19.11.2015

Pieni ruusulaulu



Minulla oli nuorena ystävä, tai oikeastaan minulla ja siskolla oli samanikäinen sisaruspari ystävinä. Ja jos totta puhun, meillä molemmilla sisaruspareilla oli vielä kolmaskin siskopari ystävinä. Kunkin parin  isotsiskot olivat samalla luokalla, samoin me pikkusiskot. Saatoimme mennä kaikki yhdessä joskus elokuviin katsomaan Beatlesiä tai Lallintalolle, mutta muutoin me pikkusiskot olimme keskenämme, samoin isotsiskot.

Yhdellä isosiskolla oli ajokortti. Ja voi sitä eau de toiletten, deodoranttien  ja halpojen meikkien tuoksua pienessä autossa, kun vedeltiin viimeisiä voidepuutereita naamaan ja suihkeita kainaloon ja köröteltiin vatsanpohja kutisten kohti Köyliötä huulet töröllä. Lalliksen pihalla jätettiin villatakit autoon ja mentiin sisään hameissa. Minulla oli orastava Marimekko-kausi, vaikka mekot olivat kalliita eikä meillä ollut koskaan rahaa. Jostain oli kuitenkin saatu pala kangasta ja teetetty ompelijalla minulle hihaton putkimekko, jonka selkäpuolelle oli ommeltu väljä huppu. Kangas oli Fandango.

Lalliksella oltiin täysin sen varassa, hakivatko pojat tanssimaan. Elleivät, oli seinäruusu. Paitsi tyrkyt eivät olleet, sillä he tanssivat lehmäparissa näyttääkseen taitojaan pojille. Me emme tanssineet lehmäparissa, vaan kestimme kohtalon urheasti, ellei haettu. Tyttöjen tarjokasmuuri oli pitkänä rivinä pitkin seinää ja poikien vastapäätä, keskellä lattiaa. Tyttöjen muuri oli liikkumaton, poikien muuri vyöryi hitaasti kohti tyttöjä. Kun ensimmäiset rytmit kajahtivat, oli oltava eturivissä, jos mieli tanssia. Välillä tyttömuurissa oli tönimistä, kun osa rynni takaa tyrkylle. Kiihkeimmällä soidinhetkellä tyttömuuri läheni poikamuuria kuin rivitanssissa, vain jalat liikkuivat, ylävartalot olivat liikkumatta, ja kädet. Tyttörivin taakse jäi lopulta leveä tyhjä tila ennen seinän vieren tyhjää penkkiriviä.

Kun näytti siltä, ettei kukaan hae, alkoi jäljelle jääneillä peruuttaminen taaksepäin pois silmistä. Sekin tehtiin yläruumis halvantuneena, niin ettei peruuttamista huomannut. Siitä oli sitten helppo laskeutua huomaamattomasti seinäruusuksi istumaan, josta asemasta käsin sopi hymyillä tanssiville ja vilkuttaa iloisesti - ihanaa hei hei vaan  - ystäville tai käydä naisten vessassa lisäämässä meikkiä. Tästäkin on monella kokemusta, paitsi täysluntuilla, ja itse panin satunnaisen seinäruusuuden rillien syyksi. Pojat eivät tykänneet silmälasipäisistä vakavista tytöistä. Huomasinkin selvän eron, kun jätin rillit laukkuun ja heitin huoletonta huulta ystävien kanssa siinä aivan eturivissä. Jo napattiin tanssimaan! Toisaalta ensirakkauteni myöhemmin valloitti minut sanomalla ensi repliikikseen: Sinä sitten näytät viisaalta noitten rilliesi kanssa. Siitä tulikin sitten meikäläisen oppikoulu kohti edistyksellistä maailmankatsomusta. Tai niin ainakin luulin.

Tie ei ollut kuitenkaan ollenkaan ruusuinen eikä ruusulauluja laulettu, vaan korvissani soivat työväen marssit, Bob Dylan, Joan Baez, Pete Seeger ja kauneimmat venäläiset laulut, jotka kertoivat siitä, miten se on työmies, joka pitää maailmankaikkeutta harteillaan. Maailmankatsomukseni muuttuikin duunarisentriseksi, kun oivalsin perusasiat. Punaruusuja oli korkeintaan toverin haudalla.

246 kommenttia:

  1. (Kiihkeimmällä soidinhetkellä tyttömuuri läheni poikamuuria, ja tyttörivin taakse jäi tyhjä tila ennen seinän vieren penkkiriviä.)

    Niinpä. Jokainen sukupolvi kuvittelee keksineensä seksin, tai ainkin jonkin uniikin uuden suhteen siihen. Niin kai itsekkin nuorena miehenä luulin. Mutta kuten sanoit, ei mitään uutta, "vaikka kaikki muuttuu, niin mikään ei muutu. Sillä ihminen ei muutu..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Jätin tuon kommentin tähän, vaikka se ilmaantui tuohon kesken kirjoitukseni, kun tuotos pujahti vahingossa eetteriin parin alkukappaleen jälkeen..

      Poista
  2. Jo on ihana kirjoitus!

    Tämmöisestä Iineksestä ei voi kuin vain tykätä!

    Hitsi, kun kultaisessa nuoruudessamme tanssittiin eri lavoilla. Heti olisin hakenut. (Tosin minä en tanssinut millään lavoilla. Mutta silti! Jos olisin, heti olisi hakenut! - Ja nyt meillä olisi 5-6 babya.)

    pusuja sulle !

    VastaaPoista
  3. ... ja lapsenlapset siihen päälle ... !

    VastaaPoista
  4. Olisipas siinä aikamoinen klaani. Veikkaan, että sanapelejä pelattaisiin ja me hakkaisimme niissä ainakin lapsenlapset heittämällä. Ehkä käytäisiin myös metsäretkillä opettamassa mummin ja vaarin kullille, mikä on kuusi ja mikä on mänty. Eihän niitä enää koulussa opeteta, kun on kaikkea muuta kivaa.

    VastaaPoista
  5. Mitä meidän mummin kullille, eli vaarille, pitää opettaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaari tietää jo kaiken, ei sitä tarvitse opettaa. Ja se tekisi kuitenkin niin kuin tykkää, joten ei heitetä vettä hanhen selkään.

      Mutta noille pikku kullille kannattaa opettaa ihan perustypologiaa alkaen lehtimuodoista. Järkytyin kovasti, kun luin, että viisi vuotta sitten ne eivät erottaneet haapaa lepästä, mutta nyt ne eivät erota kuusta koivusta.

      Poista
    2. Hmnh. Mutta mitä me tytöille opetamme?

      Poista
  6. Tuo Pulkkisen pätkä oli parasta pitkään aikaan näkemääni. Siinä tuli tyhjentävän täydellsiesti perusiskelmälaulajan syvä tunteikkuus ja huoli maailman menosta. Vielä jos tuo iskelmätähti olisi pojaltaan pyytänyt lähtiessään taksia varten satasen mukaansa, kun on vähän kiirus laulamaan koulukiusattujen ja muiden raskautettujen puolesta, eivätkä jalkoihin sattuneet pläägät oikein sovellu ulkona kävelemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin kovasti Pulkkisen pätkään. Olin hakemassa kuvaa tytöstä ja ruususta, kun törmäsin tuohon Ruusu-laulusketsiin. Kerrassaan hauska juttu ja kestää muutaman katsomisen jopa peräkkäin. Tuo loppuvetokin olisi sopinut siihen - rahanpyyntö pojalta.

      Poista
  7. Minä olen äidinpuolelta turkkulainen. Mutta em mää sitä kieltä osaa. Äiti joskus sano, kun mä kokeilin erilaisia "jutskuja" säikyttää sitä, niin se huus "SUS SIUNAKKOS!". Hemmi-täti sanoi aina: "Kyl maar kaffet pittää saara." Kerran, kun mä hiivin illalla vanhempien makuhuoneen ovelle, kuulin kun äiti sanoi: "Juoraaks me ny kaffet. Vain nussitakks me ensin." (En mä kuullut mitä isä sanoi. Mutta kamalaa kuhinaa sieltä alko kuulua vaan.)

    VastaaPoista
  8. Täysin keksitty juttu, täysin keksitty. Ja huono. - mikis

    VastaaPoista
  9. Niin oli lorua, mikis, arvasin sen, sillä lapsuudessasi ei käytetty nussia-sanaa. Tuo asia yleensä kierrettiin ja ryhdyttiin toimintaan vihjeitten varassa - ounastelen minä. Yksi Maarit oli kuullut, kuinka isi oli sanonut äidille illalla kun nukuttiin, että raaputas tuolta munien alta. Näin se meni. Meillekin pienille tytöille vihjailtiin kaikenlaista, kun olimme heinänkorjuussa aputyttöinä. Tehtävänä oli poistaa tappi seipäästä, kun miehet olivat nostaneet heinät pois. - Flika keräävä tapei illaksi, nauroivat he meille viattomuuksille.

    VastaaPoista
  10. Aamun lehdistä luettua: Kouvolassa tehtiin hiljakkoin polttopulloisku vastaanottokeskukseen. Syyttäjä esittää 50-vuotiaalle pakolaistilanteesta hermostuneelle miehelle, joka kieltää olevansa rasisti, ankaraa tuomiota: kolme vuotta ehdotonta. Kukaan ei loukkaantunut.

    Hiljakkoin Tapanilan joukkoraiskauksesta langetettiin maahanmuuttajanuorukaisille yhdelle kolmen vuoden ehdollinen, kahdelle yhden vuoden ehdollinen. Naisen kaikkiin alapään reikiin oli väkivalloin ja joukolla tunkeuduttu.

    Kaikki on nähtävästi suhteellista. Vai olenko minä pihalla kuin käkikello?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen ei paljon taidettu raiskauksista puhuakaan. Ne kärsittiin vain, luulisin.

      Minulla oli lapsena kokemus, josta en uskalltanut puhua edes kotona. Vieläkin muistan sen. Kun palasin naapurin tädin pitämästä pyhäkoulusta yhden Eero nimisen pojan kanssa. (Eero oli jo isopoika.) hän yhtäkkiä alkoi kopeloida minua mekon alta. Parkaisin säikähdyksestä. Vaistosin, että se oli väärä teko, olin suunniltani ja aloin itkeä. Kotiin oli muutama sata metriä, pinkaisin juoksuun. Hengästyneenä ja pelästyneen näköinen kun olin, äiti varmaan arvasi, että jotain oli tapahtunut. Mitä nyt? hän kysyi. Vaikka vapisin vielä, en kehdannut vastata äidille mitään. Luikin portaita yläkertaan rauhoittumaan. Päiväkirjan mukaan olin silloin n. 10-vuotias. Sen päivän kohdalle olin kirjoittanut.: Ei ikinä enää pyhäkoulua!

      Poista
    2. Hups, Liisu, olet vaihtanut kuvaketta! Oranssista mustaan. Tuo antaa uudenlaista sävyä kirjoituksillesi, ja pidän sitä onnistuneena.

      Tuo oli varmaan järkyttävä kokemus, ja vielä pyhäkoulusta, josta yleensä sai kauniin kiiltokuvan ja ehkä jonkun naminkin joskus, jos oikein muistan. Pyhäkoulutyttö, sellainen minäkin olin, ja kaikki muutkin pihan lapset.

      Itse muistan lapsuudestani erään kerran, kun olin kahden naapurin pojan kotona leikkimässä. Pojat sanoivat, että me vedetään sulta housut alas. En muista kauhistuneeni, vaan muistan oudon uteliaan ja kiihkeän vireen, joka minussa syttyi. Olisiko ollut varhaista seksuaalisuutta - olin alle kymmenvuotias? Poikien äiti tuli siinä sitten kotiin ja housuleikit jäivät. Mitään en tiennyt seksuaalisuudesta silloin ja taisin vielä tuolloin luulla, että pillu on miehen elin. Näinhän luulin oppikouluikään asti, jolloin ystäväni Mallu valisti minua. Oppitunti oli pettymys ja muistan sanoneeni, että pilluhan on ihan sen muotoinenkin, että se on pojilla!

      Poista
  11. Tapanilan tuomiot olivat tottakai liian pienet. Vertausta näiden asioiden välillä en kuitenkaan ymmärrä. Polttopullon heitto on vakava vaaran aiheuttaminen ihmisten hengelle ja terveydelle ja se on terrorismia. Terroristit ansaitsevat epäonnistuneista teoistakin ankarat rangaitstukset.

    VastaaPoista
  12. Toisinaan väitetään, että taloudelliset rikokset ovat maassamme ankarammin sanktioituja kuin väkivaltarikokset. En minä siihen usko, mutta väkivaltarikokset ansaitsevat mielestäni kovat, toisinaan selkeästi annettuja suuremmat, tuomiot. Vaikea noista sanoa, mutta ei sekään meidän kansalaisien etu ole, jos vankien määrä nousee kovin paljoa nykyisestä.

    VastaaPoista
  13. Vertailin siksi, että minun kävi sääliksi sitä polttopullon heittänyttä luuserimiestä. Hän oli monia kroonisisa sairauksia poteva 50-vuotias mies, joka koki ettei ollut saanut yhteiskunnalta sitä apua ja tukea mitä tarvitsisi. Tuki meni hänen mukaansa nyt pakolaisille, joita Suomeen tulee hänen mukaansa liian paljon. Mies oli kertonut olleensa kaksi päivää ennen tekoa kuuntelemaassa SPR:n infotilaisuutta pakolaiskeskuksesta ja kokeneensa, ettei saanut omaa ääntään kuuluviin.Tästä hän oli suuttunut ja loukkaantunut. Lisäksi hän katui tekoaan ja sanoi, ettei sillä desilitran paukulla vahinkoa olisi saanut aikaiseksi.

    Itse voisin nähdä tässä miehessä vaikka Matti Pellonpään esittämän hahmon kaurismäkiläisittäin. Säälittävä ja tuomittava teko, mutta ei oikeasti edes tappamista mahdollistava. Ei kaikki katkeruus ole rasismia.

    Rasismia on sen sijaan se Tapanilassa tapahtunut törkeä ja järkyttävä väkivalta nuorta tyttöä kohtaan. Eivät pojat omanheimoiselleen vastaavia häpäisyjä ja pahoinpitelyjä tee. Vaan meillä siis sopii tehdä, kun ei niistä edes rangaista. Tytöt ja naiset Suomessa eivät ole paljonkaan arvoisia oikeusistuimessa.

    VastaaPoista
  14. Mies sai siis vuoden ehdollista, vaikkei kukaan loukkaantunut eikä omaisuusvahinkoja käsittääkseni kovasti tullut. Enemmän kuin nuoren tytön väkivaltaisesta raiskaamisesta.

    Se ero näillä tapauksilla vielä on, että toinen oli väkivaltainen teko, vahinkoja aiheuttanut. Toinen onneton ja lähinnä ulko-ovea vahingoittamaan pyrkinyt luuseriteko.

    Ruotsin pääministerin tuore lausunto on muuten kiinnostava. Löfven sanoo, että Ruotsi on ollut naiivi ja että Ruotsi ei voi tarjota vapaata vyöhykettä niille, jotka eivät kannata tasa-arvoa.

    VastaaPoista
  15. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista empatiaa polttopullojen tai pommien heittäjille. Heidät on hyvä saada suljettuun valinnanvapauteen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan oman virheeni: mies sai vuoden ehdotonta, siis joutui oikeasti vankilaan monisairaana, toisin kuin nuo reippaat nuorukaiset, jotka saivat päänsilittelyin jatkaa raiskauksen jälkeistävelä,äänsä kuin ei mitään olisi tapahtunut. Saivatko he edes sakkoja, kuten minun päällekarkaajani?

      Poista
    2. Korjaan korjaukseen tulleen virheeni - tabletti ei taaskaan salli kopiointia ja uusimista: jälkeistä elämäänsä.

      Poista
  16. En minäkään tunne empatiaa tekoa, vaan monisairasta miestä kohtaan. Näin tarinan miehen takana, kun luin hänen onnettomasta taustastaan. Ymmärrän siis hänen tekonsa, mutta en hyväksy sitä.

    Samoin luin tarinan niiden raiskaajanuorukaisten takana: on tultu humaaniin länteen, mutta ei ole viisastuttu yhtään, vaikka kaikki tuki- ja avustustoiminta koulutuksineen pyörii tauotta heidän ympärillään. Miten ihminen voi olla oppimatta uuden kotimaansa ihmisarvokäsityksestä piiruakaan? Ovathan nuo nuorukaiset kai koulussakin? Tätä tekoa on vaikea sekä ymmärtää että hyväksyä. Että poikien harjoittama naissukupuolen väkivaltainen sorto saa täälläkin jatkua sanktioitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös ammatti- ja taparikolliset ovat pääosin kroonisista ongelmista mentaali- tai muulla puolella kärsiviä. Vangeista varmaan 90 prosenttia. Minä olen niin tunteeton , että toivon heille runsaita ja hiljaisia vankilavuosia.

      Poista
    2. Tämä mies tuskin oli mentaalisairas. termi "monista sairauksista kärsivä" viittaa minusta enemmän fyysiselle puolelle. Toki voi olla, että myös henkisellä puolella oli heittoa.

      Tuomio olisi minusta voinut olla ehdollinen, samoin kuin noille pojille.

      En pysty sisäistämään sitä, miten mitään vahinkoja aiheuttamaton - kuvaa edes mustuneesta ovesta ei ole lehdissä - teko on katsottu suuremmaksi rikokseksi kuin kolmen miehen suorittama joukkoraiskaus.

      Poista
    3. Silloin nuorna ja vartijana ollessani minua yritettiin kaksi kertaa puukottaa. Toisella kertaa se oli iso leipäveitsi. Yhden konstaapelin kanssa saimme lopulta taltutettua, mutta purra se ehti reiteeni jäljet, jotka eivät kokonaan häivy koskaan. Luulin kuolevani. Linnankundeille minulla on rakkautta rajoitetusti.

      Poista
    4. En minäkään mikään Matilda Wrede ole.Sisään joutuneet ovat lähes aina sanktionsa ansainneet.

      Tämä yksi tapaus nyt vain tökkii, kun näen siinä poikkeuksellisesti myös esivallan antaman varoittavan esimerkkitapauksen, jossa yksilö uhrataan jollekin tavoitteelle.

      Poista
    5. Kyseessä oli yksi niistä paljonpuhutuista oudosti kirjoitetuista uutisista. Tuomitun lausuma, jonka mukaan sytytysnestettä oli niin vähän, ettei se "olisi voinut mitään aiheuttaa", oli nostettu uutisen keskiöön. Oikeus ei onneksemme ollut samaa mieltä.

      Poista
    6. Henkilökunta ja vartijat saivat uutisten mukaan palon sammutettua takilla ja sammuttimilla. Vuoden päästä sama hörhö on vapaana ja saas vaan näkee, mistä kohtaa silloin puristaa ja ahdistaa.

      Poista
    7. Semmoista se on, että mies, joka käytti pitkään profiilikuvanaan amerikkalaisen rikollisen kuvaa, sanoo kuitenkin, ettei tunne empatiaa vankilatahvoja kohtaan.

      Poista
  17. Iines kirjoitti:"Samoin luin tarinan niiden raiskaajanuorukaisten takana: on tultu humaaniin länteen, mutta ei ole viisastuttu yhtään, vaikka kaikki tuki- ja avustustoiminta koulutuksineen pyörii tauotta heidän ympärillään. Miten ihminen voi olla oppimatta uuden kotimaansa ihmisarvokäsityksestä piiruakaan? Ovathan nuo nuorukaiset kai koulussakin? Tätä tekoa on vaikea sekä ymmärtää että hyväksyä. Että poikien harjoittama naissukupuolen väkivaltainen sorto saa täälläkin jatkua sanktioitta."


    Muslimimaailmasta ja etenkin sen esimoderneilta sydänalueilta pohjoiseen saapuville on kulttuurinen muuri paljon korkeampi. He eivät ainoastaan koe olevansa erilaisia, vaan myös ovat sitä. Asia liittyy primäärisiin eksistentiaalisiin arvoihin eikä pelkästään tapoihin ja makuihin. Hyppäys uskontoa, perhettä, sukua, kunniaa ja hyvettä kunnioittavasta ympäristöstä nihilistiseen ja hedonistiseen maailmaan ei ole määrällinen, vaan laadullinen.

    Tulijasta uusi kulttuuri saattaa näyttää saatanalliselta Vituksen tanssilta, joka ansaitsee vain inhoa. Pyrkimys oman perinnön säilyttämiseen on silloin luonnollinen reaktio ja sitä on myös viha sellaista ”toista” kohtaan, jonka silmissä kaikki se, mitä itse pitää pyhänä, on pelkästään naurettavaa.

    Onko ongelmaan ratkaisua? Lienee luultavaa, ettei siihen ole sellaista ratkaisua, jota hartaasti toivottaisiin ja johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Ajan myötä kulttuuri asettuu uusiin muotoihinsa ja kukapa tietää millaisia ne ovat. Vähin, mitä nyt voidaan tehdä, on estää ongelman aiheuttajaa eli kulttuurisesti vierasta elementtiä kasvamasta hallitsemattoman suureksi. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että meillä Suomessa käsillä ovat viime hetket, ellei peliä jo ole menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin odotellut, milloin Vihavaisen tekstit ja ajatukset leviävät. Ja leviäväthän ne.

      Poista
    2. Ei tämä tilanne ehkä parane ennenkuin persut ovat poissa hallituksesta. Heidän fiksaationsa muslimeja kohtaan on osoittautunut käsittämättömän monimutkaiseksi. Persut hei - ei niitä kaikkia ole pakko tänne majoittaa!

      Poista
    3. Voihan sitä sellaistakin pohtia, että miksi mestari on juuri tällä hetkellä, kun Suomessa tapahtuu, hoitamassa Brysselissä eurooppalaisten tärkeitä asioita. Kai se on sellaista vastuun karttamista.

      Poista
    4. Näin minäkin asian miellän: kyse on tulijan ylenkatseesta uuden kotimaan kulttuuria kohtaan. Siksi nimitinkin Tapanilan raiskausta poikien harjoittamasta rasismista versonneeksi. Kantakulttuurin edustaja, suomalainen tyttö voidaan halventaa ja raiskata, koska hän on saatanallisen Vituksen tanssija.

      On vain kummallista, että tätä ei nimitetä viharikokseksi eikä oteta rasismia tuomiossa huomioon. Sen sijaan onneton polttopulloreppana tumitaan rasismipykälän perusteella, vaikkei mitään vahinkoa tapahtunut.

      Poista
  18. Keskustelufoorumeissa häiritsee usein semmoinen sisäpiiriläinen jankkaaminen, fleimaaminen ja onelainerit. Helmet helposti hukkuvat yleisen tauhkan joukkoon.

    -Raiskaus: Ilman asianmukaista lisenssiä tai toimenpidelupaa
    suoritettu sukupuolielimen käyttöönotto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ei ole kyllä raiskauksen määritelmä, mutta ajatus on oikea. 

      Rikoslain mukaan raiskauksella tarkoitetaan pakottamista sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai tällaisen väkivallan uhkaa. Eli "sukupuolielimen käyttöönotto" on termi, jota virallisessa määrittelyssä ei käytetä. Raiskauksen ei siis tarvitse sisältää varsinaista yhdyntää, niin kuin usein luullaan.

      Tapaus on kuitenkin yhtä järkyttävä naiselle, tapahtui se millä elimellä tai välineellä tahansa. Asiallahan ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, vaan se on väkivaltaa ja vallankäyttöä, josta uhriin jää aina jäljet, usein elinikäiset.

      Itse en aiemmin pelännyt mitään uhkaa miesten taholta, vaan olin hymyilevä ja ystävällinen vieraillekin, luotin täysillä kaikkiin. Turussa tapahtuneen vakavan raiskausyrityksen jälkeen - josta ehdollisessa ollut tekijä sai tuomion - olen ollut hieman säikky. Katson edelleen olkani yli, kun kuljen yksin vaikka pururadalla. Pelko ei ole lähtenyt koskaan kokonaan pois. 

      Poista
  19. No, näin impiwaaralaisena taantumuksellisena sitä on kuitenkin jo senverta tottunut tuohon häviämiseen(kin), että siihen osaa suhtautua ja pakottaa mielensä jotenkuten tyyneksi, vaikka kuin harmittaisi. (Esimerkiksi lukemalla Kalevalaa päreen valossa täällä savupirtin nurkassa ;) Vaan nämä Risrto Reippaat sun muu edistykseläistö, ne ne ei sitä oikein osaa! Liekö sitten tuohon syynä esmes se, että Virheiden kannattajakunnasta melko suuri (?) osuus on erilaisia "isin prinsessoja" sun muita kermaperseitä, jotka ovat jo imeväisestä saaneet elää paitsi hyvin suojattua myös kaikinpuolin etuoikeutettua elämää ja saamaan aina lähes kaiken haluamansa? Se kun sitten vasta varttuneemmalla iällä paljastuu, jottei tämä maailma ihan kaikiten näin makaakaan, niin voi itkun päivä. Siinä missä realistisempi edes yrittäisi opetella tuota tosiasioiden kanssa elämisen taitoa, niin nämä pikku kullanmurut ottavatkin tapahtuneen vastoinkäymisen ihan henk.koht. loukkauksena ja saavat itkupotkuraivarin. Mut ku mä niinqu haluuUUN...! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Impivaaralaisessa taantumuksellisuudessa on puolensa, sanoisin, vaikka mielellään sitä kyllä edistyksellinenkin olisi. Kumpi oisi parempi? Kun maailma kuitenkin menee minne menee, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Meillä on jonkinlainen harha, että kaiken pitää aina muuttua, ja tuo liike nähdään eteenpäinmenona, vaikka kukaan ei voi sanoa, että liike on nimenomaan eteenpäin suuntautuvaa. Me vain näemme viivan samansuuntaisena kuin viivan, joka kulkee kirjoitussuuntaan, oikealle. Minkähänlaista heprealaisten eteenpäinmeno on? Suuntautuuko se vasemmalle?

      Poista
    2. Mafalda-sarjiksessa oli tuontyyppinen juttu. Mafaldahan aina pohtii maailmanpolitiikkaa ja haaveilee maailmanrauhan edistämisestä ja diplomaatin urasta. Kyseisessä vitsissä hän keskusteli kaveriensa Felipen ja Manoliton kanssa, ja kaikki olivat yksimielisiä yhdestä asiasta, siitä, että alkuun päästään lähtemällä yhdessä eteenpäin. Mutta sitten kävi ilmi, että Felipen "eteenpäin" oli konkreettisesti eri suuntaan kuin Manoliton. Mafalda totesi, että tilanne on analoginen maailmantilanteen kanssa.

      Äh, en muista, menikö se ihan noin, lukemisesta on niin kauan. Mutta Mafalda oli (ja on) parhaita sarjiksia, joita tiedän (olen kirjoittanut siitä aiemminkin, muistin juuri), ja suureksi osaksi juuri noiden yhteiskuntaa kommentoivien juttujen takia, vaikka onkin aikansa (60-luvun) lapsi. Jotkin asiat eivät kai muutu.

      Poista
    3. Tuo "lukemalla Kalevalaa päreen valossa täällä savupirtin nurkassa" lienee kirjallinen tehokeino. Jos lauseen ottaisi kirjaimellisesti, se kertoisi kiusallisella tavalla perinteiden jatkumosta. Oikeistopopulismin suomalainen isä, Soinin eduskuntaan siivittänyt Tony Halme, kun tutkimusten mukaan sai äänensä itä-Helsingin asukkailta, joukossa ilman epäilystäkään runsaasti työttömiä ja syrjäytyneitä.Ruotsinkielistä Halmetta pilkattiin koulussa ja hänen faijansa lähti karkuun, kun tuleva parlamentaarikko oli puolitoistavuotias. Amerikasta siellä huiman menestyksen saavuttanut tuleva kansanedusmies karkoitettiin kohtuullisella "kolmen päivän sisällä hevonvittuun täältä"-määräyksellä, kun oli nitä hormoneita ja kaikenlaista.

      Poista
    4. Tuo eteenpäinmeno oli tässä ihan omaa pohdiskeluani, enkä muista lukeneeni juurikaan Mafaldaa. Tästä huomaa jälleen sen, miten samantyyppiset ajatukset ja analogiat ovat arkkityyppistä aineistoa, ihmiskunnan yhteistä pääomaa halki aikojen. Jostakin ne aina putkahtavat esille, eri laidoilta, eri aikoina.

      Tuo arkkityyppi-käsite on tullut minulle tutuksi uskontotieteestä. Monissa uskonnoissa on kautta vuosituhansien ollut samantyyppisiä analogioita ja jumaluuksia eristyksissä asuneitten kulttuurien piirissä. Ajatus on kiehtova ja avaa huikeat näkymät ihmiseen, ihmisyyteen.

      Poista
    5. Perus-Risrto,jokainen politiikan ylätasolle päässyt (ja siellä pysynyt) on satavarmasti peluri ja pyrkyri. Ja jokainen suomettumisen ajalla politiikkaan mukaan tullut on sotkenut itsensä kainaloita myöden siihen paskaan. Halonen, Lipponen, Tuomioja... sano vaan joku nimi.

      Poista
    6. Vähän kuin ameriikassa, yhteiskunnallinen liikehdintä tyrehtyy alkuunsa kun sanotaan että mielentäänosoittajat ovat epäisämmaallisia kommari-hippejä. Kauan sillä kommumismin pelolla amerikkaa on johduttu.

      Nuo leimasimet ja häpeällä tai syyllisyydentunteilla kontrollointi on Ristolla aina mielessä.

      Poista
    7. Uhriutuminen, tämä niin ihana persuominaisuus, ihan kuin venäläien perseen suristin.

      Poista
    8. Sampan esikuva Puavo Arhimäki ei ole käytettävissä vasureiden puh.joh.

      Ylioppilas pohjainen puistotyöntekijä, takaisin haravan ja luudan varteen .
      5 tonnin sopeutuseläkeellä. hehheeh

      Poista
    9. Pauvo saa haistaa paskan. Kuten Kaimansa Iso Kauna Puavo.

      Poista
    10. Iines, en ajatellutkaan, että pohdintasi olisi Mafaldasta; muistin vain sen, kun siinä oli samaa asiaa. Arkkityyppi-käsitteen tunnen pääpiirteissään: liittyy Jungiin ja kollektiiviseen piilotajuntaan. Pitäisi tutustua siihen tarkemmin. Kiehtova aihe.

      En tiedä, liittyykö tämä mitenkään samaan, mutta olen huomannut, että tyypittelen uudet ihmiset helposti johonkin rooliin tai hahmoon, jonka tunnen entuudestaan. Ikään kuin uudessa ympäristössä tai ryhmässä olevat ihmiset eivät olisikaan kokonaan uusia vaan vain variaatioita tutuista tyypeistä. Hahmot eivät kuitenkaan ole mitään tyypillisiä määriteltävissä ja nimettävissä olevia rooleja (opettaja, sankari, vastustaja tms.) vaan nippu ominaisuuksia, jotka yhdistän aiempiin tapauksiin ja siten osaksi eräänlaista jatkumoa. Ei tämä mielestäni ole stereotyypittelyäkään, koska ihmisen ajatukset ja tunteet näen kuitenkin uusina ja yksilöllisinä, hahmosta riippumattomina.

      Turhauttavaa, kun en osaa selittää tätä paremmin. Olisi vain kiinnostavaa tietää, mikä ilmiö tämä on tai mihin tämä liittyy. Psykologiassahan kaikella on määritelmänsä ja selityksensä, en vain osaa etsiä. (Tai sitten pelkään, että törmään tähän: Diagnoosi: älyttömyyksiä sepittävä hourupää.)

      Poista
    11. Samppa dear, tämä onlineri hiertää minua: "Pauvo saa haistaa paskan. Kuten Kaimansa Iso Kauna Puavo."

      Kun en tahtoisi ryhtyä sensuroimaan kommentteja. Kerrotaan nyt jumalavita vähän lisää siitä asiasta. Dialogia, please!

      Poista
    12. Schnur, en ajatellutkaan, että sinä oikaisit minua! Mieleeni kyllä tuli, että saatat arvella minun puolustautuvan, sillä sen vaikutelman itsekin sain, kun luin kommentin uudelleen. Halusin jotenkin vain korostaa tuota arkkityyppi-ajatustani, ja mainitsin turhan korosteisesti, että omaa ajatushautomoa on..

      Hyvin selität tuota ihmisten roolitteluasi, luulen ymmärtäväni kyllä. En minäkään yhdistä tapaasi stereotyyppiseen luokitteluun, vaan pikemminkin vain luovan ajattelun ja todellisuuden kytkentään, jollaista taidan itsekin jossain määrin tehdä. Ihminen ehkä kaiken aikaa noutaa tiedostamattaan materiaalia muistoista, kokemastaan, lukemastaan, havainnoistaan ja erilaisista mielen analogioista ja luo uusia yhdistelmiä tältä pohjalta.

      Viis siitä, mikä ilmiön nimi on - asiaa ei tarvitse nimetä, vaikka kieltämättä se helpottaisi asiasta puhumista. Olisiko tuo nimeämis- ja tunnistamishalu eräänlaista kontrollointia, jossa asiat pyritään ottamaan haltuun. Tätä me kaikki teemme jossain määrin.

      Poista
    13. No, eihän syy ole välttämättä pikku Paavon, että puolue alkoi ja päätti kieltää laillisen elinkeinon, joka tuo 400 miljoonaa puhdasta vientitutloa Suomeen.

      Luova tuho my ass, ja äss kaikille muillekkin luovan tuhon haaveijoille.

      Iso Paavo taas on niin paksu tapaus, että Riku haukkukoon häntä, jos tarpeekseen näkee,

      Poista
    14. Hieman yllätyin siitä, että lyhyt historiakatsaukseni aiheuttaa syyllisyyden tuntoja. Päät pystyyn, oikeistopopulismin linja on ollut aina hyvin johdonmukainen!

      Poista
    15. Kuinka pitkään vasemmisto saa myrkyttää suomea?

      Poista
    16. anonyymi, tulevaisuuden ennustaminen on hyvin vaikeaa,mutta veikkaisin vasemmistonkin vaikuttavan täällä niin kauan kuin maassamme vallitsevat länsimaiset perinteet, valinnanvapaus ja demokratia.

      Poista
    17. Uusi puheenjohtaja on kai Li Andersson. En pidä tästä ihmisestä senkään vertaa kuin Paavo Arhinmäestä, joka oli jollain tavalla kuitenkin inhimillinen persoona. Andersson on televisiolähetyksessä sanonut, että hyväksyy anarkiassa myös väkivallan. Kyseessä oli "kuokkavieraiden" mielenosoitusriehunnan jälkeinen keskustelu.

      Poista
    18. Ei ole sanonut, mutta sometarina väittää niin. Onko somefiktio totta vai ei? Kertooko somettaja puolitotuuksia, valheita vaiko vaan juttuja juttujen vuoksi?

      Rikulle kiitos ja kumarrus.Toivotaan, että länsimainen demokratia pysyy.

      Poista
    19. Vasemmistolainen, on sanonut, sillä minä katsoin tuon ajankohtaislähetyksen ja kuulin omin korvin, kun hän sanoi hyväksyvänsä anarkistisen väkivallan käytön. Eli hän hyväksyy yritysten ikkunoiden särkemiset, virkavallan estämisen sen tehdessä työtään ja hevosten hakkaamisen. Sometarinaa en ole edes kuullut.

      Poista
    20. Se on yhä katsottavissa, netistä löytyy. On toki mahdollista, että olet kuullut sen mitä sanot kuulleesi tai muistat kuulleesi, mutta kyse onkin siitä mitä Li Andersson t o d e l l a sanoi. Hän ei hyväksy väkivaltaa, eikä pidä ilkivaltaa oikeutettuna.

      Poista
    21. Panisitko ystävällisesti tähän linkin tuohon kyseiseen ohjelmaan. Nimittäin hain sitä Areenasta monilla hakusanoilla, mutta en löytänyt. Kyseisessä ohjelmassa esiintyi mm. kuokkavieras naamari kasvoilla. Tosin hän muistaakseni ymmärsi riisua sen ohjelman aikana.

      Poista
    22. Koko ohjelma löytyy YouTubesta. Sen katsomalla tietää, että väittämäsi ei pidä yhtä toden kanssa.

      Voit olla mitä mieltä hyvänsä Li Andersonista, mutta jos väität hänen hyväksyvän väkivallan käytön, niin sinun on esitettävä siitä todiste.

      Hyvää päivän jatkoa !

      Poista
    23. Ei löydy, vasemmistolainen, ei löydy. Muita Li Andersson-pätkiä kyllä löytyy, mutta ei sitä, jossa on yksi naamiomies mukana ja jossa Anderssonilta kysytään suoraa vastausta siitä, hyväksyykö hän anarkistisen väkivallan tai voimankäytön. Hän hyväksyi tyyliin "tarvittaessa kyllä". Sanamuoto oli varsin selvä, enkä nyt yritä väittää, että Andersson on yleisesti laajan ja aukottoman väkivallan kannattaja. Eihän kukaan ole, paitsi ISIS.

      Jos sinä löysit tuon pätkän, niin panepas nyt ystävällisesti ja kakistelematta tuo Youtube-linkki tähän näkyville.

      Poista
    24. Vasemistolainen väkivalta on parempaa.

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1919168-tyovaen-taistelija

      Poista
    25. Sosialistien Uhkailuista huolimatta sosialismista luopuminen on yleensä ollut paljon kivuttomampaa ja verettömämpää kuin siihen siirtyminen

      Poista
    26. Virossa tiedetään millaista on sosialismin ja kommunismin todellisuus käytännössä. Siksi siellä ei ole sosialistipuolueilla merkittävää kannatusta. Nykyään piää mennä Viroon asti jos haluaa nähdä oikeistopuolueen/porvaripuolueen, siis Reformipuolue ja IRL (Isänmaan ja Res Publican liitto.)

      En tiedä nykyään mitä tarkoittaa "sivistynyt länsi" ja "primitiivinen itä". Yhdä idässä Suomi on kuin itä-Eurooppa ja on tavallaan pohjoisinta itä-Eurooppaa eli koillis-Eurooppaa. Samalla pituusasteella ollaan kuin Bulgaria. Jos mennään tarpeeksi itään niin siellä on Kiina. Kiinalainen kulttuuri ja sivistys on ikivanhaa.

      Kylmä sota sai aikaan sen että läntinen sivistys on nykyisin käytännössä kansallista itseinhoa, mokutusta, islamin mielistelyä, ja ilmastohömppää. Yliopistot ja media ovat täynnä tuollaisia.

      Joskus tuntuu että "primitiivinen itä", mitä kaikkea siihen kuuluukaan, pystyy vastustamaan kansallista itseinhoa, mokutusta, islamia, ja ilmastohömppää paremmin kuin "sivistynyt länsi".

      Poista
    27. Kiinnittin huomioni Vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin näppärään taitoon valehdella itselleen sopivissa tilanteissa. Kaikkihan toki muistamme, miten Andersson väitti, että vasemmistolaista väkivaltaa ei voi verrata äärioikeiston väkivaltaan, koska vasemmistolla on hyvä tarkoitus. Sitä ei ehkä voi pitää suoranaisena valeena, mutta ainakin paskan jauhamisena.

      Vasemmistojohtajille on tavanomaista esiintyä rahvaana, leimaantua äänestäjiinsä, halailla lapsia, kulkea asepuku päällä ja tavata alamaisiaan näiden työpaikoilla pelloilla ja tehtaissa: Kim, Stalin ja Castro. Li Andersson on poliittisten nuorisojärjestöjen tulokuningatar, kuten tämä http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288759325155.html uutinen paljastaa. Mutta koska se lienee ilmeisen kiusallista, Li päättää puhua paskaa ja sepittää oman totuutensa, kuten kuva alla paljastaa.
      Anderssonin toiminta on silkkaa populismia hänen valehdellessaan omat tulonsa päästäkseen keräämään irtopisteitä poliittisen vastustajansa kustannuksella.

      Poista
    28. Kommentoin hieman toista asiaa, eli tuota Anderssonin lausumaa ”pissisjengi kouli väittelijäksi”. Veikkaan, että Andersson on ollut tekemisissä melko lailla ”kevytpissisjengeissä”, sillä ihan jo työni puolesta tiedän että varsinaisten pissisjengien argumentointitaito liikkuu välillä ”käytän vittua vain välimerkkinä / käytän vittua myös sanavälinä”, eikä poliitikon välttämättä kannattaisi mainostaa tätä. Tosin minun ja Anderssonin arvomaailma ja elämänkokemus varmaankin ovat varsin erilaiset ja ehkä me arvostamme erilaisia asioita.


      Tuosta tulee mieleen HS:n Nyt-liite joskus ehkä 20 vuotta sitten, jossa mainostettiin että ”naisrokkarit tulevat” ja otsikkona oli että ”Thee Ultra Bimboos-yhtyeellä käy rock vaikka sairaanhoitajan asussa”. Tekikö se sairaanhoitajan asu bändistä parempia soittajia? Oliko rytmi tiukempi? Naistoimittajilla vaan on tapa etsiä epäolennaisuuksia ja keskittyä niihin. Kai se puree naislukijaan.

      Poista
    29. Li on pelottava, on tosi pelottava :)

      http://blogit.kansanuutiset.fi/politiikan-pikajuna/suosituin-li-andersson-meemi-olikin-trollaus/

      Poista
    30. Tämä Li Anderssonin "vasemmistolainen väkivalta on hyväksyttävää"-totemus on jo klassikko. Tähän tapaukseen en kuitenkaan itse viitannut, vaan sellaiseen keskusteluun, joka pidettiin aika pian itsenäisyyspäivän anarkistien mielenosoituksen jälkeen. Haastattelussa oli nuoria osallistuneita, joista mieleen jäin muuan päällekäyvä organisoijatyttö, naamarianarkisti ja Li Andersson, joka sanoi hyväksyvänsä anarkistisen voimankäytön.

      Poista
    31. Kyllä näitä saitteja lukevat ovat jo ymmärtäneet, että sinä et pidä Li Anderssonista. Se on "totuuspuheesi" eräs kulma.

      Tätä sinä et nyt halua jostain syystä erottaa toisistaan. Omat ajatuksesi ja mielikuvasi ovat sinun omia ja Li Anderssonin ajatukset ja toiminta hänen.

      Poista
    32. Iines, kiva kuulla, että yhdistät tuon kuvaamani luovaan ajatteluun! Olen nimittäin miettinyt, onko se osoitus jostain ajattelun kaavamaisuudesta ja epäluovuudesta, vaikkei toisaalta olekaan stereotyypittelyä. Kontrollointi ja sen avulla asioiden haltuunotto kuulostaa uskottavalta selitykseltä. Ainakin omalla kohdallani voisin kuvitella tuon pyrkimyksen johtuvan ennen kaikkea uusien ympäristöjen, tilanteiden ja ihmisten aiheuttamasta epävarmuudesta ja huonosta muutosten sietokyvystä. Eli kiinnitän uusissa asioissa korostuneesti huomiota niihin piirteisiin, jotka tuntuvat tutuilta, ja luon siten jonkinlaisen illuusion siitä, etteivät ympäristö, ihmiset ym. olekaan kokonaan vaihtuneet. Mutta ehkä tämä on tosiaan jossain määrin ihan normaalia psyyken toimintaa.
      (Sori, kun kiilaan psykopuheineni tänne politiikkaan.)

      Poista
    33. Schnur, tuo kuvaamasi on juuri se ajatusmalli, jota koetin kuvata, kun puhuin arkkityyppisestä ajattelusta: se noutaa uusissa tilanteissa tuttua, myös tiedostamatonta tuttua, ja luo sitten uusia kokonaisuuksia ja merkityksiä. Tämä on yleisinhimillistä, kaikille ominaista ajattelua, ja siitä puhutaan eri tieteitten sisällä, mm. filosofian ja uskontotieteen. Minua arkkityyppinen ajattelu on aina kiehtonut aina siihen huimaan ajatukseen asti, että nykyihminen toimii osin samojen vaistojen ohjaamana kuin varhaiskantaisten kulttuurien luolaihminen.

      Poista
    34. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  20. Iines, olen ylpeä sinusta (sinun tuttavuudestasi täällä blogimaailmassa)! Ansaitset kokonaisen ruusupuskan tuosta jutustasi!
    Että se on hyvin kirjoitettu! Ainahan sun juttusi on hyviä, ja joka kerran kun luen sen, se tuntuu hyvältä, mut' tää on yliveto!

    Ja tuo video! Mistä kummasta olet sen löytänyt? Minulle tuli heti mieleen yks kirja, jossa ihan oikea ihminen kertoo suhteestaan ihan oikeaan ihmiseen. Naurattaa vieläkin tuo isä-poikasuhde. Että on mainio. Luin iltasanomista ohjeita hyvään avioliittoon, nauratti nekin, kun ne oli kai tosissaan kirjoitettu. Mut' se kirja. Se päättyi huonosti. Tai ehkä se oli hyvä päätös. Ero. Jotenkin sen arvasi jo alusta alkaen. Niin keploja tunteita ja sisäistä kylmyyttä saa harvoin lukea kuin tässä rakkausromaanissa.

    Mua väsytti äsken, mutta kun luin tämän juttusi, virkistyin ihmeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Liisuli kauniista sanoistasi! Jutussa on paljonkin parantamisen varaa! Noita Ilta-Sanomien ohjeita avioliittoon tai milloin mihinkin ei kai voi muuta kuin nauraa. Monesti ne on suunnattu uusavuttomille. Mitä eroihin tulee, ne surettavat minua. Ei kai kenenkään liitto helppo ole ja yhtä kuherruskuukautta. En ole erojen kannalla, vaan sen kannalla, että tiedetään tasan tarkkaan, ettei mennä yhteen kenen tahansa kanssa.

      Poista
  21. Juttu on tosiaan nautittavaa luettavaa, mainio elämänmakuinen kuvaus. Ja video, hih!

    Tanssilavat ovat minulle vieraita, mutta liittyvät silti elämääni, sillä vanhempani tapasivat ensi kerran sellaisella. Eivätkä varmaan tasan tarkkaan tienneet vielä naimisiin mennessäänkään, mihin olivat ryhtymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lallintalo eli Lallis oli olemassa vilkkaana nuorten tanssi- ja festaripaikkana 2000-luvulle asti. Me kävimme siellä teini-ja lukioiässä, ja jätimme paikan, kun kukin muutti eri kaupunkiin opiskelemaan. Siirryimme osakuntiin. Turussa käytiin joskus kuriositeettina pahamaineisessa Moselissa.

      Poista
    2. Olen varmaan jossain vaiheessa kertonutkin, mikä minulle on ollut täysin käymätön paikka. Se oli Kallion kaupunginosassa, kun ovi seksiliikkeeseen oli houkuttelevasti auki ja olimme iltakävelyllä. Mikäs siinä, käydäänpä katsomassa mitä siellä myydään. Odotin varmaan jotain muuta, mutta siellä oli ihan tavallisen kauppaliikkeen tunnukset: siisteys ja järjestelmällisyys, myytävät tavarat hienosti hyllytettyinä, tosin osa tavaroista roikkui ilmassa. Myymäläpöydän takana siististi pukeutunut nuorehko nainen ystävällinen ja palvelukseen valmiina. Vähän tuli mieleen leikkikalukauppa. Ja sellainen se kai olikin. Katosta riippui keinu, isoja muovisia ilmalla täytettyjä ihmishahmoja ja eläimiä oudosti pullollaan lattialla. Hyllyillä kaikenlaisia pikkutavaroita, joiden käyttötarkoituksesta en ollut varma.
      Me vaan katseltiin uteliaina. Yksi vanhempi pariskunta, puhuivat englantia, olivat myös paikalla ja ostivatkin jotain, jonka myyjä kääri kauniiseen pakettiin. "Miten voisin palvella?" myyjä(tär) kysyi. "Me vaan katsellaan", sanoin.

      Poista
    3. Seksikauppaa en edes muista nähneeni katujen varsilla. Voi toki olla, etten muista, jos olen nähnyt ohimennen jossain. Mahtaako kivijalkakauppa tällä alalla kannattaa verkkokauppojen aikana? Ja tuskinpa ne lelut asiaa auttavat. Seksuaaliset tuntemukset kun ovat myös ja ennen kaikkea korvien välissä. Minua lähinnä naurattaa, jos näen kuvassa vempaimen.

      Poista
    4. Viidennellä Linjalla oli aikoinaan montakin seksikauppaa ja on niitä vielä yksi jäljelläkin. Kuljen siitä usein ohi matkalla kirjastoon.

      Poista
  22. Iineksen tanssilavakuvaus toi elävästi nuoruuden mieleeni.

    Iines katsoi tanssiinhakua tytön silmin, pojan silmin se näyttää hieman erilaiselta. On kauheaa seistä miesjoukossa, tuijottaa edessä aaltoilevaa taivaallisen hurmaavaa naisrivistöä ja odottaa pelosta vavahdellen tangon ensitahtia. Kuilu miesten ja naisten välissä oli vain kolme metriä, mutta aran nuorukaisen mielestä se oli kuin Taipaleenjoki Dolmatovskin runossa: "On vaikeempi yli sen mennä kuin ylittää elämä..."

    Myöhemmin ajattelin, että luonto on meitä viisaampi: tyrkyt miehet nappasivat tyrkyt naiset - ja meille ujoille ja vaiteliaille jäivät ne ihanat älykkäät rillipäät.

    (Mikis osaisi varmaan kertoa tästä tunteesta paljonkin, sillä omien sanojensa mukaanhan hän ei ikinä sitä railoa rohjennut ylittää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuli miesnäkökulmakin esiin. Minä voisin edustaa sitä ihmisryhmää, jolla ei ole mitään kokemusta tuosta mielenkiintoisesta railosta miesten ja naisten välillä. Muistan vain kun kerran nuorena tyttönä liityin tanhuryhmään, joka kokoontui kerran viikossa jossain yleisölle tarkoitetussa tilassa, ja kompastelin niiden toisten joukossa ympyrää ihan ufona. Siitä jäi hyytävät muistot ja häpeäntunne. Ei ihme, että en tykkää yhtään tanhuista, enkä kansallislauluista, enkä torikokouksista, enkä muistakaan ryhmätilaisuuksista. Ainoat paikat joissa tulee käytyä on taidenäyttelyiden avajaiset, konsertit ja jms. joihin on tavallaan pakko mennä. Siellä tapaa tuttuja, joiden kanssa voi jutella. Mutta joka ainut kerta on tunne ennen sinne menoa, että on menossa sotatantereelle. Pitää olla sotasotu päällä. Ja joka kerran siellä jutellessa on tunne, ettei ole oma itsensä. Tunnen itseni näyttelijäksi. Toiset ovat vastanäyttelijöitä.

      Poista
    2. Silloin aikanaan ei tullut mieleenkään, että pojatkin pelkäsivät tilannetta, ja usein ehkä nappasivat vain lähimmän siedettävän tytön parikseen. Jotenkin vain ajatteli, että ne olivat itsevarmoja valitsijoita.

      Tuosta railosta sen verran vielä, että kiihkeimmällä hetkellä railo oli välillä hyvinkin kapea, etenkin loppuillasta. Silloin oli varmaa, että eturivistä napattiin heti. Ja siitä sitten pikkuhiljaa railo taas leveni, kun molemmat rivit vetäytyivät poteroihinsa..

      Poista
    3. Unohdat, ettei siinä oikeasti "napattu", vaan kohteliaasti pyydettiin, ja viimeinen valintahan oli tytöllä, joka voi aina antaa pakit, jos kyselijä ei syystä tai toisesta miellyttänytkään.

      Mutta Liisu se on jäänyt paljosta suomalaisesta kulttuurista paitsi, jos ei ikinä ole ollut edes tanssilavalla suviyössä.

      Poista
    4. En ole ollut. Harmi. Joissakin bileissä kyllä. Mutta niissä ei ole suviyön laskevaa, eikä nousevaakaan aurinkoa, ei raikkaan tuoksuista ilmaa, ei mustarastaiden eikä satakielien herkistävää laulua näkynyt, ei kuulunut. On ollut tupakansavua, alkoholin tuoksua, horjuvia pareja tai yksin riekkuvia ihmisenkuvia lanteita pyörittämässä ja käsivarsia huitomassa.

      Kerran oltiin virallisilla kaupungin kutsuilla, jossa istuttiin pitkissä pöydissä, joihin valkohilkkaiset tarjoilijat toivat aina uusia ja uusia ruokia ja juomia. Ja jossa ruokailun jälkeen tansittiin aluksi arvokkain askelin juhlapuvut yllä, mutta vaikka ruuat oli korjattu pois, ilmaisia juomia oli yllin kyllin tarjolla. Mitä pitemmälle ilta yöhön suli, sitä villimmäksi kävi meno.Ja loppuyöstä ei tanssi enää kaikille uroksille riittänyt, he ottivat vauhtia toisesta päästä huonetta ja liukuivat lattialla nahkapohjaisilla kengillään riemusta kiljuen. Kuka pitemmälle pääsi pystyssä luisumaan, se oli voittaja, jolle hurrattiin. Paitahihasillaan nämä urhoolliset sankarit olivat kaukana niistä pönäköistä herroista, pankinjohtajista ja kulttuuriväestä, jotka rouvansa saattelemina olivat alkuillasta paikalle tärkeän näköisinä saapuneet. Mikä muodonmuutos! Vaan olipa sitä ilo katsella, ja sivusta seurata. Hurjaa menoa.

      Yksissä kotibileissä jonkun mökillä meno oli niin hurjaa, että yksi ikkuna rikkoutui. Muistan aamulla kun juhlien isäntä seisoi huoneessa sen ikkunan edessä ja melkein itki, iso mies."Mitähän isä nyt sanoo? Tuo on pakko korjata." Kävi ilmi, että se oli hänen vanhempiensa mökki, ei hänen omansa.

      Poista
    5. Tanssiinpyyntö oli tosiaan kohtelias, Tapsa, mutta joskus nopea sähellys, nappaus. Ehkä se oli pojan ujoutta. Mutta useimmat jopa hieman kumarsivat. Monesti myös vain katsottiin kysyvästi alta kulmain että tuletkos vai et.

      Liisu, kirjoitit bileistä. Minun nuoruudessani ei ollut bileitä, vaan kotihippoja tai sitten tansseja ja sitten tulivat diskot ja jossain välissä puhuttiin kyllä bailuistakin. Nykyään on sitten bileitä. Mitähän tulee bileiden jälkeen?

      Poista
    6. Niin, piti sanomani vielä, että pitkiä tosiaan annettiin, jos tanssija oli mahdoton. Raja oli kyllä aika matalalla, sillä kyllä me ainakin mentiin "kamalienkin" kanssa, sen verran empaattisia likkoja oltiin. Mahdottomia tapauksia olivat selvästi omituiset hyypiöt ja kännikalat. Niitä jopa paettiin ja katsottiin muualle kun ne tulivat hakemaan. Niitten kamalien jälkeen kun oli tanssittu, tirskuttiin sitten tai varoiteltiin toisiamme, että se puristeli ja työnsi seinää vasten ja tökötteli. Tököttelijöitten kanssa ei menty toiste. Niitä, joiden tökötys tuntui, oli muuten yllättävänkin paljon, ette arvaakaan pojat, millaisen kartettavan maineen siitä sai tyttöjen keskuudessa.

      Poista
  23. Arhinmäki luopuu ymmärtääkseni siksi, ettei hän ole onnistunut houkuttelemaan äänestäjiksi sellaisia perinteisiä tahoja, jotka ennen vanhaan äänestivät kansandemokraatteja ja kommareita sankoin joukoin.

    En ota kantaa Li Anderssonin luonteeseen tai persoonaan sen kummemmin kuin totean esiintymiskykyiseksi fiksuksi likaksi, mutta hänellä lienee sama ongelma vassarien johtajana kuin Arhinmäelläkin: ne ihmiset vihreiden ulkopuolella, joihin hän vetoaa, äänestävät jo vassareita.

    Itse veikkasin heti vahvimmaksi kandidaatiksi Merja Kyllöstä, mutta hän ehti jo kieltäytyä. Vassarien perusongelma näkyy siinäkin, ettei yhtään miestä tunnu löytyvän edes ehdokkaaksi.

    Joo, en minä suotta ole aina yhdistänyt maamme punaviheriöstöä yhdeksi poppooksi. Mikä heitä erottaa, keksiikö kukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siinä käsityksessä, että Li on Marxinsa lukenut. Arhinmäki taas ei?

      Martti Korhonen takas ehdoille, no eihän näin käy.

      Poista
    2. Li Andersson on esiintymiskykyinen, ja osaa tarvittaessa viedä puheenvuorot toisten suusta. Parasta poliittista toimija-ainesta siis.

      Minua vaan epäilyttää Anderssonin Antifa-antifasismikytkökset ja taustat. Antifasismihan on väkivaltainen liike esimerkiksi Ruotsissa ja siis samaa kuin äärivasemmistolaisuus, vaikka tätä termiä ei julkisuudessa käytetäkään. Se on yhtä suuri uhka ja yhtä tuomittavaa kuin äärioikeistolaisuus. On hieman kummallista, että tutkijatkin puhuvat antifasistisesta eikä äärivasemmistolaisesta liikkeestä.

      Poista
  24. Mielestäni kommunistista ihanuutta kuvaa yleensä parhaiten se, että sellaisesta valtiosta ei saa muuttaa vapaasti pois. Miksiköhän kummassa jos se kerran on täydellinen työtätekevän väestön onnela? Pyrkyä poismuuttoon tosin on aina tuntunut olevan....

    Kommunismissa sellaista yhteiskunnallista luokkaa kuin työntekijät ei ole. Kaikki valtion jäsenet kommunismissa ovat työntekijöitä. Ainakin nimellisesti ja pientä eliittiä, nomenklatuuraa lukuunottamatta.

    Käytännössä myöskään ammattiliittoja ei ole, ja jos on, niin ne toimivat valtion ohjauksessa, kuten Kiinassa. Ammattiliitot eivät siis aja kommunismissa työn varsinaisten tekijöiden etua, vaan valtion etua.

    Ja koska kommunistisen valtion johtajat eivät oikeasti halua parantaa kansalaistensa oloja, niin heidän on estettävä maastamuutto, koska laajamittainen maastamuutto heikentäisi heidän asemaansa. Se olisi indikaatio siitä, että maassa on jokin vialla.

    -

    LYHYESTI

    Kommunismissa kaikki asiat käännetään päälaelleen. Työläisten paratiisi on oikeasti työläisten helvetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tietysti totta. Samaa minäkin esitin ennen vanhaan, silloin kauan sitten kun tuossa vieressä röyhtäili suuri ja mahtava Neuvostoliitto, joka kiiltävällä sotilassaappaallaan polki isoa joukkoa eurooppalaisia maita ja kansoja.

      Mutta nythän se on ohi. Kommunistisia valtioita on jäljellä enää vain muutama reliikki - Kiina, Kuuba, Pohjois-Korea... Eikä niiden propagandaa usko enää kukaan, ei edes tiedostava länsimainen toimittaja, tyhmyreistä suurin.

      Suurempana ongelmana pidän paljaan raa'an kansallismielisyyden nousua, mistä esimerkkeinä käyvät vaikkapa Venäjä ja Kiina. Niissä valtiojohto ei voi tehdä sellaista ulkopoliittista rikosta, etteikö kansaa saada sitä hurraten kannattamaan.

      Se minusta oikeasti on pelottavaa.

      Poista
  25. Minusta on ihmeellistä että Arhinmäen puolueella on vielä noinkin paljon kannatusta. Jotenkin kuvittelin että ne tyypit johon tuollainen retoriikka uppoaa olisi aika marginaaliporukkaa. Mahtaakohan moni vanhan koulukunnan änkyräproletaari äänestää vanhasta tottumuksesta

    Vasureiden ytimen muodostavat varmaan nykyään nuo nuoret citykommarit. En oikein jaksa uskoa jonkun Lapin olevan kovin vahvasti vasureiden hallussa. Luulisi että ne äänestävät Persuja tai eivät ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samahan on vihreissä. Muissa Suomen kunnissa kuin Helsingin seudulla vihreitä ei ole ollenkaan valtuustoissa. Punavihreä kupla on totta siellä, missä on kivierämaa ja paljon kaupallisuutta. Täällä, missä on luontoa ja tilaa, heitä ei ole, ei vihreitä eikä kommunisteja.

      Poista
  26. Kuuntelin lauantaina radiota ja siinä oli tämä vitsi..

    Mikä on kuusi metriä pitkä ja haisee viinalle?

    Vastaus : Kommareiden vappukulkue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaa olla radiokanava, kun noin vanhoja vitsejä veistelee. Varmaan joku apukoululaisille tarkoitettu ohjelma? Ja kanava.

      Poista
    2. Vitsi on vanha, mutta sitä on selvästikin päivitetty. Ennen vanhaan se oli puoli kilsaa pitkä ja haisi vanhalle viinalle.

      Poista
  27. Eeku, aikuiskurssikeskuksen maitojunamiehille tarkoitettu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeasti kova kapitalisti kaverini on sitä mieltä, että Education, Education, Education.

      Vittuuntu kovasti kun sanoin, että sinähän olet Halosen linjoilla :)

      Poista
  28. Puoluejohtauudesta tulee mieleeni ,että kun joskus neljännesvuosisata sitten skp(y) puolueen johtajaksi valittua Esko-juhani Tennilää joku tuli eduskunnassa onnittelemaan valinnasta, niin tämä siihen ,että "älä vittuile".
    kommunistien enemmistö omisti Helsingissä arvokkaat kulttuuritalon ja Koiton kiinteistöt. Minulle on jäänyt epäselväksi, hävittiinkö tämä suuri omaisuus puhtaassa kasinopelissä- kuten on annettu ymmärtää- vai liittyikö tähän jokin sisäpiirin puhallus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se selvä, että kun kommarit alkoi kapitalistiksi, niin heitähän kusetettiin niin että virtsa ei heti loppunut ihan heti kesken.

      Poista
  29. Juu, vasemmistolaiseen ideologiaan on sisään rakennettuna väkivalta toisin ajattelijoita kohtaan. Ideologia ei tunnusta "porvarillisten" lakien oikeutusta, joten sen ei tarvitse niitä noudattaa. Tämä on ollut jo 200 vuotta voimassa.

    Se on vaan parempaa se vasemistolainen väkivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs olet Ano saanut tuommoista päähäsi? Mikä saa sinut ajattelemaan niin?

      Poista
  30. Viharikosten määrä on vuositasolla 700–1000.Sisäasianministeriö raportti väkivaltaisesta extremismistä Suomessa, jonka päiväys on reilun vuoden takaa, sanoo mm: "Tarkastelujaksolla havaituissa ekstremistisissä rikoksissa on pääosin kyse rasististen skinheadien tekemistä pahoinpitelyistä, joista kaksi
    tapausta on kirjattu törkeänä pahoinpitelynä. Useimmiten rikoksen motiivi ei kuitenkaan ole rasistinen ja asianomistajana on kantaväestöön kuuluva henkilö. Rikosten taustalla ei näytä olevan laajempaa suunnitelmallisuutta, vaan kyse on tilannesidonnaisista, spontaaneista teoista. Tällaiset pahoinpitelyt ovat hyvin tyypillisiä rasistiseen skinheadkulttuuriin liittyviä rikoksia.Äärivasemmistolaiseen ekstremismiin liittyviä rikoksia kirjattiin tarkastelujaksolla kymmenkunta. Tapaukset olivat mielenosoitusten yhteydessä ilmenneitä vahingontekoja ja
    lieviä väkivallantekoja, mielenosoitusten yhteydessä ilmenneitä vahingontekoja ja lieviä väkivallantekoja. Yleisimmin rikokset kohdistuivat mielenosoitusten turvallisuutta ylläpitäneisiin poliiseihin."

    Tämä siis kertoo, että äärioikeiston väkivalta kohdistuu meihin kantasuomalaisiin, he ovat uhka suomalaisille tavallisille kansalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tähän on huomattu ottaa mukaan raiskaukset ja päällekarkaukset? Nehän ovat rasistisia viharikoksia, jotka kohdistuvat tiettyyn kansalliseen ryhmään? Raiskauksilla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, ne ovat fyysistä pahoinpitelyä.

      Poista
    2. Ilman muuta ovat pahoinpitelyrikoksia, mutta enpä uskoisi, että nousevat merkittävään osaan äärioikeistomme tai äärivasemmistomme tekeminä.

      Poista
    3. Ei siitä olekaan kyse, vaan siitä, että ne on jätetty pois viharikosmäärittelystä - tarkistin asian. Jos nämä rikokset sijoitetaan tähän oikeaan ryhmään, viharikostuloksia pitää arvioida uudelleen. En tiedä sitäkään, voiko skinheadeja laskea ollenkaan poliittiseksi ryhmäksi. Minusta he ovat mieluummin rikollisliiga.

      Poista
    4. Ymmärrän sinulla olevan eriävät mielipiteet, mutta kun en ole anarkisti, luotan sisäasiainministeriön raportointiin parhaimpana mahdollisena näissä poliisiasioissa.

      Poista
    5. "Tämä siis kertoo, että äärioikeiston väkivalta kohdistuu meihin kantasuomalaisiin, he ovat uhka suomalaisille tavallisille kansalaisille."

      Ylen sivuilla on myös kartta, josta näkee kuinka paljon tätä vihamielisyyttä osoitetaan vastaanottokeskuksia ja maahanmuttajia kohtaan. Silkkaa ääliömäisyyttä, en muuta sano.

      Asioista ja näkemyksistä saa olla erimieltä. Väkivallalla uhkaaminen tai väkivaltainen teko on raja, jonka yli en toivo kovin monen menevän. Ilkivalta (esineisiin ja omaisuuteen kohdistuva rikkominen ja sotkeminen) ratkaistaan siten kuin oikeusjärjestelmässämme se asia ratkaistaan.

      Poista
    6. Anteeksi Iines, en tarkoittanut väittää sinua anarkistiksi.

      Poista
    7. En tulkinnutkaan niin, Riku!

      Hilu, vastaanottokeskusväkivalta on tuomittavaa. Täytyy huomata myös, että valtaosa tästä väkivallasta on kuitenkin sanallista huutelua.

      Sen sijaan järkyttäviä ovat luvut maahanmuuttajanaisten kokemasta perheväkivallasta: jopa 90 prosenttia heistä on kokenut sitä: "Maahanmuuttajia auttavassa Monika Naisissa on arvioitu, että jopa 90 prosenttia maahanmuuttajataustaisista naisista on kokenut kotiväkivaltaa. Maahanmuuttajien riski joutua kotiväkivallan uhriksi on kolminkertainen kantasuomalaisiin naisiin nähden."

      Poista
    8. Sitaatin lähdeviite unohtui:

      http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/273987-tutkijat-valttelevat-yle-ulkomaalaisten-tekemista-raiskauksista-ei-haluta-puhua

      Poista
    9. Arabiyhteiskunnat ja sen myötä islam ovat huomattavan jälkeenjääneitä, muistoja menneiltä vuosikymmeniltä tai jopa -sadoilta. Kristinuskoa on onneksemme päivitetty nykyaikaan sopivaksi, mutta senkin vanhoillisista muodoissa tulee yhä vastaan sairaita maallisen vaikuttamisen keinoja. Kansanlähetyksen pastori Ebeling sanoo Hesarin mukaan: Ebeling pyysi seurakuntalaisia rukoilemaan avoliitossa elävien puolesta, koska ”yhdelläkään haureellisella ei ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa”.

      Ebeling on paha ihminen, piru povellaan.

      Poista
    10. Hilu, näitä vastaanottokeskuksia vastaan hyökänneitä sekopäitä ei luonnollisesti ollut reilu vuosi sitten ilmestyneessä raportissa.

      Poista
    11. Näissä eri uskontojen fundamentalismeissa toistuu kaava, jossa ensin vakuutetaan Jumalan kaikkivaltiutta ja kaikkivoipaisuutta. Seuraavaksi kuitenkin väitetään ihmisille, että "siitä huolimatta Jumala on nyt kauheassa kusessa, jos ei heti saa seurakunnan jäseniltä apua asioiden reilaan laitossa".

      Poista
    12. Yllä puhutaan sisäasianministeriön raportin käsittelemästä väkivaltaisesta ekstremismistä tuon esitetyn luvun (700 - 1000) perässä mainitsematta, että "Näistä rikoksista vain
      pienen osan arvioidaan liittyvän suoraan väkivaltaiseen ekstremismiin. - - Useimmiten rikoksen motiivi ei kuitenkaan ole rasistinen ja asianomistajana on kantaväestöön kuuluva henkilö.
      " (Sitaatti samasta raportista).

      Poista
    13. Niin ja se osoittaa äärioikeiston suurta vihaa suomalaisuutta ja suomalaisia kohtaan.

      Poista
    14. No nyt tipahdin kärryiltä, mutta ei se mitään.

      Uskon kyllä, että skinhead-ryhmät ovat väkivaltaisia, mutta tuo ryhmähän on vallan pieni rähinäremmi eikä ole lisäksi poliittinen järjestö. Minusta on turhan komeaa puhua heistä "äärioikeistona" ja rinnastaa heitä äärivasemmistolaisiin, ja vertailla keskenään, kumpi harjoittaa pahempaa väkivaltaa. Eikö se ole sanomatta selvää?

      Poista
    15. Asia on sanotusti selvä: "skinheadit tykkäävät hakata suomalaisia, sellaiseen usein syyllistyvät". Eivät suomalaiset varmaan jaa mielipiteitä riittävästi heidän kanssaan.

      Poista
    16. Ei sitä noin voi sanoa, tuo ei ole totta. Ymmärrän silti, mitä haluat sanoa.

      Poista
    17. Kyllä noin voi sanoa, kyllä se on totta. Äärioikeiston argumentaatiosta jää aina tavattoman aggression tuntu. Aina muut suomalaiset ovat heidän mukaansa tapettavia kommunisteja tai muuten hulluja.

      Poista
    18. Se käy siis sisäasiainministerön raportista ilmi, että skinheadit hakkaavat pääsääntöisesti ja usein kantasuomalaisia. Ja menepä itse heille sanomaan, ettette te oikeasti mikään poliittinen ryhmä olekaan.

      Poista
    19. Kommunisteja hakkaavat? En ole yhtäkään uutista nähnyt tästä teemasta. Sen sijaan nehän listivät toisiaan joskus päiviltä. Tästä on ollut uutisia.

      Poista
    20. Älä sotke selviä asioita. Skinheadien hakkaamat ovat pääsääntöisesti suomalaisia, puoluekannoista ei ole kirjattuja tietoja. Kunhan ovat heille vastenmielisiä.

      Poista
    21. Enhän minä sotke, sillä suurimmat otsikot skinheadien pahoinpitelyistä ovat omien jäsenten listimiset. Murhat. Suomalaisuuden maininta tässä yhteydessä on turhaa, Suomessahan ollaan.

      Tuo sinun teemasi "äärioikeiston suuri viha suomalaisia kohtaan" on falski yleistys, anteeksi vaan. Yhtä hyvin voisi sanoa, että miehet vihaavat vaimojaan, koska Suomessa on perheväkivaltaa. Tai vaimot miehiään.

      Poista
    22. Suuri viha tulee myös yleisestä kommentoinnista. Aina heillä on vastustajalle nippu nimityksiä. Ja ne vastustajat ovat hyviä suomalaisia.

      Poista
  31. Kommareita en osaa arvostaa, koska he väkivallalla painostaen vievät toisten rahat ja vapauden, mutta Forssan aikaan vaatimuksilla oli selvä poliittinen aate ja oppi, jota vastaan pystyi argumentoimaan. Valitettavasti siihen aikaan ei ollut historiallista näyttöä siitä, että aate ei toimi.

    Nyt kun näyttö on, nykysosialistit vetäytyvät uuskielen ja suoranaisten valheiden taakse vältellessään aatteensa ja oppinsa arvostelua. Vähiten kaikista nykysosialisteista arvostan Vihreitä .

    Vaikka Arhinmäen nuoruus kytköksine väkivaltaisiin jalkapallojengeihin on vastenmielistä, hän sentään nojautuu sosialismin vanhoihin kirjoitettuihin oppeihin toisin kuin nämä iilimadot, jotka profetoivat kuin Nostradamus.

    VastaaPoista
  32. Minä varaan itselleni oikeuden pitää itseäni parempana ihmisenä kuin joku itseään kehuva, koska en varastele, valehtele, esiinny raittinna ja samalla ryyppää kuin sika, enkä esiinny hartaana uskovaisena.


    Kansanedustajan ei kai tarvi olla mikään puhdas pulmunen, mutta julkisuuden henkilönä, ja ihmisenä, jolla on valta osallistua kansalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntövaltaan puolen prosentin osuudella, häneltä on lupa odottaa tiettyjä standardeja. Aivan samaan tapaan kuin en halua että kirurginani on joku pena jolla ei ole käsitystä hygieniasta, en halua että asioistani on päättämättä joku valehteleva ja varasteleva juoppolalli vailla käytöstapoja.

    Tämä "konservatiivinen" populistinen käsitys siitä, että on jotenkin hienoa olla täysi ääliömäinen koheltaja, on irvokasta, etenkin siksi että näihin samoihin juttuihin liittyy sitten jonkinlainen ylevän moraalin ylläpitoläppä, kun aletaan puolustella jonkun sosiaalikonservatiivin sormenheristelyjä homoille, juopoille, ja avionrikkojille. Olisi jotenkin uskottavampaa, jos standardit olisivat edes samat kaikille.

    VastaaPoista
  33. Kommari-sanaa käytetään tänä päivänä oudon runsaasti siihen nähden, että sellaiseksi tunnustautuu hyvin harva. Vasemmistosta kun oli puhe, jotenkin automaattisesti puhe kääntyi pienpuolue vasemmistoliittoon, jonka kannatus lienee tällä hetkellä samaa suuruusluokkaa perussuomalaisen puolueen kanssa. Katsoin nopeasti vasemmistoliiton puolueohjelmaa, mainintoja kommunismista, Marxista saati Leninismistä en löytänyt. Tämä vasemmisto-oikeisto-jako on nykymaailmassa monin osin auttamattoman vanhentunut, se kuvaa huonosti oikein mitään. Vihreillä on kaikenlaisia höpsötyksiä, mutta vasemmistoon en olisi sitä valmis sijoittamaan, kyllä sieltä löytyy hyvin vahvoja porvarillisia arvoja, kun oikein pengotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääriryhmiin jako sopii tietenkin edelleen, mutta tarkoitin oikeaa politiikkaa,

      Poista
    2. Olen samaa mieltä siitä, että jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut, samoin sosialisteihin ja porvareihin.

      Eihän totta puhuen joku Pohjois-Koreakaan ole mikään "sosialistinen" valtio, vaan keskiaikainen feodaalinen hirmuvalta, jossa eliitti on "uskonnon" varjolla orjuuttanut rahvaan.

      Totalitarismi on nousussa ja se huolestuttaa minua. Demokratia vaikuttaa puolustuskyvyttömältä. Pitäisikö meidän tehdä niin kuin muinaiset roomalaiset, jotka tasavallan aikana vaaran uhatessa valitsivat itselleen määräaikaisen diktaattorin?

      Poista
  34. Kun luin tuota Iineksen varsinaista juttua, niin tuli mieleen keskiluokka. Suomalainen keskiluokka tai siihen samaistuva ihminen.

    Ollaan noin 15 viimeistä vuotta eletty senkaltaista sosiaalista todellisuutta, tavallisten ihmisten elämässä, että ensimmäistä kertaa tämä ennen niin hyvinvoiva keskiluokka on nyt erityisen uhattuna. Se on oikeasti uhattuna. Ja varmaan hyvin peloissaan ja ahdistunut.

    Mahdollisesti myös vihamielinen ja pettynyt, ainakin ajoittain. Väärän syyllisen potkiminen tai oman ahdistuksen purkaminen niihin, joilla ei ole tosiasiassa osaa eikä arpaa, eikä useimmiten minkäänlaista valtaa tai valinnanmahdollisuuksia, on virheajattelua. Se voi johtaa vielä kammottavampaan yhteiskuntaan. Sellaiseen, jota kukaan ei oikeasti halua tai toivonutkaan.

    Joten. Jäitä hattuun. Paratiisia ei tule eivätkä aukea kaikki taivaan portit, mutta saatamme yhdessä selvitä, jos vain oikeasti haluamme ja tahdomme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minä kuulun keskiluokkaan, niin en tunnista itseäni kuvauksestasi, Hilu. Olen ollut pettynyt yhteiskuntaan kauan sitten, kun velkaisena nuorena opettajana minulta kiskottiin yli 40 prosenttia veroja palkastani. Nyt verot ovat asettuneet hieman alemmalle tasolle, ja olen toiveikas talouteni suhteen. Ehkä jotain vihdoinkin alkaa jäädä itsellekin.

      Pettynyt ja vihainen en siis ole, nuo sanat eivät yleensäkään kuvaa minua, eivät ole koskaan kuvanneet, sillä vaikeuksista on yksinkertaisesti vain selvittävä, on mentävä eteenpäin vaikka kontaten. En ole vihainen tai pettynyt edes puhesairaudestani, vaikka se haittaakin sosiaalista elämääni paljonkin. Onhan muitakin tapoja saada edelleen äänensä kuuluviin.

      Olen tyytyväinen elämääni. Se paratiisi mitä ehkä toivon, on koskematon luontoparatiisi, joka vilisee monimuotoista elämää ja valokuvattavaa.

      Poista
    2. Joo, tuo mitä sanoin ei ollut suunnattu sinua päin, ja ellet tunnista itseäsi siitä, niin hyvä.

      Minulle on vain tullut joissain tilanteissa, kohtaamisissa ja myös verkkokeskusteluja seurattuani, että keskiluokkaisella ihmisellä ei mene kovin hyvin, mutta saatan toki erehtyäkin. Työttömyys ja irtisanomisen uhka, joka alati leijuu hyvin monilla työpaikoilla, ei voi olla vaikuttamatta. Se nostattaa kyllä myös pettymystä ja vihan tunteita, katkeruuttakin.

      Poista
    3. Hm, joka on pettynyt yhteiskuntaan koettakoon mennä kävellen kesämökillensä, tehdä nykyistä työtänsä kansakoulutiedoilla tai tulla toimeen ilman SOTE-palveluja ;-)
      Niihin ja vastaaviin menevät ne 3-40% hillittömät veromme.
      Joten …

      Mutta juu, todella. Hilu on oikeassa, tuo joukko joka pystyy maksamaan yllä mainittuja veroja on hitaasti tappavaan tahtiin vähenemässä. Persoonaton, automaatio-sanaa rakastava kapitalistijoukko on tyystin ohittamassa meidät jotka olemme kuitenkin enemmistö siellä missä kukin pelokkaina luuraamme.

      Selailen Matti Klingen uusinta ja sieltä paljastuu koomisen triviaali totuus: jopa professoritkin, siis akateeminen eliitti, elää uransa pätkätöiden varassa, milloin tahansa ns. "viroistansa" pois heitettävissä!
      Astetta vaatimattomammalla tasolla totean saman ilmiön vaikutukset lasteni perheiden murheita seuratessani. Jopa täysin uusia alkuja, vuosien uusia opiskeluja vaativia on ollut heillä tai heidän tuttavillaan tuon tuostakin. On niitä joille kahdet maisterin paperit eivät enää ole mukava lisä uralla vaan "pakkopulla", että selviäisivät elämän myllyssä.
      Ihmettelen yhteiskunnassa vallitsevia kuvitelmia jatkuvasta eliniän kasvusta. Nykypolvi polttaa itsensä loppuun tällä menolla jos ei sitten lyö lössiksi syömällä itsensä ennenaikaiseen hautaan sillä ruualla minkä perusturvalla pystyy hankkimaan. hh

      Poista
    4. Siis,hh, miksi sinne mökille pitäisi mennä kävellen? Eivätköhän useimmat taita tuon matkan sentään omilla autoillaan, sillä eihän julkinen liikenne kulje perimmäisille saloille ja rannoille.

      Akateemisten urien epävakaus on totta, on ollut jo pitkään. Esimerkiksi samaan opettajanvirkaan Helsingissä voi olla 70 pätevää hakijaa, enemmänkin. Ja ylipäänsä virkoja ei perusteta enää samaan tahtiin kuin ennen, pikemminkin niitä pyritään lakkauttamaan ja tehtävänimekettä muuttamaan. Minunkin tyttäreni suunnittelee uutta pitkää opiskelualaa, koska hän ei pysty työskentelemään homekouluissa, jollaisia Suomessa on järkyttävän paljon. Uutta virkaa ei ole pystytty järjestämään. Vuoden pestejä kerrallaan jossain parakkikoulussa.

      Poista
    5. Ketä on ne jotka osaavat tehdä itselleen työpaikan ?
      Ei suomessa ole sen vaikeampi ryvetä yrittäjäksi kuin jenkeissä.
      Täällä on totuttu , että joku tekee kaiken valmiiksi.

      Poista
    6. No tässä suunnittelin, että rappaamaan taloja. 10k€ olisi minimi pääomakustannuksia. Mutta sekin kusee, koska eteläHelsinki tunkee halparappaajia.

      Mutta mistäs revin sen 10k pääomaa, kun on jo konkurssi taustalla, et mistään. Että syö sosiaalin leipää.

      Siis puhut paskaa siitä, että Suomessa yrittäminen on yhtä helppoa kuin jenkeissä. Siellähän pitää nyt tehdä pari konkurssia, että pätevöityy alalle. Täällä olet luuseri, ja sulle vaan ei anneta mitään mahdollisuuksia sen jälkeen.

      Poista
    7. No mutta Iines! Ilman veromarkkoja ei olisi teitäkään joilla autoa ajaa etc., sitä minä vaan.

      Juuri se epävakaus vie ihmisiltä mahdollisuuden suunnitella elämäänsä, se on se piru! Minulla on todellinen huoli nyt kasvamassa olevasta, seuraavasta polvesta, pojista aivan erityisesti kun oma jälkikasvuni on jo joutunut jyrän alle. Mitä on 10-15v kuluttua? hh

      Poista
    8. Ah, tarkoitit teitä. Minulla oli pitkät johdot. - Tosin ne tiet ovut hirmu huonossa kunnossa monin paikoin, vähän kuin Viron tiet 80- luvulla, kun siellä usein kävin eri paikoissa.

      Toki pitää verottaa, mutta on se nyt kohtuutonta, jos vasta-alkaja open, velkaisen yksinhuoltajan, veroprosentti oli 41 prosenttia. Minusta verotuksen tulee olla kohdillaan ja kohtuullista kullekin.
      Nyt olen tyytyväinen verotukseeni, vaikka se onkin suurempi kuin vastaavasta palkkatulosta perittävä vero.

      Poista
    9. Siinä olen samaa mieltä, että keskiluokka on putoamassa. Koulutus on nykymaailmassa välttämättömyys, mutta se ei takaa mitään. Tohtorit kaivelevat takapuoltaan pätkätöiden pitkinä väleinä.

      Minä pääsin armeijasta 80-luvun alussa. Pääni oli vapautumisesta onnea täynnä ja tuntui ihan helevetin oudolta, sellainen ei olisi tullut mieleenikään, kun mutsi tuli seuraavana aamuna kysymään, että "milläs meinaat ruokarahan maksaa?" - Ei auttanut, marssin työnvälitykseen. Siihen aikaan se taisi olla vähän hidasta touhua, vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä olin uudessa työpaikassani. Enkä työttämänä ole sen koommin ollut, vaikka kaksi kertaa olen viimeisen viiden vuoden aikana irtisanottu "tuotannollisten ja taloudellisten syiden perusteella". Joku porvari on aina nähnyt minussa jotain hyötyä jatkossakin. Ikinä en ole maataloustukia saanut tai muuten kommunisti ollut, siitä jumalalle kiitos ja Santeri Alkiolle myös. Ja Ahti Karjalaiselle ja Urho Kekkoselle.

      Poista
    10. Se on minusta ruma vitsi, kun kysytään, kuka se kaikkein brezneviläisin suomalainen presidentti olikaan. Ei sellaisia saa isänmaallisista maalaisliitolaisista kysyä. Kekkonen oli ihana, totesi hehkeä toimittaja M:kin, kun presidentin eturauhasvaivojen vuoksi käyttämiä vaippoja hyväili. Presidentti alkoi ehkä itkeä ja huusi mahdollisesti äitiä apuun.

      Poista
    11. Minä olen vuosien varrella puhunut täällä valkokaulusköyhyydestä ja siitä, miten köyhä maisterisihminen voi olla duunarin rinnalla. Kun duunari rakentaa itselleen komeaa omakotitaloa, maisteri ostaa lähiökaksion kerrostalosta, tai yksiön.

      Poista
    12. Vai niin, minun maisteri/tohtori kaverit on rakentanut ihan omilla käsillään 220 m2 talot, kun kultaisilta kädenpuristuksiltaan ehtivät.

      Että ei kaikki maisterit ole kädettömiä, ja osta valmista. Vaan itse rakentaa pitkästä, 800€ per neliö.

      Poista
    13. Anteeksi, mutta elämässäni olen ehtinyt katsella hyvin monenlaisia ihmisiä. Maistereita ja tohtoreitakin olen tuntenut, mutta joitain tapaamiani duunareita olen pitänyt fiksuimpina kuin ketään heistä.

      Poista
  35. Nyky-ajan ihminen ei halua luopua mistään. Pitää saada shoppailla ja bilettää.Krääsää ja rikkamaa pitää sada lisää. Saavutetut edut ovat saavutettu etu.
    Yrittjältä voidaan viedä leipä suusta ja haukkua kapitalistiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukas nyt on yrittäjän leipää vienyt suusta, ehkä sisäfile pitää vaihtaa halvemmaksi porsaaksi, mutta eikös sitä musulmaanejen vastustajat syö innolla?

      Koska eihän politiikka ole pitään ollut sitä, että tapa talonpoika päivässä ja syö lehmä viikossa.

      Poista
  36. Bilettäminen, shoppailu ja krääsän hankkiminen koituvat suomalaisen yrittäjän hyväksi, vaikkei sitä uskomattomasti hitaampi heti snaijaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Riku, noita turhuuksia ei tueta maataoustuilla. Siksi ovat hyödyttömiä.

      Poista
    2. Tuota en vastauksessani riittävästi huomioinnut.

      Poista
  37. Riku ja Samppa menivät taas ansaan. Selvästi ano vejättää teitä yrittäjä kommenteilla . Te olette tunnettuja vasureita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja anot ovat tunnettuja tuntemattomia luusereita.

      Poista
    2. Heh, heh, sinä viisauden apostoli ja suuresti arvostamani hyttysen jätäyttämä.

      Poista
    3. Voi kun minunkin hautakivessä lukisi, trollasi paljon, sai aikaan vähän, tuntemattoman kommentoijan muistolle.

      Poista
    4. Oikeistolaisuus ei ole missään tapauksessa pelkästään sitä, että kyrpä kuolee. Kyllä siinä koko ihminen alkaa olla aika jäykkää poikaa ilman naisten arvostamaa seisokkia.

      Poista
  38. Ei täällä ole ketää talonpoikaa tai yrittäjää kirjoittamassa . Nuo kaksi reppanaa vetävät ongenkoukun kohoa myöten kun joku kirjoittaa semmoisesta mitä he vihaavat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla niitä hikiän neroja? - Arvostukseni!

      Poista
    2. Mites minä yrittäjää vihaisin? Olenhan ollut itsekkin sellainen? Symbioosiahan se työ on, jos sen hyvin haluaa järjestää.

      Kyllähän tuo yksi ano paljastui tässä yksi kerta, joksikin pohjanmaan wannebeksi, mutta lopetti sittemmin samojen kirjoitusten laittamisen omaan blogiin ja tänne. Saati muille palstoille.

      Poista
  39. Ai paljastui . Ei kuule täällä ole yhtää pohjanmaan tyyppiä. Mutta siihähän arvuuttelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Notta ristus sentään, sanoi erilaisista syistä puuhun sidottu.

      Poista
  40. Perus-Sampa ja Ristoreipas arvuutelevat.....

    VastaaPoista
  41. Aivan varmasti, mutta JOKAINEN on jollain tavalla jostakin kotoisin. Samalla tavalla moni ylpeilee olevansa ties-monennen-polven stadilaisia. Biologisesti ihminen merkkaa ympäristönsä luotettavaan sisäryhmään ja epäluotettavaan ulkoryhmään. Jos nyt ei ihan orpo ole, jokaisella on laaja muunnelma sisä- ja ulkoryhmiä omassa elinympäristössään lapsena (ja aikuisenakin).

    Hikiperä toimii tässä kääntäen erittäin ikävästi riippumatta siitä mihin suuntaan sitä käytetään, eli se on ns suo siellä vetälä täällä- tyyppinen ongelma. Näkisin sen olevan Riston ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki minä naapurikunnan keskiön metropolin yökerhoineen ja palveluineen tunnen.

      Poista
  42. Klo. 04.02 aikaan kirjoittavat tiedetään.

    Lapsellinen ihminen rupeaa anonyymien kanssa kiistelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipersoonallisuusanonyymi taitaa, notta ristus, nukkua öisin kuin murmeli, kun avustukset juoksevat ja maha on pulleana,

      Poista
    2. Ootko kääntänyt vuorakausirytmin nurin?
      Jospa oon kuule jänhhältä... heehhee..

      Poista
    3. anonyymi, pääasiahan lienee, että sosiaalihuolto tietää tarkan kotiosoitteesi. Muuten fyffe menee väärään paikkaan.

      Poista
  43. Tjaah, Anonyymi. Ei kiistaa ilman kahta osapuolta, vai miten se meni.

    Olette muuten kaikki täällä vierailleet ehkä huomanneet kiihkeän suivaantumiseni muslimitaustaisten miesten raiskauksiin ja niiden yrityksiin. En kuitenkaan ole silti sitä vastaan, että ihanaan kotimaahamme tulee uusia tulijoita, etenkään hädässä olevia turvapaikanhakijoita. Eilenkin katsoin liikuttuneena videota turvapaikanhakijalasten ja isien pulkka-ajeluista. Se oli aitoa iloa, jossa katsojakin liikuttui.

    Olen vain kummissani siitä, että meillä hyväksytään niin hanakasti erilaisen kulttuurin karmeimmat puoletkin. Feministinaiset ovat hipi hiljaa siitä, että 90 prosentin turvapaikanhakijanaisista arvellaan olevan kotiväkivallan uhreja - linkki löytyy ylemmästä kommentistani ja on asialähteestä. Feministit ovat kuin pissa sukassa myös tyttöjen alituisista raiskauksista. En voi ymmärtää tällaista älyllistä epärehellisyyttä ja sydämen kymyyttä, jota äärisuvaitsevat ja edistykselliset naiset harrastavat!

    Tuorein uutinen on tältä aamulta Kempeleeltä, jossa kaksi piip-taustaista nuorta miestä raiskasi 14-vuotiaan tyttösen. Uutinen on mm. Helsingin Sanomissa pienenä ja Ilta-Sanomissa suurena. MV-alusta ei ole vielä hoksannut herkkupalaa.

    Vaan siis vakavasti: miten pitkälle meillä suvaitaan muslimikulttuurin barbaarista erikoispiirrettä? Miten kauan siitä vaietaan ja selitetään yksittäistapaukseksi? Miksi tulijoita ei panna heti maan tapa -koulutukseen ja sanota, että ota tai jätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan pidän tuosta Koraanista, sillä siellä aivan selväkielisesti kerrotaan mikä on muslimien tehtävä. Se on maailman valloitus, ja mikäli vääräuskoiset eivät suostu kääntymään, niin silloin he ovat toisen luokan kansalaisia, joita sitten kohdellaan ja verotetaan asianmukaisesti.

      Islamismi on 70% politiikkaa 30% uskontoa. Jos nyt joku täällä kuvittelee, että onhan heissä maltillisiakin, niin maltilliset ovat jääneet vähemmistöön joka maassa jossa muut muslimit ovat enemmistönä.
      Ja silloin parta tutisee ja sapeli heiluu. Turkin pressa on sanonut mm. että ei ole olemassa kuin yhdenlaista Islamismia, Koraania ei siis sovellella, vaan siellä mennään "by the book".

      Muslimit ovat riesa jokapaikassa jossa heitä alkaa olla enemmän kuin tusina. Tämä kehitys on jo niin selvästi nähtävissä ympäri Eurooppaa, joten ne jotka horisevat vieläkin jostain rauhan uskonnosta, ovat täysin pihalla maailmanmenosta paitsi vasemmistolaiset jotka kuvittelevat saavansa heistä liittolaisia.

      No entäs poliittisesti korrekti media sitten. Miksei lehdissä kerrota mitä maailmalla tosiasiallisesti tapahtuu.Nämä punavihreet toimittajat asettavat etusijalle poliitikkojen perseitten nuolemisen ja Big Brotherin tyyppisten ohjelmien syväluotaamisen.

      Poista
    2. Vaan kuulkaapas nyt, kun kerrankin maan päämiehet ovat ottaneet esille nämä Suomessa lisääntyneet tyttösten raiskaukset. Sisäministeri Orpo sanoi radiouutisten mukaan, että lainsäädäntöä tulee tarkistaa näiden raiskausten osalta. Nythän kyseessä oli kaksi afganistanilaista turvapaikanhakijaa Kempeleestä.

      Poista
    3. Eikös meillä vastikään naurettu niitä pöljiä, jotka pelkäsivät turvapaikanhakijoitten raiskaavan kylän tyttöjä? Taitaa joku vieläkin nauraa.

      Poista
  44. Islam on tosiaankin yhtä rehellinen kuin kommusnistit aikoinaan olivat. Heillä on pyhät kirjoitukset joissa on kerrottu mitä he tulevat tekemään jahka valtaan pääsevät. Ja kaikilla on myös ollut vahva halu ja kyky toteuttaa näkemyksensä. Mm siitä ketkä eivät ole kelvollisia heidän ihanneyhteikunnissaan elämään ja mitä heille tullaan tekemään.

    Myös läntinen älymystö on ollut islamin suhteen yhtä sinisilmäinen ja vakuutellut että eihän he nyt tosissaan noissa puheissaan ole. Rauhaa ja parempaa maailmaahan ne vaan rakentaa..

    VastaaPoista
  45. Joskus tulee mieleen, että jokaiselle ihmiselle kerääntyy alitajuntaan kaikki, mitä ympärillä tapahtuu, kokemukset siitä, mitä kuulee puhuttavan, mitä oppii omien kokemusten kautta, mitä kotona ja kouluissa opetetaan, mitä pidetään yleisesti hyvänä, mitä pahana. Ja, niin kuin tuolla ylempänä kerroin, myös alitajunta toimii koko ajan. Jo lapsena ihminen tajuaa asioita, joista ei edes puhuta, mutta jotka ovat kuin piilotettuina olemassa. Puhutaan vaistosta.

    Mutta voiko olla, että kaikki tuo tieto ja vaisto yhdistettynä on niin erilaista eri kulttuureissa käytännön tasolla, että se määrää käyttäytymistä. Ne ovat kuin sisäinen voimavara. Ja onko oikein edes yrittää muuttaa ihmistä toisesta kulttuurista toiseen. Eikö se ole henkistä väkivaltaa, kun yritetään tehdä ihmisestä yhtäkkiä toisenlaista. Luulisi, että ne asiat ovat niin lujassa, että vaikka kuinka yritetään opettaa, ne säilyvät alitajunnassa. Tapojen ja ajatusten muuttaminen ei ole hokkuspokkus- seikka. Kuinka paljon tuohon "aivojenpesuun" aikaa tarvitaan? Kuinka luontevasti uudet asiat istuvat mieleen äkkirynnäköllä niitä aivoihin tungettaessa? Epäilen, että siihen menee vuosia. Ja varsinkin, kun pakolaiset tulevat suurina määrinä, he ymmärtävät toisiaan ja saavat tukea toisistaan. Ja uskonto tukee heitä myös. Se opettaa ajattelemaan määrätyllä tavalla.
    Kuka pystyy yhdistämään kristittyjen Jumalan ja Allahin ja Buddhan, niin, että ne puhuisivat kaikissa asioissa samaa kieltä? Sieltähän se alkaa. Uskonnoista. Vai mitä? (Ehkä tämä on tyhmää puhetta, mutta minä näen sen mahdottomuuden.Syntyy uskonriitoja. Syntyyhän eripuraisuutta jo saman uskonnon eri suuntauksissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiton vahingossa (kiireessä) tuon yllä olevan kommenttini lukematta sitä edeltäviä kirjoituksia, väärän paikkaan. Poistin sen sieltä ja laitoin tänne loppuun.

      Ja taitaa olla taas väärässä paikassa. Silmäilin tuota Anonyymin kommenttia yläpuolella, ja olisin vastannut siihen, jos olisin sen vähän aikaisemmin lukenut. Nyt en ennätä.
      Mutta vähän samaa asiaa siinä kai pohditaan? Luen sen tarkemmin myöhemmin, mutta nyt on äkkiliire.

      Sen vielä sanon, että elämme pimeitä aikoja, kaikin puolin pimeitä, sisäisesti ja ulkoisesti. Siksi muutin jopa tuota kuvaa Liisun edessä. Ei ole enää kukat mielessä. Ne ärsyttävät punaisina,. Mustina tai harmaina ne vielä saattaisivat olla samantekeviä, surulisia.

      Poista
    2. Paikasta viis, Liisu, kaikki luetaan. Nyt ymmärrän kuvan valinnan. Hyvä valinta! Minusta mustat kukkaset ovat kauniita vaikkapa sifongissa ja sitten voisi olla joukossa vähän mustaa glitteriä, tuiketta. Minulla on yksi sellainen huivi ja se on ihan huippu.

      Poista
    3. Liisu, kun opiskelin uskontotiedettä yliopistossa, sivuaineena, opin kunnioittamaan jo teorialähtöisesti erilaisia kulttuureita ja uskontoja. Esimerkiksi lähetyssaarnaajien harjoittama käännytystyö "pakanuudesta" kristinuskoon koettiin uskontotieteen sisällä raiskaukseksi. Varhaiskulttuurit ovat omia kokonaisuuksiaan, ja ne tulee hyväksyä kulttuureiksi sellaisinaan, piiruakaan muuttamatta.

      Nyt olen ollut jo monta vuotta aika hämmentynyt tämän maahanmuuton tuoman ongelman edessä: tuleeko meidän hyväksyä muslimikulttuuri sellaisenaan kunniamurhineen ja naisen orjuuttamisineen erilaisuuden hyväksymisen nimissä?

      Oma vastaukseni on: ei tarvitse eikä tule. On yleisinhimillisiä ja eettisiä lainalaisuuksia, jotka kävelevät sortokulttuurien yli. Niitä ei tarvitse eikä saa tuhota, vaan tulee pyrkiä muuttamaan niiden tuhoisat ylilyönnit humaaneiksi käytännöiksi, jotka pohjaavat ihmiskunnalle yhteisiin yleiseen ja yhtäläiseen ihmisarvoon perustuviin lakeihin ja opittuihin normeihin.

      Poista
    4. Liisu on valopiste meille pimeydessä vaeltajille.

      Poista
  46. Se täytyy sanoa, että professori Virolaisen teksti täysin epäpätevästä ja keskivertoa pöljemmästä ministeristä on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä perus-Risto mollaa. Sä oot kuule niitä persuja myös.Ainakin juttujen perusteella.

      Poista
    2. Persujen kannatus on kaiketi tällä hetkellä hieman alle viiden prosentin luokkaa ja siihen(kään) joukkoon en kuulu.

      Poista
    3. Virolaisen typerä höperehdintäkö hieno? No, eihän asia minulle kuulu, mutta verenpaineeni vain aina nousee, kun rehellistä työmiestä mollataan.

      Virolaisen mielestä on ennen kuulumatonta barbariaa, että terroristilta otetaan passi pois! Eiköhän se kerro kaiken siitä, miten kaukana herrat ja kansa ovat toisistaan.

      Mitä tulee kuolemanrangaistukseen, niin luulenpa, että sen jonkinasteinen kannatus kansan keskuudessa on suurempi kuin yhdenkään puolueemme. Lindström on vain turhan rehellinen ja sehän on vaarallista ja nykyään jopa rikollista.

      Poista
    4. Minulla ei ole suuria poliittisia intihimoja. Lapsena 70-luvulla pelkäsin, että kepulaiset liittävät tämän maan neuvostoliittoon. Sitä sai oikeasti pelätä.

      Poista
    5. Mutta Tapsa, lain kunnioitus lienee ainoa keinomme anarkismia vastaan.

      Poista
    6. Luin tuon Virolaisen. En tiedä, käsitinkö väärin, mutta minusta siinä ei otettu kantaa kuolemantuomioon tai passien pois ottamiseen sinänsä vaan tapaan, jolla Lindström tuo näitä asioita esiin - henkilökohtaisina mielipiteinään, joista ei tarvitse ottaa vastuuta koska ne eivät ole "virallisia" eivätkä varsinkaan johtamassa mihinkään toimiin.

      Eli miksi hitossa hän sitten esittää noita ajatuksia?

      Poista
    7. Poliittista luikurismia ja ketkun elkeitä. "En ota vastuuta, mutta..."

      Poista
    8. Ai otat sä vastuuta? Nukut iltapäivään . Kyllä mä tiedän mikä yövalvojia valvottaa. Hhehhe...

      Poista
    9. Minusta Jyrpän kirjoitus oli oikein hauska. Paljon ruutia harakoille. Vaan Jyrpällä ilmeisesti on aikaa ja energiaa, jos mies on jo emeritus.

      Poista
    10. Mukavaa, anonyymi, kun olet hyvällä tuulella. Taitaa tänään olla tullut avustus tilille.

      Poista
    11. Pajonkos kela laittaa sulle sairasrahhoo?

      Poista
    12. Mene riku aikaisin nukkumaan ja laita kello soimaan aamulla . Se miehen tiellä pitää.

      Poista
    13. "Poliittista luikurismia ja ketkun elkeitä."

      Niin, tai voihan hän olla rehellinen mutta tyhmä. Niin kuin minä monissa kommenteissani. Mistä puheenollen - en todellakaan väitä, että omat juttuni olisivat aina ihan aiheellisia, keskustelua rakentavia tai fiksuja, mutta nuo anonyymit "mutsis oli" -tyyliset kommentit ovat alkaneet vähän tympiä. Niin kuin tässä: Riku kommentoi Lindströmiä, anonyymi heittää kommentoijasta ad hominem -läpän ilman muuta sisältöä. Argh.

      (Ps. tämä on siis vain henk.koht. mielipide, ei tarvi välittää.)

      Poista
    14. Niin rehellinen ei pärjää.

      Poista
    15. Hyvinhän rehellinen pärjää. Pidetään vaan ehkä Suomen toiseksi tyhmimpänä miehenä. Anonyymisen kommentoijien jälkeen tosin.

      Poista
    16. Ei kai Lindström ole ensimmäinen ministeri, joka menee viihdeohjelmiin puhelemaan pehmoisia, häh?

      Ei ministerin puheen tarvitse olla Jumalan sanaa, vaan kyllä hänellä on oikeus puhua yksityishenkilönäkin. Ihan siitä välittämättä, mitä mieltä joku eläkeläistuomari asiasta on.

      Minun mielestäni Lindströmiä potkitaan urakalla siksi, että hän on a) työmies, b) tyhmän näköinen, c) lakiasioita osaamaton, d) keskinkertainen älyltään ja e) avoin puheiltaan.

      Hänellä on kuitenkin terve ymmärrys asioiden suhteista, mitä ei todellakaan voi sanoa esim. evabiauedeteista, annakontuloista, emmakareista tai muista politiikkamme ansarikukkasista.

      Mitä tulee taas lakien kunnioittamiseen, niin ei se tarkoita, etteikö huonoa lakia saisi arvostella, vaikka sitä noudattaakin.

      Poista
    17. Mitä taas tulee tuohon "vastuun" ottamiseen puheistaan, jota Schnur ja Virolainen peräävät, niin huomautan vain, että monen puolueen hallituksessa on pakko tehdä kompromisseja, mutta silti ministerillä on oikeus sanoa julkisesti, mitä mieltä hän itse tai hänen puolueensa asiasta on.

      Kaikkihan näin tekevät, miksi se olisi kielletty oikeusministeriltä?

      Kannattaa suhtautua kriittisesti lainoppineiden moraalisiin avauksiin oikeusministeristä, sillä he katsovat asioita likinäköisesti ja mustasukkaisesti.

      Poista
    18. Kompromisseja, juu, mutta kun minulle tuli sellainen käsitys, ettei Lindström oikein itsekään tiennyt, mitä mieltä on asioista.

      Siinähän tällainen kuolemanrangaistusta janoava ja terroristeilta passin pois haluava tyhmä kansalainen joutuu kaksin verroin petetyksi, jos kannattaa Jarppaa noiden "mielipiteiden" takia.

      Poista
  47. Kun usein on väitetty että vain suomalaiset ovat rasisteja ulkomaalaisia kohtaa eikä toisinpäin. Ja että ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat nekin vain suomalaisten rasismin syytä. Ja että ulkomaalaisten tekemistä rikoksista saa mitään sanoa koska silloin on rasisti.

    Ja sitä että ei ole poliittisesti korrektia todeta julkisesti että maahan on päästetty vääränlaisia ulkomaalaisia kun he tekevät ryöstöjä ja väkivaltarikoksia.

    VastaaPoista
  48. Onko tuossa Perus-Sampan kommetissa jotai sisältöä? Aivan selvästi "mutsis oli" läppää. ärh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistahan ano, nyt tämä. Mitäs sitä anon nekrologissa lukeekaan?

      Poista