naiskysymyksestä kyse.

    Onko Jaaha sokea sille että hän ratsastaa aina paikalle tekemällä tekemään asioista mies-naiskysymyksiä?

    Tortusta pula vissiin ja sen tähden naisviha päällä.

    VastaaPoista
  128. Huoh. Ei tämä nyt hauskaksi mene, pikemmninkin työlääksi. :( Mitrosta valittivat Ukkolan haastattelemat naiset. Mikä tässä on epäselvää?

    VastaaPoista
  129. Minä käsitin katsomani ohjelman perusteella, että tv-dokumentissa esiintyneet mepit ja itse kyselytutkimukseen osallistuneet olivat eri henkilöitä.

    Tv-ohjelmassahan esiteltiin lyhyesti muutamien meppien arvosanat ja samalla muutamaa heistä haastateltiin - siis tutkimuksen jälkeen.

    Ymmärrykseni mukaan siis vaikkapa ohjelmassa esiintyneet Liisa Jaakonsaari ja Sirpa Pietikäinen eivät kuitenkaan olleet niitä henkilöitä, joilla tuo tutkimuskysely suoritettiin. He olivat meppejä, joista kyseltiin ja jotka tutkimuksen jälkeen sanoivat jotain listatulosten esittelyssä.

    VastaaPoista
  130. Hs kertoo tämän pv:n lehdessään internetin anonyymiuden pimeästä puolesta otsikolla Rikollisuus pesiytyy mystiseen darknetiin.

    Kun joidenkin toimesta kainalot märkinä puolustetaan nimettömänä (tarkoittaa samalla väärin nimin, nimimerkein jne.) esiintymisen tarpeellisuudesta, niin se suhteellisen harmittomassa blogimaailmassa ilmeisesti osoittautuu vähitellen samantekeväksi.

    Hesarin juttu kuitenkin osoittaa hyvin ihmisen pimeän puolen kun sille tarjoutuu tilaisuus katkoa irtipoikki kaikki pidäkkeensä.

    Silkka rikollisuus kaikkine muotoineen lapsipornosta ja huumekaupasta terrorismiin silloin ensimmäisenä ottaa ohjakset haltuunsa koska niistä voimistahan jo tuon maailman pystyttämisen kapasiteetti on mahdollista.

    Kilpajuoksu maailmojen tiedustelupalvelujen kanssa tuo suolan tuohon soppaan.

    Anoyymiressukat, ne pienet inisijät, massa, loppupelissä itse ovat siinäkin maailmassa vain kattavasti kontrolloituja uhreja joita päävampyyrit kuiviin imeskelevät. Eikä imeskeltävien jonojen loppupään häntiä tule näkymään, niin toistensa vietävissä ihmislaji on nimettömänäkin sukupolvesta toiseen.

    VastaaPoista
  131. Lainaus mediasta:

    "A-studio oli teettänyt kyselytutkimuksen suomalaisista europarlamentaarikoista. Tutkimuksessa parikymmentä mepit hyvin tuntevaa suomalaista arvioi suomalaismeppien toimintaa, saavutuksia ja käytöstä."

    "A-Studio haastatteli pariakymmentä europarlamentin virkamiestä, lobbaria ja EU-asioihin perehtynyttä toimittajaa. Haastateltavista 13 antoi Mitro Revosta kielteisiä lausuntoja."

    Ohjelma antoi ymmärtää, että kyse oli ns. välitodistuksesta. Tällaisia on siis tehty ennenkin eli kyseessä on normaali käytäntö?

    Jos vastaavia välitodistuksia on jaettu ennenkin, niin ok.

    Ellei välitodistuksia ole jaettu aiemmin, niin herää kyllä epäilys, että toimittaja tiesi millaista saalista oli hakemassa.

    Sehän ei tosin muuta asiaa miksikään.

    Mitroa on 13 henkilöä 20:stä syyttänyt tungettelevasta käytöksestä, enkä ihan jaksa uskoa manipulointiin.

    Ei Isä-Mitro niin merkittävä tekijä ole, vaaleihin on vielä aikaa, eikä toimittajan äiti ole ehdokkaana.

    Ihan toinen asia sitten on, että mitä Mitro oikeasti on tehnyt ja mitä sitten.

    VastaaPoista
  132. Valtohan maalaa kuvan, että Matrix-elokuvan maailma olisi jo totista totta.

    Minä kuvittelisin mieluummin, ettei tässä darknetissa ole kyse anonyymien ininöistä, vaan hyvin salatusta rikollisesta toiminnasta.

    Meidät tavalliset anonyymit ja nimimerkillisethän pystyi varmaan jäljittämään helpostikin, jos vaikka sattuisimme tekemään kiihotusrikoksen, mutta darknetissä se ei onnistukaan.

    Anonyymius ja darknet ovat siis eri asioita.

    VastaaPoista
  133. Näen tässä darknetissä kyllä mahdollisuuksiakin.

    Tässähän voisi olla oiva tilaisuus pelastaa toimettomat nuoret hakkerit, jotka nyt haahuilevat netissä viruksia värkkäämässä, hyvän puolelle murtamaan pimeyden verkkojen synkät salaisuudet.

    Voima olkoon kanssamme, murskatkaamme verkkojen verenimijät.

    VastaaPoista
  134. Anonyymi "Tapsa", en ole matrixeihin tutustunut, eli en harrasta lainkaan scifiä (kirjoitetaanko se edes noin?).

    "Meidät tavalliset anonyymit ja nimimerkillisethän pystyi varmaan jäljittämään helpostikin, jos vaikka sattuisimme tekemään kiihotusrikoksen, mutta darknetissä se ei onnistukaan." Sen vuoksihan kiihotusrikollisetkin darkneteihin värväytyvät, ettei heitä jäljitettäisi.

    Täällä blogein ja loppumattomien juoruosastojen anonyymien puolella on jäljitettävyys varmasti helppoa, mutta kun tämä tavallinen "lainkuuliainen anonyymi" jolla on vaikkapa pedofiiliaan taipumuksia huumeista puhumattakaan kirjautuu darknettiin, hänestä tulee sen järjestelmän anonyymi kustantaja jota ei enää jäljitetäkään noin vain. Hän siis ostajana on asiakas niille hashisgrammoille joita tuossa jutussakin esimerkiksi oli laitettu. Kyllä se siis imeskeltävänä vain siellä on, ei sille mitään muuta hyötyä moisesta pimeydenytimestä ole. Joutuu vain yhä syvemmälle sen ansiosta, että järjestelmä on olemassa.

    Ja vielä "Tapsa", älä sekoita minua ja Hesaria: "Valtohan maalaa kuvan, että Matrix-elokuvan maailma olisi jo totista totta."

    Kumpi se kauhukuvia maalailee, minä, jolla ei moisesta maailmasta ole ollut tätä ennen tietoa, vai taloudelliset resurssit omaavasta mediayhtiöstä, joka asiaa on ammattilaisten voimin tutkinut?

    VastaaPoista
  135. Näitähän tutkitaan ja mediassa tuloksia ilmoitetaan tavan takaa, poliitikoiden aikaansaannoksia.

    Mitä tulee pieneen, paksuun pappiin (tämän luonnehdinnan keksi joku miespuolinen tässä blogissa), niin kohun jälkeen "kaikki" sanovat ääneen sen mitä eivät aiemmin iljenneet sanoa.

    Esim. toisen iltapäivälehden toimittaja (en muista kumman) sanoi olleensa kuuntelemassa joitakin puheenvuoroja jossakin tilaisuudessa ko. miehen kanssa - anteeksi huono muistini, en muista missä ja mitä - ja tämä oli kuulemma koko ajan keskittynyt ruotimaan puhujanaisten ulkoista olemusta. Kenellä oli ollut hyvät sääret, kenellä mitäkin.

    Toimittaja ei ollut kokenut tilannetta kiusalliseksi mutta sanoi tunteneensa myötähäpeää.

    Nyt on kerrottu jo vastaavia kertomuksia pappisajoilta.

    Pakollinen selibaatti ei ole hyvä juttu. Ei, jos se saa navanalaiset asiat pyörimään päässä siihen malliin ettei sinne mahdu juuri mitään muuta.

    VastaaPoista
  136. --Ellei välitodistuksia ole jaettu aiemmin, niin herää kyllä epäilys, että toimittaja tiesi millaista saalista oli hakemassa.

    Kopsattu A-studion facebookista: A-studio laittaa mepit paremmuusjärjestykseen ja paljastaa kuka parlamentaarikoista lähestyy naisia turhan tuttavallisesti.

    Tuossahan se olennainen olikin!

    Välitodistuksia ei ole jaettu aiemmin. Mitro Repo oli myös ainoa meppi, jolta kysyttiin tai pikemminkin tivattiin, että aikooko hän asettua uudelleen ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.

    VastaaPoista
  137. Mitron todistuksestahan näkyi, että hänellä on sosiaaliset taidot kohtalaisen tyydyttävät (6,8), mutta vaikutusvalta vain 3,7 kymmenestä pisteestä. Tähän mielestäni haettiin taustaa, samoin kuin haettiin taustaa muiden todistuksille, mm. sille, miksi Hagman oli niin hyvä tai miksi Satu Hassi sai myös negatiivisia kommentteja. Hän ei kuulemma tervehdi ihmisiä vastaantullessaan. Eli kyllähän näitä muistakin lausuttiin, joten mistään tarkoitushakuisesta ajojahdista tuskin lienee kyse.

    VastaaPoista
  138. Ad hoc,

    minusta tuo Facebook-mainos oli hyvä koukku hankkia ohjelmalle katsojia, ennen kaikkea vähän nuoremmista, Facebook-kansasta.

    Tottakai ohjelmasta poimittiin markkinointihenkinen täky, koska Yleisradio on toisaalla kertonut huolestuneensa katsojakunnan (lue kalkkiskunnan) ikärakenteesta.

    VastaaPoista
  139. Vielä, Ad hoc,

    eikö ole melko luonnollista, että noin huonot palautepisteet napanneelta kysytään jatkoaikeita. Hän oli siis porukan huonoin, pahnanpohjimmainen.

    VastaaPoista
  140. Juuri noin se menee kuin Kuuskuiske kuvaa, pieni paksu pappi (luonnehdinta eräältä kommentoijamieheltä) on puhunut levottomia kautta aikain ja rantain. Hän ei varmaankaan herätä kenessäkään pelkoa tai inhoa, pikemminkin juuri myötähäpeää ja ehkä sääliä.

    Ei pojat, ei tuommoinen mummoihin uponnut hipelöintitekniikka käy enää EU-parlamentissa, missä pitäisi keskittyä patukan ja säärten sijaan asioihin.

    VastaaPoista
  141. "Kehu nainen päivässä" kehotettiin joskus muinoin miehiä. Mutta jätettiin sanomatta, että "varo kehumasta väärin".

    Kehuminen on taitolaji. Pieni, paksu pappi on ehkä asiantuntija iäisyysasioissa, mutta naisihanuuksien ylistäminen kannattaisi jättää meille maallisten ilojen asiantuntijoille.

    Mitrolle pitäisi antaa kehumisopetusta. Säärten kehuminen, etenkin jos sen tekee pallinaamapappi, on törkeää, mutta kenkien, sukkien ja asun kehuminen ei. Kampauksen kehuminen on aina turvallista.

    VastaaPoista
  142. Valto: "Sen vuoksihan kiihotusrikollisetkin darkneteihin värväytyvät, ettei heitä jäljitettäisi."

    Oikeastaan yritin sanoa ettei darknetti ole se paikka, jossa kannattaisi harjoittaa kiihotusrikollisuutta.

    Sillä emmehän me hyväuskoiset viattomat siellä ole, vaan täällä julkisessa internetissä.

    Eiköhän jokainen darknetissä pyörivä ole jo valmiiksi jonkin sortin roisto tai ainakin pahat mielessään. Ei sieltä käsin voi meitä viekoitella vääryyteen.

    VastaaPoista
  143. Noh noh, Tapsa,

    ei se sitä ole, että pieni ja paksu pappi on inhottava kun kehuu, vaan se tapa, miten käy. Mairea kohteliaisuus on läpinäkyvää, ja sääristä tai muista muodoista puhuminen työasioiden keskellä tuntuu vähintään omituiselta.

    Naiset eivät tosiaankaan ole enää mitään kahvinkeittäjättäriä ja miehisen työpaikan silmäniloja, vaan he saattavat olla miestä pätevämpiä mennen tullen.

    VastaaPoista
  144. En lukenut aivan koko darknet-juttua aamun Hesarista. Se kiinnostaa nyt, ovatko nämä nuoret teinixit ja pikkupojat, jotka imuroivat ilmaisia pelejä ja elokuvia sekä musiikkia, darknetissä?

    Minusta on muuten väärin imuroida netistä ilmaiseksi elokuvia, musiikkia, kirjoja tms. Tekijä ei saa maksua. Ihan kuin nuoret katsoisivat, että jokamiehellä on oikeus saada mitä vaan ilmaiseksi rajattomasta netistä.

    VastaaPoista
  145. Minusta M. Repo on ollut aina jotenkin yli-imelä, ei tästä maailmasta.

    Darknettiä ei pidä sekoittaa norminetin anonyymeihin, edes mielikuvien tasolla.
    Voimakas liioittelu vie uskottavuuden kirjoittajalta.

    t. Samuli

    VastaaPoista
  146. Minä vielä tänä päivänä ihmettelen, keitä olivat ne 70 000 hurmahenkeä, jotka Mitro Repolaisen eu-parlamenttiin äänestivät? - Siitä saitte! -:)-:)-:)-:)-:)

    En minä sitä tuomitse, jos joka taskuun käsiään työntävää artistia välillä kädelle läppäisee: "Menekkös siitä, hus, hus, kauemmas!"

    Teoston pojat ovatkin kovempaa kaliberia, antavat tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä.

    Yksityisen ihmisen ei kannata silloin pullikoida, sementtipainot jaloissa uiminen kuuluu olevan vaikeaa.

    VastaaPoista
  147. Mitro Revosta ei ole tullut ilmi mitään uutta, ainakaan sellaista joka valistuneella arvauksella ei olisi ilmeistä. P-Parviainen ihmetteli, että kohdistuu naisiin.

    Johonkin sen joka tapauksessa on kohdistuttava, ainakaan minun tiedossani ei ole, että selibaattiin velvoittavat kirkot jakaisivat jonkinlaisia hormoninesto lääkityksiä, tai suorittaisivat kastraatioita.

    Mielenkiintoisin päivän uutisista on tietysti Teuvo Hakkaraisen ja Pekka Haaviston ystävyys, kyläilläkin meinataan.

    Minulla hymyä pukkaa naamaan, kun mielessäni kuvittelen eri leirien ihmisten epäuskon ilmeitä ja pullakahvin purskauttamisia.

    VastaaPoista
  148. Onhan tietysti ollut aikojen saatossa monta sivistyksen, uskon ja edistyksen jaloa ritaria, joka on onnistunut siirtämään viettinsä henkisen elämän ylevöittämiseen!

    Siinä sivussa vähän ruoskineet itseään ja muita, naapurin tikapuut ovat vaurioituneet ja kissa karannut.

    VastaaPoista
  149. Olisiko tuo Haaviston ja Hakkaraisen kaveeraaminen pisteiden keruuta presidenttipelissä?

    Jos, niin luulen, että pisteet ropisevat kyllä Hakkaraisen laariin, kun ihmiset huomaavat, mikä mussukka hän on. Niin kesy, kun hiukan leuan alta raaputtaa.

    VastaaPoista
  150. --eikö ole melko luonnollista, että noin huonot palautepisteet napanneelta kysytään jatkoaikeita.

    Onko? Eikö tuo ole syrjintää?

    Tarja Cronbergin ja Sampo Terhon kohdalla arviointi jäi ohueksi, koska heitä ei tunnettu riittävästi ja Revon kohdalla kommentit puolestaan eivät niinkään koskeneet hänen politiikkaansa vaan yleistä käyttäytymistä. Repo (6,8) sai kuitenkin sosiaalisista taidoista paremman arvion kuin Eija-Riitta Korhola (5,4) ja Satu Hassi (5,8). Huomio kiinnittyi myös veteraanipoliitikkojen kuten Liisa Jaakonsaaren ja Anneli Jäätteenmäen mitättömän heikkoihin arvosanoihin vaikutusvallan osalta. Kyselyssähän oli laitettu keltanokat samalla viivalle konkareiden kanssa.

    Koko jupakka osoitti sen, että häirintä mikä on todella vakava asia, saatetaan lukea mikä tahansa asia henkilössä, josta ei muutenkaan pidä. Ehkä tästä syystä tunnen suurta inhoa, että näitä tapauksia ei käsitellä työpaikoilla kasvotusten tai oikeusteitse vaan mediassa.

    VastaaPoista
  151. Tämä kahden Hoon kaveruus ehkä selittääkin, miksi sain Hesarin pressakoneessa omaksi ykkösekseni Haaviston.

    Jotain vikaa siinä koneessa kyllä on, sillä vaimolleni sopivin ehdokas on sen mukaan Biaudet. Vaimoni on vieläkin järkytyksestä kalpeana.

    VastaaPoista
  152. Minulta tuosta pisteitä saa sekä Hakkarainen että Haavisto.

    Haavisto, kouluttamaton, nato-upseereita kouluttanut siviilipalvelumies. Kuka siitä selvän ottaa, en minä ainakaan.

    VastaaPoista
  153. Laittakaapa muuten merkille Haaviston valtiomiesposeeraukset uusissa valokuvissaan Hesarissa ja muualla. Ilmetty Winston Churchill!

    VastaaPoista
  154. Hahhah, Tapsa,

    minäkin kalpenin, kun tein tuon Hesarin vaalikoneen pressakyselyn. Minulle tuli Timo Soini!

    Haavistoa olin ajatellut äänestää, Lipposta en ainakaan, mokomaa epäystävällistä murisijaa.

    VastaaPoista
  155. Ad hoc,

    ei kai tuossa Mitron asiassa kukaan nähnyt aihetta mihinkään oikeusjuttuihin, vaan kyse oli kai lähinnä siitä, että puheet koettiin kiusallisiksi ja tunnettiin yleistä myötähäpeää, kun poliitikko ei pysy asiassa vaan keskittyy jonkun ruumiinmuotoihin. Se onkin todella ärsyttävää! Naiset haluavat olla vakavasti otettavia työntekijöitä tuolla parlamenttitasolla, jossa on lukeneita ja lahjakkaita, rohkeita naisia.

    VastaaPoista
  156. En voi sille mitään, että nihilismiäni nämä vaalit minussa kasvattavat. Luultavasti jätän väliin, äänestän sitten seuraavissa ja tärkeämmissä vaaleissa, kunnalisvaaleissa.

    Vaalikoneita en juuri lue, osaisin minä itsekin sellaiseen kirjoittaa vastaukset, joilla ääniä saa.

    Kunnallisvaaleissakin äänestäminen on aika vaikeaa, joskus on ihan mahdoton selvittää, onko kysessä S-ryhmän vai Keskon ehdokas.

    VastaaPoista
  157. Kyllä äänestän, vaikka turhauttavaa se on, kun Niinistö kuitenkin voittaa. Sinänsä ihan hyvä henkilö presidentiksi, ehkä kuitenkin sopivin kaikista.

    Ei ole paljon jännitystä tässä vaalissa.

    VastaaPoista
  158. Veikkaisin saavani Haaviston, varmaksi ei tiedä ennen kuin kokeilee.

    Kyllä Niinistöstä tulee ihan hyvä presidentti.

    Olen itkenyt tänään puoli päivää kun kuulin, että yksi hyvä ystäväni on muuttanut lapsineen pois miehensä luota. Voi voi.

    Jos näet huomenna naisen, jonka silmät ovat turvoksissa, niin se olen minä.

    Öitä.

    VastaaPoista
  159. Jassoo, minulla tuli Arhinmäki ykköseksi ja Haavisto kakkoseksi.

    Soini jäi peränpitäjäksi.

    VastaaPoista
  160. Hesarissa darknet-syytämisen ja Baudelairen lisäksi oli muutakin mielenkiintoista.

    Nimittäin artikkeli Ratsuväk..Jaakko Rauramo hyökkää jälleen.

    Hesari kertoo, kuinka JR jo aikoinaan kierteli toimituksessa hyvät joulut toivottamassa. Mainintaa ei löytynyt, niiasivatko ja kumarsivatko kiitokseksi: "Kiitos, Rauramon setä!"

    JR toteaa mm. "journalistiset perusarvot eivät ole myytävissä."

    No mutta, tiedämme toki ettei Hesarin tarvitse myydä, - taloudellisen asemansa avulla se voi niitä ostaa. Ja ostaa myös.


    JR valistaa myös: "kaikki kunnon sisältö internetiin tulee painettujen lehtien toimituksista."

    Saattapa olla, tai olematta, Ilmaisen Hesarin puolella en kuitenkaan sellaisesta merkkejä ole havainnut.

    PS. Kakkapaperilleko HS nykyään painetaan? Olisiko jotain halpaa kierrätyspaperia?

    VastaaPoista
  161. Vasta nyt luin, että Uusi Suomikin näjen mä reagoi, tuohon vanhan vuorineuvoksen vuorelta neuvosteluun.

    VastaaPoista
  162. Palatakseni vielä Mitro Repoon, tämänaamuisessa netti-iltapäivälehdessä äimistellään Jungnerin ja Urpilaisen tietämättömyyttä Mitro Revon kaksimielisyyksiä viljelevästä niljakkeen maineesta.

    Toista on nouseva polvi, demarinuoriso. Se on hereillä. Vaatii setämiehen höpsöttelyä tutkittavaksi, koska uskottavuus on mennyt ja puheita Mitron höpsöydestä on kuultu aiemminkin.

    VastaaPoista
  163. Hyvähän se on, että Hesari painetaan kierrätyspaperille.. Raumalainen Länsi-Suomikin mainostaa itseään päivän vanhana silakankääreenä.

    Minä tykkään paperi-Hesarista, olisin pulassa, ellen saisi sitä aamukahvini viereen. Olkoon kuinka raharikas taustalla, niin se on kuitenkin uutistuotossaan valtakunnan ykköslehti.

    Niistä mukaan liitetyistä Nyt- ja kuukausiliitteistä en välitä, sillä ne ovat stadikeskeisiä ja aina vaan rokkaavampia, vaikka rokkikansa ei taida paperilehteä enää lukea. Lisäksi tilaaja taatusti maksaa tämänkin lystin vuosikertamaksuissa, jotka ovat korkeat.

    VastaaPoista
  164. Hesarin Sunnuntain ja Kulttuurin aloitus- ja lopetuslehdet tuntuivat eilen olevan painavampaa paperia, ainakin Helsingin painoksessa. Minulle kyllä riittäisi entinen kevyempi.

    Välitodistuksia mepeille muistan nähneeni A-studiossa ennenkin, vuotta en kyllä osaa sanoa.

    Revon olen tavannut kerran, hänen kirjansa esittelytilaisuudessa, mutta tällainen vanha ja ryppyinen naisihminen ei aina pääse perille miesten ahdistelutaipumuksista. Kustantaja tarjosi kuohuvat maljat ja jossain vaiheessa maljaa nostaessaan Repo puhui ensin shampanjasta, mutta oikaisi sitten : vaikka eihän tämä shampanjaa ole, vaan kuohuviiniä, mutta ihan hyvää sellaista. Toivottavasti kustantaja tunsi nirhaisun sielussaan, kun säästi näin tärkeässä tilaisuudessa.
    Pieni turhamaisuus on joskus ihan hauskaa katseltavaa.

    VastaaPoista
  165. Eduskunnan häirinnästä kertoneen HS:n jutun käräjäoikeuskäsittelyn yhteydessä käräjäoikeus totesi oululaisen kaupunginvaltuuston jäsenen joutuneen seksuaalisen häirinnän kohteeksi kun ex-kansanedustaja Lyly Rajala oli koskettanut hänen napaansa. Rajalaa parikymmentä vuotta nuoremman naisen mukaan kietaisupaita hänen yllään oli noussut vahingossa ylös. Vieressä istuva Lyly Raja huomasi tämän ja sanoi ”napa näkyy” ja tökkäsi häntä kerran vatsaan.

    Nainen koki tämän seksuaaliseksi häirinnäksi. Yksi tökkäys napaan riitti!

    Seksuaalinen häirintä on subjektiivinen kokemus ja vaihtelee myös ”kokijan pääkopassa” riippuen tilaisuudesta ja vuorovaikutuksessa olevan henkilön iästä, sukupuolesta ja tuttavuusasteesta. Ongelmallista tässä on kuitenkin se, että häirinnäksi voidaan lukea mikä tahansa asia henkilössä, josta ei muutenkaan pidä. Olisiko oululainen kaupunginvaltuutettu kokenut napaan tökkäyksen häirintänä, jos käsi olisi kuulunut David Beckhamille?

    Silloin kun syytteitä ja erovaatimuksia esitetään kansan valitsemia henkilöitä kohtaan vaakalaudalla on myös demokratia. Mitro Repo oli eu-vaaleissa SDP:n ääniharava yli 70 000 äänellä.

    VastaaPoista
  166. Nyt-liite on suunnattu kaupunkinuorisolle ja toimitus kuvitettelee/tietää, että muidenkin kaupunkien nuoret haluaisivat olla stadilaisia.

    KK-liite on suunnattu varttuneille, hyvinvoiville kaupunkilaisille, eli hesalaisille, ja muuta maata siellä edustaa Kuopion tori ja Lieksan rasistit.

    Niin, sitä samaahan minä yritinkin selittää, Iines, ettei ainoa vika ole siinä, etteivät nuoret naiset haluaisi kuulla imartelua punakalta papiltakin - vaan että pieni paksu pappi tekee sen väärin:

    Hän kehuu sääriä, kun pitäisi kehua kenkiä. Hän kehuu povea, kun pitäisi kehua puseroa. Hän kehuu pyllyä (pappi ei sentään kehu persettä), kun pitäisi kehua hametta/mekkoa/jakkupukua tms.

    Eikä niin, että "tuo hame korostaa hienosti hekumallista persettäsi", vaan "kylläpä tuo hame pukee sinua hyvin, onko se uusi"?

    Varma tapa on kehua kampausta. Mutta sekin kannattaa tehdä kiertotietä - "oletko käynyt kampaajalla, kun näytät niin tyylikkäältä?".

    Näillä neuvoilla pääsee naimisiin.

    VastaaPoista
  167. Ortodoksituttuni meni naimisiin Uspenskin katedraalissa. Pappi, Isä Mitro oli kuulemma kehunut morsiamen kauniita punaisia poskia juhlayleisölle. Luulen, että tämäntyyppinen imartelu on liikaa joillekin nuorille naisille. Myös hänen tapansa laskea kätensä vierustoverinsa käteen (esim. Arto Nybergin haastattelu YLE:n arkistossa; pappi laittaa kätensä Ere Kokkosen käteen) voi olla liian tuttavallista.

    VastaaPoista
  168. Ad hoc,

    kas kun isä Mitro ei kehunut sulhasen kauniita punaisia poskia..

    Siinä olisi voinut käydä niin kuin minun entiselle miespuoliselle ysätävälleni, jolle nakkikioskin rouva sanoi, että onpas herralla punaiset posket. Herra alkoi sitten käyttää naisten vaaleita meikkivoiteita, aikana jolloin miesten ainoa kosmetiikkatuote oli dödö ja uskaliaimmilla partavesi.

    Minusta käden laskeminen käden päälle on ärsyttävää, ja koen sen alentuvana eleenä, haltuunottona, josta ylempänä on puhetta.

    Kättä ei lasketa sellaisen henkilön käden päälle, joka on itseä ylempi tai jollain tapaa kunnioitettavampi tai merkittävästi ansioituneempi - käsittäkää miten tahdotte.

    Eri asia on tietysti jokin surevan lohdutus tai muu murheellinen tilanne, jossa läsnäoleva kosketus varmasti lämmittää.

    Pappi nyt sielunhoitajana on tietenkin erikoisasemassa, koska kätten päällepano on myös uskonnollisrituaalinen symboli. En sitten osaa sanoa, tarvitseeko tätä tapaa viljellä julkisessa televisokeskustelussa.

    VastaaPoista
  169. Kaikenlainen ulkoinen kehuminen ja ylistäminen julkisissa tilanteissa, jotka eivät ole palkinnojakotilaisuuksia tai merkkipäiviä, on minusta kiusallista. Olen aika allerginen muutenkin ihmisille, jotka hymyilevät paljon ja ovat kauhean ystävällisiä ja muita paimentavia. Voisin sanoa jopa että aaarrgggh.

    En luota alatihymyilijöihin, ainaystävällisiin, heidän aitouteensa, sillä sydämen lämpö ei verhoudu hymyyn eikä näkyviin koodeihin, kuten kättenpäällepanot, taputtelut, kehumiset ja almujen jako sekä langenneiden nostaminen, miel. rummunpäristyksellä.

    Minusta, Tapsa, tuo esittämäsi toinen kehumismalli on samanlaista höpinää kuin vaikka se muotojen kehuminen, ulkoisen olemuksen arviointia, jolla ei ole oikeasti väliä elämässä. Olen aina tykännyt partajeesuksista ja boheemeista, eikä heitä kukaan kehu. Sen sijaan puku- ja krakamiehiä kehutaan, sekä naisia, jotka pukeutuvat korsetteihin, työntävät ulokkeensa pramille ja nousevat koturneille teeskennelläkseen naista. Huhhuh.

    VastaaPoista
  170. En malta vielä olla lyhyesti pohtimatta sitä seikkaa, miten kirkollinen ihminen ja isä saa tällaiset laupeudenosoitukset helposti anteeksi.

    Ihmiset eivät edelleenkään usko, että uskoa voidaan myös käyttää hyväksi jopa niin, ettei itse muka huomata sitä. Eipä isä Mitrokaan varmaan puhtaasta uskosta vaihtanut kirkollista työtään hyvinpalkattuun poliitikonhommaan Brysselissä.

    Oikeastaan ei ole ihme, että eri uskonsuuntien papit ja piispat ovat mitä ovat, satakunta laupeaa pedofiiliakin juuri tavattiin Belgiasta lehden lööpin mukaan.

    Tällä nyt en tarkoita suinkaan sitä, että ajattelisin isä Mitrosta sen kauheampia, mitä lehdestä olen lukenut. Mutta se, että jos vaikkapa Teuvo Hakkarainen tai Pekka Haavisto tai vaikka Aatos Erkko olisi saatu kiinni näistä laupeudentöistä, niin olisiko suhtautuminen ollut yhtä armeliaan hyrisevää?

    VastaaPoista
  171. Ei kai se yleisesti niin armeliaan hyrisevää ole ollut.

    Lopputulos tästä kohusta on Mitron kannalta huomattavasti isompi, kuin helposti ajattelisi. Putoaminen parlamentista ensi vaaleissa on selvää, ortodoksikirkko tuskin papiksikaan enää ottaa. Voi käydä niin, että alkaa posket ohenemaan.

    Mitrolle ehdottaisin uudeksi työksi vanhainkoti konsultaatiota:
    En halua enää nitroa,
    tuokaa isä Mitroa!


    Ad Hoc,

    jonkun nuorisojärjestön hurmahengen esittämät erovaatimukset eivät tietenkään voi kohdistua eu -edustajuuteen, vaan sdp:n jäsenyyteen.

    VastaaPoista
  172. "En halua enää nitroa,
    tuokaa isä Mitroa!


    Eikös juuri ole tullut ilmi, että valelääkäreistäkin kansa lopulta tykkäsi kovasti, kun ne osasivat kuunnella ja olla ystävällisiä.

    Joku esitti jopa koko lääkärikoulutuksen uudistamista korostamalla koulutuksessa vuorovaikutustaitoja. Kun on hyvä mieli, paranee ruumiskin.

    VastaaPoista
  173. Riku Riku,

    se hurmahenki, tai yksi niistä on peräti Euroopan Demarinuorten puheenjohtaja!

    VastaaPoista
  174. Jarmo Virmavirran puheenvuoro Mitro-jupakasta täältä.

    VastaaPoista
  175. Epäilemättä on vaikka mitä, mutta luulen minä, ettei hän oikeasti ymmärtänyt, ettei parlamenttiedustajia erotella.

    Minua joskus naurattivat nuo eri puolueiden nuorisojärjestöjen edustajat; yhtä suuria älyttömyyksiä ei tule mistään. Enää ei oikein jaksa nauraa.

    Jos heihin suhtauduttaisiin kuten aikuisiin, olisi lehdistön rumba liian kovaa heidän kestettäväkseen.

    Isä Mitro on syyllistynyt yhteiskunnassamme kaikkein pahimpaan virheeseen ja syntiin: seksuaalisesti hukassa olevana hän on käytökseltään lipevä ja epämiellyttävä.

    VastaaPoista
  176. Minä tykkään noista nuorten raikkaista mielipiteistä, vaikka niissä silloin tällöin voi olla lipsahduksia. Linja ja hengen palo kaiken oikean puolesta on kuitenkin ilahduttavaa, kuten näissäkin demarinuorissa.

    VastaaPoista
  177. Mitä tulee tuohon anonyymin linkkaamaan Virmavirran blogikirjoitukseen, niin luin sen karvat valmiiksi pystyssä, sillä jo Turun ajoistani lähtien muistan Virmavirran piinkovana porvarina. En kai muista väärin?

    Mitä tuohon itse kirjoitukseen tulee, se koettaa lähteä lentoon tyhjän päältä. Puff vaan, ja mahalasku.

    Jos mies sanoo näin:

    "Lähdesuojan idea on taata julkisuus sellaisille arkaluontoisille ja tarpeellisille tiedoille, joiden paljastaminen voi haitata esittäjänsä uraa tai asemaa, mutta mielipiteet ovat eri asia"

    - niin siinä on sudenkuoppa, josta ei voi jatkaa puffahtamatta nenälleen.

    Eivät ne Mitrosta esitetyt asiat nimittäin olleet mielipiteitä, vaan kokemuksia. Turha lukea enempää, jos viestintä on näin hataralla ja valmiiksi asenteellisella pohjalla.

    VastaaPoista
  178. Sitä paitsi, noista nuorisojärjestöjen edustajista kasvaa sitten myöhemmin oikeita poliitikkoja. Ei niillä järki siinä välissä kasva, mutta oppivat puhumaan ympäripyöreitä liturgioita niin, ettei otsalohkon puuttumista huomaa.

    Etten ole liian negatiivinen, muistutan VINOn esityksestä ryhmäavioliitoista.

    Olen sitä paljon pohtinut ja nyt ajattelin laittaa lehteen ilmoituksen:

    Haetaan runsaasti jäseniä(naisten!) perustettavaan ryhmäavioliittoon. Olethan miel. edust. näk., ruuvanlaitto taitoinen naishenk.? Olen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen: et tarvitse henkist. pääomaa, rahakaan ei ole välttämättömyys, mutta suotav.
    Minä toimin liiton toim.joht. ja henkis. ohjaajana, olen miellyttäv. ja mukav. kuin parlamenttiedustaja mitro.
    -nimim. Aina kannattaa yrittää!

    VastaaPoista
  179. En ota kantaa Virmavirran tuohon kirjoitukseen, mutta olen lukenut blogiaan ja siellä on ainakin väläyksittäin ollut kokoomuksen jäseneksi hyvin harvinaista järkevyyttä ja ymmärrystä.

    Viisastunut vanhetessaan.

    VastaaPoista
  180. Viisastunut ehkä vanhetessaan tuo Virmavirta, mutta ei riittävästi.

    Tuo lainaamani katkelma sisälsi edustavan olkiukoksi sanotun argumentaatiovirheen. Otetaan jonkun toisen esittämä asia ja muokataan se omassa päässä (kokemus muuttui mielipiteeksi) ja jatketaan siitä todisteluketjua ikään kuin tuo esitetty olisi fakta ---> olkinukke t. olkiukko

    PS Mitähän naistenjäseniä herra tarkoittaa? Ettei vaan nyt vedettäisi sillä jäsenellä herraa päähän.

    VastaaPoista
  181. Myös naapurimaamme parlamenttiedustaja Zirinovski on viisastunut vanhetessaan: "Emme halua Suomea, miksi ottaisimme elättejä?"

    ( http://www.hs.fi/ulkomaat/%C5%BDirinovski+ei+halua+Suomea+Miksi+ottaisimme+el%C3%A4ttej%C3%A4/a1305550286808 )

    Ei ollut ihan väärässä, elimmehän 80-luvulle asti neuvostoliiton kaupalla, jossa veimme sinne surkeita tavaroita, joista saimme heiltä vastineeksi surkeita tavaroita. Kaiken edellytyksenä oli luottamus kepuun, n-liittoon ja nuolemisen parantavaan voimaan.

    Vaihdantatalous oli heidänkin kannaltaan merkittävää, saatoimmepa olla vaikuttamassa siihen, että neuvostolitto ei kaatunut jo aiemmin.

    VastaaPoista
  182. Kaikki varmaan jo uskomme, että isä Mitro on yhteiskunnan vihollinen numero yksi.
    Mikael Lilius, joka vie Suomesta veroparatiiseihin yli 40 miljoonaa veronmaksajilta pöllittyä euroa vuodessa saa touhuta rauhassa. Kun tekee rikoksensa naisiin vilkuilematta saa olla rauhassa niin julkisuudelta kuin viranomaisiltakin.

    VastaaPoista
  183. --Eivät ne Mitrosta esitetyt asiat nimittäin olleet mielipiteitä, vaan kokemuksia.

    Todellisuudessa ne olivat vain sanoja kyselypaperilla. Muusta emme tiedä. Voivat toki olla kokemuksia, tuntemuksia, mutta myös mielikuvia, asenteita, huhuja, ennakkoluuloja jne.

    VastaaPoista
  184. Alkuperäiseen kysymykseen siitä, voiko julkisuuden henkilön julkisuudessa esitämään anteeksipyyntöön suhtautua, kuten oikeaan asiaan? - Ei voi, ei milloinkaan.

    Sellaisessa ei ole kyse samasta kuin tässä Mika ja Turkka Malin hienossa kappaleessa.

    VastaaPoista
  185. Kolehmainen,

    en ole havainnut kenenkään täällä sanoneen, että Mitro Repo olisi kovinkaan suuri yhteiskunnan vihollinen, rikollinen saati pahantekijä.

    Jos jatkaa keskustelua pitäen tuota vihollisteemaa tämän keskustelun yhtenä väittämänä, kyseessä on jälleen olkiukko, väärän väittämän esittäminen faktana ja jatkokeskustelun perustaminen sen varaan.

    Kunpa näistä olkiukoista päästäisiin!

    Mielestäni täällä on korostettu Revon tapaa hoitaa tehtävänsä ja uskottavuusprofiilinsa tehtävässään. Tältä pohjalta ainakin itse asiaa käsittelen. Mitro Revosta henkilönä sen sijaan pidän, vaikken välttämättä luotakaan hänen käytöksensä aitouteen.

    VastaaPoista
  186. Olkiukoista ei löytynyt lauluja, mutta käykö Miljoonasateen Olkinainen tanssii?

    http://www.youtube.com/watch?v=RvKcnfWqG8g

    VastaaPoista
  187. Olkiukko epätoivoissaan
    esittää lauluaan kiihkoissaan,
    vaan ällissä, taidossa pärjää ei,
    kun Iines kiusii, hiuksissaan lei-
    olkiukko näköjään, on vain urpon pakastesei!

    VastaaPoista
  188. Hmmm, nämä ovat kivoja, nämä runosuonen purskahdukset.

    Olkiukkojen kanssa olen kyllä tosissani. Jos olisin vielä äidinkielenopena, opettaisin nuorille nyt hyvää nettikeskustelutaitoa. Sitä miten olkiukko tehdään ja mihin vihakeskusteluun ja mölinään se voi johtaa. Luulenpa, että tuo olisi mainio äidinkielen opetuksen teema. Kiinnostaisi taatusti oppilaita.

    VastaaPoista
  189. Purskauttelenhan minä, mutta arvaa vaan, jaksanko niiden tavuja laskea?

    No en!

    VastaaPoista
  190. Asetan näissä usein itseni alttiiksi, mutta arvakkaas kuka minä noista olen?

    VastaaPoista
  191. Väärin arvattu!

    Tietysti olen tuo tammivaari; pähkinät taskussa ja moraali mukana!

    VastaaPoista
  192. Tuli mieleen myös, että Gustafssonin Huorasatuun aion ilman muuta tutustua, Chisusta pysyn kaukana, kun kerta mulle se mahdollisuus on suotu.

    VastaaPoista
  193. Huorasatu valloitti ainakin minut. Tämä kirjoittaja, josta joku täällä kirjoitti vähän halveksuvaan sävyyn, on kahden yliopistotutkinnon naisihminen ja opiskelee lisäksi Teatterikorkeassa, joten on siinä huitukalla meriittiä vaikka muille jakaa ja älliä päässä.

    Kunpa joku muukin olisi ehtinyt lukea sen, kun panen jutun kohta pramille Einesbaariin. Vähän pelkään, että kukaan ei ole lukenut Huorasatua eikä sano siitä mitään. Vaikka ei siihenkään maailma kaadu, kyllä sen jutun aika moni ehkä kuitenkin lukee ja toivottavasti kirjankin sen myötä.

    PS Arvelin, että viittaat sillä viimeisellä itseesi, sen verran sinulla on hyvä itseironian taito.

    VastaaPoista
  194. Itseironia-kysymystä en ymmärtänyt, jos se minulle oli osoitettu.

    Noin yleisesti sanoisin, että suhtaudun itseeni ironisemmin kuin ympäristööni. Eikä kumpikaan siten ole vähäistä.

    VastaaPoista
  195. No näin minäkin ajattelen, Riku, joten olet ytimessä.

    Olen monesta paikasta lukenut ja saanut ymmärtää, että juttu tai blogi on sitä parempi, mitä vähemmän siinä on kommentteja. Vain "halvoissa" einesjutuissa on paljon kommentteja. Nih.

    VastaaPoista
  196. Minähän sivistyneitä kulttuuri-ihmisiä arvostan yli kaiken. Ainakin yli kaiken, mikä on heidän alapuolellaan!

    Ymmärrän minä senkin hyvin, että kommenttini ovat mahdollisesti epätoivottuja, minä kun arvostan Hyvää taidetta ja Hyviä kirjoituksia!

    VastaaPoista
  197. Riku, Iines. Rikun alustus on Einesbaariin hyvin kirjoitettu. Aloitin Ystävyydentalon (omasta hyllystä) uusintalukemisen (67 sivulla menossa), mutta monta muutakin kirjaa on auki. Tänään sain kaikenlisäksi kirjastosta Tuulikki Pekkalaisen Susinartut ja pikkuimmet: sisällissodan tuntemattomat naiset-teoksen (Tammi 2011), joten tavattavaa on ihan liikaakin.

    Tuo Pekkalaisen tutkimus pitäisi kyllä omistaa, on se liian paksu laina-aikana lukea ja kun jonoakin tuntuu sille olevan kertymässä, ettei jatkoa ilkeä sille ottaa.

    Siitä tripistä olisin veikannut Rikuksi aivan oikein sitä ekaa hemmoa varalle keskimmäistä, mutta viimeistä ei Rikusta tekemälläkään (kuin korkeintaan 2. viikon risteilyllä eestaas Tukholma-Hki).

    Toi olkinainen-linkki oli mun laittamani, mutta josatkin syystä oli mennyt anonyyminä.

    VastaaPoista
  198. Anteeksi Iines, etten ole ennättänyt mukaan kirjakeskusteluihin, Austerin kirjakin on vielä kesken. Aion lukea kaikki tekemänne kirjaesittelyt ja jos joskus satun lukemaan kirjat itse, kommentoin jälkikäteen. Olen ahnehtinut itselleni harrastuksia tänä syksynä liikaa, ja lukeminen tapahtuu lähes pelkästään yöaikaan.

    Oletko Iines tai joku muu
    lukenut Alexandra Salmelan kirjan "27 eli kuolema tekee taiteilijan"? Se oli viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Ehdotan sitä Einesbaarin listalle ja toivon, että joku ottaisi sen esittelyn työkseen, jos kirja valitaan luettavaksi.

    VastaaPoista
  199. Riku,

    en muista itsekään mitä ajatusketjua kuljin, kun arvuuttelin hahmoasi linkkisi piirriksesta.

    Oletettavasti lähestyin asiaa niin, että mikä sinä itse arvelet olevasi + siihen päälle sinulle ominainen parodiointi/ironiointi.

    Kommenttisi ovat toivottuja, ettäs tiedät!

    VastaaPoista