25.8.2021

Mielenwikaisuuden oireita?



Join tässä juuri makoisat iltapäiväkahvit, kapselikahvit kapselikoneesta. Aamuisin keitän tavalliset suodatinkahvit, mutta iltapäivisin valutan mukillisen kapselista. Joskus olen huomannut lievää huimausta kahvit juotuani, mutta toisaalta, ketä nyt ei tämä maailmanmeno huippaisi aina välillä. 

Toisin kävi pyhäjokisen Aleksi Waaralan, joka oli hiljakkoin osoittanut mielenwikaisuuden oireita. Hän oli sumpit juotuaan kirmaissut ilmeisessä kahwehumalassa ulos owesta, emäntä perässään. Vaan ei tawannut emäntä miestään, joka katosi metsään. Nyt toivotaan jonkun hyvän ihmisen korjaavan mielenwikaisen ja palauttavan hänet kotiinsa.  -  Eiköhän nälkä ajanut mielenwikaisen kotiin ennen pitkää. Näin vuonna 1911.




Toisaalla lehdessä haetaan hourujenhoitajaa virkaan waiwaistaloon.  Waiwaishoidon esimiehen mukaan "Hoitajat owat vapautetut asumasta yhdessä hulluin kanssa".  Maksetaan myös korvaus siitä, että ei saa pitää sikaa, vaan kaikki ruoan tähteet on jätettävä waiwaistaloon.

Mielenkiintoista. Mitenkähän mahtoi waiwaistalon biojätehuolto pelata, jos sikaa ei saanut pitää? Sehän oli ennen kätevistä kätevin jätehuoltopiste. 

***

Oheiset leikekuvat ovat Ylen Äkkilähtöjä menneisyyteen -sivuilta. Sivuilla on riemastuttavia poimintoja lähihistoriasta ja ylipäänsä menneisyydestä Suomessa. Kun nyt hulluista on puhe, niin teepä joutessasi testi siitä, mikä hourujenhoito sinulle määrätään. Teetä siis diagnoosi itsellesi 1900-luvun mielisairaalassa ruksimalla mieleisesi vaihtoehdot täältä

Voin kertoa, että minulla on konstitutsionaalinen häiriö, jonka parannuskeinoksi suositellaan insuliinishokkia. 

198 kommenttia:

  1. Kiitos nauruista. Minulla on funktsionaalinen häiriö, johon hoitona suositellaan tai määrätään kylpyhoito. Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai funktsionaalinen tapaus. Vaan vähällä hoidolla pääset. Suorastaan nautinnollisella, ellei se sitten ole kylmä kylpy...

      Poista
    2. Kylmä tai lämmin tai jopa kuuma kylpy. Kun tein testin kolme kertaa uudelleen, niin joka kerta tuli eri diagnoosi. Oikea diagnoosi on helposti höynäytettävä ja hoito tulee tässä: Älä usko mihinkään, älä luota kehenkään, et pety koskaan.

      Poista
  2. Skitsofreniaan kai aika usein liittyy luulotauti, pelko vainoamaisesta. Kahwelta karkuun lähtenyt tuntuu totuudenmukaiselta.

    Ihmisten käyttäytymistieteet ja mielenterveyden hoidot välillä tuntuvat, ainakin joskus, nousseen huuhaatieteiden joukosta. Toisinaan taas tuntuu, ettei yhtään. Vielä vuonna 1975 Suomessa on tehty lobotomia, kamala aivoleikkaus, josta paluuta tai parannusta ei enää ole.

    Humanistisissa aloissa on kamalasti huuhaata yhä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, näin minäkin arvelin. Ja varmaan Vaarala tuosta hoitoon joutuikin.

      Toisaalta ennen vanhaan hulluja pidettiin kotonakin, tavallaan hyväksyttiin heidän hulluutensa. Mikä sairaudenlaji kullakin oli, voi vain arvailla.

      Itse muistan yhden ison maalaistalon, jonka tyttö oli lapsuuskaverini. Heillä oli isossa tuvassa kirjavalla vaatteella verhottu sänkyvarustus, jossa asui Topi, isännän hullu veli. Hän ei koskaan puhunut mitään, vaan syöksyi aina joutoaikana sinne verhon taakse makoilemaan, kävi pöydän vieressä syömässä ja talon töissä.

      Tulin kerran hakemaan kaveriani ja talo oli tyhjä, ovet auki, kuten maalla oli tapana. Seisoin tuvassa, ja yhtäkkiä verhoa raotettiin ja Topin pää pisti esiin. Sanoin hätääntynenä, että haen Liliä, ja Toivo sanoikin ihan selvällä kielellä, että se meni lehmiä hakemaan.

      Poista
    2. Ilmeinen hullu. Tai sitten ihmiskaupan uhri, halpa renki.

      Poista
    3. Ei ollut uhri, vaan sai hyvän hoidon, kodin, ruuan, kaiken vaatehuollon ja elannon veljeltään ja tämän vaimolta. Ei hänestä kunnalta mitään rahaa otettu. Topi oli perheenjäsen. Söi perheen kanssa samassa pöydässä. Oli vain omanlaisensa, omituinen Topi, jolla oli oma paikkansa talossa. Sai tilaa niin paljon kuin halusi ottaa.

      Siihen aikaan käsittääkseni kaikki talon ihmiset tekivät töitä kaiken aikaa. Minäkin olin kesälomillani siellä Olgan torpassa, mökillä, ja menin mielelläni Lilin kanssa sokerijuurikaspellolle päiväksi. Emäntä laittoi kaksi ateriaa ja kahdet kahvit päivässä, tiskasi, lypsi ison lehmäkarjan, hoiti kanalaa. Lili pantiin jo lapsena talon töihin. Minä olin usein kesäisin mukana, kun olin mökillä,

      Poista
    4. Paljonkos Topilla oli pankissa rahaa?

      Poista
    5. No nyt tipahdin. Ei aavistustakaan, ei ole tullut vissiin kenenkään mieleen.

      Outo ajatuskulku nyt sinulla.

      Poista
    6. Siis hullu veli teki orjatyötä.

      Poista
    7. Ei tehnyt orjatyötä, näet asian väärin omien ennakkoluulojesi kautta.

      Ei häntä kukaan koskaan komentanut, ja välillä hän samosi tilan metsissä päiväkaudet. Välillä hän oli heinänkorjuussa, välillä ei, ja esimerkiksi traktoria hän ei käyttänyt eikä ajanut hevosta; monesti hän vain makoili verhonsa takana sängyssä. Esimerkiksi aterioiden jälkeen hänellä oli tapana mennä makoilemaan, joskus kahviin saakka.

      Emäntä oli kerma- ja voi-ihmisiä, ruoka oli hyvää, kaikki omasta takaa ja itse tehtyä, rasvaisen ravitsevaa ja Topi söi kahdenkin edestä. Minullekin, kesätytölle, Lilin kaverille, emäntä laittoi välillä lämpimän kokonaisen pullapitkon tai kaurakakon kainaloon ja sanoi, että vie kotiin, äidilles. Siis mökille, jossa olimme kesällä.

      Poista
    8. Mistä ne sen traktorin oli saanu ku ei vielä rahaa ollu käytössä?

      Poista
    9. Talo oli kylän suurimpia, ja isäntä oli muutenkin käsittääkseni hyvinkin varakas. Hän perusti toisen miehen kanssa mm. linja-autoyhtiön paikkakunnalle, siis oli jonkin aikaa yhtiön toinen omistaja, vai kolmeko heitä oli. Siitä johtui,että Lili sai kulkea linja-autolla ilmaiseksi, mikä oli minusta hienoa. Eiköhän tällaisella isännällä traktorirahatkin ollut.

      Poista
  3. Muistan minäkin lapsuudessani nähneeni jonkun "oudon" tyypin, josta ei sen kummemmin puhuttu eikä myöskään ihmetelty. Perheensä kanssa se asui. Mietin vaan, että kuinkahan monta "outoa" tyyppiä olen aikuisena nähnytkään ja niin vaan elelevät ja olelevat. Olikohan ennen vanhaan asenne hienotunteisempi vähän eriäviä kohtaan kuin on nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylähulluilla oli paikkansa. Toki heitä saatettiin naureskella, mutta toisaalta heidät hyväksyttiinkin yhteisöön. Oli myös perheitä, joissa erilaista ihmistä kohdeltiin huonosti, eikä hänen tilaansa aina ymmärretty.

      Vaan oman kokemukseni perusteella uskallan epäillä, että enemmän näillä erilaisilla ihmisillä on ollut rakastavaa kohtelua perheenjäsenenä.

      Poista
    2. Mielisairautta olen nähnyt. Toisin kuin nykyiset sosiologit tai muut puoskarit väittävät, hullu on usein kamalan pelottava. Onneksi olin lomamatkalla faijan luona, kun broidi osoitteli poliiseja ilmakiväärillä, piiritystilanteessa poliiseilla oli ollut kotimme ympärillä raskas aseistus. Broidi sai ehdollisen tuomionkin, vaikka oli sekaisin kuin seinäkello, se oli kyllä vääryys.

      Poista
    3. Mielentila tulisi ottaa aina huomioon tuomioita määrättäessä. No, onneksi oli ehdollinen. Suomessahan näitä kiväärijuttuja sattuu kai paljon enemmän mitä ilmi tulee. Minunkin mökkiseudullani vähän joka miehellä on ase metsästys- tai ampumaharrastus.

      Siskon miehellä Saksassa oli ennen kuolemaansa luvattomia aseita, joilla joskus uhkaili kännipäissään siskoakin. Sisko ilmoitti aseet poliisille, ja poliisi kävi hakemassa ne pois. En usko, että tällainen on välttämättä kovin erikoista tai edes harvinaista. Siskon mieskin oli periaatteessa kiltti ja hellä luonne, kunnollinen ihminen, mutta alkoholi teki tehtävänsä.

      Poista
  4. Mitä noiden uutispätkien kieleen tulee, se on.mielestäni paljon nykyistä kauniimpaa. Tämä nykyinen täsmällisyyskieli on enempi sellaista skitsofreenikkojen täsmäkieltä. Tietenkin pitää sanoa kahwetta, kohvia tai kofeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja ehkä juuri kielenkin takia tykkään lukea noita vanhoja ilmoituksia. Tuokin on hauskasti sanottu, että ”Waarala oli kiiruhtanut kahwea”.

      Ja ylipäänsä kielestä huomaa koko yhteiskunnan kehittymisen. Kun ennen oli tapana sanoa mielenwikainen, hullu, hourula, niin nyt on menty toiseen äärilaitaan. Asioita pitää nimetä eufemismein, kierrellen ja kaarrellen, ettei tule vain sanoneeksi suoraan, niin että jokin marginaaliryhmä pöyristyy..

      Itseäni kummastuttaa mm. nykyinen älytön termi ”kehittyvä maa”. Ei saa sanoa enää ”kehitysmaa”; vaan pitää vääntää positiivisesti sama asia. Teeskentelyä.

      Poista
    2. Sitä paitsi termi "kehittyvä maa" on liian usein umpivale. Taantuvia ne ovat, ainakin ilman meidän länsimaiden tukea.

      "Tuettava maa" olisi tarkempi termi. "Tarkkailuluokan maa" vielä kuvaavampi, ainakin kun puhutaan näistä talibaneista.

      Isis on, puuskahtaa nyt tietysti joku...


      Poista
    3. Afganistan zum Beispiel on "litiumin Saudi-Arabia". Mineraalivarojen arvioidaan olevan 1 triljoonaa dollaria. Elikkä hyvin se kehittyy.

      Poista
    4. Afganistanista löydetyt mineraalivarat olisivat merkittävät taloudellisesti koko maalle, jos ne vain osattaisiin hyödyntää jollain tavoin. Vaan kun ei osata, maassa ei ole tietotaitoa.

      Tämä ei ole ihme, sillä vain 28 prosenttia yli viisitoistavuotiaista osaa lukea ja kirjoittaa, naisista merkittävästi suurin osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Nämä taidot ovat siis kurjalla tasolla koko maassa. Ja nyt on sekin vähä, mitä on edistytty, taas hukattu yrittämättäkään vastarintaa.

      Kyllä minä sanoisin maata takapajuiseksi keskiaikaiseksi hautakammioksi.

      Poista
    5. Afganistan on ja nähtävästi pysyy kehitysmaana, johon on syydetty jo kymmenien vuosien ajan miljarditolkulla lännen rahaa, dollareita ja euroja, ja lisäksi annettu koulutusapua ja myös sotilaallista koulutusta ja tehokkaita aseita, mutta silti mitään ei ole opittu, kehitys ei ole juurikaan edennyt. Ei sellainen maa ole kehittyvä, joka ei pane yhtään kampoihin barbaareille, jotka kävelevät suoraan ja kevyesti maan hallintoon harjoittamaan väkivaltaa ja sortoa. Ja presidentti pakenee helikopterilla rahat mukanaan maasta. Minusta tällainen kertoo paljonkin koko kulttuurista.

      Poista
    6. No jaa. Siirtomaaisännistä on tehty lähinnä kommunistisessa propagandassa vain varsinaisia riistäjiä.

      Onhan toki niitäkin, mutta usein järjestelmällä saatiin aikaan toimiva yhteiskuntajärjestys ja työtä. Ei ole myöskään tavatonta, että siirtomaajärjestelmä toi tullessaan opillista tietoa, luku- ja kirjoitustaidon.

      Siirtomaasysteemi on tietenkin mietityttävä, sillä alkuperäkulttuureja tulee mielestäni pikemmin säilyttää kuin tuhota.

      Tämä kunnioitus ei kuitenkaan saisi estää kehitystä, joka poistaa alkuperäkulttuurien alistavia rakenteita ja edistää kansan sivistämistä tässä maailmanajassa. Esimerkiksi Afganistanin surkea luku- ja kirjoitustaito-osaaminen tyssäsi nyt taas talebaneihin.

      Poista
  5. Teemaan sopinee osuvasti myös kepuryhmän tukipylvään Pylvään järeä puhe, jossa hän jyrkin sanoin torjui elintasosurffarien pääsyn Suomen sosiaaliturvaa kuppaamaan.

    Kun kuulin tämän, kohottelin kulmiani ja ajattelin, että onpa rohkea mies... ettei ihan uhkarohkea, ja olikohan kertonut etukäteen Saarikolle mitä aikoo sanoa.

    Eipä ollut.

    Tänään hän sitten pahoittelikin sanavalintaansa. Komea profiilinosto päättyi mahalaskuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis samaa mieltä mahalaskusta. Olisi pysynyt vain lausumansa takana, koska kerran sen suustansa ulos päästi. Antaisi itsestään luotettavamman kuvan. Nyt oli varmaan ollut Saarikon puhuttelussa.

      Tottahan Pylväs puhui. Suurin osa viimekertaisista hakijoista jouduttin käännyttämään takaisin kotimaahansa, koska he tulivat väärällä kortilla Suomen sosiaaliturvan piiriin: he eivät olleet vainottuja, mikä oli kriteeri siinä tilanteessa.

      Poista
    2. Eiköhän junkkari ole lihavampi loinen kuin turvapaikan etsijä?

      http://imgur.com/gallery/tV4621U

      Poista
    3. Yllä ei puhuttu turvapaikan etsijöistä, vaan väärällä kortilla maahan tulleista pulskista miehistä merkkipuhelimineen ja hukattuine passeineen. Aito vainottu turvapaikan hakija on eri asia, hän on pakolainen eikä hänessä ole mitään nimittelemistä.

      Poista
    4. Liittyvät ne viimekertaiset onnenonkijat sillä tavalla tähän "lihavaan loiseen", että kun he kertomansa mukaan olivat ensin matkustaneet viikkoja yötä päivää surkeissa loukoissa, valvoneet ja nähneet nälkää - niin heti seuraavana aamuna tänne päästyään he valittivat kovista patjoista ja huonosta ruoasta.

      Hyväntahtoinenkaan tsuhna ei tällaista kiittämättömyyttä unohda.

      Mitä muuten tulee maatalouteen, niin edelleen meidän kannattaa kyllä pitää yllä jonkinlaista omavaraisuutta ruoan tuotannossa.

      Ihan samalla tavalla kuin pidämme yllä suurta sotilasreserviäkin ja ostamme kalliita aseita.

      Ei niistä edellisistä katastrofeista niin kauan ole.

      Poista
    5. Omavaraisuus on kiitettävää yritteliäisyyttä. Ilmastohädän ja pandemioiden uhassa alkaa ymmärtää hieman paremmin kepun kotimaisuusagendaa. Rokotustuotantokin voisi olla suomalaista ja tieteeseen tarvitaan nyt kiireesti lisärahoitusta eikä ainakaan leikkausta.

      Outoa, että juuri tämä edistyksellinen hallitus on päättänyt leikata tieteestä. Ja vielä oudompaa, että ministerit haukkuvat toisiaan omista päätöksistään. Ja Kurvista, joka ei ollut päättämässä tiedeleikkauksista.

      Poista
    6. Kyllä kansa tietää mitä se sietää. Älä pölise pehmeitä.

      nimim. ”pojasta polvi paranee”


      Ps. Tulin juuri Stadista jossa kävelin snadisti.

      Poista
    7. Haista nyt vaikka krysanteemi, mikid. Ohisalo se on joka pölisee pehmeitä hyökätessään tankilla Kurvisen kimppuun, vaikka itse oli hyväksymässä näitä tiede- ja kulttuurileikkauksia.

      Asia on vakava, ja siitä kertoo sekin, että minä puolustan tässä kepu-Kurvista. Moraali, mikis. Ohisalo ketkuilee.

      Poista
    8. En ole tiedevastainen ihminen. Päinvastoin. Ja jos olen jostain asiasta eri mieltä kuin Sie - niinkuin aika usein olen - ei se sitä tarkoita että minä Sinnuu jotenkin halveerata haluaisin. Ihan päinvastoin!

      Ps. Kryasanteimista kiitos! Kukat ovat kivoja. Itse tykkään eniten rothherd... rotthordum... eikun mitä ne on? semmosia mitä Saarikosken runossa oli. Rotterhommeja?

      Poista
    9. Sitä paitsi pidän Sinusta. Lentosuukon lähetän Sinulle air mail.

      Poista
    10. Sitä paitsi muistan hyvin kun ystävämme Rauno Räsänen loppusuoraa taivaltaessaan vittuuntui meihin kaikkiin ihmisiin. Minusta hän käyttäytyi aika nolosti Sinua, Mummo Muuta, A-kh:ta ja mikä tämä nyt oli... sitä Unkuria kohtaan. Muun muassa. Voi, voi. Surullista an Sich. Minähän tykkäsin Räsäsestä! (ja välillä hänkin minusta) Se, että hän mulle vittuili siitä että olen jompi kumpi henkilö näistä

      https://www.youtube.com/watch?v=aWZwE8GDKVU

      huvitti minua. Tai "olin otettu" ... jos haluaa etsiä kokemukseni ontologista merkitystä.


      Rauno oli älykäs ihminen mutta hieman epäselvä. (Eikä edes kovin hieman.)

      Poista
    11. Joo, haisevaksi Puliukoksi Räksä mua nimitti. Mikäs ettei.

      Poista
    12. En muista, että Rauno olisi ollut minua kohtaan erityisen ilkeä muuta kuin satunnaisesti jossain pikkukommentissa. Tietynlaista surullista huumoriahan hän koko ajan lasketteli, mm. kirjoitti tämän runon blogiinsa innoittuneena tai ärsyyntyneenä johonkin kirjoitukseeni:

      "Yksin oot sinä Iines,
      Netin keskellä yksin,
      yksin sa kokkaava oot,
      yksin sa bloggaava oot.

      Kommentin kaksi sa luulit kulkevas rinnalla nörtin,
      mutta jo vierais hän on ja yksin sut mesettään jätti.

      Hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulit
      nörtin, kaltaises – mut äkkiä huomaat: läppärin kylmää lämpöä rakastitkin!

      Ainoa uskollinen on oma URLisi vain...
      "

      http://actuspurunen.blogspot.com/2007/02/myhstynyt-ystvnpivruno.html

      Poista
    13. Kaksi unohtumatonta ja kaivattua blogipersoonaa: Rauno Räsänen ja van Vaari-Kolehmainen.

      Poista
    14. Muistatko, kun ”villahousu-Räksä” blogissaan julisti Unkurin olevan hänen tyttöystävänsä - siis rakastunut häneen - niin Unkuri loukkaantui siitä... no, sanotaan että saatanasti. No, Räksä sitten loukkaantui siitä ja väitti että Iines sentään on minuun syvästi rakastunut, niin sinäkin loukkaannuit! ... heh,he. Joo, kännipäissään (= kaikille viina ei sovi yhtä hyvin kuin esim. minulle!) Räksä haukkui Unkurin... no, enpäs sano miksi, ja ystävänsä A-Kh:n kääpiöhintiksi, ja van Vaarin mitä inhottavammaksi olioksi; kaikki muutkin hän sössöin sanakääntein teilasi. Se, että hänen mielestään minä olin tyhjäpäinen puliukko, minua hieman huvitti, mutta ei paljoa. (Koska ajattelin että nyt Raunolla ei kaikki asiat ole hyvin. Eikä ollutkaan.)

      Voi olla, että muistamme asioita eri lailla. Mutta minulla on hyvä tapahtumamuisti.

      Poista
    15. Kun puhun A-Kh:sta, tarkoitan tätä kuopiolaista eläkkeellä jo olevaa lehtimiestä a-kh:ta. Jota ihan oikeasti arvostan. (Ainakin paljon, paljon enemmän kuin hän minua. - Enkä ihmettele, miksi.)

      Poista
    16. Siis osa tuosta jutusta on mennyt minulta ohi, ja ihmettelin osapuolilta saamiani kirjeitä, koska minulla ei ollut mitään tekemistä Rauskin kanssa, emme edes kirjoitelleet mitään kirjeitä vissiin koskaan. Ja jokuset luulivat, että meillä olisi ollut jonkinlainen suhde. Kissan villat. Ihmettelin vain suuresti, miksi minua yhtäkkiä alettiin ghostata tiettyjen bloggaajien taholta.

      Poista
    17. Minäkin erehdyin joskus kvasifilosofisiin inttelyihin Ranen kanssa ja sehän oli tietysti virhe. Hänen idolinsa kun oli Slovoj Zizek ja minun Konstan Pylkkerö.

      Rane oli kyllä asioista perillä ja ihailin hänen loputonta termilogista pommitustaan. Keskustelu meni sen takia kyllä liian usein pilailuksi.

      Mutta miksi hänen sivujaan on edelleen päivitetty? Kuka siellä luuraa - Ranen inkarnaatioko?

      Kolehmaisen Vaari oli kyllä mainio mies. Mainosmies. Olimme siis samassa firmassakin, hän tosin paljon aiemmin.

      Poista
  6. Presidentti Niinistoön lausunto Afganistanin evakuoinneista:

    "Paikalla olleet ulkoministeriön henkilöt ja puolustusvoimien suojajoukko, koko evakuointijoukkue, tekivät erinomaista työtä ja ansaitsevat kiitoksen. He työskentelivät niin pitkään kuin se näissä turvallisuusoloissa oli mahdollista. Valitettavaa, että osaa evakuoitavista estettiin pääsemästä kontaktiin avustajien kanssa. Heidän osaltaan on harkittava muita mahdollisuuksia."

    Seniilin pressan adjutantti kirjoittaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaako adjutantti kirjoittaa? AI niin, niitähän on kaksi...

      Luulenpa kuitenkin, että joku virkamies alustavan tekstin on muotoillut, Salen tiukkojen ohjeiden mukaan tietysti juu.

      Mutta kyllä Sale kirjoittaa osaa, onhan hän julkaissut pari kirjaakin nuorenpana. Eikä ainakaan puheista huomaa seniiliyttä. Nuori kulturelli vaimo ja pieni lapsi pitävät virkeänä.

      Aseellisen sotajoukot lähettäminen vieraaseen maahan oli kyllä aika radikaali teko. Ellei ollut talibanien suostumusta, niin sehän lähentelee venäläisten toimia heidän puolustaessaan kansalaisiaan...

      Poista
    2. Radikaaliin ja barbaariseen tekoon on vaikea vastata rauhanomaisesti höpötellen tai istuen kädet ristissä odotellen, etenkin kun oman maan kansalaisia uhkaa kuolema.

      Minulla on käsitys, että luin muidenkin maiden lähettäneen aseellisia sotilaita Afganistaniin, avustamaan kansalaisiaan paluussa. Mutta voi olla, että muistan väärin. Ja eikös se ollut sotatilaan verrattavissa oleva tilanne? Peukut Niinistölle ryhdikkäästä päätöksestä.

      Poista
    3. Afganistan on ollut eri imperiumien hautausmaa; ei mitään uutta auringon alla. Se on ihan sama mitä eri presidentit tai heidän hovikirjoittajansa asiasta sanovat, se tosiasioita muuta. Moraaliset tai eettiset näkökannat ovat vain tekosyy suurvalloille ajaa omia etujaan. Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. Pienet maat ovat pelinappuloita, ei niillä sen kummempaa ns. itsenäisyyttä ole. Tämä on läpi historian nähty, niin idässä kuin lännessä (vrt. vaikka II:sta maailmansotaa, ja sen jälkipuintia).

      Mutta Kiina tässäkin tilanteessa pelaa korttinsa pelottavan hyvin. Todella pelottavan hyvin.

      Ps. No, onneksi Suomi sijaitsee melkein Pohjois-Navalla. Joka on ihan hyvä. Parempi tietysti olisi jos sijaitsisimme Etelä-Navalla, silloin kaikki olisi vielä kauempana meistä, ja yksin, kuten Córdoba.

      Poista
    4. Kai te muistatte mihin mahdottomuuksiin aikoinaan Kansainliitto kaatui? No, Ahvenanmaan omistusoikeuden se sentään ratkaisi, ja sai aikaiseksi Nansen -passin. Se oli hyvä juttu. Mutta eipä juuri muuta. - Ja turha kuvitella, että YyKookaan (eli Yhdistyneet Kansakunnat) juuri sen suurempia konflikteja pystyisi ratkomaan. Kun ei pysty. Suuremmissa asioissa aina tulee "eturistiriitoja" viiden turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen kesken. Eikä sillä mitään merkitystä ole, että vuosittaisissa yleiskokouksissa Suomen, kuten noin 190 muun pienen maan edustaja, saa siellä aukoa päätään miten vaan. Mutta kuka meitä kuuntelee... paitsi tietysti tulkit. Mutta onko sillä mitään merkitystä, ei ole, vaikka koputtaisimme kengällä puhujanpönttöä.

      Poista
    5. Niin, tulkit kääntäisivät tuon kenkäepisodin - sekä kiinaksi että englanniksi ja miksei myös venäjäksi ja saksaksi - että "nyt se sanoi KOP KOP".

      Poista
    6. YK... muistelen ihan kuulleeni tuon lyhenteen joskus muinoin... niin, sehän oli tämä kuuluisa puolustusministeri, pasifisti ja teosofi Yrjö Kallinen!

      Niin joo, taisi takavuosina olla joku kansainliittokin tms, päämajakin muistaakseni Yorkissa, UK.

      Mikis puhuu kuin oraakkeli ja itse asiassa samaa sanomaa minäkin julistan. Todistamme juuri nyt sitä kulminaatiopistettä, jolloin Kiina ottaa paikkansa maailman mahtavimpana valtakuntana. Taas kerran.

      Venäjä hakee asemia sen varalle, muuta huolta siitä ei ole. Paitsi tietysti meille, kun satumme sijaitsemaan juuri tässä näin.

      Pienet maat ovat pelinappuloita, mutta jos jostakin nappulasta saa aina sähköiskun kun siihen tarttuu, niin sitä fiksu alkaa vältellä.

      Poista
    7. Jo lukioaikainen filosofian ja psykologian opettajani, vanha Eki ennusteli, että että ei Neuvostoliitto ole tulevaisuudessa maailmanmahti, vaan Kiina on vaarallinen. - Odottakaapas, kun Kiina lähtee vyörymään sieltä, niin sitä ei pysäytä mikään eikä kukaan. Tunsimme väristyksiä. Ihan kuin Eki olisi katsonut jonnekin, minne muut eivät näe.

      Poista
  7. Mihin sinä perustat puheesi presidentti Niinistön "seniiliydestä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaapa jaa, ei tule vastausta.

      Niinistöhän on varsin viriili myös henkisesti, puhumattakaan fyysisestä kunnosta ja urheiluharrastuksistaan.

      Ja sitä koronanyrkkiä tarvittaisiin taas, kun koronanhoito on levällään kuin Jokisen eväät.

      Poista
    2. PS Olen nähnyt Sauli Niinistön lahjat jo silloin, kun vielä olin "punavihreä". Tässä alla on ote päiväkirjastani, jota juuri lueskelin:

      "21.3.1999 Tänään on eduskuntavaalit. Äänestin jo ennakkoäänestyksessä ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Annoin ääneni naisehdokkaalle, joka on humanistisen koulutuksen saanut, punavihreä ydinvoiman vastustaja. Työllisyyden parantaminen on huono peruste ydinvoiman lisärakentamiselle. Liike ei ole tärkeä, vaan päämäärä. Demarit, kokoomus ja keskusta ovat gallupeissa aivan tasoissa. Veikkaan, että kokoomus vie kärkipaikan (heillä on rautainen Sauli Niinistö, joka nostaa koko puolueen imagoa), demarit kakkosena ja keskusta jää kolmanneksi. Toivottavasti vihreät onnistuvat nostamaan kannatustaan."

      Tämä perään iso hymiö.

      Poista
    3. Sauli on seniili. Nyrkkisekoilu sen vastaansanomattomasti todisti. Marinin piti kohteliaasti ojentaa hätääntynyttä pappaparkaa.

      Poista
    4. Aika moni sitä nyrkkiä kuitenkin edelleen kaipailee, mm. koko tapahtuma-ala, taitelijat ja luovan työnn tekijät, yrittäjät ja nuoret, jotka haluavat paikat auki. Kun nyt yksi sanoo yhtä, toinen toista, ja koronapassistakaan ei tämän hallituksen aikana tule edes tuluskukkaroa. Nyrkki olisi sen jo pieraissut putkesta ulos.



      Poista
    5. Sais se kulttuuriväki mennä nyrkkiään heristelemään vaikka Skotlannin oopperaan tai Napolin teatteriin. Ovet on ollu sielläkin kiinni. Kaikkialle se Kiuru ehtii...

      Poista
    6. Italiassahan, kuten muissakin EU-maissa on muutenkin koko ajan ollut tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa, koska siellä tartuntaluvut ovat olleet aivan eri sfääreissä kuin meillä. Esimerkiksi ravintoloissa vaaditaan EU:n koronatodistus ruokailuun pöydässä sisätiloissa.

      Italia on jaettu erivärisiin rajoitusalueisiin, kuten Saksakin, sen mukaan, mikä on koronatilanne tai missä kulkee lääninraja tms.

      Se mikä tekee nyt Suomen aseman huonoksi on se, että kukaan ei maassamme johda nyt koronatoimia eikä meillä ole vieläkään suunnitelmaa yhteiskunnan avaamisesta. Koronapassi taitaa kokea saman kohtalon kuin maskit: tutkitaan, tutkitaan ja joku emerita tai yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että passi sortaa rokottamattomia, kuten epäiltiin. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja koska. Jonkinlainen aikataulutus auttaisi yrittäjiä ja tapahtumajärjestäjiä, ja koko yhteiskunnan elpymistä. Taiteelliset produktiot eivät synny yhdessä yössä, vaan vaativat pitkän aikataulun.

      Poista
    7. Skotlannin lukemat ovatkin mielenkiintoisia! Mitä asiantuntijamme niistä sanoo. (Ilkeyttäni en viitsinyt kääntää arabialaisia numeroita suomeksi.)

      Scottish numbers: 27 August 2021

      Summary

      6,835 new cases of COVID-19 reported

      50,493 new tests for COVID-19 that reported results

      14.2% of these were positive

      4 new reported death(s) of people who have tested positive

      47 people were in intensive care yesterday with recently confirmed COVID-19

      479 people were in hospital yesterday with recently confirmed COVID-19

      4,095,463 people have received the first dose of the Covid vaccination and 3,629,482 have received their second dose

      Poista
    8. Ehkä sitä Saulin Luuvitosta ei tarvittu siinä alussa, kun tuoreen tomera hallituksemme keskitti koronaan kaiken tarmonsa.

      Mutta epidemia pitkittyi ja hallituksella on muitakin tehtäviä, mm. Suomesta huolehtiminen ja miljardien jako etelän köyhille maille ja Afganistanin pelastaminen. Siinä ei ehdi kunnolla koronaa enää paimentamaan - ja sen huomaa. Yksi puhuu yhtä ja toinen toista ja virkakunta omiaan ja kansa kuuntelee suu auki.

      Siksi olisi hyvä, jos olisi erikseen jokin elin (no, nyrkkihän ei ole elin) joka hoitaisi nämä käskyt ja kiellot ja rokotukset ja höpötykset keskitetysti. Sanoisi kaikkeen jämerästi joko Jaa tai Ei - tyhmä kansa kun janoaa selkeitä ohjeita.

      Jossakin on vika, kun pohditaan kuukausitolkulla että salliiko perustuslaki varmasti koronapassin... olisi todellakin aika lyödä pöytään Nyrkki.

      PS. Vastarannan mankemangeille sallitaan kyllä Nyyrikki.

      Poista
    9. Minusta olisi kyllä tarvittu, sillä kesti luvattoman kauan, ennen kuin hallitus heräsi järjestämään edes pientä spektaakkelia, ja sekin vasta, kun kansa huusi suoraa huutoa, että rajat kiinni.

      Koko koronan ajan esimerkiksi lenttokenttätoiminta koronan osalta on ollut löysää ja huolimatonta, kentällä ei ollut eikä ole vieläkään mitään valvontaa, ei ohjausta, alkuun ei ollut lentojen rajoituksiakaan, vaan turistikoneita lappasi surutta suoraan Espanjan ja Italian koronapesäkkeistä. Väitän jopa, että Suomi olisi selvinnyt koronanyrkin avulla vielä vähemmällä ja hallitummin koronasta.

      Vielä tämän päivän lehdissäkin Vantaalle saapuvat lentokoneturistit ihmettelevät lentoasemanhallitsematonta tungosta, puuttuvia testauksia ja olematonta valvontaa, joka on tyystin erilaista kuin muissa EU-maissa ja muualla maailmassa.

      Poista
    10. Minun mielestäni ne olivat hallituksen ryhdikkäästi tekemiä arvovalintoja eli päätöksiä. Panivathan he koko Uudenmaankin sulkuun tuosta vaan eli rohkeudesta ei ollut puutetta.

      Jos harkittu päätös on väärä, niin siitä pitää kantaa vastuu.

      No, Suomen pelastus on lainkuuliainen ja tottelevainen kansa, joka on vain tyytyväinen kun saa karttaa ulkomaalaisia ja muita epäilyttävän näköisiä ihan esivallan käskystä.

      Tauti jyllääkin nyt etupäässä nuorissa kosmopoliiteissa ja mamuissa - mutta ei huolta, kyllä sen syyksi jollakin ilmaveivillä saa suomalaisten umpimielisen rasismin.

      Poista
    11. Nyt seniili presidenttimme haluaa omat kommandojoukot.

      Poista
    12. Niin, arvovalintahan sekin on, ettei valvota. On tahoja, jotka edelleen ajattelevat, että esimerkiksi lasta ei saa komentaa eikä käskeä. Hallituksessa on hieman samaa vapaan kasvatuksen henkeä ollut koko koronan ajan. Ei pakkoja, vaan suosituksia. Missään muussa maassa ei ole ollut niin löysää ja lepsua rajavalvontaa kuin Suomessa. Vain Uudenmaan rajaa taidettin valvoa viime kesänä, mutta ei esimerkiksi maan rajoja, lentokenttiä.

      Tämä kansan ”vapaa kasvatus” on johtanut meillä kiivaaseen neljänteen aaltoon, joka on suhteellisesti EU:n suurimpia. Edelleen meillä on suurta rokotus- ja maskivastaisuutta, ja jäljet johtavat sylttytehtaalle. Rokotukset laahaavat hiukan Venäjän edellä, muutoin olemme hännillä.

      Poista
    13. Tilanteen päällä oleva presidenttimme on vissiin ensimmäinen, joka on huomannut, että meillä vallitsee sellainen hassu rakennelma on, että ulkomaille voi voimakeinoja käyttämään lähettää sotilaallisia yksiköitä helpommin muiden pyynnöstä kuin omia auttamaan. - Se on melkoinen ristiriita. -Ulkoministerikin olisi voinut tämän huomata.

      Poista
  8. Ja kaikki amatööriasiantuntijat, jotka ovat puhuneet covid-19 viruksesta sitä sun tätä, saavat taas ihmetellä sitä miksi "Israelissa lähes kaikki aikuiset on rokotettu, mutta silti koronatilanne on nyt yksi pahimmista koko maailmassa". Voi, voi.

    Ei tiedemiehetkään asioista sen enempää tiedä kuin mitä tietävät. - nimim. "kyllä kansa tietää".


    Ps. Moni asiahan meistä tuntuu, että se on muka noin. Mutta eikä ole. Ajatellaanpa vaikkapa aallokkoa, jossa vesi mielestämme menee kamalaa vauhtia eteenpäin. Eikä mene. Vesi itse asiassa pyörii vaan ympyrää (eli elliptisesti, Δ = −16(4a3 + 27b2) ei se mihinkään eteenpäin mene. Vai oletteko joskus nähneet järveä/lampea/jorpakkoa, joka olisi kallellaan... ts. että toinen ranta olisi kuiva ja toiselle rannalle – siis sinne minne päin tuuli aallot vie – olisi kasaantunut kamalasti vettä? Minä en ainakaan ole.

    Ps. Pikku-ukkoja olen joskus nuorempana nähnyt, mutta se on toinen asia. Ainakin jos asioita ajattelee tiukan matemaattisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarin mukaan Israelissa on rokotettu vasta 69,5 %? Tässä lienee mukaan laskettu vain juutalaiset?

      Aaltoliikettä on pitkittäistä ja poikittaista. Edellistä on esim. ääniaallot ja jälkimmäistä sitten vaikkapa veden aaltoilu.

      Kerron tämän vain siksi, kun satun tietämään.

      Poista
    2. Israelissa on rokotettu usean vilkaisemani lehden (mm. Iltalehti, joka siteeraa Science-lehteä) mukaan 78 prosenttia aikuisista kahteen kertaan, kun esimerkiksi Suomessa kahteen kertaan rokotettujen määrä on 48,5 prosenttia.

      Israelissa tilanne kuitenkin pahenee koko ajan, ja syy siihen on mm. rokotusten tehon heikkeneminen. Kolmas rokotuskierros on siis edessä kaikkialla kohtapuoliin.

      Poista
    3. No, palestiinalaiset on palestiinalaisia, mitä heistä. Ja puhuin veden aaltoilusta, herra ystäväni inisiänööri, en ääniaalloista. Sitä paitsi sinun asiantuntemustasi epäilen paljon, paljon vähemmän kuin omaani.

      Mutta kyllä oli karmeeta ajaa Stadista Landelle. Ai miksikö? No, kun ajoin vanhaa Lahdentietä (n:ro 140), niin koko ajan eri risteyksistä Toyota -hybridini perään tupsahti taistolaisten vittuvie -Ladoja. Tai oli joillakin stalinisteilla jo Samariakin, voi hyvä veljeni Riku. Mutta sama se. Ei se mieltäni aurinkoisemmaksi tehnyt. Ja sen lisäksi – etenkin Mäntsälästä pohjoiseen – tien tukoksi tunki kekkoslaisia -könkkötraktoreja, joiden kuskit huusi mulle "haista vittu, Mikko". Semmoten kuule vetää mielen matalaksi, Riku. - Fyysisesti ehjänä mutta henkisesti melkein jauhelihaksi muussattuna pääsin lopulta sivistyksen pariin, eli Suomen Ateenaan, till Jyväskylä.

      Poista
    4. Toyota hybridistä sen verran, että pari päivää sitten näin uskomattoman kauniin uudenmallisen ja uudenvärisen Toyota hybridin marketin parkkipaikalla.

      Se taisi olla Yaris, mutta oli suurempi kuin omani ja vieläkin virtaviivaisempi, vaikka minunkin on varsin linjakas ja näppärä herkkupala ollakseen Yaris. Siihen meni kaunis nainen ja katsoin ihaillen näkyä, kaunis auto ja kaunis nainen. Tuli taas autokuume.

      Poista
    5. Törkeää on myös tämä kun söin ystävieni kanssa hotelli Vaakunan 10-kerroksessa (josta on ihanat näkymät yli Helsingin ydinkeskustan) niin S-tarjoilijatyttö antoi minulle laskun (joka oli 314;- euroa), ja jonka maksoin, niin minun olisi pitänyt (S-suositus?) pistää siihen vielä jotain provinss... prosentteja päälle. Enpäs pistänytkään! Vaan ajoin hissillä alakertaan ja suit päin suurkaupungin (suurkaupunki, ai Hesa?) imu imaisi minut mukaansa keskelle kuohujaan. - No, Helsingissä on kiva kävellä vaikkei mihinkään menisi. Minä menin 'Vltavaan' ja otin yhden oluen, ja katselin eteeni. Edessäni oli ikkuna josta ulkomaailma katseli minua takaisin.

      Ps. Mutta kyllä on fantastinen paikka tuo kirjasto Oodi! Aivan ihana! En muista että noin ihmisystävällistä paikkaa olisin nähnyt missään, enkä olekaan, ei siinä veromarkat ole menneet hukkaan! Ei ole.

      Poista
    6. Vai ihailit kaunista autoja ja kaunista naista... yhnmhy, mitähän tähän meidän valtavan rakastettu Nooramme sanoisi? Minä kyllä jos kyse tosiaan on Toyotasta ja kauniista naisesta... mutta Toyota ja kaunis mies... no, en nyt niin ole siitä ihan varma.

      Poista
    7. No en minä sillä tavalla ihaillut, vaan sitä sopusointuista komboa: valtavan kaunis uudenlainen auto, poikkeava väri, ei ihan kaakao mutta sinnepäin ja tyylikäs ihminen kauniissa puvussaan, sattui nyt vaan olemaan nainen.

      Poista
    8. Kunhan pelleilin, Iines! Tähtisilmä, Tuulitukka, Korvakaunotar!

      Poista
    9. Korvasta puheenollen. Pysyykö teidän korvanne takana maskinaru kiinni? Niin, ettei se valahda pois?

      Minun ei tahdo pysyä, ja joudun klähmimään maskia uudelleen paikoilleen vaikka kassajonossakin. Naru pingahtaa usein korvalehdykän yli korvan yläpäästä, vaikka korva on ihan normaalinnäköinen ja kokoinen ja varmaan ihan oikeassa paikassakin.

      Olisiko korvalehti jotenkin vetelä? Kadehdin teitä, joilla on jäntevät isot ja kovat korvat. Katson usein nykyään ihmisten korvanmuodostusta.

      Poista
    10. Älä Mikis irvaile, kyllä minä sen unohtumattoman, entisen presidentin, hyvin muistan. Yrjö Yrkki Kokkosen, jota koko kansa rakasti. Hyvä porvari ja kova kommunisti. Kiittämätän lautapää härkä suomenkansa lopulta tajusi olla häntä vaaleilla kiusaamatta, ymmärsivät, ettei Jeesusta tai Leniniäkään vaaleilla valittu. Ilman Pohjoismaista ja länsimaista kateutta hän olisi saanut useita Nobelin rauhanpalkintoja, mutta kalvavan kateuden vuoksi joutui tyytymään kuuliaisuudesta myönnettyyn Leninin rauhanpalkintoon. Latvabeekuutosena pidetyn Nikita Hrutsevin kanssa hän oli hyvä kaveri.

      Poista
    11. mikiksen homotutka on kyllä pettämätön!

      Poista
    12. Monen 30 - 40 luvulla syntyneen cissun* jälkeläinen on osoittautunut homoseksuaaliksi.

      *elänyt elämäänsä syntymässä määritellyn seksisukupuolen mukaan

      Poista
    13. Ei käytetä tyhmää ja sisällötöntä trendikieltä täällä, kiitos.

      Tässä blogissa ei ole ”cissuja” eikä edes cis-ihmisiä, vaan ihmisiä. Minä en ole cis-nainen, vaan nainen, ihminen.

      Voit sanoa siis, että monen 30 - 40-luvulla syntyneen jälkeläinen on osoittautunut homoseksuaaliksi.

      Väite sinänsä on sisällöllistä potaskaa. Homoseksuaalien määrä on marginaalisen pieni minkä tahansa maan väestöstä, millä tahansa kymmenluvulla syntyneiden jälkeläisissä.

      Poista
    14. Aiemmista vuosikymmenistä nyt puhumattakaan.

      Poista
    15. Mikä tahansa kymmenluku = 10-luku, 20-luku, 30-luku, 40-luku, 50-luku, 60-luku, 70-luku jne. (millä tahansa vuosisadalla tai vuosituhannella).

      Poista
    16. Mankemangi, pokkaan sut tähän tangoon, suostuthan?

      https://www.youtube.com/watch?v=1W1tH4LVhAU


      Huom! Ei olla tarkoitettu muille tämä filmi. Hus hus, te narttukoijarit, menkkä muualle! (ja bysygä gans.)

      Poista
  9. Taistolaisia olen haukkunut ja Räsänenkin oli nuoruudessaan sellainen ollut, mutta häntä arvostin suuresti, parhaimmillaan huumorimme osui yksiin. Filosofiaansa parhaanii mukaan yritin ymmärtää.

    Van Vaari/ Kolehmaisen kommentteja tänne aina suorastaan odotin.

    VastaaPoista
  10. Blogihistorian suurmiehiä, Räsänen ja Kolehmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän että kuten monasti muutkin, puhun usein muiden ohi ja heitä huomioimatta. Kolehmainen osasi upeasti ottaa kanssakeskustelijat huomioon, usein hyvin kauniisti.

      Poista
    2. Tätä tekee jokainen. Alkaa puhua itsestään.

      Vaan mikäs sen inhimillisempää, ja näin sen kuuluu ollakin. Se, että ylipäänsä puhuu ja sanoo jotakin, ottaa muihin kontaktia, on tärkeää virtuaalissakin.

      Poista
    3. Nimimerkki "rauno räsänen" on viimeksi tämän vuoden elokuussa kommentoinnut blogin "Päreitä" viimeiseen kirjoitukseen, päreeseen, niinkuin Rauno sanoi. Uskon Mikistä, kun sanoi, ettei se enää Rauno ole, miksi olisi, ei sitä poistumista lukuunottamatta mikään selitä, miksei tee oikeita bloggauksia.

      Poista
    4. Tämä nykyinen "rauno räsänen" on feikki. Hän kaivelee kuolleen Rauskin mineraalivarantoja kuin omia muniaan. - Kuulkaas nyt, lapsukaiset, Internetin ihmeellisessä maailmassa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. (rakkaat Kyyhkyläiseni)

      Poista
  11. Vaan mielenkiintoinen on pääministerin Bloombergille antama mielipide nelipäiväisestä työviikosta ja kuusituntisesta työpäivästä.

    Kun kuulin sen ensi kerran, mietin omaa alaani. Kertokaapa minulle, miten se siis toteutetaan opetusalalla, jossa lukujärjestyksiä tehdään aine- ja ilmiökohtaisten kurssien ja opiskelijoiden ohjelmien mukaan eikä suinkaan opettajan työaikojen? Koulukohtaisesti tunteja sijoitellaan myös vapaana olevien tilojen mukaan.

    Nyt pyörivät propellit unelmamaailmassa, josta arki ja puute on kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kyseessä se entinen esitys vai ihka uusi?

      Periaatteessahan 8-tuntinen työpäivä ei ole jumalan luoma (vaikka sen symmetrisuus siihen viittaakin), vielä vähemmän 5-päiväinen viikko - ainakin Mankku muistaa vielä 6-päiväisenkin.

      Minua arveluttaa vain pääministerin oma heiveröinen kokemus palkkatyöstä. Tietääkö hän miten esim. tehtaat toimivat? Tai erilaiset laitokset?

      Työajan lyhennys tietysti lisäisi työvoiman tarvetta - mutta eikö meillä jo ole kaamea työvoimapula?

      Siitäkin huolimatta että meillä korvalle työttöminä ainakin satatuhatta kipeästi kaipaamaame ulkomaalaista moniosaajaa!? Nythän niitä tarvitaan sitten toinen mokoma lisääkin - ja onni onnettomuudessa että Afganistanista niitä nyt löytyy.

      Poista
    2. Tapaus eli Bloomberg-haastattelu on tuore, eilisestä lehdestä, mutta itse asia varmaan se sama vanha, jonka Marin esitti muistaakseni jo ennen pääministeriksi tuloaan.

      Epäilen, ettei idea sovi joka alalle, kaikkiin työpaikkoihin. On paljon töitä, joita ei voi aikatauluttaa työntekijöiden aikatalun mukaan, vaan käytettävissä olevien resurssien. Ne eivät asetu ideaalille 4 päivän viikkojanalle. Eikä työpaikkoihin niin vain pestata lisää henkilökuntaa resurssiksi, jota voidaan käyttää aikataulutukseen.

      Miten mahtaa palkan käydä työajan lyhentyessä radikaalisti? Vaikka tuotto voisi aluksi lisääntyä, niin kuin joissain kokeiluissa, määrät voivat tasaantua ns. pitkässä juoksussa, kun systeemiin totutaan ja aletaan narista jostain muusta epäkohdasta, joka ei ole kiva.

      Poista
    3. Ennen oli tuntiopettajia...

      Poista
    4. Tuntiopettajia on vieläkin, mutta ei se muuta asiaa millään tavoin. Kukin opettaja sitoutuu lukuvuoden alussa 1.8. tiettyyn tuntimäärään, joka on palkanmaksuperuste. Tuntiopettajalla voi periaatteessa olla jopa enemmän tunteja kuin lehtorilla tai vakinaisella opettajalla. Monihan joutuu keikkumaan tuntiopettajana kymmeniäkin vuosia kun virkoja ei perusteta, ja opettajat voidaan irtisanoa kesäksi ja valita taas syksyllä uudelleen.

      Mutta siis opettajan virkasuhteisuus ei määrää lukujärjestystä, vaan oppilaiden opetussuunnitelmien mukaiset tunnit ja käytössä olevat tilat, tarvikkeet ja resurssit, jotka joskus ovat riittämättömät. Monissa keskiasteen oppilaitoksissa on tietokoneluokkia tulostimineen, ja tunnit on sijoitettava sen mukaan, milloin luokat ovat vapaana eikä opettajan ajankäytön mukaan. Työskentely ei aina onnistu omilla kännyköillä tai läppäreillä. Samoin liikuntatiloista on kysyntää, samoja halleja käyttävät muutkin kuin koululaiset, joten liikuntatunnit pannaan niiden mukaan.

      Vastaavia rajoitteita on koulumaailma täynnä. Koulujen yhteiset opettajatkaan eivät niin vain ole käytössä silloin, kun rehtorin laatimaan nelipäiväiseen lukujärjestykseen sopisi.

      On varsin yleistä, että opettajilla on paljon hyppytunteja juuri siksi, että lukujärjestyksen laatiminen on melkoista palapeliä nytkin, saati neljään päivään puristettuna. Ei onnistu!

      Poista
    5. Ei kai kukaan ole puhunut kouluviikon lyhentämisestä?

      Poista
    6. Ei käsittääkseni. Nelipäiväisellä työviikolla tarkoitetaan minun ymmärrykseni mukaan työntekijän nelipäiväistä työviikkoa, ei koulukohtaista.

      Poista
    7. Skotlannissa nelipäiväistä työviikkoa ilman palkanalennusta aiotaan kokeilla. Ei ole ihme, että maan kansalliseläin on yksisarvinen 🦄.

      https://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-scotland-business-58403087.amp?s=09

      Poista
  12. Mitä tulee Israelin 78 %:n rokotekattavuuteen, niin otin asiasta selvää: siihen on laskettu vain yli 12-vuotiaat.

    Sitä en vielä viitsinyt selvittää paljonko Suomessa on kahdesti rokotettuja samalla tavalla laskettuna. Yli puolet ainakin ellei vieläkin enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siis rokotuskattavuus Israelissa kaikilla on 78 prosenttia, ja Suomessa vastaava luku on viimeisen vilkaisuni mukaan (mm. THL:n sivut) 49,1 prosenttia. Eli Suomi laahaa kyllä selkeästi jäljessä, mikä johtuu meillä sekä rokotusvälin pidentämisestä että hoitohenkilökunnan puutteesta. Meidän jäljessämme on vain Venäjä.

      Poista
    2. PS Pieniä lapsiahan ei kai missään ole rokotettu, joten yli 12-vuotiaat tarkoittaa kaikkia.

      Poista
    3. YLE 16.8.21:

      "Sunnuntaihin mennessä koko väestöstä oli Suomessa rokotettu kahdella rokotteella 42,5 prosenttia ja vähintään yhdellä rokotteella 68,9 prosenttia. Näissä luvuissa ovat mukana myös alle 12-vuotiaat, joita Suomessa ei toistaiseksi rokoteta."

      Näin minäkin olen koko ajan ajatellut.

      Samassa jutussa Hanna Nohynek povaa, että "80–90 prosenttia yli 12-vuotiaista voi saada kaksi rokoteannosta loka-marraskuun vaihteeseen mennessä".


      Poista
    4. Juu, ja rokotuskattavuus lasketaan käsittääkseni täydestä rokotussarjasta. Ja kohtahan tulee kolmas kierros.

      Poista
  13. Jos olisin asiallisen lehden toimittaja, kirjoittaisin Niinistöistä otsikon: "Osku vei sydämen, Lennu unohtui heti", tuumaa presidenttipari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Oskun kuvan. Ihana vekkuli otus. Veikkaanpa, että Saulia kiidätetään tuon koijarin perässä.

      Minusta Jenni Haukio kuvasi liikuttavasti suruaan Lennun menetyksen jälkeen. Uskon ja tiedän, että koira on monelle lähes yhtä tärkeä kuin ihmisystävä tai ihmislähimmäinen.

      Minua liikutti se reppana mieskin, joka oli mennyt rähjäämään jonkun ihmisen luokse, jolle hän oli antanut vanhan koiransa pitovaikeuksien vuoksi. Hän olisi halunnut koiransa takaisin tai edes lenkittää sitä, koska ikävä oli kova.

      Uusi omistaja-hoitaja ei antanut miehen edes tavata koiraa ja mies oli rymistellyt niin, että poliisi tuli paikalle. Mies taisi saada sakkoja. Kyllä minua itkettää tuon reppanan puolesta. Olisi nyt annettu edes silittää koiraa. Tapauksesta oli uutinen lehdessä.

      Poista
    2. Viimeaikaisiin uutisiin, Jyri Häkäpöntön muistelmiin viitaten, Saulin on syytä olla kapteeni, sillä majurina mies on tyhmimmillään. Ikiaikainen viisaus.

      Jos Saulin alaleuka alkaa täristä ja otsalohko väristä, paskat siitä, nuori akka kuin mikä. Julkisuuskolhut paikkaa heti.

      Poista
    3. Ja olihan Lennu vähän kolhon näköinen, Oskun suloiseen eleganttiuteen verrattuna. Lennart vähän sellaisia menneen talven lumia ja entisten kesien pölyjä.

      Poista
    4. Huvittavaa on, miten Halonen sai lukemani mukaan ”latvaräjähdyksen”, kun hänelle esitettiin Niinistön ylentämistä kapteeniksi. Halonen taisi ollakin kova komentaja.

      Poista
  14. Niin juuri, Noora, naiskuntoa ei voi menettää, vain kunnon, jos kehnosti käy. Naisen osa on parempi.

    Enkä muista törmänneeni edes nettikirjoituksiin, jossa miesihminen kuvaisi omaa mieskuntoaan realistisesti. Jos naureskellaan naisen hormonivajeille, niin yhtäläisesti naurakaamme miehen testosteronin vähenemiselle. Mies luulee olevansa ikuinen orhi samaan aikaan kun hän saattaa nimittää naisia muoreiksi tai mummoiksi. Nimityksissä ei ole vikaa sinänsä, kauniita suomen kielen sanoja, mutta otetaan käyttöön myös ukot, vaarit ja köpöttelevät papukat.

    VastaaPoista
  15. Mummut horisoo ja äijät senkun porskuttaa!

    VastaaPoista
  16. Höps. Äijät delaa ja muijat jatkaa vapaina..

    VastaaPoista
  17. Heh, kuhan murjaisin, loppusuoraa vedellään.

    VastaaPoista
  18. Ymmärrän, ettei tämä Iineksen blogi saa olla mielipahojen ja katkerien ajatusten tyhjennyspaikka, vaikka niin mieli tekisi kertoa, mitä kuormaa mielestään olisi valmis tänne kaatamaan. Sen voi ehkä vain rauhallisesti mainita, että meillä oli musta lauantai kaikkine kauheuksineen noin viikko sitten. Eikä sen aiheuttamat sielunmyrskyt ole vielä vaimentuneet. Eivätkä varmaan tule vaimentumaankaan. En minä muuten, mutta siitä olen pahoillani, kun tämä myllerrys on tehnyt selvästi ajatuksen juoksulle ja syntymiselle luultavasti parantumattoman vahingon sillä tavalla, että kumpikaan ei toimi enää ollenkaan. Tai jos toimii, toimii väärällä tavalla.
    Toisin sanoen kaikki mitä olen yrittänyt tehdä, esimerkiksi kirjoittaminen, ei onnistu oikein ja kunnolla. Kynän jälki on rumaa ja hoippelehtivaa, älytöntä ja katkeraa. Kuka sellaista viitsisi ulos itsestään ulostaa. Pelkään, että tämä on yrityksen loppu. Sen viimeinen sävelmä. Tyydyn osaani. Toivon, ettei kenellekään teistä, hyvät ihmiset, sattuisi tällaista. Tämä Iineksen blogi tarvitsee puhtaita ja kunnollisia, rakentavia kommentteja, juuri sellaisia kuin nyt on ollut. Terveitä mielipiteitä. Kirkkaita ja puhtaita ajatuksia. Sellaisia tämä blogi on ansainnut. Tätä kirjoitusta voisi hyvinkin nimittää sontakuormaksi. Olisihan minun pitänyt arvata mikä on tulos. Olenhan melkein hulluuden partaalla. Kaikki, mitä minussa on, on väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, saa täällä vuodattaa syvimpiä tuntojaan ja tuskiaankin. Uskon, että jokaisella niitä on, ainakin aika ajoin. Vaatii vain rohkeutta ja kykyä uskaltaa olla rehellinen ja aito myös näissä tunnoissa, joita moni ei tahdo myöntää. Somemaailmahan on enemmän sellainen itsensä kaunistelupaikka, luodaan kuvaa, jollainen halutaan olla.

      Eikä sinussa ole mitään väärin, Liisu. Sinä olet ookoo ja oikein. Kunpa pääsisit tuosta itsesi aliarvioimisajatuksesta! Toivottavasti läheisesi näkevät sinut ja arvosi. Uskon niin.

      Poista
    2. Liisu, voimia sinulle.
      Toivon tietysti näin ulkopuolisena, että tunteet ja tilanteet
      tasoittuvat. Joskus aika auttaa. Omat tunteet ovat tietysti
      tärkeät. Miettiä, missä on itse valmis tulemaan vastaan ja
      missä ei. Voisi myös ajatella niin, että kaikkikin tilanteet
      ratkeavat kyllä parhaalla mahdollisella tavalla.

      Poista
  19. Noora, Liisu on mestarikirjoittaja, mielestäni julkaisukelpoinen isommillekin estradeille, mutta muistaakseni nuo upeat maalaukset hänen blogissaan ovat hänen oman mainintansa mukaan tutun ”tekijän luvalla” siellä blogissa julkaistuja. Yhtään en epäile, etteikö maalauskin onnistuisi Liisun veroiselta kirjoittajalta, mutta näin asia muistaakseni oli. Saa oikaista, jos muistin väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu on upea kirjoittaja.

      Poista
    2. Maalauksista on varmaan pidetty montakin näyttelyä, mutta pysyn edelleen käsityksessäni. Ehkä Liisukka ei vain halunnut kertoa asiasta enempää. Mutta toki voin muistaa väärinkin, ja saa mieluusti oikaista, mutta ei tarvitse. Pääasia on, että maalaukset ovat upeita ja Liisu on mestarikirjoittaja, jonka pitäisi julkaista jotakin.

      Poista
  20. Noh noh, Riku, vastahan sinulla on hädin tuskin puoli vuosisataa mittarissa, mikäli oikein muistan. Toiset vielä.

    VastaaPoista
  21. Musiikkilinkeillä en viitsi ihmisiä kiusata. Jazzia olen viime aikoina kuunnellut, Jaco Pastoriusta, John Mclaughlinia ja sitten Miles Davisia ja John Coltranea. John Coltranen älppy My favorite things löytyy kokonaan juubbarista ja on aivan ältsin superin hotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikissa on jotain erikoista. Kitaran ylivoimainen virtuoosi John Mclaughlin kertoi haastattelussaan bluesin rakkaudestaan. Muddy Waters ja kumppanit, jotka eivät olleet soitossaan erityisen virtuooseja, musiikkinsa sisällössä kyllä. Mclaughlin kertoi myös flamengon ihailustaan. Halukkaat saavat kympin maksusta minulle katsella kaksikymmentä sekuntia tätä.

      Poista
    2. Enkä minä niitä rahoja yritä periä, jäättepähän minulle ikuiseen kiitollisuuden velkaan.

      Poista
  22. Keväällä kuuskeet, mutta saan silloin kalliin konjakkipullon, ainakin on luvattu. Ja lupaajalle itselleen sellaisen ostin tänä vuonna samasta syystä.

    VastaaPoista
  23. Olet esimerkillinen taloudenpitäjä, Noora. Minä jo panin mökin talviteloille, korjasin kaiken sisään. Omenat jäivät vielä keräämättä, ja nurmikkoakin pitäisi vielä ajaa. Omenoita ei ole kovin paljon.

    Toisaalta en kanna huolta näistä. Onpa linnuille ruokaa, jos en ehdi ompputalkoisiin ja nurmikko jää kivasti lumen alle. Meteorologi vilautti jo räntäsateita jonnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä olen parhaillaan mökillä ja nautin upeasta kesäaamusta! On lämmintä, on valoa, on vihreyttä... niin ja töitä, mutta niitä teen mielelläni, isäntä kun tällä olen (vaimo on kaupungissa).

      (Jos joku havaitsee ylläolevassa kaksoismerkityksen, niin molemmat pitävät kyllä paikkansa.)

      Viime vuosinahan on syyskuutkin olleet aika kesäisiä. No, jatkan täällä käymistä vielä vähintään pari kuukautta. Mietin juuri, että menisikö metsään kaatamaan pari isoa konkeloa vai lähtisikö sittenkin Torrossuolle tai Kyynärharjulle...

      Poista
    2. Omaa mökki-intoani latistaa se, että en oikein näe mökkielämälle jatkumoa. Sisar on saanut osteoporoosin riesakseen eikä tiedä, pääseekö enää matkustamaan raskasta lentomatkaa painavine pakaaseineen Suomeen, ja tytär ei ole ollenkaan kiinnostunut mökillä rehkimisestä. Mökkinaapurikin, paras ystäväni ja sukulainen lapsuudesta lähtien ghostasi meikäläisen, kun löysi itselleen netistä miehen. Liikkuu nyt vain tiukassa symbioosimuodostelmassa miehen kanssa. Saas nähdä kuinka mökkielämän käy, kun en kuitenkaan ole niin yksinviihtyvä ja itsenäinen kuin joskus luulin.

      Poista
  24. Paljonkos maksat Google® käytöstä?

    VastaaPoista
  25. Me olemme Googlen ja amerikkalaisten nettiyhtiöitten orjia. Kukaan ei pane vastaan, kaikki ovat vain kiitollisia sittä, että meillä on netti. Ja mitä me tekisimme ilman Googlea?

    Vaan harmittaa myös nettilehtien ja nettialustojen älytön mainonta. Koetapa lukea edes yksi tärkeä uutinen vaikka Ilta-Sanomista, niin jokainen juttu on pätkitty liikkuvalla mainoskuvalla ja tekstillä. Kaikki on pilkottu pieniksi palasiksi. Kohta jokaisen lauseen perässä on katkaiseva ja kilkkaava mainos.

    Ja kukaan ei sano mitään, meille kelpaa kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Altavistan minä aikoinaan hakukoneekseni valtsin, sitä ei pitkiin aikoihin ole enää ollut. Meni potslojo gyyggelin paineessa.

      Poista
    2. Muistan Altavistan! Se oli alkunettiaikojeni hakukone. Sen ulkomuotoa en kyllä muista.

      Poista
    3. Googlessakin varmaan, mutta erityisesti Juutuubissa minua häiritsee logaritmit. Jos jotain katselen ja kuuntelen, paskakone pruutttaa samaa paskaa tuutin täydeltä. Juutuubi olisi aarreaitta, jos sieltä jotain löytäisi.

      Poista
    4. Iines, etkö ole kokeillut mainosten esto-sovelluksia. Löytyy varmaan googlaamalla ja eri selaimillekin on omansa.

      Poista
    5. Jokin esto oli joskus. Nyt ei ole tällä hetkellä.

      Pitänee katsoa, jospa sitten saisi lukea lehdet rauhassa.

      Poista
    6. Lisään vielä sen, että en oikeastaan halua luopua mainoksista kokonaan, enkä ole periaatteessa mainosvastainen. Haluaisin vain, että ne eivät pomppisi esiin yhden artikkelin sisältä, vaan vasta lopusta.

      Saahan mainoksista myös tietoa, vaikka nykyisissä mainoksissa hyvesignaloidaan niin, että asia eli tuote hukkuu. Joskus kun katsoo hajamielisenä televisiomainosta, huomaa, ettei huomannut, mitä se mainosti.

      Poista
  26. Mainoksista ja markkinoinnista puheenollen, kehuin täällä vain hetki sitten Toyota Yaris hybridi -mallista autoa kommentissani. Ei kulunut kuin päivä, niin jonkin sivun ylälaidassa vilkkui Toyota Yaris hybridi -auton mainos.

    Voi olla sattumaakin, mutta eipä ole kyllä ennen vilkkunut.

    Ja jos haet tietoa vaikka akkukäyttöisistä trimmereistä, ja käyt jollakin trimmerisivustolla, niin eikös vaan ala trimmerit tanssia vähän jokaisen median sivuilla, kun avaat ne. Tekisi mieli huutaa, että hei, ostin jo sen trimmerin.

    VastaaPoista
  27. Kah, osta sie neito uus Toyota hybridi, siin on sähköiset penkinlämmittimet ja hyvä ratio, soittaa kaikki kanavii. Ilmastookin säästää, vaik kulkee koko ajan bensalla.

    VastaaPoista
  28. Noh, minulla on penkinlämmittimet tässä versiossani jo, samoin hyvät radiopelit ja navit sekä rattiin tulevat ja menevät puhelut ynnä peruutustutkat ja vakionopeussäätimet ynnä muut herkut. Ja nätit kaarevat tähtitakavalot, jotka vaikuttivat ratkaisevasti ostopäätökseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kah, en mie mitään sulle voi myydä. Ostakko hyvän jääkaapin, vähän käytetty ja usein toimii.

      Poista
  29. Vaan ”hallitus varautuu käsittelemään kahden metrin turvavälien poistoa”. Siis varautuu miettimään käsittelyn aloittamista.

    Tämä on kyllä jahkaavin hallitus ikinä. Koronapassi, joka on kivutta ja hyvin tuloksin Euroopassa laajassa käytössä, kestää meillä vielä lukemani mukaan viikkoja. Samaan aikaan rokotuskattavuus laahaa muita sivistysmaita jäljessä.
    Kiuru ja Marin, vallankäyttäjäduo, ei kyllä nyt enää kansan suosiota saa. Omatkin alkavat kyllästyä siihen, että koko ajan puhutaan alettavan, ryhdyttävän, mietittävän, valmisteltavan, ja mitään ei tapahdu ennen kuin juna jo vihelsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomauttaisin lisäksi, että Sanna Marin on tavattoman ruma, oikein yäk. Köyhille kelpaa, minullakin on enemmän rahaa.

      Poista
    2. Somahan hän on habitukseltaan, mutta muuten vähän kolea poliitikoksi. Tykkään itse ihmisläheisemmästä poliitikosta, josta säteilee edes jonkinlaista lämpöä, vaikka hän olisi mitä mieltä tahansa.

      Poista
    3. Koronapassi ei ole missään maanosassa laajassa käytössä.

      Poista
    4. Saman asianhan ajaa rokotustodistus, jollainen esimerkiksi siskollani oli, todistus kahdesta rokotuksesta, jollainen sinullakin varmaan on Omakannasta puhelimeesi kopioituna.

      Sitä vaan ei kukaan Suomen rajalla kysynyt, vaikka piti ministerien lausunnon mukaan. Koko valtava kone Frankfurtista sai levitä Suomeen heinäkuussa ilman pienintäkään kontrollia tai testausta. Turistit olivat kuulemma äimänkäkenä, kun muualla Euroopassa pitää paperit näyttää ja/tai käydä testissä.

      Poista
  30. Näin se menee. Googlen käyttäjä on tuottava asiakas jo sillä, että surffaa sivuilla. Mitään maksuja enää tarvita.

    VastaaPoista
  31. Vaan nyt on hyvä se linja, että EU:n sisäministerit korostavat humanitaarisen avun suuntaamista Afganistanin lähialueille. Myös Maria Ohisalon on ilmeisesti täytynyt taipua tälle linjalle. Näin ainakin julkisesti.

    Tämä on myös inhimillinen linja: ei revitä näitän usein lukutaidottomia ihmisiä juuriltaan maailman toiselle laidalle aivan erilaisiin kulttuureihin törmäilemään niiden kanssa. Kaikki tällainen lähialueille avustaminen on täysin mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai se suunnataan sinne, koska siellä on miljoonia pakolaisia!

      Poista
    2. Konfliktien ja vainon vuoksi pakenemaan joutuneita ihmisiä on maailmassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Heistä suurin osa elää hauraissa maissa, ja vain pieni osa hakee turvaa Suomen kaltaisista valtioista.

      Suomi ei tosiaankaan ole koko maailman sosiaalitoimisto!

      Poista
    3. Niin, siis tavoitteena on samalla estää laajamittainen pakolaisaalto meille EU-maihin. Eli siis keino on tavallaan uusi jättimäisen maahanmuuttoaallon torjumiseksi - se tässä on uutta, ei pakolaisten avustaminen, joka on itsestäänselvää.

      Mikään maa ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.

      Poista
    4. Mikä on ”hauras maa”?

      Poista
    5. Siitä päätellen, miten pakolaiset ovat maailmalla asettuneet, "keino" ei ole uusi.

      Poista
    6. Ei heille, mutta meille se on uusi.

      Tähän asti hyväksyttävä päämäärä on ollut ottaa mukisematta vastaan kaikki, jotka sanovat "asylum", vai miten se meni?

      Poista
    7. Ihanko oikeasti luulet, ettemme ole pakolaisia kaukomailla ennen auttaneet? En tiennytkään, että olet noin torvi.

      Poista
    8. Nyt et haluakaaan ymmärtää.

      Kyse on siitä, että EU-maihin tulevia turvapaikanhakijoiden maahanmuuttovirtojan halutaan joka maassa pienentää, jotta edellisenkaltainen katastrofaalinen tilanne ei toistu. Maahanmuuttajia ei ole onnistuttu kotouttamaan tai työllistämään, ja tästä parhain esimerkki on nykyinen Ruotsi.

      On ihmisten oma etu saada elää uudessa samantapaisessa kielikulttuurissa kuin synnyinkulttuuri on. Nyt tarvitaan uudenlaista tukea lähialueille, ei enää pelkkiä vanhakantaisia SPR:n telttaleirejä. Toivon hartaasti, että EU käynnistää aivan uudenlaisen auttamisoperaation kehittämään avustusta lähialueille. Rahaa kyllä on.

      Poista
    9. Du har det alldeles fel!

      "Sverige har lyckats sysselsätta sina invandrare snabbare än grannländerna oberoende vilket land personerna kommer ifrån. Det gäller också invandrarnas barn, alltså andra generationens invandrare."

      https://svenska.yle.fi/artikel/2019/07/10/fem-orsaker-till-att-sverige-ar-bast-pa-att-sysselsatta-invandrare-staten-tog

      Poista
    10. En kyllä usko, että Tadžikistan, Uzbekistan, Iran ja Pakistan haluavat, että EU rakentaisi kaupunkeja (infraa, energiaa, teollisuutta, kauppaa, kouluja, asuntoja jne.) alueelleen.

      Btw. Suomi on EUn ulkoraja. Pitäisköhän alkaa varustaa Petsamoa, Petroskoita ja Viipuria pakolaiskaupungeiksi? Kyl maar Putin suostuu.

      Poista
    11. Vaikka Ruotsi on ollut maahan­muutto­yhteiskunta pitkään ja sen väestössä on paljon toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia ja lisäksi pakolaiskriisin tuoma huomattava määrä uusia tulijoita, niin työllistyminen kokonaisuutena on sielläkin kehnoa.

      Helsingin Sanomien mukaan: ”Ruotsissa maahanmuuttajataustaisten työmarkkina-asema on pohjoismaisessa vertailussa kaikkein heikoin – ja hyvin erilainen kuin kantaväestöön kuuluvilla. Myös Suomessa maahanmuuttajien työttömyysaste on melko korkea, mutta niin on muidenkin suomalaisten.”

      https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000006619455.html

      Poista
    12. Jostain luin, että Ruotsissa maahanmuuttotaustaiset ovat, jos töissä ovat, niissä töissä, jotka eivät kelpaa ruotsalaisille. Todellisuudessa ruotsalaiset pitävät maahanmuuttajia toisen luokan kansalaisina. Eli Ruotsi ei ole onnistunut nostamaan kokonaisvaltaisesti maahanmuuttajien koulutustasoa korkeaksi, samanlaiseksi kuin kantaväestöllä.

      Maahanmuuttotaustaiset johtavat rikostilastoja. Tarvitseeko erikseen mainita Ruotsin nykyisiä nuorisomellakoita ja autopaloja? Moniin ruotsalaiskouluihin ei ole aikoihin enää saatu päteviä opettajia, ja tämä on alettu tunnustaa maassa. Koulutustaso laskee kuin lehmän häntä.

      Ei ole ihme, että Ruotsi on kiristämässä huomattavasti maahanmuuttoehtojaan. Se ei halua enää muuttotulvaa rajalleen.

      Poista
    13. Hyvänen aika, eihän EU:n tehtävä ole rakentaa maailmaa valmiiksi - kokonaisia kaupunkeja - pakolaisille.

      Kyseessä on auttaminen, hätätilan aikainen pelastaminen kuolemalta. Koko ajan on takaporttina pakolaisten mahdollinen palaaminen kotimaahansa. Kyseessä on uudenlainen auttaminen, ei valmiin tarjoaminen. Ihmiset pystyvät kyllä rakentamaan oman elämänsä itse, kunhan saavat siihen turvatut olosuhteet.

      Poista
    14. Pakolaisista 73 % jää kotimaansa naapurivaltioon. Monet toivovat pikaista paluuta kotimaahansa, minkä lisäksi matkustaminen kauas kotimaasta on kallista ja vaarallista – sekä usein mahdotonta.

      Uskotko tosiaan, että EU tai rikkaat teollisuusmaat yleensäkään tai inhat hyvesignaloivat klubit kuten Punainen risti, ei olisi ennen auttanut pakolaisia muualla?

      Poista
    15. Nyt et ymmärrä lukemaasi, vaan rakennat olkiukkoasi niin, että se sumentaa käsityskykysi. Lue nyt ajatuksella, mitä olen asiasta kirjoittanut.

      Toki tiedän, että suurin osa pakolaisista jää kotimaansa lähimaihin, jonne heitä on jo iät ja ajat autettu ja tuettu länsimaista käsin.

      En pidä siis tätä EU:n ja Ohisalon nyt esittämää pakolaisten lähialueille sijoittamista uutena asiana, vaan se on uutta, että tätä linjaa halutaan nyt rakentaa paremmin ja uudelleen, jotta se riittäisi ja toimisi pakolaisten parhaaksi ja jotta vältetäänliiallisen turvapaikanhakijatulvan tulo Eurooppaan. Tämä on myös humaanimpaa pakolaisia kohtaan, kun heitä autetaan oman kulttuurin sisällä.

      Poista
    16. Uutta on siis koko EU:n muuttunut ja realistinen linja turvapaikanhakijatulvaan. Nyt ollaan yhteisrintamana auttamassa samalla tavoin, eli nyt ei passaa enää maahanmuuttoa arvostelevaa suomalaista henkilöä haukkua rasistiksi, tai samalla koko EU on rasistinen.

      Poista
    17. Älä höpötä, et sinä synninpäästöä nytkään saa. Länsimaat ovat aina halunneet pitää pakolaiset kaukana ja toimineet sen mukaisesti. Joskus noukuttiin leireiltä kiintiöpakolaisia. Kas kun vapaa liikkuvuus sopii vain valkoiselle herrakansalle.

      Poista
    18. Mitä muuten luulet, ovatko talibania paenneet muslimifeministit turvassa esim. Pakistanin Peshawarissa? Jos saisivat vaatetta ja sandaalit Satakunnasta?

      Poista
    19. Miksi muuten ajattelet, että EU ei voisi olla rasistinen?

      Poista
    20. Aika irvokasta käyttää hyvinvointi-EU:n kuvastoa ja luokkataistelunaikaista terminologiaa hädänalaisiin pakolaisiin.

      Nousepas jo sieltä taisteluhaudastasi, ei siellä ketään muita enää ole.

      Poista
    21. Miksi EU ei voisi olla rasistinen? Onhan siellä rasisteja parlamentissakin.

      Poista
    22. Meinaat sitten tosissasi, että jos yksi mamu raiskaa, niin koko mamuyhdyskunta raiskaa?

      Poista
    23. Enemmän on EU-maiden sotilaita ollut Lähi- ja Keski-idässä kuin päinvastoin.

      Poista
    24. Miksi hypit asiasta toiseen?

      Millä tavalla tämä liittyy väittämääsi EU:n ”rasistisuudesta”?

      Poista
    25. Sinähän se sanoit, että EU on rasistinen, jos sinäkin olet.

      Poista
  32. PS Jokin ns. järjestäytyneessä hyväntekeväisyystoiminnassa kylmää minua, on aina kylmännyt, ehkä Hurstin toiminnan tyyppistä auttamista lukuunottamatta.

    Olen aina kammonnut julkista hyvesignalointia, jonka hyväntekeväisyystoiminta ympärilleen vetää. Kun hädänalaisia tulee maahamme, julkisuuden henkilöille tulee kiire täyttää media ja some kirjoituksilla ja kuvilla omasta laupeudestaan näitä kurjia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hädänalaisia on niin monenlaisia. Kuka auttaa ja ketä? Ja kenen on syy? Minä oikeastaan sopivasti kirjoitin tuonne ylemmäksi äsken yhden lajin hädänalaisista. On ihmisiä, jotka elävät kaikkien hyvien mahdollisuuksien keskellä, mutta joko koko elämä tai muut ihmiset ovat saaneet hänen elämänsä keikkumaan pahasti. Useimmiten varsinainen syy asioiden huonosti menemiseen silloin on ihminen itse. On vain niin helppoa syyttää toisia ihmisiä omista murheistaan.

      Poista
    2. Noora, papukalla on selvästi luonnehäiriö, epäluuloinen persoonallisuushäiriö, diagnoosi F60.0.

      Eli hän ei ole hullu eikä dementikkokaan, vaan mieleltään terve, mutta luonteeltaan häiriöinen, tietää keittiöpsykologi Iines.

      Poista
    3. Kyllä meitä ihmisiä riittää moneksi. Minun ulkoinen ystäväni on kuulemma soittanut miehelleni tänään. Ollut täysin humalassa. Mies kertoi sanoneensa suorat sanat. Minä en enää tiedä, mitä tekisin. Tulee tunne, että en jaksa enää. Ja että pitää laittaa luukut kiinni. En vastaa enää puhelimeen, enkä kirjoita viestejä. Nyt panen kengät jalkaan ja lähden lenkille. Täällä paistaa vähän aurinko. Koetan hengittää pitempään ulos kuin sisään. Niin netissä neuvottiin.

      Poista
    4. Liisu, minä laitoin yhden naapurin puhelimessani estoon. Huomasin, että hän "söi" minua, käytti hyväntahtoisuuttani hyväkseen. Huomaan hengittäväni vapaammin, kun hän ei enää saa "kuluttaa" minun energiaani.

      Tällaiset energiasyöpöt ovat usein jonkin lajin luonnehäiriöisiä, ja se kannattaa ottaa huomioon jokaisen hyvin hankalan ja ongelmallisen ihmisen kohdalla. Heihin ei yksin kertaisesti saisi tuhlata omaa energiaansa, jonka he mieluusti sinulta ottavat. Se ei ole takaisin antavaa energiaa, vaan syövää, kuluttavaa, josta itselle tulee epämääräinen paha olo.

      Poista
  33. VOi Noora ja te muut!

    Nyt taas kerran huomasitte, millainen oikeasti olen. Tulen ja kirjoitan teille omasta ahdistuksestani, ja "Mustasta lauantaista".
    Putosin omaan kuoppaani.
    Kaikki oli mustaa ja sekaisin koko perheessä, mutta syy ei ollut kenessäkään teissä. Eikä perheessä. Syy oli minussa itsessä. Minun ei olisi pitänyt missään nimessä työntää omia virheitäni teidän niskaanne. Mutta se, että tein sen, johtui mieleni mataluudesta. Kaipasin kai lohdutusta. Kävi samoin kuin minulle itselle kävi mustana lauantaina. Te kaikki, jotka yrititte ystävällisyytenne takia lohduttaa minua, olitte samassa väljässä liemessä jossa itse olen aina ollut. Olen hyväksynyt asian, joka on perheemme ulkopuolella tuhoamaisillaan ihmisen, joka yritti etsiä tukea minusta ja syytti samalla koko maailmaa. Vaikka syy oli hänessä itsessään. Tehtäväni olisi ollut kertoa se hänelle. Mutta en tohtinut sitä tehdä, vaan myötäilin hänen murheitaan, vaikka nekin kaikki olivat hänestä itsestään johtuvia. Minun olisi pitänyt kohdata ne kaikki, ei osaa ottaen, vaan sanomalla suoraan ja rehellisesti, että syy on sinussa itsessäsi. Miksi se oli niin vaikea sanoa? Ehkä syy olikin kokonaan muualla. Ehkä syy oli viinassa, hänen parhaassa ystävässään. Kun kerran varottelin häntä, hän sanoi. Älä puhu pahaa parhaasta ystävästäni. Se on viina. Se on ainoa, joka auttaa minua. Mitä siihen minulla oli sanomista. Ei mitään. Olisi pitänyt. Ehkä syy olikin minussa. Nyt, kun hän ilmeisesti makasi sängyssään ja soitti särkyneeellä äänellä tekevänsä itsemurhan, tappavansa itsensä, minun oli pakko yrittää kovettaa itseni ja muuttua rehelliseksi. Mitä minun pitäisi tehdä?
    Kun en muuta keksinyt, laitoin viestin, huomenna sinulla on uusi päivä. Sinulla on kaikki mahdollisuudet aloittaa uusi elämä. Sitten rohkaisin mieleni ja kirjoitin: sinä olet juoppo. Kun heräät huomenna, älä ota yhtään viinaa. Huomenna, tai jo tänä iltana, sinä olet uusi ihminen, jolla on uusi elämä. Muista: ei yhtään tippaa viinaa, se on sinun vihollisesi. Se tappaa sinut.

    Jotain tuollaista on täällä kai tapahtunut. Voi olla, että kaikki meni väärin, kun yritin selittää lauantaisotkuja. Olen kuitenkin alkanut itse rauhoittua. Tuo kirjoitus on äsken kirjoittamani. Voi olla, että joudun myöhemmin poistamaan tuon kommentin. Jos se on huono, on syytä muistaa, että syy on minussa.

    VastaaPoista
  34. Google on ilmainen. Fakta.

    (Paljonkos olette muuten maksaneet selaimista?)

    VastaaPoista
  35. Liisu, olet oikeasti hyvin erityisherkkä ihminen. Eläydyt toisen ihmisen ahdinkoon kuin omaasi ja ehkä vieläkin enemmän. Ihan kuin sinulta puuttuisi suojamuuri itseäsi kohtaan kohtaan. Sellainen käy kyllä raskaaksi. Itselle pitäisi varmaan olla armollisempi, sallia omalle kohdalle negatiiviset tunteet, jopa viha, koska ne ovat yksi puoli ihmisen osaa, ihmistä tässä elämän melskeessä, työkaluja selviämiseen. Ei tarvitse aina olla hyvä eikä mukava, vaan juopolle lähimmäiselle pitää sanoa suorat sanat, niin raskasta kuin se itselle onkin. Minäkin olen niin tehnyt, ja tiedän, miten pahalta se itsestä tuntuu. Vaan en jäänyt antamaan itselleni anteeksi, koska halusin havahduttaa ihmisen näkemään itsensä muiden silmin. Olemme edelleen hyvin rakkaat ystävät. Hän arvostaa suoruuttani, tiedän sen nyt, vaikka tunnenkin edelleen syyllisyyttä kissan nostamisesta pöydälle ja tavllaan hänen mollaamisestaan. Tein sen, koska rakastan tätä ystävääni, hän on tärkeä ihminen.

    VastaaPoista
  36. Vaan eikö ole hieno tuo presidentti Mauno Koiviston juuri julkistettu muistomerkki?

    Itselleni tuli siitä heti mieleen Manun otsakihara, ja niin näyttää monelle muullekin tulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleeni sanonta: Kuin tuhka tuuleen. Teos pitäisi varmaan nähdä laajemmin, kuin mitä kännyn näytöltä näkyy. Ehkä myös sana, avaruudellinen, kuvaa ajatustani teoksesta. Toisaalta, olisin suosinut näköispatsasta. Taitavat olla vanhanaikaisia, ne sellaiset näköispatsaat.

      Poista
    2. Kyllä ne näköispatsaat taitavat olla aikansa eläneitä. Vaikka onhan esimerkiksi Mannerheimin ratsastajapatsas ihan omaa luokkaansa, tai Aleksis Kiven patsas Kansallisteatterin lähellä Helsingissä.

      Sibelius-monumentti ainakin on hieno ja upea!

      Poista
    3. Eikös Koivistolle sopisi myös sellainen fundeeraaja-paras. Semmoinen kun kai oli.

      Sibeliuksesta on myös patsaita. Monesti näköispatsaat kertovat enemmän kohteesta, kuin mikään muu.

      Poista
    4. Voi juku, siis tietysti fundeeraaja-patsas. Kun aina pitäisi tarkastaa, mitä kirjoittaa.

      Poista
    5. Minä olin Koiviston hautajaisissa, siksi matkustin Helsinkiin. Kirkkoon en edes yrittänyt, tuhansien.muiden kanssa olin Senaatintorilla. Sinne oli kaiuttimet kirkon ohjelmasta.

      Poista
    6. Totta, jos näköispatsas, niin Fundeeraaja, miel otsatöyhtöllä, olisi ollut mainio idea.

      Vaan jos siellä oli ehdotuksissa Fundeeraaja, niin onko varmaa, ettei se ollut jokin moderni fundeeraushärveli?

      Poista
    7. Katsoin itse Koiviston hautajaiset televisiosta. Oli se koskettava tilaisuus kaikin puolin. Ja se Tellervon hautaan heittämä yksi punainen ruusu.

      Poista
    8. Kaikki on livenä jotenkin suurempaa, niin hautajaiset, patsaat kuin erilaiset monumentitkin.

      Katsoin minäkin Koiviston hautajaiset telkasta ja muistan, tai oikeastaan nytkin vielä näen sieluni silmillä Tellervon hautaan laskeman tai heittämän niin punaisen ruusun.

      Mistäpä sitä tällainen tavis tietäisikään, mitä ihmeellisiä fundeerausteoksia oli tarjolla.

      Poista
  37. Olet varmaan, Iines, aika oikeassa. Kirjoitin äsken tähän kommentin, mutta se katosi. Kerroin siinä, miten tunnen syyllisyyttä yhden naisen, joka oli paras ystäväni kuolemasta. Olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä, mutta sitten menin naimisiin, enkä ennättänyt enää niin usein käymään hänen luonaan. Eräänä päivänä sain tiedon, että tämä ystäväni oli löytynyt kuolleena kotoaan. Hän oli tehnyt itsemurhan. Hän on ollut siitä lähtien painavin möykky mielessäni. En osaa olla häntä ajattelematta. Hän oli kärsinyt yksinäisyydestä, ja minulla oli muka ollut aina niin kiire. Tiedän nyt, että kyllä ystävyyttäkin pitäisi osata hoitaa.

    VastaaPoista
  38. Liisu, kunpa voisit ajatella niin, että vaikket olisi ollut ystäväsi elämässä, hän olisi silti päätynyt ratkaisuunsa. Se ei johdu mistään, mitä kenties jätit mielestäsi tekemättä, vaan vain ja yksin hänen oman päänsä sisällöstä. Näin se on.

    VastaaPoista
  39. Iines, kiitos! Haluan uskoa sinua.

    VastaaPoista
  40. Olin kuulevinani sen uutisen niin, että niitä korvauksia ovat hakeneet koronarokotuksista haittoja saaneet.

    Ajattelin, että kyseessä ovat infarktit ja muut vakavat reaktiot rokotuksen jälkeen. Sitten joku ihminen luetteli haittoja, jotka olivatkin normaaleja lievähköjä reaktioita: kuumetta, flunssan oireita, käden kipeytymistä, pitkittynyttä huonoa oloa tms.

    Ajattelin, että miten jollekulle tulee mieleen hakea tuommoisista korvauksia. Vaikka olisi joutunut olemaan pois töistä, niin eihän yhteiskunnan kuulu semmoista korvata. Aivan hullua olettaa, että yhteiskunta korvaa ja maksaa kaiken.

    VastaaPoista
  41. Minä olin kyllä Mauno-fani. Ristin koirammekin Manuksi. Olihan Mauno Koivisto, ja Manu, hurmaava. Itse asiaa eli hänen politiikkaansa en tuohon aikaan seurannut yhtään, olinhan demari ja uskoin kaiken, mitä demari sanoi.

    VastaaPoista
  42. Kuten usein olen kehunutkin, niin kasvoin poliittisesti valveutuneessa demariperheessä. Periaatteessa kannatan niitä arvoja edelleen.

    Mutta Manu - kohtasin hänet usein 80-luvulla, sillä kuljin töihin Krunikan halki Skattalle. Vaikutin varmasti maamme kohtaloonkin, sillä juuri sinä aamuna, kun Koivisto haastoi Kekkosen, näytin ohimennessäni hänelle peukkua.

    No, Lipponen on viimeinen demari jota olen äänestänyt. Hän taitaa olla oikeastikin viimeinen demari.

    Mitä taas Ruotsiin tulee, niin olen kai täällä ainoa jolla on siitä yhteiskunnasta vuosien kokemus? Juuri keskustelin saunan jälkeen ruotsalaisen lankomieheni kanssa, että miksi helvetissä meidän demarien piti jättää ilmiselvien faktojen kertominen ruotsidemokraateille!?

    Tämä kehitys oli aivan selvästi nähtävissä jo 80-luvulla Tukhomassa. Miksi silmät piti sulkea jo toivoa parasta?

    Sama tyylihän se on Suomessakin. Tarvitaan pieni persu kertomaan ettei keisarilla ole vaatteita.

    VastaaPoista
  43. Tapsa, minunkin isä oli demari, joten voi sanoa, että olen demarin tytär. Politiikkaa ei kyllä ainakaan lasten kuullen puhuttu. Olin ylpeä isästäni, hän oli kunnon mies, häntä kyllä muuallakin kuin kotona ja töissä kunnioitettiin, sillä hän oli aina valmis auttamaan kuka vain apua tarvitsi eikä suostunut koskaan ottamaan maksua avustaan. Isä kulta. Terveisiä täältä maan päältä, henkesi elää vielä muistoissa ja meissä lapsissasi. Poikasi opiskeli sähköasioita, samaa kuin sinä, levitti niitä maailmalle LM Eeriksonin palveluksessa Ruotsissa. Minä olen ylpeä kun saan olla tyttäresi ja kirjoittaa sinusta. Olit mallikelpoinen isä ja mies. Ja Tapsalle kiitos että johdatti ajatukseni sinuun, ja että on kulkenut 80-luvulla Krunikan halki Skattalle. Krunikka on minullekin ollut tärkeä tukipaikka elämiseseni eri vaiheissa. Asumisessa ja opiskelussa ja nykyisin yhden jälkikasvun luona vierailupaikkana. Vielä tuo Ruotsi on meille molemmille yhteinen kokemus. Et ole ainoa, jolla on tuosta yhteiskunnasta vuosien kokemus. Minä olen toinen, jolla on sama kokemus. Eli on ihan hämmästys miten paljon kahdella toisilleen vieraalla ihmisellä voi olla yhteisiä kokemuksia.
    Sinähän Tapsa alat tuntua jo melkein ihan sukulaiselta. Terveisiä minultakin lankomiehellesi, ja veljeni lapsille ja heidän lapsilleen Tukholmassa!

    VastaaPoista
  44. Oma Ruotsin-kokemukseni on vähäisempi kuin sinun, Tapsa, eli kesätyökokemus muutamalta kesältä peräkkäin.

    Vaan kyllä minä sen yhteiskunnan rakenteen näin tehtaissa ja varastoilla ja isossa hotellissa, joissa työskentelin. Eri kansallisuudet tekivät raskaat työt, ruotsalaisia työntekijöitä näki johtoasemissa ja korkeintaan lasikopeissa tekemässä varastojen konttoritöitä. Minulla oli koko aikana vain yksi riikinruotsalainen läheinen työtoveri, Greta, jonka kanssa käytiin kessutauolla, muut olivat tummaihoisia ja jugoslaaveja ja suomalaisia.

    Muuan yksityiskohta jäi mieleeni. Vaarallisia öiselle töistä kämpille menevälle tytölle eivät olleet tummaihoiset, vaan kalpeaihoiset ruotsalaisnuorukaiset. Minuun tartuttiin jopa kiinni kerran yöllä hotellin lähellä, mutta sysättiin tylysti pois, kun huomattiin, että olin suomalainen. Se pelasti minut. Jäi vähän huono kuva ruotsalaisista.

    VastaaPoista
  45. Liisu, ihana kuva tuossa uudessa logossasi. En ainakaan ole ennen huomannut sitä.

    VastaaPoista
  46. Luen nyt vasta,3. 9. - 21 näitä puheitanne. Tapahtumat, jotka ovat saaneet minua yötkin valvomaan ovat vielä menossa. Esim. viime yö meni melkein kokonaan valveilla, kun puhuimme mieheni kanssa, mitä voisimme tehdä ja mittailimme viime aikaisia tapahtumia.
    Jatkan nyt kuitenkin teidän kommenttien lukemista.

    VastaaPoista