28.12.2011

Miksi mulkut nousevat aina johtoon?

Tämän blogin keskusteluille on tyypillistä runsas sivupoluille hairahtuminen. Monesti keskustelu saattaa alkaa näennäisen viattomasti jostakin ajankohtaisesta asiasta ja päätyä pohtimaan vaikkapa kainalokarvojen merkitystä ihmisruumiin hikoiluprosessissa. Monesti on päädytty myös pohtimaan, tarkoitettiinko miehellä vanhaa irstasta pukkia vai ylipäänsä miestä. Tässä moniarvoisessa katsantotyylissä tiedetään hyvin kirjoittajan perimmäiset ajatukset, joten keskustelu sujuu joutuisasti, kun voidaan hieman oikaista mutkissa.

Tällainen hairahtelu on siis antoisaa ja virkistävää, sillä kommentoijat ikään kuin siivittävät toisiaan uusiin ajatuksiin ja näkökulmiin.

Edellisen postauksen herttaisen joulutervehdyskuvan alla on nyt päästy kohtaan, jossa on otettu esille runoilija Bukowskin mahdollinen mulkkumaisuus - luonteenpiirteestä ei olla siis varmoja, mutta eikö lukijan kokemusta tule aina arvostaa? Bukowskista ja hänen maskuliinisesta runoudestaan on päädytty myös laajempaan yhteiskunnalliseen ajatteluun, ja näin keskustelu koskettaa ehkä muitakin kuin kirjallisesti orientoituneita suppean spesifejä sieluja. On otettu esille jopa Bukowskin kirkas yhteiskuntanäkemys: köyhät pysyvät köyhinä ja herrat sen kun lihovat.

Muuan kommentoija parahtaa kuitenkin aiheellisen kysymyksen:

"Eikö oleellisin kysymys ole se, jota ei ikinä esitetä: miksi nimenomaan mulkut nousevat (hmmm...) aina ja kaikkialla johtoon. Miksi ikinä eivät kunnon miehet ja kunnon naiset, vaikka he muodostavat sen sorretun enemmistön?

Miksi, oi miksi?"
Samaa kysyn minä, olen aina kysynyt. Miten on mahdollista se, että johtaja kuin johtaja on mulkku ellei peräti emämulkku?

(Maalaus Georg Scholz)

78 kommenttia:

  1. Mulkut eivät aina nouse johtoon eivätkä kaikki johtajat ole mulkkuja.

    Monessa mulkussa lienee piirteinä vallanhalua, päällepäsmäröintitaipumusta ja sen sellaisia ominaisuuksia.

    Ne kun kietoo valloittavan - vaan tekaistun - persoonallisuuden valepukuun, on jo sangen lähellä johtajanpallia.

    Siis narsismia, mistä on aiemminkin ollut puhetta.

    Minulla on ollut aina ilo tehdä töitä reilujen ja hyvien johtajien kanssa! Voisin myös sanoa "alaisuudessa", mutta kunnon johtaja häivyttää auktoriteettiasemansa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minä huomaan, että olet näitä ajatellut, kun noin nopeasti pystyit tämän kirjoittamaan.

    Tätä voi lähestyä niin monesta näkökulmasta, jostain täytyy siis aloittaa, niin minäkin.

    Mutta ensin kerron vastauksen tuohon kysymykseen. Nimittäin vanhalla suomalaisella sananlaskulla: Lujan mulkun tahto menee läpi vaikka harmaan talouden kiven!

    Naisia iskiessä pitää olla mahdollisimman cool; niinkuin mikään ei voisi kiinnostaa vähempää kuin änkipänki-hommat! Politiikassa on vähän sama juttu, Väyrysen Pate jo vuosikymmenet sitten väitti silmiä räpsäyttämäätä, ettei ikinä ole varsinaisesti pyrkinyt mihinkään. Niinkuin hän silmiään räpsäyttämättä voi väittää mitä tahansa, vaikka että: "luin koko maailmankirjallisuuden viikonlopun aikana, eikä se tuntunut lopultakaan kovin fiksulta, monta virhettäkin löysin!"

    Rahapösöiksi pyrkivillä tuollaisella ei ole niin väliä, ihan hyvin voi välillä kuola Armanin puvun rintamuksille valua, tai voi vähän hohottaa, kun köyhät on niin tyhmiä!

    Alaluokilla kanssani samalla luokalla oli yksi kaveri, joka yritti kokomuksen kansanrintamasta kansanedustajaksi viime vaaleissa. Sai jotain parituhatta ääntä, maksoi niistä hieman yli viisikymppiä kipale - eikä päässyt. Olin huvitettu. (en viitti sanoa)

    VastaaPoista
  3. PS Georg Scholz oli hieno taiteilija, Schicklgruber siltä hommat sittemmin esti. Kuvankatsojiakin blogiin tulee ulkomaita myöten.

    Tuo valitsemasi on erityisen hieno maalaus.

    VastaaPoista
  4. Tämä nimenomainen Georg Scholzin kuva on jo kauan odottanut sopivaa juttua. Pidän taiteilijasta, hänen julistemaisesta ja satiirisesta piirrostavastaan. Monissa kuvissa korostuu mies, joka on maskuliininen tai jolla on valtaa ja varakkuutta, jolla mässätä.

    VastaaPoista
  5. Taitaa tuo Tapsan kysymys olla ennen kaikkea satiirinen. Mahtaneeko haluta sanoa että menkää ja tehkää sama perässä?

    Näin olen minäkin monesti ajatellut, kun esimerkiksi opettajia haukutaan.

    Toisaalta on niin kuin Kuunkuiskeen kommentista ilmenee, että valtaan pyrkijöissä on myös usein vallanhalua ja komentelutaipumusta, jopa narsismia.

    Minulla oli kerran esimiehenä vasemmistolainen rehtori, jota aluksi kannatin riemurinnoin. Johtajana hän osoittautui kuitenkin vallanhaluiseksi ja kettumaiseksi, jopa joissain asioissa valehtelijaksi. Hän toi työpöytänsä eteen kävijöitä varten niin matalan tuolin, että puhuja oli häntä paljon matalammalla, polvet suussa. Olo oli jokaisella tukala. Mutta näin asetelma kävi selväksi. Aika inhaa oli myöhemmin kuulla, että hän teki sen tahallaan.

    VastaaPoista
  6. Mentäishän me, mutta kun siinä sielu täytyy myydä, ja sitä en perkele tee! - Lottoa joskus harvoin yritän.

    Kommunistin ja porvarin ero oli Suomessa sellainen, että porvarilla oli kähmimänsä rahat - ja kommunisti halusi ne ITSELLEEN!

    VastaaPoista
  7. Tuosta maalauksesta vielä, että ensinhän siinä ehkä pohtii tuon isä-poika-parin tyhmyyttä; sisältääkö rauhalliset ilmeet vain tyytymistä kohtaloon: "Näin on aina ollut ja näin on aina oleva!"

    Vasta sen jälkeen katse osuu vaunuisssa röhnöttävään ihraporvariin: "Voi kauhee sentään, sehän on ihan idiootti!"

    VastaaPoista
  8. Tarpeettomasti käytin sanaa "kommunisti", kun olisi pitänyt sanoa vasemmistolainen. Sorsa tai Lipponen: itsellen vain hyvää halusivat hyvän päälle. Koogeebeestä turha mainita, onko sellainen edes sallittua.

    Hyvä kuitenkin,että KGB:n pojat maamme iskutyöläis-demareista teki hyvin ansaitsevia ja elämäänsä tyytyväisiä.

    Kokoomuslaisethan eivät varsinaisesti ole rikkaita, heillä vain on hinku ja tarve.

    Saulista tulee hyvä presidentti, kun sopii kuin kansi vakkaan vaimonsa kanssa, samathan hänelläkin.

    VastaaPoista
  9. Samaa asiaa kuin Iines, olen mieki usein miettinyt ja muutankin kysymyksen kommissani muotoon: Miksi ihmeessä mulkut niin usein nousevat johtoon? (sori Iines)

    Miten on selitettävissä esim. Pohjois-Korean johtajille rakennettu henkilökultti?

    Ovatko ihmiset siellä ihan oikeasti sitä mieltä, että jopa lumisade hautajaispäivänä on osoitus siitä, että taivaskin itkee tapahtunutta. Ja että maailma on menettänyt yhden arvostetuimmista johtajista ikinä?

    Voi kansoja.. voi meitä?

    Kekkosesta - Väyryseen?

    VastaaPoista
  10. Pohjoiskorealaiset ovat hauskaa väkeä, jos tosissaan uskovat Kim Jong-ilistä kerrotut myytit - sävelsi kuusi oopperaa kahdessa vuodessa, löi useita hol-in-oneja ensimmäisellä golfkerrallaan, oli taitava hävittäjälentäjä huolimatta lentopelostaan, ei ulostanut muiden kuolevaisten tapaan ollenkaan jne.

    Johtajuuteen taidetaan muuten tarvita ihmisluonnon ikäviä ominaisuuksia. Omista naisystävistäni korkeimmassa johtotehtävässä on se, joka on luonteeltaan oman etunsa katsovin.

    VastaaPoista
  11. Minä olen muuten kuullut, että on olemassa myös "niitä yksiä vittupäitä" -tyyppejä.

    Ennen, siis ennen risti- ja torksikanta ruuvien keksimistä oli pelkällä ruuvitaltalla avattavia ruuveja. Kun ne, paremmin väännettävissä olevat ruuvit yleistyivät (ja akkuruuvarit), timpurit (ja muut rak.alan ammattilaiset) kirosivat karkeasti jos sattui naulapussista löytymään niitä talttakantaisia: "Saatana, vieläkö nuita vittupäitä seassa kuleksii...."

    VastaaPoista
  12. Aluksi pieni tarkennus: en siis puhunut Bukowskin mulkkumaisuudesta, vaan kysymykseni kimposi hänen itkuvirtensä innoittamana.

    Itse kysymys on tärkeä. Siitäkin huolimatta, että itse sen esitin.

    Hieman samaa asiaa sivuaa Ode-guru blogissaan pohtiessaan suomalaista luokkayhteiskuntaa. Hän kirjoittaa aika tylyä teksti, sellaista josta halla-ahot hirtettäisiin jo munistaan median häpeäpaaluun.

    Mutta valituille suora puhe sallitaan. Siteeraan suoraan, ettei tule virheitä:

    "Alkutilanteessa on perinnöllinen sääty-yhteiskunta, jossa kukin kuuluu siihen säätyyn, mihin on syntynyt. Kun säätyrajat poistuvat, alemmista yhteiskuntaluokista kohoaa lahjakkaita ihmisiä ylempiin yhteiskuntaluokkiin ja päinvastoin ylemmistä putoaa mustia lampaita alempiin luokkiin."

    "Kun tätä kiertoa on riittävän monta kierrosta käyty, ylemmät luokat ovat poimineet lahjakkuudet alemmista. Lopputuloksena terveet, kauniit ja lahjakkaat kuuluvat ylempiin yhteiskuntaluokkiin ja alempiin taas on kasautunut vähän kaikkea ikävää: päihdeongelmia, terveysongelmia, mielenterveyden ongelmia, oppimisvaikeuksia ja niin edelleen."

    "Huonot ja hyvät ominaisuudet periytyvät, osin geneettisesti ja huomattavalta osaltaan sosiaalisesti. Näin saadaan aikaan paljon alkuperäistä lohduttomampi luokkayhteiskunta, jossa alemmilta yhteiskuntaluokilta puuttuvat kyvykkäät johtajat, jotka voisivat heitä puolustaa."

    ...

    PS. Tuohan on puhdasta sosiaalidarwinismia!? Olen kuvitellut, ettei se ole vasenviheriöstön suosiossa, vaan edustaa patamustaa taantumuksellisutta?

    Tästä ei tietenkään ratkea, miksi johtajat ovat usein mulkkuja, mutta kai se liittyy kykyyn nousta yhteiskunnan tikkailla.

    VastaaPoista
  13. Bukowskin mulkkumaisuus oli tosiaan minun vapaata ilmaisuni, Tapsa. En oikeastaan ajatellut, että sinä ajattelisit Bukowskia mulkkumaiseksi. Sanakäänteesi ovatkin kyseisessä kommentissa selkeät, sillä puhut vain siitä, miten Bukowskille nainen voi olla käyttötavaraa. Minä sitten päättelin, että mulkkumaistahan tuommoinen on. Halusin kytkeä näin Bukowskin otsikkoon, mutta satiirin kärki ei siis toki ole Bukowski, vaan johtajien ominaisuudet.

    Minusta tuossa Ode-gurun (?) sitaatissa unohdetaan selvittää se, mistä ne "ylemmät luokat" alunperin ovat tulleet. Se on minulle ydinkysymys. Ihan kuin joku vain olisi syntynyt yläluokkaan, johon köyhä lahjakas sitten voi päästä. Väitän lisäksi, että harvemmin mustat lampaatkaan putoavat yläluokasta pois.

    Tuli jollakin tasolla mieleen Tatu Vanhasen rotuoppi.

    VastaaPoista
  14. Tuo lienee sitä Soininvaaran kuuluisan terävää ajattelua. Monimutkaisten asioiden piereminen ulostuksiin, jotka nopeasti kuultuina ja vähän ajateltuina tuntuvat joistakuista fiksuilta.

    Kävin tekstin vilkaisemassa, vaikka yleensä en blogiaan lue; en minä viitsi lukea Halla-ahoakaan. Rinnastus häneen on minusta osuva.

    Kysehän on miehestä, joka hiljattain väitti työttömien suorastaan porskuttavan rahoilla, joita saavat tyhjien pullojen keräilystä.

    Soininvaara esittää tekstissään lähinnä oman uskonjulistuksensa, vaikkei genetiikan tai syntyperän vaikutusta voi kiistää. Halla-ahoakin pelottavammalta tuollaisen tason sosiaalidarwinismi tuntuu.

    Lopputuloksena terveet, kauniit ja lahjakkaat kuuluvat ylempiin yhteiskuntaluokkiin.

    Edustaako Soinivaara itse edes jotain noista? Varmasti osittain jotain, koska on jonkinlaisen aseman saavuttanut yhtä (-)puoluetta välineenään käyttämällä. Ihmisten ulkonäön arvosteleminen ei ole fiksua, mutta kun Osmo sen aloitti: yhtä rumaa miestä ei mieleeni tule!

    Lahjakkuus-sanan käyttö noin yleistävästi osoittaa joitain voimakaita tarpeita jonkun piilotetun patouman vuoksi.

    Olemme kuitenkin ainakin minun elinaikanani eläneet aikaa, jolloin perustarpeet tulevat tyydytetyiksi kaikille, jotka edes yrittävät mennä suurinpiirtein fiksusti. Miksi siis pyrkyryyttä edelleen tarvittaisiin, miksi pyrkyryys on sama kuin "lahjakkuus", eikö viisas pääse vähemmällä ja ole tyytyväinen vähempään?

    Miksi jotkut sitten suistuvat aivan alas? Minusta yleensä kysymys on voimien pettämisestä tai jostain voimakkaasta riippuvuudesta. - JA turvaverkkojen puuttumisesta! Enkä turvaverkoilla tarkoita mitään yhteiskunnan luomia, vaan ihmisen omia henkilökohtaisia.

    VastaaPoista
  15. Yksi mielenkiintoinen seikka on tietysti akateemisten suistuminen pätkätyöläisyyden kurjuuteen: "kerjäläistohtorit!"

    Miksi tohtorit ovat niin lahjattomia verrattuna esimerkiksi siihen poikaan, joka meni ammattikouluun, toimii putkiasentajana ja rakensi itselleen omkotitalon, jota perheineen ainakin näennäisen onnellisena asustaa?

    Soininvaara käyttää sanontaa: "Näin se menee". Siitä tulee mieleeni Vonnegutin "niin se käy", tuskin on jäänyt Osmoltakaan huomaamatta; täydellinen opportunisti kun on.

    VastaaPoista
  16. Vielä tuosta Anna Y:n mainitsemasta pohjois-korean henkilöpalvonnasta.

    Suru on siellä ilman mitään epäilystä suurta ja musertavaa. Sanonta "säkissä kasvanut" on totisinta totta. Aivopesu aloitetaan päiväkodeissa. Ainoa käsitys ulkopuolisesta maailmasta tulee oman valtion tiedottajien kautta. Karkailee sieltänälän pakottamana jonkun verran väkeä Kiinaan, mutta yleensä kokevat kohtalonsa rajalla.

    Pohjois-Korea ei ole vitsi, siellä on kuollut nälkään kammottava määrä ihmisiä. YK:ta on vähän vaikea pitää minään muuna, kuin tavattomana pelleilynä, kun piti hiljaisen hetken king kong-Ilin muistoksi. Ei sellaista saa tehdä, onneksi hiljaiseen hetkeen ei moni yhtynyt.

    Hienoa, että Kim Jong-Il on kuollut, ei se silti maassa mitään muuta.

    VastaaPoista
  17. Minä olen oikeasti pohtinut sitä mahdollisuutta, että Osmo Soininvaara elää oman älykkytensä suuruuden lumoissa ja kirjoittaa silkkaa satiiria ja piruiluakin tyhmiksi kokemilleen ihmisille.

    Suorittaessaan siviilipalvelustaan Hyvinkäällä, Halla-aho kertoi satunnaiselle paikallislehden toimittajalle tulevaisuuden suunnitelmistaan: "Pornokaupan perustan itärajalle, siellä on hyvä markkinapotentiaali!"

    Dildoja ja kuminukkeja!

    VastaaPoista
  18. Iines...

    Mulkut näyttäisivät osittain pääsevän valtaan siksi, että johtajia valittaessa itseasiassa painotetaan joitakin sellaisia ominaisuuksia ( epäluuloisuus) , jotka esiintyvät myös patologisen johtajuuden paletissa.

    Näyttäisi siltä, että paska johtajuus ( patologinen johtajuus) usein pyörii vaikeasti tunnistettavan narsismin, salakavalan ylivaateliaisuuden ja innovatiivisuuden ( realiteettitestauksen epäonnistuminen) ympärillä.

    Bisnesmaailman ja liikkeenjohdon konsulttien hellimät termit eroavat vain vähän sairaanloisesta johtajuudesta.

    pahin alalaji on tietenkin narsisti, joka kerää ympärilleen peilisaleja, on epäluuloinen, ilkeä, loukkaantumisherkkä ja mielivaltainen.

    Johtamistaidon opisto on Aavarannassa vuosien aikana testannut muistaakseni 14 000 suomalaista esimiestä. Niistä hyviä ja kelvollisia oli 24 %

    Täysiä paskiaisia,siis henkilöitä, joille ei voi jättää edes koiraansa viikonlopuksi hoitoon, oli 11 %. Väimuotoja olivat sitten loput.

    Nämä kaikki testattavat olivat siis henkilöitä, joita koulutetaan esimiesasemaan, jotka ovat esimies asemassa taikka joilla on kova hinku sinne. Ja joilla on lisäksi puhuttuna maksaja tälle arvokkaalle testaukselle.

    Mulkkujen johtajuus heijastuu voimakkaasti alaisten työhyvinvoinnissa. Työuupumus esimerkiksi ei juuri koskaan johtu työnsuuresta määrästä, vaan taitamattomista johtamisjärjestelmistä.

    Mulkut saattavat olla oikeastaan kaikkein vaarattomimpia silloin, kun he ovat edenneet tarpeeksi ylös ja menettäneet kontakstin tavalliseen ihmiseen.

    Pahimmillaan he ovat silloin, kun he toimivat keskijohdossa ja tulevat iholle päivittäin.

    VastaaPoista
  19. Oot kyllä löytänyt hyvän mulkun kuvankin tähän postaukseesi. Siitä jo arvaa, että mulkuista puhutaan, ja niin tapahtuu, mutta ei onneksi kovin mulkkumaisesti.

    Mutta yksi juttu minua harmittaa: Olen ajatellut jossain vaiheessa kirjoittaa tästä sinun blogistasi jutun omaan blogiini, mutta nyt sinä itse teet sen ja ehkä paremmin kuin minä ikuna osaisin.

    Tämä on huomion arvoinen blogi jo siitä, että tänne kerääntyy kansaa kuin paimentorvella sitä soittaisit.

    Ja yleisösi esiintyy rampilla niin täynnä erilaisia mielipiteitä, että ansaitsisivat esiintymispalkkion.

    Ja kyllähän sinä heidät palkitsetkin, runtinaallisesti. Sinulla riittää vastakommentteja joka lähtöön. Kukaan ei voi tuntea itseään turhautuneeksi sen takia, ettei hänen mielipidettään tai kannanottoaan huomattaisi.

    Sinun jaksamistasi kyllä ihmettelen. Mutta ehkä se juuri, että on niin paljon heitä, joita blogisi kiinnostaa (eikä turhan takia ollenkaan) antaa sinulle puolestaan voimia jaksamiseen.
    Hieno juttu. Mielenkiintoista seurata.

    Hassua vain, että minäkin jopa kaipaan joitakin kommentoijiasi, joita ei ole pitkään aikaan täällä näkynyt. Yksi sellainen toivottu on van Vaari, joka tuo jo nimessään esiin aateluuttaan ja toi totisesti sitä esiin myös täällä innostuessaan jopa runoilemaan tai kirjoittamaan pienoisjuttuja, korkeatasoisia, jopa.

    Mutta niin maapallo pyörii. Osa pysyy mukana. Osa katoaa. Mutta aina voi odottaa jonkun paluuta.

    Se olisi täydellinen katastrofi, jos sinä, Iines, katoaisit.

    Toivotan sydämestäni voimia ja onnea alkavalle vuodelle, joka on jo parin päivän (?) päässä!

    VastaaPoista
  20. Täytyy vielä aamun alkajaisiksi nauraa tuota Valton naulajuttua vähän ylempää. Osuvaa, juuri noin naulamiehet puhuvat. Täyteläistä huumoria ja ehdottomasti leveällä murteella.

    No nythän sekin selvisi, kuka Ode-guru on, Osmo Soininvaara. Jollakin tapaa tosi, mutta myös kapean lokeroiva näkemys tuo sitaatissa esitetty.

    Ihan kuin olisi jokin kaava, miten yhteiskunnassa siirrytään luokasta toiseen. Että köyhäkin voi nousta älynsä voimalla. Tässä tapauksessa noita siirtoja olisi enemmän, jos pelkkä äly riittäisi sosiaaliseen nousuun. Mielestäni tarvitaan muutakin kuin äly, sillä on myös ihmisiä, jotka jättäytyvät juuri älynsä vuoksi pois kiipeilytouhuista.

    On myös niin, että käsityksemme yläluokasta on muuttumassa ja muuttunut. Nykynuoret - puhun nyt äänekkäimmästä osasta - eivät arvosta enää johtajia ja poliitikkoja tai aatelisia saati filosofeja, vaan julkisuuden henkilöitä ja viihdeteollisuuden muokkaamia ammatilaisia. Samaten ei hävetä kuulua ns. alempaan luokkaan, vaan itsetietoisesti vaaditaan, että yhteiskunnan tulee nostaa tämän luokan elintasoa automaattisesti.

    Ja odotan edelleen Odelta vastausta siihen, mistä yläluokka on siinnyt, koska se näyttää sitaatin valossa hänellä olevan luokka, joka vain nyt on aina ollut. Mistä sukujen rikkaus on syntynyt? Miten tilusten rajat piirtyneet? Millaiset ihmiset ovat ottaneet vallan ja maat ja sen rikkaudet?

    VastaaPoista
  21. Tillman,

    juuri tuosta Keltikangas-Järvinenkin puhuu, että työnhakuporosesseissa painotetaan ominaisuuksia, jotka ovat oikeastaan negatiivisia ominaisuuksia laajemmin ajatellen.

    Jo työntekijältä edellytetään taktista pelisilmää ja tehokkuutta, ei niinkään inhimillisyyttä ja ihmisten huomioonottoa yksilöinä, tai edes ihmisinä. Sekin, että kaikkien edellytetään olevan sosiaalisia ja tulevan kaikkien kanssa toimeen, tarkoittaa suomeksi sanottuna juuri sitä taktikoivaa pelisilmää, teeskentelyä, pinnallisuutta, jopa kieroilua, salaamista ja valehtelemista, jos tilanne niin edellyttää.

    Narsistiset luonteenpiirteet sopivat johtajan toimenkuvaan täydellisesti. Jo tässä television Diili-ohjelmassa näkyy, kuinka johtaja toimii tunteettoman kylmästi ja edellyttää samaa alaisiltaan. Tärkeää on vain taloudellinen tulos, jonka vuoksi ihmisen saa pusertaa vaikka mankelissa.

    VastaaPoista
  22. Liisu,

    minullahan on aikaa kirjoitella ja kommentoida täällä tämän puhesairauteni vuoksi. Jos en keskustele täällä kirjallisesti, en keskustele muuallakaan, vaan tyydyn olemaan suu kiinni ja hiljaa, koska se lauseenmuodostus on niin hankalaa.

    Kaipaan minäkin vanhoja kommentoijia, joita ei enää täällä näy. Ketään heistä en taatusti ole tietoisesti loukannut, ja jokaisen lähtö on minulle jonkin asteen murhe, jopa suru.

    Ei voi kuitenkaan jäädä vain ikävöimään, vaikkei ymmärrä, mistä toisen lähdössä on kyse. On kaksi ahkeraa kommentoijaa - toinen vanhaa perua ja useille jo tuntematon - joiden lähtöä en mitenkään ymmärrä. Ajattelen niin, että en vain ole ollut tarpeeksi kiinnostava tai menestynyt saati kuuluisa, aina on parempia blogeja ja kiinnostavampia keskusteluja. Hyvä niin, sillä se on elämää ihmissuhteissakin.

    Itse olen tällainen paikoillani viihtyvä härkäihminen, kiinnyn yhteen paikkaan ja siinä olla jökötän.

    VastaaPoista
  23. Osmoosin tekstiin vielä palaan sen verran, että kaikki käsitteet siinä ovat tietoisen hukassa.

    Mitkä niitä ylempiä yhteiskuntaluokkia ovat? Rikkaat vai koulutetut, rahakkaat tai opetetut?

    Onko veljeni koira ylempää yhteiskuntaluokkaa, koska olen ärjäisemällä saanut sen tiettyä rajaa noudattamaan, sen koulutus on siis ilmeisesti keskivertoa parempi.

    Harvoin minä pöljäilyistä hermostun, Soininvaaran ja Halla-ahon ehdottomuudet sen tekevät.

    VastaaPoista
  24. Enkä minä enää voi Osmolle vihainen olla, blogissaan alkoi hellyttävästi selittelemään.

    VastaaPoista
  25. Googlen kuvahaussa(kirjautumattomana) minulla ykköseksi tuli sinun, Iines, Georg Scholzisi, minun oli vasta viidentenä.

    VastaaPoista
  26. Kappas vaan, niin onkin, Riku!

    Tuossa kuvahaussa näkyy muutama muukin kuva, jota pidän jemmassa juttua varten, mm. ylärivin kolmas kuva kiehtoo jostain syystä, samaten kolmannen rivin kolmas haitarinsoittajaelostelija. Siinä on voimaa ja volyymia!

    Osmohan on varsin söpö mussuttaja. Silmäilin vähän tuota juttusikermää, enkä tiedä vielä, pitäisikö siihen perehtyä kunnolla. Vähän työläs se on.

    Olen vain usein usein tykönäni miettinyt, mistä rikkaus ja yläluokkaisuus sikiää alunperin. Kuka sai sen suurimman maapalan? Eikö se mennyt niin, että sen sai voimakkain ja ulospäinsuuntautunein? Se joka nuiji muut maanrakoon? Vähän samoin kuin eläinkunnassa?

    VastaaPoista
  27. Maan saivat ne, jotka maan veivät; oikeudenmukaisuuden odottelijat kai purivat multaa.


    Scholzin hanuristissa voi kieltämättä nähdä Soininvaaran tai Halla-ahon jalot ajatukset.

    VastaaPoista
  28. Toisaalta hanurinsoittajan nainen siellä taustalla on iloisen ja viekkaan näköinen. Tietää mitä tekee ja ottaa omansa.

    Kenties mies onkin Bukowski? Nautiskelija, elämäntaiteilija.

    VastaaPoista
  29. Oho, et olisi sanonut, en minä tuota naista oikein huomannutkaan.

    Onpas mukavan tuntuinen nainen, mulkun miehen taustalla.

    Vaikea niistä Bukowskin nautinnoista on sanoa, nauttivat ihmiset tuskin viitsivät mitään kirjoittaa.

    Taisi Jaskaparka vaipua omien mielikuviensa lumoon ja surkeaan juoppouteen.

    VastaaPoista
  30. Harmi kun kukaan ei puolusta mulkkuja. Tai sano, että itse ootte.

    Nimittäin voi olla niinkin, että johtajissa ei ole mitään vikaa, vaan kansa on väärä tai alaiset ovat väärässä. Ihminen ei osaa suhtautua hallitsijoihin tai johtajiin, ei ole koskaan osannut, vapaaehtoisesti. Ihminen ei ymmärrä valtaan nousseita, koska systeemit eivät ole sellaisia, joissa valtaan noussut voisi suoraan toteuttaa yksilöllisiä toiveita.

    Esimerkiksi opettaja ei voi noudattaa toiveita, vaan opetussuunnitelmia, vanhemmat eivät voi noudattaa lapsen mielihaluja, koska lapsi ei tunne vielä syitä ja seurauksia.

    VastaaPoista
  31. Iines ....

    Minä olen yksi suurista mulkuista. Toissa viikolla valmistunut opiskelija tuli joulupäivänä suurella levityksellä lankoja pitkin minun ja kolleegoiden sähköposteihin.

    Hän antoi meille viestissään joulutodistuksen ja numerot. Minä sain oikein hyvin arvosanaa, mutta muut mulkut saivat paljon vähemmän.

    Joulupäivä siinä taisi mennä kolmeltakymmeneltä lehtorilta vähän poskelleen.

    Tämä mulkkutodistusten jakaja oli 40 vuotias rouva, joka koki kohdanneensa opinnäytetyössään epäoikeudenmukaisuutta. Työ olisi pitänyt hylätä, mutta me mulkut annoimme ykkösen.

    Risoo vieläkin.

    Ja hävettää. Jos arvostelukyvytön riehuja antaa minulle vitosen ja muille mulkuille kakkosen taikka ykkösen arvosanaksi opettamisesta, epäilemättä minä todellisuudessa olen se ykkösen mulkku.Eihän tuommoisen arvioon voi luottaa.

    No, jos olisin peruskoulussa, oppilaan isä olisi jo tehnyt minusta kantelun ja raivonnut puhelimessa hävyttömyyksiä, ynnä naarmuttanut autoni kylkeä.

    VastaaPoista
  32. Jos oikein tarkkaan lukee alkuperäisen kommenttini, Iines, niin itse asiassahan minä hieman puolustan niitä mulkuiksi mainitsemiani.

    Kysyin satiirisesti, että miksi me itseämme niin kunnollisina pitävät valitsemme johtoon itsekkäitä tumpeloita, joille oma etu on kaikki kaikessa?

    Miksi me olemme aina kunnollisia ja ne muut, päättäjät, mulkkuja?

    Ivani kohde on siis meissä, muka kunnollisissa. Hmmm... ymmärtääköhän kukaan, mitä yritän sanoa?

    VastaaPoista
  33. Voin eläytyä kuvaamaasi tilanteeseen, Tillman. Minullakin on ollut noita aikuisia amk-opiskelijoita, jotka ilahduttavat opettajaa arvioimalla heidät numeraalisesti tai valittamalla arvosanastaan, ja jopa siitä, että ei anneta työtä takaisin uudelleen tehtäväksi paremman arvosanan toivossa, vaan pläjäytetään siitä mulkkumainen ykkönen, joka jää arvosanaksi.

    Yksi myös nelikymppinen rouva valitsi minut uskotukseen, ja tapasi tulla puhelinlankoja pitkin iltaisin kotiini, aina kun joku mulkkuopettaja oli kohdellut häntä väärin. Kun puhelimeni soi, tiesin varata seuraavan tunnin rouvan posmotuksen kuuntelemiseen. Oli ikävää kuunnella, kun ihan osaavia työtovereita mollattiin, etenkin kun ymmärsi vian olevan rouvan omassa päässä. Minäkin mietin, kuuluisiko nimenomaan minulle se huono arvosana ja mulkun leima otsaan, kun tämä oikeasti arvostelukyvytön nainen makeili minulle.

    VastaaPoista
  34. Mitä tulee siihen Iineksen ikuisuuskysymykseen, että miten ne luokkaerot oikein alunperin syntyvät, niin tässä asiaan pieni pohdinta.

    Kirjassaan Pusulan historiasta Osmo Jussila kertoo, kuinka ammoisina aikoina osa ihmisistä luopui talosta, koska siitä piti maksaa veroa, ja ryhtyi torppareiksi ja maattomiksi kaskenkaatajiksi.

    Statusero ei ollut silloin mitenkään merkittävä ja kaskeaja tienasi ja eli jopa enemmän kuin talollinen.

    Mutta historian pyörien pyöriessä ja ajan rattaan hinkatessa tilanne muuttui pikku hiljaa - ja lopun voimmekin lukea Pohjantähdestä, josta selviää talollisen ja torpparin ero.

    VastaaPoista
  35. Tapsa,

    et tainnut huomata kommentistani 28.12. klo 16.01, että ymmärsin heti kysymyksesi luonteen! Sanonhan näin:

    "Taitaa tuo Tapsan kysymys olla ennen kaikkea satiirinen. Mahtaneeko haluta sanoa että menkää ja tehkää sama perässä?

    Näin olen minäkin monesti ajatellut, kun esimerkiksi opettajia haukutaan.
    "

    Tällä juuri koetan sanoa, että Tapsa taisi tarkoittaa, että me taidamme itse olla niitä mulkkuja, kun näemme vian aina johtajissa. Tämä oli ydinajatukseni heti kun luin kommenttisi edellisessä keskustelussa.

    VastaaPoista
  36. Huomasin kyllä, mutta olin jo unohtanut.

    Mutta jotain tuollaista tarkoitin. Eli ehkä me emme olekaan sen parempia kuin ne muut, johtajamme ja muut menestyneet.

    Jenkkisanonnan mukaan köyhän ja rikkaan ero on se, että rikas on köyhä, jolla on paljon rahaa.

    VastaaPoista
  37. Haistakaa hyvinvoivat huilu, ette taida olla yhteiskuntaa erityisen tarkkaan viime aikoina seuranneet?

    VastaaPoista
  38. En muuten tiedä, olenko hyväosainen vai huono-osainen, kun molemmilta suunnilta tuulee.

    Jos hyväosaisuuteen riittää leipä ja särvin, olen kai hyväosainen, vaikka kiinteä omaisuuteni rapistuukin silmissä ympärilläni, säästöjen puuttuessa.

    En ole koskaan huomannut panna mitään sukan varteen, ja ei kai sitä oikein olisi liiennytkään, lainarahalla kun kaikki on hankittu. Jos taloon tulisi iso putkiremontti, en tiedä, mistä rahat repiä ja mitä sitten leivän päälle muuta kuin ylähuuli.

    VastaaPoista
  39. Täällä Radio Jerevan, hyvää iltaa!
    Meiltä kysytään, miksi mulkut nousevat.
    Me vastaamme: Koska naiset avaavat puserostaan ne kolme ylimmäistä nappia.

    VastaaPoista
  40. Kolehmainen taitaa myös olla 60-luvun kulttihuumorikirjan "Ole totinen, toveri" onnellinen omistaja, sillä siellähän näitä Radio Jerevanin juttuja oli.

    Siellä oli mm. tällainen:

    Mikä tsekkejä miellyttää eniten sosialismissa?
    Se, että se on slavakeillakin.

    Riku - mitäpä sitä yhteiskuntaa Seura-lehdestä seuraamaan, kun kaiken tärkeän kuulee Soinilta ja Soininvaaralta. Loput parturissa.

    VastaaPoista
  41. Radio Jerevanin tuotanto ei tunne naisen vetimiä. Oletetaan vaan, että kaikilla naisilla on harvanappinen vaalea paitapusero yllään.

    Ei ollenkaan. Eilisessä Runoraadissa näkyi viehättävä Minna Joenniemi, jonka mekko oli somasti napitettu kaulaan asti pikkuisilla tiheillä napeilla. Tuosta kun olisi mennyt avaamaan kolme nappia, puolet kaulasta olisi näkynyt ja vienyt lumon mennessään.

    Ja kun katsoo nykyisiä anteliaita kaula-aukkoja, ei esteetikkona voi toivoa muuta kuin että tuokin valkopunalihainen matroona pitäisi nappinsa kiinni.

    VastaaPoista
  42. PS

    Voi teitä miehiä. Mahtaako yksikään nainen värähtää, jos miehellä on paita auki napaan saakka tai hevonen karkaamassa?

    VastaaPoista
  43. Täs kohtaa olen Iineksen kanssa samoilla linjoilla. Anteliaasti rintavarustustaan esiintuovat eri-ikäiset ja eritavoin runsaat naisihmiset ihmetyttävät minua isosti, sillä olen aina ajatellut, että se mikä näkyy, on kaupan!

    Olin nuorena likkana työssä hyvin miesvaltaisessa työpaikassa ja yhtenä aamuna erehdyin laittamaan (hiukan liian runsaslihaisena) varsin kireän jumpperin ylleni.

    Kun menin varastoon tilinauhoja jakamaan, vastaani käveli varaston hurmuri, joka ei millään meinannut pystyä pitämään käsiään kurissa. Sanoin hänelle ärsyyntyneenä, että ne mitä katselet ja koetat hiplata ovat vain ylisuuret hikirauhaset joiden tarkoituksena on tuottaa maitoa vastasyntyneille!

    Miesparka. Hän kertoi myöhemmin menettäneensä kaiken mielenkiinnon kaula-aukkoihin sanomani vuoksi. Sääli!

    VastaaPoista
  44. Voi sinua AnnaY, kun noin riistit miekkoselta tissilumon!

    Toisaalta, väliäkö hällä. Totuus satuttaa!

    Jotenkin tuntuu, että tissituijottelu ärsyttää juuri siksi, että tuijottelija koetaan jotenkin tyhmäksi. Yleensähän ärsyyntynyttä naista moititaan kukkahattutädiksi tai moralistiksi, vaikka oikeasti moraalilla harvoin on osaa tässä närkästyksessä. Tissituijottelu nyt vain on monista naisista typerää.

    VastaaPoista
  45. Eritoten kun se on jatkuvaa... silloin kun on saanut taakakseen?/lahjakseen? merkittävän varustuksen.

    Se on kiusallista!

    Kas kun sitä ihan vilpittömästi toivoisi olevansa muutakin kuin tissit - tai pahimmassa tapauksessa muutakin kuin p...u. Näin sivistynyttä leikkien.

    Ihmisen fyysisten mittojen merkitys menee aivan liian usein yli ja ohi muista mitoista, jotka sentään pidemmässä laukassa enemmän merkitsevät. Tai ainakin niiden pitäisi.

    VastaaPoista
  46. Epäisänmaallisuudestaan viime aikoina kuuluisuutta hankkineen VALION mainokseen olen näemmä päässyt.

    Eikä tissit mitkään hikirauhaset ole, ne on LOLLOT!

    VastaaPoista
  47. Merkittävä varustus voi tosiaan olla naiselle hyvinkin kiusallinen. Aika moni ei halua esimerkiksi työpäivänsä aikana vihjailevia silmäyksiä, sillä mitä todennäköisemmin työ on naisesta kiinnostavampaa kuin merkitsevät tissituijottelut.

    Lisäksi iso povi voi olla fyysinen rasite, ja rintojen pienennysleikkaukset ovat jopa ymmärrettävämpiä kuin suurennukset.

    VastaaPoista
  48. Iines: "Voi teitä miehiä. Mahtaako yksikään nainen värähtää, jos miehellä on paita auki napaan saakka tai hevonen karkaamassa?"

    Meinaatko Iines, että naiset heittelevät pikkuhousujaan Jonesin Tompalle ja Frederikille silmänkään värähtämättä?

    Anna Y - fyysisistä mitoista on hyötyä, ainakin miehelle ja ainakin jos haluaa johtajaksi tai presidentiksi.

    Ja voisitteko edes kuvitella, että ketään pilkattaisiin mistään fyysisestä ominaisuudesta kuin esim. Pekkaraista pätkyydestä?

    VastaaPoista
  49. Juice muistaakseni sanoi, että ne muistuttavat rauhasta.

    VastaaPoista
  50. No en arvele, Tapsa, mutta eiköhän esimerkiksi Tompan charmi ole myös siinä, että hän on oikeasti mahtavaääninen laulaja ja taitava esiintyjä. Ilmeisesti samoin on Frederikin tapauksessa.

    Molemmat ovat panostaneet seksikkyyteen, mutta ihan oikeasti tällaisilla urosmaisilla miehillä voi todellisuudessa olla varsin pieni, siis rakastamisen kyky. Pikkuhousujaan lennättelevät naiset suorittavat tietoista vitsiä ja ovat luultavasti älykkäämpiä mitä arvellaan.

    Tuo on kyllä totta, että miehiä pilkataan enemmän ulkoisista vajeista. Toisaalta esimerkiksi Tarja Halosen fyysinen habitus on varsin yleisen pilkan ja naurun kohde.

    VastaaPoista
  51. Kuulehan nyt Riku Kiljunen, vaadimme täten Dillingeriä takaisin ja herrasväkeä hornan tuuttiin.

    PS Siis kiva kuvahan tuo on, jos on tullut jäädäkseen. Kai.

    VastaaPoista
  52. Täällä taas radio Jerevan.
    Meiltä on kysytty, millaiset naiset heittelevät alushousujaan lavalle Tompan esiintyessä?
    Vastaamme: naiset, joilla on keskiasteen tai sitä alempi koulutus.

    VastaaPoista
  53. Yritän uusiutua, minua tuo kiljunen kuitenkin paremmin kuvastaa. Vaikken miksikään partiolaiseksi itseäni koskaan ole tuntenut.

    VastaaPoista
  54. Radio Jerevan puhuu omiaan. Tai tekee vääriä päätelmiä.

    Vaikka naiset olisivatkin aateeänniä (ATN), niin he ovat fiksumpia mitä luullaan. Taatusti on kyseessä vitsi ja huumoriteko, kun housut lentävät.
    Aina vain luullaan, että myyjättäret ja kampaajat ovat tyhmiä.

    Voisit kyllä olla Luru Kiljunen, Riku. Tai Mökö.

    VastaaPoista
  55. Täällä jälleen Radio Jerevan, hyvää vuoden loppua!
    Laajat kansanjoukot kysyvät meiltä, miksi kutsutaan miehiä, jotka paiskovat keltaläikkäisiä alushousuja lavalle naisartistin siellä vienosti laulellessa?
    Me vastaamme, vieläpä mielellämme: heitä kutsutaan humalaisiksi idiooteiksi, joiden oikea paikka olisi pyöreäseinäisessä kopissa.

    VastaaPoista
  56. Luru on hyvä, en minä Mökö halua olla.

    Jukka Sipilän ja Pekka Laihon minä kerran näin ravintola Salvessa, kova meno niillä oli.

    VastaaPoista
  57. On toki inhimillistä ja ymmärrettävää, että viriiliksi ja työteliääksi ja itsenäiseksi halajavan, mutta henkistä ja fyysistä tukea ja hyväksyntää kaipaavan, yksineläjän kaikkivoipaisuus, täyttäisi sen henkisesti raadollisen, hyväksytyksi tulemisen vaateen ja tarpeen, olisi riittävä tienviitta ja opaste oman elämän eliksiiriksi, mullistajaksi, tiennäyttäjäksi, ja etteikö itse kukin voisi sortua henkiseksi ilostuttajaksi, olla muiden hyväksyttävissä ja arvostettavissa, vailla vastavuoroisuutta ja kyynisyyttä, itsekkyyttä, toki muistain, että itsekkyys on parhaimmillaan vain hyveen nautinto, ei tyydytys, mikä antaa odottaa, että kyltymättömyys ja pettymymys, eivät olisi synonyymejä, vaan itse elämän eliksiirille, vastakkaisia, voimaannuttavia ja vankkoja perustuksia itse elämälle – itse nautittavalle kokemukselle ja tunteelle, jakamattomalle, tai ainakin, yksin omaksuttavalle minäkuvalle.

    VastaaPoista
  58. No, siinäs kuulitte, Yks' mulkku puhuu viisaita.

    Eilen taas yksi mies ampui entisen muijansa ja ilmeisesti tämän miesystävän. Onko hän mulkku?

    No ei ole, mielestäni. Hän on onneton ihminen, jota tavallaan ymmärtää, vaikkei hyväksy hänen tekoaan eikä halua sitä kaunistella. Mulkku on ihminen, joka ei tunne tuskaa, vaan joka kieroilee ja juonittelee, ei ammu suoraan sydämeen.

    VastaaPoista
  59. Kuunkuiskeella oli alussa kommentti, johon mieluusti yhdyn: Mulkut eivät aina nouse johtoon eivätkä kaikki johtajat ole mulkkuja. ....kunnon johtaja häivyttää auktoriteettiasemansa.

    Googletin mulkku-sanan merkityksen ja ensimmäinen määritelmä oli "kusipää, epämiellyttävä ihminen". Varsinaisesti määritelmä ei siis leimaa tiettyä sukupuolta,ja hyvä niin. Muutoinhan sana olisi valheellinen.

    Iines, mistä päättelet, ettei mulkku tunne tuskaa? Kai hänelläkin on selkeät hetkensä ja hän tiedostaa oman mulkkumaisuutensa - edes ohimenevästi. Eri asia sitten on, haluaako hän heikkoudessaan tilannetta muuttaa.

    VastaaPoista
  60. Määrittelyni oli hyvin karkea, Delilah, ja varmaan yritin sanoa sitä, että mulkku ei toimi suoraan tuskassakan - ammu sydämeen, vaan turvautuisi tässäkin toimintaan, josta saisi etua itselleen, ja olisi siis kunnon narsistinen persoonallisuus.

    En nimittäin oikein usko muiden kuin narsististen persoonallisuuksien pystyvän mulkkumaisuuksiin toisia ihmisiä kohtaan. Tällä en tarkoita kuitenkaan, että mulkku olisi täysiverinen narsisti, vaan narsistisia piirteitä heijasteleva persoonallisuus. Aikamme ihannekuvahan on juuri tällainen pärjäävä ihminen, jota mainitaan sosiaaliseksi eli kaikkien kanssa toimeentulevaksi. Narsistinen persoona osaa nimenomaan myös miellyttää ja kerätä ympärilleen suosikkeja, joille koettaa järjestää kissanpäivät. Tämä nuolijoiden joukko selittää tällaisen persoonan tehtävässään pysymisen.

    VastaaPoista
  61. PS Delilah,

    minä siis äänestin kerran opettajien johtajaksi demokraattista miestä, joka oli köyhien ja sorrettujen puolella oleva aktiivinen toimija, ystävällinen ja vaatimaton, kaikkea muuta kuin mulkkumainen ihminen. Työssä hänestä sitten kehkeytyi vallan muuta, opettajien etujen ajaja kylläkin, mutta samalla ketunhäntä kainalossa kulkeva korkeampien virkamiesten liehittelijä, joka osasi myös valehdella ja toimia näiden korkeiden herrojen käsikassarana säilyttääkseen asemansa.

    VastaaPoista
  62. Mitä arvelisit tapahtuneen, kun mies näin muuttui? Oliko hänen aiemmin itsestään antamansa kuva väärä, vain pintakiiltoa?

    VastaaPoista
  63. Ehkä se on niin, jos oikein kypsästi ajattelen ja asiaan paneudun sen vaatimalla pieteetillä, että mulkut eivät todellakaan aina nouse johtoon.

    Sen sijaan monessa ihmisessä johtavaan asemaan noustessaan tulee esiin mulkkumaisia piirteitä.

    Ei onneksi kaikissa, osaksi siksi ettei niitä kaikissa niin olekaan. On olemassa myös reiluja tyyppejä, joilla se reiluus on synnynnäistä.

    Kaikki armeijan käyneet varmaan yhtyvät siihen, että juuri siellä se mulkkuus korostuu, alikessuissa ja kokelaissa, joista joka kolmas osoittautui jonkin sortin mulkeroksi.

    Ihmekö tuo. Armeijahan on paikka, jossa pienimmällä mahdollisella koulutuksella saa suurimman mahdollisen vallan.

    VastaaPoista
  64. Tuo valta turmelee -ajatus on tässä nyt minullakin lähinnä. Ei niin, että valta automaattisesti turmelisi kaikki, vaan niin, että vallalla on suuri taipumus nousta käyttäjänsä päähän, ellei vallankäyttäjällä ole vahvaa moraalia ja äidinmaidosta imettynä eettistä näkemystapaa.

    Jos ihmisellä on heikko moraali tai persoonallisuuskulisseja, valta voi syödä ihmisestä sitä hyvää, mikä on jäljellä.

    Näin arvelen tuossa minun esimiestapauksessani käyneen. Oikeastaan minulla on ollut kaksikin perättäistä esimiestä, joiden moraali osoittautui heikoksi. Päällä oli kummallakin hyvin miellyttävä, ihmisläheiseltä tuntuva ja ystävällinen käyttäytyminen, joka kummallakin muuttui myöhemmin silkaksi vallanhimoksi ja oman edun tai oman tahdon tavoitteluksi, muista piittaamatta.

    VastaaPoista
  65. Näin se on, Iines. Menestys nousee päähän yhtä varmasti kuin viina.

    Viisas tietää sen, eikä ala hillua. Ei kännissä, eikä vallassa.

    VastaaPoista
  66. Esimerkiksi Pekka Haaviston tapauksessa minua on nyt alkanut kiusata hänen tavaton miellyttävyytensä ja varman hillitty käytöksensä. Miten voi olla niin kauhean kaunis ja miellyttävä, liian hyvä ollakseen totta?

    Pidän sittenkin enemmän vähän ryöpsähtelevämmästä tai jopa epävarmemmasta käyttäytymisestä, kunhan se on aitoa ja kuitenkin viisaalle vallanpitäjälle istuvaa.

    Olen siis vähän ymmälläni, ketä äänestää tammivaalissa. Kuka olisi se vähiten mulkku.

    VastaaPoista
  67. Mahtavaa uutta vuotta ihanalle Iinekselle ja hänen söpölle seurakunnalleen!

    VastaaPoista
  68. Olen tavannut Haaviston useamman kerran ja tiedän, että hänelläkin on "huonot päivänsä", mutta perusluonteeltan hän on rauhallinen ja tyyni. Tällaisiakin ihmisiä on, eivät he ole mitään luonnonoikkuja. Haavisto hakee ristiriitatilanteissa ratkaisuja kompromissien kautta, mikä on sangen ihailtavaa. Ehkä liian "pehmo" valtakunnan johtajaksi kuitenkin.

    VastaaPoista
  69. Hyvä tietää, Vierailija. Haavisto on ehdokkaista minusta edustavin ja vähiten mulkku. En puhu tässä nyt ideologioista, koska presidentin valtaoikeuksiin ei juurikaan päätöksentekoa kuulu, muuta kuin tietyissä asioissa, joissa hän kuuntelee myös neuvonantajia.

    Minusta presidentti siis on maansa korkein edustaja, virallinen käyntikortti ja sellaisena Haavisto olisi edistyksellinen ja aika upea presidentti, jos vertaa muihin tarjolla oleviin mörökölleihin, tanhumiehiin ja juoksijoihin.

    VastaaPoista
  70. Kukas siellä juoksija on?

    Yksi kävelijä olisi ja hän onkin tehnyt aika hyvän vaikutuksen fiksuilla puheillaan ja tiedoillaan.

    Lisäksi hän on nainen ja on hänellä vielä toinenkin iso etu - tai haitta, miten sen nyt ottaa - jota ei kuitenkaan ole tuotu esiin mitenkään: hän edustaa maahanmuuttajaperhettä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Mutta puolue – ja nimenomaan uskontoko – on väärä, kun ei valtamedia ja suvaitsevaisto suitsuta?

    VastaaPoista
  71. No kävelijäpäs hän olikin, Essayah. Hyvin tiesin, mutten ajatellut. Minulle sattuu usein tällaisia hajamielisyysvirheitä, että pohjimmiltani tiedän asian, jos keskityn ja pidän sitä tärkeänä.

    Kiitos vaan uudenvuodentoivotuksista, Tapsa, ja onnellisuuttahan sinulle toivon, kuten muillekin ihanille kommentoijille, blogiystäville. Olette minulle tärkeitä, etten sanoisi rakkaita!

    Piti laittaa jokin onnentoivotuskuva kaikille, mutta paninkin sitten valokuvablogiini eilisen napsun Pikkukaupungin yöstä. Ehkä innostun tässä blogissa sen sijaan vaahtoamaan jostain asiasta, jos vaikka joku olisi taas rikkonut moraalia jossakin päin.

    VastaaPoista
  72. Hyvää uuttavuotta vaan, vaikka australialaisten jämiä täsä vain eletään; haaskasivat uudesta vuodesta pitkän pätkän ennenkuin me pääsimme mukaan!

    Essayahista en oikeastaan osaa sanoa muuta kuin: "Katos vaan!"

    Minä olen yleisesti presidentinvaaleihin jo kyllästynyt. Aivan tosissaan puhutaan presidenttiehdokkaista, vaikka kaikki tietävät, että se yksi valitaan ylivoimaisella äänimäärällä.

    Väyrynen selkeästi hakee vain potkua ja kannatusta tuleviin, muutaman seuraavan presidentin jälkeisiin, vaaleihin.

    Jotain outoa siinä on, että aika usein valitun, tai virassaolevan presidentin kannatuslukemat ovat meillä olleet, jos ei nyt ihan Pohjois-Korean, niin ainakin keskiverto-Romanian luokkaa.

    Niinistön poikkeuksellisen päämäärätietoinen ja aktiivinen, joka rintaman kuusi vuotta kestänyt vaalityö, on tietysti ollut ansiokasta. Eikä siinä sentään ihan Lepikon torpasta savupiippua jouduttu pois retusoimaan, niinkuin yhdelle kokelaalle jouduttiin aikanaan tekemään.

    VastaaPoista
  73. Jotenkin on vaan jännittävää katsoa, millaisen kannatuksen kukin ehdokas saa. Saulihan sen kisan voittaa, kuten kaikki tietävät. Hyvä niin, ei ihan paha mies.

    Kuvitella, että on jo tammikuu ja päivä pitenee jo selkeästi kummastakin päästä.

    VastaaPoista
  74. Essayah olisi esim. kokoomuslaisena melko varma ministeri.
    Olen kuullut Essayahista vain positiivista ihmisiltä, jotka ovat olleet tekemisissä hänen kanssaan.
    Ottaa selvää asioista ja on nopea omaksumaan tietoa.
    Ja erittäin hyvä ulosanti.
    Mutta on hellari ja kd. eli marginaaliehdokas.

    VastaaPoista
  75. Hellari on kai helluntailainen?

    Essayah on hyvä persoona, huumorintajuinenkin, mikä on mielestäni tärkeä poliitikon ominaisuus sen muun osaamisen ohella.

    Jotenkin on hassua, että kristillisyys vie Suomessa ihmiseltä uskottavuuden. Amerikoissa ei kai veisi?

    VastaaPoista
  76. Eikä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Saksassakin valtaa on pitänyt kristillisdemokraatit kautta aikain.

    Meillä kristillisiä pidetään lähinnä tekopyhien puolueena. Niin pidän minäkin.

    Huomionarvoista onkin, että kristilliset eivät ole valtavirran kristittyjä, vaan etupäässä lahkolaisia. Siksi se vierastaminen.

    Minulla olisi yksi tosi juttu aiheeseen liittyen.

    VastaaPoista
  77. Minä taas en halua lytätä kaikkia kristillisiä tekopyhiksi, vaikka älymystö niin tekeekin voidakseen tuntea älyllisen ylemmyytensä.

    Minulle usko on mielen asia, jossa järjellä ei ole sijaa. Kunnioitan ihmisen mieltä. En pidä siksi tarpeellisena koettaa todistaa uskon asioita reaalisiksi. Ihmisellä saa olla uskonsa vaikka Pyhään Kastematoon. (Tuli mieleen yhdestä sitaatista, jonka luin juuri Einesbaarista.)

    VastaaPoista