24.8.2015

Kaari Utrio - Islamin häpeä!

Kaari Utrion ansiokas kirjoitus 15 vuoden takaa.

Kuullessani sanat Afganistan tai Taliban tai Saudi-Arabia tai Kuwait lähetän kiitolliset terveiset eurooppalaisille esi-isilleni, jotka jaksoivat vuosisatoja puolustautua islamin ekspansiota vastaan. Kiitos heille kaikille El Cidistä Jan Sobieskiin. Kiitos ristiretkiläisille, jotka viivyttivät tulvaa sata vuotta. Eurooppalaisten naisten tulisi siunata itäisen Euroopan kansoja, jotka taistelivat urheasti islamia vastaan samaan aikaan kun länsieurooppalaiset kahakoivat keskenään tai hölmöinä katsoivat vierestä.


Eurooppa kesti lähes tuhat vuotta islamin hyökkäystä sekä Gibraltarin salmen että Bosporin salmen yli. Kauheat ongelmat jäivät sittenkin, kun vaara oli torjuttu 1600-luvulla; niitä jälkiä korjaillaan Balkanilla. Mutta huntua meidän ei tarvitse käyttää! Voimme opiskella, ansaita oman leipämme, äänestää ja ajaa autoa. Aviomies ei voi naida kolmea muuta vaimoa eikä heittää heitä ulos parilla lauseella. Emme ole holhouksen alaisia: päätämme omien rahojen käytöstä, olemme oikeustoimikelpoisia.


Nykyään on sopimatonta mainita ääneen islamin kielteisiä puolia. Länsimaisen suvaitsevaisuuden nimissä meidän pitäisi ummistaa silmämme toisten kulttuurien viheliäisiltä puolilta. Omaa kyllä saa haukkua. Kieltäydyn sellaisesta tekopyhyydestä. En ole lainkaan suvaitsevainen silloin, kun naisia sorretaan uskonnon nimissä. Minkä olen saonut kristinuskon tavasta kohdella naisia sanon myös islamin tavasta.


Eurooppalaisilla naisilla on ollut käsittämätön onni. Länsieurooppalainen kulttuuri johti renessanssiin ja valistukseen: näistiä vaiheista on moderni eurooppalaisuus peräisin. Islamin maailma ei – kuten ei myöskään venäläinen – kokenut kumpaakaan, ja se tuntuu.


Onnetonta Afganistania hallitsee hurmahenkinen Taliban-liike. Liike on löytänyt helpon tavan päästä paratiisiin: naisia sortamalla. Jos naisilla on sattunut olemaan joitakin oikeuksia, otetaan nekin pois. Kielletään ansaitseminen, koulutus ja terveydenhoito. Sillä tavalla naiset pysyvät niin sairaina ja heikkoina, etteivät jaksa edes huutaa.


Karkotetaan avustusjärjestöt, varastetaan avustuspaketit omaan käyttöön. Jos naiset eivät tottele, hakataan lisää. Kaikki tämä Koraanin nimessä.


Islamilaisessa maailmassa on toki oppineita, jotka ilmoittavat, että Talibanin menettely ei ole Koraanin mukaista. Mutta onko kuultu ja nähty suurta islamilaista vastarintaliikettä, joka puuttuisi Talibanin menettelyyn? Ovatko rahavirrat ehtyneet? Ovatko muftit ja madrasat kautta maailman julistaneet Talibanin boikottiin?


Miksi pata soimaisi kattilaa? Pakistanissa lähes kaikkia naisia pahoinpidellään kotona, eikä raakalaisuus sinne rajoitu. Mullahit vainoavat naisten avustusjärjestöjä. Saudeissa ei nainen saa ajaa autoa vain yhden naurettavuuden mainitakseni. Eikä moskeijassa rukoilla rinnakkain: edes Jumalan edessä nainen ja mies eivät ole tasavertaisia.


Naisten sorto ja halveksunta kuuluu olennaisena piirteenä islamilaiseen maailmaan. Jos siitä haluttaisiin päästä irti, koko kulttuurin pitäisi muuttua yhtä paljon kuin länsimainen kulttuuri on muuttunut tuhannen vuoden aikana. Mutta ei siitä haluta irti. Sortokulttuuri palvelee islamilaisen miehen etua.


Islamin puolustajat korostavat naisen turvattua asemaa perheessä. Perheturva on silkkaa valhetta, kun isä hakkaa tyttärensä tai veli murhaa sisarensa sen vuoksi, että tällä on rakastaja. Tätä barbariaa kutsutaan “kunniamurhaksi” ja sivistyneimmissä islamilaisissa maissa, kuten Jordaniassa, siitä saattaa saada parin kuukauden vankeustuomion, muualla ei mitään. Veli oikein odottaa sisaren hairahdusta, sillä naisparan tappajasta tulee sankari.


Sellaista oli Euroopassakin tuhat vuotta sitten. Mutta onneksi ei ole enää.


Viiden vuoden kuluttua vietämme Suomen naisten äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden satavuotisjuhlaa. Terveisiä vain Kuwaitiin, jossa naisten äänioikeus juuri kiellettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti