Tytön tie

Tiesittekö, että kun Jenny Upari, omaa sukua Kilpiäinen, valittiin eduskuntaan vuonna 1907, hän oli vain 24-vuotias tyttönen?

Sanon tyttönen, vaikka Jenny Upari oli raskaana ja oli oleva ensimmäinen äitiyslomalle eduskunnasta jäävä nainen, tai ihminen, niin kuin nykyään pitää sanoa.

Sanon tyttönen myös siksi, että opin hallituksen tytöttelyn kommentoijalta, joka arveli hallituksen arvostelun johtuvan siitä, että vanhat muijat ovat myrkyllisiä tyttösille heidän onnistumisestaan. 

No jaa. En nyt kysy, että mistä onnistumisista, vaan takerrun hallituksen tytöttelyyn. Pääministerihän on kymmenen vuotta Jennyä vanhempi, samoin muut hallitustoverit. 

Kysyn myös, milloin tulee aika, jolloin naispoliitikkoon luotetaan yhtä paljon kuin miespoliitikkoon. Tarvitaanko todella edelleen Lucina Hagmania ja Minna Canthia herättelemään miehiä horroksestaan? Milloin toksisinkin mies uskoo, että hallituksen kritisointi johtuu hallituksen teoista tai tekemättömyydestä, eikä ministerien sukupuolesta ja iästä? 

Minä luotan naispoliitikkoihin, olen aina luottanut. Olivat he sitten nuoria tai vanhoja. En näe mitään eroa miespoliitikkoihin. Ikä merkitsee tietenkin kokemusta, ja se on plussaa. Toisaalta kokemusta ei kerry, jos ei saa tilaisuuksia.

Tällä hetkellä naisista - jos nyt eritellä täytyy - suosikkipolitiikkojani ovat Päivi Räsänen, Li Andersson, Elina Lepomäki, Riikka Purra, Annika Saarikko. Muitakin on, mutta tässä päällimmäiset mieleen tulleet älykkäät ja rohkeat naiset, jotka pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki hyviä naisia. Enkä sanoisi heitä tytöiksi, mikä merkitsee politiikassa vähättelyä.

Se että luotan naispoliitikkoon, yhtä hyvin nuoreen tai vanhaan - Sirkka-Liisa Anttilaan luotan vieläkin - ei estä heidän kritisointiaan. Päinvastoin. Se on luottamuksenosoitus siihen, että luotan heidän kykyynsä toimia jatkossa paremmin kuin kritiikin hetkellä. Eihän kritiikkiä luusereille anneta, he eivät tee sillä mitään.

Jään siis itse odottamaan nykyiseltä hallitukselta oikeita näyttöjä, ja toivon, että kukin naisministeri löytää sisäisen muijansa samalla tavoin kuin äijät ovat löytäneet äijyytensä. Nyt on ratsastettu vasta koronan aiheuttaman aallon harjalla, vähän kuin myötätuulessa. On tehty se, minkä mikä tahansa hallituskombo olisi tehnyt suurin piirtein samanlaisesti.

Todellinen vääntö on edessä, ja jahka ne 60 000 uutta työpaikkaa löytyvät, vero- ja velka-astetta kiristämättä ja vientiä lisäten, lupaan kirjoittaa oodin Marinin hallitukselle. Vielä en sitä tee. 

Vaan lopuksi - miten Jenny Uparin, kutojien ammattiosastosta politiikkaan ponnahtaneen sosialidemokraattisen poliitikon lopulta kävi? Huonosti, jos urasta puhutaan: Hänen poliittinen uransa jäi  vaatimattomaksi, sillä avioitumisen ja perheen perustamisen takia hän ei asettunut enää ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa 1908. Hänen tittelinsä oli jatkossa poliisikonstaapelin vaimo.  Tämäkö edelleen tytön tie?