3.1.2013

Rahanvaihtaja punnitsee kolikoita


Talousnerona  ja terävänä matemaatikkona jään ihmettelemään, bluffaavatko poliitikot tahallaan puheillaan palkanalennuksista. Nimittäin mitä enemmän palkasta on varaa laskea, sitä enemmän myös veroprosentti putoaa. Menetys ei ole nettoansiossa välttämättä kovinkaan tuntuva, ei ainakaan yli sadantuhannen euron vuosituloilla. Presidentin tulot tosin ovat verottomat, mutta muitakin suuripalkkaisia on. Ja luulisi 126 000 eurolla nyt tulevan hulppeasti toimeen presidenttinä, jolle moni asia tulee luontaisetuna suoraan suuhun.

Veroprosenttihan laskee merkittävästi jo 400 euron palkanalennuksesta, jollaista joku kansanedustaja solidaarisuuksissaan ehdotti. Nyt kiireinen kansalainen miettii jo, että kansanedustajan vähennys on tuntuva. Kissan villat, merkittävimmin laskisi veroprosentti. Tämä on nähdäkseni progressiivisen veroasteikon merkitys asteikon yläpäässä. 

Toista on ennestään pienituloisilla, joilla pienikin palkanalennus tuntuu heti, koska veroprosentilla ei alemmassa päässä asteikkoa ole merkittävää vaikutusta.

Minulla on muistikuva  80-luvulta, jolloin veroprosenttini laski jonkin hullumaisen kiivaan  työvuoden jälkeen kahdeksan prosenttiyksikköä. Olin maksanut tuona vuonna 41 prosentin veroja, yksinhuoltajan miellyttävä etu osallistua yhteisiin talkoisiin ja perheellisten elättämiseen. Tapahtuikin ihme: käteen jäävä nettopalkkani nousi, vaikka palkka tuntimäärän vähentämisen jälkeen  laski! Tämä oli siis veroprosentin laskun vuoksi. 

Opin tästä, että jos tahtoo käteen hyvän palkan, ei kannata tehdä liikaa töitä, verot syövät bruttopalkasta suuren osa. Tämä vaikutti myös siihen, etten ole konsanaan kadehtinut korkeapalkkaisia työntekijöitä - en puhu nyt sikamaisista johtajanpalkoista, vaan rehellistä työtä tekevistä usein kouluttautuneista ja  korkeapalkkaisista henkilöistä. He kartuttavat maan hyvinvointia suurilla veroillaan. Se ansaitsee minusta jopa kiitoksen. 

Kiitokseni ei siis kuitenkaan ulotu huippurikkaisiin yritysjohtajiin, joiden palkkoja on nostettu tavalliselle ihmiselle käsittämättömiä määriä. Esimerkiksi Fortumin Tapio Kuula sai viime vuonna 46,9:n, Keskon Matti Halmesmäki 44,4 :n ja Fazerin Karsten Slotte 45,6 prosentin palkankorotuksen. Kenelläkään ei ollut mitään korotuksia vastaan, raha kelpasi. Samaan aikaan vilauteltiin työntekijöitten palkanalennuksia.

No jaa, huomaan minäkin saaneeni tammikuun työkyvyttömyyseläkkeeseeni pienen korotuksen. Olisiko yhden prosentin luokkaa.Pitäisiköhän kieltäytyä?

(Maalaus Johann Georg Sommer, The Barchfeld Money Changer weighing coins)


208 kommenttia:

  1. Minä odotan maan isältä osallistumista yhteisiin talkoisiin! - Palkkio ja etuudet verotukseen, niin hänkin voi kansakuntaamme tässä asiassa auttaa oikeasti. Tuo palkkion korotuksen peruutus on silmälumetta eikä edes oikein sitäkään.

    Pienyrittäjät ovat helisemässä, jos ostovoima katoaa, konkurssiaalto käy vyörynä heidän ylitseen.

    Palkanalennukset eivät voi koskea tavallisia palkansaajia - ei ole mistä ottaa.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yksi kysely oli tuhoisa, moni meni lankaan.

      Kansalaisilta kysyttiin, olisivatko nämä valmiita palkanalennuksiin, jos vaihtoehtona olisi työpaikkojen menetys. Kansalaiset vastasivat kyllä, ollaan valmiita. Media repäisi siitä lööpit: Kansalaiset laskisivat palkkojaan!

      Samalla ovenavauksella alkoi vakava puhe palkkojen alentamisesta, kun kerran kansalaiset ovat suosiollisia sille.

      Minusta palkkojen alentaminen olisi yleislakon paikka!

      Poista
  2. Esko Seppäsen mukaan on alkamassa (käynnissä jo?) sisäinen devalvaatio.

    Joka tarkoittaa: palkkojen ja eläkkeiden leikkauksia, sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen huononnuksia, irtisanomisia ja työttömyyttä, privatisaatiota ja ulkoistamisia.

    Verotuloja ei tosiaan kerry jos palkkoja lasketaan tai ihmisiä kasapäin irtisanotaan. Se on ilmeisesti tarkoituskin, koska niin halutaan toimia. Pienituloisten palkkojen alennuksista ei koidu kovinkaan suurta hävikkiä valtion kassaan, mutta sillä voidaan pienentää kuluja.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällainen uhkakuva ilmassa leijuu. Monin tavoinhan on perusteltu, että Suomella ei ole enää varaa nykyisenlaiseen terveydenhuoltoon ja ylipäänsä yhteiskuntakoneiston ylläpitoon. Kuntia supistetaan, terveyskeskuksia ajetaan ympäri maata alas, posteja on lakkautettu, poliisia supistetaan, koulusäästöt tiukkenevat edelleen.

      Onko mitään enää, mihin satsataan, mihin uskotaan? Lasten päivähoito taitaa olla ainoa, johon vielä satsataan. Äidit töihin tuottamaan, lapset rinnoilta laitoksiin.

      Poista
  3. Minäkin olen miettinyt, että mihin valtaeliittimme tässä oikein tähtäilee ja sisäiseltä devalvaatiolta se vaikuttaa.

    Iines on oikeassa tuossa veroasiassa. Palkka-ale lieneekin tarkoitettu yritysten eduksi, ei yhteiskunnan. Sen eduksi ovat tulevat leikkaukset. Ne voisi aloittaa Abu-Hannan apurahoista.

    Tuo loppu oli populismia. Edellisessä ketjussa Iines ja Mikis pohtivatkin, onko populismia vaatia isoja pomoja näyttämään mallia ja alentamaan omia palkkojaan (Sale näytti nyt mallia, kuten kabiniteissa takuulla sovittukin oli) - ja onhan se puhdasta populismia.

    Populismihan nimenomaan on sitä, että perätään kohtuutta ja vaaditaan oikeudenmukaisuutta. Ei kukaan ole populisti pahuuttaan, vaan siksi, että vääryydet on oikaistava.

    Vääryyksiä on paljon: johtajien ahneus, poliitikkojen kierous, naapurien tyhmyys, rikollisten mitättömät tuomiot, vankiloiden hotellitason olot, apuhannojen hyysääminen, mamujen porsastelu meidän rahoillamme sillä aikaa kun vanhukset makaavat paskavaipoissaan jne.

    Populisti vaatii vain oikeudenmukaisuutta. Vika on usein siinä, että asiaa ei tunneta, tulkinta on väärä, ehdotettu ratkaisu ei toimi jne. Lisäksi joukossa tyhmyys tiivistyy. (Paitsi joukkoistamisessa.)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten minusta tuntuu, että Umayya Abu-Hannaa ei missään muussa maassa noteerata niin suuresti ja korkealle kuin Suomessa.

      Mikä älämölö taas yhdestä HS:ien kirjoituksesta ja ihan hyvästä vastineesta siihen. Minunkin on vaikea uskoa, että suomalainen pieni harmaa metron alle keikautettava mummu olisi mennyt sanomaan Abu-Hannan somalle tyttärelle että saatanan neekeri. Abu-Hanna on antanut ristiriitaisia lausuntoja eri asioista.

      Poista
    2. Minun ei tarvitse puolustaa Abu-Hannaa, mutta en ole ollenkaan samaa mieltä hänen kokemustensa todenmukaisuudesta. Ei se tarkoita että suomalaiset olisivat rasistisempia kuin muut, suomessa ilmirasismi vain on suvaitumpaa ja sosiaalisesti hyväksyttyä (harvoin kukaan puuttuu siihen).
      Toivottavasti suomalaiset todistavat tämän vääräksi, ainakaan vastaukset Umayyalle eivät anna paljon toivoa. (Kuten nyt esimerkiksi se, että epäillään häntä valehtelijaksi)


      On helppo suuttua kritiikistä, jota esittää vääränlainen suomalainen; minähän en esimerkiksi saa kritisoida mitään Suomeen liittyvää, koska asun muualla. Monesta asiasta en sanokaan mitään, kun en yksinkertaisesti tiedä mitään. Mutta rasismista valitettavasti tiedän.

      Poista
  4. Populisimin oppi-isä Goebbels kuuluu vaatineen vuokralaisille alempia vuokria ja vuokraisännille parempia vuokratuloja.

    Poistavatko nämä Niinistön aloittamat eleet sen tosiasian, että yritysjohtajat nostavat tulevaisuudessakin täysin kohtuuttomia ja suurelta osin tuloksesta riippumattomia palkkoja ja palkkioita. Ei poista, ei.

    Niinistön aloite on työnantajapuolen pelottelukeino työntekijöille. Kauhutiloissaan liitot ovat valmiita jopa nollaratkaisuun, joka on kansalaisille todella kova ratkaisu sekin. Hinnat eivät kuitenkaan tasavallan isän esimerkkiä ole totelleet; yllättävästikin ovat erilaiset maksut nousseet. Ruoan alv:n korotuksella on silläkin vaikutuksensa, jotka purevat erityisesti kaikkein heikommassa asemassa oleviin.



    VastaaPoista
  5. Kun nyt voin olla kaukaa viisas (siis vain siksi että olen kaukana), täytyy sanoa, että täällä talpouskriisin paiseessa ihmiset on jo laitettu kyykylleen: ne, joilla on rahaa, on sitä niin paljon, etteivät tiedä minne kuluttaa. Muut suostuvat kaikenlaisiin perusoikeuksien leikkauksiin (kuten tekemään työtä "yrityksenä" ja "alihankkijana" vaikka työsuhteessa on kiinni aivan tavallisena orjana; yritykset ulkoistavat kaiken, minkä irti saa, ettei tarvitse maksaa sosiaalikuluja) ja työpaikan menetyksen uhalla tekevät töitä ilman bonuksia.

    Miksi kukaan ei sitten pullikoi vastaan? Kyllähän ne, ei vaan media kovin usein sitä pullikointia ja mielenosoituksia näytä, ettei tavikset, joilla menee aina vaan huonommin, huomaisi ettei vika ole heissä itsessään.

    Niin, sitä vaan, että on maar huono merkki, jos presidentti tarjoutuu leikkaustalkoisiin. Tarkoittaa nimenomaan sitä, että kansa se vasta leikkaamaan joutuukin. Juustohöylää ei sitten enää voi kuvitella käytettävän, kuten joskus männä vuosina.

    VastaaPoista
  6. Työnantajapuoli ei uusimpien uutisten mukaan ole valmis edes neuvottelemaan yleisestä palkkojen alennuksesta.

    Vaan onko se sitten oikein, että hyvätuloiset yksin maksavat laskut? Minusta se on eettisesti väärin, koska se on epätasa-arvoista. En tiedä myöskään, onko oikein antaa sellaista signaalia, että Suomessa ei kannata pyrkiä koulutuksen tai yrittämisen kautta hyviin tuloihin.

    Pillastua ei kannata, sillä puhun tässä tavallisista ihmisistä, joilla on oman ahkeruuden ja pitkällisen koulutuksen vuoksi hyvät tulot. Eri asia ovat yritysjohtajat ja muut johtajat, joiden palkka ja palkkiot eivät ole tästä maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin, nollalinjaa ajaa.

      Minä olen kuullut että Suomessa tohtorit ovat harjoittelijapalkoilla pätkätöissä.

      Poista
    2. Niin ovat tieteelle antautuneet tutkijatkin, jos eivät nyt aina pätkätöissä, niin tosi pienellä palkalla. Siis kaikkein korkeimmin koulutetut harvoin ovat rikkaimpia, heille on tiede monesti tärkeämpää. Maisterit ovat monesti rahakkaammissa töissä.

      Poista
  7. Täällä saapasmaassa juuri työllään ansaitsevat hyvätuloiset on täysin katoava joukko.
    Ne, jotka ovat varakkaita, ovat sitä juuri pelkästään asemansa ansiosta, ei siksi että tekisivät enemmän töitä.

    Tällainen yhteiskunta ei voi toimia pidemmän päälle, ja eihän se toimikaan.

    VastaaPoista
  8. Kyllä Suomessa nähdäkseni esimerkiksi lääkärit, juristit, kaupallisen alan maisterit, jokuset yrittäjät, virastojen ja yritysten johtajat - ei siis ne sikarikkaat isojen yritysten - ansaitsevat hyvin ja heille on mahdollista kertyä paljonkin pääomaa ja säästöjä.

    En ole kuitenkaan mikään sosiologi, enkä taida edes tietää, kenet lasketaan rikkaaksi ja hyvätuloiseksi.

    VastaaPoista
  9. Populismia tai ei, mutta en pysty vääntämään presidentin palkanalennusta negatiiviseksi asiaksi.

    Alan uskoa, että Niinistöllä on sydän paikallaan. Ei paha puhekaan 1.1.

    Abu-Hannan puheissa on sen verran perää, että päätöksenteon ja muun vallan ytimeen ulkomaalaisia ei täällä haluta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Presidentin vuotuinen palkkio on 160 000 euroa, lisäksi asuntoetu. Presidentin kanslialle on varattu yleisiä palkkio ja käyttövaroja 353 000 euroa sekä vierailuihin ja kokousmatkoihin n. 2,9 milj. euroa. Presidentin kanslialla on lisäksi 125 000 euron suuruinen edustusmääräraha.

      Presidentillä ei ole työ- tai virka-aikaa eikä varsinaista vuosilomaa.

      Presidentin eläke on 60 % palkkioista. Presidentin leskellä ja alle 18-vuotiailla lapsilla on oikeus perhe-eläkkeeseen, joka on puolet eläkkeestä. Presidentin saama palkkio, eläke, perhe-eläke ja valtiolta näiden lisäksi saatu asunto- tai muu etu eivät ole veronalaista tuloa.

      Poista
    2. Minä en osaa sanoa Niinistön sydämestä mitään, mutta mitään viitteitä siitä, että palkanalennusehdotus olisi negatiivisessa mielessä suunniteltu, ei mielestäni ole.

      Tuo signaali kansalle on vaan vähän naiivinoloinen, sillä kun tarkastelee ylemmänkin anonyymin esittämiä lukuja, voidaan kai sanoa, että ehdotetulla alennuksella ei ole mitään merkitystä Niinistön elantoon. Kyseessä on pelkkä symbolinen ele, jonka hyvyyttä tai pahuutta on kai turha yliarvioidakaan.

      Poista
    3. Se taas, että entisten presidenttien eläke on aina 60 prosenttia istuvan presidentin palkkioista, on kummallinen. Eivät muidenkaan eläkkeet ole noin 60:tä prosenttia istuvien työntekijöiden palkkioista, vaan omasta aiemmin ansaitusta työtulosta.

      On lisäksi niin, että normaalieläkkeissä on ns. taitettu indeksi, joka vaikuttaa siihen, että eläkkeet eivät nouse samaa tahtia kuin palkat.

      Poista
  10. Jos Niinistön ele oli tarkoitettu muille maailman presidenteille ja päämiehille, se oli aika laimea. Uruguayn "maailman köyhimmäksi presidentiksi" mainittu Mujica lahjoittaa 90% tuloistaan pois, eikä suostu asumaan valtion ylläpidossa presidentinlinnassa.

    Jos ele oli tarkoitettu muille valtioelimille ja eduskunta noudattaa sitä, kenelle sen ele olisi tarkoitettu? -> Palkansaajille.

    Jos ele oli tarkoitettu pörssiyritysten johtajille, he taputtavat Saulia päälakeen - kuin Benny Hill sitä vanhaa kaljua miestä - ja kehoittavat ottamaan vähän rennommin.


    Minä en ole opiskellut anatomiaa, mutta veikkaan että sydän sijaitsee jossain peräsuolen yläpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänpäiväisen Hesarini hyvin lukeneena sanon, että presidentin tai suurten yritysjohtajien palkanalennukset eivät vaikuta valtion talouteen sitä eikä tätä, vaan ainoastaan tavallisten työntekijöiden palkkamaltti ja muut heihin kohdistuneet supistukset vaikuttavat. Oikeastihan isojen johtajien isot palkat edesauttavat valtion talouden kohottamista, kertoi HS.

      Johtajien oman palkkansa alentamiset ovat siis vain eleitä ja ennakkovetoja niihin väitteisiin, että "laskekaa ensin omia palkkojanne, herrat". Yhdenkään isonkihon palkanalennus ei kuitenkaan hetkauta hänen perheensä taloutta, niin kuin keskivertokuluttajan palkanalennus tekee. Paremmissakin piireissä talous on usein mitoitettu siukumaan äärirajoilla, ja moni elää luoton puolella kuukauden kerrallaan.

      Poista
  11. Saulin avauksessa on mielenkiintoinen seikka se, että hän lähetti tuon palkanalennusvaade -kirjeensä Kataiselle jonka pitäisi ryhtyä asiaa ajamaan. Mielenkiintoisen siitä tekee se että tuota hyväntekijän gloriaa joutuu kylvämään Niinistön päälle kaveri joka pullautti hänet hallituksen ulkopuolelle liian kovan suosion takia.

    Ongelmalliseksi asian tekee myös se että Suomessa ei ole kovin pitkää perintöä tai muodostuneita käytäntöjä hyväntekeväisyydestä. Meillä ei kovin hyvin toimi näyttävät ja julkiset rahalahjoitukset ja hyväntekeväisyys. Kulttuurissamme on aika tuore juttu että näkyvää rikkautta ei enää tarvitse kaihtaa ja että ökyautolla on kunniakasta elvistellä.

    Epäilenpä että palkanalennuskeskustelussa tuijotetaan vain sormen osoittamaa kuuta ja silloin – näkymätön käsi käy. Esimerkiksi kelpaa hyvin Britannian autoteollisuuden uusi tuleminen. Raporttien yhteydessä sen mahdollistajaksi on nähty työmarkkinoiden joustavuus.

    Siis, j o u s t a v u u s!

    Niinistön uudenvuoden puheeseen sisältynyt oleiluyhteiskunta määritelmä sisätää tulevan toimintamallin. Tavoitteena ei ole turvata hyvinvointiyhteiskuntaa vaan estää "oleiluyhteiskunta". Yhteismitattomia etuja ja velvollisuuksia ei jatkossa voida lain ja asetuksin jakaa joten ne tavalla tai toisella saatetaan jokaisen oman valinnan kohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleiluyhteiskunta, hmm. Tämä on niin kokoomusta.

      Kun minä ainakaan en osaa kuvitella, että joku valitsee oleilun oman työpaikan ja palkan ja itsemääräämisoikeuden sijaan. Kun vain oleilee tarpeeksi kauan, tulee masennus ja ankeus. Ei monikaan sellaista tahdo eikä jaksa.

      Opiskeluni olivat kerran vaiheessa, jossa harkitsin lopettavani. Kyllästyin loputtomaan opintoputkeen, tuhansien sivujen lukemiseen, koko suomalais-ugrilaisuuteen ja pilkun paikkaan. Laistin luennot ja opintosuorituksen ja näin joskus öisin unta, että olin askartelupäällikkö. Masentavaa aikaa, en tehnyt oikein mitään, oleilin, juhlin, kirjoittelin. Sitten kyllästyin joutilaisuuteen ja vaihdoin pääaineeni suomen kielen syventävien opintojen (laudatur) loppuvaiheessa kirjallisuuteen ja jo alkoi lyyti kirjoittaa.

      Ihmiselle on kauhea tila olla jouten ja vailla työtä tai opiskelua. Monikaan, jos kukaan, ei siis oleile huvikseen.

      Poista
    2. Suomessa on tuhatmäärin (ellei kymmenintuhansin) ihmisiä, joilla ei ole koskaan ollut aikomustakaan tehdä töitä. Ihan valkonaamaisia.

      Jokaisessa pienessäkin kaupungissa on lähiö(itä), jonne on keskittynyt ihmisiä, joilla ei ole mitään velvollisuuksia, ainoastaan oikeuksia.

      Varmasti osa heistä on jollakin tavalla rajoittuneita (käytettäisiinkö vaikka sanaa reppana), mutta joukossa on myös uskomattoman laiskoja ja itsekkäitä yksilöitä, jotka pumppaavat kaiken mahdollisen irti sieltä mistä vähänkin saavat. Kerrassaan sympaattisia tyyppejä siis.

      Satun tietämään, koska tunnen ihmisiä, jotka työskentelevät sossussa.

      Poista
    3. Minun äitini yläpuolisessa asunnossa asui kerran Poika, toimeton nuorimies, joka oleili elämäänsä sossun rahoilla, ja kantoi ne samantien viinakauppaan. Hän elää edelleen ja on varmaan eläkeiässä jo. Näen hänet usein marketin jonossa, ja viimeksi hän huusi kaljapakkauksineen jonon hänniltä, että älkää prkl juoruilko siellä, täällä on muitakin. Pari kertaa hän on istunut vankilassa kännitappeluista, ikinä työmailla häntä nähty. Eläinrakas, jolle ei saisi antaa eläintä, koska hän kohtelee eläintä kaltoin. Sydäntä kylmäsi, kun hän aina otti uuden kissan, kun entiselle kävi kehnosti. (Kissoja ei saisi antaa kenellekään ilmaiseksi!)

      Jonkun mielestä hän on juuri tämmöinen sossussa loisija, mutta kyllä hän on rikkinäinen ihminen, joka ei pysty luomaan mitään pysyvää, edes työpaikkaa. Joku hänet on rikkonut, varhaisvuosina.

      Ihminen ei ole oman onnensa seppä, ellei hän ole saanut turvallista lapsuutta ja ennen kaikkea kiintymystä osakseen. Paljon ihminen itsekin voi, mutta kaikilta ei voi vaatia samaa.

      Poista
    4. Sikälikin Sauli tekee niinkuin puhuu, hänhän on pelastanut ainakin yhden nuoren syrjäytymästä integroimalla hänet presidentti intituutioon ja näin turvaamalla kohtuullinen toimeentulo vaikka vain oleilemalla.

      Poista
  12. "Minulla on muistikuva  80-luvulta, jolloin veroprosenttini laski jonkin hullumaisen kiivaan  työvuoden jälkeen kahdeksan prosenttiyksikköä. Olin maksanut tuona vuonna 41 prosentin veroja, yksinhuoltajan miellyttävä etu osallistua yhteisiin talkoisiin ja perheellisten elättämiseen. Tapahtuikin ihme: käteen jäävä nettopalkkani nousi, vaikka palkka tuntimäärän vähentämisen jälkeen  laski! Tämä oli siis veroprosentin laskun vuoksi."



    Sen tiedon jälkeen että veron ylä- ja alarajan sisällä palkka voi "elää" 20 % veroprosentin pysyessä lähes samana ja että veron rajapinnassa muutaman kympin muutos heittää toiseen veroluokkaan, niin ilman "purkamisohjeita" en lähtisi tuota ylläolevaa veropommia purkamaan.

    Oikeasti veroperusteet ovat säilyneet vuodesta -75 vuoteen -88 lähes samanlaisena. V. 89-91 Holkerin hallitus pudotti verotuksen 60-luvun tasolle jota Aho taas nosti v. -92 raippaverolla ja jonka Lipponen palautti -91 tasolle. Veroprosenttien muutos johtui tulojen kasvusta.

    Kaikkein tärkein huomio pitäisi siis olla että silloiset korkeat tulot takaavat nykyisiä pätkätyöläisiä paremmat eläkkeet, vaikkapa silloisten yhteisten talkoiden nimissä. Nykyinen alhainen veroprosentti suosii myös keskivertoeläkettä, 1370 euroa, suurempia eläkkeitä saavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloiset korkeat tulot takaavat varmaankin nykyisiä pätkätyöläisiä paremmat eläkkeet, jos silloiset hulluja työmääriä tehneet onnistuvat jaksamaan terveinä loppuun saakka ja pääsevät nauttimaan täysimääräisistä eläkkeistään.

      En tunne montakaan kollegaa, joka olisi jaksanut täysin terveenä loppuun saakka, 90 prosenttia kollegoistani on lopettanut ennen aikojaan tai sairastunut, vain yksi on halunnut jatkaa töitä eläkeiän ylikin.

      Itselläni eläkettä laskee tietenkin se, että en voi olla loppuun saakka kerryttämässä varsinaista eläkettäni. Jokainen työkyvyttömyyseläkevuosi siis pienentää normaalia eläkettä. Vaan en valita, hyvä näin. Koetan elää niin, että en käytä luottokortin kreditpuolta ollenkaan, muuta kuin hyvin yllättävien menojen tullessa.

      Poista
    2. "Kun minä ainakaan en osaa kuvitella, että joku valitsee oleilun oman työpaikan ja palkan ja itsemääräämisoikeuden sijaan. Kun vain oleilee tarpeeksi kauan, tulee masennus ja ankeus. Ei monikaan sellaista tahdo eikä jaksa."

      "En tunne montakaan kollegaa, joka olisi jaksanut täysin terveenä loppuun saakka, 90 prosenttia kollegoistani on lopettanut ennen aikojaan tai sairastunut, vain yksi on halunnut jatkaa töitä eläkeiän ylikin."

      Mitähän tuohon sovittamattomaan ristiriitaan sanoisi?

      Oleiluyhteiskunta termin voi luokitella ehkä kokoomuslaiseksi mutta ehkä paremmin se vastaa vihervasemmistolaista käsitystä pelkästä toimeliaisuudesta vailla työn kauppatavara -luonnetta. Omaehtoista puuhastelua omaksi huvikseen – kansalaispalkalla. Siinähän tuotantokustannukset maksimoidaan ja kulutus minimoidaan.

      Poista
    3. Siis tuo nimitys "oleiluyhteiskunta" on kokoomus- tai jopa äärioikeistohenkinen, tapa nähdä köyhien, hädänalaisten, maahanmuuttajien ja syrjäytyneiden eläminen oleiluna.

      Vaan mitä teet, kun työtä ei oikeasti ole? On yhä enemmän korkeasti kouluttautuneita ihmisiäkin vailla koulutustaan vastaavaa työtä, työtä, johon heillä on oikeus, mutta johon ei pääse.

      Ei ole ihme, että kansalaispalkka-ajatus on alkanut itää. Olin sitä vastaan aluksi, mutta nyt, kun käsite on selkiintynyt ja on saatu uutta tietoa, alan kypsyä ajatukselle. Ei ihmisiä voi jättää heitteille, jos heille ei löydy paikkaa yhteiskunnasta.

      Poista
    4. "vailla koulutustaan vastaavaa työtä, työtä, johon heillä on oikeus"



      Mikähän mahtaisi olla se malli missä toisen oikeus luo jollekin toiselle velvollisuuden tai jopa pakon?

      Ei ole sataakaan vuotta kun sukuyhteisössä hoidettiin yhdessä lapset sairaat ja vammaiset eikä kukaan perään huudellut että miksei yhteiskunta huoli heidän panostaan tai vain vaan huolehdi heistä. Asia on todellisuutta agraariyhteiskunnissa yhä edelleen. Nyt ollaan henkisesti, ah' niin rikkaita, mutta taloudellisesti "niin" köyhiä.

      Toisaalta vaaditaan syrjäytettyjä palastautumaan työelämään koska toimettomuus masentaa ja työelämän muuntaumisvauhdissa kamppailevia liiallinen toimeliaisuus vaatimus myös masentaa. Syyllisiä ovat aina ne joka ei kuulu omaan "joukkoon". Itsemääräämisoikeus tosiaan näyttäytyy oikeutena pelkkiin vaatimuksiin, jos ei nyt aivan suoraan itselle, niin ainakin omalle viiteryhmälle.

      Elintason kasvun myötä ns. hyvän elämän vähimmäisvaatimukset kasvavat samaa tahtia. Köyhyys ilmee sosiaalisissa suhteissa, osattomuudessa, tavaroista niinkään riippumatta. "Työläisen" vaateet välttämättömyydeksi ovat porvarillisia, keskiluokkaisen kartanonherramaisia ja yläluokkaisen yksinvaltiasmaisia. Tässä helvetinpyörässä kukaan ei enää tyydy välttämättömään, vaan hamuaa tarpeetonta.

      Poista
    5. "Mikähän mahtaisi olla se malli missä toisen oikeus luo jollekin toiselle velvollisuuden tai jopa pakon?"

      Ei kai tämmöistä tarkkaan ottaen voi ollakaan.

      Voidaan kyllä huudella yhteiskunnan koulutusvastaavien instanssien perään tilanteessa, jossa opiskelijalle on juossut "ilmainen" koulutus, ja sitten ei olekaan työpaikkoja tarpeeksi koulutetuille.

      Koulutuksen ilmaisuushan on mantra, joka on osin katteeton. Ei oppilaitosten lukukausimaksuttomuus ja opintotuki tuo kaikkea leipää, asuntoa, lämpöä ja ravintoa opiskelijan suuhun. Oma pätäkkää pitää löytyä, ja vieläpä runsaasti.

      Kun nuori ihminen panostaa varojaan, ja usein perheensä varoja omaan koulutukseensa, tulisi koulutusalan työpaikkoja sitten myös riittää.

      Tällaisessa tilanteessa siis minusta ihmisen on oikeus jopa vaatia töitä. Miksi koulutuspaikkoja on liika, jos alan töitä ei ole? Opintolainakaan ei ole vallan tuntematon käsite näinä aikoina.

      Poista
  13. Periaatteessa meillä on jo ”kansalaispalkka” tai perustulo olemassa.

    Työmarkkinatuki ja kansaneläke ja opintoraha ovat kutakuinkin samansuuruisia. Sillä erotuksella, että työmarkkinatuesta ja kansaneläkkeestä maksetaan veroa, opintorahasta ei makseta. Ja sillä erolla, että eläkeläinen ja opiskelija saa tienata menettämättä heti perusturvaansa, työtön ei voi niin tehdä. Ja sillä erolla, että opintorahaa ja työmarkkinatukea anotaan (ja ainakin jälkimmäinen on harkinnanvarainen etuus – ei siis itsestään selvä ”sossunraha” jonka saa helposti kuin seinärahan pankkiautomaatista).

    Tanskassa on monta työllisyyttä edistävää systeemiä olemassa, tässä pari jotka tiedän: 1. työttömyystuki on kaksiosainen: perusosaa saa jokainen työtön ja korotettua työttömyystukea saa sellainen työtön joka tekee töitä esimerkiksi kansalaisjärjestöissä. 2. tanskassa työttömän on helpompi ottaa vastaan osapäivätöitä kun vastaavasti meillä se on liki mahdotonta (puolipäivätyö syö työmarkkinatuen ja osapäivätyön palkka ei riitä elämiseen eikä kartuta eläkettä yms.).

    Suomessa on mielettömän sekava ja kallis sosiaaliturvasysteemi, perustulomalli poistaisi monta epäkohtaa (kuten: työttömän perheen toimeentulotuesta vähennetään lapsilisät, so. työttömän perhe ei saa käytännössä lapsilisiä).

    Tämän sekavan ja usean instituution (kela, sosiaalitoimi, työttömyyskassat, te-keskukset) kesken ja ristiinrastiin kulkeva paperirumba tulee paljon kalliimmaksi kuin jos meillä olisi selkeästi yksi perustulo jonka saa jokainen täysi-ikäinen Suomen kansalainen.

    Jos kävisi ansiotöissä se luonnollisesti vähenisi tulojen mukaan (kuten kansaneläke joka pienene mitä suurempi työeläke ihmisellä on). Jos tienaisi riittävästi, ei tarvitsisi perustuloa. Sen lisänä voisivat sitten olla: vammaistuet, asumistuki, lapsilisät ja muut Kelan myöntämät erillistuet erikoistilanteisiin tai erityistarpeisiin.

    Se antaisi toimintamahdollisuuksia valtavasti enemmän, erityisesti työttömille jotka nykysysteemillä ajetaan sellaiseen loukkoon ja nurkkaan, ettei sieltä juuri voi liikahtaa minnekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käsittänyt niin, että lähes kaikki sosiaalietuudet poistuvat, jos perustulo tulee. Tällöin mm. lapsilisät jäävät kaikilta pois, samaten asumistuet jäävät kaikilta pois. Siitä en ole varma, jäävätkö opintotuet ja työttömyystuetkin pois.

      Huomautan, että eläke ei ole sosiaalietuus samassa määrin kuin vaikka lapsilisä tai työttömyystuki. Työntekijä maksaa eläkettään etukäteen työssäoloaikanaan itse, ja sitten maksaa eläkkeestään samanasteista veroa kuin työntekijä, joskus isompaakin. Näin hän siis kustantaa veroillaan muiden sosiaalietuuksia. On siis jokseenkin harhaanjohtavaa käsitellä eläkkeitä tässä keskustelussa, jossa puhutaan ns. vastikkeettomista tuista.

      Poista
    2. Voin luvata, vaikka asiaan en pysty vaikuttamaankaan, ettei perustuloa tule koskaan!

      Poista
  14. "Jos kävisi ansiotöissä se luonnollisesti vähenisi tulojen mukaan (kuten kansaneläke joka pienene mitä suurempi työeläke ihmisellä on). Jos tienaisi riittävästi, ei tarvitsisi perustuloa."

    Tässä piilee loukku: ei kannattaisi ehkä ottaa vastaan satunnaisia duuneja. Perustulon ideahan on nimenomaan se, että jokainen ansaittu euro tulee sen päälle. Joten kannattaa aina tehdä työtä. Vain veroprogressio leikkaa tuloja.

    Kas kun kukaan täällä ei ole vielä vaatinut eläkekattoa!?

    Onhan aivan huutava vääryys, että joku voi saada yhteiskunnan kustantamaa eläkettä esim. 50 000 e/kk. Jo kymppitonni on liikaa tai ainakin kylliksi kenelle hyvänsä. Viisi tonnia voisi olla kattona ja loput saisi kustantaa itse.

    Olisi kiva taas kuulla ne perustelut, joilla kaikki valtatahot eläkekaton tyrmäsivät. Kukaan ei muistaakseni puolustanut, ei edes ay-liike.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jäin työkyvyttömyyseläkkeelle, mietin muita työvaihtoehtoja.

      Tilanne oli kuitenkin se, että kokopäivätyötä minun ei olisi yksinkertaisesti edes kannattanut tehdä, sillä palkka olisi syönyt tk-eläkkeeni pois, ja ollut jopa pienempi - vaikkei kuukausituloni nytkään mikään huippusuuri ole. Lisäksi en löytänyt alan työtä, jossa ihmisen ei tarvinnut puhua joka hetki ja jossa olisi tienannut edes kohtuullisesti entiseen tulotasoon nähden. Toimittajan työssä on puhuttava ja vieläpä vilkkaasti ja sujuvasti, samaten muut viestinnän ja opetusalan työtehtävät vaativat kunnossa olevaa ääntä. Olin lisäksi sen ikäinen, että en olisi luultavasti ollut haluttua työvoimaa. Veikkaan, että nuori ammattikorkeasta vastavalmistunut medianomi tms. olisi ohittanut minut ketterästi.

      Minusta kultaiset kädenpuristukset ja huippueläkkeet tulisi julistaa pannaan.

      Poista

    2. Työttömyysvakuutusmaksuja maksetaan myös, kuten työeläkekassamaksuja. Myös työtön on aikoinaan, työssä ollessaan, maksanut mahdollista eläkettään.
      Aika usein se tuppaa unohtumaan, että eläkeläiset ja työttömyysturvalla elävät ovat yhä/kokoajan veronmaksajia. Työmarkkinatuesta menee 20% :n vero.

      Enimmäkseen se on tietämättömyyttä, esimerkiksi siitä, että työssä käyvistä suomalaisista jo noin 45% kuuluu prekariaattiin, joka käytännössä tarkoittaa sitä että työttömyysjaksot ovat pidempiä tai lyhyempiä. Tämä työvoimareservi, prekariaatti, on jo tottunut tähän menoon. Työttömyys on ihan normiarkea, ei sen kummempaa.

      Minä olen taas ymmärtänyt perustulokeskusteluista, että perustulo nimenomaan korvaisi nykyisistä ainakin nämä: kansaneläkkeen perusosan, opintorahan ja työmarkkinatuen (ei siis työeläkkeitä eikä ansiosidonnaista työttömyysturvaa tai lapsilisiä ja mitä kaikkia muita näitä on, - Kelan sivuilla ne on).

      On hyvin mahdollista, että jotkut puolueet haluavat, että asumistuki kuuluisi tähän nk. perustuloon, mutta tuosta lapsilisästä en ole kuullutkaan. Tuntuisi epärealistiselta, koska perustuloksi on ehdoteltu minimissään noin 500 euroa kuukaudessa. (Vrt. työmarkkinatuki joka on verojen jälkeen 25.97/arkipäivä x 20 arkipvä / 1 kk = 519,40).

      Sosiaalietuuksia on monia, joten eivät ne kai kaikki voisi millään poistua, ainoastaan nämä tietyt perusturvaan liittyvät etuudet poistuisivat ja niiden tilalla olisi perustulo. Kustannussäästöjä syntyisi paljon. Perustuloa kiihkeästi vastustavat eivät kai sitä käaitä, että tämä nykymalli tulee todella kalliiksi, koska hallinnointi on täysin järjettömissä mittasuhteissa. Yhden työttömän asioita voi hoitaa toistakymmentä ihmistä kolmessa eri instituutiossa.
      Sosiaaliturvaa tullaan lähivuosina muuttamaan, se on ilmeisesti melkoisen varmaa. Minkälaiseksi, se jäänee nähtäväksi.

      Tapsa,
      "Jos kävisi ansiotöissä se luonnollisesti vähenisi tulojen mukaan (kuten kansaneläke joka pienene mitä suurempi työeläke ihmisellä on). Jos tienaisi riittävästi, ei tarvitsisi perustuloa."

      - Tässä piilee loukku: ei kannattaisi ehkä ottaa vastaan satunnaisia duuneja. Perustulon ideahan on nimenomaan se, että jokainen ansaittu euro tulee sen päälle. Joten kannattaa aina tehdä työtä. Vain veroprogressio leikkaa tuloja.

      Nimenomaan. Perustulon päälle voisi tienata aivan kuten pieneläkeläinen joka voi tienata tietynmäärän niin ettei eläketuloon kajota. Nyt sen sijaan työtön ei voi käytännössä mennä tilapäisiin tai lyhytaikaisiin töihin, koska hyvin pian on käteen jäävä raha niin pieni ettei työstä saa käytännössä lainkaan palkkaa. Perustulo mahdollistaisi prekariaattityöt (keikka-, tilapäis- ja ynnä muut työt). Mutta jos ansiotulot ovat riittävän suuret, niin ei kai silloin perustuloa maksettaisi enää? Tämmöisen käsityksen olen saanut perustulokeskustelua seurattuani.

      Eipä siitä kyllä riittävästi käydä julkikeskustelua, niin että sen täysin ymmärtäisi.


      Poista
  15. Abu-Hanna taisi tahallaan tökkiä rakennekynnellään muurahaispesään? Olisiko aburaha katkolla ja piti herättää huomiota yhteiskunnallisena vaikuttajana?

    Hän voi puhua tottakin, mutta ainakin minua ärsyttivät hänen tulkintansa. Joku lääkäri Hesarissa sanoikin sen, jota minäkin ajattelen, eli ei tavallinen suomalainen 80-vuotias mummeli huuda söpölle 2-vuotiaalle tuollaisia törkeyksiä.

    Jokainen suomalainen tajuaa, että mummelille viirasi päästä. Olisiko demantia tai kupan kolmas vaihe, mutta terve hän ei ollut, jos nyt uskomme, että hän oli olemassa.

    Ja mikä on se maa, Kuunkuiske, jossa ulkomaalaisia halutaan ja he pääsevät vallan ytimeen? Ei tule äkkiä mieleen yhtäkään sellaista maata. Toisen polven maahanmuuttajia toki on joka maassa, Suomessakin, vallan karsinoissa.

    Montako suomalaista on vallan ytimessä Ruotsissa? Heitä siellä kuitenkin on, hiljaisena valtavähemmistönä, yli puoli miljoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen arvellut. Vanha mummu ei ollut tyyppillinen suomalainen, vaan ehkäpä juurikin hieman dementoitunut - dementikot huutelevat aggressiivisia ilkeyksiä peloissaan. Melkein voisi olettaa, että vuosikymmeniä maassa elänyt Abu-Hanna olisi tämän oivaltanut.

      Minua itseäni kismitti se itsenäisyyspäiväepisodi, vaikka teko oli sinänsä mitätön. Kuitenkin se oman lapsen vaatimus esitettiin presidentille silloin niin, että lapsi oli hyvin vihainen kun ei saanut kutsua.

      Minusta tuossa olisi ollut rajan osoittamisen paikka lapselle: kutsut olivat aikuisille, eiväthän lapset mene muuallekaan aina aikuisten mukana. En ymmärrä tällaista röyhkeyttä, ettei lapselle kerrota yhteiskunnassa käytössä olevia yhteisiä tapoja. Pikku narsisteja kasvaa nyt jo liikaa. Kyllä adoptiolapselle voi osoittaa rajat, vaikka hän olisi afrikkalainen tai zulu.

      Poista
  16. Ummayan juttua en ole juuri seurannut. Yhden seikan olen kuitenkin joutunut merkille pistämään. Se on se valtava kohu, jonka sanomisensa saivat aikaan. Luulen, että muualla tuollainen kuitattaisiin: "vai niin, tuo on siis tuollaista mieltä!"

    Toinen seikka, sen verran Hesaria katsoin, että nauratti jonkun "asiantuntijan" pöyristys: "Millä oikeudella jonkun ihmisen kokemuksen voi kiistää!" - Tuossa ei sanoja ollut ajatellut yhtään nenäänäsä pitemmälle, sellaista taitaa tapahua paremmissakin piireissä.

    VastaaPoista
  17. Minusta Ulla Appelsin osoitti varsin aukottomasti Abu-Hannan lausuntojen ristiriitaisuudet siinä itsenäisyyspäiväepisodissa. Nythän Abu-Hanna on selittänyt, että hänet ymmärrettiin väärin, kirjeen ojentaminen oli ystävällinen ele. Kissan villat!

    Ei siis ihme, että Appelsin analysoi myös tuota mummun sanomista. Ei tosiaankaan tavallisen suomimummun käytöstä, päinvastoin.

    VastaaPoista
  18. Tuo kaikkinainen kohu ei kuitenkaan kerro meistä hyvää. Ei Ummayan vastustajista, eikä hänen puolustajistaan.

    Suomalaisen kulttuurin tärkeimmät sisällöt ovat kateus, kauna ja alemmuudentunto.

    Laitan kohotukseksi vähän Sibelius-henkistä musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, syitä on sysissä ja sepissä. Ja harmillisinta on, että tällainen kohu aiheuttaa kahtiajakoa, vaikka keskustelu sinänsä on hyvästä. Me emme vain oikein osaa keskustella rakentavasti tai sitten toisaalta hymistelemättä isoilla foorumeilla.

      Poista
  19. Tiedän taloustieteestä (joka käsittääkseni tutkii talouden lainalaisuuksia) sen verran, että aina - oli kriisi mikä tahansa - huipputaloustiedemiehet riitelevät koko ajan keskenään siitä mitä pitäisi tehdä. Niinkuin nytkin. Ja huvittavinta on se, että nobelpakittu professori A on YTÄYSIN päinvastaista mieltä kuin toisena vuonna taloustieteen nobelin saanut professori B. Puhumattakaan professori C:stä, joka vasta kyttää nobepalkintoaan.

    Ota tästä sitten selvää: en minä ainakaan ota. (Ottakaa te!)

    Tarkoitin - kun vahingossa mainitsin että korkeapalkkaiset johtajat voisivat aloittaa palkkojen "alennustalkoot" sillä että itse alentaisivat omia palkkojaan, esim. 10% - sitä, että mikseivät näin tee? Heitä on kumminkin niin vähän ettei sillä ole MITÄÄN merkitystä Suomen taloudelle. Se olisi vain kunniallinen esimerkki. - Jos 2.000.000:lta pienempi- tai keskivertopalkkalaiselta nipistettäisiin ylimääräiset 200-300 € / kk. ... niin se ei kyllä mitenkään piristäisi Suomen taloutta. Päinpä vastoin. - Tämän ymmärtää kyllä meikäläinenkin pikkuporvarillinen kommunisti.

    Ps. Itse kyllä pyrin pysyttelemään vielä pienemmän, eli lilliputtiluokan talousprobleemoissa. Esimerkiksi... no, nyt unohdin mitä esimerkiksi. Mutta onhan näitä muitakin esimerkkejä! Esim. ei kannata ostaa Gin long drink - juomia kaupasta sellaisinaa. Ei! Koska se on samperihkon kallista. Kannattaa ostaa 1/2 litraa halpaa (ja pahaa) giniä, ja greippimehua (jota saa S-kaupoista joskus hirmu hyvässä tarjouksessa). Näitä kahta kun sekottaa keskenään 5,5/94,5 suhteessa, saa yllättävän monta tölkillistä ns. lonkeroa. Ja kun niistä n. puolet juo, takuulla on sitä mieltä, että kannatti!

    VastaaPoista
  20. Eikä kannata ostaa ylipäänsä kalliita väkeviä ollenkaan, kun kiljuaineet saa muutamalla eurolla. Kaikessa voi säästää, voi syödä silakkaa lohen sijaan ja makaronia pastan sijaan ja pitsan pyöräyttää nopeasti itse vedestä ja vehnäjauhoista, päälle sardiinia ja juustonkannikkaa. Olkaat hyvät, ohjeet tulivat kommunistiselta pikkuporvarilta.

    Mitä lehtien talousohjeisiin tulee, niin yksi sanoo, että veronkorotus purisi parhaiten ja jättäisi köyhät rauhaan, toinen sanoo samassa lehdessä, että rikkaiden veronkorotukset eivät vaikuta mitään. Pakka on ihanasti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, elämiseehän riittää että on Happea. Ja vähän Typpeä ja Heliumia. Ja Kalsiumia ja Rautaa. Sekä Syankaliumia ja Salmiakkia. Lipeää ja ammoniakkihappoa pitää olla kans. (Mutta kalanmaksaölyjä ei ihmiskehossa tartte olla. Ainakaan välttämättä.)

      Poista
  21. Näistä palkanalennuskeskusteluista on vain yksi joukosta poissa, Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hänen vuosipalkkansa on 259 000 euroa eli pari kertaa presidentin palkka. Lisäksi hänellä vapaita etuja niin paljon, ettei valtiokonttori pysty niitä edes laskemaan: työvoimaa ei ole siihen tarkoitukseen tarpeeksi.
    Suomen Pankin palkkakulut vuodessa ovat 36,1 miljoonaa. Eläkkeitä pankki maksaa 20,2 miljoonaa vuodessa. Pankin palveluksessa on 420 ihmistä, heidän keskipalkkansa on 4300 euroa kuussa. Palkkahaitarin yläpäässä tienataaan reilut 80 000 euroa kuussa ja alapäässä pari tonnia. Miehet ja naiset saavat centilleen saman palkan samoista tehtävistä. Tarkempia trietoja osoittesta: http://www.suomenpankki.fi/fi/suomen_pankki/tyopaikat/Documents/SP_HTP_2011.pdf
    SP:n tehtävät on jo pitkään hoitanut Bryssel. Liikasen hommana on vain luvata lisää vakuuksia ja avustuksia rillumarei-maille, kun niitä pyydetään. Kukaanhan ei tarkasti tiedä, kuinka paljon SP:n kautta onSuomesta vuodatettu ulos rahaa ja paljonko velkavastuita pankilla = veronmaksajilla on.
    Poliitikot eivät koske pitkällä tikullakaan SP:n asioihin, koska siellä on tarjolla tarvittaessa Hyvä veli/sisar-virkoja uskollisille puoluepukareille. Edes preidentti ei halua puuttua asiaan, koska virkakaudern päätteeksi SP:n johtokunnan jäsenyys on varma.
    Tarkkailkaa lehtiä ja netin keskustelupalstoja, koskaan ette näe epäiltävän SP:n olemassaolon välttämättömyyttä. Kukaan ei kauhistele Liikasen palkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kenenkään työ voi olla noin paljon vaativampaa kuin kenen tahansa ahkerasti puurtavan työntekijän. Tämän luulisi ihmisten tajuavan, sillä mikään työ ei ole niin kummallisen vaikeaa, ettei siitä normaalilla koulutuksella ja perehtymisellä selviä. Näin tehdään kaikilla aloilla, kaikisssa tehtävissä, kouluttaudutaan, perehdytään, opitaan lisää ja saadaan normipalkkaa.

      Kyllä tuommoinen Liikasen palkka suututtaa! Ja muiden vastaavien johtajien. Lopussa seisoo sitten vielä mahtava kultainen kädenpuristus.

      Juuri siksihän perussuomalaiset ovat nousseet, kun kansa nousee kapinaan. Ei ole muuta väylää, vasemmisto ajaa samaa mammonan harhaa - onni on rahassa. Jollei rahaa ja tavaraa ole, ei ole onnea. Mulle kans jättipalkka ja mahtavat eläke-edut. Mitä eroa?

      Olen turhautunut ja tavallaan turtunut kohtuuttomaan menoon ja taloudelliseen vääryyteen. Se ottaa, joka on nopein ja röyhkein. Sen ääntä kuunnellaan, joka huutaa kovimmin. Mikään ei muutu.

      Poista
  22. Suomen pankki on minunkin huomioni kiinnittänyt, tuskin meininki on siellä paljoa muuttunut tsaarin perustamasta Waihetus- Laina- ja Depositioni-Contorista.

    Suomen markkaa ei enää ole, silti pankin henkilöstömäärä on tainnut vain kasvaa.

    Ehkä on liioittelua sanoa, että pankin ylimmän johtajan (puulaakissa melkein kaikilla on johtajan titteli) tehtäviä voi hoitaa vaikka kolmen promillen kännissä. Ahti Karjalainen sai sellaisesta kuitenkin vihdoin viimein kenkää.

    Liikanen on sarjassa erittäin miellyttävä ihminen. Valtiovarainministerinä meinasi silti upottaa koko maan, lähti karkuun Brysseliin ja unohtui ihmisten mielistä.

    Erkki Liikanen on Suomen pankin johtaja, mutta mitä ihmettä hän tekee työkseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki Liikanen on hyvä laulaja ja soittaa rumpuja (eli hakkaa kannuja) kuin Peltinen Enkeli, eli hyvin. Ei kun ihan totta. Hän on oikeasti jats-rumpali.

      Ai niin tee puhutte tästä toisesta Erkki Liikasesta. Se on Mikkelistä kotoisin eikä sillä ole niin iso pää kuin valokuvissa. Näin hänet viimekesänä kun kävin (vahingossa) Mikael-salilla katsomassa Boris Eifmanin koreografioimaa "Minä - Don Quijote" balettia. - Hitsi että upea esitys!

      Poista
  23. Hyvä kysymys Riku. Itse en osaa siihen vastata.
    Tuntuu siltä, että valtionhallinnossa palkkamopo, tai sitten palkkahumma on lähtenyt käsistä. Näin uutisissa tänään:
    "Valtion omistaman Suomen Hevosopisto Oy:n toimitusjohtaja ansaitsee vuodessa 167 000 euron palkan. Samaan aikaan pääministeri Jyrki Katainen (kok.) saa työstään noin 140 000 euroa vuodessa.
    Asian nosti tänään esille valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) blogissaan. Hautalan mukaan valtion hevosopiston toimitusjohtaja on valtionyhtiöiden huonoiten palkattu johtaja."
    Joopa joo, sano rengit päissään. 167 000 vuodessa on huonoin palkka valtiolla. Ilmeisesti Valtion koiraopiston johtaja saa tonnin vähemmän ja kukaties - älkää menettäkö tajuntaanne - valtion oravaopiston johtaja jopa pari tonnia vähemmän. Kuinka tällaista tilannetta voidaan kauemmin sietää? Kunnon korotus oravien ystäville. Kun ne (oravat) on niin söpöjäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravaopisto tekee kuitenkin ensiarvoisen tärkeää työtä ja sen johtajan tehtävät ovat erittäin vaativia ja laajaa perehtymistä vaativia! - Eikä hänelle palkkaa sentään oravannahoissa voi maksaa.

      Olen kuullut että Oravaopistoa puuhataan jaettavaksi kahdeksi eri virastoksi; sitä varten on perustettu komitea joka saanee työnsä valmiiksi noin vuonna 2016.

      Poista
    2. Lento-oravaopiston johtajalle pitää muistaa antaa sit kans lentoliitolisää. Semmoset... sanoisko nyt... about... 3kyt donitsia/kk.

      Poista
    3. Eikun mitä liito-oravia ne nyt olikaan... Semmosia kumminkin jotka paskantelee aina semmosiin paikkoihin johon pitäis rakentaa joku Liike Palatsi. Aika Tikuja ja Takuja, piru vie.

      Poista
    4. Luin uutisen hevosteluista Suomen Hevosopisto ja varsa yhtiössä. - Yhtiötä ei pidä sekoittaa Kaakki ja pojat-firmaan!

      Toimitusjohtaja Petri Mellerin lausuntoa täytyy pitää asiantuntijuuden ytimestä syntyneenä: "kateus vie kalatkin vedestä!" Onneksi sellainen ei kaiketi haittaa hevosalalla.

      Palkkakeskustelua opistolla on kuulemma käyty. Ei kerrottu, minkälaista se oli, niinpä vapaasti assosioin:
      - On sull sit hyvä palkka!
      - Niin onki, se on hyvin ansaittu!

      Tiesittekö muuten, että Heidi Hautala on entinen alastonmalli, voisikohan se joskus paljastaa asiantuntijuuttaan?

      Poista
    5. Kaikkihan me olemme (periaatteessa) ex-alastonmalleja. Mutta Kuka meistä kelpaa huomisen alastonmalliksi, sinä, minä vai Heidikö?

      iineksen kanssa kyllä mielelläni olisin mallina, kaksittain. mutta toivoisin että maalarina silloinkin olisi - ei mikään nykyajan Palsa - vaan joku taatumpi latomaalari. (ihan vaan sen takia että myös tausta piirrettäisin kunnolla.) (sanoin tausta! enkä tussu! ... nää radiotoimittajat on nykyisin kuuroja kaikki. ei ihme. ne kuuntelee liikaa rokkia.)

      Poista
    6. Täällähän jutut lipsahtavat pornon puolelle!

      Ei, en tarkoita Heidi Hautalan nuoruusvuosien mallialastomuutta, se on paremminkin puskafarssia, vaan rivoa puhetta oravista ja orhista! Ne tuovat meille siveille mieleen vain oravapillut ja kiimaiset tammat! Kehtaattekin.

      Poista
    7. Onneksi Mikis on asialinjalla. Tausta eli takapuoli on eri asia kuin tussu.

      Poista
    8. Täällä on ennenkin ollut esillä käsite oravapillu. Jape tai joku muu nuori mies kysyi, mikä se sellainen on. Muistaakseni häntä valistettiin asiantuntevasti.

      Minullapas oli kerran työkaverina Ypäjän hevosopiston entinen rehtori. Siinä naisessa oli ruutia. Ajattelen vain, että jos meno muissakin hevosopistoissa on samaa linjaa, niin ei niille turhasta makseta.

      Poista
    9. Asea Brown Boverilla (ABB) oli muinoin johtajanaan Percy Barnevik. Hän kävi kiinni rakenteisiin, lopetti koko pääkonttorin. Sanoi, että havaitsi ihmisten ajan kuluvan aivan turhanpäiväisiin kokouksiin. Kehui työntekijöitään erittäin uhrautuvasta työpanoksesta, mutta sanoi havainneensa myös, että monelle määritetyt tehtävät olivat suorastaan hölmöjä ja turhanpäiväisiä.

      Useimmilla työpaikoilla tuo ei tänäpäivänä enää toteudu, kaikista on otettu kaikki irti.

      Paitsi, paitsi...

      Valtiolla hyrrän heiluttajia riittää, olkaa epäileväisiä, kun jonkun mainitaan olevan asiantuntija.

      Poista
  24. Maailmassa oikeasti ihmisiä kuolee nälkään kuin kärpäsiä. (Samoin kun heitä myös sikiää.) Tapahtuu myös joka nanonsekuntti xpotenssi2 määrä julmuuksia. Elämme elämäämme. Suomessa ei sitten vuoden 1917 ole kärsitty itsekeksityistä hirvittävyyksistä; vuodet 1933 - 1945 kottelivat koko maailmaa. Suomessa nytkin menee saatanan hyvin. (Tiedän, tiedän ettei kaikilla mene hyvin! Tänäänkin kun join aamukahvia ST-huoltoasemalla (pulla ja kahvi 2:90;-), eräs asiakas kertoi että eräs hänenj ystävänsä oli vetänyt toissapäivänä itsensä "kiikkukeinuun". Niinpä, niin.)

    Väitän silti että suomalaiset itse keksivät itselleen syitä olla huonoja/kateita/epäonnisia/väärikohdeltuja etc. Ikään kuin suomalaiseksi syntyminen johtuisi vain siitä että kortsu räjähti rikki kyrvänjuureen.

    Ei se, kyllä se ei ihan niin ole!

    Paskat, on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mitähän ne meistä aattelee?"-ajattelu on kauheinta mitä tiedän. Lapsena ja nuorena oli häpeääkin riittävästi, nyt vedän tarpeen vaatiessa - ja vaikkei aina vaatisikaan - kovaa ja korkealta.

      Joskus jo aikaa sitten menin pääkonttorille töihin ja kyrsi, kun toimitusjohtaja luimisteli mitään sanomatta ohi aina kun tuli käytävällä vastaan. Kerran sitten hypähdin eteensä, ojensin käteni ja puristin oikein kovaa. Esittelin itseni kuuluvasti ja kirkkaalla äänellä, kuten armeijassa opetettiin.

      Äijä alkoi takeltelemaan: "Joo...kyl... kyllä mä tiedän kuka sä oot!" - Tuskin sillä oikeasti oli aavistustakaan, ne vain on sellaisia.

      Päällikköni joskus sanoi jostain johtajasta, että ei siitä kannata välittää, se pitäisi laittaa turkin hihaan ja nussia uudestaan maailmaan.

      Vastasin: "Nii-i!"

      Poista
    2. Suomi on murheellisten laulujen maa. Kävelin minäkin kerran vanhalla puusillalla ja kaiteeseen nojasi mies katsellen kosken kuohuihin. Lähti siitä sitten minua ja koiraani, mustaa Manua vastaan. Pysähtyi kohdallemme ja sanoi naureskellen, että meinasin hypätä tosta alas. - Vai niin, sanoin, koska miehen nauru vähän pelotti. Olisi kai kuulunut ruveta eheyttämään miestä, mutta jotenkin jatkoin vain matkaani, sillä sen yhden raiskausyrityksen jälkeen olen pelännyt hieman omituisesti nauravia ja katsovia miehiä maisemassa, jossa ei näy muita.

      Poista
    3. Juoksisit karkuun, jos minut näkisit. Junassa ei pidä lukea mitään hauskaa. Svejkiä lukiessani muutaman kerran meinasi pärskähtää oikein kunnolla, hullun nauruni yritin peittää köhimällä ja yskimällä.

      Vaivihkaa vilkuilin ympärilleni, en huomannut pitikö joku käsilaukustaan kovempaa kiinni, mutta vähän varatuneilta vaikuttivat.

      Poista
    4. No julkisessa kulkuvälineessä nauraminen tai höpöttely on tietenkin varttihullun merkki, mutta noin yleensä se on jopa suotavaa. Todistaa eläytymiskyvystä ja empatiataidosta. Huumorin oivallus, joka nauruna purkautuu, ei synny kuin empatiataitoiselle terveelle sielulle.

      Ehkä jokin minussa juuri siksi ei ottanut sillalla nojailevaa miestäkään ihan tosissaan, kun mies pyrskähteli.

      Poista
    5. Minä haluaisin tulla sinua vastaan iines naureskellen ja takinhelmat liehuen ja kaapata sinut syliini ja sanoa että "lähetäänpäs kuule tanssimaan"... Tosin, kun en osaa tanssia - olen rumpali - mentäisiin vaan katselemaan kun muut tanssivat. Puhuttaisiin vaikka kirjallisuudesta, hyvin vähän (minä vähän enemmän) otettaisiin konjakkia ja yhtä vähän (minäkö enemmän?) puristeltaisiin toisiamme. - Ja Q katselisi meitä, hyvin ystävällisesti Q katselisi meitä. Koska... samanlaista meininkiä hän on vuosia, vuosituhansia jo saanut seurata.

      En kuvittele että olisimme jotenkin poikkeustapaus!

      Poista
  25. Eilen Hesarin mielipiteissä joku naisinsinööri (diplomi) kirjoitti Abu-Hannan tapauksesta sellaista puuta heinää, että se toi mieleeni Iineksen.

    Siis ei niin, että Iines puuta heinää kirjoittaisi, vaan niin, että hän on toistuvasti varoittanut sortumasta tällaiseen hyvää tarkoittavaan ylimielisyyteen.

    Naisinsinööri (diplomi) siis vertasi maahanmuuttajia lapsiin. Hänen mukaansa he ovat meidän valtaväestön lapsiamme, eikä kukaan viisas aikuinen oikeasti suutu lapselle, jos hän on itsekäs ja tekee väärin, vaan rakastaa ja ohjaa oikeaan.

    Että siinäs kuulitte. Mitähän Kelttikangas-Järvinen sanoisi tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin saman kirjoituksen, ja minua puistatti sen sokea tekopyhyys ja moralisointi. Ei ole olemassa maata ilman maahanmuuton aiheuttamaa jonkinasteista torjuntaa vierasta kohtaan. Tämä ei ole rasismia, vaikka se siksi mieluusti leimataan. Se on ihmiselle normaalia käytöstä uuden ja vieraan edessä. Se huono käytös, joka tulee tiedon jälkeen, on rasismia - kuten Abu-Hannan kovat syytökset Suomea kohtaan, ainakin osittain. Mummo ei tiennyt mitä teki.

      Esimerkiksi minun äitini ei ollut eläissään nähnyt "neekeriä" läheltä. Kun hänen kuolinvuoteellaan sitten yhtäkkiä hänen näkökenttäänsä tupsahti pikimusta lähihoitaja, joka ei puhunut suomea ja joka tuli aivan kohti, hän houreissaan säikähti. Ei tämä rasismista johtunut! Jos musta nainen olisi halunnut, hän olisi voinut tulkita äidin kauhistuneen reaktion rasismiksi.

      Minä luulen, että Keltikangas-Järvinen ei panisi painoa ihonvärille, vaan edellyttäisi ihmiseltä kuin ihmiseltä toiset ihmiset huomioivaa empaattista käytöstä. Tietysti ihmisiä pitää ensin perehdyttää maan tapoihin, mutta eiköhän toisten ihmisten arvostus ole kansainvälistä kieltä.

      Poista
    2. Ihan hyvä, että Abu-Hanna muutti muualle. Hänellä on tuntunut olevan Suomen ns. valtaväestöstä etupäässä negatiivista sanottavaa, ainakin kirjoittamissaan jutuissa.

      Jos hakemalla hakee vikoja, niitä myös löytää, oli sitten itse kuka tahansa ja missä maassa tahansa. Yleistyksiin ei pitäisi lähteä. Jos joku mummeli rähähtää pienelle lapselle ihonvärin takia, on se hirveän huonoa käytöstä ja voi uumoilla, että hänellä on jokin ruuvi löysällä.

      Poista
    3. Kyllä, nimenomaan noin, ruuvi löysällä. Tai se dementia.

      Abu-Hanna ei koskaan maininnut niitä ystävällisiä ihmisiä, jotka taatusti kehuivat hänen somaa lastaan - tyttöhän oli kovin suloinen kuvissa. Niitäkin varmaan oli.

      Poista
  26. Minä olen muuten kuuluisa siitä että en ole koskaan puhunut paskaa. Ei, tietenkään täällä Suomessa ei minua siitä tunneta. Mutta kun viimekesänä kävin Venäjällä, muistaakseni Новосибирскssa, niin joka toinen ihminen, kun kävelin kadulla, osoitti minua sormella ja sanoi (venäjästä suomeksi käännettynä) että "tuossa kävelee ihminen joka koskaan ei ole puhunut sanaakaan paskaa". Mielestäni tuommoinen maine on vähän liioteltua. Mutta ei sille mitään voi. Mutta kun täpötäysi Inturistin bussi ajoi ojaan ja minä menin auttamaan heitä - onneksi kukaan ei loukkaantunut vakavasti - paitsi minä. Nimittäin se kuski alkoi yht'äkkiä tijottaa minua ja sanoi "sinähän et ole koskaan puhunut pas...". Silloin päätin, Hyvänen Aika, että nyt Tämä saa Riittää, ja menin suorinta tietä Šeremetjevon lentäkentälle. Buukkasin itseni ensimmäiselle lennolle: se meni ns. Saapasmaahan. Mikäs siinä, ajattelin, ihan hyvä ettei mennyt muualle. Sitten lennettiin ilmojen halki kuin kotkat. An ignoratis quae ego fecissem in Italia, niinpä vaan kuljeskelin katuja "kengännauhat ja nousunnapit auki"... sitten olinkin taas jo omassa sängyssäni. (Josta haukotellen nousin ylös ja rupesin keittämään aamuteetä, lähinnä itselleni.Koska mitäpä tässä tämän enempää paskaa puhuisi.)

    VastaaPoista
  27. Tota noin, pystyisköhän Jyrki Katainen johtamaan hevosopistoa, hieman epäilen? Hevosopiston johtajan taas luulisin tarvittaessa osaavan toimia vaikka pääministerinä! Ite voisin toimia pressana ja pääministerinä. Vähäisen hevostuntemukseni takia epäilen kykyäni toimia hevosopiston johtajana, että silleen!

    Terveisin nimimerkki "Joskus Pokulla ratsastanu"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että Kataiselle tulisi tukalat paikat hevosopiston johtajana. Poliitikkoja on helpompi ohjastaa. Kaikki tuntevat niitten metkut, mutta otapa selvää orlovilaisen tähtiotsan ajatuksista - siihen ei kuka vaan pysty.

      Toivoo nimimerkki Vaiton Pojulla ratsastanut, oikeasti

      Poista
  28. Lukekaa Jonathan Swift'in "Matka Houyhnhnmien maahan".

    Tajuatte sen jälkeen jotain itsestänne. Aivan takuulla.

    VastaaPoista
  29. "Juuri siksihän perussuomalaiset ovat nousseet, kun kansa nousee kapinaan. Ei ole muuta väylää, vasemmisto ajaa samaa mammonan harhaa - onni on rahassa."

    Tuon voisi lähettää kirjattuna ristisiteenä vasemmistoliiton puoluetoimistoon. Minun(kin) nuoruudessani vasemmisto ajoi taloudellista tasa-arvoa, monien muiden hyvien asioiden ohessa, mutta nyt siellä ollaan kiinni rahan syrjässä vaikka viimeisillä hampailla. Kansa taitaa kokea, että ainut tapa kapinoida on äänestää persuja. En tiedä, onko se oikea tapa kapinoida, mutta helpoin kuitenkin. Kunhan kaikki loputkin hevosopistojen johtajien palkat on saatu julkisuuteen en ihmettelisi, vaikka persut menisivät kokkareista ohi suosiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmistoliitolta monet toivovat ryhdistäytymistä. Seksuaalisuudet ja genitaalikarvojen värit saisivat heivata ohjelmastaan.

      Suvi-Anne Siimes halveksi sydämestään kaikkia vähäosaisia, erottuaan toivoi ensimmäiseksi virkaa pankista. Arhinmäki on poliittinen vainuaja ja kansan harhaanjohdattaja, jonka tennistossut kaupasta ostettuina maksavat kuussataa euroa.

      Raha on tärkeää silloin kun sitä ei ole, triviaaliksi tai jopa vahingolliseksi se muuttuu silloin, kun sitä on liian paljon.

      Poista
    2. Nooh, Riku, raha voi olla tärkeää myös rahakkaille. Oman katsantoni mukaan ihmisen suhde rahaan muotoutuu persoonallisuuspiirteiden, ei varallisuustason kautta. Niinpä nimenomaan rakkaus rahaan ja materiaan synnyttää rahan kasautumista yhteen kohteeseen, sinne missä sitä rakastetaan, muualla se vain käy, niin kuin mielestäni asiallista on.

      Ystäväni Martan lien maininnut tuhannesti ja hänen lapsensa, Mäksin saaneen ja Obligaatiopojan, jolla jo viisivuotiaana siinteli silmissään osakesalkku. Tämä perhe keskustelee varmaan joulupöydässäkin uusimmista hankinnoistaan ja siitä, miten emännän auto kiihtyy paremmin kuin tavisten ja miten mennään Torniin syömään, koska se on niin kallis paikka. - No, erilaisuus on kai rikkaus tässäkin asiassa, mutta kieltämättä puheenaiheet joskus tympäisevät.

      Poista
  30. Suvi-Siimeksestä olen vähintäänkin samaa mieltä. Mutta entäs Claes Andersson?

    Voi olla niin, tai ainakin siltä näyttää, että Suomessa on vain huonoja puolueita. Jotain kumminkin pitäisi äänestää - ja nimenomaan puoluetta, ei ehdokasta - eduskuntavaaleissa. Välillä joutuu miettimään kyllä tosi kauan, että ketä.

    Ps. Kriitiikki on aina kohdallaan. Mutta liian arrogantiksi ei kantsi heittäytyä. Muistan erään kirjallisen keskustelun jossa eräs nuori ja ärhäkkä kirjailijanalku lyttäsi kaiken ennen häntä tehty suomalaisen kirjallisuuden hevon v... talleihin. Ainakin kaikki aikalaiset olivat korkeintaan onanisteja. Silloin Pekka Parkkinen, hyvä runoilija mutta huono juoppo, nosti hyvin syvän humalaisen katseensa pöydän pinnasta ja tuijotti puheenpitäjää ja sanoi: "hauku vielä Arvo Ylppö."

    Hitsi, se oli hienosti sanottu. (Ottaen huomioon että he kaikki vielä silloin olivat elossa, Parkkinenkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, Mikis.

      Haukun ne kaikki, mutta vasemmistoliittoa haluan ja haluaisin silti äänestää. Pahalta semmoinekin usein tuntuu.

      Claes on sellainen persekarvojen kasvattaja ja huono pienisti (vrt. pianisti)

      Poista
    2. Ai niin, unohtui sanoa, että Arvo Ylppö oli vakaumuksellinen natsi.

      Poista
    3. Olen pitänyt Claes Anderssonista siitä lähtien, kun huomasin hänen kasvolihastensa värisevän jännityksestä tv-haastattelussa. Minusta hän on empaattinen, lämmin ihminen, mutta hänen kirjallisuutensa ei ole jättänyt minuun lähtemätöntä jälkeä.

      Poista
    4. Minusta jännittävintä oli kun pari kertaa olin Veikko Sinisalon autokuskina... että miten hän jännitti esiintymistään kun hän meni vieraaseen paikkaan... ei siis omaan TööTööTööt taloonsa. Itse olen ujo ihminen mutta minä ihmettelin että mites hän on noin ujo, ammattiesiintyjä? Kerrankin kun mentiin Saarijärvelle (Työväentalolle) esiintymään - siis, en minä! - hän kysyi minulta että onko mulla diapamia? Sattui olemaan. Ja annoin. Hän rauhoittui heti, ennen kun oli ne pari tablettia edes nielaissut, ja alkoi avata ääntään autossa. "ÄGGGRÄÄBKHÄÄKKHGFFFHOGGHPUHPUHPUHPUHPÄHPÄHPÄH" etc. Niin nuo näyttelijät tekevät. Sitten illalla hän repäisi sen runomonologinsa niin että kattohirret vaan tärisi ja ikkunalasit helisi.

      Mutta kyllä minä ihmettelin?

      Poista
    5. Olen kuullut Sinisalon esiintymisjännityksestä. Muistaakseni kerroin siitä puhekurssilla oppilaillekin, ja ne ihmettelivät, että kuka on Veikko Sinisalo. Tunsin itseni Metusalemiksi.

      Poista
    6. No voi rakas Iines, sitten meitä on Metusalem I ja Metusalem II.

      Poista
    7. Minä olen kai joskus kertonut hienosta kokemuksesta vähän toisella kymmenellä ollessani.

      Sinisalo tuli lausumaan runoja HUYK:n juhlasaliin. Sai koko porukan mukaansa aivan uskomattomalla tavalla.

      Lopussa hänellä taisi olla kyyneleet silmissä: "Minua vähän varoiteltiin teistä, mutta tämä oli upeaa, ei tällaista taida edes olla!"

      Mieleeni jäi loppuiäksi. Minulla on tilaisuudesta paikallislehdestä leikattu kuva, josta olen itseni tussilla ympyröinnyt.

      Kaikista puheista huolimatta, hän on minulle tärkeä taiteilija.

      Poista
    8. Mikko perkele! Pari vuotta sitten asia meni vielä näin:
      "Kerran eräs ystäväni kertoi kun hän oli autokuskina kärräämässä Veikko Sinisaloa Saarijärven työväentalolle lausumaan runojaan. Vähän ennen perilletuloa V.S. oli kysynyt vaimoltani... autokuskin ex-vaimolta (joka oli teatteriohjaaja) että "onks sulla diapamia". Häntä alkoi äkkiä jännittää."

      Poista
    9. Herra anonyymi, pari vuotta sitten yksinkertaisesti en kehdannut kertoa että se "eräs ystäväni" joka oli autokuskina, olin minä. Hain tietynlaista intimiteettisuojaa, sekä itselleni että ex-vaimolleni. Joka on teatteriohjaaja. (Enhän minä muuten noissa piireissä olisi liikkunutkaan.)

      Poista
    10. Nyt kun mä oikein panaudun muistiini niin mää muistan sen matkan helvetin hyvin. Oli talvi ja aika paljon pakkasta, me mentiin sinne kahdella autolla: mulla oli Finn Datsun ja Tampereen Työväenopiston Teatterinuorilla oli iso Saab. Joka oli täynnä nuoria, mm. Vesa Vierikko oli mukana; hän oli silloin töissä Valmetilla. No, siihen aikaan ei talvirenkaat olleet vielä pakollisia - semmoinenkin aika on ollut! - ja tulomatkalla S:järveltä Manseen mee ruvettiin ajaa kilpaa, Datsuni ja Saab. - Näin jälkeenpäin olen ajatellut että kyllä se oli hullua ajaa 150 km/h (enempää ei päässyt!) kesärenkain jäisellä maantiellä. Mutta olin silloin nuori ja tyhmä; nykyisin en ole enää nuori. - Ai, että mitä V. Sinisalo tykkäs mun hurjastelustani? Ei mitään. Kuorsasi koko paluumatkan.

      Poista
    11. Sitä paitsi, hyvä anonyymi, pidä mielelssäsi, että täällä tärkeämpää on hyvä keskustelu kuin mahdolliset totuusarvot.

      Poista
  31. Arvo Ylppö ei ollut vakaumuksellinen natsi. Riku, Riku tarkista lähteesi! Ylpöllä oli vahvat siteet Saksaan, hän oli hyvin saksalaismyönteinen: mutta nimenomaan ei natsisaksamyönteinen! (Arvo Ylppö puuhailemassa rotuhygienia kanssa... jo pelkkä ajatus on makaaberi.) - Melkein samaa voi sanoa kulttuuripersoona W.A.Koskenniemestä. Ei hänkään (ihan) oikea natsi ollut, oli vain niin perkeleen turhamainen ja kehunkipeä että ilomielin "niijasi" Hitlerille. Oikeistolainenhan hän tietysti oli, siis Weikko-setä, mutta enemmän hölmö kuin natsi. (Politiikka oikeistolaisesti ajatteleville ihmisille on yl. hölynpölyä.)

    Ps. Minkäs takia minä itse nyt olen näin kärttysällä? Taitaa olla ukossa pieni krapula? (Miten niin pieni?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sinua. Sibeliuksella oli kuitenkin Hitleriä komeammat hitlerviikset.

      Krapula lähtee loiventavilla, vai miksi näitä kohveja sanotaan.

      Poista
    2. Miksi aina puhutaan siitä, miten krapula lähtee? Kaikki lähtee aikanaan.

      Miksei kukaan koskaan pohdi, miten krapula tulee.

      Poista
    3. Et ole tainnut, Iines, juurikaan istuskella pitkää iltaa kaljakuppiloissa, äijäseurassa?

      Poista
    4. Juu, en ole, ja juuri tuommoista kaipaan kalvakkaan naisenelämääni. Reissuja ja rypemisiä, äijämeininkiä.

      Vaan siis kunnon äijäseura minulta vielä puuttuukin. Kaihoisan ajatuksen heitänkin kaikkien tämän lukevien äijien suuntaan, että josko. Vaan kaino toivomus on, että suonissa virtaa sitten ehta äijäveri eikä mikään herranveri. Harva nainen on niin äijä, että voisi ystävänäni ryhtyä äijäilemään. Martassa oli äijää, vaan sekin talttui Martille ja kysyy nykyään ohjeet ylempää.

      Poista
    5. Tähän haluaisin palata, Iines kiltti. Haluan että keksittäisiin Sinulle jotain kivaa, sellaista ystävällistä kivaa, josta kaikille tulee, ja jää, hyvä mieli. (Ehkä keksimmekin!)

      Poista
  32. Minäkin uskon sinua. Ja Pyhään Henkeen joka sikisi minun puolestani, taisi käydä saunassakin, ja istuu nyt kolmantena Henkilönä Jeesuksen ja Jumalan kanssa ja tuomitsee meitä. (Ainakin heittelee kivillä mua.) Ainakin joku niistä kolmesta heittelee... Kun elokuun kummallisena yönä kävelen Hakaniemenrantaa kotiani kohti, ja sataa lehtiä puista. - Kotiini on muuten sieltä kävelemistä. Asun Mikkelissä.

    Ps. Oikeasti uskon Enqvistiläiseen teologiaa. Äidin puolelta - ennen kun he suomensivat sukunimensä Topuleiksi - olimme Enqvistejä mekin. (Tai en minä ollut kun minua ei vielä ollut syntynyt. Mutta periaatteessa... periaatteessa olen Q:visti kans.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan Mikis, siitä on lyhyt matka meille, meinaan kun seuraavan kerran olet elokuisella unikävelyllä Hakaniemen rannassa, salminakkeines.

      Enqvistiläinen teologia todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Jumala on siis olemassa, koska olemattomassa ei ole mitään todistamista. Tom. (Mot takaperin.)

      Poista
    2. Hieno päätelmä, mutta turha. Q:vistilainen teologia ei nimenomaan mitä todista, totetaa vain, että Jumalaa ei ole olemassa. Ps. Joulupukista on jonkin verran eksaktia näyttöä. Mutta osa todistusaineistosta on sen verran ristiriitaista että täytyy nyt vielä analisoida niitä ennen kun pystyy varmasti sanomaan että Joulupukki on olemassa. - Tässä vaiheessa ei tämän enempää.

      Poista
  33. Arvo Ylppö oli Saksassa vuosina 1912-19, joten totta kai hän oli pesunkestävä paatunut natsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta juuri 1918-19 puhkesi Saksassa sosialistinen vallankumous, kärkineitsyeenään Luxemburgin Roosa, joten todennäköisesti Arvo Ylppö pienenä naistenmiehenä liittyikin kommunisteihin. Vetoan siihen faktaan, että juuri tästä syystä meilläkin niin moni liittyi taistolaisiin.

      Poista
    2. Tämä tarina on tosi:

      Kun poikani oli pieni, viisi tai neljä, jossakin oli puhetta Jeesuksesta, ja poikani kyseli, että milloin Jeesus eli ja elimmekö me vanhemmat silloin. Vastasin tietenkin, että emme eläneet, eikä edes mummi ja vaarikaan eläneet siihen aikaan, siitä on niin kauan, kaksi tuhatta vuotta.

      Siihen poikani: Kai nyt ainakin Arvo Ylppö eli?



      Poista
    3. Niinpä. Ja jos maailmassa kaikki loputkin tullit lakkautettaisiin, loppuisi myös tullivirkailijan ammatti. Eikä maailmaan koskaan enää voisi syntyä piirustusta harrastavia tullivirkamiehen poikia.

      Poista
  34. Omituista historiankirjoitusta. Mutta olen minäkin sitä mieltä ettei Saksa ikinä (22.6.1941) olisi hyökännyt Neuvostoliittoon ellei Suomi olisi sitä uhkaillut, painostanut ja pakottanut siihen. Airohan sanoi että "hej, nyt lähetään", ja Mannerheim siihen että "Ja Aadolf tulla mukaan också'?"

    Niin siinä sitten kävi niin kuin kävi. Romahti koko Deutschland.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se näin on, paitsi ettei Suomi uhkaillut, vaan viekoitteli kavalasti. Viekoittelijana oli Aira Samulin. Tai joo... ehkä se Aatusta oli uhkailua.

      Poista
    2. Aira Samulin... Herran Jumala! Nyt minä ymmärrän Aadolf Hitleriä paremmin.

      Kirsti Paakkanen ja Aira Samulin olisi Pokerissa sellainen akkapari että minä ainakin kääntäisi heti kuppini. (Vaikka olis köllipari hoolissa.)

      Poista
  35. Sivistyneistöstä oli maassamme ehkäpä 80-90 prosenttia natsimielisiä, isojen tilojen viljelijöissä lukema lienee ollut tasan sata.

    Opettajat opettivat koulussa, että Adolf on Jumalan lahja maailmalle ja että suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa.

    Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä on, prosenttiluvuissa on hieman tinkaamisen varaa.

      Poista
    2. Siinä on vaikeinta se, myöntää todeksi, semmoista joka ei pidä paikkaansa.

      Ja minulla, kommunistinuorella, ei tässä omia lehmiä ole ojassa! Ei taatusti.

      Poista
    3. Minulla ei ole tietoa Suomen natsimielisten lukumääristä, mutta jos heitä olisi noin paljon, tuntuu perin oudolta se, että heitä ei paljonkaan esiinny suomalaisessa kirjallisuudessa. Luulisi jonkun kirjanneen heitä ihmishahmoihinsa, jos asia olisi ollut kovin esillä ja Suomelle tärkeä. Tulee mieleen vain jotkin Paavo Rintalan teokset, ja niissäkin kuvauksen kohteena olivat etupäässä huonoiksi mainitut naiset, jotka sortuivat saksalaissotilaisiin.

      Tuo on minulle uutta että opettajat opettivat kouluissa, että Hitler oli Jumalan lahja maailmalle ja Suomelle. Luulen, että höyrähteneitä opettajia oli perin harvassa.

      Ettet vaan nyt vähän provosoisi, Riku?

      Poista
    4. Lisäys: Sellaisia intomielisiä suomalaisuusvalistajia kuin vaikkapa aiemmassa Pohjantähdessäkin on ruustinna, oli kyllä pilvin pimein ympäri maata. Mutta ei heitä kai natsimielisiksi voi sanoa?

      Ja tuskinpa Suomessa kansan parissa sodankaan aikana tiedettiin Hitlerin kauheuksista. Luultiin suureksi johtajaksi, kenties jopa hyväksi ihmiseksi.

      Poista
    5. Tottakai provosoin. Mutta ei niitä kirjallisuudesta löydy, taiteilijathan ovat kaikkein nopeimmin vallitsevan tilanteen ymmärtäviä ja siihen sopeutuvia. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

      Poista
    6. Taiteilijat ovat minusta pikemminkin ensimmäisiä näkijöitä ja barrikadeille nousijoita. Ei suomalaisen kirjallisuuden klassikoiksi nousseita teoksia ole kirjoitettu kenenkään lauluja laulaen, vaan niistä huolimatta --vrt. Kivi, Tulenkantajat, Haanpää, Salama, Mukka, Palsa jne..

      Poista
    7. Varmasti tuossa nimilistassa olet oikeassa, mutta entäs ne muut?

      Haanpää pakotettiin sanojansa syömään.

      Tämän päivän taistolaisia ovat lukuisat oikeistolaisuudesta ammentavat kirjoittajat. Erilaisissa raadeissa kun on paljon konservatiiveja, pakko niiden on olla.

      Poista
    8. Ja suorastaan pakkohan tässä yhteydessä on Eino Leino mainita. Häntä lipevämpää vallan palvojaa ei kai ole ollutkaan. - No jaa, on niitä ollut turhankin runsaasti.

      Poista
  36. Radikaaleja kommunistivastaisia äärioikeistolaisia Suomi on täynnään, on ollut toissapäivänä, eilen ja on tänäänkin. Mutta natseja Suomessa on ollut tosi kummallisen vähän... oli edes 1941. Hyvin, hyvin vähän!

    Riku, ihan oikeesti, tarkista lähteesi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ainakaan mihinkäään järjestöihin kuuluneita, kuten Kemppinen joskus todisteli.

      Mutta sillä lailla ne opettajat silloin opettivat, monista lähteistä se on esiin tullut.

      Poista
    2. Siis ihan totta, Riku, en halua epäillä sanojasi, sillä et yleensä puhu palturia. Vaan nyt kaipaan jotain linkkiä ihan paikatakseni tietojani. Tai kirjojen nimiä. Tuo "opettajat opettivat" viittaa yleiseen opetukseen.

      Poista
    3. Piruuttani pistän linkin Innasen haastatteluun. Hän opiskeli Suomen arvostetuimmassa oppikoulussa, uskonnon opettajansa kertoi suomalaisten olevan Herra Sebaotin valittu kansa. Se on siinä melko alkupuolella. Vastaavia ovat muutkin puhuneet.

      Isoäitipuoleni, kansakoulun opettaja Adolf, josta joskus olen jotain maininnut,oli vauraasta maanviljelijäperheestä. Hänestä ei muuta sen enempää kuin: "ein zwei, ein zwei uberalles, huuhaa, huuhaa!"

      Poista
  37. Asiat näkee/kokee/muistaa semmoisina kun muistaa kokeneensa ja nähneensä ne. Ei sen kummempaa.

    Ps. Kirjoista löytää joskus hyviä faktoja. Tosin silloinkin kannattaa olla sen verran epäluuloinen että katsoo ensin että kuka ko. kirjan on kirjoittanut. Mm. dosentti Juha Bäckman on kirjoittanut faktoja vilisevän kirjan Viron historiasta...

    Tämä oli tietysti ääriesimerkki. (Koska historiallisia tosiasioita tuskin kukaan muu pystyy kolhimaan ja väärentämään niin upeasti kuin hän.) Lahjakas mies. Toivottavasti syfilis syö hänet mahdollisimman pian pois.

    VastaaPoista
  38. Rikun natsiprosentti Suomen sivistyneistöstä tosiaan hiukan epäilyttää. Että ihan 90 pros.? Kun Saksassa sodan jälkeen kyseltiin, että olikkonää natsi, ammuitnää juutalaisia, niin kaikki sanoivat, etteivät ole ikinä hakaristiä nähneetkään, mitä nyt sodassa, mutta sinnehän oli pakko mennä.
    Kyllä nauratti 70-luvulla, kun kuunteli DDR-porukan juttuja. Sillä puolen muuria ei ollut ensimmäistäkään entistä natsia, kaikki olivat jo ajat sitten livahtaneet Bundespellelään. Kaikki DDR-läiset olivat sellaisia partisaaneja, jotka öisin hiipivät natsien kimppuun ja kaatoivat niiden mersujen pa-säiliöihin hienoa sokeria. Mutta lännessä niitä siis oli, nurkat väärällään. Hilpeintä tässä on se, että älykkäimmät natsikoijarit värvättiin heti sodan jälkeen Yhdysvaltain ja N-liiton asevoimiin ja tiedelaitoksiin kehittelemään entistä hurjempia aseita. Ilman von Braunia eivät jenkit vieläkään saisi kurjia rakettejaan irti maasta.
    Suomen opettajista sodan jälkeen oli kyllä arviolta 97 prosenttia natseja,(nykyisin enää 76,8pros.) mutta suurtilallisista, saamieni tietojen mukaan, vain 91,3 prosenttia. Jumalan valittuna kansana Suomea pitää arviolta 0000000,1 prosenttia kansasta (Presidentti ja muutama muu). Niinistöhän toivoi meille kaikille kovasti siunausta. Sitä kohta tarvitaan, ei siinä mitään.
    Muuten olen sitä mieltä, että joka-ainoasta ihmisestä (muutama naispuolinen bloggari poislukien) löytyy ainakin pikkuinen natsi, kun vähän pellinpalalla raaputtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pojat pikkuisen tutkittua tietoa kehiin, ei arveluja.

      Mihin pohjautuu väite, että sotien jälkeen 97 prosenttia Suomen opettajista oli natseja? Mikä aika tarkkaan ottaen oli kyseessä? 45 - ?

      Olen kyllä samaa mieltä tuosta, että jokaisesta ihmisestä löytyy vastakkaisia elementtejä, kun pintaa vähän rapsutetaan.

      Poista
    2. Eivät kai enää sotien jälkeen, silloin olivat mitälie lipilaaleja ja vaskismi oli muuttunut mahdollisesti vassarisimiksi. - Nuo ihanat opportunistit!

      Poista
  39. Iines, luulen että Kolehmaisella oli (kamalan hauskassa jutussaan, jonka allekirjoitan) kieli vähän poskessa. Ja pilke silmäkulmassa ja "Sekin" ehkä vähän... no olkoon, miten tai missä tai mihin sojottamassa.

    Ps. Eniten mua hihitytti tuo "... eivät jenkit vieläkään saisi kurjia rakettejaan irti maasta..." Jotenkin tuli mieleen iso Jänis joka hampaat irvessä yrittää repiä porkkanaa maasta irti.

    (Anteeksi.)

    VastaaPoista
  40. Ääh, älä Iines ota meitä nyt tosissasi. Prosentit vetelin saappaasta ja niin teki Rikukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatsarista, sellaisesta sotilassaappaasta, myönnän vetäneeni.

      Poista
  41. Sinäkin, Riku Brutukseni!

    VastaaPoista
  42. Kun lukee sodanaikaisen Saksan suurlähetteliään Wibert von Blûcherin elämäkerran, huomaa ettei niitä natseja ollut kovin paljoa edes Saksan suurlähetystössä, saati Suomessa. Siinä mielessä Rikun rosentit ovat huuhaata, kuten hänen tärkein lähteensä Innanen sanoisi.

    Isäni, joka oli työmies ja sodassa alikersanttina maineikkaissa jänkäjääkäreissä mm. Tali-Ihantalan taisteluissa, kirjoittaa päiväkirjassaan kesäkuussa 1944: "Meikäläiset ovat vallanneet ikuisen kaupungin eli Rooman."

    Sen jälkeen hän havahtuu, ja selittää, että he todella, suomalaiset sotilaat, pitivät liittoutuneita "meikäläisinä", ja saksalaisia vain välttämättömänä pahana, jota tarvittiin estämään venäläisiä tuhoamasta Suomea. Hän selitti, siis vuonna 1944, että "kaikki" he ajattelivat näin. Länsiliittoutuneet olivat meikäläisiä, saksalaiset kahjoja.

    Näin se menee, Riku, muu on ropakantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmiehen totuus toki vain. Sotamiehet ja aliupseerithan tulivat työväenluokasta, herrasväen koulutetut pojat pääsivät upseereiksi.

      Sivistyneissä piireissä oli ehkä enemmänkin Saksan voittoon – ja samalla saksalaiseen ideologiaan - uskovia. Mutta tuskinpa natseja edes sitä vertaa, mitä oli myöhemmin neukkujen nuoleskelijoita.

      Ihmisluonto vaan on sellainen. Se hakeutuu voittajan helmoihin.

      Poista
  43. Leikkiä voi aina laskea ja lukuja hakea vaikka saappaanvarresta, mutta jos otetaan huomioon se, että Suomen tunnetuin kansallissosialisti toisen maailmansodan jälkeen on ollut turkulainen Pekka Siitoin, niin perin vähäisiä ja koko lailla hupaisia ovat todelliset natsisympatiat meillä olleet yleisessä kulttuuri-ilmastossa. Vakavinta natsisympatiaa tunnetaan kai nykyään äärioikeistolaisissa ryhmittymissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. 30-luvun alussa meillä oli Lapuan liike, IKL ja Kosola, mutta tuleeko mieleen yhdenkään meikäläisen natsijohtajan nimeä 30-luvun lopulta tai 40-luvun alusta?

      Esimerkiksi Rytin, Tannerin tai Mannerheimin syyttäminen natsisympatioista on sen kaltaista historian vääristelyä, ettei siinä ole mitään häpyä. Kaikki he inhosivat natseja sydämensä pohjasta.

      Suomen tunnetuin ja menestyksekkäin opportunisti on Paasikivi ja hyvänä kakkosena tulee Kekkonen. Tuulta haistamalla maalimassa pärjää.

      Poista
    2. Varmalla naisen vaistolla voinkin sanoa, että jo se, että Mannerheim on tavannut Hitlerin ja kävellyt tämän rinnalla - kuva todisteena, on joillekuille yksioikoisille signaali natsisympatioista. Samanlaista suotaviivaistamista ei enää harrasteta. Ymmärretään se, että suhteita pitää hoitaa, muitakin kuin parisuhteita.

      Poista
    3. PS Ja eikös Lapuan liike ja IKL Kosoloineen lasketa mieluummin fasistiseksi kuin kansallissosialistiseksi järjestöksi?

      Poista
    4. Nimenomaan, fascisteja ne olivat, eikä niillä ollut mitään tekemistä natsismin kanssa, siis muuta kuin nationalismi, joka voi edelleenkin maailmassa hyvin.

      Niiden perustamisen aikoihin Hitler oli räyhäävä pikkukiho jossakin Baijerissa, syntymäkaheli jollaista sivistyneet saksalaiset eivät ikinä tulisi äänestämään valtakunnan johtoon. Mussolini oli toista maata, fiksu ja filmaattinen mies.

      Poista
  44. AKS, eli Akateeminen Karjala-Seura oli ehkä merkittävin kiihkonationalistinen järjestö. Siis Suomessa. Sen merkittävyys perustui siihen että ko. järjestöön kuului paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä; tässä yhteydessä aina muistetaan mainita nuori lakitieteen kand. Urho Kekkonen, mm. En väittäisi kyseistä järjestöä kumminkaan facistiseksi. Tosin - ja tämä pitää aina pitää mielessä - 30-luvun Euroopassa ns. demokratia oli aika harvinaista herkkua. Ja ainahan periferiavaltiot - kuten pieni ja ponteva Suomi - ottavat mallia isommistaan. (niin kuin nytkin.)

    Natseja Suomessa on aina ollut korkeintaan kourallinen - jos sitäkään. Muita hulluja täällä kyllä riittää. Demokratiassa kaikki kukat saavat kukkia. Joku Suomen-Sisu on jotain ihme lastenkamarileikkiä... tai en tiedä, ei ole huvituttanut ottaa selvää. SAFKA:sta (Suomen antifasistinen komitea) otin selvää, ja aivan riittävästi; se haisee kuin tenua 10 vuotta juoneen mielisairaan uloste. (Sitähän se onkin.)

    VastaaPoista
  45. Avoimen fasismin vapauttaa kulloisessakin tilanteessa kansan enemmistö, keskusta. Uhka ei ole äärioikeisto eikä äärivasemmisto koska niiden ilmeisimmät piirteet kaikki tunnistavat. Suuri uhka on äärikeskustalainen opportunisti, kameleontti ja loinen, tuuliviiri, josta ei ota erkkikään selvää.


    Eilen tuli Teemalta Eila Kannisen ohjelma "Tie Romaan" jossa hän tapasi italialaisen mafiakirjailija Roberto Savianin. Tämä kertoi Suomen olevan kymmenien venäläisten rikollisjärjestöjen hallitsema maa. Kuka arvaakaan kenen puolelle he asettuvat kriisi ja konfliktitilanteissa vai kenties edesauttavat niiden syntymisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa Ella Kannnisessa oli munaa oikaista kirjailijaa, ja kertoa, ettei Suomi ole kymmenien venäläisten eikä muunmaalaistenkaan saati sitten suomalaisten rikollisjärjestöjen maa. Suomi ei ole Italia!

      Poista
    2. Ymmärrän, että olet vähän pihalla . . .

      Poista
    3. Oppilaat pruukaavat olla pihalla, jos opettaja antaa tietoa liian niukasti.

      Operoin vain antamillasi tiedoilla, jotka oletan faktoiksi. Ella Kanninen kuunteli siis väärää tietoa, ja minä kysyin, oikaisiko hän väärän tiedon puhujaa.

      Jäikö sinulta siis jotain siis oleellista sanomatta, sen tiedät vain sinä itse. Lukija ei ole sinun ajatustesi lukija.

      Poista
    4. Anonyymi esittää ehkä tahtomattaan selvän todisteen ajatukselle, jonka mukaan äärimmäisyysihmisen vihollinen ei ole vastakkaisen suunnan äärimmäisyysihminen, vaan maltillinen liberaali.

      Ymmärtäähän sen, että monia riepoo, kun ei pyssyn kanssa pääse näyttämään, mitä mieltä oikeasti on rasismista ja muista kynnyskysymyksistä.




      Poista
    5. Ehkä mafiaekspertti tarkoitti, että Suomen alamaailman on venäläismafioiden hallussa.

      Poista
  46. Onhan selvää, kuten Mikis ja muut toteavatkin, ettei näin pienessä maassa kuin Suomi, joka sijaitseekin maan äärissä huitsin nevadassa ja jota asuttaa vähäinen kansansirpale, joka puhua mumisee arkaaista kieltään, voi olla muita aatteita kuin laimennuksia ison maailman aatteista.

    Kun Euroopan sivistysmaat olivat maailmansotien välissä oikeistolaisten diktatuurien hallitsemia, moni ihan nykypäiviin asti, niin totta hemmetissä meilläkin oli vastaavaa liikehdintää, joka jäi tosin ehti Lapualta vain Mäntsälään, jonne kuukahti.

    Suomi on eräs harvoista Euroopan maista, joka säilytti demokraattisen valtiomuotonsa maailmansotien läpi, vaikka sotiin osallistuikin. Siinä suhteessa meillä ei oikeastaan pitäisi olla mitään hävettävää, pikemminkin päinvastoin.

    Suomi säilytti Hitlerin kainalossakin demokratiansa. Ainakin yhtä hyvin kuin Stalinin ja seuraajiensa kainalossa. Ellei paremminkin, sillä suomettumisen aikana meitä ei uhannut totaalituho, joten se ei kelpaa syyksi kusisukkailuun.

    Me suomalaiset olemme vain niin masokistista sakkia, että meidän on pakko ruoskia itseämme, vaikkei oikein aihettakaan olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa tiivisti totuuden, suomettumiseen mikään ei pakottanut. Muu kuin kekkosen ja maalaisliiton suunnaton vallan- ja mammonan himo.

      Poista
  47. Katselin tuon vajaa kolme vuotta sitten tehdyn Savianon haastattelun. Hän sanooo siinä maassamme olevan lukuisia venäläisiä (rikollis-) ryhmiä, myös joistain toisista maista.

    Roimaa ylitulkintaa on sanoa, että Suomi olisi kuitenkaan heidän hallitsemansa maa; Saviano ei sellaista sanonut. Hän katsoo asioita hieman toisesta näkökulmasta, maasta jossa mafia toimii niin syvällä taloudellisissa, yhteiskunnallisissa ja poliittisissa rakenteissa, että sen voittaminen on toivotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sieltähän se järkeenkäypä selitys tuli. Tuntuisihan perin oudolta, että ohjelmassa olisi esitetty niin suuri virhe haastattelijan sitä oikaisematta. Taisinkin olla ihan ytimessä.

      Minä katselin joskus muuten sen jakson, jossa Ella Kannisen vieraana oli kokki Hans Välimäki kokkaamassa Kannisen italialaisen anopin johdolla italialaista ruokaa.

      Poista
  48. Innostuin katsomaan Kannisen ohjelmasta myös jakson, jossa hän tapasi Kari Tapion Roomassa. - Maamme on niin pieni, että musiikkimmekin on muualta. Jotenkin se kiteytyy täydellisesti nyt edesmenneen artistin Olen Italialainen-esityksessä.

    Roomalaisetkin tykkäsivät Olen Suomalaisesta! (se alkaa 38.50 kohdalla) Tie Roomaan 6/9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlin laulaen Sinua,
      hyväksyn sen
      minkä Sinä hyväksyt,
      ei minulla mielipiteitä.
      Atomit ja molekyylit meillä ovat yhteiset, Sinun ratkaisevat.
      Lojun selälläni ja mietin kohta valmistuvaa kesäkeittoa, saatanan pahaa ruokaa.
      Sinulle sanon, aikun osasit meidän yhteistä lempiruokaa.

      Poista
    2. Minä rupesin googlaamaan, mitä saarikoskea tuo taas on, tuntui etäisesti siltä kuin olisin kuullut.

      Oli se yllätyksekseni näköjään omia muunnosrevittelyjäni täältä.

      Anonyymilla taitaa jollain tietokoneohjelmalla olla jo kaikki täällä sanottu: "Tää on mun kallein aarre!"

      Poista
    3. Noh, varoiksi tein toisen, jos se passaa paremmin.

      Vihaan täristen kaikkea,
      en hyväksy mitään,
      minkä Sinä hyväksyt,
      mielipiteeni ovat ainoat oikeat.
      Atomit ja molekyylit meillä ovat ainoaa totta, Minun niistäkin ne ratkaisevat.
      Lojun selälläni ja mietin kohta valmistuvaa kesäkeittoa, saatanan pahaa ruokaa.
      Sinulle sanon, että tilaas pitsaa, ei saa laittaa oreganoa!

      Poista
    4. - Oletteko jotain mieltä näistä asoista?

      - Ei, en mitään, olen sellainen lipilaali.

      Poista
    5. Vai niin. Nyt aloit toistamaan myös itseäsi.

      Poista
    6. No, tuohon eka lainaukseen tormäsin kun etsin vastausta kyynisyyteen. Mukailtu runosi vaikutti niin viiltävältä itsetuntemukselta että tykästyin oitis siihen. Kivat siitä!

      Sillä, koirahan se on puudelikin.

      Poista
    7. Kuka se oli, joka joskus mainitsi ottavansa jatkuvia varmuuskopioita näistä kommenteista?

      Poista
    8. Ajoittaista kyynisyyttäni en kiellä, vaikea sellaiselta on tässä maailmassa kokonaan välttyä. Vallitseva tai eniten hallitseva olotila se ei kuitenkaan ole.

      Villakoira on ihan mukava, minulla oli sellainen yhdessä ex-vaimokkeeni kanssa. Vastustin voimakkaasti sen hankintaa, - hävisin, minä taisin siitä kaikkein eniten kuitenkin tykätä.

      Poista
    9. Ja vielä: tuossa joskus kirjoittamassani väännelmässä en kyynisyyttä itse näe.

      Poista
  49. Linkissä olikin hauskoja runoviritelmiä eri aiheista. Kosketti syvästi tuo kesäkeitto-osuus, koska kyseistä pöperöä syvästi inhoavana ihmisenä pystyn eläytymään hyvin runon sanomaan. Oksettaa kun ajattelenkin maitoon tehtyjä keittoja. Mutta siis, runo kuvaa hyvin rakastuneen henkilön höyliyttä.

    Media-alan tuotteet ne vain muuntuvat. Enää koskaan ei tule entisenkaltaista Hesaria - tänään ei tullut lehetä ollenkaan, mutta huomenna tulee sitten tabloid-kokoinen uudenlainen Hesari. Ja Ylen aamu-tv:kin alkoi taas tulla monen viikon tauon jälkeen. Pitää säästää toimittajien palkoista. Kyllä Suomella nyt tosiaan menee huonosti, kun joka paikassa säästetään, paperin koossakin. Pakkohan tässä on suostua palkka-aleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molekyyleistä ja atomeista arvelen niiden olleen waltwhitman-mukaelmia, koskapa Valtaoja, Enqvist ja Hawking eivät runoile, vielä.



      Poista
  50. Tabloid on siitä hyvä koko, että kun vähän vielä taittaa ja laittaa kansion sisään, kanssaihmiset eivät huomaa mitä lukee.

    Muutama kuukausi sitten junassa vastapäätä minua istuutui (tuli Tikkurilasta) arvioni mukaan sellainen sukupuolisesti suuntautunut nuori naishenkilö. Kaivoi kassistaan kansion ja alkoi selvästi selailemaan välissä olevaa lehteä. Pakko oli ymmärtää, että pornolehtiä vielä tehdään, se oli nimittäin sellainen, aina välillä kansio sen verran kääntyi että kuvan reunaa näkyi.

    Katsellessani tiivistä hengittämistään, ajattelin etten minä tällaista omassa nuoruudessani havainnut. Noh, saivat varmaan tytöt kunnon kyytiä.

    Tabloid-hesarin kuukauden tytöt valitsee varmaan ensin joku tasa-arvojärjestö. Seestynyt ja ihmisystäväksi ilmoittatunut Tulva-lehden uusi päätoimittaja, olisi hyvä vaihtoehto avaukseen.

    VastaaPoista
  51. Tabloid on ilman muuta parempi kuin entinen iso, jota oli paha lukea ilman pöydällepanoa. Tabloid mahtuu syliin eikä tarvitse laskutelinettä, sitä voi lukea ulkona puutarhatuolissakin. Se vaan että millainen jötikkä sunnuntaihesari sitten lienee. Ei mahdu taittumaan.

    VastaaPoista
  52. Palkka-ale puheet taittuivat aika nopeasti, kun huomasivat keskustelun vaativan isojen kihojen palkkojen alentamista. Aina sanotaan, ettei sellaisella olisi mitään merkitystä, mutta se on täydellistä roskaa!

    Merkitys tulisi nimenomaan ilmapiirin puhdisamisesta ja esimerkistä. Tuntuisi, että sillä on oikeasti kansalaisillekin merkitystä, jos yhteistä kaleeria tunnollisesti soutaa.

    Eikö ole mitään instanssia, joka laittaisi kapulan Juhana Vartiaisen suuhun? - Elävästi Jukka Sipilän Kiljusen herrasväen isänä mieleen tuova mies, saa valtion laitoksen suulla esittää täydellisen asiantuntemattomia lausuntoja ties mistä. Tulisi vaikka tänne keskustelemaan meidän kanssamme, aina kun uniltaan kerkiää.

    VastaaPoista
  53. Unto Hämäläinen sanoi aamuteeveessä, ettei hän usko suurten yritysjohtajien lähtevän alentamaan palkkaansa.

    Juhana Vartiainen alkaa mennä sinne huumorin puolelle lausuntoineen ja hahmoineen. Kun häntä katsoo, koettaa nähdä sen pienen pojan, josta hän on kasvanut ulos. Voisiko olla entinen koulukiusattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa, kuin varmaa on se, että yritysjohtajien palkat ja palkkiot jatkossakin kasvavat monikertaistuen.

      Joku prosenttialennus olisikin heidän kohdallaan ollut vain pilkkaa ihmisistä.

      Tuloksen tekemisellä on vain se merkitys, että pesti yhtiössä muodostuu pidemmäksi.

      Poista
    2. Ellei Vartiaisen Juhanaa olisi, hänet pitäisi keksiä.

      Nyt tarkkana: kuka hänet tänne tilasi?

      Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat väärää puuta?

      Poista
  54. Vartiainen on siis VATT:n (valtion taloudellinen tutkimuslaitos) ylin johtaja.

    Saku Timoselta lainaan tähän sen lain pätkän, joka työttömiä tällä hetkellä koskee.

    Työttömysturvalain 2a luvun 8 § sanoo asiasta näin:

    Henkilöllä on kolmen kuukauden aikana työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymisestä tai tätä myöhemmästä päätoimisten opintojen päättymisestä lukien pätevä syy kieltäytyä työstä, joka ei vastaa hänen koulutukseensa ja työkokemukseensa perustuvaa ammattitaitoaan. Kolmen kuukauden aika alkaa alusta, kun henkilö on täyttänyt työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevan työssäoloehdon ja työttömyyspäivärahan enimmäisaika alkaa alusta.


    Voisinko minäkin päästä VATT;n johtoon, kun minäkään en asiaa ennen tiennyt. Kolmen kuukauden päästä työttömän on otettava vastaan mitä vain.

    Se niistä valtion asiantuntijuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa, kuin varmaa on se, että yritysjohtajien palkat ja palkkiot jatkossakin kasvavat monikertaistuen."

      Tällä mestarilla sitä on munaa heittää moinen ajatus ikäänkuin totuutena.




      Viime vuoden kovapalkkaisin oli Koneen Alahuhta joka sai 4,2 milj. vuositulot. Monella tulot kasvoivat liki puolella ja huippuna Konecranesin Lundmark joka yli kaksinkertaisti tulonsa koska sai vain 1,3 milj. Kovimman pelkän palkan korotuksen sai Stora Enson Karvinen, 132%.

      Että, vielä moninkertaistuisivat jatkossa. Pelkkä pessimistin päiväuni.

      Poista
    2. Ja jos kerran oikein tarkka täytyy olla, en sanonut että vuosittain.

      Poista
    3. "On se totuus tuokin."

      Poista
    4. Anonyymi, miten sinulle mahtaisi käydä, jos lainaaminen ja sitaatteihin vetoaminen kiellettäisiin? Haihtuisitko sauhuna ilmaan?

      Poista
    5. Minun puolesta voit kernaasti kieltää, jopa toivon sitä. Pane samaan syssyyn myös linkit, varsinkin YouTubet.

      Poista
  55. "Unto Hämäläinen sanoi aamuteeveessä, ettei hän usko suurten yritysjohtajien lähtevän alentamaan palkkaansa," muistutti Iines.

    Miksipä lähtisikään, sillä onhan toisten palkkojen alentaminen niin kovaa duunia, että sellaiseen kykenevä yritysjohtaja on palkkansa ja bonuksensa ansainnut.

    Oikeastaan, vakavasti puhuen: niin kuin Iines alustuksessaan oivaltaakin, ei yksityisen yrityksen työntekijöiden palkkojen alennus hyödytä yhteiskuntaa pätkääkään, päinvastoin se voi olla sille erittäin vahingollista.

    Myöskää yrityksen omistajan intresseissä ei ole millään tavalla se, että palkkajohtaja diivailee julkisuudessa populistisia irtopisteitä keräillen. Yrityksen omistaja palkkaa kyllä visionäärin, mutta karttaa idealisteja.

    Yksityisen yrityksen palkka-ale voi auttaa yhteiskuntaa vain mutkan kautta: tekemällä yrityksestä menestyvän ja palkanmaksukykyisen.

    VastaaPoista
  56. En tiedä kuka Vartiaisen kutsui tai valitsi, mutta Urpilainen hoviin hänen on sanottu kuuluvan.

    Yksi mahdollisuus on, että Mökö, Luru ja Plättä alkoivat isukkia ruotsinmaalta kaipaamaan.

    VastaaPoista
  57. Huomatkaapas, hyvät ystävät, että Alastalo alkaa olla selätetty, ensin Tapsalta, jonka esittely on uunituoreena Einesbaarissa! Uskallan epäillä, ettei täällä Kolehmaisen lisäksi ole ketään muuta, joka on jo lukenut kyseisen kirjan?

    Röyhistän omaakin rintaani, sillä ensimmäiset neljäsataa sivua on kohta plakkarissa, pääsin piippuhyllyistä jo kahvihetkiin ja muuhunkin! Kirja on vallan upea, olen niinsanotusti fiiliksissä.

    Käykääpä lukemassa ja kommentoimassa, itse osallistun mieluusti keskusteluun vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kovasti myöhässä. Sattumalta tänään luin ensimmäiset reilu kolmekymmentä sivua. Joudun lukemaan nopeasti ja se taitaa olla melkein rikos kirjaa vastaan. En halua kommentoida ainakaan ennenkuin muutaman sata sivua olen saanut luettua.
      Aikanaan kyllä.

      Poista
    2. Kirjaa pitäisi varmaan lukea pysähdellen, sillä sen kieli on paitsi upeaa, mysö nykyihmiselle vaikeaa aina ymmärtää runsaiden murre- ja omatekoisten sanojen vuoksi. Minäkin painan kyllä nyt vähän kaasua.

      Poista
    3. Enpä malttanut olla hiljaa kuin yhden illan Tapsan keskustelussa, vaikka kirja on vasta noin puolivälissä. Hyvin voi osallistua jo silläkin, huomaan. Voi vaikka taittaa vähän peistä kielijutuista ja kirjan luettavuudesta.

      (PS Kuvitelkaa, minä olen tenttinyt Alastalon joskus, varmaan hyvällä onnella, mutta nyt vasta luen Alastalon kunnolla. )

      Poista
  58. Tässä vielä linkki Alastaloon, sivupalkistakin pääsee.

    VastaaPoista
  59. Huomenta,oleskelijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry Jape! Nukuin vähän pitkään mutta,

      Päivää vaan!

      Poista
  60. Huomenta, koetahan mennä vaikka ruokkimaan lintuja, niin saat hieman puuhaa.

    Minä olen tehnyt jo lumityöt, keittänyt kahvit, lukenut tarkasti uuden tabloidhesarin, 30 sivua Alastaloa sekä tehnyt ostoslistan ja vastannut kahteen tekstiviestiin sekä pariin blogijuttuun. Nuppi on viritelty uuteen päivään. Hyvää päivänjatkoa itse kullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rivitaloasumisen haittapuoli kerrostaloasumiseen on se että pitääkseen myös henkilökohtaisen julkisvun kunnossa on verhojen avaamisen lisäksi putsattava oma piha. Näyttääkseen yhteiskuntakelpoiselta ja -haluiselta.

      Poista
    2. Jaa, eipä ole tullut mieleeni, että luon käytäväni lumesta näyttääkseni yhteiskuntakelpoiselta. Kyllä minä luon väylän auki ihan vaan päästäkseni kauppaan tai viemään roskapussia. Puita kasvattelen pihoillani pikemminkin saadakseni näkösuojaa kuin näkyvyyttä.

      Poista
  61. Ja hyvää päivänjatkoa sinulle, Iines! :)

    Luojan kiitos siirryitte taloudesta natsismiin, josta minä pyrähdän eugeniikkaan ja rotuoppeihin - kukaan meistä ei kai väitä, etteivätkö nämä ajatukset olisi meillä aikoinaan olleet voimissaan? Kyllä noita saamelaisia ihan valokuvattiin ja dokumentein filmattiin ja kuvattiin; kovin olivat monet hämmentäviksi ja kamaliksi nuo "tutkimukset" kokeneet. Eiköhän se Ylppökin ollut kiinnostunut enempi juuri eugeniikasta ja rotuhygieniasta, ei natsismista.

    Meidän perheessä saatiin joulupipareitten koristelusta aikaan melkoinen keskustelu: 14-v siskonlikka koristeli yhden piparin swastikalla, ja oli sitä äidilleni lähettämässä. Äitinsä sai sätkyn: ei nyt Mammalle mitään natsipipareita sovi lähetellä... Ja kuvaan astuu täti, joka osasi kiikkustuoliin vauhtia polkaistuaan kertoa, että Mamma oli aikoinaan pikku-Lotta, sinivalkoinen swastika-tyyppinen koru oli kaikilla Lotta-tädeillänsä, eikä varmasti olisi piparista ollut moinaskaan (muutenkin on metkaa huomata, miten kovasti varjelemme vanhuksia, kun eivät nuo elämää pitkin ja poikin nähneet hevin hämmenny), plus että po. symboli ei ollut Hitlerin piirtämä. Jo muinaiset egyptiläiset, jne...

    P.S. Muistin just, että mulla on tää välimerellinen, maanläheinen ja eräänkin ex-kollegan mukaan alkuvoimainen imago (jota sinänsä loistavaa vetoa loivensi kaverinsa "juu, Char, sussa on semmoista metkaa ytyä"-kommentti. Alkuperäinen kehuja tökkäsi turhankin kovasti kaveripoloa kylkeen, mutta viestit tuli perille :D): olin siis pukeutunut hulmuavahihaiseen negligee-tyyppiseen silkkiseen aamuasuun - oikeasti -, kun symboleitten ja suvun historiaa pilteille selostin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää päivänjatkoa itsellesi, Char! Tunnut taas pirteältä omalta itseltäsi.

      Harmi, että natsit ovat omineet swastikan, se on kaunis kuvio, jugendhenkinen - jugend on tyylisuunnista yksi suosikeistani.

      Minusta kaikki rotuopit pohjaavat pikemmin pelkoon kuin vihaan. Ihminen on aina pelännyt erilaisuutta, luola-ajoista lähtien uutta on pidetty vihollisena. Ehkä joissakuissa meissä on tämä pelko voimakkaampana geeneissä kuin toisissa. Esimerkiksi eläimissähän pelon määrän ratkaisee geeniperimä, sanottiin luontodokumentissa juuri hiljakkoin. Toinen yksilö ei pelästy yhtä paljon kuin toinen - geenit määräävät osittain tätäkin asiaa.

      Se vaan sitten on oma lukunsa, miten tunnistaa pelko ja oppia hallitsemaan sitä, erottaa se vihasta.

      Poista
  62. Jos,
    olisin vihervasemmistolainen feministi ja olisin lukenut "Alastalon salissa" markkinatalouden alkeet -kirjan, niin haluaisin ehdottomasti kantaa t-paitaa, jossa lukee: "OLEN ARVOSTELLUT ALASTALON SALISSA KIRJAN". 

    Sillä,
    Kilven kielesssä näyttäytyvä humanismi peittyy miehisen ja niin ikään vapaan markkinatalouden analysointiin. Jo kirjassaan "Kansallista itsetutkistelua" Kilpi paljastaa nuivan ylenkatseen edustukselliseen demokratiaan. Sosialistisia puolueita ja naisedustajia hän pitää moni tavoin soveltumattomina mihinkään muuhun positiiviseen tehtävään kuin puoluepoliittiseen toimintaan. Naisluonteen ominainen puute on hätiköivä liioittelu ja "suhdattomuus". "Salissakin" he tekevät ruokaa, keittävät kahvia ja tarjoilevat.


    Vapaa kaupankäynti ja muu ikkunoiden avautuminen eurooppaan näyttäytyy Kilven ristiriitaisena suhtautumisena. Hänen aseensa liberalismin puolesta ja "valloittajia" vastaan oli maan oma kieli, suomi. Saatta olla että samat inhimillset voimat joita hän henkilöissään tarkkailee ohjasi häntä itseään pirulliseen lopputulokseen, svekomaanit eivät päässeet käsiksi hänen kirjaansa.

    Ja se on nyt ainakin varmaa ettei kirjan "rivienvälejä" tarvinnut ainakaan täyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Alastaloa, ja toivon että esim. hra Riemu keskittyy jatkossa siihen eikä viattomien naisten houkuttamiseen (vaikka osaankin pysäyttää auton yhtä tehokkaasti kuin Claudette Colbert, ja jos me hankittais huone, en takaa, että filtti pysyisi ylhäällä, ja sitten saisittekin lukea "It happened one night"-leffan päivitetyn version; en tiedä kumpi kirjoittaisi - sanotaan nyt että Riku, maskuliinisuuden linnakkeen turvaamiseksi; oikeasti mun miehet ovat yleensä kiitollisia jos pääsevät välillä nilkuttamaan keittiöön juomaan tilkkisen vettä ennen kertausharjoituksia), mutta tuohon dilemmaasi: voit vallan itse painattaa haluamasi tekstin T-paitaan.

      Ei siis ole pakko kääntyä vasemmistofeministiksi, vai-mitä-se-nyt-oli. Plus että tuon loppuosan lukemattoman kirjan analyysistä voisit painattaa selkäpuolelle; siinä riittäisi ihmisille tiirottamista ja pohdittavaa. Saisit muuten varmaan juttuseuraakin! :)

      Delilah, minä kai ainoana heitukkana olen myöntänyt lukevani romansseja. Teen sen paljastuksen (every pun inteded :D) myös livenä; minusta hyvin kirjoitettu viihde on aina paikallansa. Kukapa ei kaipaisi eskapismia välillä? Tai muotoillaanko niin, että minä ehdottomasti kaipaan ja tarvitsen mielikuvitusmaailmaa välillä, ja justiinsa sellaista, josta alusta alkaen tietää, miten käy (eli hyvin).

      Harlekiinit ovat minustakin tylsiä, mutta vaikeina aikoina luen niitä silti: kun esim. päivät pääksytysten seuraa nuorten ja lasten tosielämän kauhuja, yksinäisyyttä, ja syrjäytymistä (ope täälläkin, tosin epäpätevä), ja täytyy jaksaa olla luja ja kannustava ja reipas ja rohkea, nimenomaan pölhöt kirjat auttavat jaksamaan. Siis minua. - Toki olisi hienompaa sanoa, että klassinen musiikki (jota myös rakastan) tai ns. taide-elokuvat (edelleen kova sana), mutta joinain iltoina aivojen nollaus vaahtokylvyssä on se mitä eniten tarvitsen.

      Sitten jaksan taas olla mukana ihan oikeassakin elämässä. - Ja kuten olen mainostanutkin, minusta on tullut connoisseur (sp?), ihan kuin suklaan suhteen: peruskama ei oikein enää riitä, vaan haluan vitsikkyyttä ja tunnetta ja sitä, ettei kirjailija keskity kuohuvaan mereen silloin kun alkaa tapahtua...

      Hyvää uutta vuotta sinulle myös, Delilah! :) Sinä olet oikeassa paikassa, minä hulluttelen omiani täällä. - Vaan lukemisenvapaus lienee Iinekselle yhtä tärkeää kuin sanan- ja mielipiteenvapaus, eli en koe olevani väärässä piirissä minäkään. :)

      Poista
    2. Jollain kummalla tavalla, taisi olla tuo "It happened one night" toteamus, kun mieleeni työntyi tv-ohjelman Putous, sketsihahmot.

      Siks' natihaleja!

      Poista
    3. Saa mieleesi työntyä ties sun mitä; "It happened one night" on yksi parhaita ja minulle läheisimpiä screwball-komedioita! Claudette oli jumalaisen kaunis, ja se säären heilautus, kun piti liftiä saada... Gable suorastaan rikollisen viehättävä.

      Vietin lapsuuteni Hesassa, ja englantini opin Elokuva-arkistossa, 12-v. Paljon meni sanailussa aluksi ohi, mutta pakko on paras muusa, ja nopeasti opin ymmärtämään (tekstejä ei noissa klassikoissa ollut). - Olin muuten ainut alaikäinen paikalla, missä sinänsä olisi Putous-hahmoa kerrakseen... :) :D

      - Riku sitten taas on tolkun mies, kestää varmasti tämmöisen tyttömäisen leikinlaskunkin. :)

      Minä aion syödä nyt lounasta - en mitään trendikästä, vaan muuten vain hyvää; natihaleja jaellaan sitten kun on nukkumaanmenoaika.

      Kärsivällisyyttä siis, anonyymi ystäväiseni. ;) :)

      Poista
    4. Mutta anonyymi, mitä itse ajattelet Alastalosta?

      En muuten usko, että kukaan Einesbaarissa haluaa "arvostella" kirjaa. Tapsa kirjoitti hyvän ja monipuolisen esittelyn keskustelua varten. Mielestäni se ei ole arvostelu, perinteinen kritiikki, kuten ei mikään kirjoitus Einesbaarissa. Arvostelut ovat hieman erilaisia, kriittisempiä, ehkä tieteellisempiä.

      Poista
    5. On kai selvää, että Kilven kieli ei taivu käännettäväksi, niin omintakeista sen sananmuodostus on. Pitäisi olla henkilö, joka hallitsee sekä suomen kielen että käännöskielen syntymäkielensä tavoin, ja molemmat vielä tavallista rikkaammin, niin korkealla tasolla, että pystyisi itse luomaan uusia sanoja käännöskieleen.

      Poista
    6. Mitä tulee Kilven naiskuvaukseen, niin tähänastisen lukukokemukseni (1. osan lopussa) perusteella sanoisin, että varsin tarkkanäköistä ja jopa aistikasta kuvausta olemassaolevasta todellisuudesta.

      Mukana on ripaus romantiikkaa etenkin vanhan Härkäniemen (50 v.) silmänluonnissa Alastalon nuoreen Siviä-neitoon, joka sanoo häntä sedäksi. Siviän äiti, Eevastiina taas on, niin kuin ehtoisat emännät ovat, jalannopsa, kielenkerkeä, helmanheiluttaja, joka aikoinaan kuiskasi kyllä Alastalolle eikä Härkäniemelle. Naiset kuvataan kunnioituksella, ehkä liiallakin.

      Poista
    7. "Alastalo" on verraton ylistys suomen kielelle. Mutta, mutta, jokainen tunnustaa ettei ymmärrä kaikkia ja kaikkea lukemaansa, siitä muistetaan kymmenien sivujen täyttämä piipun valinta ja että lukeminen on jopa fyysinen suoritus. Aika outoa tuolta kirjallisuuseliitin jalustalle nostamasta kirjasta jota siihen lukeutumattomatkin yrittävät keksiä jotain muuta sanottavaa.

      Ja eikö kaikki kertomakirjallisuus ole "tajunnanvirtaa", assosiaatiota. Tässä kirjassa, sitäpaitsi, on tarkoitushakuisesti tyhjennetty koko sanallinen pajatso.


      Arvostella? Sinä sanoit sen.

      Enkä ole tässä yhteydessä maininnut kirjan kääntämisestä mitään, vaan "ymmärtämisestä".

      Mitä hel . . ttiä? Arvosteluko pitäisi ollä jotenkin erikoisen kriittistä ja peräti tieteellistä. Mahtavaa!

      Poista
    8. Arvostelun nostit sinä keskusteluun kommentissasi klo 11.47.

      En käytä itse ollenkaan kirjallisuusteksteistä sanaa "arvostelu". Minusta tuo negatiivinen näkökulma on tarpeeton, ei kirjoja kannata arvostella, vaan esitellä ja ehkä arvioida.

      Eihän ihmisiäkään arvostella. Samalla tavoin minusta on turha asettua kirjan yläpuolelle panemaan se joihinkin raameihin, kun perspektiivi on vielä kovin lyhyt. Esittely tai arviointi on parempi sana, se pitää sisällään kirjoittajan henkilökohtaisia ajatuksia kohteesta ja antaa signaalin siitä, että arviointi tosiaan on vain henkilökohtainen ajatusesitys jostakin kohteesta. Siinä ei ole auktoriteettiasemaa.

      Tuo kirjan kääntäminen ei ollut sinuun kohdennettu, vaan muille tässä ketjussa. Ainakin Kolehmainen ja Char ovat puhuneet kääntämisestä ja sinä svekomaaneista - kielikysymykseen ja ymmärrysvaikeuksiin tässäkin päästään.

      Älä ole aina niin vihainen. Miksi et voisi kirjoittaa ystävällisesti ja rauhallisesti?

      Poista
    9. Anonyymi, sinun vihaisuutesi on kuluttavaa. Syöt energiaani. Siksi pyydän sinua kirjoittamaan ystävällisesti ja mieluummin rakentavasti. Tätä ei pidä tulkita samanmielisyyden pyynnöksi, vaan ystävällisesti esitetyksi asiaksi.

      Poista
    10. Ei Alastalon kieli niin vaikeaa ole, etteikö siitä tolkkua ottaisi melko tavallisella suomenkielen osaamisella.

      Ei tunnu sen vaikeammalta kuin vaikkapa Päätalon murre, joka itselleni on hyvin vierasta.

      Sinänsä upea kielen helskyttely saattaa muuttua lukuisien sivujen jälkeen rasittavaksi, tavallaan se hyvin itsearvoisesti vain toistaa itseään. Vakuuttunut olen jo tässä vaihessa, että nopea lukutapani on väärä, Samulin Einesbaarissa kertoma, veljensä tekemä, kesän mittainen perehtyminen olisi ehkä viisainta.

      Varsinainen kirjallisuusarvostelu kai usein käy teosta läpi jonkun/joidenkin teorioiden kautta tai pyrkii sitomaan sitä jatkumoon. Toisinaan menevät niin omaksi taiteen lajiksi, että kirjojen lukijan saattaa olla niistä mahdotonta saada mitään oleellista irti.

      Mikä ylipäätään on merkittävää - Alastalo on sellaista vain jos sen sellaiseksi kokee.

      Poista
    11. Kukahan tässä syö ja kenen energiaa.

      Jos täällä joku muu esittää kansantaiteijan sutkauksen tai videoklipin niin alta aikayksikön pamahtaa pinoisessee superlatiivein ja taputteluin.

      Mikset vastannut Kolelle itselleen ehkä ruvennut päällepäsmäriksi selittämään miten toisten kirjoitukset "oikeasti tulkitaan".

      Kilven teosta myytiin aikanaan muutama sata kappaletta joten aikalaiset eiivät arvostaneet paskan vertaa koko kirjaa. Anhavakin sanoi kirjailijan menneen liian pitkälle sisäisessä muminassaan.

      Poista
  63. Olipa anolla mainio havainto Kilvestä! Svekomaanit eivät totta tosiaan saa hänestä selvää. Ei Alastalon salia voi kääntää millekään vieraalle kielelle, paitsi ehkä japaniksi.
    Ja totta tosiaan: Kilpi availi ovia Eurooppaan, mutta tavalla, jota ei "Euroopassa" voitu ymmärtää.

    Ps. Minäpä heräsin vasta puoli tuntia sitten. Että lällälläää vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootkos vielä joululomalla, Kolehmainen? :)

      Yksi entinen hoitolikka puhuu sujuvaa japania - meidän kulttuureissa on muuten paljon samanlaisuuksia, eli voit olla hyvinkin oikeassa!

      E. on niin kiltti ja toimelias tyttö, että varmaan tarttuisi kirjaan, ja esittäisi jäsennellyn analyysin kirjan käännettävyydestä ASAP. Palaamme asiaan! :)

      Poista
  64. Mölymäen pakolainen08 tammikuuta, 2013 16:54

    Kiäntäminen on mahotonta jos se on mahotonta.

    Tul´kuitennii meleen tämmönen mimi kun Thomas Warburton.
    Vähän oon katellut tuota Alastalloo molemmilla kielillä ja aeka epeli se on lurittelemmaa.

    Joku riikinruotsalainen hyväkäs on tehnynnä Alastalosta jopa väetöskirjan. Nimmee en muista.

    Tuosta Warburtonista löytyy vähän enempi tietoo vaikkapa Wikipediasta.

    Ite en oo vielä tuohon Alastalloon sortunu, mutta kai sitä meikäläisennii pittää. Pakolaisuuvessa on aekoo. Pelekeen että ei siitä niin helepolla piäse irti.

    VastaaPoista
  65. Mölymäen pakolainen,

    sinun kommenttisi poiki hyvän jatkokeskustelun, jonka siirsin kuitenkin kaikkineen, myös tuon sinun kommenttisi Einesbaarin Alastalo-keskusteluun., koska keskustelu lähti alun perin sieltä.

    VastaaPoista
  66. Vaikka kirjojen arvostelu on kielletty niin sanon silti että Alastalossa sisäinen monologia on itsetarkoitusta ja osaltaan vain pelkkää läpän heittoa. Ja, ymmärrettävää vain sitä kautta että Kilpi itse uskoi löytäneensä elämän syvemmän tarkoituksen, oman sisäisen maailman, syvätuntoisemman jota eivät kaikki voi edes saavuttaa tai ehkä hetkittäin.

    Aikalaisistaan hän piti Kiveä ja hänen mielikuvitustaan esikuvanaan elämänhurmiosta ja sisäisestä palosta, elämyksellisyydestä. Ilman tuota sisäistä tietoisuutta ihminen ei saa aikaan mitään pysyvää. Alastalossa Kilpi yhdistää omaa lapsenomaista kaiken näkevää, tuntevaa ja aistivaa "syvämaailmaansa" roolihenkilöittensä omakohtaiseen maailmaan.

    Kilpi käyttää komiikkaa roolihenkilöittensä arvottamiseen. Tarmokkaiden ja toimeliaiden ihmisten näyttäytyminen koomisina ei palvele ainakaan arvostavaa asennetta. Naisten hyveellisyyden tason kertoo ulkoinen habitus vaatteineen ja kampauksineen. Pelkällä huivilla voi aikaansaada oikean stigman.

    Kilveltä taisi kirjan loppua tuo niin palvomansa sisäinen palo ja intuitiiviseen kokemukseen luottava eetos vähän hiipua koska homma jäi monelta osin kesken. Ei auttanut vaikka hän länsisuomalaisena tykkäsi olevansa ainoa oikea suomalainen. Hänelle nähtävästi riitti se että oli löytänyt oman Graalin maljansa ja että se pitäisi hänet "ikuisena".

    VastaaPoista