Pippelilliset kouluhenkilöt eivät nyt vaan pärjää

Nyt kun Suomen koululaiset on jälleen testattu Pisan oppimistulosten vertailussa, täytyy taas kehaista suomalaista koulujärjestelmää ja ennen kaikkea suomalaisia opettajia, jotka eittämättä ovat maailman kärkeä sekä osaamisessa että koulutustasossa.  

Ei kaikissa maissa nimittäin  vaadita opettajilta maisteritason koulutusta, vaan useimmissa Euroopan maissa opettajille riittää alempi korkeakoulututkinto, ja jopa toisen asteen tutkinto. Käytännössä meillä sellainen on vaikka ylioppilastutkinto. 

Ei ole siis sattumaa, että Suomi on koulutuksen mallimaa. Meillä osataan. Meillä yleensäkin lapsi on arvossaan, kiitos sinne Arvo Ylpön ja sodassa karaistuneiden naisten suuntaan. He työnsivät lapsensa köyhistä oloistakin opin tielle, arvostivat koulutusta ja opettajia, miksei myös vähän kirkkoa ja isänmaatakin. Näistä lähtökohdista versoi se suurten ikäluokkien polvi, joka puursi Suomen nykyisen hyvinvoinnin, ja vieläpä ilman asumistukia, opintotukia tai subjektiivisia päivähoitoja.

Ainoa virhe tuoreissa oppimistilastoissa ovat nyt pojat. Jostain syystä Pisa vielä erottelee henkilöt sukupuolittain, vaikka suomalainen koulujärjestelmäkin jo tarjoaa tilalle abstraktimpaa käsitteistöä. Suomalaiset tytöt pärjäsivät poikia paremmin jopa luonnontieteissä. Erot oppimisessa ovat  suuremmat kuin missään muussa mitatussa maassa, ja ero on järisyttävä. 

Syitä poikien huonompaan menestymiseen haetaan nyt koulun sisältä, jopa asiantuntijakierroksella saa sellaisen vaikutelman, että koulu on se, joka ei osaa ottaa huomioon poikien erityislaatua oppimisprosessissa. Selvää on, että moni suomalainen syyttää koulua ja naisopettajia poikien kaltoinkohtelusta. Koulua pitää siis muuttaa, kuuluu vaatimus.

Kissan villat! Ei se niin mene, että virhe korjataan sopeuttamalla ympäristö virheeseen. Ei tuotettakaan korjata niin, että käyttäjä opetetaan tulemaan toimeen virheen kanssa naksauttamalla laitetta tuosta takaa äkkiväärästi kiertäen eikä tästä. Jos kerran poikien kouluasenteissa on vikaa, poikien asenteita tulee korjata eikä sopeutua virheelliseen asenneilmastoon.

On tuhannesti nimittäin todettu, että poikia kasvatetaan kehdosta lähtien vapaammin kuin tyttöjä. Heiltä ei edellytetä samassa määrin velvollisuuksien suorittamista, toisten huomioonottamista, hoivaamista, mielikuvitusleikkejä, rauhallista kirjojen selailua tai edes luetun kuuntelemista, taideharrasteita, kotitöihin osallistumista, kauneuden näkemistä, ei aina edes aikuisten kunnioittamista. Heille sallitaan rajummat leikit, huutaminen ja rähinöinti - pojat ovat poikia, heitä kuskataan urheiluharrastuksiin, harvoin balettiin tai henkisiin toimintoihin. Heille annetaan lahjaksi urheiluvälineitä ja rajuja tietokonepelejä, harvoin kirjoja.

Koulun tehtävä ei ole sallia pojille erivapauksia, vaan kasvattaa lapset tasavertaisesti, samaa vaatien. On muutenkin aika käsittämätöntä, että aikana, jolloin puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä ja rajojen häivyttämisestä, aletaankin puhua opetuksen muuntamisesta pojille sopivaksi. Millaistahan se sitten olisi?

Otetaan opettajiksi ylioppilasmiehiä suoraan koulun penkiltä. Tehdään koulu pelihalliksi, jossa opettajalla on kädessä potkupallo, jonka hän potkaisee oppilaalle, ja tämä taas eteenpäin. Tai ellei viitsi potkia palloa, saa siirtyä digioppimaan taistelupeliä, jossa hahmot huutavat englanniksi jotain taisteluhuutoa. Ja siinä säkkituolilla lattialla olisi vieressä myös kunnon naposteltavaa, karkkia ja kerroshampurilaisia ja energiajuomaa. Ikäviä teoreettisia aineita ei olisi ollenkaan, vaan kaikki kävisi toiminnan kautta, eikä puhumista tarvittaisi juurikaan, saati kirjoittamista.