31.7.2017

Heinäkuun viimeisenä



Äärimmäisen paljon sopimattomia sanoja on pärissyt suustani tänäänkin. Kun klenkkaa keppeineen avaamaan ikkunaa, laskee sauvat kaapin nojalle, ja sitten kääntyessään yhdellä jalalla kolauttaakin murtuneen nilkkansa odottavaan sauvaan, ei suusta tulee hyräilyä. En ole tiennyt, että olen tarvittaessa hyvänlainen manailija. Olen oman käytön kautta nyt tutustunut suomalaisen kulttuurin laajaan voimasanakirjoon.

Olen edelleen etupäässä tuolin vankina, mutta liikkuminen on hieman helpottunut sauva- ja kävelytekniikan hallinnan myötä. Ja kipukin alkaa asettua, kun on hiljaa. Tässä tilanteessa on se hyvä puoli, että itsensä näkee uudessa valossa. Huomaa olevansa tärkeä joissain asioissa ja taas mitätön tekijä jossain muussa. Jokseenkin korvaamaton olen huushollinpidossa, kohtalaisen kaipaamaton iltaterassiseuralaisena muutaman ystävän kanssa. Luulen niin. Puhettani pitää odottaa ja keskittyä kuuntelemiseen, koska puheeni pätkii ja tulee vaikeasti. Tulee kuitenkin, jos malttavat hieman antaa tilaa. Olen lisäksi jankkaaja, tahdon upota asioihin.

Lehdessä kiistellään siitä, pitäisikö Kabulissa siepatun suomalaisnaisen sieppaajalle maksaa, jotta nainen vapautettaisiin. Toivoisin voivani ajatella, että ei pidä, sillä se on terroristien tukemista. Vaan en voi, kun kyseessä on kuitenkin ihmishenki, viaton naisihminen. Maksettakoon lunnaat ja vapautettakoon piinattu. Ehkä hän on nyt oppinut, ettei kannata olla liian  hyväuskoinen. Sinisilmäisyys ei ole toimiva työkalu hyväntekeväisyydessäkään. Ja uskonnon nimissä yhdenkään sisaren ei kannata lähteä maailmaa parantamaan.

Sitä ihmettelen, miksi jokuset nostavat Helsingin yliajajan onnettomat ja ohuet rajakkisidokset yliajon vaikuttavaksi tekijäksi, vaikka mies on umpihullu ja ollut hoidossa kymmenien vuosien aikana toistuvasti. Itse he saattavat korostaa esimerkiksi Pariisin-iskun allahu akbar -miekkosen mielenterveyden ongelmia. Pyhä yksinkertaisuus hyväksi julistautuneiden ihmisten sokeita kohtia!  Monet ovat oikeasti  niin täynnä kaksoisstandardeja, että niitä pursuaa korvistakin ulos. Missään leirissä ei olla viattomia.

Vaan tunnin kuluttua on elokuu, ja illat tummuvat. Tänään suuri parvi nuoria rastaita elämöi pihapuissa. En osaa sanoa, miksi, sillä näihin aikoihin lintumaailma on yleensä hiljainen. Työt on tehty, elämistä vain vähän vielä harjoitellaan. Merihanhetkin ovat tulleet rantapellolle, kuulen. Kimeät äänet täyttävät aamuyön, ja kaipaan hiljaista kävelyä kameran kanssa. Kohta pääsen irti jalkapannasta, vielä 24 päivää vankeutta. Nyt suren siskoanikin, joka ei saa puhelinyhteyttä juoppoon mieheensä. Viimeksi, kun sisko palasi ulkomailta, mies makasi verta vuotavana terassin lasioven päällä. Ihmisillä on ristinsä. Joskus tuntuu oudolta kuvitella, että jonkun elämä olisi keveää huolista, oikeasti. Että joku voisi pyöriä vain oman napansa ympärillä.

126 kommenttia:

  1. Iines, yksi vanha ja kulunut keino ikäviä asioita kokiessa on ajatella, että vielä pahemminkin voisi olla! Lohduttaako se, on eri juttu.

    Tällä hetkellä olen harmissani yhden tuttavan puolesta. Hän oli nimittäin huomannut kadun kulmassa jonkun aineiden vaikutuksen alaisena olevan hepun kaartelevan motskarilla sinne tänne keskellä katua tuhatta ja sataa, eli kovalla vauhdilla erittäin horjuvalla ja pelottavalla tavalla. Samalla kadunpätkällä, ihan lähellä oli lasten päiväkoti ja milloin tahansa sieltä olisi voinut pyyhältää lapsia saattajan kanssa tai ilman. Niinpä hän soitti sivummalla poliisille. Aika nopeasti sieltä tultiin paikalle. Myöhemmin tämä tuttu oli saanut puhelinsoiton poliisilta, joka oli kertonut että tutkittaessa tätä tyyppiä oli tullut tiedoksi että hän oli täydellinen sekopää, huumehöyryjen valtaama hörhelö, vaaraksi ohikulkijoille. Ja poliisi oli kiittänyt soitosta ja sanonut, että hyvä, nyt heillä on ainakin yksi todistaja, jos siitä tulee oikeusjuttu, hörhelö oli väittänyt ettei ollut ajanut pyörällä, eikä tiennyt kenen pyörä siinä maassa rötkötti.

    Ei se mitään, mutta tämä tuttava koki nyt itsensä uhriksi, jos hänen todella olisi pakko mennä oikeuden eteen todistajaksi. Sitä hän ei missään tapauksessa haluaisi tehdä, sillä voisi vaikka joutua huumeporukoitten koston kohteeksi tai ainakin kiusatuksi. Kaikki on mahdollista.

    En kyllä minäkään haluaisi oikeudenistuntosaliin, vai mikä paikka se on, jalallani astua. Onko se pakko? Pitääkö olla varovainen siinä mitä näkee eikä ainakaan ilmoitella siitä liiaksi, voi nimittäin joutua oikeuden eteen. Eikö tässä tapauksessa paikalle tullut poliisi voinut ottaa jutun hoitaakseen, ajattelen. En tiedä. Kun katselee saksalaisia rikossarjoja, tulee vauhkoksi. Pitänee lopettaa niiden katsominen. Murhaajia alkaa näkyä joka kadunkulmassa. (Kuiskaan häpeillen, mun pitää käydä joka ilta tarkistamassa, että ovet on lukossa, jos olen yksin kotona vapaa-ajan asunnossa, niin kuin näin kesäisin aika usein olen.)

    VastaaPoista
  2. Liisu, osuit naulan kantaan, kun sanoit, että ikävistäkin asioista löytyy kääntöpuoli. Alun shokkivaiheen jälkeen ajattelin, että tämä on kuitenkin vain episodi elämässäni, ja sillä on päätepiste, se loppuu kohtalaisen nopeasti. Kaikilla ei aina onnettomuus pääty, vaan vammauttaa loppuelämäksi. Minulla on loppupäivämäärä, 25.8., jolloin vapaudun kipsistä.

    Tuommoinen kuvaamasi sekopää on kai useimmiten yksinäinen hörhö, jolla ei ole kiinteitä piirejä takanaan, mutta yhteyksiä voi tietysti olla. Ymmärrän hyvin hänen pelkonsa, sillä on paljon tapauksia, joissa tuntuu siltä, että auttaja saa maksaa avunannostaan. Jokuset ovat saaneet jopa rikossyytteen auttaessaan väkivaltatilanteessa uhria. Pahantekijän oikeuksista pidetään huolta, kuten kouluissa kiusaajan. Kiusatut saavat edelleen vaihtaa koulua, jottei kiusaajalle tule traumoja.

    Tuo kuvaamasi on tietenkin eri asia, mutta koetin kuvata sitä, miten nurinkuriseksi lähimmäisten auttaminen on mennyt. Kannattaa miettiä, auttaako - ja tämä siinä hullua onkin.

    VastaaPoista
  3. Päivän alkajaisiksi: viittaan sivupalkin tuoreisiin ajatuksiin, aamun Helsingin Sanomien artikkelista

    http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005309663.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuon jutun Hesarista ja luulen, että se oli yksi vaikuttaja miksi tämä tuttavani tarttui asiaan. Ihmettelen vain, miksi kukaan muu ei puuttunut siihen. Ehkä ihmiset osaavat olla varovaisia. Tiedän tapauksia joissa joku joka on halunnut mennä puolustamaan jotain joka on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, on saanut luodista otsaansa. Olet oikeassa, usein tulee tunne kun lukee lehtiä, että syytetty on paremmin suojeltu kuin uhri, joka saa nuolla haavojaan.

      Poista
    2. Siitäkin olen samaa mieltä, että jokaisella on oma kuormansa. En usko, että kukaan pääsee kovin helpolla elämänsä läpi. Ellei sitten ole psykopaatti, joka keskittyy itseensä.

      Poista
    3. Näin se menee. Elämässä vaihtelevat paitsi biorytmit, myös riemumieli ja alakulo, kuten Kyllikki Villa viisaasti kirjoitti päiväkirjoissaan, vai oliko se lokikirjoissaan. Alakulo on luonnollinen osa ihmisen mielialaa, eikä sitä tarvitse lääkitä.

      Facessa ja Instassa ja blogeissa elämä on usein säihkyvän älyn, luovuuden ja ihanien tapahtumain ketjua, koska kuva- ja sanomiskulman voi kirjoittaja itse valita haluamakseen imagonluontipisteeksi. (Koskee tietysti minuakin, hyvä anonyymi.)

      Poista
  4. Sellaisia ne saksalaiset ovat. Euroopanvaltiaita. Suomalaiset naiset tykkää ulkomaaneläjistä.
    Ovat niin ruskeasilmäisiä ym.Parisuhdetaidot on kateissa,etenkin koulutetuilla naisilla. Suomalainen tavis ei kelpaa, etenkin jos tavismiehellä pysyy vasara kädessä.

    Kenen ystäväsi kanssa lähtisit/Kelle yställesi antaisit" (no en kenellekään, sitä varten oon menny naimisiin, on se yks ja sama kelle annan...)
    On runsaasti ulkokullattuja, joille usko on lumelääkettä kärsimykseen. Kirkko, kuten isänmaakin, on niin usein lurjuksen viimeinen pakopaikka.

    Hyvä ei näet pakota. Siitä kuteesta toivoisi omankin elämän olevan tehty.Tykkäämällä ja kommentoimalla ja jakamalla tämän lässyn-lässyn-läään osallistut arvontaan ja voitat itsellesi ja ystävällesi ja loppukaneettina "Facebook ei ole mukana arvonnassa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä kommenttisi sisältöä, valitan. Mitä haluat sanoa?

      Poista
    2. Tätä:

      Nyt suren siskoanikin, joka ei saa puhelinyhteyttä juoppoon mieheensä. Viimeksi, kun sisko palasi ulkomailta, mies makasi verta vuotavana terassin lasioven päällä. Ihmisillä on ristinsä. Joskus tuntuu oudolta kuvitella, että jonkun elämä olisi keveää huolista, oikeasti. Että joku voisi pyöriä vain oman napansa ympärillä.

      Poista
    3. No eivät saksalaiset miehet niin yleisesti ole juoppoja kuin eräät kotoperäiset. Mutta tämä nyt on, huolimatta kansallisuudestaan. Ei mikään viinanjuoja, vaan bierin, ja siihen yhdistettynä tietyt lääkkeet. Siinä se vaarallinen yhdistelmä on.

      Poista
    4. Jos kyseessä on kaappunkilaisakka,(lisäksi maisteri) tuskin metsäjä-kalastajamies tietenkään kelpoo. Tietysti nykyajan Hidalgo ja metroseksuaalit houkuttelee jo ulkonäöllisestikin niin paljon enemmän. Tää on niin tätä!!! Onneks itse olen valinnut metsästys-kalastus-retkeily-ukko on yllättävän kykenevä vaihtelevissa tilanteissa. Piste.

      Poista
    5. Muista kysyä saksalailta mieheltä;Hey du schön. Möchten Sie die beim Geschlechtsverkehr mit ein wenig zu engagieren?"

      Säästyy monelta harmilta.

      Poista
    6. Kyseinen mies on käsistään taitava rakentaja, ykkösharrastuksena kalastus, myös Saksassa, jossa kuuluu kalastusseuraan, jolla on oma järvi. Ykkösluokan ruuanlaittaja. Että se siitä. Koetapa, ystävä hyvä, suhtautua asioihin hieman avarammin ja ilman ennakkoluuloja.

      Poista
  5. Iines, tiedät varmaan Iltalehdessä bloggaavan iranilaislähtöisen Alan Salehzadehin. No, häneltä oli HS:n toimittaja pyytänyt lausuntoa tästä Afganistanin panttivankitapuksesta. Alan oli ottanut asiasta selvää ja haastattelu tehtiin sekä julkaistiin Nettihesarissa. 2 tunnin kuluttua sensuuri iski. Alan tietysti soitti ko toimittajalle joka ei tiennyt asiasta mitään mutta sensuroijan nimi, Kimmo Pietinen löytyi. Tämä oli itse halunnut poistaa jutun toimittajalta mitään kysymättä. Että silleen.

    Pidän Alanin asiallisista kirjoituksista ja sellainen tämäkin oli. Iltalehdestä sen voi kokonaisuudessaan käydä lukemassa. (Oliko Alan väärän yhtiön mies, kysyn?) hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvinkin Alan Salehzadehin. Hän on asiallinen, kiihkoton ja erittäin pätevän tuntuinen muslimikulttuurin ja sikäläisten olojen asiantuntija, jonka kirjoituksia lukee aivan toisella mielellä kuin vaikkapa Hämeen-Anttilan kirjoituksia. 

      Tuommoiset yhtäkkiset sensuroinnit syövät sensuroijamedian uskottavuutta ja herättävät kummastusta lukijoissa. Salehzadehia soisi useammin näkevänsä televisiokeskusteluissakin kuultavana asiantuntijana jonkun kiintiö-Husun tai epäuskottavan Mustan Barbaarin sijaan, jotka yhteen aikaan olivat joka keskustelussa "syntyperäisinä tietäjinä". Miten paljon viisaampi ja uskottavampi Salehzadeh onkaan. Miksi kummassa Ylekään ei hyödynnä tätä hyvää puhujaa enempää?

      Poista
    2. Tämä on nyt erittäin mielenkiintoinen ilmiö, että muslimit itse opettavat meille suomalaisille, että meidän tulisi suhtautua kriittisemmin heidän kulttuurinsa väkivalta- ja alistamistapoihinsa. Myös tuo yllä olevan linkkini ja sivupalkkini pakolaisnainen pyytää Suomen valtiota tuomitsemaan kulttuurinsa väkivaltapiirteet napakasti.

      Mitä tähän sanovat liian suvaitsevat? - Termi Mahmoodin, ei minun.

      Poista
  6. Rasismi on aina väärin. Olen varma siitä, että somalitkin pärjäisivät musiikin teossa tai koripallossa, jos heille annettaisiin mahdollisuus.

    VastaaPoista
  7. Tämä on totta. Ja naisetkin pärjäisivät koripallossa, musiikin teossa, uinnissa ja urheilussa, jos somalimiehet antaisivat heille mahdollisuuden. Ja muut naisensa kaavuttavat miehet.

    Maailmassa vallitsee tänäänkin suunnaton sukupuolen orjuuttaminen. Surullisinta asiassa on, että me suvaitsemme senkin.

    VastaaPoista
  8. Tottakai somalinaiset pärjäisivät kotimaisessa koripallossaan ja musiikissaan, jos sellaisia vain olisi ja se heille annettaisiin ilman mitään taka-ajatuksia tai epäilyksiä. Kolmen pisteen heittoja ja Somalian sottiisia, ehkäpä jotain vielä parempaa. Silmät katsoisivat kankaan alta kuin kaalimadolla Kankaanpäässä. Melkein kuin Kauko Juhantalolla, keskustapuolueen ehkäpä parhaimmalla poliitikolla.





    VastaaPoista
  9. Haluaisin tarkemmin tietää mikä "kaalimato" siellä Kankaanpäässä tuijottaa kankaan alta kuin Juhantalon Kake ja murisee ja popsii kaalia sekä aamiaiseksi että illalliseksi ja piereskelee, tä? Ellei sitten heittele 3-pisteen heittoja?

    Onko kyseesssä kaalikärpäsen (Delia radicum) tai isokaalikärpäsen (Delia floralis) toukka? Vai kaalikoin (Plutella xylostella) pirteä toukka? Vai onko kyseessä kaaliperhosen (Pieris brassicae), naurisperhosen (Pieris rapae) tai lanttuperhosen (Pieris napi) jälkikasvusta, eli toukasta?

    Hieman tarkkuutta näihin blogikommentteihin, plase!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, olisi pitänyt täsmentää. Kyseessä on Kaalimatosis surinasis.

      Kato, kato, kaalimato, maalarilla on maalilato.

      Poista
  10. Kaksoisstandardi on yksi niitä sanoja, jotka on luotu tai ainakin nostettu suosituksi palvelemaan populistisia tarkoituksia. Jo entisaikaan äärikepulainen sanoi kaikkiin syytöksiin: "Ite oot!"

    Ihmisyyteen kuuluu kaksoisstandardit, standardeja on tietenkin jokaisella oikeasti paljon kahta enemmän.

    Perussuomalaista puoluetta on erittäin mielenkiintoista seurata, mitkä mekanismit ovat aiheuttaneet sen horjumista ja tulevat aiheuttamaan puolueen t.h.e. ENDin.

    Eläköön Afganistan ja kaikki afganistanilaiset siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksoisstandardia sanoi, Auvo, kun sianpään moskeijaan vei ja sai tuomion. "Ei puutu kuin hitler-kortti, saatanan vihervasurit", lausui Auvo kohteluunsa syvästi pettyneenä. - "Eliitti vain juhlii" ja Auvo tuomitaan tuollaisesta, entäs ne isot rikolliset?

      Poista
    2. Minusta suurimpia rikollisia ovat ihmisarvon sortajat ja väkivallan käyttäjät, pienimpiä taloudellisen vallan ja rahan rohmuajat.

      Poista
  11. Kaksoisstandardit ovat yleisiä ja tavallaan hyvin inhimillisiä - aatteet vievät ja ihminen sokaistuu valaistuessaan.

    Oikeastaan minäkin haluan osoitella niiden kaksoisstandardeja, jotka eivät näe niitä omassa viestinnässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä se erimielisyyteni kanssasi on, kun en ole koskaan nähnyt politiikkaa missään ihanteellisuuden kaavussa. Politiikka on etujen hankkimista omille, tai ainakin itselle. Poliittiseen elämään hakeutuvista suurin osa on aggressivisia, ja sitä tarvettaan purkavat muka oikeiden asioiden hoitamiseen ja yhteiskunnan ylösrakentamiseen.

      Yksi vanhentunut kepu sanoi eläkkeelle siirtyessään, että kusitolppana olo riitti. Kokemuksesta ne poliitikotkin totuuksia oppivat. Minä olen kuitenkin täydellisen kyllästynyt poliitikkojen kusitolppana oloon. Mistä en tommoisia löytäävätkin?

      Poista
    2. Kyllä se noin menee, mutta minä moitiskelenkin sitä, että muita syytetään kaksoisstandardeista, vaikka itse suolletaan samanlaista perusteluiltaan kepeää höttöä.

      Minä myös siis, mutta koetan sillä pelastaa oman nahkani, että aloitin kaksoisstandardeista puhumisen vasta kun luin syytöksiä suomalaisten miesten raiskaustaipumuksista verrattuna muiden kansallisuuksien mukavähäiseen ja hyvin ymmärrettyyn määrään.

      Poista
  12. Kaksoisstandarteilla - mikäli minä edes ymmärrän mitä ne sellaiset on, piru vie - niin kyllä sinäkin, Ketoneilikkani (Dianthus deltoides), välillä vanuutat yhteistä totuuttamme omien mieltymystesi mukaan niin että vonkuna vain käy! Ja luuleks sää että kivaa sekään on että leimaat ihmisiä epä-leikkisillä nimillä kuten mm. vihervassikat... höh? Toisaalta taas, ettäs kehtaatkin, puolustelet rasismia, koronimijöitä, poststrukturalismia, voodoota ja Sipilän hallituksen tekoja!

    Ps. Inhimillistä tietysti ja helpompaa on nähdä roska (eli rikka eli hirsi) toisen simässä vaikka ei näe malkaa omassa silmässään, Iines! - Omat simänsä kun näkee vain peiliin katsoessaan.


    nimimerkki "hieman närkästynyt ihailijasi"

    VastaaPoista
  13. Minulleko puhut, hieman närkästynyt musahdus?

    Myönnän heti, että vika koskee myös minua, mutta en viitsinyt sitä mainostaa. En kuitenkaan mielestäni nimittele ihmisiä vihervassareiksi tai suvakeiksi vaan vasemmistolaisiksi tai yltiösuvaitsevaistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle, sinulle puhuin. Vain sinulle!

      pöhkö floppi elokuva tämä Asfalttilampaat


      Äläkä ota minua tosissani, paitsi silloin kun olen tosissani. Välillä olen. Ja välillä ihmettelen miten sinun äänenpainosi vuosien mittaan on muuttunut... no, sanotaan vaikka epäsolidaarisemmaksi. Ei se itsekkyyttä ole, en ainakaan halua tulkita sitä siksi; kai se on iän tuomaa ns. "viisautta"... - Mutta miksi pitäisi olla vahvojen puolella; pääoma pärjää muutenkin. Minä haluan - niin naiivia ja idealistista kuin se onkin - olla heidän puolella, joilla tässä elämässä on vaikeuksia. (Vaikeuksia, jotka eivät ole heistä itsestään lähtöisin.) Se tietysti leimataan milloin miksikin, yleensä höpöhöpöksi, mutta välillä myös vaikka stalinismiksi, tms.

      Ihmisten tietämys tosiasioista on rajatonta. Etenkin politiikassa + historiassa. Välillä se on sama asia.

      Asiat usein ymmärretään semmoisina minä ne näkee, ei silloin kyse ole muusta kuin ennakkoluuloista.

      Ps. Sekä "Perussuomalaiset" että "Sininen Menneisyys" eivät oikeasti sorrettuja (kyllä, heitä on nykyisin vaikka kuinka paljon) ja köyhiä (kyllä, heitä nykyisinkin riittää vaikka kuinka), puolesta puhu. Se on samaa paskapuhetta kuin aikoinaan SMP puhui... joka oli perustettu vain ja pelkästään vastustamaan Kekkosta. Vitut pienviljelijöistä! - Samalla lailla hra Trump harhauttaa omia äänestäjiään, omassa maassaan. Mutta se siitä, eipäs mennä "merta kauemmaksi kalaan"...

      Poista
    2. Ei saa loukkaantua, en minä ketään loukkaa, paitsi tahattomasti, sitähän me kaikki teemme. Minun on ikävä van Vaaria. Kun sille kertoi päin pärstää Mummon -blogissa kummallisia juttuja, se alkoi takaisin kirjoittaa vielä kummallisempia juttua. Eikä ainakaan loukkaantunut, hän. - Kerran Vaari pelästyi kun sille tuli riita Kivaniemen Bluesin kanssa... heillä oli erimielisyyksiä mielipiteistään, pojat! pojat!

      Kuka oikeasti haluaa testata maailmankatsomuksensa? Ainakaan Somessa? Ja mitä merkitystä sillä olisi?

      Mitä enemmän luen nettikirjoituksia (siis en tarkoita tätä blogia), sen vakuuttuneempi olen, että ihmiset jotka eniten ovat äänessä, vähiten tietävät. Oikeastaan mistään.

      Tuomas Anhava, jota runoilijana en yhtä paljon arvosta kuin ihmisenä, on runoillut hienosti:

      Älä kohota aatteen lippua,
      se kiedotaan arkkusi ympärille.
      Älä vaadi, niin sinulta ei vaadita,
      älä pyydä, niin sinulle ei anneta,
      älä käske, niin sinua ei totella,
      älä tottele, niin saat rauhan...




      Poista
    3. Niin Mikis, nämä mainitsemasi ainakin vastustavat sellaisten joukkomaahanmuuttoa jotka tänne tulemalla veisivät resursseja nimenomaan meidän vähäosaisilatamme. On nimittäin niin, että suuri osa Eurooppaan tulleesta muslimipopulaatiosta on tullut tänne "kultaa vuolemaan", ei niinkään työtä tekemään. Sitä näiden sotaväki-ikäisten nuorten miesten joukkovaellus käytännössä on. hh

      Poista
    4. Ja koska olen näin juhlallisella päällä (= puhtaiksi pestyt kalsarit yllä) niin saanen siteerata toistakin runoa. (Saat, anna tulla vaan Mikis. Äläkä kakistele!) Se on Rainer Maria Rilken (Upeaa! Rilke on hanurista. Eipäs oo! Onpas. Ite oot.) "Syyspäivä", runon kahdesta säkeistöstä viimeinen:

      Ken yksin nyt on, kauan olla saa.
      Ei rakenna, ken taloa on vailla.
      Vain valvoo, lueksii, kun syys on mailla,
      pitkiä kirjeitä vain kirjoittaa
      ja harhaa irtautuneen lehden lailla.


      (suom. Aila Meriluoto)

      Poista
    5. Ja Samuli Paronen taas päättää aforismikokoelmansa:

      Katselen maisemaa, se tulee minuun, eikä mitään ole pois tulevilta, kun lähden.

      Sopii kenen tahansa hautajaisvärssyksi. Sillä voiko kauniimmin sanoa, että elin?

      Poista
    6. Anteeksi, että tulen väliin. Jukka Sipilän olen kerran nähnyt. Kävimme ystävieni kanssa Salvessa syömässä niitä silakoita (yäk), niin siellä oli yhdessä pöydässä vaikka ketä ja vaikka mitä. Muita en enää muista kuin Sipilän ja Pekka Laihon.

      Poista
    7. hh, rajoja valtioiden väleillä ei kovin kauaa ole ollut. Mutta eipä ihmiset ennen minnekään edes matkustelleet, ei olisi tullut edes mieleen... paitsi merimiehet, mutta se oli heidän työtä. Passit, semmoiset kuin nykyään ovat, kai kehiteltiin vasta 1900 -luvun alussa? En ole ihan varma, en ole yhtä lukenut kuin ole Kemppinen, mutta tällainen käsitys minulla on. Maailma oli ennen erilainen kun nyt, teknologia toista; aikaisemmin vaan käveltiin - paitsi eliitti matkusti (nenä pystyssä)joko kamelilla tai aasintammalla. Mutta Ei heitäkään, noita muukalaisia, ehdoin tahdoin tänne Pohjan Perukoille, sen Raukoille Rajoille, kovin kamalasti koskaan ilmestynyt...

      Ps. Olen ehdottomasti rajavalvonnan kannalla! Esim. Neuvostoliiton ja Suomen rajaa valvottiin aikoinaan kunnolla, piru vie. Ei sieltä tänne kuka tahansa niin vaan hiipparoinnut.

      Poista
    8. Mikis kun otti esiin, niin neuvostoliiton kaatuminen on yksi maailmanhistorian suurimpia onnettomuuksia. Silloin oli välillämme turvallinen piikkilanka. Kylmästä sodasta puhuttiin ja sitä kai se oli, mutta mitään pelkoa ei ollut. Hullut pysyivät aitojensa omilla puolilla. - Meidän suosituin puolueemme aurinkoisessa Suomessa oli MALK (maalaisliittolaiset kommunistit).

      MNuuten olen sitä mieltä, että jos Hesarin povaamat kansainvaellukset toteutuvat, armeija on komennettava rajoille.

      Sitä olen ihmetellyt, että Hesari ja Helsingin yliopisto vihaavat niin täydestä sydämestään Johan Vilhelm Snellmania. Muista väitteistään huolimatta.

      Poista
    9. Kansainvaelluksilla on aina syynsä. Ei nykysuomalaisetkaan tänne jostain Ural -vuorten takaa huvikseen oo tallustelleet, eihän? Samoin kuin hungarilaiset... jotka osasivat suunnistaa paremmin. (heh, heh) Taloudellisista seikoista aina on kyse, oikeasta sellaisesta, ei Lebensraumista. Ja se on ihan saman tekevää mitä Hesari ennustaa, tai Seija Paasonen, mutta ilmastomuutosten jälkeen kun tulee pula vedestä, ennemmin tai vielä varmemmin myöhemmin, varmaa on vain se, että siitä aletaan kamppailla. Puhtaasta, ns. makeasta vedestä... Ja äkkiä meillä on, inhoan scifiä tai Dystopia jutskuja, mutta miljooooonittain muukalaisia meillä äkkiä on koputtamassa Isänmaamme rajoja. "vettä, vettä ja vettä, vesitilkkanen meille suokaa..." Emme me, minkä vitun takia meidän pitäisi, suo? Hyvä kun ite saa kulauksen juomakelpoista vettä. Toisinaan.

      Tästähän on kyse. Mutta kaikki ei sitä kehtaa sanoa. Mutta koska itse olen vanha ja vähän juoppo amatööribiologi, niin kehtaan.

      TILULILULII!

      Poista
    10. Emme ole jumalia, mitään emme tuollaisille tapahtumille mahda. Muuta kuin sen armeijan rajoille...Jo muinaisessa Roomassa...ja sitten Pentti Linkola meitä varoittelivat...

      Poista
    11. Mangomelooni... Mangemang, diggaan sua. En ole aina samaa mieltä (kerran en ollut!), mutta ajatuksesi virkistävät!

      Äläkä sinä Iines nyt taas ala narskuttelee torahampaitasi. Ei tämä mikään läävä ole, tämä blogisi, vaikka välillä lemuaakin konservatismille. Mikäs siinä! Aatehan se sekin on, harata kehitystä vastaan, joskus se on jopa paikallaan.

      Ps. Muukalaiset takaisin sinne mistä ovat tulleet. Tai ainakin Saksaan. Meitä on täällä Finnlandiassa jo tarpeeksi, ellei liikaa! (siis ihmisiä)

      Poista
    12. En osaa suhtautua fundamentalisteihin. Ja vaikka kuinka korrektisti yritän ajatella hyviä asioita Pentti Linkolasta, en pääse siitä mihkään... että on fundamentalisti.

      Mutta niinhän Jeesuskin oli. Kavereilleen vaan sanoi että "älkää tehkö sitä mitä minä teen" ja lähti pokkana käveleen Genesaretin järven yli. Apostolit vaan ihmettelivät. - Nylundin Eero kans halus rekonstruoida miten järven yli kävellään, silloin oli alkutalvea ja asuttiin kaikki vielä Forssassa ja Ankkalampi, jossa kesäisin asui kaksi kiukkaista Joutsenta, oli jo vähän jäätynyt. Mutta voi vittu, ei Nyla päässyt kun pari metriä rannasta niin jää petti sen kavioitten alla ja se molskahti siihen... Saatiin me se sieltä ylös, kun oikein riuhdottiin.

      Poista
  14. Varsinaiset uskovaiset eivät enää ole ongelma, mutta syyttely jatkuu. Väittivät pölhöt maailman ylikulutuspäivän ohitetun. Jotkut hautovat itsemurhaa, muuta mahdollisuuttahan tuollaisen edessä ei ole, mutta minä yritän päättäväisesti kuluttaa entistä enemmän. Roskia en lajittele, samaa paskaa kaikki. Hiilijalanjälkeä minulla ei ole, koska en harrasta sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiilihangolla on hyvä huitoa pikku-ukkoja kauemmaksi. Ainakin jos niillä on roskapusseja pienet käpälät täynnä. - "Hiilisangolla ratsastaja" on Kafkan novelli. Luin sen kai ensimmäisen kerran kun olin 14 -v, ja itkin. Myöhemmin kun sen luin uudestaan, ja ymmärsin mistä on kyse, itkin.

      Ps. Dinosauriksilla oli heillä joillakin, ei kaikilla, helvetin isot jalat. Söivät saniaisia enimmäseen he. Kun kävelit pitkin viitakoita. Että tuskin kovin hiiliset jalat heillä oli. Mutta isot, isot olivat. (Se on pakko myöntää.)

      Poista
    2. Mulla mitään takkaa Ole, saati hiilihankoa. Pikku-ukoista en muista kuin Mauri Pekkarisen.

      Poista
  15. Kafka on kummallinen kirjailija, ehkä kummallisin, novellistaan "Muodonmuutos" (Metamorfoosi) en käsitä mitään, ja vielä vähemmän haluan että joku selittää minulle sitä. Novellit pitää lukea semmoisina kuin ne on. Oikeusjuttu tai Linna, ne on helpompi lukea, niissä on niin paljon sivulauseita joissa Kafka itse selittää, mistä on kyse.

    Iines on runollinen kun puhuu elokuun tummuvista illoista... kamalaa se olisikin, jos mitä enemmän talvea kohti mentäisiin sen enemmän illat vaalenisivat... kyllä olisi kummallista. Linnutkin herkistyvät näihin aikoihin, en tiedä miksi, voi ajatella että heillä ja kosmoksella on jotain yhteistä, mangneettikenttää tai muuta...? Linnut eivät koskaan erehdy minne ovat menossa; ihmiset erehtyvät yl. aina.

    Ps. Pikkupoikana kun yritin seiväshypyssä ylittää uutta ennätyskorkeuttani - 340 cm -, vauhti loppui riman päälle ja putosin telineen anturan päälle. Kantaluuni murtui kolmeen osaan, mitä en tietysti heti tiennyt enkä hyväksynyt, vaan yritin lähtee käveleen urheilukentältä kotiini. Ei se olisi ollut kuin 500 metriä. Mutta ei pystynyt, kun sattu jalkaan niin saatanasti. Yritin konkata yhdellä jalalla, sama juttu. Naapuri soitti minulle ambulanssin ja niin mentiin sairaalaan. Ja niin jalkani kipsattiin polvesta reiteen, asti. (Enkä nykyisin edes muista, vaikka yritän, kummasta jalasta oli kyse. Niin hyvin se parani) - Mutta, voi Hitsi, sen muistan... siitä kesästä kun se kipsi jalassani oli, että voi että kun sitä kutitti! Siis koko ajan vaan kutitti. Eikä sitä kipsiä voinut murtaa, ei tietenkään... minä raaputin sukkapuikolla jalkaani kipsin alta. Ah, kun tuntu ihanalta!...
    Eikä oikeastaan sitten mikään muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin metamorfoosissa käy niin, että se päähenkilö muuttuu. Kirjaa en tietenkään ole lukenut. Haluaisin silti kirjoittaa kirjaan jatko-osan Metamorfoosin paluuprosedyyri. Sellaisesta voisi tehdä elokuvankin.

      Poista
    2. Jos elokuvassa metamorfoosin kokeva näyttelijä ei muutu, vika on kyllä silloin ohjaajassa. (Ohjaa ilmeisesti väärää elokuvaa.) Toisaalta, ainakin piirretyissä elokuvissa joku Sepe Susi mätkitään ihan palasiksi, hur hur vaan, mutta myöhemmin se on taas ihan vetreessä kondiksessa. Ja taas on kourat ojolla ahdistelemassa Possu Pätevää ja Kana Kuuliaista... kunnes se sitten taas silputaan 100 gramman palasiksi, joista hän taas kokoaa itsensä, ja niin edelleen... Että se metamorfoosista. - Ja James Bond elokuvista. Niissäkin aina... sattuu ja tapahtuu. (tosin vähän vielä lapsellisempaa. mutta haitanneeko tuo.)

      Poista
    3. James Bondit ovat suurinta taidetta, mihin elokuvateollisuus on pystynyt. Peter von Bagh saattaisi tästä tietenkin olla eri mieltä, mutta on kommentoinnista estynyt.

      Poista
    4. Luulen, tai olen aika varma, että Petteri Bakki tästä ei mitään enää sano.

      Mutta minä sanon...

      Bond filmien ihailijat ovat minusta idiootteja, pesäpallon ihailijoita, äänestävät kaikki Kaikkosta koska ovat ikuisia Kekkosen ihailijoita, tykkäävät traktorien hurinasta ja sianpaskan imelästä tuoksusta ja kaikesta mitä Sipilä hallituksessaan (JOKA ON KAIKKIEN AIKOJEN TOISEKSI PARAS HALLITUS IKINÄ) tekee... Sen lisäksi he syövät talkkunaa. Ja kuuntelevat radiosta "Tänään iltapäivällä" -ohjelmaa. Ja Timo Kourin juontamaa "Humppahetki elähtyneille ja vähän jatzin poikasta".

      Sellaisia James Bondin elokuvvafanit ovat. I know.

      Poista
    5. Tänään iltapäivällä, Elät vain kahdesti.

      Mitä vikaa muka Kaikkosessa on. Ehdollinen vankeustuomio on jo lusittu ja kirkas mielensä on uusissa asioissa. Veikkaan hänen parinkymmenen vuoden kuluttua olevan maamme jokaisen rakastama presidentti. Poikkeuslailla sitten valitaan, kun pidetään sopimattomana, että Ana joutuisi tavallisten kanssa skabaamaan.

      Poista
    6. Kauniissa nuoruudessani minulla oli treffit erään opiskelijapojan kanssa. Hän vei minut katsomaan James Bond -elokuvaa, jotakin niistä. Kun elokuva alkoi, hän unohti minut ja avasi karkkipussin. Söi pussia rapistellen sen tyhjäksi. Ei tarjonnut minulle edes muodon vuoksi. En tavannut häntä toista kertaa.

      Minusta bondit ovat tässä ajassa hauskaa tekotaidetta, omassa lajissaan taitavia mutta kökköjä.

      Poista
    7. Moni ei varmaan ole lukenut Ian Flemingin kirjoja. Minä tykkäsin niistä ihan ...tanasti. Hyvin kirjoitettuja. Samoista nimistä huolimatta filmeissä ei ole juuri mitään kirjoissa olevasta.

      Poista
    8. Olihan se kova juttu, kun Maccara teki elokuvaan kappaleen: Live And Let Die.

      Poista
    9. Bondit olivat bondeja, parhaimmillaan hyvää viihdettä. Suurin kaikista oli Marlon Brando. Hän teki 50-luvun Alastoman sataman ja muiden jälkeen koko 60-luvun surkeita filmejä. Syy oli, että hän, suurin kaikista, ei arvostanut elokuvantekoa lainkaan. Jotenkin näin hän sanoi: "Teen tätä vain siksi, että tästä tienaa hyvin ja raha mahdollistaa muun elämäni." Tuli hyvät tienuut, kun valitsi elokuvia tarjousten perusteella aikatauluihinsa sopivasti. Se mahdollisti hänelle paljon aikaa poissa elokuvanteosta.Brando oli suuri idealisti, hän kulutti valtavia summia erilaisiin hyväntekeväisyyksiin. Harvat projekteistaan saivat mainittavaa huomiota saati tulta alleen ja niille naurettiin, ei ä useinkaan otettu vakavasti. Sitten tuli Viimeinen tanko Pariisissa ja Kummisetä. Kummisedästä jopa Oscar parhaasta pääosasta, Brandon toinen. Marlon kieltäytyi, lähetti inkkaritytön selittämään kieltäytymisen syitä. Eivät antaneet inkkarin puhua, John Waynet sun muut hyppivät taivaan tasakäpälää, kun Brandon tekstissä tuomittiin koko amerikkalainen lännenelokuvagenre sinä mitä se on, intiaanien rasistista mollaamista ja valkoisen kristiväen julmuuden peittelyä..

      Jatkossa koko 70-luvun Brando keskittyi rahantekoon, rahan, joka mahdollisti hänelle itseään lähellä olevien asioiden tekemisen. Muistan minkälaisia pettymyksiä olivat Teräsmies ja Ilmestyskirja. Nyt. Molempia mainostettiin Brandon isolla nimellä plakaateissa, Teräsmiehessä hän jopa näytteli muutaman kohtauksen. Elokuva oli ihan sontaa. Ilmestyskirjassa Brando esiintyy aivan lopussa, pitää jonkin käsittämättömän sössöttävän sekopääpuheen, ilmeisesti ihan omasta päästään improvioiden. Kuva oli pimeää, Brandoa ei edes kunnolla näkynyt pimeyden keskeltä.

      Sacheen Littlefeather ei james bondilta huolinut.

      Poista
    10. Vuonna 1955 Brando huoli ihanan järkyttävän näköiseltä Bette Davisilta. Palkinto tuli Alastomasta satamasta. Kuriositettina mainittakoon, että huomasin nyt Brandon saaneen Jussi-palkinnon vuonna 1952 Viettelyksen vaunusta. Se Marlonilla oli varmaan takan reunuksella.

      Poista
  16. Liisu,
    aina yhtä ihana ihminen, ja konkreettinen, sanoo sua lohduttaakses että

    "Iines, yksi vanha ja kulunut keino ikäviä asioita kokiessa on ajatella, että vielä pahemminkin voisi olla!"

    Meillä töissä (= Kankaan paperitehdas) oli yksi ihminen joka omalla tavallaan tuki myös ihmisiä joita elämä kolhi, omalla tavallaan. Kerran olin tiedotustilaisuudessa, jossa meidän kaikkien rakastama Ilona oli jäänyt sairaslomalle kun oli katkaissut kätensä, ja kun tämä meille kerrottiin, niin tämä Matti huusi "Hyvä!" Kaikki olivat hiljaa, kauan, kaikkia vain hävetti tuo hihkaisu. Sitten Matti jatkoi: "... ettei käynyt sen pahemmin."

    No ei tuo tommonenkaan kiva oo.

    VastaaPoista
  17. Uhriudun.

    (Ajattelin kirjoittaa jutun jossa muslimistiset vanhantpiiat kidnappaavat minut ja seksuaalisesti häiritsevät minua ja käyttävät minua törkeästi hyväksi, myös identiteettiäni, ym. ym.)

    Sitten ajattelin, että tämä on oikeasti joillekin totta - muuttajat muuttaen. Ja vaikka olen sitä mieltä, niinkuin olen, että mitä tahansa saa irviä, eli repostella... ei se ole oikein että ihmisiä käytetään hyväksi. Vittu, se on väärin. Musta on tainnut tulla toskko, mutta en usko. (Jos olis, outoa olisi. Kyllä kummeksuisin.)

    Olen matkustellut eri maissa, pampusta olen saanut kerran Copenhagenissa ja yhtä äijää löin kerran nyrkillä Stockholmissa, Buenos Airesissa marineerot ampui mua kohti (ei osuneet) rynnäkkökiväärillä... muuten ulkomaanmatkoilla mulle ei sen kummempaa ole tapahtunut. Nähtävyyksiä oon tietysti katsonut... no Neuvostoliiton aikana tietysti kaikenlaista muuta, sekä Puolassa että Eestissä... antaa niidenkin jo olla. Ei se aina kivaa ollut. Vaikka oli nuori eikä kauheesti mistään välittänyt. Aina joku kuivan näköinen kirjuri kysyi multa kysymyksiä vaikka tiesi etten minä niihin rehellisesti vastaa. Että miks mä olin siellä ja siellä vaikka en olis saanut olla. Vittuako sillä väliä. Malboro-askin kun sille antoi, me molemmat alettiin runoilla kuulustelupöytäkirjoihin, että...

    Ensiviikonloppuna aion käydä Raaseporissa. Ennen en ole siellä käynyt. Tammisaaressa olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät muslimistiset vanhatpiiat sinua nappaa, mikis. Heissä on jokin vakava vika, jos eivät ole päässeet edes kolmanneksi tai neljänneksi vaimoksi. He häpeävät itseään.

      Poista
    2. No minä nyt tässä yritin (virtuaalisesti) yhdistää erilaisia kulttuureja toisiinsa. Eli kotouttaa.

      Voi olla, että en onnistunut.

      En ole koskaan käynyt Kauko-Idässä, en tiedä miksi, ihmiset siellä ovat siroja ja hyvin ystävällisiä. (Olen tutustunut heihin Matkailumessuilla.)

      En ole koskaan käynyt Lähi-Idässä, enkä haluakaan käydä.

      Ps.
      Kunnioitan eri kulttuureja, eri tapoja elää tätä todellisuutta, mikä meille on annettu, mutta uskontoja inhoan. Ne eivät anna ihmiselle muuta kuin tietämättömyytä, sitä ne antavat, väärää lohtua. - Meille lutherilaisille on sentään uskonpuhdistus käyty läpi, emme ole ihan yhtä vaikutukselle alttiita kuin nämä muhameddilaiset. Joidn opinkappaleita ei ole puhdistettu. Joiden usko on ihan täysin perseestä kotoisin.

      Poista
    3. Jo muinoin opiskellessani uskontotiedettä johtavana teemana kaikessa oli, että uskonnot ja kulttuurit ovat kaikki samalla viivalla, ja kaikilla on yhtä arvokas elämisen oikeus.

      Tykkäsin Olli Alhon asenteesta, kun hän korosti, ettei kulttuureja ja uskontoja saa länsimaistaa. Lähetyssaarnaajat ja muut hyväntekijät saivat huutia, koska he yrittivät käännyttää muita omaan uskontoonsa.

      Olen edelleen samoilla linjoilla, mutta näkemykseni on avartunut: ihmisarvoa polkevat kulttuuriset ja uskonnolliset tavat ja käytänteet tulee tuomita ja lakkauttaa.

      Poista
    4. Vai uskonto"tiede"?

      Avaisitko vähän mistä puhut?

      Poista
    5. Anonyymi voi alkajaisiksi avata vaikkapa Lauri Hongon Kulttuuriantropologian, joka on yksi uskontotieteen perusteoksista. Ohut, pehmeäkantinen, hinta antikvariaateissa 9 euron kieppeillä.

      Poista
    6. Ellei uskontotiedettä olisi, se pitäisi keksiä.

      Lapsena kuvittelin, että kun ihmiset käyvät kouluja ja sivistyvät, uskontojen merkitys vähenee. Vähänpä pieni idealisti tiesi.

      Poista
    7. Tiede on yksinkertaisesti vain tutkimusta. Minusta ihmisen käyttäytyminen, sen muodot, syyt, motiivit ovat kiehtovia. Uskonto on metodi, tapa käyttäytyä. Kaikki uskonnot ovat ytimeltään samaa, ja olisi minusta kummallista, jos tällaista ihmisen kaikkialla käyttämää menetelmää ei tutkittaisi.

      Uskontotiede on osa antropologiaa, ihmstutkimusta, samoin kuin psykologia ja fyysinen biologiakin.

      Poista
    8. Tiede on asioiden kyseenalaistamista. Eli vastausten etsimistä.
      Uskonto on vastaus kysymyksiin: näin on.
      Eli,
      mitä tutkimista siinä on, kun vastaus on jo?

      Sosiaalipsykologia tutkii ihmistä, siis noin niinkuin oikeesti, käyttäytymistä ja tällaista. Lääketieteellä samoin kun biologialla ja antropologialla on oma tehtävänsä, tieteitä kaikki. Ja miksi? Koska näihin ei ole valmiita vastauksia, niitä pitää vaan etsiä ja erehtyä ja löytää ja korjata ja taas etsiä.

      Kirkkohistorian ymmärrän, se on historiantiedettä. Mutta uskolla, uskonnolla, mielestäni ei ole mitään tieteellistä lähtökohtaa, mitä pohtia.

      Uskonto on vastaus, ei kysymys, ei aksiooma; se on väärinkäsitys ja järjettömyyttä. (Tai en tiedä... mitä on?)

      Rukoilkaamme!

      Luo minuunkin syyttävä mulkaisusi, oi Kaikkivaltias Eturauhasten kruunaamaton Kirurgi, kun äsken kyseenalaistin olemassaolosi. Mutta Sinähän tiedät miksi niin tein, koska näet kaiken, koko tän pallomme kaikki ihmiset, myös muslimit... ja huomasit, että mua rupes kusettaa. (Tai siis pissattaa. Jos yritän opetella puhua Enkeleitten kielellä, joo...) Niin. a nyt en tiedä miten tätä kommenttiani jatkaisin, jopas jotakin. Puhalla oi Herra minuun vähän Pyhää Henkeä että saan tämän jorinan lopetetuksi. - Ps. Mutta älä lujaa puhalla etten mene kumoon... viimeksi kun kävelin Arabianrannassa niin kamppasit mun kumoon selälleni. Ei ollut yhtään kivasti tehty!

      Poista
    9. ... ai niin...

      AAMEN!

      Poista
    10. Ja vielä lisäys tähän:

      Kolehti tästä kokoontumisesta kerätään Päivi ja Paavo Lipposen vasta-avattuun rahastoon. Toivon runsasta setelien kahinaa. Mottona olkoon: Sitä Jumala rakastaa jonka käsi on kärttyisä.tms

      t. Suntio.

      Poista
    11. Mikis, mikä-kysymykset vastaavat kyllä tärkeisiin kysymyksiin, mutta eihän se riitä. Tarvitaan myös asioiden ketjuttamista, jotta voidaan tehdä oletusten varassa päätelmiä, jotka johtavat tutkijaa totuuksiin, jotka ovat. Tarvitaan siis miksi-kysymyksiä. Ilman niitä meillä olisi vain tilastoja, määriä, summia, ulkokohtaisia faktoja.

      Uskonto on metodi, eloonjäämisoppi, jonka avulla varhaiskulttuurin ihminen muokkasi maaiLmastaan loogisen systeemin, jonka keskusnapa hän itse oli. Se on varhainen tapa sijaita käsittämättömän olemassaolon kehällä: minä jossakin.

      Poista
    12. Uskontoja ei minusta pidä kytkeä vain kapeaan hengelliseen traditioon. Se on varsin ulkokohtainen ja kapea näkemys uskonnoista.

      Poista
    13. Kehottaisin teita, rakkaat kommentoijat, perehtymään kulttuuriantropologiaan. Uskonto kuuluu sinne, ei länsimaiseen teologiaan, joka on mitätön siivu koko ilmiöstä.

      Poista
    14. Uskonto oli nimenomaan selviintymiskeino siihenaikaan kun tiede oli vaippoihin puettu. Uskontoa oikeasti tarvittiin silloin. Ja silloin kun Suomeen tuli kristinusko, tuli mukanaan paljon muuta ja hyvää, lukutaidosta lähtien. En koskaan kiellä kristinuskon hyviä, siis oikeasti siunauksellisia asioita, mitä se meidänkin pimeään mutta siitä huolimatta vihamieliseen suomenmaahamme on tuonut.

      En!

      Mutta sitä en käsitä mitä tekemistä - mitä vakavasti otettavaa - uskonnolla/uskonnoilla nykymaailmassa on? Koska... se ei opeta meille enää mitään. (Paitsi väärää, ilkeää moraalia. Enimmäkseen.)

      Poista
    15. Hyvä kysymys.

      Eiköhän vastausta tule hakea niistä miljoonaisista ihmismääristä, joissa uskonnolla on olennainen merkitys elämässä. Emme me voi ulkoapäin määritellä toisten ihmisten arvoja ja tapoja - emmehän välttämättä kritisoi muslimienkaan tuhoisaa ja orjuuttavaa keskiaikaista kulttuuriksi muodostunutta uskontoa, vaan jopa tuemme sitä monin säilyttävin tavoin. Miksi meidän pitäisi kummastella siis länsimaisiakaan uskontoja?

      Uskonnot rinnastuvat monin tavoin poliittisiin ideologioihin. Ne ovat edelleen työkaluja ihmisen pärjäämiseksi, turvaksi, ehkä myös ajankuluksi.

      Poista
    16. Jätin nyt huomiotta ihmisen tavan käsittää maailmankaikkeus, kosmos. Kaipa meillä on edelleen taipumus ajatella itsemme pieneksi mutta merkittäväksi maailmannavaksi, jolla täytyy olla luojansa, kaaoksen järjestäjä. Käyttäytymällä tietyllä tavalla pidämme yläpuoliset voimat vallassamme, puolellamme.

      Poista
    17. Uskonto on syntynyt siksi, näin kuvittelen, että ihmisen syvimpään luontoon kuuluu tarve ymmärtää maailmaa, jossa hän elää.

      Kun ennen ukkosen kuviteltiin olevan kiukkuisten henkien ärjyntää, joka vaatii lepyttelyä ja uhreja, niin nykyään on hienostuneempia uskomuksia.

      Mutta perusidea on sama: niin kauan kuin ihminen ei ymmärrä maailmaa (= maailmankaikkeutta), hän etsii kysymyksiinsä vastauksia muualta.

      Ja mehän emme ymmärrä maailmaa. Eivät edes Hawking, Enqvist, Valtaoja ja Kemppinen ymmärrä. He ehkä tietävät teoreettisesti, että maailma on 4-, 10- tai ehkä 11-ulottuvuuksinen tyhjästä syntynyt poksahdus - mutta he eivät sitä oikeasti ymmärrä.

      Poista
    18. Nyt harmittaa, etten pääse yläkertaan hakemaan aiemmin mainostamaani Hongon Kulttuuriantropologiaa. Siellä tästä asiasta on esitetty vallitsevia käsityksiä. 

      Mieleen näistä tutkimuksista on jäänyt kuitenkin yleisvaikutelma, että uskonnoilla on varsinkin varhaiskantaisissa kulttuureissa enemmän käytännöllinen kuin henkinen pohja. Esimerkiksi maaginen uskonnonselitys lähtee tarpeesta saada ravintoa, metsästys- ja kalastusonnea, ja vaikkapa lapsionnea tms. arkista harjoittamalla erilaisia magioita.

      Vaan tutkimuksen ja tieteen tulos on aina osin arvailua, tosin hyvin loogista ja järkiperäistä.

      Poista
    19. Tietysti ennen vanhaan, kivikaudella ja ennen sitä, pohja on hyvinkin käytännöllinen. Mutta pysyn perusteesissäni: uskonto syntyi tarpeesta ymmärtää miten maailma toimii.

      Uskontotiedettä tarvitaan kertomaan, miksi keskiaikaiset uskonnolliset käsitykset ovat yhä käypää valuuttaa ympäri maailmaa.

      Poista
    20. Uskontotieteellä on tietenkin oikeasti omat sanoisinko kunnianhimoiset ja korkeat päämääränsä, vähän samat kuin käytännöllisellä arkeologialla tai antropologialla.

      Siinä sivussa se tietysti paljastaa uskontojen aatteellisten rakennelmien muodot tarkasteltaviksi. On selvää, että tästä löytyy myös suoraa manipulaatiota, pajunköyttä, kuten kaikista ideologioista.

      Uskontotiede ei kuitenkaan osoittele vikoja, se ei ole tieteen tehtävä. Ilmiö on tutkimuskohde, jota tutkitaan objektiivisesti, ilman agendaa ja arvostamista.

      Poista
  18. Takaisin kaupungissa. Päivä on mennyt toimintojen siirtämisessä alakertaan, yläkertaan kun en vielä pääse klenkkaamaan. Koulut alkavat jo ensi viikolla eli ei opettajien kadehdittu kesäloma kestä kuin kaksi kuukautta, jos sitäkään. Tytärkin menee jo pari päivää ennen kahden päivän koulutusta järjestämään luokkansa, kantamaan kirjat ja laittamaan verhot ja pulpetit yms. Joku kirjoitti tänään jossain keskustelussa, että opettajat vain mussuttavat voisilmäpullia välituntisin ja pääsevät puolilta päivin kotiin. -Osoittaa vain tietämättömyyttä sanoa noin.

    Keksin oivan keinon taata kolmeksi viikoksi C-vitamiinin saanti, kun en pääse kauppaan: pakastettiin 5 kiloa mansikoita pieniin rasioihin. Ja ostettiin jättipussit omenoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. siis jääkaappiin ne omenat. Ja norjalaista pakastelohta vakuumpakkauksessa pakkaseen, mainio keksintö tuokin. Ihminen voi pärjätä kolme viikkoa käymättä kertaakaan kaupassa.

      Poista
  19. Ei pärjää kolmea viikkoa.Perustele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin on rahaa millä mällätä. Tuokin opettaja väittää että hänellä menee huonosti. Luulen ettäjuo viiniä vaan iltaisin.

      Poista
    2. Noh, minun on pakko pärjätä 4.8. - ainakin 25.8. asti ilman kaupassakäyntis, sillä en saa ajaa autolla ennen enkä klonkkaa kipsi jalassa sauvoilla kauppaan asti yhdellä kengällä.

      Tänään tein, tai tytär teki kolmen viikon ruokaostosten määrän yhdellä kertaa, kun täytettin kuivamuonahyllyt näkkileivällä ja hernekeitto- ja tonnikalapurkeilla, kauraryyneillä, sämpyläjauhoilla, kuivahiivalla ja kahvipaketeilla. Pakastimeen lastattiin ihan edullista norjalaista lohta, jauhelihaa, ruisleipää, paahtoleipää, voipaketti ja hillitön juustokimpale, paloiksi leikattuna. Sekä 5 kg mansikkaa ja itse leipomiani raparperipiirakoita ja pikkupullia. Jäätelöä. Jääkaappiin maitotuotteita ja perunoita, porkkanoita, sipuleita, pari omenapussia. Lasku oli inhimillinen, koska tarvikkeet olivat terveellistä peruskotiruokaa. Kolmeen viikkoon ei kulu penniäkään.

      Poista
    3. PS Viiniä ei varusteista löydy. Konjakkipullokin jäi mökille.

      Poista
  20. Nyt tuo Ilja Janitskin on pidätetty. Oli jo aikakin. Hänen asianajajanaan toimii Heikki Lampela, tuo naisia mukiloiva romani. Siinä pata on löytänyt kattilansa.

    VastaaPoista
  21. Onko Ilja "Putinin toveri" Janitskin pidätetty!? Nythän kaikki vihervasemmistolaiset repivät tuskissaan viimeisetkin irtohiuksensa pois kaljusta päälaestaan ja ääripersesuomalaiset puhkeavat rajuihin HURRAA HURRAA huutoihin...

    eikun
    ???
    (selaa sekaisin menneitä lunttilappujaan)
    toisinpäin,
    piti sanomani




    juuuuuuhhhh...!

    VastaaPoista
  22. Eikös miekkonen ole ollut jo pitkään maan alla ja poissa pahanteosta?

    Vaan hyvä näin. Nyt loppuu valhe tästä maailmasta ja totuus hallitsee taas maailmaa. Sille!

    VastaaPoista
  23. Perussuomalaiset kaivavat jo hautakuoppaansa. Huhtasaaren nimeäminen presidenttiehdokkaaksi on hyvää farssia. Minä en voi kuin nauraa joka kerta, kun Laura avaa suunsa.

    Nyt nämä venäjä-lausunnot: "jos putin pudottaa tänne kymmenen atomipommia, niin homma on päivässä ohitse!" - Mitä järkeä tuossa on? Kymmenen, miksi kymmenen? - Eikö akka tiedä, että ohjuksilla sellaisia ammutaan?

    Presidentti, joka ei kannata maanpuolustusta. Miksiköhän? - venäjä siellä puheissa vilahti toivomuksella edistää venäjän kauppaa.

    VastaaPoista
  24. Evoluutiota uskonnonopettaja Huhtasaari pitää mahdottomana ajatuksena: "Ihminen ei vaan koskaan ole ollut elukka."

    VastaaPoista
  25. Sitten kun näitä "päivässä matalaksi"-juttuja kirjoitetaan, niin suomalaisvihamieliset, tosisuomalaisia inhoavat, Huhtasaaren apinamieskannattajat kirjoittavat kommentteja: "Tottahan se on!"

    VastaaPoista
  26. Äläs nyt, Riku. Saadaan vähän nostetta ja väriä muuten niin tylsään kisaan. Veikkaan, että Laura on keskustelujen totuudentorvi, ainoa joka on ketään nuolematta oma itsensä, kaikkine hupaisine piirteineen. Mieluummin häntä kuuntelee, kuin jonkun demarinaisen mihin tahansa poliittiseen agendaan sopivaa liirumlaarumia, tai edes Saulin viisaita ja varovaisia lausuntoja. Go, Laura, go!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Pekka Haavistoa en jaksa kuunnella enää sekuntiakaan. Miten hänkään on pystynyt yhtään uudistumaan tai olemaan tuore? Kaikki vanhat ovat läpeensä leipääntyneitä virkamiehiä.

      PS Skaban vie kuitenkin Sauli ja se on hyvä!

      Poista
  27. Olet oikeassa siinä, että viihde on tärkeää. Minä osaan nauraa Lauralle, tämä on minusta suorastaan upeaa, tällaiseen ei edes Marty Feldman kyennyt! Lare saa kuitenkin mahdollisesti jopa minut uurnalle äänestämään Saulia.

    VastaaPoista
  28. Katsoin perjantaina Perussuomalaisten tiedotustilaisuutta,jossa m.m Huhtasaari nimettiin presidentti ehdokkaaksi. Huhtasaari kysyttäessä toisti taas ettei usko ihmisen polveutuvan eläimistä, ja myönsi olevansa kreotanisti. Halla-Aho sanoi että itse ei ole uskonnollinen vaan uskoo evoluutioteoriaan. Oli sitä mieltä ,ettei Huhtasaaren uskomuksista olisi haittaa presidenttinä. Myös huomautti siitä että jotkut poliitikot antavat ymmärtää harhaanjohtavasti olevansa uskovia. Itse ajattelen, että vaarallisimpia ovat johtavassa asemassa olevat jotka kuvittelevat saavansa ohjeita jumalalta, kuten George Busch.

    VastaaPoista
  29. Hieman ihmettelen tätä kreationistien äimistelyä nyt. 

    Valtaosa kristillisdemokraateistahan kannattaa Jumalan luomisoppia, esimerkiksi Päivi Räsänen, samoin keskustassa kreationismi ei ole harvinaista. Ja Euroopassahan uskotaan Jumalan luomistöihin pilvin pimein, samoin Amerikassa. Miksi tämä nyt niin tavatonta on? Kyllä näihin kreationisteihin yksi opettajakin mahtuu, jos lääkärikin. 

    Minä en osaa uskoa jumaluusoppeihin, mutta en minä kyllä ihmisen alkuperästäkään varma ole. Todennäköistä evoluutio on, mutta ei kai tarkkaan ottaen fakta.

    VastaaPoista
  30. Kyllä ihmisten -Huhtasaarenkin_- synty palautuu muihin eläimiin, ellei sitten syntynyt laboratorio olosuhteissa.

    VastaaPoista
  31. Huhtasaari sanoi taannoin televisio ohjelmassa, että "tuolta metsästä pitäisi aika ajoin ilmaantua apinan ja ihmisen välimuotoja.Jos evoluutioteoria pitäisi paikkansa". Huhtasaaren ajattelussa on AJALLINEN MITTAKAAVAVIRHE. Argeologia ja muu tiede on tunnistanut jäänteitä lukuisista populaatioista jotka ovat eläneet kymmeniätuhansiakin vuosia ja sitten kuihtuneet.
    Jumalaan uskovien ongelmana voidaan yleisesti sanoa, etteivät ymmärrä-tai ole sisäistäneet- maailmankaikkeuden ajallista ja avaruudellista valtavuutta. Perustellusti voidaankin sanoa, että jos tälläinen kaiken tietävä maailmankaikkeuden jumala olisi olemassa, olisi hän näiden kreationistien touhuista varsin vittuuntunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hys, hys Meg, pitää sanoa v..t..untunut ettei jumala kuule syntisiä sanojasi!!

      No, olet tietysti prikulleen oikeassa Meg, paitsi että jumalan olemattomuutta on ehkä sitäkin mahdotonta todistaa. Voidaan ajatella, että meidän maailmamme on kuin ääretön pallo jonka joku, jumalaksi kutsumamme on sieltä ulkopuolelta huviksensa pannut alulle ja se sitten kehittyy lakiensa säätelemänä omia aikojaan jne. Joku epävarmuustekijä ajatukseen tietysti jää, nimittäin se, että … no, olkoon ;-) hh

      Poista
    2. Minun pätevä selitykseni taas on se, että planeetat eivät ole luotuja, ei ole ketään ohjaamassa tätä ikuisuutta, hela hoitoa. 

      Kaikki on sattumaa, taivaankappaleet ja muut pallukat ovat syntyneet räjähdysten ja poksahtelujen tuloksena, ja sitten on jokin aine liittynyt toiseen ja on syntynyt eläviä organismeja, vähitellen eri muotojen kautta ja ehdottomasti jollakin tapaa apinaan liittyen ihmislaji, joka on julistautunut lajien herraksi. Eli evoluution kautta. 

      Vaan miksi on ikuisuus, tämä ääretön tyhjä tila, jossa on monimuotoista elämää? Mikä on tämä rajaton tila/tyhjyys?

      Poista
    3. Iines kiteytti olennaisen minunkin kosmologiasta.
      Sattuman käsite vain on hyvin epäselvä. Ihmiset puhuvat sattumasta monessa eri mielessä. ja on käsite pohjimmiltaankin epämääräinen. Usein kuulee klassisen kiistan "Uskotko jumalaan?", "no ei kai tää kaikki voi olla vaan sattumaa".
      Tässä on käsite sekaannus, ei sattuman vastakohta ole jumalainen järjestys vaan voidaan johdonmukaisesti ajatella determistinen syy ja seurausketjuista muodostunut maailma,ilman alkuunpanijaa ,tarkoitusta ja päämäärää.

      Poista
    4. Joo, tunnen yhden aika kovan luokan fyysikon ja hän tuntuu olevan sitä mieltä, että syy-seurausyhteydet tämän yksikön eli maailmankaikkeuden sisällä ovat jo osittain selvitetyt tai tullaan joskus selvittämään mutta niiden perimmäistä olemusta on ilman fysikaalis/matemaattista apparaattia mahdoton ihmisen jokapäiväisillä havainnointi väineillä tehdä ymmärrettäväksi. (Hm, aika 'saksalainen' virke tästä tuli).

      Eli maallikolle ja myöskään arkielämää elävälle fyysikollekaan ei selitys ole havainnollinen, menee 'yli horisontin' ja sillä sipuli. Siihen on tyydyttävä. Voi tietysti erikoistua alan fyysikoksi. hh

      Poista
    5. Se, että päädytään uskomaan todellisuuden muodostuneen syy-seurausketjuista jolloin sattumaa ei ole. Ei tietenkään tarkoita että ihminen tai joku tuleva tai muualla kosmoksessa eläva orgaaninen ihmistä kehittyneempikään olio tai tietokone koskaan pystyisi tyhjentävästi seuraamaan syy ja seurausketjuja.

      Poista
    6. Juu, eihän toki. Osatapahtumia on tietysti enemmän kuin 'alkeishiukkasia' joilla tapahtumia (mitä nekin lienevät) ehkä on olemassa.

      Aikoinaan seurasin silloisen prof. Eino Jutikkalan jotain luentosarjaa jolloin hän kerran yhdisti oivaltavasti, siltä tuntui, Nils Bohrin kvanttifysiikan ajatuksia Suomen historian johonkin tapahtumaketjuun. Innostuin kovasti ja yritin kotimatkalla tehdä mielessäni jatkokehittelyjä ajatukselle. Arvelin myös keksineeni jotakin ja kirjoitin tärisevässä linja-autossa pointtini paperille.

      Muuta tuli väliin ja paperi unohtui kunnes ikämiehenä löysin sen jonkun vihkon välistä. Hah, en saanut silloisesta käsialastani mitään tolkkua! Hypnotisoija ehkä auttaisi palauttamaan minut silloiseen mielentilaani jolloin kai selviäisi joku itsestäänselvyys? Kannattaisiko?

      Muistoksi kuitenkin on jäänyt oivaltamisen hienous, olkoon tuo oikea tai väärä, jääneet ajatuksiin hetkien ulkoiset puitteet, paikka luentosalissa, luennoitsijan habitus, hänen harmahtava pukunsakin, vuodenaika, sää! Sitä kokonaisvaltaista tapahtumaa ei pysty toiselle ihmiselle välittämään kuten tämä toinenkaan ei jotakin vastavaa omaansa. hh

      Poista
  32. "Mies oli umpihullu".
    Kommenttiketjua lukiessa tulee kyllä mieleen ettei se umpihulluus ole kuin muutaman askeleen päässä täälläkään. Huhtasaari on jo lähellä umpihulluuden rajaa. Hullu on ihminen jolla järjen valo himmenee, joskus sammuu jopa kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi hyvä, ihmisten päälle tahallaan ajaminen ja omaistensa asuntojen polttaminen painii mielenterveydellisesti tyystin eri sarjassa kuin maailmanlaajuisestikin varsin tavallinen usko jumaltöihin, maailmanluomisiin. Esimerkiksi Koraanin mukaan Allah on luonut maailman kahden, kuuden tai kahdeksan päivän aikana, enkä osaa uskoa, että tähän kertomukseen uskovia muslimeja olisi vain kourallinen. Päinvastoin.

      Hullulla on monta merkitystä ja huomaa tämä, Anonyymi, sävyä. Umpihullu tai seinähullu on useimmiten sävyttynyt sarkasmin tai huumorin puolelle.

      Ihan oikeasti kukaan ei "hullu", vaan kysyisin mieluummin: kuka meistä on normaali.

      Poista
    2. Koraani, kuten Raamattu, on uskonnollinen eepos. Vain toista on siteerattu eduskunnassa ja useammankin kerran. Tiedät kyllä kumpaa.

      Suomi on länsimainen oikeusvaltio, eikä valtiolliset tehtävät perustu meillä uskonnollisiin eepoksiin vaan lakeihin ja asetuksiin. Oikeusvaltion perusta ei ole uskonto. Uskontoon, yhteen tai useaan, perustuvat valtiot eivät ole oikeusvaltioita.

      Huhtasaari kuuluu poliittisiin toimijoihin, joita kutsun uskonnollisiksi hihhuleiksi. Heidän paikkansa ei ole eduskunnassa vaan ihan jossain muualla, koska he eivät ymmärrä oikeusvaltion periaatteita ja haluavat sotkea omat uskonnolliset käsityksensä poliittiseen työhönsä. Toimivat siis oikeusvaltiota vastaan ja vastaisesti, jotkut jopa haaveilevat sen tuhoamisesta.

      Seurasin perussuomalaisten twiittejä uskonto-politiikka aiheesta, mutta ei niin sekavaa ajatussotkua jaksa kukaan täysjärkinen seurata muuutamaa twiittiä pidempään. Kutsun sitä hulluudeksi, johon ei ole parannuskeinoa, moniin muihin mielenterveyden ongelmiin on.

      Poista
    3. No jaa, eikös Soini ollut muuten ainoa ministeri joka ei suostunut vannomaan ministerinvalaa käsi Raamatun päällä. Hän vannoi sen käsi lakikirjan päällä. 

      Muut ministerit vannoivat valansa Raamattuun perustuen näin:”Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.”

      Eikös tämä ole juurikin sitä, että länsimainen oikeusvaltiomme lepää uskonnollisen eepoksen ja eetoksen päällä? Vai!?

      Kysynkin edelleen: miksi vain Laura Huhtasaaren uskonnollinen käsitys herättää mediakohun?

      Poista
    4. PS Enemmän olisin huolissani Huhtasaaren toimimisesta opettajana.

      Tämä Huhtasaaren luomiskäsitys on hyvä peruste sille, että peruskouluissa ei pidä siirtyä kirjattomaan opetukseen. Siellä kirjassahan se evoluutio selvitetään, ja opettajan on pakko esitellä se opetussuunnitelman mukaisesti.

      Ellei kirjoja ole, opettajia ei yksi ops ohjaa juurikaan.

      Poista
    5. Perjantaisessa perussuomalaisten tilaisuudessa oli tervehenkistä se , että Huhtasaari ja Halla-aho ilmaisivat selvästi-vastakkaiset- näkemyksensä uskonnosta ja evoluutioteoriasta. Tähänastisen käytännön mukaanhan useat poliitikot ovat kiertäneet uskontoaan koskevat kysymykset antaen ymmärtää että "neiti on vähän raskaana".

      Poista
    6. Mietin, olikohan Päivi Räsänenkin kreatonistina sopimaton ministeriksi? Pitäisikö kaikille kansanedustajille suorittaa kreatonistitestit? Tai ylipäänsä uskovaistestit?

      Pois vaan kaikki, jotka uskovat Jumalaan tai Allahiin tai Buddhaan tai Visnuun. Vain totuuteen uskovat saisivat jäädä. Vai?

      Poista
  33. Iines, tulkitetkohan sinä nyt tasa-arvoa tahallasi väärin. Tasa-arvoisia ovat vain molemmista päistään leikatut. Uskonto, politiikka tai mikään mukaan ei ole "yhtä suurta ykseyttä". Ekumenia on minusta uskonnoista kauhein. Tasavallan presidentti ei ole kadunlakaisija, kansanedustaja tai pizzalähetti. Uskon häneltä tarvittavan paljon suurempaa luotettavuutta. Joku tietysti kunnoittaa Huhtasaarta, "koska hänellä on periaatteita", mutta periaatteensa vaikuttavat perin epäilyttäviltä, etten sanoisi seinähulluilta. Sitä paitsi Jeesuksen pikaista takaisin tuloa odottaville minulla on viesti: "Jeesus on tullut jo, hän asuu Helsingin Herttoniemen Siilitiellä. On sieltä vuokrannut kolmannesta kerroksesta itselleen kaksion."

    VastaaPoista
  34. Luotan siihen, että demokraattinen valintasysteemi huolehtii siitä, että jyvät karsiutuvat akanoista täällä Suomessa - Suomi ei ole Amerikka.

    Tietysti olisi tyylikästä, että kaikki ehdokkaat olisivia sopivia ja filmaattisia, mutta onhan meillä presidenttinä ollut monenlaista hatunkäyttäjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. … ja huivin käyttäjää .. hh

      Poista
    2. Kunnioitan Michelle Obamaa, joka ei pannut huivia päähänsä muslimimiehiä pokkuroidakseen, kuten monet suomalaiset naispoliitikot. Näin taisi tehdä myös eräs ranskalainen naisen ihmisarvon puolustaja taannoin. Haloselle sapiskaa teeskentelystä ja opportunismista.

      Poista
  35. Ehdokkaista nyt puhumattakaan. Pekka Haavisto on maailmalla nimittänyt itseään tohtoriksi. Ja miksei hän sitä olekin, ainakin "mahottoman mukava mies". Matti Vanhanen erosi pääministerin tehtävistä, "koska jalka tuli kipeäksi." Mielenkiintoista olisi lukea tulevien historiankirjoittajien selvitystä asiasta. Veikkailuni minulla on, valtakunnanoikeus saattoi olla lähellä.

    Paavo Väyrynen, seitsemänkymppinen mies, joka ei koskaan ole ollut väärässä. Mies, joka näki nuorena kekkosen. Jo nuorena päivärahahuijauksesta kiinni jäänyt mies. Kari Suomalainen ei sitä koskaa unohtanut, jalasmökistä riittää piirroksia. Paavo on neuvostoliiton ja yya-sopimuksen mies.

    VastaaPoista
  36. Miksi nämä populistit ovat niin usein kummallisen lähellä neuvostoliittoa tai nykyvenäjää. Johan Bäckman peräänkuuluttaa neuvost...venäjää Ilja Janitskinin apuun, kun hänet on lukuisista rikoksistaan pidätetty. Melko kirkkoslaavilaista.

    VastaaPoista
  37. Huhtasaari saa epäilemättä venäjän kaupan elpymään. Sieltä tuotetaan tänne riittävän runsaasti balalaikkoja, ynnä muita venäjän teollisuuden huipputuotteita, ja me viemme sinne maataloustuotteita. Ehkäpä jopa rehuviljaa ihmisruoaksi. - Vanhat hyvät ajat, kyynel mun poskellain vierii.

    VastaaPoista
  38. Katin kontit saa, kunhan tuo terveellistä pöhinää muutoin itsestäänselvään vaaliin. Sanon edelleen: go, Laura, go, olet ihanan raikas verrattuna kaikkiin muihin yhteensä. Väyrynen, Vanhanen, Haavisto - hämähäkinseittiset käppänät aina samoine jaarituksineen, ja muutama ympäripyöreää sosiaaliskeidaa suoltava naisdemari ja vaivoin enää syttyvä Kyllöskä - hohhoijaa. Onneksi on Sauli ja Laura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, taitaa Laura käyttää kyllä Rexonaa, mutta pesisi itsensä joskus.

      Tasvallan presidenttinä kuitenkin jatkavat Jenni, Lennu ja Sauli!

      Poista
    2. Niin jatkavat, ja juuri siksi tämä pöhinä Huhtasaaren ympärillä onkin niin hassua.

      Puhuttaisiin enemmän mieluummin siitä, että valtion ensi vuoden budjetissa ei ole jakovaraa, menokuri on säilytettävä talouskasvusta huolimatta.

      Poista
    3. Halla-aho teki virheen, kun ei lähtenyt itse ehdokkaaksi. Hän olisi imuroinut kaikki protestiäänet, koska juuri häneen henkilöityy monikulturismikultin vastustus.

      Huhtasaaren mukana esiin nousee liikaa kaikkea muuta kuonaa, kuten nyt vaikkapa tuo vanhanaikainen kreationismi eli luomisusko. Se syö varsinaista sanomaa ja karkoittaa suuren osan äänestäjistä.

      Miksi äänestäjä, joka vastustaa islamilaista taikauskoa, kannattaisi länsimaista taikauskoa?

      Poista
    4. Kun Niinistön suosio on se mikä se on niin vaaliväittelyt kukaties käydään hiukan huumorin merkeissä ja siihen rooliin Huhtasaari sopii hyvin. Kuka uskoo Vanhasesta tai Haavistosta samaa? Ei, nämä, ja muutkin yrittävät liikkua paperin makuisella asiapohjalla. Jos oikein sattuu niin pääesiintyjiksi voisivat hyvinkin tulla juuri Huhtasaari ja Niinistö, olisi hauska pari ;-)

      Eli näissä vaaleissa haetaan julkisuutta tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. hh

      Poista
  39. "Emme tiedä. Myymme sitä Jumalana." Näin kiteytti viisas työmies Putk... ei kun Paronen.

    Myydään sitä tietämättömyyttämme myös muilla nimillä, esim. Big Bangina, Tyhjästä Syntyneenä.

    "Kaikkeuden Luojan" olemassaoloa voidaan puolustaa nähdäkseni sillä argumentilla, että koska ihminen on itsensä tiedostava olento, niin tällainen Kosminen Tietoisuus voi/täytyy olla maailmankaikkeuden sisäinen ominaisuus.

    Tällainen mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, vaikkei kaikkiin satuihin uskoisikaan. Usein unohtuu, ettei tieteen viimeistä sanaa sanota koskaan.

    VastaaPoista
  40. Tätä minäkin haluan korostaa: tiede ei voi kunnolla sanoa edes senhetkistä totuutta, sillä jo syntyessään tieto on entinen.

    VastaaPoista
  41. Iltalehti on tehnyt hyvää työtä. Lipposkan härskiyden esiintuominen oli hienoa. Palkintoministeriyden aikanaan saaneen Tanja Karpelan vanhuuteen jatkuva neljäntonnin takuupalkintoeläke on mielisairasta, saati sitten, ei ensisijaisesti älykkyydestään tunnetuksi tulleen, Suvi Lindénin kuusitonnia.

    OP:n pääjohtaja Karhinen lupasi sipilän talkoissa alentaa palkkaansa 5 prosenttia. Ei alentanut, kertoo Iltasanomat. Jotkut sipilän poppoon kusetukseen menivätkin. Me ainakin, joilla ei ollut sananvaltaa.

    Sipilä, ennätyshuono pääministeri. Ja siellä edeltävissä on sentään ollut Lipposta, Vanhasta sun muuta skojarimiestä, vähän naistakin.

    Mari Kiviniemi pilasi poliittisen uransa, kun ahneuksissaan otti paikan Vanhasen sekasortoon jättäneen hallituksen päävastaavana. Emme menettäneet mitään.

    Tämä maa on kuralla.

    VastaaPoista
  42. Olisi oikeudenmukaista, jos kaikki eläkkeet olisivat se tietty prosentti ihmisen ansaitsemasta palkkatilosta. Ei mitään lisäeläkkeitä muutenkin ylipalkatuille virkamiehille.

    Vaan mallia otetaan yksityissektorin korkeammista palkoista ja kultaisista kädenpuristuksista. Muutenhan suurin osa kyvyistä ei hakisi valtion virkoja. - Näin ilmeisesti ajatellaan.

    En kadehdi kansanedustajien palkkoja enkä normaalieläkkeitä, sillä työ on ihmisen ja jopa hänen yksityiselämänsä, intimiteettinsä, kokonaan nielaisevaa ja täten äärimmäisen vaativaa. Mitään takuueläkkeitä ei silti tarvita, sillä kyvykkäät ihmiset kyllä löytävät uutta duunia, jos työ loppuu. Päivi Lipponenhan näyttää olevan varsinainen kyky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on syrjäytymisen edistämisestä. Miksi ihmeessä Tanja, Merikukka, Päivi & co työllistäisi itsensä normaalisti, kun taivaasta sataa mannaa. Suu auki vain, niska kenoon ja maha täyttyy.

      Päivi on vapauttanut itsensä työn orjuuden sorron yöstä.

      Poista