11.4.2012

Naisen elämää 7: Rengasliikkeessä


Rengasliikkeestähän tulee tietenkin ensinnä mieleen sormuskauppa. Sormuskaupasta taas tulee mieleen muinoinen kihlahinkuni ja suuri ensirakkauteni, joka soitti minulle kun olin jo  unohtanut ja tyytynyt elämässäni vain bloggailemaan. Pyysi rikkaalta virkanaiselta avustusta vaalikassaansa, pyrkiäkseen poliitikoksi Arkadianmäelle.  Ei olisi tullut mieleenikään antaa. Pudotin luurin korvaansa.

Tällaisia en kuitenkaan muistellut Rengasliikkeessä, jossa tänään tein kaupat. Tosin ennen kauppoja sain  odottaa minuuttikaupalla, kun edelläni asioiva paikallinen isäntä jahkasi vaivaisen kahden renkaan ostoa. Kaupat taisivat lopulta syntyä, päätellen siitä, että isäntä liikahti ovelle päin ja sanoi, että palvele vaan tätä - nyökkäys minuun päin - ensin, niin siirretään vanhat  renkaat ulkoa hallin puolelle.

Myyjämies tiskin takaa katsoi minua mykkänä ja arvelin, että no niin, nyt on vuoroni. Sanoin, että tarvitsen  uudet kesärenkaat, tuohon autoon - viittasin ikkunasta näkyvään siniseen autooni.  Kokoa 175 metriä/65. Ei kun ei metriä, vaan jotakin korjasin. 

Myyjämies nousi tiskin takaa ääneti kuin haamu ja astui  ulos ovesta, jota edellinen asiakas piteli auki. Syöksyin tämän mykän perään, sillä arvelin, että no niin, nyt mennään katsomaan autoni renkaita ja varmistamaan oikea koko. Ei menty, vaan myyjä meni auttamaan edellistä isäntämiestä nostamaan niitä kahta vaihdettavaa rengasta sisälle halliin. Peräydyin takaisin tiskin eteen seisoskelemaan ihan kuin en olisikaan yrittänyt tunkea ulos miesten perään.

Mykkämies tuli sitten takaisin ja sanoin, että ottaisin halvimmat hyvät kotimaiset renkaat. Neljä kappaletta, täsmensin ja katsoin, tuleeko reaktiota. Tulihan sieltä, kolme sanaa: Kotimaiset on kalleimmat. Herahti vielä kolme lisäsanaa viittauksen kera: Nuo on halvimmat.

Ostinkin sitten halvimmat ulkomaiset renkaat, ja pyysin asentamaan ne autooni ja hävittämään vanhat. Koko neljän renkaan ostotoimitus kesti ehkä viisi minuuttia, kun edellinen mies oli jahkannut kahta rengastaan parikymmentä minuuttia, jonka ajan seisoin ja vaihdoin jalkaa.

Istuin sitten asennuksen ajaksi odottamaan ja  huomasin, että olin sijoittanut peräni  pyörivälle työtuolille, tiskin tuntumassa. Ehkä se oli asentajien piipahdustuoli. Nurkassa olisi ollut korkeaselkäisiä asiakastuoleja kiintein jaloin, kahvikannun ja sokeripalakulhon vierellä. En kehdannut vaihtaa paikkaa, vaan istuin niin kuin tuoli olisi oikeinkin mukava. Tosiasiassa sen selkänoja jousti liiaksi takakenoon ja olin luonnottomassa asennossa. Olin lukevinani puhelintani, sillä missään ei ollut ainoatakaan lehteä enkä tiennyt, mihin olisin silmäni pannut. Ilmalämpöpumppu katon rajassa, ikkunoitten edessä kolme muovista tekofiikusta parin asiakastuolin  välissä. Ei mitään luettavaa. Näpräsin salaa myyntitiskin muovikuorta kynnelläni, koetin, miten kestävä se on. Mietin, voisiko tuollaisen kivipintajäljitelmän panna keittiön työtasojen pinnoitteeksi. Kestäisikö se veitsen viillot?

Sitten liikkeeseen tuli nuoren viljelijän näköinen mies, joka kymmenen minuutin paskanpuhumisen jälkeen sanoi että jaa, onko sulla paria hyvää käytettyä koko se ja se. Seurasi toiset kymmenen minuuttia jaaritusta siitä, että nuo halvat kumit huutavat asvaltilla, Michelinit ovat paremmat. Minun autooni oltiin juuri asentamassa niitä halpoja huutavia kumeja. Aion jo kysyä, voisiko vielä vaihtaa Michelineihin. En kysynyt kuitenkaan. Tyydyin olemaan mahdollisimman näkymätön. En ottanut kahviakaan, vaikka nuori viljelijä otti. Jorisi renkaista kahvinjuonnin ajankin ja meni sitten  ulos tupakalle, ja minä sain autoni. Kaksisataaneljäkymmentä euroa, kun olin luullut renkaitten maksavan viisisataa euroa.

Eivätkä ne ulkomaiset renkaat mitään huutaneet, päinvastoin, olivat  jokseenkin äänettömät. Olin tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen. Minun piti nimittäin ostaa uusi auto, mutta ostinkin uudet renkaat. Uusi auto on ostettava ennen pitkää, mutta ei näin lähellä autoveron korotusta voi ostaa. Pitää antaa pölyn laskeutua.

Kuvassa ei poikkeuksellisesti ole seitsemää neitsyttä, kuten juttusarjan kasvava luku edellyttäisi, vaan vain yksi. Näin palattiin alkuun eli  tämä oli Naisen elämää -sarjan viimeinen osa.

188 kommenttia:

  1. Sä kirjotat todella hyvin, lauseet on täsmällisiä ja tarkkoja, kieli vapautunutta. Puran tänne sydäntäni, kun hyvä ystäväni osti auton, ja siitä paloi toinen etulyhty. Piti vaihtaa, ja se tarina mikä siitä huoltamoreissusta tuli, nauratti ja itketti samaan aikaan.

    Huoltamon äijät kuuntelevat ilmeettömästi ja alkavat tehdä jotain, ei voi olla varma liittyykö puuhaaminen siihen mitä sanottiin, vai onko kyse muusta. Tulee epämääräinen ohje: aja se auto tonne hallin eteen.

    Siellä ei ole ketään.

    Hallin ovi on raollaan, pari äijää sisällä. Nekään ei reagoi moikkaamiseen tai mihinkään inhimilliseen.

    Lopulta joku sanoo että aja sisään se auto, ja taas odotellaan epätietoisuudessa ja juuri kun kyyneleet ovat valumassa poskille, joku hyypiöistä avaa konepellin ja vaihtaa lampun ja siihen menee 3 minuuttia oikeilla työkaluilla.

    Ristus, vain hammaslääkärissä on kauheampaa. (ja huom mulla ei ole edes korttia, sen sijaan omaan hyvän eläytymiskyvyn)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksis, kiitos sanoistasi! Kyllä kehu aina lämmittää, etenkin nettimaailmassa, jossa monesti sataa vähän sitä sun tätä itse kunkin niskaan.

      Itse ihailen myös luontevaa puhekieltä, mutta en koe sitä omana ilmaisunani nimenomaan luontevaksi, en yksinkertaisesti osaa sitä. Puhuttuna tietenkin sujuu samoin kuin kenen tahansa.

      Huoltamon äijät ja yleensä huoltamot ovat oma lukunsa, kaikella rakkaudella sanottuna. Juuri tuo etulampun vaihto on minullakin ollut koomista laatua. Viimeksi huoltamon äijä jätti minut hallin ovelle kuin nallin kalliolle ja hyppäsi autoonsa. Sanoi menevänsä ostamaan sitä lamppua...

      Poista
  2. Minusta oli aika rumasti sanottu, kun joku väitti Nokian renkaiden olevan siksi niin kalliita, kun ne on suomalaisen duunarin selkänahasta valmistettu. Michelinit ovat sivistyneet, puhuvat ranskaa, ei siitä kukaan mitään ymmärrä.

    Joskus muinoin jouduin renkaiden vaihtoa odottamaan useinkin, tutuiksi tulivat haalea termoskahvi ja mitkälie "traktorisanomat" sekä kaupallisten lehtien: "Tradenomi Minna Möttönen on nimitetty K-Marketin kassaksi, vastuualueenaan erityisesti yrityksen kassavirran käytännön toteutukset"- uutiset.

    Asentajat rengas- ja autoliikkeissä ovat alati vaihtuvia nuoria poikia, tyttöjäkin joukossa näkee.

    Miljöö on jotenkin suoraan kliseisestä huumoripläjäyksestä, vaikka en minä usko niiden enää erityisesti naisia yrittävän jymäyttää, tyytyväisiä ovat helpoista asiakkaista. Äijät kun tulevat juoruilemaan ja kertovat aina samat vitsit: "Arvaa hei miksi foordeja valmistetaan" ja "Viat, takana lukee kuinka monta". Kehuvat vielä kuinka nuoruudessa autotkin oli sentään autoja eikä mitään mukavuuslaitoksia.

    Nuoria poikia on helppo jymäyttää, muistan kuinka minullekin kalleimmat renkaat aina myivät iänkaikkisen vanhaan saab96:n, joka juuri ja juuri pysyi koossa ja liikeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsastusasemat ovat myös ankeita lukemistoineen. Tuulilasi ja Jokivarren Käytetyt Autot -lehdykät pinossa. Laihaa kahvia termarissa ja Hangon keksejä suoraan pakkauksesta lautasella yksi kerros. Yleensä istun miesten kanssa sielläkin, naisia ei juuri asemilla näy.

      Nämä tämänkertaiset renkaat olivat minusta halvat. Auto on niin vanha, että menee pakosta vaihtoon heti kun saan sukanvarsisäästöni laskettua. Ei vaan, heti kun menen pankkiin keskustelemaan sivistyneesti talouteni tilasta.

      En itsekään muuten huomannut, ennen kuin sarja oli kakkosvaiheessa, että lisätään vähän haasteellisuutta ja etsitään kuva, jossa on sama määrä naisia.

      Poista
  3. Nyt vasta tajusin ja sisäistin kertomasi; upeaa kuvitusta laittaa naisien määrä jutun numeroinnin mukaan! Anteeksi annan myös viimeisen, tämän, bloggauksen poikkeuksen, koska erityisesti tuon kuvan sisältöä arvostan!

    VastaaPoista
  4. Kivaa keskustelua.

    VastaaPoista
  5. Ostin autoon uudet kesärenkaat. Pyysin hiljaisimmat mitä löytyy. "Noi misukat on sellaset".
    Misukat laitettiin autoni alle ja seuraavalla viikolla luin Teknarin kesärengastestistä moitteita Misukoista. Ovat äänekkäät.

    VastaaPoista
  6. Joillain merkeillä on statusarvoa, johon myyjät ilmeisesti liittävät kaikki hyvät ominaisuudet automaattisesti.

    Sama koskee muuten automerkkejä. Kauan pidettiin selvänä, että jotkut mersut ja audit ovat parhaita ja vaikkapa japanilaiset halpoja riisipusseja. Itselläni on ollut kaksi uutta japanilaista peräkkäin, ja niin tulee kolmaskin olemaan.

    Toyotani eivät ole koskaan olleet rikki, mikään ei ole pettänyt niin kuin tuttavani Mersussa ja vaikkapa Fordissa ja Volkswagen Passatissa. Omistajat ovat joutuneet vaihtamaaan varaosia autoihinsa, kun joku paikka on pettänyt, minä en ole joutunut vaihtamaan ainuttakaan varaosaa. Olen uusinut vain akkuja ja renkaita, mutta niitä uusitaan kaikissa merkeissä tietyn ajan jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Katsoin tuota oman kommenttini "aina" sanaa, ja todentotta, kerkesivät ne minulle kahdet kuukauden palkan formularenkaat siihen myydä, toiset olivat nastalliset.

    Toyotat ovat oikeasti olleet autoista kaikkein kestävimmät ja luotettavimmat, siksi jonkinlainen yllätys on ollut, että viime vuoden mallit ovat näissä romahtaneet. Uutta Toyotaa ei siis siksi kannata välttämättä ostaa. Tai en minä tiedä, ehkä ovat ongelmistaan aivan lähiaikoina päässeet.

    Saab 96:n jälkeen minulla oli Peugeot 104, aivan hirveä kosla. Lämppärin vedet vuotivat jalkatilaan, ilmanputsarin tilalle oli tehty joku viritys, jonka vuoksi varsinaista suodatinta ei ollut lainkaan. Kuulin, että seuraavalla omistajalla autokkeesta oli sen vuoksi tullut kampiakseli ulos moottorin kyljestä. En tiedä voiko se pitää paikkaansa, syyllisyyttä en silti tunne, en minä siitä romusta mitään rahaa saanut.

    Seuraava autoni oli Audi satanen, siihen aikaan ihan laadukas peli, vanha taksi tosin, kilometrejä oli paljon. Dieseltankki vuoti, ainetta tuli takapenkin läpi ohjaamoon aina kuumilla ja aurinkoisilla keleillä. Takapenkillä ei ehkä sivistyneen ihmisen kannattanut loppuvaiheessa istua.

    On niitä rojuja ollut liuta lisää, ajanut olen monella monella monella muullakin.

    Onnellinen olen ollut nyt jo muutaman vuoden, kun yhtään kaikki rahat vievää romupaskaa, tai muuta autoa en ole omistanut. Säästämilläni rahoilla sanoo aika monta kertaa taksikuskille: "Pistäs poika töpinää pönttöihin!"

    VastaaPoista
  8. "Säästämilläni ja säästämilläni", eivät ne läjään ole kertyneet.

    VastaaPoista
  9. Piti sanomani, että "viime VUOSIEN mallit ovat romahtaneet."

    Joskus kuljin kimppakyydissä stadiin skoleen. Otti päähän kun kyytivuoro oli yhdellä Mazdan omistajalla, useimmiten kun pääsin Pekan Volvo 80:n takapenkillä. Oli kyydissä ero kuin yöllä ja päivällä tai työllä ja herrana olemisessa.

    Mersusta olen aina tykännyt, vaikka broidi niitä halveeraakin. Sellaisen ostaisin, jos finanssikonjuktuurit olisivat asialle otolliset ja sijoitusneuvojani sitä suosittelisi leivän oston sijaan. Systerillä oli 80-luvulla kullanvärinen mersu viissatanen, jonka Ruotsista toivat, moni sitä katsoi suu auki.

    VastaaPoista
  10. Ja VR. Pääsiäisen aikaan juna oli aivan täynnä. Jouduin seisomaan aivan tupaten täynnä olevassa eteisessä; otti hieman hattuun. Kuukausilippuni oli juuri loppunut, eikä utta kannattanut ostaa, kun talviloma on alkamassa. Pyysin konnarilta "YHDEN SEISOMAPAIKAN HELSINKIIN!"

    Äijä jäykistyi ja hymy katosi huulilta, oli silti pakotetun kohtelias: "YHEKSÄNYHEKSÄKYT!"

    VastaaPoista
  11. Joskus muinoin haaveilin punaruskeasta Saab96:sta, aikana jolloin taisin ajaa jotain pientä Fiatia tai sitä oranssia kuplaa. Kävin jopa koeajamassa sen, mutta siinä olin jokin kummallinen kytkinjuttu, joka oli erilainen kuin muissa autoissa.

    Autohan minulla on oltava, koska asun maaseudulla, etäisyyksien päässä kaikesta, ja ennen kaikkea mökkimatkojen vuoksi. Sinne ei ole suoria yhteyksiä, vaan vaihtoja ja odotuksia. Pitää lisäksi siirtää puoli huushollia aina kun muuttaa, koska tänne ei voi jättää esimerkiksi lukuisia kasvejani yksin kesäksi. Samoin on kuskattava mattoja pestäväksi ja muuta. Kumma miten auton käyttöä joutuu aina selittelemään. Kätevä vehjehän se tarvitsevalle on. Jos asuisin kaupungissa eikä olisi mökkiä, en pitäisi autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai autoa tarvi kenenkään selittää, kun ideaparkkien ja vanhasmasojen puutarhakaupunkimallien maassa maitokaupan, postin ja kodin välimatkat lasketaan kymmenissä kilometreissä ja julkinen liikenne on totetutettu lähinnä periaatteellisella tasolla. Menishän se vielä ikuisen kesäloman aikana, mutta tommonen rapsakka helmikuun -30 astetta kääntää sitkeimmänkin sissin ajatukset ennen pitkää koslaan.

      Kaupunkiasuminen sen sijaan tekee autosta lähinnä elämää hankaloittavan tekijän, ainakin tällaisissa Lauttasaaren kaltaisissa paikoissa, joissa parkkipaikka on joko auton hintainen tai kadunvarren arpavoitto. Kun vielä fillarilla liikkuu koko keskusta-alueella noin puolet autoa nopeammin, tulee autosta lähinnä rasite.

      Ystäväni asuu Espoossa, jossa vanhasmasamaailma toteutuu. Onkin nykyaikaa kuvaavaa, että kun autoa pitää huoltaa, sitä ei voi tehdä enää itse, vaan huolto pitää ostaa palveluna. Huoltamoilla taas vallitsee paikoin niin epämääräinen meininki, että vaikka ongelma on yksinkertainen, on sen ratkaisu kaikkea muuta. Vähän kun tilaisi ruokaa ravintolassa olematta varma siitä, onko tilausta otettu vastaan, onko se tulossa siihen pöytään missä istuu tai onko koko paikka edes auki, ja henkilökunnan flegmaattinen käytös tuntuu lopulta kafkamaisesti vain piirtävän omia absurdismin muotoja asialle, joka arkijärjellä ajateltuna on niin yksinkertainen että täytyy ponnistella ymmärtääkseen miksi siitä on tehty niin käsittämättömän hankalaa.

      Poista
    2. Jos ajattelee vihreästi, niin kuin meikäläinenkin parhaansa mukaan koettaa ajatella - osin tämä käy luontaisestikin -, niin tässäkin on vähän hukassa. Autoilla nyt toki on tunnetusti hurjat päästöluvut, mutta niin on esimerkiksi puulämmitykselläkin, jota ennen pidettiin kovasti luontoysätävllisenä tapana lämmittää taloa. Piipun päästöt on todettu uusimmissa tutkimuksissa hyvinkin suuriksi - lukuja en nyt hae tähän kommenttiiin. Kynttilänpolttokin saastuttaa ilmaa.

      Tulee sellainen kyllästymisreaktio, jolloin ei välitä enää - kaikki tappaa ennen pitkää. Appelsiinien syöntikin. Radiomastojen säteily. Parasetamoli. Kalan syönti! Varoi silakkaa, ja varo etenkin merilohta! Sienissä on vieläkin tsernobyliä, ja niin maaperässäkin. Yksi auto on hyttysen kusi tässä ruljanssissa, uskon. Selitellä ei siis toki tarvitsekaan, mutta kummasti vain tuntee syyllisyyttä, kun puhuu autostaan.

      Vaan toki sitä toivoo vähäpäästöisiä vehkeitä. Hirveästi tarvittaisiin joukkoliikennevälineitä, jotta ne kaikkien reiteille sopisivat.

      Meillä ei muuten ole enää täällä Pikkukaupungin idyllissä poliisia eikä postia eikä lääkäripalveluja illalla eikä öisin. Ne ovat 60 kilometrin päässä, paitsi postipiste on marketin ahtaalla käytävällä, josta pääsee kätevästi myös Alkoon. Semmoinen vielä on.

      Poista
    3. Syylistämiskuvio tekee tosiaan hirmu väsyneeksi koko maailmaan ja saa levittelemään käsiään, siitä pitäisi jotenkin päästä eteenpäin. Auto nyt on viimeinen asia, josta kannattaa öitä valvoa, kun koko Suomi on kaavoitettu kaupunkeja myöten yksityisautoilijoille. Mä asun saaressa pääkaupungissa, ja tää on varmaan ainoa paikka koko maassa jossa autosta on vaan haittaa.

      Vihertävässä ajattelussani olen itse pyrkinyt asketismiremonttien sijaan järkiperäistämään asioita. Lämmin vesi on esim. ympäristöä hurjasti kuormittava juttu, säästän sitä niin, että en säädä suihkua täysille. Lihaa syön harvakseen, huonelämpöä pidän talvella alle 20:ssä jne. Nämä eivät todellisuudessa ole edes uhrauksia tai elämästätinkimistä, mutta tällaisilla kosmeettisilla muutoksilla saan vähennettyä ympäristökuormaani kymmenyksiä.

      Poista
    4. Nuo kertomasi valinnat alkavat sitä paitsi kohta olla normaalikäytäntöä. Esimerkiksi meidän 30 osakkaan taloyhtiössä patteriremontin jälkeen säädettiin lämpötila niin, että se ei saisi ylittää 20:tä astetta, eli asukkaiden pitää säätää patteria, jos lämpötila kuitenkin kipuaa ylöspäin.

      Tämä sopii minulle, sillä tykkään luontaisesti mieluummin viileästä kuin kuumasta. Samaten minulle on tullut luontainen vastenmielisyys paksuja lihaklönttejä kohtaan; punaista lihaa syön harvoin, samaten paksut kananrinnatkin alkavat tuntua liian lihalta. Tahdon lihani kuivana, en mehevänä, ja huomaan, että lihan sijasta paremmalta maistuvat vaikka erilaiset siemenet.

      Poista
  12. Mieluisin matkustusmuotoni olisi hitaasti putputtava juna, ei mikään pendolino, joka kiitää niin etteivät aivot pysy mukana. Tahdon kokea ja tuntea siirtymän, sen kun vieras ja uusi alkaa, sen rajan tai seudun. Koin sen muinoin, kun matkustin laiva-junayhdistelmällä Saksaan. Erilaisuus alkoi aivan eteläisessä Ruotsissa, ja Tanskassa, jossa puut lotkahtivat mataliksi ja tuuheiksi pensastoiksi, koko kasvullisuus oli pikkuhiljaa mutta yhtäkkiä erilaista. Se oli kiehtovaa, muistan elämyksen suuruuden tarkasti.

    Junamatka halki Venäjän on edelleen haaveissa. Tai jonkun muun maanosan halki. Niagaran putouksia en välttämättä kaipaa enkä muitakaan turistikohteita, vaikka ne varmaan hienoja ovatkin. Se matka, olla matkalla kohti siirtymää.

    VastaaPoista
  13. Nais en!

    Sama kuin ennenkin
    luulen, on paras mullekin
    vain tosi martat, muuttaa voi väriään
    siihen pysty minä en, no, – tiedetään

    Ikä 17 - 45 vuotta
    oli kivaa muilla, mutta
    tietäkäät, oi naiset muutkin
    ne willamot, rikkoo kaiken, luutkin

    Pimppini on valloillaan
    huomaan nyt, vie ei se onnelaan
    tulee lapset, kotihoidot, työ
    enää voimaannuta päivä eikä yö

    Vaarat vaanii syntisparkaa
    vaikeaa on olla, kyntää keskisarkaa
    uhkaa masennus ja diabetes on riski
    pitäis kai riesaks otta taas, se piski

    Posliinin merkitys ennen ja nyt
    luoja varjele, olen kyllästynyt
    miksi toiset antaa posliinia tai kiitorataa
    ei ihmisarvoa, ei vapautta, vain parisataa

    Hilma jalkasen perintö
    yks kaks kolm ja lepo, – keksintö
    ne mustelmat, olinpas hoksaavainen
    pitäiskö sittenkin olla jalo vai auttavainen

    Rengasliikkeessä
    olen aina vähän hämmennyksissä
    näytin mykkämiehille närhenmunat
    ensirakkaus ei, vaan saatesanat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en malta, on yllä niin mainio runo, että tässä sitten täysin kritiikitön nopea ja harkitsematon suolto, samalla tekniikalla eli sarjan otsikoista koostettu jutska:

      Sama kuin ennenkin
      pliis, muuta tahdo en
      - mut jos sittenkin
      uskaltais sen punaisen!

      Ikä 17 - 45 vuotta
      on ainut aika, jolloin nainen huomataan
      mä sanon suoraan teille siskot sen
      muu jälkeen tuon on suotta
      sä olet vanhaa lihaa, väljä torttu,
      vaik ylläs olis minikolttu.

      Pimppini on valloillaan
      ja samat silmät sua sahaa
      vaik onkin vähän mahaa.
      Tää naisen paras tavara
      ei vaan saa olla liian avara.

      Vaarat vaanii syntisparkaa
      aivan arkaa, puskat täynnä raiskaajii
      ja sitten vielä oma vika
      kuka käski olla sika
      ja panna jalkaan korkkarit ja verkkosukat
      sekoo siinä miesrukat
      - vika julman viettelijän.

      Posliinin merkitys ennen ja nyt
      tää probleemi mua kiehtoo mieltä liehtoo
      miks miehet tätä tahtoo
      ett alapäähän vähän vahtoo
      ja sitten höylä vinkumaan
      ja pikkutytöt ihku maan.

      Hilma Jalkasen perintö,
      no tää on jotain jolle pokkaan
      sill mikä onkaan tärkeempää
      kuin ruumiin kunto
      nilkan jalo liike
      mieli kohoo korkeuksiin.

      Rengasliikkeessä
      on seinät sekä katto, pari tuolii kylmää
      sekä miesten jutut,
      saa nainen vaihtaa jalkaa, kuulla juttuu löysää,
      tää rengas huutaa helvetisti jo ennen Töysää
      - no pane pari vanhaa hyvää
      niin pääsen kylvään jyvää syvää.

      Poista
    2. Jumankekka - sekä anonyymi että etenkin Iines ponkaisevat näillä hengentuotteillaan suoraan kotimaisen rap-lyriikkamme kärkeen!

      Kuvitelkaapa vain sielunne punertaville silmillä joku Pallinaama tai Enivei esittämässä näitä itsetärkeän tönkköinä niitä merkillisiä sormiliikkeitään tehden.

      PS. Olen yhtä tosissani kuin Hirvisaaren avustaja, sillä olen aina ihmetellyt ja siunaillut sitä, että rapissa entisaikojen kalikkasäkeet ovat kokeneet ylösnousun. Jou.

      Poista
    3. Tuosta runosta vain jäi viimeiseltä riviltä yksi kirjain pois. Pitäisi olla:

      niin pääsen kylvään jyvää syvään.

      Poista
  14. Osuva kuvaus miehisestä myymälästä. Mutta halvalla sait renkaasi - oliko tuossa työ mukana eli vanteille laittaminen? Vai oliko hinta vanteineen?

    Katsastukseen tilaan nykyään aina ajan netistä, niin ei tarvitse jonottaa rahvaan kanssa. Kävin katsastamassa juuri autoni talvirenkaissa, kun ne huomautti jo viimeksi kesärenkaiden kunnosta... Eli pitäisi minunkin sellaiset hankkia.

    Olisikohan minun tarinani renkaiden ostotapahtumasta erilainen? Luulen, että se kokemuksena olisi aika samantyylinen, koska habitukseni ei ole ihan nuoren maajussin tai edes vanhemman sikatilallisen. Enkä millään kehtaa pyytää halvimpia.

    Olen muuten nuoruudessani tehnyt Michelinin mainontaakin... Ja Volkkarin, Audin ja Toyotan... Varmaan Rikukin osti sen Audi satkunsa runoilemani sloganin takia: Tuhat kilometriä tankillisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain nämä linkissä olevat renkaat kokonaishintaan 240 euroa, asennettuina vanhojen kesärenkaitten vanteille. Hinnassa on mukana siis myös työ + tasapainotus + kierrätysmaksu.

      Minä pyysin halpoja, koska en halunnut vaihtaa kalliita renkaita autoon, joka menee kohtapuoliin vaihtoon. Kenties saan vaihdossa paremman hyvityksen, kun minulla on vähän ajettu ja siisti vaihtoauto, jossa on peräti uudet renkaat.

      Minullekin muuten huomautettiin jo viime keväänä kesärenkaista, että aja varovasti, nuo eivät mene enää kuin tämän kesän.

      Toyotaa olisit Tapsa saanut mainostaa vähän paremmin. Nimittäin kun ostin ensimmäisen Toyotani, muuan oppilas ilkkui sitä japanilaiseksi riisipussiksi ja sanoi, että alle kaksilitraisia ei pitäisi edes valmistaa.

      Poista
    2. Linkin takana onkin kopioinnin mallisuoritus - BF Goodrich - jossa on ripaus Bridgestonea ja Goodyearia.

      Pohjois-Korea voisi alkaa valmistaa autoja, joissa se iskisi Etelä-Korean ylpeyden KIAn maanrakoon ristimällä tuotteensa Ei-KIAksi eli NOKIAksi.

      Samalla taantuva saapas- ja luurimerkki pääsisi uusiokäyttöön.

      Poista
  15. Tästäkin keskustelusta huomaa sen jo aikaa sitten oppimani asian, että automerkkien mielikuvat laahaavat kaukana, kaukana menneisyydessä. Ja muuttuvat hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ja nykyään alkaa nähdä jo tosi hyvännäköisiä isoja autoja, jotka ovat statusmerkkejä edullisempiä, esimerkiksi Skoda Yeti voisi olla kiva, tai Kia tai Hyundai. Onhan näitä.

      Miksi statuksesta pitäisi maksaa? Minulle ainakin on tärkeintä, että auto on turvallinen ja tukeva maaseutuajossa ja tavarankuskauksessa eikä silti ole kömpelö kaupunkiparkkauksessakaan.

      Poista
  16. Kuvan lähde on: http://www.flickr.com/photos/clintjcl/4001170877/

    Postikortti esittää periamerikkalaista sotapropagandajulisteen "Rosie the Riveter" muskelimimmin teemaa jonka tarkoituksena oli rekrytoida naisia teollisuuden työntekijöiksi, "Women at work". Tunnetuin propagandajuisteista on tietysti "We Can Do It!", hauistaan pullisteleva nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kuvan lähde mikä tahansa, se on minusta mainio monimerkityksisyytensä takia. Se on erittäin feministinen, ja olenkin hämmästynyt, jos joku (feministi) paheksuu kuvaa ja näkee sen pornona. Sehän toimii nimenomaan halpaa pornoa ja naisten alistamista vastaan!

      Poista
    2. Kukas feministi siinä pornoa on nähnyt?

      Poista
    3. Tähänkin voisi lainata sanomaasi:

      "Siihenkin olen pettynyt, että vika on muka aina kirjoittajan, jos lukija ei ymmärrä."

      Poista
  17. Vaikka Tapsa vähätteleekin mainonnan luomia mielikuvia niin ne merkitykset joita eri automerkkeihin liittyy saattavat olla hyvinkin pysyviä. Uskomukset ja tunnepitoiset mielikuvat ohjaavat meitä kaikkia vaikka muuta väittäisimme.

    Vaikka ei olisi automainonnan kanssa missään tekemisissä voi hyvinkin luetella Mersuun, Audiin, Bemariin tai Volvoon liitettävät yleiset mielikuvat, koska niitä on vahvistettu mainonnan ja mielipidejohtajien toimesta vuosikymmeniä. Mielikuvat eivät ole suinkaan automerkkien välillä lientyneet vaan korostaneet eroja entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvat ovat vahvat, mutta ne eivät välttämättä tule mainonnasta - ja ennen kaikkea niitä ei niin vain vuodessa parissa mainonnalla muutetakaan. Ellei sitten itse tuote koe merkittävää muutosta, kuten vaikkapa Skoda.

      Esim. Iineksen mainitsemat riisikupit juontavat 60-luvulta, jolloin ekat Datsunit meille saapuivat. Toyotalla luotettavuus taas nousi vahvaksi myyntivaltiksi jo 80-luvulla.

      Ja tietysti kuka tahansa osaa luetella yleisimmät mielikuvat, koska ne kerran ovat yleisimpiä mielikuvia! Mutta kuinka hyvin ne vastaavat kunkin merkin nykyisiä ominaisuuksia - siinäpä kysymys.

      Satun tietämään, että esim. Mersu on jo kymmenen vuotta yrittänyt päästä pois kalliin auton imagostaan. Onko onnistunut?

      Poista
    2. Mersu on menettänyt statustaan haluttuna automerkkinä ja sitoutumisaste merkkiin on myös laskenut. Omistajan tyytyväisyys merkkinsä huoltoon on Mersun osalta suorastaan romahtanut. BMV, Audi ja Lexus ovat ohittneet usealla osa-alueella Mersun, Volvo ja Toyota myös joiltain osin.

      Myös nuo premium luokan autot ovat joutuneet kustannustehokkuuden vuoksi hintakilpailuun joka näkyy laadullisena epävakautena jossa Mercedes on pärjännyt oikein hyvin. Vaikka Mersu onkin yhä peruskestävä, toisin kuin moni karvahattutasoinen auto, niin hinnan pitäisi paremmin olla laadun ja imagon tasolla.

      Skodan imago ei olisi koskaan noussut nykyiselle tasolle ilman länsimaa -statusta.

      Poista
  18. Siis, Tapsa, minun riisipussimainintani juontaa 80-luvun loppupuolelta, mutta minulla on muistikuva Datsun olisiko ollut satasesta, sellainen pieni näppärä viistoperä, joka jäi Toyotojen ja Nissanien ja Hondien ja Mitsubishien jalkoihin.

    Nythän tämä Toyotojen luotettava imago on saanut kolhuja, kuten ylempänä mainitsitkin, kun laadusta on tingitty ja hintoja nostettu. Voipi olla, että minäkin kuiten kin katselen myös muita merkkejä. Status on yhdentekevää, auton vahvuus ja käytännöllisyys ovat tärkeimmät ominaisuudet ulkonäön ja värin lisäksi. Oranssi maasturi olisi kiva.

    VastaaPoista
  19. Olen pettynyt ihmisten lukutaitoon. Luetun ymmärtämiseen. Siihenkin olen pettynyt, että vika on muka aina kirjoittajan, jos lukija ei ymmärrä. Tämä on emävale, vaikka kuka tohtori näin sanoisi.

    On kaksi tuoretta tapausta, jotka ansaitsisivat oikeastaan oman bloggauksen, mutta en viitsi, koska sekin ymmärrettäisiin ehkä väärin.

    Toinen on tapaus Helena Erosen pakina hihamerkeistä. Jos joku ei tajua kirjoitusta satiiriseksi parodiaksi, yleissivistyksessä on vikaa, luetun ymmärtäminen takkuilee. Tulee olla sananvapaus ja kirjoittamisessa iloittelun mahdollisuus.

    Toinen taas on kirje, jonka sain Iineksen sähköpostiin. Siinä muuan markkinointikoordinaattori lähestyi minua pahoitellen syvästi osakseni koitunutta kohtelua rengasliikkeessä. Hän kirjoittaa näin:"Luin epätoivon vallassa kokemuksistasi rengasliikkeessä. Saamasi palvelu tuntui epätodelliselta. En tiedä missä liikkeessä kävit tai kenen renkaita heillä oli myynnissä, mutta se ja sama, palvelun tulisi olla tasa-arvoista kaikille asiakkaille joka paikassa."

    Kun minä taas kiitän Rengasliikettä ja sen mykkää myyjää ja kaikkia asiakkaita. Minulla oli hyvin virkistävä olo aistiessani minimalistisia tapahtumia ja miljöötä. Enhän muuten olisi siitä kirjoittanut. Tykkään tuommoisesta Sulo Vilen -meiningistä enemmän kuin sliipatusta palvelusta.

    VastaaPoista
  20. Iines, vaikka ehkä hieman liioittelitkin saamastasi rengasliikkeen palvelusta, ansaitsisivat tukkapöllyä koko porukka!

    VastaaPoista
  21. Äläs nyt, Delilah, hyvät renkaathan minä sain ja huippuhalvalla. Niistä ei kuulu edes huminaa!

    Halusin kuvata tuota hyvin miehistä liikettä, joka oli niin riisuttu, ettei siellä ollut mitään somistetta, ei lehtiä, ei julisteita, ei mitään myyntistrategiaa, vain pari heiluvaa rengasmobilea roikkui oviaukosta. Kahvikannussakaan ei tainnut olla enää kuin pohjat. "Onks siellä enää mittään?" kysyi mykkä mies, kun nuori viljelijä herutti laitetta.

    Oikeastaan luulen, etten liioitellut yhtään, jätin vain jotakin kertomatta, mm. sen, että kyllä myyjä jossain vaiheessa hymyilikin. Se oli tietoista poisjättöä, jolla faktasta syntyy fiktio.

    VastaaPoista
  22. Jos lukee tuon Helena Erosen 13.06.2007 Apu -lehdessä julkaistun "Auschwitz – pakollinen pysähtyminen" matkaraportin niin ei voi olla enää kovinkaan varma että "hihamerkki" heitto oli huumoria.

    http://www.apureportteri.fi/node/375

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin kohtaan pitkää artikkelia mahdat viitata? Olisi hyvä, jos pitkät linkkiviitaukset selostettaisiin lyhyesti.

      Luin nopeasti silmäillen, ja minusta kirjoitus näytti objektiiviselta kuvaukselta. Jäikö minulta siis jotain huomaamatta?

      Tietenkin hihamerkki oli parodiaa. Ei noin hyvä kirjoittaja voi ajatella hatarasti ja tietämättä, mitä tyylilajia käyttää. Hyvä kirjoittaminenhan on ennen kaikkea loogista ajattelua - ajatusten sisältöön en ota kantaa.

      Kannatan paitsi poliittisten avustajien myös myös poliitikkojen sananvapautta joka suuntaan. Sen sijaan en pidä siitä, että perussuomalaiset yrittävät eduskuntakelpoisuutta tavoitellessaan Erosen pakinan avulla pestä puhtaaksi menneitä syntejään.

      Poista
    2. Tähän lainaan vain tätä sanomaasi:

      "Olen pettynyt ihmisten lukutaitoon. Luetun ymmärtämiseen."

      Poista
    3. Tämä on lause, joka askarruttaa minua. Ylipäänsä olen sanonut - jo oppilaille -, että on kirjoittajan vika, jos lukija ei ymmärrä sanottua tai ymmärtää sen väärin. Opetin tuon asiakirjoittamisen ja yritysviestinnän kursseilla.

      Luova kirjoittaminen on kuitenkin eri asia, koska tyylejä on enemmän, tai niitä käytetään enemmän, eikä lukijaa pidetä samalla tavoin tekstin lähtökohtana kuin yritysviestinnässä.

      Nykyään panen vastuuta myös lukijalle, sillä yleissivistykseen kuuluu ymmärtää huumoria ja erilaisia tyylejä. Medialukutaitoa pitäisikin opettaa jo koulussa!

      Poista
    4. Nopealla kursoorisella lukemisella Erosen reportaasista sai kuvan, että hän - sen lisäksi että kauhistelee natsien hirmutöitä - vihjaa sivumennen, että onkohan joidenkin intresseissä kohottaa natsijulmuus myyttisiin mittoihin, jotta omat vastaavat julmuudet jäisivät edelleen piiloon. Ihan hyvä kysymys.

      Poista
  23. Ei minustakaan kertomuksesi parjaava ollut, vaan kaurismäkeläisen symppis kuva noista mykkämyyjistä jäi.

    Erosen hihamerkki-kohusta olen samaa mieltä. Median ja parempien piirien tekopyhyys on niin ällöttävää, että pahaa tekee.

    Kun Kaurismäki örveltää, että 70 000 000 ilmistä pitäisi tappaa, niin kukaan ei vaatinut (vero)apurahoja takaisin.

    Kunnon ihmisillä on jokin outo halu päästä lynkkaamaan joku. Kai se jotain kiimaa on.

    Eikö ne todella tajua, että ne tekevät itse ihan samaa, mistä Pohjois-Koreaa, Kiinaa ja Venäjää syytetään? Tai koulu- ja työpaikkakiusaajia? Sama kaava, sama metodi, sama tulos: oma syy, uhri ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurismäkeläisyys olikin tavoiteltu tyylilajini, Tapsa. Hienosti luettu! Juuri semmoinen minimalistinen ankea miljöö, jonka tapahtumattomuus on täynnä liikkumatonta toimintaa, joka purkautuu ulos jähmeästä habituksesta ja eleettömyydestä, harvasta puheesta, vähistä teoista.

      Poista
  24. Rengasliikkeet taitavat olla samanlaisia kaikkialla. Ihan samanlaista minimalismia löytyy täältä saapasmaaltakin, kommunikointia myöten.

    Kaurismäki (ainakin se toinen veljeksistä)opettaa miten vaikkapa hissukseen tupakkaa imutellen voi ilmaista laajan kirjon tunteita. Luulen että erityisesti ranskalaiset ymmärtävät kaurismäkeläistä ilmaisua hyvin, koska se on lähellä ranskalaisten ns. taide-elokuvien tyyliä; ainakin minun mielikuvissani ne on täynnä neuroottista ikkunasta ulos tuijottelua. Kaurismäkeläisyys ei ole niinkään neuroottista, eleetöntä vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin pari päivää sitten ranskalaisen elokuvan, Halujen taistelukenttä (Extension du domaine de la lutte, v. 1999). Siinä ilmekään ei värähtänyt nimettömäksi jääneen päähenkilön kasvoilla, hän oli täysin eleetön, juuri kuin Kaurismäen elokuvasta irtireväisty. Muutoin elokuva oli Kaurismäkeä notkeampi, liikeilmaisussaan, mutta sen selittää ranskalaisen ja suomalaisen temperamentin ero, kai.

      Toisenkin ranskalaisen elokuvan katsoin eilen, ja siinä oli juuri samaa eleetöntä ilmaisua, vaikka tapahtumia oli enemmän. Jotain samaa näissä ranskalaisissa ns. taide-elokuvissa tosiaan on.

      Lieneekö Kaurismäen Le Havre sattumaa?

      Poista
    2. Ainahan Kaurismäki on tunnustanut velkansa Ranskalle. Vaikkapa siinä erään alkuajan filmin kohtauksessa, jossa poplaritakkiset tyypit lampsivat toistensa luo, vaihtavat moit ja sopivat tapaavansa Pariisissa klo 15.

      Minä päivänä, se jää sanomatta, sillä se on kaurismäkistä huumoria, joka lainaa surutta suomalaisen teinirahvaan puujalkaosastolta.

      Poista
  25. p.s.Kuva on minusta voimakkaan eroottinen nimettömineen. Vintage on minusta aina eroottisempaa kuin kiiltoporno. Ehkä niistä hohkaa jotain skandaalimaisen kiellettyä. Nykyisin kun ei mikään erotiikkaan tai pornoon liittyvä ole "tuhmaa" tai intiimiä.
    Olen kai vanhanaikainen pervo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen vanhanaikainen pervokki. Minusta nuo naisen väljät alushousut ovat hemaisevat. Mahtuu tuuli hyväilemään.

      Poista
  26. errata corrige: Vintage KUVAT ovat...

    Olin kai liian innoissani kuvasta...

    VastaaPoista
  27. Onhan Kaurismäen elokuvissa enemmän kuin seitsemässä veljeksessä, Kivi taisi unohtaa veljeksisistä monenmoisia, mm. kahdeksannen veljeksen, huijarin.

    Tässä on suomalaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin pientä selventävää kerrontaa mitä linkin taakse kätkeytyy. Linkit eivä tapaa keskustella keskenään. Jooko?

      Poista
    2. Eikö se siinä ollut, en minä tosin juuri noita huijareiksi ajatellut.

      Näin tilaisuuden sattuessa, kysyisin arvoisalta meduusalta, puritko koskaan tarhassa lastenhoitajaa? Ymmärrän kyllä jos mielikuvaa ei ole jäänyt.

      Poista
    3. Siinä pätkässä oli se jokin kiteytettynä. Mitäs tuohon on kellään sanomista. Kyllä kansa tietää.

      Poista
  28. Kuvaus rengasliikkeessä asioimisesta on puhtaasti sulupuolisiin stereotypioihin nojaava kertomus. Sanonnalla, isäntämies, ilmennetään ikäänkuin asiakkaalla olisi rooli jota hän muille esittää. Tämä jahkaaja on selvästi patriarkaatti mutta vähemmän tietoinen roolistaan kuin viljelijän näköinen "paskanpuhuja".

    Renkaanostaja nainen paljastaa muka vaivihkaa tietämättömyytensä autoasioissa, alleviivatakseen naiseuttaan, esittäessään renkaan kokonueroita "metreinä". Mykkämieskin on vajonnut ikäänkuin samalle tasolle verbaalisesti kyvykkäämmän "puhesairaan" naisen kanssa.

    Ostajanainen tarkastelee ympäristöään naisellisesta näkökulmasta torjuen takakenoisen tuolin ja siten eroottisesti virittyneen asennon. Miehiseen kontekstiin sijoittuvat huomiot ilmalämpöpumpuista ja kivipintajäljitelmistä antavat kontrastin naiselliselle kynnellä näpräämiselle ja maskuliinisyyden "hyväilylle".

    Tuo salainen "hyväily" purkautuu ostajanaisen luottamuksena maskuliiniseen arvioon "h u u t a v i s t a k u m e i s t a" ja oman valinnan järkevyyden epäilyyn. Asiantunteva keskustelu oli kuitenkin jo paljastanut lisänäkökulmia tasavertaisen kaupanteon tueksi ja ostopäätöksen tekemiseksi.

    Blogikirjoituksen kuva on allegoria naisellisuuden voimasta miehisessä kulttuurissa. Sama seksualisuus joka takakenoisessa tuolissa olisi paljastunut verhottunakin on kuvassa varmuuden vuoksi paljastettu. Vahvemmaksi varmuudeksi on mukana niin sukkanauhat kuin feministiset "pikkuhousut".

    Kuausta en ehkä luonnehtisi "Kaurismäkeläiseksi" koska niissä pääroolia oli näytellyt "Ostajanainen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno analyysi. Kelpaisi vaikka opinnäytteeksi.

      Mutta jos kuvittelee ostajanaiseksi Kati Outisen, mykäksi myyjäksi Paavo Piskosen, isäntämieheksi Sakari Kuosmasen ja nuoreksi viljelijäksi Peltsi Peltosen, niin sehän on siinä, oivaa kaurismäkeä.

      Poista
    2. Minustakin analyysi on vallan mainio. Sulkaa analysoijan hattunauhaan.

      Muutama pikku huti siinä kyllä on.

      Eihän nainen torjunut takakenoa tuolia, vaan nimenomaan antautui sen armoille ja alkoi vielä rapsutella pöydän pintaa kynnellään.

      Nainen sanoi myyjälle ostoprosessin aluksi, että "Ääni ei nyt oikein pelaa, mutta tarvitsisin -- ". Tätä ei kirjattu tarinaan, koska se on sivuseikka.

      Ostajanainenhan on pääroolissa, hän on kertojaminä, jonka läpi tarina suodattuu.

      Poista
    3. Sanon vielä, että tuo Tapsan roolijako meni ihan nappiin. Paavo Piskosen sijaan kävisi myös Kari Sorvali, jos Piskoselle ei sopisi.

      Poista
    4. Piskoselle ei sovikaan, oletan, koska hän on siirtynyt autuaammille näyttämöille.

      Mutta tuo sanomatta jäänyt alkulausehan selittää kaiken! Terävähoksainen myyjäpoika vaikeni sulaa empaattisuuttaan. Kun ei kerran toisella puhe kulje kunnolla, niin hoituuhan asia puhumattakin.

      Poista
  29. "Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä on eduskunnan kyselytunneilla toistuvasti häirinnyt Lapista kotoisin olevan Eeva Maria Maijalan työskentelyä pilkkaamalla Maijalan lappilaista puhetapaa. Kivelä on mölynnyt Maijalan puhuessa ja liioitellen matkinut häntä."

    "Kivelä myöntää kommentoineensa Maijalan murretta vierustoverilleen kesken Maijalan puheen. Kivelän mukaan kyse oli kuitenkin ihailevista kommenteista."



    Tuo on kyllä ihka oikeaa sarkasmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kun häntä ei kannettu ulos, niin kuin Vennamoa aikoinaan vietiin. Hänhän huuteli vielä kantotuolissakin.

      Poista
  30. Vennamo käytti absurdiakin huumoria tehokeinonaan. Toisaalta vihamiehensä Urho Kuleva kannattajineen käytti sitä tehokkaasti hyväkseen, kaikki Vennamon sanoma leimattiin idioottihuumoriksi.

    Helena Eronen kertoi jossain kirjoittavansa hetken tuntoja. Sellainen on mielenkiintoista, mutta sisältäää riskin, että henkisestä tilastaan ja pyrkimyksistään pystyy tulkitsemaan enemmän kuin kirjoittajalla on tarkoitus. En minä tekstejään juuri lue, en Takkiraudankaan, ei minulla ole kykyjä tai voimaa heitä auttaa.

    Minua hieman hymyilytti (mallia: kahvit purskahti) tuo markkinaattorin epätoivoinen yhteydenotto Iinekseen. Muistithan rauhoitella, ettei sosiallisella medialla valtaa tai vaikutusta sellaiseen ole. Sama ammoinen fiilis ja kelloon katselu siellä vallitsee tästäkin eteenpäin, juuri noissa tilanteissa on kiva kun puhelimissakin on nykyään internet.

    VastaaPoista
  31. Markkinointikoordinaattori kyseli Rengasliikkeen yksilöintitietoja, sillä käsitin niin, että hän on itsekin rengasmyynnissä työssä.. Vihjasi mukaviin talvirengaskauppoihin.

    Voipi olla, että että Erosen Hellu ei aina tunnista rajoja, joita mediakirjoittamisessa väistämättä tulee vastaan. Tuo pakina kuitenkin on jokseenkin viaton.

    Syytän siis mediaa huonoista pöytätavoista, tässä tapauksessa. Ei hyvää journalistiikkaa noin tehdä.

    VastaaPoista
  32. Tsurnalistien etiikka on täsmälleen samanlainen kuin persuilla. Voimakkaiden tunteiden nostattaminen jyrkillä, usein toisiinsa liittymättömillä, vastakkain asetteluilla.

    "Vangit syövät satasen sisäfilettä - mummot kuolevat nälkään!"

    "Musta mies senkun porskuttaa, vaikka minulla on ADHD!"

    "Vääryys vaan rehottaa - minä teen kaiken oikein ja syön matoja nälkääni!"

    Halla-ahoa lajikumppaneineen ei voisi olla olemassa ilman nykyajan tsurnalistiikkaa, vaikka tekopyhästi etäisyyttä siihen ottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettaja minussa herää. Tuossa olisi oiva äidinkielen mediakritiikin tehtävä oppitunnille. Oppilaat hakevat vastakkainasetteluja nettilehdistä ja listaavat ne lööpeiksi.

      Paitsi vastakkainasetteluja, voisi etsiä lööppiin johtaneen alkuperäisen tiedon ja selvittää, miten se on muuttunut lehdessä. Ynnä muuta kivaa! Tuommoinen kasvattaisi kriittisyyteen.

      Poista
  33. Tuossa jo aika pitkän aikaa sitten vietin iankaikkisuuspäiviäni. Tulin siellä tavattoman surulliseksi, kun yksi rouva, vanhempieni ystävä, ja perhetuttu aivan hamasta lapsuudestani asti, sanoi omaan rämäkkään tyyliinsä: Minulla diagnosoitiin alzheimer, onneksi lääkkeet ovat hyvät, viisi vuotta pystyy pysymään tällä tasolla! Toisteli sitten samoja, kuitenkin ihan mielenkiintoisia juttujaan.

    Minulle sanoi: "Perässä tulet, mutta kiinni et saa!"

    Muistan kun viisivuotiaana ollessani vei minut ja veljeni Linnanmäelle, vesitornin ympäri kertäneessä junassa oli tavattoman kylmä, mutta muuten kokemus oli aivan ylimaallisen hieno; muistan reissusta hyvin paljon asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tulin surulliseksi, kun kuulin, että yksi Piesala (nimi muut.) taloyhtiöstä on sairastunut dementiaan, oikeasti siis Alzheimeriin. Piesalan auto on nyt viety pois, ja mies käy katselemassa tyhjää autopaikkaa. Asuu toistaiseksi kotonaan vaimon kanssa. Lääkkeet ovat ilmeisesti nykyään aika hyviä, mies on iloisen näköinen. Ihmettelinkin, kun mies kerran yhtäkkiä pihalla tuli kättelemään minua, vanhaa pihatuttua. Ovat erään muinaisen oppilaani vanhemmat.

      Poista
  34. Miehensä oli paikkakunnan legenda, äveriäs ja todella värikäs mies, joka kuoli jo aikaa sitten. Putosi humalassa parvekkelta, virui tuntikausia sen juurella, kun etelämailla ihmiset katsoivat, että taas yksi suomalainen sammunut sika.

    Oli pihiydestäänkin tunnettu, mutta kerran kuulemma vaihtoi rahaa kympin seteleiksi ja heitteli niitä taksin takapenkiltä ulos "köyhiä varten".

    Oli myös oikeasti syvästi uskonnollinen mies, kirkkovaltuuston jäsen. Muistan lapsena kun krapulapäissään äitini kanssa keskusteli uskonasioista pitkään, kirkossa kävi ahkerasti kuuntelemassa, vaikka rouvansa iänkaikkisuuspäivilläni kertoi siitä häntä kiusanneensa.

    Kerran seiskytluvun alussa tuli umpijuovuksissa kuorma-autollaan iltakymmeneltä pihaamme posauttelemaan ilmajarruja, kun faijani ei jostain syystä - mikähän siinäkin oli - halunut lähteä kanssaan ryyppämään. Faija oli vain: "Olkaa nyt ihan hiljaa, ei saa näkyä ikkunassa!" Siihen aikaan maistaneita autonkuljettajia ei juuri poliisille soitettu, lähti kun oli aikansa mellastanut.

    VastaaPoista
  35. Nuoremmille tiedoksi, että aika oli todella erilainen kuin tänään.

    Kyläpäällikkömme, kaupunginjohtaja Osmo Anttalaisen (nimi muutettu) tiesivät kaikki humalassa ajelevan, poliisikaan ei ollut voinut tiedolta välttyä. Eivät kuitenkaan uskaltaneet, ehkä heillä ei ollut lupaa, äijää puhalluttaa ennenkuin aivan finaalissa, 80-90 lukujen taiteessa. Ajat olivat Koiviston kausien myötä jo edenneet hieman avoimemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaseudulla mökkiseuduillani ei ole valllan tavatonta, että tutut isäntämiehet hyppäävät rantasaunaillan jälkeen autoon ja huristelevat muijan viereen nukkumaan.

      Poista
  36. Kymmenisen vuotta sitten kävistelin usein kylästelemässä Pargasissa, sinne muuttaneen, sittemin edesmenneen ystäväni, luona.

    Legenda oli, että tosta saaresta eteenpäin ei sitten eteenpäin kännissä ajella. Hyvin me sitä noudatettiin; Tommi ajoi, kun se oli selvinpäin ja seitsemäntoista.

    VastaaPoista
  37. Joudun nyt poistumaan tärkeille asioille, yksi suurista suomalaista, Tapio Rautavaara, niitä selvitti.

    Jos androgyyni, anteeksi anonyymi, haluaa tarkempia selvittelyjä linkkailusta, niin pyydän yrittämään värityskirjan lopusta.

    VastaaPoista
  38. Kyllä se linkkailu kunnossa on. Minähän siitä yleensä nipotan, mutta en näistä lysteistä tuubilinkeista. On pelkästän kiva nähdä kommentoijien musiikkivalintoja. Useimmiten ne ovat oivallisia ja kulloiseenkin tilanteeseen sopivia havainnollistuksia, niin kuin nyt tässäkin. Sano se sävelin!

    Pitkät tekstiviitteet ovat eri asia, ne eivät kuulu keskusteluun ilman jonkinasteista asian esiinnostoa. Asiakommentinhan tulee olla ymmärrettävä ilman linkin avaamista.

    VastaaPoista
  39. Ai että anonyymi on ilkeä ja paha, koska pienenä kompastui hameeseen, johon äiti l
    oli pakottanut. Tuohon uskon.

    VastaaPoista
  40. Heikoilla jäillä13 huhtikuuta, 2012 23:14

    Kyllä se linkkailu kunnossa on, älä huoli Riku Riemukas suotta, luistellaan niin kauan kun jäätä on.

    VastaaPoista
  41. Minähän siitä yleensä nipotan, mutta en näistä lysteistä tuubilinkeista, mitä sinä Rikuseni joskus harvoin linkkailet. En haluaisi olla kaunainen mutta sopiiko että muutkin saavat linkkailla tavallasi. Ihan tasapuolisuuden nimissä riemukkaasti kysyn?

    VastaaPoista
  42. Semmosta se elämä on, omaa tylsistymistä mutta kyllä naiset ovat ihmeellisiä satuolentoja. Mutta olen ihmetellyt pitäisikö miehille maksaa jonkinlaista kompensaatiorahaa, korvausta menetetyistä vuosista, kun vaimo havaitsee, ettei tuon pr- ja huvitoimintapäällikön toiminta niin erikoista ollutkaan, ja tekee liiketoiminnalliset päätökset?

    Saatan vaikuttaa hieman sekavalta mutta tunnethan sinä minut, on minullakin omat harmini. Kävin tässä välillä terveyskeskuksessa, yllättävän helpolla pääsin, jonotus reilu puolitoista tuntia ja lääkärikin oli vakuuttava. Hampaan piru pääsi tulehtumaan ja toinen poski on kuin Timo Jutilalla, viime yö oli ifernaalista tasajalkaa hyppelyä ja isämeitää.

    Kaiken kaikkiaan olen kanssasi samaa mieltä ettei koulutus ahdasmielisyyttä vähennä, vaikka rasismi ja koulutuksen määrä korreloivat. Suo toki anteeksi, sillä aion täsmentää kyllä sanomaani jatkossa.

    Korreloidaan.

    VastaaPoista
  43. Mikä sinuakin junamies oikein heittelee, kun hammas tulehtuu ja vaimo jättää tai ellei jätä, uhka on ilmassa. Ei ihme että riepoo sitten yleisemminkin.

    Ja mikä sitäkin johtoryhmän tohtorismiestä riepoi, joka ajoi Porvoossa rekan alle tapettuaan sitä ennen vaimonsa ja kaksi pientä lastaan, lähes vauvoja vielä? Taisi se uusiseelantilainen poliitikko olla oikeassa. Suomi on murheellisten laulujen maa.

    VastaaPoista
  44. Tuli vaan mieleen, kun luin Hesarin pääkirjoituksen tosikkomaisen tuomion Hihamerkki-Hellulle, että kaipa tähänkin pätee sama tulkinta kuin esim. homofobiaan.

    Eli nämä ylen kiivaat tuomitsijat kätkevät vain omaa sisäistä rasismiaan & fasismiaan hyökkäämällä kiivaasti kuvittelemaansa ja kaikkialla muka näkemäänsä rasismia & fasismia vastaan.

    Toisin sanoen ne, jotka eivät kärsi homofobiasta tai rasistifobiasta, eivät ole pohjimmiltaan homoja eivätkä rasisteja.

    Varo siis mitä vihaat.

    VastaaPoista
  45. Selvästihän näillä ultrasuvaitsevaisilla mielensäpahoittajilla on salattu kaipuu sellaiseen totalitaariseen yhteiskuntaan, jossa valtaapitävät ja viranomaiset määrittelevät huumorin rajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noin vuoden verran seurannut mitä Perussuomalaiset Suomen poliittisessa kentässä saavat aikaiseksi. Olen huomannut, että lähinnä hämminkiä. Mitään järkevä kukaan ei heistä ole esittänyt; Timo Soini pyörii kuin tämä buddhalainen rukousmylly ja päästelee suustaan välillä käsittämättömiä sammakoita. Dragsvik-aloitteessa oli asian tynkää mutta sekin pilattiin koohottamisella. Perussuomalaiset - sanoin sen ennen vaaleja - "tulevat, eivät pysty olemaan, ja menevät kahtia kuin vennamolaiset".

      Sen(kään) takia en käsitä Tapsan vanhurskautta? (Tosin on paljon, paljon muutakin mitä en käsitä.)

      Poista
    2. Ei ole kyse persuista, vaan ihmisen oikeudesta olla oma tyhmä itsensä. Kohtahan meillä on valtion viralliset koomikot kertomassa poliittisesti korrekteja vitsejä. Ja kaikki nauravat tai itkevät ja nauravat.

      Poista
  46. Ollaan vaarallisilla vesillä, jos ruvetaan kieltämään huono huumori.

    En ole lukenut Erosen Hellun pakinaa kovin intensiivisellä otteella, joten en osaa antaa tuolle huumorille kouluarvosanaa. Ei se minua naurattanut, mutta ei toisaalta myöskään ihastuttanutkaan. Minusta se oli tekstitaiteellisilta ansioiltaan nettipakinaksi kohtalainen, ehkä jopa keskitasoa parempi. Pidän yleensäkin Erosen innostuneisuudesta, kyvystä kirjoittaa iloisesti ja selvästi sanan leiskutuksesta nauttien, vaikka olen asioista monesti eri mieltä. On kovin kummallista, että kukaan ei syytä mediaa huonoista pöytätavoista.

    VastaaPoista
  47. Syyttäähän, jos tarkoitit, että muutkin moittivat mediaa vääristelystä ja tekopyhyydestä kuin minä?

    Mutta tuo Pirkko Ruohonen-Lerner... olen ajatellut, että eihän se ihmisen vika ole, jos näyttää tosikolta ja tyhmältä, ja nyt on myönnettävä, ettei ihminen sillekään mitään voi, jos on tosikko ja tyhmä.

    VastaaPoista
  48. Siis tarkoitin, että älämölö nousi hihamerkeistä, jotka otettiin todesta. Huumoria ei nähty, ennen kuin se ymmärtämättömille kerrottiin ja alleviivattiin. Sitten vasta alettiin puhua huonosta huumorista, kun paljastettiin ensin oma puusilmäisyys.

    Tunnistan kovin hyvin tämän puusilmäisyyden, että luetaan sana sanana ymmärtämättä tekstin tyylilajia. Olen usein ihmetellyt sitä omalla kohdallanikin, ja nykyään jo asetankin myös lukijoille toiveen yleissivistyksestä, jossa tajutaan tekstin olevan useimmiten muuta kuin sanojensa summa.

    Ruohonen-Lerner hoitaa minusta pestinsä hyvin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan on nähtävä asiat ylhäältäpäin lintuperspektiivistä, ja näin hän koettaa tehdä: kyllä hän tuntee median mahdin ja tietää, miten paljon tuhoa se voi tehdä halutessaan. En näe asiaa niin, että hänen tulisi asettua ymmärtämään satiiria. Hänen tulee asettua näkemään se, mihin kaikki voi johtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut tuota pakinaa, en tiedä mistä vouhkaatte. Kannatan sananvapautta, kaikessa.

      Olen käynyt Auschwitzissa. Siellä on 28 tiilistä kasarmirakennusta, kuuluisa portti, 4 metriä korkeat sähköaidat, hiekkaisia kävelyteitä. Ynnä muuta. Sinne kuka tahansa saa tulla eikä se maksa mitään, Infossa on eri uskontokuntien pappeja, he ovat valmiita opastamaan ryhmiä. Kamala monikielinen puheensorina soi vielä siellä aulassa... sitten se siitä, vähitellen, vaimenee. On niin paljon nähtävää mitä katsoo. Ja nämä koululuokkalaiset, puberteettipellet, hekin... pikku hiljaa vaikenevat. Kukaan ei naureskele enää. (Vaikka ainoa kyltti jossa ihmisiä PYYDETÄÄN - monella kielellä - hiljentymään, on kaasukammion ovella. Siinä toivotaan ajattelemaan ihmisiä jotka tästä ovesta ovat menneet.)

      Jotkut itki, eivät kaikki, kukaan ei hymyillyt.

      Ymmärrän sanavapautta. Eihän muutakaan vapautta ole jos ei ole sanoja.

      Silti, jos joku - ehdottaa ihmisiä eroteltavaksi sillä lailla että heille kiinnitettäisiin joku tunnus sydämen/hihan kohdalle - on oksettava ajatus. Se ei ole vitsi.

      Poista
    2. Älä nyt mikis sano väärää verbiä asioista.

      Täällä on keskusteltu Eros-tapauksesta varsin maltillisesti, vouhkaamiset löytyvät muualta. Enemmän on keskusteltu medialukutaidottomuudesta ja mediakritiikin puutteesta, joka ainakin minua mietityttää.

      Ei pakinaa voi lukea yks yhteen, ei ainakaan kirjoittamisen ammattilainen, toimittaja. Jos lukee, hänellä on tarkoitus.

      Jos hihamerkit ovat tabuja, niin miten tatuoinnit? Niillähän juutalaiset polttomerkittiin holokaustissa. Nyt tähtiä ja muita kuvioita poltetaan pakaroihin ja muihin sopimattomiin paikkoihin. Hirveää rienausta.

      Poista
    3. Armeija pitää kieltää, koska siellä erotellaan ihmisiä hihamerkkien mukaan!

      Poista
  49. Toivon, että joku (hiilisangolla ratsastaja) tatuoisi sitten vasemman kyynärpääsi alle f-kirjaimen. (Tiedän, että et tiedä mitä se tarkoittaa.) Tony Halme tatuoi a-aukkonsa viereen "exit only". Perussuomalaisittain intellektuelli.

    VastaaPoista
  50. Tuosta en nyt ymmärrä mitään, mutta ei kai se haittaa.

    Minusta ihminen on silloin ansainnut olemassaolonsa, jos hän voi katsoa maailmaa ilman kytkyjä mielipiteisiinsä.

    VastaaPoista
  51. Iines, kun innostun, innostun liikaa.
    Kafkan novelli (hiilisangolla ratsastaja) on keskeisintä kafkaa. Sen sinä tiedät.
    f-kirjain naisen kyynärpään alla tarkoitti että hän on ollut juutalaisen miehen kanssa sukupuoliyhteydessä. (tämä on natsi-Saksaa)
    Minä olen nyt vähän juovuksissa, en paljoa. Ajattelen asioita jotka tulevat minua kohti. Äsken olin vielä surun ja ilon kahta puolin, en ole enää.

    VastaaPoista
  52. Hiilisangolla ratsastajan kyllä tiedän - se on perustehtäviä kirjallisuudenopetuksessa, ja sitä on analysoitu kerran jos toisenkin.

    F-kirjainta en tiennyt tai ehkä muistanut, mutta nytpä tiedän. Miehiä ei tietenkään merkattu mitenkään, vaikka he olisivat olleet sukupuoliyhteydessä juutalaisen naisen kanssa. Tämmöistä tämä maailma on.

    VastaaPoista
  53. Miehiä ei - olet oikeassa - ei mitenkään tatuoitu. Mutta... sen jälkeen kun mies oli "maannut" juutalaisnaisen, hän oli "persona non grata". Etenkin SS-piireissä. Eläminen Natsi-Saksassa oli luovimista... tarkoitan, että ihmisillä oli sekä yhteisöllinen- että personaalinen minä. Joukkokokouksissa huudettiin "heil hitler"; kotona ei. (Korkeintaan sanottiin "voi vittu".) Samalla lailla elettiin Neuvostoliitossa. (Uhreja oli enemmän natsi-Saksassa.) Samalla lailla eletään Pohjois-Koreassa tällä hetkellä.

    Ja asiahan ei meitä kiinnosta tippaakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalaisia harvoin kiinnostavat meneillään olevat kauheudet - tämähän päti natsi-Saksassakin. Suomessakaan ei samaan aikaan juuri evääkään kötkäytetty, vaan jopa naisia lähti asemilta saksalaissotilaiden matkaan itkevien lasten jäädessä radalle makaamaan.

      Kyllä meitä sitten myöhemmin kiinnostaa, kun saadaan surulle kasvot.

      Poista
  54. Rudolf Höss - aivan, Auschwitz komentaja, napsi juutalaisnaisuhreista nuorimpia ja näteimpiä "siivoojiksi" kotiinsa. Mikäpäs siinä. Yhteen tällaiseen "siivoojaan" hän rakastui oikeasti, hyvä ettei ottanut avioeroa. Mutta kun paikalle tuli Führerin tarkastava upseeri joka huomautti että "tämän tason SS-upseeri ei voi saastuttaa rotua tällä tavalla"... niin Höss vastasi (tämä on dokumentoitu) että "pannaan tyttö sitten uuniin".

    (Huokaus.)

    Jos olisin nainen, olisin tietysti feministi; mitä muita vaihtoehtoa olisi? Olisi tietysti, mutta ehkä huonompia.

    VastaaPoista
  55. Näin Titanic -vuosipäivänä on jokainen varmaan jotunut pohtimaan maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta koska traagisesti päättyneellä matkalla oli mukana 63 suomalaista. 20 heistä selvisi hengissä kylmän pelastus jaottelun mukaisesti. Samanlaista pelastettavien hierarkisoimista ei ollut kun Empress of Ireland törmäsi 29.5.1914 St. Lawrence joella hiililaivaan ja 49 70:stä suomalaissiirtolaisesta hukkui.

    Asia tulee ymmärrettävämmäksi kun muistaa että Suomesta vuosina 1860-1990 lähti Ruotsiin 530 000, Yhdysvaltoihin 320 000, Kanadaan 92 000 ja Eurooppaan 70 000 ihmistä. Jos paremman elämän eetos yli sata vuotta sitten veti tai "työnsi" ihmisiä siirtolaisiksi, niin ei kai tarvitse olla mikään Nostradamus, nähdäkseen, että nykyaikaisilla matkustusmenetelmillä ilmiö on lisääntymään päin.

    Yhteiskunnalliset murrokset liikuttelevat kansalaisia niin ennen kuin nytkin. Titanicin kaltaiset "pelastusmenetelmät" ovat yhä voimissaan. Ihmisten jako 1, 2 ja 3-luokan kansalaisiin on taloudellisten motiivein arvotettua. Hyvinvointisovinismi antaa oikeutuksen jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin ja puolustaa saavutettuja etujaan hyvinkin agressiivisesti ja heikompia halveksuen.

    Rudolf Höss toteaa kirjeessää vaimolleen viisi päivää ennen hirttämistään: "Olen luonteeltani lempeä, hyväluontoinen ja avulias", – mutta, . . . tehokkaalle demagogialle, fanaattinen isänmaallisuuteni ja äärimmäinen velvollisuudentuntoni olivat hyviä lähtökohtia. "Niinpä toimeni tämän ideologian palveluksessa olivat täydellisesti vääriä, vaikka minä uskollisesti luulin aatteen olevan oikean."

    Ja jos aate "heikkohermoista" epäilyttää on sokeimpia ja kuuliaisempia monikulttuurisuutta vastustavia "robotteja" tarkoituksenmukaisempaa kannustaa. On helpompi vain "peukuttaa" kun joku sarkastisesti demonstroi, kusemalla Romanian romanin keräyskuppiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, tuossa Titanic-asiassa ei minua ainakaan liikuta yhtään hukkuneiden suomalaisuus. Samaa järkytystä kokee kai kuka tahansa kaikkien hukkuneiden vuoksi.

      Suoraan sanottuna - tämä Titanic-rypeminen on minusta vastenmielistä. On ollut kai jokin risteilykin. Miksi ihmeessä? Loistoristeily, karnevaalit hukkuneiden haudalla.

      Minusta vähän sama olisi järjestää muisto-Ausschwitz aitiopaikoin.

      Poista
    2. En malta vielä olla toteamatta, että ihmisluonto on selittämätön. Ihminen joka murhaa, tappaa ja kiduttaa, voi olla toisaalla myös lempeä, hyväluontoinen ja avulias.

      Ihminen ei ole kai koskaan yksiselitteisesti vain paha ja julma tai vain hyvä ja hellä. Tämä on mielestäni näitä elämän kummallisuuksia. Ei ole yksiselitteistä luonnetta.

      Poista
  56. Kippis ja kulaus, verinen malja hukkuneiden muistolle. Mauton tuollainen risteily.

    Tunnen ihmisiä, jotka ihan oikeasti kohtelevat kaikkia ihmisiä kauniisti. Sitä en tiedä, mitä kenenkin mielessä liikkuu, mutta teot ja tekemättä jättämiset ratkaisevat.

    VastaaPoista
  57. Niin, ja piti sanomani, että kun uutisoidaan onnettomuuksista, niin aina sanotaan että kuolleiden joukossa ei ollut suomalaisia tai oli niin ja niin monta suomalaista.

    Mitä ihmeen maailman napoja me kuvittelemme olevamme?

    Suomalainen tai ei, samanarvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla tehdään muuallakin maailmassa, kaunis kansainvälinen tapa. Toki ruotsalaiset ovat meitä tässäkin parempia.

      Poista
  58. Mitä vielä tuohon Romanian romanin keräyskuppiin tulee, niin minusta kuseminen on ihan sama kuin almun antaminen, fyysisenä tuotteena. Eleenä tietysti se kertoo kusijan pääkopan sisällön valuvan parhaillaan pahvimukiin. Kyllä se siihen mahtuuu.

    Jokainen almu pidentää romanin kurjuutta. Jokaisella almulla pitkitämme kärsimystä, tuemme kerjäystaloutta. Jos vihaisin kerjäläisiä, antaisin heille siis almun.

    VastaaPoista
  59. Tähän jos siteeraa kommentoijaa niin kaikki on sanottu


    "Olen pettynyt ihmisten lukutaitoon. Luetun ymmärtämiseen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, ei tämä tietenkään voi tarkoittaa sitä, että lukijan tulee ymmärtää sekavasti tai virheellisesti laadittu teksti.

      Lähden siitä, että kirjoittaja antaa selkeän ja konstailemattoman, rakenteeltaan oikein jäsennellyt lausekompositiot.

      Esimerkiksi tuossa yllä olevassa Anonyymin pitkän tekstin ensimmäisessä virkkeessä on kiistaton syy ja seuraus -rakenne:

      "Näin Titanic -vuosipäivänä on jokainen varmaan jotunut pohtimaan maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta koska traagisesti päättyneellä matkalla oli mukana 63 suomalaista."

      Tuossa esitetään, että ihmiset ovat pohtineet maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta, koska traagisella onnettomuuslaivalla oli myös suomalaisia.

      Omassa puheenvuorossani en uskonut sitä, että uhrien tai kokijoiden sama kansallisuus olisi erityinen syy herätä ajattelemaan asioita.

      Tätä sopii väittää vastaan, voit vapaasti olla siis eri mieltä, mutta minä reagoin vain siihen, mitä joku kirjoittaa, en siihen, mitä joku mahdollisesti ajattelee, mutta ei ehkä ilmaise kyllin selvästi.

      Poista
    2. Jos en tietäisi että tuo epä-älyllinen olkinukke, niin kuvittelisin sen olevan sarkasmia.

      Poista
  60. Tuosta Erosen kolumnista pitää todeta, että lähinnä vahvistui mielikuva persujen ns. "foliohattuosaston" outoudesta. Ihan kuin siellä ei oikein ymmärrettäisi, miten on soveliasta kirjoittaa ja miten ei. Yksi löytää huumoria keskitysleireistä, toinen ylistää Pohjois-Korean johtajaa, kolmas iloitsee muslimityttöjen kunniamurhista. "Se oli vaan sarkasmia!" on yksi turhimmista inehmon huudoista - jos se pitää ääneen sanoa, pieleen on jo mennyt.

    Eronen itse vaikuttaa entistä enemmän ihmiseltä, jolla on outo huumorintaju sekä epänormaali kiinnostus natsihistoriaa kohtaan. Lisäksi luulen, että tavallisen elämän (s.o. verkon ulkopuolella) sosiaaliset tilanteet aiheuttavat hänelle tuskaa ja hämmennystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "soveliaisuus" on nyt vähän sitä samaa linjaa, joka vedettiin esiin muinoin Sisko ja sen veli -tv-sarjan yhteydessä.

      Sarjassa siskon deitiksi pantiin yllättäen kehitysvammainen poika, mikä oli hyvin koomista. Ihmiset suuttuivat ja sanoivat, että ei keihtysvammaisuudelle saa nauraa. Lehdissä oli kova poru, että nyt pilkataan vammaisia.

      No tämä kehitysvammainen sanoi sitten itse lehdessä, että saa nauraa ja pitää nauraa, koska terveillekin saa nauraa. Se on tasa-arvoa, eikä mikään kielto!

      Miksi maahanmuuttajista ei siis saisi laskea leikkiä, siinä kuin kantasuomalaisistakin? Laskivathan mm. romanit itsekin itsestään leikkiä Romano-tv:ssä. Holokaust on ollut hirvittävä asia, mutta ei se sen hirvittävämmäksi enää muutu, jos sieltä historiasta napataan aineksia mustaan huumoriin.

      Minua vaivaa tämä teeskentely! Ja tyylitajun puute. Ja puusilmäisyys. Ihan sama kuin silloin kuin Homo Garrulus syytti meikäläistä viettelystä, kun blogitekstissäni kerroin kastuneeni mökillä märistä oksista. Olin vietellyt märällä puserolla! Tai kun panin avatarkuvaksi turvonneen nokkosrokkoisen korvani, niin se oli korvalla viettelyä. Koko blogini oli rysä. Kun kirjoitan novellin turvakotiin johtaneesta tapauksesta, se on miesvihaa. Voi miten hyvin tunnen omallakin kohdallani tämän puusilmäisen lukemisen!

      Erosen muista kirjoituksista en sano mitään, koska pääpiirteittäin olen eri mieltä asioista. Eros-hurmion olen kyllä perussuomalaisten miesten keskuudessa havainnut. Nainen on kaunis, nokkela kirjoittaja, yleissivistynyt ja tietävä ja pelaa taitavasti räväkällä huumorilla. Kyllä tuolla pitkälle mennään, poliittinen ovikin taisi juuri aueta selälleen.

      Poista
    2. Jaa-a. Jos itse olisi persuissa viestintäpäällikkönä (onko siellä muuten edes sellaista?), opastaisin arvon senaattoreja ja avustajiaan vähentämään leikinlaskua esim. kunniamurhista, natseista ja kikkarapäiden hakkaamisista. Tätähän kai Soini ja Ruohonen-Lerner ovat koittaneet kiltisti ja vähemmän kiltisti tehdä.

      Jos ei muuten niin ihan sen takia, että näistä nyt vaan syntyy joka ikinen kerta haloo. Ei kannata hakata päätä seinään siitä ilosta, että ihailee muiden foliohattujen kanssa omaa "tyylitajuaan".

      Poista
  61. Ihanainen Kuunkuiske on kyllä ansainnut Kevään paras peukuttaja -tittelin vaikka niitä riittää ennestäänkin – tosin hän niitä mainosta. Onhan hän ok-näköinen ja huumorintajuinen, eikä ihme, että siten ystäviäkin on etsittäessä aivan jonoksi asti.

    VastaaPoista
  62. Minua kylmää aika pahasti kun käsitteet Titanic ja sosiaaliporno yleensä yhdistetään, saati että käytetään niinkin makaaberiä toteamusta ja epäinhimillisen kyynistä "hurrausta": "Kippis ja kulaus, verinen malja hukkuneiden muistolle."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti Teresa, haloo, mitä yllä on puhuttu puusilmäisyydestä ja satiirista? Minusta tuo satiirinen sivallus oli paikallaan, niin makaaberia tuo Titanic-juhlinta on loistoristeilyineen. Minusta olisi aika typerää osallistua sellaiselle.

      Poista
  63. Suomalaisuudessa on jotain aivan erityislaatuista, ss-joukkoihin liittyneetkin kuuluivat vain niihin ryhmiin, joiden tehtävänä oli jakaa kukkia vieraiden maiden kansalaisillle. Suomalaiset keksivät venäläisen saunan, ovat aivan erityisiä juomatavoissaan, tappamisissaan, monessa, monessa muussa. Sitä paitsi Joulupukki asuu Korvatunturilla, osoitteessa Korvatunturi 1. Kaikkialla maailmassa suomalaiset tunnetaan harvinaisen rehdeiksi ja reiluiksi, suoraselkäisiksi veikoiksi, jotka maailman metropolien lentokentilläkin kulkiessaan, katsovat kaikkia suoraan silmiin, tervehtivät kaikkia ja pyrkivät vielä kättelemäänkin. Selkään suomalainen puukottaa vain poikkeuksellisesti.

    Perussuomalaisessa huumorissa näyttäisi jatkuvasti olevan tiettyä samankaltaisuutta, huumorin kaava on aina sama. Hersyttäviä aiheita voivat olla ihmisten merkitseminen, kreikkalainen sotilasjuntta, tai mikä tahansa epämiellyttäväksi koettu kohde, joka vitsin lopuksi sanoo "läts!"

    Eikä siinä mitään kornia ole, että rikkaat amerikkalaiset ja muut turistit pusertavat itsestään hieman tunteen tapaista, Titanicin aidolla uppoamispaikalla. Sellaisesta tulee eittämättä puhdistautunut olo ja konjakki maistuu taas huomattavasti paremmin. Illalla laivalla on luultavasti "titanic-tanssiaiset", joissa leikitään kivoja uppoamis-seuraleikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio analyysi suomalaisista ja Titanic-mässäilyristeilystä.

      Tuosta perussuomalaisesta huumoristakin olen tätä Eros-tapausta lukuunottamatta pitkälti samaa mieltä. Mietin tässä Toni Halmetta, herra Hakkaraista, Halla-ahoa ja mm. sitä FB-kirjoittajaa, jonka nimeä en muista.

      Nimittäin nuo muut olivat kyllä selvästi tosissaan alunperinkin, mutta ei tämä Eronen. Hänen koko bloginsa on aikamoinen huumoripläjäys ja sisältää aika hulvatonta pakinaa, jonka teesit eivät ole puusilmäisesti luettavissa. Konteksti oli siis valmiiksi rienaava.

      Poista
  64. Riku, aivan. Jos "sarkasmi" on jotain outoa sisäpiirihuumoria tai "kakan" huutamista hiekkalaatikolla, kannattaisi miettiä uudelleen kuinka julkisesti vitsejään laukoo.

    Tai ehkä tämä sitten on sellainen sanan vapaus asija.

    VastaaPoista
  65. Luin juuri kirjan nimeltä Kellokosken prinsessa, joka kertoi Anna Lappalaisen lähes elämänmittaisesta elosta mielisairaalamaailmassa. (Aiheesta on tehty elokuvakin nimeltä Prinsessa.)

    Anna Lappalainen oli omalla harhaisella tavallaan hyvin herttainen ihminen ja pidetty osa kylän elämää.

    Kävipä sitten niin, että erään kauan Kellokoskella palvelleen ylihoitajan elämäntyötä haluttiin muistaa maalaamalla hänestä muotokuva.

    Henkilö kieltäytyi kunniasta ja ehdotti, että joku potilas, vaikkapa prinsessa, olisi muistomerkin arvoinen.

    Monen mutkan kautta hieno muistomerkki tehtiin - en jaksa selittää teoksen hienoa symboliikkaa; jos jotakuta kiinnostaa, hän löytää kirjan kyllä kirjastosta - ja lopulta muistomerkki päätettiin omistaa kaikkien vuosikymmenten varrella Kellokoskella asuneille potilaille, ei yksin prinsessalle.

    Jokin tuontapainen on hieno ele, kunpa olisivat keksineet Titanicin uppoamisen kunniaksi jotakin arvokasta ja menehtyneiden muistoa kunnioittavaa.

    Ökyristeily ei sellaiselta tunnu, vaikka toki kävi kalliiksi osallistujien kukkarolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon kirjan, ja muistan kyllä, miten lämpimästi Anna Lappalainen kuvattiin. Valloittava persoona!

      En jaksanut lukea niitä risteilyjuttuja, mutta joitain kuvia katsoin lehdissä. Kuvitella, että joku tahtoo ostaa Titanic-juhlaristeilylipun!

      Miten olisi Estonia-juhlaristeily? Tuntuu heti irvokkaalta, koska uhrien omaisia on elossa runsaasti.

      Poista
  66. Ymmärrän hyvin, että perussuomalaisilla alkaa olla kusi vaihteeksi housuissa, kun media nostaa älämölöä siitä mistä kiinni saa. Kun ne käyrätkin sojottavat valmiiksi alaviistoon.

    On kuitenkin aika ikävää, jos porukka on niin tyhmää, että siltä pitää kieltää varmuuden vuoksi kaikkinainen julkinen leikinlasku.

    Eiköhän tikulla etsien vastaavia möläyksiä löydy yhden jos toisenkin puolueen takahuoneista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Nämä ovat nämä tyhmyyden määrittelyt aina niin subjektiivisia.

      Itse pidän tyhmänä mm. leikinlaskua vähemmistöjen merkitsemistä tai kunniamurhien hienoudesta. Samoin mielestäni on tyhmää vaikkapa neekeriukkojen uliuliuli-huudoista meuhkaaminen tai kehotus hakata kikkarapäitä.

      Jonkun toisen mielestä nämä ovat tietysti vain loistavaa satiiria. Kuten sanoin, subjektiivinen kokemus.

      Poista
    2. Ei kai mikään ole (loistavaa) satiiria sellaisenaan.

      Tekstianalyyttisesti puheena oleva Erosen teksti täyttää satiirisen pakinan tuntomerkit.Niitä ei tarvitse edes etsiä.

      Se, että asiaa pitää nyt selittää, ei johdu tekstin heikkoudesta.

      Kyse on arvovalinnoista, siitä mikä voidaan jonkun mielestä selittää sopimattomaksi. Kyse ei siis ole siitä, mikä on sopivaa - tämä on eri asia -, vaan siitä, mikä on jonkun mielestä sopimatonta.

      En suosittele silti kenellekään historiallisilla aroilla asioilla parodiointia, mutta en myöskään kieltäisi asiaa. Ellei meillä olisi myös rohkeaa satiiria, meillä ei olisi avointa yhteiskuntaa, jossa ei tarvitse varoa sanojaan rangaistuksen pelossa. - Herjaaminen on kokonaan toinen asia, mutta siitä ei tässä ollut kyse.

      Poista
  67. P.S. Tuo blogauksen tämänkertainen kuva on jotenkin hypnoottinen... :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan sen. Aina moni on klikannut sen isommaksi. :-)

      Poista
    2. Miehiä kiinnostaa nuo hienot vintage-täyskumirenkaat.

      Poista
  68. Tallinnassa on vaikuttava Estonian uhrien muistomerkki.

    Kaari, joka loppuu kesken.

    VastaaPoista
  69. Joku lehti oli ajoittanut lavalla syvyyksiin painuneesta, vuoden 1912 Renaultista kertovan juttunsa julkaisemisen täsmälleen Titanicin uppoamishetkelle.

    Ajatella, että Renault, jumalan kosto kärsivälle ihmiskunnalle!

    Estonian uppoamisen uutisoinnin muistan. Avasin iltapäivällä television ja kahvia juodessani hajamielisesti kuuntelin uutisjorinaa: Taas noita keulaportti-juttuja, ajattelin!

    Sitten yhä lisää ja lisää kuvia kuolleista, joita vinssattiin helikopteriin tai jotka viruivat veden peittämissä ja kylmissä pelastuslautoissa. Armoton meri, kylmyys, märkyys, kaiken lohduttomuus, suurta hätää.

    Kuvauksia siitä, kuinka vain voimakkaimmat kykenivät nousemaan ulos uppoavasta aluksesta, jonka pelastava aukko oli useiden metrien korkeudessa.

    Ja siitä yhdestä miehestä, joka ei sängystä noussut ylös: "Olin juuri sydänleikkauksessa, en minä enää halua, en minä jaksa!"

    Lapsilla, vanhuksilla ei ollut mitään mahdollisuuksia.

    Jos menevät muistoristeilylle hemputtamaan, tämä ei ole huono vaihtoehto. (anteeksi linkitys, pätkäkin on vähän pitkä, siirtykää suoraaan kohtaan 3:40)

    VastaaPoista
  70. Helena Eronen tirskahti mielessään: "vitsin kiva juttu, varmaan tämä aus vitsi!"

    Sitten jono liikkui hieman eteenpäin, Hellu muiden mukana. Helena pohti kuumeisesti, mitä tästä nyt vääntäisi, kasvonsa ja huumoriäijän maineen säilyttääkseen purskahti: "Aus vitsi ja Che vitsi, vitsi, vitsi, haupitsi, schliwovitsi!"

    Koko jono purskahti aivan tajuttomaan nauruun, kaikki hohottivat aivan kuollakseen, jotkut makasivat selällään lattialla ja pitelivät vatsojaan ja heiluttelivat jalkojaan.

    Vain synkeä natsi ei nauranut, potkaisi sitten Hellun sisään uuniin: "Ausvitsi, ausvitsi!" - Kaikki nauroivat taas hysteerisesti, natsikin näytti iloista naamaa.

    Sen Ero Sen, Helenan sen, kaamea nauru kuului uunista aivan loppuun saakka, vaikkei sitä silti pitkään kestänyt.

    VastaaPoista
  71. Huomauttasin kaikille arvostelijoille, että edellinen oli satiiria, sellaista ei saa tuomita, kuten Helena Eronen kuuluu valituksissaan julkisen sanan lehtien pelastamoon ja kansallisoikeuteen tekemissään valituksissa väittäneen.

    VastaaPoista
  72. Ruohonen-Lerner ei vaan taida enää satirisoida... Olisiko niin, että ns. vakka täyttyi?

    http://www.hs.fi/politiikka/Ruohonen-Lerner+Hirvisaaren+luottamus+kokolailla+mennyt/a1305559943144

    VastaaPoista
  73. "Vahingoittanut Suomen mainetta ulkomailla!" - Ei taida Ruohonen-Lernerilläkään keittolevy kuutosella aina olla, kun puuroa keittää.

    VastaaPoista
  74. Ehkä luottaa liikaa toimittajiin. Mutta silti, haistan tässä ns. puhdistuksen alun. Intterweb-osasto ei ehkä kauaa enää persuissa juhli.

    VastaaPoista
  75. Persut ovat selkeästi menettäneet kannatustaan, ne jotka vain protestoinnin vuoksi äänestivät, eivät tee sitä enää uudelleen. Paljon riippuu nyt siitä, miten ovat osanneet kunnallisvaaleihin joukkonsa organisoida.

    Onko kaikki hormonien kaupittelijat, pikkurikolliset ja leijonamiehet saatu mukaan!

    Ihan muuta selitystä väliin: leijonaa vierastan kaikenalaisina tunnuksina kovasti, koska suomalaisena perusjunttina - niin todellakin, sellaiseksi itseni tunnen - ymmärrän itsestäänselvästi ei täällä sellaisia ole, ei edes Ruokolahdella. Ulkomaista hapatusta ja tiesmitä neekirijen juonia!

    Itse sanoisin vain: Äänestäkää Halla-ahoa, muuten se suuttuu, ja sen väri muuttuu!

    VastaaPoista
  76. Tietenkin se vahingoittaa Suomen mainetta ulkomailla, jos kirjoitetaan poliitikon avustajan ehdottaneen hihamerkkejä maahanmuuttajille. Samalla tavalla vahingoitetaan Suomen mainetta, jos minkä tahansa satiirien lause otetaan irti kontekstistaan ja sanotaan toisen käden tietona kirjoittajan sanoneen näin.

    Halveksin syvästi tällaista journalistiikkaan, jossa lukijoita johdetaan harhaan. Mikä tahansa väitehän menettää alkuperäisen merkityksensä, jos se irrotetaan ja pannaan uuteen kontekstiin!

    Tässä jupakassa on kyse ainoastaan lehtitoimittajien ammattitaidon puuteeesta, halpahintaisesta ja huonosta eetoksesta ja moraalista.

    VastaaPoista
  77. Mutta eihän tsurnalisteilta edellytetä mitään etiikkaa, muutaman kympin maksusta kirjoittavat kulloisenkin juttunsa.

    Vasta kun mikälie nimettömyys, "mattiapunen", pääsee vaikka EK:n palvelukseen, pystyy hän laukomaan ihan mitä vain tavoitteellista ja pyrkimyksellistä ajatussontaa, ilman etä palkasta pidätetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta, tsurnalistiksi taitaa päästä myös suhteilla, sillä niin osaamatonta porukkaa esimerkiksi Ilta-Sanomissa on töissä.

      Juuri tänään yhdessä uutisessa toimittajanplanttu selitti erään 65-vuotiaan miehen tittelin TTM tarkoittavan terveystieteiden maisteria. Tuommoista titteliä ei edes ollut tuon miehen nuoruudessa! TTM on taloustieteen maisteri. Nykyinen terveystieteiden maisteri taas on TtM.

      Minusta toimittajan tulisi osata tällaiset asiat. Tämä ei osannut hakea tietoa edes netistä.

      Poista
  78. Riku tuolla ylempänä kehtasi väittää saunaa venäläiseksi keksinnöksi. Ottaen huomioon, että slaavit lähtivät alkukodistaan Keski-Euroopasta vasta kansainvaellusten jälkeen ja että viikingit perustivat Venäjän 800-luvulla, jolloin venäläisiä voi sanoa olleen Venäjällä - sitä ennen siellä oli suomalaisugrilaisia - niin melkeinpä väittäisin, että sauna on ikivanha venäläinen keksintö samassa mielessä kuin Viipuri on ikivanha venäläinen kaupunki.

    Ja ne suomalaiset SS-miehet... siitäkin minulla olisi sanomista, kun sattumalta sekä ekan tyttöystäni isä että ex appiukkoni olivat SS-Vikingissa 1941-43 sotimassa Saksan itärintamalla.

    "Kunniamurhista" sanoisin, että ellemme pysty niitä estämään, niin tehdään ne nyt ainakin naurunalaisiksi ja hävettäviksi. Muutenhan murhaajat saavuttavat tavoitteensa.

    Minä ainakin kieltäydyn elämästä heidän kunniakäsitystensä mukaan. Allah tai uskonto tai kulttuuri, joka tuollaista vaatii, on paska.

    VastaaPoista
  79. Hyvä on, Tapsa, myönnän saunan intiaanien keksinnöksi, myöhemmin saksalaisen pornoteollisuuden hyödyntämäksi alastomuuskultturiksi, jossa tahrat ovat sitä itsiään!

    Enkä niistä ss-miehistäkään mitään pahaa sanonut, kukkia ja marmelaatia käsitykseni mukaan jokoivat kaikille, jotka Stalinin - eivät Hitlerin - alaisuudessa joutuivat toimimaan.

    Kunniamurhista en suomalaiaena osaa sanoa mitään, tappaminen ei mielestäni koskaan ole kunniallista, vaan joihinkin muihin vietteihin tai tarkoitusperiin perustuvaa.

    Talvisodan puolustautumisen toki ymmärrän, ymmärrän minä sen jatkosodan rajan yli harppaamisenkin, mukavaahan sellainen on, kun suurvalta siitä hyötyy ja itselle tulee etua.

    VastaaPoista
  80. Saunaselitys hyväksytään. Intiaanithan ovat lähtöisin Siperiasta, jossa siihen aikaan - uskokaa tai älkää - ei ollut yhtään venäläistä, vaan ugrilaisia ja turanilaisia.

    Ne meidän SS-miehemmehän eivät menneet Saksaan siksi, että olisivat kannattaneet jotain mystistä SS-ideologiaa - siihen aikaan (1941) sakut olivat sakuja ja ryssät ryssiä, ei niitä osattu eikä ollut tarvettakaan tarkemmin erotella. Koska ryssät kävivät meidän kimppuumme, niin kaveerattiin sitten sakujen kanssa.

    Jenkit, britit ja fransmannit kaveerasivat sitten ryssien eli venäläisten kommunistien kanssa, mutta eivät tietenkään osallistuneet katyneihin ja muihin murhiin ja hirmutöihin, vaan jakoivat purukumia, teetä ja patonkia vainoituille.

    Tämähän on historiallinen fakta, jonka voi lukea mistä tahansa länsimaisesta historiankirjasta, etenkin hollywoodilaisista.

    Kysyin aikoinani molemmilta (eri aikaan) SS-apeltani miksi he lähtivät Saksaan. Olin siihen aikaa mikismäinen vasemmistolainen, seinällä Marxin kuva ja paidassa Chen. Seikkailunhalu, vastasivat molemmat. Ei kakskymppinen alikersantti tai vänrikki mieti sen isompia asioita. Lauttamuksen Vieraan kypärän alla antaa aika todenmukaisen kuvan lähtijöiden ajatusmaailmasta.

    Silloin piti torjua vihollinen, ei ollut aikaa moralisoida. Sen aika tuli sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niilo Lauttamus eräässä haastattelussaan vähän ennen kuolemaansa sanoi, että "minua eniten kaduttaa se että joissakin kirjoissani olen ikään kuin ihaillut sotaa. Sota on aivan hirvittävää. Ei sodassa ole mitään kunniallista, ei mitään. Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan sitä hirvittävyyttä enää..." Sitten hän alkoi itkeä niin ettei toimittaja voinut kysyä enempää.

      Ihmiset näemmä pakkaavat sekoilemaan vähän ennen kuolemaansa? (Tämä oli satiiria!) Paavo Nurmi oli yhdessä viimeisimmässä haastattelussaan sitä mieltä että "turhinta elämässäni oli juokseminen..." en muista sanamuotoa mutta asian ydin oli tuo.

      Poista
  81. Unohdin sanoa, että jenkit ja britit jakoivat myös kilteille venäläisille kommunisteille ylen määrin panssarivaunuja, tykkejä ja kraneetteja sekä runsaasti ruokaa, jotta nämä rauhanrakastajat pystyisivät puolustautumaan vihamielisiä suursuomalaisia vastaan.

    Suomi taisteli siis kahta supervaltaa vastaan. Ja pärjäsi kohtalaisesti. Sitä ne eivät ikinä antaneet meille anteeksi. Siksi tämä kaikki.

    VastaaPoista
  82. Tanskassa vapaaehtoiset SS-miehet saivat 2-5 vuoteen vankeutta, Norjassa 7-8 vuotta, Hollannissa 4-8 vuotta, muutamia kymmeniä jopa teloitettiin, Belgiassa 4-5 vuotta vankeutta ja vain Ruotsi vapautti kaikista syytteistä, Suomessa SS-miehiä pidettiin kuitenkin "varpaillaan" vuoteen 1947 saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanska oli Saksan miehittämä maa. Siellä liittyminen Saksan armeijaan oli tietenkin maanpetos.

      Norja oli Saksan miehittämä maa. Siellä liittyminen Saksan armeijaan oli tietenkin maanpetos.

      Hollanti oli Saksan miehittämä maa. Siellä liittyminen Saksan armeijaan oli tietenkin maanpetos.

      Belgia oli Saksan miehittämä maa. Siellä liittyminen Saksan armeijaan oli tietenkin maanpetos.

      Ruotsi ei ollut Saksan miehittämä maa.

      Suomi oli Saksan yhteistyökumppani sodassa historian verenhimoisinta päällekarkaajaa vastaan.

      Huomaatko eron?

      Poista
    2. Huomaan, että tänne saapui hommalainen.

      Poista
    3. Niin, pointtihan oli, Valpon selvityspyynnöstä huolimatta sen kummenpia tuomioita ei kuitenkaan tullut.

      Poista
    4. Lain mukaan Lauri Törni teki maanpetoksen, niin se on. Raukkaparka.

      Poista
  83. Kun joku tuntematon ylensi minut tuolla aiemmin Halla-ahon puolustajaksi, niin sattui silmiini Ylen haastattelua, jossa Halla-aho lausuu Eros-kohusta näin:

    "Eronen käsitteli ironiseen sävyyn vähemmistövaltuutetun ärähdystä siitä, että ulkomaalaisvalvontaa suorittava poliisi kysyy papereita ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä."

    "Eronen kysyi leikkisään sävyyn, että miten ulkomaalaiset pitäisi tunnistaa koska heihin ulkomaalaisvalvonta kohdistuu; pitäsikö heillä olla käsivarsinauha."

    Hyvä kysymys. Saa vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vähemmistövaltuutetun toimistoon tulee yhteydenottoja, joiden mukaan poliisi ratsaa ulkomaalaisen näköisiä henkilöitä kertomatta perusteluita."

      http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/04/vahemmistovaltuutetun_toimisto_poliisin_selkiytettava_toimintaansa_ulkomaalaisratsioissa_3396452.html

      Poista
  84. Niin, kysehän oli poliisin oikeudesta kysyä henkilöpapereita ulkomaalaisen näköisiltä, ilman sen kummempia perusteita kuin juurikin tuo ulkonäkö.
    Muualla EU:ssa tuo taitaa olla melko normaali käytäntö, enkä ota kantaa sen järkevyyteen, mutta Erosen kommentti asiaan oli yksiselitteisesti huono ja typerä.

    Halla-ahon toteamus, että Kreikan kovaa säästökuuria ei saa läpi kuin sotilasjuntta, oli mielestäni täysin harmiton ja samanlaisia tokaisi moni muukin, Soininvaara mukaanlukien. Minä en missään vaiheessa käsittänyt asiaa niin, että Halla-aho toivoo sotilasvaltaa Kreikkaan.

    Halla-ahon tapauksessa Iineksen mielestä persukonteksti oli H-a:n kannalta raskauttava tekijä ja asia piti tulkita niin, että Halla-aho tosissaan halusi sotilasvaltaa Kreikkaan.

    Missä kontekstissa Eronen on tekstinsä kirjoittanut?
    James "kikkarapään hakkaus" Hirvisaaren avustajana.
    Mennäänkö tässä nyt p-vähennyksellä.

    Persujen kannatus on galluppien mukaan laskussa ja hyvä niin.
    Se kannatus saisi laskea alle kymmeneen prosenttiin., jolloin persut toimisivat jonkinlaisena pelotteena ja varaventtilinä.
    Todellista valtaa en persuille soisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samuli,

      Halla-ahon kohdalla ajattelin sitä hänen esitystään, että joitain poliittisia naisryhmiä saa raiskata. Koen Halla-ahon puheet tosikkomaisiksi, joista huumori on kaukana. Mies on selvästi kiihdyksissään Homma-fooruminsa ja lausumiensa kanssa.

      Helena Erosen konteksti minulle ainakin on Ohoh hupsista -blogi, jonka motto on, että "kaikkea ne saksalaiset keksii, sanoi akka kun apinan näki". Eikös tuosta muuten pitäisi nostaa älämölö, tuossahan on sakemannirasismia?

      Eronen on Uuden Suomen blogipiirissa hyvinkin tunnettu ja suosittu räväkän ja hauskan bloginsa ansiosta. Minä ainakin olen pitänyt tätä bloggaajaa humoristina, vaikka en jaakaan hänen poliittisia näkemyksiään.

      Poista
  85. Islamilaiset kunniamurhat on haluttu erottaa suomalaisista perhesurmista, kunniaväkivallasta, niiden kunniaa puolustavan motiivinsa vuoksi. Suomessa vaimonsa ja lapsensa surmannut on kaikkien mielestä kunniaton ja häpeää tekoaan. Uskonto- ja kulttuurirasismi peittää alleen sen tosiseikan että islamilaisessa kulttuurissa yhteisö ja kunnia ovat paljon merkittävämpiä asioita kuin eurooppalaisessa elämänmuodossa.

    Vähemmistönä on ne kansat joissa yksilökeskeisyys ja yksilön etu menee yhteisöllisen edun edelle ja jossa häpeä ja syyllisyys eivät olisi varauksettomasti kiellettyä. Islamissa laki perustuu Koraaniin, joka on Jumalan sanaa ja Sharia on pyhä laki jota ilman muslimi ei voi elää, ilman että hänen ihmisoikeuksiaan loukattaisiin. Yhteisökulttuuri on luonut hyväksyttävän keinon palauttaa menetetty kunnia.

    Suomessa kunnia rakentuu yksilön oikeuksista ja mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä, se on henkilökohtainen ominaispiirre. Kunnian palauttamiseksi henkilökohtaisesta häpeästä, ei ole muodostunut yhteisöllisesti hyväksyttyä tapaa ja joidenkin kohdalla sen palauttaminen on koko elämän pituinen koetus. Syyllisyys ei kaikilla hellitä koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin lehdestä - ja allekirjoitan omana näkemyksenäni, että perhesurmien takana on usein vakavaa narsismia. Näinhän on nyt myös Breivikin tapauksessa - narsisti tappaa säälimättä uhrejaan.

      Vaimonsa ja lapsensa surmannut on tietenkin kunniaton, mutta ei häpeä tekoaan surmattujen vaan itsensä takia. Itseään hän säälii ja itsensä vuoksi itkee, ei uhriensa. Korkeintaan hän syyttää uhrejaan siitä, että he olivat niin huonoja, että hänen oli tapettava heidät. - Tämä on narsismin ydin.

      Breivik esimerkiksi ei tunne syyllisyyttä eikä häpeää, ja näyttää siltä, että perhesurmaajissa on samankaltaisen persoonallisuuden omaavia.

      Poista
  86. Minusta yllä olevan linkin uutisesta sai sen vaikutelman, että poliisi ei allekirjoita tuota ratsaamisväitettä, vaan kiistää sen: "-Minun tietooni ei ole tullut tällaista tilannetta, että olisi jätetty kertomatta, sanoo komisario Jari Taponen Helsingin poliisista.

    - Sehän kuuluu hyvän hallinnon tapoihin, että jos kansalainen joutuu toimenpiteiden kohteeksi, niin heille kerrotaan syy, miksi, Taponen sanoo.
    "

    Onko tässä siis jälleen kerran sana vastaan sana, ja ihminen valitsee sen kannan, jota hän tahtoo uskoa, joka sopii hänen ajamaansa ideologiaan?

    Luulisin, että papereita kysytään myös luihun näköisiltä kantasuomalaisilta etenkin järjestyksenpitotehtävissä, joista jutun mukaan yleensä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta olla lisäämättä tähän erään opettajan kertomaa koulusta, jossa moni pieni maahanmuuttajapoika - tytöt eivät tätä harrasta, on omaksunut tietynlaisen strategian aina, kun heitä ojennetaan. He suuttuvat silmittömästi ja huutavat opettajalle, että rasisti, sä oot rasisti, tai että toi on rasismia!

      Oikeasti kouluissa ei taatusti ole rasismia, vaan koulut ovat suvaitsevaisuuskasvatuksen kehtoja, joissa on mieluummin jopa tilanteiden yliymmärtämistä, jotta vain ei voitaisi syyttää rasismista.

      Poista
    2. "Onko tässä siis jälleen kerran sana vastaan sana, ja ihminen valitsee sen kannan, jota hän tahtoo uskoa, joka sopii hänen ajamaansa ideologiaan?"

      Vähän niin kuin sinä täällä blogissasi puolustat milloin ketäkin idioottia kirjoittajaa vain siksi, koska tämä on nainen. Eronen, Hazard, Saarikoski, Gustafsson jne.

      Jos tämän Erosen tekstin olisi kirjoittanut Halla-aho, et olisi asialle korvaasi lotkauttanut.

      Poista
    3. ...ja vielä pakko sanoa, just tuli vähän aikaa sitten töllöstä Nasima Razmyarin ohjelma suomalaisesta monikulttuurisuudesta kouluista, ja siinä oli varmaan jotain kymmenen somali-, kurdi- ties mitä tyttöä huutamassa rasismista.

      Poista
    4. Jaaha,

      kertomani tapaus on yhdeltä ala-asteelta, jossa tilanne on tuollainen, että maahanmuuttajapojat ovat maahanmuuttajatyttöjä rohkeampia sanomaan.

      En puhunut siis yleisesti. Laajempi otos antaisikin varmaan kuvaamasi kaltaisen tuloksen.

      En ole koskaan huomannut, että puolustaisin naisia tai tyttöjä, sillä en kiinnitä asioissa huomiota sukupuoleen. Esko Kiesikin on siis ilmeisesti tyttö. Puolustan niitä, joiden näen kärsineen vääryyttä. Näin kai jokainen tekee.

      Poista
    5. "En ole koskaan huomannut, että puolustaisin naisia tai tyttöjä, sillä en kiinnitä asioissa huomiota sukupuoleen."

      heh... ;)

      Ja tulihan se Kiesi sieltä. Häneenhän olet aiemminkin vedonnut. Taitaakin olla se ainoa mies, jota olet puolustanut.

      Poista
    6. Kiesi on hyvä esimerkkki, koska kaikki muistavat hänet. Muistan puolustaneeni myös mm. Saddam Husseinia, hänen saamansa barbaarisen hirttotuomion vuoksi. Asia ratkaisee.

      Yhtä hyvin ja paremminkin voisi kai sanoa, että teikäläinen ei taas puolusta naista koskaan, missään tilanteessa, jos toisessa kupissa on mies ja hänen etunsa.

      Poista
  87. Mielestäni en ole kamalan luihun näköinen (ainakin olen arjalaisemman näköinen kuin Hitler, Goebbels, Himmler ja Göring yhteensä), mutta on minultakin kysytty papereita sekä Suomessa että Saksassa (Länsi- ja Itä-), Belgiassa, Ranskassa, Argentiinassa ja Venäjällä (usein). Ja tietysti aikoinaan aina raja-asemilla. En ole kokenut sitä kiusalliseksi, etenkin kun ne ovat olleet kunnossa; probleemoja ei ole tullut kuin Argentiinassa... siellä meinasi käydä todella, todella pahasti. (Sotilasjuntan edustajien kanssa ei kannata alkaa hippasille!)

    Rasismista. Olin kerran Jyväskylässä "Mörssäri" nimisessä ravintolassa, se sijaitsi Voionmaankadulla. ("Sijaitsi" - koska on kai nykyisin lopettanut toimintansa? Kuulu, myös yliopistoväen suosima paikka; biljardipöydän tilalla siellä oli koronalauta.) Käytän hyvin vähän alkoholia, tuskin ollenkaan... tämä oli satiiria!... mutta silti kerran istuin siellä yksikseni yhdessä pöydässä. Oli alkuiltapäivää. Lähipöydässä istui musta mies, korrektisti - taisi olla puvuntakki ja kravattikin kaulassa. Hän siemaili myös olutta, yhtä hitaasti kuin minä. Äkkiä paikalle tölmähti neljä suomalaista parikymppistä jätkää. (Sanon heitä jätkiksi kun he olivat epäsiistejä ja puhuivat mölisevällä tavalla, ammuen.) He istuutuivat tuon neek... mustan miehen viereiseen pöytään ja alkoivat, aivan ääneti, tuijottaa häntä hyvin, hyvin ällö hymy naamallaan. Oli hiljaista, hiiren hiljaista. He tuijottivat häntä, minä tuijotin heitä, ja heillä oli todella ilkeä hymy naamallaan. Musta mies (myöhemmin kuulin että hän on tohtorivaihdossa Jyväskylän yliopistolla) joi (teeskennellyn) tyynesti oluensa loppuun, keräsi tavaransa, ja lähti pois. Samalla tuo metsäläismulkkujen jengi räjähti iloiseen nauruun!

    Minua hävetti! Suomalaisten puolesta, suomalaisten takia. - Ai, että miksi en mennyt sanomaan heille mitään? Siksi, koska minua ei kiinnosta itsetuhoiset toimintatavat.

    En pysty äänestämään perussuomalaisia, minulla ei ole niin vahvaa itsetuntoa. (Matematiikan opettajani sanoi minulle kerran että "häpeä lumppuri varjoasi". Minusta se oli hauskasti sanottu. Lumpenproletariat.)

    VastaaPoista
  88. Perussuomalaisten romahdus näyttäisi väistämttömältä, paljon riippuu tietysti kunnallisvaalien ehdokasasettelusta.

    Suomenkielen ärsyttävin sana on "lintukoto". Kovin montaa tuhatta kertaa en enää haluaisi kuulla tai lukea jonkun älyvälkyn sanovan: "Suomi ei ole enää mikään lintukoto."

    Björni sen teki, väitti Kaurismäen piruiluiden todistavan, "ettemme asu enää lintukodossa".

    Iltalehti.fi:n mukaan wahlroos piti vääränä eläkeläisten mahdollisuuttaa äänestää samalla lailla kuin työssä käyvä väestönosa. Toisen lehden, hs.fi:n mukaan, Wahlroos pitää demokratioiden ongelmana myös sitä, että vain osa väestä saa äänestää. Sen takia esimerkiksi nykyisten eläkeläisten etuihin ei olla valmiita kajoamaan. Lapsilla – syntyneillä ja syntymättömillä – kun ei ole mahdollisuutta äänestää.

    Tuollaiseksi tulee, kun rikastuu pankkikeinottelulla riittävästi ja ympärillä on pelkkiä pokkuroijia; maailma katoaa, mistään ei tarvitse välittää, mikään ei osu eikä yllä.

    Minä olisin kirjoittanut otsikon rehellisesti niinkuin asia lienee: Wahlroos vaatii syntymättömille ja vauvoille äänioikeutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Wahlroos ole juuri kohta eläkeläinen itsekin? Ainakin eläkeiässä on, jos se ikä nyt jokin kriteeri on. Vaikka yritysjohtajathan voivat työskennellä seniileinäkin.

      Poista
    2. Tarkistin, vuonna -52 syntynyt.

      Sain sen käsityksen, että varaa itselleen oikeuden täyteen - ja jonkin verran yli - äänioikeuteen vielä eläkeläisenäkin, löytämänsä rahakasa kun tuottaa iäisyyteen asti.

      Minä olen muuten kerran vaihtanut muutaman sanan äijän kanssa. Ei siiinä mitään järkeviä juteltu, jälkeenpäin hämmästelin käyttämäänsä "niinku, niinku, räleetä!"-kieltä. Minä oli vain ihan tämän näköinen.

      Poista
  89. Onpas siinä runollinen matematiikanopettaja. Häpeä lumppuri varjoasi. Yksikään minun matematiikan opettajistani ei olisi pysytnyt moiseen verbaaliseen tykitykseen. Ainoa, minkä yksi kuivikas sanoi, oli "uppiniskainen", ja se oli suunnattu minulle, kun en mennyt taululle laskemaan kotitehtävää.

    Tekisi mieleni nylkeä tuommoinen metsäläismulkkujen jengi. Vaan ei viitsi käsiään liata typeryksiin. Kuvitella, että joku kantasuomalainen amisviiksi tai laiska lihava lortti kehtaa nauraa jollekulle mustalle, joka sattuu olemaan tohtori. Suomijuntti luulee ihmeen usein, että tummaihoiset ovat häntä itseään vähemmän koulutettuja primitiivi-ihmisiä. Mistä semmoinen luulo oikein tulee?

    VastaaPoista
  90. Edessämme on vielä aika jolloin palaamme siihen, Riku Raikas, että ihmisen äänimäärä jyvitetään hänen verotulojensa mukaan. Sehän on helppo todistaa todelliseksi demokratiaksi. (Helppo, on, koska minäkin siihen pystyn.)

    Kainuun Otanmäessä kun vielä asuin niin sinne tuli näitä Sudanin pakolaisia. He eivät, eivät tosiaan, olleet mitään "elintasopakolaisia"; Etelä-Sudanissa käytiin siihen aikaan (ja ehkä vieläkin?) julminta sotaa. Maailman median mukaan se ei vain ole tarpeeksi "seksikästä" että siitä kannattaisi pitää meteliä... On miten on, en puhu siitä. Kerran, vaikka hyvin harvoin juon alkoholia, tapasin Otanmäen ainoassa ravintolassa ("Kuukkeli"), yhden tällaisen pakolaisnuorukaisen. Me juttelimme. Hän oli tullut sinne 9 kuukautta aiemmin. Me juttelimme, ummet ja lammet... ja ai niin, arvaa millä kielellä? Suomeksi, tietysti!

    Minun olisi tietysti pitänyt ajatella että "tyhmä neek... musta ihminen, kun on opetellut vajaassa vuodessa puhumaan sujuvasti suomea".
    (Kyllähän minäkin sudania puhun, koska tahansa. Jos vain osaisin.)

    VastaaPoista
  91. "Lintukodon" lisäksi käsite "Impivaaralaisuus" on minusta - miten sen nyt kauniisti sanoisi? - väärämerkityksellistä informaatiota tulvillaan (kuin vulva).

    VastaaPoista
  92. Tuo valokuva renkaan vaihdosta... ajatelkaapa, että jossakin F-1 tallissa kuusi timmiä teamin tyttöä vaihtaisi "pehmeät" renkaat "koviksi" tuolla intensiteetillä... toden näköisesti ko. talli jäisi viimeiseksi, mutta mediamyllytys olisi kovaa. (Kovempaa kuin Kovalaisella.)

    VastaaPoista
  93. Kumma ettei kukaan huomaa, että tuon kuvan tytön sukassa on silmäpako!

    VastaaPoista
  94. "Tuollaiseksi tulee, kun rikastuu pankkikeinottelulla riittävästi ja ympärillä on pelkkiä pokkuroijia; maailma katoaa, mistään ei tarvitse välittää, mikään ei osu eikä yllä".

    Juuri noin.

    Satuitteko katsomaan tuossa talvella Voimala-jaksoa, jossa oli mukana Paul Lillrank, tämä Björnin kaveri.
    Hän halusi palauttaa porvarille kunnian ja puhui ensin jostain pitkäjänteisestä yrittämisestä ja kohtuullisuudesta. Hetken päästä jo puolustikin Börniä ja amerikkalaisia pankkiireja, kohtuus ei enää ollutkaan kunniallista ja tavoiteltavaa.

    Varsinainen helmi Lillrankin suusta tuli, kun hän pääsi puhumaan, menneisyyden ihanneyhteiskunnasta.
    "Ei kai kerjäläisen elämä niin kamalaa ollut vuosisadan alun Suomessa, vaikka välillä joutuikin näkemään nälkää. Hän oli kuitenkin yheisönsä arvostettu jäsen". WTF?

    VastaaPoista
  95. Romanttinen historiankirjoitus on kaikkein ala-arvoisinta sontaa: "Olis niin kiva ollu elää silä romanttisella rokokoo-ajalla, juoda teetä ja keskustella sivistyneesti!"

    Vuosina 1866-68 Suomessa oli suuri nälänhätä, sadot tuhoutuivat tai olivat erittäin huonoja poikkeuksellisen kylmyyden vuoksi. Isoäitini kertoi hänen isoäitinsä kertoneen, kuinka ihmiset lähtivät liikkeelle, epätoivoissaan kerjäten talosta taloon. Voimattomina sitten tuupertuivat jonkun metsäpolun tai tien varteen, Suomen asujaimistosta kuoli 8 prosenttia. Hausjärven Hikiälle tullessa tien laidassa on heille muistomerkki, se vain on hieman pahassa paikassa pysähtymiseen, joskus käyn sen kuitenkin kuvaamassa.

    Tuo oli tietysti 1800-lukua.

    Orvot tai köyhien perheiden lapset myytiin huutolaisiksi pitkälle 1900-lukua, vieläkin sen kokeneita on elossa.

    Jonkun osti armeliaampi isäntä, usein kuitenkin joutuivat lapsina kammottavaan pakkotyöhön isomahaisen ja piereskelevän isäntämiehen talouteen.

    Mielenkiinnolla olen tavaillut Juha Siltalan "sisällissodan psykohistoria" kirjaa, alennusmyynnistä kun sen kympillä ostin. Alkujaan sodan molemmat osapuolet olivat hyvin maltillisia, pikkuhiljaa juoruina liikkunut iltalehtimäinen kerronta sai molemmat osapuolet jonkinlaisen hysterian valtaan, uskoivat vastapuolen olevan itsestään perkeleestä. Julmuudelta tuli välttyä olemalla itse varoiksi riittävän julma.

    VastaaPoista
  96. Iines kulta, ei maskuliinin silmä ensimmäisenä naisen sukista silmäpakoa etsi. Vasta aamulla, vasta. Silloin hänen silmänsä muutenkin harhailevat. Ja (j)anovat pakoa.

    VastaaPoista
  97. Helkkari, että meni maku tuohon kuvaa, ei tunnu enää yhtään seksikkäältä kun tiedän sukan silmäpaosta. Pienet asiat minä kyllä sulatan, mutta tärkeistä kynnyskysymyksistä ei neuvotella! Luultavasti nuo pikkupöksynsäkin ovat tuhraantuneet ja viikon jalassa olleet.

    VastaaPoista
  98. Ilolla saatan tiedoksenne, että Eros-satiirin tuomitsijoihin on nyt liittynyt rakastettu ja kunnioitettu dosentti Johan Bäckman. Hän on tehnyt siitä rikosilmoituksen.

    Mikiksen neekeritarinoista arvaan, että ensimmäinen oli mallia goebbels eli huomattavasti liioiteltu toivotun tehoan aikaansaamiseksi ja toinen mallia pylkkänen eli kohtuullista liioittelua tunnelman takia.

    Niitä sudanilaisia ei muuten siellä raitilla enää näy. Lähteneet maalikyliin paremman tienestin perään, luulen.

    VastaaPoista
  99. Kun Iines nyt huomautti rengastytön silmäpaosta, niin minä huomautan, että tuossa kuvassa kiehtovinta ovatkin nuo sukkanauhaliivit ja paljas iho mustien sukkien ja housujen välissä. Tämä ei luultavasti ole perverssiyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te miehet ette aavista, millaista kärsimystä tuo sukkanauhaviritys on meissä naispuolisissa aiheuttanut.

      Ei mikään ole kamalampaa kuin se paljas reidenpätkä pakkasella hameen alla. Siinä on nimittäin sitten päällä pitkäpunttinen villahousuviritys, ja se villa karvastelee todella inhottavasti. Sanoo nimimerkki "lapsena paljon kärsinyt".

      Poista
    2. Mitä turhuutta ja tuhlausta! Pullukka reidenpätkä paljaana hameen alla! Eihän sitä kukaan näe. Kuin ehkä sattumalta renkaanvaihdon yhteydessä.

      Mitä tuo mimmi muuten on kuvassa tekevinään? Mikä kapusta sillä on kädessä? Ei tuolla pelillä rengas irtoa. Vai pitäisiköhän mennä muumikalsareissaan tuonne pihalle kokeilemaan, meinaan kun minulla on vielä talvirenkaat alla.

      Poista
  100. Dillinger, vanha Pukki! Tiedän, että nyt ironisoit! Tuolla samalla "pokalla" aikoinaan ryöstit r-kioskeja Luisiaanista Winnipekiin!
    Vai vielä puhtaita sukkahousuja...

    VastaaPoista
  101. Ja siinä toinen pervo! Hyväkäs, tekisi mieli sanoa! Röntgensilmillään - joita mainostoimiston hämärässä on viritelty eri laisille aalto pituuksille, hän näkee asioita joita Kukaan Muu ei näe!
    Äärimmäisen epäilyttävää myöskin!

    VastaaPoista
  102. No joo, haistelisinhan minä niitä mielelläni, kulkisin ne päässäni kaupungillakin, kuten John Lennon, ihanteeni, kuuluu nuorena tehneen. - Ei tietysti tuon, mutta jonkun muun.

    Eikä ne mitään tuhraantuneet voi olla, mitä nyt vähän paskaiset.

    Nimim. "Alushousut tänne tai ammun!"

    VastaaPoista
  103. Se vaan, että nykystandardin mukaan tuo tytön reisi on pullukka eli liian lihava. Reisi on myös varsin lyhyt, mikä kielii kohtalaisesta persjalkaisuudesta.

    Mutta vesikampaus on kaunis, nuo sormilaineet on tehty yksinkertaisten hiuspinnien avulla märkään tukkaan, jota on kammattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta persjalkaisistahan me suomalaiset tykkäämme, itsekin usein olemme. Nykystandardit taitavat olla vähän homoja, riukukinttuja muodinluojien friikkeihin helsinkiläisten tai pariisilaisten gongbongien makumieltymyksiin.

      Poista
  104. Tapsalle erikseen: ei, ei, eikä ei. (Siis vastauksia sun väitteisiis.) Arvostan Sinua, eikä tämä ole vittuilua! Joistakin mielipiteistäsi (ne eivät koske historiaa) olen eri mieltä. Siihen minulla on oikeus.

    Vasemmistolainen olen siinä mielessä edelleen että he, joilla on Raha ja Valta, eivät minun sympatiaani tarvitse. Ps. Perussuomalaisuus on sitä että ihmisiä johdetaan harhaan. Tämä on Déjà vu; aikoinaan se oli vennamolaisuutta. (Vennamolaisuus oli taas pelkkää Veikko Vennamon yritystä kostaa henkilökohtaisuuksia Kekkoselle.) En tiedä mitä "soinismi" on, ei sillä tämän suurempaa merkitystä ole.

    Olen aikoinaan tapellut politiikassa paljon ja niin nyrkit savessa ettei se minua enää kiinnosta. Eli, hetkauta. Se, mitä me 70-luvulla Suomessa itsenäisesti päätettiin, oli rajoittunutta. Se, mitä me Suomessa ensivuosikymmenellä päätetään, on hyvin rajoittunutta. On aika sama mitä puolueita eduskunnassa hääräilee. (Minä olen, Tapsa, sydämeltäni syndikalisti.)

    Ei, en ole pessimisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinköhän väitteisiini nuo puoltoäänet olivat vastauksia? En muista enää, eikä sillä kai ole väliäkään.

      Syndikalistiksi kyllä sinut uskon, sillä olet ylistänyt niin monta kertaa täällä Wälläriä. Mutta olisiko taustalla nuoruuden merimiesromantiikkaa.

      Minä taas olen sydämeltäni sosiaali-demokraatti. Heikompia on autettava, roistoja on vastustettava ja lurjukset ja välistävetäjät ohjattava kaidalla tielle, vaikka väkisin. Kuormasta ei syödä.

      Poista
  105. Riku, puhut nälkävuosista. Se oli vitsaus - niin kuin yleensä kaikki vitsaukset ovat, epädemokraattinen. Musta Surma, paiserutto, tappoi sekä köyhiä että rikkaita. (Linkola olisi ollut mielissään kun 1300-luvulla kolmasosa eurooppalaisista "ottia ja tuoti noin " kuoli. Tähän mikään muu ei ole pystynyt. Ei sodatkaan. No, vielä 1500-luvulla Rutto niitti ihmisiä kuin heinää... Ei tiedetty Hygieniasta mitään, puhumattakaan bakteereista; kärpäset syntyivät vedessä olevasta "limasta". (Ja ihmiset lisääntyivät koska miehen siittiön sisällä oli pieni ihminen joka, jouduttuaan naisen sisälle, kasvoi isommaksi. Joku filosofi, varmaan aikansa Rane R, ihmetteli sitä, että silloinhan sen siittiön sisällä pitäisi olla vielä pienempi ihmisalkio, ja sen sisällä vielä-vielä pienempi, ja sen sisällä vielä-vielä-vielä pienempi... loputtomiin. - Tämähän on mahdotonta?)

    Lähitulevaisuudessa ihmiseen pystytään vaihtamaan mitä "varaosia" tahansa. (Ei ehkei sentään verenkiertojärjestelmää.) Mutta kun yli 50 % ihmisestä on jotain muuta kuin alkuperäistä, ja, jos ajatellaan pörssisääntöjä, niin silloinhan ihminen on toinen? Aivan toinen. Ja Björn Wahlroos on taas oikeassa.

    (Tämä ehkä oli ironiaa. En tiedä vielä.)

    VastaaPoista
  106. Niinistön tökerösti photoshopatusta, vampyyrin näköisestä, kuvasta nousi hirveä älämölö.

    Kokoomuksesta aina puhutaan osaajien puolueena, mutta näemmä niin pientä tai isoa asiaa ei ole, missä se eirtyisesti näkyisi.

    Huomautan, että tämä on muropaketin nikkaroijan tekemä, ei aito. Kaikessa mauttomuudessaan hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinistön Jammu-setähän se siinä myhäilee. Aika paha.

      Poista
  107. Niin juuri. Aikanaan Alli Paasikiven photoshopatusta kuvasta ei sanottu mitään. Nyt vasta, kun pöly on laskeutunut, olemme uskaltaneet hieman nauraa Allin allien poistoa.

    Että osattiin sitä ennenkin.

    Siis valokuvauksen harrastajana täytyy todeta, että Niinistön kuva on kyllä hupaisan näkyvästi käsitelty, vaikkakin paremmin kuin Allin kuva. Ihonvärikin on muutettu kelmeästä suomalaisihosta tummaksi ja rypyt on himmennetty, silmät on kirkastettu ja hiusten harmaa peitetty. Kiharoita on oiottu.

    VastaaPoista
  108. Paasikiveltä eivät kutenkaan päätä vitsineet poistaa. Loppupäivinään presidenttinä...hmmmh...rajatilojen tual pual, olevalta ihmiseltä.

    VastaaPoista