6.12.2012

Talvipäiväkirjan lehdiltä, sivu 2: Hyvää itsenäisyyspäivää!



6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää! Täällä Satakunnassa pakkanen on laskenut, mutta vastaavasti aurinko verhoutuu tummanharmaaseen paksuun pilvimassaan. 

Tuntematonta sotilasta ei sitten esitetäkään päivällä. Jotenkin on kuulunut perinteeseen katsoa joka vuosi se Minä seison kovennettua -kohtaus, johon koko elokuva ja sodan mielettömyys kliimaksoituu. Ja se, miten Lehto panee pyssynpiipun suuhunsa tärisevin käsin ja ampuu itsensä taivaan tuuliin. 

Suomen itsenäisyyspäivän vietto kulminoituu vuosi vuoden jälkeen sotien esillekaivamiseen, raskaaseen ja hiljaiseen muisteluun. Miksei niinkin, mutta vähän ankeaa. Lapsuudenkodissani sytytettiin aina kaksi kynttilää ikkunalle, ja oltiin vakavia. Tunnen lähes huonoa omaatuntoa, ellen minäkin sytytä.  On vaan vaikea sytyttää kynttilöitä, kun ikkunalautoja ei enää rakenneta. Kerrostaloissa, rivitaloissa, jopa omakotitaloissa ikkunat ovat useimmiten laudattomia. Toin mökiltä vanhan harmaantuneen penkin istuinlaudan ja asetin sen keittiön ikkunan eteen, pöytätasojen väliin. On kaunis ja vahva, parempi kuin mikään ohut design-lastulevylauta. Siihen sytytän illalla kynttilät ja avaan verhon. 

Taidan olla  vähän isänmaallinen, jopa niin, että minusta on hauskaa avata portteja muillekin kotimaahani. Se vaan, että tämä on aika kylmä ja karu maa lämpöön ja vilkkauteen tottuneille ihmisille. Mitähän ne meistä ajattelevat? Meitä saatetaan ainakin pitää epäystävällisinä ja töykeinä, koska emme hallitse small talkia, vaan saatamme jopa olla hiljaa seurassa, jossa on ulkomaalaisia. He taatusti ihmettelevät, että mikä noita vaivaa, kun eivät puhu mitään. Jopa sisareni saksalainen mies oli alkuun kummastellut meidän tapaamme olla välillä hiljaa huoneessa, jossa oli enemmän kuin yksi ihminen. Lukeminen toisten seurassa oli kuulemma epäkohteliasta. Ja niinhän se onkin, jos pelkkä läsnäolo ei riitä, vaan läsnäolo pitää varmentaa puhumalla herkeämättä.  

Suomalainen puhumattomuus ei siis ole myytti, kuten suomalainen viinapää oli muutama sata vuotta sitten, kun Raittiuden Ystävät keksi, että suomalainen rahvas joutuu rappiolle jo yhdestä viinaryypistä. Paloviinaahaan tarjoiltiin aluksi suomalaisissa pappiloissa, jotka harrastivat kapakoimista saadakseen lisätuloja. Paloviinaa sai pappiloista ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Tosiasiassa suomalaiset joivat viinaa vähemmän kuin muut eurooppalaiset. 

Vaan maljan Suomelle voi kukin nostaa hyvällä omallatunnolla vaikka illalla juhlia katsoessaan. Tässä vielä se kaunein itsenäisyyspäivälaulu, kunnianosoitus niille, joille se kuuluu.

162 kommenttia:

  1. Nyt on Iines oikeilla jäljillä viina-asioissa. Käsite "suomalainen viinapää" luotiin tosiaan tieten tahtoen palvelemaan oikeiston poliittisia tavoitteita 1900-luvun alussa. Tavoitteena oli estää työväestön nousu valtaan esittämällä se riihattomana juopposakkina.
    Työväki vastasi perustamalla lujasti raittiusyhdistyksiä. Silti muutamat työväen kellokkaat, kuten esimerkiksi Eetu Salin, näyttivät huonoa esimerkkiä vetäisemällä nupin turvoksiin aina kun tilaisuus siihen tuli. Sisällissodassa työväenjohtajat juopottelivat ahkerasti, mutta kyllä valkoistenkin puolella "pullot ne pani kontissa klunk. Pani Antilla kurkussa klunk, klunk, klunk, klunk", kuten vanha työväenlaulu kertoo.
    Tämän päivän lehdessä kerrottiin, että suurin yksittäinen syy lasten huostaanottoihin ja muuhun pahaan oloon on viina. Vielä 1950-luvulla juopottelua pidettiin paheksuttavana, mutta 60-luvun taistolaiset ja muut oikeinajattelijat nauroivat raittiusyhdistyksille ja avasivat ovia viina-Eurooppaan niin tehokkaasti, että kohta joka toinen kulki algerialaispullo kainalossaan. Mitäs, aivan normaalia isänmurhaahan se oli, mutta sen kaikkia seurauksia ei osattu arvata. Nyt lukemattomilla yli kuusikymppisillä - minullakin - on jonkinlainen viinaongelma ja lapsemme juovat kuin sienet. Kenties vasta heidän lapsensa kääntävät kehityksen suunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten juomatavassa on jotakin erilaista kuin muiden eurooppalaisten, olisiko jotain itäistä piirrettä vai mitä se on?

      Muun Euroopan nuoret ovat usein puhuneet suomalaisnuorten humalahakuisesta juomisesta, känniääliydestä ja siitä että suomalaisnuoret imevät viinaa nopeasti, kun sen sijaan muualla esimerkiksi juodaan ruokailun ohella ja otetaan päälle ehkä vielä jokin ruuansulatusryyppy ja pannaan korkki kiinni. Meillä on yleistynyt tapa juoda viina-astia tyhjäksi, avata uusi ja juoda se viimeinenkin tyhjäksi, ellei sammuta kesken. Niin kauan juodaaan kuin talossa on viinaa tai valomerkkiin asti ja sittenkin vaihdetaan vain mestaa. Huono olo ja krapula ovat leuhkimisen ja keskustelun aiheita.

      Jotain mätää juomatavoissamme siis on, nykyään. Miksi pitää juoda taju kankaalle ja huonoon oloon asti. Laatan heittämiset ovat tytöillekin pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

      Poista
    2. Käsityksesi Suomen ja "muun Euroopan" juomatavoista on aika yksioikoinen, anteeksi nyt vaan. Tässä hiukan haiskahtaa "meidän", kansainvälisten, fiksujen ja koulutettujen ajattelu verrattuna "niiden", syrjäytyneiden, persahtavien ja kouluttamattomien toimintaan. "Ne" vetävät kannun tyhjäksi ja kehuvat oksennuksillaan. "Me" olemme oppineet Euroopassa oikeat tavat käyttää alkoholia.
      Itse en ole nähnyt missään niin paljon kännisiä nuoria kuin Englannissa. Onko se osa "Eurooppaa" on tietysti makuasia. Puolassa, Tsekissä, Venäjällä ja Belgiassa näkee myös humalaisia nuorisoporukoita.
      Ne eurooppalaiset nuoret, jotka kertovat suomalaisnuorten kännäilyistä ovat "meitä", paljon matkustelleita, koulutettuja, älykkäitä ja peräisin hyvistä perheistä. Omien kotimaidensa "niistä" he eivät kerro, koska oman maan vikojen levittely on puolalaisen, kansainvälisesti hyvin tunnetun sananlaskun mukaan "omaan keittoon kusemista." Suomessa tuo omaan keittoon jne. on suorastaan kansalaisvelvollisuus, jos aikoo käydä koulutetusta älyköstä.

      Poista
    3. Voit olla oikeassa, että käsitykseni on rajallinen.

      Syrjäytyneitä ja kouluttautumattomia en kuitenkaan ajatellut erityisen humalahakuisiksi, vaan mielessäni siinteli pikemminkin hyvinvoiva nuoriso, se jolla on ilmeisesti myös varaa ryypätä tai joka käyttää rahansa juomiseen, vaikkei välttämättä olisi varaa. En kutsuisi heitä syrjäytyneiksi, päinvastoin, heillä on piirinsä, jenginsä.

      Jostain luin juuri, että Ruotsin, Islannin ja Norjan nuoret juovat Euroopan vähiten, keskieurooppalaiset, suomalaiset ja nuo itäisemmät kulttuurit enemmän.

      Poista
  2. Kirja ja elokuva "Tuntematon Sotilas" kuvaa ns. Jatkosotaa - ei Talvi- tai Lapin sotaa.

    Suomen senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen 4.6.1917 eduskunnalle, joka hyväksyi sen 6.12.1917. Julistus oli de facto niin kauan kunnes muut valtiot, ja ennen kaikkea Venäjä, sen tunnusti.

    J.k. Kynttilöitä polttaessa pitää varoa ettei polta koko kämppää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla palaa aina kynttilöitä, ei vain itsenäisyyspäivänä. Huolellinen pitää toki olla, ja niin olenkin. Meillä vain kissa meinasi palaa toissa jouluna, sen häntä syttyi tuleen ja roihusi soihtuna.

      No niin, tietenkin, olet oikeassa. On jatkosotaa ja Lapin sotaa ja talvisotaa. En ole noita sen kummemmin tässä kirjoittaessani pysähtynyt ajattelemaan ja erottelemaan, ja tietokilpailussakin voisin laiskuuttani vastata väärin. Sota on kai se pääasia, ja saman sodan jatkumoa nuo kaikki ovat, jos ajatellaan suuria linjoja.

      Poista
  3. "Mitähän ne meistä ajattelevat?"

    Tämän lauseen kun saisi pois suomalaisesta ajattelusta, niin moni asia sujuisi kevyemmin, kauniimmin, kansainvälisemmin, lämpimämmin ja tasa-arvoisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tuo on pimeän pohjan perukoilla asuville tyypillistä. Olemme pussinperässä, asumme harvassa ja ihmettelemme vierasta kulkijaa, joka erottuu meillä edelleen "suurkaupungeissammekin". Emme ole oikein mitään, ja taidamme ajatella, ettei tänne kannata tulla, muualla on vilkkaampaa ja lämpimämpää ja vapaampaa. Mitä kummaa tuo täältä hakee, keskeltä kaamoshämärää? Kai siinä nyt epäily herää ja haluaa tietää, millä mielellä vieras meitä katselee.

      Poista
    2. Edellinen kommentti on minusta lievästi sanoen outo. Ovatko nämä Iineksen omia ajatuksia vai kuvitteleeko Iines suomalaisten ajattelevan näin?
      Kuinka niin, emme ole oikein mitään? Maapallolta on vaikea löytää maata, joka olisi meitä rikkaampi, demokraattisempi ja tasa-arvoisempi. Korruptio on vähäistä, ihmisten turva mielivaltaa vastaan hyvä.
      Tunnen kaksi inkeriläispappaa, jotka tulivat tänne Koiviston kaudella. He eivät lakkaa ihmettelemästä valoisaa, lämmintä kaksiotaan, 700 euron eläkettään ja vapauttaan tehdä ja ajatella niin kuin haluavat. Heidän saman ikäiset ystävänsä Venäjällä saavat 87 euron eläkkeen ja pelkäävät koko ajan joutuvansa häädetyiksi kosteista ja kylmistä kellariloukoistaan.
      Tuttu pizzerian pitäjä, kurdi, kertoo heittävänsä Allahille viidesti päivässä kiitoksen siitä, että hän voi paistaa pizzoja pelkäämättä Turkin armeijan paskiaisten hajottavan paikkaa.
      Ei meidän tosiaan pidä ihmetellä, miksi tänne tullaan mielellään. Muualla on varmasti lämpimämpää ja jopa vapaampaa, mutta jos sillä ei elä?

      Poista
    3. Ei Iines kuvittele muiden ajattelevan näin. Iines kuvasi vain jotakuta tarinan henkilöä, joka tuntee noin, mutta ei osaa pukea ajatuksiaan noin jäsennellyiksi ajatuksiksi. Tuo henkilö ei tiedä, mitä korruptio on, eikä oikein sitäkään, pitäisikö tasa-arvoa edes olla.

      Poista
    4. No huh, helpotti. Minä jo ennätin epäillä...

      Poista
  4. Väinö Linnan suuruutta kirjailijana korostaa, että parin harjoitteluromaanin jälkeen kirjoitti vain Tuntemattoman ja Pohjantähden.

    Muuten olen sitä mieltä että itsenäisyyspäivä tulisi siirtää juhannuksen yhteyteen.

    VastaaPoista
  5. Yleisradio kertoi kuin asiaa ainakin, että Google juhlistaa SUOMEN itsenäisyypäivää hakumottorinsa etusivulla.

    No niinpä tekee täällä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hassu uutinen. Nimenomaan meillä näkyy, mutta tuo Suomen lippu ei taatusti näy muissa maissa, ei ainakaan google.comissa.

      Itsenäisyyspäivän juhlapuheita ei oikein jaksa. Katselin tuossa tv-lähetystä, ja samat kliseiset kysymykset haastateltaville, samat kliseiset vastaukset. Kyllä, itsenäisyys on tärkeä asia, sanoi kuka tahansa.

      Poista
  6. Johan me edellisessä ketjussa totesimme, että Tuntematon ja sotien muistelu ovat tämän vuosituhannen heiniä, aiemmin itsenäisyyttä vietettiin rauhan ja rakkauden hengessä.

    Meidän suomalaisten, etenkin sivistyneistön kuten Kolehmainen ansiokkaasti eritteleekin, helmasynti on helvetinmoinen hinku olla olevinamme samanlaisia kuin sivistyskansojenkin edustajat. Meidän pitäisi rohkeasti vaalia omaa arktista äykkäpäisyyttämme ja korostaa, että olemme näiden pohjoisten havumetsien alkuperäisasukkaita.

    VastaaPoista
  7. Noh, minulla on kyllä muistikuva sotien muistelusta itsenäisyyspäivänä pidemmältä ajalta. Jo kouluaikanani marssittiin partiolaisten kanssa sankarihaudoille sodissa kuolleita kunnioittamaan, samaten opiskeluaikoina Turussa oli soihtukulkueet. Osa siis marssi niissä samaan aikaan, kun toiset marssivat rauhanmarsseja, vaikkei ollut kai edes sodan uhkaa. En tiedä, marssivatko partiolaiset enää.

    VastaaPoista
  8. Yleisradio haastatteli vuonna 1978 kenraali A.F.Airoa, televisiossa esitettyyn sarjaansa "Itse asiasta kuultuna". Haastattelu (71 min.) on kokonaisuudessaan Elävässä arkistossa.

    Hänessä häivähtää herkistyminen, kun toteaa että sotien jälkeen hänet vapautettiin palveluksesta "yleisen edun vuoksi"

    Haastattelun lopuksi kenraali toteaa kysymykseen vuoden 1978 Suomesta, että "nykypäivän Suomi näyttää oikein hyvältä...ei minua yleensä mikään asia häiritse."

    VastaaPoista
  9. Nyt taitavat nopeat sanavalinnat aiheuttaa suotta erimielisyyksiä. Tapsa sanoo, että "Tuntematon ja sotien muistelu ovat tämän vuosituhannen heiniä," ja Iines taas muistelee sankarihaudoilla käyntejä.
    Itsekin olen ollut pikkupojasta asti sankarihaudoilla ja kuullut sodista korvani aivan täyteen. Lapsuuteni ja nuoruuteni itsenäisyyspäivät olivat eräänlaisia kuolemanorgioita. Sankarikuolemat nähtiin edellytyksenä vapaudelle ja niinhän se tietysti olikin. Tosin itse pidän enemmän Antti Rokan huomautuksesta, jonka mukaan sotaan ei mennä kuolemaan vaan tappamaan.
    Sota ja kuolema ovat aina olleet lujasti läsnä itsenäisyyspäivissä, ilman "Tuntematontakin."
    Suomessa on satojen vuosien ajan kuoltu nälkään, viluun ja vihollisen iskuihin. Mielestäni kuoleman kulttuuri on osa suomalaista identiteettiä. Ehkä sekin vetää harvasanaiseksi, hiukan eristäytyneeksi, en tiedä.
    Olen samaa mieltä Tapsan kanssa siinä, ettei meidän tarvitse yrittää niin hirveästi muuttua mannermaisiksi. "Arktinen äykkäpäisyys" pitää meidät hengissä täällä lumen ja pakkasen keskellä. Pidetään siitä kiinni!

    VastaaPoista
  10. Siis minä miellän Tuntemattomat ja sankarihaudat sotien muisteluna, josta Tapsa puhui tämän vuosituhannen (2000 ->) heininä. Minun maailmassani ne kuuluivat myös siis tuonne viime vuosituhannellekin (1900 on viime vuosituhatta minun matematiikallani, joka kieltämättä on huonoa, mutta tässä kai ihan loogista?)

    Tuosta arktisesta jääräpäisyydestä olen herrojen kanssa samaa mieltä, en ihaile amerikkalaistumista missään mielessä. Enkä muutakaan kvasikansainvälistymistä, jos omat juuret poljetaan maan rakoon muka huonompina. Suomessa on hieman pyrkimystä kunnioittaa muiden juuria omia juuria enemmän. Tasa-arvo tähänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiivailemme eri asioista, kuten Kolehmainen viisaana vaarina totesikin. Minä tarkoitin vain, ettei Tuntematon Sotilas todellakaan ole mikään vuosikymmenien tv-traditio, kuten Hesarissakin toimittaja eilen väitti.

      Eikä veteraaneja hehkutettu linnan juhlissa, kuten eilen saimme nähdä.

      Milloin ensi kerran muuten kuulitte termin "Mannerheim-ristin ritari"?


      Poista
  11. Farssi jatkuu. "Täällä pohjantähden alla" lähetysaikaa joudutaan siirtämään. Asialla ei edelleenkään liene suurta merkitystä, ainoastaan heräävä kysymys: minkä vuoksi?

    Aiemmin meile kerrottiin opettajien havainneen alakoululaisten katselevan älypuhelimillaan pornoa.

    Internetistä ovat aivan takuuvarmasti nähneet sellaisia kauheuksia, että aika monella vanhemmalla menisi pala kurkkuun jos näkisi vastaavia. Liikenneonnettomuuden uhreja ilman päätä yms. Vaikka kotona käyttöä valvottaisiinkin, aina on olemassa naapurin veka, joka haluaa näyttää yhden jännän asian.

    Ei lapsista niin kusipäisiä filmien vuoksi tule, vaan niiden järkeään höyryävien viranomaiskasvattajien.

    Onhan kuitenkin olemassa kaksi asiaa, laki ja laintulkinta.

    VastaaPoista
  12. Tämä on nyt minulle uusi asia, että Pohjantähtikin siirretään. Miten se voi olla kielletty alle 12-vuotiailta?

    No juu, kurkistin tässä välissä kaikentietävään Googleen, ja siellähän kerrottiin näin: "Muutokset johtuvat siitä, että uusi kuvaohjelmalaki vaatii tiukempia otteita." Herää vaan kysymys, mikä kohta Pohjantähdestä vaatii esittämisen myöhemmin? Sotakohtaukset ja se, että Koskelan poikien ruumiit olivat palasina arkuissa? Mutta niinhän ne oikeasti olivat, ja lapset tiesivät sen silloinkin.

    Fantasiakirjallisuus ja fantasiaelokuvat ovat täynnä irrationaalia kauhua, joten on kyllä naurettavaa, että tositapahtumiin kytketty kauhu olisi erikseen kiellettävä. Kiellettäköön sitten myös fantasiajutut päiväsaikaan.

    Olen samaa mieltä, että lapsista ei tule kusipäisiä Pohjantähden tai Tuntemattoman katsomisen vuoksi. Pikemminkin siksi voi tulla, että he eivät saisi katsoa niitä.

    Silkka väkivalta tai porno on ihan eri asia. Ne vääristävät maailmankuvaa. Totuus ei vääristä, mutta toki voi pelottaa.

    VastaaPoista
  13. Minut pantiin pikkupoikana teurastajan vänkäriksi, kun sodat käynyt isäni ei kestänyt nähdä verta. Siinä minä kirkassilmäinen nappula katsoin, kuinka henki otetaan sialta tai vasikalta. Kanoja tapoin jo itse. Silkkaa väkivaltaahan se oli, mutta en minä siitä traumoja saanut. Maailmankuvani oikeudesta tai vääryydestä en tiedä, sen määrittelevät muut.
    Pornoa nähtiin usein, kun porukalla vaklattiin piikoja ja renkejä heidän vapaa-ajan puuhissaan. Lapsuudessani sellaisia vielä oli. Muuan Reino oli aivan hirveä nussimaan. Kannatti aina hiipiä perässä, kun hän lähti illalla liikenteeseen.
    Myöhemmin saatiin Ruotsista oikeita pornolehtiä (Pif ja Paf), mutta eivät ne Reinolle vetäneet vertoja. Hän ulvahti aina hauskasti, kun oli saanut puuhansa päätökseen.
    Olen huomannut, että lapset harvoin pahentuvat tosiasioiden näkemisestä tai tietämisestä. Sen sijaan pelottelu sängyn alla olevasta möröstä, veden alla vaanivasta näkistä, ikkunoista kurkkivasta joulupukista, kuumia kiviä nakkelevasta jumalasta tai lapsia sieppaavista mustalaisista voi aiheuttaa ahdistusta pieneen mieleen.

    VastaaPoista
  14. Mutta et kai, Kolehmainen, sekoita nyt seksiä pornoon? Eihän renki - piikanussiminen pornoa ole, vaan akitoa raavasta ja tervettä seksiä.

    Minusta porno taas on teeskenneltyä seksiä, jonka naivius vääristää maailmankuvaa, samoin kuin aivoton väkivalta, joksi en kyllä kanan- tai siantappoa kutsuisi. Olen itsekin katsellut, kun päätön kana lentää Raakkelin
    kartanolla.

    VastaaPoista
  15. Akitoa = aitoa

    PS en pääse nyt korjaamaan edellustä viestiä, joten korjaan erillisessä viestissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et olisi korjannut, niin ihmettelisimme joukolla, että mitähän ihmeellistä nousevan auringon maan seksiä Iines tarkoittaakaan. Seksi ei saa olla läpyä, sen pitää olla akitoa!

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän Mukan mainion laulun minä luin ensin kirjana. Siinä on tunnelmaa. Vaikka olihan leffakin ihan ookoo.

      Nai yksinäs, tokaisi muistaakseni Martta, ja lähti hihtamaan kotiin. Kurki-Pentti oli kyllä filmissä räväkämpi kuin romaanissa.

      Poista
    2. Olin aika hurmaantunut Mukan kielestä, kun kirjan ensi kerran luin. Juuri tuo hihtaminen ja ne th-heitot ja kläpit, joita naisille siunaantui. Mukan uskonseurojen hurmosseksuaalinen meininki oli mielessäni vielä kuin luin Vittulanjänkän vastaavista uskonseuroista vuosikymmeniä myöhemmin. Siellä ei taidettu langeta loveen samassa määrin tai ainakaan yhtä mehevästi, mutta samaa henkeä tapahtumassa koin.

      Uskomatonta, miten väkeviä hahmoja Mukka loi. Martta, äijä, noita ei voi unohtaa. Eikä sitä murretta, joka niitten huonohampaisesta suusta pulppusi.

      Poista
  17. Haa, pääsen jälleen kerran kertomaan elokuvahistorian kauneimman ja romanttisimman rakastelukohtauksen. Se tapahtuu heinäladossa elokuvassa Maa on syntinen laulu.

    "Elhä vielhä panhe houshuja jalkkhan, naijhaan kohtha uudesthan!

    Minä oli tosin jo 14 tai viisitoista, kun sen televisiosta näin, ajattelin että: Voi vithu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, pääsit livahtamaan kommenttiani karkhun.

      Poista
    2. Korjasin virheitä, mutta sitten tuli tuon kursivoinnin päätösmerkinnät väärään paikkaan.

      Poista
    3. "Elhä vielhä panhe houshuja jalkkhan, naijhaan kohtha uudesthan!"

      Samalla kaavalla tapahtui seuraava:

      Lapsukaiseni oli muutaman vuoden ikäinen ja parkui jotakin. Aloin pyyhkiä kyyneliä hänen poskiltaan. "Älä viälä pyyhi, mää itken vielä!" tokaisi lapsukainen ja itki lisää.

      Poista
  18. Sen vielä sanon, että Henry Theel on suuri suosikkini, ollut aina, jo nuorena. Moikkasin häntä aina, kun käppäilin työmatkaani Krunikan halki. Hän oli usein siinä Liisankadun kulmassa, puku päällä ja kraka kaulassa, akitona stadin kundina.

    VastaaPoista
  19. Iines ei morkkaa pornoa nyt ensimmäistä kertaa. Olet tainnut katsella vain huonoa pornoa? Siinäkin taiteessa on omat genrensä ja laatunsa. Oikein hyvässä pornossa on huumoria, selvästi asiasta nauttivia ihmisiä, kauniita kuvakulmia. Muutamat pätkät muistuttavat hyvää IRL-seksiä. Huonoa pornoa ei ole pakko katsoa, kuten ei ole pakko lukea huonoja kirjojakaan.
    Kyllä, kyllä minä yhdistän seksin ja laadukkaan pornon. Kummankin tarkoituksena on tuottaa hiukan iloa ja säväreitä ihmisparalle tässä kylmässä mailmassa. Vain suhteellisen harvat ihmiset mailmassa (olen nähnyt tästä tutkimustuloksia) saavat nauttia hyvästä, aidosta seksistä. Muiden on tyytyminen huonoon seksiin tai sen eritasoisiin korvikkeisiin. Itse en tuomitse pornoa - huonoakaan. Samallahan minun pitäisi tuomita huonot filmit, äänilevyt, kirjat, urheilusuoritukset jne. jne.
    Ja mitä on "aivoton väkivalta"? Onko olemassa myös aivollista, järkevää väkivaltaa? Teurastaminen ainakin on sitä. Olen joskus joutunut käyttämään väkivaltaa iseäni puolustaakseni. Oliko sekin aivotonta? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joihin on mahdoton antaa lopullisia, perusteltuja vastauksia.
    Rikun mainostamassa elokuvassa on toinenkin mielenkiintoinen kohtaus. Siinä sisko sanoo veljelleen jotenkin niin, että "minä olen raskhana niin että nyt voit nussia minua." Se oli minusta kauniisti sanottu ja osoitti oikeaa sisarellista välittämistä. Ja samallahan sisko sai siinä itsekin. Win-win, kuten tapsalaiset liikemiehet sanoisivat. Ehkä siinä voidaan puhua myös arktisesta B to B-toiminnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolehmainen taitaa muistella nyt omiaan... Martta kyllä sanoo tuohon tyyliin, mutta sille saamenpojalle, Oulalle, johon oli retkussa. Näin muistelen. Tosin kirjan lukemisestani on noin neljäkymmentä vuotta.

      Muuten tapsalaiset liikemiehet ovat vankasti sitä mieltä, että aina pitää ottaa kun tarjotaan, sillä muuten se on iäksi menetetty. Seuraava kerta on jo eri kerta, kuten Herakleitos huomautti.

      Poista
    2. "Silloin on veisattava, kun virsikirjan kannet ovat levällään," sanotaan puolestaan meillä hengellisissä piireissä.
      Voi olla, että muistan Martan repliikin kohteen väärin. Lukemisesta on minullakin kulunut useampi vuosikymmen.

      Poista
  20. En minä pornoa tuomitse, Kolehmainen, vaan ainoastan luokattoman laaduttoman pornon, joka ei ota ihmistä mukaan siihen touhuun, vaan vain sukupuolielimet.

    Luokattomalle pornolle on myös ominaista se, että asiat tapahtuvat vain miehen näkökulmasta. On tieteellinenkin totuus, että sukupuolet näkevät ja kokevat seksin eri tavalla, ja valtaosa pornosta koneellistaa naisen pelkäksi elimeksi.

    Porno antaa lapsille ja nuorille vääriä malleja, sillä se ei kerro eikä kuvaa sitä, että oikeasti seksuaalisuus lähtee aivoista, tunteista ja on vallan muuta kuin sitä teeskenneltyä aktia ja kliseistä ihmiskuvaa, jota porno tarjoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines puhuu asiaa! Enemmän pornoa naisnäkökulmasta, vaadin minä.

      Poista
    2. Ruotsalainen feministiryhmä teki pari vuotta sitten valtion tuella (?) pornoleffan, jossa oli vankka naisnäkökulma. Se ei oikein mennyt kaupaksi. Moittivat sitä jotenkin kuivakkaaksi.

      Poista
  21. Tuo on hyvä kysymys, että mitä on aivoton väkivalta. Myönnän huonon muotoiluni ja harkitsemattoman ajatuksen.

    Olen nimittäin itsekin kysynyt jossain kirjoituksessani Tarantinon väkivaltaelokuvan kohdalla, että mitä on tarpeeton väkivalta. Kriitikko muistaakseni puhui tästä.

    Kaikki väkivalta on kai tarpeetonta, ja kaikki väkivalta on kai älytöntä ja perusteetonta, joitain harvoja puolustustilanteita tai sotatilanteita lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  22. Iines, jos sinä tuomitset "luokattoman pornon", varmaan tuomitset luokattoman lukionkin?
    Ei kun ihan totta. "Luokatonta" meininkiä löytää kaikilta elämän alueilta. Pitäisikö ne kaikki tuomita tahi hävittää vain siksi, että ne ovat "luokattomia?" Ja kuka määrittelee "luokattomuuden?"
    Tässä haiskahtaa nyt vanha kunnon faskismi. (Hahaa, pääsinpä iskemään natsikortilla!) Joku määrittelee, mikä on luokatonta ja sen mukaan sitten mennään. Eräässä naapurimaassa vaadittiin taannoin, että "taiteen pitää kuvastaa oikeanlaatuista luokkaluonnetta" ja niin sitten maalattiin kainalot hikisinä viisi metriä korkeita Leninin kuvia.
    Naapurimaamme ystävämaassa taas järjestettiin 30-luvulla oikein "rappiotaiteen näyttely", jossa kauhistuneet ihmiset saivat ällistellä Chagallia ja muita töhrijöitä.
    Tunnen ihmisen, jonka mielestä Sibeliuksen tuotanto on "paskaa" ja Eino Leinon runot "syvältä." Heillä on aivan erilainen käsitys "luokattomuudesta" kuin esim. meillä sivistyneillä. Tuo ihminen pitää hevistä ja räpistä, jota taas itse kulttuuri-ihmisenä en voisi koskettaa edes pitkällä kepillä.
    Mitäkö halusin tällä sanoa? Sen, että tuomitessamme jonkun luovuuden lajin "luokattomaksi" asetamme itsemme sen yläpuolelle jonkinlaiseksi jumalaksi.
    Ja jumalilla on taipumus ottaa herkästi nokkiinsa. Jos joku sanoisi vaikka, että "Iineksen jutut ovat aivan luokattomia", alkaisit vinkua kalvamisesta. Olet niin tehnytkin, usein.
    Tässä vaiheessa tekisi mieli siteerata Stanislav Jerzy Leciä: "Entäs sitten, sanoi sonta orvokille. Sinähän olet vain halpa kontrasti."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa se huonokin olla ja huoata minun puolestani ihan rauhassa. Mitä olisi maailma ilman huonoa? Ilman huonoa ei ole hyvääkään.

      Luokattoman huonon pornon voisi sen sijaan minusta lopettaa, koska huonoimmillaan porno on todella huonoa. Toisaalta huonolla pornolla on viihdearvonsa.

      Mutta siis hyvä porno tervetuloa, kyllä sitäkin varmaan on. Semmoista, jossa se teeskennelty ähinä ja ne kaksi englanninkielistä sanaa loistavat poissaolollaan. Hidas kiinteä katse on eroottisempi kuin opeteltu lipominen tai huulten värinä jne. ollakseni menemättä tarkempiin erittelyihin. Kuitenkin filmit ovat täynnä kesäteatteritason maneereita ja voihkinaa, naiset kokevat suuren hurmion kun jotain ruiskuaa naaman päälle tai mälli on poskessa. Ei pojat, ei se niin mene.

      Siis Kolehmainen, kun sitä luovuuden lajia tässä juuri peräänkuulutan. Pornofilmeillä on mielettömät markkinat kaikkialla, joten voisi olettaa, että siellä liikuu myös suuri raha. Taskuun pistämisen sijasta sillä voisi kehittää tuotannon laatua edes pikkiriikkisen luovaan suuntaan.

      Poista
    2. Viime viikolla netissä oli uutinen pornoteollisuuden alamäestä. Pornotähtien palkat ovat pudonneet dramaattisesti:
      "Aikuisviihdenäyttelijöiden tulot ovat pudonneet noin puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo Hollywood Reporter laajassa erotiikkabisnestä käsittelevässä artikkelissaan.
      Lehden haastattelema aikuisviihdetähtiä edustava agentti Mark Spiegler kertoo, että keskituloinen pornotähti tienaa nykyään noin 50 000 dollaria (noin 39 000 euroa). Vielä kymmenen vuotta sitten erotiikka-alan naisten keskipalkka oli yli 100 000 dollaria (noin 78 000 euroa)."
      Lisää tietoa saa googlaamalla "Pornotähtien palkat" ja "Pornoteollisuus".
      Pornofilmeillä on nimen omaan kaikkea muuta kuin mielettömät markkinat, Iines! Markkinat on tuhonnut netti, josta löytää kotikutoisia esiintyjiä mielin määrin aivan ilmaiseksi. Tässä eräs esimerkki kotona tehdystä esityksestä:

      http://www.redtube.com/164560

      Tämä pariskunta meni sänkyyn, laittoi kameran pyörimään ja antoi filkan yleiseen jakeluun.
      Hyvä ystäväni on töissä suuressa puhelinfirmassa. Hän kertoi, että kamerapuhelimilla kuvataan ja lähetetään kavereille valtavat määrät... arvatkaapa mitä? Hän sanoi alan jännittävän, milloin kamerakännykät kielletään. Tai ainakin ehdotetaan kieltoa.
      Näin pornoteolllisuus on palannut eräällä tavallaan juurilleen, sinne, mihin Iineskin kaipaa. Kännykkäpuhelimet, Skype (mikä loistava pornoväline!) ja ylipäätään netti ovat tuoneet pornon studioista ja tehtaista ihmisten keskinäiseen seurusteluun, luontevaksi osaksi arkipäivää. Pornoteollisuuden on vain parasta ostaa puhelinoperaattoreiden ja Nokian osakkeita ja panna lappu luukulle.

      Poista
  23. "Farssi jatkuu. 'Täällä pohjantähden alla' lähetysaikaa joudutaan siirtämään. Asialla ei edelleenkään liene suurta merkitystä, ainoastaan heräävä kysymys: minkä vuoksi?"

    Sanotaan vain ääneen: haluttiin pienentää Niinistön itsenäisyyspäiväkutsujen televisioinnin katsojamäärää. Mediahan elää edelleen niin kuin Tarja H. olisi presidentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Tarjahan on nyt vasta presidentti, Koivisto ja Ahtisaari jo pidempään. Poikkeuksena heistä, Niinistö on tasavallan presidentti.

      Poista
    2. Paitsi presidentti, Halonen on myös sydänten presidentti.

      Niinistön alku on ollut valju, hän on etäinen.

      Poista
  24. Huomenta!

    Langennut Blondi täällä, yritän nauttia aamukahvista, ja nautin kovasti siitä, kun pitkästä aikaa pääsin koneelle; hyviä keskusteluja teillä taas täällä. :)

    Pornosta minulla ei oikeastaan nykyään ole erikoisempaa mielipidettä; 80-luvulla, kiihkeänä murrosikäisenä feministinä kyllä (silloin mm. luin kirjan, jonka mukaan "Syvä kurkku"-elokuvan tähti olisi ollut miehensä määräysvallan alla, ja pakotettu työhönsä. Tiedä häntä). - Nykyään etenen tapauskohtaisesti; kielloista en perusta, mutta itseäni ei innosta eikä kiinnosta. Varmaan siksi, että minulla on parempi mielikuvitus... :)

    Muisti on tosi metka asia: minäkin selitin äidille, että Papan itsenäisyyspäivän perinteisiin kuului "Tuntemattoman" katselu. Tuskin, kun hän kuoli jo v. -94. Mielikuvat ovat sekaantuneet. Mikä muuten kannattaisi konkreettisena esimerkkinä muistaa ihmissuhteissa, silloin kun menneisyyttä puidaan. Epäilemättä olen nähnyt Papan katselevan sitä joskus, mutta en nyt sitten joka itsenäisyyspäivä. Sekaantuikohan se mielessäni presidentin uudenvuodenpuheeseen? Sitä Pappa nimittäin kyllä katsoi.

    Asia tuli puheeksi, kun Mamma kertoi, että hänen ruokakassinsa tuoja, nuori nainen, oli tosi pahalla mielellä kun leffa näytti peruuntuvan: Hänen traditionsa se on, varmasti oikeasti; on sen verta nuori että tällä vuosituhannella on voinut hyvinkin ottaa sen tavakseen. Söötti likka kuin mikä, kuulemma, mutta sukupolvien kuilu näkyy - hän ei esim. tiennyt mitä siskonmakkarat ovat, kun äiti kerran tilasi niitä kaupasta.

    Nyt takaisin petiin keräämään voimia apteekkia varten; olen vieläkin vuodelevossa, mutta pää ja niska voivat jo paremmin. Kivaa päivää kaikille!

    P.S. Iines: voi katti-rassua! Mamman parhaalla ystävättärellä on kissa, jolle olen antanut lempinimeksi Votkale, sen verta ovela kolli se on. Soitin huolestuneen puhelun tässä taannoin, ja vaadin Votkaleelle ankaraa ja varoittavaa puhuttelua, silloin kun uutisissa oli juttua siitä yhdestäkin kotikissasta joka oli hypännyt joutsenen selkään, ja lintu ymmärrettävän ärtyneenä oli pyrähänyt lentoon, kissa selässään. Votkaleen mielipuuhaa on nimittäin lintujen vaaniminen. Mutta on nyt luvannut kuulemma jättää punatulkutkin rauhaan, varmuuden vuoksi. :D

    VastaaPoista
  25. Char,

    katti ei ollut moksiskaan, karvat eivät palaneet juureen saakka. Huusholli haisi pari päivää kuin siellä olisi ollut kunnon tulipalo.

    Minun äidilläni on sota-ajalta niin surullisia muistoja, että hän ei koskaan katsonut esimerkiksi Tuntematonta, ei voinut, eikä oikein muitakaan sotajuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, Kisulisi oli Reipas Rohkea; kuulosti varmaan karmeammalta tilanteelta kuin oli. - Itse olisin pelästynyt vallan vietävästi. Siis emäntänä, eli mattena.

      Votkale on tosi metka tapaus. Hän rakastaa lämpöä, ja viihtyy parhaiten saunassa - vaikkei sitä lämmitetä kuin pesuveden tasolle; Mamman kaveri on ihan kuin Mamma: kumpikaan ei tykkää löylyistä!!! Hyvin epäisänmaallista! Mutta ylälauteilla on Votkaleen lempisija, ja näin talvisaikaan toinen lempparimesta on tuvan kaapin ylätaso, josta on suora näkyvyys lintujen ruokintapallolle. ;)

      Kun Votkale suuttuu/pelästyy/häntä yritetään laittaa kuljetuskoppaan, hän kiipeää saunassa kattoon, ja roikkuu siinä kynsillään. Melkoinen atleetti, siis. Kun emäntä ekaa kertaa tänä talvena sytytteli tulta takkaan, hormi (vai-mikä-se-nyt-on) ei vetänyt, ja palohälytin alkoi ulvoa.

      Tilanne laukesi parhain päin, mutta kun melske ja savu oli hälvennyt, Votkale marssi tupaan, ja esitti jyrkän ja äänekkään nolle prosequin. - En siis ole ihan varma, kuka siellä loppujen lopuksi määrää... Yhteinen joulukortti heille kuitenkin lähtee, ja osoitteen kohdalla noudatan "naiset ensin"-periaatetta. :)

      Votkaleen äidinkieli on muuten ruotsi, eli tuo varoitus Nils Holgerssoniin samastumisesta (juu, tiedän, älkää takertuko: skandinaavinen kieli kumminkin) oli aiheellinen! :)

      Tuntemattomasta: nuoremman polven on varmaan helpompi suhtautua sotaan vähän romantisoiden ja hehkuttaen. Pappa oli IT-kompaniassa Hesassa, eikä joutunut rintamalle. Vaari (äidinisä) siellä oli, mutta muonitusjoukoissa. Varmasti näki ja kuuli paljon, mutta kotiin lähetti Mummille vain kauniita ja rakastavia viestejä; tallessa ovat. - Fafasta en muuten edes tiedä; hän oli poliisi, eli olisiko pysynyt virassaan? Täytyy kysyä Mammalta.

      Molemmat isoisät kuolivat ennenkuin synnyin; olenhan se meidän perheen rapsinpulla. :) Isotätini olivat lottia, ja äitini pikku-lotta; hän on laulanutkin minulle tunnuslaulua silloin kun olin penska ja koulussa käytiin historiaa läpi, ja kertonut, miten he leipoivat porkkanakakkua ja harjoittelivat kutomista.

      - Loistava kuva ja aihelma sinulla on muuten tähänkin päivään; taksikuski kertoi, että nyt on suomalaisen musiikin päivä, kun ihmettelin liputusta. Theel on ihana! :)

      Poista
    2. Kissan häntä paloi sähisevänä soihtuna, mutta tilanne ei jälkeenpäin tarkasteltuna ollut paha, koska siinä ei lopulta käynyt kuinkaan. Ainekset katastrofiin olivat tosin olemassa. Menetin vain yhden kirjaston kirjan, jota olin juuri lukemassa, koska sen yksi lehti suttaantui nokeen.

      Minäkään en ole nähnyt toista isoisääni, ja sitä toistaisoisää en muista, oma isäni kun kävi viidettäkymmenettä vuottaan, kun minä synnyin, ja äitikin oli jo päälle 30:n.

      Piti tarkistaa kalenterista liputuspäivän aihe. Hetken luulin aamusella, että taloyhtiön lippu on unohtunut itsenäisyyspäivästä salkoon.

      Poista
  26. Pornoa katselevat koirat pruukaavat sytytellä kissoja palamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, miksei, vaan voi se olla niinkin, että kissat eivät pahemmin syty pornoa katselevista koirista.

      Poista
  27. Koska tänään on musiikin päivä, laitan tähän Acre Karin hienon jazz-version Irjasta.

    VastaaPoista
  28. Mainio linkki, mainio sovitus vanhasta klassikosta.

    Tässä vielä yksi pistämätön klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ovat vielä elossa, Joutsela, Kullervo Linna, Pauli Granfelt ja ketä siinä onkaan.

      Poista
    2. Iines, omat vanhempani syntyivät 20-luvun lopulla, ja menivät nuorina naimisiin. Minä olen iltatähti, ja tarkoituksella tehty.

      Vuokrakesämökille odotetut vieraat eivät tulleetkaan, ja Mamma ehdotti isälle että jos tehtäisiinkin vielä yksi vauva... - Siinä sitä arkipäivän seksiä (murkkuikäiset siskot olivat teillään, ja ns. reitti oli vapaa)!

      - Seksi ja vielä enemmän rakastelu on kivempaa ja antoisampaa kuin porno, muuten! :)

      Tiedättekö te, missä ja miten olette alkunne saaneet? Minun vanhempani olivat tosi vapaamielisiä, ja tiesin tuon taustani jo ihan pikkulikkana.

      Plus että siihen liittyi se "vanhuuden turva"-varaus; siitäkin olen kuullut koko pienen ikäni. Ja juu, vielä kuolinvuoteellaan Pappa opasti Mamman hoivaamiseen, painotti, että luottaa minuun, ja ohjeisti olemaan neuvomatta ja painostamatta mihinkään. - Viisaan, kokeneen miehen sanoja, joihin joudun valitettavasti päivittäin mielessäni palaamaan; olen hoivaaja, liikaakin, ja luulen liiankin usein tietäväni mikä on hyväksi muille. Ja Mamma on melkein yhtä itsepäinen kuin minä, mutta parempi hermostumaan! :D

      - Mutta harjoitellaan; eihän tässä kiirusta ole. :)

      Muuten musiikeistanne olen sitä mieltä, että ne hakkaavat "Parasta Suomesta"-biisit, jotka tässä taustalla soivat, mennen tullen!!

      Tykkääkö joku muukin kuin minä Hectorista?

      Poista
    3. Luulin, että Teijo Joutsela on jo kuollut, mutta taitaa mies elää. Hän on erinomaisen hyvä laulaja, ja jäyhä vähäeleinen ilmaisija, ja juuri siinä uskomattoman omanlaisensa ja nykyihmisen silmin jopa hupaisa. Leo Jokelalla on samanlainen pidättyvä mutta paljonpuhuva ilmaisutapa.

      Poista
    4. Char, kysyt, pitääkö joku Hectorista.

      Noh, tunnustan, että ei hän minua oikein sytytä. Hänen lauluissaan on kyllä sanomaa, johon yhdyn, ja hän laulaa hyvin, mutta häneltä puuttuu minusta se jokin, särmä tai karheus, hän on hieman siloinen minun makuuni. Hän ei anna ihan kaikkeaan, hän ei pane itseään likoon, vaikka resursseja on. Esimerkiksi Topi Sorsakoski panee itsensä likoon ja Bädding. Samoin vaikka joku Tom Waits.

      Poista
    5. Minusta sanoitukset ovat hienoja - ja Chisua ym. vähättelemättä välillä suorastaan upeita.

      Laulaa varmaan paremmin kuin Juice aikoinaan, enkä aina kaipaa karheutta tai särmää. Niitäkin kyllä löytyy, jos koko tuotantoa katsoo, mutta makuasioitahan nuo ovat.

      Ensirakkauden pauloissa, ihan liian "vanhana" sellaiseen hupsuuteen - kypsyin myöhään - kuuntelin "Olen nielaissut kuun" ja "Jos sä tahdot niin"-biisit niin loppuun, neitsyydestäni ja monenlaisesta kokemattomuudestani huolimatta, että Saavuttamaton Rakkauteni Kohde (perheellinen mies, jonka kanssa puhuttiin asiat kyllä lopulta halki, ja muutinkin sitten ulkomaille, että kiusauksilta vältyttäisiin, molemmin puolin) nauhoitti minulle, kun eka kasetti meni rikki.

      Samainen mies äänitti minulle puolestaan oman kasettinsa, "omista", minuun liittyvistä biiseistään (hän harrasti musiikkia omalla ajallaan, R&B-tyylistä); niitä, joita hän soitti illat pitkät, kun ei pystynyt ajattelemaan selvästi, vaan oli pauloissani. Ja pyysi minua olemaan järkevä; hän ei pystynyt ajattelemaan selvästi. - Vedotkaa oikeudenmukaisuuteen ja omaantuntoon, ja Char on likkanne!

      Selväksi hän teki myös sen, että olisi voinut halutessaan vietellä minut, mutta halusi jäädä mieleeni nimenomaan kunnollisena miehenä; juuri sellaisena vastuullisena, hellänä ja huolehtivana miehenä, johon alunperin ihastuin ja sittemmin - kun nuorena blondina oletin että jos ystävystymme, kiusallinen ihastumiseni häviää, kunhan tunnemme ihmisinä kavereina; huoh! - rakastuin.

      Vaikka kokeilihan hän, inhimillistä kyllä. Mutta Pollyanna minussa oli jo herännyt, ja olin sitten järkähtämätön.

      Kaunis tarina ja muisto se on, ja Hector minulle siten puun takaa rakas suomalainen lauluntekijä.

      Poista
    6. Hector tuo mieleesi kauniita muistoja, Char, joten ymmärrän hyvin Hector-rakkautesi. Tai siis, ei siinä mitään ymmärtämistä ole, Hector on kaikin puolin hyvä sanoittaja, laulaja ja esiintyjä, aikansa tulkki Palkkasoturissta lähtien. Ehkä voi vain ihmetellä sitä, miksi nämä vanhat lahjakkuudet hiljenevät tyystin, miksi ei tule uusia lauluja. Miksi laulu lakkaa?

      Vanhoilla laulajilla ei ole oikein tilaa Suomen pienillä markkinoilla. Heille ei tehdä uusia lauluja, vaan starat saavat vetää ikivanhoja kappaleitaan kyllästymiseen asti. Monesti vanhalla laulajalla saattaisi olla äänessäänkin sopivaa särmää ja eletyn elämän karheutta. Tätä ei meillä oikein osata hyödyntää.

      Poista
  29. Väkivaltaa tekemättä jatkan väkivalta-keskustelua täällä.

    Aivottaman väkivallan vastakohta voisi olla harkittu väkivalta. Mehän elämme länsimaisessa sivistysvaltiossa, jossa väkivallan käyttöoikeus on vain viranomaisilla. Ja joissakin harvoissa tapauksissa myös taviksilla, itseään tai muita puolustaessaan.

    Kun hento naispoliisi pamputtaa riehuvaa huumehörhöä, hän saa syytteen tarpeettomasta väkivallasta. Kun sivullinen estää raiskauksen tinttaamalla naisen päällä makavaa koijaria kuonoon, hän saa syytteen liiallisesta väkivallan käytöstä, sillä olisihan raiskausta yrittävä varmaan uskonut kaunista puhettakin.

    Nuo molemmat esimerkkini ovat muuten totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Tapsa, ja jos hento naisopettaja joutuu alakoululaisen pahoinpitelemäksi, kuten tänä syksynä on uutisten ja itsekin kuulemani mukaan käynyt pääkaupunkiseudulla, opettaja joka on vammautunut sairauslomalle, on itse ollut vaarassa saada syytteen, kun on mennyt väliin erottamaan riehuvaa lasta!

      Nämä tapaukset, joihin viittaan, ovat totta. Yhdelta opettajalta meni vatsakalvo puhki oppilaan potkusta.

      Poista
    2. Turhaa noita voimankäyttöjä on iltalehtien lailla hämärtää. Kuten laki sanoo: "...pienimpiä mahdollisia voimakeinoja käyttäen."

      Pullavarasta ei saa ampua.

      Poista
    3. Eikä polkupyörävarastakaan saa ampua. Amerikassa näin voisi tapahtua, mutta ei toki Suomessa.

      Suomalainen poliisi on minusta neuvottelutaitoinen ja aika hyvä hoitamaan pullavarkaita psykologisella kiinniotolla. Eihän pullaakaan nimittäin saa varastaa, koska pullanleipoja voi olla köyhä yksinhuoltajaäiti.

      Poista
    4. Nimenomaan niin, että jokamiehen on syytä jättää kuvitelmiensa sankariteot ammattimiesten tehtäviksi. Harvoin naispoliisit mitään hentoisia ovat, jos ovat, jättävät sitten suosiolla tilanteen muiden hoidettavaksi.

      Sellaisissa taltuttamistehtävissä väkisinkin omissa joskus kolisee, niinsanoakseni. Poliisilla on parhaat edellytykset niitä minimoida.

      Poista
    5. Pullavarkaita ei taida olla olemassakaan, sillä pullaa saa ilmaiseksi Hurstilta.

      Mutta kaljavarkaita on ja he ovat tulleet entistä röyhkeämmiksi, kertoo tuttu kauppias. Jos uskallat estellä heitä, saat nyrkistä tai syytteen - tai yleensä molemmat.

      Toki varaskin saa syytteen ja sakot, jos siis jää paikalle odottamaan poliisia, joka tulee kunhan ehtii. Mutta arvatkaapa, kumpi maksaa sakot, se varas vai varkauden uhri?




      Poista
    6. Varas saa sakot, ei välttämättä niitä maksa, eikä varmasti maksa, jos on ns. alan mies.

      Myönnän kyllä että ongelma on, kun ruikkukukko yrittäjä yrittää ottaa varkaan kiinni. Pakko sen on halolla lyödä, kun 50 kiloinen narkkari olisi muuten suorastaan pitelemätön.

      Yksi tuttu kauppias on kaksimetrinen. Ainakin kerran lähti soittamaan juoksukaljaa hakeneiden ovikelloa, joutuivat saaliinsa luovuttamaan melko nopeasti. Eikä siitä mitään syytteitä tullut eikä voinut tulla.

      Palaan vielä sen verran noihin isänmaallisuuksiin, että hieman sielusta ottaa kipeää jääkiekkoväen alituinen sotaveteraanien pilkkaaminen. Alituiseen vertaavat omaa leikkipeliään (Suikkanen tänään) heidän tekohinsa, pidän asiaa melko törkeänä.

      Poista
    7. Ei silti, tulee jääkiekossakin toisinaan miehistötappioita, ajattelin, kun joku latvialainen tai liettualainen jääkiekkotähti aivan hiljattain menehtyi yliannostukseen.

      Poista
    8. Tikkarivarkaitakaan ei taida enää olla? Kaikkea on yllin kyllin.

      Se vaan, että köyhyyden määritelmä on erilainen kuin ennen, jolloin se ensisijaisesti tarkoitti puutetta ruuasta. Nyt ihmisen tahtotila on laajempi, köyhyydeksi mielletään se, ettei ole varaa siihen, mitä halutaan, vaikka ulkomaanmatkaan tai Macin läppäriin.

      Poista
    9. Amerikassa jokamiehen vapaata aseenkanto-oikeutta selitetään siten, ettei oikeutta väkivaltaan voi jättää yksin viranomaisille. Se täytyy olla myös yksittäisellä vapaalla kansalaisella. Muuten uhkana on järjestelmän mielivalta.

      Länsimaisesessa demokratiassa tämä uhka on pieni, mutta kaikkialla muualla merkittävä.

      Huomaahan se monista tietyistä kulttuureista tulleista mamuistakin, jotka eivät luota pätkääkään suomalaiseenkaan poliisiin tai muuhun viranomaiseen. Me taas luotamme. Tiedämme, että he voivat olla vähän tyhmiä, mutta muuten enimmäkseen asiallisia.



      Poista
    10. Tapsa,

      minä ainakaan en pysty nielaisemaan tuota amerikkalaisten vapaan aseenkannon perustelua, että järjestelmälle, lähinnä poliisille, keskitetty aseenkäyttölupa voisi johtaa mielivaltaan.

      Toki siis voi, mutta vielä enemmän mielivaltaa uhkaa lisätä kai jokamiehen pyssynpaukutteluoikeus, kun kuka tahansa kansalainen voi kantaa asetta taskussaan yleisillä paikoilla. Virkavallan aseenkäyttö käy sentään läpi koko järjestelmän sääntöjen, kun sen sijaan yksilön aseenkäyttö voi käydä läpi vain pikaprosessin yhden yksilön äkkipikaisissa tai hätääntyneissä aivoissa.

      Poista
    11. Yhdysvalloissa tilanne perustuu paljolti historiaan, esimerkiksi lännen asuttamisen yhteydessä turvallisuudestaan joutui itse huolehtimaan, viranomaisia ei ollut. Epäluulo liittovaltiota kohtaan on erityisen suurta sisällissodan hävinneissä etelävaltioissa.

      Muutenkin ovat lapsekkaasti jämähtäneet historiaan. Yhä kuvittelevat Yhdysvaltojen olevan vapauden maa, kun eurooppalaiset aikanaan lähtivät sinne mm. uskonvainoja pakoon. - Vapaus toki on, sen omistaa iso raha.

      Poista
  30. Myymälävarkaita ei juurikaan ollut Virossa ennen 90-lukua koska tavarat olivat tiskin takana. Vieläkin myymälävarkaudet ovat ehkä puolet Suomen vastaavista. Sen sijaan henkilökunnan pölliminen on Virossa lähes viisinkertaista Suomeen verrattuna. Samansuuntainen tilanne on myös Englannissa ja USA:ssa.

    Tilaisuus tekee varkaan -sanonta ei ole aivan humppaa sillä motivaatio rikokseen aktivoituu kun "sopiva" uhri ja paikka ilmaantuu. Kaupunkien keskusta-alueilla "aktivoituvat" ja "aktiviteetit" tyypillisesti kohtaavat ja yksilökohtaiset ominaisuudet ajautuvat helposti ristiriitaan lain ja yleisen oikeustajun kanssa.

    Vanhan liiton toimintamalli, yhteisön sosiaalinen konrolli on ulkoistettu yleiselle valvonnalle, valvontakameroille, vartijoille ja poliisille ja kun se ei toimi niin joidenkin mielestä on oikeutettua vaatia kovempia rangaistukasia.

    Samaan hengenvetoon vaaditaan yksityisyyden piiriin kuuluvan valvonnan ja ohjeistuksen vähentämistä ja niiden puutteesta kontrollinsa menettäneiden sanktioiden koventamisesta ja mahdollisuudella oman käden oikeuteen.

    Sakkovankeuden poisto ei kuitenkaan ollut Braxilta oikea valinta koska jotkut kauppiaat ovat sakkorangaistusmenettelyn sijasta turvautuneet syyteharkintaan ja saattavat näin rikolliset vastuuseen teoistaan. Kauppaketju Kärkkäinen yrittää lätkäistä myymälävarkaille vielä 500 euron lisälaskun vartiointikuluista.

    Kovin selkeitä ja pitkäaikaisia tutkimustuloksia myymälävarkauksien syistä, saati ilmoitusalttiuden ja kiinnijäämisriskin lisääntymisestä tai taloudellisista muutoksista, ei kuitenkaan ole. Japanissa on todettu mm. vanhusten lisääntyvistä myymälävarkauksista ja Suomessa myös perheenäitien liittymisestä tuohon joukkoon.

    VastaaPoista
  31. Mika Niikko, neljä eri tuomiota
    Pentti Oinonen, törkeä rattijuopumus
    Ville Vähämäki, rattijuopumus
    Teuvo Hakkarainen, puitten luvaton kaato, ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle
    Eero Lehti, ennakkoperintälain rikkominen
    Veltto Virtanen, liikennerikkomus
    Kike Elomaa, kaksi rekisterimerkintärikosta
    Jyrki Katainen, asiakirjaväärennös
    Jari Vilen, gradukopiointi
    James Hirvisaari, rasismi
    Jussi Halla-aho, uskonrauhan rikkominen
    Taru Tujunen, myymälävarkaus
    Jan Vapaavuori, pahoinpitely, varkaus ja rattijuoppous
    Ben Zyskowicz, vahingonkorvaus valvonnan laiminlyönnistä
    Kimmo Sasi, liikenteen vaarantaminen, kuolemantuottamus
    Suvi Linden, jääviysongelma
    Sirpa Pietikäinen, rattijuoppous
    Ilkka Kanerva, törkeä lahjus
    Petri Salo, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kunnianluokkaus
    Harri Jaskari, laiton uhkaus
    Olli Nepponen, rattijuopumus
    Kauko Juhantalo, tuomio valtakunnaoikeudessa
    Timo Kalli, rikkoi vaalirahoituksesta annettua lakia.
    Kari Häkämies, pahoinpitelyjä.
    Harri Jaskari, tuomio laittomasta uhkauksesta.
    Olli Nepponen, tuomio rattijuopumuksesta.
    Piia Noora Kauppi, tuomio törkeästä liikenteen vaarantamisesta.
    Sirkka-Liisa Anttila, tuomio perättömästä lausumasta.
    Mikko Alatalo, tuomio huumeiden käyttörikoksesta.
    Silvia Modig, tuomio törkeästä rattijuopumuksesta.


    On merkittävää huomioida, etteivät ylläolevat "rikolliset" ole murentaneet oikeusvaltion sitä periaatetta, että rikokset ovat ensisijaisesti rikkomuksia yhteiskuntaa ja sen sääntöjä vastaan ei uhrien puolustaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos joukossa on kymmenen synnitöntä, Herra, niin pelastatko Sinä valtakunnan?

      Poista
    2. Yleisintä näyttää olevan rattijuopumus.

      Erityisen pahana pidän kyllä tuota perätöntä lausumaa, se on raskauttava synti, hyi olkoon tuommoista kansanedustajaa. Anttilaska on ennenkin valehdellut. Väitti että heidän navetassa on kaikki hyvin.

      Gradukopiointi menee myös ankariin synteihin, joita en tahdo katsoa sormien läpi. Perätön lausuma ja tieteellisen työn varastamaninen osoittavat niin pitkälle vietyä kavaluutta, että vilu tulee.

      Sen sijaan jopa rattijuoppous tai toisen läimäyttäminen eivät osoita vastaavaa pitkän linjan kavaluutta, vaan pikemmin äkkipikaistusta ja hairahtumista. Kamalinta on harkittu rikos, pettäminen ja kavaltaminen.

      Poista
    3. Tuossa joukossa Halla-aho on pyhäkoulupoika.

      (No, sananvalinta ei tainnut osua ihan nappiin.)

      Poista
    4. Googlasin uteliaisuuttani, että jokaisen sikafarmarin rintava unelma, Sirkkis, on saanut tuomionsa parikymppisenä typynä, vuonna 1965.

      Joillakin ne nuoruuden hairahdukset vain kulkevat ikänsä mukana, toiset taas ovat rikoksensa sovittaneet kun tuomio on lusittu, mm. murhamiehet.

      Poista
    5. No juuri tuota mietin, kun listaa silmäilin. Ihminen on leimattu loppuelämäkseen, kun tuommoinen raskauttava lista on nettiin säilötty.

      Minä olen itsekin tunnustanut julkisesti blogissani ajaneeni huppelissa kansankynttilä kyydissäni kotiin, yhdeltä kyläreissulta, jolla yllättäen tarjoiltiinkin drinkkejä. Onneksi en ajanut kenenkään päälle, vain lumipenkkaan peruutin, kun piti mennä ykkösellä eteenpäin. Me vain kikatettiin hillittömästi vailla alkeellistakaan vastuuntuntoa ja lähdettiin ajamaan kohti keskustaa.

      Eli listassa oltaisiin, jos käry olisi käynyt.
      Luulen, että ihan kaikki tämän lukijatkaan eivät ole puhtaita pulmusia.

      Poista
    6. Olen syyllinen!

      Listaa on tehty melko laajalla skaalalla, "pirulaudan" sanomista kirkonmenojen aikaan ei sentään ole listattu.

      Alatalon nuoruuden hashiksen polttelu on mielenkiintoinen, eikös se ollut niin, että välit Veltto "mikäihmesekoulutuksenioikeastion" Virtaseen menivät, kun tämä lirutteli housuihinsa ja puhui liikoja.

      Sirkka-Liisa taisi nuoruudessaan todistaa veljensä puolesta. Sellaisen laskisin normaaliin kepulaisuuteen kuuluvaksi: "kaikki kuuluu meille!"

      Hakkaraisen kirkkohopeiden varastamiset listasta puuttuvat.

      Todelliseksi mädäksi omenaksi paljastui Kauko Juhantalo, teoistaan suoraselkäiset ja rehelliset Kankaanpään kepulaiset palkitsivat hänet äänestämällä erottamisen jälkeen uudestaan eduskuntaan.

      Onko Tapsa ihan tosissaan sitä mieltä, että murhamiehen hakiessa keskeiseen poliittiseen tehtävään, hänen kaikki tekonsa ovat sovitetut, eivätkä ne enää missään julkeasti putkahtele esiin? - Minusta kun tuntuu, että kyllä kioskinmyyjäksi pääsy on vaikeaa.

      Valjakkalan kaltaiset psykopaatit toteuttavat itseään loppunsa saakka. Mistä tulikin mieleeni Natural Born Killer, Late, joka loogisesti on nytemmin, vielä vankilassa ollen, ryhtymässä saarnamieheksi ja sielujen parantajaksi. - Hänestä voisi olla poliitikoksi.

      Poista
    7. Sirpa Pietikäisen rapajuoppous oli harmin paikka, yksi erittäin erittäin harvoja pääsääntöisesti fiksuja kokoomuslaispoliitiikkoja.

      Poista
    8. Törkeä lahjus, mikä törkeä lahjus, mutta kuka lyö kanssani vetoa siitä, että Ilja Kanerva astelee syyttömänä ulos oikeussalista, kun se aika koittaa?

      Ja Andy Kaikkonen.

      Poista
    9. Eihän näiden rötöstelijöitten perässä pysy enää. Luulin jo, että Kanervan ja Kaikkosen jutut on käsitelty ja miehet syyttömiksi todettu.

      Kaikkosen tekemiset ovat sikäli harmillisia, että perhe menetti niiden myötä adoptio-oikeutensa ja jää niiltä osin lapsettomaksi, vaikka Satu Taiveaho jättäytyi jo äitiyttä varten pois kansanedustajan työstä. Tässä näkyy selvästi se, miten julmaa rikolliseksi kirjaaminen voi olla. En hetkeäkään epäile, etteikö Kaikkonen voisi olla hyvä ja vastuullinen isä.

      Kanerva-rassuakin veti silmänkääntäjnainen Noora Karma höplästä, peräti rumasti. Mauton temppu vedättää toinen frakissa kanveesiin.

      Poista
    10. Maailmalla kuuluvat valmistavan sellaisia hyvin luonnollisen tuntuisia nukkeja, sellaisia jotka itkevät ja pissaavat sekä kakkaavat housuihin.

      Ja ainahan Satu voi hoitaa Andya.

      Poista
    11. Jos toinen tyrkky höynäyttää toista tyrkkyä niin kenen on syy?



      Kanerva-ressukasta kannatta lukea:

      http://www.vastapaino.fi/vp/Pikku_jattilaisia_5._luku.pdf

      Poista
    12. No mutta Riku, nyt olet tuhma. Poliitikkokin on ihminen, kärsivä lähimmäinen. Minua säälittää kovasti se, että jostain ihme rahalahjusjutusta on tuommoisia seuraamuksia. Turpiinvetäjät saavat Suomessa taatusti ottolapsiakin, mutta mayeriassa erehtyneille ei anneta ikinä anteeksi.

      Poista
    13. Samat sanat anonyymille, poliitikkokin on vain ihminen, jolle luvattu asia sopisi pitää, vaikka onkin silmänkääntäjä eli huijari. Oli sovittu, että ei hypnoosia, ja sitten poliitikko on kuitenkin kanveesissa. Satuin jopa näkemään tämän episodin ja kuulemaan poliitikon sanat ja näkemään hänen epäröivän ilmeensä.

      Poista
    14. Minä mitään ilkeä ollut, nauratti pirusti, kun ajattelin, kuinka Andy huutaa: "Saa tulla pyyhkiin!"

      Poista
    15. Siis "materiassa erehtyneille" tuolla piti lukeman.

      Hyi hyi Riku, nyt pyyhitään sulta kohta nenu.

      Poista
  32. Kansanedustajien rötöslistan kattavuus ei ollut itsetarkoitus vaan, että siitä huolimatta . . .

    Asia on ehkä kuitenkin merkittävä sillä eduskunnan historiassa 45 kansanedustajaa on tuomittu rikoksesta ja se että Kristillisdomokraatit ovat ainoa puolue jonka kansanedustajalla ei ole rikostuomiota. Käräjäoikeudessa ei todellakaan anneta tuomioita pienennimmästä rikkeistä kuten näpistyksistä, kiroilusta puhumattakaan, kuten Riku Riemu epäilee.


    Vaikka kansanedustajalle ei ole muita pätevyysvaatimuksia kuin että hänen "tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä", niin gallupeissa moitteettomuuden vaatimukset ovat yli 90 % luokkaa.

    Kattavampi lista löytyy Wikipediasta "Luettelo rikoksista tuomituista kansanedustajista".

    VastaaPoista
  33. Kansanedustajan tulisi tietysti olla nuhteeton. Vaan kuka heittää ensimmäisen kiven? Mitä kaikkea ihmisillä onkaan kontollaan, kenenkään tietämättä?

    En tiedä, onko parempi ihminen sekään ihminen, joka naureskelee nopeussakkojensa määrällä tai se, joka höynäyttää verottajaa tai joka palkkaa verosuunnittelijan etsimään kaikki mahdolliset porsaanreiät - laskelmoitua kieroutta! Tai se sairaanhoitaja tai opettaja tai myyjä, joka varastaa työpaikaltaan milloin mitäkin tai se, joka käyttää sosiaalitukia väärin. Monenlaisesti voi ihminen hairahtua kaidalta tieltä. Puhdas on ani harva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointti ei yhä edelleenkään ole se, kuka mitäkin rötöksiä ja rikkeitä tekee, vaan miten laki&järjestys nämä asiat ratkaisee.

      Poista
    2. Pointti tässä blogissa on aina ihmisen tekemisissä.

      Lakikin on ihmisen aikaansaannos.

      Poista
  34. Murhamies-Late onkin mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten homma toimii. Medioissa hehkutetaan, kuinka tunteettomasta monimurhaajasta on tullut uskova saarnamies, miten ihanaa.

    Rivien välistä voi kyllä lukea, että sama luonnevikainen kaheli siellä leveilee. Aitoa katumusta en ole jutuista havainnut, pikemminkin uskonsoturin ylpeyttä. Uskon Rikun profetiaan, että Late istuu vielä valtiopäivämiehenä. Mutta mikähän olisi puolue?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskoisi, että Latelle on tärkeää mikä puolue, kyse on pikemminkin siitä, mikä puolue ehtii ensin kysymään.

      Puoluesihteerien kannattaa kuitenkin olla varma sitoumumisen tasostaan, on hyvä muistaa, että Benito Mussolini oli kiihkeä sosialisti, kunnes erehtyivät potkimaan hänet pois puolueesta. - Heistä ehti moni roikkumaan kovennettua ennen Mussolinia.

      Ei millään uskoisi, että Laten uralle kirkkokunnat tai politiikka olisivat ainoat vaihtoehdot, vaikka epäilemättä ovatkin hänelle luontaisia. Yritysjohtaja, pankkimies, EK:n tiedottaja - vain taivas on Latelle rajana, hänen jalkojaan eivät niinsanoakseni turhat painot paina.

      Poista
  35. Suomalaisella miehellä on vielä petrattavaa sillä Britannian kovin "ottaja" on nainen. Parhaimmillaan tuo 31-vuotias työtön yksinhuoltaja siemaisee lähes 30 pinttiä päivittäin, siis, 16 litraa. Tosiasia vielä kuitenkin on että kaikkialla maailmassa miehet juovat viinasta suurimman osan.

    Tai, paremminkin on kysymys sosiaalisesta ominaisuudesta, biologisen sukupuolen sijaan. Yksilöinä molemmat sukupuolet kun näyttävät pystyvän huimiin suorituksiin. Maailmanlaajuisesta kartasta selviää kertakatsomalla missä sitä viinaa vedetään oikein kaksin käsin.

    http://www.economist.com/blogs/dailychart/2011/02/daily_chart_global_alcohol_consumption?fsrc=scn/tw/te/dc/drinkinghabits

    Vaikka suomalaisia syytetään humalahakuisesta juomisesta niin raportissa on mielenkiintoinen seikka runsaasta kertajuomisesta. Se on runsainta "Kyproksen, Hollannin, Bulgarian, Viron ja Suomen miehillä ja Itävallan, Bulgarian, Latvian, Hollannin ja Tanskan naisilla."

    WHO:n raportti pitää Suomen 2000-luvun sekoilua alkoholipolitiikassa varoittavana esimerkkinä. Räsäsen vaatimukset kiristää alkoholipolitiikka nojaa tietysti suomalaisten tiukkoihin asenteisiin humalajuomista kohtaan, tosin viime vuosina se onkin höllentynyt jonkin verran, joten Räsänen iski viime hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kymmenen prosenttia populasta juo ehkä yhdeksänkymmentä prosenttia kulutetusta alkoholista. Tilastoja tutkiessa tulisi olla tarkka siitä mitä ne oikesti kertovat.

      Minäkin olen yrittänyt puoleni pitää, viinaa tosin melko harvoin, talvella vielä harvemmin.

      Minulla on joka tapauksessa asiasta aika pessimistinen kuva, jonkinlainen riippuvuussuhde alkoholiin on valtaosalla kansalaisista, näin väitän.

      Ja tasa-arvo etenee tässä asiassa huolestuttavaa tahtia. Feministit kun ajavat naisten etuja, voisivat alkaa tutkimaan, kuinka naisten lomottamista saataisiin vähennettyä.

      Poista
    2. Ilmankos olenkin aina tykännyt bulgariattarista, latviattarista, hollannittarista ja tanskattarista!

      Totta puhuen eniten tykkään katsella Riian kesäisellä kadulla tallustelevia latviattaria. Totisessa ilmeessä, asiallisessa olemuksessa, topakassa varressa ja lantion kutsuvassa keinahtelussa on jotain ristiriitaisen koskettavaa.

      Poista
    3. Anonyymi puhuu kauniisti sosiaalisesta ominaisuudesta, kun tahtoo selittää miesten suurempaa alkoholinkulutusta.

      Ei se mikään sosiaalinen ominaisuus ole, vaan tyypillistä miesten vastuunpakoa kotoa kapakkiin. Nainen ei pääse, kun on jälkikasvu helmoissa ja kotityöt tekemättä. Tämä vanha roolimalli selittää miesten suuremman "vapaudenkaipuun" ja ryypiskelyn.

      Poista
  36. Mielenkiintoinen adeknootti on että Sastamalan seurakunta kielsi "Veteraani iltahuudon" esittämisen veteraanin siunaustilaisuudessa v. 2009.

    VastaaPoista
  37. Niinkö? No jos laulu ei ollut tarpeeksi jumalinen ja kirkkokäsikirjan mukainen. Mitä siitä nyt tulisi, jos siunaustilaisuuksissa alettaisiin esittää vainajan toivelauluja? Minullakin on tapana maata kesäisin laiturilla kaislojen suojassa ja kuunnella meren lahden yli korviini kantautuvaa kirkkolaulua vastapäiseltä rannalta. Eniten tykkään Oi herra jos mä matkamies maasta, mutta kuuntelisin kyllä kernaasti Veteraanin iltahuutoakin.

    VastaaPoista
  38. Tuon iänikuisen Edvin Laineen sijaan, voisivat muuten välillä esittää Rauni Mollbergin version. Hän kuitenkin oli ehkä suurin suomalaisista koskaan eläneistä ja vaikuttaneista elokuvantekijöistä.

    Klassikoista on muuten usein mielenkiintoisia käsityksiä, törmäsin tällaiseen kirjallisuudenopiskelijan blogiin, jossa kertoo Seitsemästä Veljeksestä: "Tämä artikkeli mullisti hiukan minuun iskostuneita käsityksiä Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä. Monesti tämä Kiven pääteos on haluttu esittää joko naiivina ´poikaromaanina´ tai hiukan homomaisia piirteitä saavana kasvuromaanina."

    Hermot eivät riittäneet lukea, onko mahdollisesti opiskeluissaan tuon viitisen vuotta vanhan kirjoituksen jälkeen jotain oppinut. Epäilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan omiani: varmaan on oppinut, mutta tuskin ymmärtänyt.

      "Kaiken olen lukenut ja oppinut, mutta mitään en ole ymmärtänyt!"

      Poista
    2. Näin minäkin olen ymmärtänyt.

      Poista
    3. Eikös ne tänä itsenäisyyspäivänä esittäneet molemmat Tuntemattomat, Laineen ja Mollen, näin olin lukevinani lehdestä, katsonut en kumpaakaan tällä kertaa.

      Poista
    4. Totta puhuakseni minulla ei ole toimivaa televisiota ollut puoleen vuoteen. Ei se mikään ohjelmallinen julistus ole, mutta vaihtoivat silloin antenniverkon kaapeliverkkoon ja minulla on vanha laatikkomalli.

      Hyvin vähän olen kaivannut, mutta joku kerta kun tulen sille tuulelle, käyn ostamassa uuden tai sitten pelkän digiboxin.

      Mollen version haluaisin uudelleen katsoa, kun elävästä arkistosta katsoin haastattelunsa. Olen minä versionsa useita kertoja nähnyt.

      Poista
  39. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän huomaan tietäväni. Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän ymmärrän.

    Eiköhän tuo ole kaiken viisauden alku ja juuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se varmasti on. Minä olen pyrkinyt lisäämään ymmärrystä tiedon kustannuksella, vaikka sellainen ei erityisen trendikästä olekaan.

      Jos totta puhutaan, ketään ei vie eteenpäin tieto siitä, onko Marsissa paskaa tai vettä.

      Poista
    2. Kari Enqvist epäilemattä - Nurmion Punaisen planeetan Eno - tietää kaiken, mutta miksiköhän se on niin vihainen? - Pimppuun keskittyminen saattaisi olla epäasiallinen neuvo.

      Turun Tonttu, Esko Valtaoja, on kirjoittanut hienon kirjan kaikesta. En sitä ole lukenut, mitä minä sillä tiedolla tekisin, miten parrasta kirput poistetaan. - Ei parta pahoille kasva, minä en muutenkaan ole viitsinyt kasvattaa.

      Poista
    3. Valtaojan ja etenkin Enqvistin dilemma on se, kuinka ette ole sitä muka huomanneet, ettei kumpikaan ole yksinuottinen tiedeuskovainen tiedemies, vaan molemmat ovat kutsumuksensa pelkuruuttaan hyljänneitä runoilijoita!

      Poista
  40. Toisaalta tiedonmuruset ovat hauskoja, ihan irrallaan. Herkuttelen väliin neliosaisella Emännän tietokirjasarjalla, 1930-luvulta. Tässä pari poimintaa.

    Alushousuihin (naisten) tarvitaan kangasta 1,30 metriä. Lahkeeseen kannattaa kiinnittää kuminauha.

    Irtolainen on henkilö, joka kuljeksii työttömänä ja viettää huonoa elämää. Hänet saa viranomainen pidättää ja määrätä yleiseen työhön.

    Veneeriset taudit - niiden aiheuttama tuho ja onettomuus on hirveä. Yksi näistä on pehmeä haava eli pehmeä shankkeri. Gonorrea uhkaa erityisesti pikkutyttöjä välillisen tartunnan kautta.

    Että tämmöistä.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisista tiedonjyvistä toki tykkään. Ongelmani vain on ollut liiallisen rihkaman ja höpöhöpön kasautuminen aivoihini.

      Turha minulta on kysyä, kuka on kenkin vaimo tai kuka ketäkin panee, olen minä sen lehdistä lukenut ja tiedän vaikka kuinka yritän unohtaa!

      "Gonnorhea uhkaa vallitsevan kulttuurin vuoksi erityisesti miehiä, nurkissa kyyhöttävät tyttelit ovat vaarassa, jos johonkin osaa ottavat!"

      Poista
    2. Panemisen pakkohan on myös naisilla, vai vieläkö feministit joiltain osin sellaisen kieltää?

      Poista
    3. Olen antanut itseni ymmärtää, että feministit ovat varsin panemismyönteisiä, jopa enemmän kuin vanhoilliset siskonsa, koska he - feministit - tahtovat myös naisten saavan nauttia tästä mainitusta toimenpiteestä, täysin rinnoin ja vapautuneesti, itse valiten, vähän niin kuin miehetkin. Pakko-sana joutaa kyllä romukoppaan!

      Poista
    4. Hmmm...tarkoittaisikohan tuo, että minäkin viimein, näin vanhoilla päivilläni saisin valita?

      Poista
    5. Hyvä on sitten. Minä otan sitten sinut Iines, kuinka pian saat astiat tiskattua, lattiat lakaistua ja matkustettua tääne?

      Poista
    6. Vetkutan aina kauheasti mattojen tamppoota ja imurointia, joten kyllä se vähän kestää. Tiskikone pyörii juuri, mutta pyykinpesu on edessä. On vasu täynnä pestävää. Punttihousujakin vissiin 12 paria, vaaleanpunaisia, vain osassa pitsireunus. Että tämmöinen paketti.

      Emännän tietokirja kertoo, että kosiskeleviin miehiin tulee suhtautua varauksella, ovat usein epämääräistä sakkia.

      Poista
    7. Emännän tietokirjasta kannattaa katsoa!

      Poista
  41. Että tämmöistä.

    VastaaPoista
  42. Meillä kaikilla lienee melko yhteneväiset käsitykset Johan Bäckmanista.

    Hän toi kuitenkin esiin lasten huostaanotot, joista jostain syystä paljastuu koko ajan yhä uusia ja uusia merkillisiä asioita.

    Villi länsi mieleeni tulee, kun sosiaalijohtaja sanoo lakia rikottuaan, että se oli lapsen etu.

    Sääliksi käy ihmisiä, jotka tuolla tavalla jäävät rikollisten jyrän alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri lueskentelin nettilehteä, jossa kerrottiin, että lastensuojelu ei puuttunut tarpeeksi ripeästi tuohon tapaukseen, jossa isä ja äitipuoli tuomittiin juuri eilen 11 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen lapsen julmasta kidutuksesta.

      Lastensuojelutapaukset ovat herkkiä ja erityisen hankalia kaikille osapuolille. Uskon, että lapsen etu on kuitenkin se asia, jonka tulee olla tärkein, kun asioita arvioidaan - sanoivat vanhemmat sitten mitä tahansa. Jos lapsessa on selviä merkkejä pahoinpitelystä, painaa se enemmän kuin vanhempien sana.

      Selvää on sekin, että virheitä tapahtuu. Ei oteta huostaan, ja sitten lapsi kuolee tai kituu lisää, otetaan huostaan tarpeettoman ärhäkästi. En totisesti kadehdi lastensuojelun työntekijöiden työtä. Toivoa vaan sopii, että alalla on riittävän koulutuksen saaneita päteviä henkilöitä eikä mitään satunnaisia pätkätyöntekijöitä, joilla ei ole alan riittävää psykologista osaamista.

      Poista
    2. Sosiaali- ja terveysjohtajalla luulisi olevan riittävän koulutuksen, ilmeisesti ei ole, koska hänelle ei ole opetettu: "ei saa rikkoa lakia, ei saa rikkoa lakia!"

      Lapsen edusta emme tiedä, on vain rikoksentekijän lausunto asiasta.

      Poista
  43. Linkkisi jutussa on varmasti tehty virheitä, koska tuomio on jo annettu ja viranomainen saanut rapsut. Sain silti vaikutelman, että virkailija on toiminnallaan ajatellut lapsen parasta, sen käsityksen mukaan, jonka varassa hän on ollut. Jutusta ilmeni, että tarve huostaanottoon oli ilmeinen, eli lapsi oli ollut vaarassa.

    Huostaanotto pitää kuitenkin purkaa, jos vanhemmat ja huostaanotettu sitä pyytävät. Näin ei käsittääkseni ollut menetelty ja siitä rapsut. Ilmeisesti virkailija oli uskonut lapsen olleen vaarassa, purkamispyynnöistä huolimatta. No, nyt hän maksaa juridisesta virheestään mm. tuntuvilla sakoilla.

    Mieleen tulee tässä vain se, että lapsi rakastaa lyövääkin vanhempaansa, vaikka olisi vaarassakin. Juuri tähän perustuu se, että lapsi ei yleensä koskaan kantele itse huonosta kohtelustaan.

    Mutta siis, virheitä tapahtuu, myös siinä, ettei oteta huostaan kun pitäisi. Tilanteet ovat kaikki erilaisia ja mielessä pitäisi pitää vain lapsen hyvinvointi.

    VastaaPoista
  44. Osaamattomuutta ja piittaamattomuutta johtajalta osoittaa se, että asia olisi vaatinut vain oikeuden hyväksymisen, joka tuskin tuollaisessa kauaa kestää.Lisäksi tuomittu osoitti ylimielisyyttä esittämällä oikeudessa, ettei tällaisesta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.

    VastaaPoista
  45. Tuo se virhe tietysti on, ettei huostaanoton jatkamiselle haettu oikeuden hyväksyntää. En silti havaitse virkailijan puheen perusteella ylimielisyyttä hänen puheessaan, enkä jaksa uskoa, että jollakulla riittäisi motiivia tietoisesti toimia väärin, jos se olisi lapsen edun vastaista. Puhun siis yleisesti, en oikeastaan tästä tapauksesta, koska vaitiolovelvollisuuden vuoksi mediakaan ei saa tarkkoja tietoja sosiaaliviranomaisen motiiveista. Jos niitä on, niitä ei saa kertoa vaikka sataisi sontaa niskaan.

    Itse jään miettimään sitä, että aiheelliseksi mainittu huostaanotto tapahtui kesäkuussa ja heti kesällä vanhemmat halusivat kumota sen. Oliko tuossa kenties parissa viikossa ehtinyt heissä tapahtua mitään muutosta siinä, miten he pystyvät jatkossa lastaan kohtelemaan? Pikaparantuminen? Vanhempien vaatimat satojentuhansien korvaukset tuntuvat lisäksi kummallisilta.

    Nämä tapaukset ovat vaikeita, ja on paha mennä syyttämään oikeastaan ketään, koska suurin osa motiiveista ja taustoista jää aina salaiseksi.

    VastaaPoista
  46. On mahdollista, että lapsen etu toteutui. Omankädenoikeus ei kuitenkaan ole hyväksyttävää.

    Senkin tiedän, ettei tällaisten uutisointien perusteella kannattaisi kovin jyrkkiä kantoja ottaa, yleensä pruukaavat olemaan sellasia, että joku asia saattaa pitää paikkansakin. Kun toimittajalle sanoo "kissa", lehdessä lukee "hevonen".

    VastaaPoista
  47. Ei olekaan hyväksyttävää, ja erikoisesti sosiaalivirkamiehen tulee työssään noudattaa lakia pilkuntarkasti. On vain yksi poikkeus: lapsen välitön hengenmenon tai pahoinpitelyn uhka, jossa ei ole aikaa odotella oikeutta. Tässä ei kaikesta päätellen ollut sellaisesta kyse, koska oikeutta ei haettu koko pitkän huostaanoton aikana. Tapaus on tietysti kummallinen, ja siksi juuri mielessään hakeekin motiiveja myös virkailijan käytökselle.

    VastaaPoista
  48. Viimeinkin koitti se surun päivä, että koulutusasioissa maailman priimuksena komeillut Suomi tipahtikin hännänhuipuksi, näin luin keltaisesta lehdistöstä.

    Elikkäs tuota noin tuoreet mamumme ovat kuulemma maailman huonoiten koulutettua joukkoa. Tätähän persut ja muut rasistit ovat väittäneet jo vuosia, mutta ovat kuulemma valehdelleet.

    Olisiko tässä osasyy siihenkin, mikseivät työnantajamme kilvan palkkaa mamuja töihin, vaikka kuinka kannustetaan? Eikä siis siinä, että hakijan nimi on Mustafa, kuten pelätään?

    VastaaPoista
  49. Näinhän se on, Tapsa. Harvoin suuresta maailmasta kovin koulutettua väkeä tänne Pohjan perukoille eksyy onnentähteään etsimään.

    Vika on vain ja ainoastaan Suomen. Lyön rintoihini ja sanon: tätä olen aina paasannut: miksi maahanmuuttajille ei järjestetä heti kielikoulutusta. Kieli on tärkein väline oman elämän hallintaan, hyvään tulevaisuuteen ja jopa valtaan, jos yksilö niin tahtoo.

    On surkeaa lukea, miten maahanmuuttajat joutuvat odottamaan kuukausitolkulla, jopa vuositolkulla kielikoulutusta, ja sitten kun sitä saa, opetus on vähäistä ja tehotonta. Samalla kielikoulutuksen kanssa maahanmuuttajat voidaan perehdyttää suomalaisiin perinteisiin ja maan tapoihin, mm. siinä, että naisella on meillä samat oikeudet kuin miehillä - ja niitä tulee kunnioittaa, jos täällä asuu. Nainen saa mennä mieslääkärillekin ilman aviomiehen mukaantuloa. Ja sen huivin voi vaihteeksi kietoa vaikka lanteilleen tai kaulaansa.

    VastaaPoista
  50. Mutta millä tavalla muka Urhea Temppu Selassie Tuliotso ja Kalliope Ruuti Rosabella Tennessee ovat parempia kuin Uncas Karhunpoika Armaani-Sälli ja Macadamia Talisha
    Pajunkissa?

    Edelliset onnelliset pääsisivät työhaastatteluunko ja jälkimmäiset onnettomatko eivät? Kysynpä vaan.

    VastaaPoista
  51. Heh, Tapsa, luin saman jutun iltapäivälehdestä. Nauroin juttua makeasti ja kirjoitin sinne kommentin, mutta eihän sitä julkaistu!

    Tuliotson äiti vastaa hivenen tuohtuneena naureskelijoille, että Tuliotso on toinen nimi - ihan kuin sen olet sijoittanutkin. Ja lapsi lienee kantasuomalainen. Selassien ehkä ei ole, joten turhaan sitäkin on naurettu.

    Joku tyttö oli saanut nimekseen Ruuti, ja tätäkin joku juntti naureskeli. Oikeastihan Ruut on suomeen sopeutumaton lainanimi, ja tuommoisiin konsonanttiloppuisiin sanoihin liitetään suomessa usein loppuvokaali i. Nimi on siis analogisesti johdettu ja hieno nimi. Voisin itse antaa tyttäreni nimeksi.

    Jutun ydinhän oli osoittaa erikoisia nimiä junttien naurettavaksi, ja siinä se onnistui. On kieltämättä olemassa hupaisia nimiä, jotka aiheuttavat kiusaamista. Mutta kaikkineen, parempi kantaa erikoista nimeä kuin olla luokan kuudes Elias tai Emma.

    VastaaPoista
  52. En malta olla lisäämättä noista nimistä, että on aika mielenkiintoista, miten nuo nimirimsutkin muuttuvat.

    Nyt moni ehdottaa harvinaisten ja hupaisten nimien sarjana tätä rimsua (saman perheen lapset): Anna Aina Rauha Kai Kille Usko Ville, kun se ennen oli tämmöinen: Anna Aina Rauha Matt Kusta Ville. Eli lounaismurteittain sitä hoettiin. Eihän Kille edes ole nimi, paitsi kissan tai koiran.

    VastaaPoista
  53. Johnny Cash teki aikoinaan kappaleen "Boy Called Sue", jossa isä risti lapsensa tytön nimellä, jotta tämä oppisi pitämään puolensa ainaiselta kiusaamiselta. Jukka Virtanen suomensi kappaleen olemaan "Poika Nimeltä Vee".

    Muta kai vielä nykymaailmassakin kyseisten nimien antajia kohtaan voidaan soveltaa jotain pakkohoitopykälää?

    VastaaPoista
  54. Minä aion kyllä edes jollain tavalla Mikko Alastalon-salissa keskusteluuun. Aion sen kirjastosta hakea ja lukea edes osan. Ainakin ensimmäisen ja viimeisen lauseen ja vähän sieltä välistä. - Saas kattoo, kuinka mun käy!

    Jos en muuta keksi, sanon että tosi hyvä kirja, mutta liian vähän kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tästä Einesbaariin ja sinä olet sitten kolmas, joka lukee Alastaloa. Pitäisiköhän minun hankkia nettijakeluun niitä Olen lukenut Alastalon -paitoja? Lahjoittaisin sellaisen sitten kaikille, jotka sanovat lukeneensa opuksen ja vastaavat oikein Alastaloa koskeviin tenttikysymyksiin?

      Poista
    2. Somasti sattuukin, että tämän kuuluisan piipunvalitsijan, vakaan ja miehekkään Härkäniemen etunimet ovat Malakias Afrodite.

      Sitä piipunvalintaa kestää muuten noin sata sivua. Mutta vielä hupaisampaa on se, että luvun, jonka nimi on Pukkila siirtyy ovensuusta penkille, mitta on viisikymmentä sivua. Tässä vauhdissa Päätalo paljastuu hätähousuksi, jollainen hän muuten sanojensa mukaan oikeassa elämässä olikin.

      Poista
  55. Poika nimeltä Päivi?

    Ja onhan Raunikin oikeasti tytön nimi, Rauni Mollberg. Vieno on naisen nimi, ja silti on mies-Vienoja, tässäkin pikkukaupungissa. Kaino sitten taas on miehen nimi, vaikka vaikuttaa naisennimeltä. Putkimieheni isä oli Kaino. Ja Kainon veljenpoika oli Untamo, mikä nauratti minua lapsena kovasti, koska Untamo oli ikätoverini. Maailma on täynnä hassuja nimiä.

    Kauneimpia nimiä ovat vanhat intiaanien nimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku todellakin keksisi nyt, että pojan nimeksi voisi antaa vaikka Sulo, Armas tai Usko, niin siitähän kauhistuttaisiin, koska noin outonimiset joutuvat takuulla koulukiusatuiksi. Ja miksi muka Rauha on tytön nimi, eikä pojan? Lahja onkin ollut molempien.

      Poista
    2. Ugh, olen Uljas Kotka ja tämä on hyvä päivä ristiä teidäkin intiaaneiksi.

      Käy tänne: http://koululainen.fi/puuhaa/testit/mika-on-intiaaninimesi

      Poista
    3. Taisi valkonaama huijata taas punanahkaa... myy samaa tavaraa kaikille?

      Poista
  56. Täällä toinen: "Nimesi on Uljas kotka."

    VastaaPoista
  57. Hiipivä tiikeri! - Kyllä kouluopetus on hienoa, mistähän ne siellä Koululainen-lehdessä oikein tiesivät? - Ja mistä ihmeestä intiaanit tiesivät tiikereistä?

    No, tämä on tietysti myöhempien aikojen intiaanien nimiä. Olisi sieltä varmaan voinut tulla "Inkkarikasino" tai joku muu sellainen. Örveltävä intiaani?

    VastaaPoista
  58. Hejssan, kaikki,

    Riku - kauhuksesi minäkin olen sama inkkari! :) Tosin ehkä Disney-tyyppisesti enemmän semmoista vilkkaampaa sortimenttia, eli Pomppiva Tikru. :D

    Feministien seksuaalisuuskäsityksistäkin täällä ollaan puhuttu. Olen feministi, ja seksi - sopivan ihmisen kanssa - on intohimoni, nautinnollisempaa kuin mikään.

    Iines, osuit vallan oikeaan, kun arvelit, ettemme me femut nykyään ole torjuvia, ainakaan hyvän seksin suhteen. - Se, miten sen määrittelee, ja mitä se milloinkin ja kulloinkin ja kenenkin kanssa on, lienee vaihtelevaa ja tapauskohtaista, kaikkien ihmisten kohdalla.

    Jos unohdettaisiin luutuneet käsitykset feministeistä hauskanpidon rajoja asettelevina vanhoinapiikoina, ja kuunneltaisiin, mitä me oikeasti, ainakin nykyään, puhutaan?

    Miehistä minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, ja seksuaalisuuden medikalisointi koskettaa heitä varmaan enemmän (ns. "suorituspaineet") kuin meitä likkoja. Että jos vaan hengitellään kaikki rauhallisesti, ja otetaan ihmiset kaikissa asioissa tapaus kerrallaan (no pun intended :D).

    Ihan sivulauseena sanottakoon, että ex-mies piti minua "epänaisellisen halukkaana" ja "eläimellisenä" - olisin voinut kehittää tuosta trauman, mutta tällä järjellä ei ihan osunut isku maaliinsa. Satutti, kyllä, mutta ei peruuttamattomasti.

    Eli älkää pojat huolehtiko: feminismistä on moneksi! :)

    Ja myös meitä kaikkia tyydyttävän seksuaalisuuden puolestapuhujia riittää! Kokoja ei katsella eikä kelloon kurkita; nätisti osataan kertoa mikä milloinkin miellyttää erityisesti, ja ollaan itse vähintään yhtä aktiivisia. :) - Ja jos ollaan enemmän aktiivisia, ei tartte pelästyä; miehetkin saa sanoa ei. - Enkä ainakaan minä kaipaa aina koko hoitoa; orgasmoin kaulan suutelustakin, kun tilanne on oikea.

    - Ja välillä on kivaa ihan vain kuherrella, ilman sen kummempaa. :)

    Iines, mietin kyä sitä kirjoitustani; nyt vain tämä aivotärähdys tökkii, ja on se toiseen blogiin lupaamani juttukin tekemättä... Toisaalta sain kirjastosta ne aggressiiviset kehtolaulut, vaikken varmaan niistä erityisemmin kirjoitakaan. - En siis luovuta; jos ei ennen pyhiä, niin niitten jälkeen sitten!

    Kirjakeskusteluun en sano mitään, paitsi että luen mielisuosiolla kaiken mitä te kirjoitatte ja arvelette! Työhommissa on niin paljon faktatekstiä, ja välillä arki iskee tosi kovaa - luen huvikseni dekkareita, mutta ennen kaikkea tykkään hyvistä romansseista. En siis niistä vanhoista miehustan-repimis-jutuista, vaikka nekin välillä menevät, vaan nykyaikaisista, humoristista ja kiihottavista kirjoista.

    Että tämmöinen feministi. :)

    Kivaa iltaa teiteille! :)

    VastaaPoista
  59. Mukavaa iltaa itsellesi, Char!

    Toivottavasti alat olla kohta kunnossa.

    Char, nyt olen utelias. Puhut nykyaikaisista, humoristisista ja kiihottavista kirjoista. Olisiko sinulla tällaisista jokin esimerkki? Et varmaan puhu kotimaisesta kirjallisuudesta?

    Feminismistä on tosiaan moneksi. Eniten virhepäätelmiä tehdään edelleen feministin seksuaalisuudesta. Kun väitän, että feminismiin nimenomaan kuuluu ehkäpä normaalia suurempi kyky nauttia seksuaalisuudesta. Jos tämä asia olisi vähäpätöinen, ei naisen asemakaan niin kiinnosta. olenkin mieluummin sitä mieltä, jos hieman kärjistän, että feminismiä arvostelevat naiset ovat pikemmin niitä kylmäkköjä.

    VastaaPoista
  60. Hei Iines,

    taisin eilen keikkua liian pitkään ylhäällä, tai sitten särkylääkkeet olivat liian vahvoja, voin yöllä tosi huonosti. Mutta nyt pysyy taas ruoka sisällä!

    Ihmiset tietty kiihottuvat eri asioista; tuo Sarin mainitsema "Harmaan sävyt" tuskin olisi sellainen jymypaukku, jos ei S/M-leikit kiinnostaisi - ainakin ajatuksena tai fantasiatasolla - niin monia naisia. Minulle ei nappaa, ja kirjakin oli tylsästi kirjoitettu, minusta. Millä en siis tarkoita lytätä muiden lukijoiden kiihottavuus-käsityksiä, päinvastoin. - "Mammapornoksi" nimittely (en siis nyt tarkoita Saria, hän vain välitti tuon termin tännekin) taas loukkaa minusta niitä naisia, joista po. tarina on kiihottava. Miksei yhtä hyvin puhuta "pappadekkareista" esim. Reijo Mäen kohdalla? - Jonka kirjoista muuten pidän.

    Jude Devereaux kirjoitti eräässä kirjassaan, että romanttisia kirjoja lukevia naisia pidetään yhtä älykkäinä kuin porkkanoita. Ja että historiallisia romskuja kirjoittavilla pitää olla faktat tiukasti tallessa; palautetta tulee lukijoilta varmasti, jos erehtyy sijoittamaan esim. sakset väärälle vuosikymmenelle, tai väärällä vuosisadalla nimittää vaatekaappia garderoobiksi. - Hyvin oivallettu, sanoisin.

    Oma ehdoton suosikkini on Susan Elizabeth Phillips, josta olen jo maininnutkin, tosin mukavan palstanluku-kokemuksen yhteydessä. Häneltä on käännetty joskus 80-luvulla yksi kirja, joka oli sille ajalle tyypillistä Judith-Kranz-juttua (ei kiinnostavaa). Kirjailijana hän on kehittynyt huimasti, ja todella panostaa teoksiinsa; kaksi vuotta minimissään menee yhden saattamiseen painokuntoon.

    Ne ovat oikea kääntäjän painajainen, siksi en olekaan niihin itse tarttunut; huumori perustuu sanaleikkeihin ja 30-40-luvun screwball-komedioille tyypilliseen jännitteen rakentamiseen parin välille nokkelan dialogin avulla. Rakastelukohtaukset ovat riittävän graafisia kiihottamaan (minua), mutta eivät kiusallisia. - Bonuksena: hänellä on usein sivujuonena tarina esim. toisistaan etääntyneestä pariskunnasta tai muuten vaan vanhemmista ihmisistä, jotka löytävät uuden onnen. "Nobody's baby but mine" ja "Call me irresistable" tulevat noin nopeasti mieleen.

    Kaikille ne eivät sovi; eräs likkakaveri, joka ei ikinä lue romansseja, tyrmäsi yhden luettuaan sen pornoksi, mistä saatiinkiin aikaan kiinnostava keskustelu pornon ja erotiikan eroista. Siskoni pitää niistä kyllä, mutta sanoo suoraan, ettei puutteellisen kielitaidon vuoksi tajua tai huomaa kaikkia nyansseja.

    Jatkan kohta feminismistä vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkkeet ovat hirveitä! Itse en syö särkylääkkeitä ollenkaan, en edes Buranaa. Niillä kaikilla on sivuvaikutuksensa, ja yhteisvaikutuksensa muiden lääkkeiden, vitamiinien, ravintolisien ja jopa ruoka-aineitten kanssa. Eri asia tietenkin, jos loukkaa pahasti. Mutta esimerkiksi Sirdaludia en suuhuni pisätisi. Sain kerran kuurin selkäkipuun, ja yhden söin, toista en. Sirdaludhan on myrkkyä.

      Susan Phillipsiä en tunne lainkaan - luen romaaneja vain suomeksi, rakastan suomen kieltä. Ainoastaan runoja olen lukenut muilla kielillä.

      Poista
    2. Minä puolestani luen kurjan vähän suomalaisia kirjoja. - Työkieleni ja toinen kotikieleni on ollut ja on englanti.

      Yhtään suomalaista, eroottista, modernia ja hauskaa kirjaa en keksi. Sikäli olit siis oikeassa.

      Lääkkeistä sanon että aamen! Viime yön voin pahoin, tänään nukuin, lyhyttä kirjuuttelutaukoa lukuunottamatta, ja nyt taas valvon. Huoh. Onneksi huomenna on vapaapäivä!

      Poista
  61. Minä tosiaan olen ollut feministi murrosikäisestä, ja seksistä kiinnostunut aina. - Ehkä meillä Suomessa menevät asiat vähän sekaisin; angloamerikkalaisessa feminisimissä on ihan omanlaisensa historia, meihin suomalaisiin verrattuna. Ei täällä meillä 70-luvulla kehitelty mitään miehet poissulkevia matriarkaattiutopioita (ainakaan laajassa mittakaavassa); täällä hommattiin kaikki yhdessä lapsille päivähoitopaikkoja.

    Naisliikkeen historia selittänee tätä pitkälle; työväenliikkeen kanssa yhdessä toimittiin, ja miehet olivat noppana mukana ajamassa naisten asiaa. Luokkaerot määrittivät mielipiteitä enemmän kuin sukupuoli, 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. - Eikä meillä ollut sellaista laajamittaista alistettu-kotirouva-mallia, jota vastaan olisi tarvinnut hyökätä; suurin osa ihmisistä kävi töissä ja sillä siisti.

    Seksuaalikäsityksiin pätee varmasti aika lailla sama. - Olihan meillä täällä 80-luvulla itsetähystysryhmiä, marginaalisesti, mutta niihinkin tilaisuuksiin osallistuivat halutessaan miehet ja lapsetkin...

    Saunakulttuurimme ja positiivisella tavalla metsäläisyytemme on varmaan säästänyt kansaamme sukupuolisyrjinnän suuremmilta kiroilta.

    Olen jo kertonutkin, että kirjoitan parhaillaan naisten seksuaalisuudesta ja orgasmikäsityksistä kulttuurin ja historian kantilta. - Metka aihe: saan lukea, katsella ja tehdä mitä vain, ja aina se on "lähdemateriaalin kartoittamista" tai "kenttätutkimusta". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa feminismi on kehittynyt outoon suuntaan, jos pidämme vaikka Atlas Saarikoskea tyypillisenä feministinä. Muualla feminismi on tieteellisempää ja ikään kuin historiallisempaa, Suomessa siitä on kehittynyt omituinen pintakulttuuri, johon on sotkettu outoja teemoja, joilla ei ole mitään tekemistä naisen aseman kanssa.

      Esimerkiksi vastakkainasettelu miehet - naiset on omituinen ja turha. Yhtä hyvin voisi olla naiset - naiset, sillä naisen tasa-arvon vastustaja voi olla myös toinen nainen.

      Poista
    2. Taidat tehdä jonkinlaista tutkimustyötä, opinnäytetyötä, väitöstä tms. Onnea tutkimukselle, Minusta tuntuu, että olet oikeilla jäljillä.

      Poista
    3. Juu, Iines, ymmärsit justiinsa sen tasa-arvosta, mitä yritin sanoa. Ja kyllä, teen tutkimusta - aika näyttää, mihin se johtaa, mutta todella kiinnostava tuo aihe on!

      Poista
  62. Eivätkä täällä meillä naisten orgasmoimiset olisi päässeet minun syyniini muuta kuin mutkan kautta: jenkkiproffa alkoi taannoin esittää, että naisten seksuaalisen laukeamisen tapa liittyy suoraan heidän psykofyysiseen terveyteensä; ns. "vaginaorgasmi" on ainoa terveellinen tapa. Jota ideaa sitten suomalainen (mies)kolumnisti lähti mainostamaan, ja minä vedin asian framille ja julkisen keskustelun aiheeksi. Sekä miehissä että naisissa täällä meillä väitteet herättivät sekä ällistystä, epäuskoa, että tiukkaa kieltämistä: seksuaalilääketieteen asiantuntijat ottivat kantaa, ja todettiin se, minkä tiesin jo todeksi: orgasmit on kiva asia, eikä sen/niiden jaottelu ole edes mahdollista, arvottamisesta puhumattakaan.

    Olen antanut aiheesta pyynnöstä haastatteluja; niissä tosin olen tietty pysynyt täysin yleisellä tasolla, enkä heittäytynyt niin henkilökohtaiseksi kuin täällä sinun ja teidän kanssanne. - Toimittajien kanssa ollaan tosin yksityisesti voitu jutella, mutta artikkeleihin ne jutut eivät ole päässeet.

    Chez Char budoaarissa iloitellaan ja kujeillaan, eikä sinne manipulointi mahdu. Miehet, jotka sellaista kaipaavat, tai muuten vain tykkäävät haasteista ja vonkaamisesta, osaavat kiertää minut kaukaa. Miesteni, ystävämiesten ja lankojenkin kanssa olen puhunut seksistä paljon, eivätkä ne toiveet ja halut ole mitenkään sukupuolista kiinni.

    Joka aikakaudella on omat ongelmansa; sapelihammastiikereiden tai nälkävuosien kohdalla ei pieni ihminen voinut ilmoittaa ettei hyväksy tappamista tai nälänhätää, eikä siis ala rupeen. - Nyt on toisin. Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, jne...

    Vapaa-aika alkaa olla hyvinkin suorituspainotteista ja tulostavoitteista - ruoka on funktionaalista, liikunta tavoitteellista ja seksi terveysvaikutteista. - Ääkkä, kuten entinen hoitomuksu sanoi riisikakkua maistettuaan! :D

    Tästä leikistä voi kyllä astua eroon: syön hyvin ja stressaamatta, askelmittaria en ole nähnyt kuin telkkarissa, ja makuuhuone on hauskanpitoa ja uinumista varten.

    Yksinäisyys on ongelma, mutta se ei vihaa lietsomalla ja haukkumalla katoa, päinvastoin. - Viittaan kaikkiin suomalaisiin ääriryhmien edustajiin.

    Nyt astun alas saippualootaltani, ja kerron loppukevennykseksi kommentin leffasta "Dark Shadows". Nuorelta kotiopettajatterelta kysyttiin, kannattaako hän sukupuolten välistä tasa-arvoa (jenkkileffan tapahtumavuosi oli 1972), ja opettajatar siihen: "Taivas varjelkoon, en! Miehistähän tulisi sitten aivan mahdottomia". :)

    Eli iloa silmiin, kissit! Kyä tää tästä! Tehdään itse hyviä valintoja, ja ollaan toisillemme kivoja ja ymmärtäväisiä.

    P.S. Re loppukevennys: ei sis. miesvihaa. :)

    VastaaPoista
  63. Jenkkiproffa puhuu palturia. Tuolla väittämällä tehdään lisää nymfomaaneja, jotka eivät siis pysty orgasmiin, korkeintaan itsekiihotukseen. Nymfomaanihan ajaa ikuista virvatulta ja hyppii mehiläisestä mehiläiseen saavuttaaksen edes kerran tuon jenkkiproffan mainostaman "syväorkun". Vaan ei saavuta ehkä koskaan.

    Tästä on esimerkki myös pornofilmien jutut, joissa nainen hinkkaa itseään, vaikka on siis miehen kanssa. Kun ei se orkku tule muuten.

    Kai se nyt on sama, mistä paikasta se tulee. Koko juttuhan on lopulta korvien välissä.

    VastaaPoista
  64. Koko juttu tosiaan on korvien välissä. Jos suhde toimii (olipa se kaveriseksiä tai rakkautta) seksikin toimii.

    Toisaalta: tuohon aktin aikaiseen itsensä hyväilemiseen: monet miehet pitävät sitä hyvänä - heillä on ns. muuta puuhaa ehkä enemmän kuin tarpeeksi - eikä se ole oikeassa elämässä epätoivon tai sairauden merkki; aktiivisuutta vain. :) Yksikin ystäväni ei saa orgasmia pelkässä yhdynnässä, mutta saa sen itse osallistumalla, ja miehensä tykkää. - Että kukin taaplatkoon tyylillään, mistä varmaan ollaan samaa mieltä. :)

    Minulle tuo ajatus on vieras - sanoo Char, joka voi laueta suutelemisesta - mutta en ystävättärien kesken mainosta tätä, koska se herättää vain pahaa mieltä, tyyliin "helppoahan sitten sinun on".

    Tuli pornosta mieleen (muuten: jos mies niissä leffoissa vain ns. panee, niin pakko kai sen naisen on itse hyväillä itseään?! Vain n. 30% naisista saa orkun pelkästä yhdynnästä... ) yksi Glamour-lehden vanha artikkeli: siinä kyseltiin miesten tyytyväisyyttä seksielämäänsä asteikolla 0-10. Ainoa 0 tuli menestyneeltä näyttelijältä, ja syykin selvisi: kun kaikki mimmit Hollywoodissa on leikelty implantteihin, ja siellä on sitten asunnoissa ilmastointi, niin se miesparka oli täysin kypsä jäisiltä tuntuviin muovirintoihin. Eli mieluummin selibaatissa.

    Tässäkin näkyy ympäristön paineet, ja naisten käsitykset siitä, mitä miehet haluavat... Ehkä meidän kandeis kysyä, eikä ainakaan varmuuden vuoksi teetellä.

    - Itse sairastuin sen kurjan suhteen aikana, ja lihoin alipainoisesta reippaasti, lääkkeistä. En niitä laiheliini-päiviä kaivannut, mutta muutos oli niin yllättävä ja raju, että olin aika ulalla kroppani suhteen. - Ja eikun siskonlapset peliin; heitä hoidin silloin.

    Olen tämmöistä kuumaveristä sorttia, ja useimmiten hoisin heitä rintsikoissa ja hameessa, hikoilin niin paljon. Kun lapset päivittäin, kun heitä puin ulkoilemaan, taputtelivat rintojani ja hihkuivat "Charin ihanat jättitisulit" oli tosi vaikeaa jatkaa kompleksia... Pakko oli nauraa, hosua käsiä sivummalle, ja hätistää muksut pihalle! :D

    Imettämistä vartenhan ne rinnat on, vaikka ihania leluja myös.

    - Oli kiva olla nuorena likkana Audrey, ja nyt aikuisempana enemmän Marilyn. ;) Saan kokea kaikki edut! :)

    Ja nyt yritän nukkua!

    On niin kiva jutella kanssasi, Iines!

    - Ja kaikki muut, pojat myös, saa tähän osallistua!

    VastaaPoista
  65. No tuota,Char, en usko että käsityksemme juurikaan eroavat, mutta tuota ilmaisuasi "jos mies niissä leffoissa vain ns. panee, niin pakko kai sen naisen on itse hyväillä itseään" haluaisin kommentoida, toivottavasti lyhyesti.

    Nimittäin, eikös se "vain panee" -toiminta ole juuri sitä itseään, joka sinänsä tuntuu naisessa hyvältä? Minusta ylenmääräinen häärääminen ja kaksinkertainen hinkkaaminen tuossa tilanteessa on pikemmin haitaksi ja estää naista antautumasta - tai ottamasta, miten vaan - täysin ja vapautuneesti. Tiedän tuon 30 prosenttiluvunkin, mutta sitä en tiedä, mistä sen alhaisuus johtuu, kun voisi arvella sen olevan biologiaan pohjaava ominaisuus naisella - että siemen varmaan menisi perimmäiseen sopukkaan asti. Sitäkään en tiedä, päteekö tuo 30 prosenttia kaikkialla maailmassa ja onko se pätenyt aina, myös erilaisissa seksuaaliryhmittymissä varhaiskulttuureissa.

    Se on tietenkin selvää, että kaikki keinot ovat sallittuja, kukin tehköön niin kuin tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Iines, minäkin yritän olla lyhytsanainen... ;) :)

      En tiedä, miten naiset ovat muinaisina aikoina lauenneet. Mitään lääketieteellisiä todisteita ei ole esim. siitä, että naisen orgasmi edesauttaisi hedelmöittymistä.

      Asiasta on laajasti kirjoittanut mm. E. A. Lloyd; suvunjatkamisen kannalta naisten orgasmit ovat ihania turhakkeita. - Mistä väitteestä porun nostivat eräätkin feministiryhmittymät, eikä nyt pidä tulkita minuakaan väärin. Puhun siis vain hedelmöittymisen biologiasta, en elämänlaadusta tai naisten nautinnosta.

      Kaikki naiset eivät nauti vain siitä panemisesta, ilman edeltävää/samanaikaista/seuraavaa muuta toimintoa. Minusta naisten aktiivisuus, itsensä hyväileminen mukaanlukien, on kannatettavaa, eikä mitenkään estä tilanteeseen heittäytymistä, tai kaikinpuolista antautumista.

      Mutta makuasioita ja henkilökohtaisia mieltymyksiähän nämä.

      Poista
    2. Orgasmilla tuskin on vastaavuutta lasten saamiseen, mutta yhdyntähalukkuudella sen sijaan varmaankin on. Jos nainen kokee orgasmeja, se arvatenkin edesauttaa myös hedelmöittymistä, kun nainen on halukas. Mutta siis raiskauksestakin on tultu raskaaksi, tilanteessa jossa elimistö hanaa vastaan ja menee oletettavasti kaikin tavoin pelosta suppuun ja koettaa työntää tunkeutujan pois.

      Kaikki on tietenkin kannatettavaa ja sallittua näissä asioissa, kunhan ketään ei loukata. Minua vaan joskus naurattaa se, miten luonnollisesta asiasta on tehty iso numero ja suoritus ja monimutkainen rituaali. Itse akti kestää Väestöliiton tutkimuksen mukaan keskimäärin kolme minuuttia.

      Poista
    3. Lisäisin tuohon vielä raa'asti, että paneminen on paljolti ylimainostettu asia. Rakkaus ja hellyys sen sijaan ei. Ja sieltä se suurin fyysinenkin nautintokin tulee. Kai.

      Poista
    4. Iines, olin juuri kirjoittamassa suurin piirtein samaa. Jos paneminen, raa'asti, olisi maailman ihaninta, kenenkään mielestä, ei viktoriaanisessa Englannissa olisi neuvottu naisia sulkemaan silmät ja ajattelemaan isänmaata toimituksen aikana, eivätkä herrat olisi kaivanneet ja tarvinneet iloittelevia rakastajattaria siihen varsinaiseen hauskanpitoon.

      Rakkaudesta ja hellyydestä ei voida tarpeeksi puhua; jos molempia elementtejä löytyy, ja jonkinmoista kommunikointikykyä (ei välttämättä verbaalista; monista on vaikeaa asettaa toiveensa sanoiksi) niin sanoisin että hyvällä tiellä ja tyydyttävässä suhteessa ollaan. - Ja onhan se pelkkä pikapanokin joskus hauskaa ja toivottavaa, en tässä sitä vastaankaan mitenkään saarnaa!

      Nyt lähden tekemään pienimuotoista brunssia; tavoitteena on mm. uunimunakas, joka otettaessa värisee yhtä herkästi kuin 1700-luvun kurtisaanin reisi. - Nigellalta tuokin lainaus; se nainen on paitsi sanataituri myös varsinainen hedonisti; yksi esikuvistani!

      Kivaa päivää! :)

      Poista
    5. Vai kurtisaanin reisi.. Onnea värisevälle munakkaalle!

      Väänsin joulupullan, ja onnistui muuten hyvin, paitsi että uuni kärysi vietävästi. Eilisestä kakunpaistosta oli jotakin räiskynyt uuninpohjaan kiinni enkä voinut puhdistaa sitä, kun pullat olivat jo kuumassa uunissa ja osa pelleillä nousseina. Jouduin avaamaan ovia ja ikkunoita, kun liesituuletin ei vetänyt käryä kokonaan pois. Vaan pääasia, että pulla onnistui hyvin!

      Nigellaan pitää tutustua. Kuulostaa hyvältä.

      Poista