Heinäkuun viimeisenä

Äärimmäisen paljon sopimattomia sanoja on pärissyt suustani tänäänkin. Kun klenkkaa keppeineen avaamaan ikkunaa, laskee sauvat kaapin nojalle, ja sitten kääntyessään yhdellä jalalla kolauttaakin murtuneen nilkkansa odottavaan sauvaan, ei suusta tulee hyräilyä. En ole tiennyt, että olen tarvittaessa hyvänlainen manailija. Olen oman käytön kautta nyt tutustunut suomalaisen kulttuurin laajaan voimasanakirjoon.

Olen edelleen etupäässä tuolin vankina, mutta liikkuminen on hieman helpottunut sauva- ja kävelytekniikan hallinnan myötä. Ja kipukin alkaa asettua, kun on hiljaa. Tässä tilanteessa on se hyvä puoli, että itsensä näkee uudessa valossa. Huomaa olevansa tärkeä joissain asioissa ja taas mitätön tekijä jossain muussa. Jokseenkin korvaamaton olen huushollinpidossa, kohtalaisen kaipaamaton iltaterassiseuralaisena muutaman ystävän kanssa. Luulen niin. Puhettani pitää odottaa ja keskittyä kuuntelemiseen, koska puheeni pätkii ja tulee vaikeasti. Tulee kuitenkin, jos malttavat hieman antaa tilaa. Olen lisäksi jankkaaja, tahdon upota asioihin.

Lehdessä kiistellään siitä, pitäisikö Kabulissa siepatun suomalaisnaisen sieppaajalle maksaa, jotta nainen vapautettaisiin. Toivoisin voivani ajatella, että ei pidä, sillä se on terroristien tukemista. Vaan en voi, kun kyseessä on kuitenkin ihmishenki, viaton naisihminen. Maksettakoon lunnaat ja vapautettakoon piinattu. Ehkä hän on nyt oppinut, ettei kannata olla liian  hyväuskoinen. Sinisilmäisyys ei ole toimiva työkalu hyväntekeväisyydessäkään. Ja uskonnon nimissä yhdenkään sisaren ei kannata lähteä maailmaa parantamaan.

Sitä ihmettelen, miksi jokuset nostavat Helsingin yliajajan onnettomat ja ohuet rajakkisidokset yliajon vaikuttavaksi tekijäksi, vaikka mies on umpihullu ja ollut hoidossa kymmenien vuosien aikana toistuvasti. Itse he saattavat korostaa esimerkiksi Pariisin-iskun allahu akbar -miekkosen mielenterveyden ongelmia. Pyhä yksinkertaisuus hyväksi julistautuneiden ihmisten sokeita kohtia!  Monet ovat oikeasti  niin täynnä kaksoisstandardeja, että niitä pursuaa korvistakin ulos. Missään leirissä ei olla viattomia.

Vaan tunnin kuluttua on elokuu, ja illat tummuvat. Tänään suuri parvi nuoria rastaita elämöi pihapuissa. En osaa sanoa, miksi, sillä näihin aikoihin lintumaailma on yleensä hiljainen. Työt on tehty, elämistä vain vähän vielä harjoitellaan. Merihanhetkin ovat tulleet rantapellolle, kuulen. Kimeät äänet täyttävät aamuyön, ja kaipaan hiljaista kävelyä kameran kanssa. Kohta pääsen irti jalkapannasta, vielä 24 päivää vankeutta. Nyt suren siskoanikin, joka ei saa puhelinyhteyttä juoppoon mieheensä. Viimeksi, kun sisko palasi ulkomailta, mies makasi verta vuotavana terassin lasioven päällä. Ihmisillä on ristinsä. Joskus tuntuu oudolta kuvitella, että jonkun elämä olisi keveää huolista, oikeasti. Että joku voisi pyöriä vain oman napansa ympärillä.