Tänään olen ollut ahkera, tehnyt fyysisiä suoritteita ja hiukan henkisiä harjoitteita. Yllä on esimerkki henkisestä harjoitteesta, vuoden 1934 Aukusti Salon Alakansakoulun laskuopista, jonka löysin kirpputorilta, lempikirpputoriltani koska sieltä puuttuu se hirvittävä lapsikama ja naisten vaatteisto, joka tukkii muut kirpputorit. Toria pitää virolaisnainen, joka ei hymyile koskaan. Pidän hänestä kovasti, sillä hänellä on tavarassa hyvä ja kosiskelematon linja ja hinta paikallaan.
Luin laskuopista sanalliset laskutehtävät läpi, ja luulenpa osanneeni kaikki. Minulla on nimittäin muistikuva, että neljännellä luokalla isä selosti minulle sanallisia tehtäviä, joissa oli kokonaislukujen tilalla murtoluvut. En pystynyt ymmärtämään niitä kovinkaan hyvin.
On hauska tarkkailla miljöötä ja yhteiskuntaa noista laskutehtävistä. Äiti leipoo 32 leipää ennen aamiaista! Sitten hän ripustaa yli 30 nenäliinaa narulle, ja pikku Erkillä on omat nenäliinat. Mäkelässä kuivatetaan porukalla kastuneita sukkia ehtoolla..
Mielenkiintoinen on kirjan esipuheen loppulausekin: "Tämän harjoituskirjan käyttäjä älköön unohtako, että laskennonopetuksessa on ilman kirjaa tapahtuvalla päässälaskulla valtasija." Vähän kuin nykyään, jolloin opettajia patistetaan kirjattomaan kouluun. Aukusti Salo oli varhainen edelläkävijä. - Vaan päässälaskutaito? Onko hyväksi?
Entä ulkoluku? Epäilen suuresti, että ulkoa opittava käy vahvastikin korvien kautta ja piirtyy kestomuistiin. Keneltä se on pois, jos osaa pätkiä kuin vettä vaan? Moni osaa. Esimerkiksi dementikot muistavat ikivanhoja laulujen sanoja silloin kun eivät enää muuta muista, sillä lauluja on joskus toistettu ja opittu ulkoa. He yhtyvät lauluun, ja voivat kokea välähdyksiä menneestä tutusta, ja aivotoimintakin virkistyy.
Fyysisesti päivä on ollut raskas. Leikkasin nurmikkoa kolmesta eri paikasta mäkistä kumparemaastoa, ja siinä välissä kun lepäsin ja laskin hikeä, pesin kahdeksat mummonkalsarit, puntilla ja ilman, parit liivit, yöpaidan ja kaksi teepaitaa. Siis huom. käsin ämpärissä ja vessan altaassa.
Kesävieraita tulossa, Saksasta ja pääkaupunkiseudulta. Muuten en evääni kötkäyttäisi, vaan juoksisin niityllä kameran kanssa. Tulee myös pieni Lumo-kissa, jolla on siniset silmät ja sininen naama. On kuulemma aika prinsessa. Luulen että ensimmäiseksi katilta on otettava luulot pois. Sitten vasta voi vähän palluttaa.
Koska muutkin halunnevat yrittää, kerron vastaukset vain nenäliinakysymyksiin, annettuja vajanaisia lähtökohtatietoja täydentäen. Isoja nenäliinoja oli vain kolme, koska Erkin keskikokoisia oli 24.
VastaaPoistaValkoisia nenäliinoja ei ollut lainkaan, koska loput olivat vihreänkukertavia.
Muistan nenäliinat lapsuudestani. Niitä oli joka huushollissa, ja äiti kysyi aina kouluun lähtiessä, että onko puhdas nenäliina taskussa. Myös pojilla piti olla nenäliina.
VastaaPoistaNenäliinoja pestiin ja silitettiin, ja naiset virkkasivat niihin pitsireunat. Näitähän hempukat sitten pudottelivat miesten eteen syötiksi, kun halusivat tutustua. Mies poimi parfyymintuoksuisen hörhelön, ainakin Ponds-mainoksissa.
Käyttääkö joku vielä kankaista nenäliinaa? Olisipa liikuttavaa, jos mies niistäisi ruutunenäliinaan töräyttäen.
Äitillä oli rahapussissaan rahaa 3mk 50p ja Pikku-Kalle pihisti sieltä 1mk ja 50p. Lisäksi äiti kävi kaljalla Kaasalaisen metsäbaarissa. Kuinka paljon äitillä oli rahaa seuraavan päivänä? - Oik.vast: 30 mk 35p, koska sai silloin korvausta ruustinna Pörhölän taloudessa tekemistään piian töistä.
VastaaPoistaIrmelillä tuli 30. päivänä tilille 3.000 markan palkka, sillä Irmeli oli opiskellut ahkerasti nälkävyötä kiristäen korkekoulututkinnon. Nyt piti korttaa leveämmät päivät.
VastaaPoistaOu jeah, pankkineiti siirsi samana päivänä opintolainan lyhennykseen 700 markkaa ja asuntolainaan 1.900 markkaa. Paljonkos Irmelille jäi käteen? Ja vähänkös jäi verottajalle, kun Irmeli ahnehtii veroja laskevia lainoja? Kas kun ei siirrä rahojaan Panamasaarille! Taidatkos vastata?
En taida kyetä vastaamaan, koska en tunne Irmeliä. Jos elämäntapansa olivat säälliset ja oli hyvä rahanpidossa, niin saattoi tilivälin selvitä.
VastaaPoistaVoi miten söpöä, vanha laskuoppi! Kävin kurkkaamassa jospa meilläkin löytyisi joku nostalginen kirja. Laskuoppia ei löytynyt, mutta sellainen oli kuin VALISTUKSEN MITTAUSOPPI maalaiskansakouluille. Vuodelta 1928. Kirjoittanut K. Merikoski.
VastaaPoistaTämmöisiä tehtäviä: Esim. tämä: Seppä raudoitti nelipyöräisiä työkärryjä. Montako metriä rautaa niihin meni, kun kunkin pyörän säde oli 40 cm ja kunkin liitoksen varalle oli otettava 7 cm?
Tai tämä: Hevosmies veti rakennukselle hiekkaa 18 kuormaa. Kuinka monta kuutiota hän kaikkiaan toi, kun kärryn laatikko oli 1,6m pitkä, 70 cm leveä ja 35 cm korkea?
Liisu, juuri tällaisissa laskutehtävissä tunsin ahdistusta. Näissä sekoitettiin eri luokkia, kuten pituuksia ja tilavuuksia. Minun päässäni niillä oli eri lokerot, enkä kyennyt samaan niitä samaan tehtävään. Näitä isä sitte selitti, mutta en muista oivaltaneeni asiaa.
PoistaTuossa hyllykatselmuksessa löytyi toinenkin kirja, joka kiinnosti vielä enemmän kuin tuo mittausoppi.
VastaaPoistaArtturi Salokannel: LÄÄKÄRIN KOKEMUKSIA JA MIETTEITÄ SUOMEN NUORUKAISILLE JA NEITOSILLE (painettu 1925)
Voi miten mielenkiintoinen! Näyttää olevan kauttaaltaan järeää oppia. Miten vältyt kuppataudilta. Miten valmennat itseäsi sukupuolielämään. Mitä kuuluu rakkauselämään. Ym. Tärkeimmät ohjeet on painettu kursiivilla. Kannattaa varmaan lukea. Siinä näkyy olevan paljon esimerkkejä, esim. Taavetin elämästä. Taavetti parka oli sortunut huonojen naisten seuraan, ja sai kärsiä sen takia mahdottomia tuskia.
Tätä ohjetta olisi varmaan meidän kaikkien hyvä seurata:
Muista, että rakkautta on ansaittava ja että siveytensä säilyttämällä tulee ansiokkaaksi sitä nauttimaan...
Nämä ovat huippuja! Minulla on Canterburyn piispan kirjoittama suomennettu opas Ystävällisiä neuvoja nuorukaisille samalta ajalta, tai kenties varhemmaltakin.
PoistaSiinä neuvot koskevat lähinnä mielen ja hengen pitämistä tyynenä ja hyvänä. Se muistikuva on - kirja on kaupungissa - että kylmät pyyhkeet ja kaikenlainen kehon karkaisu tekee nuorukaisille hyvää. Ja tärkeää on tietenkin hengellisen elämän puhtaus.
Aika jännittäviä nämä katolisten pappien ohjeet nuorukaisille. Mahtoi tämäkin piispa nähdä kirjoittaessaan unta nuorukaisten terveistä kehoista.
Juuri paljastui uusin katolisten pappien kehonharjoitus: satojen poikien hyväksikäyttöä saksalaisessa kirkkolaitoksessa.
Kun katsoo norjalaista ohjelmaa SKAM, huomaa, mihin suuntaan tyttöjen ja poikien käsitykset yleisestä hyvinvoinnista ainakin Norjassa on kehittynyt. Muslimityttö kulkee joukossa kuin musta kummitus, hymyilee tai ei hymyile. Näyttää, että hänet on hyväksytty porukkaan.
PoistaOlen lukenut tästä Suomessakin hyvin suositusta sarjasta pelkästään ylistäviä kommentteja. Jokin on saanut minut kuitenkin pidättäytymään sarjan katselusta toistaiseksi. Ehkä se on se, että sarjaan on sijoitettu niin monta ajankohtaista teemaa: eri uskontokuntien kohtaaminen, homoseksuaalisuus, seksi, päihteet ja ne tavallisetkin kasvukivut. Hieman vierastan nimittäin taideteoksen ajankohtaisteemoitusta, sillä se on päälleliimattua kuitenkin. Esimerkiksi tiedän, että tänä vuonna nuorten kirjapalkinnot tulee keräämään se maahanmuutto-pakolaisteemainen teos, joka on juuri tullut tai tulossa - tätä en muista.
PoistaMutta tarkoitus on katsoa Skam-sarjaa, kunhan pöly sen ympäriltä on laskeutunut. Uskon, että se voi olla hyvä, jos se on realistinen, eli pakolainen ei ole automaattiviaton eikä rasisti automaattipaha. Annan sarjalle mahdollisuuden. Kenties tykästyn.
Niin, huomenta, Iines! Lisään vielä: Kun muistelen penkinpainajaisia (vuoden tapaus, kauan sitten!) yhden luokkatoverin vanhempien kesämökillä oli se aika siistiä touhua. Ainoa mitä jäi mieleen oli rivi poikia jotka istuivat lattialla ja nuokkuivat päät alaspäin humalassa. Meistä tytöistä en muista mitään erityistä, iloisina häiläsimme. Mutta se jäi mieleen, kun istuin yöllä sen mökin huussissa, jossa oli monta reikää perätysten, ja viereisellä reiällä istui kaitsijamme, teologiantohtori (nainen), ja samalla kun suoritimme tarpeitamme puhelimme jostain ylevästä asiasta. Se oli jotain se! Ei sitä joka päivä voi tohtorin vieressä kakkia ja puhua viisaita!
PoistaHyvää päivänjatkoa!
Laitoin tuon oman muistelon vähän niin kuin vertailuksi Skamille. Ajat ovat muuttuneet. Mitenkähän tällä hetkellä nuoriso juhlii Suomessa, olisi hauska tietää. Aika sekava kuva siitä minulla. Tiedän vain parhaat puolet. Skamia olen katsonut lähinnä vain uteliaisuudesta. Jos se antaa todellisen kuvan, mikä on vaikea tietää, en sitä juhlisi juuri esim. huumeiden käytön takia. Yhteishenki siinä on hyvää. Mutta koskeeko se kaikkia, en tiedä. Pitäisi nähdä kaikki jaksot.
PoistaMinulla on aika negatiivinen käsitys nuorison juhlimisesta, sillä se on havaintojeni mukaan humalahakuista känniörvellystä, jossa taustalla raikaa hirveän kovalla soitettu musa, musa eikä musiikki. Seksin harrastaminen on mieluummin sääntö.
PoistaTämä tietenkin vahvasti yleistettynä, sillä poikkeuksia on aina.
Varmaan nuorison juhliminen on aika erilaista koulusta tai paikkakunnasta riippuen? Me täällä Vantaanjoen varrella kuulemme kevätöisin jokavuotisen päättäjäisjuhlinnan ja samana tuo tuntuu pysyneen, kohtuupuitteissa. Ärveltäjiä on, vaan aamuyöllä äänet yleensä hiljenevät. Seksistä en tiedä, ainakin ennen sitä harrastettiin runsaasti mutta sordiinossa :-))
PoistaJos juhlinta jatkuu näissä rajoissa niin ei huolta!
Vaan miten lie Rinkebyssä, koulussa jossa ylästeen selvittää 19% oppilaista, luit oikein Iines, yhdeksäntoista prosenttia! Tiedossa kun on, että siellä kaiken lisäksi on selviytymisraja paljon Suomea alhaisempi.
Paljon nähneenä hätkähdin sitten minäkin kun kävi selville, että Rinkebyssä on koko koulu eristetty vihreällä, metallisella suojaverkolla jonka on tarkoitus suojella koulua polttopulloilta. Se on tosi tarpeeseen, sotahan se siellä!
SKAM'ia en jaksanut pitkään. Luulen sen kuitenkin liioitelluksi, ehkä totta jossain Norjassa? Mutta en siis todella tiedä. hh
Seksiä harrastettiin ennenkin, hh, toki, mutta ajattelin tässä semmoista murkkuikäistä nuorta ja yhden illan huolettomia juttuja. Näitäkin on ollut, mutta nyt ne ovat entistä yleisempiä.
PoistaMikäs siinä, ei seksissä ole mitään pahaa, mutta en tiedä, onko sukupuolielämässä sitten jotain, jolle 12-vuotias ei ole kypsä? Ehkä ei ole. Jaetaanhan partioleirilläkin nuorille ilmaiset kondomit. Ja kuitenkin sitten paheksutaan, jos tyttösistä tykkäävä setäkin haluaa nuoren kanssa kontaktiin. Ovat nämä ihmisten normit kummallisia.
Tuo Rinkebyn tapaus on järkyttävä juttu! Miksi siitä ei ole kirjoitettu lehdissä mitään? Vain 19 prosenttia selvittää peruskoulun. Uskomaton häpeä ruotsalaiselle koululaitokselle.
PoistaTuossa pitäisi soittaa hätärumpuja. Sen tiedän, että moniin ruotsalaiskouluihin ei saada enää päteviä opettajia, ja heitä on käyty Suomestakin rekrytoimassa, laihoin tuloksin.
Kissa pöydälle, faktat kehiin ja julkiseen keskusteluun. Ei nuoria auteta vaikenemalla. Opettajilla olisi kyllä taitoa laatia koko systeemin parantamissuunnitelma, jos he saisivat sen tehdä ilman yhdenkään maahanmuuttoasiantuntijan ja päivystävän dosentin kuulemista. Oppilaille on palautettava ensin kuri, tai koulusta pois. Vanhemmille sanktiot ja sakkoja.
Kammottava juttu se onkin, koulu siis. Ruotsalaiset tietävät asian oikein hyvin ja häpeävät sitä. En minäkään tahtonut sitä yleisen tason laskua ensin uskoa kun pari vuotta sitten ryhdyin maata tarkemmin seuraamaan mutta karsea totuus on, että maa on erittäin huonosti hoidettu sikäli kuin asiat ovat riippuneet hallituksista.
PoistaEn mene nyt syvemmälle tähän, on kiirettä, mutta luin toista vuotta sitten heidän opettajavalmistuslaitoksistaan. Sisäänpääsystä oli poistettu numerus clausus, yo-tutkinto riitti oli todistus kuinka huono hyvänsä ja silti he eivät saaneet koulutuspaikkoja täytettyä!!
Selvästi opettajan työ on vahvasti epäsuosittua ja syynä on luokissa vallitseva sekasorto, juuri kuten sanotkin. Erittäin sekava oppilasaines, ja tiukat 'ihmisarvoa ylikunnioittavat määräykset' jotka estävät opetustilanteiden hallinnan. Et esim. voi tuosta vain tarttua häirikköä niskasta kiinni jne.
Monet riippumattomat kirjoittajat sanovat ettei koululaitosta saada enää parannettua vaan on rakennettava aivan uusi, ihan pohjalta ja uusista opettajista alkaen. Mikä käytännössä lie mahdotonta, arvaan? En todellakaan ole asiantuntija.
Ruotsissa on tällä hetkellä retuperällä koulutus, järjestyksenpito ja oikeuslaitos, terveydenhoito, armeija, mitähän vielä? Ei uskoisi jos ei olisi pitkään seurannut. Voi olla että talous on ainoa joka ei vielä ole romahtanut mutta kauanko? Pakko lopettaa. hh
Järkyttävää tuo Ruotsin opettajainkoulutukseen valinta. Vähän sama kuin että lääkärikoulutukseen pääsisi kuka tahansa tumpelo. Meilläkin entinen opetusministeri Krista Kiuru koetti madaltaa opettajien koulutusvaatimuksia: ei tarvittaisi enää maisteritason tutkintoa. Onneksi hänen suunnitelmansa vetivät vesiperän.
PoistaVoin kuvitella, millaista on meno Ruotsin pahimmissa kouluissa, joissa nuoret eivät päästä opettajaa aina luokkaankaan ja jos päästävät, käyttäytyvät kuin mölisevä apinalauma.
En ihmettele, että suomalaiset korkeasti koulutetut opettajat eivät halua ruotsalaisiin maahanmuuttovaltaisiin kouluihin. Tämän saa sanoa ääneen, sillä se on totta. Sillä ei ole mitään tekemistä rasismin eikä mustan miehen pelon kanssa. Kyse on opettajan psyykkisestä ja fyysisestä jaksamisesta. Ja helmien heittämisestä sioille.
Tällaisia opettajia tarvitaan enemmän...
Poistahttps://www.youtube.com/watch?v=HAVIj7Tgozs
Juu, kannatan, sillä selviää tilanteesta eräänlaisena voittajana.
PoistaHaittapuoli on se, että jauhojen laittaminen oppilaan suuhun on samaa huonoa kieltä, jota röyhkimys käyttää, eli se ei opeta uusia keinoja oppilaalle, vaan saattaa vahvistaa sitä ajatusta, että se voittaa, joka on röyhkein ja nokkelin.
Mutta siis, terapiasta tuo käy, ja aijai miten makeaa näpäyttää märkäkorvaa.
Käsittääkseni tämä opettaja opettaa jotain "tarkkailuryhmää" tms. Ja siellä on kai pakko välillä näpäytellä näitä pikkukeisareita. Ja tietysti, jos oppilas vähänkin on yhteistyöhaluinen, siis haluaa oppia, häntä on kannustettava siihen kaikin voimin! (Mä luulen että tuo opettaja osaa myös sen.)
PoistaJuu juu, ilman muuta, olen seurannut tarkkisopettajien työtä, ja siellä ei kyllä pärjännyt, ellei ottanut niiltä pikkukeisareilta ensin luuloja pois nimenomaan sanallisin keinoin ja tietyllä tyylillä, joka on frekki, mutta jossa on mukana annos huumoria. Huumori mahdollistaa sen, että oppilasta ei nolata ilkeästi, vaan takaportti naurulle jää aiki.
PoistaSuomalaisten täytyy olla sitten tyhmiä, kun muuttavat pois maasta ja mieluiten juuri Ruotsiin?
PoistaMaastamuutto on kiihtynyt viimeisen kuuden vuoden aikana, viime vuonna lähti yhteensä yli 18.000 ihmistä. Lähtijöitä oli 11% enemmän kuin edellisenä vuonna. Suomesta lähtijät muuttivat eniten EU-maihin (11.800). Lohdullista sentään, että nettosiirtolaisuus on vielä plussan puolella melkein 17.000. Mikäli maastamuutto jatkaa kasvuaan, voi nettosiirtolaisuus kääntyä huolestuttavan alhaiseksi.
Eikö tämä ole tyypillinen työttömyyden seuraus. Silloin kun pellot pantiin pakettiin ja talojen ovet naulattiin syrjäseudulla umpeen, lähdettiin tietenkin Ruotsiin, töihin tehtaisiin ja varastoihin, joihin ruotsalaiset eivät itse halunneet. Suomalaiset tunnettiin ahkerina.
PoistaNyt vain lähtijöissä taitaa olla muita kuin syrjäseutujen maalaisia, eli olisiko entistä matalapalkka-alan väkeä, joka on nyt joutunut työttömäksi? Pitäähän ihmisen töitä saada.
Lähtijöissä lienee eniten hyvinkoulutettuja, joko ammattikorkea- tai yliopistokoulutus. Opettajat, sairaanhoitajat ja it-alan ammattilaiset ovat olleet esillä mediassa kun maastamuutosta on puhuttu. Ruotsi ottaa vastaan hyvin mielellään, koska useimmilla on myös kielitaitoasiat kunnossa, sopeutuminen Ruotsiin sujuu nopeasti eikä työlupia tarvita. Lähtijöistä osa on opiskelijoita, koska Suomen koulutusleikkaukset...
PoistaAnonyymi, puhut oletuksiasi, et tilastofaktaa. Ylen uutisen mukaan vuosittaiset muuttomäärät ovat keikkuneet jo parikymmentä vuotta reilun 7 000 ja vajaan 11 000 välillä, joten talouden alavire ei ole aiheuttanut muuttolukuun suuria muutoksia suuntaan tai toiseen viime vuosina.
PoistaAkavan Penttilä ihmettelee puolestaan sitä, että muuttoliikenne Suomesta poispäin on näinkin vähäistä (noin 9.200 viime vuonna) huolimatta Suomen työttömyydestä.
Opettajille eivät Ruotsin koulun kelvanneet juurikaan, vaikka täältä asti opettajia tultiin hakemaan maahanmuuttovaltaisiin kouluihin. On selvää, että Ruotsi ottaisi mielellään Suomen maisteriopettajia, sillä heillä itsellään opettajankoulutukseen pääsee lähes kuka vaan ja koulutus on lyhyempää kuin Suomen huippukoulutus.
Linkki Ylen uutiseen:
Poistahttps://yle.fi/uutiset/3-8888278
Tiedonhakutehtävä ja mediatiedon arviointitehtävä:
PoistaHae googlen hakua käyttäen Tilastokeskuksen 17.5.2017 julkaisema tilastojulkaisu "Muuttoliike 2016".
Vertaa mediatietoa (em. Ylen uutinen ja Akavan Penttilän lausuma) tilastokeskuksen jakamaan tietoon.
Arvioi tiedon laatu. Mikä/kuka jakaa luotettavaa tietoa? Kenen jakama tieto on tosiasioihin perustuvaa asiapitoista tietoa? Kenen ei ole?
Ylen uutinenhan käyttää Tilastokeskuksen graafia, joka ulottuu vuoteen 2015, eli faktaa se on. 18 000 on vuoden 2016 luku, joka ei muuta kokonaissuuntaa merkittävästi, etenkin kun muuttovoitto Suomeen päin on suurentunut 16 000:een 12 000:sta.
PoistaMainitsemistasi Suomesta muuttaneiden koulutustaustasta ei Tilastokeskus esittänyt tietoja. Sen sijaan Suomeen tulleiden maahanmuuttajien koulutustaustaksi on mainittu monipuolinen ja myös korkea. - Eiköhän näillä eväillä pärjätä.
Ylen uutinenhan käyttää Tilastokeskuksen graafia, joka ulottuu vuoteen 2015, eli faktaa se on. 18 000 on vuoden 2016 luku, joka ei muuta kokonaissuuntaa merkittävästi, etenkin kun muuttovoitto Suomeen päin on suurentunut 16 000:een 12 000:sta.
PoistaMainitsemistasi Suomesta muuttaneiden koulutustaustasta ei Tilastokeskus esittänyt tietoja. Sen sijaan Suomeen tulleiden maahanmuuttajien koulutustaustaksi on somekeskusteluiksi mainittu monipuolinen ja myös korkea. - Eiköhän näillä eväillä pärjätä.
Ylen uutinen on vuodelta 2016 ja kertoo vuodesta 2015. Tilastokeskuksen raportti kertoo viime vuodesta, raportissa painotetaan sitä että kuuden viime vuoden aikana maastamuutto EU maihin on kasvanut joka vuosi. Luvut ovat sieltä. En puhunut oletuksiani vaan siteerasin miltei sanasta sanaan tilastokeskuksen raporttia. Kirjoittamani perustuu siihen tietoon. Saahan sitä epäillä, jos haluaa.
PoistaHh, Rinkeby peruskoulun surkeudesta olisin kiinnostunut lukemaan. Mistä uutinen löytyy, onnistuin löytämään vain epäluotettavia lähteitä.
VastaaPoistaErikoisesti kiinnostaisi se, miksi Rinkebyn koulutuslaitos on julkaisuut tuollaisen uutisen. Jos tieto ei ole tullut sieltä, mielelläni ymmärtäisin, kuinka tuollainen tieto saadaan.
PoistaOlisiko tuolla? Siellä oikealla alhaalla sivulaatikossa.
PoistaLähde näyttää koulun omilta sivuilta.
Siis tuolla:
Poistahttp://www.stockholm.se/-/Serviceenhetsdetaljer/?enhet=93c349c9ed1a424abffe3ea64b282f0f&acceptcookies=true
Tosin jään miettimään suomennosta: sellaisten oppilaiden määrä on 19 prosenttia, jotka on hyväksytty kaikissa aineissa.
PoistaMerkitseekö se samaa kuin päästötodistuksen saaneiden määrä? Mielestäni ei välttämättä, mutta voi kyllä merkitä. Voihan muiltakin kuin päättäviltä luokilta saada hylättyjä. Voisivatko ne olla tuossa mukana?
Elleivät ole, puheet Rinkebyn eliittikoulusta eivät taidakaan olla totta.
Nyt löysin, siellä se seisoo präntättynä. Rinkebyn internet-sivu on varmaan jonkun hylätyn oppilaan tuotos, sekava kuin Seinäjoki.
PoistaNyt alan ymmärtää Suomen Pisa-menestystä. Jo kaksi vuosikymmentä vuotta sitten Kone Oyj:llä kysyin yhdeltä juuri merkonomiksi valmistuneelta, miksi ei tiedä, kuka on Pekka Herlin, - eikö siellä koulussa mitään opetettu? - Vastaus oli hyvin kopea: "No, ei siellä mitään julkkiksia opetettu!" - Myöhemmin olen monelta nuorelta ihmiseltä yrittänyt tenttiä presidenttien pystejä. - Muistelisin, ettei kukaan ole tuntenut ainuttakaan.
PoistaTiedossa myönnän olevani ihan pihalla, Whatsapp, Instagram ja Tinder jäävät vieraiksi kuolemaani asti. Yksi nuori mies kehui minulle ottaneensa Cheekin nimmarin. Nauroin niin, sanoinkin jotain, että punastui kuin punajuuri.
Riku, Riku, pintatieto ja ajankohtaistieto hankitaan itse, jos hankitaan. Koulun anti on perustan ja välineiden antaminen, kuten luku-, kirjoitus-, lasku- ja kielitaito. Nykyään myös tiedonhankintataito ja kritiikintaito.
PoistaVoi voi, Tinderiin jos pistäisit itsesi, saisit varmaan pinon naisten yhteydenottoja, ja näistä heittelisit rumimmat syrjään..
En minäkään Tinderiä, mutta minun ystäväni löysi varttuneella iällä ja rehellisellä kuvallaan - ei suinkaan kaunotar - elämänsä miehen, joka tekee kaiken, minkä hän käskee.
Whatsappin latasin, ja se kilahtelee monta kertaa päivässä, kun neljä lähintäni viestittelee ja lähettelee kuvia. Juuri tuli kuva Wurzburgin Residenssin viinijuhlilta, ja vähän aiemmin video Lumon temppuilusta. Olin juuri putsaamassa viinijuhlijan alamökkiä linnunpaskoista ja kuolleista kärpäsistä, kun hän ylihuomenna tulee residenssiinsä täällä.
Kyllä kai niin, mutta onko siellä koulussa aineita nimeltä "yhteiskunnan perustat" (siis sellaista ainetta, jossa ei ole niitä tylsiä valtiorakenteita, vaan jotain tärkeää),tai "näin selviydyt elämässä". Entäs filosofiaa: "mikä on tärkeää?" - Entä, opetaanko koulussa kaiken ydin: "kyky syödä paskaa on selviytymisen edellytys." - tai "olennaisen tajuaminen on menestymisen salaisuus".
PoistaRiku, Rinkebytä koskeva juttu oli "Kansalainen" nimisellä sivustolla. Siellä on myös kuva tästä 'polttopullosuojatusta' koulusta. En osaa arvioida sivuston luotettavuutta mutta olosuhteet ja muun tiedon huomioiden en näe erikoista syytä tietoja epäilläkään. hh
PoistaJoskus, kun olin eri hommissa, yhden asiakasyrityksen pomon kanssa tulin erittäin hyvin toimeen. Häneltä opin tuon "menestymisen salaisuus on olennaisen tajuaminen", se meni minulle kuin häkä huonoon päähän. Menestystä ei kyllä ole tullut. Kerran hän kysyi puhelimessa minussa neuvoa yhteen asiaan, selitti jotain mitä oli tehnyt. Vastasin hänelle: "Aivan lähtökohtaisesti, noin siitä ei tule vittuakaan!" - Hän arvosti, myin hänelle ison paketin. Kerran joulun edellä kävin pakollisella joululahjakieroksella. Moni kuolasi lahjojen perään, mutta hänelle kun soitin: "voisinko tuoda pienen joulutervehdyksen?", niin vastasi hyvin äreästi: "tuleeko se sydämestä vai pakosta?" - Varmaan hetken aikaa olin hiljaa ja sitten vastasin: "kai siinä vähän molempia on". Silloin rupesimme yhdessä nauramaan ja hän sanoi: "tule nyt sitten!"
PoistaKiitos, hh, mutta poliittisia sivustoja en ikinä hyväksy tietoni lähteeksi. Sitä sanotaan lähdekritiikiksi. Asia tuli kuitenkin selväksi tuolta Inneksen linkkaamalta Rinkebyn sivulta. Sielläkään ei kyllä ollut kuin yksi lyhyt lause.
PoistaEn tiedä, mitä peruskoulussa nyt on, mutta kyllä noita kaipaamiasi yhteiskuntatalouden sisältöjä on ainakin toisen asteen kouluuiksessa. Tämä oli siis kommenttiin Rikulle klo 18.58. Filosofian kursseja on lukiossa.
PoistaSanon vielä, että se Rinkebyn koulun sivulla ollut lause kaipaa tulkintaa tai selitystä, sillä se ei ehkä välttämättä tarkoita sitä, että vain 19 % selviää koulusta. Se voi tarkoittaa myös sitä, että kaikista koulun oppilaista, myös jatkavilla luokilla, 19 prosenttia sai kaikki arvosanansa hyväksytyiksi, - osa oli hylättyjä.
PoistaRiku, olen pahoillani mutta erehdyit hiukan kommentissasi "poliittisia sivustoja en ikinä hyväksy tietojeni lähteeksi" jne. Tuota nimenomaan ei sanota lähdekritiikiksi. Lähdekritiikki tarkoittaa mm juuri lähteiden luotettavuuden arviointia jota minä edellisessä kommentissani hiukan myös harjoitin. Sinä esitit ennakkoluuloisen ja tutkimusta kenties haittaavan väittämän tuolla ensimmäisellä lauseellasi.
PoistaVoisit ehkä, Riku, jos asia kiinnostaa, perehtyä johonkin vaikkapa historiantutkimuksen metodioppaaseen. Sellaisessa sanottaisiin, että kaikkiin lähteisiin on suhtauduttava varauksellisesti jos jonkun asian laidasta halutaan päästä (suurimpaan mahdolliseen) varmuuteen.
Täällä Iineksen blogissa ei toki sentään ole kyse historian tutkimisesta joten kohtuullinen luotettavuus useinmiten ajaa asiansa. hh
Pistänpä tähän nenäni tuoreeltaan. Lähdekritiikki ei tosiaankaan sulje pois automaattisesti tiettyjä sivustoja, koska ne ovat "valhesivustoja, valemediaa" . Valemedia on vain nimitys, kuten on valtamediakin. Myös valtamediassa on valetta, ja valemediassa on myös totuuksia.
PoistaHyvä esimerkki valtamediassa olleesta valeesta oli taannoin oppositiopoliitikko Ville Niinistön levittämä valhe pakkopalautustapauksesta.
Ja hyvä esimerkki valemediassa olleesta totuudesta oli erään Suomeen tulleen päänkatkojan verhoutuminen viattomaksi turvapaikanhakijaksi. Poliisi otti hänet kiinni, ja ilmeisesti valemedian ansiosta.
Lähdekritiikki tarkoittaa ehkä mieluummin tiedon kuin sen välittäjämedian arviointia.
PS Toki välittäjämedian yleisellä luotettavuudella on merkitystä. Se ei kuitenkaan ole ehdoton.
PoistaHh, ehkä hiukan mahtailin, kun väitin etten koskaan hyväksy poliittisia sivuja tietojeni lähteeksi. Siihen kuitenkin pyrin. Kuten sanoit, varmuus on sellaisen jälkeen saatava jostain luotettavasta lähteestä.
PoistaNämä problematiikat ovat viime aikoina tulleet erittäin ajankohtaisiksi, kun ns. vaihtoehtoiset totuudet ja vaihtoehdon muunlaiset totuudet valtaavat alaa.
Siihen tulokseen kuitenkin tulin, että tietosi on oikea.
Lähdekritiikin opas.
Kyllä, kyllä, Iines, mutta on oltava tajunnassa, että Marco De Wit ja Ilja Janitskin ovat Putinin puppelipoikia, Krimin valloittajan pikku paskoja.
PoistaTiedätkö, Riku, missä useimmin olen törmännyt noihin nimiin?
PoistaNoh, äärisuvaitsevaisten blogeissa ja kommenteissa. Olen aina ihaillut suvaitsevaiston laajaa ja syvää tietämystä Suomi ensin -ryhmästä, Rajat kiinni -liikkeestä, Marco de Witistä, Ilja Janitskinista, jostain Jormasta (?) ja Hommafoorumista, joista yhdestäkään en tietäisi hölkäsen pöläystä ilman heidän aktiivisia mainintojaan.
Varmaan niin, mutta mitä se mihinkään kuuluu tai mitä se todistaa. Paskaa luetteloidaan.
PoistaMarco ja Ilja sortuivat Kremlin kimalteleviin kristallikruunuihin, ehkäpä jopa Vladimir Putinin kauniiseen ulkomuotoon.
PoistaMitä se mitään todistaa?
PoistaNo, se todistaa kuvittelun tason. Ilman suvaitsevaiston mölinää näille tyypeille ei moni kallistaisi korvaansa. Nyt näistä on tehty olemustaan suuurempia vaikuttajia. Esimerkiksi Suomi ensin -liike elää oikeasti vain suvaitsevaiston hysteriassa, muuten se on kuin muurahaisen pisu valtameressä.
Se on kuitenkin ikävin lieveilmiö, että kaikkia kriittisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä on alettu puheissa sijoittaa näiden marginaalisten ryhmien kannattajiksi ja jopa edustajiksi, ja näin tehdään hyvin laajasti. Suvaitsevaiston harrastama yleistäminen on voimakas kaksoisstandardi, ja ikävintä siinä on, että se tuntuu toiminnalta, joka ei pane arvostamaan käyttäjiensä älyä.
Aiheesta toiseen - minua huvittaa taas julkaistut Ylen gallupin tulokset puolueiden suosiosta.
PoistaAina niissä vihreät ovat suositumpia kuin koskaan ennen. Mahtaako kysely olla kovinkin Helsinki-keskeinen? Ja millä tavalla kysymykset asetellaan ja lausutaan? Miksi julkaistaan vain tulokset, miksei näytetä muuta kuin pari valikoitua väläystä? Kysyy kriittinen ihminen.
Minun arvaukseni kun tämä Aalto tuli valituksi puheenjohtajan virkaan ja olin hiukan kuunnellut hänen esiintymistään oli vaistomaisesti: Nyt taitaa Vihreät saada läpimurron maakuntiin.
PoistaVille Niinistö on tuntunut kireä-ääniseltä riitelijältä mutta Touko Aalto tuntuu leppoisalta ja silti jämptiltä edeltäjäänsä verrattuna. (Onneksi ei Emma Kari voittanut - en pidä ikuisista hymyistä ;-()
Onko vihreiden kasvu onneksi maalle on jo kinkkisempi juttu? hh
Jos Vihreillä olisi talouspolitiikka, he saattaisivat olla järkevä vaihtoehto. Mutta kun heillä ei ole. Paitsi paksu nippu epäjärkevyyksiä. Sen takia en oikein uskalla antaa heille vastuuta tulevaisuudesta. So. tarkoitan ihmisten lastenlasten tulevaisuutta. (Mulle elämä on jo eletty ja kummaksi koettu; liputin aikoinaan marxismi-leninismin puolesta. Epäonnistuivat.)
PoistaPs. Mutta sitä minä en teissä, saatanan jälkiviisaat kusipäät tajua, että miksei ihminen elämässään saa olla väärässä...? Pitäisikö heti syntyessään tietää mitä puoluetta pitää äänestää, että on oikessa myös vuonna 2036? - No, ehkä Te sen tiedätte. Hyvä on. Mutta toivon että pidätte tietonne omananne.
Ihminen, joka aina on oikeassa - kuten suurin osa teistä, rakkaat pahkasiat - on narsisti. Mutta myös idiootti. (Huom! kaikki narsistit eivät ole idiootteja.)
Eikun anteeks kun hermostun. Vihreitten kanssa on vaan niin vaikee väitellä reaaliasioista, ne on kun jostain toisesta maailmasta... varmaan paremmasta kuin tää. (Mutta mistä?)
Demokratiassa poliitiikan tekeminen on kompromissien tekemistä, niin sen pitää ollakin, sos.demien ja kokoomuksen yhdessä vetämä hallitus voisi olla järkevintä tässä tilanteessa Suomessa, en tiedä. En tiedä kuka muukaan sen tietäisi? Kepua emme missään nimessä tarvitse, koko SOTEsotku on heidän maakuntavallankäytöstä kiinni, Keskustapuolue kävellyttää meitä takaperin - en tiedä mihin? (30 -luvun Suomeenko?) - Apupuoleina voi käyttää aina nöyrää RKP:tä - he ovat aina samaa mieltä kuin päättävät puolueet, edellyttäen, että ruotsiksi saa ja pitää kiroilla myös Ilomantsissa. Ja että heidän Säätiöihinsä ei (suomalaisin, saastaisin sormin) kosketa. Kristillisillekin kun lupaa yhden ministerin viran niin HOOSIANNAA kyllä K-kaupoista saa myydä vaikka raakaa pirtua, Jeesustahan siinä vain peesataan (vrt. Kaanaan häät!). Kommunisteja ei enää olekaan mutta Vasemmistoliittolaiset osaavat hekin tanssia riPASKAA, mukaan vaan Hallitukseen. Mukaan vaan kaikki muutkin, perkelettäkö heitä säästeleen, paitsi nämä siamilaiset kaksoset - persut ja ultrasiniset - voisi suoraan äänestää Eu-parlamenttiin. Pölisisivät siellä.
Ugh, olen puhunut.
Satakuntalaisessa pikkukaupungissa ainakin Vihreät on jotakin, mitä ei ole. Olisikohan valtuustossa ollut joskus yksi vihreä? Nyt ei ole.
PoistaKuvaavaa on, että kun suojelualueen reunassa oleva vanha lehtometsäalue, jossa kasvaa harvinaisia ja uhanalaisia kasveja ja mm. monenlaisia tikkoja, uhattiin kaavoittaa asuntoalueeksi, niin yksikään vihreä tai muu ehdokas ei noussut kaavoittamista vastaan. Niinpä meikäläinen sitten kirjoitti paikallislehteen kirjoitukseen, jossa puolustin alueen luonto- ja virkistysarvoja. Tämä herätti yhden yhdistyksen, joka yhtyi kantaani ja alue pelastettiin asuntokaavoitukselta.
Jos vihreät ei toimi luonnon puolesta, niin kuka sitten toimii?
Liityin 15 -vuotiaana Lounais-Hämeen Luonnonsuojelu Yhdistykseen, r.y. En tiedä onko näitä enää nykyisin, varmaan on. Luonnonsuojelu on politiikkaa sekin, mitä muutakaan, paremmin siihen pystyy vaikuttaa Järjestelmän kautta kuin Yhdistysten kautta.
PoistaPs. Yleisönosastokirjoitukset ovat myös politiikan tekemistä - eivät puoluepolitikointia. HYVÄ IINES! (eli mycket bra Daisy)
Ellei kuntalainen ole hereillä maaseutukunnassa, kaupungin virkamies kaavoittaa surutta liito-orava-alueita tonttimaaksi.
PoistaTämäkin oli kummallinen kaavoitusyritys, kun ottaa huomioon, että kyseinen alue on ainoa lehtometsäalue, joka on keskellä rauhoitettua Natura-aluetta ja ollut jo minun lapsuudessani kuntalaisten suosima retkeily- ja luontokohde merkittyine luontopolkuineen, jonka varrella on mm. hiidenkirnu ja kaksi metsälampea, ja toisella puolella kuohuva koski.
Mikis, ihminen saa olla väärässä ja on sitä. Jatkuva epävarmuuden tila on viisautta.
PoistaMinua harmittaa, ettei alaluokkien kirjoja ole enää tallella. Lukukirjasta muistan hämärästi kertomuksen nyrkkimökistä, köyhien röttelöstä. Kalevalalaista kertomusta Härästä, jonka pää keikkui Hämehessä, perse jossain Karjalassa, tai jotain sinne päin. Kirsi Kunnaksen teksteihin lukukirjassa pikkujätkänä ihastuin. Ne sointuivat, soundasivat, niin kauniisti.
VastaaPoistaYhteis- ja peruskoulun sekä lukion kirjoja minulla joitain on. Mielenkiintoisinta niisstä ovat omat ihan pöljät kuviin piirtämiset ja viisaustekskstit. Yhden kirjan välistä löysin lukioaikaisen paperilapun, jossa oli osaallistujat veikkauksineen meidän Urpo-lottoomme, siinä piti veikata pelien tuloksia. Voittaja sai kossupullon, sitä en koskaan onnistunut voittamaan. Mutta ne Urpo-loton rahat oluessa ryyppäsimme joskus myöhemmin, oliko se vanhojen päivänä.
Olisiko se ollut niin, että alaluokkien kirjat kerättiin aina keväällä pois, kun minullakaan ei ole omaa aapistakaan tallella? Kirpputoreilta ja antikvaariaateista olen ostellut sitten näitä vanhoja lukukirjoja. Onpa minulla tallella vielä ilmeisesti isän käyttämä Elon Laskuoppi, kirja, johon fraasinomaisesti viitattiin vuosikymmeniä.
VastaaPoistaOppikoulun aikaiset kirjat ovat karmeassa kunnossa, vaikka en tuhlannut aikaani läksyihin juurikaan. Perin aina valmiiksi alleviivatun kirjan vuosiluokkaa ylemmällä olleelta siskolta. Alleviivasin lisää - se oli silloinen tapa muka opiskella. Esimerkiksi psykologian opettajamme käytti tunnin uuden aiheen aina niin, että käski ottaa kirjat esiin, ja määräsi tarkkaan, mitkä sanat uudesta jaksosta alleviivattiin. Minulla niissä oli jo siskon viivaukset valmiina ja niinpä piirtelin kirjan reunat täyteen kuvia ja englanninkielisiä laulun sanoja.
Koska asuin vuonna 1905 rakennetussa komeassa Linikkalan kansakoulun rakennuksessa, koulun iso vintti oli minun Eldoradoni. Hitsi, siellä oli vaikka mitä. Oli opettajien varastohäkkejä joiden verkko-ovet näppärin pienin sormineni tiirikoin auki ja tutkin heidän tavaroitaan: ei mitään mielenkiintoista! Hmnhm. Mutta kun lattiapuruja kaiveli löysin mm. tsaarinaikaisia penaaleja, niitä oli monta kymmentä, niissä oli kaikissa samat tavarat sisällä: kynä, harppi, viivotin ja... emmä enää muista mitä oli. Mutta oli kun oli. (Ja mistä minä tiesin että ne tsaarinaikaisia olivat...? No kun niissä oli kaksipäinen kotka ja ryssänkielistä tekstiä, siitä minä.) Myöhemmin löysin sieltä purujen alta sotilaskiväärejä - löysin niitä myös talon kivijalasta; ne oli sotakätkentäkiväärejä. (1944-45) Kummastakin löydöstäni ilmoitin vanhemmilleni, ja tavarat roudattiin jonnekin muualle, emmä tie minne, ei se mua kiinnostanut, minne.
VastaaPoistaMä olin nuorena (= lapsena) kauheen utelias. Mä pistin pääni aina sinne minne kissakin päänsä pistää = joka aukkoon minne se vaan mahtuu.
Laskukirjoista minun piti puhua, ei muusta. Anteeksi monisanaisuuteni. Kerran yksinäisillä vinttitutkimusmatkoillani - mutta silloin olin vielä pieni, ehkä 5-v, löysin sieltä vintiltä pinon laskukirjoja. Lukea jo silloin osasin mutta en tiennyt mitä laskeminen edes on, ja ihmettelin niitä kirjoja. (Ne oli kaikki samanlaisia. Niitä oli iso pino.) Minä mietin mitä kirjoitusta tämä tämmöinen on: 5 + 2 = ? tai 12 + 4 = ? En meinannut päästä puusta pitkällekään, mutta selatessani sitä kirjaa, huomasin että lopussa oli oma osasto jonka nimi oli Vastaukset. Ja kun jokainen tehtävä oli numeroitu, minä katsoin että tehtävän n:ro 24 vastaus (5 + 2 = ?) on 7. Ei siinä muuta sanottu kuin vain 7. Kyllä minä kovasti ihmettelin että minkä takia? Katsoin muidenkin kysymyksien vastauksia mutta ei siitä ensin apua ollut: ne oli aina erilaisia. Kyllä mulla riitti miettimistä. Siinä oli lähellä semmote hylätty ja siksi kai vintille tuotu keinutuoli, istuuduin siihen, otin kirjan syliini ja aloin laulaa "Jos täytätte mun lasini niin saatanan kerto, surullisen tarinan mi..." olin kuullut sen eilen radiosta. Tauno Palo lauloi. Mutta yksin sain opetella laskemaan, tämä on totta, mulla meni koko aamupäivä siinä. Koska enhän minä ensin edes tiennyt mitä taarkoittaa +? Mutta aina Vastaus numero oli isompi jos kahden luvun välissä oli + merkki, ja se tuli sen ? merkin tilalle! Vittu (tai en minä silloin niin ajatellut mutta nyt ajattelen), kohta mun ei tarvinnut edes katsoa vastausta ensin vaan vasta senjälkeen että tarkastin sainks mää saman numeron. Ja AINA sain! - Se oli todella alakansakoululaisille tarkoitettu alkeisopas. Mutta silti...
huh, minkä Neron maailma minussa onkaan menettänyt! ( turhuuden toreille )
Minun täytyy tähänkin rakoon työntää nenäni ja kertoa semmoinen asia, että minäkin asuin jokusen vuoden vanhalla kansakoululla, opettajan asunnossa. Äiti pääsi siihen meidän siskosten kanssa, kun isä jätettiin sinne vinoon keltaiseen puutaloon, josta olen teille joskus kertonut ja josta isä sitten sanoi, että koirankin veitte.
PoistaSeinän takana oli luokka kansakoulun yläluokkalaisille, niille jotka eivät menneet oppikouluun. Yksi heistä oli ohuthuulinen kumara poika, jota kutsuimme Ohkaiseksi hapanleiväksi. Minä kuuntelin usein salaa oppitunteja pienessä välikkökomerossa, joka erotti luokan meidän asunnosta. Yleensä kuului vain opettajan paasaus. Sen pituinen se, ei tässä mitään ydinkohtaa tule.
Vähän laulunsanat muistin väärin, nyt, en usko että silloin. Nuorempana olin kuin lakmuspaperi, imin kaiken itseeni.
VastaaPoistane haavoittavat syvälle, ne murtaa sydämen
Eilen kun kotiuduin Meilahden sairaalan päivystyspolikliniikalta, pää paketissa, päätin että tästä lähin käytän nimimerkkiä "muukalainen kuusta". Mutta keinotekoiselta sekin kuulostaa. (huokaus) On ehkä parempi että keskityn vain parantelemaan päätäni. Koska... jo on aikakin!
VastaaPoistaVarjelus kanssasi, muukalainen kuusta, mikis. Ihmisessä voi väsyä mikä vaan. Koko ajan. Hius väsyy ja putoaa pois, tuuli vie sen eikä sitä itse huomaa. Ihosta putoaa suomuja, joita silmä ei erota. Johonkin muodostuu uurre, joka on tullut jäädäkseen. Ihmiseen voi sattua yllättävä kolhu. Voi ihmispoloa, miten paljon tarvittaisiin valkeaa pehmeää sideharsoa peittämään kolhujen jäljet. Ja miten yksin kukin on kolhuineen maan sydämellä, kun on ilta ja kellot soi.
PoistaMinun yksi sormeni on väsynyt koukistumaan. Mikäs siinä, sojottakoon suorana sitten. Polvirefleksini väsyi jo lapsena. Kun Mallu paukautti sitä viivoittimella, se ei viitsinyt reagoida. Kun neljäkymmentä vuotta myöhemmin neurologi testasi päätäni, hän paukautti polveani vasaralla. Polvi pomppasi. Neurologi huolestui. Ei toimimattoman pitäisi enää toimia, hän sanoi. Ihmistä riisutaan koko ajan, sanoi minulle hammaslääkärikin vetäessään hammastani. Joskus leikkasin kaiken nurmen täällä päivässä. Nyt käytän siihen kolme päivää.
Sen verran lievennän, että jaksaisin kyllä, mutta niska ei tykkää, eivätkä hartiat. Tosin nyt on takana 10 tunnin hermoratahieronta paikallisella ihmeidentekijällä, ja niska on hienossa kunnossa ja nuppi kirkas kuin lapsella!
PoistaKävelin tässä (aika) hiljakkoin Helsingin kaupungin katuja. Sattui oleen aurinkoinen päivä, mieleni oli myös seesteinen ja avoin, mikäpä minun siinä siis oli kävellä. Asfaltti vain kevyesti notkui joustavien jalkojeni, joissa oli tyylikkäät mutta vähän kuluneet urheilukengät, alla. Linnut piipittävät. Ja minä vaan kävelin. Katselin taloja, heidän arkkitehtuuriaan, oli aamupäivä vasta eivät talot katselleet minua. (Iltaisin ja öisin ne aina tekevät niin. Niiden silmiin syttyy valo.) Tulin Arabianrannasta Kallioon, kiipesin sinne ihan ylös, ja yhdellä sivukadulla minua vastaan käveli tutun näköinen ihminen... Tarja Halonen. Yksikseen hän oli niin kuin minäkin, mutta varmasti minä häkeillyn enemmän kuin hän; hymyilin hänelle kun ohitimme toisemme. Hänkin hymyili... (siis jos olisin ollut edes vähän päihtynyt, varmasti olisin sanonut hänelle jotain mahd. kaunista, mutta kun olin selvinpäin, en kehdannut!... "Rouva Presidentti, kylläpäs teillä on nätti reppu"... Sillä oli!) Sitten aloin baariutua. Juttutuvassa istui mm. Ulf Sundqvist ja Jacob Söderman, tai ainakin he olivat samannäköisiä. Kaksi vähän hampuusin näköistä ihmistä myös istui heidän seurassaan mutta ei mulle tullut mieleenkään että minä siihen kolmanneksi hampuusiksi menisin. Menin ulos. Ja sitten minulle tapahtui erilaisia asioita, koko pitkän illan, joista teille en kerro. Ei mitään ikävää mutta ei mitään kivaakaan. Klo 23:00 noin taksilla Arabianrantaan, en ajattanut itseäni ihan perille asti - ajattelin vähän jalkailla vielä. Pitemmittä puheitta: kaaduin suoraan jaloiltani ajoradalle, hyvä etten yhden bussin alle; takaraivoni pamahti asfalttiin. Iso verilammikko levisi heti. Bussi pysähtyi, sieltä tuli kuski ja 4-5 matkustajaa ulos, ne kamalasti alkoi auttaa mua. Minä vaan selitin niille, kun ne sai mut vertikaaliseen tasoon, että "ei tässä mitään hätää ole", etc. Ne väitti mua vastaan. Lopulta ne suostu lähtee pois kun yks niistä matkustajista, tyttö 20 -v, joka syksyllä alkaa opiskella lääketiedettä Tampereella, väkisin jäi huolehtii musta. Oli soitettu jo ambulanssi, enkä minä siitä sitten livistänyt, kun olin luvannut sille tytölle että en livistä. Hyvin ystävällinen tyttö! mutta niin olivat kaikki muutkin! bussikuski ja muut! Kivoja olivat myös nämä ambulanssikuskit, pujottivat päähäni sellaisen verkkosukan, voi vittu mä näytin ihan Batmanilta; vähän kyynisiä mutta kivoja he olivat, ja ehtihän siinä jutella kun toiselle puolelle kaupunkia minua raijasivat. 1,08 promille puhalsin heille, se on siis hyvin vähän, minun mittakaavassa silloin olen selvempi kuin 0,0 promillessa. Olin vaan sinä päivänä kävellyt - tarkastin älypuhelimeni Kunto-ohjelmasta, joka aina vittuilee minulle että "kävelisit enemmän" - että tänään olin tallustellut yli 17 km. Jalkani olivat yksinkertaisesti vain väsyneet kannattelemaan minua, vaikken mikään Kolossi olekaan, ajattelin. Muuta syytä en kumoon kellahtamiselleni en keksinyt. (ja kun tämä ei mahdu 4 096 merkkiin, täytyy jatkaa)
VastaaPoista- Meilahdessa ihmisten ystävällisyys sen kun vaan jatkuin... ikään kuin olisin ollut joku syntymäpäiväsankari. Onneksi kaikki ei kumminkaan mennyt ihan niinku Strömsössä; kun olin odottanut 1 tunnin vuoroani, hermostuin ja ilmoitin ääneen että "nyt tämä riittää, mä lähen lätkii täältä..." Niin silloin yks laitapuolen kulkija, jolla oli kansa pää kääressä, sano mulle että "älä kuule lähe. sulla on haava päässä. se voi tulehtua. ja sit kun siihen tulee pakteereja sit sä myrkytyt." Ja nainen, parhaat päivät hänelläkin jo varmaan takanapäin, iso laastari silmäkulmassa ("koska mun yks poikaystävä löi mua") tarras minuun kiinni ja sanoi kansa että "älä ny lähe. et lähtis!"... kysyi vielä mistä minä olen kotoisin, ja kun vastasin Jyväskylästä, se siihen "se on hieno kaupunki..." No, pakkohan mun oli jäädä kun niin tahtoivat, kaikki. Sitten, kun toinen tunti oli kulunut, pääsin lekurille. Otettiin sydänfilmit ja muutakin, ja naislääkäri teki minulle (näin sen käsitin) n.s. neurologisen testin. Alkoi kysellä minulta mikä viikonpäivä on, monesko päivä, missä kaupungissa olet nyt... etc. Vastailin hänelle. Lopuksi hän kysyi "mitä Te nyt näette edessaänne?", ja koko ajan tuijotti minua. No, minä tuijotin häntä takaisin ja kysyin "saanko sanoa oikeasti mitä näen?" Hän, äänessään vähän ihmetystä, sanoi että "kyllä". Sanoin että "näen edessäni kauniin naisihmisen." Lopetti kyselynsä. Ja alkoi hoitaa päätäni. Tikkejähän siihen iskettiin muutama kappale, ei onneksi Singerillä, ja siinä se sitten. Oikeastaan kaikki. Kello oli jotain yli nolla 1 ja minä kävelin Meilahden ovista ulos. Oli kuin olisi vankilasta päässyt. En tiedä miksi minusta semmoiselta tuntui? Ehkä se on minun arkuuttani: en tykkää olla yhteiskunnan huolehdittavana. Tykkään olla yksinäinen sissi. Mutta kun siitä lähdin kävelee, mun karttamaapalloni pääni sisällä raksutti: Arabianrantaan täältä on 7 km. Meinaatko kompastelematta kävellä sen? Älä kuule ukko usko.
VastaaPoistaNo, niinpä tilasin taksin. Marokkolainen kuski oli hyvin huolehtivainen myös hän, 6 vuotta oli asunut Suomessa ja puhui hyvää suomea. Keskustelimme. Aina välillä hän vilkui uutta, upeaa turbaaniani; minun pääppini oli kääritty hohtaviin valkoisiin sideharsoihin... Itsekin olin siitä sillä hetkellä ylpeä.
Vanhemmiten ihmisessä väsyy kaikki, siinä olet niin suloisen oikeassa, Iines. Sormi koukistuu, hartiat lyhistyy, alahuuli jää väpättämään kuin Pajatson kuppi, silmät harittavat, ajatukset ajelehtivat, tuuli repii puista lehtiä käsin, syksy saapuu syksy, maksamme kipristelee kuin kala kuivalla maalla, lehmä tulee ja syö kedon kukkaset, no-niin siinä meni myös nuoruutemme haaveet... voi, voi. Ja taas tuuli käy ylitsemme. (Ja yläkerran parvekkeella asuva huumehörhö kusee alakerran parvekkeelle.) - Raihnaistahan tämä "jäähyväiset Elämälle" on. Mutta en minä sitä pelkää että nykyaika olisi mennyt minun ohitseni, tai että olisin fossiili menneidyydestä, koska sitähän minä olen.
VastaaPoistaMaailma, jossa minä olin nuori, avoin kuin nuottivihko, se maailma on tietysti jo mennyttä. Enkä tätä uutta maailmaa sillä lailla tunne tai tiedä. (Mutta en myöskään pelkää.)
Ps. Ajattelen, miten nämä nykynuoret selviäisivät maailmassa jossa Nettiä ei ole. Eikä paljoa muuta mikä Heille on itsestäänselvää. Silloin ammoin ennen jos halusi pälpättää "parhaan tyttöystävänsä" kanssa, piti mennä Römpin Lempin kioskille. Ja ihan sattumaa sekin jos se siellä juuri silloin sattui oleen... Puhelimetkin kun oli seinässä kiinni, ne oli lankapuhelimia, ei niihin sillain vaan soiteltu. (Ja Kekkonenkin oli pääministeri vasta.) Eikä tänne mitään muukalaisia tullut, edes kuusta, ite vaan suomalaiset täältä lähtivät muualle töihin. Esim. Bårosiin.
Mutta sitten kerran... itse silloin olin metsäniityllä perhoshaavin kanssa, juuri käynyt purkamssa puberteetti-ikäni paineet erääseen pusikkoon, niin kaukaa Forssan kauppalan torilta alkoi kuulua RAUTALANKAMUSIIKKIA... Hitsi, kun ne terävät kitarankieliset soundit meni sydämeni läpi.
70-luvulla elin nuoruuteni, olin 8-18-vuotias. Nykypäivän nuoret eivät ymmärrä, kuinka kovaa silloin oli. Tietokoneet olivat yhden huoneen kokoisia, eikä Wikipediassa ollut kuin viisitoista artikkelia. You Tubessa oli parisenkymmentä musiikkiesitystä, muistaakseni yhdysvaltalaisen sotilassoittokunnan torvisoittoa. Mikä pahinta, näyttö oli mustavalkoinen ja ääni monot vinossa. Kännyköitä oli niiden kalleuden vuoksi harvalla ja niitä täytyi työntää kottikärryillä.
VastaaPoistaAlkoholi ei juuri käy jalkoihini, enkä oksenna koskaan. Sen olen kuitenkin iän myötä huomannut, että tasapainoaisti on huonontunut. Erityisesti väsyneenä kuljen joskus epävarmasti kuin vanha spuge, vaikka oluesta en olisi edes haaveillut.
Minä olen käynyt Arabianrannassa. Entisen tehtaan seinässä on vielä Arabia-teksti, muuten alue on täynnä uusia kerrostaloja. Vihreät miljonäärit asuvat siellä tai Huopalahdessa, kunnes Kalasataman tornitalo Redi valmistuu. Sen jotain sadannesta kerroksesta sitten katselevat ympärilleen ja miettivät pitäisikö Kulosaari rakentaa täyteen sinnmäkeläisiä jättikerrostaloja.
Minäpäs muistan, kuinka hienoa oli, kun tuli digitaalinen puhelin, josta näkyi numero, josta puhelu tuli. Puhelimeen voi myös sanella viestin, joka pyörähti käymään, jos ei ollut kotona. Muistan, miten sanelin viestin monta kertaa, ennen kuin kelpuutin sen.
VastaaPoistaJa ensimmäinen kännykkä oli siis paksu Motorola, jossa oli yleensä tyhjä kenttä, ellei seissyt tuolilla ja puhunut katon rajassa.
IBM Aptiva oli ensimmäinen moniväritietokoneeni, upea vehje! Sain siihen myös Internetin, joka laskutti hurjasti datan mukaan. Se piti panna aina välillä offline-tilaan kun kirjoitti, ettei data kulunut. Ja sitten online, kun julkaisi kirjoituksensa.
Palluttaa.
VastaaPoistaBlogisti Paluttaa sana ei tule vastaan ihan joka keskustelussa.
Porin seudun murre on hanurista.
Miepä muistan senninki kun en muistanu ennee mittää. Kotkassa olin kuulema käynynnä ja joku oli minnuu potkaissut. Mutta haitanneeko tuo. Perse miulla on vähän kippee mutta eihän tiällä saa kiroilla paitsi Mikis. Että antaapi olla vuan.
PoistaSyrjittinkö sinua anonyymi jo lapsena? - Onko elämä ollut pelkkää epäoikeudenmukaisuutta? - Olitko perheen musta lammas? - Ei hätää, kerran saat kiroa pärskyttää, luulen Iineksen sen sallivan, kun kyyneleet tässä valuvat itse kultakin.
PoistaEi Porissa sanota "palluttaa". Sana on minulle tullut luultavasti lounaissuomalaisesta puheenpoljennosta, jonka tunnen omakseni ja jota pidän kauniina.
PoistaOn muuten jotenkin luonnotonta, että Rauma kuuluu Satakuntaan, kun sen kielikin kuuluu lounaismurteisiin.
Itse huomaan, että mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän kiroilen. Ymmärrän hyvin vanhoja hävyttömiä naisia. Jollain tavalla kiroileva ihminen on lämmin, lämpimämpi kuin itsensä hillisevä siveä suppusuu. Tätä ei pidä käsittää väärin. Kunnon perkele puhdistaa ilmaa ja lievittää harmistusta. Voi vittukin voi joskus olla paikallaan. Ja nyt vaadin anonyymeiltä luetun ymmärtämistä. Tämä ei ole kehote.
PoistaMe Anonyymit minä ja Muut ymmärrämme. Kerran kirottu on hyvin Päräytetty. Hurraa Hurraa Iines.
VastaaPoistaNyt ei kiroiluta, sillä aamu on kaunis ja aurinkoinen, lehtikään ei värähdä.
VastaaPoistaVaan linnut. Ne ovat jo hiljentyneet, pesäpuuhat ohitse, poikaset hajaantuneet jo. Jossakin vaiheessa kesää tähän hiljaisuuteen aina havahtuu. Nytkö jo?
Pian saapuvat merihanhet alapellolle. Pitävät kauheaa kapelia. Sitten yhtenä päivänä nekin ovat poissa. Kaikki yhtaikaa. Televisiossa näytetään Marokon mielenosoitusta ja Kosin maanjäristystä. Säätiedotuksessa vain tämä lounainen kolkka pysyy aurinkoisena. Kuten aina. Täällä ei tiedetä mitään ukkosista eikä sateista.
...oli liian hiljaista, liian autereista, liian sees. Olisi pitänyt tietää, ettei sellainen ole todellisuutta, tai että se enteilee rajuilmaa. Linnut alkoivat kokoontua, niitä tuli joka suunnasta yhä enemmän ja ne kiljuivat kuin ilmapistoolilla perseeseen ammuttu lokki. Hitchcockin linnut olivat saava elokuvan vaatimattomuudessaan häpeään laittavaa jatkoa...
VastaaPoista...Sitten kuin ihmeen kaupalla, jostain ilmestyi ilmielävä Batman ja hänellä oli Thompson konepislari käsissään, kainalossa runsaasti lisälippaita. Kauaa ei kestänyt, kun lokeista päästiin eroon, jotkut harvat onnistuivat siivillään räpistelemään karkuun, mutta nekään eivät koskaan enää palaisi. Maailma oli pelastunut ja parempi paikka toiveikkaille tuleville sukupolville...
VastaaPoista...Kuinka ihmiset taas nauttivatkaan elämästä, kun lokinpaskaa ei tullut piknikillä olevien päälle, ruma kirkuna täyttänyt korvia, eivätkä lokkiemot vainoharhoissaan hyökkäilleet syötäväksi kelpaamattomien poikastensa puolesta. - Batman päätti, että hyvän on annettava kiertää, ja sen on saatava jatkoa. - Se ei hyvää tiennyt vielä pahaa aavistamattomille Kanadan hanhille...
VastaaPoista...Linnut olivat vaienneet, niiden lirkutusta tai kirkunaa ei enää kuulunut. Ihmiset eivät tienneet, mitä oli tulossa. Kaikessa rauhassa joivat kahvinsa pullamössösekoituksella, nuorempi väki joi Essiä posket lommolla ja takapuoli ruikulilla, koska aavistusta tulevasta ei ollut. - Rotat, rotat, ilmestyskirjan pedot, olivat siinneet navetan aluksissa ennätyksellisesti ja ne olivat keränneet voimia tulevaan...
VastaaPoista...Kun rotista oli viimein päästy suurin uhrauksin ja lukuisin uhrein, oli taas tyyntä, taivas ihanan sees, ihmisten sisimmissä rauha. Kukaan ei vielä aavistanut, mihin perhoset, nuo siivelliset ja järjettömät madot kykenisivät. - Sen oli ihmiskunta saava tuta...
VastaaPoistaSillä aikaa kaupunkilaiset elivät autuaan onnellisina, ihanan asfaltin keskellä, täysin tietämättöminä maaseudun kurjuudesta. Eivätkä kaupunkilaiset vielä edes tienneet, mitä hyvää oli tulossa...
VastaaPoistaNo, olipa minulla taas lukemista täällä! Kiitos vaan kovasti! Nyt pitää mennä tekemään piirakka. (Huomenna tulee vieraita. Soittivat, saako tulla.)
VastaaPoistaKertomukseni ei perustu tositapahtumiin, sillä kesäinen Helsinki on maanpäällinen helevetti aggressiivisten lokkien ja joka paikkaan paskantavien hanhien vuoksi. Haluan niille ehdottoman kaupunkiin tulokiellon kuolemanrangaistuksen uhalla.
VastaaPoistaAh, rakkaat kommentoijat, ette arvaa, missä olen viimeiset tunnit viettänyt. Noh, minäpä kerron. Vakka-Suomen päivystyksessä, ja nyt jalkaani somistaa punainen kipsi pohkeeseen saakka. Mursin nilkkani haistellessani ruusujapuskiani, kun astuin vähän vinoon crockseissani.
VastaaPoistaKyllä se nyt myrkyn lykkäsi, juuri kun sain tänne vieraita. Piti mennä joka paikkaan, ja nyt en pysty ajamaan autoa muutamaan viikkoon. Voi vietävä. Saas nähdä onnistuiko nukkuminen ja miten opin kulkemaan sauvojen kanssa.
Hyvää vointia Iines, toivottavasti loppukesä sujuu hyvin!
PoistaKiitos! Loppukesä meni nyt kyllä uusiksi. Täytyy jopa miettiä, miten pääsen täältä sitten autoineni kaupunkiin, tarvitaan vaivannäköä muiltakin. Ja kuka tekee täällä loppukesän työt? Äh. Nyt punkkaan rauhoittumaan.
PoistaEi ne olleetkaan linnut, joita veikkasin, mutta liiallinen auvo on sina pahaenteistä.
Poistasina! Piti sanomani! Minä heitän kohta tämän köyhäinapuna kaveriltani, samsungin rikkoutumisen jälkeen, saamani Lumian seinään.
PoistaVielä se muutti Aina sinaksi. Nyt lähti Lumia, hyväile romu seinää! - lähtee kuin annikki tähtee.
PoistaMinä olen jo pitkään pohtinut sitä, että somaleille julkisilla liikennevälineillä matkustaminen tulisi olla ilmaista. Pelkkä naaman näyttö riittäisi, leimaa siihen ei tarvitse lyödä, se on siinä valmiiksi. - Jos joku lipun maksaja tästä ärähtää, ei sille mahda mitään, rasismi on aina joukossamme. Hävytöntäkin se on, jos Stadin steissille hillumaan tulo maksaa paimentolaiskansalle ilman paimennettavia, tai muuta puuhaa, jotain.
VastaaPoistaAivan karseeseen rasismiin välillä törmää. Keskisestä Afrikasta kotoisin oleva, jalkaansa perässään raahaava musta ja erittäin ahkera siivooja, työn sankari, kerran sanoi: "Black man must always work harder than anyone, somalis never do, they are always lazy!"
PoistaKansa on puhunut, pulinat pois, sanoi Virolaisen Jussi joskus. Poliitikot kuitenkin aina haaveilevat, että saisivat vaihdettua kansan paremmaksi. Poliisinkin nyt ovat tähän laittaneet. - Gleb Simanov on hieno ryssä!
PoistaSuomen Chisua olen näin aamutuimaan kuunnellut jo useamman kerran.
Poista"Sen tietää serkut, kebab-myyjät, ja mun ruma vaimokin..."
PoistaHerra poliisikuulustelija, en ymmärrä sitä, kuinka te puhutte sanojen merkityksistä. Ettekö osaa lukea, kannatin ilmaisia matkoja somaleille, maamme parhaimmistolle, sekä virallisesti helpotettua heidän matkustamistaan kartsalle pössyttelemään aimo aromeja. Hashista tai khatia en tässä ylistänyt, ainoastaan kulttuurillisia seikkoja.
PoistaTäällä lounaisrannikolla on jonkin verran vietnamilaisia (ja thaimaalaisia) tyttöjä mansikanpoimijoina ja myyjinä. Voi että he ovat reippaita, nopeita ja iloisia! Pesevät mennen tullen suomlaiset samanikäiset teiniximyyjät.
PoistaJehovan todistajien kielto venäjällä aiheutti spontaanisti myönteisen tunteen. Mutta tarkemmin ajatellen, kyse on kaiken itsenäisen kansalaistoiminnan kuristamisesta. Scientologien -kieltämisestä venäjällä on myös puhuttu. Tämä suoranainen kansainvälinen rikollisjärjestö sopisi maailmanlaajuisesti kieltää. Nuorena Scientologiaan hurahtanut sukulaiseni eli vuosikymmeniä takausveloissa.Hänet houkuteltiin Floridaan opiskelemaan tätä salatiedettä. Näyttämässään opintomateriaalissa oli paperille painettu nuolia johtamaan ympyröistä toisiin.
VastaaPoistaHankalia nämä uskonnon nimissä toimivat epämääräiset järjestöt. Jotkut keräävät rahaa, jotkut valtaa hyväuskoisten höynäpäitten kustannuksella. Kunpa kukaan ei sortuisi uskonnollisten narsistijohtajien (usein he ovat narsisteja) houkutteluihin. Itsestä se on kiinni, yrittäjiä on aina vaikka jokin liike kiellettäisiinkin.
VastaaPoistaScientologiaa ei kai edes monessa maassa luokitella uskonnoksi. Siinä on jotain paljon vonnegutilaista mustaa huumoria ilman huumoria. Paskakirjailija löysi keinon tehdä fyffeä. Tom Cruisen tähdittämiä elokuvia en ikinä katso. Sen lisäksi että on scientologian lippulaiva, on näyttelijänä ihan mitätön, yhtään en tommosta metrin mittasta ällöä jaksa ihailla.
VastaaPoistaMitenhän Iineksen nilkka jaksaa? Yleensä se kestää monta viikkoa, ennen kuin kävelee. Mulla on kerran (kaksi kertaa) poksahtanut toinen käsi poikki. Mutta ei se mitään. Yksi hyvä seuraus siitä oli: minun ei tarvinnut tehdä mitään (maallista). Kerrankin oli aikaa lukea.
VastaaPoistaLiisu, kiitos kysymästä. Viisi viikkoa jalka on kipsipaketissa ja 25.8. kipsi otetaan pois. Täällä klonkkaan sauvoilla lähinnä yhdellä jalalla, ja tänään sain luvan varata puolipainolla kipsatulla jalalla, vaan klinkkaan silti yhdellä. Meikäläistä passataan mekanismituoliin, josta saa jalkatuen koholle.
VastaaPoistaNyt harjoittelen mm. tavaran kuljettamista sauvojen kanssa, sillä olen huono pyytämään kolmatta kuppia kahvia, ellei sitä huomata tarjota tai harjoittelen viemään tablettia lataukseen, kun olen ikävissäni tuolin pohjalla kuluttanut akun tyhjäksi.
Vaan ongelma tulee, kun palaan kotiin, yksin. Pitää hankkia kuukauden ruokavarasto ja siirtää varapunkka alakertaan.
Sitäkään en tiedä vielä, miten saan autoni kaupunkiin. Kaipa joku sen ajaa tai sitten jätän sen ja palaan hakemaan sen bussilla, kun jalka on parantunut.
Ohhoh, olipa huono tuuri sinulla, Iines!
PoistaTuli mieleeni tämmöinen: Kassi jossa kaksi 'hantaakia', pehmeä naru vaikkapa aamutakin vyö, sidotaan hantaakien välille niin, että saat sen vyön niskasi taakse ja a vot! Kassissa kulkee isompikin tavara, läppäri vaikka, kirjat ja kädet ovat vapaana että pääsee turvallisesti kulkemaan. Mattoja sopii varoa.
Me kun hoidimme parin sukulaisvanhuksen asioita, niin selvisi että paikallinen kauppa otti kyllä tilauksia vastaan ja hoiti kuljetukset jne. No, tunnet kyllä itse sikäläiset olot parhaiten, niin että kyllä se siitä. Voios! hh
Kuulostaa tosi ankealta, mutta yleensä aina joku keino keksitään pulmaan kuin pulmaan.
PoistaKummassa paikassa on helpompi asua, maalla vai kaupungissa, sitä kannattaa miettiä. Kaupasta saa ainakin täällä päin puhelinsoitolla ruokaa. Mutta hankalaa on, sitä ei voi kieltää.
Mun yhdellä tutulla oli just samanlainen tilanne kuin sinulla. Hän asuu yksin, mutta hänen tyttärensä kävi tarvittaessa auttamassa ja hoiti asioita. Mutta sekin on hankalaa, avun pyytäminen.
Mitähän tosiaan tällaisessa tilanteessa olisi tehtävä, panee miettimään. Olisi edes niitä robotteja, joista puhutaan, jo valmiina. Entä jos soittaisit kunnanvirastoon ja kysyisit, olisiko siellä ketään, joka voisi neuvoa. Luulisi, ettei ne voi lähettää kotiin, jos siellä ei ole ketään auttamassa.
Kiito vinkeistä! Tuo laukkuvinkki on mainio, laukku tai reppu rinnan tai mahan päälle. Siinä kulkee elektroniikka ja vesipullo ja kirja + kynät ja paperit. Kaupungissa on ruokapalvelu, jonka käsittääkseni voi tilata. Katsotaan nyt, voisi päästä helpolla. Terveyskeskuksesta voi mielestäni yksin asuva potilas kysyä palveluja, vaikka kaupassakäyntiä, ja pyykinpesuun voisi pari kertaa tilata pesulan hakemaan pyykkikasan, pesukone kun on yläkerrassa. Tosin huvilanaapuri tarjosi nyt konettaan käyttöön, jotta voidaan pestä jo täällä lakana- ja pyyhepyykki.
PoistaToivoa on siis, että toiminta pyörii, vaan vähän ikävältä tuntuu yksinjäänti, kun ei saa apua juuri silloin kun ehkä tarvitsee, vaan satunnaisesti. Tyttärellä alkaa koulu heti elokuun alussa, enkä tahdo kuormittaa häntä, hän kun hoitaa viikoittain sairasta isäänsäkin pääkaupunkiseudulla.
Positiivisella mielellä pärjää kyllä. Sairaus on paranevaista laatua, siitä kiitos jonnekin päin.