Naapurissa ammutaan. Pum pum vaan Malmön kaduilla. Rajähdyksiä, aseita, vapaassa pohjolassa.
Eikös Malmön pitänyt olla paratiisi, etenkin Rosengårdin, mikäli uskomme muutaman vuoden takaista tutkivaa journalismia?
Niin tai näin, mutta teidän on syytä tietää, että Malmön taivutus on lopulta aika yksinkertainen juttu muutoin paitsi illatiivin osalta. Mennään nimittäin Malmöhön. Ei mihinkään Malmöön tai Malmööseen, ettäs tiedätte. Ja voin vannoa, että kyseinen Malmöhön-illatiivi on taatusti piirtynyt entisten oppilaitteni kestomuistiin ikuisiksi ajoiksi. Kenties joku heistä on elämässään peräti päätynyt Malmöhön.
Niin tärkeäksi Malmön taivutuksen nominiparadigmassa koin, että pidin velvollisuutenani takoa tuon illatiivimuodon Laukkasen Saminkin päähän. Sami ei ollut lukenut koskaan yhtään ainutta kirjaa, mikä pöyristytti minua etenkin, koska hän leveili sillä ja luokan pojat katselivat häntä ihaillen.
Nyt on syytä havainnollistaa se, mitä 1980-luvulla tarkoitti se, ettei 16-vuotias oppilas ollut lukenut eläissään yhtään kirjaa. Se tarkoitti nimittäin jotain tavatonta, sellaista harvinaisuutta, jota voisi tänä päivänä verrata tyyppiin, joka ei ole koskaan lukenut netistä yhtään ainutta pidempää tekstiä, ei edes juorulehtiä. Siis täyttä uunoa. Nykyään kirjaa lukematon poika ei ole edes harvinaisuus, eiväthän kaikki peruskoulunsa päättäneet aina osaa edes lukea sujuvasti. Katsokaapa joskus jotain ihailtua realitysarjaa, niin se saattaa paljastaa osallistujista jonkun paperia tavaavan sankarin.
Mutta siis kannattaa muistaa teidänkin, rakkaat lukijat, tuo Malmön taivutus, etenkin jos aiotte paikan päälle seuraamaan yhtäkkiä ja ilmeisen tyhjästä syntyneitä mystisiä mellakoita. Helsingin Sanomien tänäinen laaja artikkeli aiheesta ei esitä asiasta mitään syitä, toisin sanoen siellä on ilmeisesti vain putkahtanut väkivalta maan pinnalle, kuin avaruushirviö Maailmojen sodassa. Tai ehkä ruotsalaiset vaan ovat sotaisempia kuin uskoimmekaan. Että pitääkö tässä ruveta pelkäämään läntistä naapuriakin? Vai pitäisikö liittyä Natoon tai jotakin?
(Kuva Mattias Alm, Ruotsin radio)
LISÄYS klo 15.30 Einesbaarissa, kirjallisuusblogissa, on nyt uusi postaus Nuoruusrunoja. Sinne on tarkoitus koota kommentoijien ja lukijoiden omia nuoruusrunoja, lapsuusrunotkin käyvät. Käykääpä nyt lukemassa mikiksen aloitusrunot ja lisätkää kommentiksi omanne arkailematta. Kaikki rustaukset kelpaavat, ei ole olemassa huonoja runoja, kun mietitään nuoruuden tuskaa ja uhoa! Runoista voi kirjoittaa rakentavaa ja totista palautetta.
Malmööseeseen johtaa meitin tie. Muts räjähdin nauramaan, kun juuri jostain luin Whon hepun, lieneekö siitä bändistä vai mistä, suositelleen Ruotsin ja Tegnellin koronalinjaa. Ei minulla siihen muuta sanomista ole kuin, että muuten hyvä, mutta kansan kuoleminen lasketaan haittapuolelle. Noh, kaikella on hintansa.
VastaaPoistaMinä näen nyt Tegnellin mieluusti aasinhattu päässä. Ymmärrän kyllä mielestäni hänen strategiansa, mutta panen kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei Suomi lähtenyt Ruotsin peesiin, niin kuin ilmeisesti vähän suunniteltiin.
VastaaPoistaSuuri yllätys on se, ettei Ruotsin kansa ollenkaan kritisoi Tegnellin strategian aiheuttamia vanhusten kuolemaan saattamisia.
Mihin "ilmeiseen" väitteesi perustuu?
PoistaMm. Tegnellin ja Mika Salmisen keskenään käymiin laumasuojakeskusteluihin. Hallituksen jahkailuun rajoitusten asettamisessa ja maskien halveksunnassa. Tästä on seurauksena nytkin vielä se, että maskeja ei käytetä lääkäreiden vetoomuksista huolimatta. Saksassa ollaan tällä hetkellä nostamassa maskittomuudesta sakkoa 150 eurosta 250 euroon. Näin kulttuurimaissa.
PoistaTänään bulevardilehtien lööpeissä ollaan toiveikkaita: Toista aaltoa ei tulekaan! Johtuu ilmeisistä syistä.
PoistaMiksi briljeeraat? Suomessa ei ole bulevardilehtiä.
PoistaTarkoittanet ilmeisesti iltapäivälehtiä, keltaista lehdistöä.
Toisen aallon tuleminen tai tulemattomuus on arvailua. Ei tarvita kuin muutama itsekäs ja edesvastuuton ruotsinlaivallareissaaja, ja siinä se on, toinen aalto.
Eilen näin Twitterissä julkaistun listan karaneeniin asetetuista luokista ja kouluista. Yhteensä 52 koulussa, etupäässä pääkaupunkiseudulla on karanteeneja. Ei kovin toiveikasta.
Mitä niihin Malmön väkivaltaisuuksiin, pommien räjähdyksiin ja sotameininkeihin tulee, niin suomalaista lehdistöä seuraamalla voisi olettaa kyseessä olevan vaasalaisen nuorison. Ruotsalaismies Abdullah Pullaelati ei nimeään saa esiin, ei niin millään.
VastaaPoistaMinun nuoruudessani Tare pisti villilaumat kuriin.
Maamme vapaalla lehdistöllä on olemassa valmis sapluuna näistä kirjoittamisiin. Jokainen juttu alkaa pitkällä introlla, jossa äärioikeistolaiset provosoivat rassukat, viattomat pulmuset, vastaiskuun. Pasifisteilla nokisilla vasemmistoanarkisteilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää mahdollisimman väkivaltaisesti estää kaikki väkivaltaisuudet.
VastaaPoistaSapluunassa löytyy esimerkiksi Ylellä ja HS:ssa. Asiaa kierretään kuin kuumaa puuroa, mitään ei kirjoiteta suoraan, ja sanaa "maahanmuuttaja" ei mainita ensimmäistäkään kertaa.
VastaaPoistaJa kas, simsalabim, tässä on juurisyy toimittaja Jussi Sippolan mukaan: esikuvia ja tulevaisuudenuskoa vailla olevat nuoret erkaantuvat yhteiskunnasta jo varhain.
Mikään halvatun juurisyy tuommoinen hörhötys ole.
Miksi kukaan Ruotsissa ei kysy, että missä on kulttuurinen esikuva, onko se sopusoinnussa ruotsalaisen yhteiskunnan normien kanssa. Ja kyllä se tulevaisuus löytyy, kunhan se pikkukundi saadaan sinne koulunpenkille takomaan tasa-arvon ja yleisen ihmisarvon oppia itsetietoiseen muslimipojanpäähänsä.
Tämä on olennaista. Muslimikulttuurin on tultava vastaan, sen on joustettava ihmisarvon suuntaan, se ei voi vain poimia rusinoita länsimaiden kulttuurista.
Sama vika on ravintoloiden ulkomaalaisten työntekijöiden riistossa. Missään ei vahingossakaan mainita, että ne ravintolan omistajat ovat myös ulkomailta ja riistävät omia maanmiehiään.
PoistaKun nepalilaiset riistävät nepalilaisia, niin syy on tietysti meidän suomalaisten rasistien...
Minäkin olen törmännyt tuohon Malmön taivutukseen, kun kiiste.. keskustelin siitä aikoinaan töissä asiakkaan kanssa. Hänen mielestä piti kirjoittaa Malmöön ja minä tietysti huomautin, että oikea tapa olisi Malmöhön, vaikka se kuulostaankin härmän murteelta.
VastaaPoistaSyyksi selitin sen, että Malmö on yhdyssana Malm + ö, eli mennään siis öhön. Selitys kelpasi pienen jupinan kera.
Hänen pointtinsa oli se, että Malmö on jo niin vakiintunut nimi, että sen voisi taivuttaa suomeksi yhtenä sanana. Eli mennä Malmöön.
Ei se periaatteessa mikään huono selitys ole. En viitsinyt kuitenkaan perehtyä asiaan syvällisemmin eli etsiä esimerkkejä vastaavista nimistä.
Löytyisiköhän niitä... Oslo? Mennään Osloon, ei Oslohon, vaikka Oslokin voi kyllä pohjimmiltaan olla yhdyssana.
Malmöön ei kuulosta kovin pahaltta minunkaan korvaani.
PoistaToistaiseksi kuitenkin säännönmukainen taivutus on tuo Malmöhön, koska kyseessä on yhdyssana (malm/ö), ja sama koskee Visbyn taivutusta: Visbyhyn ((vis/by). Vähän vanhentuneilta nuo siis kuulostavat, kun kieli pyrkii luonnostaan lyhenemään.
Että meneekö kasi minne? Töölöhönkö? Söörnäisistä?
VastaaPoistaMeinasin Töölön ottaa esimerkiksi jo tuossa yllä. Hyvä kysymys!
PoistaMennään Töölöön, ei Töölööhön. Töölö ei ole yhdyssana, vaan taipuu vastaanvanlaisten yleissanojen mukaan: pöllö, pöllöön, Töölö, Töölöön, niin sanotusti vokaalinpidennyksellä.
Joskus voidaan sanoa myös Töölööseen, mutta tämä on lähinnä puhekielessä, jolloin perusmuotona käytetään Helsingissä tuttua Töölöö-perusmuotoa, ei siis Töölö-muotoa.
Se on sitten Sörkka. Ettäs senkin tiedätte.
PoistaBööleesestä Bemböölesen kautta Söörnaittiin, ei se maailmanmatkailu sen vaikeampaa ole. Töölöösessä ei ole mitään, siellä ei kannata pysäsyhtyä. Temppeliaukion kierkko on vesa keskisen kaupparysää surkeampi nähtävyys, luojan tähden paetkaa!
PoistaAi kuinka kiva päästä opettamaan teitä takarivin häirikköjä.
PoistaEnsinnäkin Nimetön, Sörkka rikkoo suomen kielen vokaalisointua, koska samassa yhdistämättömässä sanassa ei voi olla yhtaikaa etuvokaalia (ö) ja takavokaalia (a). Pitää olla joko Sorkka, tai Sörkkä, sillä ääntö käy hankalaksi ja tapahtuu helposti huolimatonta lausumista, vrt. olympian ääntö. Aina se menee väärin.
Ja toiseksi, Rikhard, tuo kielenkäyttö on jo taidetta. Tuohon en punakynällä kajoaisi, vaan kirjoitan viereen: mainiota sulkakynän herutusta.
Ölympia.
PoistaSuomalainenhan sanoo "olumppialaiset", koska se istuu suomalaiseen äännerakenteeseen.
PoistaSörkka rikkoo takuulla suomen kielen vokaalisointua, mutta niin ne vanhat Sörkan sällit ja friidut bamlaavat.
PoistaStadilaisen erottaa muuten siitä, että hän lausuu aina "Töölöössä", ei koskaan "Töölössä". Kuunnelkaapa vaikka.
Voihan olla että taka-ö on vain puolipitkä, mutta silti.
Virossa ei muuten vokaalisointua ole.
Juu, tiedän Sörkan käytännön, mutta halusin opettaa takapulpetin Nimetöntä viimeisen päälle. Ja tuo Töölööseen on käypää puhekieltä, pohjana kantamuoto Töölöö, ei siis Töölö. Kertoo kielitoimiston asiantuntijaopas.
PoistaKluuvi on Stadin kruunu. Sen rajoina Mansku, Unska, Pohjois Espa ja toisessa laidassa Kaisis kuuluu Kluuviin. Jäfligt bra dokumenten av det här åmrodet.
PoistaMinä itsehän on pohjoisen poikia, syntyisin pohjanmaalta, kasvanunna Kainuussa, opiskellut Kuopiossa, elänyt vuosia vieraalla maalla ja nyt muutaman vuosikymmenen Hesassa.
PoistaEli en ole stadilainen.
Sen sijaan vaimoni on, syntyperäinen Krunikan friidu, joutunut tosin muuttamaan Pitkänsillan yli tänne Kallion kuplaan.
Aijai sentään. Varo nyt vähän, Tapsa, arvoliberalismin jyrkentymistä siellä kuplassa. Nimittäin Ruben Stillerin mukaan arvoliberalismi saa näinä aikoina autoritäärisiä sävyjä. - Uuden määritelmän mukaan liberaaleja arvoja puolustetaan parhaiten luomalla turvallinen kupla, jossa kaikki ovat samaa mieltä, kiteyttää Ruben.
PoistaTapsa, vaimosi on varmasti onnellinen 💗
PoistaMinä ainakin tykkäisin kaltaisesta miehestä. - Huom! Ei sisällä ahdistelua tai metoo, kunhan totesin.
Kaivakaahan nyt pikku hiljaa runojanne naftaliinista Einesbaarin Nuoruusrunoihin. Siellä on ensimmäisen rohkean runot estradilla. Saa niitä käydä kehumassakin. Tai kritisoimassa, jos haluatte. Tai tulkitsemassa. Minäkin laitan jotain, jahka löydän! Alla linkki, joka ei vanhene.
VastaaPoistahttp://lukupiiri1.blogspot.com/2020/08/nuoruusrunoja.html
Sveamamma ei ole osannut kasvattaa kaikkia lapsiaan kuriin ja nuhteeseen. Mamma kun on halunnut olla esikuvana, näyttää maailmalle, että suvaitsevaisuus ja erilaisuuden maailmaa syleilevä hyväksyminen luo loistavan moni-arvoisen, demokraattisen ihanneyhteiskunnan, jossa lukemattomat eri kulttuurit sopeutuvat ja ovat kiitollisia hyvinvointiyhteiskunnan huolenpidosta ja joidenkin yksilöiden täysylöspidosta.
VastaaPoistaEi voi täysin olla epäilemättä kylmää laskelmointia joidenkin hyväntahtoisten avosylien taustalla. Kuningashuonettaan ylläpitävä herraskansahan tarvitsee aina palvelevat orjansa mahdollisimman edullisesti.
Typerämmänkin luulisi tajuavan, etteivät kaikki juuriltaan pakon sanelemana revityt ihmiset koskaan tule muuttumaan herraskansan kaltaisiksi. Pakolaiset tuovat mukanaan kaikki traumaattiset kokemuksensa, vihansa ja kulttuurinsa.
Ei todellakaan ole ihme, että ruokkivaa kättä aletaan kiitoksen ja alistumisen sijasta puremaan.
Uudella maahanmuuttaja-sukupolvella on vanhempiensa raskaat muistot ja heidän vaatimuksensa noudattaa oman kulttuurinsa tapoja. Uusi kotimaa taas asettaa omat vaatimuksensa, joihin nuoret sopeutuvat koulujen myötä. Ei ihme, että kaikki nuoret eivät voi hyvin. Kaikista ei kodin kulttuuristen tapojen ja yhteiskunnan vaatimusten ristipaineissa tule tasapainoisia esimerkillisen demokraattisen yhteiskunnan mallikelposia yksilöitä.
Sanotaan, että sitä saa mitä tilaa.
Tekisi mieli ilkkua ja sanoa "ähäkutti"
Ruotsalainen suvaitsevuus taitaa olla kevyttä. Kun pintaa raaputtaa, alta paistaa luokkajako supiruotsalaisten ja tulijoiden välillä. Ruotsalaiset ovat ehkä lopulta mukasuvaitsevaisia.
PoistaTulijoiden koulunkäynti on Ruotsissa pelkkä vitsi slummikouluissa, joihin ei saada enää edes epäpäteviä opettajia. Kukaan ei jaksa opettaa kouluissa, joissa ei ole järjestystä eikä kuria ja joissa nuoret ovat ottaneet vallan.
PoistaKuulin, että Itä-Helsingissäkin on jo iso peruskoulu, jonka oppilaista yli 70 prosenttia on maahanmuuttajia. Koulussa vallitsee opettajakato, viime vuoden aikana taas monta opettajaa sanoutui irti virastaan, koska ei jaksanut levottomassa koulussa. Ei ole tietoa, onko uusia päteviä opettajia saatu.
Siihen aikaan kun minä olin Volvon liukuhihnalla, meidän suomalaisten lisäksi siellä oli lähinnä jugoja.
PoistaHe olivat ihan asiallista ja ahkeraa väkeä, mitä nyt jostakin minulle silloin käsittämättömästä syystä kahinoivat keskenään!?
Niin oli. Lähin työtoverini Åhlensin suurilla varastoilla Tukholmassa oli Jugoslavka, jugoslavialainen tyttö, jonka kanssa pidimme tupakkatauot. Hän oli kova työntekijä ja poimi vikkelästi isot tavaravaununsa täyteen tilattua tavaraa. Ei mitään puhettakaan mistään eri kulttuureista, vaan yhdessä sopeuduttiin muihin. Täytyy sanoa, että vähiten varastolla kyllä oli ruotsalaisia tyttöjä, ja jos oli, he olivat konttorissa paremmissa tehtävissä.
PoistaKuulemma suomalaiset ovat Ruotsin vankiloiden suurin ulkomaalaisryhmä.
PoistaJa suurin koronaan kuolleiden tehohoitoon pääsemättömien vanhusten ryhmä.
PoistaEi kyllä kannata muuttaa Ruotsiin.
Höpsistä. "Pidä Suomi siistinä, vie roskat Ruotsiin."
PoistaPs. Ihan ihana runo sulla Iines. En muuta sano.
Aikoinaan Ruotsin - tästä on tehty tutkimus - kaikkein kaikkein kaikkein halveksituin ihmisryhmä oli suomenromanit. (anteeksi korrektiuteni, tarkoitan siis mustalaisia) Mutta sitten kun sinne alkoi tulla näitä oudosti vihelteleviä hiippareita muslimimaista, nämä manne-heimolaiset ovat enää noin kolmanneksi inhotumpia "medbörjareita” enää. - Mikä mielestäni on tasokas saavutus.
Poista
PoistaTämä koskee varmaan kaikkia maita: jokin rajanaapuri on suurin. ulkomainen rikollisryhmä.
Vaan yhtä en ymmärrä. Miksi joillakuilla on hillitön tarve mollata aina omaa maataan?
Olenko rasisti? No luulen että ev varmaa oo.
PoistaLasse Lehtistä sitaareten niin "vain 95 % mustalaisista tärvelee kunnollisten mustalaisten maineen". - Totta kuin pläkki. - Hetkinen, olen käyttänyt tuota pläkki-sanaa jo viimeaikoina. Ei toistoja. Mutta eikös se tarkoita jotain peltiä? Tampereella kun yhdellä pienteollisuusalueella kuljeskelin, yhden hallin katolla oli kyltti "RÄJÄHDYSPELTIÄ". Pysähdyin ja ihmettelin. Sitten ajattelin että "jassoo", ja jatkoin matkaani. - Jos kaikkia asioita maailmassa rupee ihmettelee, ei kyllä aika muuhun riitä.
Alice’s Adventures in Wonderlandissa on hieno kirja! Siinä on kivoja korttisotamiehiä. Ja kuningatarpääministeri sanoo opposition ukoille että "Pää poikki, pää poikki!" Uskokaa ite!
Minä olen riemuissani, kun olen huomannut, että omat ajatukseni on paremmin selittänyt ihailemani kolumnisti Rajkumar Sabanadesan kolumnissaan positiivisesta rasismista. Hän sanoo, että rasismi ei ole vain syrjintää – se on myös suvaitsevaisuudeksi verhottua erilaisuuden korostamista.
Poista- Anteeksi nyt, mutta minusta Mankemangin täällä suoritettu kirjoituspanos on oiva esimerkki juuri tällaisesta rasismista. Positiiviseksi verhottu silmitön suvainta, vailla järjen häivää,
Lisään löylyä. Positiivista rasismia voi olla myös se, miten jokin puolue valitsee kiintiömustan/ ruskean - miten nyt halutaankaan - henkilön ehdokkaaksi ihonvärin perusteella ikään kuin merkiksi suvaitsevaislinjastaan. Tällöin sattuu usein ikäviä takapakkeja, kun ehdokkaalta paljastuu törkylausuntoja tai muuta petkutusta. Näitähän on nähty, ja usein ehdokas löytyy Tarja Halosen kanssa kaulailukuvasta.
PoistaSama on kohta meilläkin. Mitenkäs sitten suu pannaan vihreät ja vasemmisto?
VastaaPoistaKaikkein tärkeintä olisi auttaa ihmisiä heidän kotimaihinsa.
PoistaKaikki maailman hyväntahtoiset järjestöt pitäisi saada voimansa yhteen ja painostsmalla niin sotivia maita rauhaan, kuin nälänhädissä ja luonnonkatastrofeissa ihmisiä pitäisi auttaa siellä missä he ovat.
On käsittämätöntä seki, ettei pakilaisten salakuljettajia pystytä estämään mitenkään.
Enemmistö kriisi- ja katastofialueiltahan ei koskaa voi syystä tai toisesta paeta.
Pakolaisleireille osa, mutta ei niihinkään miljoonia ihmisiä kerralla mahdu.
Kyllä, lähelle omia alueita, omaa kulttuuria. On surullista, että ihmiset tulevat tänne toiselle puolelle maapalloa aivan erilaisiin oloihin, joihin ovat tottuneet. Osa ei edes halua omaksua uutta kulttuuria.
PoistaNäin perheiden ei tarvitsisi hajota, kun miehet olisivat turvassa yhdessä paikassa sukunsa kanssa, eikä vanhuksia jätettäisi yksin.
Älä huoli, Leonoora, vihervasemmisto tietää kyllä jo syyllisen mamujen yhä pahenevaan oireiluun - syy on meidän tavallisten suomalaisten rasismi ja muukalaiskammo.
PoistaKysykää vaikka Mankemangilta.
Voi saakeli, taas kossahti vuorokausi estoa facebookista, koska erehdyin kertomaan Afrikan eläinmaailmasta liian seikkaperäisesti. Hieno maanosa se joka tapauksessa on, kun palmun alla voi maata ja puusta poimia syötävät ilman makuulta nousua. Töitä ei tarvi tehä olleskaan, jos jotain on, niin akka ja länsimaat hoitaa.
PoistaEtkös nyt jo opi, Riku, että suu säkkiä myöten julkisilla alustoilla. Ettet vaan joudu vielä sakotetuksi rienauksesta.
PoistaSyy mellakoihin löytyy aina "etuoikeutettujen moraalisesta mädännäisyydestä ja jaloista orjuutetuista massoista", kuten Ruben Stiller intersektionalismin ytimen on terävästi ilmaissut --> ks. sivupalkin poiminta tai alkuperäinen juttu Hesarista/ Imagesta.
PoistaTapsa on syyllinen. Moneen kertaan on tunnustanut.
PoistaVoi voi Tapsaa! Niin nuori ja nii-in paatunut! (muunnelma Väinö Kiven "Noin 7stä tuntemattomasta veljeksestä")
PoistaSilloin blogin loukosta, herrasmiesten joukosta, syyllinen nyt esiin astuu, lausuu: Tunnustan.
PoistaSäälittää oikein.
PoistaItsesääli on sukua itsesaastutukselle. Molemmat mädännyttävät selkäydinjatketta. - Tai mistäs minä sen tiedän?
PoistaForssa kirjoitetaan Forssa mutta lausutaan Vorssa. Ja jos ollaan Forssassa, ollaan Vorsasa. Ei tuolla Loimijoen yläjuoksulla mitää Ähvä-kirjaimia oo olemasakaan. Huhua on että muka olis.
VastaaPoistaEikä täällä alajuoksulla tiedetä mitään semmoisesta kirjaimesta kuin d tai b. Täällä muistellaan erelleen Kylätalolla järjestettyä koulun riskoa, jossa tehtiin monenmoista syntiä. Toristi koulun uskovainen piolokian opettaja, joka kävi kurkkimassa ikkunoiren takana, mutta putosi pallinsa päältä ja jäi kiinni. Rianan kualemaakin viälä joku rementikko muistelee.
PoistaTöissä kerran kun puheltiin filmitähdistä yks ukko kehu että "Riana Rollis on hirveen nätti". Kyllä mulla meni kauan aikaa ennen kun mä käsitin että se tarkoitti Diana Dors'ia. Se ukko olikin Pohjanmaalta, joka jonkin verran selittää asiaa.
PoistaTämä tarina on tosi:
PoistaPuhuin puhelimessa veljeni kanssa ja tavasin hänelle jotain sanaa (en muista mitä, olisiko ollut joku tuotemerkki, se osa on siis keksitty).
– Joo, näin - kee - ärrä - aa - pee...
- Siis pee?
- Joo, pee.
- Siis pehmee pee?
- Joo, joo, pehmee pee!
Ja sitten tavaus jatkui ja tieto välittyi. Pystyyköhän engelsmannit ja muut ulkomaan elävät vastaavaan?
No ainakin ne kirjoittavat eri lailla kun puhuvat. Siis engelsmannit. Ja austraalialaiset.
PoistaJuuri näin. Ja kuten Tapsan dialogistakin huomataan, suomi on siitä helppo kieli, että sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan.
PoistaNyt kun (ikävä kyllä taas) vauhtiin pääsin, niin kerronpa yhden jutun, joka mua hieman huvittaa. Luin sen jostain teatterikaskukirjasta (muistinvaraisesti editoitu):
VastaaPoistaSukulaiset olivat roudanneet Mummon teatteriin, Viipurissa. Ei ollut Mummo ennen käynyt ja tykkäs kauheesti. Mutta sitten otsa rypyssä virkkas että "miten miust kumminki tuntu et hyö oli etukätteen päättäneet mitä hyö haastelevat..." - Aivan upeaa teatterikritiikkiä! Jukka Kajavakin kalpenisi.
Toinen oli tämmöte jota en oikein hyvin muista, mutta yritän:
PoistaEsitettiin Nummisuutareita ja oltiin sen viidennessä näytöksessä jossa odotetaan hääseurueen tuloa. Kun kopina (ja rattaitten kitinä) sermin takaa alkaa kuulua, pillipiiparia esittävä näyttelijä astuu näyttämön eteen ja nostaa trumpetin huulilleen ja lausuu: "Nytpä töräytän heille kunnon tuliaisfanfaarin!" Ja hän puhaltaa torveen joka on feikkitorvi; idea on nääs sellanen että esiripun takana oikea trumpetisti puhaltaa torveensa TRÖÖT TRÖÖT TRÖÖT... mutta nyt hän ei olekaan paikalla eikä kuulu mitään. Näyttelijä toistaa repliikkinsä, nyt paljon kovemmin: "TAIDANPA TÖRÄYTTÄÄ HEILLE KUNNON TULIAISFANFAARIN..." Ja taas nostaa torven huulilleen mutta mitään ei kuulu. Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä näyttelijä laskee torvensa ja sanoo (näyttelijän valmiuksiin kuuluu kyky improvisoida) että "Taidanpa tällä kertaa jättää töräytykset töräyttämättä"...
Ja näytelmä siitä eteenpäin jatkuu sitten ihan normaalisti.
Lisäys vielä edelliseen kun ajattelin että "huomasikohan kukaan katsoja että näyttämöllä mokattiin?" En usko, että huomasivat. Jos paikalla oli joku kivi-asiantuntija, hän saattoi ajatella että "tästäkin huomaa Kiven suuruuden. Myttyyn menneen kosiomatkan jälkeen kotiväki on toivottamassa Eskoa kotiin fanfaarien soiden... mutta fanfaareja ei sitten kumminkaan soiteta. Tästäkin episodista näkee miten nerokas kirjailija Kivi oli!"
PoistaNiinmuuten oli. Nosti riman niin ylös että jos sitä ei halua pudottaa, on pakko kävellä ali.
Tämän mummon upean viisauden jälkeen mainostan taas vähän Nuoruusrunoja Einesbaarissa. Niitä pääsee lukemaan ja kehumaan tästä ylläolevasta nimilogostani Iines. Menkää nyt hyvät ihmiset. Siellä on jo parin runoilijan loistavia tuotoksia.
VastaaPoistaMinä en mitään vitun paskaa vapaaehtoisesti lue.
PoistaPaitis tätä halkoa.
PoistaKandeis lukee. Lukeminen kannattaa aina. Kehittää ihmistä, väkisinkin.
PoistaP- sana kuuluu vessaan
PoistaTämän opetan lapsille - tarviiko opettaa sinulle.
Tänään tulee aika hyvä (vaikka on se vähän huonokin) elokuva "Lost in Translation". Samaan aikaan 1kanavalta tulee "Nuoruustango", joka nostalgisesti kuvaa entisiä kommunistinuoria - siis teitä, ja teidän poissulaneita ihanteitanne... Ei vaikuta oikein lupaavalta filmiltä. Kumpaakohan katsoisi? Jos tekisi kompromissin eikä katsoisi kumpaakaan!?!
VastaaPoistaVaikea kysymys.
Kerran minulta yksi suupaltti juontajaihminen kysyi suorassa televisiolähetyksessä että "oletko enemmän tissi- vai pyllymiehiä"..? Voi hyvänen aika senttäs! Häkellyin (koska totta kai olen kumpaakin) ja aloin änkyttää että "...ääh, kai mä enemmän pimps...siis pimsas...pimper... tykkään". Ja sitten siihen tuli Pipsa Hurmerinta laulamaan.Sitten siihen tuli mainoskatko. Ja vähän myöhemmin minäkin sitten heräsin hikisten lakanoitten välistä. "Elämä on unta", kirj. Pedro Calderón de la Barca.
Minua ei yliopistolla huolittu stalinisteihin.
PoistaOliko sulla väärät sitaatit?
PoistaTuo on hyvä huomio.
PoistaYksi eniten arvostamia ihmisiä joita oon ikinä tavannut, oli Antti Eskola. Ihailin häntä. Aamulehti ja koko sos.dem./kokoomus -vetoinen Tampere syytti häntä stalinistiksi. Jota hän missään määrässä ei ollut, ei ollut edes kommunisti. Hän vain kirjoitteli stallareiden lehtiin kun mitkään muut lehdet eivät suostuneet julkaisemaan hänen kirjoituksiaan. Koska... ne olivat niin hyviä, ja kriittisiä. Totuudenpuhujille ei löydy yösijaa tässä maassa, tai miten se fraasi menee, ei kyllä löydy missään muussakaan maassa. Stallareista hän kerran sanoi, tai puuskahti kun vittuuntui heidän sanahelinäänsä, että (muistini mukaisesti jotenkin) "mitä minun kannattaa pohtia marxismi-leninismiä ja etsiä älyllisiä vastauksia mihinkään kysymyksiin, kun aina jostain pulpetista pompahtaa joku finninaamainen teinipoika joka siteeraa Leniniä siitä Ainoasta Oikeasta kohtaa, ja murskaa kaikki minun järkeilyni"...
Tai ei hän tietenkään näin sanonut, fiksu ja korrekti ihminen kun oli, minä vähän väritin tekstiä omilla sanoillani... Antti Eskola, Erik Allardin kanssa sosiologian tähtiartisteja. Ja Yrjö Littunen myös tietysti.
Siis tärkeintä oli löytää oikeat sitaatit, ja nimenomaan sellaiset jotka juuri sinä hetkenä olivat legitiimejä. Auta armias jos siteerasit jotain sillähetkellä epäkelpoa lausetta (olkoon vaikka ite Leniniltä) niin olit opportunisti revisionisti troskilainen maolainen menshevikki "kolmannen linjan kulkija", tai mitä milloinkin. - Mutta luokkapetturi kumminkin!
PoistaOli se hienoa aikaa. Tai siis ainakin outoa.
The secret of life is honesty and fair dealing. If you can fake that, you've got it made.
Poista– Groucho Marx
Sanoi tuo Groucho näinkin: "Nämä ovat periaatteeni, ja ellette satu pitämään niistä - minulla on muita periaatteita." Hän kai halusi olla kaikkien kanssa ystävällisissä väleissä.
PoistaPs. Sitä minä vaan ihmetten miten hän suomea noin hyvin osasi?
Sehän kävi täällä! Ja kirjoitti näytelmän isännältä ja rengistä. Vai olikohan se joku toinen marksilainen?
PoistaMinä en tähän Brechtiin saa ainakaan enää makua, en yhtään. Myönnän kättelyssä, että en aikoinani ymmärtänyt Setšuanin hyvää ihmistä, saati Puntilaa ja hänen renkiään. Hain niistä varmaan juonta, vaikka niissä piti keskittyä suu mutrussa yhteiskunnan valtarakenteiden mädännäisyyteen. Minusta Brecht ei ole kestänyt aikaa.
PoistaMitä sinä, Mankemangi, ajattelet Brechtistä? Mistä hänessä pidät, jos pidät hänestä?
PoistaNyt ei kukaan saa tietää, koska sensuroit vastaukseni.
PoistaEi vieraskielinen sitaatti ole "sinun ajatuksesi", jota tässä odotetaan. Puhu omakohtaisesti, ihan itse. Sinun omat ajatuksesi kiinnostavat, ei se, mitä poimit muilta.
PoistaTiedät hyvin, että olet saanut kommenttiesi poistovaroituksen, jos itsepintaisesti heittelet kehiin pelkkiä lainauksia. Tämä pätee edelleen.
Oletko nyt varma, että esim. Leonoora ei olisi ymmärtänyt, mitä sitaatilla osoitin? Mitä mieltä Brechtistä ja Brechtin merkityksestä olen?
PoistaTurha nikotella.
PoistaMolemmat ovat hyviä - muistelen nähneeni Lost inin, mutta ihan varma en ole. Muistan usein vasta jonkin aikaa elokuvaa katsottuani, että ai niin, tämähän on tämä elokuva, ja samantien muistan loputkin.
VastaaPoistaTuo Nuoruustango on hyvin lupaava!
Katsoin äsken Yle Areenan kautta Heidi Köngäksen "Nuoruustangon". Voin vilpittömästi suositella sitä myös teille, rakkaat Aavikkorotat! Tarina on hauska/melodramaattinen, siinä on kummallisia yli- ja alilyöntejä, mutta pysyy silti kasassa. Aivan upeaa on nähdä konkarinäyttelijöiden näyttelemistä. - Viidestä pisteestä annan tälle 3 ja 1/2 pistettä. (Ai anteeksi, ei mulla enää ole pisteitä annettavaksi kun ne kaikki meni Iineksen luontokuviin. Mutta antaisin jos olisi.)
PoistaIhan kaihoisan ilahduttava leffa! Jepulis jee.
Vaan niille alaikäisille idioottikakaroille, jotka laittoivat kissan suuhun raketin ja räjäyttivät sen pään, toivon surkeaa loppuelämää. Ihan on heidän syy, ei kenenkään muun. Ei armoa.
PoistaHyi helvetti, millaisia lapsia joku ääliö kasvattaa!
Ketkä lapset? Missä? Siis oikeastiko? En ole kuunnellut uutisia.
PoistaLuin jostain iltapäivälehdestä uutisen. En voi käsittää sitä, että joku kiduttaa eläintä. Kissa oli kuvassa pää räjäytettynä, ja asialla ovat tutkinnan mukaan olleet alaikäiset.
PoistaTämähän merkitsee sitä, että alkaa päänsilittely. Ketään ei moitita, kukaan ei ole syyllinen. Hehän ovat viattomia lapsia.
Niin... kai se kissan viaks sitten pistetään. Miks oli olemassa?
PoistaNuoruustango tuli eilen ja tänään.
VastaaPoistaToista kertaa en viitsinyt sentään katsoa. Köngäs vai kuka oli löytänyt kaikki vanhat kliseet NL:sta elokuvaansa. Miljöö oli viehättävä ja hyviä näyttelijäsuorituksia. Venäläisten ruokien valmistuskurssi oli kehyksenä vanhojen tuttujen tapaamiselle
Tarinassa kokkina toiminut poika tapasi isänsä ensimmäistä kertaa, erään pariskunnan erosta ei vieläkään tullut totta, ja eräs pariskunta jatkoi uusin eväin nuoruudenrakkauttaan.
Nostalgisia lauluja lauloivat ja olihan leffassa hauskat, riehakkaat kohtansa seitsemän vodkapullollisen yms. jälkeen.
Nostalgiaa oli, mutta kokonaisuus lässähti mielestäni ennalta arvattavuuteen ja turhan auvoiseen happy endiin. Olihan elokuvalla kyllä hetkensä, kliseistä huolimatta.
PoistaPS Mielestäni musiikista ei otettu irti kaikkea mahdollista. Tilaisuudet hukattiin. Olisi ollut tuhannen taalan paikka elämöidä lauluilla.
PoistaIines, ei ihme, että raakoja kissantappajia on. Pennut tiiraa päivät pitkät tappopelejä yms. väkivaltaa ruudulta.
VastaaPoistaOlen ihmetellyt, että miksi ja kuka ylipäätään syytää ruutuihin raakaa väkivalttaa sisältäviä sarjoja solkenaan. Joskus kanavia illalla vaihtaessa joka kanavalla veri lentää ja aseet paukkuvat. Miksi me ihmiset tarvitsemme koteihimme jatkuvasti jonkun "käsikirjoitamaa saastaa"?
Onko jossakin instansseissa päätetty oikein, että suurin osa ihmisistä haluaa nähdä kaupallisen mielikuvituksen "tappotaidetta"?
Tappopelejä on, mutta lasken eläimen kiduttamisen ihan omaan sarjaansa. Se on jotain niin kauhistuttavan pahaa, että sen tekijän täytyy olla mielisairas tai luonnehäiriöinen. Jokaiselle kissankiusaajalle tai eläinrääkkääjälle tulisi olla vähintään viisinumeroinen sakkorangaistus.
PoistaJoskus kyllä elokuien raakaa väkivaltaa ja tappamista nähdessä, tuntuu, ettei kaikki muumit ole olleet kotona elokuvantekijöiden aivoissakaan. Tekijät pähkäilevät nenät vastakkain miten saisi aikaan yhä karmeampaa näytettää ja ihmisiä järkyttäviä kohtauksia.
PoistaOmia agressioitaanko purkavat vai panevatko vain parastaan yleosön viihdyttämiseksi? Onneksi "pahuuskin joskus flobbaa, eikä aina saa miljardi palkkioitaan"!
Yksi elokuvalaji on myös väkivallan ohella, mikä ei jaksa meikäläistä kiinnostaa - toimintaräiskeet. Päätöntä takaa-ajoa, jarrujen kirskuntaa, ammuntaa, huumediilereitä ja rikollisten alamaailmaa.
PoistaMinun on hyvin vaikea ymmärtää, mikä näissä ihmisiä kiinnostaa ja viihdyttää. Juuri hiljakkoin oli yksi ilta, jolloin Suomen tv-kanavat tarjosivat samaan aikaan viisi erilaista toimintaräiskettä.
Onneksi minulla ei ole ollut poikaa. Olen vakuuttunut, että en olisi antanut hänelle rahaa taistelupeleihin ja hän olisi ollut onneton, poikkeava nuori muiden uroiden joukossa.
PoistaKolmannella perään. Juuri selasin uutisantia nopeasti eri lehdistä.
PoistaHirveä haloo jostain Porvoon poliisiampumisten oikeudenkäynnistä, isot kuvat ja tekstit. Samoin oli aikanaan Aarnion ja Auerin oikeudenkäynneistä. Kuka jaksaa, kun tapausten syylliset ovat selvät ainakin poliisiampumisessa. Jotenkin tuntuu, että toimittajat kirjoittavat itselleen mukajänniä juttuja
Kaikkihan tää väkivallan ja seksin ylikorostaminen ja joka tuutista suoltaminen kertoo ihmisten helposta manipuloinnista ja suggestoitumisesta. Mediakriuttisyyrtä opeteraan nukamas kouluissa, mutta missä se näkyy? Mielenosoituksiin yhden asian alle maailmalla agiteeraamisenako?
Poistamediakriittisyyttä
PoistaNyt pitää joutua harrastuksiin kaupunnille.😄
En tunne tämänhetkistä äidinkielen opetusta, mutta kyllä mediakriittisyyteen kasvattaminen kuului opetussuunnitelmatavoitteisiin minunkin aikanani. On varmaan opettajasta kiinni, missä hänen opetuksensa painopisteet ovat ja paljonko koulu antaa resursseja vaikkapa tällaisiin valinnaiskursseihin. Oppilaat käsittääkseni tykkäävät kovastikin tällaisista teemoista.
PoistaOnko meidän elämämme niin tylsää, että jännitys haetaan jonkun toisen mielikuvituksen tuotoksista?
VastaaPoistaVai ovatko oikein sosiologit ja psykiatrit tukemassa ruutuilla tarjoiltavaa väkivaltaa kansalle.
Oletetaanko, että väkivaltaviihteen avulla opimme jotakin elämästä?
Eikö todellisuudessa ole jo tarpeeksi esimerkkejä ihmispedoista?
Oletetaanko, että katsomalla fiktiivistä, kaupallista sittiä, pysymme itse kaidalla tiellä?
Raha kai kaikkea viihdettä ohjaa. Sitä tehdään ja tuotetaan, mikä kannattaa taloudellisesti. Lopulta meitä ei mielestäni ohjata, vaan me ohjaamme itse tuottajat tuottamaan viihteemme.
PoistaMielikuvituksen tuotosten nautinnan tarve tulee kaukaa - jo kivikauden leirinuotioilla vanhat ja tietäjät kertoivat tarinoita.
PoistaMutta itse asiassa olen samaa mieltä. Olen joskus ihmetellyt, onko olemassakaan amerikkalaista tarinallista elokuvaa, jossa ei tapeltaisi?
Tai jossa ei jaoteltaisi ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin?
Suomalaisessa kansanrunoudessakin on todisteita ikiaikaisesta tarinankerronnasta, kertomuksia maailmansynnystä ja samaanien Tuonelan-matkoista. On lauluja ja loitsuja, monenlaista ihmisen luovaa ilmaisua. Eri ajoilla on omat kerrostumansa, omat viihteensä.
PoistaIhmisillehän jäi muinaisessa elämässä runsaasti aikaa, kun ilmasto täälläkin oli keskieurooppalaista tasoa ja vedet ja metsät olivat täynnä saalista syötäväksi.
Katos perhanaa - mamut siis tapansa mukaan vähän myöhästyivät tänne tulossaan!
PoistaNo juu, nyt on tarjolla Saarioisten maksalaatikkoa ja puolukkapuuroa esanssipohjalta.
PoistaAsiasta toiseen. Joko te olette ladannneet Koronavilkun? Minä koetin, mutta eihän se hienoon ja hyvään iPhone 6:een asentunut.
VastaaPoistaHarmi, että it-alalla tehdään noin huono tuote. Puhelimeni on tuskin viittä vuotta vanhempi ja luulin sitä hyväksi puhelimeksi.
Minä latasin ja hyvin onnistui. Minulla taitaa olla peräti iphone seiska - sain sen miniältäni muutama vuosi sitten kun hän osti vielä uudemman.
PoistaLaskujeni mukaan olin lataaja nro 1000001.
Toisaalta minua ei enää harmitakaan, etten saa puhelimeeni koronavilkkua.
PoistaNimittäin luulin, että pääsisin sillä kyttäämään, onko naapurissa tai marketissa koronalinkoja. Voisi väistää sitten aina kun puhelin piippaa.
Kissan villat se mitään piippaa, vaan vilkku lakkaa toimimasta heti sillä, joka syöttää luuriinsa sen koronakoodin! Ja muille ilmoitus koronalingon kohtaamisesta tulee tuntien jälkeen. Pitäkää tunkkinne.
Iines, kaikkea ne nörtit keksii. En ottaisi moista ohjelmaa puhelimeeni, vaikka sakottaisivat.
VastaaPoistaKuka hullu ilmoittelee muille viruksestaan? Eihän taudinkantajien edes pitäisi liikkua yleisillä paikoilla. Kuinka moni edes tietää olevansa viruspositiivinen?
Luulisi herkimmille tulevan paniikkikohtauksia vähemmästäkin jos saa todella oikean viestin siitä, että on vaarassa saada viruksen.
No, tuo koronavilkku ei paljasta sairastuneen henkilöyttä millään tavalla, eikä sijaintia niin että hänet voisi tunnistaa. Piippaus lähellä olleiden puhelimeen tulee sitä paitsi viipeellä, aikaisintaan tunnin kuluttua lähelläolosta. Näin olen ymmärtänyt. Vilkku ei siis piippaile reaaliajassa, jos koronalinko kävelee ohi, niin kuin itse ensin luulin. - Olisihan se kauheaa, jos puhelin piippaisisi.
VastaaPoistaMikäli koronavilkun toiminnan ymmärsin oikein, niin se toimii näin:
Poista1. Puhelimeeni tallentuu kaikkien liian lähelle tulevien puhelinten koodit
2. Joku satunnainen kulkija huomaa saaneensa koronan ja kunnollisena kansalaisena naputtelee tiedon siitä omaan k-vilkkuunsa
3. Mikäli tämä kehveli on ollut liian kauan lähelläni, oman puhelimeni k-vilkku antaa hälytyksen, että "altistuminen on tapahtunut"
PS. Koska niin moni on vilkun ladannut, sen luulisi olevan aika tehokas.
Noin se menee minunkin lukemani mukaan. Kyllä edelleen harmittaa, etten saa sitä ladattua puhelimeeni. Miten voidaan tehdä sovellus, jota merkittävä osa ihmisistä ei voi ladata luureihinsa? Veikkaan, että nimenomaan vanhemmat ihmiset jäävät taas eristetyksi tältäkin. Monella on vanhat puhelimet, iPhone kutoset ja muut.
PoistaEn ole edes perehtynyt ohjelman toimintaan, mutta jotenkin arveluttaa koko homma. Mikäänhän ei nettimaailmassa ole sataprosentisen turvallista vaikka kuinka yritetään vakuutella.
VastaaPoistaOlikohan ohjelman suunnittelutyö ilmaista hyvnäekeväisyyttä, vai pitikö keksijöille maksaa ja kenen, jos ohjelmaa ei tehty lahjaksi kanssalaisille?
VastaaPoistaEn tiedä, mutta kyllä minusta tehdystä työstä tulee saada palkka. Onhan tuommoisen ohjelman suunnittelu ja toteutus valtava työ it-alan ammattilaisille.
PoistaSe vaan edelleen kummastuttaa, että ohjelma ei käy viisi vuotta ja sitä vanhempiin hyviinkään älypuhelimiin. Tämä panee miettimään sitäkin, miksi ihmiset kuluttavat niin mielettömästi, että ostavat parin vuoden välein uusia puhelimia, vaikka vanha taatusti toimii vielä.
Elämme kaikille rakkaassa "markkinataloudessa. Ennen tuotteita tehtiin, koska ne olivat tarpeellisia. Nyt uusia "tarpeita" tehtaillaan, vaikka mitään järkevää tarvetta ei olisikaan. Manit vaan pois höynäytettäviltä. Ja onhan se mageeta, että uusilla digivempaimilla voi briljeerata. Itsetunto nousee kohiste kun on digitaalisen kultapossukerhon jäsen.
VastaaPoistaPääministerimmekin muistaa mainita digitaalisen kehityksen tärkeyden lähes joka haastattelussa.
En toisaalta ymmärrä mitä hän oikein tarkoittaa. Työpaikkojen vähenemistä automaation seurauksena ja sähkönkulutuksen jatkuvaa kasvua vai mitä? Hamutaanko köyhiltä viedä vähäiset työpaikat roboteille ja nostaa yhä vaan sähkön lisääntyvän käytön myötä hintoja?
Kehitys kehittyy, eikä muuta kuin uteliaana mukaan, järkevissä rajoin toki.
VastaaPoistaInnostuin kyllä, kun tietotekniikka 80-luvulla kouluumme tuli. Tykkäsin koneista, ja ostin pienelle tytölleni Commodore 64:n, jota yhdessä tutkimme, minä kyllä enemmän. Meillä oli yksi peli, Oberonin taikaluolat, ja se oli ihana.
Opetuksessa ihastuin mahdollisuuteen kirjoittaa koneella ja tallentaa tekstit ja opetusmateriaalit omille lerpuille ja korpuille. Huikeaa! Pyysin omille ryhmilleni tietokoneluokkia kirjoittamistunteja varten, ja sainkin auliisti, vaikka koneluokkia ei monta ollut. Ostin ensimmäisen tietokoneeni 9000 markalla, ja siinä oli tasan kaksi väriä. Musta pohja ja oranssi teksti. Internetiä ei ollut vielä, mutta olin hurmiossa kun voin kirjoittaa ja tallentaa kokeita koneelle, ei pölyisiin paperipinoihin.
Minä en ole koskaan riemuinnut tietokoneista tai netin tulosta. On vaan ollut "pakko" sopeutua muiden "päättämään" kehitykseen ja hommata näitä laitteita, vaikka ei haluaisikaan, sillä ilman niitä asioiden hoitaminen alkaa olla yhä vaikeampaa ja monimutkaisemapaa.
VastaaPoistaEdelleen on paljon oman sukupolveni ihmisiä, jotka eivät omista kuin yksinkertaisen kännykän ja joitakin kodinkoneita. Kaikki sovellukset ja ohjelmat tietokoneissa ja netissaä ovat heille täysin vieraita ja tuntemattomia. Ilman nettiä olevat kansalaiset on hylätty ja jätetty heitteille. heidän palvelunsa ovat monimutkaistuneet ja vaikeutuneet. He menevät hautaan ilman tietotekniikan hallintaa.
Pärjäisin minäkin edelleen aivan hyvin kirjoituskoneen ja lankapuhelimen kanssa. Kirjeitäkin tykkäisin kirjoittaa itse omin käsialoin. Nyt posti haluaa koko ajan vähentää kirjeiden kantoa.
Tässä ajassa taas nähdään räikeitä esimerkkejä siitä, miten ihmisten erilaisuuden kunnioitus, tasa-arvoinen kohtelu eivät kohtaa.
Pojalleni hankittiin commodore tietysti heti, kun aivopesu niiden hankkimiseen alkoi.
Aaamulla uutisissa keskusteltiin varusmiesten kunnosta ja painonnoususta. Erääksi syyksi liikunnan vähyyteen mainittiin play stationin - vai miten se kirjoitetaan? - koukutus pojilla.
No, vietämme vielä hurmaaavaa kuherruskuukautta insinoorien sun muiden keksijöiden tuotosten kanssa. Tulee aika toinenkin.
Tiedän minäkin monta ihmistä, joille asiointi tietokoneella on tuntematon käsite. Poikkeuksetta vanhoja ihmisiä.
PoistaSitten on leegio keski-ikäisiä, joille tietokone on vain pankkiväline ja satunnainen tiedonhaku- ja ehkä Facebook-paikka. Moni ei lue lehtiäkään, koska tiedonpuute asioista on ilmeinen, kun ihmisten kanssa juttelee.
Jokainen tavallaan. Itse suosittelisin kyllä tietokoneen käyttöä kaikille, sillä se on vähän samaa kuin lukeminen ja uuden oppiminen ennen. Sivistysväline. En näe pelaamisessakaan pahaa. Sanottiin ennenkin, että ei saa lukea, silmät pilautuu ja ryhti huononee.
Kävin kabinetissa jättämässä pienet palautteet. Runonäytteeni viivästyvät vielä.
VastaaPoistaLiisu, Meg, Nimetön, Ripranie, Riku, yms. nimimerkit runoilkaa tekin!
Mankemngi ei runoile. 😃
Niin juuri, lisää nuoruusrunoja, olkaat hyvät!
PoistaTässä on tietysti ongelmana se, että harvalla runot ovat säilyneet tänne asti.
Vai runoja? Ihailen ihmisiä, jotka osaavat niitä kirjoittaa. Parhaat runot, joita olen lukenut sisältävät yleensä jonkun totuuden, joka valottaa mieltä, tai saa ajatukset vavahtamaan sen kauneudesta, kauheudesta, mahdottomuudesta ja sen tuottamasta hyvästä mielestä.
PoistaItse en ole runoilija. Yleensä, jos olen jotain runoa yrittänyt kirjoittaa, siitä on tullut kuin kertomus jostain asiasta. Runollisuus puuttuu. Hyvän runon tekeminen kysyy taitoa, ilmavuutta, mielellään jotain olematonta, jonka runo saa elämään ja antaa sille ikään kuin siivet, jotka vapauttavat sen kahlaamasta maassa raskasta sanakuormaa vetäen.
Käynpä uteliaana tutustumassa hengentuotteisiin, joita on jo tarjolla.
Minulla ei ole mitään runovarastoa. mutta ettehän pahastu, jos nyt, elämäni tyhjyyden ja pahanolon tähän asti pahimmassa vaiheessa yrittäisin saada jotain aikaiseksi. Minkähänlainen runo siitä syntyisi? Utelias itsekin. En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Eilen illalla oli vähän parempi olo. Se antaa voimia kokeilla, sillä tämäkin päivä on ollut jo melko hyvä. Otetaanpa tästä matalapaineesta ja ahdistuksesta aihe. Voikohan siitä edes kirjoittaa. Katsotaan.
Lupaan, että laitan sen näkyviin vaikka siitä tulisi harakka. Tai vinku vonku. Nimen laitan sille "hatuksi" vasta sitten, kun se on jotenkin syntynyt. Jos se syntyy. Panen vain sanoja peräkkäin. Raapivia sanoja, mikä raapii...
Tuo teksti, minkä juuri lähetin, roikkui siinä monta tuntia lähettämättömänä. Toivottavasti se ei ollut mikään este toisten kirjoituksille.
PoistaAika ei mennyt minulla hukkaan, sillä se meni kännykkäkeskusteluun yhden ystävän kanssa enkä kehdannut sanoa, että minulla on hommat kesken. Koko ajan mietin aihetta siinä jutellessa. Ja nimikin löytyi. Se on
Kissa. Muutan itseni kissaksi. Sanotaan vaikka Nälkäinen kissa.
Nyt syön ensin ja sitten muutun kissaksi. Auttaisikohan se jotenkin tulkinnaksi?
Nyt menen töihin. Aargh!(mulla on ihan oikeasti nälkä, ruokahalu alkaa palata?)
Ei hitsi! Paljon melua tyhjästä! En huomannut että pitäisi olla nuoruusrunoja ja että lapsuusrunotkin kävisi.
PoistaNo, ei se haittaa, vaikka nuoruus ei enää käy, eikä lapsuuskaan. Kokeilenkin vain itselleni. Helpottaa.
En minä löydä sieltä runoasi, Liisu. Ettei se vaan vielä roiku siellä jossain...?
PoistaLiisu taisi tarkoittaa tuota tämän blogin tekstiä klo 18.42, vai? Ihan en kyllä ymmärrä, missä se ”roikkui” Liisu?
PoistaHyvinkin voi tuonne Nuoruusrunojen puolelle kirjoittaa uusiakin runoja, koska noita vanhoja ei näytä tulevan.
Tapsa, ei minulla ole mitään nuoruusajan eikä lapsuuden runoja. Silmissäni on varmaan rähmää, kun en huomannut, että kysymys oli vain niistä.
PoistaMuistan kyllä yhden runon, jonka lausuin lapsena joka kerran kun olin syönyt. Se kuuluu näin:
Kiitos ruuasta
ranppa pamppa pa
Se oli mun oma keksimä. Siinä on rytmiä. Kai se käy runosta, vaikka onkin lyhyt?
Muistelen värkänneeni aina joskus myös jonkun runon blogiini viime vuosien aikana. Enkä yhtään muista, milloin aloin blogia pitää.
Mutta nyt. Nyt olen pyöräyttänyt yhden pienen tilausrunon (itseni tilaus). Siitä tuli tämmöinen:
Nälkäinen kissa
Istun rauniolla,
kivensirut hiertävät.
Mustat puut taustalla
huokailevat myötätunnosta.
Odotetaan sadetta.
Pysähtynyt elämä
aukoo suutaan.
Kuuletko? Se naukuu
kuin nälkäinen kissa.
(toi runo on totista totta)
Iines, huomasin nyt kommenttisi. Olisin voinut tuon pätkän laittaa sinne, mutta nuoruutta se ei edusta.
PoistaLueskelin kyllä Einesbaarissa olevia runoja. Jokainen niistä puhui omalla, uskottavalla tavallaan. Niiden tulkinnassa ei ole vaikeuksia, mutta minulta loppui aika. Ja luulenpa, että että minulle runoista puhuminen ei ole helppoa sekään. Yleensä en osaa keskustellakaan. Ei ole mielipiteitä. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että ihmisen elämä on aika hullua. Ja kuitenkin se on arvokas asia. Pitäisi kai lopettaa tv-katselu.
Ei kai sillä ole niin väliä, onko ne runot juuri nuoruuden runoja, kunhan vain saadaan sen varjolla itsekritiikin muuriin aukkoja.
PoistaEnkä minä ainakaan silloin kauan sitten niitä runoja kirjoittaessani ajatellut, että nämä ovat nyt niitä nuoruuden runoja - totista totta ne olivat.
Siirrä vain kattisi Einesbaariin, Liisu, niin yritetään ruokkia sitä.
Ruokaa se tarvitsisi. Se on liian laiha. Voisi tulla syyte eläinrääkkäyksestä.
PoistaKun lueskelin näitä kommentteja huomasin että kyseltiin roikkumisesta. Roikkuminen on minulla sitä, että käyn täällä kommentoimassa, ja kun olen jotain jo kirjoittanut, tulee joku este ja jätän ei valmiin tekstin lähettämättä tarkoituksella tulla sitä jatkamaan vähän ajan kuluttua. No, poissaoloni venähtääkin pitemmäksi kuin olen arvioinut, ja teksti roikkuu täällä koneellani. Mutta eihän se muilla koneilla näy. Nyt tajuan. Eihän se voi haitata ketään, kun ei näy. Hohhoh. Olenpa tyhmä. Alkaa tuntua että lapsellisuuteni ansiosta voisi ajatella että tuo kattiraukkani joutuisi esille laitettuna jonkun ajatuksissa kuulua lapsena kirjoitettuihin. Eihän ajatukset näy, jos niitä ei päästetä näkyviin. Jotain hyvääkin, tässä maailmassa. Asiat menee niin kuin menee, ilman ajatuksiakin.
Hieno pieni kattiruno, Liisu. Naukuva kissa, antakaa ruokaa. Tai jotain.
PoistaParastahan nuoruusrunoissa on niiden traagisuus ja totisuus, tai ääretön keveys ja unelmallisuus. Tunteiden laidat.
PoistaToisaalta, voiko näin sanoa? Eiköhän lopulta nuo mainitut piirteet näy kaikenikäisten vuodatuksissa? Samalla kaavallahan pitäisi sitten ajatella, että vanhenevien runoissa näkyisi resignaatio, alistuminen, luopuminen, tyyntyminen tai joissain tapauksissa katkeruus?
Kätevintä olisi toki että applikaation lataamalla saisi tietää hetioitis naapurin puoluekannan, sukupuolisen suuntautumisen, verotiedot, auton osamaksusuoritukset, lastenlasten päiväkodin osoitteen, netin selaushistor.. eikun ei sitä tietenkään, sehän on tietosuojan viimeinen linnake mutta mistä sitä tietää mitä hiippareita tuolla kylillä oikein kulkee. Ilman applikaatioita olevia jalan tai vieläpä törkeästi pyörällä kuleksivia irtotyyppisiä outoja kummia!
VastaaPoistaKoskea aika että saadaan tämä asia järjestykseen. Turvaa kansalle, ja heti.
Tässä lähestytään olennaista. Kyttäys on ihmisen perusominaisuus. Jo alkuihminen kyttäsi kaveriaan iltanuotiolla, että viekö isomman siivun peuranpyllyä ja pimittääkö maakuopassaan jotain. Toivotetaan siis uudet applikaatiot tervetulleiksi! - Pitääkin tästä lähteä ostamaan uutta älypuhelinta, kaikilla volyymeilla.
PoistaKannatan! Kyttäys kunniaan! Se on aivan suotta leimattu jotenkin kieroksi ja alhaiseksi touhuksi, vaikka se on oleellinen ja tärkeä osa ihmisyhteisöä.
PoistaPerustelen kantaani evoluutiolla. Ellei kyttäyksestä olisi hyötyä, se olisi jo aikaa sitten karissut olemuksestamme kuin häntä.
Juuri näin.
PoistaKehun muuten nyt omaa blogiani. Harvassa blogissa mennään näin syvälle asioitten ytimeen. Täällä mennään. Usein, monessakin asiassa on lähdetty herra ties mistä nykyajan kotkotuksesta ja päädytty ihmisen juurille, aikaan jolloin olimme kaikki vielä enemmän tai vähemmän mustia ja tanssimme niinihameissamme juuri keksimämme ihmeen, tulen ääressä. Kiitos vaan syvästi filosofisille keskustelijoille.
Hallelujaa, kyttäys on ihanan täydellistä planeetallammd! Meitä kytätään maankamaralla, ilmassa suihkivilla signaaleilla, merien ja avaruuden luotaimilla jne. tavoilla, joista kaikista emme edes ole tietoisia.
VastaaPoistaDigitalisaation globaali jumala tietää meistä kaiken, senkin, jota edes emme itse osaa persoonastamme ja fysikastamme analysoida.
Nauttikaamme! Aamen!
Minun viestimiini asettuu kuin itsestään tämän Satakunnan seudun liikkeiden mainoksia ja uutisia. Ja jos käyn Googlessa katsomassa johdotonta pölynimuria, seuraavat viikot tämä Dyson-imuri pompaa esiin jokaisen avaamani lehtiläpyskän sivuilta. Kohdennettua mainontaa. Ja sama vaatteista. Kerran klikkasin auki yhden mekkomainoksen, ja avot, nyt minulla pomppii mekkoja siellä sun täällä niin että vilisee. Kuka kieltäisi vilkkuvat mainokset?
PoistaJo sekin ärsyttää, kun uutistekstit on pilkottu mainoksilla. Miksi lukijat sallivat tämän. Eikö ketään muita kiusaa?
Ei ole ihme, että nuoret ja lapset ovat levottomia ja lyhytjännitteisiä, kun kaikki tarjoillaan heille pätkissä, pieninä paloina. Kukaan ei edes jaksa enää lukea kokonaista uutista nettilehdestä ilman katkoa. Ei ihme, että nuorten lukutaitokin on rapistunut. Huonoja lukijoita näkee ja kuulee usein televisio-ohjelmissa.
PoistaSamma häär että jos jotain vempulaa Googlessa käy katsomassa, sitä sitten erimerkkisinä seuraavan viikon kaikilla käymilläni sivustoilla mainostetaan. - No, olen päättänyt että ainakaan niitä mainostettuja vempuloita en sitten osta. Eli lyö ns. "jauhot" mainostajan suuhun!
PoistaMutta tämmösestä tykkään:
minulla on älykännykässäni "Samsung Health" -ohjelma. Äsken se teki kuukausiraportin siitä mitä - tai siis missä minä elokuussa kävin. Kaikki auto-, pyöräily- ja kävelymatkat oli joka päivälle erikseen tilastoitu. (Konttaamisia ei erikseen ollut merkitty mutta enpä tainnut elokuussa juurikaan konttailla?) Kaikki matkani oli taltioitu heti kun ulko-oveltani jonnekin läksin, aivan ihanaa! Koska kyllä mua saa vakoilla, pidän semmoisesta, kiva että joku muukin kuin Tarja huolehtii musta, ei mulla oo mitään salattavaa. (Paitsi se että olen kaksoisagentti. Mutta sitä tuo puhelin ei sentäs tiedä.)
Kyttäys lisää turvallisuudentunnetta. Minusta välitetään, olen tärkeä. Ainakin mainostajalle.
PoistaNytkin tilasin juuri 2 kpl oliivinvihreitä 95-prosenttisesti myös itseäni suojaavia maskipakkauksia, kun ne pomppivat aina esiin käytyäni kerran katsomassa mainosta.
Ja voi olla, että tilaan vielä sen Dyson-imurinkin, jonka mainos pomppii mekkojen lomassa. Vihaan niin paljon imurointia, että on keksittävä väline, joka ärsyttää mahdollisimman vähän. Johdoton moderni väline voisi olla sellainen.
Ei mikään ole juuri ikävämpää kuin imurointi. Minulla menee pölystä nenä eli kolvi tukkoon, kun imuroi. Mielummin 10n hiljaista pölykoiraa kuin 10n kovaäänistä pölyimuria. - Ps. Ennenmuinoin niitä markkinoitiin "pölynimijöinä"... Kuvaavampi yhdyssana heille.)
PoistaMinulla kipeytyy selkä samantien kun otan imurin letkun käteeni. Ja kun pitää sitten tönien ja potkien, venyttäen ja työntäen siirrellä imuria pitkin asuntoa ja irrottaa johdot ja kantaa se edestakaisin yläkertaan ja takaisin, niin kai tuommoista touhua nyt vihaakin. Luulen, että johdoton voisi olla hyvä ratkaisu. Uudet härvelit on kivoja.
PoistaJa miksei sitä imuria perässään vetäisi - ei kai se sen kummosempi ole kuin koira, ja imisisi vaan törröllän olevat pölyt pois. Mutta kun ei se oo siinä; aina välillä pitää pysähtyä ja raahata huonekaluja eri paikkaan, että saa niidenkin alta pölyt pois, ja sitten taas takaisin... se jos mikään rassaa selkää! Ja sitten pitäisi viälä koloja ja nurkkia sillä imurinkärsällä tökkiä mihin se ei meinaa mahtua, eikä kaikkiin mahdukaan... se rupee stressaa! Välillä on pakko sanoa "Huh, huh", ja jatkaa taas imurointia. - Mutta kun suursiivous on tehty, hymyilee kuin Melberi.
PoistaTaidankin olla aivan erinomainen aviomies, sillä olen imuroinut meillä aina, ainakin niin kauan etten muuta muista.
PoistaSe on jotenkin niin järjestelmällistä touhua, että tykkään siitä. Samasta syystä minä se meillä vuoteetkin petaan.
Varmasti teen muitakin naisten hommia, paitsi en kokkaa enkä grillaa – tosin nehän muka ovatkin juuri miesten hommia. Ruokani osaan toki laittaa, jos olen yksin vaikkapa mökillä.
Niin - ja arvatkaapa kenen puoleen lapsemme ennen vanhaan kääntyivät, kun oli ommeltava vaikka nappi kiinni tai parsittava sukka!
Herra varjele, tässähän on mies, jolla on toisessa kädessä parsinneula ja toisessa rautakanki! (Tämä taitaa kuvata luonnettanikin...)
No just, upeaa Tapsa, perheesi sietää olla kiitollinen, vaimosi ja lasten. Ja varmaan he ovatkin. Parsiva mies on kyllä taatusti ykkösluokan himosaalis kenen tahansa nykytytönkin mielestä. Olen tästä varma. Machomies on nykyään vähän naurettava, naiset ovat fiksuuntuneet huomattavasti.
PoistaMyönnän auliisti, että vein aina lapsenikin parsittavat tumput ja sukat äidilleni, kun hän vielä eli, siis meidän mummille, ja helman lyhennykset ja verhojen ompelut. Äiti ompeli meidän pyyhkeisiinkin ripustuskoukut.
Nyt minulla on vino pino uudenveroisia pyyhkeitä, joissa ei ole ripustuskoukkua. Ne lojuvat hyllyllä siisteissä pinoissa. Ne, joissa koukut ovat säilyneet, ovat jo kuluneita ja jatkuvassa käytössä. Muutama vuosi sitten sain aikaiseksi ostaa paketin kanttinauhaa koukkuja varten. Vielä en ole saanut sitä neulaa hyppysiini, jotta ompelisin ne ripustuskoukut pyyhkeisiin.
Tässäkin kaihtimen takaa kytätään mitä "mitä mun rakkani oi ny tekee"... "ja sydämeni kuolevan tunsin kun sen nähdä sain..." silti "kääntää en katsettani voinut jäin ikkunan ääreen..." koska "menetin kaiken oi niin kaiken, sä uskoni suomenkieleenkin veit..." Etc.
VastaaPoistaei ei ei, di Tarja, ei ei ei...
Tuosta puhelimeni Helath -ohjelmasta vielä sen verran, että oskus se turhauttaa mut. Kerrankin kun just tulin 10n kilsan lenkiltä, se alkoi motkottaa mulle että "tänään et ole kävellyt pätkääkään". Vitut, hyvä sen on sanoa sillain kun ite lekottelee vaan piirongin päällä sillä aikaa kun toinen panee tossua toisen eteen! Ajattelinkin että Hitsi, pitäiskö se ottaa mukaan että ite näkis?
VastaaPoistaSaa sen ohjelman pois päältäkin jos ei siitä tykkää. Mutta mä tykkään, meillä on sellainen viha-rakkaus suhde keskenämme. Ja enemmän lempeämpi.
Imureitakin on joka lähtöön. Inhottavin malli on se, jossa on kädensija raskas ja kolho. On hiljainen ääni, mutta imee kaikki kevyemmät matot lattialta kitaansa jo pienellä teholla. On taas malleja, joissa pyörät bäävä kiinni joka esteeseen.
VastaaPoistaAinut ketterä kulkija oli montakymmentä vuotta sitten käytössä ollut natikka. Pieni ja pyöreä. Vieläkin sillä imuroidaan auto.
Pitänee hankkia itsekseen lattioilla häärävä imuri. Pyöriköön huoneissa niin kauan kuin virtaa riittää.
Äklöö vaan nää ainaiset vempainten lataukset. Aikaa kuluu ja mittarinlukija raksuttaa sähköyhtiöille voittoa. Harja ja rikkalapio lie vieläkin hyvä vaihtiehto. Ensin vetelee kuivalla, poisheitettävällä sukalla (vedetty harja ylle) Ja toisella kostutetulla sukalla lattiat, niin hyvä tulee ja pikaisesti.😁
... ja kiillottaa sukkiksien haarakiilalla. Vai miten se yhden poliitikon ohje menikään?
PoistaSiis mökillä käytän säännöllisesti harja + sihveli-komboa, enkä kaiva esille imuria, vaikka semmoinenkin siellä on. Tai siis siellä on jo kaksi imuria. Tiedättehän tuon ”viedään vanha mökille”-ilmiön, joka saa mökin pursuamaan vanhaa käytöstä poistettua tavaraa. Meillä pitääkin mökillä järjestää aina välillä roskalavatalkoot, eli tilataan iso roskalava naapurin kanssa ja heitetään siihen kaikki talouden vanhat koneet ja kalut.
Puhuitte tuolla siitä, kuinka algoritmit tietävät meistä kaiken ja mainostajat hyödyntävät sitä eli elämme orwellimaisen valvonnan alla.
VastaaPoistaEnpä olisi vielä huolissani.
Kun se tietämisen taso on todellakin sitä, että kun kesän alussa googlailin kompostoivia käymälöitä ja ennen juhannusta sen jo ostin ja asensin – niin vieläkin minulle rävähtelee ruudulle paskahuussimainoksia!!?
Saisi tämä tiede kehittyä edes sen verran, että tulisi jo vaikka kuivike- tai wc-papru-mainoksia.
Ja onkohan kansalaisten liikkumisen seurantakaan kovin häävillä tasolla?
Meinaan vaan, että edelleen saa lukea jonkun olevan kateissa, milloin marja- milloin ryyppyreissun takia.
Katsoisivat saatana satelliiteistaan missä se kadonnut hiippailee. Mutta ei.
Tapsa, kaikilla kadonneilla ei vissiin ole kännyssä paikannus päällä!😆
VastaaPoistaJa lähetysmastotkaan eivät taida paikantaa kuin puolen kilometrin säteellä, muistaakseni?
Niin kauan, kun nettirikolliset eivät ole vielä tehneet tihutöitään digilaitteilla, ihmiset ovat täydellisen luottavaisia ja vempeleidensä kanssa. Moni saa maksaa kalliit oppirahat, ennen kuin tajuaa missä kaikessa vaara vaanii ja millaisessa maailmanlaajuiseessa touhussa onkaan mukana.
VastaaPoistaMinä en tässä ijässä enää mitään oppirahoja rupee makselee. Elämä syntymästä lähtien on hengenvaarallinen juttu, I know. Vaaroja on eniten Pohjois-Karjalassa, Laplandiassa tuntureita.
VastaaPoistaTarkoitan... että jos tosiaan kuvittelette että jokaisen digitaalisen innovaation takana on joku Teitä kohtaan solmittu salaliitto... jonka takana on Uuninmuuraajat, Paistinkääntäjät tai joku muu Salainen VeljesKunta... niin kuvitelkaa vaan. - Toistaiseksi ihmiset saavat tehdä ajatuksilleen (= käsitellä niitä) miten tahtovat. Toistaiseksi.
VastaaPoistaEn pidä uhkakuvien latelemisesta ja niiden jakamisesta kun ei sanota mistä on oikeasti kyse. "Kun perustelut puuttuu, minä suuttuu."
VastaaPoistaMutta nyt, rakkaat piikkisian poikaset, TVsta alkaa yht'aikaa "Ensitreffit alttarilla" ja "Bigh Brother". Kumpaakohan katsoisi?
VastaaPoistaSiis minulla on aina sijainti päällä, bluetooth päällä, sallin kaiken, mitään en kiellä.
VastaaPoistaEi minulla on salaisuuksia, olen umpirehellinen ihminen. Jos sattuu vaikka sairauskohtaus ja tuupertuu kesken hätäpuhelun, niin apuhan löytää perille sijainnin avulla. Jos eksyy sienimetsään tai kuukahtaa kannon päältä, sinut löydetään puhelimen avulla. Kun menet Ylen sivuille, eteesi iskeytyy paikallisuutisia peräkylästäsi. Juuri luin Ylestä, miten se yksi pitäjäläinen huumekuski taas kärysi ratista ja miten Kourujoen vettä ei saa käyttää Huhkonperällä kasteluun. Kätevää.
Minä en salli paikannusta ja mikrofonin ja kameran reiät olen teipannut piiloon, kuten jotkut viisaammat ovat neuvoneet.
VastaaPoistaHuvittava hetki sattui taannoin koulukaverini kanssa kävelyllä ollessani. Olisin halunnut ottaa meistä yhdessä selfien, mutta en onnistunut saamaan meistä kuvaa kameran näytölle vaikka tein mitä.
Kotona tajusin, että himputti, mullahan oli kamera-aukon päällä maalarinteippiä.😆
Kameran unohdin! Sen reiän olen peittänyt tarralla tietokoneista, en puhelimesta, jolla otan myös pikakuvia.
PoistaMikis, big brother! Ainakin alkumetrit piti kytätä. Saa nähdä jaksanko jatkossa töllöttää.
VastaaPoistaTottakai jaksat, mikset jaksaisi. Olethan... no jaa, hupsu kuin tumpusta tullut! Itse ainakin aion katsoa, mutta saa nähdä, pimahdanko ja koska?!
PoistaSiis minä oikasti diggaan susta, Leonoora. Anna anteeksi.
Poista(tähän 12 kpl:tta vihreitä erilailla irvisteleviä naamoja)
PoistaBig Brother kiinnostaa ainakin alkuun, koska ihmisen käyttäytyminen kiinnostaa. Saa katsoa kärpäsenä katossa, miten hahmo reagoi mihinkin. Ohjelma on petrannut siitä örvellyksestä, mitä se oli. Johtunee siitä, että pissisten osuutta on vähennetty henkilögalleriassa. Nyt kiinnostaa ehkä eniten roskakuski OP. Myös se sileäkasvoinen huivipäinen nainen, jonka nimeä en muista. Minna?
PoistaNo irvistele nyt, mikis.
VastaaPoistaMutta tiedä, että "Stateless"- leffassa otetaan rajusti kantaa.
Minisarja Netflixiltä, perustuu eri tositapahtumiin.
Että voisiko sen viinerin olla ottamatta, ja laittaa raha lapselle? Joista 700 000 maattomia kansalaisia on jo puolet.
Jatkan vielä, että haluan vanhempia lapsineen tänne Suomeen.
PoistaTurvaan, lämpimään.
Silti tänne aina otetaan nuoria miespakolaisia, jotka marmattavat puurosta.
Mitä luulisitte 10-v vääränheimolaisten kynsiin ja inhoihin käpäliin joutuvan lapsen käyvän?
Tuskin kysytään, että maistuuko mannapuuro.
Näin äkkisiltään ehdotan, että laitetaan leivoskahvin tai parin tuopin verran sellaiselle järjestölle, johon uskoo.
Edes kerran kuussa!
Uhoaa Char, ja lähettää teille lämpöisiä haleja.
Minä toivon että kaikki ihmiset heitetään helvetii. Sinne ne joutuu sadan vuoden aikana kaikki, hyvä että menee etukäteen osa. Sa alaa puhuu mulle paskaa.
PoistaEli helvetti on sinusta olemassa?
PoistaOnko taivaskin, ja määrittääkö armonpalojen mahdollinen puute kunkin kohtalon?
Vaistoan tässä keskustelun, tai tympiintymisen.
Hyvää yötä, kuitenkin! Älä ole pahalla mielellä!☺
Char
Minä matkustaisin muuten Malmööhön. Enin sekaisin eri vaihtoehdoista, mutta toivottavasti päästään kaikki sinne, otetaan kimpmassa sumpit, ja sitten aletaan miettiä Pekka Töpöhäntä-museota.
VastaaPoistaEttä missä se on, miten taivutetaan, ja kuka ostaa liput.
Minä haluaisin olla se kiva Maija Maitoparta - saisivat lusmut Monnit tuntea sisäänpääsyjonossa hupskeikkaa, miten kengän korkea korko vahingossaa upposi...
Ei vaiskaan!
Natihaleja teille kaikille!
💗
Saakuttirallaa, jonain päivänä osaan taas tässä muuttuvassa maailmassa kirjautua nimimerkilläni. Nyt ei onnaa puhelimella eikä tietokoneella.Luultavasti nämä ovat lopunaikoja ja siitä se johtuu. Sillä Taivaassa tarjoillaan lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat.
VastaaPoistaTämä ei johdu sinusta, Riku, vaan oikullisista mobiiliyhteyksistä. Välillä pääsee nimellään, välillä ei. Selainkin ratkaisee. Jos Safari ei päästä, Chrome voi päästää.
PoistaNuoruuden runoihin en arvaa mitään kirjoittaa, koska sellaisia en ole kirjoittanut. Tässä lapsuuteni lempiruno, liekö Hellaakoskea vai Leinoa.
VastaaPoistaJussipussi puuta nussi,
Puu syttyi palamaan,
Jussi juoksi kanalaan.
Kanat sanoo kot kot kot,
Jussin munat lot lot lot.
Tämä kuuluu siihen samaan hienoon traditionaalisten runojen sarjaan, kuin tämä lasten muistovihosta poimittu:
PoistaÄh puh Pentti,
Työnnä vielä sentti,
Työnnä vaikka kaksi,
sitten tulen lihavaksi.
Trad.
Sattui kipiästi tuo Richardin loru nauruhermoon kaiken keskellä. Thank juu!
PoistaKiitos suloisista loruista Riku ja Iines!
VastaaPoistaRoskakuskista minäkin tykkään big brotherissa eniten, ainakin vielä ensivaikutelmina. Symppis, pikkasen reppanan oloinen, mutta katsotaan mitä hänestä vielä kehkeytyykään.
Naisista suntio vai mikä kirkon työläinen on touhukas emäntä-tyyppi. Tykkään, jos ei ala päsmäröidä likaa. Muista muijista ei vielä oikein voi sanoa näillä katsomilla mitään.
Säälittää tää transu vai mikä ihmisenmuuntumo. Liekö jo kilkinsä piluun vaihtanut surullisen hahmon rinsessa von röpläöödän. Nimi on sisarenni kissalta mainattu.
Mikis: 😉😆🤣😅😋😃🤡🦉🎭🖼🐶🦋
Nimetön: Näi o! Meistä ei oo sadan vuoden päästä mittään jäljelä. Tuhkat on sekoittunna maan multiin ja madot syöneet haudassa mätänevät. Liekö luitakaan enää mullan seassa?
Eikö nuo silikonitäytteetkin jo lie maatuneet sadassa vuodessa. Joten nyt pitää ilossa ja riemussa elää,
sillä tämä olomuoto lienee ainoa näinikkään.
Ella olkoon mikä on, mutta kertokaa minulle, miksi ne huulitäytteet? Halutaanko suusta tehdä samanmuotoinen kuin haarovälistä? Ja sitten itketään #metoota hätiin, kun joku saa erektionaalisia kiksejä töröistä?
PoistaSanonpa vielä, että on mielenkiintoista nähdä, miten kauan huulitäytteet kestävät talossa. Alkavatko ne pikkuhiljaa ohjelman edetessä haihtua?
PoistaToisella töröhuulet toisella ottaa eteen, suuppiin suuppiin.
PoistaSuomen kieli uudistuu ripeästi. Suuppi on mikä lie, mutta tiedättekö, vanhukset, mikä on päikky? Eksyin keskustelupalstalle, jossa päikystä juteltiin kuin leivästä. Entä mikä on lasu?
PoistaVeikko Olavi Salmelle hyvät matkat! Ja kukkasia.
VastaaPoistaYllä Iines ottaa yhteen Mankemangin kanssa, joka on yllättävää: yleensähän he ovat kohteliaita toisilleen kuin peppu ja marimekon paita? Ja jos joskus ovat eri mieltä toistensa kanssa, niin eihän se minulle kuulu. Mutta Brechtistä kun kiistelevät, se kuuluu.
VastaaPoistaEnsiksikin eli 1) en ole Brecht -fanaatikko, ja toiseksi 2) entäs sitten?
Brecht on tärkeä osa teatterihistoriaa, hänen "vieraantumisefektinsä" toi uuden ilmaisutavan. En koskaan - vaikka Haltiattaren taikasauvan heilahduksesta muuttuisin fiksuksi perussuomalaiseksi (joka on mahdoton yhdistelmä) niin tätä kiellä. Tai jos kieltäisin, olisin tyhmä. Brecht uudisti teatterin kieltä siinä kuin Stanislavski. Ja on niitä paljon muitakin mutta mitäs niistä, koska ette kaikkia tuntisi kumminkaan. (huom! olen ollut naimisissa teatterin kanssa, siksi minä kyllä tunnen!) Tavallinen itse lippunsa maksanut katsoja, kun katsoo teatteriesitystä, luulee että se on tyhjästä nyhjästy. - Ei se ole!!
Brechtin näytelmistään saa olla mitä mieltä tahansa. Ja ihmisenä Brecht - kuuleman mukaan - oli toisten ihmisten hyväksikäyttäjä. Ja alkoholisti, sen lisäksi opportunistikommunisti ja seksimaanikko, lisäksi poltti paksuja sikaareita, PÖSSÄYS PÖSSÄYS, ja oli muutenkin epäluotettava... Mutta nää lauluntekstit, herranjestas kun ne on hyviä mitä alter Mann – etenkin äidinkielellään! teki, ei niitä poliittinen Puuma ole tehnyt, niissä on niin paljon nisää, nisua, rakkautta ja solidaarisuutta. Mutta jos olette tästä eri mieltä, olkaa vaan. (amen)
https://www.youtube.com/watch?v=rw4hjV_ohyM”
Prahan läpi virtaa Valtava
https://www.youtube.com/watch?v=Ec0clERjQ5A
surullinen laulu sisältä slummien
https://www.youtube.com/watch?v=X7eO7MKEZAY&list=RDX7eO7MKEZAY&start_radio=1
klassikko
Jostain syystä tää ei nyt antanut mun <a href:ata näitä lauluja suoratoistettavaksi. No, mitäs siitä. Olen ihan varma ettette niitä muutenkaan kunntelisi.
Valehtelet niin, että korvat heiluu. Keskimmäinen Moltau oli hyvä, kuuntelin melkein loppuun asti. Puukko-Mäsän aina laitat, en tällä kertaa edes aloittanut.
PoistaSaatanan kiva että kumminkin olet, herra Dillingeri, päässyt tänne takaisin. Paljonko ne oikeuslaitokset siat sulle viimeks anto, siitä että katkasit sen pinjapuun oksan, 11 kuukauttako ehdonalaista?
PoistaPuukoMäsästä paras versio taitaa olla Louis Armstrongin lauma+soittama. Mutta onneksi en tällä kertaa sitä laittanut kun olisit senkin kumminkin haukkunut. Ja varmuuden vuoksi vielä Arvo Ylpön.
PoistaHehjuu, hehjuu, ei heilu hirsipuu!
PoistaWhat A Wonderful World!
Poistalauma = laulama
Poistaplus kaikki taivutusmuodot
Tulee hirveesti kirjoitusvirheitä kun juttelee samantasoisten ihmisten (= paviaanit) kanssa mitä itse on. Ei sille mitään mahda.
No vähän minä jo ihmettelinkin.
PoistaSiis minua vain ärsyttää, jos joku brassailee nimillä ja sitaateilla, mutta ei sano mitä mieltä on itse sisällöstä. Herättää epäilyn, onko sitä sisältöä alkuunkaan luettu.
PoistaMinä olen kyllä Brechtini nähnyt teatterissa ja Puntilani lukenut, ja ymmärrän Brechtin arvon teatterille, mutta ei hän minulle itselleni, sieluuni, ole jättänyt muuta kuin tunnetun nimensä.
PoistaMutta pannaanpas tähän Huuhaa Innasta tai muuta vakavaa. Tai pane sinä Riku, kun sulla sävelkorva ei oo niin tulehtunut kun mulla, jolla se meni Talvisodassa. Mutta älä mitään pellavapeltojazzia tällä kertaa pane, kuurojen toivekonsertissa henkilöt toivoivat torvimusiikkia. Tai että soitetaan harmonikkaa. - Noh, anna mennä Puppe, soita Mehtäkukkia. (Ei mulla oo haitaria. No…soita vaikka huilulla. Ei mulla semmostakaan ole. No mikä sulla sitten on. Klarinetti. Soita sitten sillä, saatana… Okey, pomo.
Poista(kuulokkeista alkaa kuulua klarinettimusiikkia)
Kamalaa, Mikis, mitä sinäkin pyydät ja anot. Olkoon menneeksi.
PoistaIines, olen enemmän kuin usein samaa mieltä mitä sinä olet. Kerran laskeskelin itsekseni että meitä yhdistää paljon enemmän asioita jotka meitä erottavat. Jos oltaisiin nuorina menty toistemme kanssa naimisiin, varmaan oltaisiin välillä kamalasti riidelty, mutta en usko että oltaisiin toisiamme sen kummemmin muksittu. Päinvastoin, oltaisiin tehty kaksi mukulaa, Matin ja Maijan, jotka muistuttaisivat meitä, Matti sinua ja Maija minua. Ja nyt vanhemmiten ihmeteltäisiin maailman menoa ja pölynimurien hintoja, sinä tekisit tätä blogia ja minä lakaisisin luudalla lattioita. Aamulla aurinko herättäisi meidät yht’aikaa. Sinä kävisit postilaatikolla, lanteet keveästi liikahdellen, sillä lailla kun naiset kävelevät, ja toisit meille Hesari ja Satakunnan Sanomat. Selamme niitä, kumpikin omaansa, kun juomme aamukahvia. Sitten katsomme ikkunasta ulos, jossa on maisema.
PoistaKiva välillä uneksia!
En kai minä kehtaa alkaa avaa Arturo Uin avainlausetta sivistyneelle yleisölle? Jo sen esittäminen on alleviivaus näinä päivinä.
PoistaEihän kyse ole selittämisestä tai avaamisesta, etenkään kirjallisesti lahjakkaille ja omaakin tekstiä tuottamaan pystyville kommentoijille, herra paratkoon.
PoistaKyse on omasta näkemyksestäsi, persoonallisesta kokemisestasi, jos sinulla sellainen on. Se puuttuu.
Riku, turhaanko kehuin musiikkimakuasi? Mielestäni en.
VastaaPoistaPs. Tuosta pitäisi tehdä Suomen kansallislaulu. Olisi tosi kodikasta kun esim. Suomen voittaessa MM-kultaa Tallinan lätkäkisoissa ja suomenlippu nousisi salkoon ja joku Georg Ots -inkarnaatio alkaisi laulaa tätä eestiksi... Luulen että ihmiset ihmettelisivät.
Ja tässä välissä rakkaudentunnustukseni Iinestä kohtaan joutui hieman väärään... jos niin voi sanoa, väliin.
VastaaPoistaAika ikinä kun mennyt on ei koskaan enää palaa.
Hitsi, mä kirjoitan kuunnelman jossa Iines ja Mikko (täysin kuvitteelliset hahmot) siemailevat aamukaffetta ja keskustelevat. Sellaista tavallista jutuskelua vaan mitä Seitsämässä veljeksissäkin on, mutta meitä olisi vain kaksi. Ja sekin ero Veljeksistä olisi, että oltaisiin aviopari. Keskustelisimme sekä Tupo- että Sotesotkuista. Ja aina välillä kaffetta ryystäisimme. (RYYSKISTÄS) Ai, eikö Yle Ykkönen osta tätä ideaa, johan on kumma mutta ei sev väliä, myydään sitten Merirosvoradiolle tää. Ja jos mainostajien takia on pakko, mikäs siinä, niin juodaan aamulla rommia. (Iines: en minä rupee aamulla rommia juomaan. Minulla on kaapit täynnä konjakkia. Mikko: niinmutta kun tämä on Merirosvoradio ja mainostajat haluaa että me juodaan rommia. Iines: eikö merirosvoilla toinen silmä ole musta? Mikko: yleensä heillä musta lappu toisen silmänsä päällä on, se on totta. Iines: haluatko sinä Mikko että sinulla on kohta toinen silmä musta? (heristelee nyrkkiään) Ohjaaja: poikki, poikki. nauhoitus poikki nyt, heti. menkää ruokatauolle, p-le.
PoistaTuossa on meille kaikille mennyttä kaiholla muisteleville kaihoisa piisi.
VastaaPoistaKiva kuulla pitkästä aikaa tämä. Veljekset ovat tosihyviä.
PoistaHärnäysmielessä heitin tänne tuon Big Brother -koi/koepallon. Mutta taisipa osua omaan nilkkaan se, koska... Aina olen ajatellut että 'jospa pääsisi naisiin sisälle muutenkin kuin tunkeutumalla heihin fyysisesti, ja vieläpä alakautta, hyi kamalaa, niin olisi se kivaa...' No, nyt katson kanssanne oi rakkaat naikkoset Bight Brotheria ja ajattelen samaa, ehkä samaa, mitä tekin ajattelette sitä katsoessanne (ajattelenpas!).
VastaaPoista