3.1.2016

Ai niin, maapallon tila





Ai niin, maapallon tila. Miten minä unohdin tärkeimmän! Pitäisi pyrkiä jätteen vähentämiseen meidän yksilöittenkin,  eikä suoltaa tuhottomasti Cupsolon tyhjentämiä hiton käteviä kahvikapseleita roskiin.

Edellisessä keskustelussa tuli nimittäin puhe Cupsolo-kahvikoneesta, jonka pukki minulle yllätyksekseni toi. Keskustelussa esille nousivat koneen tuottamat roskat, tyhjät muoviset kertakäyttökapselit, joissa kahvijauhe on valmiina annoksena yhtä kuppia varten.

Toisaalta on niin, että vaikka istuisin itse loukuttamassani rohtimisessa pellavakauhtanassa aamulla leipomaani tattaripettuleipää mummonmamman vanhalla puukolla vuollen ja kuttuni vastalypsettyä maitoa pahkakupista juoden turvekattoisessa mökissäni, niin hellan pesässä palava, taatontaaton muinaiskirveellä kaatamani  ja paljain jaloin hangessa klapeiksi pilkkomani viisi kesää kuivunut puuaines tuottaisi pienhiukkasia sekä soluille myrkyllisiä ja syöpävaarallisia yhdisteitä taivaalle yhtä paljon kuin liikenne.

Kannattaisiko mieluummin keskittyä ihmisaineksen parantamiseen kuin miljöön? Eläisimme tällä pallolla onnellisina ja toisistamme huolta kantaen sen aikaa, kun meille suodaan. Milloin tahansa voi tulla supernova tai asteroidi, joka tuhoaa maapallon kertalaakilla.  Tai milloin tahansa itse kullekin voi tulla paha äkkikuolema. Tehtäisiin se, mikä voidaan, muttei työnnettäisi toisia veneestä, että itse pelastutaan. Mitä virkaa on elämällä, joka voitetaan epäeettisesti  ja heikompaa sysien? Onko elämä muka jonkinlainen itseisarvo?

Ei harjoitettaisi anarkiaa, sillä se tuhoaa ihmisen sielun. Ei oltaisi niin varmoja oman aatteen oikeutuksesta. Ei ole mitenkään jaloa pelastaa valasta eikä edes hyljettä, tuota eskimoitten herkkua, jos se tehdään toista luotua vahingoittaen. Ei ole sekään jaloa, että estetään jonkun työläisen työ. Hänen tienestinsä voi olla siitä kiinni ja perhe joutuu sosiaaliin tai lasarettiin, jos isä ei tuo öljynporaustornista leipää ja lihaa lapsille. Kuka ne ne pienet räkänokat sitten pelastaa?

Että mitä apua on mistään teoista ja aatteista, jos ihminen ei ensin paranna itseään ja rakasta lähimmäisiään kuin itseään? Kun meillä itsekkäitä ovat kaikki, ja - voi tuskaa - kieroimmin ympäristö- ja sosiaalipornoilijat, nuo hyvät ihmiset, hyväntekijät, auttajat, avarasydämiset ja valonnähneet.


(Valokuva: https://en.wikipedia.org/wiki/File:Voronoff_She_Goat.JPG)

123 kommenttia:

  1. Minulla on ideoita, joista maailma pelastuu. Vihreän liikkeen tulee pyrkiä pikkuhiljaa hivuttaen kieltämään kannattajiltaan ulkomaanmatkailu kokonaan. Säästynyt kerosiininpoltto on merkittävää, maailma pelastuu jo sillä, vaikka muut vielä sikailisivatkin. Sanomattakin selvää on, että Pekka Haavisto pitää saada pysymään kotonaan, poissa niiltä "rauha tulee, mutta pyssyt senkun laulavat kahta kauheemmin"-kiertueiltaan.

    Lopuksi isken vielä sillä kovimmalla. Kaikkinainen globalisaatioon viittava on pahaksi, koska siitä aiheutuva luonnonvarojen riisto on kestämätöntä.

    Ai niin,olikos minulla vielä jotain tärkeää? - Juu, nyt muistan. Päivittäisuutisten aktiivisella seuraamisella on kielteisiä vaikutuksia ihmisen ajattelukykyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä laivojakaan kannata käyttää. Ei edes rahtilaivoja, sillä yhden ison rahtilaivan päästöt vastaavat 50 miljoonan auton päästöjä. Ja kun lentokoneita eivät vihreät suosi ainakaan mediaviestinnässään, on heillä edessään vaikeat ajat. Taitaa ollakin siis niin, että se oma pieni vähäpäästöinen kottero onkin hyvä menopeli. Globalisaatiolla on hintansa.

      Poista
    2. Ja tosiaankin, tuo Itämeren polttoaineen rikkipitoisuuden lasku nykyisestä 0,5% tulevaan 0,1%:n ei tule aiheuttamaan mitattavissa olevaa paranemista Suomen ilmanlaatuu, kuin korkeintaan suoraan satamalaiturin vieressä. Ja vertailun vuoksi esimerkikisi siellä Välimerellä saa ajaa vuoteen 2020 asti 4,5%lla raskaalla polttoöljyllä. Jonka jälkeen raja putoaa siellä 1%:n.

      Poista
    3. "Ei edes rahtilaivoja, sillä yhden ison rahtilaivan päästöt vastaavat 50 miljoonan auton päästöjä."

      Ohoh! Mistäs tuommosen luvun olet tempaissut?

      Laskennallisesti näin ehkä voitaisiin sanoa, mutta vain siinä tapauksessa että yksi henkilöauto pystyisi ottamaan vastaavan rahdin kuin M/S Emma Mærsk 'n kokoluokan alus. Se tarkoittaa 156 907 tonnin lastia, eli 156,9 miljoonaa kiloa. - 50 miljoonaa autoa kyllä pystyisi ko. rahdin viemään paikasta A paikkaan B. Etenkin maalla. Mutta tulisi siihen muita ongelmia, piru vie. (Ajattele ite! Noin 50 miljoonaa Toyotaa ajaisi peräkkäin Helsingistä, sanotaan nyt vaikka että Tampereelle...)


      Poista
    4. Kirjoita, mikis, Googlen hakukenttään sanat "rahtilaivojen päästöt", niin saat linkin Keskisuomalaisen tuonnimiseen uutiseen. Sivulle avautuu muitakin päästötietoja. Tämänkaltaiset tiedot haen aina jostakin luotettavasta lähteestä. Eihän tämmöisi itse keksitä.

      Sekin tieto on varmasta lähteestä, että yksityistalouksien puunpoltto vastaa liikenteen päästöjä. Tarkistin, ja olen tuohon tietoon törmännyt ennenkin.

      Poista
    5. http://www.ksml.fi/erikoissivut/autot/rahtilaivan-paastot-vastaavat-50-miljoonaa-autoa/824030

      Luulin, etten saa tabletilla linkkiä, mutta ehkä kuitenkin sain!

      Poista
    6. Pitkään kuulunut väite on että jos hiilidioksidipitoisuus kasvaa se nostaa lämpötilaa. Kuitenkin on ollut aikoja jolloin tietyssä paikassa oli ollut kylmempää mutta hiilidioksidipitoisuus oli ollut suurempi. Tai sitten jossakin paikassa oli ollut lämpimämpää mutta hiilidioksidipitoisuus oli ollut pienempi. On sitten ollut niin että jossain paikassa oli ollut lämpimämpää ja hiilidioksidipitoisuus oli ollut suurempi. Ja sitten on ollut niin että jossain paikassa oli ollut kylmempää mutta hiilidioksidipitoisuus oli ollut pienempi.

      Hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu. Jos sitä on enemmän niin kasvit hyötyvät siitä ja kasvavat paremmin.


      Lämmin merivesi ei pysty pitämään liuenneena yhtäpaljon kaasua kuin kylmä vesi. Kun valtameren vesi lämpiää sitä poistuu liuennutta hiilidioksidia ja vastaavasti esim napa-alueilla veden jäähtyessä se imee itseensä hiilidioksidia."

      Vihreät ja heidän kaverit haaveilevat paratiisista jo tässä elämässä eikä vasta sitten kun kuolee. He haluavat saavuttaa paratiisin ja pakottaa muut maksamaan heidän paratiisihankkeensa vaikka väkisin.

      Poista
    7. Joo, minä ihan ihan kohteliaasti kysyin.

      Tekstissä vertailun lähtökohtana oli että
      (15 maailman suurinta laivaa) "... Saasteongelma kuitenkin syntyy, kun yli 100 000 hevosvoimaa tuottavat laivojen moottorit jyskyttävät noin 280 vuorokautta vuodessa ja 24 tuntia vuorokaudessa. ..."

      Onko tässä siis laskettu myös niin, että 50 miljoonaa autoa ajaa vuodessa 280 vuorokautta 24 tuntia vuorokaudessa? - Epäilen, että ei. Harva ajaa edes 6 tuntia vuorokaudessa 280 vrk:tta. Ja silloin tuo 50 miljoonaa putoaa nejäsosaan, eli kyse on 12,5 milj. autosta.

      Hmnmhhh.

      Ps. Siis minä en missään nimessä saivartele! Minuun vaan ei millään uppoa noin järjetön luku; sitä tässä yritän itsekseni laskeskella.

      Pss. Ja kuten jo totesin, eivät laivat huvin vuoksi meriä purjehdi. Jos tämä Ison Laivan lasti, 157 milj. kiloa siirretään vähäpäästöiseen pikkuautoon, á 157 kiloa per cottura, autoja tarvittaisiin 1 miljoona kpl. Helsingin ja Tampereen väli on 172 km. Se on moottoritietä, eli kaksi ajokaistaa kumpaankin suuntaan. Jos ajatellaan että 1 henkilöauto vie 50 metriä tietä (pitää olla turvaväli!) niin miljoona vie 50.000 km. Se jaettuna kahdella (moottoritie) = 25.000 km. Jos ne ahdettais Hesa-Manse tielle (172 km), niitä pitäisi pistää kahteen jonoon 145,3 kpl:tta päällekkäin. (tyttöauto/poikaauto/tyttöauto/poikaauto/etc) Kyllä ihmiset ihmettelisivät!?! - Jos taas päästettäisiin ne tielle peräkkäin, ja ajoaika olisi 2 h, koko letkalta menisi aikaa 12,1 vuorokautta siirtyä Hesasta Manseen. Eikä sinä aikana sillä tiellä muut ajelisi! Ja sitä paitsi ensin Helsingissä olisi miljoona Toyota Yarista parkissa jossain (missä?), ja sit olisi sama ongelma Tampereella? Saisi lappuliisat juosta monta päivää kieli vyön alla... piru vie!

      PSSSSS. Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä! Eli! Tuohon alustukseesi viitaten: maapallon ongelma on liikaväestö. Kaikki muu on seurausta siitä.

      Poista
    8. Minä käsitän tuon autoesimerkin sillä tavalla vertailukohteeksi, että laivapäästöistä saatua saastesummaa on verrattu johonkin tutun ja tavallisen saastepäästäjään tuottamaan summaan, eli mikä määrä autoja tarvitaan yhtaikaa pölisemään, jotta tuo saastesumma täyttyy. Voi olla, että olen metsässä, mutta näin minun ajatukseni kulkee.

      En vastaa lehtikirjoituksesta, joten en voi selittää sitä miltään osin. Ja kannattaa muistaa, että luksusristeilijät ne vasta saastuttavatkin, Itämerta. Tämän otin siksi esille, että lentomatkailua parjataan niin kovin. Saattaa olla ympäristöystävällisempää lentää.

      Poista
  2. Ai,että! Onpa hyvä kirjoitus. Jo se on hieno oivallus, että tuo menneen maailman tämän hetkisen rinnalle. Entinen tuntuu hyvältä ja lämpimältä, ihmisetkin silloin kai vähän enemmän "kotikutoisia", mutta silloin he välittivät enemmän toisistaan. Vai onko se väärä luulo.

    Nykyisin ajatellaan (ehkä) enemmän itseä. Siihen kehotetaan kaikkialla. Pitää ajatella terveyttään, olla huolissaan itsestään, pitää osata olla jämäkkä ja puolustaa itseään... Mitä muista? Mitä niistä! Jokaisen on tultava toimeen omin avuin, kuulee sanottavan.

    No se on tärkeää, että yrittää pitää itsensä kunnossa, mutta: (nyt lainaan Iinestä): "... mitä apua on mistään teoista ja aatteista, jos ihminen ei ensin paranna itseään ja rakasta lähimmäisiään kuin itseään? Kun meillä itsekkäitä ovat kaikki, ja - voi tuskaa - kieroimmin ympäristö- ja sosiaalipornoilijat, nuo hyvät ihmiset, hyväntekijät, auttajat, avarasydämiset ja valonnähneet."

    Minusta tämä on hyvä kirjoitus senkin takia, että sen sijaan että ollaan huolissaan maapallon tilasta, käytettäisiin sekin aika miettimällä ihmissuhteita ja niin kuin Iines sanoo, keskittyä ihmisaineen parantamiseen. Se pitäisi aloittaa itsensä parantamisesta. Mutta se ei riitä. Pitäisi yrittää niillä keinoin kuin se on mahdollista yrittää vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ja yrittää omalta osaltaan luoda siihen enemmän lämpöä ja välittämistä. Jättää ikävät puheet toisista aikalaisistaan vähemmälle ja yrittää kannustaa itseään ja toisiaan olemaan enemmän valon ja ilon aiheena toisille.

    Juhlapuhetta? Voi se siltä tuntua. Mutta ihan oikeasti haluaisin että se olisi ihan arkisin keinoin toteutettavissa.

    No se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ainahan voi yrittää.

    Kaiken tämän aistin tuosta Iineksen kirjoituksesta. Olen siitä täysin samaa mieltä.

    Jo lapsena tajusin ihmisten arvon, vaikka pelkäsin ja ujostelin toisia ihmisiä. Olin kirjoittanut päiväkirjaan: Minulla ei ole ystäviä. Minulla on vain ihmisiä.

    Se on ollut toistaiseksi tärkein oivallukseni. En osaa lajitella. Minulle kaikki ihmiset ovat edelleen samanarvoisia. Tai ainakin niin haluaisin. Ehkä se ei ole totta. Mutta tällä hetkellä Iineksen innostamana se on minulle totuus, jota haluaisin pystyä toteuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kirjoitin tuota innostusta Iineksen kirjoituksesta ulos itsestäni, ei ollut vielä tuota Rikun puhetta, joka vetäsi jalat maan päälle. Periaatteessa olen kuitenkin vielä samaa mieltä, vaikka se olisi kuinkakin epätodellista. Jotain voitais tehdä. Maapalloa ei ihminen tule koskaan hallitsemaan. Mutta jos jokainen ajattelisi tehdä jotain ihmisyyden hyväksi. Siitä voisi koittaa parempi aika meille ja tulevalle sukupolvelle. Ei kaikki ole rahasta kiinni.

      Poista
    2. Kyllä, Liisu, parempi parantaa ihmistä kuin ympäristöä. Kun ihminen keskittyy tärkeimpään, eli ihmisiin ympärillään ja itseensäkin, ympäristökin muuttuu ihmisten muuttuessa. Tämä on yksinkertaista ajattelua, mutta vaihtoehto tämäkin kaikille teknisille rukkauksille tai anarkialle.

      Koulumaailmassakin mietin, että miksi aina muutetaan koulua ja opetussuunnitelmia, koskaan ei oikeasti pyritä parantamaan ihmisiä, opettajia ja oppilaita, ihmisten välistä kanssakäymistä. Minunkin aikanani kävi niin, että opetussuunnitelmat vaihtuivat usein, mutta ne olivat vain uudessa kuosissa, ja lopulta palattiin vanhaan.

      Poista
    3. Oikeastaan, Iines, ihmettelen, miten nämä samana päivänä, tänään, julkaistut tekstimme sivuavat toisiaan, vaikka ovatkin erilaisia. Molemmat on kirjoitettu tarpeesta pyrkiä lähemmäs ihmisyyttä. Minun 'irralliset' ihmissuhteeni tavoittelevat jossain mielessä ainakin samaa. Eli parempi olisi parantaa ihmissuhteita kuin maapalloa, joka on altis luonnonvoimille, ja joka voi joku kaunis päivä vaikka suistua radaltaan. Hyvin vähän ihmisillä on mahdollisuus ja keinoja vaikuttaa siihen mitä tapahtuu: tulviin, maanjäristyksiin, ilmastoon. Toiveajattelua, että jos jokainen vähentäisi "hiilijalanjälkiään", jotain mahtavaaa tapahtuisi. Luonto hoitaa itse itsensä. Se elää jääkausista jääkausiin, se toistaa itseään. Mutta ihmiselle on luotu kyky muuttaa käsityksiään ja elämäntapojaan myös toisten ihmisten hyväksi. Vähentää itsekkyyttä, joka voi ilmetä pienissäkin asioissa.

      Poista

    4. Tämä on totta, Liisu. Olemme lisäksi kirjoittaneet tai julkaisseet ne samaan aikaan! Itse kirjoitin tuota pitkin päivää, virikkeen sain Cupsolo-juttelustamme jo aiemmin, ja tämän tekstin alku oli alku aamuisesta vastauskommentistani sinulle. Aihe alkoi innostaa ja siirsinkin kommentin alun tänne ja jatkoin sitä "vire" päällä.

      Sinun juttusi kävin jo kahdesti lukemassa, ja haluan vielä miettiä sitä. Sitten vasta sanon jotain. Hieno teksti, semmoinen, jota aina pitää miettiä.

      Muistanko väärin, jos sanon, että olet ennenkin kirjoittanut Mursusta ja Öklöstä? Nimet tuntuvat tutuilta. - Mutta siis, sanon siellä myöhemmin.

      Poista
    5. Kyllä olen, siis vanha juttu, mutta tuli ajankohtaiseksi tässä joku päivä sitten. Lapsuuden ajan päiväkirjasta löytyi lauseet: Minulla ei ole ystäviä. Minulla on vain ihmisiä. Näin on vieläkin tilanne. Ja pidän sitä hyvänä.
      Sillä ihmisten jakaminen vuohiin ja lampaisiin perinteeseen tapaan, on minusta sulaa hulluutta.

      Poista
  3. Huh, aikamoinen saarna yhdestä pienestä kahvikapseliroskakommentista. Hyvä teksti kyllä, hyvää asiaa, kannatan. Samoja asioita on tullut pohdittua...

    "muttei työnnettäisi toisia veneestä, että itse pelastutaan. Mitä virkaa on elämällä, joka voitetaan epäeettisesti ja heikompaa sysien? Onko elämä muka jonkinlainen itseisarvo?"
    Tästähän täällä on keskusteltu ennenkin, muistan, mutten kuollaksenikaan muista, mitä mieltä olin. Ajatukseni taisivat olla aika ristiriitaiset - ja ovat yhä. Linkolasta ja sen villasukista tykkään edelleen, ja mietin, onko se epäeettistä ja heikomman sysimistä, jos haluaa jotenkin rajoittaa tämän ihmislajihirviön kasvua ja tuhotöitä.

    Ehkä Slavoj Žižek on kuitenkin oikeassa siinä, että ihmisen on vaikeampi kestää täydellistä kyvyttömyyttään pelastaa maailmaa ekokatastrofeilta kuin sitä, että kantaa niistä syyllisyyttä ja kuvittelee voivansa vaikuttaa asioihin jotenkin. Kierrätys, energian säästäminen, luomuruoan suosiminen ym. palvelisivat siis ennen kaikkea vain yksilön omia tarpeita, kontrollinhalua ja tarvetta kokea ja osoittaa muille, että on mukana jossain kollektiivisessa projektissa "hyvän asialla". Ekologinen ja sosiaalinen vastuu on tuotteistettu osaksi kapitalistista järjestelmää, vaikka ovatkin näennäisesti sitä vastaan. Puhutaan hyvän omantunnon ostamisesta: nukun paremmin, kun voin maailman mittakaavassa luksuskämpässä untuvapeittoni alla ajatella, että joku köyhä lapsi saa avullani ehkä jonkin leivänmurusen tai vaaterievun enemmän kuin muuten, tai että ehkä olen säästänyt kulutuskäyttäytymiselläni vaikka neliömetrin sademetsää. Ympäristö- ja sosiaalimasturbointia, kyllä. Mutta... niin kuin Žižek sanoo, ei sitä impotenssia kestä. Ennemmin sitten elättelee vaikka noita fantasioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosefekti vain, Schnur, tuo virike.

      Minua hieman hämää verhoutuminen lähteiden taakse. Muuan kommentoija kutsui sitä aikanaan jättiläisen harteilla istumiseksi. Jos nyt jätetään Žižek ja Linkola pois, niin mitä sinä itse ajattelet asiasta, Schnur?

      Poista
    2. Vielä tuosta halusta rajoittaa ihmismäärää maapallolla. 

      Se on minustakin oikeansuuntainen ajatus, että vähemmän ihmisiä kuluttaa vähemmän, joten olisi tarpeellista, ettei meitä olisi niin paljon.

      Kyse ei ole oikeastaan tästä, kun puhun epäeettisyydestä. Kyse on siitä, kuka tämän rajoituksen hoitaa ja mitä kriteerejä käyttäen. Kuka ottaa vallan määrätä: tuo pois veneestä, tuo otetaan, tuo pois, tuo otetaan..?

      Jos valintakriteerinä on ihmisen vahvuus niin että heikot karsiutuvat pois, en ole varma, olisiko se hyvä ihmiskunta, joka tänne jäisi. Tätä tarkoitan epäeettisyydellä. Luullakseni en välttämättä tahtoisi elää vahvojen kanssa. Siinä mielessä elämä ei ole minulle itseisarvo.

      Poista
    3. Älä Iines pelottele ilmastolla! Luve tuo linkki.
      http://lustiag.pp.fi/data/pdf/Katterno_1_2013_FI_6.pdf

      Muutama ote:

      "Minusta on välttämätöntä erottaa puhtaasti tieteellinen menettelytapa ja yhteiskunnalle neuvoa-antava toiminto. Tiede on dynaaminen, järjestelmällistä tietoa asteittain kehittävä prosessi. Empiirinen komponentti on siinä keskeinen eli siis havaintojen kautta varmistettava tieto."

      Toisin sanoen ei ole mitään syytä huolestua hälyraporteista niin kuin lehdet ja poliitikot tekevät.
      Lennart Bengtsson: " Haluan pikemminkin verrata tätä menoa katolisen kirkon keskiajan anekirjoihin, jotka olivat tehokas tapa saada pelkäävä rahvas maksamaan välttyäkseen helvetin kauhuilta. Sen ajan katolinen kirkko toimi hyvin taitavasti."

      "Vaikka planeettaamme on kohdannut mitätön lämpeneminen, jota tuskin kukaan olisi huomannut, elleivät meteorologit olisi siitä puhuneet, se ei voi olla syynä globaalin yhteiskuntatalouden radikaaliin ja ennenkokemattomaan muutokseen."

      Varsin järkevää tekstiä!

      Poista
    4. Anonyymi, luehan uudelleen juttuni, ajatuksella. Sen ydinajatushan on tämä: "Kannattaisiko mieluummin keskittyä ihmisaineksen parantamiseen kuin miljöön?"

      Siis vaikka minä istuisin rohdinpaidassa mökissäni kuttuni kanssa vailla sähköä ja vettä, jättäisin kuitenkin hiilijalanjälkeni maapallolle. Kaikki me jätämme. - Älä sinä ihminen huolehdi turhista, haluan itsekin siis sanoa.

      Samalla haluan irvailla ekofasisteille ja niille teknokraateille, jotka itse asiassa tukevat teknologian kehitystä laatimalla systeemejä, joilla maailma jatkaa entistä menoaan.

      Poista
    5. Hienoja ajatuksia Zizekiltä. Minustakin usein tuntuu, että ihmiset haukkaavat ajatuksissaan aika isoja kakkuja. Minä tiedän, etten pysty tekemään mitään maailman saastumiselle, en ihmisten kurjuudelle enkä hädälle: Minä en pysty pelastamaan maapalloa, en edes naapurin koiraa. Edes vaikutusmahdollisuuksia minulla ei ole enkä niitä kai haluaisikaan. Hilijalanjälki on eräs muunnelma perisynnistä: "paranna tapasi sinä uskossasi heikko!"

      Ilmastonmuutos on tieteen selkeästi ja laajalti hyväksymä asia, siitä on kai turha sillä lailla edes puhua. On se totta. Yksi tai kaksi tiedemiestä voisi fuulata esimerkiksi etujensa tähden, mutta kovin laajaa tiedemiesten kannatusta sellaiset ajatukset eivät saisi.

      Poista
    6. Minusta Riku puhuu järkeä. En kyllä tunne tuota Zizekiä, mutta alkoi kiinnostaa. Ja Google melko varmasti kuljettaa tiedon lähteille. Sen olen jo sanonutkin jossain, että maailmaa emme pysty pelastamaan, mutta jollain kumman tavoin voisimme ainakin yrittää keskittyä tuohon Iineksen ajatukseen keskittymisestä ihmisaineksen parantamiseen.

      Iines käyttää termiä 'ihmisaines' sen sijaan että puhuisi suoraan ihmisistä. Ihmisaineella hän varmaan tarkoittaa sitä aineetonta sisältöä jota ihmiset kantavat sisässään. Siis ajatuksia, mielipiteitä, tahtoa ja tunteita. Niihin vaikuttaminen on osittain helppoa. Ihmiset ovat laumasieluja. Jos joku yksittäinen ihminen vaikka alkaisi painottaa jotain hyväksi katsomaansa asiaa ja saisi sille kannatusta. Ja jos kaikki tiedotusvälineet kuuluttaisivat positiivisessa mielessä ja levittäisivät samaa asiaa, siitä saattaisi tulla niin tärkeä, että se pikkuhiljaa alkaisi vaikuttaa ja vaikutukset näkyä.
      Tämä on oletusta. Mutta miten esim. tupakoimisen vaarat alkoivat mennä perille. Vieläpä aika vauhdikkaassa tahdissa?

      Meillä oli ennen tapana puhua yökausia asioista, jotka mielestämme olivat huonolla tolalla. Me paasattiin ja paasattiin joskus aamuun asti ja oltiin iloisia kun tuli parannettua maailmaa!

      Nyt on sentään jo vähän enemmän järkeä ja naurattaa ne omat maailmanparannusjutut. (Ja nolottaa) Mutta onhan keskusteleminen mukavaa, Minusta ainakin.

      Poista
    7. PS. Keskustelu on kuin maan pöyhimistä, rikkaruohon kitkemistä ja kasvualustan kunnostamista siihen kuntoon, että se, maaperä, voisi alkaa kasvattaa juurikkaita tai hedelmiä.

      Keskustelu on myös paitsi kasvattavaa, se panee ajattelemaan ja näkemään erilaisia mahdollisuuksia. Emme siis täällä turhaan puhele.

      Poista
    8. Kyllähän kunnon maailmanparannuskeskustelut ovat toisinaan oikein virkistäviä. Eri asia kuitenkin on, jos alkaa uskoa ajatuksillaan, sanoillaan, kirjoituksillaan tai lähes aina edes teoillaan olevan hyttysen pierua suurempaa merkitystä maailman asioihin.

      Poista
    9. Olisipa se mahtavaa jos ilmastonsäätelyyn tarvitsisi vain säädellä ilmakehän CO2 -pitoisuutta. Vähän lisää CO2:ta saataisiin lämmintä, vähän vähemmän niin ilmasto viilenisi, huippuhienoa! Valitettavasti todellisuus on ihan jotain muuta eli täytyy olla todella rajoittunut ajatuskyky jos uskoo CO2:n kaikkivoipaisuuteen.

      Poista
    10. mitä sinä itse ajattelet asiasta, Schnur?

      Ajattelen niin kuin eräs Hyvin Pieniälyinen Karhu: "Piirakkaa, piirakkaa, piirakkaa vaan..."

      En tiedä, olen hämmentynyt.

      Jos vielä yhden jättiläisen harteilla kiipeily sallitaan, niin samastun tässä lempijättiläiseni luomaan kellariloukon asukkaaseen ja hänen ongelmaansa. Haluaisin uskoa vaikka nyt luonnonsuojeluaatteeseen ja toimia sen hyväksi, mutta toimintakykyä lamaa tietoisuus siitä, että maailma (luonto) on hallitsematon ja kaoottinen ja että ajatus sen pelastamisesta on pelkkää hybristä.

      Eli luonnonsuojelijan identiteettini kärsii pahasta autenttisuusongelmasta.

      Mutta, jostain syystä tulee uskonnollinen vertaus mieleen (ehkä tässä on vähän samantyyppisestä asiasta kyse): "jos haluat olla uskovainen, ala käyttäytyä ja toimia niin kuin uskoisit". Tai jotenkin noin. Jotain sellaista kai yritän (niin kuin kameli, joka yrittää ängetä neulansilmästä).

      Sellainenkin sanonta on, että rukous ei muuta Jumalaa, mutta se muuttaa sitä ihmistä, joka rukoilee. Voisiko sitten olla, että luonnonsuojelu ei muuta maailmaa, mutta se muuttaa harjoittajaansa... Kaunis ajatus ainakin, jos ei ajattele kenenkään rukoilevan pahoja asioita, kuolemaa vääräuskoisille tms.

      Poista
    11. Ps. Haluaisin uskoa, siis siksi, että se hallitsemattomuus ja kaoottisuus tuntuu liian ahdistavalta.

      Syyllisyyden omaksumisessa minulla ei ole ongelmaa: uskon ihan helposti, että lentomatkani ja kertakäyttövaippani ja hedelmäpussini suistavat maailman tuhoon.

      mutta hybristähän tuollainen suuruusharhainen pahisidentiteettikin on.

      Poista
    12. Luonnonsuojelu on hyvä asia, kiihkoekoilu tai peräti ekofasismi ei. Ekofasismia on se jalo aate, joka tekee olettamansa hyvän ohella pahaa. Esimerkiksi tappaa lajitovereita ja jättää itsensä jäljelle, koska arvioi itsensä hyödylliseksemmäksi kuin toinen.

      Tuo on tietenkin vertauskuvallista puhetta, mutta puhetta kuitenkin, mietittyä ja julkituotua.

      Tuota liikakansoitustakin mietin. Auttaisiko se, jos ihmiset eivät tuppautui valtaviin kasaumiin, kaupunkeihin toistensa kylkeen, vaan levittäytyisivät ja täyttäisivät maapallon kuoren tasaisemmin? Ainakin päästöt hajaantuisivat eikä suurkaupunkien saastesumuja olisi.

      Joissain hyvin sikiävissä valtioissa pitäisi harkita myös lapsiluvun rajoittamista. Kaksi lasta riittäisi varmaan yhdelle perheelle. Taitaisivat lestadiolaisvaimotkin ristiä kätensä kiitollisuudesta.

      Poista
    13. Schnur, jättiläisen hartioilla me kaikki keikumme!
      Se mitä teemme perustuu aina aikaisemmin tehtyyn.

      Ja nyt käytän nykyistä 'seuralaistani' Knausggårdia apuna: hän, tuo kaikki hyvät ja huonot puolensa tunnustava kanssamatkustajamme, sanoo ettei hän ymmärrä aina runoutta, mutta se on kirjallisuutta, niin kuin proosakin, eikä niitä kumpaakaan tarvitse ymmärtää.
      Kysymys ei ole paljoudesta. Kirjallisuudella ei ole rajoja kumpaankaan suuntaan. Eikä sitä voi kieltää että jotkut osaavat paremmin tehdä mitä tekevät, mutta kenenkään ei tarvitse pitää itseään huonona. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Kaikilla suunta pyrkiä hyvään, mutta käsite 'hyvä' vaihtelee ja on erilaista eri ihmisillä.

      Nuohan ovat itsestään selviä asioita, mitä hän sanoo. Se, että hän etenee hitaasti kuvaamalla lähestulkoon jokaisen liikkeensä, saa hänet tuntumaan todelliselta. Ja on helppo pystytellä askel askeleelta siinä rinnalla ja elää hänen elämäänsä ja samalla omaa elämäänsä. Hän on oman elämänsä filosofi.

      Nostin tuon Knausgårdin uudelleen esiin, kun aloin itsekin epäillä, kannattaako häntä lukea. Viihdyn hänen seurassaan.

      Poista
    14. Iines, luonnonsuojelu siinä valossa mitä tarkoitat on hyvä asia. Monet eläinlajit häviävät kokonaan ihmisen toimien takia. Niitä yritetään suojella. Toissapäivänä kuulin "vakavana asiana", että metsikössä meitä lähellä asustaa ilves. Se on rauhoitettu eläin. Sen jälkiä esitteli eräs tuttu eilen Facebookissa, kuvassa oli jonkin eläimen raato. Siltä oli syöty pää ja eturuumis, vain jalat ja osa selkärankaa oli jäljellä. Ilves on yöeläin. Meitä varotettiin laskemasta Onnia pimeässä pihalle. Jonkun kissan ja koiran Ilves on jo kuulema saanut saaliikseen. Ja joitakin rusakkojäniksiä.

      Liikakansoituksesta tulee mieleen, että sodat ja luonnonmullistukset hävittävät ihmisiä, ja joka päivä kuolee paljon, mutta syntyy myös lisää. Syntyvyyttä pitäisi kyllä säännöstellä, samaa mieltä. Toisaalta jokainen ihminen on arvokas ja onhan vielä harvaankin asuttuja seutuja maapallolla, Ne pitäisi saada elinkelpoisiksi . Ja varmaan tullaan saamaankin, kun muualla ei ole tilaa. Täyteen lastattu maapallo ei kyllä ajatuksena edes tunnu mukavalta. (Eivätkä sodat ja onnettomuudet.)

      Poista
  4. Niklas Herlin ilmaisi Hesarissa, että maassamme on rikkaita hyvin vähän ja he maksavat isoja veroja. Arveli vielä, että tästäkin lausunnosta Esko Seppänen alkaa kitistä. - Arvasi oikein.

    Omistustenhallintayrityksensä sai vuonna 1014 melkein 19 miljoonaa verottomia osinkotuloja Koneelta ja Cargoteciltä. - Verot 0 euroa.

    Herlin maksoi samana vuonna verottajalle 81 000 euroa 268 000 euron kokonaistuloistaan. Veroprosentti 30,2. Raha on tietysti iso, mutta aika erikoista, että kehtaa retostella tuollaisella. Vaan tuohan kehtaa monenmoista, sukunsa etevimmän haukkui mielisairaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse tietysti vuodesta 2014.

      Poista
    2. Kerro paljonko sun veroprossa on rikupieni?

      Poista
    3. Oletko sinä, anonyymi, niin tyhmä, miltä sanojesi perusteella vaikutat? - Minun veroprosenttiani voisi hyvin kiristää.

      Poista
    4. Slavoj Žižek on slovenialainen filosofi ja kulttuurikriitikko. Hän opiskeli filosofian tohtorin tutkintoonsa asti Ljubljanan yliopistossa, ja sen jälkeen hän opiskeli psykoanalyysia Pariisin yliopistossa.

      Jos haluat nähdä tämän älykön, näpsäytä TÄSTÄ ! Iines, ei kai se haittaa, jos joku vierasmaalainen pistäytyy tässä keskustelussa? Poista tämä kommentti, jos se on mielestäsi tarpeeton.

      Poista
    5. Se tuli lisäksi väärään paikkaan. Tarkoitus oli laittaa tuonne ylemmäksi missä puhuttiin tästä henkilöstä.

      Poista
    6. Kerkisin juuri Zizekin kuunnella. Hänen sanansa laittavat aina pohtimaan, tuokin on hyvin mielenkiintoista. Mikä on ihmisen sisin - Zizek heitti jotenkin niin, ettei sisisntä tahdo tietää kenestäkään, sieltä ei löydy mitään erityisen hyvää.

      Poista
    7. Oliskohan minun pitänyt laittaa se video, jossa Zizek puhuu paradokseja raiskaamisesta. Kuuntelin sen itse ja ... hm. Aika raju kohtaus siinä alussa.

      Kuuntelin samaan syssyyn muitakin videoita, Zizek on ilmeisen suosittu. Silloin tällöin kuuluu naurunremakoita häntä kuuntelevalta yleisöltä. Hauska veikko, hän. Pyyhkii aina välillä nenääänsä tai suutaan kädellään. Onko ne tehokeinoja vai mitä, vaikea sanoa. Minustahan taitaa tulla Zizek fani tällä menolla! Naurattava älykkö, mitä muuta voi sanoa!

      Hän on ilmeisen varma mielipiteistään ja

      Poista
    8. (jäi kesken kun piti käydä avaamassa ovi koputtavalle) ... ja olemukseltaan muistuttaa innostunutta nallekarhua.

      (Kiitos, Iines, kun et poistanut sitä linkkiä!)

      Poista
    9. Tuo Niklas Herlinin juttu Hesarissa juontaa siihen, että Yhdysvalloissa ja maailmalla 141 miljardööriä on sitoutunut luovuttamaan pois yli puolet omaisuudestaan. Suomessa on viisi miljardööriä, joista Niklas Herlin on yksi. Hän ei ole valmis vastaavaan.

      Yhdysvalloissahan hyväntekeväisyys kuuluu kulttuuriin. Se taas johtuu siitä, että maassa on olematon sosiaalinen tuki jopa köyhille. Yhdysvalloissa ei ylläpidetä esimerkiksi julkista terveydenhuoltoa samassa mielessä kuin Euroopassa, vaan ihmiset ovat itse velvollisia kustantamaan esimerkiksi terveyskulunsa. Kaikilla ei ole vakuutuksia. Kansalaisista huomattava osa elää köyhyydessä, ja verotus on maailman progressiivisimpia: rikkaille voi olla hyväksi päästä joistain miljardeista eroon.

      Yleensä veroprosentille on katetta, se on taulukon mukaan laskettu. Mikä siis on syy, että 260 000 euron tuloista veroaste on vain 30 prosenttia? Onko kyse mittavista vähennyksistä? Totuus kiinnostaa.

      Poista
    10. Liisu, en toki poista linkkejä tai kommentteja, jotka joku toisille osoittaa. Sehän on palvelua, toisten huomaamista. Aikoinaan Räsesen Raunon blogissa noita kyseisiä Zizek-linkkejä ja sitaatteja oli kovastikin. Äijässä ei ole vikaa, mutta ajatukset ovat ainakin minulle melko itsestäänselviä.

      Poista
    11. Esko Seppäsen mukaan: "Niklas Herlinin verotettavat ansiotulot olivat vuoden 2014 verotuksessa 52 329 euroa ja pääomatulot 184 349 euroa. Kun hän sai tehdä osingoistaan 15 prosentin verovähennyksen ja kun hänen ei tarvinnut maksaa pääomatuloistaan lainkaan kunnallisveroa, hänen veronsa olivat noin 268 000 euron kokonaistuloista noin 81 000 euroa veroprosentilla 30,2 %"

      Eli siis 15 prosenttia hyvää verottomista osingoista. Niin se käy ja rock´n roll.

      Poista
    12. Ajatella, että antoi meille vain 81 0000 euroa. Eihän se mihinkään riitä. Ei ihme, että talous on kuralla. Kyllä se niin on, että enemmän on annettava, rikkaan. Kaikille saman verran elämiseen ja loput valtiolle, se on tie hyvinvointiin ja onneen.

      Poista
    13. Vielä kun sen päivän näkisi, että Teemu Selänne antaisi edes sen 30 % Suomeen, ja Kim Räikkönen samaten, ihanat miehekkäät suomipojat.

      Poista
    14. Niinpä niin, nuo itsensä koululta rikkauksiin pelastaneet lätkyttelijät ja kierroksen ajajat. Mutta mikä siinä lopultakin olisi vaikeaa kenenkään ymmärtää, että satanen on suurempi raha köyhälle kuin kymppitonni rikkaalle?

      Poista
  5. Uskon siihen, että jokaisessa ihmisessä on paljon potentiaalia hyvään. Ehkä sellainen, joka on saanut kasvaa rakastavissa oloissa, on luonnostaan taipuvainen ajattelemaan myös muuta kuin omaa napaansa. Siinä vaiheessa, jos ihminen erehtyy ajattelemaan itseään hyveelliseksi, tahra on tullut. Jokaisella on kasvunvaraa eikä syytä paukutella henkseleitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oletko sinä, anonyymi, niin tyhmä, miltä sanojesi perusteella vaikutat? - Minun veroprosenttiani voisi hyvin kiristää."

      Luulin että täällä on menossa juorukerho veroprosenteista.
      Mummo1 "-Ka tiijäkkö sen verot ???"
      Mummo2 " -Älä .. kerro "

      Poista
    2. Voitko anonyymi selittää ihan suoraan ja suomenkielellä, mitä tuo kommenttisi tarkoittaa?

      Poista
    3. Aina puhutaan juoruakoista mutta olen tullut siihen tulokseen että ns. juoru-ukot ovat paljon pahempia juorukelloja !

      Päivät ja illat notkutaan neissä ja toimitetaan suu vaahdossa ihmisten henkilökohtaisia asioita jotka lähtevät sitten leviämään ympäri maailmaa kulovalkean tavoin !!!

      Poista
    4. Kuunkuiske, totisesti, kasvunvaraa on meillä kaikilla. Minusta kavalinta on semmoinen hyvyys, joka pukeutuu tuhkaan ja säkkiin, ja jonka suu kuitenkin kertoo omista almuista..

      Poista
    5. Jos anonyymi tarkoitat kommenttiani Niklas Herlinin puheista, niin niistä on lupa keskustella, koska hän itse toi ne julkisuuteen. Tai toi ainakin möläytyksen, joka vaati tarkennusta. Isänsä, joka oli merkittävä mies, maksoi veroja taatusti prosentuaalisesti poikaansa, runoilijaa, enemmän.

      Poista
    6. Minun veroprosenttini muuten kiristyi, vaikka tulot ovat ennallaan, samoin kaikki muu. En sitä pahakseni pistä tässä taloustilanteessa.

      Poista
    7. Ymmärrän anonyymin tuohtumuksen netin juoruilijoista. Kyllä minuakin sapettaisi, jos olisi osallistunut facebook keskusteluun rajat kiinni ryhmässä. Ja sitten niitä keskusteluja levitetään ympäri nettiä.

      Poista
    8. Tähän tekee mieleni vielä lisätä, että yleisen merkittävyytensä ja huimien prosenttien lisäksi Pekka-vainaa maksoi myös markkamääräisesti paljon enemmän kuin toimittaja Niklas nykyään euroja.

      Poista
    9. Sitä paitsi minulla on Matti Eskon elämäkerta "Rinnanympärys 106". Juuri nyt laitoin sen Egon Friedellin "Uuden ajan kuttuurihistorian" viereen. Matti Eskon kirjan olen itse ostanut ja myös lukenut. Egon Friedellin kolmiosaisen kulttuurihistorian perin kansalaiskoulun käyneeltä broidiltani, enkä ole vielä ehtinyt sitä kuin vähän selailla.

      Poista
    10. Minulla on kirja Aino Kassisesta, ja siinä on lueteltuna suomalaisia poliitikkoja ja tunnettuja henkilöitä, jotka käyttivät Kassisen näkijänpalveluja. On esitelty myös liuta ennustuksia, ja voin kertoa, että pieleen ne ovat menneet kaikki. Jos oikein muistan, Yhdysvallat esiintyi näyissä pelastavana enkelinä ja Neuvostoliitto suurena Luciferina.

      Poista
    11. Mm. Urho Kekkonen käytti Alma Kassista neuvonantajanaan.

      Poista
    12. Olisihan minun tuo pitänyt arvata!

      Poista
    13. Alma Kassista.... kassialma. Siis Aino Kassinen, kaikella kunnioituksella.

      Poista
  6. Nyt kun juorutaan, niin juorutaan kunnolla. Iltalehti lopetti Matti Esko Hytösen kirjoittelun tyttöystävästään ja samapanjasta.

    Kuten kunnon juoruajan, niin pitäisi kertoa jotain huhua tähän liittyen. Mutta en kuule tiedä yhtään mitään.

    Sellaisia juoruja tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa ette toisi tuommoista juoruilua tänne.

      Olen miettinyt, pitäisikö minunkin ottaa käyttöön kommenttien valikointi uuninpankkopojan ja Kemppisen tapaan. Kenties teen sen. En halua tänne juoruja enkä halpaa leimaa, jota ihan kuin joku yrittäisi tänne ajaa. Vai kuvittelenko vaan? Tuoko vapaus aina lieveilmiönsä?

      Poista
    2. Vastaan tähän kuten RIku. Tämänkin juorun tarjosi lehti itse, ja on varmaan tyytyväinen, että se mainitaan.

      Poista
    3. Kun lehti tai ihminen tekee jonkin laatuisen esimerkin olemassa olevista ihmisistä, ei kai sellaisen jatkokommentointi voi olla juoruilua? Minä diggaan Matti Esko Hytöstä, vaikken lainkaan hänen kirjoitteluaan tai takavuosien televisioesiintymisiään.

      Poista
    4. Hyvä on, juoruilen sitten vähän itsestäni. Seiskeetuluvun alussa olin jotakuin kymmenen vanha. Meillä oli radio ja telkkari, mutta ei minkäänlaista kasettien tai levyjen soittopeliä. Broidilla oli pattereilla toimiva monokasettisoitin, mutta ei puhettakaan, että sitä olisi päässyt kuuntelemaan. Itse siitä kuunteli Creedencen kasettinsa. Minä kävin kirjaston musiikkiosastolla kuuntelemassa. Musiikkiosaston hoitaja laittoi levyn pyörimään ja menin pieneen koppiin, josta kuulokkeista kuuntelin. Eniten kuuntelin Beatlesin tuotannon kokoelmia 1962-1966 sekä 1967-1970. Ne olivat ihan mahottoman hyviä, suurinta osaa kappaleista en ennen ollut kuullut. Minusta uskomattoman ihmeellinen oli kappale A Day In The Life. Ei se nykyään enää kovasti hetkauta.Eikä levyä kuunnellessa tuollaisia juutuubin kuvituksia ollut, jotain kirjaston kirjaa kuunnellessani selailin.

      Poista
    5. Ja minä luin sitä porvarien vanhaa paskalehteä, aitoa ja alkuperäistä Uutta Suomea. Siinä oli radio-ohjelmistoissa sellainen palsta, jossa oli "musiikki". Siitä opin klassista musiikkia vihaamaan, ei siihen niitä vähiä "kevyitä musiikkeja", joita Yleisradioradio armollisesti suostui soittamaan, ollut merkattu. Vihani on onneksi laantunut ja jonkin verran, jonkin kassillisen klassillisen, joskus, juubbarista tai muualta, kuuntelen.

      Poista
    6. No jaa, jos vähän korjaan, niin nyt kuuntelin taas tuota A Day In The Lifeä. On se vieläkin ihmeellinen.

      Poista
    7. "Kun lehti tai ihminen tekee jonkin laatuisen esimerkin olemassa olevista ihmisistä, ei kai sellaisen jatkokommentointi voi olla juoruilua?"

      Tätä pitää kysyä Sampalta ja Anonyymilta, jotka siitä puhuivat. Minä en tiedä, mikä on tässä se villakoiran ydinluu. En vain nyt pitänyt poikien kinaustyylistä. Keskustelu on parhaimmillaan myös puraisevaa, muttei minusta kinaavaa.

      Poista
    8. Mikähän minua nyt juoruiluttaa. Selailin loistavaa Pekka Herlin-elämäkertaa "Koneen ruhtinas". Sen on Herlinin suku hyväksynyt, Antti ilmeisesti teettänyt. Kirjassa kuvataan hyvin myös Pekan outoudet, esimerkiksi se, kuinka tunsi ihailua joitakuita rikollisia kohtaan. Ja se pikkuhiljaa alkoholille pehmeneminen. Ei tuollaisia elämäkertoja ole maassamme juurikaan rohjettu kirjoittaa. Yleensähän elämäkerrat ovat äiteliä kohteensa ylistyksessä.

      Vielä yksi juoru. Olen asunut vuokralla talossa, jota Heikki piti kai kesämökkinään. Hänen makuuhuoneessaan oli lavuaari sängyn vieressä, eikä se muutenkaan aivan miljonääriluokkaa ollut. Edelfeltit ja muut oli jo seiniltä viety pois. Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoleja siellä herrojen puolella oli, niihin ihastuin ikipäiviksi. Mutta ei ole varaa, maksavat vissiin seittemän nykydonaa kappaleelta.

      Poista
    9. Mistä mahtaa juontua käsityksesi klassisen musiikin porvarillisuudesta, Riku? Ja myös oopperan - tästä oli joskus puhetta?

      Esimerkiksi Italiassa ooppera oli ja on edelleen tavallisen kokin, pizzamestarin ja rahvaan musiikkia, samoin klassinen musiikki on aina ollut Venäjällä ja vaikkapa Puolassa nimenomaan kansan suosimaa ja harrastamaa musiikkia. Mistä se meillä on saanut elitistisen leiman, muka? 

      Mieluummin näkisin asian niin, että meillä on niin nuori ja ohut kulttuuri, ettemme ole omaksuneet vanhojen sivistysmaitten tapaan koko kansan suureksi rakkaudeksi klassista musiikkia vaan ainoastaan pinnallisemman viihdekulttuurin.

      Poista
    10. Minun keksintöäni klassisen musiikin porvarillisuus ei ole, kyllä vielä 70-luvulla kulttuuriaatelistostamme annettiin kovaa ja korkealta niille vähäpätöisille, jotka olivat langenneet heikkopäisille kuuluvaan "kevyeen musiikkiin". Repe Helismaata ihailen myös siitä, että tahallaan piruili kyldyyrin kykkäsille. Esa Pakarinen yhen elokuvan klassisen musiikin konsertissa on ynohtymaton elämys.

      Mut huoli ja murhe pois,
      se ikävää olla vois.
      Nyt kuuntelen Bachia ja Mozartia,
      mielummin kuin Simpsonin Bartia.

      Poista
    11. Paljon sellaisia artisteja, joita tänä päivänä miellämme ehkäpä jopa kansallisperimäksemme. Tapio Rautavaara oli perin väheksytty, Peter von Bagh onneksi taltioi viimevuosien ajatuksiaan filmille. Ei puhettakaan, että Yleisradion kalusto olisi vanhan ajan vasemmistolaista, Rautavaaraa, mennyt haastattelemaan ja kuvaamaan. Olavi Virta oli porvarillisen käsityksen mukaan 70-luvun alussa vain tanssilavojen lihapulla. Ja von Bagh sai haukut osakseen, kun muka "juoruilun tarpeesta" filmasi suuren laulajan vähemmän mairittelevia viimeisiä päiviä.

      Poista
    12. Jos "kulttuuriaatelistostamme" annettiin kovaa ja korkealta kevyelle musiikille 70-luvulla (kas, kun en muista tällaista?), niin kyllä vielä kovemmin on vuosikymmenten saatossa Suomessa annettu kaikelle klassiselle taiteelle.

      Klassinenhan oli kirosana 70-luvusta alkaen. Minusta klassisen musiikin halveksunta juontaa juuri tästä ajasta, jolloin kultturimarxismi otti kulttuurin sisällön ja ohjailun omiin nimiinsä. Ja siinä se on pysynyt ja osittain pysyy edelleen. Tragikoomisinhan tapaus tällä saralla on ollut tapaus, jossa kirjailija Matti Rossi teki kantelun, eli ilmiantoi Juudaksen lailla unkarilaisen kirjailijan Dénes Kissin Unkarin kommunistiviranomaisille neuvostovastaisista mielipiteistä.

      Poista
    13. Mitä Tapio Rautavaaraan tuli, hän kai oli suuresti arvostettu ja kansan ja radiolistojen suursuosikki aina 50-luvusta alkaen. Minun isäni lauloi minulle tuutulauluksi Rautavaaran Sinistä unta ja muitakin. Eikös hän ollut kansallissankari?

      Poista
    14. Kulttuurimarxismi? Jutellaanko me nyt ihan samassa pöydässä?

      Poista
    15. Rautavaara oli kusessa, kansa ei suuremmin arvostanut ja joutui kiertämään viheliäisiä harjannostajaisia ja pikkukeikkoja. Jo vuonna -65 kuollut Helismaakin joutui tuntemaan saman asian, ihmisten musiikkimaku muuttui ka vanhan polven mestareiden kysyntä oli vähäistä. Maailmalta kuului kummia.

      Tuo Rossin syväkurkkuisuus neuvostoliiton suuntaan on myöhemmin nostettua asiaa, siitä puhuttiin vielä vähemmän, että Ilkka Kanerva ilmiantoi puoluetoverereitaan samaan paikkaan, neuvostoliiton ihmemaahan.

      Poista
    16. Missään tapauksessa klassisen musiikin "halveksunta" ei alkanut 70-luvun alun pasuunoiden toimesta, vaan railo repesi heti sotien jälkeen. "Viihde" hyväksyttiin sotien ajan eheyttävänä tekijänä, mutta rauhan tultua alkoi rumba. Ja kyllä se tuli sieltä klassiselta puolelta, he halusivat eroon "paskasta".

      Poista
    17. Tietenkin Rossin ilomiantopuuhat on nostettu esiin vasta nyt, kun ne kulttuurimarxismin korkeimpina aikoina vaiettiin kuoliaaksi. Ajan trendi oli, että toveri Rossin teko oli oikein, olihan se koko vasemmiston hengen mukainen. Muuten, minä olen ylpeä siitä, että se Rossi-tieto oli tässä blogissa vissiin ensimmäisenä blogimaailmassa, ja vasta myöhemmin huomasin Kemppisenkin maininneen Rossin kantelun jossakin jutussaan viime syksynä.

      Elvistä ja Paul Ankaa ja muita rokkitähtiä taidettiin mollata kyllä jo 50-luvulla, mutta samalla heitä soitettiin radiosta tuutin täydeltä. Kulttuurimarxismin kiihkoaikoina missäään estradeilla ei kyllä kuultu klassista musiikkia, se työnnettiin konserttisaleihin ja päälle lätkäistiin eliittileima. Vanhat kansansävelmät kelpasivat mainiosti rautalankaversioina, kuten vaikkapa Emma ja Raittisen veljesten tuotanto.

      Olen hakenut Youtubesta Raittisten veljesten Kulkurin kaihoa, mutta en pettymyksekseni ole löytänyt. Minulla on selkeä muistikuva kappaleesta, mutta nyt olen alkanut epäillä, tehtiinkö sellaista ollenkaan.

      Poista
    18. Tuon lasken kokemuksellisen erheesi tiliin. Minä en liikkunut missään kulttuurimarxilaisissa piireissä, mutta klassispaskaa tuli koko yleisradion tuutin täydeltä. Vasta 80-luvulla alkanut Rock-radio tervehdytti asioita.

      No joo, kyllähän minäkin Sinikka Sokan kiljuntaa onnistuin jonkun kerran kuulemaan, mutta sekin oli onneksi harvinaista.

      Anteeksi, Iines, että teen taas paljon typeriä kirjoitusvirheitä ja siksi joudun kommenttejani korjailemaan ja teettämään sinulla deletoimisia.

      Poista
    19. Virheitä sopii mainiosti korjata, mutta ei tarvitse. Huomaan niitä usein jälkeenpäin omissakin kommenteissani, kuten tuossa tätä edellisessä. Pitäisi malttaa kirjoittaa taitojensa mukaisessa vauhdissa.

      Kokemuksellinen erhe? Kai se on vähän henkilöstä kiinni, miten kukin kokee ja näkee.

      Poista
    20. No juu, tarkoitin sitä, ettei omista kokemuksista voi aina tulkita koko tilannetta.
      Raittiset ovat saattaneet hyvinkin Kulkurin Kaihoa jossain esittää, mutta tallenteille se ei näyttäisi heidän esittämänään päätyneen.

      Poista
    21. Enpä näköjään osaakaan linkittää tuon hakutuloksiin, mutta jos valitsee "new search" ja sitten kirjoittaa kappaleen nimen hakukentän ylimpään vaihtoehtoon "titel".

      Poista
    22. Ihmettelen harvinaisen elävää muistikuvaani The Boysien Kulkurin kaihosta ja radiokuuntelusta. Olen jopa muistavinani tiettyjä painotuksia ja äänen värinöitä. Veljesten äänethän soivat hienosti yhdessä, vibraatto oli kiva.

      Poista
    23. Kieltämättä vagabondin longingia on sovitettu Raittisille esimerkiksi tähän Theelin Henryn esitykseen verrattuna huomattavasti.

      Poista
    24. Sen verran vielä interneetin ihmeellisestä maailmasta koukin, että se oli Liebkindin Johnny, joka vanhan kappaleen noin rienaavan hyväksi sovitti.

      Poista
    25. No tuohan se oli, kiitos! Ei ihme, etten löytänyt, kun hain kulkuri-nimillä. Se olikin tuo ihanuus, ja noin paljon muutettu eli modernisoitu. Samalla sivulla oli toinenkin suosikkini, Ei aika mennyt koskaan palaa. Harmi, etteivät pojat taida enää laulaa.

      Poista
    26. Laulavathan he, harvemmin kai tosin yhdessä. Jussi oli kerran keikalla kavereideni firman bileissä. Mies ja kitara, hyvä se oli. Minä kyyditsin hänet Chevrolet Chevy vanilla sieltä kotiinsa Helsinkiin.

      Poista
    27. Eivätkä nekään ajat koskaan palaa, siitä on jo parisenkymmentä vuotta ja firmaa pitäneet veljekset, hyvät ystäväni, kuolleet.

      Poista
    28. Myös jazz ja rock musiikkia pidettiin Neuvostoliitossa ala-arvoisena ,ihmistä tylsistyttävänä taantumuksen luomuksina.
      Klassisenkin musiikin piti olla hyvin sovinnaista. Vuonna 1947 monia neuvosto säveltäjiä arvosteltiin formalismista. Kansallisteatterissa on esitetty tätä tapahtumaa kuvaava näytelmä, Mestariluokka, Siinä Stalin ja Zhanov puhuttelevat säveltäjiä.

      Poista
    29. Aika mielenkiintoisella tavalla asiat kietoutuvat, mutta sellainen käsitys minulla on, että neuvostoliitossakin kansalaiset tykkäsivät jazzista ja rockista kuin hullu puurosta, jos sellaista jostain vain korviinsa saivat.

      Poista
    30. Kyllä neuvostoliitossa ja itäeuroopassa sittemmin jazz jossain muodossa sallittiinkin.
      Huikea juttu musiikin arvostuksessa oli aikoinaan Helsingin elävän musiikin yhdistys, joka perusti radio cityn vaihtoehdoksi vallitsevalle kaupalliselle konemusiikilla. Muutaman vuoden kuluttua oljelma koostui 90% englannin kielisestä rockista. Niin vahvoja ovat kapitalitien taloudelliset lait.

      Poista
    31. Telkkari- ja radio-ohjelmien perusteissa on aina tuo kotimaisuuden edistäminen. Se tarkoittaa telkkarissa kokki- ja kotikokki-ohjelmia ynnä big brotheria, radiossa Cheekiä, Robinia, Elastista ja Kumista.

      Poista
    32. Täällä puhutaan, tai puhuttiin musiikista. Olen myöhässä tästä aiheesta. Ilmeisesti pitäisi asua täällä Iineksen blogissa, ollakseen ajantasalla, mutta lisään tähän väliin nyt jälkeenpäin oman mielipiteeni, jos sellaisesta voi puhua.

      Pinnalle nostettiin eri musiikkilajeja, viihdemusiikista klassiseen ja Meg otti puheeksi suomalaisille tärkeän musiikin vertauskohteeksi venäläisen.

      Tunnustaudun klassisen, eli taidemusiikin faniksi. Mutta pidän myös monista muita lajeja edustavista yksittäisistä kappaleista.

      Tällä hetkellä toivon yleisradion yhteydenottopyynnöissä että radiossa esitettäisiin enemmän nykymusiikkia. Sitä kyllä joskus kuulee, mutta liian vähän. Ihmiset ovat edelleen lumoissa "vanhaan klassiseen".Minäkin pidän siitä, mutta niin kuin kaikissa muissa taiteenlajeissa, on musiikissa tapahtunut muutosta. Puhutaan nykymusiikista eli aikamme musiikista. Sitä monet vielä vierastaa. Itsekin vierastin alussa. Mutta kuunneltuani sitä enemmän ja enemmän, minusta on tullut aikamme klassisen musiikin fani. Pidän sitä "säännöistä ja vaatimuksista vapautettuna". (Sama ilmiö kuin esim. runoudessa.) Sitä pitää kuunnella ehkä suuremmalla intensiteetillä, "matkustaa" sen sisällä. Kokee yllätyksiä.

      Tämä on teille tietysti tuttua, enkä minäkään voi millään jättää "vanhoja kamuja" esim. Mahleria (ehdoton suosikkini) tai Copin'a kuuntelematta.

      Vaikka varmaan suurin osa kansaa kuuntelee enemmän "kevyttä musaa", on klassisellakin kannattajansa. Sen näkee konserttitaloissa, jotka ovat useimmiten täpötäysiä, oli konsertti mikä tahansa.
      "No ne on niitä ihmisiä, jotka juhlapuvuissa rientävät tapaamaan tärkeitä tuttaviaan väliajalla", kuulee sanottavan. Mutta ei se ihan niin ole. Kyllä konserteissa näkee nykyisin ihan tavallisissa vaatteissa ihan tavallisia ihmisiä, joita yhdistää rakkaus klassiseen musiikkiin. Suurin osa on niitä.

      Meg viittasi venäläiseen musaan. Siellä sama juttu varmaan kuin Suomessa, mutta suuremmassa mittakaavassa. Venäläiset on musiikki-kansaa. Alunperin siellä syntyneitä laulajia ja lauluja, kuulee usein Suomessakin.
      Pietarissa on kaksi suurta musiikkitaloa. Niistä toisessa (ilosanoma tuli eilen illalla kännykällä) soitetaan tällä viikolla muiden säveltäjien joukossa yhden suomalaisen, Sauli Zinovjevin, teos. Konsertti on loppuunmyyty. Ah, ihanaa! No, kyseinen henkilö on vasta uransa alkumetreillä, mutta niinhän on jokainen aina jossain vaiheessa.

      Poista
    33. Meillä on niin ohut ja nuori kulttuuri ettemme tarvitse enää edes kulttuuriministeriäkään...

      Totisesti juuri sen me tarvitsisimme, kuten on muissakin sivitysvaltioissa. Ranskassa kulttuuriministerin jakkara on arvostettu pesti ja siihen valitaan taiteen ja kulttuurin todellinen asiantuntija, eikä harrastelija tai pelkkä puoluepoliitikko. Eipä meillä enää arvosteta edes oikeusministerin työtä, siitä on tehty puolipäivähomma, jota hoitaa entinen paperimies. Missään toisessa eurooppalaisessa sivistysvaltiossa ei tehtäisi näin. Ikinä.

      Olen lueskellut ulkomaisia verkkolehtiä ja Suomen hallituksen toimia taivastellaan ja ihmetellään monissa kirjoituksissa. - Mitä ihmettä Suomessa oikein touhutaan? kysyvät useat kirjoittajat. Suomikuva on muuttunut maailmalla.

      Jääkiekon pelaamisessa ollaan maailmanmestareita. Vaan riittääkö se?

      Poista
    34. Liisu, kiinnostava ja upea kommentti, kiitos siitä! Se ei kaipaa täydennystä eikä mitään vasta-ajatuksia.

      Sanon vain tuosta uudesta musiikista sen, että se on minulle haastava laji. Olen koettanut kuunnella Kaija Saariahon sävellyksiä, mutta ei tule mitään, minulta puuttuu kyky tai taju yhdistää kakofonisiksi kokemiani sointuja yhteen, kokonaisuudeksi. Kuulen ne vain irrallisina paukahduksina, kolauksina, heläyksinä, säikähdyttävinä äänivyöryinä. Minulle siis Saariaho ei solju, en saa musiikista kiinni, vaikka halua ymmärtää olisi. Samaten jos kuulen muitakin kokeiluja, koen nekin irrallisina välähdyksinä, älähdyksinä, parahduksina, suoraan sanottuna aistieni häirintänä. Olen muutenkin niin hätkähtelevä ja pohtiva ihminen, että en kaipaa musiikilta minkäänlaista herättelyä, vaan nautintoa, soljumista antautumista musiikin virtaan.

      Samaa muuten haluan kirjallisuudelta. En halua, että minua hätkäytetään kielen keinoin tai ajankohtaisteemoja käyttäen. Minua ei tarvitse herätellä huomaamaan. Väitän, että moni muukin huomaa asioita ilman taiteilijoiden herättämishalua. Torille ei tarvitse tuoda jättihäpyä, eikä sikaa tarvitse naulita ristille. Moraalittomaksi en näitä koe, vaan kyllästyttäväksi. Enkä halua tuomita niitä.

      Ja Liisu - Sauli Zinovjev - onnea sinulle, hienoa! Minulle on muotoutunut blogistasi käsitys, että tunnet hänet läheisesti. Nuorissa on toivo - klisee, mutta nyt niin totta.

      Poista
    35. Anonyymi, samaa mieltä kaikesta, mitä tuossa kirjoitat. On hävettävää asua maassa, jossa ei ole omaa erillistä kulttuuriministeriä ja jossa pestiä on hoitanut jopa urheiluministeri, jota kiinnostaa vain urheilu. Muutoinkaan kulttuuriministerinä ei ole ollut vissiin koskaan taiteilijaa sitten Claes Anderssonin. Tämä on kansallinen häpeä.

      Kulttuurin ja erikoisesti taiteiden arvostuksesta kertoo se, että yhdistettyyn pestiin kelpaa kuka tahansa valtiotieteiden maisteri tai ylioppilas.

      Poista
    36. PS Lisään vielä tuohon edelliseen kommenttiini sen, että usein kriitikot kirjoittavat ylistävästi, että teoksessa kirjailija rikkoo perinteisen maailmankuvan tai kielen, kun kerran maailmakin on rikkinäinen. Pitävätkö kriitikotkin lukijoita pöljinä?

      Se jolle maailma on valmiiksi rikki, ei kaipaa rikkomista eikä hätkäyttelyä, vaan palapelin koostamista. Uutuus ja hätkäyttely ei kohtaa yleisöä, jos se uutuus on itsetarkoitus.

      Poista
    37. Vaikka purkasin lapsuus- ja nuoruusaikojen harmituksia, olen toki minäkin oppinut jossain määrin klassista musiikkia kuuntelemaan. Uudenmpaan sellaiseen en ole päässyt sisään. Tuolloisissa harmituksissani kyse oli vaihtoehdottomuudesta, Yleisradio spruuttasi mitä Yleisradio suvaitsi spruutata.

      70-luvulla diggasin Beatlesia, joskus se soi radiossa. Televisiosta saatoin yhtyeen nähdä koko vuosikymmenenä ehkä muutaman kerran. Aika järkyttävää oli katsoa tänään tulleita vanhoja Iltatähti-ohjelmia,- huh, huh. Kuinka saattoi toimittamisen taso olla tuolloin noin huono, ihmettelen.

      Eläköön You Tube!

      Poista
    38. Minulla oli sattumoisin Teema auki aamulla lehteä lukiessani, kun sieltä alkoi Hittimittari, vai mikä se vanha musiikkiohjelma oli, joku semmoinen. Katsoin ja kuulin vain alun, mutta hiljakkoin katsoin Teemalta myös illalla tulleen Hittimittarin. Käsittämättömän huonoa toimittamista, kuten sanot, mutta eihän sitä silloin joskus huomannut, kun ohjelma tuli.

      Nimittäin tuolloin vertailukohtia ohjelmalle ei ollut, ja meillä taisi olla vain kolme kanavaa. Luulen, että ohjelma oli aikanaan edistyksellinen. Nyt se näyttää neukkukamalta.

      Pahinta oli juontajan osuus, mikä lienee suomalaisten ohjelmien heikko kohta. Esiintymistaito ei totisesti ole tuolloin ollut meillä luontevaa eikä edes hyvää. Yhden kameran kuvaus, tausta liikkumaton, esiintyjä seisoo ja laulaa.

      Poista
    39. Kolmas tv-kanava aloitti toimintansa 1986, se esitti pitkään yhden klo 19 alkaneen elokuvan illassa, ei muuta. Läpi yön kestävät radiolähetykset alkoivat 1987, sitä ennen öisin kuunneltiin särisevää lähetystä radio Luxemburgista. Maammelaulu kun aiemmin lopetti lähetykset puolen yön tietämillä.

      Poista
    40. Niin kuunneltiin. Muistan kun sisko kertoi, että on jokin merirosvoradio, ja sitten etsimme sitä punaisesta pienestä matkaradiosta. Luulin tosissani, ja siskokin taisi luulla, että kyseessä on oikeasti jokin merillä oleva laiva, josta lähetettiin luvattomia musiikkilähetyksiä.

      Poista
    41. TV2 taisi 70-luvulla sulkeutua kesiksi, ainakaan joka ilta sieltä ei tullut lähetystä. Paino sanalla ilta, ei puhettakaan, että televisiolähetyksiä olisi ollut päivällä tai juuri puolen yön jälkeen.
      Ykköskanava aloitti lastenohjelmilla ja ruotsinkielisillä uutisilla joskus kl 17:00 jälkeen, ehtivät muutaman ohjelman esittää ennen kioskin sulkeutumista. Valistusta ohjelmissa oli paljon, amerikkalaista hapatusta ei voinut joka ilta esittää.

      Poista
    42. Tarkistin netistä, kaksi kaupallista radioasemaa, City ja nivalalainen Lakeus aloittivat toimintansa 1985, siitä paineesta Yleisradiokin joutui rajojaan venyttämään esimerkiksi noilla yölähetyksillä, joihin kaupalliset eivät vielä tainneet kyetä.

      Poista
    43. Väritelevisiokin taisi tulla vasta 70-luvun lopulla yleiseksi. Ne olivat alkuun kalliita, ja muistan, miten hienoa oli, kun se tuli meillekin. Muistan, miten jossain joku mies joskus käytti iskulauseenaan tätä: Mennäänkö meille katsomaan väritelevisiota? Näppäränä neitona ymmärsin sanoa, että olen nähnyt jo semmoisen Lahtisen koneen ikkunassa.

      Poista
    44. Varusmiesaikani jälkeen, vuonna -83 olin jo muuttanut pois lapsuudenkodistani, eikä siellä vielä väritelevisiota ollut. Kiusoittelin naisystävääni, että väritelkkarisi takia luoksesi muutin.

      Poista
  7. Kun rasistista sanastoa käyttää, niin rasistilta näyttää
    http://tuomioja.org/blogi/2016/01/mita-suomelle-on-tapahtumassa/
    terveisin kulttuuri marxisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki puhuu paljon, mutta asiaa.

      Poista
    2. "Ootsa Vihavainen nimesi mukainen mies. Kunnian on mennyt,mutta maine kasvaa."
      Näin arvostelee muuan hitsariopilas.

      Poista
    3. Älkääs nyt. Nythän meillä on uudet, nuoret positiiviset sankarit, joilla Suomi saadaan nousuun. Olihan sitä voitonriemua hauska katsoa. Harvoin Suomessa on ollut raikuvan ilon aiheita. No nyt varmaan oli.

      Kyllä se kuulkaas, ukot ja akat, kaikella rakkaudella, on niin, että nuorissa on tulevaisuus. Kunpa emme onnistuisi riistämään sitä elämänriemua kaikella tällä ankeuttamisella!

      Poista
    4. Tähän Iineksen sanomaan yhdyn. Ein tavallisesti seuraa urheiluohjelmia, mutta nyt katsoin tästä alun ja lopun.

      Hieno juttu! Suomi voitti! Ja kyllä sitä riemua riitti! Tänään varmaan kaikki lehdet netissä ovat pullollaan Suomen nuorten leijonien maailmanmestaruutta!

      Poista
    5. Liisu, minäkin katsoin alun ja lopun ja sitten sen juhlinnan riemun. Ensinhän näytti siltä, että pikkuleijonat hyytyivät heti. Sitten vilkaisin toistamiseen ja siellä olikin jo tilanne, jossa Venäjä teki tasatilanteen aivan lopussa. Ajattelin, että vilkaisen vielä sen jatkoajan alun, ja siellähän sem voittomaali tuli samantien.

      Minua riemastutti nuorten pelaajien vilpittömyys ja usko itseensä ja se valtava riemu. Semmoista ei näe enää aikuisilla. Ja haastatteluissa paljastui hieman luonnekuvaakin. Tämä särmikäs Patrik Lainekin oli aika liikuttavakin tapaus. Mieleeni tulivat jostakin syystä Jukolan pojat! Tämä Sebastian Aho oli kuin Eero.

      Poista
  8. Iines,
    toi ei voi olla totta! Minäkin mielsin heidät Jukolan pojiksi siinä loppuriehassa varsinkin. Ajatuksemme sivusivat toisiaan.

    Kuuntelin äsken radiosta keskustelua sattumasta. Sen voimasta.
    Minusta se olisi mielenkiintoinen puheenaiha täälläkin sinun keskustelupiirissäsi, Iines. Mitäs sanot?

    Siinä ohjelmassa nousi esiin mm. kysymys: Mikä on ollut onnellisin sattuma elämässäsi?

    Mitä vastaisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kysymys, Liisu! Niin hieno, että otan tämän tosissani ja olen umpirehellinen. Äkkipäätä sanoisin, että onnellisin sattumus on se, mikä edelleen on elämäni suurin onni ja rakkaus: yllätyslapsukaiseni.

      Ei minuakaan tähän maailmaan suunniteltu, vaan tulin yllättäen. Olen sattuman satoa. Jostain luin, että maapallolla suurin osa syntyvistä on sattumia.

      Lopulta kun miettii, niin mikä täällä elämässä on sattumaa, mikä harkitun teon tulosta?

      Poista
    2. Kun itse ajattelen elämääni läpi, tuntuu että se koostuu pelkistä sattumista. Mikä niistä on onnellisin, on vaikea hahmottaa, sillä elämä on jatkunut kaikkien sattumien varassa aina jollakin tavoin eteenpäin. Välillä on tunne, etten ole ratkaissut ainakaan tietoisesti mitään asiaa itse, elämä on vaan sujunut eteenpäin kuin itsestään. Eikä minulla pitäisi olla valittamista.
      Otaksun, että kaikki vaihtelu hyvänolon ja pahanolon välillä kuuluu elämään. Joten ainoa asia, mitä pidän elämässäni onnellisena sattumana on että sain syntyä maailmaan. Vieläpä sellaiseen perheeseen, jossa molemmat vanhemmat olivat huolehtivaisia ja kunnollisia, hyviä vanhempia.

      Helpompi minun olisi määritellä, mikä oli pahin sattuma elämässäni. Se onkin vakava juttu. Asia on niin että olen aiheuttanut tahtomattani yhden ihmisen kuoleman. Niin minä sen ajattelen. Jos minua ei olisi sattumalta ollut, tuo ihminen ehkä eläisi vielä. Se on pitkä juttu. Vaikea kertoa. Lyhyesti: Olimme rakastuneet samaan ihmiseen, tyttökaverini ja minä. Mies oli yhteinen tuttavamme. Pidimme molemmat hänestä. Jostain kummallisesta syystä tuo mies valitsi minut, aloimme seurustella. En tiennyt, että se oli kova pala tuolle toiselle tytölle. Niin kova, että eräänä päivänä hän teki itsemurhan. Hän oli mielestäni maailman paras ihminen. Vieläkin ikävöin häntä. Nyt en ole varma, mikä oli sattumaa, mikä ei. Ainoa asia, jonka sain tietää on että hän, tuo kuollut, oli jättänyt jälkeensä kirjeen, jossa hän oli kertonut syyn miksei jaksanut jatkaa elämäänsä. Syy oli yksinäisyys. Hän oli paljon parempi ihminen kuin minä.
      Tulikin kerrottua. Kolmiodraama.

      Poista
    3. Liisu, sanon suoraan: et sinä ollut syyllinen tuon toisen kuolemaan, et vaikka hän olisi nimennyt sinut. Jos ihminen tappaa itsensä, syy on aina hänen sisällään oleva trauma, onnettomuus. Tämä tietenkin, jos ihmisen ulkoiset olot ovat kuta kuinkin normaalit eikä ihminen ole sairas. Tavallinen terve ihminen ei tapa itseään onnettoman rakkauden vuoksi niin, että se olisi toisen syy. Voi jopa sanoa, että jos jälkeenjätetyssä kirjeessä nimetään muita, tekijä haluaa kostaa heille hylkäämisensä. Ihmiset eivät aina ole niin hyviä kuin uskottelemme itsellemme.

      Itseäni on entistä enemmän alkanut kiinnostaa kierolla tavalla ihmisen hyvyys. Kuinka usein hyvyyden alta paljatuu mätää.. Jos olisin kirjailija, haluaisin kirjoittaa tästä teemasta ja katsoa, mahdollisesti näyttää, miten ohut kuori hyväntekijöitten ja hyvien hyvyys onkaan.

      Poista
    4. Me nyt ollaan, Iines, oltu niin avoimia, että toisia varmaan hirvittää. Eihän tällaisia omakohtaisia kokemuksia niin vaan kerrota. Ja hassua, en ole ikinä kertonut tätä tapausta kenellekään livenä. Täällä se tuntui melkein asiaan kuuluvalta. Itsehän tuon kysymyksen tein.

      Minulle ei ole kerrottu tuon kirjeen sisältöä, mutta en en usko, että hän olisi minua syyttänyt. Hän oli harvinaisen hieno ihminen. Sellainen, joka ajatteli enemmän toisen parasta kuin omaansa. Mutta yksinäisyys, sen hän on ainakin maininnut, se minulle kerrottiin. Ja siinäkin olisin voinut ehkä olla hänelle apuna. Uusi elämänvaihe jotenkin sokeutti. Minun olisi pitänyt pitää häneen enemmän yhteyttä. Mutta sitä en tullut tehneeksi. Hän oli paljon tasapainoisempi kuin minä. Mutta yksinäinen. Hillitty hän oli. Kaunis käytökseltään. Tulipahan sekin kerrottua. Olen ajatellut kirjoittaa tästä tapauksesta novellin. Mutta en voi. En tekisi hänelle oikeutta. Tai ehkä joskus kirjoitankin. Siihen tulisi kauniita yksityiskohtia. Mutta loppu olisi aivan liian surullinen.

      Ihmisen hyvyys olisi myös hyvä keskustelun aihe. Ei se minusta olisi "kieroa" kiinnostua siitä. Se olisi pikemminkin tervettä uteliaisuutta. Rehellisyyttä se vaatisi. Ja kykyä ajatella objektiivisesti, niin ettei sotkisi omia tunteitaan siihen.

      Minusta tuntuu, että ihmisestä vaistoaa milloin hän on rehellinen, milloin näyttää väärää naamaa. Onhan meillä täällä keskustelijoiden joukossa sellaisia, jotka osaavat paukauttaa toista suoraan palleaan. Mutta on myös hienotunteisia, jotka eivät tekisi sitä koskaan. Enkä minä tarkoita, että käyttäisimme itseämme ja muita täällä sinun blogissasi esimerkkeinä rehellisistä ja epärehellisistä. (Vaikka rehellisesti sanoen olen luonut mielessäni jokaisesta täällä sisäisen profiilin, mutta sitä ei tarvitse pelätä. Se on jokaisen kohdalla aika suotuisa. Suorapuheisuudesta huolimatta.)

      Yleisellä tasolla se olisi mainio keskustelun aihe. Mutta onhan se päivän politiikkakin kiinnostavaa. Siitä riittää juttua.

      Ja sinähän se olet, Iines klubin emäntä. Sinähän ohjaat esipuheessasi meitä ja annat moninaisia keskustelun aiheita.

      Poista
    5. Avoimuus ja rehellisyys on minusta keskustelun suola. Uskon enemmän tällaiseen puheeseen kuin ristimänimellä kirjoitettuun "totuuteen". Nimijulkaisut ovat kuin selfieitä: tässä minä ja mielipiteeni, ihailkaa!

      Poista
  9. Minusta hienotunteisuus ja mairea käytös ja samaan aikaan sisälle padotut pahat ajatukset on huono yhdistelmä. Paljon parempi on kommunikoida suoraan; toki tieten tahtoen ei ole syytä loukata.

    On varmaankin ihmisiä, jotka ihmissuhteissaan aina pitäytyvät hienotunteisuudessa. Sellaiset suhteet eivät voi olla kovin syviä, koska asioita jätetään hienotunteisuuden nimissä keskustelematta. Kulissia - päälle päin näyttää hyvältä, mutta sisällä ei tunnu siltä.

    Itse valitsen mieluummin läheiset ihmissuhteet kuin esim. satamäärin - tai edes kymmenittäin - jonninjoutavia hymistelykerhoja.

    VastaaPoista
  10. Päätin muuten lahjoittaa Norman kirjastoon. Poikkean siellä huomenna. Tietenkin voisin antaa sen vaikka jollekin ystävälleni, mutta en halua antaa sellaisia lahjoja, joita en itse arvosta. (Paitsi tietenkin sitten, kun joku on toivonut jotakin tiettyä juttua.)

    Jos kirjan minulle antanut ystäväni tulee kysyneeksi mielipidettäni kirjasta, kerron, että lahjoitin sen kirjastoon, koska moni muu osaa arvostaa sitä paljon enemmän kuin minä.

    VastaaPoista
  11. Hienotunteisuus - hyvyys, tämä yhdistelmä on ikään kuin naimisissa keskenään. Molemmat ovat hyviä ominaisuuksia, mutta ristiriitaista on tosiaan se, missä määrin hienotunteisuus on herkkätunteisuutta, kykyä tuntea syvääkin empatiaa, tai missä määrin se on vain keino estää asioitten pöydällenosto ja käsittely.

    Olisivatko parhaat ihmissuhteet siis sellaisia, joissa hienotunteisuuden sijaan oltaisiin herkkätunteisia ja valmiita jakamaan ikävätkin tunteet ja kauheimmatkin asiat?

    Silti uskon itse, että valkoisella valheella on paikkansa myös läheisissä ihmissuhteissa. Jos joissain ei kovin tärkeissä asioissa voi välttää toisen mielen pahoittamisen, niin miksi ei turvaisi pelkästään hienotunteisuuteen eli valheeseen?

    VastaaPoista
  12. Osasitpa, Iines, muotoilla hienosti! Tismalleen samalla tavalla ajattelen hienotunteisuudesta & herkkätunteisuudesta. Valkoisia valheitakin on hyvä joskus luikauttaa silloin kun asia ei ole merkityksellinen ja totuus loukkaisi suotta.

    VastaaPoista
  13. Kun olen sentään nuorempana äänestänytkin Tuomiojan Ekiä, niin saanen lausua toisenlaisenkin näkemyksen hänen tämänkertaisesta opetuksestaan.

    Liikumme varmasti eri foorumeilla ja ehkä hänelle syötetään tarkoituksella rasistisia törkyjuttuja, sillä ei niillä somesivuilla missä minä vierailen (mm. täällä ja Kemppilässä) juurikaan vihapuhetta viljellä. Edes Vihavainen, jota luen joskus, ei ole Uuninpankonpoikaa kummempi vihapuhuja, vaikka jotkut niin esittävätkin.

    Mielestäni Tuomioja esittää asiasta vain toisen puolen: laajojen kansalaispiirien ällistyneen suuttumuksen ja sen aiheuttaman reaktion, eikä suo ajatustakaan sille, mistä se ehkä johtuu.

    Tai ehkäpä Ekin mielestä sille ei ole mitään aihetta.

    Hänelle ja hänen kaltaisilleen ehkä Kölnin tapauskin tuli suurena yllätyksenä, eikä hänen mielestään sillä ole yhtään mitään tekemistä esim. tekijöiden kulttuurin kanssa. Uskon monen muuten ihan tervejärkisenkin kuitenkin ajattelevan toisin.

    Tuomiojalle tekisi hyvää yrittää asettua vaikkapa nuoren naisen asemaan tilanteessa, jossa ihmistungoksessa juhlatorilla valtava joukkio kiilusilmäisiä tummanpuhuvia miehiä ympäröi hänet, tunkee lähikontaktiin ja estää poistumisen.

    Naista ja hänen omaisiaan ja ystäviään tuskin lohduttaa tuomiojien ja kumppanien liirumlaarum ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

    Moni voi kysyä, että tällaistako monikulttuurisuutta me todella haluamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vain uusi juttuni sivuaa näitä samoja teemoja, mm. Kölnin tapahtumia. Jos sopii, kommentoidaan aihetta siellä!

      Poista