1.2.2013

Juuri ennen kuin


Juuri ennen kuin löysä hirsi kiristyy, juuri ennen kuin kaamos harteilla lyö kasaan,  juuri ennen kuin pimeä syö tärkeimmät sisäelimet, sappirakon, maksan, munuaiset, ja hamuaa jo sydäntä,  juuri silloin tulee valo, ja maan ja taivaanraon väli kasvaa, taakka putoaa harteilta.

Lehdessä luki tänään, että ei täällä Pohjolassa kuuluisi kenenkään asua, täällä on liian kylmää ja pimeää ihmisen elimistölle, joka joutu kärsimään ankarasta D-vitamiinin puutteesta. Tästä syystä olemme korkealla monissa maailman ankeustilastoissa,  mitä tulee itsemurhiin, väkivaltaan perheissä, äkillisiin tappoihin öisillä nakkikioskeilla,  masennukseen ja mielenhäiriöihin, jotka saavat musliminuorukaisen sekoamaan öisellä lehdenjakokierroksellaan ja  tunkeutumaan kantasuomalaisen huoneisiin pyytämään lasia vettä ja  rukoiluseuraa.   On todettu, että D-vitamiinin vaje aiheuttaa paitsi mielen ja luuston haurastumista myös erilaisia syöpiä, jotka kalvavat ihmistä sisältä, syövät paksunsuolen ja elinklusterit, jotka ylläpitävät sisäistä logistiikkaamme. 

Yksinkertaisesti, syy moniin vaivoihimme on kylmyys ja pimeys, väärään paikkaan leiriytyminen. Talommekin homehtuvat, koska ei mikään rakennus kestä pohjolan kylmyyttä, kosteutta ja luonnonvalon ja luonnonlämmön puutetta. Myrkytämme itsemme elämällä keinotekoisessa ympäristössä, jonka olosuhteita parannamme tekniikalla, joka oikeasti lienee turmiomme.

Olisi  viisas teko jättää pohjola taakse ja muuttaa muualle, ken vaan pystyy! Lähteä maahanmuuttajaksi muualle, ainakin talvikaudeksi. Kuka mahtoi olla se luuseri, joka muinoin tänne ensimmäiseksi pysähtyi, laski kantamuksensa maahan ja sanoi, että vaimo, pane pata tulelle, seisahdamme tähän?

Vaan siis tietäkäät, että helmikuu on saanut nimensä puun oksalla kimaltavista jäähelmistä, kun suojasään jälkeen pakkanen kiristyy. Juuri näin tapahtui tänä helmikuun aamuna. Eilen oli vielä suojasää, räntäseula seudun yllä, saappaan alla lotinaa, tänään kimmelsivät jäätyneet helmet talventörröttäjissä ja puiden oksilla. Tiainenkin jo jotain  yritteli. 

(Valokuva Iines, kuva kannattaa klikata suureksi. Lisää variaatioita kohteesta kuvablogissa.)

129 kommenttia:

  1. Lapsena varmaan tykkäsin, sen jälkeen en ole talvesta onnistunut löytämään yhtään hyvää puolta.

    Aika kummallista, että australialaisilla on kesä parhaimmillaan, kun meillä ovat kaikkein kylmimmät ajat. Ja se niiden kylmempi aikakin taitaa Suomen kesän peitota.

    Eteläisemmässä Euroopassa on tietysti vuodenajanvaihtelut sielläkin. Rakennukset ovat sellaisia lämpimien kelien bajamajoja, että jo lähelle nollaa menevä lämpö on aivan katastrofi. Ikkunat, ovet, kaikki falskaa.

    Jakavat nykyisin lotossa euron voittoja, jos on kolme oikein. Minä sain tuon potin hiljattain! Siinä on katetta sille "lottovoitto syntyä" sanonnalle. Mutta etenkään kun ikää on tullut, en edes sään vuoksi haluaisi muuttaa muualle. Hermot menisi, jos joka päivä joutuisi englannin sössöä jauhamaan ja kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  2. Vuodenajanvaihtelut on kyllä muuallakin, mutta vastaavaa jyrkkää kaamosaikaa ei ole eikä kylmää loputonta pakkaskautta. Keski-Eurooppaankin tulee kevät jo pari kuukautta aiemmin kuin meille ja lämmintä riittää lähes jouluun saakka - marraskuussa on usein ruusu vielä kukassa ja tehdään vielä puutarhatöitä .

    Tiedän tämän siitä, että siskoni kirjoittaa joka kevät Saksasta helmikuun lopulla jo, että narsissit ja tulppaanit alkavat kukkia ja marraskuun lopulla ihmettelee, että jokohan lakkaisi kastelemasta ruusuja. Olen ollut itsekin Saksassa huhtikuun lopulla, ja siellä olivat ihmiset shortseissa ja pensaat kukkivat valtoimenaan.

    Minulla on edelleen haaveena viettää talvikausi jossakin Keski- tai Etelä-Euroopassa, Italiassa, Kreikassa, Espanjassa, mutta ei missään Kanarialla tai Floridassa tai Thaimaassa.

    VastaaPoista
  3. Äskeiseen olisi pitänyt lisätä sana "pelkästään", - kun vähän enemmän ajattelin, tajusin että englantia tulee jollain tavalla käytettyä päivittäin, jos ei muuten niin tv-ohjelmien tai musiikin muodossa.

    Muistan faijan olleen joskus vihainen jollekulle julkulle, joka sanoi, ettei täällä voi talvisin asua. Minä julqvistiä hyvin ymmärrän. Nykyäänhän niillä on omat slumminsa jossain floridassa, jossa pärjäävät kai lähes pelkällä suomenkielellä ja torstaisin pitäävät hernekeitto ja pannukakku päiviä. Juhlissa örisevät ruisleipä kainalossa, että laulas Emppu taas joku tango, että saadaan haikeasti itkeä lirauttaa.

    Niklas Herlin sanoi tänään jossain lehdessä, että Nizzan asuntonsakin on maksanut enemmän kuin Uuteen Suomeen on rahaa kulunut. Uuteen Suomeen on Huuskon mukaan palanut 2,5 miljoonaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuulostaa omituiselta, mutten oikein tajua noita ulkomaille karkaavia suomalaisia, jotka luovat sitten uuteen asuinsijaan minisuomen.
      Hernekeittoa minäkin joskus laitan, mutta en itke keittoon. Ehkä kosken koskaan ole ollut suomalaisen tangon ystävä.
      Mutta englannin kieltä jaksan sössöttää joka päivä, kuten italiankin. Eikä etes tee kovin pahaa.

      Poista
    2. Omat esimerkkini sellaisesta ulkomailla elämisestä, jota tässä koetan kuvata, ovat vaikkapa Eija Wager, toimittaja, joka osti Italiasta maaläntin, koska hurmaantui sen laidunmaalla nököttävään vanhaan kivinavettaan. Tällainen voisi olla minunkin tapani toimia, tunteella ja vaistolla vaan. Kirjassa Tupaantuliaiset Italiassa Wager kuvaa asettumistaan Italiaan.

      Toinen esimerkki on Maija Asunta-Johnston, joka asettui Unkariin, Varpalogin kyläpahaseen, pieneen vanhaan taloon. Hän on kirjoittanut tästä kirjan Punapukuisen naisen talo. Molemmat yksin asuvia, älykkäitä ja hurmaavia ei enää ihan nuoria naisia.

      Ihmisellä saa olla unelmia, vaikkeivat ne koskaan toteutuisikaan!

      Poista
    3. PS Molemmat naiset sulautuivat paikalliseen väestöön, eivät eristäytyneet, vaan saivat ystäviä kyläläisistä.

      Poista
    4. Itselläni ei olisi sisua asustaa missään pikkukylässä (Suomessakaan), mutta tajuan mitä tarkoitat.

      Poista
  4. Espanjalaiset tapaavat sanoa, että heillä on "yhdeksän kuukauden invierno ja kolmen kuukauden inferno",niin että vaivansa on joka paikassa. Olen viettänyt kerran kuukauden päivät Espanjan talvessa, enkä sitä kovin kehuisi. Kuten Riku ylempänä todisti ovat talot etelässä usein sellaisia bajamajoja, ettei niissä pohjolan henkilö tarkene.
    Ilmeisesti Iinekseen iski paha kaamosmasennus, jonka kehittymistä ehkä saamme vielä seurata. Hänen kuvauksensa pimeän ja kylmän seurauksista menevät pääosin oikein, mutta tuskin se rukoilijasirkka sentään meni sekaisin pelkästä lumikelistä.
    Itse pidän talvesta. Talvi edustaaa minulle rauhoittumista, viisautta, jonkinlaista pyhyyttä. Kevät on kovin levotonta aikaa ja kesällä tulevat saksalaiset turistit. Jumala heidän kanssaan, mutta kovin ovat meluisia. Syksy on paras vuodenaika, sillä on aivan varmaa, että se johtaa talveen. Keväästä taas ei koskaan tiedä. Lunta voi tulla vielä juhannuksenakin. Olen nähnyt!
    Siitä huolimatta tilasin äsken matkan Kap Verden saarivaltioon. Sikäläiset ovat rentoa väkeä ja ilmasto juuri sopiva D-vitamiinin tankkaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta asuvathan espanjalaiset itsekin talvella maassaan, samoin muut eurooppalaiset. Miten he sitten tarkenevat? Bajamajoja on Thaimaassa ja Kap Verdellä, ei Euroopassa!

      Kyllä minäkin pidän talvesta, ja vuodenaikojen selkeästä vaihtelusta, mutta en tästä loputtomasta mähmäisestä hämärästä, kun päivä ei valkene ollenkaan, ei voi edes valokuvata, kun kuvista tulee tummia. Siis lumi ei sekoittanut sen rukoilijan päänuppia, vaan tämä kaikki hämärä ankeus. Lumihan valaisee!

      Poista
  5. Vaan mikä on saanut ihmiset alun perin asettumaan näin kylmään ja pimeään kolkkaan? Eiväthän ihmiset ole tänne syntyneet, vaan tulleet jostakin, levinneet aikojen kuluessa muista kansakunnista, niiden liepeiltä. Muualla olisi päässyt helpommalla.

    Ei muuten ulkomailla asumiseen tarvita isoa rahaa, se ei ole rahasta kiinni! Vain Suomessa kaikki maksaa mielettömästi, mutta muussa Euroopassa asuminen, vuokraaminen on halvempaa, lämmityskulut pienemmät, ruoka halvempaa. Tällaisen vapaan vanhemman kansalaisen olisi jopa halvempaa asua jossain Sisilian rinteen vanhassa talossa, nojata selkänsä eteläseinään ja nauttia iltaviininsä auringon lämmössä ja syödä pellosta hakemansa vihannekset tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, ehkä ihmiset jäivät, koska tästä maasta ei tarvinnut käydä taisteluita. Pojoisen kauniin maan löytäneet saivat rauhassa metsästellä runsasta riistaa, kalastella ja katsella taivaan tulia, joita ehkä pitivät merkkinä jumalien suopeudesta.
      Valokuvasi kelpaisi malliksi korutaiteilijalle. Niin kaunis se on!

      Poista
    2. Varmaan vinha perä. Tänne jäivät ne, jotka olivat ehkä hieman hitaampia kuin muut, rauhallisempia ja vähän jähmeämpiä.

      Ja luonto muokkasi ja jalosti sitten näitä piirteitä, niin että meistä muotoutui keskikokoisia ja vantteria ruumiinrakenteeltamme, kalpeaihoisia pimeänasujia, joiden henkiset lahjat kaipasivat herätystä, kuten meitä Topelius kuvasi 1800-luvulla.

      Poista
    3. Kun tiedän, että meidän pojat täällä kestävät - ehkä hampaita kiristellen, mutta kestävät - tyttömäisen hupailun, sanoisin, etteivät ne meidän esi-isät voineet tietenkään kysyä ohjeita, päinvastoin kuin unkarilaiset serkkunsa, ja tämä on sitten lopputulos...

      Vaan mikäs täällä on ollessa! Vielä kun saataisiin lumi pysymään talvella maassa, ja luoja suuressa armossansa katsoisi parhaaksi keskittää sateet ns. sulakausiin.

      Itävallassa muuten palelin enemmän kuin koskaan Hesassa (olen siis puolipaljasjalkainen stadilainen, vaikka nyt vaikutankin muualla, ja käytän punaisia korkokenkiä). - Se jäätävä tuuli siellä!!! Toisaalta lämmittivät ne natiivien hönöt ilmeet, kun kerroin kysyttäessä, että tulen Suomesta; jääkarhujen ja pingujen maasta! :)

      Plus rommikaakao kermavaahdolla, tietty! :D

      Poista
  6. Noista suomenkansan syntymisistä ja vaelluksista varmaan Tapsa myöhemmin asiantuntevasti kertoo. Minä en muuten ole tänne asettunut, ilman omaa anomista satuin syntymään. - Hyvä näin, aika kauheaa se olisi loppujen lopuksi ollut Ruotsiinkin syntyä, hävettäisi vieläkin.

    Sellainen vahvistamaton teoria minulla on, että kauan kauan sitten, aikojen alussa, oli kaksi kansaa, joiden kesken arvottiin, kumpi saisi ensin päättää minne muuttaisivat. Siperialaiset voittivat.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että muuan esi-isäni on joku samojedi tai eskimo, Suikkien jälkeläisiä, niin saamelaisen näköinen tuo miekkonen on. Täytyisi perehtyä eskimoitten ja samojedien maailmaan, jos vaikka sieltä on enemmänkin meikäläisiä tullut aikojen alussa.

      Poista
  7. No mutta Iines! Et kai sinä halua ilmaista, että raha ja vain raha ratkaisee ihmisen onnen? Siellä asutaan, missä on halvinta? Sieltä ostetaan, mistä halvalla saa? On se vaan tyhmää maksaa liikaa? Stockmannin hullut päivät?
    Olen reissannut ja asunutkin myös "muussa Euroopassa", mutta ei siellä sentään kaikki ihan puoli-ilmaista ole. Yritäpä vuokrata asunto vaikka Nizzasta niin huomaat, ettei muhkea eläkkeesi riitä edes koirankopin hyyryyn. Ja Nizza on todistetusti Euroopassa.
    Mutta nämähän ovat mieltymysasioita, joista ei kannata riidellä. Itselläni on kai niin mielettömästi rahaa, ettei täkäläinen hintataso hirvitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan raha ei ratkaise, vaan köyhempikin voi muuttaa ulkomaille. Nizzaan en tahtoisi, vaan vaikka Sisiliaan, vuoren kupeessa olevaan kyläpahaseen vanhaan mutta vankkaan taloon - niitä on, ei kannata sanoa, että ovat bajamajoja. Pökköä vaan pesään ja seurustelua paikallisten kanssa, kaukana turisteista. Siinä se on. Internet-yhteydet kyllä tarvitaan, että voin kertoa teille, mitä tapahtuu.

      PS Hulluilla päivillä en ole koskaan ollut, enkä käy alemyynneissäkään. Enkä Stocmannilla.

      Poista
  8. Meillä on sumua.

    Luulen olevani oikeassa paikassa ilmaston suhteen, koska todella harvoin kiroan säätä. Kuumakaan ei haittaa, kun siihen suhtautuu.
    Kaikkein parasta:
    - sukkikset voi unohtaa n. kymmeneksi kuukaudeksi
    - pipoa en käytä ikinä
    - iho ei kärsi kuivuudesta (olen atooppinen, joten suomalaiset talvet on aina olleet kärsimystä)

    Ei suomalaisessa ilmastossa mitään vikaa ole, se on vaan liian kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkikset ovat naisen pahin riesa. Saan ihottumaa tekokuituisista kireistä kovista sukkiksista, siis henkistä ihottumaa. Vihaan sukkahousuja. Tuo kymmenen kuukautta ilman sukkahousuja on Paratiisi. Ja pipottomuus,

      Samoin tuo ihon kuivuminen talvella pakkasessa ja epäterveellisessä kuumassa lämmitysilmassa on kärsimyshistoriassani korkealla. Minulla on nytkin käsivoidetuubi tässä vierelläni, kun koko ajan pitää rasvata.

      Poista
    2. Suosittelen Iines sinullekin sukkia; eivät ne ole niin epäkäytännöllisiä kuin kuvitellaan. Jos ei ole liian kireä hamonen, siis; muuten joutuu vähän naurunalaiseksi, näin olen kuullut.

      Talvella pukeudun ulos kelin mukaan: ei sukkia eikä mekkoja, vaan tuhdit farkut, läskipohjakengät liukuesteineen, huivit ja vällyt. - Kotona sitten voi irrotella, ja satunnasissa juhlissa.

      Minulla on muuten myös atooppinen iho! - Sari: meidät on jo kutsuttu Iinekselään kesäjuhliin! Otatko meidät kaikki talviretriittiin vähäksi aikaa? Minä voin tiskata. :)

      Poista
    3. Char, no jos tiskata lupaat, kyllä meidän sohvalle mahtuu! Loppuporukoista pitää vähän neuvotella, kun en ole aivan varma kuka kuuluu joukkoon "Me kaikki" ! ;)

      Poista
    4. Sari, suorastaan rakastan tiskaamista, varsinkin jos pitää ajatella!! Se soljuva vaahto sormissa, ja näkyvä tulos framilla... Yleensä aina keksin tiskatessa ratkaisun ongelmaan jos toiseenkin.

      - Kuten siihen, mikä on elämän tarkoitus. En väitä, että olen lopullisen oikeassa, mutta riittävän lähellä jutusteluun asti.

      "Meistä kaikista" en vierasjoukkona tiä; kaikki kun tuppaavat olemaan niin indivisuaaleja täällä... Näät sitten loput kun astutaan bussista pihatontille, kuka enemmän ja kuka vähemmän kyräillen. - "Putous" ei liene tuttu sarja sinulle? Jotenkin Veli Sikiön hahmo vain kuvastaa meitä joukkiona liiankin hyvin. En halua, en tahdo, tää päättyy johonkin mikä saa meidät kaikki ikävään asemaan, ja hoidetaan tää nyt alta pois. Kirjakielellä.

      Kyläilyä odotellessa, siis!!! ;) :) :D

      - Mä olen sitten se joka vaaleat kiharat pompahdellen heiluttaa lämpimäisnyyttiä ja hihkuu kaikkea epäsopivan ylipirteetä! :) :D

      Poista
  9. Tuosta Rikun vitsistä on kotimainenkin versio:
    Miksi suomalaisilla on savolaiset, mutta arabeilla kamelit?
    Arabit saivat valita ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, noh Kolehmainen! Olen aina tiennyt kiintymyksesi kameleihin, etenkin heidän polviinsa, mutta tämä menee jo liian pitkälle!

      Nimim. "Kohta Etelä-Savosta pois muuttava"

      Poista
    2. Mikis, Mikis!
      Et ehkä tunne iranilaisen runoilijan Eor Al-Bassadin teosta "Kamelit, kaikki heidän polveutensa." Se sai minut innostumaan aiheesta ja tässä sitä nyt ollaan. Kerran Saharassa, Polisarion leirillä, yritin vaihtaa viittä savolaista yhteen kameliin. Kauppoja ei tullut.

      Poista
    3. Hui, pojat, mitkä puheet! Ja aamusta jo! Onneksi puhtaalle kaikki on puhdasta! :)

      Poista
  10. Hiihtäkää, sinne ladun varteen ne perkeleen kaamosmasennukset jäävät.

    Samuli

    VastaaPoista
  11. Samuli on ilmeisesti juuri tullut hiihtolenkiltä, punaposkisena ja juo parhaillaan kuumaa marjamehua.

    Olet oikeassa! Minä olen kyllä tätäkin meinannut, suksipaketin ostamista. Kaipaan hiihtämistä.

    VastaaPoista
  12. Asuu Suomessa, lunta on kainaloihin, ladut hienossa kunnossa, kaipaa hiihtämistä, rahaa lompsa pullollaan, kaupat lähellä, eikä saa yhtä suksiparia ostetuksi! Kuka voi ymmärtää naisen logiikkaa?
    Kun minä kaipaan hiihtämistä, otan sukset ulkovajasta ja hiihdän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahaa lompsa pullollaan? No ei suinkaan ole, olen koko ikäni maksellut lainoja, asuntolainaa, autolainoja, taloyhtiön kattoremonttilainaa, ja nyt odottelen putkiremonttia alkavaksi parin vuoden sisällä, ja uusi autokin olisi ostettava, vanhasta alkavat jarrutkin jo olla kuluneet, 98-vuosimallia. Ai niin, ja mökillä odottaa kalliin jätekaivosysteemin rakennus. Tuommoiseen kaikkeen minun rahani menevät, minulla kun ei ole miestä maksamassa ollut koskaan, kaiken olen yksin ja itse maksanut. Siihen ne säästöt ovat menneet.

      Poista
  13. Iineksen kuva on upea jäähelmi, joka todella kannatti klikata isommaksi.

    Sillä se paljastuu kaikessa komeudessaan ja viehkeydessään jumalaiseksi taideteokseksi, todennäköisesti kuuluisaksi kadonnekseeksi Picasso-Matisse-Ryynänen-Dalin kimppaveistokseksi nimeltään "Androgyymi herää kevääseen eli kolmas sukupuoli rinnat rottingilla ja kalu lahkeessa pullottaen tervehtimässä Täti ja Setä Aurinkoista".

    Kansain vaelluksiin palaan myöhemmin, samoin sukkahousuttomuuteen.

    VastaaPoista
  14. Lisäsin nyt kuvablogiin pari variaatiota, tai tutkielmaa niin kuin kuvataiteilijat sanovat, samasta kohteesta.

    Hauskaa, että Tapsa näkee kuvassa paisuvan falloksen, minä kun ajattelin, että miesrukalla on vettä polvessa. Joka tapauksessa ihminen siinä roikkuu, löysässä hirressä, mutta tunnelma ei ole toivoton.

    VastaaPoista
  15. Oliko Suomi silloin muinaisina aikoina rauhallisempi paikka, kuin mikään muukaan? Erämaissa pystyi tietysti olemaan kaukana esivallan ja muiden voimankäyttövälineiden ulottumattomissa. Vaan tavattoman kovaa hengissäpysymisen taistelua sen on täytynyt olla.

    Historian romantisoimiseen törmää aika usein, ihminen ei jostain syystä millään pysty hyväksymään sitä, että kaikesta huolimatta elämme kaikkien aikojen turvallisimmassa ja hyvinvoivimmassa yhteiskunnassa. Siihen se varaus, että hyvinvointiin näyttää tulleen käännekohta jo tovi sitten, turvallisuus ja muu heikkenevät hiljalleen sen myötä.

    Meinasin työntää nyrkin suuhuni, kun katselin areenalta euroopan historian professori Kolben haastattelua. Hehkutti vaaleanpunaisen romanttisesti 1800-luvun lopun monikansallista ja vilkasta Helsingin kulttuuri-ilmapiiriä. En minä epäile, etteikö sellaista ole ollut.

    Hellahuoneessa asunut, 12-henkinen resuinen ja nälkäinen, pikkuhiljaa lapsikuolleisuuteen vähentynyt lapsiperhe epäilemättä riensi kuorolaulu- ja muista kulttuuritilaisuuksista toisiin, koristeli kukkasin ja seppelein toistensa hiuksia - lähteäkseen suurtorille kuulemaan jaloja ja kohottavia puheita sekä rynonlausantaa ranskaksi ja saksaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petoja vastaan on ainakin taistelu, huonoin välinein, että kyllä siinä vastusta on ollut. Vaan ehkä eniten vastusta on ollut kuitenkin ilmastossa, kylmyydessä, joka ei suosi viljelyä. Ollaankin oltu enemmän proteiinin syöjiä ja harrastettu karppaamista, luonnostaan.

      Mistä noita lappusilmäisiä kulttuuritutkijoita oikein sikiää? No jaa, siis voihan 1800-luvun lopun upeaa kulttuuritarjontaa toki tutkia, mutta vähänkös siitä muu Suomi tiesi, esimerkiksi minun maalaissukulaiseni. Kyllä niillä riitti työtä leivänsaannissa ja tauteja vastaan taistellessa. Jos aikaa jäi, hypättiin polvilleen ja rukoiltiin Herralta lisää leipää.

      Poista
    2. Höm, montakohan kymmentä ihmistä Suomessa kävi noina kulta-aikoina kulttuuririennoissa? Nythän joka kylässä on kesäteatteri, musiikkifestari tai ainakin kotiseutumuseo. Menneiden aikojen kulttuurin tasostakin voi olla montaa mieltä, mutta ainakin teatteritaide oli usein lähinnä kesäteatteritasoa, luulen. Eihän näyttelijät olleet ollenkaan niin arvostettuja kuin nyt vaan lähinnä sirkustaiteilijoihin verrattavia synnynnäisiä kiertolaisia.
      Okei, Ibseniäkin esitettiin, mutta.

      Poista
    3. Ai nythän mä vasta hokasin että kulttuuri oli silloin hienoa just siks kun sitä ei maatalon työläinen nähnyt edes kaukaa.

      Poista
    4. Maaseudulla käytiin enemmän seuroissa. Tämä käy ilmi monista suomalaisista romaaneista. Seurat olivat maalaisen kulttuuria samalla kuin hoitivat tärkeää taivaspaikan ja sadon varmistusta.

      Joskus tuntuu hassulta, kun puhutaan edellisvuosisadan kulttuurista ja tietää sen tarkoittavan lähinnä vain suurkaupunkilaisten kulttuuria. Valatava enemmistö asui maaseudulla ympäri Suomea.

      Vähitellen tulivat sitten konsertit ja kirjastot, jotka ovat olleet suomalaisen kirjakulttuurin ehkä merkittävin edistäjä.

      Poista
  16. Melankolista blogitarinaa lukiessa tuli ajatelleeksi onko kysymyksessä tavanomainen alakulo vaiko masennus.

    D-vitamiinin ympärille on rakentunut verraten epäasiallinen paisuttelu. Jos ne ratkaisisivat ihmisen terveyden, henkisen ja fyysisen niin kaikki elämä olisi keskittynyt juuri niille alueille. Taitaakin olla juuri päinvastoin, juuri se seikka että porukat lähtivät Afrikasta aikojen alussa etsimään parempia elinolosuhteita on pannut vauhtia ihmiskunnan kehitykseen ja sälyttänyt itse asiassa koko populaation.

    Vaikka nyt alueet Keski-Euroopassa vaikuttavat houkuttelevilta lämmön ja valon suhteen eivät ne sitä ole olleet maapallon varhaisessa historiassa. Sitäpaitsi, kylmyys ja pakkaset pitävät monet sairaudet ja vielä pahemmat luonnonilmiöt loitolla. Kymyys ei rakennuksia homeuta ja trooppisessa ilmastossa kosteuttakin riittää joltisestikin enemmän. Homekysymys on rekennustekninen.

    On ehkä tahallista praissaulua ilmaista taloudellisin termein ihmisen syntymässä saamaa elinjärjestelmää klusteriksi ja niiden hallintaa logistiikaksi.

    VastaaPoista
  17. Hehehee, olet niin oikeassa, Anonyymi, kalvuinesi. Kyllä tämä "epäasiallinen paisuttelu" on ihan fiktiota, ja minua siinä on vain sen verran, että riemastun tavattomasti, kun huomaan päivän pidentyneen ja helmikuun koittaneen, ja vastaavasti ahdistun hieman marraskuussa, kun pimeys kaataa kaiken alleen.

    Olen nyt siis ihan iloisella mielellä, enkä roiku löysässä hirressä ja pärjään ilman hiihtämistäkin. Kuva minut viritti noihin tunnelmiin, tulkitsin sitä.

    En kuitenkaan tahdo vähätellä kenenkään kaamosmasennusta, sillä tila on meillä suomalaisilla varsin yleinen. Moni käy puolihorteessa talven ja herää vasta keväällä.

    D-vitamiinista olen eri mieltä. Suomalaiset tosiaan kärsivät sen puutteesta ja sen myötä olemme muuten selittämättömästä syystä korkealla sydän- ja verisuonisairauksissa, paksunsuolen syövässä, diabeteksessa ja masennuksen mukanaantuomissa itsemurhissa, kautta kaikkien ikäryhmien. Suomalaisten matala D-vitamiinin taso on todettu kokeissa, ja verikokeellahan tuon voi jokainen kohdallaan selvittää.

    Pelkkä kalsiumin saanti ruuasta ei riitä talvikausina, eikä hedelmien popsiminen.

    Klusterilla viittasin ihmisen tärkeimpiin elimiin, maksaan, sydämeen, munuaisiin, jotka ovat verisuonilla ja hermosäikeillä sun muilla kiinni näissä elimissä, ihan kuin tuossa ottamassani valokuvassa näkyy sama rakenne läpikuultavassa ihmisessä. Verisuoniverkosto on kuin rautatieverkosto, joka kuljettaa verta ja happea suonia pitkin näihin klustereihin eli elimiin, joilla on suuri vastuu ihmisen hyvinvoinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, et sitten riemastunut, kun Kolehmainen epäili tuota samaa "sairautta".

      Hehhehhee, ymmärrän miksi.

      Klusteri termi ei hevin istu ihmisen kuvaamiseen koska järjrstelmä on synnynnäinen toisin kuin kaupallisiin tarkoituksiin kehitellyt taloudellista toimintaa kuvaavat "ryppäät".

      Poista
  18. Jäin nyt miettimään tuota anon lausetta:
    "Vaikka nyt alueet Keski-Euroopassa vaikuttavat houkuttelevilta lämmön ja valon suhteen eivät ne sitä ole olleet maapallon varhaisessa historiassa. "

    Maapallon varhaisessa historiassa ei mikään paikka ollut ihmiselle elinkelpoinen.

    VastaaPoista
  19. Kun on kasvanut tietyssä ilmastossa, on kehokin sopeutunut siihen.
    Kymmenessä vuodessa oma kehoni on sopeutunut välimeren ilmastoon niin, että 25 astetta tuntuu jopa viileältä. Tarvitsen toppatakin heti, kun asteita on vähänkin nollan alle. Kehon lämpötalous siis osaa sopeutua aika nopeasti. (Kymmenen vuotta on aika vähän)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kuin saksalainen siskoni. Hän hakee paksun villatakin ylleen, kesällä ulkona istuessa, jos lämpötila on alle 22 - 23, ja huippuhelteillä, 30 ja ylikin, hän saattaa lähteä hölkkälenkille ja istuu kirkkaassa auringossa ilman hattua ja saattaa tehdä puutarhahommia, kun me muut makaamme reporankana varjossa. 30 ei ole hänelle kuuma.

      Poista
    2. Se mikä tässä etelänimmeisen kehossa on negatiivista on se että kesällä järvivesi tuntuu kylmältä.
      Mutta uin silti. (Nuorena uitiin keväällä ennen kuin jäät lähti, joten ei sitä nytkään tohdi neiteillä)

      Poista
    3. Siis minun siskoni ui myös, vaikka merivesi on usein heinäkuun lopulla vielä aika raikasta. Hän on meistä kovin uimari. Heidän saksalaiset ystävänsä, joita vuosien kuluessa on mökillämme silloin tällöin käynyt, ovat aika surkeita meren kanssa. Yksikin Doris seisoi minuuttitolkulla nilkkojaan myöten matalassa lämpimässä merivedessä - ensimmäinen kerta hänen elämässään, ja tärisi kuin horkassa. Hän ei tarjennut kastaa elokuun helteillä, jolloin vesi oli reilusti yli 20-asteista

      Poista
    4. Olin yllättynyt miten lämmintä merivesi oli Oulussa toissakesänä. Matalat ne vedet kyllä onkin (sai kahlata kymmeniä metrejä), mutta kuitenkin.

      Poista
    5. Lämpimiä ovat, kun ovat kerran päässeet lämpiämään. Joitain sateisia kesiä on ollut, jolloin vesi on ollut normaalia kylmempää pitkälle elokuuhun asti.

      Mutta siis normaalina kesänä merivesi on lämmintä ja pysyy järvivesiä paremmin lämpimänä.

      Meillä on hyvin matala ranta, saamme kahlata kymmeniä metrejä, jotta pääsee edes vyötärösyvyydelle, jossa voi paremmin kastaa itsensä. Siinä matalalla vesi on kuin keitettyä, suorastaan lämmintä.

      Poista
  20. Minäkin palaan vielä Anonyymin tähän lauseeseen: "Vaikka nyt alueet Keski-Euroopassa vaikuttavat houkuttelevilta lämmön ja valon suhteen eivät ne sitä ole olleet maapallon varhaisessa historiassa."

    Tutkijoiden mukaan ihminen on kuitenkin peräisin Afrikasta, jossa jostakin afrikkalaisesta apinalajista kehittynyt esi-ihminen, afrikanpystyihminen, nousi kahdelle jalalle noin 7 miljoonaa vuotta sitten ja kehittyi miljoonien vuosien kuluessa nykyihmiseksi.

    Siis Afrikassa, jossa on lämmintä! Kaukana Pohjolasta, ja se tässä on tärkeää. Vaan milloin ihminen tuli Pohjolaan, ja kuka tänne ensin tuli?

    Afrikasta tämä afrikanpystyihminen levisi sitten Aasiaan ja Eurooppaan, eikä taatusti rynnännyt kilpaa Pohjan perukoille vaan jäi eteläisempään Eurooppaan, josta onkin enemmän kulttuuriantropologisia löytöjä kuin täältä lumen ja jään valtakunnasta.

    Ehkä tänne ajauduttiin saaliin toivossa kiertäen itäisempää reittiä, ei Euroopan vaan Aasian kautta, ja tänne valikoutui ihmisiä, jotka olivat idässä ja Mongolioissa tottuneet arktisiin oloihin?

    VastaaPoista
  21. Eikös ne olleet vaeltavia keräilijä-metsästäjiä, jotka juoksivat saaliin perässä. Eihän sen ajan ihminen valitettavasti tiennyt tulleensa pohjoiseen, olisi muuten saattanut jättää lohet ja hirvet silleen ja palannut etelään.

    Asumaan muistaakseni tuli enemmänkin väkeä suhteellisen myöhään, ja ilmasto oli käsittääkseni ajoittain leudompi.

    Vaan onhan niitä inuiittejakin olemassa, ne ne vasta kummaa porukka oli kun pelkälle jäälle lähtivät.

    VastaaPoista
  22. Ei tiennyt tulleensa pohjoiseen, eikä tiennyt paremmasta, kun ei yhdellä sen ajan ihmisellä voinut olla vertailukohtia muihin kulttuureihin ja ilmastoihin.

    Joka tapauksessa ihmisen alkukoti lienee ollut kuumassa Afrikassa, josta sitten on levitty ja evoluoiduttu täksi mitä nyt ollaan, kaikkiin maailman kolkkiin.

    Ja sitten tulee vielä joku Pentti Linkola, joka väittää, ettei edes maapallo riitä ihmisille.

    VastaaPoista
  23. Siinä ano on oikeassa, että juuri siksi että Afrikka on alkukotimme, sinne on myös ehtinyt kehittyä jos jonkinmoista loista ja virusta ihmisten kiusaksi, paljon runsaammin kuin arktisille alueille.
    Kertovat että juuri tämän vuoksi lääketehtaat testaavat lääkkeet afrikkalaisilla. Ilmaiseksi antavat ja katsovat kuin käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö muuten suomalaistenkin dna:sta pystyisi näkemään afrikkalaisen alkuperän ja mahdolliset geenimutaatioissa tulleet alttiudet sairauksiin? On selllaisia amerikkalaisfirmoja, joihin voi lähettää dna:nsa tutkittavaksi lausuntoa varten. Kallis juttu vaan.

      Poista
    2. Suomalaisia tutkitaan siksi, että geenistömme on varsin rajoittunut, ollaan kaikki sukulaisia. Perinnöllisiä sairauksia on helpompi tutkia.
      Kyllä kai meillä joku alkueevan geenikin vielä soluissa pyöriskelee.

      Poista
  24. Tämä blogimaailma on vähän kummallista. Ikinä ei ihmisiä ole edes nähnyt, silti he tuntuvat usein jollain tapaa tutuilta, murhettakin heidän puolstaan pystyy tuntemaan.

    Toivon minä vielä, että Rauno Räsänen vain piruili meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihmisellä on monia syitä olla hetki pois blogimaailmasta. Yleensä syyt lienevät yksityisiä, eikä niillä ole mitään tekemistä bogimaailman tai bloggaajien kanssa. Jollakin tapaa sitä kuitenkin ajattelee muiden bloggaajien asioita täältä blogimaailmasta käsin.

      Itse olen parhaiten huomannut Haarakonttorin Minhin katoamisen. Käynyt edelleen silloin tällöin katsomassa, josko olisi palannut. Muutamaa muutakin muistan yhä. Että tietyt tyypit jäävät mieleen.

      Poista
    2. Ja onhan se tietysti näinkin:

      "Olen pari kertaa elämässäni joutunut kuolettamaan oman rakkauteni väkisin, vaikka se on edelleen voimissaan. Se on kuin kuolema, ei pieni vaan iso, oikea kuolema joka lamauttaa toimintakyvyn ja muuttaa maiseman värit ruskeiksi."

      Poista
    3. Riku, blogimaailman ihmisiin tutustuu joskus paljon paremmin kuin siihen naapurin äijään jota näkee joka päivä.
      Yhden ihmisen menetystä olen surenut jo vuosikaudet, vaikken häntä koskaan naamakkain tuntenut. (Tosin hänet "tunsin" irc:in kautta; vähän eri asia kuin blogit, mutta ei kuitenkaan ratkaisevasti)
      Ehkä myös siksi, että hän ei ainoastaan kadonnut virtuaalisesti vaan ihan oikeasti kuoli.

      Poista
    4. Tämä on totta. Virtuaalissa ihminen uskaltaa avautua tavalla, jota hän reaalissa ei koskaan tekisi. Samalla lailla täällä kiinnytään, eikä siinä ole mitään kummallista. Miksi esimerkiksi rakastumsieen tarvittaisiin lihallinen habitus, rakkaushan on tunnetta ja toisen sieluun voi rakastua. Uskaltaisin jopa olla sitä mieltä, että habitus voi olla esteenä rakkaudelle, silloin jos se hämää joko kauneudellaan tai rumuudellaan. Huomio kiinnittyy toisarvoisiin seikkoihin, joilla ei ole tekemistä rakkauden kanssa.

      Tätä ei anonyymin pidä lukea sitten niin, että vain virtuaalissa voi rakastua.

      Poista
    5. Sari, tutustuu kyllä, mutta silti blogitunteminen tuntuu joskus oudolta. Internet, etenkin blogit ovat olleet todellisuutta vasta murto-osan elämästäni. Viisi vuotta sitten en ollut montaa bloggausta lukenut.



      Poista
    6. Blogitunteminen on minulle kuin kirjeenvaihtoa.
      Eikä sekään ole esteenä tuntemiselle, että ihmiset voivat kertoa itsestään epätotuuksia. Kertoohan nekin siitä, mitä kukin pitää tärkeänä.
      Ja aika usein selkeästi patologinen valehteleminen tulee ilmi varsinkin jos valehtelee olennaisia seikkoja itsestään.

      Mutta ihmisen henkinen olemus kuitenkin paistaa läpi, joskus ihan lyhkäisissäkin kommenteissa.
      Ei sinusta Riku esimerkiksi saisi väkisinkään idealistista pipertäjää.
      (No sinusta nyt on aika kattava aineisto)

      Poista
    7. Totta se on, huutavan ääntä erämaassa kaipaan.

      Poista
    8. Blogimaailma on minulle aika uusi; internetkin kyllä. Muistan kun ekaa kertaa kirjoitin palstalle, jossa löysin hyviä kavereita, pari ystävää ja yhden rakkaan - jännitin kädet hiessä ennen ekaa kirjoitusta. Joka oli kuitenkin vain käännös suomalaisesta leffa-artikkelista.

      Iines, erittelit tunteiden tasoja hyvin. - Itse olen kyllä kaksi kertaa elämässäni rakastanut kirjeenvaihdon perusteella. En siis blogikirjoitusten tai -kirjoittelun; tämähän on hyvinkin julkista puuhaa, vaan semmoisen vanhanaikaisen kirjeenvaihdon, jota tosin osittain myös meileitse käytiin.

      Yksilökohtaistahan tämä on, enkä vähättele hormonien ja feromonien merkitystä, mutta minunlaisilleni ihmisille tämä sopii paremmin kuin monet muut seuraelämän muodot. - Baaritiskeillä ratkaisee ulkonäkö; täällä supliikki. Sen verran pitää sanoa, ettei kummassakaan voi tietoisesti kauheasti pelata; teoriat ihmissuhteista kun ovat vain teorioita.

      Minusta olisi tullut hyvä postimyyntimorsian! :)

      Poista
  25. Jos täällä kylmässä ja pimeässä pohjoisesssa maassa on vaikea elää, kannattaa muuttaa muualle. On onneksi aivan omissa käsissä että missä maassa valitsee maanpäälliset päivänsä viettää.

    Luultavasti syyt ahdingoon ovat pääsääntöisesti muualla kuin ilmastossa.

    Veikkaisin, että peiliin katsominen antaa kaikissa asioissa toimivimmat ratkaisut.

    Moni valitsee mieluummin valittamisen kuin hyvän elämän.

    VastaaPoista
  26. Noh, Kuunkuiske, jos ihminen ei saisi haikailla, ei meillä olisi Olgaa, Mariaa eikä Irinaakaan, Tšehovin kolmea sisarta, jotka haikailivat paluuta Moskovaan, lapsuutensa kultalaan. Moskovaan, Moskovaan, Moskovaan....

    Ja he olivat sentään vasta kaksikymppisiä.

    VastaaPoista
  27. Minusta haikailijoilta puuttuu rohkeutta. (Ei se ole synti.)

    Nalle Puhin mielestä hetki juuri ennen kuin syö hunajaa on paras.

    Minusta paras hetki on se, kun hunaja maistuu suussa.

    Mitäköhän ihminen pelkää, kun hän ei uskalla toteuttaa haaveitaan? Sitä, että taivas ei aukeakaan? Vai sitä, että aukeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Elämässä tarvitaan unelmia ja pilvilinnoja, unelmat ovat myös unelmoimista varten. Kaikkia ei edes pidä toteuttaa, viedä arkiselle tasolle.

      Poista
  28. Sillä elämä onkin pelkkä aikakauslehti vain, täynnä onnellista ihmistä viikoittain...

    Onni on kun liukastuu ja kolahtaa vain päähän.

    Onnin vaimo tykkää onnistumisesta.

    Olipas onni että onni kävi, sanoi onnin onnillinen rakastajatar.

    Onnin rakastajatar on oikea onnitar.

    En valita, minulla on mistä valita, sanoi onni.

    Ei valita, sanoi isoisä, kun lapsille fazerin sekalaisia tarjosi.

    Mutta mun on niin pirun kiva olla, sanoi Irwin Goodman laulussa.

    Valitan.


    VastaaPoista
  29. Toisaalta sellainen maailma on aika kova, jossa ei ole haikailua eikä unelmointia eikä meinaamista, vaan pelkkiä itsevarmoja valintoja ja tekoja. Minua jopa vähän puistattaa tällainen maailmankuva. Siellä ei ole tilaa heikkouksille.

    En osaa lisäksi ajatella, että todellista elämistä olisivat vain oikeat valinnat ja siirtymiset paikasta toiseen. Monesti ne ongelmat tuppaavat seuraamaan mukana sinne Moskovaan.

    VastaaPoista
  30. Vastaukset
    1. Juuri tuo on symboli ihmisen toivolle, ihmisen unelmille, jotta hän jaksaa. Unelmat kantavat sinänsä, satumaata ei oikeasti ole, mutta toivo on se sana, jota ihminen tarvitsee aina. Sitä on kaikessa vapauden kaihossa ja unelmissa toisenlaisesta maailmasta.

      Poista
    2. Ja Riku se jaksaa tytön mieltä lämmittää; Juice on niin hieno! :)

      Ja tykkään kyllä namukarkeistakin; sitä ei kai pitäisi sitten taas myöntää... Linkit eivät nyt auenneet, mutta kirjoitusten sisältö Avatussa Muodossa kyllä (kumarrus Iinekselle; enää en periaatesyistää niiaa :D).

      Poista
  31. Sopivassa määrin toteutettuja unelmia ja taivaanrannassa siintäviä haaveita lienee hyvä kombo.

    Tarkoitin lähinnä sitä, että on ihmisiä, jotka eivät tajua, että itsellä on aika lailla valtaa omaan elämään. Kaikki ei ole mahdollista - eikä tarvitsekaan olla - mutta ehkä elämäänsä ei kannata lieemmin tuhlata siihen, että selittelee itselleen (ja muille) tekosyitä, miksi ei voi tehdä sitä tai tätä.

    Se on harvinaisen totta, että ihminen kantaa itsensä mukanaan kaikkialle! ;)

    VastaaPoista
  32. Niin, ja vahvuus syntyy heikkouksiensa myöntämisestä ja hyväksymisestä.

    Sokea ei näe heikkouksiaan.

    VastaaPoista
  33. Unelmia kohti on hyvä kulkea, ja pitääkin kulkea. Kuitenkin niin, että kaikki elämä on arvokasta, sekin joka ei näytä liikahtavan oikeaan suuntaan.

    Olen joskus miettinyt, että elämä on oikeastaan korkeimmillaan unelmissa ja siinä kun on matkalla, ei perillä.

    VastaaPoista
  34. Turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa; ja kaikkein turhinta on puhua tai kirjoittaa.

    VastaaPoista
  35. Vain itse sen voi määritellä, liikahtaako elämä oikeaan suuntaan. Olossaan sen tuntee eikä sitä voi kukaan ulkopuolelta määritellä.

    Yleensä tyytymättömyys on hyvä perseellepotkija; siihen saakka haaveilu / haahuilu on lämpimikseen puhumista.

    Olen huomannut, että ihmiset, jotka ovat kokeneet hyvin surullisia asioita, tarttuvat ehkä hanakammin haaveisiinsa. He tietävät kokemuksesta, että elämä on hauras ja saattaa loppua tai muuttua peruuttamattomasti koska tahansa.

    Aikaa ei ole loputtomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä totta. Tyytymättömyys ei ole hyvä olotila, sillä se lisää ihmisen sairastavuutta. Näen koko asian kuitenkin hieman toisin. En osaa pitää valittamista ja tyytymättömyyttä unelmien vastapoolina.

      Tyytymättömyys ei ole mielestäni se polttoaine, josta unelmat ja haaveet versovat. Luulen että kaikki on kiinni ihmisen persoonallisuudenpiirteistä. Jos saavuttaisi sen, mistä nyt haaveilee, tulisi uudet unelmat! Joku ihminen vain on haaveellisempaa sorttia, ajattelevampi kuin toinen. Tarvitaan kykyä kuvitella ja eläytyä - siinä on haaveiden kiinnitysalusta. Onnellinen ja tyytyväinenkin voi unelmoida.

      Avainsana unelmissa lienee kyky kuvitella "toisenlainen" tilanne. Ja sillä ei siis ole mitään tekemistä tyytymättömyyden kanssa, vaan kyse on tarpeesta ja kyvystä ajatella asioita monelta puolelta.

      Poista
    2. Täytyy sanoa, että tuo onkin kiinnostava pointti.
      Itse en ole kovinkummoinen haaveiden toteuttaja, vaan koetan aina tehdä parhaani että nykyisyys olisi tyydyttävä.Haaveilen kyllä, mutta ihan mahdottomia, en siis haluaisi niiden haaveiden toteutuvan.



      Poista
  36. Joskus vaikeudet lamauttavat. Ei ole aina henkisestä vahvuudesta kiinni, miten saa muutettua elämäänsä. Paljon riippuu siitä, millaista tukea saa muilta.

    Mutta valittajat on valittajia oli heillä asiat miten hyvänsä. Nalle Puhihuhikin tunsi Ihaan.
    (Tuli kiva muisto mieleen: poika sanoi pienenä Nalle Puhihuhi, siis tahallaan, ei vahingossa)

    VastaaPoista
  37. Minulla on sellainen käsitys, että ihminen ei ole oman onnensa seppä.On niin paljon sellaista ulkoapäin tulevaa, joka vaikuttaa ihmiseen estävästi.

    Olemme osa erilaisia yhteisöjä, emme pysty toimimaan täysin itsenäisesti vain omia halujamme noudattaen, ja halut eivät läheskään aina ole yhteneväiset ystävien ja läheisten kanssa. Ihminen on sosiaalinen olento, joka ottaa muut huomioon elämänsä valinnoissa. Tuo Sarin mainitsema tuki onkin tärkeä, mikäli haluaa muuttaa elämäänsä. Kovin harva pystyy yksin toimimaan.

    VastaaPoista
  38. Tänään katsoin vähän aikaa haastattelua, jossa näkövammainen ihmenainen kertoi aviokriisistään.

    Ihmenaisen hänestä tekee se, että hän on mm. ollut missikisojen finaalissa, voittanut San Remon laulukilpailut ja tehnyt paralympialaisissa maailmanennätyksen.

    Syyksi aviokriisiin hän kertoi sen, että ei koskaan paljasta heikkouksiaan kenellekään muulle kuin miehelleen, joka luultavasti on väsynyt toimimaan terapeuttina.

    En tiedä, olen kai paha ihminen, mutta en oikein arvosta tuollaista "ihmenainen" mentaliteettia.

    VastaaPoista
  39. Ihmisellä on tietty määrä resurseja käytössään ja jos valitsee käyttää niitä kovin paljon esim. valittamiseen, se ei johda mihinkään kovin kehittävään ja on pois muusta.

    Olen sivusta - hyvin läheltä - seurannut ihmisiä, jotka ovat menettäneet nuorena paljon. Kenen puoliso on kuollut, kuka on itse melkein kuollut sairaudessa tai onnettomuudessa.

    Juuri he ovat kokemustensa jälkeen aika pitkälti oman onnensa seppiä. Koska he ovat menettäneet niin paljon, he valitsevat tarkkaan sen, mihin käyttävät elämänsä.

    Joku saattaisi vastaavassa tilanteessa katkeroitua tai menettää elämänhalunsa ja se olisi sääli.

    VastaaPoista
  40. Niin, ihminen on oman onnellisuutensa seppä.
    Oman onnensa sepästä tulee jotenkin sellainen kuva, että ihminen ansaitsee kohtalonsa. Se ei ole mielestäni totta.

    VastaaPoista
  41. Jo se millainen ihminen on, ei ole oma valinta. Olet vanhemmilta saamiesi geenien ja kohtelun summa, ja ne määräävät mm. sensitiivisyytesi, sen miten suhtaudut asioihin, vaikkapa vastoinkäymisiin. Koko persoonallisuus määrää muutenkin ihmisen elämänpolkua, valintoja, sitä miten ihminen kohtelee muita.

    Tätä kaikkea tarkoitan sillä, että jo lähtökohdat estävät sen, että ihminen olisi yksin oman onnensa seppä. Vain rajatussa määrin on.

    Muuten valittamisesta olen samaa mieltä, valittava ihminen on ikävä ihminen. Tuleen ei saa jäädä makaamaan, ja paljon ihminen voi itsekin. Ei kuitenkaan rajattomasti.

    Toisaalta on myös niin, että yltiöpositiivinen ihminen on yhtä ikävä ihminen kuin valittava. Kriittisyydestä jopa pidän, samoin siitä, että ihminen tarttuu epäkohtiin ja koettaa parantaa maailmaa mieluummin kuin vain omaa olotilaansa.

    VastaaPoista
  42. Tämä on nyt asian vierestä, tuli tässä mieleen viimeviikon kokous, jossa eräs "hirmu kiva ihminen" taas osoitti että kivuus voi olla myrkyllistä.
    Puhuimme uudesta toimistotyöntekijästä ja siitä, että hän ei välttämättä vielä tiedä miten toimia. Hän saattaa esim. keskeyttää oppitunnin kysyäkseen jotain, joka voisi odottaa.
    Kun kolleega toi tämän seikan esille, "Kiva" sanoi:
    "Ei se minua haittaa, että oppitunti keskeytetään, mutta minä olenkin AIKA JOUSTAVA".


    Yltiökivat ovat aina kieroja, sanokaa minun sanoneen.

    Yltiöpositiiviset ovat yhtä kieroja.

    nimim. aito kivuus kunniaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen itsensä kehuminen on syvältä. Eiköhän se joustavuus / ties mikä ominaisuus tule nähdyksi elävässä elämässä, ei siten, että sitä mainostetaan.

      Poista
  43. Ai niin, mitä sitten tapahtui:

    Kritiikin esittänyt ope vastasi: "Ja minä olen britti, sori vaan. Me ollaan jäykkiksiä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, mikä ihana jäykkis! Tuommoisesta itseironiasta ei voi kuin tykätä, näin maailmaa parannetaan, oikeasti.

      Poista
    2. Tuo ihana jäykkis on paras kaverini töissä, ihan syystä.
      (Meillä on samanlainen kriittisen pohjoinen tapa nähdä asiat ja ihmiset; sekös vasta yhdistää!)

      Poista
  44. Minulla oli kerran opiskeluaikana ystävätär, jota kutsuin mielessäni neiti Vepsäläiseksi. Hän oli positiivinen ihminen, jolla oli selvät sävelet kaikessa toiminnassaan. Hän sanoi joskus luentotauolla minulle, että karistaa ikävät ihmiset pois elämästään. Hän ei halua haaskata hyvää energiaansa heihin.

    Minusta se oli tavattoman julma ja laskelmoiva lausunto, ja mietin heti, olenkohan ikävä ihminen. Oikeastaan tuosta lähtien olen vähän pelännyt positiivisia ihmisiä, tai en pelännyt, mutta suhtautunut pienellä varauksella. En luota hymyn taakse, vaan mieluummin vakavaan katseeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et siis luota hymyyn, hetkelliseen ilmeeseen koska et näe sen taakse. Luottamus syntyy vain kestävästä ilmeestä, ilmeestä joka ei paljasta mitään.
      Positiivisuus ja mimiikka ei juurikaan korreloi luottamuksen kanssa, saati on tavoitteellisuuden kanssa yhtenevä.

      Poista
  45. Minäkin kyllä karistan elämästäni sellaiset ihmiset, jotka syö energiaa. Mutta se ei ole useinkaan tietoista, joitakin ihmisiä ei vain jaksa, ja he ikäänkuin automaattisesti häviävät kuvioista. Mutta en kyllä kuvittele olevani mikään positiivisuuden jakelija.

    Minulla ei oikeastaan ole kuin kaksi työkaveria, joita en arvosta, ja joiden kanssa haluaisin olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Toinen on tämä "kiva ihminen", jonka kivuus on aina huomioitava kaikessa. Toinen on marttyyri, jonka elämä on vaikeampaa kuin kenenkään muun, ja joka aina korostaa myös hyvyyttään äitinä, työntekijänä jne. jne.
    Ja joka ajaessaan väistää vasemmaltakin tulijoita, koska on "luonnostaan kiltti". Voin kuvitella miten paljon kiltteyttä tuollainen käyttäytyminen jakaa liikenteessä. Minusta se on kuvaavaa, jonkinlaista itsetehostusta, tai ehkä pelkkää typeryyttä.

    VastaaPoista
  46. Kiitos juttuseurasta, nyt taas iski väsy.
    Olen köhän kourissa, huomenna jään kyllä kotiin lepäämään.
    Ehkä taas palaan tänne höpisemään.

    VastaaPoista
  47. Kiitos itsellesi, paranemista köhästä! Yksi tuntemani puhetyöläinen oli juuri kaksi viikkoa pois koulusta flunssan takia, koulussa oli myös todettu hometta ja tuulettimista luokkiin leijuvaa lasivillaa...

    VastaaPoista
  48. Mulla on kai onneksi ihan perinteinen virus. Vasta toinen tänä talvena, ja toivottavasti viimeinen.

    VastaaPoista
  49. Haikailu, unelmointi ja meinaaminen ovat aikeina varsin erilaisia.

    Haikailu on ja jo ohimennyttä aietta, unelmointi on pelkästään toiveunta jos sen eteen ei ole valmis tekemään uhrauksia ja meinaaminen on vesittynyttä unelmaa. Unelma on jotain enemmän kuin vain pelkkä henkilökohtainen toive ja ilman universaalimpaa toivoa ei voi olla unelmiakaan.

    Mutta se, että on asettanut tavanomaisuuden haasteeksi tai kyseenalaistanut sen on asettanut itselleen "unelman", ja jonka jo muutkin odottavat täyttyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnität huomiota sanojen merkitykseen, semantiikkaan, anonyymi. Mielenkiintoinen näkökulma kieltämättä noihin käyttämiini verbeihin.

      Haikailla-verbillä on kuitenkin erilaisia merkitysvivahteita. Paitsi mennyttä voi haikailla myös läsnäolevaa nykyisyyttä, vaikka kohtalonsa kovuutta, eli surra, päivitellä, valitella. Lisäksi verbillä on myös empimisen ja aikailun merkitys.

      Unelmoimisesta käytin yllä haaveilla-verbiä, en mielestäni henkilökohtaisen toiveen merkitystä. Toivo on eri asia, se on aktiivisempaa toimintaa kuin unelmointi, haaveksunta. Ihminen voi siis mielestäni haaveksia, vaikkei toivokaan haaveistaan aina totta. Toivo kuitenkin liittyy usein unelmiin.

      Poista
    2. Kyllähän useat näkevät toivon olevan koko ihmisyyden perustan. Vain toivo pitää yllä elämää. Asia käy hyvin ilmi esim. elinkautisvankien, rapajuoppojen vakavasti sairaiden ym. pienessä kipinässä, toivossa paremmasta.

      Poista
  50. Mutta se, että on asettanut tavanomaisuuden haasteeksi tai kyseenalaistanut sen on asettanut itselleen "unelman", ja jonka jo muutkin odottavat täyttyvän.

    Jos ja kun unelmat suuntaavat toimintaamme niin niiden toteutuminen tulee varsin epämääräiseksi jos toteutumisen esteenä on aina jotkut toiset ja heidän arvostuksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmien ei siis mielestäni tarvitse suunnata toimintaa, unelmat ovat irrationaaleja, kuvittelua, mielikuvitusta, mutta toki niillä voi olla myös suunnannnäyttäjän tehtävä. Riippuu ihmisestä.

      Sitä minun on vaikea kuvitella, että muiden arvostus olisi este omille pyrkimyksille.

      Poista
    2. Haluamansa arvostus on varsin yleinen este. Arvostusta tulee, mutta ei sellaista kuin itse haluaisi. Ja sekös lamaannuttaa sisäistä tahtoa, halua, hinkua . . . .

      Poista
  51. Unelmista, etelän lämmöstä ja sen sellaisesta kerrotaan myös päivän maakuntalehdessä:
    "Barcelonasta vuosi sitten Suomeen muuttanut Carlos de Cozar hörppii kahviaan hyväntuulisena helsinkiläisravintolassa.
    Hänen on kuitenkin vaikea peittää turhautuneisuuttaan, kun puhe kääntyy hänen kotimaansa tilanteeseen.
    -Espanjassa nuoret eivät enää voi haaveilla. Isoissa kaupungeissa kuten Barcelonassa ja Madridissa tilanne ei ole täysin lohduton, mutta muualla nuorilla ei ole mahdollisuuksia.Myös me haluamme edetä elämässä ja perustaa perheen. Ne onnekkaat, jotka löytävät töitä, tekevät niitä pienellä palkalla, 28-vuotias de Cozar kertoo."

    Meillä sentään vielä voidaan haaveilla. Oma talo vuoren rinteellä Sisiliassa tyydyttäisi eläkeläistä. Olisi niin lämmintä ja halpaa. Niin - ja jos saisi vielä sukset!
    Tärkeintä on olla kaukana turistilaumoista, jutella paikallisten kanssa illan himmetessä ja viinin vajotessa laseista. Paikallisten kanssa puhutaan sikäläistä murretta, joka eroaa italiasta kuin raumangiäl savosta, vai mitä sanoo Sari? Juuri luin jostain, että kun Napolin kadulla oli patikoinut roomalainen pariskunta, heitä kielen perusteella luultiin briteiksi.

    VastaaPoista
  52. Vahvistan(vaikka ihmettelen kyllä miksi napolilaiset eivät naapureitaan muka tunnistaisi) Napolinmurre on vielä laskettavissa murteeksi, sisilialaiset puhuvat omaa kieltään. (Virallisesti sisilia ei ole kieli, mutta kielitieteen näkökulmasta se on sitä.)

    VastaaPoista
  53. "Meillä sentään vielä voidaan haaveilla. Oma talo vuoren rinteellä Sisiliassa tyydyttäisi eläkeläistä. Olisi niin lämmintä ja halpaa. Niin - ja jos saisi vielä sukset!"



    Kole nosti kissan pöydälle.

    Pitkään jatkuneena espanjalaisella nuorella ja tuolla haaveilevalla eläkeläisellä on sama ongelma, kuinka passiivinen ote muutetaan normaaliksi positiiviseksi kiinnostukseksi ja aktiiviseksi toiminnaksi. Espanjalaisilla vain paremman elämän ja onnen tavoittelun motiivit ovat mitä ilmeisimpiä ja tiedostettuja, kuten Kole viiltävästi naukkailee.

    Kissan pöydälle nosto on sikälikin kuvaavaa että kissaa kiittäessä ei tarvitse olla niin sukupuolisensitiivinen kuin antaessa kiitosta naiselle. Jos nainen saa liikaa myönteistä palautetta niin nainen alkaa heti epäillä, varsinkin mieheltä, saamansa kiitoksen tarkoitusperiä. Se, jos mikä, ruokkii itsekritiikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät islantilaismiehet haaveilevat eläkeläisinä lyhytjalkaisten pallonmuotoisten suomalaisnaisten perää. Aktiivisinta siinä lienee toiminta, passiivisinta sen puute. Motiivina voi olla mikä tahansa, kuten se että, Ég get ekki sagt. Hiihtelevät, kirsikkaviinaa (Österreich) iltaisin kosmiseen kaipuuseensa nauttivat herrasmiehet ovat tästä ikään kuin esimerkkeinä.

      Ps. Kissat latkivat kermaa ja murisevat. Paitsi tyttökissat kehräävät. (Kuin nurin menneet rukit.)

      Poista
    2. Kuinka kaipasinkaan (kuten fanit aina kaihoissaan kaipaavat) mikisläistä realismia. Joka joskus, ellei melkein aina, on sur-yli, ohi ja viuh.
      Meillä kissat juoksevat seinille, vaanivat sekä murisevat ja sitten asettuvat syliin retkottamaan ja hiostamaan. Sekä tytöt että pojat.

      Poista
  54. Mulla ei ole lääkitys kunnossa. En ymmärrä anon kirjoituksesta mitään.

    Paras vaan jatkaa Emmerdaalin parissa.

    VastaaPoista
  55. "Ihminen on oman onnellisuutensa seppä", jalostit, Sari, vanhaa sananlaskua. Se on hyvä väännös! Ihmisen kannattaa etupäässä katsoa sitä, mitä hyvää hänellä on, eikä murehtia sitä, mitä häneltä puuttuu. Jos on ravintoa, turvaa, terveyttä ja ystäviä, oma onnellisuus on kiinni korvien välistä.
    Väittävät myös, että auttamalla apua tarvitsevia tulee itsellekin hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä itua. Mutta itua on myös siinä, mitä Iines kirjoitti, nimittäin että emme aina itse pysty muuttamaan perusluonnettamme. Onnellisuustutkijat sanovat, että on ihmisiä jotka syntyvät optimisteiksi, he odottavat asioitten aina kääntyvän parhain päin eivätkä jää suremaan menneitä.

      Jokainen kyllä halutessaan löytää niitä pieniä onnellisuuden lähteitä helposti, ei tosin marketista.

      Poista
  56. Suomen kauheudesta ja hirvittävyydestä asuinmaana kerrotaan tänään maailmallakin:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288537508445.html#comments-anchor

    Ja joku realisti kommentoi:
    ”Ja ei mene kauaakaan kun kommenttipalsta täyttyy jälleen kerran negatiivisesta synkistelystä, että "on taas ihan väärin uutisoitu juttu! Oikeesti kaikki on Suomessa huonosti ja persiillään...! Täällä kaikki voi huonosti ja kylmäki on ja rahat loppu..."

    Juuri niin tulee käymään ja on jo käynyt.

    Sarille: Kenties ne roomalaisia turisteja briteiksi luulleet olivatkin sisilialaisia? En osaa sanoa varmasti, luin vain tällaisen anekdootin jostakin.
    Mutta se on varmaa, että ennen Sisiliaan muuttoa kannattaa käydä tehokas kielikurssi, jos meinaa alkuasukkaiden kanssa jutella iltaisin maailman asioista.

    Nostin tuon Iineksen unelman esiin siksi, että se "halpuus" vaikkapa Italiassa johtuu suunnattomasta työttömyydestä. Ihmiset painavat 400 euron kuukausipalkalla kymmentuntisia päiviä. Sama tilanne Espanjassa, Portugalissa ja Etelä-Ranskassa sekä Kreikassa. Halpuus revitään köyhien selkänahasta.
    Viljelijöiden on pakko painaa hintoja alas, että kauppa edes jotenkin kävisi. Sama pätee kauppiaisiin, asuntovälitykseen, kaikkeen. Se, mikä etelässä on tavalliselle suomalaiselle eläkeläisellekin helppo nakki, voi olla saavuttamatonta luksusta paikalliselle.

    VastaaPoista
  57. Suomessa on hyvä asua, objektiivisesti.

    Elämänlaatu koostuu monesta asiasta; aika harva lopulta vaihtaa asuinpaikkaa pelkän ilmaston vuoksi, vaikka se tärkeä osatekijä onkin.
    Sisiliaan tai muualle etelään minäkin saattaisin muuttaa eläkepäivilleni. Siellä voisi itse kasvattaa ruokansa ja nauttia lämmöstä. Jos ei jaksaisi itse kasvimaata pitää, löytäisi tuoretta kalaa ja vihannesta halvalla.
    Eiköhän noille kriisipesäkkeille olis juuri hyväksi että muuttotappio kääntyisi vaikka nyt sitten pohjoisen eläkeläisten ansiosta.

    VastaaPoista
  58. Hui! Kommentoin aluksi kaikkea senhetkisen lukeman valossa, mutta täälläpä mentiin taas reippaasti vakaviksi! Olin varautunut puhumaan enemmän villapöksyistä (P.S. pakko sanoa: niitä saa nykyään myös silkillä siloiteltuina ja pitsireunuksilla varustettuina; suosittelen kaikille likoille. Villahousuja ovat, mutta auttavat kohtaamaan Unelmien Rakastajan asianmukaisen tyylikkäästi talvellakin, sieraimet kiihkosta värähdellen, kun tilanne osuu kohdalle... Plus eivät kutita).

    Onnellisuuteen en osaa sanoa mitään; kuuntelen teitä. Itse sairastuin väkivaltaisessa suhteessa aikoinaan vakavasti, olen toivottavasti paljon jo toipunut siitä, mutta silti: opin ainakin nöyryyttä, ymmärrystä ja hellyyttä muita kohtaan. - Itseäni vielä harjoittelen, kuten aina. Mistä päästään lapsuuden kokemuksiin, joista lisää toisaalla.

    "Neiti vepsäläiset" sun muut voivat olla rasittavia, mutta eivät yleensä ns. vaarallisia; itse en ole koskaan heistä, enkä öykkäreistäkään kiihtynyt. Töissä heidät pitää panna kohteliaasti mutta asiallisesti paikoilleen; siviilissä voi vain hymyllä ja sivuuttaa. - Sukulaisten kohdalla vaaditaan jo vähän hienosäätöä, mutta siihenkin voi oppia.

    Uskokaa pois: ei kukaan tahallaan typeräksi tai kurjaksi heittäydy, puhumattakaan että oikein harjoittelisi!

    Huonon itsetunnon korjaaminen on jokaisen oma asia, mutta ymmärrys ja kohtalainen kunnioitus läheisiltä eivät yleensä haittaa. Voivat jopa auttaa.

    Ei sillä että tässä kenenkään auttaa pitäisi, aikain kautta on täällä yksin pärjätty, eikä olla vinguttu, eikä jäädä tuleen makaamaan!!!

    Kumpujen yöstä porilaisten marssi soi!

    Täälläkin, meidän nimimerkkien meressä, on pärjäämisen näyttämisen tarve. Sohaise heikkouttani, tai paremminkin sen mahdollisuutta, niin...

    Kirjoitin just lasten pahoinpitelystä, tiedän itsemurhatilastot, ja sen, että naisten päihteidenkäyttö lisääntyy. - Minulla ainakin on ongelmia elämässäni; jos teillä ei ole, kirjoitan siinä mielessä väärien ihmisten kanssa, että joskus haluaisin kertoa olevani väsynyt.

    En siis juoda tai hakata ketään tai tehdä itsellenikään pahaa, vaan vain puhua suoraan. Ja saada tukea jaksamiseen, mitä monet ylläolevat jutut eivät tarjoa; päinvastoin.

    Olen monesti tekopirteä; haen ilonaiheita turhasta, ja jatkan samaa. Nyt vähän lannistuin.

    En maatalouden lainalaisuuksista, kuitenkaan. :)

    - Hyvä jos edes joku homma toimii niinkuin pitäisi! Sekin antaa uskoa tulevaan! :)

    VastaaPoista


  59. Älä lannistu, Char!, Jos sinä lannistut, miten meidän muiden sitten käy?

    Itse arvostelen tekopirteyttä jonka tarkoituksena on saada toiset tuntemaan itsensä mitättömiksi. Sinun pirteytesi (oli se nyt sitten teko-tai ei) piristää ja huvittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, kiitos!!!

      Olin oikeasti taas jo lannistumassa täällä - oikeasti te nettikaverit voitte olla tärkeitä, ja kaikki heittäytyivät yht'äkkiä niin juhlallisiksi.

      Minä olen oikeasti Pollyanna, ja pirteyteni on tekoa vaan joskus: silloin vähän aikaa kun on oikein rankka päivä, jaksan raahautua sängystä ylös, kun tiedän, että on suoranainen velvollisuus keksiä ilonaiheita. Itselleni, ei muille, ja se homma alkaa siitä että keitetään kaffetta, ja valitaan muumimuki. - Ole siinä sitten Ofelia, ja vääntele käsiäs, kun Nipsu tuijottaa vastaan. Vetää meinaan sanattomaksi, ihan fustrapäivänäkin! :)

      Huonoina päivinä se teeskennelty reippaus auttaa seuraavaan. Sitäkin on elämässä tarvittu; kukin meistä taaplaa tyylillään. Ts. jokainen löytää sen millä kestää...

      Kun näin likkojen kesken puhutaan: silloin kuin hain lähestymiskieltoa exääni vastaan, pelkäsin aamulla ennen oikeudenkäyntiä niin perhanasti! Juristi oli lykännyt koko jutun syliini; minähän se parhaiten tiesin ja osaan kirjoittaa ja puhuakin. - Itse olin varautunut rinssiin ja valmiiseen hommaan, mutta tottakai sylkäisin kämmeniin (noin kuvaannollisesti), nostin sukanvarret ylös ja tartuin hommiin.

      Hain ja sain siis ennätysmäisen laajan lähestymiskiellon exälleni; ennakkotapaus myös muille. - Ja nyt tulee se pölhä kohta, josta en yleensä kerro, mutta kerron sinulle: ennen oikeudenkäyntiä, kun oli faktat tiedossa, saumat suorissa, mutta pupu pöksyssä, katsoin peiliin, ja murahtelin "Captain Jack Sparrow" eri äänenpainoilla itselleni, samalla kun laitoin toisen kerroksen mascaraa. - Tästä on vuosia, ja se nyt on hahmo, joka on paitsi vetoava, myös niin erilainen kuin minä --- mielikuvaharjoittelua.

      Sparrow ei olisi tuommoisesta pilipali-oikeudenkäynnistä ees hätkähtänyt, eli metodinäytteleminen asenteena peliin. - Ja asenteeni toimi kuin häkä!!! Voitin ihan noppana, jopa hiljensin oman juristini, kun hän meinasi alkaa sekoilla puolivälissä, siinä kun haettiin sitä laajennusta...

      Pahoitteli kyllä käytävässä, ja kiitteli että olin niin näpsäkkä tilanteen tullen (huomio: hän oli kevyesti taputtanut ja isällisesti halannut kermahyytelö-asiakastaan edellisenä päivänä; ero oli varmaan yllättävä). - Mutta niin tai näin: juttu voitettiin, ja kaikille kansalaisille, niin naisille kuin miehillekin, saatiin innovaationi ja vänäämiseni myötä parempi suoja!

      Eli Disney-hahmoistakin voi olla yllättävää hyötyä tosi oudoissa tilanteissa... :)

      Sari, sinuun on oikeasti tosi kivaa tutustua!!! :)

      Poista

    2. Kiitos samoin, Char.
      Hymyilyttää asian vakavuudesta huolimatta tarinasi Sparrow-imitointi. Juuri tuollaista 'pirteyttä' ei voi kuin ihailla!

      Poista
  60. Kylläpäs yhdestä pienestä unelmasta tuli ruma, ja unelmoijasta rahanahne riistäjä, eläkeläiseukko. On minulla nimikin, Iines.

    En minä oikeastaan muuta halunnut, kuin nojata selkäni ilta-auringon lämmittämään seinään ja katsella toisenlaista maisemaa ja solmia kontakteja tavallisiin kylän ihmisiin. Ei siinä valmista kieltä tarvita. Eikä suuria rahoja tai rikasta maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines, en tullut kommentoineeksi noita suksenosto-juttuja - luin liian monta kommenttia liian lyhyessä ajassa, enkä ees tajunnut, että kauniin kuvasi voisi noin katalasti käsittää.

      - Eikä ne haastajatkaan noin oikeesti tuumanneet, kunhan pulisivat.

      Paljon mahtuu tähän valmiiseen maailmaan, turhaakin puhetta. Onneksi viksuimmat meistä varaavat jo piljettejä lomailulle, ja jos et ole valmiina, puuskahdetaan sinne jos piakkoin! Hankia tai ei, ja osa ilmeisesti niiden tähden!

      Haleja! :)

      P.S. Sen verta lämpöä tupaan että tarinoita kelpaa kuunnella. Tykkäätkö keittää vai leipoa? Jos ei väliä: minä tuon nisut! :)

      Poista
    2. Heh, olettekos te tulossa meille, tänne tai mökille? Olenkos minä kutsunut? Sen kun tulette, mutta minä taidan olla Sisiliassa.. Ei vaan ei. Luulen, että tällä kommentoivista tulisi melkoinen seurakunta ja hienot seurat, jos kaikki suuntaisivat meille jokaisella emännälle lahjus mukanaan (se olisi pakollinen).

      Siis Char, kiitos Vieraskynä-tekstistä, jota olen jo asetellut tuohon Bloggeriin kuvan kera. Juttu on valmista kauraa, johon kommentoijien sopii samantien iskeä kiinni. Katson vielä, ehdinkö tänään - koetan - tai heti huomenaamulla julkistaa sen kaikelle kansalle.

      Poista
    3. Juu, ollaan me tulossa, Iines, etkös omaa blogiasi lue! :)

      Tupaan kuuluu viedä tuomisia aina, niin meiteillä opetettiin, ja Tukholman Oopperan Nobis-leipää tuon, jos et protestoi! Se on meinaan mun bravuuri, ja saadaan keskustelua viriteltyä samantien sekä musiikkiin, kulttuuriin, politiikkaan että kokkaukseen.

      Mitäs meinaat viedä Sarille? Meidät on meinaan kutsuttu seuraavaksi sinne! :)

      - Katsotaan mitä tekstini poikii; kiitos toivomastani ihanasta lempikuvasta!!! :)

      Poista
    4. Sarille voisin viedä samoja kuin systerille, joka asuu ulkomailla. Lakritsia, ruisleipää ja silliä sekä tervashampoota ja purkin lakkamarmeladia sekä varrellisen harjan ja rikkalapion. Niitä ei ainakaan saksassa ole, vaan emännät lakaisevat rikkoja keittiön lattialta pylly pystyssä lyhyellä harjalla. Ainakin vielä jokin vuosi sitten.

      Katsotaan, mitä tekstisi poikii. Minäkin mietin vielä, mutta otan kyllä osaa, jahka moottori lämpiää.

      Poista
  61. Hyvältä kuulostaa tuomiset!
    (harjan ja rikkalapionkin voi aina uusia)

    Minä voin tuoda punkkua, valkkaria, pateita, suklaata, balsamicoa, parmesaania ja parmankinkkua.
    (Nuo on ne meikäläisen vakituomiset)
    Ai ja siskolle pitää aina viedä antipasto-vihannessäilykettä, sitäkin voin tuoda.

    Odotellaan vieraskirjoitusta, juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt rupesi hiukomaan. Taidan käydä jääkaapilla, Kyllä ovat suomalaiset herkut vähän näiviä verrattuna parmesaaniin ja parmankinkkuun!

      Poista
  62. Minullakin on nälkä... Lisättäisiinkö valikoimaan tiikerikakku, voileipäkakku, ja mansikkakakku! :)

    Aikoinaan työskentelin Ekbergillä (joka olisi aihe sinänsä) Hesassa, ja sieltä sai aivan upeat limput voileipäkakkuihin... Joihin pitää varata muuten ainakin toista päivää, että saadaan mehevä lopputulos.

    - En nyt muuten tiä tuosta Vieraspalstasta. - Aihe on tabu ja kaikinpuolin kurja, ja Tapsakin tuntui hermostuneen tavastani.

    Että kattellaan nyt. - En nyt hetikään juokse 109 jaardin juoksua sun pelikentälläsi, Iines! :)

    - Vrt. huippusuoritus Super Bowlissa, josta minä en ymmärrä mitään, mutta eräätkin kohkaa. ;)

    Mää vaan leivon. :) - Ja tein muuten hyvää piirulaista, lempikirjailijani reseptillä illanistujaisiin! Se on ruokaisaa ja riittoisaa, ynnä sattumalta vegeä (mutta maukasta), eli sopii sitten joka lähtöön! :)

    Char :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkö hermostuin? Heh, huutia.

      Mutta arvaapa mitä, Charukkani, me olemme sitten ainakin nähneet toisemme, arvelen, sillä vuosituhannen vaihteessa olin töissä niillä Ekbergin kulmilla toistakymmentä vuotta ja kävin joskus kahvillakin, aika harvoin tosin. (Useammin kävin kaljoilla lähikuppiloissa.)

      Poista
    2. Kirjoitus oli ihan hyvä, ei näistä kannata jännittää. Palautteet ovat aina mitä ovat.

      Poista
  63. Tapsa tapsukkani, nyt vasta kerkisin tänne! :)

    Hyvä ettet hermostunut; päinvastoin kuin naiset yleensä: välillä ylitulkitsen. Ja luen jopa rivienvälistä!!! *gasp*

    Riku, kiitos kannustuksesta, myös täällä. Kiusaan sinua - tai siis: asiallisesti kommentoin niin noppana tällä hetkellä sinua Vieraspalstalla että taidan tuntea rajani. ;) :)

    Ekbergistä kerron mielellään lisää; olin Tapsa töissä myymälän puolella, en kahvilassa. Mutta jos kävit ostamassa leipää tai leivonnaisia Rva Tapsalle tai pikku-Tapsukoille: viisi yhtä vastaan että ollaan tavattu! Yritän just ynnätä että koska siellä loppujen lopuksi työskentelin, mutta noillahuikkeilla kuitenkin.

    Asiakkaat olivat pääasiassa ihania; spesiaalitapauksia mahtui joukkoon. Niinkuin aina. Työilmapiiri ei ollut kovin kiva, ollenkaan, siitä seuraava esimerkki.

    Tyhjään myymälään astui vanhempi herra, marssi tiskille, ja kysyi jonkun leivän hintaa. Kun aksentistani huomaa että olen suomenkielinen, hän vaihtoi ruotsiin. Näitähän löytyy. Puljasin niin hyvin kuin pystyin kunnes hän kysyi: "har ni struvor". Mietin pääni puhki, ja lopulta sanoin suomeksi, etten oikeasti tunne sanaa, mutta palvelisin mielellään, että mitähän herra haluaa.

    Mies siihen, sujuvasti suomeksi, että "neiti hyvä! Mikäli ammattitaitonne ei riitä minun palvelemiseeni haluamallani kielellä, olkaa hyvä ja hakekaa pätevämpi myyjä paikalle". Sanoin että selvä, ja lähdin takahuoneeseen, jossa kollegat olivat kahvilla. Pyysin apua, ja myymälävastaava hymyili pirullisesti, sanoi että "opettele ruotsia" ja jatkoi jutustelua.

    Olin menossa takaisin myymälään kun yksi kiva kaveri tuli vuoroon; hän pelasti tilanteen, ja lohdutti että po. asiakas oli kuuluisa oikkuilustaan, ja häntä pystyyn vaan.

    - Karma is a bitch, on tämän tarinan opetus: ei mennyt edes toista viikkoa, kun olin itse kaffetauolla ja vastaava tuli punaiset läikät poskilla ja kaulassa, käsiä väännellen luokseni. Kun oli sitten semmoinen suurlähetystön edustaja joka ei puhu kuin ranskaa ja englantia, ja kukaan heistä ei edes auttavasti, ja voisinko mitenkään...

    Harvoin olen yhtä mielelläni laskenut kupin kädestäni, hymyillyt yhtä aurinkoisesti, ja sanonut (ehkä hivenen liian siirappisella äänellä) että autan toki mielelläni, jos voin. :)

    Lähimmän esimiehen kurmootuksen ja työkavereitten alistumisen olisin vielä kestänyt, mutta kun yksi (mies)leipuri kävi käsiksi, otin lopputilin. - Se oli sitä kultaista aikaa, kun töitä vielä sai kun haki, eli päätös oli nuorelle ja kuumapäiselle likalle helppo.

    Myöhemmin kuulin että omistaja oli pahoitellut lähtöäni; jos olisin vienyt ongelmat hänelle, hän olisi kuulemma pitänyt minut ja pistänyt konkarit kuosiin.

    Oli se mukava kuulla! - Vaikka kuosiinpistetyssä ympäristössä olisin edelleen tarvinnut entistä enemmän ihmissuhdetaitoja kuin mitä omasin, jos realistisia ollaan.

    Näin siis kultaisella 80-luvulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Lisään vielä, että tuosta ajasta jäi mieleen romanttinen haave siitä, että joskus itse asuisin leipomon yläpuolella, ja voisin aamuisin kipittää pelkässä päällystakissa ostamaan uunikuumia leivonnaisia... Sekin toive on toteutunut! :)

      Poista
  64. Tykkäätkö pitkosta tuhkaluukussa?

    VastaaPoista