15.9.2013

Joseph Smith ja hänen 33 vaimoaan




Ehkä  raikkain kaikkien nuorten poliittisten järjestöjen uusista ehdotuksista on vihreitten aloite moniavioisuuden sallimisesta Suomessa. Kokoomusnuorikko Susanna Kosken ulostulot kansankiihotuspykälien kanssa jäävät tämän rinnalla vaisuiksi rykäyksiksi. Myös sosiaalidemokraattisten nuorten aloitteet uskonnon poistamisesta kouluista tuntuvat tuulen suhinalta vihreitten ehdotuksen rinnalla.  

Suomessa on aivan liikaa yhden hengen talouksia, yksinhuoltajanaisia, isättömiä lapsia, peräkamaripoikia ja itsemurhaa suunnittelevia vanhuksia. Polygamiassa he olisivat osa suurta ja turvalllista perheyhteisöä, jossa kaikki pitävät huolta toisistaan ja jakavat sen hyvän, mitä Jumala tai Allah jne. kulloinkin suo. Ketään ei hylätä, vaan otetaan vain uusi siihen rinnalle rikastamaan oloa, ja alati kasuava perheyhteisö pitää jokaisen rakkaan perheenjäsenensä puolta. Onhan monihenkisessä perhekunnassa toki tulojakin usemmalla henkilöllä, joten aina jonkun taskusta pätäkkää löytyy. Näin voisi arvella jopa kansantalouden kohenevan, kun ihmiset pitävät itse huolta talouksistaan ja päivähoito- ja vanhustenhoitokulut putoavat minimiin, kun kotona on aina joku huolehtimassa heikommista tai kulahtaneista jäsenistä. 

On lisäksi turha kuvitella, että polygamiasta tulisi mitään sulttaanivaltaa, jossa vain miehillä olisi useita vaimoja,  kuten mormonimies Joseph Smithillä vanhoilla päivillään - kaiken kaikkiaan tällä esikuvallisella johtajalla oli 33 vaimoa, joista suurin osa loppusuoralla. Siis miehen loppusuoralla, vanhuuden päivinä.

Kyllä naisetkin tuohon siis pystyvät. Demokratiaan tottuneina kantasuomalaiset ja Suomeen kotiutuneet maahanmuuttajataustaiset naiset kyllä käyttäisivät tilaisuutta hyväkseen  ja ottaisivat vanhan kumppanin rinnalle tuoreemman tapauksen, joka toisi perheeseen uutta varallisuutta ja onnea. Vanha kumppania saisi jäädä siihen sivuun,  ja hänestä kyllä huolehditaan ajallaan. 

Luonnonmukainen systeemi, uskaltaisiko sanoa ihan, että luomua. Vihreät eivät tainneet huomata, millaiseen kultasuoneen ovat iskeneet. Toivottavasti näitä reippaita nuoria nyt ei lytätä kuten kokoomuksessa, vaan otetaan kynä käteen ja lasketaan systeemin kansantaloudellinen hyöty. 

(Maalaus Ken Corbett, kuvassa mormonikirkon perustaja Joseph Smith)


112 kommenttia:

  1. Älä vaan poista tätä. En ole vielä ehtinyt edes lukea, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ilmoisna ikinä, Tuutikki. Aiheessa ei ole mitään vikaa.

      Poista
  2. Vihreiden nuorisojärjestö Vineton ehdotus on järkevintä, mitä pitkään aikaan poliittisessa elämässä on tapahtunut. Tärkeänä pitäisin, että avioliittojen ryhmäkoot ovat riittävän isoja, että sen kaikki ominaisuudet voi hyödyntää. Muutamaa sataa ihmistä pitäisin sopivana, mutta isommillekaan liitoille en näkisi esteitä.

    Jonkinlainen muistitiedosto avioliitosta kannattaisi tehdä, ettei ravintolassa ala vahingossa omaa akkaansa iskemään. "Näytät jotenkin tutulle, olemmeko tavanneet aiemmin?" - "kuule äijä, naimisissa ollaan oltu kohta kaksikymmentä vuotta!" - Jaahas, vai niin, eikös olisi nyt sitten olisi aika täyttää niitä aviollisia velvollisuuksia, onkos sulla rahaa taksiin?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ehkä panna jonkin värikoodin saman ryhmän jäsenille. Vihreä nauha käsivarteen joka iikalle, ja lapsille pantaisiin nauhaan lisäksi kulkunen ja peräkamaripojille myös, etenkin maaseudulla.

      Poista
  3. Nyt luin. Luin rivin, luin kaks, mieleni tunsin heti raikkaammaks.

    Iineksen perustelut lukumääräneutraalin avioliiton puolesta ovat vakuuttavat. Kannatan. Luin juuri jostakin lehdestä koskettavan tarinan naisesta, jonka mies on yli 30 avioliittovuoden jälkeen yks kaks ilmoittanut, että nyt rakastuinkin toiseen, omaisuus jakoon ja arrivederci vaan.

    Siinä hän sitten oli yksin, pöllämystyneenä, kauhuissaan ja katkerana. Uuden lain voimassa ollessa kaikki olisi ollut paljon helpompaa - ketään ei olisi hylätty ja jätetty yksin!

    Luin samasta lehdestä, että naiset olisivat ahkerampia jättämään entisen puolison ja hyppäämään suin päin uuden kelkkaan. Sitten katkeroituneet äijät alkoholisoituvat ja syrjäytyvät ja tappavat toisiaan.

    Suosikkiajattelijani Anna Kontula menee vielä hieman pitemmälle, ihan loogisesti toki, ehdottaessaan, että myös aikuisten välinen insestikielto kumottaisiin.

    Kun tähän lisätään vielä sukupuolineutraalius, niin ajatelkaapa, millaista riemullista elämää näissä Iineksen visioimissa suurperheissä elettäisiinkään!

    (PS. Olen siis Tapsa, mutta modernina ja ennakkoluulottomana ajattelin katsella elämää hetken pikkuhousujen tältäkin puolen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin lukea saman tarinan ja olisiko ollut peräti Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä. Luotan Hesariin kuin vuoreen, joten totta se oli, mies lähti yllättäen rakkauden perään.

      Uusi systeemi on kuin luotu siirtymävaiheita varten. Hylätyt saavat jäädä vanhaan tuttuun paikkaan ja heillä on vastuullinen tehtävä perehdyttää uusi puoliso tehtäviinsä. Ja sisältöä elämään saa sitten, kun vahtii uusia tenavia, joita alkaa tupsahdella huusholliin.

      Tuo Kontulan Annan insestikielto on kovin humaani. Ajatteles nyt Tuutikki esimerkiksi lapsia ja vammaisia nuoria, joilla ei elämässä ole paljon odotettavaa. Kun sukulaiset ja muut saavat nyt päästää heitä paineista, niin siinä on ihmisyys ja humanismi korkeimmillaan. Vammainenkin on tunteva ihminen. Ja sisarukset voivat alkaa keskenään. Mikäs sen somempaa.

      Poista
    2. Koskahan sitä pääsisi muuttamaan kuuhun?

      Sitä mie vaan, että en suurin surminkaan taida haluta enää elää ja asua nykynuorten suunnittelemassa tulevaisuudessa.

      Toivon hiljaa mielessäni uudistusten kuitenkin ottavan senverran aikaa, että ennätän puraista sen tulevaisuuden vanhuuteen liittyvän syaniidinapin - vai mikä se ny oli - rikki! Sellaishan joku myös ehdotti, vaikka hän taisikin olla vanhempi ihminen. Kuka muistaa?

      Tai - toisaalta, tarvitsisin rakennusmiehen poraamaan yhden koukun keittiön kattoon ja sähkömiehen korjaamaan sähkövatkaimen. Kalastaja voisi tuoda järveltä tuoretta kalaa, metsästäjä peuranfileitä. Joku nuori ja uljas voisi pestä .. tuota .. ikkunat, sillä itse en saa verhokoteloita irti. Vai olisikohan rakennusmiehestä siihen.

      Muitakin tarpeita voisin luetella pilvin pimein, mutta luontainen häveliäisyyteni estää niistä kirjoittamasta.

      En kuitenkaan uskalla enää edes nauraa näille kaikenlaisille ehdotuksille, mitä nämä tulevaisuuden kansanedustajamme ja ministerimme julkistavat, sillä saatan elää satavuotiaaksi ja ne saattavat muistaa nauruni.

      Poista
    3. Hippisukupolvi oli varmaan yhtä kauhea aikanaan. Ja luulen, että kauheampi. Käännettiin poliittiset suuntamittarit, kaikki siihenastinen kunnioitettava ja pyhä repäistiin alas ja riekuttiin silkasta riekkumisen ja vapauden riemusta.

      Oltiin kauhean sinisilmäisiä, kuviteltiin mm., että Neuvostoliitto on onnela ja ihannemaa, että neuvostoihmisillä on hyvä sydän ja silkkaa anteliaisuudenhalua - siksi he haluavat jakaa rahan ja omistukset tasaisesti kaikille. Hmm.

      Ettei vaan nyt olisi samoin?

      Poista
    4. Uskon toki, että oli, vaikka itse en vapaan rakkauden ja/tai huumeiden perään haikaillutkaan. Olin varmaankin vanha jo nuorena.

      Omaa kapinaani lienee ollut se, että ekan avioeron jälkeen päätin elää seuraavat parisuhteeni pelkän vissin puheen varassa, ja niin myös tein. Se herätti 70-luvulla ansaitsematonta huomiota pienessä maaseutukunnassa. Naapurit kun olivat siivosti naimisissa.

      Taistolaiset omine ihanteineen herättivät myös kapinaa ja napinaa. Siihenkään vallankumoukseen en ennättänyt mukaan. Myöhäsyntynyt.

      Mie olen nykyisin liian vanha ajattelamaan lapsia sen enempää kuin aikuisiakaan tai perheitä sukupuolineutraalisti. Ajattelen niin, että ihminen on joko tyttö tai poika, mies tai nainen, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

      Sen kuka rakastaa ketäkin ja miten, pitää olla jokaisen yksityisasia. Mutta kaikkien, aivan kaikkien on ehdottomasti suojeltava lapsia väärinkäytöltä. Aina!

      Poista
    5. 70-luvulla tosiaan vielä puhuttiin jopa susipareista ja pullahiiristä. Ja kun lapsi oli tulossa, mentiin kiireesti naimisiin, toisin kuin nyt, jolloin lapsia on usein ennen avioliittoa, tai avioliittoon ei mennä ollenkaan. Suvussani on paljon nuoria pareja, joilla on lapsia mutta ei avioliittoa. Jos pidetään häät, niin vasta kun lapsia on jo pari kolmekin.

      Jotenkin häistä on sitten tehty mahtava spektaakkeli, johon uppoaa rahaa kymmeniä tuhansia. Ihan kuin tärkeintä olisi pitää häät eikä sitoutua toiseen ihmiseen.

      Poista
    6. Yhdyn tuohon lapsen suojeluun. Kukapa ei yhtyisi, mutta siis yhdyn sillä tavalla, että sen pitää mennä kaiken muun yli,yli vanhempien oman mukavuudenkin.

      Lapseen ei saa kajota fyysisesti eikä henkisesti.

      Vaan eihän tuo toteudu. Suomalainen lapsi on edelleen aika onneton ja masentunut ja yksinsyövä. En tiedä, olemmeko jo päässeet lasten itsemurhatilastoissa hieman alaspäin, mutta muutama vuosi sitten olimme Kazakstanin jälkeen kakkosina.

      Poista
  4. Tapsa ryhdyit sitten naiseksi ja samalla kertaa vielä homoseksuaaliksi. Meinaan, että jos Tuutikki-nimi viittaa siihen Toven kumppaniin.
    Kertarysäys onkin parempi, minun mielestä.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasit oikein. Ajattelinkin, että kyllä tässä kirjallisesti valveutuneessa blogissa ennen pitkää huomataan, kuka Tuutikki oli.

      Voiko sitä paitsi olla kauniimpaa suhdetta kuin Toven ja Tuutikin elo siellä puuttomalla Klovharun kalliosaarella. (Olen muuten kiertänyt sen veneellä pari vuotta sitten.)

      Poista
    2. Olen kadehtinut Tovelta ja Tuutikilta tuota saarta, josta on näytettty monia tv-ohjelmia. Ei ihanampaa maisemaa voi olla. Ja ajatelkaa mikä rauha rakastaaisivilla vaikka kirmata kallioilla alasti päivät pääksytysten, kenenkään paheksumatta.

      Poista
    3. Olen kadehtinut Tovelta ja Tuutikilta tuota saarta, josta on näytettty monia tv-ohjelmia. Ei ihanampaa maisemaa voi olla. Ja ajatelkaa mikä rauha rakastavaisivilla vaikka kirmata kallioilla alasti päivät pääksytysten, kenenkään paheksumatta.

      Poista
  5. Tämä on tosiraikas ajatus.

    Muistan, kun isän kanssa aikanaa käveltiin Petrogradissa, käsi toistemme kädessä, niin silloin siellä oli - juuri sen suuren mekkalan jälkeen, tämä NEP-kausi (Новая экономическая политика), ja siellä kokeiltiin tätä "yhteisasumista", kaikkine variaatioineen. Kaikki oli yhteistä, etenkin maallinen omaisuus, ja myös naisten tavarat. Se vaan ei sitten... jotenkaan... sittenkään toiminut. Vaikka ei isäni ollut mustasukkainen, eikä hänellä ollut edes vaimoa vielä silloin; hän puisteli päätään - musta tukka pehkonaan - ja mutisi että "tämä elämä ei ole minulle tarkoitettua". Niinpä hän tuli maitojunalla takaisin Suomeen ja Humppilan rautatieasemalle. Ja vasta Lounais-Hämeessä hän löysi minulle minun äitini.

    Äh, jokaisessa utopistisessa omenassa on myös mato; näin oli Matti Kurikan "Onnelassa" ja näin oli myös siellä Brasiliassa (en muista mikä sen yhdyskunnan nimi oli?, jonne suomalaiset yrittivät kans perustaa maanpäällisen Paratiisin). Ihmiset ei kai oikein tule toimeen kolhoosiolosuhteissa. - Itse en kyllä kamalan vastaan tuota systeemiä olisi. Mutta mulla ehdottomasti pitää olla oma huone; haluan välillä katsella seiniä itsekseni. Ja nukkua haluan myös ehdottomasti yksin. (Koska muuten en saa unta. Alkaa mietityttää, tai panettaa, jos joku toinen siinä hengittää vieressä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurinkan onnela oli Sointula ja Brasiliassa oli/on Penedom, jossa kyllä karsastettiin hekkumallista elämää. Olikohan Onnelaa missään?

      Poista
    2. Tai ei siinä Penedossa ämmää ollut.

      Poista
  6. Pitäisikös minun vastaavasti ryhtyä mieheksi ja kirjoittaa kommentit vaikka Ilkkana? Ei, ei Ilkkana, se viittaa liian vahvasti maahenkeen. Iirona? Ei, ei Iirona, se viittaa vahvasti Iiro Viinaseen, joka kiristi minun veroprosenttini pilviin ja olin hätää kärsimässä velkojeni kanssa, yksinhuoltajana. Istona? Ei, ei Istona, se viittaa epäm,ääräiseen toimittajaan, Isto Lysmään. Ismona? Ei, se on muuten kamala nimi. Katsotaan nyt, jos keksin puhtaan ja rasitevapaan i-nimen.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Ei mikis, ei Ilmo. Tulee mieleen Ilmo Launis, pastori.

      Poista
  8. Koska "Ikkuna-Eenes" olisi ilman muuta Elmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä Ilpo eikä Ilppo. Muuten vaan karsea nimi.

      Kenties kirjoitan jokusen kommentin sopivaan paikkaan Ilmarina. Se on kaunis nimi.

      Poista
    2. Ilmari on sukuni perusnimiä: isäni, appeni, veljeni ja poikani ovat Ilmareita.

      Poista
    3. Sopiva nimi seppäsukuun.

      Poista
    4. Juu, sanojahan täällä taotaan niin että ahjo punottaa kuumana. Ilmari on kauniskin.

      Poista
  9. Kaksi tuommoista joseph smithia muuten juuri muutama päivä sitten tuli soittelee ovikelloani. Avasin ukseni. Me vähän aikaa siinä ovisuussa - en kehdannut kutsua heitä peremmälle kun olin kalsareissani - keskusteltiin. Heidän mielestään tarvitsisin Jumalan armoa, tai oliko se pelastusta; olin jyrkästi samaa mieltä. Mutta huomautin heille että maailmankatsomukseni on biologinen, että siinä mielessä en usko teitin höpötyksiinne - vaikka olettekin siististi pukeutuneita ja osaatte paremmin suomea kuin minä englantia, paljon paremmin. (Käyttäydyin mielestäni kohteliaasti.) Lopuksi sanoin heille että "toivon vilpittömästi teille että saatte mahdollisimman paljon ihmisiä käännytettyä uskoonne". - Ajattelin nimittäin näin että alakerrassakin asuu yksi huumehörhö. Ja siitä, että se yhtäkkiä pimahtaisi mormooniksi, olisi paljon vähemmän haittaa kuin mitä siitä nyt on. - Oh, minä muutan muuten tästä asunnosta 2 viikon päästä pois. (HALLELUJAA!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän johtuu, että vaikka mormonit käännyttävät aktiivisesti, heihin suhtaudutaan paljon vapautuneemmin kuin muslimeihin, jotka eivät käännytä kuin avioaikeissa?

      Poista
    2. Johtuisko siitä, että mormonismi ei ole "rauhanuskonto".

      Mistä tuli mieleen, että islamin kohdalla rauhanuskonto tarkoittaa sitä, että kun kaikki maailman ihmiset ovat muslimeja, niin silloin ei ketään ihmistä tapeta...... , ilman syytä.
      Näin sanovat islamin uskonoppineet ja miksi uskoisimme heidän sijaan länsimaisia parhain päin selittelijöitä.

      Samuli

      Poista
    3. Niin, ja sitten kun olemme kaikki muslimeita pitää vielä käydä se suuri taistelu sunnien ja shiiojen välillä. Vasta sitten, kun toinen lahko on kukistunut, koittaa lopullinen rauha ihmiskunnalle.

      Voi voi, ei taida tapahtua minun elinaikana, ja niinpaljon olen sitä odottanut.

      Samuli

      Poista
    4. Sitten on vielä ala- ja yläviitit.

      Onkos muuten Mormonien kirja luettu tai edes yöpöydällä? Siinä on mielenkiintoisia tarinoita Israelin kadonneesta heimosta.

      PS. Suomessakin on kadonnut heimo - siis suomalaisten, hämäläisten ja karjalaisten lisäksi - nimittäin kainuulaiset. (Savolaiset ovat sekakansaa.)

      Kainuulaiset eli norjaksi kveenit asuttivat läntisen Suomen alavia rannikoita ennen ajanlaskun alkua. Kustaa Wilkunakin on tutkinut heitä.

      Poista
    5. Ennen kuin joku oikaisee, että kainuulaisia asuu nykyäänkin Kainuussa, niin nykykainuulaisena kiellän heillä olevan mitään tekemistä muinaiskainuulaisten kanssa.

      (Siis muuta tekemistä kuin että ovat samoja itämerensuomalaisia.)

      Poista
    6. Tämä kveenijuttu meni minulta nyt kokonaan sivu suun. Ei minulle tuommoista yliopistossa opetettu enkä myöhemminkään ole siihen törmännyt.

      Vaan Tapsapa tuntee kansojen historiat ja syntysijat, nostan häenelle hattua. Minulle niistä opuksista ja luennoista aukeni aikanaan niin monta oletusta ja teoriaa, etten osannut mitään niistä nostaa ylitse muiden.

      Poista
    7. Tämä "heimojuttu" liittyy siihen, että mitä reittejä tälle niemelle on tultu ja missä vaiheessa varhainen kantasuomi erkaantui suomeksi ja saameksi - ja miksi.



      Poista
  10. "kelatkaa jos kaikki maailmassa olevat homoavioliittoja vastustavat ihmiset vastustais sen sijaan lapsiavioliittoja".

    naamakirjassa jaettua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kelattu, kannatan!

      Ja kelatkaapa, jos kaikki kuolleen profeetan pilkkaamisesta raivostuvat sen sijaan raivostuisivat yhtä valtavasti pikkutyttöjen silpomisesta.

      Poista
    2. Tämäkin on hyvin kelattu, kannatan, samoin kuin Sarin mainitsemaa.

      Pikkuisia tyttöjä ei saa silpoa, eikä poikiakaan, eikä pikkuisia tyttöjä saa naittaa vanhoille miehille. Hävetkää vanhat tekopyhät muslimimiehet!

      Poista
    3. Jos asiaa pehmeän feministisesti kelailen, niin ehkäpä uskonnolla sinänsä ei ole asian kanssa niin paljon tekemistä, vaan tietynlainen yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen asenneilmasto saa aikaan samankaltaisia rakenteita - syvästi patriarkaalinen, sisäänpäin kääntynyt vanhakantainen yhteiskunta tuottaa ja kehittää tällaisia lieveilmiöitä.

      Poista
    4. Siis käsittääkseni muslimien uskonnollinen sana ei anna lupaa lasten naimiseen ja raiskaamiseen, vaan nimenomaan yhteisölliset tavat siellä sun täällä. Patriarkaalinen ummehtuneisuus tämmöisestä paistaa, ja jos jotain kummastelee, niin sitä, että nuoremmat jatkavat yhteisöllistä perinnettä. Kaikkein kamalinta on se, että monet naisetkin ovat tavan takana, syvästi ja vuosisatojen manipuloimina.

      Koulutus, vain se voi pikku hiljaa avata silmiä ja maahanmuuttajilla myös uuden maan humaanien tapojen sisäistäminen.

      Poista
    5. Itse ajattelin lähinnä kaikkia sellaisia kiihkoilijoita, joille asiat on mustavalkoisia, muttei omalla kohdalla. Siis muitakin kuin muslimeja.

      Esmes homovastaisia ovat kai enimmäkseen äärikristityt, ja ainakin ameriikoissa alaikäisten avioliitot ovat myös tuttuja muillekin kuin muslimeille. Mutta itse siis luin tuon naamakirjasta bongaamani lausahduksen itse aiheitten ohi; kiihkoilijat voisivat joskus mennä itseensä.

      Poista
    6. Muslimeihin on paha tapa yhdistää tämä kaikki paha. Itsekin välillä tuohon sortuu. Tämän sortumisen välttämiseksi valitsinkin mormonit juttuni moniavioisiksi enkä muslimeja.

      Tänä aamuna muuten kaksi mormonimiestä (ilmiselvästi, mutta en kysynyt) soitti ovikelloani, ja kun menin yöpaidassani avaamaan, he olivat salkkuineen jo tulossa sisälle.

      En voi oikein ymmärtää, että joku ei muka selviä ovikaupustelijoista ja saarnamiehistä. Minua ovat aina uskoneet kun kerron että luettavaa riittää ja imuria en osta, ja painan samantien oven tömäkästi kiinni.

      Homovastaisia ovat nimenomaan uskovaiset ja "uskovaiset". On myös sitten sellainen ryhmä, joka ei ole missään suhteessa uskontoon, vaan vissiin olettamaansa biologiaan. Mielestäni tämä ryhmä on hämmästyttävän suuri.

      Poista
  11. Kyllä nauratti tämä humoristinen johdantosi.
    Kolhoosio-systeemi vaatii ehdottomasti organisaation toimiakseen, jos sittenkään toimii, heitän epäilykseni.
    Ripranie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jos vakavasti puhutaan, niin minäkin epäilen. Käsittääkseni perheissä myös riidellään. Mitä suurempi ryhmä, sen sekaisempi ja ehkä toraisampikin. Tuskin vaimot sovussa miestä jakaisivat. Meikäläisissä oloissa vaimot voisivat juonia yhdessä ja tehdä kepposia miehelle.

      Poista
  12. Hih! Viheriäisten aloite Iineksen esittelemänä on kyllä paras poliittinen teko pitkään aikaan. Mietiskelin heti omaa tulevaa perhettäni ja siinä saisi olla minun lisäkseni yksi merikapteeni, yksi lentäjä, yksi maanviljelijä ja yksi kokki, joka olisi myös taitava remontti-reiska. Neljä miestä nyt hoitelee tyttö kuin tyttö ja kun merikapteeni lisäksi olisi kuukausiakin reissussa ja lentokapeeni viikkoja niin luulen, että vehkeeni kyllä kestäisivät. Merikapteenin kanssa voitaisi skypettää, niin hän saisi niitä "kaukolaukauksia", joista äsken naistenlehdessä kerrottiin.
    Lapsia minä en niille tekisi. Sen homman saisi hoitaa joku lesta-kasvatuksen saanut tyttö Limingasta. Hän asuisi samassa kolhoosissa ja sekä tekisi että hoitaisi kakarat. Minä keskittyisin ulkonäköni hoitoon ja kulttuuripuoleen.
    Olen koulutukseltani dipl. ekonomi ja pystyn siis helposti kalkyloimaan tällaisen järjstelmän yhteiskunnalle tuomat säästöt. Arvioni asettuu johonkin 5,5-7 miljardin välimaille hiukan riippuen reunaehdoista. Pelkän rahallisen hyödyn lisäksi järjestelmä loisi aivan uuden kulttuuri-ilmapiirin, kun kenenkään ei arvitsisi olla huolissaan siitä, saako vai ei. Kaikki saisivat, aina. Se hävittäisi mm. mustasukkaisuuden ja siitä aiheutuvat murhat, itsemurhat, pahoinpitelyt ja mielenharmit.
    On ihanaa, että "Iines" ja "Tapsa" lopulta tulivat kaapista! Nyt voimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja minäkin voi olla oma itseni: Ida-Irmeli. Nuollaan kun tavataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normaali mies tarvitsisi noin kuusi naista: yhden taloudenhoitajan, yhden kokin, yhden sisäkön, yhden sairaanhoitajan, yhden ilotytön ja yhden psykiatrin, jolle voisi sitten kertoa baarissa, etteivät ne viisi muuta ymmärrä häntä yhtään.

      Poista
    2. Älähän hupsi, Tuutikki. Kun löytäisi miehen, joka tyydyttäisi edes yhden naisen ja olisi vielä rikas, komea, pitkä ja puoliksi aatelinen. Jos sillä sinun "normaalilla miehelläsi" olisi kuusi naista, niin ainakin viisi niistä kävisi jatkuvasti vieraissa. Semmoisia pehmopupuja me tytöt ollaan!

      Poista
    3. Katsotaanpas, mitä yksi Iines tarvitsisi. Hmm.

      Aamulla tarvitsen tilaa, ja jos siinä joku olisi, voisi ymmärtää mennä - kahvit keitettyään - vaikka pihalle siksi aikaa, että saan ensimmäisen kupillisen kahvia kitusiini. Sitten voisi tulla takapihalta sisään ja lähteä etuovesta vaikka kauppaan. Hovimestari voisi olla mykkä mutta sormistaan taitava, hän saisi sijata vuoteeni ja huoltaa vaatteeni, panna puhtaat punttihousut ja laamapaidan valmiiksi suihkuhuoneen tuolille.

      Siitä päivä pyörähtäisi käyntiin ja minä lähtisin ulos kameran ja jalustan kantaja mukanani, voisi olla tumma mies, joka tuntisi metsän ja kukkaniittyjen salat, ja jolla olisi hyvä hyönteistuntemus. Illalla sitten voisi olla joku tutkija tai tiedemies tai taiteilija iltojani sulostuttamassa. Montakos tässä oli, neljä. No se on minimi.

      Poista
    4. Kuules Ida-Irmeli, oletpas aika sirpakka tapaus, vaikka sinua vaivaakin selvästi lestakasvatuksen puute. Oikeastaan jonkun oikean miehen pitäisi panna sinut poikittain polvelle hja vähän kurittaa Isän kädestä. Täällä on rikas, tumma, pitkä ja komea adonis, joka tykkäisi panna tuommoisen hepsankeikan ojennukseen polstarilla. Meikäläisen vanavedessä et kaipaisi muuta kuin lisää, ettäs tiedät huitukka!

      Poista
    5. Hih, hih! Olet lukenut Ironmistressin blogia, huomaan. Kulta! Siellä joku ehdotti, että "Susanna Koskelle voisi antaa julkisesti remmiä paljaalle perseelle. Sen verran älyttömiä oli kokoomusnuorten möläytykset".
      Siihen kommentoi nimimerkki Milttoon Friiman, että "Kiihottava ajatus"...
      Iiik! Se kiihottaa minuakin. Oikea mies ja vyöremmi, mutta ei sitten solkipäällä. Kyllä minä huutaisin jo siinä, että lisää ja myöhemmin takuulla toisen kerran.
      Nuo komeat adonikset vaan tuntuu olevan vähissä. Ja hyvässä lykyssä NE vaativat remmiä. Ole siinä sitten alistuva huitukka.
      Vai että Iinekselle riittäisi neljä miestä. No siitenhän me ollaan yhtä vaatimattomia.

      Poista


    6. Juu, neljä riittäisi hyvinkin, mutta kannattaa huomata, että pestit ovat määräaikaisia ja kaikin puolin ehdollisia.

      Poista
    7. Kuulehan lumpukka, Ida-Irmeli, tältä pesee ja soljet säästetään pahan päivän varalle, että siinä on sinulle myöhästynyttä lestaa ettäs tokenet, hutsukka.

      Poista
    8. Hutsukka, hih! Ai, kun rupes tekemään mieli!

      Poista
  13. Jaa, en tiennyt minäkään, että moniavioisten kohdalla on laissa aukko. Epäilemättä moniavioisuutta rankaistaan, sen sijaan että tuettaisi, mikä on suuri erhe.
    Lapsillekin moniavioinen avioliitto voisi olla turvallisempi kuin nykyinen iskä-äiskä perusliitto; porukkaa voisi tulla ja mennä, mutta aina olisi ainaski joku vanhemmista paikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vakavasti väliin puhutaan, moniavioisuudesta en tiedä, mutta ei tämä monogaminen mallikaan mikään onnela ihmiselle ole. Ei voi olla niin, että ihminen rakastaa vain yhtä elämänsä aikana.

      Suuri osa ihmisistä on yksinäisiä, puolet talouksista on yhden hengen talouksia Suomessakin. Suunta pienempiin asumisyksiköihin on pikemmin kasvava kuin laskeva.

      Poista
  14. Rakkaus on sana, joksi sanotaan lukemattomia erilaisia asioita. Avioliiton malleista järjestetyt avioliitot ovat parhaat, jos ne vain tehdään kahden suurin piirtein samanikäisen ja toisilleen sopivien puolisoiden välille.

    Erikastiset avioliitot eivät onnistu Intiassa eivätkä Suomessa koskaan, vaikka molemmat osapuolet siihen romanttisesti jonkinlaisen käsityksensä rakkaudesta liitäisivät.

    VastaaPoista
  15. Länsimainen avioliitto instituutio on muuttunut kaupalliseksi: avioliitto on kulutustavaraa, kuten tietokoneet, taulutelevisiot jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä esimerkki: Tyttäreni tapasi juuri äsken Helsingin kadulla "Mäksin saaneen", josta olen kirjoittanut kesäpäiväkirjoissani.

      Tytär kysyi että mitäs kuuluu. Mäksin saanut sanoi, että ostettiin Maksin kanssa juuri vuoden vanha Mersu ja kolmen huoneen rivariosake Konalasta. Että tämmöiset kuulumiset nuorella parilla.

      Poista
    2. Niin, ja mersurahat tukivat Mäksin saaneen iskältä.

      Poista
    3. Kolmannelle perään: rakkaudesta ja tunteista ei tässä liitossa ole havaintoa, kaikki puhe on aina tavaran ympärillä. Ei sitten ihme, jos eroja tulee. Tässäkin vaimo, eli Maksin saanut on vähemmän koulutettu ja Mäksi itse korkeasti.

      PS Ymmärrän kyllä, mitä kommentillasi tarkoitat Riku.

      Poista
    4. Käytetty auto ja ahdas rivari Konalasta... sinuna suhtautuisin, Iines, pienellä epäilyillä Mäksin muijan kehumisiin. Taisi lipsahtaa totuus vahingossa.

      Uudenkarhea crossover ja ullakkokämppä Ullanlinnasta olisi vakuuttanut minutkin.

      Poista
    5. No juu, mutta tämä nyt oli vain esimerkki tyypistä, joka vastaa aina materialistisesti, kun kysyy kuulumisia. Hän käsittää kysymyksen niin, että mitä tavaraa nyt olette hankkineet.

      Minua ainakin tuommoinen ärsyttää, ja saatan sanoa jotain, jos olen siinä tilanteessa itse. Kesällähän sama tyttönen kehui 400 euron baarilaskullaan ja lennähtämisellä Tukholmaan syömään. Hän meni sanattomaksi kun kysyin, oliko ruoka hyvää.

      Mutta siis, oikeassa olet, pientähän tuo on vissiin Helsingin mittakaavassa. Vaan siis se vielä, että mersurahat tulivat isin taskusta tälle Mäksille. (En ole kade, en haluaisi tuommoista, mutta minua ärsyttää nousukasmainen pröystäily.)

      Poista
  16. Miten niin länsimainen avioliitto on muuttunut kaupalliseksi, Riku? Eiköhän se ole vielä kaupallisempi jossain Intiassa ja idässä ylipäätään. Arabit ostavat vaimon kymmenellä kamelilla, Intiassa pitää antaa sellaiset myötäjäiset, että appiukko pysyy kymmenen vuotta kännissä. Meillä kun kundi jaksaa ostaa jotku ihme sormukset niin se kaupallisuus on sitten siinä.
    Kun muslimimies kotimaassaan haluaa erota niin se sanoo kolmesti, että ala vetää ja vaimo kerää kamppeensa. Teepäs se täällä niin joudut hyvässä lykyssä oikeuteen kansanryhmän (me tytöt!) pilkkaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henri Laasanen sen alkuperäisessä teoriassaan(gradu?)selvitti. Ihmisten kauppa-arvoja ei kukaan voi perustellusti kieltää, vaikka muuta itselleen uskottelisi.

      Poista
    2. Hyvät ja toimivat laatikkomallin televisiot vaihdetaan taulutelkkareihin.

      Poista
    3. Minä vein tänään täysin toimivan vanhan tietokoneen elektroniikkaromulavalle. Siinä oli siis keskusyksikkö ja putkimonitori, kaiuttimet ja pino johtoja ja näppis ja hiiri. Kyllä ne toimivat, mutta ei kukaan semmoisia enää käytä. Lava oli täynnä vanhoja telkkuja ja siistejä tulostimia yms.

      Poista
    4. Ei kai kukaan meikkkipussin omistaja kiellä naisen kauppa-arvoa, Riku! Jokainen tietää, että vetävä pakkaus myy. Kauppa-arvot muuttuvat; ennen meni tyttö kuin tyttö kaupaksi, jos isukilla oli 500 hehtaaria metsää. Nyt pitää olla silikonit ja pelit ja vehkeet. Ja tottakai uudenkarhea Mersu lisää miesten kauppa-arvoa. "Mersu ja silikoni ne yhteen soppii",lauletaan jo päiväkerhossa.

      Poista
    5. Hyvä on, sanokaa vain: taidan olla taas kyyninen.

      Minulla kun on kotietokone - tosin isolla ja litteällä näytöllä - enkä aio siitä luopua ennen kuin pääsee tietokoneiden taivaaseen. Vaikka teipillä korjaan, jos tarvis. Sanokaa vaan, että minä olen tietokoneripustautuja, mutta tämän kanssa olen elämääni jakanut ja se on minulle suonut myötä- ja vastoinkäymisiä.

      Tietokonekauppias ei tosin aikoinaan niistä vastoinkäymisistä puhunut mitään, ei liittymäkauppiaskaan. Olen kasvanut ajan myötä ihmisenä ja ymmärtänyt, että suhteemme tarvitsee uudistautumista; näppämistön ja hiiren hankin uudet, kuulokkeet olen vaihtanut useasti.

      Poista
    6. Tietokoneet nostaisivat epäilemättä kaamean mekkalan tuosta äskeisestä: "Tää on niin tätä, jätkä edellyttää tietokoneelta uusiutumista, mutta itte on kun sika!"

      Hyvä on, hyvä on! Olen minä yrittänyt olla varovaisempi kahvin, ruoan ja kaljan kanssa, ettei sitä aina roiskuisi näppäimistölle. Pitkään aikaan en ole kuulokkeiden johtoon kompastunut niin, että se menee rikki. Olen jopa varonut menemästä kaikenlaisille sivuille, joista saa tartuntoja.

      Vastavuoroisuutta täytyy olla, hyvin minä sen ymmärrän. Se vain on joskus niin vaikeaa tämän mammonan kanssa.

      Poista
  17. Tutustuin silloin kauan sitten Laasesen teorioihin vajaan varttitunnin ajan ja kuvittelin kaupallissielutieteen ammattilaisena ymmärtäneeni hänen pointtinsa.

    Kyse ei ole ihmisten "kauppa-arvosta", kuten Riku luulee, vaan "markkina-arvosta", eli se ei kerro ihmisen konkreettista käypää hintaa naimamarkkinoilla, vaan arvottaa yksilön kelpoisuuden aviokumppanina toisen sukupuolen silmissä.

    Siinä on pieni ero, sillä kyse ei (ainakaan aina) ole varallisuudesta, vaan myös kyvykkyyksistä ja muista asioista, kuten vaikkapa asemasta ja kuuluisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minulla epäilystä ollut, etteikö kyse ole muustakin kuin synkästä rahasta, vaikka se keskeinen onkin. Myös rintojen kohotus paljon maksavilla operaatioilla on osa sitä. Ja Turhanpuron valehtelu, kun tulevalle muijalleen valehteli, että kadulla seisova Mersu on hänen.

      Liiallinen optioiden hyödyntäminen voi joissain tapauksissa olla haitallista yhtiön pitkäaikaiselle kurssimuodostukselle.

      Poista
    2. Laasasen julkistuksesta muistelen hämmästelleeni lähinnä voimakkaita reaktioita, joita osin itsestäänselvyyksien sanominen aiheutti.

      Poista
  18. Laasanen otti kai kantaa tähän ns. kohtaanto-ongelmaan, joka lienee Iineksen edellisenkin postauksen kysymyksen taustalla. Laasanen esitti tieteellisen selityksen sille oudolle seikalle, miksi naimamarkkinan syrjäytyneitä ovat usein juuri fiksut koulutetut naiset sekä tyhmät köyhät miehet.

    Fiksuilla koulutetuilla naisilla syynä oli ylitarjonta: samoista fiksuista koulutetuista miehistä kun kamppailevat myös alempien tasojen naiset. Yhdessä maassa sellaisia ei riitä kaikille halukkaille ja siksi pelastavana enkelinä liihottaa paikalle globalisaation aave.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta, että koulutetut naiset ovat usein itsenäisiä ja elävät avioliiton ulkopuolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat ilman miestä tai miesseuraa. He elävät kuten miehet, vaihtavat seuralaista, eivät ole riippuvaisia toisen tuomasta taloudellisesta turvasta.

      Syy naisten yksinasumiseen ei ole siis kilpailusta syrjäytyminen, kuten Laasanen suoraviivaisesti ja erheellisesti olettaa. Hän ei liene tutkinut gradussaan syytä, miksi naiset elävät yksin, hän operoi vain naisten lukumäärillä ja lataa omia oletuksiaan tulokseksi. Tämä kannattaa huomata.

      Laasasen virheellinen oletus asettaa pohjakuvioksi siis sen, että naiset ovat tavoitelleet näitä miehiä, kilpailleet heistä ja siis halunneet heitä, mutta jääneet toiseksi "alempien tasojen naisille", eli siis vähän kouluttautuneille naisille, jotka panostavat ulkonäköönsä koulutuksen sijaan.

      Kyseessä on tosiasiassa usein enemmän naisten oma valinta, eivätkä naiset ole kilpailleet miehistä kenenkään kanssa tai jääneet siis toiseksi.

      Poista
  19. Intialainen tuttavani on menossa naimisiin (häät kestää vain pari päivää, kun eivät kuulemma ole kovin rikkaita). Morsian on tavattu pari kertaa ihan ilmilivenäkin, joten hyvät on mahikset tulla toimeen.

    Tässä tapauksessa perhe vain painosti ihan vaan ylipäänsä menemään naimisiin, ja morsian on itse valkattu. Mutta intialainen piti olla, joten netin kautta piti asia hoitaa.

    Intialaiset sanoo: länsimaiset laittavat kuuman kattilan kylmälle liedelle (menevät intohimosta naisimiin, vaikka ei ole pohjia avioliiton onnistumiselle) kun taas intialaiset laittavat kylmän kattilan kuumalle liedelle. Itse laittaisin kuuman kattilan kuumalle liedelle jä kärvistäisin hitaalla tulella. Silleen tulee sopastakin hyvää.

    VastaaPoista
  20. Naisiminen on vaikeaa...äh.

    VastaaPoista
  21. Iineksen kommenttiin haluaisin lisätä, että yksi vaikuttava tekijä lisää koulutettujen naisten yksinäisyyteen saattaa olla koulutettujen miesten puute. Eiköhän nykyisin jokaista kymmentä naismaisteria kohti ole kolme miesmaisteria tai jotain. Kuka tietää? Ainakin yliopistossa heiluu enemmän tissejä kuin palleja, sanoi tyttäreni, joka hänkin valmistuu maisteriksi.
    Nuo koulutetut naiset ovat jo kotonaan kuulleet sanottavan, että "lika barn leka bäst" tai jotenkin sinnepäin. Äidit nuo toivossa väkevät, vain koulutetun sulhasen näkevät. Tyttäret sitten panettavat itseään kaiken maailman piippumuurareilla, mutta naimisiin eivät heidän kanssaan mene, koska puheenaiheet ja kiinnostuksen kohteet ovat niin erilaiset. Minä esimerkiksi en voisi dipl. ekonomina koskaan kuvitella meneväni yhteen Rikun kanssa, koska hän puheistaan päätellen on varsin epäkaupallinen henkilö. Jos "Tapsa" olisi mies, huolisin varmaan hänet, jos miehen muut fasilitetit ovat kohdallaan - ja miksipä eivät olisi. Kolehmaisessakin olen huomavinani kauppamiehen vikaa, mutta olisiko hänellä vielä väitöskirja tekemättä?
    Vähän veikkaan, että lesboilun jatkuva kasvu johtuu osaltaan siitä, että naismaisterin on hyvin helppo löytää toinen naismaisteri, tai ekonomin toinen ekonomi. Yksinäismiesten pulaa helpottaa paljolti nettiporno. Naapurin lampaat kiittävät kuorossa Redtubea. Ennen, kun farmari tuli aitaukseen ja huusi: kenen kaa tänään?, niin ne raukat huusivat kuorossa: "En määä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo on, että kun minä esimerkiksi avioliittoni jälkeen muutin maalle, olivat kaikki koulutetut miesopettajat, työtoverini, naimisissa, vain yksi peräkamarityyppi oli vapaana, ja hän ei tullut kyseeseen, sylki roiskui kun hän puhui. Kun kävin sitten baarissa jokusen kerran, en kohdannut siellä maaseutupaikassa ainoatakaan vähääkään kouluttautunutta vapaata miestä, vain jokusen kuivakan opistoinssin.

      Tällä en tarkoita sitä, että hain koulutettua miestä. Pikemmin toivoin vain keskustelukykyistä kivaa vapaata ja ehkä vähän taiteilijasieluista miestä. Muutama oli, mutta naimisissahan ne kaikki olivat ja kotona oli kouluttautumaton ja varsin vaatimaton vaimo lasten kanssa. Eihän semmoisia vaimoja voinut meikäläinenkään pettää heidän miestensä kanssa.

      Poista
  22. En usko että naiset niinkään katsovat miehen koulutusta paperilla vaan yleistä sivistystasoa. Lisäksi korkeastikoulutettu yleensä on kiinnostuksiltaan erilainen (kiinnostuksen aiheissa ei ole paremmuutta) kuin ammatti-ihminen. Jotain yhteistä juttua pitää olla.
    Itse en osaisi jutella vaikkapa automekaanikon kanssa autoista, hän taas ei ehkä olisi yhtään kiinnostunut meikäläisen hörinöistä.

    Aikaisemmin korkealla koulutuksella sai yhteiskunnallista arvonantoa, nyt vain tyhmät istuu kirjastossa pänttäämässä, kun helpommallakin saa sen arvonlisän. Ostaa vaikka vuoden vanhan mersun. (sic)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri tuossa yllä sanoin, että minäkin hain keskustelukykyistä miestä, en varta vasten kouluttautunutta. Totuus tosiaan vain on, että kouluttautunut usein osaa puhuakin jotain kiiinnostavaa.

      Kyllähän lääkäri ja juristit ovat edelleen status-ammatteja, mutta humanistisen alan maisterit tuskin ovat.

      Sitä olen aina ihmetellyt, että "alemman tasoin naiset" - käytän Laasas-termiä tarkoituksella pitävät arvossa jääkiekkoilijoita tai joitain rallitähtiä, ja nämä puolestaan missejä ja tositeeveesilikonitypyköitä. Kaikki mainitut ovat aivottomia tyhjäpäitä. Toisaalta sopivat tosilleen. Mutta että joillekuille riiittää tuommoinen elämä.

      Poista
  23. Ymmärrän hyvin Iineksen vaikeudet. Monen miehen käsitys keskustelukyvystä tarkoittaa jaarittelua jalkapallosta tai lätkästä. Taiteilijasielut taas helposti katoavat aamusella taskussaan sen kertaisen panonsa rahapussi, kännykkä ja luottokortti. Koettu on! Jos fiksu nainen myöhästyy jaossa tai lemppaa kultansa liian myöhään, saattaa edessä olla yksinäinen vanhuus. Tässä valossa ymmärrän hyvin naisia, jotka saattavat seurustella vuosikaudet varatun miehen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en puhuisi vaikeuksista, koska asia ei ole ollut koskaan kiivaan yrittämisen kohteena. pikemminkin päinvastoin.

      En ole tehnyt oikeastaan mitään saadakseni uuden miehen. En ole juurikaan käynyt baarissa tai kapakissa ja aika vähän matkoillakin. En ole pannut treffiprofiilia nettiin.

      Elämä on silti ollut kivaa ja antoisaa, positiivista ja olen ollut hyvällä mielellä ja terve, tehnyt paljon töitä ja täyttänyt vapaa-aikani mieluisilla tekemisillä. Minulla on aina ollut pari hyvää ystävää ja eläimiä ja hyvä ja rakas lapsi.

      Poista
  24. Kun näistä tuli puhe, niin laitan nyt avoimen hakemuksen haluamastani naisesta.

    Kannatat tasa-arvoa, maksat ravitolalaskun ilman, että siitä täytyy erikseen huomauttaa - et kuitenkaan itse juurikaan käytä alkoholia. Ulkonäölläsi ei ole mitään väliä, kunhan olet melko kaunis. Mielellään olet sopivan puhelias, et liikaa etkä missään nimessä mykkä. Olet sopuisa, ymmärtäväinen ja kiltti. Mielellään olet minua fiksumpi, osaat ja tunnet paljon asioita; voin kysyä tarvittessa, jos täytän ristisanoja tai haluan sanoa jotain erittäin fiksua, eikä mitään tule mieleen.

    Ai niin, niistä raha-asioista vielä. Missään tapauksessa et saa olla miljonääri, sellainen sopiva pikkuvarakkuus riittää yhteiseen elämäämme.

    Vastikkeena saat minut: kerron tyhmiä juttuja ja olen joskus ärtyisä. Käyn suihkussa ja laitan teutoranttia.

    vast. nimim. se oikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tällä ei tule sopivia vastauksia, olen valmis tinkaamaan. Tarvittaessa keksin myös itselleni hyviä ja kiinnostavia ominaisuuksia. Voin lähettää sellaisen kuvan, jossa nojaan Porscheen ja hymyilen suu korvasta korvaan.

      Poista
    2. Voi voi Riku, ei taida noilla eväillä tärpätä. Olet liian rehellinen.

      Mene vaan reilusti naapurin Porschen viereen poseeraamaan ja katso, että pushuppaat kuvaan urheilulliset trendivaatemerkit ja energiajuomapullon käteesi. Vatsalaukun pushuppaat pyykkilaudaksi ja avot, johan alkaa tapahtua.

      Poista
    3. Huokaus. Ei yhtään vastausta. Ida-Irmeliä juoksen karkuun, toivottavasti unohtaa ilmoitukseni pian.

      Poista
    4. Vatsalihaksista kiinnostuneista en huoli. Minulla ne muuten vielä näkyvät, vaikka vähän on läsää päälle tullut. Kahdessa viikossa saisin silavat pois. Minähän nuorena treenasin punteilla aika kovaa, omieni lisäksi muita hormoneita en käyttänyt.

      Liian älyllisistä en myöskään huoli, ne kun eivät useinkaan itsekään ymmärrä mitä puhuvat, jutut ovat niin fiksuja.

      Taidan unohtaa koko jutun, hakemus peruttu.

      Poista
    5. (Nnyyh!) Hyvästi siis, oi Riku Riemu. Pakoon juoksevia en lähde tavoittamaan. Olkoon maailman syli sinulle lämmin. Ja kyllä, unohdan sinut pian, itse asiassa olen jo unohtanut.

      Poista
    6. Ida-Irmeli joutaa mennä, sillä nythän me älykköfeminat vasta innostutaan, kun rukkasia tarjotaan. Mitäs se semmoinen peli oikein on? Ja lähes pyykkilautavatsa. Äläs karkaa miekkonen!

      Poista
    7. Toisaalta voisin kyllä ottaa lääkärin. Sellainen varmasti ymmärtäisi, etteivät vuotavat paiseet ole tarttuvia, vaikka ovat näinkin isoja ja vaikka niitä on näinkin paljon.

      Poista
    8. Ei kannata, ei lääkäri jaksa työmaata kotona. Eikä hoitaja. Sen sijaan joku älykäs ihminen, henkisen työn tekijä voisi hoivata haavojasii ihan vaihtelun vuoksi.

      Sivumennen sanoen, mitenkään vihjailematta, minä hoidin viime kesänä siskon selästä yhtä punkin puremaa. Poistin ötökän pihdeillä ja desinfeerasin äkämän ja voitelin bacimysiinillä ja vaihdoin laastaria päivittäin. Tarkistelin, ettei noussut punaista rengasta. Olin kuulemma kauhean hyvä hoitaja, joten suosituksia on.

      Poista
    9. Vähän kyllä kieltämättä kiinnostaisi, mutta valitettavasti joudun sanomaan ei, koska tuli sanottua, etten vatsalihaksista kiinnostunutta huoli.

      Poista
    10. Jaa että ei. No voi voi sitten teidän jäärien kanssa. Vaan ei se mitään, emme täälläkään vaivu epätoivoon, vaan nostamme lipun salkoon ja toteamme, että eteenpäin, sanoi akka lumessa.

      Poista
  25. Tulihan se totuus "Iineksestäkin"! Porsche, trendivaatteet, energiajuoma ja pyykkilautavatsa - täydellinen homomiehen tilauslista. Sattumoisin muuan tuttu homomies valitteli hiljattain, että kaikki "kanat" ovat nykyään niin lihavia, että pahaa tekee.
    Itse sopisin aika hyvin Rikun valintakuvioon, siis täytän hänen ehtonsa. Ainakin olen häntä selvästi fiksumpi ja voin tosiaan auttaa ristisanoissa. Vähän kuitenkin epäilyttää laittaa hakupapereita postiin. Jospa Rikun mielestä BKT on joku urheiluseura, sitä en enää kestäisi. Toisaalta, jos mies on vain joskus ärtyisä ja käy suihkussa ovat liiton peruspilarit kyllä kunnossa. Kunhan saan nykyisen hoidon lempattua pihalle palaan ehkä asiaan. Siihen asti: kestävyyttä, Riku armaani.

    VastaaPoista
  26. Totuus ja totuus, en minä itsestäni puhunut, Ida-Irmeli, vaan siitä, mitä olen havainut ympärilläni tapahtuvan. Itsekin kritisoin tuommoista kapoista asennetta, joka on varsin kämäinen.

    Kumma miten täällä panetellaan homomiehiä. Noh, naiset taitavat tykätä homoista. Tämä Pikkukaupunki on kyllä ihan homovapaata seutukuntaa, en tunne täällä enkä edes tiedä ainuttakaan homoa, puhumattakaan lesboista. Tuntuu vaikealta uskoa, että semmoisia onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Va, kuka puhui lesboista...?

      Poista
    2. Genom himlen och inferno! Jaa että pikkukaupungissa vähän homoja?

      Poista
  27. Kuka on panetellut homomiehiä? Joku on voinut paneskella, mutta panettelua en ole havainnut. Ainakaan itse en ole siihen syyllistynyt.
    Ilmeisesti liikut hyvin vähän mökkisi ulkopuolella, jos et ole nähnyt tai tavannut homoja. Tuttavapiiriini kuuluu niin homomiehiä kuin lesbojakin ja on kyllä sanottava, että itsekin tykkään homomiehistä kavereina ja ystävinä. Tuntemani homomiehet ovat älykkäitä, tunteikkaita, ja korkealle koulutettuja. He pitävät itsensä puhtaina, pukeutuvat nätisti ja keskustelevat mielellään kulttuurista kysymyksistä. Ikävä kylläkaikista lesboista ei voi sanoa samaa, mutta on sielläkin ihan fiksuja ihmisiä joukossa. mien kokemusteni mukaan monet lesbot ovat pelottavan raakoja, jota piirrettä mieshomoissa ei koskaan näe.

    VastaaPoista
  28. Minun lapseni kummi oli homomies, Ida-Irmeli, mutta hän kuoli hyvin varhain, ikävä kyllä.

    Olen kyllä tavannut homoja, mutta puhuin nyt Pikkukaupungista. Ja juuri nyt muistuu mieleeni, että onhan täällä kaksi homomiestä, jotka pitävät yhdessä pientä kauppaa! Tämän unohdin kokonaan. Mukavia miehiä, iloisia ja palvelualttiita. Ja nyt jos mietin lisää, lapseni koulussa oli yksi lesbotyttö, joka kyllä nyt sitten taas on mennyt miehelään. Mutta siis, pääsääntöisesti täällä ollaan kai kaapissa.

    Mökkini ulkopuolella? Siis minä asun vain kesät mökillä ja liikun sieltä käsin hyvinkin paljon. Talvet asun täällä Pikkukaupungissa, joka on umpio.

    VastaaPoista
  29. Sori. "Mökillä" tarkoitin kaupunkiasuntoasi. Ilmeisesti et sikäläisiin rientoihin paljon osallistu etkä juuri käy Turussa tai Hesassa. Yksin näyttöpäätteen hehkussa istumalla saattaa saada maailmasta hiukan vinon kuvan, jos et ole edes homoja huomannut.
    Mutta kun kerran elämäsi on riittävän mukavaa ja antoisaa ihan yksinkin, kuten kerroit, miksi hakeakaan seuraa? Moni on varmaan sinulle kateellinen. Paljon nimittäin on liittoja, jotka pysyvät kasassa vain sukulaisten painostuksesta tai yhteisen ison omaisuuden takia. Siinä ollaan onnettomia, juostaan vieraissa, vedetään viinaa ja huumeita etc. Sitten on niitä pariskuntia, joissa toinen tienaa ja toinen panee kaiken menemään, mutta tienaaja saa kaikki haukut. Voi, voi, itse asiassa kaikille olisi viisainta asua yksin. Väestön uusintamisen voisi hoitaa entistä vilkkaammalla maahanmuutolla. Yhteyksiä pidettäisiin vain somessa. Tällainen onnen maa taitaa itse asiassa jo kangastaa?

    VastaaPoista
  30. No voi sinun kanssasi Ida-Irmeli. En minä maailmankuvaani näyttöpäätteen hehkussa ota. Se on vain yksi kanava muiden joukossa. Puhevammaisena ihmisenä vietän kyllä normaalia enemmän aikaa täällä keskustellen. Minulta eivät pitkät virkkeet ja vauhdikas puhe onnistu yhtä hyvin kuin muilta, kuten moni täällä jo tietää. Muistutan tässä nyt sinuakin ja ehkä joitain uusiakin. Ehkä tällainen vamma avaa ihmisen muita aisteja, kuten näköä kun tarkkailee muita ihmisiä livenä eri tilanteissa. Tähän panen toivoni.

    VastaaPoista
  31. Jatkan Laasasta täällä, ettei huku kohinaan.

    Hänen teoriansa pohjautui sille oletukselle/faktalle, että ihmispopulaatiossa naaraiden taipumus on pariutua sosioekonomisesti ylöspäin, ja koiraiden taas mieluummin alaspäin, tähtäimessä kauneus ja nuoruus.

    Tästä seuraan suoraan yhteiskunnassamme haivaittava tilanne: fiksut sinkkunaiset / peräkammarinpojat.

    VastaaPoista
  32. Niin, ja havaittavissa on siis myös laasaslainen tilanne: alfauroot / vähemmän fiksut pariutuneet naiset, jotka jatkavat yhteiskuntaa. Häh?

    VastaaPoista
  33. Iines taisi kalkyloida oikein. Juuri noin siinä käy, että alfauroot ja tyhjäpäiset silikoni-ihmeet jatkavat terhakasti sukua. Niinhän käy kaikkialla muussakin eläinmaailmassa, vai oletko unohtanut tyystin biologian-opintosi, Iines? Lintumaailmassa urokset tappelevat niin kauan, että yksi, paras ja voimakkain alfauros jää kentälle ja ryhtyy polkemaan tyttöjä, jotka halukkaasti avaavat helmansa sankarin tulla. Alfan perintötekijät leviävät näin tehokkaasti ja seuraavasta sukupolvesta tulee entistä kovempi, entistä lujatahtoisempi ja nokkelampi. Ne pitkälle kouluttautuneet, vähemmän silikoniset koppelot eivät halua osallistua alfan ihannointiin ja jäävät yksin.
    Nykyajan alfauroita ovat huippupalkkaiset urheilijat, rokkarit, miljonäärit ja sen sellaiset, joiden ovella on jatkuva naaraiden jono. Naaraat ajattelevat vaistomaisesti, että heidän tulevista lapsistaan tulee myös huippumenestyviä, kunhan siemen on saatu huippumenestyjältä.
    Tämä ilmiö on muuten yhtä vanha kuin ihmiskuntakin. Roomalaisissa annaaleissa kerrotaan, kuinka äidit toivat tyttäriään menestyneiden sotasankareiden riippumattoihin sotatoimialueella. Joisakin kulttuureissa tyttö, joka odotti jonkin sadanpäämies Caius Lurjuksen lasta, oli mitä halutuin vaimoehdokas. Romaanissa "sadan vuoden yksinäisyys" tästä on myös mielenkiintoinen kuvaus. Eversi Buendialla taisi olla parikymmentä poikaa ympäri valtakunnan.
    Ja kyllä, olisin minäkin antanut Elvikselle, jos se olisi älynnyt pyytää ja jos ei olisi älynnyt, olisin ehdottanut.

    VastaaPoista
  34. Juu mutta pitää huomata, että jos alfauroon perintötekijät vain periytyvät ja jatkuvat sukupolvesta toiseen, tapahtuu sama kuin sukurutsassa, samat ominaisuudet alkavat kiertää kehää ja kasaantuvat, voimistuvat ja kääntyvät lopulta itseään vasta, ja alkaa syntyä poikia, joilla on k*sta päässä - testosteroni vetää niitä puoleensa. Tämä on valitettavan totta.

    Laasasen teoria on totta puhuen vain teoria, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Nimittäin huippupalkkaisuus ei takaa hyviä geenejä, vaan siellä on varsin runsaasti mm. lukihäiriöisiä tyyppejä, jotka osaavat vain painaa kaasua, muuten ovat mykkiä, eivät pärjäisi henkisellä saralla alkuunkaan. Jos Laasas-teoria olisi totta, sehän merkitsisi ihmiskunnan taantumusta ja älyllistä rappiota, degeneraatiota, kun tyhmimmät ja valistumattomimmat bimbot vain saisivat rahaa ja jatkaisivat näin tehokkaimmin sukua.

    VastaaPoista
  35. Ei huippupalkkaisuus tietenkään takaa hyviä geenejä. Jonkun potkupalloilijasuuruuden ja bimbon missin jälkeläinen on luultavasti tyhmempi vasemman jalan saapasta. Ja kun se löytää toisen samanlaisen, lapsista tulee juuri noita mykkiä lukihäirikköjä. Mutta kysehän on biologiasta, jolle me naaraat emme vain voi mitään! Rokkitähti vetää puoleensa enemmän kuin kuivankälppeä kamreeri. Etkös sinäkin jättänyt kotikaupunkisi "kuivakat opistoinssit" tyyten vaille huomiota siinä parempia odotellessa. Niitä vain ei aina ole saatavilla.

    VastaaPoista
  36. Juu, en osannut kiinnostua opsitoinsseistä, kun ne olivat melkein yhtä hiljaisia kuin minä. Eihän siitä mitään tullut.

    Totta puhuen minä kyllä puhun puhevammaisenakin mielelläni, kun on vastaanottavainen ihminen juttuseurana. Insinööreille en keksinyt sanottavaa, vaikka juuri ne tuntuivat kiinnostuvan minusta, ja jokuset matemaatikot.

    Miksi ne mielenkiintoiset taiteilijatyypit ja muut ajattelijat aina kiinnostuvat bimbon näköisistä seksityrkkynaisista? Tätä en ole koskaan käsittänyt, vaikka tiedän syyn siihen.

    VastaaPoista
  37. Onkohan se teoria alunperin Laasesen vai onko hän vain kehittänyt ja lainannut sitä?

    Meinaan, että eihän teoria siihen kaadu, että alfat vetävät bimboja puoleensa, päinvastoin se sekottaa mukavasti geenejä.

    Mutta ajattelepa niin, Iines, että ne mielenkiintoiset taitelijatyypit ehkä katsoivat sinua samalla silmällä kuin sinä katsoit kuivankälppeitä inssejä - ja näkivät vain harmaavarpusmaisen opettajattaren ulkokuoren, eivät sisäistä hehkua ja älyn loistetta?

    Nyt on muuten herätty viimeinkin ihmettelemään sitä, että miksi terveen pulskan ihmisen pitäisi laihduttaa? Sitä minäkin olen kummastellut vuosikausia, vaikka itse olen tietenkin sadan gramman tarkkuudella ihannepainossa.


    VastaaPoista
  38. Silmiini tunki juuri uutinen, jonka perusteella joko Kolehmainen tai Riku on matkalla Hyrsylän mutkaan!

    Uutisessa lukee nimittäin näin: "Aira Samulinin sonni ruuhkauttaa liikenteen".

    Kehtaattekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhee, minkälaisen sonnin on hankkinut - ikääkin Airalla sentään jo reilusti yli kahdeksankymmenen!

      Poista
  39. Miehet jotka eivät juoksen bimbojen perässä voisi jakaa kahteen luokkaan: niihin, joille liian seksikäs nainen on pelottava syntisäkki (siveät ja/tai uskonnolliset tai muuten arat miehet) ja ne, joiden mielestä liiaksi korostettu keskiverto-seksikkyys ei ole eroottista vaan tylsää ja/tai rumaa.

    Vasta ilmestyneen nollatutkimuksen mukaan ihmiset tuntevat kännissä itsensä vetovoimaisemmiksi. Lisäisin tuohon sen, että kännissä myös muut vaikuttavat yllättävän vetovoimaisilta, henkeviltä ja hauskoilta.
    Kaikki sinkkuristeilylle kännäämään, niin johan alkaa parinmuodostusta tapahtua. Moniavioisesti kans.

    VastaaPoista