Sananvalinnoista: poliisi otti yhteen ja nuoriso nahisteli

Kyllä minä ymmärrän, mitä Helsingin Sanomien toimittaja tahtoo sanoa, kun hän kirjoittaa, että Nuoriso nahisteli Helsingin Rautatieasemalla. Ulkomaalaistaustaiset nuorethan siellä kisailevat keskenään niin, että tarvitaan kymmenkunta poliisiautoa nuorison nujuuttelua rauhoittamaan.

Ymmärrän senkin, että samaisen lehden toimittaja kirjoittaa Hampurissa G20-kokouksen alla sattuneesta äärivasemmistolaisten anarkistien suurmielenosoituksesta  suomalaisosallistujan kuvailemana näin : "Täällä soi musiikki ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Osa ottaa tanssiaskeleita”.

Toisaalla lehti myöntää, että rajua on: "POLIISI OTTI torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä rajusti yhteen mielenosoittajien kanssa Hampurissa G20-kokouksen alla. Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan poliisi keskeytti Tervetuloa helvettiin -nimen saaneen mielenosoituksen ampumalla pippurisumutetta ja käyttämällä vesitykkejä."

Miten se poliisi nyt noin mellakoi! Menee itseään telomaan, ja 160 poliisia ottaa peräti niin rajusti yhteen, että hankkii itselleen vammoja ja joutuu hoitoon. Hyvällä asiallahan siellä oltiin ja tunnelma oli mitä parhain!  Varmaan natseja ne häirikköpoliisit.

Harmi, etten enää ole työssä, kentällä opettamassa lapsille ja nuorille viestinnän koukkuja. Nyt olisi paljon uudenlaista materiaalia. Enää lukija ei voi luottaa sanojen semantiikkaan, vaan merkityksiä on kaivettava ikään kuin lauseitten alta. Sinne on kätketty piiloviestejä, vähän kuin pääsiäispupun munimia suklaamunia.

Tärkeää on havaita, kuka pannaan lauseessa subjektiksi, joka toimii, kuka objektiksi, kohteeksi jolle tehdään. Yllä poliisi on aktiivinen toimija, joka ottaa yhteen ja joka keskeyttää jotakin, objekti jää passiiviseksi kohteeksi jolle tapahtuu. Hyvä lauseopillinen keino rakentaa piilomerkityksiä.

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä toimittaja ei sano, mutta mikä leijuu ilmassa vastausta odottavana latauksena, joka voi räjähtää, jos sen sanoo ääneen. Tarkkana on oltava myös opetushallituksen uusien ohjeiden kanssa, jotka ohjaavat oppilasta valmiiseen näkemykseen muuttuvasta maailmantilanteesta. Pirkkalan moniste on kerrattava joka vuosiluokan kanssa: mikä se oli, mitä se tavoitteli, mihin se johti ja miksi se haudattiin. Ja miten meitä nyt naurattaa ne videot kokeilusta ja ne Areenan opetusvideot pimpistä ja pippelistä. Ja niistä tekorempseistä aikuisista, jotka oikeasti näyttivät pyhäkoulutädiltä ja sedältä.

*

Vaan nythän me elämme kesän parasta aikaa, sydänsuvea. Kukkaset ovat hehkeimmillään, marjat ja sienet tuloillaan, linnunpoikaset lentävimmillään, mökin ikkunat tömähtelevät, kun pienokaiset törmäilevät niihin. Yhden hieman haikean havainnon tein eilen. Lintujen äänet alkavat hiljetä, riemukas liverrys on laannut satunnaiseksi luritukseksi. Kaksi viikkoa vielä yksin mökillä, sitten saapuu sukulaisia, perhettä. Nyt on nautittava, vaikka toki odotan rakkaimpia ihmisiäni.

Kuuntelen hiljaisuutta. Eilen puhelin häiriköi, se helvetinkone. Nuori leski soitteli kotikaupungistani kolme kertaa, en vastannut, sillä hän puhuu tunnin puheluja, ikäviä haukkumisia naapureista. Yksi naisihminen lähetti tekstareita Kanarialta kello kaksi yöllä, yksi naapuri pyysi iltaterassille juuri kun olin pukenut yöpaidan ylle kello yhdeksän ja yksi lähetteli kissankuvia pienin väliajoin. Ihanaa, että he ovat, mutta voi miten rakastankaan omaa rauhaani mökillä, missä oravan pikkujalat tömistelevät katolla päivällä ja yöllä. Puhelimen ääni menee selkäytimeeni kuin pieni sähköisku.