Kesäpäiväkirja 3. sivu: Gogolia omenapuun alla

26.6. Tänään tein kirpputorikierroksen lähikaupungissa. Hain vanhaa televisiotuolia, sellaista tekonahkaista tai nahkaista oikein hirveää, niin hirveää, että se olisi jo ihana. Olen koeistunut sellaisen, eikä yksikään uusi tuhannen euron Stressless ole mukavampi istua. Yhtaikaa napakka ja lihaksia rentouttava. 

Kierrätyskeskuksessa oli viidellätoista eurolla beige tuoli,  mutta  käsinojat puuttuivat. Ja se jokin. Jatkan etsimistä. Ikävä heittää tämä Olga-tädin vanha  puusohva pois, sillä se miellyttää silmää. Se vie kuitenkin liikaa tilaa, ja siinä on epämukava istua. Sohvan puureuna painaa polvitaivetta. Makuukaan ei käy, koska  jalat ottavat kiinni päätylautaan. Entisajan ihmiset ovat olleet lyhyitä. Olen kai tullut vanhaksi, koska antaisin kauneuden väistyä mukavuuden tieltä. Ehkä panen tuon puusohvan kesäksi pihalle omenapuun alle ja luen siinä hyviä kirjoja. Voisin aloittaa Nikolai Gogolin Muotokuvasta, jonka ostin eurolla Uudenkaupungin kirjastosta.

27.6. Joka puolella sanomalehdissä ja blogeissa on nyt kirjoituksia peruskoulun uskonnon opetuksen  vähentämisaikeista. Hallituksen on määrä päättää asiasta tällä viikolla. 

Ajatus uskonnon opetuksen kokonaan poistamisesta on myös esitetty. Ajatus on äkkiseltään hyvä, sillä uskonto on yksityisasia. Tarkemmin ajatellen ajatus on kehno. Mistä ihminen saa uskontojen kulttuurihistoriallisen tietämyksen ja mistä hän oppii tunnistamaan Raamatun tarinaston ja vahvan kuvakielen, ellei sitä hänelle opeteta missään? Aukko tässä olisi valtava puute yleissivistyksessä, se tyhmistäisi ja kapeuttaisi ihmistä. Aleksis Kiveäkään ei oikein ymmärrä, ellei tunne Raamattuaan, sanoo muuan kriitikkokin aamun sanomalehdessä.

Minusta tämä koko nykyinen keskustelu uskontojen poistamisesta on hieman kummallista, ihan kuin lähdettäisiin väärästä kohdasta liikkeelle. On nimittäin edelleen ihmisiä, jotka eivät tunne koulun uskonnonopetuksen nykytilannetta, joka on vahvan uskontotieteellinen, ei uskonnollinen. Nämä luulijat kuvittelevat opetuksen olevan Herran vihan syntiopetusta ja uskovaisuusajattelua.  Jos näin jossain olisikin, kyseessä on opettajan vakava virhe, opetussuunnitelmasta poikkeaminen tai vanhakantaiseen oppikirjaan tukeutuminen. Vika ei ole siis aineessa, joka tulee poistaa.

Se mikä kaipaa muutosta, onkin uskonnon opettajan kelpoisuusvaatimusten muuttaminen - teologi ei ehkä ole paras opettaja - ja lisäksi, jos niin halutaan,  aineen tuntimäärä, josta on varaa nipistää joitakin tunteja. 

Olisi kuitenkin siis väärin poistaa aineen opetus kokonaan, koska sillä on vankat juuret ja lonkerot kaikkeen kulttuuriin, kieleen, taiteisiin, musiikkiin ja ihmisen tasa-arvon kehitykseen. Köyhä on se ihminen, joka ei syvästi tunne uskontojen merkitystä ihmiskunnan kulttuurissa. Uskonto olisi hyvä nähdä laajasti vailla tunnesidosta. Tällöin on lähdettävä liikkeelle varhaiskantaisten kulttuurien menoista ja tätä kautta vieläkin kauempaa.

Itse haluaisin puuttua pikemminkin matematiikan opetukseen. Sitä on liikaa ja se  on yhtä lailla turha aine, painava pohjakivi, joka tähtää ihmisen ikävimpien puolien kuten laskelmallisuuden ja suunnitelmallisuuden korostamiseen, ennakointiin ja tunteen vähättelyyn. Se on johtanut itsekkyyteen, materialismin palvontaan ja ihmisen kuolemattomuuden tavoitteluun.  Ihminen ei tarvitse lujuus- ja kantavuuslaskelmia elääkseen onnellista elämää, vaan pikemmin  opetusta luonteensa kehityksessä kohti yhteisöllisyyttä, hellää ymmärrystä ja rakkautta.


(Maalaus Hieronymus Bosch)