17.9.2015

Ketunhäntä kainalossa?


Viestinnän ammattilaiset ja politiikan asiantuntijat ovat kiirehtineet arvioimaan pääministeri Sipilän puhetta tuoreeltaan.

Mikäs siinä. Odotetunlaisia arvioita kuivasta mutta selkeästä insinööriviestinnästä sieltä on tullutkin. Vaan miksi insinöörismies ei puhuisi kuin insinööri? Ei kai se nyt mikään pointti ole. Lisäksi kenet tahansa suomalaisen poliitikon saa kiinni puheviestinnän  koko virhekirjosta, jos niin haluaa. Itse voisin luetella samantien, mitkä heikkoudet kiusasivat oppositiopoliitikkojen puheviestintää, kun heitä haastateltiin puheen päätteeksi. Ville Niinistö ja Antti Lindtman puhuivat kuin Meksikon pikajuna ja meinasivat etukenossaan tulla housuistaan ulos.

Itse olisin vähintään säikähtänyt, jos Sipilä olisi puhunut ilmeikkäästi kuin Marthin Luther King tai amerikkalainen Hyde Park -puhuja, intoa, nyrkinheristystä ja harkittuja taukoja ja painotuksia käyttäen. Ketunhäntäkö sillä on kainalossa?

Luulen, että tämä puhe upposi perisuomalaiseen mielenmaisemaan, jos sinne nyt jokin yleensä uppoaa.  Puhuja oli enimmäkseen oma hieman monotoninen itsensä, luojan kiitos. Vierassanat - harvat - putkahtivat automaattisesti kera suomalaisen selityksen, siitä erityiskiitos. Poliittista jargonia ja käsitteellisiä lause- ja sanarakenteita vältettiin, vähäistäkään kuulijaa ei pyritty hämäämään ainakaan kielen keinoin. Väljä rakenne oli puhutun viestinnän omainen, jossa asioihin jopa palataan.

Hyvin erikoista oli, että pääministerin puhe tuomittiin etukäteen mediassa varsin korkeiltakin paikoilta. Lehtien politiikan toimituksen esimiehet kirjoittivat asiasta kolumneissaan kuin yhteisestä sopimuksesta. Eniten tunnuttiin paheksuttavan sitä seikkaa, että toimittajia ja opposiotiota ei päästetä tilaisuuteen mukaan tenttaamaan puhujaa. Luojan kiitos, ettei päästetty! Ei puheesta ole ketään tapana tentata viestinnän lakienkaan mukaan. Puhe on puhe ja sen itsenäisyyttä kunnioitettakoon. Oppositiolla ja toimittajilla on ollut vapaus  kertoa näkemyksiään mediassa tätä ennen ja kyllä ne sen ovatkin tehneet. Lisäksi Yle oli järjestänyt keskustelutilaisuuden oppositiolle studioon puheen jälkeen.

Lehdet ovat sitä paitsi itse asettaneet useisiin omiin uutisjuttuihinsa sensuurin ja  kommentointikiellon, ja nyt vaadittiin lehdistölle itselleen vapaata keskustelumahdollisuutta puhetilaisuudessa. Puhetta seuraava tenttaus olisi ollut katsojalle lähinnä piinaava. Yksi puhuja altavastaajana ja kymmeniä toimittajia hyökkäämässä päälle.

Minusta tuntuu, että lukuisilla arvioijilla on ketunhäntä kainalossa. Puhe on helppo lytätä, jos on nykyisen eduskunnan ja hallituksen kokoonpanoa vastaan, kuten näinä aikoina tavataan olla. Kaikesta löytää huonoja kohtia, kun niitä tikulla etsii.

205 kommenttia:

  1. Taattua Iinestä ilman ketunhäntiä kainalossa, tykkäsin koko rahalla (taas kerran)! Sipilässä on jotakin samaa jämeryyttä kuin Kekkosessa ja tuo oli taktisesti hyvä veto, että hän astui kansan keskelle ja kertoi koruttomasti faktat. Minuun tämmönen uppoaa, vaikka välillä kritisoinkin kolmen ässän koplaa tai pikemmin sitä, mitä he edustavat.

    Meiltä (tarkoittaa kansaa) on puuttunut jo pitkään me-henki, joka auttoi aikoinaan nykyistä paljon vaikeimpina aikoina koko Suomen uuteen nousuun. Kansa tyytyi mukisematta esimerkiksi kuponkiostoihin, mikä tarkoitti rajua elintarvikesäännöstelua, luovuttamaan omaisuuttaan jne ja rahakin leikattiin. Tosin kyseessä oli poikkeustila, mutta sehän jatkui pitkään senkin jälkeenkin. Uhraukset olivat mittavia. Kaikki joutuivat silloin luopumaan omaisuudestaan, eikä kyse ollut todellakaan saavutetuista eduista, niitä kun ei siihen aikaan juuri ollut.

    TOISAALTA minkä työmies silloin hankki, sen hän sai myös pitää, Työnteko, ahkeruus ja yrittäjyys kannattivat, toisin kuin nyt. Vaikeudet kulmioituvat loppuviimein nykyään siihen, ettei pienyrittäjyys (eikä keskisuurikaan) enää kannata, koska verottaja vie kaiken ja suuret yrityksethän on myyty jo muille maille vierahille. Niissä riskinotto ja rohkeus olisi ehkä kannattanut ja nostanut elintärkeää bruttokansantuottoa ja auttanut näin hillitsemään myös työttömyyttä, mutta kuten tiedämme vellihousut ja bisnesmiehet käärivät potit omaan taskuun ja tähänhän heillä tietysti oli oikeus. Mutta tämä on aiheuttanut lumipalloefektin, jota vaikea pysäyttää, sillä mukana on seurannut yritys toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhoan ja pidän epäasiallisena kommentteja, jotka ovat pitempiä kuin itse postaus, mutta mopo karkasi nyt käsistä, pahoittelen:(

      Poista
    2. Mustis, minä en koskaan ole ollut kepulainen, enkä perussuomalainen, en liioin kokoomuslainen. Silti löydän itseni tukemasta tämän nykyisen hallituksen yrittämistä, vaikka en pidä kaikista leikkauksista ja voisin itse keksiä mielestäni järkevämpiä säästökohteita.

      Tuntuu siltä, että muut puolueet ja ay-järjestöt vain repivät ja koettavat kynsin hampain roikkua menetetyn vallan kahvassa kiinni - Liisu puhui tuolla edellisessä keskustelussa tästä vallanhalusta. Täällä on viisaita naisia.

      Eniten kummastuttaa se, että kaikilla nykyisillä räksyttäjillä on ollut tilaisuutensa nostaa Suomi suosta, mutta eväkään ei ole värähtänyt mihinkään yritykseen. Nyt kun valta menetettiin äänestäjien tahdosta, alkoi haukunta.

      Poista
    3. Veikkaan seuraavaa. Tapahtuvaksi "jämerän" hallituksen taloutta supistavan politiikan seurauksena: 1. työttömyys kasvaa edelleen, aivan uusiin huippulukemiin 2. kotimainen ostovoima heikentyy edelleen josta seuraa 3. yritystoiminnan jähmettyminen, konkurssit 4. verotulojen väheneminen 5. omaisuuden, kuten asuntojen arvon putoaminen 6.entistä syvempi talouden taantuma.

      Poista
    4. Vaan osaatkos laskea, mitkä ovat säästöt aiotuista leikkauksista? Kun työnantajien kulut joiltain osin pienenevät, voidaan palkata lisää työvoimaa, jolloin tuotto kasvaa. Tuotosta koituu valtionkin pussiin jotain, kaikki ei mene sikarikkaan yrittäjän golfvälineisiin tai veroparatiiseihin...

      Et muutenkaan laske mitään sen varaan, että kun valtion rahaa säästyy, sitä voidaan ohjata kiertoon ja kasvuun.

      Poista
    5. Mustis ja Iines ovat mielestäni pitäneet hyvän puheenvuoron. Maltillisen ja järkevän. Komppaan heitä.

      Poista
  2. Lyhyen ajan sisällä toinen hyvä "poliittinen" kirjoitus sinulta Iines. Hyvä!

    Hallitus tarvitsee nyt tukea ja apua kansalaisilta sekä erikoisesti pitkää pinnaa kun karmean taloustilanteen päälle tunkee Eurooppaa mullistava kansainvaellus josta ei tiedä mihin kaikkeen se johtaa. On tietysti kulunut fraasi tuo että yksimielisyyttä tarvitaan mutta näin tiettyyn pisteeseen asti todella on. On pakko ymmärtää että hallitus väistämättä tulee tekemään asioiden paljouksia hoitaessaan myös virheitä. Niitä kyllä korjataan sikäli kuin keritään mutta aikaa se usein vie. Suora huuto on siinä vihoviimeinen keino.
    Tämän kun media ymmärtäisi vaan kuinka käynee? hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hh. Yhteen hiileen puhaltamista tässä tarvitaan, samassa veneessä kun ollaan - jatkaakseni näitä tuttuja kielikuvia. Tuntuu siltä, että moni ei näe oman kakkupalansa taakse.

      Tuossa Anonyymin alemmassa kommentissa on minulle entuudestaan tuttu linkki Suomen velan tilanteesta reaaliajassa. Aika karmeaa katsottavaa.

      Poista
    2. Iines, koko julkinen velka v.2014 lopussa oli n.121mrd €. Tässä siis mukana kuntien velat. hh

      Poista
    3. Eli vielä enemmän kuin tuosta Velkakellosta äkkipäätä ymmärtää. Tämäkään ei havahduta kansalaisia.

      Nykyinen parku siitä, että ns. rikkaat eivät osallistu "talkoisiin", on jonkinasteista tietämättömyyttä osoittavaa. Ns. rikkailla tuntuu veroprogressio vähän toiseen malliin kuin vähemmän ansaitsevilla. Ja niitä sikarikkaita Suomessa on minimaalisen vähän. Silti niitten maksamia hirmuveroja on kyllä siellä hyvinvointirahakasan alimmaisena oleva levein kertymä.

      Poista
    4. …ja sitten vielä yksityisten ja yhtiöiden velat, joten … hh

      Poista
    5. Ette taida ymmärtää, että nykyinen taloussysteemi ja talouspolitiikkaa ja rahatalous perustuu velkoihin. Valtiot ovat aina ja kokoajan ja jatkuvasti velkaa jonnekinpäin.

      Jos kansantalouden velat kadotetaan, häviävät myös rahat. Ikuisiksi ajoiksi. Kotitalouden velat ovat aivan eri asia. Menot jossain talouden sektorilla kansantaloudessa ovat tuloa toisaalla.


      Poista
    6. Anonyymi "hh" ei ota huomioon, että Suomessa niin kunnat kuin valtiokin on omistaja, niillä on omaisuutta enemmän kuin velkoja. Tämä on fakta.

      Poista
    7. Ymmärretään toki. Onhan velka jossain määrin yksityistalouttakin hyödyttävä, mm. veroprosentti laskee.

      Valtionvelassa korko kuitenkin kasvaa koko ajan, ellei velkoja lyhennetä. Tämän tajuaa mökin mummukin. 

      Jos ylivelkaisella maalla on lisäksi muita vaikeuksia, kuten massatyöttömyyttä, on tilanne kuitenkin uhkaava. Nyt jo on nähty, että useiden vuosien aikana on menty alaspäin. Terveydenhuoltoa on supistettu, maalla lääkäriin ei enää pääse klo 16 jälkeen ollenkaan, koulua käydään parakeissa ilman opetusvälineitä, vanhuksia jätetään hoidotta jne. 

      Kun peruspalvelutkin kitkuttelevat ja tiet rapistuvat alta kuin muinaisessa Virossa, näkee sokea Reettakin, että suossa ollaan.

      Poista
    8. Tällä hetkellä Suomi saa nollakorolla velkaa.

      Poista
    9. Entäs velalle jatkossa koituvat korot? Korko koron päälle. Mitään rahaa ei saa ilmaiseksi eikä omakseen.Ilmaisia lounaita ei ole.

      Poista
    10. Kyllä vain, Suomi saa nollakorolla lainaa. Ei kyse ole ilmaisista lounaista.

      Hölmöläishallitus haluaa taittaa velan kasvun (joka ei ole BKT:n verrattuna hälyttävän suuri) pienentämällä palkkoja, haluamalla poistaa palkkojen yleissitovuuden ja leikkaamalla julkisia palveluja yms yms yms.

      Nämä vaatimukset eivät ole uusia vaan ikivanhoja. Niitä on ehdotettu tiettyjen poliittisten voimien taholta aina. Kepu ehdotti 1990-luvulla jo työreformia jota he nyt toteuttavat kun ovat taas vallankahvassa. He ovat kaivaneet naftaliinista yli 20 vuotta vanhan ideansa. Se ei enää sovi 2015 luvun Suomeen.

      Poista
    11. Mutta eikö ole hullua ottaa lisää lainaa, kun työttömyysprosentti on ennätysmäinen eikä taloyskasvu ole riittävää? Normaalioloissa lainanotto voi kannattaa.

      Poista
    12. Kyllä sitä lainaa kuule otetaan. Myös tämä hallitus ottaa, ja paljon ottaakin. Aivan eriasia on sitten mihin se ne lainarahat laittaa.

      Poista
    13. Toki ottaa, tiedän kyllä, mutta ei holtittomasti. Kenties uutta lainaa tarvitaan investointeihin, rakentamiseen, ei yksin jakamiseen. Ei maa voi rikastua tai edes pärjätä pelkällä rahanjaolla, pitää myös rakentaa, sijoittaa tulevaan. Verojakaan ei voi nostaa, sillä kokonaisveroaste on jo nyt maailman korkeimpia. Kansalaisen selkä ei taivu enempää.

      Poista
    14. Anonyymi on tietenkin oikeassa siinä, ettei velka sinänsä ole mikään paha asia valtiolle tai yritykselle.

      Kyse on siitä, mihin tarkoitukseen se velka otetaan. Anonyymi voisi vaikka kertoa, mikä meni vikaan velaonotossa Kreikassa?

      Ja samalla senkin, miten voimme välttyä Kreikan kohtalolta.

      Poista
    15. Sen verran stressaava viikko takana että luettuani näitä mielipiteitänne minä vaan komppailen. Tässä vaiheessa komppaan Mustiksen ja Iineksen lisäksi Anonyymi -hh:ta ja Tapsaa. Mielestäni he ovat säilyneet tervejärkisinä tässä viime aikojen hullussa ja järjettömässä hurlumheissa, jota pakolaistulva vielä lisää. Kaiken kaikkiaan nykytilanne alkaa tuntua painajaisunelta. Mutta kyllä Suomi selviää. Saatte nähdä (= ripaus positiivisuutta)!

      Poista
  3. http://velkakello.fi/

    Mieti Iines , voiko pieni valtio kestää tuommoita velkaa ?
    Kun korot nousevat ,sitten ollaan nahkurin orsilla kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä anonyymi, olen tuota ennenkin kauhuissani katsellut.

      Olen joutessani miettinyt kolmikantaa ja yleissitovuuttakin. En osaa sanoa niistä mitään viisasta, mutta ne tuntuvat pyhiltä lehmiltä, joihin ei voi kajota tai kaikkialla pannaan peput penkkiin ja istutaan porukalla.

      Eikö demokratia tarkoita kuitenkin sitä, että äänestäjät antavat päätösvallan eduskunnalle ja hallitukselle, joka tekee päätökset, eivät työmarkkinajärjestöille ja ay-liikkeelle? Vai lieneekö kolmikanta kuitenkin todellista demokratiaa? Myönnän tietämättömyyteni.

      Poista
    2. Saatavakello se raksuttaa:
      ketoharju.info/saatavakello/

      Poista
    3. Eikä Ketoharjalla agendaa ole?

      Poista
    4. Siinä vaiheessa, kun velat alkavat muuttua saataviksi, kannattaa laittaa korkki kiinni.

      Poista
  4. Sitäkin olen tässä joutessani miettinyt, että taitaa ollakin oikea onnenpotku, että leikkaukset osuvat pienipalkkaisiin naisiin ja köyhiin.

    Luulisi nimittäin, että nyt viimeistään kansan silmät avautuvat sille, kuka näitä naisia viime kädessä jymäyttää. Onhan niin, että monet vähemmän koulutetut duunarismiehet tienaavat kaksin verroin enemmän voimakkaitten liittojensa vuoksi.Ja vain niitten.

    Kysymys kuuluukin: miksi naisten ay-järjestöt eivät ole tehneet samaa kuin miesten liitot. Vai meneekö se kuitenkin niin, että nuo miesten ay-liitot ovat tehneet jotakin sellaista, joka ei ole lain ja yleisen järjestyksen mukaista? Naisethan ovat tunnetusti lainkuuliaisia. Onhan nyt jumalavita sairaanhoitajan työ vastuullisempaa, vaikeampaa, haastavampaa ja enemmän koulutusta vaativaa kuin paperimiehen työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen vihainen Florence Nightingalelle siitä, että hän oli niin hyvä. Tuosta laupeudentyöstä on piirtynyt sairaanhoitajan naisellisen uhrautuva kuva yleiseen tajuntaan.

      Oikeastaan odotan jo brittiläistä Psychobitches-sarjaa suomalaiseenkin televisioon, ja etenkin sen Äiti Teresa-jaksoa.

      Poista
    2. Koska naiset halutaan nyt kotiin, niin tehkäämme niin. Lopetetaan työssä käynti kokonaan. Onhan niitä kotihommia, ne eivät tekemällä lopu. Miehille ei anneta, edes sitä yhtä enää. Katsotaan sitten kuinka kauan konservatiiviukkelit kestävät naisten totaalikieltäytymistä ja lakkoa.

      Poista
    3. Korjaan sen verran, että olihan Psychobitches Suomen televisiossa jo aiemminkin, ja nyt se alkaa 22.9. TV2:lta klo 20.30.

      Anonyymi, tuo sunnuntai- ja yötyökorvausten leikkaaminen koskee kyllä myös miehiä, esimerkiksi poliiseja ja palomiehiä. Että ehkä poliisimiehet jätetään sen naimalakon ulkopuolelle, jotta jaksavat ottaa rosvoja kiinni. Ja ne palomiehet.

      Poista
    4. Poliisit ja palomiehet voidaan hyvin jättää. :)

      Poista
  5. Sipilä puhui hyvin ja asiaa. Sen jälkeen muut puhuivat puuta heinää.

    Sipilän pääsanoma oli tämä: koska poliittiset ja ay-päättäjät eivät taipuneet minkäänlaisiin mitättömiinkään kulujen vähennyksiin, tuloksena on tyly leikkaus.

    Sipilä myös kertoi millaiset kutistukset olisivat riittäneet: esimerkiksi 20 min lisää työaikaa. Ei taida kuullostaa kovin kauhealta, etenkin kun vertaa pakolaisten oloihin?

    Mutta ei - kai muistatte millainen älämölö siitä syntyi? Ihminen on itsekäs paskiainen.

    PS. Perjantain mielenosoituksesta tulee mieleen Kreikan mielenosoitukset, jossa tyhmä kansa vastusti ja solvasi raivokkaasti meitä muita EU-maita, kun me emme meinanneet lahjoittaa heille sataa miljardia ilman ehtoja.

    Sanoin aiemminkin, että suomalaisten kriisitietoisuus on nolla. Sipilä yritti sanoa samaa eilen televisiossa ja tarkoitti myös päättäjiä. Eniten vanhana demarina ihmettelen heidän puheitaan. Ne ovat niin typeriä, ettei niitä ilman myötähäpeää kuuntele.









    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Vanhana demarina kuuntelet mielläsi uusien persujen vanhoja puheita.

      Poista
    2. En tiedä missä maassa Tapsa on elänyt, mutta Suomessa on mielenosoituksilla ja kansalaislikkeillä ollut erittäin suuri merkitys mm yhtäläisten ja yleisen koulujärjestelmän syntyyn (peruskoulu ja muu koulutus) ja maksuttoman kirjaston sekä terveyspalvelujen syntyyn sekä moniin muihin hyvinvointivaltion liittyviin asioihin.

      Ei ole tyhmyyttä puolustaa sitä. Tyhmyyttä, ja oikein suurta tyhmyyttä on antaa niiden poliittisten voimien (jotka ovat koko ajan vastustaneet sitä) tuhota se minkä on monien sukupolvien aikana saatu rakennetuksi.

      Jos kolmijalkaisesta tuolista kaksi jalkaa on huonoja ja ne pitäisi korjata. Niin ei kai kukaan ole niin hölmö, että rikkoo sen ainoan jalan joka vielä pitää tuolia pystyssä. Sipilän hallitus tekee juuri niin.

      Poista
    3. Miksi näissä leikkausten vastustamisissa aina maalaillaan seinälle koko hyvinvointiyhteiskunnan dramaattinen romahdus?

      Sen sijaan jokainen voi mennä itseensä ja miettiä, mitä kaikkea yhteiskunnan antia pitää itsestäänselvänä etuutena, josta ei muka voi tinkiä. Minulla on paljon kohteita, joista voisin maksaa hieman lisää, jos niillä voitaisiin taata tai lisätä palveluja, esimerkiksi terveyskeskuksissa, vanhustenhoidossa ja vaikka alkoholistien terveystyössä.

      Poista
    4. Miksi ihmeessä hyvinvointivaltiosta pitäisi tinkiä? Sehän on ylivoimaisesti paras yhteiskuntamuoto. Se pitää palauttaa.

      Hyvinvointiyhteiskunta ei riitä, siitä on vain pieni askel hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Ja sitten eletään kuin 1900-luvun alussa. Sellaisenko yhteiskunnan todella haluamme?

      Poista
    5. Ehkä raamit ovat nyt hieman toisenlaiset kuin 1900-luvulla.

      Kannattaa jatkossa mieluummin verrata Amerikan mantereelle, jossa nauretaan meidän leikkauksillemme. Siellähän ihminen joutuu pärjäämään omillaan.

      Poista
    6. Suomessa ja Ruotsissa minä olen elänyt, Anonyymi, jonka kirjoitus osoittaa, ettei hän edes ymmärrä mistä tässä on kyse, niin kaukaa hän vertauksensa vetäisi.

      Omia saavutettuja ja osin jopa kohtuuttomia etujaan he siellä puolustavat, eivät yhteiskunnan etua.

      Eikä ymmärrä asiaa toinenkaan (sama?) Anonyymi, joka esittää lapsellisen kysymyksen "miksi hyvinvointivaltiosta pitäisi tinkiä"?

      Siksi, etteivät yhteiskunnan varat riitä sen ylläpitoon. On vaikea keskustella ihmisten kanssa, jotka elävät pumpulissa ja pilvilinnoissa.

      Haluan sellaisen oikeudenmukaisen yhteiskunnan, johon meillä on varaa. Ilmaisia lounaita ei ole, eikä ole ilmaisia etuja ja palvelujaan. Joku ne maksaa.

      Puolustan sananvapautta ja oikeutta mielenosoituksiin viimeiseen asti, mutta tämä Perjantain Pimpsahdus on mielenosoituksen irvikuva.

      Sampalle sanoisin, että puhuisit asiasta, etkä pilkkaisi ihmistä.

      Poista
    7. Minäkin sain vahvan vaikutelman omien etujen puolesta kirkumisesta, anteeksi nyt vaan kaikki asialle vihkiytyneet. Ei siinä mitään ideologiaa ollut. Ehkä juuri siksi tunsinkin kaiken aikaa katsoessani ihmisiä ruudusta myötähäpeää.

      Kaikki oli niin falskia ja irvokasta, kuin teeskentelyä, kuin huonosti näyteltyä puskateatteria. Puhujat eivät sanoneet mitään uutta, vaan mitä kliseisimpiä fraaseja. Ja naisvaltainen yleisö vikisi hulluna miesten puhuessa. Tuntui, että vaikka se mies siellä edessä olisi sanonut mitä, naiset olisivat kirkuneet ihastuksesta sillekin.

      Tämä on oma kokemukseni, en väitä että olen oikeassa. Joku muu koki ehkä toisella tavalla.

      Poista
    8. Tähän väliin kolmas komppaaminen: Tapsan puheenvuoro Sipilästä on hyvä, selväjärkinen ja oikea.

      Ja Iineksen kokemus ja ajatukset torikokouksesta ovat samoja kuin minulla. Oli surullista katsoa sitä väkijoukkoa, joka hihkui kuin hurmoksessa, ja välillä buuasi. Joukkohysterialta se vaikutti.

      Poista
  6. Minä laitan pienen kevennyksen, kun vasta nyt pääministerin puhetta kuuntelin. Tässä sen huipennus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita odotettuja imitaatioita nyt siellä tarjolla.

      Ville Niinistön ja Antti Lindtmanin puhetyyliksi valitsisin pikkuoravien äänimaailman. Tai, noh, eivät he sitä tarvitse, se käy heiltä luonnostaan..

      Poista
    2. Minä elävästi muistan, kun Soini ennen vaaleja lupasi:
      Kansalaiset, jos valtaan pääsen, rahan lapioiminen Kreikkaan loppuu heti! - Me lähetämme rahat erikoistavarajunilla, tarvittaessa ne kulkevat yötä päivää. Eläkeläiset joutavat mäkeen, heidän asumistukensa on naurettava jäänne entisestä. Lisäksi meidän valtakaudellamme tänne saattaa tulla jopa satojatuhansia maahanmuuttajia, eihän ne ihan huonoon maahaan tulisikaan, heh, heh. Tähän eivät ne kaikkien aikojen huonoimmat edeltävät hallitukset pystyneet! - Jaa, jäikös minulta jotain sanomatta. - Ai niin, palkanmaksu voi sitten olla tulevaisuudessa hieman harvanlaista.

      Tommosia äänestivät!

      Poista
    3. Jaa jaa, mutta eihän se persupuolue yksin ole ajamassa maatamme turmioon ja hyvinvoinnin romahdukseen. Kai niillä muillakin hallituspuolueilla on vähän sanomista vai?

      Voi voi, nyt tarvittaisiin Rinnettä, Arhinmäkeä ja Vee Niinistöä. Mitenkähän ne sinne hallitukseen pääsisivät?

      Poista
    4. Ääripopulistien perustavaa laatua oleva ongelma on siinä, että surutta viljelevät lupauksia, joilla ei ole minkäänkaisia oikeita mahdollisuuksia toteutua. Logiikka on hypätä itse kultajunaan sopivan tilaisuuden satuttua ja unohtaa menneet. Tikulla niitä, jotka menneitä muistelevat.

      Poista
    5. Persuthan ovat vain joomiehinä hallituksessa, joka on jämerästi Sipilän akan pojan otteessa. (Kokkarit ovat äänettömiä yhtiömiehiä.)

      Valtion varat olivat edelliset neljä vuotta demarien käsissä. Sinä aikana otimme velkaa yhden vuosibudjetin verran, eikä suunta kääntynyt.

      Persut söivät vaalilupauksensa, kuten jokainen asioita seuraava ja niistä jotain ymmärtävä kyllä arvasikin, mutta oppostion ja ay-pamppujen vouhkaus on vielä vastenmielisempää populismia.

      Heillä oli vuosikausia aikaa lopettaa velanotto ja kääntää maa nousuun, ja kesällä heillä oli mahdollisuus tehdä sopimus, joka ei rokottaisi pienituloisia, mutta siihen he eivät pystyneet.

      Osaa ay-pomoista alkaa jo koko soopa hävettää.

      Poista
    6. Vaalilupaus on vaalilupaus myös rehdin vasemmistopoliitikon suussa. Toisin sanoen - yhdenkään poliitikon lupauksiin ei pidä uskoa. Ei kepulaisen, kokoomuslaisen, kristillisen, vihreän, perussuomalaisen, ei kenenkään. Kaikilla on populistisia aivopieruja ja onttoutta kumisevia fraaseja. On ihan oma häpeä, jos niihin uskoo. Nythän persuista on ainakon kaksi eronnut otsikkojen mukaan, että ehkä heille valkenee oma tyhmyys. Muiden puolueiden tilanteesta ei ole tietoa.

      Poista
    7. Sellaista politiikka on, mutta tuollaisen sanonnan taakse ei voi mennä. Persuilta olemme nähneet suomenennätyksen? Vai liekö kyseessä peräti uusi loistava maailmanennätys?

      Poista
    8. Eihän poliitikko voi antaa kuin yhdenlaisen rehellisen vaalilupauksen: tähän suuntaan minä ja puolueemme yritämme asioita ajaa.

      Ymmärtääkseni he (ja muu hallitus) tekivät kaikkensa, jotta Kreikka erotettaisiin eurosta, edes väliaikaisesti.

      Mitä maailmanennätykseen tulee, niin kyllä Tsiprasin saavutusta on vaikea lyödä.

      Poista
  7. Taas nähtiin, että Sipilällä on hyvät suhteet yläkertaan: Jumala rankaisi mielensäpahoittajia kastamalla heidät väkisin.

    VastaaPoista
  8. Nyt on kuultu ensimmäiset puheet mielenosoituspaikalta. Jäämme siis innokkaina odottelemaan viestinnän ammattilaisten ja politiikan asiantuntijoiden ja muiden päivystävien dosenttien kriittisiä analyyseja puheista, samaan tyyliin kuin pääministerin puheesta.

    Voin kertoa, että vähintään myötähäpeää tuntien - puheviestinnän ammattilaisena minäkin - olen kuunnellut näitä puheita. Juuri nyt aloittaa Lyly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa ei näemmä Taivaan merkkejä osaa tulkita. Yläkerrassa itkettiin Sipilän hallituksen tyhmyyttä.

      Poista
    2. Erikoisestin odotan Jyrki Lehtolan kolumnia Paavo Arhinkäen puheesta. Toverit! Työläiset! Raskaan työn raatajat! Naiset! (kirkunaa... jne.)

      Kovin oli helpot olot opposition puheille. Jokaisen lauseen perään kuului naisten ihastunutta kirkunaa. En voi mitään tuntemalleni myötähäpeälle. Tilaisuus oli aika irvokas, etenkin kun Ylen tv-studiossa puheita tulkitsi yksi selvästi valon nähnyt ja vilkkaasti elehtivä naisihminen, muut eivät päässeet ääneen, ei edes Unto Hämäläinen. jota olisi mieluummin kuunnellut. Myös hallituksen puolustaja puuttui studiosta, torilla he sen sijaan olivat, vieläpä estradilla vastaamassa kysymyksiin.Hatunnosto heille selviytymisestä siinä buuauksessa.

      Sallittakoon mielenilmaisun vapaus. Voisiko sitä edes tehdä tyylikkäästi niin, että asia edistyisi? Tuskinpa vaan. Tämäkään tilaisuus ei taatusti mennyt voiton puolelle, vaan kääntyi ainakin katsojan näkökulmasta buuaajia vastaan.

      Poista
    3. PS Uusimpien poliisin tietojen mukaan mielenosoittajia oli noin 30 000, tuon aiemmin esittämäni 10 000:n sijaan. se oli siis uutisten arvio kommenttia kirjottaessani.

      Pikkukaupungissa lakkoa ei huomannut. Bussit kulkivat, samoin taksit, terveyskeskus toimi moitteettomasti, kaupoissa oli täysmiehitys, kouluissa ja päiväkodeissa samaten.

      Poista
    4. Olen aina vieroksunut hurmahenkisiä mielenosoituksia, koska kuulen niissä kaukaisen kaiun lynkkausjoukoista.

      Ison joukon älyllinen taso on aika matala, kuten Iines osuvasti kuvaakin. Näkeehän sen lätkämatseissakin.

      Poista
    5. Lynkkausmielialan ja törkeät huudot saattaisi jopa ymmärtää, jos ne kohdistuisivat tyrannimaiseen hallitsijaan, joka ajaa omaa taloudellista etuaan ja kieltää kansan oikeudet - viittaan Pohjois-Koreaan. 

      Mutta että demokraattisesti kansan valitsemalle hallitukselle mölytään, kun se yrittää hoitaa tehtäväänsä, tuntuu hävettävältä. Vähän sama kuin oppilaat tekisivät lakon ja buuaisivat, koska opettajan naama ja opetusjohtaminen ei miellytä.

      Poista
  9. Tämä muistuttaa 90-luvun laman tapahtumia. Ahon-Viinasen hallitusta arvosteltiin ja pidettiin mielenosoituksia. Mutta Lipposen- Viinasen hallitus oli pakotettu jatkamaan samaa politiikkaa. Presitentti ehdokas Ahtisaari vaati Ahon hallitusta eroamaan. Mutta myöhemmin presitenttinä, Viinasta jatkamaan ministerinä Lipposen hallituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sitä aikaa, jolloin minä kohtalaisen suurine tuloineni jouduin jonkinlaiseksi väliinputoajaksi hallituksen leikkaus- ja säästötouhuissa. Muistan miten kirjoitin Helsingin Sanomien silloiseen yleisönosastoon kirjoituksen, joka julkaistiin. Valitin siinä koulutetun yksinhuoltajan roolissa ihan vaan omien tulojeni mahtavaa laskua hallituksen toimien johdosta. Veroprosenttini nimittäin nousi Viinasen peukalointien ansiosta 42:een, vaikka minulla oli velkaakin. Tuo on sitä aikaa, kun äitini joutui lainaamaan omista vähistä rahoistaan minulle, että sain laskut maksettua ja lainani hoidettua. Jos olisin mennyt sossuun itkemään, minut olisi naurettu ulos. Sossun rahat menivät tuolloin niille, joilla oli yhtä vähän käyttörahaa kuin minulla, mutta ei ollut niin isoja veroja ja isoa palkkaa. Käteen jäävä nettotulo oli samanlainen.

      Poista
  10. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/bbussikuski%20kommentoi-41043

    Jos asialla ois ollu Soini tai persut, olis taas Riku ihan pöyristynyt väkivallasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://yle.fi/uutiset/trukkikauppiaan_oma_mielenilmaus_lupasi_lisamaksun_kuljetusfirmalle_jos_sen_kuskit_pysyvat_toissa_perjantaina/8315984

      Itke tätä Riku.

      Poista
    2. Kyyneleet valuvat parhaillaan vuolaina poskillani, en saa niiden tuloa loppumaan, - näppäimistö on litsläts-märkä, en tahdo oikein enää nähdä näillä silmilläni ja voimakkaat vavahdukset ravistelevat olkapäitäni. Miksi oi miksi? Miksi olenkaan tällainen vaemmistoanarkistispunaviherfeministinen mädäkki?

      Poista
    3. Kyllä tämä maailmanmeno hirvittää muutenkin. Perussuomalaiset perustavat vaan niitä vastaanottokeskuksiaan jokaiseen niemeen ja notkoon. Eivätkä mitkä tahansa tilat kelpaa, pakko on aina olla joku entinen hotellipalatsi tai muu vastaava.

      Pienet ja keskisuuret yrittäjät, jotka eivät harjoita ulkomaankauppaa, ajavat umpikujaan. Työväen rahoista leikataan, ettei kenelläkään olisi varaa niiden tuotteita ostaa tai palveluita käyttää.

      Sillä aikaa muualla...

      Perussuomalaisten puoluetuella hankkimassa persupalatsissa juhlitaan, harjatut smokit ja naisten iltapuvut luovat tunnelmaa...

      Poista
  11. Kyllä minä Sipilää kunnioitan (ainakin enemmän kuin ystäväni Riku), etenkin insinöörinä ja ihmisenä, mutta vertaukset Kekkoseen (?) ovat outoja? Sipilähän nimenomaan EI ole poliitikko; Kekkonen taasen oli KAIKISSA liemissä marinoitu poliitikko. Urho oli Playboy (= Pelin Poliitikko), tämä Sipilä (jonka etunimeä en nyt muista: jos muistaisin niin käyttäisin sitä, tässä) on ihan täysi untuvikko (= tuppikulli). Politiikka on Yhteisten Asioiden Hoitamista, on on! (älkää hymyilkö! ja sinäkin Tapsa!), kysymys on vain siitä "kenen asiat hoidetaan ensin, keiden sitten myöhemmin". Oikean Poliitikon pitää myös - tarvittaessa - silmänräpäyksessä olla toista mieltä mitä oli äsken; se nyt on ihan alkeita vasta, poliitikolle. Koska... oikea poliitikkohan, ihan oikeasti ja myös moraalisesti oikein, ajaa kannattajiensa (= häntä äänestäneiden) asiaa. Ja mistä vitusta (kokenutkaan poliitikko) aina etukäteen tietää kuka häntä äänesti/äänestää?

    - Höh? Poliitikotko muka opportunisteja? Ite ootte!

    Ps. Kuuntelin Sipilän puhetta noin (about) viis tai viistoista mintsaa. En oo oikein varma kun mulla ei oo kelloa. (Tai vaikka olisi niin se varmaan jätättäisi. Luulen niin.) Nimittäin telkkarista - olin hotellissa - tuli toiselta kanavalta Eurosportin Snookeria; minua kiinnosti se miten Wlliams vs. Coce sai pussitettua niitä punaisia/erivärisiä palloja. Ihmettelin.

    Pss. Eilenillalla, vai oliko se toissapäivänä - samantekevää, kävelin Oulun kaupunginkaduilla. En tunne Oulua mutta tutustuin siihen; se on yllättävän pieni kaupunki, ainakin tämä ruutukaaviokeskus. Muutama upea arkkitehtooninen helmi, siis talo, välillä oli useampikin... mutta sitten taas näitä 60- ja 70-luvun kammottavia elementtikuutioita. Yäk. (Yäk.) Rotuaarilla mua vastaan käveli tummia miesryhmiä, kuluneet farkut tai verkkarit päällä oli heillä, ei ne hymyilleet. En minäkään hymyillyt. Oli pilvistä mutta noin suomalaisittain lämmintä, eli +15, näin että heitä palelsi. Mulle tuli kuuma ja menin Leskinen -nimiseen baariin; voi hitsi kun siellä oli vaikka minkä merkkistä olutta. Olipas! hanojakin oli - laskin ne, siis päässäni - ainakin 21 kpl:etta. Koska en ole olutfriikki (enempi olen gini-miehiä) niin tilasin tsekkiläistä Urguellia. (Koska Karhu-olutta en OIKEASTI KEHDANNUT tilata.) Kallista oli, mutta hyvää, äkkiä olin kallistellut lasini tyhjäksi ja menin takaisin ulos. Samat tummat miehet siellä edelleen kävelivät, edes takaisin näemmä. Ajattelin että Torniosta ovat tänne tulleet, Tornioon he ovat tulleet Haaparandasta, mutta miksi? En osaa sanoa. Mutta surulliselta heidän tallustelunsa näytti, tosi surulliselta.

    Ps. En ole lukenut tämän Päreen kommentteja, en ole ehtinyt. Luen kohta. Tulin äsken Oulusta, satoi trooppisella tavalla vettä, ajoin aivan liian lujaa - mua itseänikin alkoi pelottaa. (Vaikka mulla on ABCDE-kortti. No, jos jatkan ajamista näin, ei oo kauaa.) .... Mutta .... tämä puhe on vakuuttavin puhe (= propakandamissio), mitä ikinä:

    https://www.youtube.com/watch?v=YVP3KU-qOzc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmissähän tuli äijältä, kukalienee, puhetta kuin putkosen pakoputkesta pörinää.

      Ainaisesta optimistisuudestansa muistoihimme jäänyt Peter von Bagh, soitti Oulu-dokumentissaan tätä Ollin ja Siskojen esitystä useampaan kertaan, koska oli mitä ilmeisimmin sen teorian kannattaja, että juuri tämä kappale soi alkuperäisesityksenä silloin, kun Titanic upposi. Ne toisethan kannattavat sitä "Sua Kohti Herrani".

      Poista
    2. Tai niin, no. Alkuperäissovituksena.

      Poista
    3. Totanoin, siis jonain sovituksena.

      Poista
  12. Ainahan saa uneksia.

    Kun Gobbels piti tuon puheensa, Saksa oli jo toista vuotta sitten hävinnyt aloittamansa maailmansodan. Mutta ainahan saa ja voi uneksia.

    Ps. Mun piti lisätä tähän että "ja sitä varten meillä on runoilijat, nuo uneksijat"... Mutta sehän ei nimenomaan ole niin! Runoilijat - oikeat runoilijat - meitä juuri sen takia pelottavatkin, kun he puhuvat totta. (vrt. Autio maa, Aniara, etc)

    VastaaPoista
  13. No voihan Ruunan vehkeet...
    Kirjoitin nimittäin pitkän, pitkän kommentin (1. - 9. alakohtaa) teidän kommenteillenne. Bittiavaruuteen häipyivät. (ottaa huikan) En jaksa ajatella asioita uudestaan. (Lähdin siitä, tietysti, että krittiikkini oli joko Oikeaa tai Väärää. Taloustiede on niin monimutkaista että he, jotka sitä ovat eniten opiskelleet (enkä todellakaan nyt tarkoita Walhroosia) siitä eniten ovat eri mieltä. Tarkoitan: nobelpalkittu taloustieteilijä väittää että nyt 1) pitää elvyttää, ja toinen nobelpakittu taloustieteilijä väittää että 2) nyt ei missää nimessä pidä elvyttää. - Miten siitä amatööriekonomisti - esim. minä itse - voi ottaa selvää? höh. (Tai voi tietysti käänteisesti... kerran kun mulla oli ylimääräinen kymppitonni niin minä mietin viikon verran mihin sen sijoittaisin. Mietin ja mietin. Pörssiyhtiö Oy Scam Company Ab oli kovassa nosteessa, pistin rahani sinne. No, sinne ne sitten jäikin. Koska seuraavana päivänä Firma menii konkurssiin.) - Oikeasti Suomi, tai sen elintaso, riippuu vientiteollisuudestamme. Olemme n.s. Hyvinvointivaltio jos kauppakumppanimme meille sen suovat. Myös meidät upeat opettajamme (jotka tekevät jukolan jusseistakin vähintäin suomenkielen lisensiaatteja), ei heitäkään olisi olemassa jos meillä ei olisi vientiteollisuutta. Koska... nämäkin invenstointirahat tulevat muualta kuin Suomesta.

    Ps. Kirjoituksessani, joka äkkiä hävisi (SimladaPimB) oioin pari taloud. realiteettiasi, Iines kilti! (Koska olit niin väärässä että nenästäni alkoi tihkua verta.) Verbaalikkona vedät maton kenen tahansa jalkojen alta, olet sanavalmis. Satiirikkona olet hyvä (koska tulet "puskasta", ikään kuin "kyykkypissasta" - jos ymmärrät); iroonikkona olet melkein yhtä hyvä. Parodikkona olet liian kiltti. - Ps. Eikä mun nenästä mitään verta tihku. Söin äsken hoddogin ja panin sen päälle liikaa ketsuppia. (pyh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkistin äsken roskapostisuotimeen, joka varastaa haaviinsa joskus kommentteja. Ei siellä ollut, mikis, kommenttiasi, mutta oli yksi Tapsan kommentti, jonka palautin kruksaamalla sen ei-roskapostiksi.

      Mikis, voin hyvinkin olla tietopuolisesti väärässä, sillä en hallitse talousasioita. Tarkistan ne aina vain Googlesta, tai ellen tarkista, tietoni voi olla vanhentunut. Olisi kyllä kiinnostava tietää, mikä talouden realiteettini nyt heitti häränpyllyä.

      Poista
    2. Kaikki.

      Tai siis se, miten talouselämä toimii. Kyse on "algoritmeista". Faktat on tosiasioita. Mutta jos kysymys on väärä, mikä takaa sen, että oikea vastaus on tosiasia?

      Ps. Voin palata tähän teemaan. (Enkä yhtään ihmettele että koulussa sulla oli vaikeuksia matematiikassa. Niin mullakin.)

      Poista
    3. Just. Tämähän selitti kaiken. En minä silti ole vakuuttunut kenenkään väärässä tai oikeassa olemisesta. Uskon paljolti myös säännöttömyyksiin ja ihmisen satunnaisuuteen.

      Poista
    4. Tämä ei selittänyt mitään, ei sen tarkoitus se ollutkaan, olet sen verran väärässä mitä käsität. Et enempää.

      Anteeksi kontaktini.

      Poista
    5. En minä kammoa sitä, jos ja kun olen väärässä. Se mitä siinä ihmettelen, on se, että mistä se toinen tietää, että hän on oikeassa. Jospa hänkin on kolmannen mielestä väärässä?

      En puhu nyt matematiikasta, vaan asioista, jotka ovat monitahoisia.

      Poista
  14. Oulussa etsin Petteri von Bachgin kotitaloa. En löytänyt. Ajattelin että se on vanhan Kasarmialueen lähellä... voi olla että oli, mutta en löytänyt. Tykkään vanhoista tsaarinajan kasarmeista, niissä on tyyliä, oli ne tiilistä tai puusta, Mikkelin kasarmit ovat tyylikkäämpiä kuin Oulun. Siinä lähellä on hautausmaa, kävelin siellä. Jalkani väsyivät. Hautausmaan toisella puolella (minä ilmeisesti tulin sinne hautausmaalle väärältä puolelta) oli vanhoja hautoja. Pystit olivat toinen toisiaan isompia. Kaikilla oli kiveen hakattu ruotsalaiset nimet, no niin tietysti oli, höh, kummallistahan se olisi ollut jos joku Virtanen tai Richard Riemu (heh,heh) kunnan asioista päättäisi. Piti olla Snelmann tai Råthwius tai Pippings... pöngspönks tai Nylund edes. Virtanen/Lahtinen ei käynyt - yäk.

    Ps. Ystäväni Eero oli muuten Nylund. Eli Nyla. Voi Jumantsukka jos se olis ollut päättämässä sen kunnan asioista jossa mä hengasin, tässä tapauksessa Forssasta, niin olisin muuttanut Karkkilaan. Tai Ryttylään. (Varmuuden vuoks.)

    VastaaPoista
  15. Ulkomaankauppa on ilman epäilystä se, joka kaikki meidät sisämaantallaajat elättää. Siinä on ihmislllä sellainen pieni harha, että todellisuuskuvitelmissaan maanviljelijä luulee elävänsä sillä naatti- ja idelmäkasvatuksellaan, ja eestaas Eu:n ja takaisin menevillä hyvääpäivää-korvauksillaan. Me työmiehet luulemme elävämämme sillä, että teemme kakstoistasataatuhatta vinkkeliä tai aika kasan särväimiä päivässä.Palvelualan ihmiset tuntevat työssä onnistumista, kun oikein äitelästi osaavat jotakuta itseään täynnä olevaa kusipäätä palvella ja kysyä vielä: "saaks olla lisää?"
    Sairaanhoitajat luulevat siitä rahan äityvän riemulaukkaan, kun paperimiehen liikaa ärtyneet peräpukamat tarkistavat tai peräti suolitähystyksen tekevät.
    Paperimies on toki tärkeää saada kuntoon, koska hänen peräpukamiensa vaivalloisuudesta riippuu niin paljon. Siis muutakin kuin ne pukamat. Ja jonkun piti jo aikoinaan opettaa paperimiehelle, että tuotantopaperiin ei saa nenäänsä pyyhkiä, ja ookkos kuullu koskaan Shakespearesta, - katos nyt tarkkaan: "näitä sanotaan kirjaimiksi."

    Mitä siihen koko maatamme polvistavaan osaamisvajeeseen tulee, sekin liittyy paperiteollisuuteen. Kun ne sikäläiset ylipäällikköt eivät osaa myydä, siitä kärsii koko kansa. Peräpukamiaan ilman epäilystäkään paperijohtajatkin käyvät niillä sairaanhoitajattarilla ahkerasti tutkittamassa, mutta ei siitä nyt mitenkään erikoisemmin rahaa maahamme virtaa.

    Ulkomaiden jääkiekkoilijat eivät meille tuota mitään, eivät sitä tietokonealan firmatkaan paljoa tee. Jääkiekoilijat ja formulakuskit ovat sitä, mitä kulttuurintekijät, taiteilijat, teatteriväki, haluaisivat olla. - Mutta eivät ole.

    VastaaPoista
  16. Mikis on oikeassa: Sipilä ei ole poliitikko, vaan insinööri. Siksipä ymmärränkin hänen toimintaansa erittäin hyvin. Hänen suunnitelmansa toimii kuin höyrykone.

    Aluksi hän antoi ay- ja ek-pamppujen töhertää tuttuun tyyliinsä muutaman viikon, hyvin tietäen ettei sieltä mitään synny. Sitten hän vihelsi pelin poikki ja jätti ällistyneet pamput istumaan suu auki.

    Sipilä odotti aikansa ja latoi kylmästi pöytään "pakkolait". Ne vasta äläkän nostivatkin. Kansa matkusti ilmastoiduilla busseilla barrikaadeille!

    Sitä ennen Sipilä teki taktisen yllätysvedon: hän puhui suoraan kansalle ja kertoi miksi oli pakko tehdä näin. Vaihtoehtona olisi ollut muutaman minuutti lisää työaikaa ja nipsaus lomarahoista, mutta sehän ei teille kelvannut.

    Silloin yksi ja toinen nousi vakuuttamaan, että olisihan se kelvannut, jos olisimme tienneet jne. Moni havahtui siihen, että kun ay-miehet puolustivat saavutettuja etuja, naiset kärsivät.

    Eikä nurkkaan ahdistetuilla ay-pampuilla ole nyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä ne Sipilän ehdottamat ratkaisut, jotka he olisivat voineet tehdä heti.

    Vaihtoehtoa ei ole, sillä he tietävät, että muuten Sipilä panee ne pakkolait voimaan. Yleislakko ei ole vaihtoehto, sillä siinä ay-rintama repeää. AKT voi yrittää pysäyttää maan, mutta luulen etteivät hekään uskalla.

    Sipilä on pelottava, koska hän ei pelaa poliitikkojen ja ay-väen peliä, vaan yrittää pelastaa maan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskossaan nöyrät ovat autuaita, he perivät maan.

      Poista
    2. Tapsa on oikeassa vaikka onkin väärässä. Poliitikan teko on oikeasti vaikeaa; siihen ei filosofeista ole ja vielä vähemmän tiedemiehistä. Kaikkea on kokeiltu. Sotilaiden on helppo ottaa valta haltuunsa mutta hallitsijoina heistä ei ole, se on nähty. "Valistunut diktaattori" on totta kai parempi vaihtoehto kuin demokratia, mutta mistä näitä valistuneita diktaattoreita sikiää? Ajattelen asioita historialliselta kannalta. (En Sipilää.) Keitä intellektuelleja, keitä insinöörejä historiassa on ollut valtiojohtajina? No, jonkin verran. Mutta oikeat poliitikot, ne jotka "tekevät, näkevät, kokevat ja vetätävät ne väkevät", ne ovat olleet oikeita kansanmiehiä (Stalin, Hitler, Mao. Ja moni muu.)

      Ps. Kun Havelista tuli Tsekkoslovakkian presidentti, ajattelin että nyt siinä maassa alkaa uus upea... em mä tiennyt mitä mä ajattelin. Olin kumminkin toivoa täynnä kuin vappupallo. Koska Havel on upea kirjailija, oikea intellektuelli, moraalisesti vahva - siis oikeasti moraalisesti. - Niinpä niin. - Ei mennyt kuin pari kolme vuotta niin koko Tsekkoslovakkia meni sekaisin, hajosi kahtia, no ei sev väliä, mutta kaikki muutkin yhteiskunnalliset asiat meni... päin vittua. Ja miksi? (kohauttaa hartioitaan) Em mä tiä... Havelhan oli valtavan upea ihminen, rehellinen... ja kaikkea muuta. Mutta - niin, ei ollut poliitikko?

      Upein presidentti mitä mä tiedän koskaan olleen (ja minähän tiedän tietysti vain rajoittuneesti presidenttejä) niin on ollut tämä Lennart Meri. Siitä eivät edes virolaiset (eli eestiläiset) ole kamalasti eri mieltä; suurin osa heistä kunnioittaa häntä yhä. Mutta miksi? Siksi, että hän on heidän vapautensa symbooli. Ja siksi, että hän sen jälkeen kuoli pois. Nimittäin... jos hän olisi elänyt pitempään, hänestä olisi (totta kai) tullut puolueiden välinen kiistakapula, etc...

      Eli,
      hyvä poliittinen johtaja on "puskasta tullut" persoona (merkonomi tai hum.kand. tai parturi), ja on ollut koko ikänsä puolueessa duunissa. (Esim. nuorempana lavatanssien lipunmyyjänä.) Myöhemmin on ollut sihteerinä. Vähän myöhemmin paikallisosaston puheenjohtaja. Ja sit siitä sitten myöhemmin Mörökölli ja Kansan Edustaja. - Tämmöisistä tulee hyviä valtionjohtajia. Ei niin, Tapsa, että ollaan Hankenin priimus, ja Reservi Upseeri koulun kakkonen, tai dip.insinööri Oulusta.

      Ei, ei, ei.

      Poista
  17. Psssssss. En ole lukenut kirjaa "Aiheita". Aika varmaan luen sen vielä joskus. Voi olla, vaikka siitä en ole yhtä varma, että uskallanko siitä sanoa mitään. Toivottavasti Ehkä.

    Turkan teatteriproduktioita aikoinaan näki. (ottaa neutraalin ilmeen naamalleen: 'paskaakos siitä'...) Ammattiteatterilaiset suitsuttivat hänen ohjauksiaan, minä en ammattilainen ollut, tykkäsin myös silti. (koska oli aika pakko tykätä... ei kun ihan totta... oli ne hyviä - ei kaikki!) En ole lukenut mitä hän on kirjoittanut, kerran joku referoi semmoista novellia kuin "Iso Homo"; herranjestas kun se oli hyvää! Aivan upeaa tekstinä mutta vielä upeampaa ideana; siinä Iso Homo kurkisteli ihmisten - nimenomaan homofiilifobikkojen - ikkunoista sisään, että mitä he siellä iltaisin puuhailevat. Ei auttanut vaikka asui kerrostalon kuudennessa kerroksessa: äkkiä sieltä, Arvi Lindin puoli 9 uutisten aikana Iso Homo tuijotti sua... Minä ainakin sen tajusin seksuaalisen suvaitsevaisuuden manifestina; varmaan se muutakin oli. Mutta minä itse monena ilta vedin sälekaihtimet makuuhuoneeni ikkunalta veks että olisin nähnyt onko siellä Iso Homo? Ei ollut. Ihmettelinkin ettei ollut. (Myöhemmin kuulin että Iso Homo käy tuijottamassa ihmisten ikkunoiden takana vain ihmisiä jotka pelkäävät omaa seksuaalisuuttaan.)

    No, jaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkonen selviäisi isosta homosta vanhuuttaan ja sutkiuttaan, Koivisto nöyryyttään, mutta kuinka muiden kävisi? Koko ruotsalaisesta kansanpuolueesta ei selviäisi kukaan, he kuolisivat vaikkei homokaan välittäisi liian helposta seurasta. Voi Väyrystä, Sorsaa ja Kajanojaa! Kuinka se heillä pelleilisi, matkisi, ilmehtisi ja olisi innostuvinaan, ja rämähtäisi paskaseen nauruun ja nipistelisi reisistä. Mutta suurinta iloa se pitäisi Ilaskivellä ja Holkerilla! Ajatelkaa sitä tunkeutumassa virka-auton takapenkille Holkerin viereen kuin King Kong. Kuljettaja tähtäilisi pistoolilla, mutta homo nostaisi Harrin syliinsä suojakseen, puhaltelisi tukkaan ja Holkeri rimpuilisi huutaen turhaan perhanaa, homo vain nauraisi ja kiusaisi.

      Poista
  18. Olen mielelläni väärässä - mulla on myös siihen varaa. Ay-politiikkaa kun teki, totta kai hyväksyi sen että kannatti asioita joista oli eri mieltä - mutta kun enemmistö oli tätä mieltä: Selvä. (Sooloilu on kaikkien pettämistä.) "Toveri, älä petä". Se on Elvi Sinervon kirjoittama näytelmä, hyvin täynnä tuskaa, vähemmän siinä ideologiaa on - mä en ymmärrä miksi tetterit eivät uskalla ottaa sitä nykyisin ohjelmistoonsa? Tai sitä kautta sen ymmärtää ettei mikään teatteri "uskalla" ottaa ohjelmistoonsa Eeva-Liisa Mannerin näytelmiä, melkein yhtä hyviä ne ovat.

    Eletään tätä aikaa, hyvä niin.

    Pidän siitä että ihmisillä on mielipiteitä. (Äsken muuten sattumalta, kun K. soitti mulle, keskustelin 53 minuuttia hänen kanssaan. Hän on Oikea Kokoomuslainen - siis oikea Aatteen palava Pensas. Tunnen hänet nuoruudestani, silloin kun itse olin lähinnä Taistolainen; totta kai ollaan aina vittuiltu toisille poliittisesta vakauksestamme. Ja väitelty. Mutta ei ikinä riidelty. (hmnh)

    Iineksestä olen huomannut, näiden vuosien aikana kun hänet olen (ilo on kokonaan minun puolellani) saanut hänet tuntea, niin Iines on näiden vuosien oikeistolaistunut. Mikäs siinä. (Siis ei mitään.) Eikä tähän liity arvoasetelmia.

    Itseäni jos arvostelisin (mitä en tee) niin sanoisin "voi vittu kun ihminen on pysynyt yhtä tyhmänä kun oli nuorena. voi vittu."

    Ps Churchill sanoi saman hieman toisin sanoin. Mutta senhän te toki tiedätte, miten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... "vuosien aikana oikeistolaistunut..."

      niin kuin on. Ja mikäs siinä. Voi vain ajatella, jos pystyy, että aiemmin "Iines on ollut siis liian vasemmistolainen". - Kauheaa! (Voi Herran Jestas sentään!)

      Poista
    2. Tässä kohden Iines eroaa hieman Iineksen kirjoittajasta. Iines on alkanut huolestuttavassa määrin kammota vanhavasemmistolaisuutta, koska ei kelpaa sen liikkeen upeille ja kultturelleille edustajille. Heille Iines on valitettavan lahjakas pikkuporvari ja inhottava ikkunaeines, joka pyydystää vain kommentteja halvoin ja provosoivin keinoin. Heidän vuokseen Iines on alkanut suorastaan vihata ilkeitä ja omahyväisiä kommunistikirjoittajia, salapuukottajia, nettikiusaajia.

      Oikeassa elämässä minä, Iineksen kirjoittaja, kauhistelen kovia puheita pakolaisista, jotka ghettouttavat pienet ja isot kaupungit. Tai suren niitten säästöjen kohteeksi joutuvien naisten, joissa on paljon yksinhuoltajia, palkkojen pienenemisiä. Juuri eilen kävin yhden sydämettömän kanssa keskustelua.

      Sitä vaan pelkään, että tämä vasemmistolaisten nettiynseydestä versova viha ja vastustushalu tarttuu Iineksestä minuun, sulkakynän heiluttajaan.

      Poista
  19. Onko tämän vuoden tammikuussa maamme kansalaisuuden saaneella, ministeri Anne Bernerilläkin motivaationaan "isänmaan pelastaminen" ja "yhteinen etu?" - Miksi hän sitten kierrättää bisneksensä veroparatiisien kautta?

    VastaaPoista
  20. Kun hallitus on tekemässä erittäin laajan tulonsiirron myös yksityisille yrityksille, pidättäytyvätkö nämä mittavista palkkiojärjestelmistään ja yritysten rakenteita syövän suurista osingonjaoista. Suostuvatko yritysjohtajat edes hetken aikaa tekemään työtään yhteiseksi hyväksi? Eikö siinä miljoonan vuosipalkassa ole riittävästi, että tekisi mieli puskea yhteiseen hiileen?

    VastaaPoista
  21. Yritykset jakavat osinkoina ulos sen, mikä pitää laittaa investointeinteihin ja työn lisäämiseen. - Uskotteko sellaista vielä tapahtuvan? - Heh.

    VastaaPoista
  22. Aika hauska oli Antti Herlinin Helsingin sanomien uutinen: "EK laski: Päivän tempaus maksoi 100 miljoonaa, sillä olisi saanut palkattua 2400 lähihoitajaa vuodeksi". - Joku riemuitsi uutista ja oli laskenut ihan oikein, että saamme sitten kaikkina muina vuoden perjantaina yhteensä 132000 lähihoitajaa. Ei luulisi maastamme lähihoitajien loppuvan, jos vain pidättäydymme lisämielenosoituksilta.

    VastaaPoista
  23. Tuota eilistä tapahtumaa liioitellaan. Että siihen olisi osallistunut koko maassa 300 000 ihmistä.

    Kissan villat. Jossain Pudasjärven torilla oli ollut kaksi mielenosoittajaa. Täällä 10 000 asukkaan kaupungissa pyöreät nolla. Kaikki pelasi täysin normaalisti.

    VastaaPoista
  24. Niin, kansan (Tapion?) käsi on kärttyisä?

    Totta kai ay-liikkeen pitää kunnioittaa hallitusta ja olla samaa mieltä kuin se. Eikä pullikoida viisaita lakeja ja asetuksia vastaan. Tämähän on nyt aivan päivänselvää.

    Kerenski se leipoi kuivan taikinan
    Suolaksi hän aikoi pienen Suomenmaan.
    Ai, ai, Kerenski, turha on sun toiveesi,
    Suomi on jo vapaa maa ryssän vallasta
    .

    Mitäs tekemistä tällä Sipilän ja nyky-Suomen kanssa on? Ystävät hyvät: EI MITÄÄN. Sadut ovat satuja ja todellisuus Taruja ihmeellisempää. Kerrankin oli Valtio jota johti Johtaja. Ensimmäiseksi, kun Hän astui eli tuli valtaan, hän kielsi kaiken epäisänmaallisen toiminnan. Sen jälkeen hän kielsi sitä sun tätä, oikeastaan kaiken - paitsi kuntolenkit ym.:t "karastautumiset". Sen jälkeen hän passitti juutalaiset keskitysleireille (kamalasti taputuksia). Sen jälkeen kommunistit (edelleen taputuksia). Sitten sosialidemokraatit (enää vain vaimeita taputuksia). No, sen jälkeen hän marssitti keskitysleireille kaikki jotka eivät enää taputtaneet hänelle. - Sen pituinen se.

    Ps. Sadut ovat satuja. Eihän tämmöistä koskaan todellisuudessa tietysti voisi tapahtua. Pelkkä ajatus naurattaa.

    VastaaPoista
  25. Kyllä minä ymmärrän, vaikka taloudellisia lainalaisuuksia en tunne, että Suomi -niminen valtiolaiva ui nyt syvässä... no, kusessa. Ei kyse ole siitä että "tarttis jotain tehdä", vaan siitä, että on pakko tehdä. Totta kai oppositiokin on samaa mieltä.

    Näytelmän juoneen vain kuuluu se, että näytellään äänestäjille (jotka ovat - anteeksi että sanon tämän ääneen - tyhmiä), että ollaan mukamas eri mieltä. Ainahan tämäntason asioista neuvotellaan julkisuudelta salassa, niin tälläkin hetkellä; mä en sitä ymmärrä miksi näistä asioista on julkisuuteen vuodatettu ihan liikaa? Se vain lisää vastakkainasettelua, se taas ei hyödytä ketään... paitsi ehkä EK:ta? EK:lla, joka on joka tapauksessa niskan päällä, ei mitään strateegista hyötyä näistä vuodoista ole; he hyötyvät muutenkin. Kommunistien jälkeläiset, nämä nykysosialistit (jotka totta kai ovat mukana salaisissa neuvotteluissa, yhä), heitä nämä "vuodot" taktisesti edesauttavat... mutta mihin? Ei mihinkään.

    Politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Niin kai. Mutta joskus sitä on vaikeampi ymmärtää kuin abstrakteja installaatioita. Ainoa tosiasia, jonka jokainen neuvotteleva osapuoli tajuaa, on, että enemmistö on aina väärässä. Ja äänestäjät, me massa - voi hyvänen aika sentään - ovat aina yhtä tyhmiä.

    Kusessa Suomi on. Mutta niin on enemmän kuin puolet Maapallostamme. (Tosin iso osa Telluksemme asukkaista on lirissä ollut aina. Aina ja iankaikkisesti. Amen.)

    niin laski marsalkan silmäluomi

    Tälläkö tahdon pilkata marsalkka Mannerheimia? En. Kunnioitan häntä.

    Tälläkö pilkkaan sotiemme veteraaneja? En. Heitä enempää en osaa kunnioittaa oikeastaan ketään.

    Tällä haluan pilkata sotakiihkoilija. Heitä riittää aina. He ovat vain hyviä piiloutumaan muiden ihmisten joukkoon. No, nyt he ovat astuneet julkisuuteen; heillä on attaseasalkku kädessä ja PERUSSUOMALAISTEN verryttelypuku kassissa. (Verryttelypuvun rinnassa on Suomen Leijona ja sisäpuolella, pesulalapun kohdalla lukee "fuck off, a stranger". - Olen nähnyt. Kun käyn kuntosalilla oikomassa jäseniäni.)

    Toivon, että Suomi nytkin yltää torjuntavoittoon. Eli selviää tästä lamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maailma on ihmeellinen. Näkisinpä minäkin joskus kiihkeän ihmisen, mutta kun ei, eivät ne tänne tule. Täällä on vain kepulaisia ja kiltinnäköisiä tummia. Kellertäviäkin on, sivukylillä emäntinä. Ne ovat hirvittävän nuoria, ja jo lapsia jaloissa.

      Joskus mietin, että kaikki mielenkiintoinen jää kokematta, elämä elämättä, kun ei asu metropoleissa, vaikka Vantaalla.

      Poista
    2. Mene sinä, oi kiltti banaanipuun terttu, heitä vastaan. Tuo heidät kotiisi päiväkahville. Tai teelle. 101 % vaitiolovelvollisuuksin.

      Ps. Miksi tosiaan asua Peräseinäjoella? Ja nuuhkia lehmiä. Koska koska tahansa voi muuttaa Seinäjoelle. (Maailmassa metropoleja riittää.) Ootko käynyt Nurmeksessa? ai, et. Minut sinne kerran vei lättähattu..
      https://www.youtube.com/watch?v=mdFeiOwzmnM
      Nurmes on pieni kaupunki, aiemmin kauppala, jossa on paljon koivuja. Jokainen katu voisi olla nimeltään Koivukatu. (Mutta jos näin olisi, ainakin postelijoonit hermostuisivat. Enkä ihmettelisi, miksi.) Uumajassa on paljon koivuja myös, enemmän kuin Nurmeksessa mutta se onkin isompi kaupunki. (Ei mikään Metropoli silti.) Ootko muuten käynyt siellä? Minut Umeåån toi vanha laiva joka natisi koko ajan, luulin että kohta se uppoaa, mutta ei sentään. Voi että siellä oli paljon koivuja! Oli toukokuuta, kävelin niitä katuja, kauheesti oli siitepölyä ilmassa, em mä tiennyt minkä takia mä siellä kävelin? Yksinäinen olin, aivan yksin, ja muistan että ajattelin että "jos mä en olis täällä, mä olisin nyt jossain muualla".

      Voi vittu, kun se lohdutti mua vain vähän.

      Poista
  26. Hemmi-täti sanoi joskus "nyt maailmakirjat ovat ihan sekaisin". Ajattelin, vaikka olin vasta pikkupoika, että "ohoh!".

    Hemmi kun oli syntynyt Tsaarin Venäjään. (Eli Suomen Suurruhtinaskuntaan - Tapsan ei nyt tarvitse korjata minua, minun historiankäsityksiäni!) Niin... totanoin, hän oli elämänsä aikana nähnyt Sitä Sun Toista, muun muassa vallankumouksia ja sotia. Niinpä... että jos tämä Aika oli hänen mielestään pahempaa kuin joku aikaisempi Aika, niin mua rupes oikeesti pelottaa. Sanoin hänelle: "Hemmi-täti, paista mulle lettuja. Ja anna mulle mansikkahilloa. Äläkä pelottele mua."

    VastaaPoista
  27. Ihana blogiemäntämme - tulvillaan pulppuavaa mansikkahilloa - on satiirikkona ottanut päivän päreensä poikakalenterin pojaksi Pallen. Eli ystävämme Reino Hirvisepän. - Hyvä valinta. Hän on oikeasti hauska mies. Siis ihan oikeasti... enkä tarkoita sillä sitä, että hän parodioisi itseään; sitähän hän tietysti tekee. Mutta... Palle oli Suojeluskuntalainen, kauhee heittelee pesäpalloja (= käsigranaatteja) kun harjoiteltiin sotaa, mutta kun sota syttyi, sillä meni paskat housuihin. (Ja munat jäi polkupyörän pinnojen väliin.) Koskaan se ei uskaltanut tulla 10000:tta metriä lähemmäksi eturintamaa. Mutta kauheesti möyhkäs että muut menisivät, ja pakkohan monen muun oli mennä, jotta Palle sai rauhassa heilua kotirintamalla. Majurin arvon sai, eli ylennyksen, kun hänet rauhan tultua "hienovaraisesti" siirrettiin siviiliin.

    Ihan kiva ukko, kaikista asioista eri mieltä kuin minä, mikäs siinä. Jo ihan sen takia arvostan häntä. Mutta vähän mua naurattaa kun se täytti, oliko se 70 vuotta vai mitä, niin siitä oli haastattelu Helsingin Sanomissa. Juuri taloon palkattu toimittaja komennettiin tekeen se. Kun se meni Pallen kotiin, niin Palle lykkäsi sille - erittäin siististi ja nätisti kirjoitetun pari a-4 sivua. Siinä oli kirjoitettu valmiiksi kaikki. Siinä oli siis toimittajan kysymykset, yhdestä kahteenkymmeneen, ja Reino Hirvisepän nokkelat vastaukset. Eli siis koko haastattelu. Tää toimittaja... raapi päätään vähän aikaa, oli tosiaan juuri vasta Konserniin tullut, ja ajatteli että... eihän toimittajan työ kai tällaista ole? Että haastateltava esittää myös minun kysymykseni? Eikä se niin olekaan. Tää toimittaja teki kaksi haastatteluja Pallesta; toisen minkä ite teki (se oli lyhyt) ja toisen jonka Palle hänen nimissään oli tehnyt (se oli pitempi).

    Aika gonzomaista journalismia! vai mitä? (jos tiedätte mitä gonzo tarkoittaa, journalismina) ps. Hunter Stockton Thompson oli oikeasti hullu. Mutta vielä hullumpi oli kun veti kaikenmaailman kemikaaleja nenäänsä/suuhun/napaansa/korviin/anusaukkonsa/etc. Silloin alkoi kirjoituskone rätistä TÄTÄ RÄT TÄ TÄT RÄT TÄTTT. Syntyi (aika...) kummallisia juttuja...

    Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palle tuli kaupantekijäisinä. Hain piirroskuvaa, jossa on ketunhäntä kainalossa, ja tämä hauska vanha piirros oli ehdottomasti paras. Pallella ei ole tässä siis minun puolestani mitään funktiota. Tiedän hänen poliittisen laitansa, mutta käytänhän minä Brezhnevinkin kuvaa, jos se sopii tarinaan. Piirros kävelee kaiken yli.

      Poista
    2. Pallen piirustuksista olen kuullut kerrottavan. Mieleen on jäänyt eräs, jossa "Hilkka on hiekalla kellellään, ja me marsimme vaan." En ole sitä nähnyt, mutta ilmeisesti se on sota-ajalta ja marssijat sotapoikia.

      Poista
    3. Minulla on Pallen omaelämäkerta "Kuin vierivä virta". Tästä miehestä ei tarvitse enää patsaita tehdä. Kirjassa Palmroth pyhittää itsensä, se on pro patria. Hän antoi kaikkensa, mutta onnistui elämään 86 vuotiaaksi. Huooooo-miooo, lakki pois päästä!

      (on se silti ihan kiva kirja, jos kaikkea ei ota tosissaan, kyllä hän kirjoittaa osasi. Teen oudon rinnastuksen, samanlainen minäminäminä se oli kuin Olavi Paavolainen. Tosiasioiden ei kannata itseään haitata ja hidastaa)

      Poista
    4. Hunter S. Thompsonin Suuren Hainmetsästyksen tilasin Soundikirjoista, tarkastin vuosiluvun netistä, vuonna 1982. Se mikä teki minuun silloin, ja nyt, vaikutuksen on, kuinka osasi kertoa olennaisesta, eikä siitä hölmöstä aiheesta, josta artikkelin teki. Jos minä kirjoittaisin elokuva-arvostelun, keskittyisin vaikka elokuvateatterin penkkeihin, sisustukseen ja popcornin maukkauteen suhteessa Linnanmäen vastaavaan.

      Sittenhän joka toinen höpökeppi alkoi maassamme käyttää itsestään sanaa gonzo-journalisti. Esa Saarinen tulee mieleeni, oli niitä leegio muitakin "aallonharjalla purjehtivia".

      Deppin elokuvasta en tykkää ollenkaan: Tylsä!

      Poista
    5. En tehnyt nyt Thompsonille oikeutta, kyllä hän ihan oikeasti osasi sieltä taustalta olennaisuuksia löytää.

      Poista
  28. Rakastan teitä, rakkaat kaalikääryleet. Olette puhtoisia ja pannulla paistettuja, nam nam. Kehuisin teitä kaikkia mutta en halua, inhoan kehuja. Mutta sellaisista kirjoituksista kun puhutte lapsuudestanne, kokemuksista siellä (voi että käsitän Riku Riemuakin paljon paljon paremmin kun hän kertoo lapsuudestaan... joka siis ei ole kivaa, mutta lukijalle kiva kokemus). Iineksen villit tyttövuodet ovat myös erittäin kiinnostavia kuulla; siinä pääsee lähemmäksi hänen ajatuksiaan.

    Voi harmi, mainitsin kaksi nimeä, olisin halunnut olla mainitsematta ketään teistä. Koska tykkään teistä kaikista mutta inhoan kehumista. Minä luen teitä kuin joisin viinaa, tykkään elää, ja viinaa minä juon kuin elämää.

    Ps. Tää ukko mua kyllä kiinnosti. Tapasin hänet ennen kun ehti kuolla. (Isäni on Parikkalasta kotisin mutta em mä sen takia siellä ollut. Olin muuten vaan.) Kun ojensin hänelle kättä, se astui pari askelta vasemmalle ja käänsi päänsä. Voi että mä tykkäsin hänestä! Ja kun me pitkän aikaa vaan seistiin toistemme lähellä, eikä kumpikaan puhunut mitään, niin mä luulen että sekin alkoi tykätä musta. - En tiedä. Sillä seuraavana vuonna kun sinne menin, se oli jo kuollut. - Ihana ukko.

    http://www.patsaspuisto.net/

    VastaaPoista
  29. Tuo Rönkkösen puisto on muuten kummallinen. Kun sinne menee, ja kattelee, tulee toisenlaisena ihmisenä sieltä pois. Tai mulle niin kävi.

    Ps. Siinä lähellä, tai se taitaa olla Simpeleen puolelle, on Koitsanlahden hovi. Se on julman kuuluisa paikka 1700-1800 luvuilta. Kirjallisuudessa sitä on kansa käsitelty. (Monessakin romaanissa.) Vielä jokin aika sitten (noin 40 vuotta sitten) se oli kaikille avoin museo. Mutta kun mä viimeks - eikä tästäkään ole kuin noin 16 vuotta sitten - yritin sinne mennä niin kaikki ovet olivat kiinni. Jyskytin yhtä. Sinne tuli ukko jolla oli aluspaita päällä ja vetelät alkkarit, ja se sanoi - ymmärsin kehonkielestä - että "em mää avaa tätä ovea". Minä vaan jatkoin jyskyttämistä ja se lähti pois. Potkaisin ovea PAM ja lähdin minäkin pois. Ajattelin että pysy sit sielä, minä pysyn täällä. Eli maantien päällä. Ajelin Punkaharjulle.

    VastaaPoista
  30. Ajattelen mitä olen täällä puhunut, no toivottavasti ainakin paskaa, ei se minua hävetä. (Ite olette idiootteja!) Ajattelen Vesa Ennettä, hän oli upea muusiikko, kerran ajettiin moottoripyörällä (Java six 250) yhden omakotitalon olohuoneessa. Jonkin verran kännissä (miten niin jonkin verran?) oltiin, mutta onks se rattijuoppoutta jos olohuoneessa törmää toiseen joka singahtaa kumoon (PONKS) kuin keilapallo? En tiedä. Mutta kyllä siitä moottoripyörästä omat jäljet siihen huoneeseen jäi. Sen muistan. Se oli kiva kämppä. Kerran me poltettiin koko olohuone siitä veks, se meni ihan hiilenmustaksi, mutta jatkettiin juhlimista keittiössä. Mitäs pienistä. Kerran mä heräsin verannan sohvalta joka oli täynnä lasimursketta, joku varmaan oli lyönyt ikkunan säpäleiksi, mistä sitä kaikkea tietää. Katja oli siinä mun vierelläni. Ja jos ei kaikkea aina tiedä niin sen ainakin silloin tiesi ettei me yöllä oltu nussittu... koska jos oltaisiin, oltaisiin täynnä lasinmursketta. Nyt mee vaan pyyhittiin ne sirpaleet pois päältämme.

    Vesalta on lähinnä vain hunoja äänitteitä taltioitu, tässä yksi

    https://www.youtube.com/watch?v=FpZs1hVaQM8

    Pidin Vesasta, hän oli aina ystävällinen ihminen, siksi sanoinkin että "sinä olet paha Enne". Se vaan nauroi. Ja sitten juteltiin kaikenlaista hömppä jutuista. - Voi että se oli kiva ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tulkinta Little Richardin Lucillesta, laulu ei jää juuri alkuperäisestä jälkeen.

      Minulle on iskenyt rock´n roll vaihde päälle. Taustabändissä Clapton, Harrisonin Jori, Starkeyn Riku ja Edmundsin Dave, niin aika stara siinä täytyy olla. Niinkuin onkin. Carl Perkins oli yksi Beatlesin suurimpia innoittajia, yhtyeen alkuperäisille levyillekin kappaleitaan päätyi peräti kolme, myöhemmin tehdyt siihen mukaan, niin seitsemän.

      Rockabillymiehen Tulitikkuja Lainaamassa".

      Poista
    2. Luulitteko tätä Elviksen kappaleeksi? - Ei todellakaan ole, ei sinne päinkään, Tupelon mies ei kappaleita osannut tehdä. Lauloi vain.

      Calle ja ystävät: Mun Pläägät.

      Poista
    3. Eihän se mikään taustabändi ollut, mutta rokkiin kuuluu ylisanat. Paul McCartney, nykyään Sir, on sanonut: "Jos Carl Perkinsiä ei olisi ollut, ei olisi ollut Beatlesia". - Se ei kuitenkaan tunnu ylisanoilta, häneltähän nuoret ja innokkaat beatlet ammensivat. Perkins oli siitä harvinainen artisti, että onnistui säilyttämään suuret kappaleet omistuksessaan. Nykyään oikeuksia omaistensa puolesta valvoo muuan Sir Paul.

      Poista
  31. Eilen täällä marssi noin 30 000 ihmistä. Torvet soivat ja RÄTTÄ TÄ TÄÄ. Ihan ymmärrettävää, ainakin mun mielestä. Mutta sitä minä en ymmärrä että samaan aikaan täällä marssi 30000000000000000000000000000000 miljardia mikrobia. Eikä edes Tuuba soinut. (Trumpeteista puhumattakaan.)

    VastaaPoista
  32. Töölöntorin reunalta Roope bloggasi hienosti:

    "Minä olen aina ollut hyvätuloinen. Talouteni on erinomaisessa kunnossa. Silti hallitus ei millään tavalla suuntaa kiristysohjelmaansa minuun. Vaikka miten luen hallituksen suunnitelmaa, en löydä yhtään kohtaa, joka olennaisesti osuisi minuun.

    Tämä on epäoikeudenmukaista. Tämä on moraalitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roope kysyy näin: "Miksi kätilöt, lastentarhanopettajat, poliisit ja opiskelijat pannaan kärsimään? Miksi sairaat ja työttömät joutuvat maksumiehiksi?"

      Minä vastaan: siksi, että hyvätuloiset työssäkäyvät, etupäässä miehet, eivät suostu tinkimään omista eduistaan pätkääkään.

      Poista
  33. No jos on hyvätuloinen, on kyllä hyväveroinenkin. Veroistahan hyvinvointivaltio kustannetaan, joten kyllä herra on jo antanut roponsa yhteiseen hyvinvointikassaan. Herralla näytti olevan marxilaista sananselitystä hyllyssään, joten en ihmettele hänen ajatuksiaan. Töölö on oikein viihtyisää asuinseutua radikaaleillekin ajatuksille. En oikeastaan ihmettele, että sieltä sikiää noin kaunista käytöstä.

    Ja mikä muuten estää tekemästä lahjoitusta valtiolle, jos omatunto kolkuttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi pieni sellainen. Viisi samaa kuin minulla, joukossa Jouko.

      Poista
  34. Mun Omatuntoni on mun Suojelusenkelini. Ei se mulle yleensä kamalasti kolkuta mutta muuten kyllä kolistelee, kuin turkkilainen. Kerrankin se ähräs mun vaatekomerossani. Minä siihen - ottia ja tuoti - ihmettelemään että "mitäs sää täällä remuat?". Se mitään sanonut. Tai jotain ynähti ja jatkoi möyryämistään. Muakin alkoi kiinnostaa. Kaiveltiin yhdessä mun alusvaatepinoja ja livree-takkeja. Tunti tolkulla. Sitten mä kysyin "anteeks vaan, mutta minkä takia me tätä duunia tehdään?". Se sanoi "mä kerran jemmasin tänne vodkapullon. mutta en muista minne." Silloin minä muistin - voi Jestabuulis sentään - että kerran löysin korkkaamattoman vodkapullon alkkarilokerostani. ja tietysti join sen. ja ajattelin että 'kylläpäs mulla kävi hyvä mäihä'... Mutta en minä nyt sitä mun Enkulleni uskaltanut sanoa. Jatkettiin vaan penkoamista.

    Olisipa teilläkin, lapsukaiseni, yhtä kiltti Suojelusenkeli!

    VastaaPoista
  35. Mietin miksi riidellä kenenkään toisen kanssa. Ei siitä kumpikaan mitään kostu.

    Ajattele vaikka ite.

    VastaaPoista
  36. Lopetan. Jos minulla joskus on ollut asiaa, ei ole enää. Olen puhunut pääni täyteen läpiä. Näkemiin, ystäväni, näkemiin. (kiva oli tavata)

    - mikis

    VastaaPoista
  37. Arvostan Jukka Kemppistä ja arvostan Valto Ensiota. Tiedän, koska tiedän, että kumpikaan heistä ei arvosta minua. Ei sev väliä. Sitä paitsi se on heidän ongelmansa, jos on, ei minun. (kääntää uden sivun Nauris -nimisestä lehdestä. jossa on törkeitä pornokuvia)

    VastaaPoista
  38. van Vaaria ikävöin! Voi että. Hän kirjoitti niin että n.s. eli niinsanotuista ruoansulatusjätteistäkin - mitä meiltä joskus aina tulee, ikävä kyllä - niin niistä tuli "kuldaisia sägeidä". (tai ainakin aina jotain kummallista, kumminkin...?) Minä kirjoittelen mitä mieleeni juolahtaa. se on teidän ongelmanne, rakkaat lukijaraukat, ei minun. (taas toistan itseäni! no, mikäpäs siinä. kaikki ihmiset ovat tavallaan mangetofooneja) Tämä on asiallinen blogi, ei mikään Korvarysä, kyllä minä sen tajuan ja siksi käyttäydynkin asiattomasti. Asialliset jutut voi lukea asiallisista lehdistä (onko semmoisia, en tiedä), minusta kivinta on lukea asiattomia juttuja. Tykkään teistä! (no, on minussa muitakin virheitä). Te olette niin käsittämättömiä, se teissä niin kummallista onkin, siksi en teitä ikinä ymmärrä. (onnekseni)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän kirjoitti myös sen ajatuksen ihmisen poliittisen tietoisuuden kehityskaaresta, että luonnollisimmillaan se on sitä, että nuorena ihminen on kiihkeästi vasemmistolainen, vanhana kulkenut oikealle.
      Kunpa muistaisin ne hänelle tyypilliset leiskuvat sanat sellaisenaan! Ainakin häneen ne näyttivät päteneen.

      Itsestäni en tiedä, olen horjuva sielu. En löydä poliittista pistettä, johon asettuisin.

      Poista
    2. Siteerasi Churchill'a. Se menee (muistaakseni) näin:

      "Jos ihminen nuorena ei ole sosialisti, hänellä ei ole sydäntä. Jos ihminen vanhana ei ole konservatiivi, hänellä ei ole järkeä."

      Tai jotain muuta sellaista (tms.). - Mä en koskaan opi siteeraaman asioita oikein. Usein mä siteeraan itseänikin ihan väärin. (Mutta ei se mua harmita.)

      Poista
    3. Noinhan se on mennyt minunkin osaltani.

      Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että Churchill ja van Vaari vain kertovat kauniisti sen asian, että kun näkee riittävän monta kertaa ihmisen itsekkyyden ja toisen höyrähtäväisyyden, niin siitä järkevämpi oppii.

      Poista
    4. Nimenomaan noin. Nuorena on sokea, aatteen ihailu on kritiikitöntä, ainakin minulla oli. Näin selvästi esimerkiksi sen, millaisia sovinisteja suurimmat vasemmistolaiset olivat, ja silti en kritisoinut sitä mitenkään. Näin myös heidän julmuutensa esimerkiksi vanhoja veteraaneja kohtaan. Samoin heillä oli hirveitä ennakkoluuloja kaikkia hiukankin rikkaita ihmisiä kohtaan. Kaikki muut paitsi vasemmistolaiset olivat suurin piirtein rikollisia. Tyhmiä ja typeriä ainakin.

      Ainoa asia, mikä minua kummastuttaa, on se, että miksi kaikki eivät näe tätä, miksi jokuset jäärät edelleen istuvat siinä junassa hokemassa samoja lauseitaan, vaikka se juna meni jo ajat sitten? Ehkä jokin aaterakennelma on toisille uskonto, joka estää häntä avartumasta ja kehittymästä?

      Poista
    5. Tuo on kiva sovellus Churchillin sanomisista, Vaariin se saattaa sopia, mutta miten se Winstoniin istuu? - Churchill vaihtoi puolueita, mielipiteitä ja ihan mitä vaan koko ikänsä. No jaa, olihan siinä sitten se vaihe, kun pääsi sotaa johtamaan ja onnistui siinä vielä voittamaan, koska oli jatkuvasti juovuksissa kuin apashi.

      Täytyy minun myöntää, että sanonta osuu häneen. Maailmansodan jälkeisessä patsasteluvaiheessa häntä tuskin erotti muista patsaista. Ja ne saakelin pöljät menivät sille vielä Nobelin kirjallisuuspalkinnonkin antamaan. Lööperistä.

      Poista
    6. Churchill on minulle jokseenkin tuntematon kirjoittajana, muistan vain kuulleeni hänen ajatelmiaan, tuon puheena olevan lisäksi mm. tämän sotilaille lausutun:"»Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä." Wikipedian mukaan hän oli lehtimies ja kirjailijana historiakirjailija. Yhden romaaninkin hän on julkaissut. Kenties tämä Nobel oli vähän samankaltaisista syistä annettu kuin Sillanpään Nobel. Vai ovatko Sillanpään kuvaukset niin kauhean upeita?

      Poista
    7. Politiikkaa, politiikkaa on kaikki, palkinnot etenkin. En epäile, etteikö Chrchill olisi osanut kirjoittaa, hänhän oli lehtimies ja sotakirjeenvaihtaja. Toisaalta lääketieteen Nobelinkin olisivat voineet hyvin myöntää, äijähän oli kävelevä lääketieteellinen ihme.

      Poista
    8. Kerrotaan (eli olen lukenut joistakin kirjoista), että Churchill olisi halunnut nimenomaan Nobelin rauhanpalkinnon, mutta piruuksissaan antoivat sen kirjallisuudesta.

      Mutta Iines, nythän sytytät kirjallisuussodan uudestaan (muistelen näet tästä joskus täällä keskustellun, vai olikohan se Parnasson blogissa silloin nuorena)!

      Kerropa nyt tarkemmin, mitkä olivat ne "samankaltaiset syyt", joiden takia Sillanpää Nobelinsa sai?

      Jos viittaat talvisotaan, niin se alkoi venäläisten yllätyshyökkäyksellä 30.11.39. Sillanpää sai Nobelin 10.11.39.

      Poista
    9. Tarkoitan vain sitä, että kenties kirjallisuuden Nobel-palkinto voitiin myöntää poliittisistakin syistä. Entinen kouluhallituksen pääjohtaja, tunnettu yhteiskuntavaikuttaja Erkki Aho kirjoittaa näin Sillanpään palkinnosta:

      "F.E.Sillanpää oli arvostettu kirjailija Ruotsissa jo esikoisteoksestaan lähtien. Hänestä alettiin puhua jo 1930-luvulla Nobel-ehdokkaana. Vuosi vuoden jälkeen palkinto oli mennyt toisaalle, mutta syksyllä 1939 Sillanpää oli jälleen ehdokkaana, pahimpina kilpailijoinaan Herman Hesse ja Johan Huizinga.
      Palkinnon myöntämisperusteet ovat kirjalliset, mutta Ruotsin Akatemia seuraa herkästi kansainvälistä tilannetta ja on myös sen johdateltavissa. Moskovassa alkaneet neuvottelut paransivatkin Sillanpään mahdollisuuksia. Ruotsalainen sivistyneistö osoitti näkyvästi Suomelle tukea, ja pääministeri Per Albin Hansson oli torjuessaan sotilaallisen avun luvannut diplomaattista ja muuta apua.
      Ruotsin Akatemia ei poikennut yhteisestä rintamasta ja myönsiSillanpäälle palkinnon. Perusteluissaan ei tietenkään puhuttu mitään Suomen tilanteesta, mutta lehdistö ymmärsi kyllä, mistä oli kysymys: tunnustuksen sai pieni Suomi, mutta kyllä Sillanpääkin oli palkintonsa ansainnut.
      "

      Poista
  39. Luin äsken loppuun kirjan (en kyllä ymmärrä minkä takia) Panu Rajalan "Enkeli tulessa".

    Kylläpäs oli kummallinen kirja?

    No, minä olen nopea lukemaan kirjoja. (En tietenkään yhtä nopea kuin Paavo Väyrynen tai Jukka Kemppinen. Mutta omassa amatöörisarjassani kumminkin nopea. Nytkin luen ihan muuta kuin Panu Rajalaa.)

    Ja maailma kelluu minun ympärilläni kuin olisi jossakin puutarhaan viritetyssä paperipallossa sisällä. Kynttilät lepattavat. Yö tuoksuu yölle ja sarhamille. Ja jossain horisontin reunalla perhonen lentää, tänne eksynyt, kamalalla vimmalla muualle. (hänen jokainen siiveniskunsa pysähdyttää sydämeni, hetkeksi) Yö haisee yölle, elokuulle, ja voiteille joita naiset käyttävät illalla, vähän ennen kun painavat silmäluomensa kiinni.

    Yö on varasa joka vaanii meitä...

    (mikis, lakkaappas nyt romantisoimatta maailmaa. Älä viitti. Ja pane se - vihdoinkin - pullonkorkki kiinni!)

    Ps. Aikoinaan kun matkustelin Sortavalassa, tai mikä Сортавала tämä nykyisin on, niin yks tyttö hotellimme hississä, kun mentiin yöspäin, sipaisi housujeni etumusta ja sanoi "vilhjoinkin" . Ajattelin että hän ei osaa lausua sanaa "vihdoinkin" niin kuin se pitäisi osata. Enkä tietenkään lähtenyt hänen messiinsä, hänen huoneeseensa juomaan teetä, mitä hän ehdotti, koska minun mielestäni hän näytti prostioi... prosteutioi... no, jotenkin semmoiselta tytöltä, jota ei osaa edes ääneen lausua. - Sanoin hänelle vain "heij".

    Ps. Vittu kun se oli huono hotelli. Lutikoista viis, niitä nyt tietysti oli, mutta enempi mua häiritsi se että koko yön, aamuun asti, lauloivat hotellin baarissa karaoketta. En oo ikinä käsittänyt, koska en osaa laulaa, että ihmiset osaavat laulaa huonommin kuin minä. Mutta kylläpä näämmä niitä riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli aikanaan sensaatio ja niinpä se minun hyllystäni löytyy. Valveutuneena äidinkielenopettajana luin aina teokset, joista oppilaatkin halusivat puhua. Kirjan aihe onkin ulkoisesti kutkuttava: jumalaisen kaunis nainen, valokuvamalli ja oikeusoppinut, ja kirjallisuusmies, heidän rakkaustarinansa, kolme pientä lasta ja naisen varhainen kuolema rintasyöpään. Onhan siinä ulkoista materiaalia. Ei se kirjallisesti merkittävä ollut. En muista, oliko siinä Rajalan maireaa itsetehostusta. Jotenkin Rajalan kirjat onnistuvat nostamaan aina hänen oman persoonansa esiin sieltä päähenkilön takaa. Unio Mystica taisi olla poikkeus, paras ainakin Rajalalta.

      Poista
    2. Jos luetuttaa oppilailla vain hyvää klassikkokirjallisuutta, kritiikki jää pois. Oppilaat tylsistyvät hyvyyden äärellä. Sen sijaan he rakastavat huonoja kirjoja, koska saavat hehkuttaa niiden huonoutta. Samalla opitaan paljon siitä, millainen hyvä kirja voisi olla!

      Poista
    3. Huonoista kirjoista oppii enemmän kuin hyvistä.

      Totta.

      Niin se on elämässäkin; huonoista kokemuksista oppii (jos nyt mitään haluaa oppia); ei siitä mitään opi, kun menee lujaa. (Tulee korkeintaan migreeni. Ja saa 2 vuotta ja 14 kuukautta vankeutta. Piru vie.)

      Poista
    4. Rajala on paljon parempi kirjallisuuden tutkija kuin hänen huonon maineensa perusteella voisi arvatakaan. Huonon maineensa hän on luonut toki ihan itse. Jokin särö hänelläki on sielussaan.

      Poista
    5. Tulisoihtu pimeään - kirja Olavi Paavolaisesta jäi minulta valitettavasti aivan alkuunsa, koska lomalla mökillä oli liian levotonta ylipäänsä lukea paljonkaan. Jouduin viemään kirjan pois, kun siitä oli varauksia. Koetan uudelleen nyt tulevan talven aikana ihan Paavolaisen vuoksi. Lisäksi Rajalalta on jokin uusi teos. Hänen tutkimuksensa ovat kyllä melko perusteellisia. Osin hänen maineensa on pilautunut ehkä luonteen vuoksi. Don Juan? Narsistinen vai muuten itsekeskeinen?

      Poista
    6. Minullakin on Paavolais-kirjat lukematta, mutta aion ne kyllä lukea.

      Ilman muuta Rajala on naistenmies, mutta ei se vielä tee hänestä lurjusta. Mutta se tekee, että hänellä on ilmiselvä halu hieman kerskailla valloituksillaan.

      Poista
  40. Älä nyt kuitenkaan Mikis lopeta, ainakaan kirjoittamista!

    VastaaPoista
  41. Täällä onkin siirrytty jo vähän kevyempiin aiheisiin, (kiva kun Mikis ilmestyi, oli kauan poissa, ja nyt minäkään en jaksa enää puolustaa hallitusta, hoitakoon hommansa niin kuin taitaa).

    Painopiste tuntuukin siirtyneen hallituksesta maahanmuuttajiin, ns. pakolaisiin, joita tulee linja-autolasteittain Suomeen joka päivä. Onhan Suomi laaja ja tyhjää tilaa löytyy luonnossa, mutta majoituspaikoista tuntuu olevan puutetta, siitä on nyt päänvaivaa kylliksi.

    OIkeastaan sain esimakua viime viikolla, miltä tuntuu, kun väkeä tulee rutkasti paikalle taloon (melkein kuin valtioon :). Meille tuli linja-autollinen väkeä tänne "mökille", joka on yhdistetty työpaikka ja vapaa-ajan asunto. Tulivat opintomatkalle kahden opettajan sekä kahden kamerankäyttäjän ja äänittäjän kanssa, nuorta väkeä, konservaattoriopiskelijoita, virallisen kaavan mukaan (niin meille ilmoitettiin) haastettelemaan ja esitämään kysymyksiä. Tuo sana "virallinen kaava" hermostutti minua, kuvittelin tapahtuman niin viralliseksi, että siinä olisi virkamiehet poliisista lähtien mukana, ja pelotti miten siinä osaa olla, kun inhoaa kaikkea virallisuutta.

    Mutta kaikkea kanssa. Koko päivä siinä meni, mutta ei ollenkaan virallisesti. Niin ihania ihmisiä, nuoria opiskelijoita, hymyileviä ja ystävällisisiä, heitä oli ilo katsella. Toivat herkullisia pullia mukanaan ja, ennen kaikkea, hyvää mieltä. Mukavaa oli. Kaikki sujui hienosti.
    Mutta yksi välikohtaus sattui (ei paha). Muuan uskollinen naapurimme seilasi paikalle horjuen. Onneksi hän ei tullut nyt ilman housuja, paitakin oli päällä. Mutta hän oli vihainen, kun ei oltu kerrottu hänelle tästä tapahtumasta. Leppyi kun kuuli, mitä väkeä se oli, joka täytti talon. Virkistyi ja ilmoitti, että seuraavaksi mennään korjaamaan hänen könninkellonsa, kun kerran oli asiantuntijoita paikalla. Kukaan ei näyttänyt reagoivan hänen pyyntöään, niinpä hän pyysi minulta suukkoa ja halusi, että taluttaisin hänet kotiinsa. Mutta enhän minä ehtinyt häntä palvella, joten hänen oli omin avuin kömmittävä takaisin sinne, mistä oli lähtenyt, ja kai se jotenkin onnistui. Kävin kurkistamassa pihalla, ei häntä enää näkynyt.

    Kaikki sujui siis iman virallista kaavaa, luontevasti. Ja naapurin isäntä lisäsi omalta panoksellaan tätä luonnollisuutta. Joten kaikki oli ok. Ei tarvinnut pelätä. Ennen lähtöä jotkut alkoivat pyytämättä raivata tarjoilupöydältä astioita, se oli minusta huomionarvoista, vaikka sitten sanoinkin, että kyllä se homma tulee hoidetuksi myöhemmin.

    Mitä, jos nuo pakolaiset olisivat myös sellaisia iloisia ja ystävällisesti hymyileviä purkautuessaan bussista, toisivat valoa tullessaan. Mutta ei. Onhan se liikaa vaadittu. Väsyneitä he ovat, ehkä jotkut hymyilevätkin. Joku taisi sanoa tv:ssä, kun kysyttiin, miksi hän halusi tulla juuri Suomeen. "Suomi on hyvä maa. Ihmiset ystävällisiä ja Suomessa yhdistetään perheitä."

    No, mitä todellisuudessa tapahtuu, se tullaan näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sinulla ollut jännittävää, Liisu! 

      Saapas nähdä, mitä uusia aiheita ensi viikolla Suomessa ilmenee, kun näin jännittäviä aikoja eletään. Pakolaisia tulee ovista ja ikkunoista, ja puheita rajoittamisesta kuulee jo muidenkin kuin maahanmuuton hallitsemattomuutta kritisoivienkin suusta.

      Ja huomenna alkavat ilmeisesti leikkauksista sopimiset. 

      Ja syksy on selvästi tullut. Kurkien huudot käyvät yhä kiihkeämmiksi. Ruska on alkanut värittää maisemaa.

      Poista
  42. http://rodionr.vuodatus.net/lue/2015/09/maailma-tuli-kylan-jaakaapille#comments

    Tämä on mitä tapahtuu. Sen näkee jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi! Siinä ja siinä, etten poista kommenttiasi, linkin sisältöön katsomatta. Nimittäin pelkän linkin sisältävät kommentit lentävät täältä pois, koska linkit eivät keskustele. Mieluummin itse keskustellaan ja vain viitataan linkkiin.

      Poista
  43. No, tuo linkki on vaan niin hyvä. Kannattaa lukea .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa, mutta suo anteeksi, en vakuuttunut asiasta. Kunnallisella puolella ei ole kahden kuukauden palkallisia lomia, Kemijärveltä "häädetyt" kantasuomalaiset pääsivät nykyistä parempiin ja remontoituihin, isompiinkin asuntoihin, kun pakolaisia sijoitettiin näihin huonompiin ja ennestään rauhattomiin taloihin. Tekstissä oli myös jonkin verran selkeää urbaanilegendaa. Eli vaikka maahanmuuttokritiikki on minustakin jopa tarpeellista, sen tulee olla ehdottomasti faktapohjaista ja kiihkottoman asiallista, vailla agendaa.

      Poista
    2. Iines, ei vakuuttanut minuakaan tuo linkki. Se on sekava ja selkeästi pahantahtoinen.

      Kansainvaelluksen rajut kustannukset sen sijaan ovat tosiasioita. Maahanmuuttoviraston ilmoituksen mukaan vastaanoton kustannukset olivat viime vuonna 20 000 € per henkilö ja vuosi mikä vastaisi 30 000 henkilön kohdalla 600 miljoonaa euroa.

      Harvoin bloggaava < strix senex > on kirjoittanut näistä kustannusasioista sekä laajemmistakin näkymistä kirjoituksen joka antaa runsaasti miettimisen aihetta. Kirjoittaja esittää asiansa joskus kärkevästikin mutta aina loogisesti ja perustelee hyvin kantansa kun sellaisen ottaa. hh

      Poista
    3. Itseäni mietityttävät ehkä eniten ne kulut, joita väistämättä tulee pakolaisten koulutuksesta. Tämä tulee vaatimaan erityisiä lisäresursseja peruskouluihin, koska lapsille tarvitaan mittavaa lisäpanostusta mm. kielikoulutukseen. Näille ummikkolapsille tulee kättelyssä kolme vierasta kieltä: suomi, englanti ja käsittääkseni ensi vuonna jo kolmannelta luokalta alkava pakollinen ruotsi. (Lisäksi he tarvitsevat minusta myös jatkuvaa oman äidinkelensä opetusta.)

      Pahoin pelkään, että täysin kielitaidottomat lapset integroidaan heti normaaliluokkiin ajatuksella, että muut lapset opettavat heitä normaalissa vuorovaikutuksessa luonnonmenetelmällä. Toki opettavatkin, mutta prosessi on äärimmäisen hidas, koska tunneilla edetään asia ja opetussuunnitelma edellä, ei suinkaan tämän kielitaidottoman mukaan - se on mahdotonta.

      Ennen kuin tulijalapsi oppii kielen, paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa ja asioita mennyt peruuttamattomasti ohi - ellei lapsi saa alkuun erityisopetusta. Tämä merkitsee sitä, että koulutukseen tulee palauttaa niistä vuosien aikana leikattuja tuki- ja erityisopetusresursseja. Pahoin pelkään, ettei palauteta, vaan se on se äärimmäisen halpa integraatio - kaikki sotketaan samaan ryhmään oppimaan mitä kukin pystyy. Tässä tilanteessa kaikki ovat menettäjiä, myös kantasuomalaislapset ja opettaja itsekin.

      Miten siis tällaiseen tilanteeseen on varauduttu budjetissa nykyisten leikkausten aikana? Eivät nämä lapset hoidu siinä sivussa, muiden joukossa. Tai toki hoituvat, jos heidän tulevaisuudestaan ei välitetä.

      Toinen aihelma on aikuisten koulutus, ja lähinnä kielikoulutus. En tiedä, onko se ehto sosiaaliturvan saamiseksi, mutta minusta sen tulisi olla. Kielikoulutus on hyödyllisintä myös yhteiskunnalle, koska se auttaa ihmisiä työllistymään ja ylipäänsä pääsemään sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja tapakulttuuriin. - Tätä ei pidä lukea niin, että omasta kulttuurista tulisi luopua.

      Koska meille otetaan joukoittain maahanmuuttajia, heidän koulutusasiansa tulee saattaa nopeasti samalle tasolle kuin kantasuomalaisten opetus. En uskalla ajatella sitä rahasummaa, jonka tämä tulee vaatimaan, jos asia hoidetaan. Mutta toivon, että se hoidetaan.

      Poista
  44. Mistä olet ajatellut ottaa rahat?
    Valtio ottaa velkaa joka päivä lähes miljoona euroa tunnissa. Suomen ongelmana ei ole niinkään velkataso, vaan velkaantumisen vauhti. Valtion velka oli viime vuonna yli 95 miljardia ja kohoaa tänä vuonna 120 miljardiin.
    Tämä on Euroopan kovinta kyytiä ja vauhtia, Kreikka jää jo toiseksi.

    Siinä saa iines esittää toiveita. Jos sinä opetat eläkeläisen palkkiolla , saa hyvän mielen ja puuhastelua päiväsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, Anonyymi!

      Tiedän kyllä, mitä mieltä Juhana Vartiainen on taloustieteen nobelistin Joseph Stiglitzin käsityksistä, että Suomen tulisi elvyttää uudella velkarahalla. Olen tässä Vartiaisen kanssa samaa mieltä.

      Siis koetan juuri sanoa, että koulutuksen rahatilanne huolestuttaa minua, sillä kotoperäinen opetuskin on ollut säästöjen ja homekoulujen vuoksi nyt jo suurissa vaikeuksissa. Jos tulijat jätetään kouluttamatta tai integroidaan heti isoihin luokkiin ilman erityisopetusta, se on heidän syrjäytymisensä alku. Tulee tuokin kalliiksi Suomelle.

      Poista
    2. Anonyymiltä haluaisin kuitenkin kysyä keinot maamme pelastamiseksi. Nämä leikkaukset, kun eivät sitä tee, niin mitä suosittelisit maamme bisneksien seksikyyden lisäämiseksi?

      Poista
  45. Hyvä että otit esille koulutuskysymyksen.

    Onko opettajia ylipäätään saatavissa jos ensi ja ehkä vielä seuraavanakin vuonna tulijoita olisi sama määrä kuin mihin nyt syksyn alla kirjoitetaan varaudutun, jos siis tulijoita olisikin parissa vuodessa 300 000?

    Kielikoulutuksen lisäksi tulijat tarvisisivat ammatillista koulutusta. Ilman oikeata ammattia maahanmuuttaja Suomessa kokee varmasti itsensä paarialuokkaankuuluvaksi, etsiytyy itsetuntoansa kohottaakseen sijaistoimintojen pariin ja sillä voi olla pitkällä tähtäimellä kohtalokkaita seurauksia.

    Minulla on poika opettajana eräässä ammattioppilaitoksessa. Hän kertoo että siellä on päättöluokka jolta ei yksikään maahanmuuttajataustainen ole saanut lopputodistusta vaikka ovat täällä syntyneitä ja opettajatkin olisivat katsoneet hiukan sormien läpi. Jotain on sillä tavoin pielessä, että he eivät jaksa hoitaa pitkäjänteistä opiskelua loppuun vaan jättävät hommat kesken. Onnistujat, hiukan yksinkertaistaen, tulevat kaukoidästä.
    Keskeyttämisiä tapahtuu kotimaistenkin poikien keskuudessa mutta mittakaava on murto-osa edellisistä.

    Todella toivon että maan rajat saadaan hallintaan. Ilmeisesti hallitus onkin lopulta herännyt mutta kauanko kaikki kestää? hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajia on käsittääkseni saatavissa, sillä tulijat taatusti vain integroidaan kielitaidottomina suoraan isoihin luokkiin, joissa oppilasluku vain kasvaa ja luokkiin tulee entistä ahtaampaa.

      Jonkin verran uskoisin erityisopettajia tarvittavan lisää, mutta olen melko saletti, että koulut joutuvat vain sijoittamaan tulokkaat ennestään pullisteleviin luokkiin normaaliopetuksen sekaan.

      Kuulin juuri tyttäreltä, että hänellä on yhdelläkin luokalla yksi asperger, pari adhd.tä, kehitysvammainen, täysin kielitaidoton ja kontaktikyvytön irakilainen, monta Mohamedia ja noin puolet sitten tavallisia villejä kantasuomalaisvekaroita. Kaikille tulisi tarjota täsmäopetusiskuja. Ja kaikki ne ovat yhtä aikaa äänessä samaan aikaan, kun kolme ehdottomasti kieltäytyy tekemästä yhtään mitään ja yksi kieltäytyy avaamasta kirjaansa ja neljä ei ymmärrä, mitä opettaja sanoo, ja viides saa hepulin kun sade rummuttaa parakkikoulun kattoa, ja kuudes huutaa että ope mikä sivu. Tähän soppaan sopii kyllä mainiosti lisää muutama ummikko-oppilas!

      Poista
    2. Voisiko kaiken tämän länsimaisen osaamisen ja hyvinvoinnin viedä tulijoiden lähelle, oman kulttuuripiirin sisäpuolelle? Vietäisiin valistusta, kouluja, sairaaloita, rahoituslaitoksia, joihin koko maailma voisi sijoittaa varoja hädänalaisten elämän elvyttämiseksi? Mitä kaikkea on tehty Lähi-idän sotien taltuttamiseksi? Onko tämmöinen vain unelmaa? No, minulla on unelma paremmasta maailmasta, jossa kenenkään ei tarvitsisi henkensä kaupalla lähteä maapallon toiselle puolelle.

      Poista
    3. Pelkään että se osoittautuu unelmaksi. Länsimaiden ollessa vielä voimissaan heti sodan jälkeen kävi niin että lähi-idän maissa otettiin tosiaan meistä mallia. Probleemi oli se että malliksi vaihtui pian "kommunistinen unelma" NL:n suosiollisella avulla. Lopputuloksena oli molemminpuolinen pettymys ja Islamin paluu. Islam on uskontona momoteismia toiseen potenssiin eikä siis ota moraalisia, saati uskonnollisia ohjeita itsensä ulkopuolelta.

      Valistus meikäläisessä mielessä on siis vietävissä noihin maihin vain aseiden suojassa ja juurrutettavissa, arvaan, ehkä sadan vuoden perspektiivillä. Ei tuu mittään ;-((
      hh

      Poista
    4. Näinhän se menee, hh. Panenpa tähän kuitenkin kuroositeetiksi vielä Jaakko Juteinin valistusrunon, jota koulussa joskus laulatettiin lapsilla:

      Arvon mekin ansaitsemme
      Suomen maassa suuressa,
      vaikk’ei riennä riemuksemme
      leipä miesten maatessa;
      laiho kasvaa kyntäjälle,
      onni työnsä täyttäjälle.
      Lal la la la la lal lal la,
      lal lal la lal lal la,
      lal la la la la lal lal lala lal lal la.

      Suomen poika pellollansa
      työtä tehdä jaksaapi,
      korvet kylmät voimallansa
      perkailee hän pelloksi;
      rauhass' on hän riemullinen,
      mies sodassa miehuullinen.
      Lal la la la jne.

      Opin teillä oppineita
      Suomessa on suuria,
      Väinämöisen kanteleita
      täällä tehdään uusia;
      valistus on viritetty,
      järki hyvä herätetty.
      Lal la la la jne.

      Suomen tytön poskipäihin
      veri vaatii kukkaset:
      hall' ei pysty harmaa näihin,
      näit' ei pane pakkaset;
      luonnossa on lempeyttä,
      sydämessä siveyttä.
      Lal la la la jne.

      Poista
    5. Kiitos Iines! Heti lähti sävel mielessäni kulkemaan, muistan hyvin. Silloin nuoruudessa se meni aina viimeinen "la" liiankin pitkäksi ja matalaksi. Lähti nytkin vartalo keinumaan. Olipas kiva!

      hh

      Poista
  46. Kuroositeetti kirjoitin minä tuolla yllä. Noh, kaikki tietävät, mitä siinä piti lukea.

    Jatkanpa lopuksi maahanmuuttoteemaa aika kepeästi, mutta ei voi mitään. Minua alkoi melkein naurattaa, kun aina sanotaan että ne puheet tummien miesten raiskauksista ovat vihapuhetta.

    Kuulkaapas kaikki. Kun juuri luin samasta lehdestä kaksi raiskuun yrittämisuutista. Joensuussa kaksi tummaa miestä oli käynyt tytön kimppuun ja koettanut raiskata. Toisessa uutisesa kerrottiin, että yöllä oli Turussa Brahenkadulla tumma arabiaa puhunut mies käynyt tytön kimppuun. Ei saisi nauraa, sillä muistan itsekin kauhulla omaa raiskausyritystäni, josta jäi ikuinen pelko, joka panee katsomaan olan yli, kun liikkuu yksin autiolla seudulla. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt et ole ymmärtänyt asiaa: vihapuhetta on nimenomaan se, että niistä muunmaalaisten tekemistä raiskauksista puhutaan ja vieläpä kehdataan syyllistää tekijöitä!

      Ainakin Naisasialiitto Unionin mielestä (2015):

      "Raiskauksen syyksi on tarjottu "kulttuurisia tekijöitä".

      "Raiskaus on yhdistelmä patriarkaalisesta hierarkiasta kumpuavaa vallankäyttöä ja opittuja arvostuksia, joissa naisiin kohdistuva väkivalta ei edelleenkään ole ihan rikos."

      "Ja sellaisena se koskettaa kaikkia kulttuureja, joissa tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, näin ollen myös Suomea."

      "Siksi onkin vastenmielistä, että ainoa poikkeus raiskausapologistien menettelytapaan on kun tekijä on eri etnistä taustaa. Silloin yhtäkkiä onkin satutettu yhtä meistä, eikä uhria poikkeuksellisesti syyllistetä, vaan syyllistetään tekijä tai tekijät oikein urakalla."

      Poista
    2. Siis, niin minä mielestäni sanoinkin, että raiskauksista puhuminen on vihapuhetta tässä yhteiskunnassa. Ja että minua naurattaa se nimittely, kun raiskuut kerran ovat totta eivätkä oikeasti mitään vihapuhetta.

      Siis kyllähän se meillä Suomessa tiedetään, että raiskuut kumpuavat läpimädästä kulttuurista, jossa nainen on joskus eläintäkin heikommassa asemassa. tasa-arvosta ei voi edes haaveilla, koska naiset ovat itsekin niin aivopestyjä, etteivät tiedosta ihmisarvoaan.

      Poista
  47. Minulla kun ei ole paljoa sanottavaa eikä erityisiä mielipiteitä noista Syyrian nokikolareista, niin kerron päivän tapahtumista sen verran, että kävin kaupungilla. Tarkoitukseni oli ostaa erinäisiä tarpeellisuustavaroita, mutta matkalla unohdin, mitä hyödyllistä tarvitsen. Menin siis kirjakauppaan ja ostin viimein Kirsi Kunnaksen elämäkerran alle kahdenkympin halvennushintaan. Ja Arto Paasilinnasta vähän ohuemman sellaisen, 7,95€.

    VastaaPoista
  48. Eihän meille kai ole juurikaan tullut pakolaisia Syyriasta, eikä siis kumivenepakolaisia. Vain alle 2 % tulijoista tulee Syyriasta.

    Ihania elämäkertoja olet saanut, lukisin. Arto Paasilinna tosin ei kuulu lukurepertuaariini, mutta paasilinnalaisuushan on kiinnostavaa. Joskus kirjoja saa jopa parilla eurolla, uskomattomia löytöjä. Kerran sain kolikoilla kirjaston poistohyllystä sylillisen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran opuksia, tiedekirjoja, mutta ei kuivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee Irakin sunneja - eli heitä, joiden ansiosta Isis on niin vahva kuin on - sekä somalilaisia, jotka jo tunnemmekin.

      Tulisikin syyrialaisia. Mieluimmin ottaisin ahkeria ja koulutettuja alawiitteja.

      Poista
    2. Moni luulee auttavansa näitä syyrialaisia hyväntekeväisyysteoillaan. Niin minäkin ensin luulin. Hieman petyin kun huomasin, että meille tulijat eivät olleetkaan niitä köyhiä hädänalaisia, vaan melko hyvinvoivia muita kansalaisia, irakilaisia ennen kaikkea. Vaan vainottuja heidänkin täytyy olla, kun kotoaan lähtevät.

      Poista
    3. Minä kävin tässä taannoin viimeinkin hakemassa varastosta broidin kirjajäämistön. Toinen broidi oli ehtinyt viedä venäläiset klassikot ja filosofian, mutta oli siellä aika läjä hyvää silti. Kirjaston poistokirjoja oli niitäkin paljon. Jumalauta, että se kirjastonpito on holtitonta hommaa. Ostavat kymmeniä kappaleita suosikkikirjoja ja seuraavana vuonna myyvät euron hintaan pois, että tulee hyllyihin tilaa. Yhden jättävät ja senkin kiikuttavat luultavasti varastoon. - Minulla on nyt sieltä viimeisin käännös Svejkistä ja keltaista kirjastoa paljon, sun muuta ja muuta kaikkea.

      Poista
    4. Himottava tilaisuus saada jonkun hyvä kirjasto, tai ylipäänsä päästä penkomaan sellaista. vaikka surullista tietenkin ajatella sitä kirjaston entistä omistajaa, jonka elämästä kirjat kertovat paljonkin.

      Itse olen huomannut sen, että helpoimmin myy tai antaa pois juuri ne kauden myyntihitit, joita on tullut ostetuksi. Klassikot pitävät pintansa, ja muu painava kirjallisuus, sekä faktakirjat.

      Poista
  49. Tapsalle voin todeta että missään ei ole maahanmuuttoa osattu hoitaa hyvin, vai tietääkö Tapsa jonkun maan???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri luin Amerikan mallista aamuisesta Helsingin Sanomista. Eli maahan saa käytännössä tulla aivan vapaasti, mutta omalla vastuulla ja kustannuksella, ja jopa ilman lupaakin. Maassa on runsaasti laittomia maahanmuuttajia, joiden annetaan olla rauhassa, koska he ovat kovia tekemään työtä ja hyödyttävät siis yhteiskuntaa tekemällä työn halvemmalla kuin muut. Heiltä puuttuu käytännössä kaikki sosiaaliturva, kun heillä ei ole kansalaisoikeuksia, mutta heidän Amerikassa syntyneillä lapsillaan sitten taas on automaattisesti Amerikan kansalaisuus. Sitä en tiedä, voiko Amerikasta edes hakea turvapaikkaa??

      Hyvänä puolena tästä laittomuudesta on se, että tulijat työllistävät itsensä ja saavuttavat jonkinlaisen aseman, ovat itsenäisiä, toisin kuin Euroopassa, jossa tulijat ovat ikänsä tai ainakin pitkään autettuja toisen luokan kansalaisia, sanoo lehtiartikkeli.

      Poista
    2. Saattaa olla, että kulttuurien ristiriidat etenevät jonakin päivänä Yhdysvalloissa niin pitkälle, että liittovaltio hajoaa takaisin osavaltioiksi. Kanadassa enemmistöltään (62 %) ranskankielisen Québecin itsenäistymispyrkimykset ovat olleet jo pitkään arkinen puheenaihe, ja vuonna 1995 järjestetty kansanäänestys hylkäsikin eron Kanadasta enää vain pienellä marginaalilla äänestyksen tuloksen ollessa 50,6 % ”ei”; 49,4 % ”kyllä”.

      Työttömyydestä ja lamasta kärsineet yhdysvaltalaiset suhtautuvat nykyisin maahanmuuttoon torjuvasti, mikä näkyy ankarina maassaolomuodollisuuksina viisumi- ja työlupakäytäntöineen.
      Jenkkien poliisi ampuu herkästi aseettomia tummaihoisia nuorukaisia.

      Poista
    3. YHDYSVALLAT
      Matkustusasiakirjat

      USA:n kansalaisilla täytyy olla voimassa oleva passi.
      Muilla USA:han tai USA:n kautta matkustavilla henkilöillä täytyy olla voimassa olevan passin lisäksi
      voimassa oleva viisumi tai
      elektroninen ESTA-matkustuslupa tai
      pysyvään oleskelulupaan oikeuttava Permanent resident card (nk. Green Card)

      Visa Waiver -ohjelma

      Alla olevaan luetteloon kuuluvan maan kansalainen saa matkustaa USA:han ilman viisumia edellyttäen, että hän täyttää ns. Visa Waiver -ohjelman (VWP) vaatimukset:

      Hän on loma- tai liikematkalla
      Hänen matkansa kestää enintään 90 päivää
      Hänellä on vahvistettu paluulippu tai lippu kansainväliselle jatkolennolle
      Hänellä on riittävästi varallisuutta koko oleskeluajaksi
      Hän saapuu USA:han Visa Waiver -ohjelmaan osallistuvalla kuljetusyhtiöllä, kuten Finnairilla.
      Hänellä on voimassa oleva koneellisesti luettava passi. 26.10.2006 ja sen jälkeen myönnetyn passin pitää lisäksi olla ns. biometrinen passi, joka sisältää mikrosirun
      Suomen kansalaisen kohdalla ennen 26.10.2006 myönnetty passi kelpaa, vaikka ei ole biometrinen.

      Ei vaikuta kovin vapaalta ?

      Poista
    4. Yhdysvalloistahan puhutaan aina positiivisena kulttuurien sulattona, vaikka sitten toisaalla siellä on aina ollut myös äärimmäistä rasismia, jonkalaisesta täällä ei ole tietoakaan.

      Ei ole monta vuosikymmentä siitä, kun mustilta rajattiin yhteiskunnassa jopa bussissa istuminen tai tietyissä paikoissa oleskelu. Vieläkin on mustien alueita ja valkoisten alueita. joten Yhdysvaltain tilanne ei tänä päivänäkään ole rasismista vapaa. Siitä ovat ehkä todisteena juuri nämä mustien nuorukaisten ampumiset, ellei se mene sitten niin, että poliisi ampuu kaikkia, jotka eivät tottele poliisin käskytystä.

      Poista
    5. Anonyymi klo 9.42, ei vaikuta vapaalta, mutta tuon aamuisen HS-artikkelin tarkoitus oli ehkä kertoa vain se ydinasia, että kun maahan tulee laittomastikin, se tapahtuu omalla rahalla, ei valtion tuella. ja tällaiset pärjääjät saavat jäädä omilla rahoillaan, mutta he eivät siis saa edes terveydenhuoltoa hätätapauksia lukuunottamatta.

      Poista
    6. Minua kiinnostaa mistä Anonyymi 21.46 on saanut kuvan, että minun mielestäni jossakin on osattu hoitaa maahanmuutto hyvin?

      Minun mielestäni kun kaikki eri maiden sisäiset kahinat johtuvat "monikulttuurisuudesta" laajasti ymmärrettynä: syynä siis eri kansanryhmien uskonnolliset, etniset ja kulttuuriset erot ja erimielisyydet.

      Mutta jos joku kohtuullisen hyvin hoidettu maahanmuutto pitäisi mainita, niin meidän suomalaisten värvääminen 70-luvulla Ruotsin tehtaisiin oli suhteellisen onnistunut operaatio.

      Esim. samaan aikaan tapahtunut jugoslaavien värväys ei onnistunut ihan yhtä hyvin, yllämainitsemistani syistä johtuen.

      Poista
  50. Kepuvetoinen tuulivoima jatkaa menestystään, muutenkin kuin Mauri Pekkarisen vävypojan kohdalla. Tiesttekö, että moisesta humpuukista joudumme maksamaan miljardeja euroja sossurahaa viipperöiden omistajille. - Voisiko maailmaparantaja ja profeetta, Juha Sipilä, säästää tästä edes hieman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Vanhasen hallituksen Pekkarinen tosiaan junaili vävynsä tuulivoimayritykselle muikeat tuet. Olin lukevinani aamun lehdestä, että tämä kansalaisten miljardiverotus jatkuu vuoteen 2030 asti, kun päätöksiä ja tariffeja ei voi purkaa. Tämäkin vielä, ikään kuin tuulivoimaloista ei olisi muutakaan haittaa.

      Poista
    2. Ei voi purkaa,koska kepu tekee aina tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä. Capiche?

      Poista
    3. Kun idealistit parantavat maailmaa, saa kyyninen realisti tilaisuuden rahastaa.

      Tällä hetkellä suuret rahat liikkuvat pakolaisbisneksessä.

      Poista
  51. Täytyy myöntää, että perusuomalaisetkin ovat oppineet pelin politiikan. Ei mahda mitään, mutta riemastuttava oli helsinkiläisen kaupungivaltuutetun aloite Tom of Finland-patsaasta johonkin musiikkitalon lähelle. Arhinmäet ja kumppanit kannattivat, tottakai, tätä loistavaa ideaa joukolla. Valtuutettu ei kuitenkaan jaksanut pitä mölyjä mahassaan, vaan oli kehunut Facebookissa, kuinka patsaalla saadaan pidettyä islamilaiset pois notkumasta sillä kulmalla. - Ilman liian aikaista lärvinauontaa, tämä temppu ansaitsisi kunniamaininnan politiikan teon raskaassa sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin eilen Areenalta Psychobitches I -osan. Siinä vilahteli tunnettuja nimiä, kuten Äiti Teresa, Jeanne d'Arc, Jane Austen, Frida Kahlo, ja yksi suomalainenkin eräässä repliikissä: Tom of Finland.

      Patsas Tomille! Upeaa taidetta.

      Poista
    2. PS Toinenkin vallan hurmaava katselukokemus Areenalta, tulee tosin paraikaa Teemaltakin, viimeinen jakso tänään. Pikku Quinquin. Tämä tarina ja ne upeat näyttelijät saa minut hihittelemään ääneen absurdeja käänteitä, replikointia ja hahmoja. Tykkään enemmän kuin mistään aikoihin.

      Poista
    3. Minä kannatan ehdottomasti Tom of Finland-patsasta niille nurkille, vieläpä sellaista oikein selkeästi kaiken näyttävää.Sellainen, jossa olisi aivan valtavan suuret genitaalit ja takapuolet kuin tarjottimella. Aika pettynyt olen Arhinmäen ja kumppaneiden käännöksestä, eivätkö he olekaan vapaamielisiä?

      Poista
    4. Muistan lukeneeni, että Tom of Finland on Suomen tunnetuin kansalainen. Siis ilmeisesti tunnetumpi kuin Kimi Räikkönen. Tämä oli aivan asiallinen artikkeli, ei mikään hupijuttu.

      Jo tällä perusteella sen Tom of Finlandin homomiehen patsaan voisi sijoittaa jonnekin keskeiselle paikalle pääkaupungissa. Eikä mitään abstraktia modernia patsasta, josta pitää arvuutella pää kenossa, että mikäs se tuo on, vaan juuri se homomies, tai mieluiten pari, koska ne parikuvat ovat parhaita.

      Poista
  52. Aikaisemmin valtuutetu olivat kai sitä mieltä, etteivät ahdamieliset moraalikäsitykset saa olla esteenä patsaalle. En minä keksi tähän mielenmuutokseen muita syitä kuin Arhinmäen ja kumppaneiden homofobian. Sitä en jaksa uskoa, että Paavon mielipide olisi muuttunut yhden perussuomalaisen hölötyksistä. Mitä ihmettä Touko Laaksosen taiteen merkittävyydellä on perussuomalaisten kanssa? - Patsas on saatava, ja sellainen, joka kunnioittaa taitelijan elämäntyötä ilman häpeän tai muun sellaisen häivääkään! Ihan hyvin siinä voisi olla vaikka vähän pyllistystä sinne eduskunnan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, etten ole tässä ihan kartalla, sillä en tiennyt esim. Arhinmäen muuttaneen kantaansa. Hänhän heilutti sitä sateenkaarilippuakin Moskovassa. Täytyypä katsoa tuo uutinen.

      Poista
    2. Nyt olen kartalla luettuani Ylen sivuilta selostuksen asian kulusta.

      Kieltämättä perussuomalaisilla on kummallinen taito tehtailla urpopostauksia, kuten tämä Nuutti Hyttisen FB-maininta patsaan "tehtävästä". Itse laskisin sen kuitenkin mieluummin huonoksi vitsiksi kuin vihapuheeksi, josta pitää närkästyä. Tuonkaltaisia sutkauksia tulee itse kunkin suusta, monenkin asian kohdalla.

      Pääasia on kuitenkin Tom of Finland, Suomen kuuluisin ja maineikkain taiteilija. Kyllä hän olisi patsaansa ansainnut. Vaan tärkeää meillä on tietenkin, minkä tahon ehdotuksesta se patsas pykätään.

      Poista
    3. Huomautan vaatimattomasti, että Tom of Finland oli mainosmies, siis kaltaiseni avaramielinen kosmopoliitti.

      Ihan oikeasti ja vakavissani minäkin kannatan patsasta hänelle! Se voisi olla samalla homokaustin muistomerkki.

      Paikaksi ehdotan Isoa Robaa siinä DTM:n edustalla. Tai sitten vanhan Gambrinin kohdalle (siellä istuin muuten aikoinaan usein Kaparin Jorman kanssa).

      Berliinissä holokaustin muistomerkki koostuu tuhansista kivilohkareista, joten homokaustin muistomerkki voisi olla sata kaappia.

      Poista
  53. Tom of Finlandin patsashanke sopii minulle. Mutta jos kohtuudesta puhutaan, niin uudistan tässä aiemman mielipiteeni, että on huutava epäkohta, että kaikenkarvaisista ihmisistä on pystytetty loputtomasti patsaita, mutta maapalloa yli sata miljoonaa vuotta "hallinneista" dinosauruslajeista ei . Sellainen kuuluisi kaikkien mittapuiden mukaan suurkaupunkien ja metropolien keskeisille paikoille. Ja olisi omiaan säästämään ihmisiä monilta turhilta uskonnollisilta ja filosofisilta teorioinnilta. Helsingin suunnitellulle Guggenheim paikalle sellainenkin sopisi, ja olisi koostaan huolimatta suhteellisen halpakin. Ja jos joku Tyrannosaurus Rex raateluhampaineen katsotaan sopimattomaksi niin veistettäköön joku kasvissyöjä dinolaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visulahdessa, MEG, siellä seisoo tien varressa Tyronnosaurus Rex.

      Poista
  54. Ääni kaappipatsaalle, mutta vaadin täten, että sieltä kaapista kurkistaisi ulos sellainen viehkeä Tom of Finland -homomies.

    Ja miksei, voisivathan dinotkin saada oman patsaan. Monista eläimistähän meillä on jo patsaat, Romulus ja Remus -sudet, Kansallis-Osake-Pankin oravat, kultaan valetut vasikat, Miina Äkkijyrkän lehmät, Heljä Liukko-Sundströmin lampaat... tai no, ne ovat seinälaatoilla ja aikas kamalat, ja sitten ovat ne viehkot brittikissa- ja -koirapatsaat, joilla merimiehen uskollinen vaimo ilmoitti rakastajalleen, onko tie vapaa, ja sitten vielä olkoon vaikka se Marskin alla oleva hevonen ja Troijan hevonen. Onkohan eläintä, jolle ei ole tehty patsasta jossakin muodossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallion kirjaston vieressä Karhupuistossa on komea karhupatsas. Kopio siitä on työväenopiston yläkerrassa.

      Poista
  55. Nyt se Iineksen kaipailema Lehtolan kirjoitus ilmestyi nettiin.

    "Mutta miten meillä on pääministeri, joka myöntää, että pahalta tuntuu olla tällä lailla epäreilu ja on silti epäreilu? Vähän niin kuin hakkaisi pienempäänsä ja itkisi samalla, että säälikää mua, kun mä hakkaan pientä, älkää tota rumaa verikasaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines on oikeassa: agenda pilaa terävimmänkin kirjoittajan.

      Paljon parempi vertaus olisi esim. hammaslääkäri: tämä nyt sattuu hieman, mutta porattava ja paikattava on, muuten se tulee vielä kipeämmäksi.

      Sitä jaksan ihmetellä miten surkea on ymmärrys fiksuillakin ihmisillä, kun omaa etua ja poliittista kantaa puolustetaan.

      Paha Hallitus peruisi leikkauksensa heti, jos Hyvinvoivat Ammattimiehet ja Toimihenkilöt suostuisivat 20 minuutin työpäivän pidennykseen. Ei kuulosta kauhealta hädältä, jos vertaa oikeaan hätään.

      Mutta ei. Kyse on periaatteesta. Kärsiköön pienipalkkaiset naiset, eläkeläiset ja työttömät, mutta periaatteesta ei tingitä.

      Poista
  56. Lehtola on alkanut vanhuuttaan höperehtiä. Yhdyn kommentoijaan: Tuu pois Jyrki, siellä kirjoitetaan. Myös äidinkielenopettajan näkökulmasta.

    Luin tuon jo eilen, ja nyt uudelleen. Tuntui vielä höhlemmältä kuin pääministerin puheesta ulosputkaistu Alamaiset-kyhäelmä.

    Harmi, joskus pidin Lehtolasta. Vaan sitten hänelle tuli agenda, ja se pilaa kolumnistin kuin kolumnistin, joka leiristä. Kolumni alkaa muistuttaa vihapuhetta, oikeesti, eikä sitä jaksa, kun tietää jo ennakkoon, mitä sieltä tulee.

    VastaaPoista
  57. Älä ny viitti, eihän Lehtola mitään jumalantervettä sentään voinut kirjoittaa.

    Ihan oikeasti, Sipilä ja koplansa pitävät hallussaan maamme suurinta toimeenpanvaltaa, uhriutumiseen ei todellakaan ole aihetta. Jopa neuvostoliitossa pilkattiin Brezneviä, ei tämä sen kummempaa ole.

    VastaaPoista
  58. Äläpäs ollenkaan itse, Riku. Minä nyt vain olen väsynyt näihin yhden asian agendakolumneihin. En itse puhuisi enää satiirista, kun kohde on aina sama. Satiirikko vaihtelee kohteitaan, vihapuhuja ei. Ennen Lehtola huiteli kaikkia osapuolia kolumneissaan. Silloin hän oli hyvä.

    VastaaPoista
  59. Äläpäs ollenkaan itse, Iines. En puhuisi lainkaan satiirista, jos kohde ei olisi valtaapitävät. Vähäisempiä voi toki aina heikkoudestaan pilkata, mutta kun Sipilällä, Soinilla ja Stubbilla on kaikki mahdollinen valta maan päällä, niin eikö heitäkin nyt vähän saisi irvailla. Etenkin, kun saavutuksensa ovat, ja jäävät, niin olemattomiksi, jopa haitallisiksi. Tukahduttavat maamme viimeisimmänkin yritteliäisyyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki, mutta ei aina samaa.

      En ole nähnyt Mäntylältä SAK:n kritiikkiä, jolle nyt on myös huutava tilaus. Minkä herkullisen aiheen kolumnisti menettää, kun on agenda! Totuushan on, että keskusteluissa yhtä moni haukkuu SAK:ia kuin hallitusta. Mäntylä ei tätä noteeraa, ja siitä syntyy yksipuolinen kuva kirjoittajan taidoista.

      Poista
    2. Vähän outona pidän kirjoittamisen pyhittämistä niin, ettei voisi olla edes näkyviä mielipiteitä. En tosin tiedä Lehtolan mielipiteistä. Kirjoittamisen taito on kaikista taidoista kaikkein joutavanpäiväisin, pelkkiä tahroja paperilla.

      Poista
  60. Sipilä sipi sipi sii,
    Soini lipi, lipi, lii.
    ja Stubbi siin ja siin.

    VastaaPoista
  61. Lyly lykkii lykkii ja lykkii
    ja SAKki puskissa kykkii
    ja leikkii mykkii
    ja tarjoo istumatykkii
    kun velkakäyrä ylöspäin sykkii.

    VastaaPoista
  62. Vetäkää ketunhäntä vittu päähän, kun velka on niin kova.

    Yksi suomalainen juo yhden oluen päivässä enemmän, niin alkoholivero kattaa velkan korot.

    Että niin kovat ne korot on, jota niin kauhistellaan.

    Tai polttaa 4 tupakkaa enemmän päivässä.

    Niin kovat ne korot on.

    Lopettakaa itku, minä en maksa veroja, koska asun nyt ulkomailla, mutta teidän itkua jaksa.

    VastaaPoista
  63. Velalla ei ole merkitystä, jos vientituotto pelaa ja työt tuottavat varallisuutta.

    Suomessa näin ei ole. Vuonna 2006 valtionvelka oli 58,9 miljardia euroa. Tuon jälkeen käyrä on lähinnä vain noussut rajusti ylöspäin. Vuoden 2016 tilanne: 106 miljardia euroa. Esimerkiksi luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's pitää Suomen talouden näkymiä kielteisinä eilen julkaisemassaan luottoluokituspäätöksessä. Aikaisemmin yhtiö piti Suomen talouden näkymiä vakaina.

    Kielteiset näkymät tarkoittavat, että Standard & Poor's voi heikentää Suomen luottoluokitusta entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Samppa ei tiedä, että korot eivät ole pysyviä. Nyt ne ovat matalat, mutta ne voivat ihan yllättäen nousta ja reilusti.

      Kaikkein ikävintä on se, että mitä huonommin Suomella menee, sitä korkeammaksi nousevat korot.

      Luulisi että Kreikan kohtalo lainamarkkinoilla olisi jo avannut tihruisimmatkin silmät, mutta ei. Usko on vahvempi.

      PS. Samppa, nyt ne levittelevät jo sellaista valheellista tietoa, että Suomeen tulisi tänä vuonna jopa 50 000 turvapaikanhakijaa!

      Poista
    2. Mainoskekkuleilla ei ole mitään muuta virkaa kuin poijun osa.

      Poista
    3. Vai voisi luottoluokitusta edelleen heikentää siitä AAA:sta, jossa on ollut ja pysyy.

      Poista
    4. Näin kirjoittaa Helsingin Sanomat tänään:

      "S&P varautuu heikentämään Suomen luottoluokitusta

      Petri Sajari

      HELSINGIN SANOMAT

      Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's pitää Suomen talouden näkymiä kielteisinä perjantaina julkaisemassaan luottoluokituspäätöksessä. Aikaisemmin yhtiö piti Suomen talouden näkymiä vakaina.

      Kielteiset näkymät tarkoittavat, että Standard & Poor's voi heikentää luottoluokitusta entisestään. Standard & Poor's on toistaiseksi ainoa yhtiö, joka on poistanut Suomelta parhaan mahdollisen AAA-luottoluokituksen."



      Poista