26.9.2015

Pääsöpiletti elämän kemuihin




Sain pääsöpiletit Janne Reinikaisen ohjaamaan uhmakkaaksi ja röyhkeäksi mainittuun Nummisuutarit-esitykseen Kansallisteatteriin! Hurraa, juuri tätä tarvitsen, uutta näkemystä mistä vaan! Teatterisovituksessa Eskosta on tehty Persu-Esko, joka syrjäytyy ja surmaa ja riehuu Suomen lipun kanssa.

Yhteiskunnassa hilluviin maailmanselittäjiin olen umpikyllästynyt. Aamutelevisioon oli kutsuttu ammattiymmärtäjä Tommy Hellsten selittämään sitä sun tätä, arvaatte, mitä. Aloitettiin Nokian eksjohtajan Jorma Ollilan luoman, ja nyt julkisuuteen putkahtaneen  aggressiivisen ilmapiirin maininnalla, ja Hellsten saikin kasvonsa syvästi pahoitteleviin masentuneisiin kurttuihin. Oltiin kuitenkin hienotunteisia kunnioitettua johtajaa kohtaan, ja nimiä ei mainittu. Kyllä, valitettavaa on, pelon ilmapiiri ei johda hyvään tulokseen.

Siitä jatkettiin sitten kysymyksellä: mitä tehdän maahanmuuttajavihan kanssa, kun niitä kukluxklaanejakin Suomessa on - viittaus  pahvitötteröön Lahden torilla. Todettiin tässäkin, että pelko se on syy kaikkeen vihaan. Omaa pelkoa tulee käsitellä, niin kaikki muuttuu hyväksi ja viha väistyy. Näin helppoa se siis on.

Vaan helvetillinen metelinnosto yhden lippua kantaneen pahvipään performanssista.  Ja taisiko siellä pari papattiakin possahtaa muutaman persupirjon toimesta. Näistä sitten saatiin materiaalia maailmalle levinneisiin viha- ja kukluxklaanikuviin. Ja kolumnit ja televisio täyttyvät huolestuneista kirjoituksista, että mitä tehdä sille kauhealle vihalle. Miten olla kuin eleä, kun ahistaa? Että eikö nyt muisteta Suomen sotalapsia ja evakkoja?

Ja medialla on hauskaa. Tulee ilmaista materiaalia, josta laatia klikkipornoa ja tv-studiooon jättikeskusteluita, joissa on hirveästi porukkaa, hirveästi eri kantoja ja joissa kaikki huutavat toistensa suuhun ja joista ei jää mitään käteen. Miten sitä kaipaakaan hiljaisuutta ja yhden ihmisen rauhallista puhetta, jota toimittajat eivät sotke välihuudoillaan. Jota ei häiritse alapalkissa vyöryvä alati vaihtuva tviittitulva. Kiitos pääministerin puheesta! Lisää puheita studioon, jonne ei päästetä toimittajia eikä yhtään maahanmuuttajaa eikä yhtään persua eikä ketään nikottelemaan. Katsojan ajatuskykyyn voi luottaa.

*

Sain myös uutukaiskirjan,  Sofi Oksasen Norman. Vaan näitten maineikkaitten kirjojen markkinointikin väsyttää. Sofi Oksanen joka kanavalla kertomassa totuutta teoksestaan, etukäteen. Eilen, tänään, huomenna. Ja Finlandia-palkinnon aikoihin. Ja kirjamessuilla. Kirjailijaparat.

Yksi ystäväni on päättänyt, että hän  kuolee ennen Turun kirjamessuja. Hänellä olisi siellä esiintyminen, eikä hän ole menossa sinne. Hän on laihtunut lyhyessä ajassa kaksikymmentä kiloa. Kaikki alkoi ehkä siitä, kun hänen hyvä ystävänsä kuoli haimasyöpään. Nyt hänellä on vuoroin vatsasyöpä, vuoroin leukemia, tai jokin vakava syndrooma, esimerkiksi Sjögrenin syndrooma. Hän on teettänyt erilaisia lääketieteellisiä kokeita omalla rahallaan, suolet ja vatsa on tähystetty jokaisesta reiästä, ei vikaa, kaikki on kunnossa, mitä nyt jotakin häikkää veressä, joka sekin on tutkittu monen pullon verran. Ei edes lihasreumaa, jota sitäkin hän epäili kun teekuppi ei pysynyt kädessä. Ei, tuskin hän näkee oman kirjansakaan julkistusta. Vaan johan  tässä tulikin elettyä, ja aika jumalattomasti vielä. Toinen ystävä taas, samanikäinen, hyvin huonossa kunnossa, otti ja lähti iloisesti reissuun, katsomaan maailmaa, vaikkei juuri kävelemään pääse. - Maailma on omituinen paikka. En tiedä minäkään, kuinka pitäisi olla ja elää. Kunhan lipuu vain päivien saatossa.



195 kommenttia:

  1. Valehtelee kuin Soini ja Sipilä, paskoo kuin volkkari, huutaa kuin Ollila, mikä se on? - Noh, suomalainen yritysjohtajahan se. Oikein ihmettelin, kun Antti Herlinkin oli kanssani samaa mieltä, ja kutsui Hollannista johtajan Sanoma Oy:n syöksykierrettä loiventamaan.

    Epäilemättä polttopullon heittäjä, ilotulitteiden ampujat ja ku klux klanin asuun pukeutunut olivat syvästi häiriintyneitä. Sitä vain pohdiskelen,mistä nämä hullut vaikutteensa saavat, mistä he innostuvat.

    Epätoivosta se minun mielestäni kertoo, hulluuden lisäksi. Anteeksi sivistyneiltä, jos hullu ei ole tieteellinen termi.

    VastaaPoista
  2. Minusta hulluus tulisi palauttaa kunniaan ja nimitys hullu otta viralliseen käyttöön. On toki tarkempaa nimetä hulluuden laatu, mutta löytyy siihenkin kotimaista kirjoa: jakomielitautinen, hermoheikko, hysteerikko, vähämielinen jne.

    Kutka-julkaisussahan Seppo Ahti ja kuka se toinen olikaan - laativat oikein hyvän kaavion hullun papereista. Minulla on noita vanhoja mainioita Kutkia vino pino jossakin kaapin alahyllyllä, ja selailen niitä joskus vieläkin.

    Hullut ovat varsin kekseliästä ja aikaansa seuraavaa porukkaa. En yhtään ihmettele tuota ku klux klanin kaapua. Ja on varsin ilmeistä, että selvästi hulluille ei myydä kunnon pommeja, vaan työnnetään edellisvuotisia vähän vettyneitä papatteja käteen.

    Tuo Ollilan juttu oli yllätys, sillä mies oli aikoinaan aika leppoisan näköinen tyyppi. Vaan siis Tommy Hellsten ja kukkahattutädit ovat tässä ehkä väärässä: jospa Nokian menestys on juurikin Ollilan raivoamisen ansiota.. Eli pelko perseessä ajaa hyviin suorituksiin.

    VastaaPoista
  3. Sehän Ollilassa juuri on mielenkintoista. Hintelä, kapeaharteinen mies, joka oli kuin teflon itse, puhui julkisuudessa äitelän pehmeästi ja hintelän hennosti. - Alaisia on kiva kiusata, eivät ne sille mitään mahda. Mitkä lienevät purkautumiskeinonsa.

    VastaaPoista
  4. Lapsista on jopa länsimainen tiedemies todennut, etteivät piiskaamalla parane, mutta ehkäpä se sitten on meidän aikuisten kanssa toisin. Turpaan vaan niin, että tukka lähtee ja housut tuhriintuvat, niin tulokset senkun paranevat. - Ollila tosin lähti karkuun lopulta tuhoamastaan Nokiasta hyvissä ajoin, mutta se ei kuulu tähän millään lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lapsia saa piiskata, ei edes tukistaa. Vain silitys on sallittu! Eikä aikuisiakaan ja alistaa. Kuka tietää, mitä Nokiasta olisi tullut, jos Ollila olisi ollut inhimillisempi johtaja.

      Vai meneekö se tosiaan niin, että menestyvällä johtajalla tulee olla kovan linjan auktoriteettia? En oikein usko, että se olisi ollut Nokian silloisen hyvinvoinnin syy. Ehkä se tuli Ollilasta huolimatta, aika oli kypsä Nokian tuotteille.

      Poista
    2. Ihmisen muisti on lyhyt. Millainen oli Nokia silloin, kun Ollila tuli pomoksi? Jos Ollila "tuhosi" Nokian, niin oman luomuksensapa tuhosi.

      Poista
    3. Oli siinä nousussa kai muitakin osallisia. Heidän pallinsa ja munasarjansa kuuluvat kutistuneen jo ennen jorman lerpsahtamista.

      Poista
  5. Mitä suomen giäleen tulee, tuo pääsö piletti on paljon parempaa kuin tämän nykyinen, muoville maistuva kielemme, on.

    - nimim. Ele polghe kiria quin sica,
    waicka henes on wehe wica.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä sanomaani en kuitenkaan sovella kiriailja Oksaseen. Aika kovana kokemuksena elämässäni pidin, kun jouduin kyyhkysten katoamisia lukea yli puolen välin. Sen jälkeen väsähdin ja sain böörnoutin. - Ostaisiko kukaan vähän käytettyä kirjaa hyllystäni, vai pistänkö roskiin, kun aivan sairaasti hävettää, jos kaverini sen siellä näkevät.

      Poista
    2. No juu, jos joku lähettää sähköpostiini nimensä ja osoitteensa, niin omalla kustannuksellani lupaan kyyhkysten katoamiset hänelle ilmaiseksi lähettää. - nimim. täydellinen vaitiolo, täysin huomaamatta.

      Poista
    3. rikuriemu@gmail.com, eiks ketään oikeasti hotsita? - No juu, huomenna pistän energiajätteisiin.

      Poista
    4. Älä hyvä ihminen pois pistä, kyllä joku tuon kirjan haluaa aivan varmaan.

      Minulla on joitain uudehkoja kirjoja, joita en viitsisi enää pitää hyllyssäni, mm. Anna-Leena Härköstä, Virpi Hämeen-Anttilaa, Anja Snellmania ja muitakin on. Voisin viedä ne laariin, jossa lukee: saa ottaa ilmaiseksi, jos sellainen laari jossain olisi.

      Nyt alan ihmetellä, onko vai eikö minulla olekaan Aleksis Kiven Nummisuutareita, jonka ajattelin lukea hyvin tarkoin uudelleen, ennen kuin menen teatteriin katsomaan tuon esityksen.

      Poista
  6. Noh, ja joo, kyllä minä noita rasisteja ja muita vasemmistoanarkisteja rakastan ihan perkeleellisen kammottavasti. Jopa Unicefin nimissä kiersi tänään sellainen viesti, jossa kehoitettiin lopettamaan Suomessa vallitseva sotatila. - Heh, heh, yritä näissä nyt olla fiksu ja filmaattinen. Onko Unicefkin valahtanut tuolle tasolle, vai onko joku heikkopää käyttänyt järjestön nimeä väärin? Sotatilassa kun ihmisiä tapetaan ihan aikuisten oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nyt vähän mietityttää tuo median rooli tässä sodanlietsonnassa. Ilman mediaa kukaan ei inahtaisikaan enää tuosta pahvipäästä ja papateista. No, polttopullokin oli kyllä lentänyt oliko se nyt Kouvolassa, ulko-oven eteen. Se on älyttömän typerä teko, ja pullon heittäjä osoittautuikin täyskaheliksi ihmistenpieksäjäksi, joka hakkaa kaikki - tai haluaa hakata - myös valkoihoisia tuttujaan.

      Juuri nämä kylähullut äityvät ääritekoihin, kun lehdistö rummutta niistä ja lietsoo hulluutta huippuunsa klikkipornollaan, jotta saisi myyviä otsikoita. Ei näille saisi antaa paljonkaan palstatilaa.

      Poista
    2. Hulluuden lajeja on totisesti monta. Mutta mihin on hävinnyt hyväntahtoinen hullu? Yksinkertainen, ystävällinen ja kiltti hullu? Sellainen joka ei heittele polttopulloja kenenkään päälle vaan ainoastaan puhelee itsekseen, mahdollisesti mielikuvitusystävilleen ja puhuu puille. Viisas hullu. Onko sellaista hulluudenlajia enää olemassa?

      Poista
    3. Minusta tuntuu, että suurin osa hulluista on tavallisia kilttejä hulluja, vähän kajahtaneita, harmittomia.

      Tuo, että hulluja pitää puheessa kierrellä ja kaarrella, nimittää käsitteellisesti ja lokeroida erilaiset tilat hienoilla nimillä, kertoo pelottavalla tavalla kontrolliyhteiskunnasta, jossa kaikkien pitäisi olla normien mukaisia ja diagnosoituja, jos poikkeavat normeista.

      Olen joskus kirjoittanut lapsuuteni hulluista, Piikki-Väinöstä, Poika-Saimasta ja Ellistä, joka pukeutui mieheksi. Kyllä he mahtuivat mukaan kylän elämään. Paitsi jos oli sivistynyttä sukua, erilainen ehkä pyrittiin piilottamaan.

      Poista
    4. Vaan oletteko kuulleet hullusta, joka epäili puhelujansa kuunneltavan. Väitti, että joku vastasikin sieltä toisesta päästä.

      Poista
    5. Suomalaista hulluutta tuo, että kuvittelee olevansa niin tärkeä tai merkittävä henkilö, että joku salakuuntelee. Paranoia. Siinä on kyse samankaltaisesta suuruus- tai minäharhasta. Joku vainoaa juuri minua! Paranoia on varmasti pahimmillaan luultavasti aika tuskallista, mutta nostattaa minäparan mitättömyydestä merkittäväksi ihmiseksi. Joku on kiinnostunut minusta! Vaikka se olisi vain outoa suhinaa luurissa. Ja syynä olisi rikkinäinen puhelin tai jokin sähköinen ilmiö tai tekninen häiriö. Ei. Joku haluaa salakuunnella puhelujani, niin sen täytyy olla, ajattelee ihmispolo.

      Ripaus hyväntahtoista hulluutta, hulluttelevaa mieltä, tekisi kyllä näin kamalan vakavina aikoina hyvää itse kullekin. Ei tosikkoudessa sinänsä mitään pahaa ole, muuta kuin se että se ruokkii vain synkkää sielun puoltamme. Sen synkän puolen kasvattaminen liiallisuuksiin ei ole hyväksi, kenellekään.


      Poista
    6. Toisaalta poliitikkojen puhelimen salakuuntelu maailmalla on aivan yleistä, ja se on helppoa. Suomessa uinutaan tässä asiassa ruususen unta, sanoi muuan ulkomailla elänyt suomalaistohtori aamutelevisiossa perjantaina.

      Ei minun puhelinlinjani ainakaan vingu eikä rätise, korkeintaan katkeaa joskus, jos puhuja istuu junassa ja joutuu vaikkapa tunneliin.

      En siis usko paranoiaan, vaan mieluummin terveeseen järkeen poliitikkojen kohdalla.

      Poista
    7. No joo, poliitikkojen jutut varmaan kiinnostavat. Mutta eivät aivan kaikkien, vaan oikeasti tärkeiden tai merkittävien. Amerikkalaiset salakuuntelivat Rouva Merkeliäkin, niin muistan lukeneeni. Varmaan myös bisnesmaailmassa harrastetaan salakuuntelua.

      Poista
    8. Kun on monta päivää tunnelissa niin pätkii puhelin ja vinguu. Ei auta vaikka itse rätisee.

      Poista
    9. Olen kuullut, että ammoisina aikoina sentraali-santra saattoi kesken puhelun tokaista: "puhukaa vain, en minä kuuntele!"

      Poista
    10. Varmaan moni ei enää muista kymmenen vuoden takaista Soneran teleurkintajuttua. Herrat eivät huomanneet aikojen muuttumista ja käyttivät kursailematta teletietoja edelleen hyväkseen. Silloisen yritysturvallisuuden gurun, yritysturvallisuudesta kirjoja kirjoittaneen, asianajaja sanoi, asiakkaansa ollessa oikeudessa syytettynä: "x on elänyt sen käsityksen kanssa, joka Sonerassa on muillakin. Hän oli sen aika vähäisen koulutuksen varassa, joka Sonerassa oli annettu."

      Poista
    11. Sentraali-Santrathan olivat ennen kylän tietotoimistoja. He saattoivat kesken puhelun kiekaista jonkun linjalle yhtäkkiä että puhutaanko vielä, jos oli mielenkiintoisempi puhelu seurattavana. Semmoinen vanha kampipuhelin oli lapsuudessani vielä kesämökin maaseudulla naapurissa. Siitä pyöritettiin kampea aluksi ja lopuksi. Muistan, että meillä oli kotona silloin jo pöytäpuhelin.

      Poista
    12. Edward Snowdenin paljastukset vain todistivat sen, minkä me kaikki jo aikaisemmin tiesimme. Amerikkalaisilla on parhaat välineet, he käyttävät tietojaan myös yrityksilleen etuja saadakseen. Venäjä ja Kiina kuuntelevat myös ja tekevät samaa. Haistakaa, Bruce, Vasili ja Tse Tse, paska!

      Kanervaa tai Haglundia ei kukaan kuitenkaan vapaaehtoisesti kuuntele.

      Poista
    13. Arvakkaa, tarttuuko tämä amerikkalaisten halsteriin: Obama, terrorist, Bin Laden, bombing ou jeah, but nou nou ja hellurei! - Niillä pönttokustailla kuluu kuitenkin aikaa ja tupakkia, ennenkuin saavat tästä hämärä-rästästä ja sekavuasta kirjoituksestani mitään selkoa.

      Poista
    14. Vielä kun kirjoitan Boeingin valmistavan aivan säälittävän huonoja lentokoneita, jotka eivät eurooppalaisille pärjää kuin peri-amerikkalaisella vilunkipelillä.

      Poista
    15. Luultavasti olen juuri päätynyt epäiltävien ja tarkkailtavien listalle, jossa ei ennestään ole kuin noin miljardi ihmistä.

      Poista
    16. Bloginhaltijallahan tässä viime kädessä vastuu on. Hänen päänsä ja julkaisunsa tarkkailulistalle sijoitetaan.

      Poista
    17. Ja nyt rätisee puhelin! Vaikka kävin vain piipahtamassa inter netissä. Olen aivan varma, että se on visshyvesi joka kuuntelee salaa. Olenhan erivärinen ja amerikasta.

      Poista
    18. Kuulehan kokacola, ei muuta nyt kuin vähän foliokelmua tärkeimpien elimien ympärille, niin kaikki muuttuu hyväksi ja olet suojassa säteiltä. Kyllä se siitä.

      Poista
  7. Virkavalta etsii nyt sinivalkoista KKK-ukkelia kiivaasti voimia ja resursseja säästämättä, mutta se on vielä keksimättä mistä rikoksesta häntä syytetään.

    Kun hän ei edes puhunut mitään, joten syyte vihapuheesta ontuu ja vaikea on lipunheilutusta pitää kiihottamisena kansanryhmääkään vastaan.

    Miten olisi Suomen lipun häpäisy? Tosin kansamme valistunein nuorisoliitto ehdotti juuri, että se poistettaisiin rikoslaista... no, kai ne jotain keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän pää saada vadille. Minusta tässä riittäisi se, kun media lakkaisi lietsomasta ja riekkumasta asiaa. Ei se miekkonen ansaitse minkäänlaista huomiota.

      Poista
    2. Mutta jos se oli ite siirtolainen, Ameriikasta? Eikä tiennyt miten täällä täytyy syksyä vasten pukeutua?

      Poista
    3. Ennan vanhaan me ärsytimme ja järkytimme aivan tarkoituksella paskantärkeilijöitä mm. pitkällä tukalla, resuisella pukeutumisella ja huonoilla tavoilla.

      Eivät tavat ole siitä miksikään muuttuneet. Heiluri on vain heilahtanut toiseen suuntaan.

      Poista
    4. Minäkin jätin rintaliivit kotiin, kun lähdin tanssimaan Marimekon spagettiolkaimisessa ohuessa yöpaidassa. Voin vakuuttaa että hauskaa oli.

      Panin myös keskelle päätä jakauksen ja käytin ullakolta löydettyä komealippaista Lotta-lakkia, varmaan pasifismiani korostaakseni ja jotakin ivatakseni, kai, en tiedä mitä.

      Poista
  8. Hulluja, galen, kaikki ovat jotka blogeja rustaavat ja niihin kommnentoivat. supon listalle vaan..

    VastaaPoista
  9. Kun tietää omat ajatuksensa ja tuntee sananvapauden vastuupuolenkin ja noudattaa sitä, ei blogiin kirjoittavilla ole hätää demokraattisessa yhteiskunnassa. Vapaus- ja vastuuajattelu sallii vapauden olla myös typerä ajattelussaan.

    VastaaPoista
  10. Hullujahan me kaikki, Samppa. Kukin omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  11. Ja meitä kaikkia uhkaa alzheimer, jolloin meistä taatusti tulee hulluja ja aivan viimeksi onnellisia hulluja, jolloin kaikki naurattaa. Turha pelätä siis tätä sairautta. Hyvin kaikki päättyy.

    VastaaPoista
  12. Puhutaanpa välillä kulttuuristakin.

    Totesin jo vaimolleni, kun kuulin Oksasen Normasta, että tuo kirja taitaa jäädä minulta lukematta. Minua ei kerta kaikkiaan kiinnosta maaginen rikoskirja.

    Sama tunne minulla on Kansallisteatterin Nummisuutari-parodiaakin kohtaan. Jos Eskosta tehdään murhamies, on ylitetty tulkinnan raja ja ruvettu ite runolle.

    Mutta onneksi Iines menee sinne esikokijaksi! Hän voi kertoa oman näkemyksensä teoksesta ja sen merkityksestä kulttuuri-ilmastossamme nyt ja tässä tai miksei kautta aikainkin.

    Minua kiinnostaa sekin, että nimetäänkö Esko Persu-Eskoksi itse esityksessä, vai tekikö Hesarin kriitikko oman tulkintansa asiasta, Esko kun on tunnetusti hieman tyhmä ja altis kiihotukselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapsa, olen avoin kaikelle uudelle! (Heh heh, vihaan muutoksia.)

      Minua kiinnostaa Reinikaisen tulkinta. (Heko heko, komisario Reinikainen minua kiinnostaa.) Vähän olen kyllä huolestunut siitä, että tekstiä on roimasti vähennetty ja pantu musiikiksi. (Henkisesti laiskoja kielipuoliako tässä kosiskellaan?)

      Lupaan kertoa painavan mielipiteeni, kunhan tarkistan ensin, mitä fiksun ja älykkään kuuluu sanoa siitä.

      Ettäs tämänkin tiedätte.

      Poista
    2. Oksasen Norma kiinnostaa meikäläistä juuri sen maagisen realismin vuoksi. Että miten Sofi taipuu tähän. Ja että onko teos kaiken markkinahässäkän arvoinen, vai onko tässä kyseessä vain keisarilla ei ole vaatteita -ilmiö.

      Poista
    3. Oksasen on loitsutellunna huteroa magiikkaa aiemmissakin kirjoissaan, Stalinin lehmissä ja kai Baby Janessakin. Ja onhan Puhdistuksessa ja Kyyhkyissäkin sen suuntaista tajunnanvirtaa.

      Maaginen realismi on jostakin syystä kirjallinen suuntaus, jota kartan. Olisinkohan sitten itsekin piilomagiarealisti?

      Poista
  13. Koska ylempänä pari liikaviisasta, mm. kokacola ja vissyvesi, ja iines ja anonyymi, lajittelevat hulluja, saanen minäkin - nöyrin palvelijanne, eläintieteen amatööri ja harrastelijakielentutkija (mm. kiina, baski ja belgia) - sanoa sanottavani taksonomisesta strukturalismista. Tai ainakin sen, mitä siitä ehkä tiedän.

    No, enpä juuri paskaakaan. Mutta koska eksinstentialisessa mielessä Subjekti on lingvistinen kategoria - verbien "etusija" (käyttääkseni Benvenistien luomaa ilmaisua), se on ensimmäisessä persoonassa, ja (ymmärrettävästi) estää persoonien sekannuksen. Ellei niitä ylitulkitse. - Mutta kukapa nyt niin, tekisi?

    Tämä johdannosta. Mennään asiaan. (Niin että Molskahtaa.)

    Jokainen, joka on lukenut Foucaultin kirjan "Les Mots et les choses" - ja meitä on muuten monta, leegioittain - tuntee Borgesin. Borges taas (jota minä itse valitettavasti en henkilökohtaisesti tunne... luulisin) niin lainaa "tiettyä kiinalaista sanakirjaa", jossa sanotaan että eläimet voidaan jakaa
    (ja nyt silmät ja korvat auki)
    voidaan jakaa:

    a ) keisarille kuuluviin, b ) palsamoituihin, c ) kesyihin, d ) imeväisiin porsaisiin, e ) merenneitoihin, f ) kuuluisiin, g ) irrallaan juokseviin koiriin, h ) nykyiseen luokitteluun sisältyviin, i ) hullujen tavoin käyttäytyviin, j ) lukemattomiin, k ) kamelinnahalla erittäin hienolla siveltimellä maalattuihin, l ) ja niin edelleen, m ) jotka juuri ovat katkaisseet jalkansa, n ) jotka kaukaa näyttävät kärpäsiltä

    Täydellistä eläinten luokittelua! Carl von Linnén taksonomia tämän rinnalla kalpenee kuin... kuin Kirjastotäti, jolle (täysin kuvitteellinen) naishahmo palauttaa vähän vahingoittuneen lainakirjan, takaisin, ja on syyllisen näköinen. (Ja tuoksuu lievästi omenaviinille ja oksalakalle.)

    Hmnh..?

    VastaaPoista
  14. PÄÄSÖ PILETTI on kyllä upea sana pari. Melkein yhdyssana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin merkillinen tapaus. Miksiköhän pääsöstä on tullut nykykielessä pääsy?

      Kuten kerroinkin, niin aloitin viron opiskelun ja kerta kerran jälkeen olen enemmän haltioissani. Tuntuu kuin kurkistaisi tuhansien vuosien taakse yhteiseen kieleemme.

      Viroksi pääsylippu olisi sissepääs pilet ja pääsy kielletty ligipääs keelatud. He ratkaisivat siis ö- ja y-kirjaimen valinnan Salomonin tuomiolla.

      Poista
    2. Mm. Osmo Ikolan Suomen kielen käsikirjassa on maininta, että ö-johdin on rinnasteinen y-johtimen kanssa, kun verbeistä on muodostettu teonnimiä. Ne ovat menneinä aikoina olleet siis jopa rinnakkaiskäytössä, kunnes toinen on vakiintunut ensisijaiseksi. Näin on käynyt ihanalle "pääsöllekin", joka valitettavasti on antanut sijaa "pääsylle". Tämmöinen on normaalia kielen kehitystä. Kielen käyttäjät muovaavat kieltä, josta tippuu koko ajan jotain pois jonkin toisen tieltä.

      Olen valitettavasti unohtanut viron kielen systeemeistä paljon, melkein kaiken, koska en ole aktiivisesti käyttänyt kieltä opiskelujen jälkeen. Opettajana oli jyrsijän näköinen professori, Herbert Salu, joka luetutti meillä eestiläisiä tarinoita ja vanhoja satuja. Valitettavasti käyttökieltä ei opiskeltu ollenkaan, vaan siis kielen historiaa. Ja minä katselin etupäässä hänen hampaitaan ja ilmeitään enkä perehtynyt kauheasti materiaaliin. Nyt perehtyisin ihan toisella tavalla.

      Poista
    3. Luulen, että ajan mittaan "pääsön" vähenemiseen "pääsyn" rinnalla on vaikuttunut suomen kielelle ominainen vähimmän vastuksen ääntölaki, josta johtuu mm. konsonanttiyhdistelmien ja vieraiden konsonanttien karttaminen, vokaalisointu (olumppialaiset) ja ns. diftongien avartumisen kaltaiset ilmiöt (viaras miäs).

      Kun maistelee sanaa "pääsö" kielensä päällä, huomaa että "pääsyn" sanominen vie vähemmän enegiaa. Vokaali y:n sanominen on helpompaa kuin ö:n, jossa kurkunpäätä pitää nostaa ylöspäin.

      Poista
    4. Sama vähimmän vastuksen laki lienee voimassa muissakin kielissä, niiden omien äännelakiensa mukaisesti tietysti. Ekana tulee mieleen enkku, jossa melkein jokainen painoton vokaali muuttuu lyhyen laimeaksi ööksi.

      Poista
  15. Lennar Meri, joka kaiken muun lisäksi osasi useita kieliä, sanoi (voi, voi kun en nyt muista sanamuotoa) suomenkieltä paljon arkaistisemmaksi kuin eestin kieltä. Häntä jopa huvitti suomenkielen "vanhanaikaisuus"... - Kummallista? Minun korvissani eestinkieli "vanhanaikaiselta" kuullostaa? Kirjakin on raamat. "Jos talossa on yksi kirja, se on raamattu", sanoi Saarikoskikin jossain runossaan. Pentti osasi myös monia kieliä. Itse olen opiskellut noin neljääkymmentä eri kieltä mutta oppinut niistä vain yhtä, suamea. Että en tosiaan kauheesti rupee väittelee kenenkään kanssa mistään, edes kielen kommerverkeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen joskus olettanut viron alkuperäisemmäksi kuin suomen, mutta onhan virokin saanut vaikutteita sieltä sun täältä ja totta on, että se "kehittyneempi" siinä mielessä, että sanat on lyhennetty ja muitakin turhuuksia oikaistu.

      Siksi sanonkin aina, että suomensukuisista lähikielistämme puhtain on saame. En tietenkään tiedä, onko se ihan totta.

      Kuulitteko muuten jo, että Kalevi Wiik on kuollut?

      Poista
    2. Meillähän on yhteinen alkukieli, kantasuomi, jota puhuivat itämerensuomalaiset heimot.

      Kantasuomea on todennäköisesti puhuttu Suomenlahden eteläpuolella jo muutamina Kristuksen syntymää edeltäneinä vuosisatoina, ja se hajaantui vallitsevan käsityksen mukaan ajanlaskumme ensi vuosisatojen kuluessa.

      Myöhäiskantasuomalaisen asutuksen keskus oli nykyisessä Pohjois-Virossa, ja sieltä väestö on siirtynyt eri tahoille. - Eli ehkä tähän pohjautuu, Tapsa, käsityksesi siitä, että viron kieli olisi ollut ennen suomea. Tästä ei ole kuitenkaan todisteita, sillä suomen kielen synnyn aikaa ei tiedetä tarkasti ja Virossakin puhuttiin kantasuomeksi kutsuttua kielimuotoa

      Kun suomalaiset alkoivat siirtyä pohjoisemmaksi, se tapahtui nimittäin hajanaisina ryhminä, eikä suomen kieltä voi silloin sanoa vielä olleen. Puhutut murteet olivat myöhäiskantasuomalaisia murteita ja kesti kauan, ennen kuin yhteydet Suomenlahden yli kävivät heikommiksi ja kielet eriytyivät. Ei voida siis osoittaa vuotta tai edes vuosisataa, jolloin suomen kieli olisi syntynyt, mutta varhaisin oletettu kielen syntyaika on vasta 1000-luvun ensi vuosisatoina (Lauri Hakulisen arvio).

      Poista
    3. Meillähän on yhteinen alkukieli, kantasuomi, jota puhuivat itämerensuomalaiset heimot.

      Kantasuomea on todennäköisesti puhuttu Suomenlahden eteläpuolella jo muutamina Kristuksen syntymää edeltäneinä vuosisatoina, ja se hajaantui vallitsevan käsityksen mukaan ajanlaskumme ensi vuosisatojen kuluessa.

      Myöhäiskantasuomalaisen asutuksen keskus oli nykyisessä Pohjois-Virossa, ja sieltä väestö on siirtynyt eri tahoille. - Eli ehkä tähän pohjautuu, Tapsa, käsityksesi siitä, että viron kieli olisi ollut ennen suomea. Tästä ei ole kuitenkaan todisteita, sillä suomen kielen synnyn aikaa ei tiedetä tarkasti ja Virossakin puhuttiin kantasuomeksi kutsuttua kielimuotoa

      Kun suomalaiset alkoivat siirtyä pohjoisemmaksi, se tapahtui hajanaisina ryhminä, eikä suomen kieltä voi silloin sanoa vielä olleen. Puhutut murteet olivat myöhäiskantasuomalaisia murteita ja kesti kauan, ennen kuin yhteydet Suomenlahden yli kävivät heikommiksi ja kielet eriytyivät. Ei voida siis osoittaa vuotta tai edes vuosisataa, jolloin suomen kieli olisi syntynyt, mutta varhaisin oletettu kielen syntyaika on vasta 1000-luvun ensi vuosisatoina (Lauri Hakulisen arvio).

      Poista
    4. PS saa mieluusti oikaista, jos jollakulla on toisenlaista tietoa! Kaikki esittämäni ovat tietenkin oletuksia, tosin kielitieteellisiä. Eihän historiaa voi väittää eksaktiksi, vaikka siitä tehtäisiin tiedettä. Tiedekin pohjaa oletuksiin ja yhteenvetoihin.

      Poista
    5. "...käsityksesi siitä, että viron kieli olisi ollut ennen suomea"

      Ei minulla tuollaista käsitystä ole, vaan tarkoitin vain että viro on säilyttänyt vanhoja muotoja paremmin kuin tämä nykyinen suomi, joka on kokenut monia muutoksia.

      Samantyyppinen yleiskäsitys minullakin on, sillä erotuksella että oletan itämerensuomalaisten tulleen Viroon ja kaakosta Suomeen samoihin aikoihin.

      Tuo yleiskuva on muuten hyvä, mutta yritäpä istuttaa saame siihen.

      Näistä kielen kehityksistä on tullut viime aikoina uusia mielenkiintoisia näkemyksiä.

      Poista
  16. Wiik edusti oman aikansa rudbeckiläisyyttä. Ei ole syytä ottaa häntä vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöjä, anonyymi. Vaikka Wiik vetelikin välillä suurella pensselillä, niin hänellä oli tuoreita näkemyksiä, mm. juuri saamesta ja saamelaisista.

      Ei hän yrittänyt todistaa mitään suomen kielen menneestä suuruudesta, kuten jotkut asiaa tuntemattomat toimittajat lööppi-innossaan kuvittelivat.

      Poista
  17. Minä kun en kielitieteistä tiedä hölkäsen pölähtävää, niin kerron vain, että lopulta onnistuin arkistoistani löytämään Kari Suomalaisen piirroksen, joka on minun mielessäni hänen ehkäpä parhaansa, sen nimi on: "Kielen synty".

    Kaksi luolamiestä istuu synkän näköisinä rinnakkain, heidän ajatuksensa kulkevat näin, - ensin toinen luolamiehistä tuumaa:"Olemme järjellisiä olentoja. Meidän olisi opittava kommunikoimaan."
    Siiten hän jatkaa ajatustaan: "Nyt pitäisi tietää passiivin indikatiivin perfekti...verbin adverbiaalimäärityksessä ollessaan infinitiiivi on muodollisessa suhteessa substantiivin veroinen"

    Tämän jälkeen hän tokaisee iloisen ihmettelevälle luolamieskaverilleen: "ÖH!"

    VastaaPoista
  18. Aamulla tuli Yle:ltä dokumentti huutolaislapsista. Heitä oli kuulemma 1800- ja 1900-lukujen taitteessa 77.000. Dokumentti oli minulle välillä sietämätön, jouduin hetkeksi kääntämään sen pois. Moni lapsi sai varmaan ihan siedettävät olot, mutta aivan karmeaa oli, kun vanha mies selitti, kuinka eivät ruokaa antaneet juuri lainkaan ja aina kun isäntäväen silmä vältti hän söi hengenpitimikseen sianrehua. Se oli hevosen paskaan sekoitettuja jyviä. -Ja vanha mummo, joka oli aivan pienenä lapsena ollessaan kysynyt, että pääseekö jopa hänkin taivaaseen, kun kuolee. Kuultuaan myönteisen vastauksen, oli pitkän aikaa seissyt kaivon kannella ja ajatellut hyppävänsä sinne, niin viimeinkin pääsee onneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin puolet tuosta dokumentista, ja ajattelin katsoa sen loppuun myöhemmin, kun aamulla oli menoa. Surullista ja tosiaan itkettävää tuommoinen on ollut. Huutolaisten kohtelua ei kukaan osannut valvoa mitenkään, vaan heitä kohdeltiin kuin kotieläintä. Vanhaa miestä kun kaupiteltiin, joku huusi että huutakaa, kyllä siitä vielä halonhakkaajaksi on. Mies meni 50 markalla. Halvimman tarjouksen esittänyt sai aina huutokaupattavan huusholliinsa. Yhdeksänvuotias pieni poika, meni muistaakseni neljälläkymmenellä viidellä markalla ja joutui lattialle, olkien päälle heitetyn maton päälle nukkumaan.

      Eli onhan Suomessakin ollut orjuutta vielä 30-luvulla.

      Poista
    2. Sitten ne historoitsijat ovat perinteisesti puhuneet vain jostain Mannerheimista, jonka isällä oli niin suuri hinku ala- ja yläpäässään, että tuhosi kaiken.

      Poista
    3. Vuonna -23 kai huutolaisuus virallisesti kiellettiin, mutta se ilmeisesti jatkui periaatteessa samanlaisena sijoitteluna vielä parikymmentä vuotta sen jälkeen.

      Poista
    4. Minusta ohjelmassa sanottiin tuo 30-luku, mikä kyllä meikäläistäkin hämmästytti. Voi olla, että kiellon jälkeen nuo julkiset huutokaupat olivat kiellettyjä, mutta kunta antoi ihmisiä halvimmalla ottajille tiskin alta. Tämä on siis vain luulo, ei tieto.

      Poista
    5. Suurin piirtein noin se meni. Lakimuutos vuonna -23. Aika kamalaa se Kalle Päätalon sisarusparven kohtelu oli sekin -30-luvulla, kun aikasemmin työteliäs isänsä alkoi sekoilla. Ja dokumentit kertovat, että surutta turpaansa erilaisiin paikkoihin sijoitetut saivat usein vielä -60-luvullakin.

      Poista
    6. Tai en tiedä, antoivathan ne sentään Päätalon perheelle ne kunnan jauhot. Mutta ei Kalle siitä häpeästä koskaan yli päässyt.

      Poista
    7. En toivo kurjuutta kenellekään, vain sen verran, että tietäisivät, mitä häpeä on. (Mitä muuten Turkka mahtoi hävetä Häpeä-kirjassaan?)

      Nimittäin häpeähän on kyky, ja usein empaattisen luonteenpiirteen seuralainen. Mieluummin minä olen tekemisissä häpeämisen osaavan kuin narsistin kanssa. Harmi, että yhteiskuntamme suosii vain narsismia. Ja ekstroverttista häslääjää, joka ei ehdi häpeämään..

      Poista
    8. Minulla on hyllyssäni paljon Toivo Pekkasen kirjoja. Täytyypä "Lapsuuteni" lukea uudelleen. Minä muistelen kirjasta hämärästi, kuinka lapsena sairastui pahasti, kun söi hyvällä ruokahalulla lehmille tarkoitettua ravintoa.Kun edes jotain sai.

      Poista
    9. Faijaani minä arvostan edelleen monesta asiasta, mutta jumalauta, että se oli kamala. Isoveljeni laittoi alle kouluikäisenä vasaralla tappamaan ottamiensa kanien liikaa synnyttämiä poikasia, se oli miehuudenosoitus. Kännissä lähti kylille ruokaa ostamaan, äiti meille nälkää itkeville lapsille sekoitti lihaliemikuution vesilasiin. Faija tuli sitten ruokakasseineen joskus yöllä, yhden joulun muistan, kun makasi sammuneena joulukuusen vieressä.

      Poista
    10. Minun isäni, vaikka oli alkoholisti, oli kauhean hellämielinen. Muistan, miten pikkutyttönä halusin kiihkeästi kissaa. Kesällä sitten sain mökillä naapurimaalaistalosta harmaan kisunpojan, jota äiti lupasi pitää mökillä kesäajan, ja sitten kisu piti antaa takaisin maalaistaloon. No isä tuli sitten pyörällä mökille, polki sata kilometriä, kun hänellä ei ollut kai rahaa. Kun hän lähti etukäteen takaisin kotiin, hän otti sanaa sanomatta pahvilaatikon, ja pani Misun sinne, köytti laatikon narulla kiinni pyörän tarakalle, ja polki sen sinne meidän kotiin, odottamaan minua. Äiti oli ihan hiljaa. ja minä sain kisun. Äiti oli sanonut, ettei kissaa voi linja-autossa kuljettaa.

      Poista
    11. Sinusta, Iines, on tullutkin fiksu!

      Poista
    12. Enkä minä ole mikään kirjailija, en minä mistään tunnustuksellisesta aineistosta nauti. Pahaa ne jälkeenpäin tekevät, niitä sairastaa useampia päiviä. Toisaalta olen myös oppinut, että vaikka tulisi tulenpalavia perkeleitä, persuja, mannerheimeja tai vihruja vastaan, en minä mitään pelkää.Haistatan niille niiden omat pelot.

      Poista
    13. Sitä paitsi, kun tämä aurinkoinen kesälomani ja rantakelit loppuvat tuossa ensi viikolla, niin tämä kaamea tissuttelunikin loppuu ja kerron vain vitsejä. - Oletteko muuten kuulleet siitä tapauksesta, kun Soini puhui totta?

      Poista
    14. Vai kutsuvat työt sinuakin, lomailijaa. Älä ilmoja kuitenkaan sure, sillä yhtä kylmää oli oikeastaan koko kesäkuu.

      Syksy saa hyvinkin tulla myrskyineen, oikein odotan jo!

      Poista
    15. Täytyy muistaa näissä menneisyyden kurjuuksissa, että ihminen kokee oman olonsa aina verrattuna muihin vastaaviin. Köyhää työtätekevää väkeä, joka eli puutteellisissa oloissa, oli paljon.

      Olen usein kertonut, että olen elänyt eläni ensimmäiset kuusi vuotta 12 neliön lautamökissä, jossa oli sähköt, mutta ei juoksevaa vettä ja huussi pihan perällä. Meitä oli neljä lasta ja töissä käyvät vanhemmat ja se aika oli elämäni onnellisinta.

      Poista
  19. Suomessa elä on aina ollut kovaa. Sotaa, nälkää , katovuosia, kulkutauteja ja ryssä on kiusannut ihan muuten vaan.
    Ei ihme , jos suomaliset ovat jalostuneet kurjuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uteliaisuuttani ja tiedon janossa, pyytäisin sinua kuvaamaan tuota jalostumisen prosessia tarkemmin.

      Poista
    2. Viellä 50-luvulla suomessa oli käytössä korttiannokset. Ei ollut kaupassa mitään. Mutta ei Riku ymmärrä , kun sillä on kaikkea yllinkyllin.

      Poista
    3. Röyh, Anonyymi, röyh, muuta en nyt sinulle osaa sanoa. - Älä vaan kerro, että itse ostit mustasta pörssistä ja kenties ylläpidit sellaista itsekin!

      Poista
    4. Korteilla eli säännöstelyllähän turvattiin pulaa kärsivässä maassa elintarvikkeiden riittäminen kaikille, myös köyhille.

      Äitini oli nuorena neitona töissä kansanhuollossa eli jakamassa näitä kortteja. Säännöstely loppui todellakin vasta 1954, jolloin sokeri vapautui.

      Poista
    5. Olen kuullut jutun kansanhuoltoministeriön isosta virkamiehestä, jolla oli toimisto kuudennessa, ylimmässä kerroksessa. Venäläisen pommi osui rakennukseen, katto syttyi palamaan ja seiniin tuli sirpalevaurioita. Virkamiehen toimistoon ei kai tullut ikkunoiden rikkoutumista lukuunottamatta isoja vaurioita, mutta sammuttajat heittivät varmuuden vuoksi työpöytänsä alas muun raivausjätteen joukkoon.

      Poista
    6. Hiljakkoin katselin Olga-tädin, äitini tädin, arkistoja. Mustareunaisten surukirjeitten alla oli säilyneitä ruokakuponkeja, joista eniten Olgalta oli leikattu punaisia lihakuponkeja. Vihreillä kupongeilla taisi saada mm. sokeria.

      Poista
  20. Lahden lakanamies on kuulemma tunnistettu ja etsintäkuulutettu. 19-vuotias poika. Minuakin kiinnostaa tuo Tapsan mainitsema mahdollinen syyte. Lakanoiden väärinkäyttö julkisella paikalla, ilman todistettavaa aikomusta yöpymisestä? - Pirulauta, jos tuomitsette ku klux klanin Yhdysvalloissa tekemistä rikoksista, niin silloin menee jo vähän liioittelun puolelle. Mieshän on ilmiselvästi aikamme anarkisti, vähän kuin nuori Eppu Normaali-bändi, joka lauloi Suomen ryömivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvat sillä on vielä märät, ja toimittajat raakkuvat Suomea maailmankartalle, niin että pakolaisetkin pelästyvät tunkeilevia kysyjiä.

      Minä en enää tahdo jaksaa mediaa, etenkään lehdistöä, joka on todellinen vallankäyttäjä manipuloinnissaan. Objetiivinen totuus on kaukana median maalailusta.

      Poista
    2. Virkavalta näköjään lukee Iineksen blogia, sillä juorulehdessä oli jo otsikko, miten poliisi miettii syytteen tulevan "Suomen lipun häpäisystä". Saankohan vihjepalkkion?

      Minua häiritsee näissä kalabaliikeissa niiden suhteettomuus. Joku teinikolli keksii räväkän pilan ja koko maa tärisee pyhää tuohtumustaan - ihan samalla tavalla kuin 60-luvulla papit ja piispat ja muu hurskas porvaristo, kun Salama pilkkasi jumalaa.

      Olen ajautunut jo siihen pisteeseen, että kun luin lööpistä miten "Suomen maine ryvettyi", niin purskahdin nauruun.

      Poista
    3. Rangaistuksen minä jo keksin. 100 tuntia yhdyskuntapalvelua vastaanottokeskuksessa.

      Poista
    4. Niin, kun meillä ei kai ammuta kysymättä, vaan on oikeus olla myös tyhmä ja tehdä urpopostauksia ja urpotekoja, lain rajoissa. Kyllähän näyttelijä Aku Hirviniemikin polki Suomen lipun jalkoihinsa television viihdeohjelmassa primetime-aikaan lauantai-iltana. Ohjelmalla oli tuolloin muistaakseni satojatuhansia katsojia.

      Katsoin sen lipun häpäisyn myöhemmin videolta, ja ajattelin hartaana isänmaanystävänä, että olipas urpo teko. En muuta. Mahtuuhan näitä maailmaan, koska kaikki eivät voi olla fiksuja kuten me. Ja se siitä sitten, turha lehdistön on älämölöä nostattaa ja tehdä klikkipornojuttujaan. Tämä on juuri se, mitä kaikki anarkomarkot ja syrjäytyneet pikku-urpot tahtovat.

      Poista
    5. Rikun lätkäisemä rangaistus on erinomainen.

      Puuttuu vielä tosin se rikos, mutta eiköhän ne senkin keksi. Miten olisi esim. "salavuoteus" (= verhoutunut lakanaan ilman nukkumisen tarkoitusta)?

      Poista
  21. Onnea mikis mikkihiiri Mikon päivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuntosalissani on kalenteri seinällä. Aamulla katselin sitä, tapani mukaan. Mikko, näin siellä luki.

      Onnea ja kaikkea hyvää ja kivaa siis Mikko-mikis täältäkin nimipäiväsankarille, missä sitten lienetkin, reissullasi

      Poista
    2. Istuntosalissani = veesessäsi?

      ..."tapani mukaan." Kuinkas osuikaan! Minun nimeni nimittäin ON Mikko Tapani...! (tosin Tapani kirjoitetaan isolla T:eellä)

      Poista
    3. Juuri niin, mikis, tekisi mieli sijoittaa kyseiseen saliin kristallikruunu.

      Siis toista nimeäsi en tiennyt, tai muistanut, vaikka olet saattanut kirjoittaa sen tänne jonnekin joskus. Se taisi olla silloin kun oli puhetta, että Tapani on myös Tapsan ja van Vaarin toinen nimi. Vai muistanko väärin?

      Poista
  22. Kuuntelen musiikkia. Kiitos vaan! En minä nimppareitani juhli, en ole ikinä juhlinut, mutta joka vuosi tänä päivänä on myös syntymäpäiväni.

    Ps. Aikoinaan kun kävi ystäviensä syntymäpäivillä, ihmiset olivat nuoria. Nyt jos käy, ihmiset ovat ihmeellisen vanhoja. Mistähän sekin johtuu? En oikein ymmärrä. Täytyy sanoa kuin blogiemäntä: "Maailma on omituinen paikka."

    VastaaPoista
  23. Risto Reipas"Röyh, Anonyymi, röyh, muuta en nyt sinulle osaa sanoa. - Älä vaan kerro, että itse ostit mustasta pörssistä ja kenties ylläpidit sellaista itsekin!"

    Hankala tuomosen tyypin kanssa tarinoida mitään. Aina kettuilu mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin anonyymi, sanomani oli hienovaraista jyrkempi versio kysymyksestä: "mihin sinun tietoisuutesi asiasta perustuu?"

      Olithan itse aiemmin sanonut: "Mutta ei Riku ymmärrä , kun sillä on kaikkea yllinkyllin."

      Poista
    2. Olet kyllä oikeassa, ei se täysin paikkaansa pitäisi, jos tähän lainaisin Groucho Marxia: "Olen omin käsin raivannut tieni tyhjästä äärimmäiseen köyhyyteen." - Ei se Grouchollakaan pitänyt.

      Poista
  24. Ei Riku aina kettuile. Sillä on vaan niin omituinen huumori. Ei kaikkea kannata, auvoinen Anonyymi, ottaa niin vakavasti! Ei edes Elämää. (Koska elämä kolhii meitä siitä huoilimatta otammeko sen vakavasti vai ei.)

    VastaaPoista
  25. Laissa Suomen lipusta ei löydy oikeastaan kuin tämä: "Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon."

    Lisäksi epäilen, että valkokaapu tuomitaan korvaamaan Yleisradion toimittajan housujen pesu.

    Jossain määrin pidän lipun häpäisemisestä annettavaa tuomiota rinnasteisena tuomioon jumalanpilkasta. Mikä toisaalla sallitaan, on toisaalla kiellettyä.

    Sitä en tiedä, osallistuiko lakansankari ilotulitteiden pamautteluun, siitähän tuntuu ihan aiheelliselta antaa satikutia ainakin vaaran aiheuttamisesta

    VastaaPoista
  26. Sen verran selailin rikoslakia, että sen 17. luvusta löytyy epäilemättä soveltuvia kohtia lakanabätmänin pään menoksi.

    Tämmöisestäkin siellä luvataan ainakin sakkoa: "Joka metelöimällä tai muulla sellaisella tavalla aiheuttaa häiriötä yleisellä paikalla, virantoimituksen yhteydessä, kulttuuri- tai urheilutilaisuudessa, joukkoliikenteen kulkuneuvossa, yleisiä asioita varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa, virastossa, toimistossa, liikkeessä tai tehtaassa taikka muussa vastaavassa paikassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, ilkivallasta sakkoon."

    VastaaPoista
  27. Jumalanpilkasta on vaikea kuvitella kenenkään saavan enää tämän päivän Suomessa tuomiota. Hannu Salaman tapauksen jälkeen 60-luvulla, Harro Koskinen sai lopulta sakot teoksestaan Sikamessias, joka on tässä keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan saa! Miten Rikun muisti nyt noin pätkii - vai onko asia niin epätodellinen, että se unohtuu kuin paha uni aamulla herätessä?

      Halla-Jussi sai tasan kuusi vuotta sitten tuomion nimenomaan sen saman jumalanpilkkapykälän perusteella kuin Salamakin aikoinaan.

      Tosin pilkatut jumalat olivat eriä.

      Poista
    2. En minä missään tapauksessa ole sitä mieltä, että kyseinen rikoslain luku tulisi poistaa, tai sitä olennaisesti muuttaa.

      Halla-ahon ero noihin kahteen mainitsemaani oli, että hän oli kirjoituksen tehdessään parlamentaarikko ja tärkeän hallintovaliokunnan puheenjohtaja, siinä kun edelliset olivat vain risupartaradikaaleja ilman maallista valtaa.

      Kansanedustajan asemassa ei saa vallan kolmijako-oppia arvostella, se on ehdoton mielipiteeni. Me muut saamme ja meidän pitääkin.Kaikki mahdollinen arvostukseni kansanedustajaan meni, kun väitti tuomion olevan vain eräänlainen mielipide.

      Kaikki tapaukset ovat erillistapauksia, vaikka kansan oikeustaju ilmeisesti kertoo muuta. Lakanabätmänin touhut vaikuttavat vain lapsellisuudelta, siksi häntä puolustan. Niille paukkujen pamauttajille äänestäisin kaikkein kovimman mahdollisen tuomion puolesta. Isoja sakkoja.

      Sakkoja kaikki mainitut vain saivat, sikäli paljon melua tyhjästä. Kansanedustajien rikostuomiot ovat jotain. mitä en soisi näkeväni. Enkä siinä tuomioistuimien toiminnasta puhu, vaan kansanedustajien itsensä.

      Poista
    3. Halla-aho ei ole ensimmäinen, ei ainoa, eikä viimeinen kansanedustaja, joka on arvostellut tai vähätellyt tuomiotaan.

      No, se on sivuseikka. Rikun pääpointti kun oli, että laki ei ole kaikille sama. Asia selvä.

      Poista
    4. Halla-aho ei todellakaan ole ensimmäinen eikä ainoa. Kansa nämä vielä palkitsee seuraavissa vaaleissa kaksinkertaisella äänimäärällä. Antti Kaikkosen halveksunta oikeusistuinta kohtaan oli lehtititietojen perusteella paljon Halla-ahon purkauksia törkeämpää.

      Laki on kaikille sama, mutta ihmiset sitä toteuttavat, päätökset eivät ole matemaattisia yhtälöitä.

      Maamme oikeusjärjestelmän kriisistä yksi ja ehkäpä pöyristyttävin esimerkki on Auerin tapaus. Poliisi munasi niin paljon kuin munata voi, ja nyt ronskirouvaa yritetään väkisin todistaa syylliseksi, vaikka todisteita ei ole.

      Poista
    5. Lisään vielä sen, että Antti Kaikkonen sai ehdollisen vankilatuomion, ei mitään sakkoja, luottamushenkilön aseman väärinkäyttämisestä ollessaan samaan aikaan kansanedustaja. Tämä tapaus hakee vertaistaan.

      Poista
    6. Arvo Salo sen sanoi kauan sitten: Laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat.

      Poista
  28. Aika hauskaahan tuo lainsäätäjien kieli on: "metelöimällä tai muulla sellaisella tavalla". Heh, mitä tuo muu sellainen tapa tarkoittaa?

    VastaaPoista
  29. Wer jetzt kein Haus hat, baur sich keines mehr.
    Wer jetzt allein ist, wird es lange bleiben,
    wird wachen, lesen, lange Briefe schreiben
    und wird in den Alleen hin und her
    unruhig wandern, wenn die Blätter treiben.

    Ken yksin nyt on, kauan olla saa.
    Ei rakenna, ken taloa on vailla.
    Vain valvoo, lueksii, kun syys on mailla,
    pitkiä kirjeitä vain kirjoittaa
    ja harhaa irtautuneen lehden lailla.

    Kiitos Schnur (Autumn Day)

    Rilke on minulle koulusaksan tuttu, tätä suomennosta joskus etsin, sitten unohdin, en tiennyt että se on Aila Meriluodon! En ikinä! (Minulle Pekka Kejonen kerran kännipäissään väitti että se on hänen käännöksensä. Minä uskoin.)

    Unohdin koko runon, minusta se on hieno, yksi hienoimpia. Nyt muistan.

    Letters to P.

    VastaaPoista
  30. Eikun nyt mä alan sekoilla... miten niin alan?

    Herbst. Iltasatu. Syksy. Gutenachtgeschichte.

    PunaHilkka & Co

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, paras Punahilkan versio, jonka olen nähnyt!

      (Tuo olisi pitänyt näyttää tälle tenavalle.)

      Poista
  31. Siinä oli upean taustoittavasti kerrottu Punahilkka!

    VastaaPoista
  32. Hämmästyttävä yhteisöllisyyttä.

    Kolmisin on kivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aisankannattajasta on aina pulaa. Tule toki mukaan, Torsti!

      Poista
  33. Tänään - tai jos tarkkoja ollaan niin eilen - kun täytin vuosia niin yks äijä uhkas sitä ennen ostaa mulle "oikein hienon konjakkipullon" lahjaks. Sanoin hälle että olisin otetumpi vaikka villasukista. Niinpä sain sitten monelta muultakin villasukat. Kolmet ainakin.

    Ps. Muksuna toivoi aina "kovia" lahjoja (ei nyt välttämättä konjakkia), villasukat olivat kamalinta mitä saattoi olla...

    Niin sitä vanhemmiten vaan pehmenee. (Oikeastaan kaikella lailla.) Jalat kangistuvat, siis nämä joilla kävellään. Ei se, jolla hypitään... no, mitä milloinkin. Ja mihin milloinkin.

    Saga pomppas 1/2 metriä ilmaan kun lauloin hälle tätä, säikähti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas tuttua! Isä meuhkasi minullekin tuota miuku mauku miuku mauku nyt sun hullusti käy hähää -laulua ja ajoi minua takaa. Oli tosi hauska rääkyä kauhistuneena vaikka samaan aikaan kikatti.

      Meillä oli myös kaiken hässäkän päälle aina samaa rituaali, jonka tarkoitus oli ilmeisesti helliä mukulaa ja rauhoittaa tilanteet, eli meillä nutuutettiin. Se tarkoitti sitä, että isä nutuutti leuallaan minun päälakeani edestakaisin, ja minä kikatin ihastuneena. - Nutuuta vielä, sanoin aina, ja isä nutuutti.

      Poista
  34. En osaa näytellä mutta karjuin sen HOUKU HAUKU HOUKUHAUKU HÄÄHHHÄÄ ja RÄLLÄ LÄLLÄ LÄÄ... niin karmeella äänellä, että säikähdin ite. Ihan totta. Kuset tuli pöksyihin ja oli pakko juosta vessaan. Aikani siellä sihisteltyäni tulin takaisin. Saga istui tyynyn päällä, ei nukkunut - ei sinne päinkään, vaikka sen piti olla Nukutuslaulu. Se hihitti ja pyöritteli päätään ja kysyi "entäs sitten, isi?"

    VastaaPoista
  35. Kerran yhtenä aamuna ajoin partaani. Ajan sen aina ns. partahöylällä. WC:n ovi oli jäänyt auki ja Saga oli hiipinyt huomaamattani sinne kun juuri levitin partavaahtoa naamariini. No, sitten huomasin hänet, kun se ihmetteli mitä teen, mutta olin kuin en olisi huomannut häntä. Sivusilmilläni näin että sen silmät suurenivat ja suurenivat mitä enemmän levitin sitä vaahtoa. Lopulta ne olivat niin isot että hyvä että mahtuivat hänen päähänsä. Silloin äkkiä käännyin hänen puoleensa ja sanoin ÄÄGGRRHHHHÄÄHHHÄÄH! Samperi, kun se säikähti. Pomppas 0,75 senttimetriä ilmaan ja juoksi pois. LIP LAP LIP sanoivat vaan sen jalat. Kuulin kun se keittiössä huusi: "ÄITI, ISI PELOTTELEE MUA!"

    No, ei sille siitä(kään) traumoja oo jäänyt. Fiksumpi se on kuin tekijänsä yhteensä.

    VastaaPoista
  36. Kerran yhtenä viikonloppuna - oi, jo vuosikausia sitten - oli lauantai-ilta. Asuin silloin yksin, tai oikeastaan kahdestaan Sagan kanssa mutta Saga oli silloin häippäissyt jonnekin, ties minne. Minä nautiskelin koskenkorvaa, minulla oli takanani kova työviikko, oli myöhäinen ilta, synkkä ja syksyinen, ja aikani kuluksi - en tiedä miksi, koska en yl. kuuntele radiota - aukaisin radion. Sieltä tuli paikalliskanavan ohjelmaa. Tapahtumapaikka oli Laajavuoren hotellin yökerho. Joku juontaja haastatteli jotain tyttöä... minä tein itselleni uuden paukun... samassa tajusin että tää tyttö onkin Saga. Se oli juuri valittu Miss Jyväskyläksi (kaikkien aikojen kaikkein suurimmalla äänimäärällä, muuten). Olin vähän ihmeissäni - en sen nättiydestä vaan siitä mitä se siellä tekee? Sit mä kuulin, suorassa radiolähetyksessä että se sanoi "nyt mä soitan mun isälleni"... ja samassa mun lankapuhelini pärähti soimaan. Saga siellä. Se sanoi "arvaa mitä, isä?" Minä sanoin "mistäs minä osaan arvata?". Se sanoi "mut on valittu Miss Jyväskyläksi!" Mä sanoin "Kyllä mä sen tiedän." Se oli ihan ihmeissään, pitkän aikaa hiljaa, sit se kysyi "Mistä sä sen muka tiedät?" Mä sanoin "Minä tiedän kaikenlaisia asioita." Se oli taas pitkän aikaa hiljaa, sit se sanoi "Mun pitää nyt mennä. Mutta mä rakastan sua, isä." "Niin minäkin sinua", minä sanoin. Sit se meni.

    Ps. Yks missimoguuli otti minuun myöhemmin yhteyttä ja sanoi että sun tyttärestäs tehdään seuraava Miss Suomi. Se oli jotain, jota todellakaan en halunnut. Mutta eihän se minun asiani ollut vaan Sagan. Kysyin Sagalta mitä mieltä hän asiasta on, en ilmaissut omaa mielipidettäni. Saga katsoi minua vähän aikaa vihaisen näköisenä, sanoi sitten: "Luuleks sää että mä toista kertaa tommosiin hölmöyksiin, höh, lähtisin mukaan". - Saga on minua fiksumpi, taisin sen jo mainita. Mutta se on myös totta.

    VastaaPoista
  37. Käytän paljon kommenteissani satiiria/ironiaa/parodiaa. Olen jostain lukenut että näitä nimenomaan nettikirjoituksissa pitäisi välttää; koska - kun ei nähdä ihmistä sanojensa takana oikeasti - ymmärretään Aina väärin. Niinpä niin. (miettii ankarasti 'mitäs sitten'? sitten keksii, ikuisena altruistina, että lauseen - tai oikeastaan virkkeen)
    "Miksi koko ajan puhun itsestäni. Miksei kukaan muu puhu minusta."

    (ps. toivottavasti siis käsitätte, rakkaat nettihörhöt, että tässä ihan oikeasti vittuilen vain itselleni. tai ainakin yritän. ikinä en teille. sitä paitsi tää vodkakin jo loppuu. adjöö eli до свидания, mussukaiseni. jumala teitä suojelkoon.)

    VastaaPoista
  38. Kyllä pitkän linjan kirjoittajien satiirit ja parodiat osataan aika hyvin lukea, sinunkin, mikis. Eri asia on satunnaisten kirjoittajien tyylin tunnistaminen. Tai no, sinulla on kyllä taito kirjoittaa satunnaisiakin satiirisia irtokommentteja, erilaisiin paikkoihin, luulen.

    Meikäläinen pyrkii kirjoittamaan sellaista satiiria, joka tekstinä voi olla melko viatonta kamaa, ts. joku lukee sen totena, sanojen summana. Tekstillä on tällöin ikään kuin kaksoismerkitys. Ovelaa, eikö? Varsinkin alkuaikoina sain yllättyä monesti tekstini saamasta vakavasta ja totisesta vastaanotosta.

    VastaaPoista
  39. Minä olen tässä suunnitellut kirjoittaa satiirin vähän sellaisella tulitikkuja lainaamassa-tyylillä. Päähenkilönä siinä ei kuitenkaan olisi mitään isäntämiehiä, vaan tasavallan presidentti nimeltään, sanotaan nyt vaikka, Unto-Kalevi Kottonen. Hän on koko kansan rakastama ja äijää kutsuvatkin kaikki vauvasta vaariin kotoisasti vain Unto-Kaleviksi tai vaihtoehtoisesti Rautaneitsyeksi. - Noh, Unto-kalevi lähtee yhdessä ulkoministerin, sanotaan nyt vaikka Altti Kiinalaisen kanssa valtiovierailulle itänaapurin. Siellä kaverukset kuitenkin karkaavat kesken virallisen protokollan ja saavat peräänsä kuvia napsivat ja muutenkin häijyt agentit. Unto-Kalevi ei ole muilta kiireiltään pariin vuoteen ehtinyt käydä katsomassa Gruusiassa asuvaa varaperhettään, Tamaraa ja neljää räkänokkalastaan, joista vanhin on sentään jo 18. Siinä sitten sattuu kaikkia eriskummallisen hassuja kommelluksia ja Altti, Unto-Kalevin Sancho Panza, pelastaa kerran jos toisenkin välillä ihan pihalla olevan sankarin. Pihalle hänet Tamarakin heittää aika nopeasti, on vihainen kuin ampiainen, kun äijä ei kahteen vuoteen ole ehtinyt katrastaan katsomaan. - Loput tästä satiirini kuvailusta kerron myöhemmin, ei makiaa mahan täydeltä, kunten lepsämäläinen sanonta antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
  40. Tuskin maltamme odottaa sekav... säkenöivää satiiriasi, arvoisa Rikhard Kynämieli.

    Minä olen ajatuksiltani niin vittumainen ihminen, että minulta voisi käydä vaikka mikä satiiri, jos vain olisi kykyjä.

    Ei vaan ei, minä olen niin kiltti, että korkeintaan osaan kertoa satuja, joissa on miel. onnellinen loppu, tai ainakin siedettävä. Paha saa kuitenkin aina palkkansa minun saduissani, ja paras loppu on sellainen, jossa yleinen mielipide kääntyy pahantekijää vastaan ja hän pihahtaa tyhjiin kaikkien halveksiessa häntä. Hän ei tekisi parannusta, vaan kärventyisi pitkään itse luomassaan helvetissä.

    VastaaPoista
  41. Kyllä minä sen tiedän, ettei tässä maassa arvosteta kaiken kirjallisuuden perustaa, satiiria. Maamme kirjallisuuskäsityshän on syntynyt ruotsalaisesta humpuukisivistyksestä ja Saksasta, jossa asioiden irvaaminen on ampumisen ja sen jälkeisien sakkojen uhalla kielletty.

    Siksi en kerro sitäkään, kun Unto-Kalevin poika, Väinämöinen, pääsee presidentiaaliselle valtaistuimelle ja puhuu kuin viisaat puhuvat, ovathan he kirjoittaneet kaiken hänen suustaan päästämänsä sanasta sanaan. Koko kansa on sitä mieltä, että tilanne on sairas ja epäterve, jos presidentillä ei ole vähintään yhdeksänkymmenen prosentin kannatusta. Niinpä se useimmiten löytyy, jopa silloin, kun Unto-Kalevin tytär, Taju-Birgitta välillä hallitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös muuten Tyko Sallisen tytär ollut nimeltään Taju? Kirjailijanimeltään hän oli Irja Salla.

      Poista
    2. Jaa Kari Suomalaisen muija? Tyko oli ehta hyvinkääläinen. Ja Jeesuskin jo aikoinaan sanoi: "antakaa lasten tulla tyko".

      Poista
    3. Mistäs sinä nyt Kari Suomalaisen tähän sait?

      Puhuin siis Tyko Sallisen tyttären nimestä, Tajusta, eli kirjailija Irja Sallasta.

      Poista
    4. Kari oli Irja Sallan kanssa naimisissa v.43-45.

      Poista
    5. Oliko? Tämän olen autuaasti unohtanut, vaikka sen varmaan olen lukenut. Irja Sallan elämä oli traaginen ja erittäin vaiheikas. Kunpa hänestä olisi kunnon elämäkerta yksissä kansissa. Täytyykin katsoa, olisiko kirjastossa hänen loppuvaiheen teoksensa Isä ja minä. Siinä on jonkinlaista muistelmaa.

      Poista
  42. Ehkä kaikkein arvostamani poliittinen manoveeri oli, kun Tarja Halonen otti George Bush juniorin käsittelyynsä. Siinä on turha pullistella ja mahtailla, kun toinen oikoo äidillisesti ravattia. Jori juniori oli sen jälkeen kuin Tarjan narusta taluttama pikkupoika.

    VastaaPoista
  43. Saisihan siitäkin pirskatin lempskatin hyvän satiirin, oikein tiiaatterillisen esityksen, kun presidentti Väinämöinen puhuisi niitä viisaiden puheita ja vaimonsa, Helinä-Keiju, lausuisi aina väliin syvällä rintaäänellä kuin vanhempi Ella Eronen: "Runot, ah, runot, minä saan niistä voimaa!" - Muita repliikkejä hänellä ei tiiaatteriesityksessä olisi, mutta tuo yksi tulisi ihan saatanan monta kertaa niin, että katsojat ihmettelisivät ja painaisivat sen visusti sydämiinsä.

    VastaaPoista
  44. "Tuskin maltamme odottaa sekav... säkenöivää satiiriasi, arvoisa Rikhard Kynämieli."

    Tämä nyt oli vasta tällaista satulointia, ratulaatiot ja vaateraatiot tulevat vasta myöhemmin, heti itaraatioiden jälkeen.

    Oletteko muuten huomannet, kuinka epävarma pääministeri meillä on? Tuuli huulia heiluttelee, vaikka tärkeällä asialla, maan pelastamisella, on.
    Osaako tuo edes takapuoltaan pyyhkiä, vai työntääkö vessapaperia suuhunsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso nyt kuitenkin, ettei ratulaatiosi mene pitkälliseksi vatulaatioksi.

      Poista
    2. Onko tämä sivistyneen ihmisen kirjoitusta. Minusta vaikuttaa murrosikäisen koulupojan tekemäksi.
      Netissä Risto Reipas voi kettuilla vapaasti .Mutta loukkaantuu itse , jos sanon temariksi.

      Poista
    3. Siis tämä - viittaan yllä olevaan - ei taida olla sivistyneen ihmisen kirjoitusta. Reflektioseikat (vaikuttaa - tekemäksi) on hatusta vedetty, ja deetäkään ei osata. Muutakin on. Trollin tunteekin yleensä alkeellisista kielivirheistä. Suosittelen kuitenkin päivän Hesarissa olevaa yhdyssanatestiä kielisivistyksen mittaamiseksi, alkuun.

      Poista
    4. "Osaako tuo edes takapuoltaan pyyhkiä, vai työntääkö vessapaperia suuhunsa?" ai, tämäkö sivistynyttä ? Koulutettu suomalainen ?

      Poista
    5. "Trollin tunteekin yleensä alkeellisista kielivirheistä."
      Uskomatonta! Kirjoitin supisuomalaisena tuon, ja yhteenveto että trolli.

      Poista
    6. No anonyymi, uskon nyt että olet vilpitön sanoissasi. Anteeksi, en halunnut loukata ihmistä, joka on sanojensa takana, vaikka itse olisin eri mieltä. Saat toki ajatella ja sanoa asioita, kunhan ketään ei henkilökohtaisesti loukata. Ehkä ylipäänsä henkilöitä ei kannattaisi kovasti arvostella, vaan mieluummin asioita. Koskee tietysti kaikkia.

      Poista
    7. Tuleekohan vielä sellainen pakkolaki, jossa kielletään valtaapitävien ronski haukkuminen? Miksei kaikkien aikojen huonointa hallitusta ja sen täysin amatööriä pääministeriä saisi haukkua? Hänhän on paljolti myös ympäröinyt itsensä samanlaisilla yksinäisillä ratsastajilla ja Tontoilla.

      Sinä monikasvoinen anonyymi, olen sen täällä useammin kuin kerran sanonut, etten ole sivistynyt. Sinä sitä vastoin olet, nuo kirjoitusvirheesi ovat epäaidointa, mitä olen nähnyt. Omia ajatuksia siellä ei ole, helppo se on sieltä monien näkymättömien nimimerkkien suojasta huudella. Helppo arvailla, ettei kyseessä ole putinin tehdas vaan se toinen samanlainen, joka on hallinnut jo vuosia maamme mielipiteenmuokkausta.

      Etkö sinä olekin se sama anonyymi, joka aloitti postaamalla tänne pitkiä tekstejä, jotka jo vuosia ovat ilmestyneet siellä täällä?

      Poista
    8. Jos sallit, vielä kysyisin sinulta anonyymi, määrättiinkö sinut tänne päivystämään, vai omaksi huvikseksiko vain?

      Poista
    9. Minusta oli aika kamalaa, kun Halla-aho tölväisi putkosta, sanomalla: ”on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti"

      Tuo se on sivistyneen slaavilaisten kielten tohtorin puhetta!

      Poista
    10. Kamalaa! - Huomasin erehtyneeni ja pyydän anteeksi. Huomasin, että Matti Putkonen onkin nykyään perussuomalainen. En vain millään tunnu pysyvän perässä näissä alituisissa takinkäännöissä ja housujen vaihdoissa.

      Poista
    11. Hallituksen huonoudesta voi olla toistakin mieltä ja selviää vasta myöhemmin, ei nyt vaikka kuinka ilkeilisi. (Minulla näköjään Sipilän insinööriys ja kainuulaisuus voittaa hänen lestadialaisuutensa ja kepulaisuutensa, koska ymmärrän hänen pyrkimyksiään. )

      Sekasotku syntyy suureksi osaksi siitä, että hallitus yrittää uudistaa äärijäykkiä työelämän pelisääntöjä, ja omasta vallastaan kynsin hampain kiinni pitävä ay- ja valtarälssi heittelee kapuloita rattaisiin.

      Tuoreessa kilpailukykyrankingissa Suomi on Maailman Jäykkyysmestari (sija 140) palkkojen muodostumisen joustavuudessa ja Erittäin Surkea (sija 109) verotuksen kannustavuudessa työntekoon.

      Kun näitä rakenteita yrittää heiluttaa, nousevat hautakumpujen yöstä setä monikat laulaa lällättelemään.

      Poista
  45. Jari Lindstömistä myönnän erehtyneeni. Sama kivipään tuijotus kädet puuskassa sillä on, vaikka sisään mökkiin sataisi lunta, räntää, äkeitä ja vanhoja ämmiä timosoini-naamari kasvoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko juorukello?
      Oletko taitava siinä?
      Puhutko mielelläsi muiden asioista?
      Puututko muiden tekemisiin?

      Poista
    2. Jari Lindtröm on ministeri vailla tarvittavaa pätevyyttä.

      Poista
    3. Laitatko anonymi tähän ministeri Lindströmin suurimmat saavutukset, minä kun en pikaisella nettiselaamisella löytänyt mitään. Jos luettelo on liian aikaista vielä hallituksen tässä vaihessa, niin myöhemminkin se on erittäin mielenkiintoinen. - Muutan sitten mielipidettäni; "ooh, ministeri Lindström on suurmies!"

      Poista
    4. Kun Riku jatkaa tätä työmies-ministerin pamputusta ilman näkyvää syytä (niinhän hän itsekin myöntää?), niin kysynpä vaan mikä on se pätevyys, joka oli ministeritehtäväänsä esim. Karpelalla, Guzeninalla, Sinnemäellä tai jopa Haglundilla, ja joka Lindströmiltä puuttuu?

      Lindströmistä en tiedä mitään, mutta työmiehistä sitäkin enemmän.

      Poista
    5. Tapsa, tässä vähän kun raaputetaan, salattu konservatiivinen sisimpäni on paljastumassa. Yhdistetty työ- ja oikeusministerin tehtävä on sellainen, ettei siitä selviäisi edes Gary Cooper. Tässä puhutaan konservatiivisuudestani, mikään ei puhu sen puolesta, että Lindström olisi elämänsä aikana millään tavalla valmistautunut tehtväänsä.

      Mainitsemistasi ministereistä en ole lainkaan eri mieltä. Kuitenkin niin, että nuo saivat vain toissijaisia ministeriyksiä, Sinnemäkikin oli pelkkä työministeri. Tässä joku kysyy, eikö työllisyys tai maanpuolustus ole sitten tärkeää. Ovathan ne, mutta onko joku koskaan kuullut työministeristä, joka olisi oikeasti saanut työttömyyttä laskettua? - Ja Haglundin puolustusministeriys oli lähinnä Dragsvikin suuri torjuntavoitto, jossa vihollinen yritti ja yritti, mutta puski päätään Hangon petäjiin.

      Tässä ollaan kuitenkin saavuttamassa jonkinlaista ennätystä. Pääministeri valittiin, koska "hän on niin hyvä tyyppi ja mukava mies". Tuon hän saavutti ilmeisesti sillä, ettei koskaan puhunut mitään. Tai kun puhui, lausuntonsa kulkivat sellaisella hyvä-paha-akselilla, joka on uskovaisille tyypillistä. Hallitus on lähtenyt tekemään vallankumousta, muuttamaan yhteiskuntamme perusteita. Tässä se toteuttaa EK:n tahtoa kuin nuorempi John Wayne. Sikäli kun Sipilällä oli uskottavuutta, lomarahasekoilu osoitti, ettei mitään todellisia suunnitelmia ole, siellä pelataan villiä länttä, valmistaudutaan O.K.Corralin taisteluun ilman, että pyssyissä olisi panoksia.

      Hallitus lupaa näillä tähänastisilla satatuhatta työpaikkaa lisää, vaikka asiantuntijat puhuvat korkeintaan kymmenistätuhansista. Nekin lähtevät toisesta päästä pois, kun pienyrittäjät joutuvat ahdinkoon, josta John Wayne ei tule heitä pelastamaan.

      Poista
    6. Olisin minä pohdittuani tiennyt, että Dragsvik sijaitsee Tammisaaressa eikä Hangossa. Kävimme varusmiesaikanani siellä jopa harjoittelemassa. Muuta en muista kuin sellaisen ulkovessan, jossa oli varmaan toistakymmentä paskannusreikää vierekkäin (olikohan se siellä?) Ja saattaja Hämeenmaalla useinkin ajoimme siitä ohi.

      Poista
    7. Ai, nyt minä muistan lisää. Me menimme Kirkkonummelta sinne lättähatulla, joka oli vain meille, Suomen kuninkaalliselle laivastolle.

      Poista
    8. Minä kysyn lisää, ettäs tiedätte. Mikä oli ylioppilas Paavo Arhinmäen meriitti ja pätevyys kulttuuri- ja urheiluministeriksi? Urheiluhenki,bailauskyky vai hämmästyttävä laulutaito?

      Poista
    9. Arhinmäki vielä mitään, mutta kerro vähän Tanjan saavutuksista?

      Poista
    10. Parlamenttimme jatkaa työtään. Mikko Alatalolla tosin on kiertueensa, mutta täysistuntopäiviä ovat kai vain tiistai, keskiviikko ja torstai. Uusi kuuden cd:n boxikin on tulossa!

      Susanna Koski loukkasi itseään pahasti, osallistuttuaan telkkarin Voitolla yöhön-ohjelman cheerleading-esitykseen yhdessä Viivi Pumpasen kanssa.

      Hyvä tästä on valitulla tiellä yhdessä jatkaa eteenpäin, tuli vastaan sitten susia tai karhuja.

      Poista
    11. Sipilän uran urkenemisesta olen ihan toista mieltä kuin Riku. Sipilää ei ole pääministeri siksi, että hän on mukava mies, vaan koska hän on Messias.

      Sipilähän tuli politiikkaan ja valittiin kansanedustajaksi suuresta tuntemattomuudesta vuonna 2011.

      Jo seuraavana vuonna 2012 hänet valittiin yllättäen Kepun puheenjohtajaksi! Media ja kansa ihmettivät mitä kepulaiset hänessä näkevät.

      Kepun kannatus oli silloin 14 %, eikä sen sieltä uskottu nousevankaan lähiaikoina, ehkä ei ikinä. Seuraavissa vaaleissa Sipilä kuitenkin johdatti Kepun vaalivoittoon ja itsensä pääministeriksi.

      Mikään ulkoinen asia ei selitä Kepun nousua alhosta, vaan ainoa muuttunut tekijä oli Sipilä. Hän herätti vaatimattomalla luonnollisuudellaan kansan luottamuksen.

      Sipilä nosti Kepun ja nyt hän aikoo nostaa Suomen. Uskon ihan oikeasti, että se on hänen tarkoituksensa.

      Ja kaikesta hallituksen näennäisestä sekoilusta huolimatta Sipilä kontrolloi tätä peliä koko ajan. Ei pidä antaa ulkoisen olemuksen hämätä.


      Poista
    12. Karpela sai aikanaan kyllä palautteensa, toisin kuin Arhinmäki, joka antaisi aihetta vaikka millaiseen riepotteluun. Korkeintaan hänelle hymähdellään vähän - onhan hän mies ja lisäksi oikeaa väriä, punavihreä. Karpelalla oli habituksensa lisäksi toinenkin paha virhe, poliittinen väärä väri.

      Poista
  46. Turha on nyt Torstinkaan väittää, että kolmistaan, kun minäitte olen kenenkään juurikaan sekaantumatta saarnannut jo vaikka kuinka kauan, ja muut ovat vain itkeneet maailman pahuutta ja kirjoitusteni huonoutta.

    VastaaPoista
  47. Iines, onkohan ystäväsi sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan? Siinä paino putoaa ilman yrittämistä aika dramaattisesti. Verikokeella se selviää.
    Hyvän syksyn toivotuksia Sinulle ja seurapiirillesi. Teidän mielipiteitä on virkistävää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delilah, pitkästä aikaa! Kurja sanoa, mutta tämä henkilö sairastaa minusta hypokondriaa ja paniikkihäiriötä. Hän käy erikoislääkäriltä toiselle, viimeksi oli verilääkärillä, hematologilla, joka kuulemma ei havainnut hänen leukemiaansa. Uskoisin, että kilpirauhasarvotkin on tutkittu, vaikka hänen kiihkeät oireensa sopisivat siihen hyvin. Tällä hetkellä hän epäilee suolitukosta ja on siis varma, ettei elä kauan enää. Ambulanssi ei suostu ottamaan häntä enää.. Vaikea häntä on auttaa, koska hän ei ota vastaan apua eikä suostu esimerkiksi uskomaan, että hänellä viiraa nyt jossain muualla kuin kropassa. Hänet pitäisi hänen omien sanojensa mukaan leikata välittömästi, mutta lääkärit eivät huomaa hänen sairauksiaan. -Auta nyt sitten tällaista ihmistä. Kun en usko, että on hyvä olla liian myötätuntoinenkaan, sillä se ruokkii hänen luulojaan.

      Poista
    2. Terve Delilah, kiva saada elonmerkki sinustakin.

      Milloinkohan me muut vaikenemme ja vetäydymme viisaan lepoon... Mieli tekisi, mutta kun maailma menee aina vain hullummaksi.

      Poista
    3. Joskus itsekin mietin, lopettaisiko. Vaan aina tänne tulee kirjoitettua. Kyllähän tämä monologit päiväkirjoissa voittaa.

      Poista
    4. Minäkin toivotan Delilahin lämpimästi tervetulleeksi takaisin joukkoomme.

      Poista
  48. Mutta oletteko huomanneet miten tunneälykkäitä turvapaikanhakijamme ovat? He kyllä tietävät, miten saa herätettyä suomalaisilla sympatiaa, hyvää tahtoa ja auttamisen iloa.

    Tuskin nämä hädänalaiset ovat olleet viikon täällä turvassa, kun jo nostavat mekkalan siitä, että heille tarjotaan ala-arvoista ruokaa – sitä samaa moskaa jota koululaiset ja tarhalapset syövät!

    Kyllä meitä nyt taas hävettää olla suomalaisia. Ja arvaatteko mitä luulen: tämä on vasta alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä voi olla huomaamatta. Joka lehdessä on nyt juttu, mutta keskustelumahdollisuudet on ihmiseltä sensuroitu.

      Kyseessä on normaali suomalainen perusruoka, jollaista mm. kouluissa, päiväkodeissa sekä monissa laitoksissa tarjotaan. Luulisi saman ruuan kelpaavan hädänalaisille hyvinkin. Käsitin myös niin, että he saavat heti tulorahaa, jolla voivat ostaa itse lisää ruokaa. Esimerkiksi kauppakeskus Jumbo Vantaalla on mustanaan turvapaikanhakijoita isojen ruoka- ja tavarakassien kanssa. He eivät tunnu kovin huonokuntoisilta tai köyhiltä. Heillä on mm. videokameroita, joilla ja kuvaavat Jumbon maisemia. - Tämä on totuus siitä, mitä moni omin silmin näkee. Suurin osahan on irakilaisia ja somalialaisia, ei suinkaan köyhiä syyrialaisia.

      Poista
    2. Lisäksi vastaanottokeskuksissa on nyt kahakoitu, ja Helsingissä poliisin rekisterissä on turvapaikanhakijoiden suorittamia pahoinpitelyjä, varkauksia, teinityttöjen ahdisteluja. Näin luki myös useissa lehdissä, mutta näistäkin on keskustelumahdollisuus suljettu. Lisäksi on keskuksissa ulkomailla, mm. Saksan Giessenissä on ollut lukuisia raiskauksia ja kahakoita - tämäkin luki tänään lehdessä.

      Poista
    3. Näin se oikeasti menee, ainakin Oulussa:

      "Heillä on jo parin viikon ajan ollut aivan oma ruokalista, koska emme voi tarjota heille samaa perusruokaa kuin koululaisille ja päiväkotilapsille."

      "Meille suomalaisille tutut keitot ja puurot sekä peruna eivät ole kelvanneet riisipuuroa lukuun ottamatta."

      "Perusruuan määrät eivät ole riittäviä hätämajoituksessa, vaan ruokaa kuluu huomattavasti enemmän."

      "Yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön."

      "Mielenilmaisijat asuvat Hiukkavaaran hätämajoituksessa. Heille viedään ruokaa kolme kertaa päivässä. Aamupala sisältää yleensä jogurttia tai viiliä, juustoa, kananmunaa ja hedelmiä. Iltapäivän ruoka on riisiä ja kastikepohjaisia ruokia lisukkeineen. Iltapalaksi on tarjolla yleensä hedelmiä, lihaleikkeleitä ja kasviksia."

      ...

      PS. Hiukkavaara on tuttu paikka, olin siellä suorittamassa asevelvollisuuttani, erinomainen paikka, kivitaloja, joten ihmettelen, että majoitusoloistakin on valitettu.

      No, meille ja meidän lapsillemme kelpaa kyllä huonompikin ruoka ja kovempikin sänky, mutta varmaan nämä hädänalaiset ovat vain tottuneet parempaan. Heitä pitää ymmärtää.

      Poista
    4. Kyllä kait sen myöntää jo länsimainen tiedemieskin, että aika monta lentokonetta tarvitaan, kun irakilaiset pääosin palautetaan kotimaahansa. Siihen, josta amerikkalaiset tekivät ihannevaltion.

      Poista
    5. Eiköhän Amerikka ole tehnyt meillekin gutaa jo Hollywoodin alkuajoista ja Elviksestä lähtien. Ihanteet ja esikuvat ja vapauden läsite on aina napattu sieltä, vaikkei Amerikka meitä olekaan uhannut. Voisiko amerikkalaisuus tarttua siis ihan ilman tartuttamistakin?

      Poista
    6. 1900-luvun merkittävin taide on tullut Amerikasta ja Englannista. Aika snobi täytyy olla, jos muuta väittää.

      Poista
    7. Ehkä vähän liioittelin, mutta vain noin kolmasosan.

      Poista
    8. Merkittävää taidetta on tullut, mutta "merkittävin" lienee kai arvostuskysymys?

      Sen sijaan viihdekulttuuri kaikkine sivuilmiöineen on kiistatta lähes kaikkialla maailmassa amerikkalaisten esikuvien mukaista, ja meillä, Venäjän kupeessa, eritoten.

      Poista
    9. Se vielä tuosta vastaanottokeskusten ruokahärdellistä, että tosi on se, että meillä moni ruoka tehdään maitopohjaiseksi, toisin kuin monessa Euroopankin maassa. Vaikka ihmettelen suuresti turvapaikanhakijoiden valituksia, ymmärrän kyllä tuon maitopohjaisten ruokien osalta. Oikeastihan maito on lasten ruokaa, aikuinen ei tarvitse maitoa vaan enemmän vettä, kalsiumin saa vaikka juustosta ja munista ja viilistä tai jogurtista.

      Esimerkiksi itselleni on käsittämätöntä se, että kalakeitto ja kesäkeitto ovat maitoliemeen tehtyjä, kun itse haluaisin keittooni kirkkaan liemen, en sameaa maitovelliä. Samoin monet laatikko- ja vuokaruuat uitetaan maitoon ja kermaan, jolloin niistä tulee maitomaista mössöä. En tykkää minäkään.

      Kun katselee marketin jonossa ihmisten ostoksia, joillain on useita tölkkejä maitoa, varttuneemmillakin jopa neljä. Suomi taitaa johtaa asukasmäärään nähden maidon kulutuksessa?

      Poista
    10. Amerikoista oli kotoisin mm. John Stenbeck, joka kertoi kirjassaan Vihan hedelmät kaiken olennaisen tämän päivän Suomesta.

      Maitoa parempaa ravintoa ei ole vielä keksitty, ja jos on keksitty, länsimainen tiedemies valehtelee. Minä juon rasvatonta maitoa paljon ja paistamiseen käytän vain voita.

      Poista
    11. Niin että meilläkö on valtava pölymyrsky, joka tekee maanviljetystä kannattoman, ja siksi me lähdemme joukolla siirtotöihin vehmaimpiin maihin?

      Kas kun en ole huomannut. Minusta me olemme se Unelmamaa, johon pakolaiset pyrkivät.

      Poista
    12. Unelmien Kalifornia. Työvoimaa niin paljon, ettei palkkoja tarvitse enää maksaa ja hakatakin niitä saa.

      Poista
    13. Ah, tulee ihan nostalginen olo tätä Rikulaisen ropakantaa lukiessa. Voiko satuttavammin enää kuvata sitä, että palkannauttijain kolmannentoista kuukauden palkasta nipsaistaan vähäsen!

      Vielä vähän aikaa sitten me nauroimme kreikkalaisille, joille maksettiin kuulemma palkkaa 13 kk/v. (Ei huomattu, että meillähän on sama systeemi.)

      Mutta Riku - Sipilähän palautti sinulle ne sunnuntai- ja ylityölisät! Olisit nyt edes vähän kiitollinen.

      Poista
  49. Hallitus lopettaa poliisin harmaan talouden torjuntaohjelman ja saa siten aikaiseksi yli kuuden miljoonan säästön. Tällä ylletään viidentoista miljoonan vähennykseen valtion tuloista. - Nimim. Ja me herrat nauroimme niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Bernerin Likka myi meille pilkkahintaan valtion rautatiet, jotka me pannaan lihoiksi eikä yhtään hävetä nostaa samalla valtiontukia ja käyttää raiteita jotka eivät ole meidän, mutta joita saamme käyttää omiin tarkoituksiimme ihan ilmatteeks. Kyllä se on kauppa joka kannattaa, sen tietää myös Bernerin tyttö.

      Poista
    2. Yksityinen omistus parantaa palvelua huomattavasti! - Syrjäkylille, Tampereelle ja Turkuun, junat eivät tosin enää kulje.

      Poista
    3. Tai tottakai ne kulkevat, mutta se tulee meille veronmaksajille pirun kalliiksi. Vähemmän kannattavammat reitit, kun jäävät meille. Ouluun asti junia ei enää saa lähettää, joku roti pitää olla!

      Poista
    4. Ei Ouluun eikä sieltä pois. Jääkööt sinne pussin perälle.

      Poista
  50. Tommin esitys Anssi Kelan kappaleesta on sairaan terveellisesti hyvä. Tommin kanssa kuuntelimme Airiston kapakan jukeboxista J.Karjalaisen Laura Häkkisen silmät varmaan sata kertaaa peräkkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä. Tää Tommi. Ja biisi. Kiits.

      Poista
    2. Laura Häkkisen silmät on hyvä, kuten J. Karjalainen yleensäkin. Tuosta alla mainitusta Perhosesta en oikein tykännyt, kun siinä oli niin jumputtava rytmi. Perhoseen ei sovi minun ajattelussani noin yksitoikkoinen rytmiikka. Tuosta Tommin esityksestä en osaa sanoa muuta kuin että hyvä sovitus, viulutyttö oli hyvä. Huono äänitys ei antanut täyttä kuvaa miehen taidoista, vaikka intensiteettiä löytyi.

      Poista
    3. Strengin perhoskappaleen rytmi on perhosen lentoa.

      Poista
    4. No, minä en koe sitä noin, minusta perhosen lentoa ei voi säestää tasaisella taustarytmillä, joka syö soolokitaran (?) vivahteikkaamman äänen. Luonnossa ei ole noin tasaista jumputusääntä, vaan tuulen suhinakin on vaihtelevampaa. En suoraan sanottuna ymmärrä ollenkaan tuota sahaavaa taustasoittimen jumputusta. Se pilaa koko kappaleen hallitsemalla sitä. Kevyempi tausta!

      Poista
    5. PS Tämä on henkilökohtainen tuntemus. Luultavasti en ole musikaalinen.

      Poista
    6. Henkilökohtaisi tuntemuksia nämä vain minullakin on. Kaikki eivät tykkää kaikesta, broidikin nämä haukkui. Minä tästä tykkään, sävellys on Strengin oma, sanat tsekkiläinen lastenruno, suom. E-L Manner, - muusikot tuon ajan ehdotonta kärkikaartia. Tämä on toiselta ja viimeiseltä levyltään, edellistä säesti Tasavallan Presidentti (yhtye, ei kekkonen)

      Poista
    7. Strengin elämä oli aika traaginen, sai armeijassa ollessaan syövän ja kuoli siihen lopulta 26-vuotiaana, vuonna 1972, Hän oli kaiketi aika erikoinen persoona.

      Poista
    8. Näin ymmärsin, nuorena nukkunut. Uskon, että teos on laadukas, kaikin puolin. Minä vain olisin sovittanut tuon kauniin kappaleen toisella tavalla, vähentänyt sitä taustasahausta ja nostanut esille enmmän soolokitaran (?) ääniä ja laulajan osuutta.

      Poista
  51. Tästä nuorena kuolleen Pekka Strengin biisistä Iineskin tykkäisi. Ihana aurinko paistaa: Perhonen! - Minusta tämä on hyvän parasta.

    VastaaPoista