Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
8.7.2017
Sananvalinnoista: poliisi otti yhteen ja nuoriso nahisteli
Kyllä minä ymmärrän, mitä Helsingin Sanomien toimittaja tahtoo sanoa, kun hän kirjoittaa, että Nuoriso nahisteli Helsingin Rautatieasemalla. Ulkomaalaistaustaiset nuorethan siellä kisailevat keskenään niin, että tarvitaan kymmenkunta poliisiautoa nuorison nujuuttelua rauhoittamaan.
Ymmärrän senkin, että samaisen lehden toimittaja kirjoittaa Hampurissa G20-kokouksen alla sattuneesta äärivasemmistolaisten anarkistien suurmielenosoituksesta suomalaisosallistujan kuvailemana näin : "Täällä soi musiikki ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Osa ottaa tanssiaskeleita”.
Toisaalla lehti myöntää, että rajua on: "POLIISI OTTI torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä rajusti yhteen mielenosoittajien kanssa Hampurissa G20-kokouksen alla. Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan poliisi keskeytti Tervetuloa helvettiin -nimen saaneen mielenosoituksen ampumalla pippurisumutetta ja käyttämällä vesitykkejä."
Miten se poliisi nyt noin mellakoi! Menee itseään telomaan, ja 160 poliisia ottaa peräti niin rajusti yhteen, että hankkii itselleen vammoja ja joutuu hoitoon. Hyvällä asiallahan siellä oltiin ja tunnelma oli mitä parhain! Varmaan natseja ne häirikköpoliisit.
Harmi, etten enää ole työssä, kentällä opettamassa lapsille ja nuorille viestinnän koukkuja. Nyt olisi paljon uudenlaista materiaalia. Enää lukija ei voi luottaa sanojen semantiikkaan, vaan merkityksiä on kaivettava ikään kuin lauseitten alta. Sinne on kätketty piiloviestejä, vähän kuin pääsiäispupun munimia suklaamunia.
Tärkeää on havaita, kuka pannaan lauseessa subjektiksi, joka toimii, kuka objektiksi, kohteeksi jolle tehdään. Yllä poliisi on aktiivinen toimija, joka ottaa yhteen ja joka keskeyttää jotakin, objekti jää passiiviseksi kohteeksi jolle tapahtuu. Hyvä lauseopillinen keino rakentaa piilomerkityksiä.
On myös kiinnitettävä huomiota siihen, mitä toimittaja ei sano, mutta mikä leijuu ilmassa vastausta odottavana latauksena, joka voi räjähtää, jos sen sanoo ääneen. Tarkkana on oltava myös opetushallituksen uusien ohjeiden kanssa, jotka ohjaavat oppilasta valmiiseen näkemykseen muuttuvasta maailmantilanteesta. Pirkkalan moniste on kerrattava joka vuosiluokan kanssa: mikä se oli, mitä se tavoitteli, mihin se johti ja miksi se haudattiin. Ja miten meitä nyt naurattaa ne videot kokeilusta ja ne Areenan opetusvideot pimpistä ja pippelistä. Ja niistä tekorempseistä aikuisista, jotka oikeasti näyttivät pyhäkoulutädiltä ja sedältä.
*
Vaan nythän me elämme kesän parasta aikaa, sydänsuvea. Kukkaset ovat hehkeimmillään, marjat ja sienet tuloillaan, linnunpoikaset lentävimmillään, mökin ikkunat tömähtelevät, kun pienokaiset törmäilevät niihin. Yhden hieman haikean havainnon tein eilen. Lintujen äänet alkavat hiljetä, riemukas liverrys on laannut satunnaiseksi luritukseksi. Kaksi viikkoa vielä yksin mökillä, sitten saapuu sukulaisia, perhettä. Nyt on nautittava, vaikka toki odotan rakkaimpia ihmisiäni.
Kuuntelen hiljaisuutta. Eilen puhelin häiriköi, se helvetinkone. Nuori leski soitteli kotikaupungistani kolme kertaa, en vastannut, sillä hän puhuu tunnin puheluja, ikäviä haukkumisia naapureista. Yksi naisihminen lähetti tekstareita Kanarialta kello kaksi yöllä, yksi naapuri pyysi iltaterassille juuri kun olin pukenut yöpaidan ylle kello yhdeksän ja yksi lähetteli kissankuvia pienin väliajoin. Ihanaa, että he ovat, mutta voi miten rakastankaan omaa rauhaani mökillä, missä oravan pikkujalat tömistelevät katolla päivällä ja yöllä. Puhelimen ääni menee selkäytimeeni kuin pieni sähköisku.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kielikukkaset jaksavat aina ilahduttaa - elleivät ota päähän. Sanelunpurkamisessa niihin törmäsi yhtä päätä. Kaunista kesää Iinekselle ja hei pistä se luuri kokonaan kiinni:) Ja ihan saman asian hoksaan aina heinäkuussa -
VastaaPoistapesintäpuuhien jälkeen alkukesän iloinen liverrys, sirkutus ja liverrys joka kaikuu yötä päivää vaimenee paljon.
Luurissa toki on vaientamismahdollisuus, mutta toisaalta pitää olla myös tavoitettavissa joillekuille.
PoistaTänään kuvasin pellossa keskellä heinikkoa mustaa pientä jännittävää perhosta, juoksin ja hiivin sen perässä makro-objektiivi töröllään, ja juuri kun kaunotar asettui kuvaukselliseen timotein korteen ja sain linssin lähelle, puhelin pärähti repussani kuin tuomion torvi ja minä sävähdin ja perhonen ampaisi pois.
Voi kurjuus;)
PoistaLänsimaissa poliisi "ottaa yhteen" mellakoitsijoiden kanssa, koska se ei muserra heitä. Kiinassa tai Pohjois-Koreassa poliisi ei ota yhteen huligaanien kanssa.
VastaaPoistaSanonta kertoo hyvin sen, että mellakkahipit syyllistyivät laittomuuksiin, ainakin poliisin väkivaltaiseen vastustamiseen.
Tämä on totta, mutta miksi se ei ole niin, että anarkistit ottivat yhteen poliisien kanssa? Näin anarkistit olisivat subjekti eli tekijä ja poliisi olisi yhteenoton objekti, joka toimii vain subjektin usutuksesta. Tämä olisi lisäksi fakta, jota "poliisi otti" ei ole.
PoistaPikku oravat hyppivät katolla päivällä ja yöllä. Välikaton villat ja eristeet on sun mökissä myllätty.Kiitos oravien. Ne on semmosia vasemistohippejä.
PoistaNoin pitäisi olla, anarkistit ovat tekijä. Vallan vahtikoira on myös hanakka raportoimaan siitä, jos poliisi käyttää pipinteko laitteita.
PoistaVaikka se ei tähän kuulu, edelleen olen sitä mieltä, että Nobelin rauhanpalkinto olisi pitänyt antaa Tiananmenin panssarivaunuille, jotka pelastivat miljoonien ihmisen hengen muussa tapauksessa alkaneesta yleisessä sekasorrossa.
Ehei, Anonyymi, päällikatolla ne veitikat juoksentelevat, joka kesä, varmaan sama suku. Niistä on runsaasti näköhavaintoja. Hiiriä sen sijaan pääsee rakenteista sisään, kuten puutaloissa maaseudulla helposti käy. Jokainen kesäkausi alkaa hiirenkakkojen pesulla. Ja ärräpäillä, sillä hiirenkakkoja löytyy joskus jopa astiakaapin lautaspinon päältä.
PoistaNuo anarkistien rähinämellakathan ovat hirveitä.
PoistaMeillä nostetaan meteli, jos joku reppana laitapuolen kulkija heittää hiukan tussahtavan ja itsekseen sammahtavan onnettoman polttopullon tekeleen vastaanottokeskuksen oveen.
Hampurissa äärivasemmisto heittää tosissaan ja joukolla polttopulloja ja sytyttää autoja tuleen ja vahingoittaa 160:tä poliisia! Tästä suomalainen media on hipi hiljaa, televisio lähes vaikenee, samaten Helsingin Sanomat peittelee.
Sain juuri siskoltani, joka asuu Saksassa viestin, että televisiosta ei muuta näytetäkään kuin väkivaltaisia G20-mellakoita, joissa on täysi sota päällä.
No totuuden nimissä täytyy nyt nostaa hattua Helsingin Sanomille. Sinne on pari tuntia sitten tullut aika hyvä katsaus kuvineen Hampurin järkyttävään tilanteeseen: http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005284127.html
PoistaJoo, käy vilkaisemassa ullakkotilaa. Orava menee samankokoisesta reijästä kuin hiiri. Pesä on tehty villojen sekaan .
PoistaAnonyymi, ei kannata, välikatolla ei ole asukkaita, se on hiljainen. Vain päällikatolla juoksee oravia, jotka hyppäävät puusta, kipittävät katon halki toiseen puuhun, jossa pesä on.
PoistaPistä nuori leski mustalle listalle, loppuu soitot heti. Hänelle tuuttaa varattu ääni.
VastaaPoistaMuiden soitot tulevat normaalisti. Jos et osaa , palkkaa 15 vuotia nuori neuvomaan.
En halua olla epäystävällinen, kyseessä ei ole paha ihminen, vaan omalla tavallaan ihan hyvä, ehkä kärsivä lähimmäinen. Tänään vastasin hänelle, vaikka hän soitti kesken hyvän kuvaustilanteen. Olen oppinut pitämään puhelut lyhyempinä kuin alkuun.
PoistaKuinka olet pääsyt hiiristä eroon?
PoistaEihän kenestäkää ole kivaa , jos ruokakomerosta lyötyy papanoita.
Ei hiiristä pääse eroon, vaikka laittaisi talon täyteen hiirenloukkuja, tulokkaita riittää vainajien tilalle. Enkä halua irrottaa niiden pikku ruumiita loukusta.
PoistaHiirien kanssa pitää oppia elämään. On vain pestävä ja desinfioitava paikat joka kevät. Siinä se on. Maaseudulla hiiret kuuluvat elämän kirjoon.
Sitä paitsi kun Lumo kohta saapuu tänne, saadaan kissanhajua taloon. Luulen että se toimii.
Ei kuulu ihmisten kotiin jyrsijät. Levittävät tauteja , pilaavat elintarvikkeet.
PoistaMillä vuosisadalla sä oikein elät?
Siis, ei täällä ole hiiriä silloin kun on ihmisiä, kesällä. Täällä on imuroitu, pesty, Tolulla desinfioitu puhdas huusholli. Talviasukkaita on kaikissa tietämissäni kesäasunnoissa.
PoistaOletko koskaan kuullut muuten sitä, että liian puhdas ja steriili ympäristö altistaa ihmisen monille allergioille. Esimerkiksi lasten vastustuskyky kasvaa, kun annetaan heidän syödä vähän lunta ja hiekkaa. Ts. annetaan ja annetaan eli ei siis hysteroida eikä riennetä desinfioimaan palleroa.
Hiirilläkin on oikeus asua lman että joku niille syöttää koko ajan hiekkaa tai fairya.
PoistaMeillä oli orava ongelma muutama vuosi sitten.Kaupungilaiset ei tule ajatelleeksi, että syöttämällä oravia, kurre saadaan pesimään yhä lähemmäksi ihmistä. Orava käy syömässä ja tankkaamassa varastojaan lintulaudalla. Pesän se tekee talon vintille tai seinärakenteisiin.
VastaaPoistaTalon asukkaalla tuska on suuri, kun ei tiedä, millaista jälkeä terävähampaiset ja -kyntiset metsänelävät saavat aikaan villoituksessa ja kosteussuojauksessa ja sähköjohdoissa.Huonolla tuurilla palaa koko mökki.
Eroon et pääse oravasta kun se on asettunut taloon. Siinä tarvitaan ammattimiestä häätämään orava pois, ikävä kyllä se maksaa.
Anonyymi, uskopas jo, että täällä ei ole oravaongelmaa, taloon ei ole pesiytynyt tätä pikku petoa, kun kerran luontoa ja puita riittää eikä luonnonvaraisia eläimiä tietenkään ruokita.
PoistaMinä ihailen oravaa ympäristössäni!
Olen pysynyt kärryillä Hampurin tapahtumista, ja täysin ilman MV- lehteä.
VastaaPoistaIhan seuraamalla sitä, mitä teikäläiset kutsuvat "valtamediaksi".
Samuli
Niin niistä pysyykin. Nykyään kehutaan mm. Twitteriä ja muita hömpötyksiä, koska tiedot saa nopeammin kuin ehtii ajatella. Joku populisti-pupulisti aadolf jostain toisesta tuutista kertoo sitten nopealle lukijalle oman kontekstinsa ja merkityksensä tapahtuneesta.
PoistaValtamedia on populistien keksimä sana tarpeeseen: "vihollinen pitää olla!" - "Eliitti" on se toinen siihen kuuluvat kaikki kommunistit eli "vihervasurit", joita kaikki muut ovat.
Valtamedian varassa minäkin olen, ja siksi toivonkin avointa ja salailematonta ja objektiivista tiedonvälitystä, jota G20-tiedotus alkuun ei ollut.
PoistaHarva noutaa tietonsa MV:sta, lähinnä siellä kai käydään katsomassa lisäyksityiskohtia, joihin käsittääkseni valistunut lukija suhtautuu hyvinkin kriittisesti.
Vasta nyt tuoreimpien uutisten myötä kuva Hampurin kaaoksesta alkaa välittyä meille. Muun Euroopan viestimissä kaaos näyttäytyi heti laajuudessaan
Olen samaa mieltä Iineksen kanssa: Hampurin tapahtumat ovat oiva esimerkki siitä, miten media pystyy vaikuttamaan, vaikka periaatteessa kertoo vain "faktoja".
PoistaKuvitelkaapa millainen ryöpytys mediassamme olisi käynnissä, jos asialla olisikin äärioikeisto.
Mutta mitään ääripäitähän ei ole olemassakaan. On vain äärioikeisto ja sitä vastustavat tietyst kaikki hyvät ihmiset. Hampurin hampuusitkin ovat siis oikealla asialla, vaikka poliisi heitä provosoikin ylilyönteihin.
Juuri näin, lehden uutisetkin ovat lehden oman valinnan tulosta. Monella asialla voidaan korostaa uutisen tärkeyttä, kuten paikan valinnalla. Tänään ehdoton uutisten ykkönen, G20-väkivaltamellakat polttopulloineen oli sijoitettu Mosulin kestokurjuustilanteesta jälleen kerran kertovan laajan artikkelin jälkeen, vaikka G20-tilanne on aktuaalimpi.
PoistaIkävä totuus on myös se, että äärioikeistolaisten pienikin liikehdintä nostetaan ykkösuutiseksi raflaavin otsikoin, ja hysteria ja sensuuri-into nostaa valtakunnassa päätään. Äärivasemmiston väkivalta-anarkiasta ollaan hipi hiljaa.
Laimeiden ja ttussahtelevien polttopullojen heittely muukalaisten asuttamiin rakennuksiin pitäisi hyväksyä "jokamiehenoikeudeksi". Ainakin täällä jo aijemmin asuneille eli kantasuomalaisille.
VastaaPoistaEi tietenkään pidä eikä saa hyväksyä.
PoistaYhtä hyvin sitten voisi sanoa, että vasemmistoanarkistien tapa heitellä polttopulloja poliiseja ja autoja päin pitäisi hyväksyä jokamiehenoikeuksiksi. Niin ja hevosten hakkaaminen suomalaisittain. Vaan en sano, koska kaikenlainen väkivalta on vaarallista ja vastenmielistä, myös siis poliiseja vastaan kohdistettu väkivalta.
Sanat anarkisti ja anarkismi ovat tuttuja, niin luulin, mutta kun aloin ottaa selvää, mitä ne tarkasti ottaen tarkoittavat hämmästyin niiden laajaa levinneisyyttä ja niiden lonkeroita, jotka ovat levinneet kuin syöpäkasvain melkein kaikkiin toimintoihin, jotka kuuluvat elämään.
VastaaPoistaAlkuperäinen anarkismi lienee ollut taistelua valtiota vastaan, tarkoituksena hävittää valtio-systeemi kokonaan pois käytöstä. Mutta anarkismia esiintyy melkein kaikissa muissakin ihmisten laatimissa yhteisöissä puolesta tai vastaan. Uskontojen yhteydessä (esim. Jeesus on joittekin mielestä ollut anarkisti), Ja sellainenkin harvinaisuus kuin anarkistimartat on olemassa. Wikipediassa on laajat artikkelit anarkismista ja anarkiasta yleensä, sen historiasta, syntymisestä etc.
Mielenkiinto anarkismia kohtaan heräsi kun katsoin telkasta Hampurin mellakoita, miten poliisia vastaan hyökättiin ja mm. poliisiautoja poltettiin ym. Mietin kenen intressi on tehdä sellaista. Ja ovatko kaikki mellastajat anarkisteja vai onko joukossa sellasia ihmisiä, jotka ovat epäonnistuneet elämässään ja haluavat tuhota toistenkin elämää tasavertaisuuden vuoksi.
Anarkistinen- sanaa käytetään arkikielessä toisinaan kapinallisuudesta, vastarannan kiiskenä olemista. Siinä mielessä sana on Jeesuksestakin oikeutettu, että hän oli vastahangassa tekopyhien fariseusten kanssa.
VastaaPoistaKerran minä päätin oppia anarkismin teorioita. Kahlasin jonkin verran, mutta en päässyt alkua paljon pitemmälle. Vasemmistoanarkismi ja oikeistoanarkismi, niiden lisäksi lukematon määrä erilaisia suuntauksia. Minut väsytti anarkismin perusteiden tolkuttomuus, suoranainen pähkähulluus. Minne siirtyy se valta, joka on jostakin pois? - Jollekin stalinille tai stalinin veljelle. Jos kerrostalon taloyhtiön kokouksista luovutaan, valtaa alkaa käyttää se kaikkein ilkein kerrostalokyylä ja siinä menossa morkoonit soi.
Sama kokemus ja tuntemus minulla. En jaksanut lukea Wikipediasta kaikkea. Silmät harhaili siellä sun täällä.
PoistaOlisiko kyse anarkian määrästä? Tietty määrä anarkiaa on joskus tarpeen, etenkin henkisellä tasolla, ajatuksissa ja puheissa, kuten käsittääkseni Jeesuksella, joka käski vaikkapa hajottaa ja kaataa fariseusten ja rahanvaihtajien pöydät. Sitähän emme siis tiedä, miten konkreettiseksi Jeesus ohjeensa tarkoitti.
VastaaPoistaHyvä kysymys: minne valta siirtyy, kun sen haltija luopuu/joutuu luopumaan siitä. Taloyhtiöissä valta siirtyy äänekkäimmälle, röyhkeimmälle, touhukkaimmalle, ei siis välttämättä parhaalle.
Omaan taloyhtiööni on muuttanut uusi pariskunta, jolla on neljä autoa. He ovat heti alkuun määränneet naapurin mummon kaatamaan kauniin pylväskatajansa ja toisen naapurin kaatamaan komean kuusensa. Kumpikaan puu ei ulotu käskijän pihalle eikä varjosta hänen asuntoaan. Puut kaatuvat nyt, ja muut ovat hiljaa. Veikkaan, että tässä on taloyhtiön tuleva hallituksen puheenjohtaja.
Ei kukaan yksinää voi määräillä yhtiökokouksissa. Kai sinä maisterina tiedät.
PoistaHyvään hallintotapaan kuuluu asunto-osakkeenomistajien tasapuolinen kohtelu, heidän oikeuksien suojeleminen ja osallistumiseen rohkaiseminen, taloyhtiön taloudellisten tietojen oikea-aikainen ja tarkka raportointi sekä johdon ohjaus- ja valvontatehtävät.
Tottakai minä tiedän ja esitinkin haisevan vastalauseen, kun kuulin uuden omistajapariskunnan röyhkeydestä. Vaan he ovat jo saaneet hallituksen puheenjohtajan puolelleen ja saha laulaa kuulemma hetkenä minä hyvänsä.
PoistaMinähän käskin välittää täältä mökiltä käsin mummolle terveiset, että kahlitsisi itsensä siihen itse ostamaansa ja kasvattamaansa katajaan.
Vaan vanhoja mummoja on lopulta kovin helppo määräillä ja vetää höplästä. Moni ei ole enää täysissä henkisissä voimissaan. Uskon että puut ovat poissa kun palaan kaupunkiin.
Totuushan on, että rivitaloyhtiöitten kaikki maa-ala on yhteistä, joten juridista estettä ei puunkaadolle ole. Silti, kuten sanot, kaikessa asukkaita koskevassa olisi kuultava asukkaita ja toimittava yhteisöllisesti hyviä tapoja noudattaen. Nyt meillä näyttää niin hurjalta, että en pysty olemaan hiljaa, jos asiat ovat näin kuin ne minulle puhelimessa esitettiin.
Jeesus oli valtiovallan kannattaja, vaikka se hänet sittemin teloitti. Hän sanoi: "Antakaa Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu ja keisarille se mikä keisarille kuuluu."
PoistaRahanvaihtajat olivat synagogien häiriköitä ja Jeesus käytti nykyäänkin laissa olevaa jokamiehen poistamisoikeutta. Rahanvaihtajat olivat kuitenkin sen ajan mahtimiehiä ja saivat tiedotusvälineet taivuteltua liioitteleemaan voimankäyttöä. Rahanvaihtajat olivat ilmiselviä oikeistoanarkisteja.
Parempi kai rahanvaihtaja kuin ihmisten vahingoittaja.
PoistaTuoreimpien tietojen mukaan 500:aa poliisia vahingoitettiin Hampurin vasemmiston rähinämellakassa.
En voi käsittää sitä, että tätä sotaa muistuttanutta mielenosoitusta ei tuomita jyrkemmin. Suomessa tuomitaan muutaman klanipään Suomi ensin -tussahduskin voimakkaammin kuin tämä järkyttävä jättimäinen mellakka, josta vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jaakkola suoltaa edelleen ihastuneita lausuntoja. Hän ei huomannut mitään. Taisi olla pöllyissä.
Pakon edessä Li Andersson ja Touko Aalto virallisesti tuomitsevat väkivallan, mutta kannanottoon ei usko erkkikään, niin myöhässä se on ja laimea.
Höpsönpöpsön Iines. Peräkyläläisenä sinulla näyttää olevan vaikeuksia hahmottaa suurkaupunkia, Hampuria jonka varinaisella kaupunkialueella asuu 2 miljoonaa ihmistä ja lähialueella saman verran. Useissa kymmennissä eri kaupunginosissa järjestettiin samanaikaisesti mielenosoituksia, mellakat tapahtuivat yhdessä kaupunginosassa, jota hesari kutsui "liberaaliksi kaupunginosaksi". Siellä asukkaatkin heittivät parvekkeilta ja ikkunoista pulloja ja muita esineitä poliisien päälle. Mellakointiin osallstui eräiden saksalaismedioiden mukaan 1-2% kaikista mielenosoittajista, joita oli yhteensä useita satojatuhansia. Suurin osa mielenosoituksista sujui ilman väkivaltaa, rauhallisesti. Väkivalta oli sekä poliisiväkivaltaa että mellakoijien väkivaltaa. Vasemmistolaiset ja vihreät nuoret osallistuivat mielenosoituksiin jotka sujuivat rauhallisesti.
PoistaAnonyymi, totuus Hampurin katastrofista on se, että koko inferno sikisi ja eskaloitui viime torstaisesta Mustan blokin järjestämästä Tervetuloa helvettiin -nimisestä mielenosoituksesta, johon tuli poliisin mukaan kaikkiaan 12 000 osallistujaa, joista varsinaisia Mustan blokin väkivaltaan valmiita anarkisteja oli tuhatkunta.
Poista- Merkittävää on siis se, että "rauhalliset" vasemmistoanarkistit saapuivat runsain joukoin sotaisan Mustan blokin mielenosoitukseen, tilanteeseen, josta mellakoiden katsotaan alkaneen. Eivätkö he tunne Mustan blokin militantteja tapoja?
Miettiä kannattaa, miksi myös he lähtivät mukaan poliisin vastustamiseen ja väkivaltaankin, etenkin kun näkivät, että Mustan blokin sotilaat olivat varustautuneet metallipampuin ja polttopulloin, joita sumeilematta käyttivät. Kaikki tietenkään eivät osallistuneet väkivaltaan, mutta riittävän moni, koska maisema oli kuin sotatantereelta, ja rauhallisemmillakin alueilla ilmeni liikkeiden särkemisiä ja poliisin työn haittaamista.
Minua jäi kummastuttamaan se, että Li Andersson ei sanoutunut irti kannattamastaan Antifasta, jonka alainen tai johon kuuluva Musta blokki on. Vaikeneminen tästä on kummallista.
Ikävä faktahan on se, että vaikka sinimusta fasismi on laajalti tuomittu ja sen kannattajia on nykyään vain kourallinen surkimuksia, niin punaisen fasismin perilliset voivat edelleen paksusti, eikä se edes mitenkään leimaa myötäjuoksijoitaan.
PoistaMikään ei ole oikeastaan muuttunut niistä ajoista, jolloin juuri edesmennyt, uskossaan luja Matti Rossi ilmiantoi lännen kätyrinä pitämänsä unkarilaisen Kissin, joka jo 40 vuotta sitten uskalsi tuomita punaisen fasismin.
Vaikka aika on osoittanut Kissin olleen täysin oikeassa ja Rossin totaalisen väärässä, niin tämän päivän arvoihin sillä ei ole mitään vaikutusta. Sama höperehtiminen jatkuu yhä.
Punavihreä väkivalta on oikeutettua, poliisin käyttämä ei.
Iines11 heinäkuuta, 2017 19:16
PoistaNäin se menee, jos totuus myönnetään.
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönenkin antoi juuri siunauksensa Hampurin mielenosoitukselle, joka oli Kyllösestä hyvällä ja ihailtavalla asialla.
Eli muistakaat, arvon lukijat, että jos olette ihmiskunnan ahneutta vastaan ja ilmastosopimuksen puolesta, niin voitte heitellä polttopulloilla ihmisiä päin, voitte polttaa tavallisten ihmisten autot, särkeä heidän puotinsa ja kauppansa, kivittää kaikkien ahneitten paskojen ikkunat rikki. Metallipampuilla voitte hakata ainakin poliisia ja poliisin hevoista ja laserosoittimilla voitte sokaista ainakin kytät. Vasemmistolainen väkivalta yksinkertaisesti on eri asia.
Peräkylän hölmöläisille maapallo on pannukakku, vaikka kuinka totta on että se on pyöreä. Varokaas hei putoamasta lätynreunan yli tuntemattomaan.
PoistaAnonyymi on nähnyt niin kirkkaan valon, että ei kyllä taatusti eksy, vaikka maailma murenisi ympäriltä. Mukavaa päivää sinne Loistavalle Polulle! Valo olkoon kanssasi.
PoistaEikö tuo ole vähän liioittelua? - Mihin saksalaiset suomalaisten, saati suomalaisten poliitikkojen mielipiteitä, tarvitsisi. Me olemme kuitenkin kartalla se pieni hyttysen paskan kokoinen läntti siinä neuvos...Venäjän vieressä.
VastaaPoistaMiten niin saksalaiset?
PoistaSuomessahan vaietaan, Saksassa ei, siellä mellakat näytettiin suorina lähetyksinä useilta kanavilta. Mellakat koskevat koko maailmaa ja Eurooppaa, eivät ne ole Saksan asia.
Äärivasemmiston väkivallasta on syytä huolestua, sillä se on enenevässä määrin suunnannut väkivaltansa paitsi valtion virkakoneistoon myös yksityisiin kansalaisiin polttamalla ja hajoittamalla heidän omaisuuttaan. Se on rajumpaa kuin meillä korostettu äärioikeiston väkivalta.
Suomea voimme vielä näin internet-aikanakin pitää pienenä Taka-Tölviön kylänä, jossa on yksi keskiolutkuppila ja kioski. Suuren maailman kumu kaikuu tänne muutaman vuoden viiveellä.
PoistaTilanne on täällä Tölviön perällä toisenlainen kuin suuressa maailmassa, Heinrich Himmlerin isänmaassa.
Mutta niinhän se on kai äärioikeistonkin suhteen?
PoistaTäällä on pientä klanipäitten tussahtelua ja onneton hyppypotkuraivari, joka tappaa huumeveikon.
Ja kuitenkin esimerkiksi HS mesoo äärioikeiston uhasta, ei äärivasemmiston, vaikka Hampurissa oli nytkin suomalaisia opissa, mm. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, jolla oli kivaa. Kyllä se vaan niin menee, että vasemmistolainen väkivalta on parempaa mediallekin.
En minä oikein osaa vastailla näihin, kun en osaa suomalaisia poliitikkoja kusitolppaa paremmaksi arvostaa, olivat sitten vasemmistolaisia, oikeistolaisia tai äärikeskustalaisia.
PoistaMeillä on ollut useita äärioikeiston suorittamia väkivallan tekoja, vasemmistoanarkistit ovat ainakin tähän mennessä tyytyneet näyteikkunoiden rikkomiseen ja älämölön pitämisee
Meillä tilanteet näkyvät yleensä aina oudosti. Vaikka nyt tuo Yhdysvaltojen asetelma, jota täkäläiset huhhahhei oikeiston populistipoliitikot näkevät jaoksi vasemmisto-oikeisto. Jos kokoomus olisi yhtä oikeistolainen kuin Yhdysvaltojen demokraatit, niin huh huh.
PoistaVapaata tiedonvälitystä meillä ei ole ollut koskaan, etenkään sitä ei ollut sen kaljupäisen presidentin, mikäs sen nimi nyt oli, aikana.
Kun on nähnyt Hampurin mellakoista autenttisia kuvia ja videoita, tuntuu Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Henrik Jaakkolan lausunto lähinnä naiivilta.
PoistaNäin kirjoittaa toimittaja (IS):"Hänen [Jaakkolan] mukaansa ryhmä ei ollut sellaisissa kohdissa mielenosoituskulkueita, joissa poliisi käytti väkivaltaa.
– Näimme kuitenkin sivusta, kun poliisi käytti väkivaltaa mielenosoituksessa, jonka ohi kuljimme. Emme kuitenkaan nähneet, että kyseiset mielenosoittajat olisivat provosoineet poliisia."
Kannattaa huomata ilmaisu, joka toistuu lehdessä kaksi kertaa:"Poliisi käytti väkivaltaa." Sekin kannattaa huomata, että ensin Jaakkola ei ole nähnyt mitään, mutta sitten hän onkin nähnyt jotain. Kaveri selvästi höperehtii.
Ymmärrän, että tuollaiset ärsyttävät, mutta minulla on paljastus. Seuraan kyllä politiikkaa, mutta en koskaan lue alkua pitemmälle poliitikkojen höpötyksiä, mitkä ovat selkeää oman kuvan kiillotusta ja niska kenossa, suu auki, taivaan mannan suuhun putoamista odottavia. En juuri koskaan katso poliittisia keskusteluohjelmia, valeita kuulee elämässä ihan tarpeeksi. Vaaliväittelyitä en todella katso koskaan, enkä vertaile ehdokkaiden mielipiteitä joissain valehtelemisen mittareissa.
PoistaVaaliväittelyissä ja ajankohtaiskeskusteluissa huomio kiinnittyy juontajatoimittajaan, hänen tapaansa antaa tilaa toisille keskustelijoille, hänen huomaamattomiin nyökkäilyihinsä tai vähättelevään ylähuulihymyynsä jja keskeyttämisiin.
PoistaKaiken kaikkiaan monen keskustelupaneelin nonverbaali viestintä on monesti mielenkiintoisempaa ja sisällökkäämpää kuin vaalipuhe. Ruben Stiller oli helmi, hänen elekielensä oli puhuvampaa kuin sanat. Jäyhä Jan Anderson on myös nonverbaalin viestinnän tarkkailijan aarrearkku.
Kuulemma 130 hesseniläistä poliisia loukkaantui Hampurissa altistuttuaan kyynelkaasulle. Julmia nuo anarkistit!
Poistahttp://hessenschau.de/panorama/130-hessische-polizisten-durch-reizgas-leicht-verletzt-,polizisten-traenengas-100.html
Poista"Bei den G20-Krawallen sind laut Polizei 476 Polizisten verletzt worden. Innensenator: Wir haben nicht mit dieser Brutalität gerechnet."
(Berliner Morgenpost 9.7.)
Lähes 500 poliisia siis loukkaantui vasemmistoanarkistien mellakassa. Poliisit saivat haavoja ja heitä päin heitettyjen ilotulitteiden ja polttopullojen aiheuttamia palovammoja. Lisäksi tuli silmävammoja anarkistien osoiteltua poliiseja laserosoittimilla.
Tuo Hessenin linkki puhuu siis vain hesseniläisistä, jotka altistuivat kyynelkaasulle.
PoistaMietitkö yhtään sitä, miksi hemmetissä he joutuivat käyttämään sitä siinä määrin, että vahingoittivat itseään? Huvikseenko törttöilivät?
Niin oikeassa oot taas, Iines! Pelkästään hesseniläisiä kyttiä kaasutettiin tippa-iitalle 130.
PoistaKyttä? Tyly ja alentuva asenne työtä tekevään ammattikuntaan.
PoistaLuojan kiitos, yhteiskunta ei toimi anarkistien käskystä, vaikka heillä olisi jokaisella polttopullo ja räjähteitä repussaan.
Hat es zu einiger Bekanntheit gebracht: Polizisten besprühen eine Frau auf einem Polizeifahrzeug mit Reizgas. Bild © picture-alliance/dpa
VastaaPoistaVesisuihku tekee eetvarttia anarkistille. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kyseessä ei ole polttopullo, ilotulite eikä laserosoitin. -Sitä saa mitä tilaa. Nainen ei vaikuta rauhaa rakastavalta eikä neuvottelukykyiseltä.
PoistaKokonaiskuva alkaa kirkastua: asiat Hampurissa kehittyivät siis niin, että rauhaarakastavat ihmiset joutuivat raakalaismaisten poliisien brutaalin hyökkäyksen kohteeksi.
PoistaTyhmimmäksi itsensä tekee Henrik Jaakkola, vasemmistonuorten vpj., joka ei ole kuullut eikä nähnyt mitään, vaikka kyllä hän jostain sivusta näkikin, että poliisi käytti väkivaltaa.
PoistaNäinhän se menee, kun tanssii kukkaseppele päässä. Peace vaan täältä Hampurista, and Love and Dance.
Miksi poliisi teki tämän meille, mikä sai heidät käyttäytymään siten. Kyyneleet minulla virtaavat, kun ajattelen kaveriani, jolle poliisi laittoi kyynelkaasua vasten näköä vain siksi, että oli yhden auton kaatanut, heitteli kiviä ja uhkasi tappaa kaikki. Kun tällaista silmitöntä poliisiväkivaltaa kohtaa, siinä jokainen anarkistitoveri herkistyy ja tajuaa kaiken käskyvallan mielettömyyden. Selliinkin kaverini laittoivat. Siellä kohtasi jälleen silmitöntä poliisiväkivaltaa, poliisi laittoi siteisiin vain pienen pienestä vastustelemisesta.
PoistaOiva analyysi, noin sen varmaan puhdasverinen valonnähnyt näkee. Tyttökin seisoo viattomana armeijan tankin päällä ja kerää taputuksia. Eihän hän, rauhankyyhky, mitään pahaa ole tehnyt, vittuilee vaan poliisille, joka käskyn saaneena hoitaa vain työtään.
PoistaOnhan näitä maailmanomistajia, joille kaikki on sallittua, ja jos ei onnaa, vika on poliisissa, valtiossa ja ylipäänsä yhteiskunnassa.
Vaan että media menee mukaan tähän! Poliisi teki, poliisi hyökkäsi, poliisi ampui vesitykeillä ja kyynelkaasulla. Uskomatonta viestintää!
Minulla oli hyvä paikka katsella, kun anarkistit kerran marssivat Pitkänsillan yli Hakaniemestä Kruununhakaan. Kovaa ääntä ja rummun päristystä pitivät. Mellakkapoliisi ohjasi porukan kauniisti haluamalleen reitille, veivät pölhöjä kuin pässiä narusta.
PoistaTunnen itseni ihan uunoksi, kun en ole nähnyt elävää mielenosoitusta. Vain vappumarsseja olen nähnyt. Eikä Pikkukaupungissa ole enää edes niitä. Silloin joskus täkäläiset edistykselliset maisterit eivät osallistuneet marssiin täällä vaan Turussa tai Tampereella, ettei naapuri nähnyt.
PoistaSiis noissa poliisien spraypulloissa on sun mielestä vettä, Iines?
PoistaSä oot ostanut silmälasisi hommafoorumilta.
En tunne hommafoorumia ollenkaan enkä tiedä siitä kuin nimen. En ole käynyt siellä kertaakaan, ellei tutustumiskäyntiä viitisen vuotta sitten lasketa mukaan.
PoistaKaipa aine sitten on kyynelkaasua, jonka käyttöön poliisille on käsky käynyt. Ikävää, että vasemmistoanarkistit menettävät älyn ja harkinnan rähinöissään. Jonkunhan heille täytyy järjestys näyttää ja lakia vilauttaa.
Väkivaltaan heillä ei ollut lupaa, mutta sitä he käyttivät vahingoittaessaan ja haitatessaan poliisin työtä. Naiivia ja typerää käytöstä.
Aivan saatanan hupaisaa luulla, että Saksan poliisilla on vesisprayt.
PoistaMutta onhan toi jonkun ikääntyneen pullukan mielestä äärimmäisen vaarallisen näköinen tyttö.
PoistaTuosta Mankemangin kuvasta tulee mieleen, että punavihreän nuorison älyvapaa ikiaikainen rähinöinti tuo heille kai jonkinlaista perverssiä seksuaalista tyydytystä.
PoistaPojista on polvi... ei kun tytöistä on pylly parantunut. Not love, make war.
En katsonut yksityiskohtia, enkä tunne poliisin puolustus-ja turvavälineitä enkä anarkistien aserepertuaaria. Yle kirjoitti vesitykeistä, ja se oli nopeasti katsottuna siinä.
PoistaTyttö seistä jötkötti niin yhteistyö- ja neuvottelutaidottomana poliisin turvakaluston päällä, että typerä käytös vei huomioni.
Jos poliisi joutuu turvautumaan pippurisumutteisiin ja kyynelkaasuun, on hyökkäys yhteiskuntaa vastaan tietenkin melkoinen. Poliisin työ on puolustaa rauhaa ja järjestystä ja torjua hyökkäykset ja estää uhat.
No just: Not love, make war. Se oli G20:n mielenosoittajien sanoma ja viesti.
PoistaHat geschutchen wutzen können trieben, aber nichts zu wollen haben! - Osataan sitä saksaa täälläkin puhua.
VastaaPoistaZum Teufel! Tästä et pääse yli: minä olen lukenut pitkän saksan. Lisäksi osaan mainiota käytännön saksaa. Kun siskon mies oli kerran mökillä, menin lenkin päälle ottamaan keksin koiralle lenkkipalkaksi. Mies loihe lausumaan moittivasti: - Aber, Ines, es ist nicht Sonntag! Minäpäs nokkelana naisena näpäytin takaisin: - Zwei am Sonntag.
PoistaPitkän saksan haittapuoli on se, että on lukenut lyhyen englannin. Syytän muutenkin Rahkosen Pirkkoa huonosta englannin taidostani.
PoistaEnglantia nykymaailmassa tarvitaan. Osaan oikeasti saksaa tämän verran: Ich möchte bitte etwas zu essen haben!...ja: rauchen verboten.
PoistaSaksaa olen käytännössä, siis ihmisten kohtaamisessa kyllä tarvinnut, englantia myös. Kolmen vuoden englannin opinnoista huonon opetuksen saaneena jäi ikävä maku koko kieleen.
PoistaYllätyin, kun yliopistossa pärjäsinkin hyvin jollain englannin pro -kurssilla ja suomensin opiskelutovereitteni mielestä hienosti, ja sain toimia esilukijana usein. Tieteellinen teksti oli lisäksi käsitteellistä, mutta itse päättelin, että meikäläistä auttoi hyvä suomen kielen rakenteiden tuntemus. Muutoin operoin sanakirjan kanssa, ja rakensin itse kokonaisuuden. Eli koetan sanoa sen, että opiskelussa tarvitaan hyvää opettajaa tai vahvaa motiivia ja lisäksi hyvää suomen kielen rakennetajua.
Minulla on epäluuloja saksan kieltä kohtaan. Selälläni lattialla maaten nauran, kun aivan ilmetysti adolf hitlerin näköinen ja oloinen Marlene Dietrich laulaa: "sanohan sie, mihnä kukkaset on..."
PoistaMonilla on. Kaikkea saksalaista kohtaan, saksalainen = natsi.
PoistaTuo on tietenkin ymmärryksen puutettta, ja merkki kapeasta ajattelusta. En tarkoita sinua, sillä tuota Dietrichin lauluahan laulettiin niinä traagisina aikoina.
Täytyy kuitenkin ymmärtää, että tavallinen kansa ei ymmärtänyt ollenkaan, missä tuolloin mentiin, kuinka suuresta murhenäytelmästä oli kyse, sillä tiedothan salattiin.
Siksi ei pidä tuomita muuta kuin ne hirmuteot, jotka tehtiin ja joille ei enää voi mitään. On jotenkin laiskaa ajattelua rinnastaa nuo menneet kauhut nykyisiin klanipäitten touhuihin, mennyt ei toistu vaikka ratsastettaisiin millä ratsulla tahansa.
Ihmisen tuho on muualla kuin äärioikeistossa tai äärivasemmistossa, se on ihmisen ahneudessa, omahyväisyydessä ja itsekkyydessä. Luonto kostaa.
Saksalaisten kehittymistä hitlerin kannattajiksi kannattaa ajatella ja pohtia useammankin kerran. Sodassa henkisesti vakavasti vaurioitunut aatu sai kansan puolelleen vetoamalla heidän alhaisiin tunteisiinsa, siihen kuinka ovat epäoikeudenmukaisesti alistettuja sillä aikaa, kun jotkut rälläävät.
PoistaEi se ihan noin mennyt, että vetoamalla alhaisiin tunteisiin saksalaiset menivät lankaan.
PoistaNimittäin alhaiset tunteet ovat harvalle motiivi mihinkään. Ihminen on kautta aikojen toiminut mieluummin positiivisesta yllykkeestä kuin kannustamalla pahaan.
Ehkä kannattaisi miettiä mieluummin sitä, mitä Hitler oikeasti lupasi kansalle, mitkä olivat ne positiiviset syötit, joihin ihminen tarttui noissa oloissa tuona aina ja tietyllä historialla.
Ihmetellyt olen sitä, kuinka nykyään suomalaiset miehet eivät ole miehiä, itkevät ja ruikuttavat omaa kovaa kohtaloaan kuin sanonko mä mikä. Ja jos eivät saa vastakaikua, huoraavavat myös muka sotaveteraanien mielipiteillä.
PoistaKukaan ei toimi pahuudesta. Epäilemättä myös hitler tunsi tekevänsä hyvää. Lähtökohta oli epäoikeudenmukaisuuksien korjaaminen. Epäoikeudenmukaisuuksia korjattiin sitten narkkaamisen voimalla oikein kunnolla. - Ja hyvä tuli?
PoistaElämä jatkuu Hampurissa.
PoistaMiksi juuttua aina Aatuun, kun mietitään ihmisen alttiutta seurata sokeasti suurta johtajaa, joka lupaa kuria, oikeutta ja menestystä.
PoistaSamalla metodilla on kansat saatu aina uhoon ja hurmioon isänmaan puolesta. Ja saadaan yhä. Viittaan esim. Venäjään.
Saksalaiset ovat nyt vaan niin paljon seksikäämpiä kuin suomalaiset kesken uraa kuukahtaneet äidinkielenopettajat.
PoistaSä oot Tapsa säälittävä runoilija.
PoistaTottakai samalla lailla voi viitata staliniin. Kommunismia en kuitenkaan pitäisi muuna kuin kuolleena aatteena, en uhkana ollenkaan.
PoistaPutin, Trumpin veli, käy samalla populismin polttomoottorilla. - "Ette ole saaneet sitä kunniaa, jonka ansaitsette, sillä aikaa, kun nuo porskuttavat."
PoistaVaikka Trump ja Putin suutelevat himokkaasti ja nuolevat toistensa poskia ja korvia, ikinä ei tämä kaunis rakkaus saa lopullista täyttymystään. Ihan hirveä riita tulee siitä, kumpi saa olla päällä.
PoistaPelle ja Sebastian Tynkkynen käyvät vieressä kuumina: "aiku kauheeta...aiku ihanaa...multa tulee kohta kakka housuun!"
Venäläiset ovat kovia suutelemaan. Leonid Brezhnev on ehkä ykkönen - muistanette sen pusukuvan?
PoistaVaan se oli hienoa, että Ivanka istui muina miehinä väärälle tuolille. Sulka naisen hattuun. Onpahan meillä taas ällisteltävää.
Tuota Hitlerin asettamista pääpaholaiseksisopii kyllä kyseenalaistaa, sillä Stalin tappoi enemmän ihmisiä kuin Hitler.
PoistaEhkä syynä Hitlerin ykköspaikkaan on se, että hän kuului sodan häviäjiin, kun taas Stalin voittajiin, ja hänestä leivottiin Venäjällä myytti, johon Suomenkin vasemmisto ihastui vielä 70-luvullakin.
Hitler oli ehkä julmempi työntäessään ihmisiä polttouuneihin, mutta tapatti Stalinkin miljoonia ukrainalaisia nälkään.
Hitler ei tietääkseni työntänyt yhtä ainutta juutalaista uuniin, mutta Johtajana salli sen ja kiihotti kansalaisia näihin tekoihin.
PoistaDokkarisarja Euroopan juutalaisten tarina kertoi siitä. Saksalaiset ideoivat massatuhonnan Puolassa,jossa puolalaiset intoutuivat tappamiseen kollektiivisella kiihkolla ja niin tapahtui myös Latviassa ja Liettuassa sekä Unkarissa. Näissä maissa sama juutalaisviha elää yhä, erityisesti Puolassa ja Unkarissa joissa natsimielinen äärioikeisto on menestynyt vaaleissa. Hitler ja Stalin on ollut haudassa jo vuosikymmeniä, joten mistä nousee näissä maissa tämä ihmisviha?
Meillä on Suomessa poliittisia ryhmiä ja myös yksi puolue joka ihailee Puolan ja Unkarin harjoittamaa politiikka. Molemmat maat ovat olleet vaikeuksissa EU:ssa ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Kuka tai mikä on syypää? Mullan alla olevat vaiko elävien kirjoissa olevat?
Jos tapattaa, niin tappaa - näin ajattelen.
PoistaSiis eiväthän "kansalaiset" toki työntäneet ihmisiä uuneihin, vaan se tapahtui leireillä, ja polttajina olivat leirin vartijat tai "kapot", pakotettuina.
Minusta annat harhaanjohtavan kuvan, kun käytät ilmaisuja "puolalaiset innostuivat tappamiseen" ja kiihotti "kansalaisia näihin tekoihin [uunissa polttamiseen]."
Hyvin moni saksalainen ja puolalainen myös suojeli juutalaisia ja piilotti heitä vainojen aikana. Kansakuntia ei voi kokonaisuudessaan syyllistää, kuten ei turvapaikanhakijoitakaan kokonaisuutena raiskausten takia.
Kyllä kai melkein jokaisen toisessa maailmansodassa kuolleen voi laskea yksipalli-aatun kontolle.
PoistaEn minä Staliniin viitannut aiemmin, vaan Putinin Venäjään. Siellä nuoriso ei odota kuin käskyä Kansalliselta Johtajaltaan (huom. nimitys on aito!), ja marssii mihin tahansa ilmansuuntaan aseet kädessä.
PoistaTai Kiinaan, jossa vallanpitäjät nostavat sotahurmosta muutaman tuhannen kilometrin päässä olevan asumattoman karikon takia.
Jaahas, voin olla runoilijana lahjaton (kokeiltu on), mutta omaehtoisena ajattelijana olen ikävän lahjomaton.
Riku: "Kyllä kai melkein jokaisen toisessa maailmansodassa kuolleen voi laskea yksipalli-aatun kontolle."
PoistaTämähän on sen luokan disinformaatiota, että kaipaan perusteluja. Joka toisen vielä hyväksyisin.
Huomasin vähän myöhemmin, ettet, Tapsa, viitannut staliniin ja korjailin. hitler käynnisti toisen maailmansodan, siinä perusteluni.
Poistaputin on varmaan saanut nuorison mukaansa, mutta kyllä ne armeijat hyökkäävät sinne minne käsky käy.
Guugeloikaas hyvät ihmiset putinistien yhteyksistä kansallismielisiin konservatiivisiin populistisiin poliittisiin ryhmiin Euroopassa.
PoistaLuulis et teidänmielistenkin ajattelu alkais vaihtaa rataa, kun tajuta nähdä näitä yhteyksiä. Toivottavasti tajuatte, ennen kuin on liian myöhäistä.
Nyt en anonyymi oikein ymmärrä, mitä haluat kertoa. Tottakai persut ja Perveet(Perusvenäläiset) ovat veriveljiä.
PoistaJestas ja jeskamandeera Anonyymi, että yhteys on vai? Kerro lisää!
PoistaEi vaan ei. Siis kaikkihan nyt tietävät että Janitskinin Iljutshiniakin rahoitetaan Venäjältä. Ja valhemedioita. Ja Odinin sotureita ja vaarallista äärioikeistoa. Ettei vaan Trumppikin luuraisi siellä Pjutinin takana?
Länsimaisen äärioikeiston ja Venäjän välit ovat vankat ja lämpimät.
PoistaVenäjä perustaa...
Siellä kaikilla oli niin mukavaa...
Näin se maailma muuttuu. Muistissa lie monilla, miten lämpimät välit meidän änkyröiden nuoruudessa oli äärivasemmistolla ja Neuvostoliitolla. Tehtiin kanteluita neuvostoliittovastaisesta kirjoittelusta ja ajettiin neuvostoliittomyönteistä Pirkkala-opetusta kouluihin.
PoistaOdotan näkeväni vielä sen ajan, että äärivasemmisto pusuttelee Amerikan suuntaan.
Pirkkalan moniste on ihmeellinen kuriositeetti, kokeilu joka ei johtanut mihinkään. Koko 70-luvun olin koulussa, enkä yhtään vasemmistohenkistä opettajaa sieltä muista. Ainakaan eivät sellaisia puhuneet. Jotkut olivat julkikokoomuslaisia.
PoistaKepupaskaa koulussa tietysti tuli: kekkonen on korvaamaton ja neuvostoliitto ystävä.
Eikös kyseessä ollut kokeilu jossakin Tampereen seudun koulussa tai joissain kouluissa jossakin, ei toki kaikissa. En itsekään muista edes mitään keskusteluja aiheesta tuolloin, jolloin kaikki tuommoinen oli luonnollista, edistyksellistä, ihailtavaa.
PoistaLuulen minäkin, että vielä 70-luvulla valtaosa opettajista oli melko konservatiivisia, vasemmistolaiset tulivat pienessä määrin myöhemmin. Yleensä poliittisista kannoista ei tiedetty, työ oli niin täysvaltaista ja vaativaa, että aikaa poliittisille keskusteluille opettajainhuoneessa ei yksinkertaisesti ollut.
Mutta kaikkea sieltä löytyi minun aikanani, nnin patamustaa kokoomuslaista kuin vasemmistolaistakin. Minulla on se käsitys, että monet nykyisistä vasemmistolaisista opettajista pyrkivät pääsääntöisesti vieläkin olemaan kaveriopettajia, ja niitä, jotka eivät vaadi oppilailta todellista osaamista tai edes normaalia hyvää käytöstä, kuten toisten huomioonottamista, tervehtimistä, kiittämistä, saati vanhemman ihmisen kunnioittamista. Nämä nähdään edelleen ihmisen alistamisena ja auktoriteettien pokkurointina - niinpä oppilailla onkin sitten työelämässä ylläri edessään, kun työnantaja vaatiikiin kovaa työtä, hyviä käytöstapoja ja säännöllisyyttä.
Suomen valtamedia ei tosiaankaan ole mikään peili.
VastaaPoistahttp://www.spiegel.de/international/germany/hamburg-g20-protests-met-with-excessive-force-by-police-a-1156549.html
Eikä iineksellä ole todellisuudentajua saati arvostelukykyä ollenkaan.
Mielenkiintoista on se, että vaikka poliisi oli etukäteen varustautunut järeästi ja oli valmis takaamaan G20-kokoukselle työrauhan, niin mellakan alettua todettiin, ettei varustus ollutkaan riittävä, käynnissä oli naamiomiesten organisoima väkivaltainen sota.
VastaaPoistaHätään kutsuttiin poliiseja ympäri maata, varmaan myös niitä onnettomia "hesseniläisiä kyttiä", jotka onnistuivat kaasuttamaan itsensä sairaalakuntoon.
Mankemangin kannattaisi ehkä uhrata edes hetki sen miettimiseen, millaista kytän työ on ja mitä haasteita siinä on. Voisi sitäkin pohtia, olisiko kaikilla kivaa ja tanssittaisiinko kaduilla, jos kyttiä ei ollenkaan olisi.
Ei tuo tyttö kovasti naamiomieheltä näytä.
VastaaPoistaEi minustakaan.
PoistaTuo tyttökö siellä poltti autot, särki ikkunat, varasti tavarat ja passitti 500 poliisia sairaalaan?
PoistaLuulenpa, että hän on viaton sinisilmä, joka jumaloi pahoja poikia, jotka uskaltavat panna paskaksi kaiken. Ettei myös Mankemang hieman ihailisi heitä...?
Israelissa palestiinalaiset laittavat pikkulapset kiviä heittelemään. Eivät osaa pelätä, kun vanhempi ählämi heidät siihen houkuttelee.
PoistaMinusta ihminen on ihailtava silloin, kun myöntää aatetoveriensakin virheet.
PoistaJos aatetoveri muka ei tee lyödessäänkään virhettä, huolestuisin kannattajan moraalisesta tilasta, eetoksesta ja omastatunnosta.
Luin Helsingin Sanomista Juhana Aunesluoman kolumnin Syntymäpäivät ilman sankaria.
VastaaPoistaKolumni käsitteli isänmaallisuutta, jonka Aunesluoma ikävästi sekoitti nationalismiin Paavo Arhinmäkeä lainaillen. Meitä kuulemma jäytää synkeä nationalismi. Ja kansaa kiihotetaan verkon valhemedioissa, pelkää ja luulee Arhis.
Aunesluoma tuntuu saavan asiasta orgasmin, ja tulkitsee hurmioituneena kaiken johtuvan erilaisuuden ja paremmuuden tunnoistamme. Ja isänmaallisuus, joka on siis synkeää nationalismia, ei edistä ihminen ihanaa kosmopoliittisuutta.
Joku kommentoi hänelle viisaasti, että tarvitaan kuitenkin yhteinen arvopohja, joka voisi olla ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Sitä vastaan sotii kuitenkin Kairon julistus, joka tuli minulle tässä uutena asiana.
Nimittäin 57 maata antoi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen sopimuksen sijasta v. 1990 Kairon julistuksen. Siinä hyväksytään ihmisoikeudet sikäli kun ne eivät ole ristiriidassa sharia-lain kanssa. Minusta tämä on iso asia, josta en ole nyt monikulttuurisuuden aikana nähnyt yhtään kirjoitusta tai nähnyt dokumenttia. 57 maata sanoutuu irti ihmisoikeuksien julistamisesta! Millä tavalla juuri tämä ei ole synkeää alueellistakin irtisanoutumista ja henkistä reservaattiajattelua? Suomiko synkeän nationalistinen!
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005286258.html
PoistaMuutenkin on kummallista, miten Suomi 100 -juhlavuotta kaikin tavoin yritetään mitätöidä ja vähätellä.
PoistaKyllä tästä maasta kannattaa olla ylpeä ja iloinen. Saavutuksia voi hyvillä mielin nostaa esille. Ihan niitä perisuomalaisia.
Voi olla, että nyt on joku Suomen satavuotis juhlavuosi, mutta ennen kaikkea se on Hyvinkään sata vuotta juhlavuosi. Sata vuotta sitten pääsimme Hausjärven ja Nurmijärven alistavien ikeiden alta vapaiksi. Tiedättekö, mikä se Nurmijärvi on? - Niillä paukapäillä oli siellä komea järvi, mutta jo 1900-luvun alussa sen kuivattivat. Hausjärvellä taas meno on melko hikiäläistä.
PoistaHyvä olisi muistaa, että YK:n perustaminen ja siihen liittyvät asiakirjat sekä Ihmisoikeuksien julistus ja mahdolliset muut sen aikaiset julistukset kuvastavat oman aikansa länsimaista moraalia ja, nyt tulee se tärkein, ne kuvastavat sen aikaista länsimaista moraalia sellaisena kuin voittajavallat halusivat sen esittää. Ne ovat käytännössä muutamien miesten (miehiä ne silloin olivat) aika nopeasti yhteen kyhäämiä periaatelausumia jotka oli nopeasti saatava kokoon jotta järjestö(t) saataisiin perustettua.
PoistaSen jälkeen valtaosa maailman maista on katsonut poliittisesti viisaimmaksi ne allekirjoittaa, olivathan ne ensi silmäyksellä ns. "hyviä asioita".
Ne eivät siis ole jotakin johon olisi kerääntynyt ihmiskunnan syvin viisaus vaan vain eräs oman aikansa satunnainen tuote jotka aika on sitten "pyhittänyt"!
Ei ihme että jälkeenpäin toisten kulttuurien reviireille on syntynyt esim. Kairon sopimus joka esittää pitkälle meneviä varauksia YK:n ym. papereihin. Ovatko paperit sitovia, se riippuu yksin kulloisenkin valtion omasta harkinnasta. hh
Äkkipäätä ajatellen ja asiaa tarkistamatta uskallan kuitenkin epäillä Kairon sopimuksen sisältävän porsaanreikiä mm. sellaisen ihmislajin kuin nainen kohtelussa sharia-lakien maissa, niissä 57:ssä, jotka irtisanoutuivat yleismaailmallisesta länsimaisesta julistuksesta.
PoistaYleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa ihmisarvopykälät lienevät kohdillaan: nainen on ihminen, ja sillä perusteella hänellä on samat oikeudet kuin miehellä.
Ray Charles kertoo ihmisen elämästä.
VastaaPoista