4.7.2013

Spk, sivu 7: Ihmisiä tulossa



4.7. Kaupungissa pyykillä ja asioilla, vieraiden tuloa valmistelemassa. Kohta saan passata sieluni kyllyydestä, niin kuin vain mökin emäntä voi kun tulee ulkomaan vieraita.

On kuskattava mökille lisää tuoreita petivaatteita, pyyhkeitä ja siskon talvisäilytyksessä eli mökin emännän huollossa olleita kesävaatteita. Lämmittämättömässä mökissä ei voi säilyttää vaatetavaraa yli talven, niihin tulee ummehtunut haju.  Ex-miehellekin on varattava ylimääräiset lakanat, vaikka hänellä on paha tapa nukkua saunakamarilla ilman petivaatteita, pelkällä patjalla ja peitolla. Hän on muutenkin erikoinen, ei käytä lompakkoa, ei yöpukua, ei talvella käsineitä, mutta käyttää korvatulppia ja mietoa nukahtamispilleriä sekä nenän avaamistippoja ja meikkivoidetta. Jo nuorena hän lähti keskellä yötä apteekkiin ostamaan avaavaa suihketta, kun toinen sierain meni tukkoon. Kun grillimyyjä sanoi nakkikioskilla, että onpas herralla punaiset posket, hän alkoi käyttää peittävää voidetta. En osaa sanoa, käyttääkö vielä, ei ainakaan huomattavasti, tai sitten on oppinut taitavaksi. Hän on hyvin kouluttautunut ja mielestään ennen kaikkea filosofinen ja luova henkilö, mitä hän kieltämättä onkin. Hyvin sosiaalinen hän on, kuten tyttärensäkin. Minun ympärilleni perhepiiriä myöten on siis pesiytynyt ja etsiytynyt jostain syystä enimmäkseen iloisia ekstrovertteja, mitä ihmettelen oikeastaan kaiken aikaa.

Jännityksellä odotan siskoa, joka on kaikkien ekstroverttien kantaäiti. Hänellä on ollut raskas talvi, ehkä raskain hänen aikuisiässään. Sen lisäksi, että hänen miehensä on sairas, hänen parhaan ystävättärensä mies kuoli, ja nyt sisko katsoo velvollisuudekseen hoitaa häntäkin, ajeluttaa kaupassa ja auttaa, minkä omilta töiltään ehtii. Kun siskolla oli naapurina jemeniläinen prinssi lukuisine vaimoineen, hän kävi hyvän hyvyyttään leikkaamassa prinssin nurmikot ja hoiti prinssille työmiehet ja asioinnit saksalaisten viranomaisten kanssa, toimi tulkkinakin. Nurmikkoa hän leikkasi yli kymmenen vuotta. Minä olin hänelle vihainen, koska hän repi itseään tuolloin liikaa - aivan kuten nytkin. Onneksi prinssi lopulta muutti pois, tai kuoli, en muista.

Joskus tuntuu, että ihminen ei saisi olla kovin läheisriippuvainen eli ulospäinsuuntautunut. Sellainen ihminen joutuu helposti hyväksikäytetyksi. Läheisriippuvainen tekee mitä vain saadakseen pitää muut luonaan, koska pelkää yksinoloa, itsensä varassa oloa. Tunnen montakin läheisriippuvaista, jotka eivät kestä olla juuri hetkeäkään yksin. Yksi tällainen  saattaa istua samalla tuolilla meillä kolmekin tuntia, kun tulee kylään. Puhuu, puhuu, etupäässä omista asioistaan. Hän saattaa tulle luokseni, ottaa pärekorista sanaristikon, ja alkaa täyttää sitä keittiön pöydän vieressä ääneen puhellen, vaikka olen juuri aikeissa lähteä ulos tai blogata vähän. 

Jos asiaa tarkastelee tunteitta, läheisriippuvaiset ekstrovertit ovat äärimmäisen rasittavia ihmisiä.  Tunteiden kera, mikä on kokonaisvaltainen tapa katsoa asiaa, he voivat olla tietenkin viehättäviä ja rakastettavia sosiaalisuudessaan, mutta silti rasittavia ainakin tällaisesta introvertista kuin minusta. Onneksi sosiaaliset taitoni ylittävät introverttiuteni rajat, aidosti, teeskentelemään en pysty. 

(Maalaus Niko Pirosmani)


73 kommenttia:

  1. En tiedä mikä vertti olen, Iines.

    Kaikkea varmaan, tilanteen mukaan.

    Ymmärrän väsymyksesi pulputukseen - syyllistyn siihen itsekin joskus ja useinkin.

    Onko kaikkea pakko määritellä? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän väsyn arvailuun. Mitä määritelmät ovat.

    Toivottavasti on kuitenkin kiva loma siskon kanssa.

    Minulle tulee kylään vanha kaveri, jonka kanssa ollaan nähty yhtä sun toista. - Sen verran olen prinsessa, että vähän meikkaan, kun on oikein Tapaaminen. - Toivottavasti en joudu matkan varrella hissiin!!!

    Vitsi, vitsi! :D

    Palaillaan taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten niin "kuitenkin"?

      Tietenkin tulee, on aina tullut. Hauskuuteen ei tarvita täydellisiä eikä virheettömiä ihmisiä. Kullakin meistä on rasitteemme, minullakin, jos sisko tai muut ihmiset saisivat tässä kertoa. Se juuri on elämää, enkä missään mielessä haukkunut ketään. Rakastan näitä läheisiäni, ex-miestäkin ystävänä, en rakastettuna, koska olimme väärät ihmiset tosillemme.

      Jos näette tässä vain valittamista ja haukkumista, operoitte yhdellä tasolla, pintatasolla..

      Poista
  2. Onpa taas jännä yhteensattuma: juuri tänä aamuna tutkiskelin georgian kieltä netissä, kun vasta hokasin että siellä ei käytetäkään kyrillisiä aakkosia. Ja eikös sulla ole kuvan alareunassa just georgian kieltä. (jota en olisi ehkä tunnistanut aikaisemmin)

    Siis se kieli on nimeltään ქართული ენა"kartuli". Ja nuo kivat koukerot on kirjoitusasuna hiano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Pirosmani on georgialainen taiteilija, jonka kuvia olen tuossa kevään korvalla käyttänyt parikin kertaa aiemmin. Olen kovin tykästynyt hänen tapaansa maalata ja lisäksi väreihin. Nuo kirjaimet tuossa ovat minustakin vallan ihanat!

      Poista
    2. Jatkanpa tässä yksikseni vielä vähän Pirosmanista.

      Hän käyttää minun värimaailmaani, siis silloin kun maalasin öljyväreillä, paljon selkeää mustaa, jopa mustia rajauksia, ja tummahkoja vihreän ja okran sävyjä. Hän sekoittaa myös aineksia keskenään, tuo kirjainelementtejä maalauksiin ja maalaa välillä melkein naivistisesti, joskin tunnistettavan realistisesti.

      Oikein harmittaa, että taiteilijat kuolevat tai sivellinkäsi ehtyy (Grant Wood?) eikä voi odottaa heiltä enää uutta tuotantoa!

      Poista
  3. Tuli yht'äkkiä karmea tunne että olinkin ihan väärässä tuon georgiani kanssa, mutta onneksi netti pelastaa. Niki Pirosmani on kuin onkin georgialainen taiteilija.

    Itse olen tuuduttautunut siihen uskoon, että olen sekä introvertti että ekstrovertti. Tarvitsen kumpaakin näkökulmaa. Horoskooppi-hullu kaverini sanoo että se johtuu siitä että olen kaksonen. Erittäin pätevä tieteellinen selitys sille, että ihminen on aina jossain määrin kumpaakin.

    (Paitsi mies ja poika on kumpikin umpi-introja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samoin tunnen, että minussa olisi kumpaakin, sekä introa että ekstroa. Tarvitsen yksityisyyttä, yksinäisyys on ehkä väärä sana. Ja pidän ihmisistä ja seurastakin, mutta en kestä jatkuvaa seuranpitoa. Kuten en kestä jatkuvaa yksinäisyyttäkään.

      Minäkin olisin muuten oikeasti kaksonen, mutta synnyin kuukauden etuajassa, härkänä, vain 2,8 kilon painoisena rääpäleenä. Tytär on ekstrovertti kaksonen, mutta kun tarkemmin erittelen, hän pärjää ja viihtyy myös itsekseen.

      Poista
    2. Luulen että yksinäisyyden kestäminen on myös tottumiskysymys; on ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti ole tottuneet olemaan yksin.

      Olisi muuten kiinnostavaa tietää, onko introverttiys yleisempää ensimmäisillä lapsilla, ainoilla lapsilla, keskimmäisillä, kuopuksilla jne. Luulisi sisaruksilla tai niiden puutteella olevan asiaan jonkinlaista osuutta.

      Poista
  4. Mukavia tuollaiset kokoontumiset ovat, sen jälkeen osaa myös hiljaisuutta arvostaa enemmän.

    Luulen että melkein jokaisella on omituisia tapoja, luonnollisesti emme niistä yleensä itse paljoa ympäristölle tiedota. Kari Suomalaisen vaimo, kertoi muistelmissa, että hurmaantui mieheen, kun luki Karin hienoa huumoria tihkuvan haastattelun jostain lehdestä. Tämä tapahtui ennenkuin oli miestä koskaan tavannut. Haastattelussa Kari seikkaperäisesti kuvaili luulosairauttaan ja kuinka jatkuvasti "panikeeraa" joka näppylästä tai ilman näppylääkin. Sitten mieheen tutustuttaan Lippe Suomalainen tajusi, ettei haastattelussa ollut yhtään sanaa huumoria, se oli omakuva yksi yhteen.


    Luin jällen kerran wikipediasta noita ekstrovertin ja introvertin kuvailuja. Esimerkiksi luennoista tai luokkaopetuksesta en ole pystynyt paljoa irti saamaan, itsekseni minun täytyy lukea ja yrittää asioita selvittää. Tuosta impulsiivisesta en ole varma, luultavasti en ole sitä, vaikkakin juuri sellainen käytökseni on tuottanut minulle iloa, silloin kun siihen olen pytynyt. - Blogimaailmassa olen sitä runsain mitoin harjoittanut. Ex-avovaimoni sanoi joskus, etten osaa juhlia. Osaan minä, mutta teen sen sisäänpäin.

    Kukalie, vaiko kukaan, sanoi hienon ohjeen: "kel tunne on, se tunteen kätkeköön." - Vai oliko se sittenkin "kel pallo on, se pallon potkaiskoon?" En muista.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinussa taitaa olla melkoisesti introverttia, Riku, mutta varmaan myös ekstroverttia, otat hyvin muut ihmiset huomioon, ja se on sosiaalisuutta.

      Kannattaisi tehdä Jungin typologiatesti, jos kiinnostaa. Se on aika pätevä ja löytyy englanninkieleisenä netistä. Kertoo, kumpi ihminen on, aika luotettavasti.

      Poista
    2. On minussa sosiaalisuutta. Testiä en tee, minulle tieto ei ole tärkeä.

      Poista
    3. Riku, on epäsosiaalista olla testauttamatta itseään!
      Erittäin introverttiä ainakin.

      Poista
  5. Eikö introverttikin voi olla läheisriipuvainen?

    (Pitäisi ajatella loppuun ennen kuin kommentoi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan voi olla kumpi tahansa. On aika suoraviivaista yleistämistä minun esittää, että "ekstrovertti läheisriippuvainen",

      Jotain sellaista ajattelin, että introvertti on helposti kuitenkin itsenäisempi ja oikeastaan vahvempi persoona kuin alati muiden huomiota hakeva ekstrovertti. Mutta siis tämä ei tarkoita, etteikö introvertti voisi olla myös ns. heikkoluonteisempi.

      Poista
    2. Rupesin oikein ajattelemaan läheisriippuvuutta ja ekstroverttiyttä ja niiden yhtymäkohtia. Ne ovat kai jollain tapaa päällekkäisiä ominaisuuksia, mutta eri tasoilla.
      En nyt keittiöpyskoloogin jakkaralta näin äkkiseltään löydä hyvää analyysia asiasta, mutta jahka tästä kehittelen...

      Poista
    3. Ääk, Tipuin jakkaralta. Luulin läheisriippuvuuden olevan vain epämääräinen käsite, jolla tarkoitetaan toisissa roikkuvaa, mutta sehän on ihan patologiaksi luokiteltu..

      Poista
    4. Riku, yksi oireista on kykenemättömyys hauskanpitoon. Kannattaisikohan sinun testata oletko läheisriippuvainen.

      Poista
    5. Tunnistin ainakin yhden tuntemani ihmisen noista läheisriippuvaisuus-kuvauksista. Jotkut kohdat ovat tosin aika monitulkintaisia.

      Poista
    6. Kyllä, olen jollain tavalla läheisriippuvainen(kin). Nämä intro- ja ektroverttijutut eivät ole minusta kauhean kiinnostavia. Erilaisia taipumuksia meillä on, mutta kysytäänkö niiden perään kauheasti, onko edes järkevää kysellä. Maailmassa moneen joutuu, ilman että mitään kysytään.

      Voiko opettaja sanoa itseään introvertiksi? Minusta ei, koska työnsä edellyttää niin paljoa kaikkea mikä on aivan päinvastaista.

      Nämä on niitä vahvuus-heikkous nelikenttiä, niistä hyötymisiä ja niiden kanssa pärjäämisiä.

      Poista
    7. "Voiko opettaja sanoa itseään introvertiksi?"
      Hyvä kysymys.
      Kerran opetin miestä, joka määritteli itsensä lievästi autistiseksi (sitä hän saattoi ollakin; oli kuitenkion erittäin intro). Kun juttelimme harrastuksista ja kerroin omistani, hän totesi:"sun harrastukset on kaikki ihan introvertin harrastuksia"

      Mutta työ ei todellakaan ole introvertille sopivaa. Pitää olla sosiaalinen ja pitää ihmisistä, seurasta ja juttelemisesta.

      Poista
    8. (tuo oli ihan vaan heitto, tuo läheisriippuvuusjuttu, Riku)

      Eikö ihmisen muuten pitäisikin olla riippuvainen toisista ihmisistä? Kun puhuttiin narsismista, tuli esille "terve" narsistisuus. Kai voisi puhua "terveestä" läheisriippuvuudesta?

      Nuo määritelmät ovat kyllä niin kaikenkattavia ja epämääräisiä, monitulkintaisiakin, että enpä lähtisi ketään diagnosoimaan. Onneksi ei tarvitse.

      Poista
    9. Ymmärsin sen heitoksi. Yritän tässä kuitenkin itseäni tajuta. Erityisemmin en itseanalyysiin ole yleensä enää halukas, kuten jääkiekkoilijat pruukaavat sanoa: "näillä mennään"

      Nykyajan termi "elämänmittainen oppiminen" tuntuu joskus robottiyhteiskunnan orjien piiskaamiselta.

      Poista
    10. Nuo verttiudet eivät katso ammatteja. Ihmisessä on monta muutakin puolta kuin ulos- tai sisäänpäinkääntyneisyys, jotka yhdessä vaikuttavat.

      Sisäänpäinkääntynyt introvertti voi olla mainio opettaja tai vaikkapa luennoija. Introvertti on perusteellinen ja keskittyvä, paneutuva ja ottaa yleisön huomioon, kuuntelevana ja rauhallisena ihmisenä hän osaa a ottaa oppilaaat huomioon. Ekstroverttiushan ei takaa sitä, että ekstro todella kuuntelee muita ja ottaa heidät huomioon, joskus ektro huolehtii eniten siitä, että saa itse olla keskipisteenä eikä täten huomaa muita. Introverttius ei muutoinkaan merkitse epäsosiaalisuutta eikä ekstroverttius sosiaalisuutta, ekstrovertilla voi ollla huonot sosiaaliset taidot ja introlla hyvät. Sosiaalisuutta on siis monenlaista, hyvää ja kuuntelevaa ja huonoa ja ulkokohtaista.

      Poista
    11. Olen jokseenkin samaa mieltä siitä, että "näillä mennään". Itsensä kun tuntee suurinpiirtein siten, ettei tarvitse kovin usein ihmetellä mitä tuli tehtyä, on helppo keskittyä olennaiseen.

      Siis vaikka elinikäiseen oppimiseen!

      Minä näetsen näen asian niin, että mualimassa on niin paljon kaikkea kiinnostavampaa kuin omaan napaan tuijottaminen, että ellei ihan pakko ole, jätän itseanalyysin muille.
      Elämänmittainen oppiminen on siis mulle muiden asioiden oppimista, ei itsensä "kehittämistä".
      Eiköhän sitä kehity johonkin suuntaan kuitenkin.

      Poista
    12. Tämä luonnetyypityshän ei ole huuhaata, vaan käypää psykologiaa eli käyttäysmistiedettä. Ymmärrän kuitenkin, että moni ei ole näistä kiinnostunut.

      Minua kyllä ihminen ja hänen käyttäytymisensä kiinnostaa, ja jos joku muukin on kiinnostunut luonnetypologioista, kannattaa lukea Susan Cainin kirja - jota myös arvoisa tohtori Kemppisemme on blogissaan mainostanut ja kehunut - hiljaisuudesta ja intorverttiudesta.

      Poista
    13. Minä en pidä ajatuksesta "itsensä kehittäminen". Asiat pitää tehdä kiinnostuksen pohjalta, oppiminenkin. Muutoin oppimista ei välttämättä edes tapahdu. Sitä vastaan ei ole mitään, että kiinnostunut oppii siinä samalla kun harrastaa kiinnostuksensa kohteita.

      Poista
    14. Toki uuden oppiminen tekee terää. En oikein osaa ajatustani selittää, mutta nykyään vain tuntuu olevan jonkinlainen ihmeellinen hysteria uuden oppimiseen, syyksi veikkaan suoritusyhteiskunnan paineita.

      Ristiriitaisuus on elämän selittävin tekijä.

      Poista
    15. Vaikuttaa sitlä, että työsi loman jälkeen on alkanut/alkamassa itsensäkehittämispäivällä tai uuden suunnittelulla. Muistan tuon tunteen.

      Poista
    16. Juu, kannatti lukea taas tekstiä tästä verttiydestä. Olen selkeästi molempi mutta ehkä kuitenkin ekstrovertimpi.

      Tähän intro-ekstro-juttuun taidetaan lukea aika paljon muutakin kuin sisään-tai ulospäinkääntyneisyyttä. Löysin jopa introverteille laadistun nettisivun.

      Introvertit

      Amerikkalaisessa kulttuurissa ulospäinsuuntautuminen on arvotettu positiiviseksi, ja toisaalta japanilainen kulttuuri arvostaa introverttiyttä. Kumpikin on tärkeitä. Cain puhuu kai nimeomaan amerikkalaisen kulttuurin näkökulmasta rohkaistessaan introverttejä.



      Poista
    17. Ei onneksi nyt, mutta ehkä jotain tuonkaltaista ajattelin.

      Ehkä juuri vastenmielisyys näihin sarasvoiden ja muiden saarnaajien itsensäkehitys höpöihin on yksi syy.

      Poista
    18. En oikein jaksa tuota introvertti sivun hehkutusta. Kun lukee listaa introvertteihin liittyvistä "väärinkäsityksistä", saavat asiat ihan kummallisia sävyjä:

      Harhaluulo #8. Introvertit ovat syrjäänvetäytyviä nörttejä

      "Introvertit kohdistavat huomionsa ensisijassa sisäänpäin. He tutkivat ajatuksiaan ja tunteitaan hyvin tarkasti. He voivat halutessaan kohdistaa huomionsa myös ulospäin mutta useimmiten introvertin sisäinen maailma on paljon palkitsevampi ja kiinnostavampi."

      Kaikista hehkuu jonkinlainen "me ollaan erikoisia ja viisaita".
      Luulen kuitenkin että introverteissä on määrällisesti ihan yhtä paljon typeriä ja pinnallisia ihmisiä kuin ekstroverteissä; ei sisäänpäinkääntyneisyys ole sama asia kuin syvällisyys.

      Poista
    19. Riku, se onkin se pointti: jos on pakko oppia, ei se ole mielekästä.
      Itse olin tänään koulutuksessa, mutta se oli harvinaisen käytännöllinen ja kiinnostava. Opin just mitä pitikin. (uusien oppimateriaalien käyttö)

      Poista
    20. Tavallaan ymmärrän hehkutuksen, vaikken kannata tuollaisia yksipuolisia sivuja. Introvertit ovat nimittäin aivan liian kauan kärsineet aliarvostuksesta ja epäedullisesta vertaamisesta ekstrovertteihin.

      Esimerkiksi lasten kasvatuksessa on edelleen vallalla ekstrovertiksi kasvattaminen. Hijaisuutta ja mietteliäisyyttä pidetään epätoivottuina luonteenpiirteinä ja niitä yritetään karsia lapsesta pois ja työntää hänet väkisin muiden seuraan hölöttämään, vaikkei se ole lapselle ominaista.

      Minuakin koetettiin kasvattaa ekstrovertin sisareni esimerkin voimalla. Katso nyt, miten sisko tekee, tee sinäkin rohkeasti noin. Kuitenkin se olin minä, joka opin varhain lukemaan ja pärjäåsin koulussa ihan itsestäni kenenkään patistamatta hyvin, olin heti alakoulussa luokan priimus, koska osasin kaikkea, olin opetellut itsekseni. Yllätin mm. vanhempani lukemalla suoraan, vaikkei minulle ollut kirjaintakaan opetettu. (Myöhemmin putosin priimuksen paikaltani komeasti, matematiikan vuoksi).

      Poista
  6. Kiitos Sarille vinkistä introsivujen ihmeelliseen maailmaan. Huomasin olevani sitä parempaa sakkia, intro oikein isolla iillä! Olenkin aina ihmetellyt, mistä tulee varmuuteni siitä, että olen jotenkin erilainen, no, parempi.
    Iines mainitsi opetuksen ja luennoinnin hommina, joissa intro pärjää. Samaa mieltä! Me osaamme eläytyä kuulijoiden asemaan ja sovittaa sanamme niin, että viesti menee perille. Kirjallisessa viestinnässä se ei aina onnnistu, ihme kyllä. Oikeastaan se ei onnistu koskaan, paitsi jos tekee kirjoja. Olen kirjoittanut joitakin oppikirjoja, ja niitä on kehuttu. Mutta kun vastaan vaikka Iinekselle tällä palstalla, niin tulee sanottua sillä tavalla pahasti, että vastaanottaja ottaa nokkaansa (joka muuten on hyvin sievä - kiitos Asterix ja Cleopatra). Kaiken lisäksi olen juonut aika lailla viskiä, enkä kohta vastaa enää mistään.
    Joten hyvää yötä niin vertit kuin mortit.

    VastaaPoista
  7. Työpaikkahaastettelussakin hakijat korostavat olevansa hyvin sosiaalisia ja tulevansa kaikkien kanssa toimeen, vaikka työpaikka olisi sellainen, jossa tehdään melko itsenäistä työtä ja jossa olisi jopa parempi olla itsenäinen kuin kaikkien kanssa hienosti toimeentuleva eli myötäilevä.

    Liisa Keltikangas-Järvinen leikitteli jossain ajatuksella, että työnhakijaja mainitsisi olevansa "ei kovin sosiaalinen" - kymmenien sosiaalisten joukossa, sillä K-J ihmettelee, miksi työpaikat ovat niin riitaisia, vaikka kaikki ovat kauhean sosiaalisia ja toisten kanssa toimeentulevia.

    VastaaPoista
  8. Tietäkäät, että tänään, Eino Leinon päivänä, runon ja suven päivänä, vietetään myös kansainvälistä suudelmapäivää.

    Helsingissä yritetään lukemani mukaan rikkoa Guinnesin ennätys suudelman kestossa. Hiukan säälittää kilpasuutelijat. Ennen pitkää siinä alkaa väkisin kehittyä kuolaa ja suupielet nykiä.

    VastaaPoista
  9. Meillä täällä Tampereella on vuotuinen runotapahtuma sen kunniaksi! Minua innostaa tapahtumassa eniten se, että siellä saa tilata runon haluamastaan aiheesta. Se kirjoitetaan kartongille ja kaunein, vuosien takaa, on minulla edelleen kehyksissä.(En kylläkään pääse nyt paikalle.)

    VastaaPoista
  10. Hauskalta kuulostaa! Tilausrunojahan Leinokin myös kirjoitti, joten perinteen jatkamista se on. Luulen, että jos itse osallistuisin, keksisin tarkoituksella monimielisen aiheen ja katsoisin, mitä runoilijan omassa päässä liikkuu. Aiheena voisi olla vaikka vesi.

    Tämmöinen kokoonpano tuli runokoneesta antamastani aiheesta ja syöttämilläni sanoilla:

    metsässä tietokoneen hurina
    loistava tuuli
    pöllö takavetoisesti juo
    kultainen pilviverho metsään
    Iines tuijottaa,
    suvipäivä laiturilla...

    aamuisin
    lepattavat viemäriin
    solina yöllä markkina - ihmeen sileä kulmaton huhuilu
    rastaanpoika !

    VastaaPoista
  11. Ei kovin leinomainen, mutta kiinnostavia kielikuvia ja mielleyhtymiä!
    Äitini mielellään siteerasi Hymyilevää Apolloa, taisi olla mielirunoja. Leino oli laulaja, tekstit on luettava ääneen. Ei ihme että niistä on tehty niin monta laulua.
    Tuon ajan kirjoittajien tekstit viehättävät jo ihan kielen vuoksi, paatostakin sietää Leinolta.

    Nimim. Leinon sukulainen (tästä pitää aina jaksaa huomauttaa, kun miehestä on kyse)

    VastaaPoista
  12. Leinolta yksi mielirunoistani on Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluista tämä kohta, jossa Catharina laulaa Juhanalle:

    Syleile, suutele mua, armas miesi,
    min otsall' onnen kruunu kimmeltää!
    Mihinkä mennet, kunne käynee tiesi,
    sua seuraa, sulle sykkää sydän tää.
    Sua uskon, unten mies,
    sua rakastan kenties,
    mut niinkuin lämpöänsä liekkaa liesi
    tai perho kiitää kohti kynttilää.

    Mun surmaa suutelos, ma tahdon palaa,
    sun silmistäsi liekki outo lyö,
    mun sieluin, ruumiini sua yksin halaa,
    sydäntäin kaipuu, sulo tuska syö.
    Sua uskon, unten mies,
    sua rakastan kenties,
    mut niinkuin kuudan lempii kultakalaa
    tai kaiken kattaa tähtiteltta-yö.


    Itselläni ei ole tietääkseni ketään kuuluisaa taiteilijaa suvussa, vain rusthollareita ja muita maamiehiä. Tyttäreni sen sijaan on isänsä äidin kautta kytköksissä mm. Järnefeltien sukuun sekä Rinteen näyttelijäsukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umpimaatiaissukua meillä ollaan ihan joka puolelta. Kyllä tuota Leinon sukulaisuutta on ehkä juuri siksi kovasti meillä ajoittain hehkutettukin, itse pidän asiaa vähän sellaisena sympaattisena kissan hännän nostona; eihän sukulaisuus (ellei nyt ole ihan lähi-sellaista) tuo mukanaan välttämättä mitään samankaltaisuutta ko. henkilön kanssa. Ettei nyt sitten jotain samaanäköä olisi tuossa Einon poskessa...

      Mies on peräti aatelista alkuperää, vaikka virallisesti aatelisia ei ole olemassakaan. Suku on päässyt jossain vaiheessa jonkun hallitsijan suosioon ja perinteisesti miehet suvussa on olleet kirkonmiehiä tai asianajajia. Appi-ukostakin piti alunperin tulla pappi, mutta lähti seminaarista kun papit kopeloi (tämä kävisikin nyt tuohon surullisenkuuluisaan pedofiili-homo-keskusteluun).
      Jottei tästä nyt saisi väärää mielikuvaa, ei meillä (valitettavasti) ole mitään palatseja sun muita omistuksessa; appi oli rutiköyhä taiteilija ja muinoin aatelisten sukulaisten keräämä omaisuus on kaikki (se mitä siitä on jäljellä) todella kaukaisilla sukulaisilla jossain etelä-Italiassa. Jotta ihan väärän aatelisen nain.
      Ainoa hyvä puoli asiassa on se, että suvun menneet ja tulevat jäsenet on kirjoissa ja kansissa. Mutta sukututkimuksen ansiosta meikäläisen maatiaisjuuret on nekin tutkittu vuosisatojen päähän.

      Poista
    2. Hei, mun miehellä on muuten ponnarikin!
      En ikinä kehu miestä, pitää nyt kerrankin!

      (Ponnari johtuu ihan vaan miehen laiskuudesta. Itse ehkä kynisin sen lyhkäiseksi, mutta mies pitää kiinni siitä illuusiosta, että pitkä tukka on rock ja cool.)

      Poista
    3. Tuosta runosta sen verran, että Leino oli taituri kuvaamaan seksuaalista vetovoimaa ja rakastumisen paloa; runot ovat ehkä paatoksellisia, mutta psykologisesti uskottavia.

      Kaunis sana tuo "Tähtiteltta-yö".

      Poista
    4. Pitkä tukka on rock ja cool! Nätti ponnarilenksu vaan hännän juureen, ei mitään saksia ponnarimiehille! Hännästä on sitä paitsi hyvä hiemn vetäistä, monessakin eri tarkoituksessa.

      Sukututkimusta minäkin olen vähän harrastanut, niin pitkälle kuin netin kautta pääsee. Jotakin olen myös tilannut kirkkoherran virastosta. Näitä pitkin olen sitten edennyt käyttämällä Kansalliskirjaston vanhoja sanomalehtiä hyväkseni. Olen löytänyt iso-isovanhempieni ilmoituksia, ja isoäitini kihlailmoituksen ja tiedon isoisäni kansakoulunopettajaseminaariin pääsystä eräästä luettelosta. Kuolinilmoituksia myös on löytynyt, ja ne paljastavat uutta tietoa. Äidin isovanhempien kuolinilmoituksesta sain vasta tietää, että äidillä on ollut kasvatusvelikin, josta hän ei ole puhunut. Poika eli kasvattina, mutta ei ollut virallisesti adoptoitu.

      Suosittelen Kansalliskirjaston lehtiä lämpimästi muutenkin, ne ovat mainioita ajankuvan muodostamisessa.

      Poista
    5. Harmi että hakemistossa ei ole uudempia, vaikkapa sotien aikaisia lehtiä, mutta kiinnostava lähde!

      Poista
  13. Vaan Iines: pedofilia, jos sitä toteutetaan, loukkaa lapsen oikeuksia. Viittaan 4.7. kirjoitukseesi.

    Siten lasten hyväksikäyttöä ei voi rinnastaa sen paremmin hetero- kuin homoseksuaalisuutenkaan.

    Voit olla muodollisesti oikeassa, historiallisessa merkityksessä - mitä se sitten tässä tapauksessa onkaan: että lasten hyväksikäyttö olisi hyväksyttävää kun kerta moni muu seksuaalisuuden muoto on joskus ollut hyväksyttävää ja jopa toivottavaa? Hyvä, että on ollut, moni muu, en sano sitä, mutta lasten oikeuksia pitää varjella nyt.

    Juridisesti lapsia nykyään suojellaan monenlaiselta hyväksikäytöltä. Myös seksuaaliselta.

    Jos et tajua eroa: lue uudestaan lapsipsykologiasi, ja ennenkaikkea lakipykälät.

    Niiden mukaan me nykymaailmassa toimitaan. Ei antiikin historian, ei muinaisten lakipykälien, ei kirkkohistorian, tai edes omantunnon.

    Nykyinen laki. Jota ainakin minä kannatan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Tuli kommentti uudempaan kirjoitukseen; jatkoin siis vanhaa keskustelua.

      On kaunis runo.

      Poista
  14. Pedofilia ei ole sama asia kuin lasten hyväksikäyttö. Niiden väliin ei voi panna yhtäläisyysmerkkiä, sillä kaikki pedofiilit eivät edes toteuta viettiään käytännössä.

    Pedofilia = seksuaalinen poikkeavuus, jossa vietti kohdistuu lapsiin (Suomen kielen perussanakirja). Kursivointi minun.

    Kun puhuu pedofiliasta seksuaalisena poikkeavuutena muiden seksuaalisuuksien lisäksi, ei se toki tarkoita, että samaan lauseeseen joutuneet seksuaalisuudet olisivat moraalisesti samanarvoisia. Tiede voi tutkia asioita arvottamatta millään tavalla kohteena olevia asioita.

    Pyydän sinua, Char, jatkamaan tätä keskustelua edellisen keskustelun lopussa, jos vielä haluat puhua tästä. Tämä on jo kolmas keskustelu peräkkäin, johon alkutekstistäni poiketen tuot tämän saman asian piiruakaan muuttamatta.

    VastaaPoista
  15. Iines, oletko muuten huomannut: rakkaus on teemana kesäkinon leffoissa! Kuuntelen varmaan vaan tuon radio-ohjelman aiheesta, kun en juuri näe suomalaista telkkaria. Mutta jos olisin maisemissa...monta kivaa filkkaa!

    rakkaus kesäkinossa

    VastaaPoista
  16. Olen huomannut, Sari! Tänäänkin olen rengastanut katsottavaksi Mairen. En ole nähnyt sitä aiemmin. Tarina on erityisen kiinnostava ja päänäyttelijä kritiikkien mukaan hyvä. Muitakin olen tänä kesänä katsellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva oli tiheä, koossapysyvä ja kohtalaisen hyvä. Tosin sävyltään hyvin tumma ja ikäväkin. Pysyi uskottavuuden rajoissa. Minua kyllä ihmetyttää aina ihminen, joka ei löydä toivonkipinää mistään, vaikka kaikki ulkoinen on paremmin kuin hyvin. Ei saisi jäädä tuleen makaamaan!

      Poista
    2. Olisi kiva nähdä se, pidän Litmasesta kovasti.
      No jaa, synkkyys nyt vähän niinkuin kuuluu asiaan, eihän se olisi realistista jos liian positiivisesti reagoitaisiin.

      Poista
  17. Hienoja juttuja noissa vanhoissa lehdissä!
    Olen jo löytänyt kaksi dramaattista tarinaa (jotka tosin eivät valitettavasti tai onneksi liittyneet sukulaisiini, oli vain samannimisiä ihmisiä)

    Toisessa neljävuotias poika kuoli laskettuaan mäkeä suoraan kaivoon ja toisessa riideltiin maanomistuksesta niin, että parikymppinen poika puukotti pellolle niittämään mennyttä lampuotia. Lainaus: "päättyi niin surkealla tavalla, että toinen sai laudat ja toinen raudat".
    Ilta-sanomat jää toiseksi.

    VastaaPoista
  18. Vanhojen lehtien parissa on hauskaa! Lueskelin juuri Aamulehteä 18.12.1906, ja siinä on monenlaista hupaa tietoa, joka tosiaan jättää Ilta-Sanomat toiseksi. Mm. epäilyksenalaista murhamiestä kuvataan "sennäköiseksi, että hänet nähtyään tietää murhamiehen nähneensä."

    Samassa lehdessä on hauska naimailmoitus, jonka kopioin tähän:

    Naima-ilmoitus
    Tässä teille, Suomen tytöt, osoitteemme annamme, jos tahdotte ruveta kirjeenvaihtoon kaivantopoikain kanssa. Vaatimukset eivät ole suuret, vaan pilanteon kiellämme. Leskiä emme rakasta, emmekä vanhoja piikoja vielä. Kirjeet ovat tervetulleita ilman kuvattakin, mutta kuvahan se meidän mielen tekis mukavaksi. Osoitteemme ovat L. Tuisku, A. Junnila, E. Toikka.... J. Uljas. Vakefield L, Box 209, mieh. U. S. of Amerika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoukki oli muuten Kanadassa kaivoksilla jonkun aikaa, tuli sitten takaisin kun ei terveys kestänyt. Mutta morsmaikku taisi olla jo katsottuna ennen lähtöä, en tiedä kävivätkö kovaakin kirjeenvaihtoa.

      Vuosisadan vaihde vaikuttaa näin pinnallisesti tarkasteltuna aika väkivaltaiselta, olihan porukkaa paljon vähemmän ja kuitenkin näitä "murhamiehiä" oli varsin paljon!

      Poista
    2. Ja tapot olivat parrulla päähän vetoja tai kirvesmurhia, joissa veri lensi. Yhdessä murhassa oli purtu uhria kovasti. Murhaajaepäillyt mainittiin samantien lehdissä nimiltä ja kuvailtiin vuolaasti heidän näköään ja sanojaan (yleensä eivät olleet olleet paikkakunnalla murhahetkenä, vaikka moni ihminen oli nähnyt epäilyttävän murhamiehen näköisiä hiippareita raitilla). Jonkin verran on myös lapsenmurhia, tekijänä aina äiti

      Poista
    3. En malta olla linkkaamatta tähän Lännen Lokaria. Sanat kannattaa kuunnella. Niiden rehvakkuudesta kuultaa taustalta yksinäisyys ja orpous vieraassa maassa. Kovaa työtä kaivoksella tai metsässä, ainoat mahdolliset naispuoliset lähimetsien karhuja.

      Samaa rehvakkuutta oli niissä lukuisissa seikkailukertomuksissa, TJA Heikkilöissä ja muissa, joissa suomalaiset arvostetaan kaikkialle aivan poikkeuksellisen korkealle. Ei niitä kukaan tuntenut, he eivät tunteneet ketään, - orpoja piruja suuressa maailmassa.

      Jos töillä ja olosuhteilla tapettiin, ei sentään lahtaamalla niinkuin toisessa ihmemaassa.

      Äidilläni on tallella isoäitini kirjeitä ja kortteja, valokuviakin, joita Lännen Lokari Arthur Morgan hänelle lähetti. Alkuperäistä suomalaista nimeä en tiedä. Jonkun tuollaisen lehti-ilmoituksen kautta kirjeenvaihtoon olivat ruvenneet; ei siitä sitten mitään tullut.

      Poista
    4. Hiskiakselta hienoa matkailumainoksista omittua ameriikankuvaa. Jos laulun "minä" olisi kaikissa noissa paikoissa käynyt, ei tienata olisi ehtinyt lainkaan. Synkässä mökissä metsän keskellä on ankeaa, mutta sielläkin voi kuvitella.

      Poista
    5. Näitä suomalaisia kaivantopoikia vaivasivat todennäköisesti samantyyppiset ongelmat kuin keitä tahansa nykypäivän maahanmuuttajia, jotka tulevat Suomeen. Kielitaidon puute lie ollut pahin, sillä se on estänyt myös kontaktit naisiin, ja ikävä on ollut suuri.

      Se toki vähän ihmetyttää tuossa naimailmoituksessa, että miehet eivät muka asettaneet paljon vaatimuksia naisille, mutta samassa hengenvedossa antoivat ymmärtää, että lesket ja vanhatpiiat eivät käyneet. Tuolloinhan kuoltiin myös nuorina ja oli paljon myös vereviä nuoria naisleskiä. Vanhojenpiikojen lukumäärästä en tiedä, mutta oletettavasti kaikki kelpoisat naiset naitiin pois, ja sen ajan vanhatpiiat olivat ehkä tosiaan rumansorttisia ylijäämänaisia, jotka yksinkertaisesti eivät kelvanneet kenellekään.

      Poista
    6. Hiski ei ollut lokari eikä edes mainari, vaan räätäli. Eli siistiä sisähommaa. Sattumalta samaan aikaan 1900-luvun alussa samassa Calumetin kaupungissä Ylä-Michiganissa oli myös isoisäni, "Henry", seppänä kuparikaivoksilla.

      Hänenkin tarinansa on ajalle kuvaava. Hän jätti vaimonsa ja pari lastaan Suomeen ja vuoli tuohta Amerikan kultamailla 5 vuotta - ja palasi takaisin Suomeen, kun vaimo ei suostunutkaan muuttamaan perässä. Henryn lähettämän piletinkin hän myi ja osti lehmän.

      Vaikka ymmärränkin Iineksen ajatuksen, niin en vain osaa kuvitella Henryn asemaa Amerikassa samanlaiseksi kuin Suomeen tulevan Ibrahimin. Henryä ei vastaanottajavaltio asuttanut, elättänyt, kouluttanut ja viihdyttänyt veronmaksajien rahoilla for ever.

      Minäkin olin muutaman vuoden maahanmuuttajana Ruotsissa, enkä saanut Ruotsin valtiolta äyriäkään. Siihenkin aikaan toki oli palkallisia kielikoulutuksia, mutta niissä oli eteläisempiä mamuja ja Suomesta etupäässä mustalaisia. Tämän kaiken näin sitten omin silmin, joten älkää yrittäkö kieltää.

      Poista
    7. Hiski räätäliyden lisäksi esiintyi haaleissa (hall). Taiteilijana imi itseensä kohtaloita ja elämää; toisin sanoen valehteli teksteissään, kuten kirjoittajat pruukaavat tehdä.

      Tiedämme, että Ruotsin valtio joutui harkitsemaan Slussenin laajentamista suomalaisten vuoksi, mutta tunnetusti olivat aika tylyjä: "ryypätkööt kasoissa!"

      Amerikan muuttajista aina toistellaan, kuinka olivat sitä eteenpäin menevää ja aikaansaavaa porukkaa. Saattaisi kuvitella, että myös ne muuttivat, jotka eivät oikein sopeutuneet oloonsa täällä.

      neuvostoliittoon muutto oli voimakasta aikanaan, heille tunnetusti kävi usein aika huonosti. Eivät ne kaikki mitään kommunisteja olleet, uskoivat että siellä leipää saisivat paremmin kun täällä.

      Uskovathan Keski-Euroopan romanitkin, että Finlandiyassa on paremmin.

      Poista
    8. Tarkoitin lähinnä maahanmuuttajille yhteisiä henkisiä ongelmia, Tapsa, en aineellisia. Toki aineelliset olot eroavatkin, vaikkakaan ei niitä kai voi verrata keskenään yksyhteen, koska elintaso on noussut aivan eri sfääreihin ja ne asiat, jotka muinoin olivat luksusta, ovat nyt jokamiehen etuisuuksia.

      Muistan itsekin kokeneeni Ruotsin kesätöissä jonkinlaista orpoutta ja vierauden tunnetta. Olin vieras, muukalainen ympäristössä, jossa muut olivat kuin kotonaan. Tämä silti, vaikka osasin kyllä ruotsin kieltä kouluruotsin verran ja olin fiksu opiskelijatyttö - verrattuna esimerkiksi moniin täysin ummikkoihin ja kouluttautumattomiin jugoslaaveihin. Sama ikävä meissä oli, huomasin.

      Ei minusta ihminen ole onnellinen vieraalla maalla, vieraassa kieliympäristössä, ellei osaa täysin kieltä ja ole sisällä kaikessa, historiassa, nykyoloissa ja kulttuurissa. Tarvitaan sidoksia, jotka liittävät ihmisen johonkin, eikä tähän riitä hyvä sosiaaliavustuskaan.

      Poista
    9. Siis oikeastaan maahanmuuttajien aineellista hyvinvointia on turha verrata ajallisesti, koska niin suuri kulttuurin ja tapojen murros tässä välillä on tapahtunut.

      Entisaikain ihmiset eivät välttämättä olleet luonteeltaan sen ahkerampia kuin ihmiset nytkään. Heillä vain oli vaihtoehtoja vähemmän: tee työtä leipäsi eteen tai kuole.

      Poista
    10. Siksipä juuri kaikki kansallisuudet hakevat voimaa ja tukea omiltaan eli muodostavat erilaisia ryhmiä. Minäkin liikuin aika paljon Suomi-seuran pippaloissa ja suomalaisten kaverien seurassa.

      Poista
    11. Noh, minä olin kesät suomalaisten ystävieni kanssa eikä meillä ollut työpaikan ulkopuolisia kontakteja ollenkaan, työ vei kaiken ajan ja työväsymys. Vapaa-ajat olimme hotellin asuntolalla ja alueella muiden työntekijöitten kanssa, jugoslaavien, saksalaisten, itävaltaltalaisten, pakistanilaisten ja mitä niitä nyt oli. Yhteen ruotsalaisnaiseen kyllä tutustuin, ja hän oli mukava ihminen, korjasi ruotsin kieltäni, pyytämättä, mistä pelkästään tykkäsin.

      Poista
    12. Ensi reissullani 20-vuotiaana asuin puoli vuotta eräänlaisessa kommuunissa, jossa oli myös ruotsalaisia kavereita, muualta Ruotsista siis.

      Muistan, että osasin taivuttaa ruotsalaiset verbit paremmin kuin he, mikä aiheutti suurta ihmetystä, kun minun muuten oli vaikea ymmärtää heidän murteitaan.

      Poista
    13. Tämä minun ruotsalainen ystävärouvani ohjasi minua ääntämyksessä, intonaatiossa, joka hänellä oli periruotsalainen, tukholmalainen. Loppukesästä vedin jo varsin laulavaa ruotsia ja hallitsin tehdasvaraston sanaston.

      Vieläkin muuten ruotsin taitoni on kohtalainen.

      Poista
  19. Höh, nyt olen ihan arkistojen pauloissa. Täällä on ollut niin painostava ilma koko päivän, että piti jotain hupia keksiä. Ja löytyihän sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarteita noista lehdistä löytyy! Ja mikä mittaamaton varasto siellä on tutkittavana.

      Olikohan siinä jokin säädös, että uudempia (sotienaikaisia!) lehtiä ei vielä Kansalliskirjastossa ole? Ne olisivat aivan himottavan mielenkiintoisia tutkia.

      Poista
    2. Voi olla, että niitä ollaan koko ajan työstämäss, onhan materíaalia niin suunnaton määrä, että aikaa se vie. En ainakaan luulisi että mikään laki estäisi niiden julkistamisen. Onhan noissa vanhoissakin sellaisia, joita ei saa vapaasti kopioida.
      Toivottavsti päästään pian tutkimaan...

      Poista
    3. Nettiarkistojen keruu- ja muistiinnmerkitsemistyö onkin ehkä hyvä aloittaa vanhimmasta päästä. Toivotaan, että uudempaa tulee pian!

      Sukututkimuksessa havaitsin, että Hiskissä, henkilötietojen kirkonkirja-arkistoissa oli joku sadan lähivuoden julkistamiskielto. Vasta tietynikäiset kirkonkirjat sai panna internetoon.

      Vaan sama ei voine koske lehtiä, vaikka niissä henkilötietoja on. Lehdethän ovat julkista luettavaa.

      Poista
    4. Heh, internetoon. Jätän tuon, ansaitsee sen!

      Poista