1.1.2014

Vuoden ensimmäinen




1.1.2014 Olen melko lailla vakuuttunut siitä, että tämä vuosi on hyvä. - Pakko olla, sanoi ystäväni Taru, jonka tapasin eilen. Taru on sitä lakonista tyyppiä, joka ei turhia hymyile eikä teeskentele ja johon siksi luotan kuin kallioon. Katsoo miltei töykeän näköisenä, ja suurin hymy ulottuu puolitoista senttiä suupielestä korvaan päin. Hänellä oli viime vuonna siskon kuolema rintasyöpään ja omalla kohdalla ambulanssikyyti hautajaisista suoraan leikkauspöydälle umpisuolen puhjettua. Vaan avioliitto on hänellä säilynyt, ja ymmärrän sen hyvin. Tarua ei nujerra mikään, hän seisoo kuin vankka tammi, ottaa vastaan mitä tulee ja sanoo, että ensi vuoden on pakko olla parempi. Tulee toista lähelle vakavin kasvoin ja kysyy mitä sinulle kuuluu,  ikään kuin vastauksesta riippuisi hänen  elämänsä. Moni varmaan ajattelee, että siinäpä yrmynnäköinen ihminen. Minä olen enemmän huolestunut amerikkalaistyyppisen ikihymyn ja tyhjien sanojen leviämisestä kulttuuriin, vaikken niistä huolta kanna. Mutta jos jostain täytyy olla huolestunut, niin vaikka siitä. 

Raketit paukkuivat voimallisesti. En olisi niistäkään huolestunut, sillä ennemmin maailma hukkuu vaikka nestesaippuoiden muovipulloihin, joita ihmiset kantavat kotiin hygieenisyys- ja mukavuussyistä kaksin käsin. Tavallista palasaippuaa on jo vähemmän tarjolla, ja valinnanvara niissä on supistunut rajusti. Vaan minullapas on nyt ainakin kolmen vuoden itsetehdyt palasaippuat jemmassa, on mustikkasaippuaa, on katajasaippuaa ja on tervasaippuaakin. Lapseni teki omin kätösin ja kääri kahisevaan paperiin pukinkonttiin. Mikään ei vie hilsettä päästä ja kuivuutta iholta niin kuin tervasaippua. Minusta shampootkin voisi tehdä saippuan muotoon. Mikä valtava vähennys muovijätteistä syntyisi, ajatelkaapa kaikkia maailman shampoopulloja! Ja me itkemme täällä muutaman uudenvuodenraketin perään. Ainakin omien havaintojeni mukaan niitä pamauttelivat taivaalle perheet yhdessä. Lapsilla oli hauskaa. Oltiin kerrankin pois älylaitteiden ääreltä. 

En silti puolusta raketteja, sillä monet eläimet ovat niiden vuoksi paniikissa. Oma Rubenini kärsi vakavista paniikkikohtauksista, kuolasi, läähätti, pissasi sisälle, juoksi suihkukoppiin, tuli pois, juoksi pöydän alle, ei mennyt ulos. Kerran hankin sille eläinlääkäriltä jopa lääkkeet, mutta niiden vuoksi sen takajalat menivät alta, mutta paniikki ei hellittänyt. Koira makasi liikuntakyvyttömänä ankarasti läähättäen ja vapisten ja alleen laskien.

Vielä sananen autoilija Schumacherista. En oikein ymmärrä sitä, että kukaan ei mainitse tämän autoilijan olleen merkittyjen ja luvallisten alueiden ulkopuolella laskettelemassa. Eikö tästä nyt voisi oppia sen, että säännöt eivät ole ihmisen kiusaksi vaan suojaksi?

Hyvää  uutta vuotta! Elämässä on taatusti myös onnenmurusia, joita toivon teidän osallenne. Haltioituminen jonkin äärellä tekisi itse kullekin hyvää. Tätä erikoisesti toivon teille ja itselleni. Hyviä hetkiä ja uutta luovaa ajattelua, vakiintuneista ideologioista pois astumista täysin vapaille kentille! 

(Valokuva Iines 31.12.2013; tämä on rajattu otos kokonaisesta kuvasta, joka näkyy kuvablogissa)

113 kommenttia:

  1. Hieno kuva vuoden alkajaisiksi! Olet sinä aika mestari. Ja samalla toivotan hyvää alkanutta vuotta. Kehotit haltioitumaan ja juuri niin minulle kävi uudenvuoden yönä. Niillä onnenmurusilla jaksaa taas ja auttaahan täsä sekin, että ilma on kuin morsian: hämäräsilmäinen ja kostea.
    Vakiintuneista ideologioista voisi tosiaan jo hypätä pois, nuoruuden ihanteet ovat nuoruuden ihanteita, eivät tämän päivän tarvepuita. Kun vielä löytäisi ne vapaat kentät oman mielensä varustelatikosta.
    Halaan sinua lujasti, läheisesti, suukotan varovasti poskelle ja astun mieluisin mielin uuteen blogivuoteen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kolehmainen, ihanaa tulla virtuaalihalatuksi. Tuo kuva on siis kokonaisena kuvablogin puolella, tässä rajauksena. Ja tosiaan, onnea toivon sinulle, mutta murusina, koska tiedän, että muu ei ole edes mahdollista kun onni ei ole kestotila, kuten ei ihaninkaan humala.

    Minua on ruvennut tosissaan mietityttämään se, miten ihminen voi veisata samoja virsiä hautaan saakka. Ja mikä kamalinta, kaikki asiat katsotaan sen ideologian läpi. Toisaalta näin ei tarvitse itse ajatella, kun ideologia tai vakaumus ajattelee ihmisen puolesta. Kätevää. Ideologia tarjoaa ajatuskaaviot ja sanaston.

    Jos minä olisin tyranni, määräisin ihmiset vaihtamaan ideologiaa vuoden välein. Voisi olla, että maailma pelastuisi, ainakin paremmin kuin nyt.

    PS Sille, joka luimistelee nyt minun virtuaalihalaukseni ihanuudelle, sanon sen, että puoli tuntia sitten minua halattiin oikeasti, tai minä halasin yhtä tuoretta leskivaimoa. Taloyhtiömme hallituksen puheenjohtaja kuoli yllättäen, ja kohtasin vaimon lyhtyä sytyttäessäni. Vaimo kiitti muistamisesta ja puhkesi kyyneliin. Että kovasti halauksia pienen ajan sisällä.

    VastaaPoista
  3. Niin, eivätkös ideologiat ole myös sitä varten, ettei ihmispolon tarttis niin kauheasti ajatella? Esimerkiksi Pohjois-Koreassa asuu nähdäkseni onnellinen kansa, koska suuri johtaja Ping Pong Hu (vai kuinka se meni) ajattelee kaikkien puolesta. Juuri selitti telkussa, että puolueen pitää säilyttää yhtenäisyys ja siksi setä piti ampua. Kansa hurraa jonossa ja jatkaa elintarvikkeiden hankintaa.
    Kun tapaan tutun kanttorin, taidan kysyä, jatkako hän samojen virsien veisaamista hautaan saakka. Meinaan, jotkut joutuvat pysymään nuoruuden ihanteissaan ihan viran vaatimusten takia.
    Onko joku luimistellut virtuaalihalaukselleni? Ei kai joku kiusaajistasi? Sille tyypille sanon, että kuskoon sairas kameli maitokuppiisi, sinä uskoton, keltamaksainen sian saastuttama aleppolainen koira! Saastuttakoot satiaiset karvoituksesi siihen mittaan, että ne leviävät myös sotkuiseen asuntoosi ja estävät vieraiden ja ystävien käynnit. Ja tämä jatkukoon niin kauan, kunnes älyät parantaa tapasi. (Ote syrakusalaisesta seinäkirjoituksesta a.d.102)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolehmainen, Pohjois-Korea on oma tapauksensa ja esimerkkinsä umpi-ideologiasta, jota kansalaisen on pakko noudattaa kuolemanpelossaan. Ellei itke tarpeeksi Kim Ping Pongin isän kuolemaa, voi giljotiini heilahtaa.

      Itse viittailin vähän entisiin hippien ideologioihin, joiden aatesiskoihin minäkin lukeuduin ja luulin lukeutuvani vielä pari vuotta sitten, kunnes havahduin tähän päivään ja tunsin mieleni kumman vapaaksi ja kepeäksi. Minähän ajattelen, heureka, ihan itse! En jaksanut enää niitä valitus- ja itkuvirsiä ja alituisia ruikkaamisia ja yhteiskunnan syyttelyä. Kun itsekin voi jotain, vaikka ponnistaa pienistä ja onnettomistakin lähtökohdista käsin.

      Ei kukaan ole luimistellut virtuaalihalauksille, vielä ainakaan, Kolehmainen, mutta on se taas semmoista materiaalia, josta on helppo irviä, jos hiiva nousee päähän.

      Voi miten ihana manaus. Tuon tallennan virtuaalista käyttöä varten. Reaalissa en tarvitse loitsuja, ihmiset ovat oikeasti kivoja.

      Poista
  4. Kyllä minä uskallan sinua kommentoida, Iines, mutta älä hätyytä pois, please. Olen niin herkkä loukkaantumaan, että siitä on tullut jo maanvaiva. Huomaan olevani varovainen, kun tänne kirjoitan. Huomaan myös muistini hyväksi, enkä unohda, että väität minua joksikin toiseksi (rehellinen tilitys). Haluan olla oma itseni. Voin kyllä jo naurahtaa sille jutulle. Uskallan myös käyttää hymiöitä, joista et pidä. Kas näin ;)

    Pidän edelleen bloggauksiasi hyvinä ja voi sanoa, että sinulla on kuvasilmää. Mitään muuta en tällä kertaa suostu sanomaan, ettei tulisi väärinkäsityksiä. Mitä vähemmän puhuu, sen vähemmän tulee tehneeksi virheitä. Hyvää uutta vuotta sinulle Iines! En kanna kaunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kiitos sanoistasi! En ole koskaan häätänyt sinua pois blogistani. Olen kertonut avoimesti, että pidin sinua ja Charia samana persoonana, ja siinä kaikki. Pahempaa en sanonut Charistakaan, vaikka olisin voinut - Char hyökkäili aika kiivaasti minua vastaan.

      Koin teidät molemmat auki oleviksi (avoimiksi, haavoittuviksi, herkiksi, lahjakkaiksi, kilteiksi ja hyviksi) persooniksi ja ihmettelin mielessäni teidän samanlaista tapaanne suhtautua ihmisiin ja asioihin. Pidin ja pidän sitä edelleen harvinaisena kykynä tässä kovassa maailmassa. Minusta oli outoa, että kaksi samanlaista harvinaista lintua oli eksynyt minun blogiini. Tällä samana pitämisellä en halunnut loukata, enkä usko, että tuolta keskusteluista löytyy oikeastaan ainuttakaan pahaa kommenttia suustani. Vain se yksi, jossa ilmaisen epäilyni, kun koen itseni nurkkaanajetuksi, eikä sekään ole paha. (Char oli tuolloin aika voimallisesti väittämässä minusta sitä sun tätä ja minä ahdistuin.)

      Liisu, hyvää uutta vuotta sinullekin! En vain ymmärrä, miksi kantaisit minulle kaunaa. Se edellyttäisi kai sitä,että olisin tarkoituksella sanonut sinulle ilkeästi tai ollut sinulle paha. Ja jos näin olisi, minun olisi täytynyt tunnistaa tunteeni. Liisu, minä en ole ilkeä, en sano ilkeästi. Voin ahdistua siinä tilanteessa, että koen itseäni painettavan pitkäkestoisesti, ja tällöin ilmaisen kyllä ajatukseni. En jää tuleen makaamaan enkä poljettavaksi. Mutta siis aloite ei ole minun, ei koskaan. Char painoi päälle kuin yleinen syyttäjä, vaikka hän on maailman herttaisin ihminen kaikille muille. Ja sinä siis sait puuskahdukseni, joka oli oikeasti tarkoitettu Charille, koska hän jankkasi niitä syytöksiään olemattomaista asioista.

      Vaan antaa noitten olla, jätetään ne. Ne vain todistavat, että ihmiset elävät ja kokevat väkevästi erilaisia tunteita myös pelkästään sanojen kautta.

      Poista
    2. Sanon vielä, tai täsmennän asian, joka kiteytyi mielessäni: se harvinainen asia, joka mielessäni teidät liitti yhteen, oli täydellinen suojamekanismien puute, mikä käsitettäköön hyveeksi. Semmoinen ominaisuus on kuitenkin lahja ja kirous, siinä saa ja menettää, nauttii ja kärsii. Tällainen ihminen ottaa kaiken vastaan hyvänä, vaikka vastaanotettava asia olisi hyvyyden kaapuun verhoutumut pahuuskin. Siinä satuttaa itsensä, koska on liian hyvä. (En tarkoita, että olisitte minusta kritiikittömiä. Ei, ollenkaan, mutta siinä mitä teille ojennetaan, olette molemmat täysin auki ja avoimen vastaanottavaisia.)

      Tällaista tapaa harvoin. Siksi yhdistin teidät. Asia ei ollut osaltani mitenkään laskelmallinen, ei harkittu, siksi se tulikin ulos puuskahduksenomaisesti, kun malja tulvi yli.

      Poista
  5. Kuva on loistava, juuri uuden vuoden kuvaksi sopiva.


    Minä olen ryhtynyt mahdottoman positiiviseksi ja melkoiseksi posetiivariksi! Tämä vuosi on aivan uskomattoman hyvä. Rakettien ampujat tekevät parannuksen, ymmärtävät touhunsa idiottimaiseksi. Mentalisti Noora Karma kadottaa tempussaan itsensä, ei akkaa löydy enää mistään. Taivaalta sataa coca colaa, marmeladia ja mannaa, silti aurinko paistaa lähes aina. Ihmisinä me kaikki kehitymme uudelle aivan ihmeelliselle ja ennen kokemattomalle tasolle, joka on kuin nirvanaa,mutta parempaa. Sodat ja nälänhätä loppuvat maailmasta. Persut oppivat nauramaan itselleen. Puoluepolitiikasta tulee asioiden pyyteetöntä ja rehellistä ajamista.

    Mutta mitäs vuodesta 2014, ette usko mitä vuosi 2015 tuo tullessaan!

    VastaaPoista
  6. Olipas hyvä ennustus, ja hyvä että sinullakin on positiivisia viboja.

    Lama nyt ainakin loppuu ja ihmisille aukeaa uusia tulonlähteitä yritteliäisyyden kautta. Myös kouluttautuneet saavat entistä paremmin työpaikkoja, kun tutkinnoista aletaan tinkiä ja alemmilla tutkinnoilla saa korkeampia virkoja ja toimia. Sairaanhoitajat saavat yhä enemmän lääkärinpaikkoja ja kouluavustajat opettajanpaikkoja, päiväkotiavustajat tarhatädin paikkoja, siivoojat vanhustenhoitajanpaikkoja jne. Näinhän rakennepaketti lupasi.

    Henkiselläkin puolella tapahtuu suuri murros, uudenlainen eetos. Aletaan ymmärtää, että työ ei tee onnelliseksi, vaan lisääntynyt vapaa-aika, josta aletaankin suunnitella palkkaa. Perustetaan työryhmä, jonka vetäjäksi palkataan Himasen pikkuveli. Vapaa-aikaraha nimetään perustuloksi, ja toteutus luvataan vaalien alla.

    VastaaPoista
  7. Palaan vielä halamiseen, olkoon se kontribuutioni tähän tulevaisuuskeskusteluun.
    Kaiki lienevät huomanneet, että halaaminen sekä poskisuudelmien mäiskintä on EU:n myötä kovasti yleistynyt. Brysselin mepit ja muut kirjanoppineet osaavat jo halattavan elekielestä päätellä, millainen kosketus on sopivaa ja sallittua kenenkin kanssa. Verrattomassa "Solsidan"-sarjassa oli siitä kerran hyvä oppitunti.
    Itse harrastan halaamista valikoiden, mutta kun sitten halaan, se on se "kuuluisa Kolehmaisen kokovartalohalaus".
    Aattona puolenpäivän aikaan tapasin K-kaupassa Sirkan, hyvän päivän tutun, joka oli jäänyt vuosi sitten leskeksi. Jäänyt tai päässyt, sama se, hänen edesmennyt ukkonsa kun ei ollut kylänraitin kirkkain katulamppu.
    Kun Sirkka näki minun lähestyvän, hän riipaisi päällystakkinsa ostoskärryyn ja astui askelen minua kohti. Ja sitten me halattiin. Sirkka on nainen isolla ässällä ja hänessä on paljon mielenkiintoista halattavaa. Otteeni hiukan hellitettyä hän katsoi minun viekkaasti, punastui ja sanoi, että "etpäs arvaa, mitä äsken tuli mieleen". Vastaukseksi murisin ensin hiukan ja sanoin, että kyllä tiedän, koska sama asia tuli minunkin mieleeni. Sitten halasimme uudestaan, vielä hiukan lujemmin, lihatiskin myyjän suureksi riemuksi näköjään, toivotimme toisillemme hyvää uutta vuotta ja erkanimme kumpikin tahoillemme.
    Tällaisista kohtamisista jää sitten hyvä mieli. Ne kertovat, että jos ihmisellä on ikävä ihmisen luo, sen voi näyttää ja osoittaa niin, että se toinenkin ihminen ymmärtää. Ja vaikka ei välttämättä olisi ikäväkään, voi lämpimiä haleja silti jaella pimeän päivän piristykseksi ihan muuten vaan.
    Jos nyt sitten tämä on Iineksen sanoin jollekin "semmoista materiaalia, josta on helppo irviä, jos hiiva nousee päähän", niin sääliksi käy hiivapäitä. Antakaamme heille sana sanasta ja sallikaamme sairaan kamelin tehdä temppunsa.
    Ylipäätään toivoisin, että ihmiset osoittaisivat enemmän myönteisiä tunteita toisiaan kohtaan. Itse sain aattoiltana ja -yönä kohdata niitä runsain mitoin ja myös jaella takaisin. Sanotaan, että uusi vuosi on sellainen kuin sen ensimmäinen päivä ja jos niin on, tulee halauksia riittämään. Jos siis lähetän virtuaalihalauksia Iinekselle tai vaikkapa Liisulle, se ei tarkoita, että heiluisin koneen ääressä Viagra-pöllyssä vaan sitä, että yritän noudattaa omia oppejani. Tässä nimenomaisessa asiassa lähestyn nuoruuteni hippiaatteita, joihin kuuluivat rauha ja rakkaus. Voi - vieläkin muistan kuin elisen päivän nuo halaukset ja suutelot afgaanimatolla pakkasen paukkuessa ulkona ja takan liekkien lämmittäessä nuorta rakkautta.
    Elämä on mahdottoman lyhyt, sen huomaa viimeistään järjestellessään omaisensa hautajaisia, joka on nyt toimenani. Jos joku haluaa kirkua ja läpsiä naamaan ystävällisissä aikeissa halaamaan tulevaa, niin siitä vaan, mutta väitän kyllä, että ei se elämänlaatua juuri paranna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kerran kahdesti päässyt yhden ison johtajan ihanaa sihteeriä halamaan. Kävi minua muistamassa ja kysyi tapojen mukaan: "saako halata?" - Vastasin: "tottakai!" Asia oli minulle niin outo, että luonnollisesti puristin oikein lujaa, tunsin ihanan naisen ihanat muodot. Iso johtaja vieressä oli vaivautuneen näköinen, lausui sen jälkeen muutaman sanan, joita en enää muista, noinkohan edes kuulin. Huipentuma tuli lopuksi, kun sihteeri lopuksi nauraen kysyi: "saako halata vielä uudelleen?" Halatessamme oikein lujaa, katsoin syrjäsilmällä sitä isorikasta johtajaa, se oli tosi vittuuntuneen näköinen.

      Poista
    2. Juu, nämä halaavat naiset ovat kyllä jokaisen työpaikan lämpöpattereita. Ex-työpaikassani oli muuan verraton ilosilmä, joka osasi nähdä päältä, jos joku oli allapäin tai muuten blues-tunnelmissa. Hän ei kysynyt lupaa vaan sanoi aina "ans kun halaan sinua kunnolla". Ja sitten hän halasi, joskus monesti yhtä perää ja kyllä, kyllä se usein auttoi. Minä kettu yritin joskus tiristellä murhetta naamalleni kun näin halaajan lähestyvän, mutta hän vain pörrötti tukkaani ja sanoi, että "taas se Kolehmainen näyttelee murheista". Kyllä hän silti halasi joskus silloinkin ihan muuten vaan. Arveli, ettei hänen sylinsä halaamisesta kulu.

      Poista
    3. Meillä Suomessa on opittu halaamaan vähän paremmin kuin ennen, jolloin ei halattu ollenkaan, perheittenkään kesken ei ainakaan säännöllisesti muiskuteltu niin kuin muussa Euroopassa.

      Muistelen, että meillä halattiin lapsuudessamme, ja se onkin varmaan pelastanut minut lasisen lapsuuden keskellä eläneen. Isä halasi tyttöjään joka ilta, ja minulla on muistikuva, että varsinkin minua, kuopustaan. Istuin paljon isän sylissä, ja hän "nutuutti" minua aina hyvän yön toivotuksiksi. Siis mujutti päälakeani leuallaan ja minä nauroin nutuutusta. Äidin kanssa halattiin harvemmin, mutta joskus kyllä. Nyt siskon saksalaistuttua halaaminen on lisääntynyt luonnollisella tavalla, sisko kun saksalaisena halaa kaikki ja kaikki halaavat sitten muitakin aina tavattaessa.

      Kosketus muihin kulttuureihin lisää kosketusta, me kun olemme jäyhää ja jäykkää kansa, joka ei puhu eikä pussaa. Ihmisellä on voimakaskin hellityksi tulemisen tarve, oli sitten raavas mies tai lapsi. Lisää vain halaamisia ja aitoa kosketusta. Olen huomannut, että halattu on aina suorastaan kapsahtanut kaulaan. No, minä en halaa kaikkia, vaan lähinnä lohtua tarvitsevia ja vanhoja ystäviä.

      Poista
  8. Hmmm...todellakin näyttäisi siltä, että työantajat pikkuhiljaa vapauttavat yhä suuremman osan työntekijöitänsä vapaa-ajan harrasteisiin. Hyvä että Vonnegutia olen lukenut, meinaan kastematoja alkaa myymään. Siinä sitä tulee kaikenlaista harrastetta samalla.

    Joskus toisella kymmenellä ollessani suosikkikirjailijani Steinbeckin ja Mickey Spillanen ohella oli Isaac Asimov. Luin Säätiö-trilogian lisäksi paljon muita kirjojaan, valitettavasti en enää muista niistä juuri mitään. Tieteiskirjallisuus genrenä ei ole lainkaan kiinnostusteni kärkipäässä, mutta Asimov oli suurmies, siitä ei ole epäilystäkään. Kohtuuttoman arvostuksen saaneiden Tähtien sota-elokuvien Lucas hänestä innostui, tiedemiehet ympäri maailmaa häntä aikanaan lukivat. Hän oli itse biokemian professori, hänellä oli näkemystä, hän tiesi mistä kirjoitti.

    Koulussa tein hänestä esitelmän, se oli parityö, jossa parini ei ollut ikinä miehen kirjoja lukenut eikä tiennyt hänestä mitään. Paperista luki sepustuksiani. Muistan kun kirjoitin kirjailijan nimen taululle, luokassa kävi supina: kuka toi on? Pariani opettaja moitti liiallisesta paperista lukemisesta ja sai huonomman numeron kuin minä. Hän haukkui minut jälkeenpäin täysin typerästä aihevalinnasta.

    Iltasanomista äijä mieleeni palautui. Ottaen huomioon 1960-luvun alun lähestulkoon kivikautisuuden, hän teki aivan uskomattomia tulevaisuuden ennustuksia, niin ovat kuin suoraan tästä päivästä.

    Ainakin Säätiö-trilogia minun täytyy lukulistalleni ottaa, mutta sillä listallani on kyllä aiemmin jo erittäin suuri määrä nimikkeitä. Olen arvellut saavani sen vuoteen 20130 mennessä suoritetuksi, optimisti kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosilukuun tuli vahingossa liioittelun riemua, mutta jo koulusta saamani opetuksen mukaan nollilla ei ole mitään merkitystä. Masa Niemikin sen kuolinviestissään totesi.

      Poista
    2. Luin Asimovin ennustukset lehdestä, ja ihmeellisellä tavalla ne osuivat oikeaan, taulutelevisiokin, ja "näköpuhelin". Ei voi kuin ihmetellä, mutta silti uskon, että tarkalla loogisuudella ja luovalla taiteilijan mielellä tuohon voi päästä joku muukin.

      Asimovia en muista lukeneeni, mutta voin erehtyä. Olen lukenut paljon, mutta minulla on teosten nimien suhteen onneton muisti. Kiinnitän enemmän huomiota sisältöön kuin siihen, kuka tarinan on kirjoittanut. Kirja on minulle itsenäinen kappale avaruudessa, eikä edes kirjailija omista sitä, se on jo hänestä irti eikä hän läheskään aina ole teoksensa paras selittäjä. Kirja on aina lukijan oma.

      Poista
    3. Asimovilla oli epäilemättä sisäpiirin tietoa tutkimuksesta ja ideoinnista. Tiedi mistä puhui, maustoi sitten sopivasti.

      Poista
  9. Mahtava kuva sfäärien musiikista, kosminen kantele heläjää, enkelit riemuitsevat, valovuodet vierivät, virtuaalihalatut lämmittelevät revontulilla, viisaat neitsyet kirmailevat kedolla, paimenet ihmettelevät suuresti.

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs kuvani saa suitsutusta. En arvannutkaan, kiitosta vaan Tapsallekin. Kuva on ainoa onnistunut rakettikuvani tältä vuodelta. Tässä on minustakin dynamiikkaa, ja samalla herkkyyttä, ja se on ihan sattuman ansiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en edes uskaltanut aloittaa rakettien kuvaamista. Meidän kissat suhtautuivat luonteensa mukaan ( täällä paukutus kesti melkein tunnin) (siis ihan oikeasti) Maija lymyiöi sängyn alla, Lu Bu sätkähteli ja jatkoi uniaan. Alkoi sitten juoksennella ympäriinsä, mutta en usko että raketeilla oli osuutta asiaan. Iltamyöhä on muutenkin kissojen riehunta-aikaa.

      Poista
    2. Siis meillä paukutus kestää useita tunteja, alkaa kello 18 korvilla ja jatkuu klo 02 asti aamuyöhön. Ja pauke on täällä pikkukaupungissakin kovaa ja lähes jatkuvaa. Itse heräsin vielä 02 jälkeenkin jumalattomaan pommin jyskäykseen, kuin korvan vierestä. Oli varmaan se Äkäinen anoppi.

      Poista
    3. Meidän Kusti - rauha rakkaalle kissallemme - ei pelännyt raketteja, tulkintamme mukaan, mutta alkoi aina säntäillä pitkin huushollia. Juoksi rappuja ylös ja alas normaalia enemmän tassujaan tömisyttäen. Tätä se teki kyllä muutoinkin, ja jouluisinhan sillä oli tapana hypätä kuuseen. Kuusihan kaatui paksuhko kissa latvuksessa.

      Poista
  11. Olipa hyvä, että Iines tunnusti kuvanneensa raketteja. Itse nimittäin epäilin, että nyt se mestari on ottanut selfien hiuksistaan, värjännyt kuvaa fotoshopissa, lisännyt vähän valopisteitä ja taustahälyä.Epäilin kyllä rakettejakin, mutta kun jutussa kerrottiin koiran ankeista tunnelmista tuumin, että ei kai sentään.
    Tapsan luonnehdinta meni kyllä nappiin. Itseäni ilahduttivat erityisesti lopun paimenet, jotka näkivät neitsyiden kirmailevan kedolla. Tähän saakka he ovat joutuneet toteamaan lampaita katsellessaan vain, että "I love them" ja "wolfs have nipples" (Lainaus Montry Pythonin elokuvasta Life of Brian), mutta nyt tuli kedolle silmäntäysi oikeaa nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsottiin tuo leffa jouluaaton iloksi. Multa jäi loppu näkemättä kun sammuin kuin saunalyhty; ei siksi että olisin ollut juovuksissa, vaan ihan flunssan ansiosta. Meikä sairastaa pyhinä, aina.

      Poista
    2. Kuin minä, tuo joululomalla sairastaminen. Niin on tuttua piikkisen kuusen kanssa tappelu nokka punaisena ja vuotavana, ja ärtsy olo päällä. Toisaalta sain usein myös vuolaan kesänuhan koulun alkaessa.

      Poista
  12. Siis, jotta saa kuvan valokuvan todellisuudesta, kannattaa katsoa koko kuva, josta tämä on rajaus. Kuvaa ei ole manipuloitu rajausta lukuunottamatta, se on aito valokuva. Linkki on tämän jutun alaviitteessä.

    VastaaPoista
  13. Kolehmainen otti esiin Brianin elämän ja Tapsa edellisen kirjoituksen kommentissaan puhui yleistämistä vastaan. Vähemmästäkin olisin saanut tekosyyn linkittää aina yhtä hauskan kivityskohtauksen. Äijä kivitetään, koska kehui vaimolleen ruoan olleen niin hyvää, että kelpaisi Jehovallekin. Kivittäjien eturivissä on huomattavan paljon parrakkaita naisia, mutta kyllä minäkin heittäisin, jos Jehova sanottaisiin. Stoning

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stoning on myös omia suosikkejani filmissä "Dickus Bickuksen" ohella. Mutta mikään ei voita komeaa loppukohtaista. "Allways look at the bright side of life...."

      Poista
  14. Totta kai uskon, ettet manipuloinut kuvaa, kun niin kerran sanoit. Katsoin kuvan kuvablogistakin ja aina vaan se parani. Hyvää tuuriakin on täytynyt olla mukana. Ei tällaista saa päättämällä etukäteen, että just tollasen mä haluun ja kanssa kuvaan. Muuten, otitko automaatilla vai käsisäädöllä? Ja mitkä olivat aukko ja aika? Kysyn ihan siksi, että voin ensi uunnavuonna kokeilla itsekin. Omat rakettikuvani ovat tähän saakka oleet aika töpsöjä.
    Pahin oma vikani kuvatessa on ajatusten harhailu. En jaksa keskittyä kuvaamiseen tarpeeksi ja niin se paras hetki, kuvakulma tai asetelma karkaa käsistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän yleensä manuaalista tai puolimanuaalista säätöä, eli panen asetuksista jotakin itse, ja kamera valitsee sitten lopun, valintani ja olosuhteitten mukaisesti. Täysautomatiikkaa en käytä kai koskaan, sillä minua kiinnostaa nimenomaan kuvan taiteellinen vaikutelma, luomisporosessi, sattumanvaraisuus ja erehdyksenkin kautta tulleet tuotokset. En edes halua täydellistä virheetöntä kuvaa, vaan ostan valmiin postikortin, jos sellaisen haluan.

      Mutta siis aukolla ja kameran suljinajalla vaikutetaan kuvan onnistumiseen ja taiteelliseen vaikutelmaan erilaisissa valaistuksissa. Parhaiten kamerankäytön oppii vain harjoittelemalla, yritysten ja erehdysten kautta, mutta kyllä opaskirjaankin kannattaa tutustua ja vieläpä hyvin. Ja kärsivällisyyttä pitää olla, sillä ainakin minulla kymmeniä, jopa satoja kuvia päätyy roskikseen ja vain muutama niistä kelpaa itselle.

      Muuten, minusta ajatusten harhailu on nimenomaan hyvä lähtökohta kuvatessa.. Silloin järki ei ohjaa liikaa kuvaamista. Mutta nopea pitää olla, sillä tilanteet ovat ohikiitäviä eivätkä toistu. Pitää myös oppia hiipimään tiikerin lailla, jos kuvaa luontokappaleita. Ja pitää olla objektiivi, jonka hinta ylittää kameran hinnan.

      Poista
  15. Itse laitoin taas vuoden lopuksi naamakirjaan toteamuksen: pysyitkö karusellin kyydissä? Kyllä.
    Tämä vuosi saisi olla parempi kuin edellinen, mutta en ole kovin optimistinen. Aina voi mennä huonommin, mutta toisaalta, voihan kaikki mennä paremminkin!
    Hyviä kuvauskohteita ja kirjoittelun aiheita sinulle, Iines! Aion roikkua täällä tänäkin vuonna, jos ei väkisin pois viedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari, ei viedä pois, vaan mieluummin sidotaan mekonhelmasta narulla kiinni bloginjalkaan.

      Kuvauskohteita odotan kieli pitkällä, tulen tässä aina vaan ahneemmaksi. Niitä toivon muillekin jotka innostuvat tästä mukanaanvievästä harrastuksesta.

      Nyt on kuvausten kanssa vaan kerrassaan kehnoa, ei ole valoa, ei ole ulkona luontokappaleita, ei juuri ihmisiäkään. Ei ole lunta eikä jäätä, eikä lumen valoa. Niissä olisi paljon kuvaamista.

      Poista
    2. Nythän olisi sitten hyvä ja otollinen aika kuvata ei-mitään, lumen odotusta, maan autiutta, taivaan syvyyttä, sielun pimeyttä, ihmislapsen kosmista yksinäisyyttä keskellä tyhjyyden huteraa huminaa. Sitä tiettyä kohtaa maailmassa, jossa äsken oli unen tumma lintu, mutta nyt ei enää mitään - onko sitä edes?


      Poista
    3. Loistava ehdotus, ja olen iloinen että joku sanoo tämän ääneen. Ne ovat kuitenkin synkkiä kuvia, vähän kuin kuoleman kuvia ja siksi monet välttelevät niitä. Vaan niissä kuvissa on myös lämpöä ja syvyyttä, jos katsoja ei säiky tummuutta. Mikä voisi olla positiivisempi aihe kuin maa lumen tulla?

      Poista
  16. On tuo järkyttävä tuo Schumacherin juttu. Kai se olisi voinut sattua sallitullakin alueella; en ymmärrä laskettelun päälle. Miljoonatkaan eivät auta takaisin hyvävointiseksi itsekseen; se on kiinni muusta.

    Siskoni kertoi tänään kuulleensa jostakin nuoren tamperelaisen näyttelijän olleen jo kuukauden koomassa.

    Pysähdyttävää on.

    Kaikkea tuollaista sattuu toki koko ajan ei-kenenkään tuntemille ihmisille ja se on yhtä lailla karmaisevaa.

    Muistaapa elämän arvo päivittäisessä elämässä.

    VastaaPoista
  17. Olisi tietenkin voinut sattua sallitulla alueellakin jotain, mutta siellä ei ole ainakaan niitä järkyttävän korkeita ja teräviä kiviä, joita oli merkityn alueen ulkopuolella, jossa Schumacer ilmeisesti oli laskettelemassa ystäviensä ja perheensä kanssa. Ehkäpä alue juuri siksi ei ollutkaan sallittu turvallinen alue.

    Vaan valinta on jokaisen oma, ja sääli tietenkin on mukavaksi tunnettua miestä ja hänen perhettään. Minua on vaan aina jonkin verran siepannut, kun otetaan tahallaan riskejä vaikkapa liikenteessä, ja sitten kaikki surkuttelevat, kun hurjastelijalle sattuu jotain.

    VastaaPoista
  18. Ylipäätään yhden autonkuljettajan kokema onnettomuus mäessä on saanut hiukan turhan muhkeat mittasuhteet. Sivukaupalla tekstiä ja kuvia ja Hesari taisi luvata seuraavansa Schumin tilaa "tunti tunnilta".
    Iineksen tavoin minuakin joskus sieppaa voivottelu sen jälkeen, kun on oikein urakalla hölmöilty. Mäenlaskijat ja kilpa-autoilijat ovat itse valinneet polkunsa riskit tuntien. Jos sitten mäjähtää, ei koko maailman tarvitse itkua tiristää. Todellisia itkun aiheita riittää kyllä muutenkin.
    Kuunkuiskeen muistutus on kyllä aiheellinen: maailmanlaajuisesti raportoitu julkkiksen onnettomuus saa taviksenkin ajattelemaan elämänsä arvoa.

    VastaaPoista
  19. Reaaliaikainen raportointi jonkun ulkomaalaisen autokuskin onnettomuudesta on minusta vähän kuin rallikilpailun selostusta. Nettilehdessä on aina näistä pääuutisista monta uutista peräkanaa, tilannetta seurataan livenä. Jokseenkin tarpeetonta uutisointia, jossa asioiden merkitykset vääristyvät.

    VastaaPoista
  20. Tuo merkitysten vääristyminen on hyvä huomio. Onnettomuudet ja kuolemat ovat aina surullisia joillekin, ei niitä sillä lailla herkästi viitsi rääpiäkään. Julkisuuden kautta tietoomme tulleita ihmisiä voi oikeasti surra vain vaikenemalla koko asiasta, eikä menemällä mukaan lehdistön rahanpainotalkoisiin. Muistakaamme, että iltapäivälehtien ihmiset iltarukouksissaan anovat mahdollisimman tunnettujen ihmisten mahdollisimman traagisia kuolemia.

    Extreme-lajeille tyypillistä on hivotella kuolemaa, sellainen on typerintä mitä ihminen saattaa tehdä, se ei ole arvostettavaa. Samaa kuoleman hivottelua on lehtilausuntojen mukaan formulakuskeille koko elämä, autonkuljettaja Salo puhui ainaisesta äärirajoilla tekemisestä. Salo puhui tietysti paskaa, mutta puhui kuitenkin.


    Tunteiden liiallista siirtämistä julkisuuden henkilöihin ja asioihin kannattaa varoa ja ainakin yrittää pohtia asioiden merkityksiä ja mittasuhteita. Schumacherin mahdollista aivovammaa enemmän voisi surra vaikkapa tapauksia, joissa suuri määrä ihmisiä kuolee luonnonmullistuksessa. Kaikille lukemiseksi suosittelen tämän päivän Hesarin Nyt-liitteen Pertti Avolan artikkelia "viihdemaailma jyystää tunteet valmiiksi", joka liippaa läheltä samaa asiaa. Omana kommenttinani artikkeliin sanon, että ihmiset eivät enää pidä toisistaan, koska reaalimaailman ihmiset eivät ikinä pärjää niille, joita julkisuus tuottaa. Oikea ihminen ei ikinä voi olla pornokuvien tai julkisuustähtien veroinen.

    VastaaPoista
  21. Formulaan ja ralliin en osaa suhtautua muuten kuin välinpitämättömästi, ehkä jopa kielteisesti sen pörinän ja saastutuksen takia. Minulta puuttuu kyky haltioitua siitä, että joku ajaa toisen ohi tai hyppää korkeammalle kuin muut. Saan minäkin kielen nenänpäähän, mutta en pidä siitä meteliä.

    Ehkä kyseessä on vain urheiluhengen ja kilpailuvietin puute, kun muukin kilvoittelu on minusta lähinnä leikkimistä. Mitä sillä on väliä, kenen ratsu on nopein? Mikä siinä on kiinnostavaa? Jos tiedätte, kertokaa, koetan olla valmiina mielenmuutokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea asiaa on niin selittää, että mielesi muuttuisi - mutta koska itse olen aina ollut kilvoitteluhenkinen, ymmärrän muitakin kaltaisiani (vaikken ehkä juuri kysyistä lajia).

      Melkein väittäisin, että kilpailu on meidän laumaeläinten geeneissä. Taistelua paikasta omassa yhteisössä. Itse olen kaiken lisäksi tilastoihminen: minua kiinnostaa panna asioita järjestykseen ja nähdä sillä tavalla kokonaisuus.

      Onhan taidekin (esim. kirjoittaminen tai valokuvaus) tavallaan kilvoittelua, jossa tekijä yrittää ylittää ainakin itsensä ja hämmästyttää muita?



      Poista
    2. Olisiko kilpailuvietti peärisin eläinmaailmasta, siis biologista tai jopa geneettistä perua? Tai evoluution tulosta lajien välisistä kamppailuista? Voi olla, ja selitys onkin aika mutkaton.

      Eläinmaailmassa taisteluilla ja kilpailuilla on aina selkeä funktio: paritteluoikeus lauman naaraitten kanssa, naaraathan eivät juurikaan kilpaile, vaan lähinnä puolustavat pentujaan.

      NMykymaailmassa on tosiaan hieman sama kuvio. Urheilijat ja formulakuskit, jääkiekkoilijat ja olympiatähdet ovat miesten halutuinta aatelia. Eli kilpailevatko hekin lopulta paritteluoikeudesta parhaiksi katsottujen naaraitten kanssa?

      Minun eksmieheni oli myös kävelevä tulostietäjä, urheilun saralta. Muistan kun hän aina vänkäsi minua testaamaan häntä. Antoi käteeni jonkin mahtavan urheilutulosopuksen ja käski minun kysyä sieltä olympiatilastoja, nimiä, sijoituksia ja aikoja tai muita numeerisia tietoja. Minusta tämä oli aika pitkästyttävää. Sanoin, että kysyn vain, jos rapsutat samalla selkääni. Näin tapahtui ja kaikki olivat tyytyväisiä.

      Poista
  22. Geenilöissä se kilpailuvietti on. Kaiken pohjana on tietysti kilpailu naaraista. Katsokaa taivaan lintuja, kuinka ne tappelevat päästäkseen jatkamaan sukua, katsokaa pässejä, koiria, rottia, mitä tahansa, jolla on vehkeet jossain päin kehoa.
    Mielestäni kilpaurheilu on vain ns. jalostunut muoto metsojen soitimesta. Katsokaa nyt vaikka tätä Nykäsen mattia! Naisia piisaa joka sormelle, vaikka äijä vetää viinaa kuin viemäri ja huitoo puukolla humalapäissään. Mutta hän on MESTARI.
    Raha on paras suositus sänkyyn pääsylle, mutta maine tulee heti perässä. Ja täysi tomppelikin voi saavuttaa urheilumainetta ja päästä pukille. Joku Kimi Räikkönen olisi ilman autoaan peräkammarissa haiseva runkkari. Nyt hän valkkaa misseistä hehkeimmän, vaikka ei osaa edes puhua kunnolla.
    Jaa että miksi sitten naiset urheilevat? Älkää minulta kysykö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan aikaan kirjoitimme aika samasta näkökulmasta! Geenilöissä se siis taitaa olla ja biologisessa lisääntymishalussa.

      Poista
    2. Lopputulema: mikäs minussa siis on vialla, kun en jaksa formuloita seurata, en ole koskaan jaksanut, hehkeänä neitsyenäkään? Onkohan kyseessä vakavakin puutostila?

      Poista
  23. Aika puuduttavaa seurattavaa minustakin on se, kun aikuiset (?) miehet kiertävät rundia huippuunsa viritetyillä autoillaan ja tienaavat siitä miljoonia. Ja ovat joidenkin silmissä suuria sankareita. Montakohan sademetsää ja sairasta olisi pelastunut, jons tuohon bisnekseen käytettävät rahat käytettäisiin muihin tarkoituksiin?

    Miehekäs on mies, joka pitää hyvän huolen vaimostaan ja jälkikasvustaan. Pikkupoikamainen se, joka mittelee voimiaan toisten kaltaistensa kanssa.

    Sori vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä tämän allekirjoitan täysin rinnoin. Miehekkään ei ehkä tarvitse näyttää, riittää kun murahtelee sopivin välein. Tai siis, mikä on miehekkäämpää kuin mies, joka kohtelee naista kunnioittavasti, älyllisenä olentona.

      Sen sijaan kun katsoo nyt vaikka noita formulakuskejakin, niin yksi on kumara kuin vanha ukko, toisella ikävänpuoleinen naamavärkki, kolmannella eunukin ääni, neljänneltä ei irtoa kokonaista virkettä. Jääkiekkoilijoilla taas on vajetta ainakin hammaskalustossa ja keski-iän pyylevöitymistä. Vaan vientiä riittää silti ja viidenkympin villitystä.

      Poista
  24. Ainakin se on aina yhtä komealta kalskahtavaa, kun vedotaan geeneihin. Silloin asia on pyhitetty ja luonnollista: "onhan selvä, että geenejä toteutan..."

    Mäkihyppy on myöhäistä perua. Se sai alkunsa, kun tarkkailu- ja apukoulun poikia yritettiin vierottaa koulun pihan puiden vuolemisesta puukolla ja pierujensa sytyttelemisestä tulitikuilla. Tulokset olivat melko hyviä. Pojat jatkoivat koivujen vuolemista ja pierujen sytyttelemistä entistä punaposkisimpana ja innokkaimpina, mutta toisinaan lennähtivät hyppysristä melko pitkälle.

    Urheilun peruslajit hiihto ja juoksu eivät suinkaan kehittyneet metsästyksen tai sodankäynnin hyökkäyksen vuoksi, vaan nimenomaan pakenemiseen. Tilanteisiin, joissa piti päästä karkuun niin kovaa kuin ikinä mahdollista. Yksi pakenee, toiset vihaisina perässä. Tämä helposti unohtuu urheiluun viihteen vuoksi kehitetyn sankarimyytin vuoksi. Oikeasti se jota luullaan suurimmaksi sankariksi, onkin suurin vellihousu ja pelkuri, oikea äidin pikku mamelo. Radan sinnikäs kiertäminen tavoitteena palata täsmälleen samaan paikkaan josta lähti, muistuttaa meitä loistavasti elämän turhuudesta ja kiertäjän typeryydestä.

    Jalkapallo olisi melko harmitonta, mutta alavartalon kohtuuton treenaus ylävartalon kustannuksella, aiheuttaa usein aivovaurioita, koska verenkierto aivoihin heikkenee. Tästä on olemassa lukuisia surulliseksi tekeviä esimerkkkejä, joista mieleen ensimmäisinä tulevat Messi ja Zlatan. Jääkiekko on vain eräänlainen muunnos jalkapallosta - jalkapalloa kepeillä - joka kehitettiin niitä varten, jotka eivät pärjää jalkapallossa tai missään muissa lajeissa.

    Autourheilu on urbaani keksintö, mutta kuten hiihto ja juoksu, sekin on pakenemisen simulointia. Pankkiryöstön tai kassakaapin räjäytyksen jälkeen hiihtäminen ja juokseminen osoittautuivat aivan liian vanhanaiksiksi keinoiksi parhaan mahdollisen tuloksen tavoittelussa ja kilvoittelussa elämän ja poliisin kanssa.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahoton, mitä meininkiä. Ihan saan kahvit väärään kurkkuun ja tortunmurut sieraimeen. Tuo kertomus mäkihypyn historiasta on hieno - syvä kumarrukseni tietämyksellesi, Riku. Voi niitä pikku veijareita, tulevia nykäsiä.

      Ja tuo on uusi tieto, että nopeuslajit ovat kehittyneet pakovietin pohjalta ja kuvaavat ihmisen mameloastetta. Miten yksinkertaisesti kaikki naksahtaa kohdilleen!

      Painimolskaajien syntyä ei uskalla kuvitellakaan, etenkin kun miettii vähän vaikka Amin Asikaista. Tai Pertti Ukkolaa.

      Poista
    2. Iineksen perirehellisyys se paljastuu rivien välistäkin: hänhän vakuutti, ettei seuraa ja ymmärrä urheilua.

      (Meillä urheilumiehillä sen sijaan meni napit väärään kurkkuun, kun Iines kutsui tätä arabialaisen lämminverisen orhin ja asiakaisen kylmäverisen tamman jalomuotoista valioruunaa "painimolskaajaksi".)

      Poista
    3. Hahhaa.. Siis minähän luen kaikkea mitä eteen osuu, roskalehtiäkin. Ne ovat hyviä tietolähteitä. Urheilua en itsessään seuraa.

      Poista
    4. Piti käydä tarkistamassa, kun luulin että vinoilet, sillä tiesinhän Asikaisen painijaksi.

      Siis mieshän onkin kehäkettu.

      Poista
    5. Kehäkettupa hyvinkin... (perhana kun en keksinyt kaunopuheisuuden puuskassani nimetä tätä lämminverisen arabialaisen ja kylmäverisen asikaisen risteytystä "erämaan kehäketuksi, nuoratun neliön Rommeliksi".)

      Poista
  25. Kaikkinainen kulttuurin harrastaminen sitä vastoin osoittaa suurenmoista ylevyyttä, mielen kehttyneisyyttä ja hengen jalostuneisuutta, Voi jopa sanoa, että skaala on mieletön beat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee, Riku, ja sitä paitsi kulttuurinharrastus on siitä kivaa, että se on omaa ansiota eikä sidoksissa papan rahapussiin. Suku on tosin voinut antaa virikkeitä, jos on kulttuurisukulaisia siinä lähipiirissä.

      Mutta ihminen voi ponnistaa myös lahjakkuutensa turvin kultturelliksi, etenkin jos hänellä on ollut kurja lapsuus, joka on ajanut hänet syvällisyyksiin. Että sillä tavalla tämä ei ole rahasidonnainen asia. On siunattu asia, että köyhä osaa olla luova ja osaa vaikka kirjoittaa.

      Poista
    2. Luultavasti kulttuurin alku on ollut, kun luolarouva on tuskaantunut luolamiehensä altuiseen hinkuun. On luvannut, että "sitte saat, kun olet tuosta kivestä muotoillut äijän pään ja maalannut luolan seiniin kauriita!" - Äijä on tietenkin retkuun mennyt ja pukertanut hiki päässä. Luolamuija on aloittanut kritiikin historian: "Ihan karseita, et saa!"

      Poista
  26. Geenilöissä se vaan on, ruumiillisen ja hengellisen kilvoittelun perustus, vaikka miten yrittäisi asiaa kiertää.

    Kaikkein selvimmin se näkyy rokkikukoissa. Sitä paitsi jokainen heistä vieläpä myöntää haastatteluissaan, että soittaminen alkoi siksi, että saisi naisia.

    Monihan niistä urpoista ei toki ilman soittamista saisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan en ymmärtänyt, miten ne geenit niihin rockhenkilöihin vaikuttavat. Minä katsoisin asiaa siltä kantilta, että kirjoittamiseen tai taidelauluun syventyvät tekevät sitä siksi, etteivät saisi kuitenkaan.

      Jos perinnöksi sattu hanuri ja hattu, tarkoittaako se, että perse paljaana ja lippalakki päässä kohti geenien viitoittamaa tietä?

      Poista
    2. Urpojahan me kaikki olemme. Jo Raamatun mukaan eniten ne, jotka muuta itsestään uskottelevat.

      Jaotteluun rockkukkoihin ja urheilijoihin en usko, molemmat ponnistavat aivan samoista lähtökohdista ja päämääristä, lähtöisin ovat aivan samasta ihmistyypistä.

      Ikää on tullut jo niin paljon, ettei mopo enää tehoa tyttöihin. Täytyy siis olla joko kitara tai treenikassi täynnä paskaisia rytkyjä.

      Jos pitemmälle meinaavat mennä, molemmille tärkein lahjakkuuden ala on lääketiede: kuinka aineet vaikuttavat. Ero on siinä, että rockkukon uran ne tuhoavat, urheilijan ne auttavat mammonaan ja kansallissankaruuteen. Tämäkin jako on hieman vanhanaikainen, koska pophenkilöt ovat tänä päivänä usein raivoraittiita ja heillä on lähes poikkeuksetta takanaan talouden alan koulutusta ja tuntemusta. Menestyksen mukana apunaan viestijöiden armeija, viestintä muodostuu kaikkein tärkeimmäksi lahjakkuuden ja osaamisen osa-alueeksi.

      Poista
    3. Nyt tässä keskustelussa on vallan unohtunut se, että katsottaisiin vähän, millaisia tyttölöitä ne ovat, jotka juoksevat noitten hyvägeenilöisten alfauroitten peesissä.

      Haluaisinkin muistuttaa, että ne tipuset ovat aika kevyttä tavaraa eivätkä välttämättä kovin kestävälaatuisiakaan. Eivät ole lyhyenjäntteriä keikkanokkatöpsiä, vaan pikemmin hepsankeikkasorttisia kaupunkieläjiä, joilla ei lapio pysy kourassa eikä oikein siivousluuttukaan, mutta Vuittoni pysyy, kuten tuolla ylempänä mainittiin. Että kateus pois.

      Poista
  27. Tämä mestarien panopuuha liittyy tietysti myös rodunjalostukseen, johon jokainen naaras tietäen tai tietämättään osallistuu. Luin kerran muinaisern Hellaan ja Rooman valtakunnan käytännöistä tässä asiassa. Äidit toivat iltaisin sotilasleireihin tyttäriään (ja saivat siinä itsekin suurimpaan tarpeseensa) suurimpien sotasankareiden pantaviksi. Nuori nainen, jolla oli jonkun Craccus Voittamattroman siittämä lapsi, oli kovaa valuuttaa paikallisilla avioliittomarkkinoilla. Tuleva puoliso tiesi, että hänen pojastaan tulee kylän kunkku ja hänestä kunkun ylpeä isukki, vaikka ei ollut poikaa tehnytkään. Aina parempi, että koko lääni tiesi hurjan Craccuksen olleen asialla.
    Siinä oli todellinen win-win-tilanne niin isukille kuin äitylillekin.
    Saksassa ja Ruotsissa on suvun jalostusta harrastettu oikein tieteellisestikin. Saksassa oli SS-miesten leirejä, jonne tuotiin muhkeimmat Brynhildet raskaiksi pantaviksi ja lapsista piti sitten tulla uuden uljaan ajan ihmisiä. Lopultahan siinä kävi kuitenkin niin, että venäjän ali-ihmiset, voittoisat soltut raiskasivat lähes koko Saksan naisväestön ja tuloksena maahan syntyi paljon musikaalisia ja kaunosieluisia lapsia, vaikka abortti joksikin aikaa vapautettiinkin.
    Nykyajan rodunjalostaja-nainen menee Hjallikselle toivoen saavansa lapsia, joista tulee miljonäärejä tai Nykäselle mielessään ajatus maailmanmestari-urheilijasta omassa huushollissa. Mitäpä äiti ei lapsensa onnen eteen tekisi! Parasta olla kaukoviisas ja antaa vain parhaille, uljaimmille, voittajille - sanalla sanoen rotua parantaville.
    Iines sanoo varmaan tähän, että en minä ainakaan ja voihan se niinkin olla. Puhuinkin asiasta vain noin yleisellä tasolla. Luulen, että ainoastaan 99,2 prosenttia naisista on rodunjalostuksen kannalla tietoisesti. Muut naivat sitten juoppoja kirjailijoita ja pettyvät kovasti.

    VastaaPoista
  28. Riku Riemun mainioon urheiluanalyysiin haluaisin lisätä uusimman tiedon Maraton-juoksun alkuperästä. Se ensimmäinen 42 kilometrin juoksija oli pelkuri, joka piileskeli koko tappelun ajan ja vasta kaiken tultua selväksi livisti kaupunkiin ilmoittamaan kahakan lopputuloksesta.
    Ja vielä siitä hiihdon alkuperästä: Eikös sellainen laji tosiaan ole olemassa kuin takaa-ajohiihto? Ja kai pyörilläkin ajetaan kilpaa takaa-ajaen.
    Myös kulttuurin alkupisteen Riku riemukas tiivisti osuvasti. Noin siinä on tainnut käydä.

    VastaaPoista
  29. Olettekos "pojat" käyneet teatterissa pitkään aikaan? Tai Iines.

    Sirkku Peltola kirjoitti todella hyvän näytelmän kuusikymppisestä miehestä: Ihmisellinen mies. Naiset, kaikenikäiset, kaivavat nessupaketin käsilaukustaan tai taskustaan esityksissä. Ihmisellinen mies on jotain joka on ihan todellista, vaikka kyse onkin fiktiivisestä hahmosta. Tämä miestyyppi vetoaa, ihan toisin kuin luolamies-tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku Peltola on Sulevi Peltolan sisar, ja on yhtä lahjakas näyttelijänä ja ohjaajana kuin veljensä näyttelijänä. Juuri ihailin, tai oikeastaan järkytyin Sulevi Peltolan upeasta näyttelijäsuorituksesta imurikauppiaana elokuvassa Paha maa. Hauska yhteensattuma, että tässä Peltosen näytemässäkin on imurikauppias pääroolissa. - Näytelmää en ole nähnyt, mutta olen lukenut siitä lehdestä ja blogeista. Peltolan edellinen menestyshän oli näytelmä Äiteetä en yksiöön ota tms. Nimeä en sanatarkasti ehkä muista.

      Poista
    2. Ai olet nyt Pahan maan katsonut. Minä sitä monta vuotta sitten täällä kehuin ja lupasin omistamani dvd-levyn sinulle lähettää. Sinä kysyit, että mihin meinaat lähettää. Kriitikot eivät ihmeemmin elokuvaa ole kai kehuskelleet, mutta se on minusta yksi parhaita näkemiäni kotimaisia. Juonen kehittely on jännä ja ajatuksia herättävä.Yhdestä teosta seuraa paljon muita.

      Poista
    3. Ai että onko käyty teatterissa "pitkään aikaan"... En nyt viitsisi kehua, mutta käyskentelen teatterissa niin taajaan ja tiuhaan, että naapurit luulevat minun olevan Kansallisteatterin vahtimestari.

      Peltolan Sirkun näytelmiä olen nähnyt useita, yhden mm. Karkkilan kesäteatterissa joku vuosi sitten, mutta tuota Ihmisellistä miestä en ole nähnyt. Täytyykin googlettaa.

      Poista
    4. ”Kunhan muistaa etsiä ja vaalia niitä myös niitä omaehtoisia tunnekokemuksia, jotka syntyvät siitä että löytää jonkin kulttuurituotteen ihan ilman sen ympärille rakennettua hypetystä” – Arvola

      Ihmisellisestä miehestä ovat tamperelaiset saaneet iloita pitkään, nyt on turkulaisten vuoro kun esitykset käynnistyvät maaliskuun alussa.

      En puhuisi, kuten Arvola, kulttuurista lainkaan tuotteena vaan sisältöinä. Me tarvitsemme kulttuurisia sisältöjä jotka rikastavat tunnemaailmaamme, ja jotka samalla jakavat tietoa sekä ymmärrystä ihmisenä olemisesta ja elämisestä, elämästä ylipäätään.

      Ei viihteessä mitään pahaa ole, hyvä viihde on hyväksi. Mutta hyvän viihteen tekeminen, sepäs sitten onkin todella vaikeata. Huono, todella surkea, viihdemössö hallitsee. Keskinkertaistakin on enemmän kuin hyvää.Yksinkertaistaen: huono kulttuurinen sisältö palvelee vain talouskasvun eetosta ja on ympäristöjätettä, siinä missä muukin jäte tai päästöt. Kulttuuriarvoiltaan kestävä ”tuote” on rikas, sisällöltään sellainen että se puhuttelee monia, ja vaikuttaa vastaanottajassa pitkään.


      Poista
    5. Missähän muuten kulkee raja viihteen ja kulttuurin välillä?

      Poista
    6. Se on, toisinaan, veteen piirretty viiva. Sisältö ratkaisee. Se miten se on "valmistettu".

      Hyvin tehty huonekalu kestää vuosikymmeniä, huonosti tehty tai kokoa-itse-tuoli, hajoaa alta aika pian, mahtaako edes maatua yhtä hyvin kuin kunnon puusta tehty, saunan lämittämiseenkään ei kaikki jäte sovellu.

      Poista
    7. Vaan olennaista on minusta se, että tuoleja ovat kumpikin, hyvin ja huonosti tehty.

      Voisiko siis olla kuitenkin, että hyvin tehty hengen viihdytys ja kiihdytys on kulttuuria ja huonosti tehty viihdettä?

      Poista
    8. Kyllä viihdekin on kulttuuria (ihmisen toiminnan tuloksena syntyneitä teoksia, tekosia, teelmiä, tekoja). Voi valita minkälaisen sisällön parissa haluaa aikansa viettää, ja niin ... viihtyä.

      Poista
    9. Samaa mieltä, ja kulttuurihan on yläkäsite kaikelle hengen luonnin tuotokselle, ja viihde on vain tietty osa kulttuuria, huonokin viihde.

      Halusin vain tarkentaa, ettei se mene niin, että viihde on kulttuurin huono osa. Hyvääkin viihdettä on, vaikka esimerkiksi jonkin hyvän laulajan konsertti, sanotaan nyt vaikka Tuomari Nurmion konsertti olisi minusta hyvää viihdettä. Tai Topi Sorsakosken.

      Poista
  30. Katsoin kun et sitä dvd:tä lähettänyt. Sniff. Siis elokuvahan oli aika mielenkiintoinen sovellus Yhdestä Tolstoin kertomuksesta. Semmoinen realistinen satu, ketjutarina, jossa oli varsin hyvät näyttelijäsuoritukset.

    VastaaPoista
  31. Rikuko ei ymmärtänyt, miten geenilöistä kuoriutuu ensin kukonpoika ja sitten rokkikukko?

    Kuitenkin juuri rokkikukot kekkaloivat estraadilla kepit tanassa kuin metsot soitimella ja koppeloiset vaipuvat hurmioon. Likemmäksi geenilöiden ohjaamia pariutumisrituaaleja ei voi julkisesti mennäkään ilman salvamisen uhkaa.

    Rodunjalostuksessa yhdyn rotutohtori Kolehmaisen näkökantaan.

    VastaaPoista
  32. "Rotutohtori" oli niin imarteleva ammattinimike, että menin asiasta tehden Hesarin luokkakoneeseen selvittääkseni lopulta mikä olen miehiäni ja mihin luokkaan yhteiskunnassa kuulun.
    Tulos: Asiantuntija, joka kuuluu eliittiin.
    Kieltämättä olin hiukan tuota epäillytkin, mutta tulos oli niin selvä, että kai tässä on mentävä ostamaan uusi kaljasaavinpeitto, ettei näyttäisi yhtä nuhruiselta kuin eliittikollegani Kemppinen Hesarin kuvassa.
    Einesbaarissa esitän oman käsitykseni Iineksen blogista maailmankaikkeudessa. Lukekaa sieltä, jos eliittiin kuuluvan asiantuntijan lausunto kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tein luokkatestin ja omaksikin ällistyksekseni kuulin olevani eliittiä, joka kulttuurillisesti on asiantuntija.

      Todennäköisesti niissä kysymyksissä painotettiin asioita yksipuolisesti.

      Poista
    2. Kas veikkoset, tein minäkin Helsingin Sanomien luokkatestin, ja olen sen mukaan luokaltani asiantuntija ja kulttuurisesti eliittiä. Eli ilmeisesti sama tulos kuin Kolehmaisella.

      Ja minä kun olen mollannut kulttuurieliittiä! Tuntenut olevani kulttuurisesti maan matonen, mudassa ryömivä lieron rahju. Tjaah, pitäisikö nimetä Einesbaari uudelleen? Ehdotuksia? Kulttuurieliitin kohtauspaikka Cultura Elit?

      Poista
    3. Kulttuurikuppila.

      Teurastamo nro sex - Lukemattomien Kirjojen Lahtauspaikka.

      Ajatusten Kirkastamo - elitius, culturius, spiritus.

      Poista
    4. Kuk-lux-klan - munaa vaiko valoa?

      Poista
    5. Jestas mitä nimiä. Näkee, että on asiantuntijaeliitin kynän päästöjä.

      Kulttuurikuppilasta kyllä on tulevinaan jotakin mieleen, ilmeisesti Kulttuuritalo, mikä lie ollut ja missä, ettei vaan näillä lakeuksilla? Mutta siis pitäisikö kuitenkin olla oikein Culthur-Café tai Культура Кафе nyt kun ollaankin yllättäen kulttuurieliittiä?

      Henkilökohtaisesti pidän tuosta viimeisimmästä vaihtoehdosta, Ajatusten Kirkastamo - elitius, culturius, spiritus.

      Poista
  33. Kyldyyri, kyldyyri, se sana on pynäjyyri. Säskä, Säskä, önkös se höysyssä päskä.

    Helsingin Sanomat on kiitettävästi ottanut johtaakseen ja määrätäkseen yhteiskuntaamme. Oman luokkajaon tekeminen on sAARIKOSKELTA ja kumppaneilta jo aika, sanoisinko, bonzoa (ei saa sekoittaa gonzoon). Vähän kuin horoskoopit: "en minä näihin usko, leikilläni vain, mutta aika hyvin osuu kohdalleen!"

    Kiljusen herrasväki minulle näistä sAARIKOSKEN jälkeläisistä mieleeni tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt Riku, kyllä sinäkin kuitenkin kulttuurieliittiä olet, vaikka miten sätkisit vastaan ja vaikka tykkäätkin Arto Salmisesta, Vonnegutista ja Jaroslav Hašekista ja muista pienen käyhän työmiehen kuvaajista. Täällä ei nyrpistellä nenää, eliitti suvaitsee. Jos annetaankin Einesbaarille nimeksi Pynäjyyri, niin kelpaa sekä herasväelle että punavihreille.

      Poista
    2. Eliittiä tykkään olla. Kemppinenkin nimeää aina eliitiksi ne kotopihan pensaista ottamansa valokuvat.

      Poista
  34. Ei pidä ymmärtää väärin, Kiljusen herrasväen seikkailut ovat lempilukemistani. Kiljuherran jälkeläiset olivat Mökö, Luru, Platta ja Pulla, joista Pulla oli Kiljuherran perheen hauva. Sööön kyldyyriä nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sitten oli se Kiljuherran rouva, ihan kaamea kimittäjä.

      Poista
    2. Luru oli minun kytyni. Mökö minun kissani, sellainen raidallinen, jolle kodista tuli kortteeri, niin hurja herra se oli. Tuli kotiin vain kynsiään nuolemaan ja kermaa latkimaan, ja meni sitten taas.

      Minulla on muuten Kiljuherran toilailuja vanhalla C-kasetilla, ostin muinoin lapselleni viihdykkeeksi. Silloin ei vielä pantu lapsia lattialle videon eteen, vaan sohvalle radion viereen.

      Poista
  35. Kulttuurista kun tuli puhetta, jostain putkahti mieleeni Pentti Saarikoski. Hän kirjoitti sen "tää on koti jonka appiukko osti, niinku muija muistaa joka päivä muistuttaa!" - Tenutteluiltaan PS ei paljoa muuta muistiin jäänyttä ehtinyt kirjoittamaan, mutta minä muistan ikuisesti kuvat hänestä ja Jomppa Siteeraajasta, jotka sammuivat ruotsalaisessa kirjailijakokouksessa kaljakassit käsissään. Penttiå, aitoa vähäosaista ja puliukkoa, minä kunnioitan syvästi, olen siis kulturelli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentti Saarikoskea minäkin kunnioitan ja ihailen kovastikin. Jossain päiväkirjoistaan, ehkä Mia Bernerin aikaisessa - hän kirjoittaa päivänsä vietosta, kun koettaa viettää terveempää elämää, siis ilman kirkkaita. - Ei koskettu viinaan, juotu vain 1½ pulloa punaviiniä. Siis muistin mukaan tuo repliikki, ei ollenkaan sanatarkasti. Mutta siis hän ei laskenut viiniä alkoholiksi, vain kirkkaat.

      Tähän aikaan joka talvi odottaessani helmikuuta muistan Pentti Saarikosken säkeet: lumi katolla on harmaata jo. Lumen harmaus katolla on kevään ensimmäinen pieni merkki, ja usein nämä säkeet toteutuvat jo aivan helmikuun alusssa, kun valo on jo lisääntynyt ja on vähän ankean siniharmaata.

      Poista
    2. Minäpä olen, kuten lienen joskus kertonutkin, tavannut Saarikosken ilmielävävä ja vesiselvänä. (Nimenomaan Pena oli selvä, minulla oli hieman pohjaa.)

      Se oli se vuosi, jolloin Simo kuoli ja Mia nappasi Penan. Olimme Georg Otsilla menossa Tallinnaan ja Pena, kuullessaan naurunremakkaa pöydästämme, asteli sinne ja istui pyysi luvan liittyä seuraan.

      Selvänä hän oli aivan hurmaava persoona, älykäs, kohtelias, huomaavainen, kuuntelevainen, tahdikas, nöyrä, sivistynyt, herkkä. (Myöhemmin illalla kännissä kuin käki, kuin muumio ja pihalla kaikesta, ja Mia äkäinen.)

      Poista
  36. Eliittiin kuuluvana asiantuntijana ehdotan - ei, minä vaadin! - että Einesbaarin nimi muutetaan muotoon "Café de la Paix". Jos ei saatana soikoon siinä ole kulttuuria. niin missä sitten? Kuppila avattiin jo kesäkuussa 1862, siis Aleksis Kiven aikana ja se on siitä asti tarjonnut virvoketta koko maailmalle. Sanotaan, että kun istuu Pariisissa Cafe de la Paixin terassilla ja silmäilee kadulle, näkee koko maailman vaeltavan ohi. Uskon sen, koskapa olen siellä itsekin istunut.
    Veikkaan, että Riku ja Mikiskin ovat salaa tehneet HS:n testin ja huomanneet olevansa kansakunnan kaapin ja seinän välissä eliitin edustajina. Vaatimattomia kun ovat, eivät vaan kehtaa sanoa.
    Nyt siis pikkusormi pystyyn ja joukolla Cafe de la Paixiin absintille ja espressolle. Ja kun ohi kävelee musta mies, me sanomme toisillemme, kuinka me suvaitsemmekaan tuota neekerpoikaa, yhtään emme huutele tai solvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minulle mikään vaikea paikka ole myöntää, että kulttuurieliittiin singahdin. Niinkuin siinä ei olisi tarpeeksi, väittivät lempiharrastuksiksini salibandyn, facebookin ja jotain vielä, oliko golf. Vähempikin vituttaisi.

      Olkoon Teboilin baari. Cafe de la Teboil, lausutaan cäföö de la Tebuää.

      Poista
    2. Niistä testin tarjotuista harrastuksista puuttui kokonaan valokuvaus ja kirjoittaminen tai bloggaus. Miten voi olla, että tarjotaan jotain naamakirjailua ja sisustusta, mutta ei kunnon kirjoittamista? Toisaalta epäilen, että se facebuukkailu ja salibandy lasketaanmiinukseksi, jos eliittiin pyrkii.

      Cafe de la Teboil on aika hyvä. Meidän koulun ranskan opettaja- ja hän totisesti on eliitin eliittiä - tosin sanoi, ettei hän uskalla hakea bensaa Teboilin hanoista, kun ei tiedä, mitä niissä venäläisissä säiliöissä on. Etää en sitten tiedä.

      Tuo Kolehmaisen Paix-versio kuulostaa asialliselta kulttuurieliitille. Pitää sitten varmaan ottaa neekerpojan kirjoittama kirja seuraavaksi ja osoittaa näin, että ei meillä huudella, meillä suvaitaan.

      Poista
    3. Herranen aika, nyt se selvisi. Einesbaari on rasistinen. Siellä on vain valkolaisten kirjoittamia kirjoja! Nyt pitää miettiä, minkälainen korjaussarja on otettava käyttöön, kun baarin kulttuurieliittinen pohjakin on varmistunut.

      Poista
    4. Olisiko otettava ainakin askel oikeaan suuntaan ja luettava & syväluodattava Setä Tuomon tupa?

      Poista
  37. Tuosta luokkakoneesta on esitetty (onneksi on!) jo kritiikkiä Jani Eerolan blogissa. Hyviä huomioita.

    Esimerkiksi se, että naisvaltainen ammatti (kätilö) antaa luokkakoneessa luokan: "leipätyöläinen" ja miesvaltainen ammatti (insinööri) nostaa ihmisen jo "asiantuntijaksi". Kommentoija lisää, että insinööreillä ja kätilöillä on samantasoinen koulutus, mutta ensin mainituilla se on vuoden lyhyempi. Hän kysyy mistä johtuu luokkaero näiden kahden ammattikunnan välillä?

    Jani Eerolan vastaus on mielenkiintoinen: "Ammattien ryhmittelyssä käytetyissä ISCO88- ja niiden yksinkertaistamiseen käytetyissä Eriksonin-Goldthorpen luokissa insinöörit ja kätilöt ovat eri ryhmissä — mielestäni perustellusti, töinä ovat aika eri tyyppisiä. Näillä molemmilla on pohjana olevan matemaattisen mallin mukaan erilaiset todennäköisyydet kuulua eri luokkiin, joita keskimäärin luonnehtivat nyt nuo kuvaukset."

    **

    En tässä epäile teidän asiantuntijuuttanne, aseta sitä kyseenalaiseksi, vaan ihmettelen tuon luokkajakoon liittyvän sukupuolisidonnaisuuden HS:n luokkakoneessa, joka ilmiselvästi joissain ammattiryhmissä nostaa miesvaltaisia ammatteja ja laskee alaspäin naisvaltaisia ammatteja. Paha paha moka!

    http://janierola.net/2014/01/03/miten-yhteiskuntaluokat-luotiin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse otin kyllä koko luokkajutun huumorina, pelkkänä viihteellisenä pläjäyksenä ilman mitään sen suurempaa yhteiskunnallista sisältöä.

      Sitä paitsi Hesarin luokkajako on huono, eikä vastaa todellisuutta. Eiköhän tehdä parempi jako, vaikka näin:

      Porhot
      Nilkit
      Tavikset
      Urputtajat
      Mamut
      Säälittävät

      Poista
    2. Vitsihän se on, Hilu, sillä kysymyksissä oli puutteita. Yksi kohta mm. kysyi, että oletko a) työssä vai b) työtön. Tämä sulki kättelyssä eläkeläiset ja opiskelijat pois. Muutakin kritiikkiä voisi esittää. mm. harrastukset olivat varsin kliseiset ja lista hyvin puutteellinen. Yleisilme on, että testi nojaa ja tekee päätelmiä stereotypioiden pohjalta.

      Huumorillahan tässä on menty, vieläpä tasolla "neekerpoika kähäräpää". Kaiholla muistelen kuitenkin tummia rytmipoikia, jotka hymyssä suin mainostivat Halvan maukasta lakritsaa. Mainostaahan valkotukkainen Elovena-neitokin maitoa ja valkotukkainen kähäräpääpoika Koskenlaskija-juustoa. Mikä ero? Tämä oli aikaa ennen kukkahattutätejä, jotka tulivat ja alkoivat Suvaita ja kieltää kaiken erottelun vähän niin kuin Joukko Huolestuneita Kansalaisia, jotka yrittivät kieltää vammaispilkan Sisko ja sen veli -sarjassa, vammaisten suureksi harmiksi. He kun tahtoivat olla tavallisia ihmisiä, joita saa pilkata siinä kuin terveitäkin.

      Poista
    3. Tapsan jako on hyvä, mutta minusta luokkia on ennemmän, ainakin nämä:

      Eelopit
      Ökyrikkaat
      Sikarikkaat
      Lahtarit
      Suomenruotsalaiset
      Kiipijät ja muut akateemiset
      Ylempi keskijohto
      Alempi keskijohto
      Duunarit
      Naisväki, koulutettu
      Naisväki, vähänkoulutettu
      Syrjäytyneet
      Päähänpotkitut
      Maahanmuuttajat
      Romaniankerjäläiset

      Poista
    4. Oikea lista on oikeasti tällainen, tämä on loppuun asti harkittu lista enkä tingi siitä lainkaan

      Naiset
      Naiset
      Naiset
      Insinöörit
      Miehet
      Miehet
      Assan vessan kassa

      Poista
    5. No juu, tämähän vain kertoo totuuden tyttöjen paremmasta lukupäästä ja sosiaalisuudesta.

      Vaan lapsilla on mutkaton tapa jakaa ihmiset luokkiin, kriteeritkin ovat selvät. Lapsuusystäväni Mallu jakoi luokkalaiset ylhäisiin ja alhaisiin niin että napsahti. - Me ollaan ylhäisiä, mutta Hannele on alhainen, koska sillä on maha pystyssä. Koskiset on alhaisia, koska ne on köyhiä ja Pirkko on ylhäinen, koska se on kiva. Pojat on alhaisia paitsi Sakari. Nykyään Mallu on kasvatusalan tohtori, että kyllä se tiesi.

      Poista
    6. Rikun lista on täydellinen, mutta vaatii tulkintaa elikäs näin se menee prikulleen:

      Lesbot
      Leidit
      Rouvat
      Tädit
      Akat
      Naiset
      Tytöt
      Vanhatpiiat
      Ämmät
      Homomiehet
      Vihreät miehet
      Gigolot
      Muslimit
      Diplomi-insinöörit
      Insinöörit
      Äijät
      Pojat
      Maalaisukot
      Peräkammarin pojat
      Persut

      PS. Assan vessan kassa oli Rikun sisäpiirivitsi, sillä siellähän istuvat Mikis ja Kolehmainen shakkia pelaamassa.

      Poista
  38. Mihinkä ryhymään kuuluvat paimenet? En tarkoita kirkon Paimenia vaan nuita lampaiden nussijoita.

    VastaaPoista
  39. Paimenet ovat katoavaa kansanperinnettä eli Iltalypsäjiä joten en pannut heille omaa ryhmää. Tähän ryhmään voi liittää muitakin maatalouden reliktejä, kuten emännät ja kotiapulaiset, karjakot, emolehmä- ja sonnimullikkatukien nostajat, minkintarhaajat ja mitä näitä nyt on. Ja Iltalypsäjät voisi olla tuossa koulutetun naisväen yläpuolella, duunareitten alapuolella.

    VastaaPoista
  40. Jotain kymmenen vuotta sitten lehdissä oli lista ammateista hienoimmasta huonoimpaan. Kärkipäässä oli lentäjiä, kirurgeja, huippu-urheilijoita ja muita, mutta koko listan viimeinen hännänhuippu oli - paimen. Heitä siis oli vielä olemassa kymmenen vuotta siten, vaikka moni ei ole sellaista tainnut nähdä.
    Tapsan lista oli validi vielä viime kesäkuun tietämillä, mutta sen jälkeen on tapahtunut joitakin muutoksia. Käypä lukemassa Einesbaarissa kommenttini, niin huomaat, mitä tarkoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla ei ole kauheasti lahjakkuutta Paimeneksi, mutta se mitä Einesbaarissa kirjoitit on täyttä paskapuhetta.

      Poista
    2. Anonyymi, varokaamme tuommoisia heittoja! Minä ainakin jään ymmälleni, kun et osoita asiaa tarkemmin ja asiallisesti. Sitä vartenhan keskustelut ovat - ei erimielisyys ole riitaa, vaan ihan hedelmällinen lähtötila.

      Poista
  41. Lyhyestä virsi kaunis:

    Me
    Te
    He
    Nämä
    Nuo
    Se

    ja sit tietenkin:sinä, minä ja hän.

    (tällä listalla pärjää, pitkälti ja kauan, koska kaikki olemisemme perustuu kielioppiin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, Hilu, pronominijako on yhtä erotteleva tai osoitteleva kuin muutkin listat. Me - te, siinä se raja on.

      Nuo iloittelut yllä mielestäni koettavat juuri osoittaa luokkiinjakamisen absurdiuden.

      Poista
  42. Eipä tuolla Einesbaarissakaan pilttuussa pysytä. Siellä on siirrytty Kivestä ja veljeksistä jo Suomen työttömyyteen ja vanhoihin yksinäisiin naisiin, joita on Suomessa enemmän kuin nuoria syrjäytyneitä miehiä.

    VastaaPoista
  43. Ja nyt ne alkoivat jo runkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minuun viittaat, Anonyymi, minä en alkanut tuota vanhoja yksinäisiä naisia -aiheita, vaan joku muu.

      Poista
  44. Tarkoitit tietysti: "Alkoivat runkata."

    VastaaPoista
  45. Anonyymi ja toinen Anonyymi, edellisen äiti: Turpa kiinni!

    VastaaPoista