23.9.2021

Miksi nainen juoksee?



Olen viehättynyt Andrea Kowchin kuvista. Ne ovat pikkutarkasti piirrettyjä, suorastaan pedanttisesti, mutta kuitenkin ne uhkuvat latautunutta voimaa, kytevää tunnetta tai uhkaa piilevästä vaarasta, tulossa olevasta räjähdyksestä. 

Ihminen on Kowchin kuvissa kontrollissa, kasvoiltaan  kuin vahanukke, ympäristö ja detaljit kuhisevat ja kiehuvat, luovat toiminnan ja jännitteen kuvakerrontaan. 

Ylimmässä maalauksessa on nainen melkein katsojan sylissä. Koiran takavartalon liikerata paljastaa, että vauhdilla mennään katsojan läpi, ja naisen vasen käsi hakee tasapainoa jakusta. Toinen vaihtoehto on se, että nainen haluaa riisua jakun ja perua sen, mitä äsken tuli tehtyä.  Värit ovat syksyn sumentamat, maassa on puidun viljan sänki, taivas on tumma, korpit ilmassa. Sato on korjattu.

Miten minusta nyt tuntuu, että nainen on kolkannut miehensä tuonne heinälatoon. Lyönyt heinätalikolla takaraivoon. Saanut tarpeekseen alituisesta munanvatkaamisesta ja leipomisesta,  lemmikkieläinten tappamisesta  ja kaiken kauniin ja suloisen päätymisestä ravinnoksi. 







Vai mitä sanotte? Miksi nainen juoksee ladosta? Kolkkasiko miehensä? Vai palaako hänellä uunissa kakku pohjaan? 

Entä sytyttikö nainen lopuksi vielä tyhjentämättä jääneet heinäkärrytkin tuleen? Vai kuvitteleeko hän vain kaiken? 




(Maalaukset Andrea Kowch. Jos kuvat kiinnostavat, ne kannattaa klikata suuriksi.)

236 kommenttia:

  1. Kaunis kirjoitus sinulta Iines, tämmöisten tekstien tekijänä olet parhaimmillasi! (Ja huonoimmillasi kun puhut politiikasta.)

    Mutta mietin, onko oikeasti tuo frouva lyönyt aviokumppaniaan paistinpannulla päähän, että on päässyt poseeraamaan noiden kukkojen ja kanojen kanssa? Kukapa sen tietää. Minä rakastan itsenäisiä naisia, sellaisia, jotka vaikka sängyssä (kun juuri olemme painumassa unten maille) sanoo, että " hetkinen, nyt tehdäänkin näin"... voi hyvänen aika, olen heti samaa mieltä.

    Ps. Kammottavampia (vaikka miksi minä heitäkään pelkäisin) ovat drag-ihmiset. Homoja vastaan minulla ei ole mitään, koska en käsitä minkä takia pitäisi olla, mutta drag-miehet ovat mielestäni hieman ... no, iljettäviä. - Se ennakkoluuloistani.

    Jos jokus perustat Iines yhdistyksen ”Ollaan naistesn kesken vain, vai mitä” r.y., niin minä anon pääsyä ulkojäseneksi ko. yhdistykseenne, vaikka useimpien jäsentenne mielestä olisinkin vain pelkkä mulkku.

    Tosikivoja maalauksia.

    VastaaPoista
  2. Tämä taiteilija on Suomessa aika uusi tuttavuus. Meillä ei maaginen realismi ilmeisesti ole niin suosittua kuin isossa maailmassa. Minä tykkään!

    Tyypillistä Andrealle, joka on syntynyt muistaakseni 1980-luvulla, on naisen kuvitus. En ole lukenut hänestä mitään, jotta voisin itse päästä sisälle hänen kuviinsa.

    Huomiota kiinnittää kuvien naisvaltaisuus ja miesten puuttuminen. Usein miehestä näkyy vain selkä tai sivukuva auton ratissa. Tykkään siitä, että hänen naisensa ovat selviä persoonia, eivät kuvankauniita, vaan muuten vaan viehättäviä kauneusvirheineenkin. Ja kaikilla on tukka tuulessa ja tulessa!

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo punainen, alaostaan hieman rapistunut lato, on koskettava. Siinä on jotain kaukaa tulevaa symboliikkaa. Ja tietsti tuo nainen, joka siinä edessä juoksee katsojaa kohti, on täyteenladattu jotain merkitystä, jota miehenä - voi harmi - en ymmärrä.

    Tai kyllä minä ymmärrän. Tässä olen minä - ja elämä on muualla. Menneisyys (= palava lato) on mennyt, mutta tässä minä edelleen olen, voi vittu, ja olen kyllästynyt tähän nykyisyyteen. Elämä on muualla. Taidanpa kohta lähteä sinne, tai en tiedä, lähdenkö.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, juuri jotain tällaista. Elämä on läsnä voimallisesti joka kuvassa, vaikka samaan aikaan kuvassa on jotain mennyttä, kuollutta, syksyistä. Kuvat eivät masenna, vaan jäävät ilon puolelle, vaikka heinäpaalit ja maakin naisen ympärillä palaa jossain kuvassa. Polttamallahan ennenkin uutta maata tehtiin, kaskeamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kuvissa on paljon menetettyä, mennyttä, kuollutta ja syksyistä, mutta siis myös uskoa tulevaisuuteen.

      Tai en tiedä uskovatko nämä naiset (enää) edes tulevaisuuteen. Mutta ajattelevat että ei tässä nykyisyydessäkään mitään menetettävää ole. Eli joku pieni tulevaisuudenpilkahdus noissa kuvissa, heidän totisissa kasvoissaan on, hyvin pieni tosin.

      Poista
    2. Voisi ehkä ajatella niinkin, että kuvien liekit ja pörräävät painostavat elementit ovat naisen alaspainettu tai alaspainunut mieli ja halut. Ne ovat pinnan alla, sillä nainen näyttää tyytyneen osaansa arkisen ikeen alle. Naista ei enää Andrean kuvissa edes vituta, sanoakseni asian oikealla nimellään.

      Poista
  5. Kun katsoo jotain maalausta, ajattelee mitä itse ajattelisi kun tommosen maalauksen tekee. Ei se väliä. Amsterdamissa van Gogh museossa, kun toista tuntia (ei sen enempää) olin niitä maalauksia katsellut, mua alkoi hirveesti itkettää. Tarja säikähti. Mutta kun niissä sen viimeisissä kaikkein värikkäimmissä maalauksissa... näki miten yksinäisyys entistäkin enemmän värikkäiden siveltimenvetojen takana oli... kyllä sen näki.

    Mulla on paljon tuttuja taiteilijoita, mm. Oulunkylän kolhoosista. Ja taidettakin olen katsellut vaikka missä, Moderna museet, Eremitaas, Riksjmuseum, Kumu ja Ateneum. Mutta en koskaan ole samaa kokenut kuin van Gogh museossa, ne maalaukset tuli mun läpi.

    Riikassa oli kans yks museo, kai se heitin valtakunnallinen taidemuseo oli, en tiedä, mutta siellä oli kamalanhyviä 1930 -luvulla tehtyjä maalauksia. Jokaisen olisin niistä ottanut seinälleni mutta kun ne ei niitä myyynet. Voihan paska. (Eikä mulla sitä paitsi ihan niin paljoo rahaakaan olisi ollut, että niitä olisi voinu ostaa. Mutta jos olisi ollut, olisin ihmetellyt.)

    VastaaPoista
  6. Itseensä on Andrea mielistynyt, omaa kuvaa toistaa yhä uudelleen ja uudelleen. Näyttäis takapuolensa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisesta taidekritiikistä minä tykkään. Kun kerran taiteessa rajojen ylikäyminen on hyvää, rumaa ja kaunista, niin miksei sen arvioimisesakin.

      Kuvien nainen näyttää totisuudessaan vahvasti lääkityltä potilaalta tai sitten zeniläisen tyyneyden perikuvalta. On niissä jotain oudon viehättävää.

      Odotankin nyt Mikikseltä taidearvostelua teemalla "Tältä näyttää Andrean taide etupuolelta, mutta millaista se on takapuolelta?"

      Poista
    2. Täytyy tässä kohdin todeta, että minusta nainen näyttää psykopaatilta. Eikö tavallisen terveen ihmisen kasvoilla värise koko ajan vaihtuvia ilmeitä?

      Ehkä tämä psykopaattitulkinta saa aikaan sen, että epäilen hänen kolkanneen miehensä.

      Poista
  7. Katsoin Googlesta Andrean kuvan. Kaunis tumma nainen, nuorehko.

    Tuota minäkin mietin, että ikään kuin kuvissa olisi sama nainen, hyvin tunnistettava, nenässä hieman pituutta yli klassisen ihannemitan ja kasvoisa ehkä lievää kulmikkuutta. Ja se punainen palava tukka kuvastaa varmaan naisen voimaa ja tahtoa. Ja vapaudenrakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinokkio olisi kans kiva jos maalaisi omakuvnsa. Picasson maalauksista pidän hyvin paljon. Ekspressionismeista kumminkin eniten. Ja yks maalaus, jonka haluaisin seinälleni, olisi Dalin "Palava kirahvi", siinä on kaikki niin nättiä - ja kummallista, etenkin ne lipaston laatikot. Oy jeah.

      Poista
  8. Kun katselee kaikkia Andrean tauluja, niin niissä miehestä jää usein vain jälki - traktorin pyörien ura sänkipellolla - tai näkyy miehen selkä tai kaukainen työnteko. Useissa maalauksissa näkyy kaukana palava heinäkasa tai tulipalon kajo. Nainen katselee paloa aina rauhallisesti, ja ylipäänsä naisen ilme on aina tyyni, muuttumaton.

    Andrea Kowchin maalauksista on käytetty sanoja maaginen realismi ja symbolismi. Linnut ovat usein symbolistien ”työkaluja” taiteessa. Andrealla ne usein ovat mustia korppeja (?), joista aukenee ulottuvuuksia moneen suuntaan. Myös mehiläisiä ja ampiaisia kuhisee naisen ympärillä. Maisema on unenomainen, satumainen.

    VastaaPoista
  9. Vielä kuvasta - minusta merkityksellistä on se, että koira ei juokse naisen rinnalla tai aivan kannoilla. Toisin sanoen heillä ei ole tuossa tilanteessa kontaktia keskenään, he eivät leiki. Nainen on lähtenyt ensin juoksemaan, ilman koiraa, kiireissään. Hänellä täytyy olla syy juoksuunsa, ja koira on lähtenyt ikään kuin paimentamaan häntä.

    Toinen merkillepantava seikka kuvassa on talon muoto. Talo on vajaa, rujo, ja siitä puuttuu toinen puoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se koira näyttää kojootilta, joka saalistaa pakoon juoksevaa naista. Nainen mutkittelee, koska myös kojootti tekee juuri käännöstä.

      Omituinen talo on minusta korkea amerikkalainen lato, valtava hökötys, ja pelto on maissipelto. Tapahtumapaikkana on Jacksonville Town ja neito Mary-Lou.

      Poista
  10. Minäkään en pelkää minkään sortin hyönteisiä tai eläimiä, käärmeinhoani lukuunottamatta.

    Kuvaan jopa mielelläni suurentavalla mikro-objektiivilla hyönteisen rakennetta, sillä mikä tahansa hämähäkkikin on kaunis.

    Hieman hupaisaa on, että yhdellä läheiselläni on hyönteiskammo, mutta ei sitten taas käärmekammoa. Pilkkkaamme kilvan - kaikella rakkaudella ja huumorilla tietenkin - toistemme kammoja kesäisin.

    Eräällä oppilaallani oli lintukammo. Hän asui naapurissani ja tuli kerran soittamaan ovikelloani hysteerisenä. Hänen kotiinsa oli lentänyt lintu ikkunasta sisälle ja hän oli yksin kotona. Emme saaneet lintua häädettyä ulos, tai minä en saanut, tyttö kyyristeli ulkopuolella. Soitimme sitten poikaystävän paikalle ja hän avasi isot ikkunaruudut ja lintu lensi ulos.

    Mutta siis, tuo kammo on todellinen, eikä se poistu järkeilemällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka joku voi pelätä lintuja?

      Ainoat linnut joita minä, Mikis ja Riku pelkäämme, ovat pirtuvarpunen ja ilolintu.

      Manne ei pelkää niitäkään!

      (Ajattelin muuten mennä seuraamaan elosissien tulevaa mielenosoitusta. Yritän päästä Mannen kanssa samaan kuvaan!)

      Poista
    2. Mitä tulee ilmastoaktivismiin, niin minun täytyy sanoutua irti ainakin elokapinalaisten lihansyönnin vastustamisesta.

      Nimittäin minulla on lääkärin ohjeistus tai käyttääkseni poliittista termiä - vahva suositus syödä lihaa, punaista lihaa. Rautavarastoni (ferritiinitasot) olivat nimittäin keväällä lähes nollassa. Lihansyönnin lisäksi minun tulee tankata itseeni rautatabletteja, ja olen nyt saanut ferritiinitason nousemaan. Eli rautatasot hupenevat kasvissyöjillä aika helposti. Pelkkä pinaatinsyönti ei riitä. Syön nykyään jopa pihvin sipulilla, ja aika usein lihapullia. Voin virkeämmin.

      Noita kammoja on muuten monenlaisia. Ihminen voi pelätä fobiaan asti erilaisia käsittämättömiä tavallisia esineitä ja asioita. Lintukammoisia olen tavannut kuitenkin vain kaksi vuosien varrella.

      Poista
  11. Siis tulikärpäset taitavat olla kiiltomatoja. Kun madot pomppivat luonnossa, korkealla heinikossa, ne näyttävät liikkuvilta ötököiltä.

    Nimi on kaunis ja runollinen - tulikärpänen.

    VastaaPoista
  12. Ennen vanhaan tatuointeja oli vain merimiehillä sekä myöhemmin vankilakundeilla – jälkimmäinen oli hyvä, sillä siitä tunnisti heti lurjuksen.

    Jostakin luin juuri, että naisille seksi on paljon tärkeämpää kuin miehille: hehän ilmaisevat sitä jatkuvasti koko olemuksellaan, meikkaamalla, leikkaamalla, pukeutumalla, esiintymällä, kaikella hela tiden.

    Ihminen on siitä erikoinen otus, että se on soitimella koko ajan.

    VastaaPoista
  13. Moni on nähnyt Hitchcockin Linnut, nykynuoristakin. Oliko se lopulta kovin pelottava? Meikäläiselle pelottavaa on vaikkapa Hohto-elokuvan karmiva jännitys. Ihmismielen pirstoutuminen.

    Tatuoinnit ovat minustakin karmeita. Ihminenhän on alati muuntuva olio, mieleltään uudistuva. Miten voi sitoutua johonkin niin pysyvään ja näkyvään leimaan, ja jopa kaulansa tai päänahkansa kuvioilla ja mikä pahinta - teksteillä umpeen kuromiseen? Yök. Tällä hetkellä tositeeveeformaatissa Big Brother on vilkaisuni mukaan parikin umpeen tatuoitua nuorta. Minulla on helmasynniksi luokiteltava pahe ja tapa vilkuilla tämän ohjelman koosteita, koska nämä nuoret ovat kuin oppilaitani entisiltä ajoilta. Tykkäsin heistä kovasti ja teimme yhdessä mm. näytelmäprojekteja.

    VastaaPoista
  14. Meinasin saada kahvit väärään kurkkuun, kun tytär sanoi taannoin, että hän menee tatuointiin. No, hän meni, aikuinen ihminen, ja minä olin tietysti hiljaa. Nyt käsivarressa on sisäpuolella ihan kaunis sininen ruusu, pitkä varsi. Ihan siisti.

    Tuo mitä Tapsa sanoo naisten seksuaalisuudesta on turkasen totta. Naiset ovat kaiken aikaa paikat tyrkyllä ja anteliaasti tarjolla, persustaa pumpataan meheväksi, samoin rintoja suurennetaan ja käydään kuntosalilla rehkimässä, jotta oltaisiin haluttavia.

    Kun joku sitten haluaa ja katsoo pitkään, nousee älämölö. - Pervessi, metoo.

    VastaaPoista
  15. Kerropa taas siitä Päppä Pitkäfjoosasta.

    VastaaPoista
  16. Noora, samaa olen minäkin ihmetellyt, englannin kieltä tuolla blogini oikeassa ylänurkassakin. Siellä lukee mm. että Sign out, kun pitäisi lukea että Kirjaudu ulos, siis suomeksi. Tämä kielen vaihtuminen joiltain osin näkyy muissakin Bloggerin blogeissa, esimerkiksi Kemppisen, kun tarkistin. Sielläkin on ylärivi englanninkielinen. Kunpa ei olisi Bloggerin pysyvä käytäntö. Huonoa palvelua, jos tuo on suunniteltu muutos. Äidinkieli kunniaan.

    VastaaPoista
  17. Huonoa palvelua sain hammalääkärissäkin, asiasta toiseen. Maksoin luottokortilla ja hammaslääkäri kysyi S-pankin bonuskorttia, jonka ojensin saadakseni laskusta bonukset. Laskun maksoin Nordean luottokortilla.

    Nyt huomaan, usean päivän jälkeen tarkistaessani mobiilipankista tietojani, että minua onkin laskutettu kahdesti, sama 600 euron lasku on otettu maksuun sekä Nordeasta että S-pankin luottopuolelta, jota en edes käytä muuhun kuin satunnaiseen S-marketin ruokaostoon. Eli 1.200 euroa. Sisso ja herra mun vereni. Bonuksista ei tietoakaan. Olkaa ihmiset tarkkana. Kuinkahan asia hoituu? Meikäläinen varmaan soittaa ja juoksee ja maksaa ensin kahteen kertaan.

    VastaaPoista
  18. Tämä on minustakin kummallista, sillä luku on karmean suuri, jopa epäuskottava. Ei ihme, että seksi on niin pinnalla joka asiassa, kun se tuntuu kerran niin vaikealta asialta. Siitä puhe, mistä puute. Arvellaan tosiaan ehkä, että kaikki se tällääminen on tarpeen.

    VastaaPoista
  19. On erikoisia kuvia. Ylimmän kuvan naisesta ilme ei paljasta mitään. Naisella on ihmeen puhtaat vaatteet. Ei käy yksiin kuvan ympäristön kanssa. Ihan kuin nainen olisi erillään muusta kuvasta.

    Muissa kuvissa aistin työn raadantaa. Hiukset ovat kuin lentoon lähdössä joka kuvassa. Alimmassa kuvassa nainen vissiin odottaa jotakuta. Ihan yhtenäistä tarinaa nämä kuvat eivät minussa synnytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta: vaatteet ovat kovin puhtoiset ja siistit, vaikka ollaan maalla, maatalossa, jossa emäntä tekee kaiken itse.

      Hiukset ovat usein punaiset ja tosiaan kuin lentoon lähdössä. Kuvaakohan naisen sisäisen maailman elävyyttä ja runsautta? Jospa kaikki onkin vain kuvitelmaa?

      Poista
    2. Punaiset hiukset liitetään usein tempperamenttiin. Villi väri. Näin ollen naisen sisäinen ja ulkoinen status on kaukana toisistaan. Naisella on väsynyt ja tympääntynyt ilme kuvissa. Jospa kuvat ilmentävätkin vain työn raskautta. En tuota naista kyllä kovin mielelläni katsele. Siis hänen ilmeettömyyttään.

      Poista
    3. Monta tapaa katsoa näitä kuvia, ja taiteilijan laajempaan tuotantoon pääsee siis tutustumaan tekstin alla sulkeissa olevasta linkistä.

      Näistähän voisi kirjoittaa mielestäni vaikka tutkielman. Minua kiinnostaa juuri tuo symbolisuus, joka selvästi kaiken kuvakerronnan peittää. Sadunomainen tunnelma joissain kuvissa; naiset ovat kuin keijukaisia tai haltijoita luonnon keskellä mehiläisiä hiuksissaan. Pikkutarkkaa, realistista magiikkaa. Siinä se kombo kai on, kuvien viehättävyys, minun mielestäni. Totta, mutta satua.

      Poista
  20. Ilmeisesti valta vaihtuu Saksan kristillisdemokraateilta sosiaalidemokraateille. Tosin 40 prosenttia ei vielä hiljakkoin tiennyt, ketä aikoo äänestää.

    Näinhän se usein käy, valta vaihtuu eri laidoille vuoron perään. Meilläkin suunta näyttää nyt oikeistoon päin hiipuvan vasemman suoran jälkeen. Vuoroin oppositiossa.

    VastaaPoista
  21. Näyttää siltä, että kannatusosuuksin muutosta verrattaessa Saksan vihreät ovat vaalin suurin voittaja. Kyllä nyt Saksan vihreille kuuluisi kansleri paikka! Vai miten se Iinekselän emännän ajatus nyt kulkikaan?

    VastaaPoista
  22. En lähde veikkailemaan Saksan vaaleista mitään, kun en tunne sikäläisen sisäpolitiikan kiemuroita. Puolueiden ohjelmasisällötkään eivät vastaa yksyhteen omia vastaaviamme. Esimerkiksi Saksan kristillisdemokraatit eivät ole kristillispainoitteisia kuten omamme, vaan lähinnä keskusta-oikeiston yhdistelmä.

    Käsittääkseni voittajat muodostavat keskenään hallituksen, paitsi Suomessa. Eli Saksassa SPD ja kristillisdemokraatit ovat rutkasti yli 20 ja vihreät 14 prosentin kannatuksella. Vasemmistopuolue taisi olla suurin häviäjä, joten tuskin sitä hallitukseen otetaan.

    VastaaPoista
  23. Vihreistähän voisi tullakin pääministeripuolue, jos pelaavat korttinsa oikein. Sillä ei Saksassa ole mitään tahoa eikä lakia, joka määräisi ketkä hallituksen muodostavat.

    Vaalivoitolla ei sinänsä ole mitään merkitystä, vaan hallituksen muodostavat ne puolueet, jotka saavat enemmistön aikaan. Saksassa vallitsee siis viidakon laki.

    Nythän tilanne on sellainen, että sekä sosiali- että kristillisdemokraatit haluavat muodostaa hallituksen vihreiden ja vapaiden demokraattien kanssa - eli näillä kahdella apupuolueella on pelin paikka.

    Uutta merkeliä ei nyt tule. Merkel oli ehkä pidetty kansleri, mutta surkea puoluejohtaja. Muuten kristillisdemokraattien kaikkien aikojen rökäletappiota on vaikea selittää.

    Minulla ei ole selvää suosikkia. Saksa ajaa omaa etuaan, oli siellä johdossa kuka tahansa. Toivotaan vain että Saksan etu on Suomenkin etu.

    VastaaPoista
  24. Tilanne Saksassa on sisäpoliittisesti sekava. Sisareni sanoi, että ensimmäistä kertaa elämässään hän ei tiedä, ketä äänestäisi, kun kaikki puhuvat samaa asiaa samalla tavalla, ja vaihtoehtoja on monia.

    Samahan meilläkin on. Poliittiset liturgiat eri puolueilla muistuttavat ilmastohuolineen toisiaan epäilyttävän paljon. Kaikki puolueet hyvesignaloivat kilvan, eikä se ole ihme, kun markkinatkin hyvesignaloivat. Mainoksissa pomppii jo enemmän tummaihoisia eksoottisia kansalaisia kuin meitä tylsiä valkonaamoja. Tätä rataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistan aseestani varmistimen, kun kuulen radiosta tai televisosta Vattenfallin naisen kohtalokkaan äänen värisevän kuin tieteiselokuvassa:” Mitä ilmastolle on tapahtumassa? ... Saamme jatkuvasti muistutuksia ihmiskunnan kohtaamasta valtavasta ilmastohaasteesta. Haasteesta, joka määrittää työtämme .. Siksi keskitymme yhteen tavoitteeseen: fossiilivapaan elämän...”

      Tämä mainosmakeilu saa riittää minulle. En koskaan käänny Vattenfallin puoleen, en en en. Vattenfall ei ole pelastajani.

      Poista
    2. Muori boikotoi koska fossiilivapaus! Ironinen tapaus.

      Poista
  25. Tutkailin asiaa, ja pidän nyt selvänä, että minä olin väärässä. Hätäännyin siitä, että S-tilini ennakkotiedot olivat puolet normaalia korkeammat kuin tavallisesti, eli se 600 euroa normaalimenojen päälle. Aikamoinen summa siis.

    Nyt tulkitsen asian niin, että tuossa isossa summassa on mainittu koko kuukauden bonusostojen maksusumma yhteensä, mutta se ei olekaan lasku, jonka saan, vaan siitä vähennetään tuo Nordean kortilla maksamani hammaslääkärilasku. Bonus lasketaan siis tuosta mainitusta summasta. - Vielä en siis ole saanut nettipankkiini laskua S-kortista. Arvelen, että se on ok. Täytyy olla, sillä ei voi olla mahdollista että bonuksia laskettaessa veloitetaankin myös etukortilla koko lasku. Merkintätavat vain hämäävät tavallista kuluttajaa - kuten sähkölaskussakin, josta ei saa mitään tolkkua.

    VastaaPoista
  26. Scholz totesi juuri puheessaan, että kolme vaalivoittajaa ovat hallituksen luonnollinen pohja, ja että CDUn paikka on nyt oppositiossa. Pian on Saksassakin kommunistien taistolaishallitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaapa jaa, kolme suurinta äänestyssuosiota nauttinutta ovat tietysti vaalivoittajia, jos rehellisesti lasketaan: SPD, CDU, vihreät. Demokratian mukaista olisi noudattaa kansan tahtoa, mutta ei kai sitä missään noudateta, kun poliitikot pelaavat.

      Vasemmiston, siis kommunistien, suosiohan laski järkälemäisesti, lähes puolella entisestä, joten tuntuisi kummalliselta ottaa se mukaan demarien hallitukseen ja nousta äänestäjien tahtoa vastaan.

      Minusta on ihan demokratian mukaista, että vuoroin ollaan oppositiossa, vuoroin vallan kahvassa. Kansahan sen määrää.

      Poista
    2. Scholz puhuu tietysti oman etunsa mukaisesti ja aika varmana minäkin tuota pohjaa pidän.

      Toisaalta vapaat demokraatit kuikuilevat kristillisten suuntaan, joten saa nähdä miten apupuolueet suosionsa hinnoittelevat.

      Kyllähän meidän suomalaisten pitäisi tietää, että lehmänkauppa se on joka kannattaa.

      PS. Saksan taistolaisia olivat baderit ja meinhoffit, joiden rinnalla meikäläiset paskiaiset olivat kevyttä kamaa.

      Poista
    3. Täytyy muistaa, että CDU:n Merkel on kuitenkin ollut EU:ssa ja koko maailmassakin yksi merkittävimmistä johtajista. Vaikka suosio nyt romahti, niin puolue on edelleen siellä taustalla edelleen aika isolla kannatuksella. Maan toiseksi suurimmalla, niin kuin meillä nyt on SDP, vallan kahvassa paljon pienemmällä prosentilla kuin Saksa SPD.

      Poista
  27. PS Kävin S-pankissa varmistamassa asian. Kyllä, olen oikeassa siinä, että minä olin väärässä. Luulin bonusostojen koko summaa laskuksi eli maksettavaksi summaksi.

    VastaaPoista
  28. Saksan äänestäjät kyllä näkevät nimenomaan Olaf Scholzin Merkelin työn jatkajana. Itäsaksalaisena tiedenaisena Angela olikin aika taistolainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itäsaksalaiset taistolaiset olivat stasilaisia.

      Poista
  29. Ei eri maiden sosiaalidemokraatteja tai sosialisteja ylipäänsä ei voi verrata keskenään.

    Esimerkiksi SDP Suomessa ja SPD Saksassa ei ole sama asia, kuten eivät Tanskan ja Ruotsin demarit ole sama asia kuin Suomen demarit. On väärin rinnastaa niitä toisiinsa.

    Suomen SDP on näistä kaikista selvästi vasemmistolaisin, kun katsotaan maiden puolueohjelmia. Meillähän suomalainen SDP on SAK:n selvä jatke. Näin ei ole muissa maissa, eli Merkelkään ei ole lähelläkään entistä suomalaista sosialismia, taistolaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ".., kun katsotaan maiden puolueohjelmia."

      Hyvin olet katsonut 😀

      Poista
    2. Luotettavien sanomalehtien toimittajat osaavat kyllä tehdä työnsä vastuullisesti ja tarkasti. Miksi minä epäilisin heidän sanaansa? Luotan jopa enemmän tutkiviin journalisteihin - toki kriittisesti arvioiden - kuin puolueiden omiin äänitorviin.

      Esimerkiksi Suomen SDP:n yltiömaahanmuuttajaystävällistä linjaa ei ole enää muiden maiden sosiaalidemokraattisissa puolueissa. Tanskassa tavoitteena on sosiaalidemokraattisen pääministerin, Mette Fredrikssonin mukaan nolla maahanmuuttajaa, samoin Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat kirstäneet ankarasti linjaansa. Meillä tuntuisi oudolta kuulla pääministerimme suusta vastaavaa puhetta.

      Poista
    3. Ollaanpas nyt tarrkoina, taistolaisuus ei ollut entinen suomalainen sosialismi, vaan ainoastaan kovaääninen kommunistipuolueen vähemmistö, jonka tavoitteena oli aseellinen vallankumous pasifistisilla neuvostoliiton konetuliaseilla ja panssareilla.

      Taistolaisvallankumoukselta meidät pelasti kaksi asiaa. Ensimmäinen oli hyvin vähäinen kannatus, oliko niillä pahimmillaan yksitoista kansanedustajaa. Toinen syy oli, että saivat kulttuurimme kukkaset asiaansa ajamaan, sinikkasokka ajattelulla ei pitkälle pötkitä.

      Taistolaisien politiikka oli ennenkaikkea hajaannuksen ja sekasorron luominen. Taistolaisuus loppui mielestäni 90-luvun alkupuolella, kun teatteriguru Timo Kallinen veti viimeiset kulaukset. Ohjaajavaimonsa kanssa loppuun asti täriseviä toisiaan tukivat kapakkaan menessään, heitä paikallisessa kapakassa katselin. Vaatimustaso oli kova, ei niitä räkälöissä näkynyt, paikalliseen laadukkaaseen ruokaravintolaan menivät kamikaze dokaamaan. Molemmat saivat sitten kamikazen suurimman kunnian.

      Senkin olen jo kertonut, että Taisto Sinsalon muistelmia yritin joskus lukea. Kesken jäi, äijä oli ihan laho päästään.

      Poista
    4. Näinhän se tietysti oli, mutta kun meikäläinen puhuu taistolaisuudesta, tarkoitan sillä enemmän ajan henkeä kuin kannattajakunnan sinänsä vähäistä määrää.

      Ajan yleinen henki oli taistolaisväritteinen vähän kaikessa, se tuli ennen kaikkea kulttuuriin ja esittävään taiteeseen.

      Nämä ovat sellaisia sanansaattajia, joita ihmiset imevät itseensä, ja ne vaikuttavat siihen, miten kuuluu puhua ja olla ja mitä tulee arvostaa, jotta olisi kultuurimyönteinen ja fiksu.

      Poista
    5. Teatterin ja muiden kuldyyrialojen edustajien äänekäs molotus harhautti helposti luulemaan, että tasi on pop. Enemmän se oli pierun kuin ajan henki. Nuorison finnien puristelua Kyllä kansa tietää, senoi Vennamon Veke. Onneksi taistolaiset eivät päässeet valtaan ja oikeaan murhaamiseen, vaikka kyllä Kaisa Korhosen laulun kuuntelemiseen saattoi moni kuolla.

      Ai hitto minä nautin Björn Wahlroosin haastattelusta, oliko se iltiksessä. Björkalta on tulossa muistelmateos ja tyyliinsä kuuluvaan tapaan vittuilee erittäin hauskasti joka suuntaan. Kokoomuslaisiahan mies selvästi halveksii, ne ovat niitä köyhiä, jotka yrittävät luokseen kerjäämään. Maamme johtajille vittuilee, kehumalla kommunistiaikansa olleen elämänsä parhaiden aikojen joukossa ja nimiä mainistematta kertoo joidenkin johtajien olevan huonoja. Nyt ne tärisevät kylmä hiki selässä ja miettivät, keitä mahtoi tarkoittaa.

      Björn kieltää oleensa tasi, sanoi eronneensa heti, kun kävi ilmi neuvostoliiton vaikutuksen keskeisyyden tulleen, neuvostoliittolainen hallinto puolueessa. Siitä Björnille pisteet.

      Poista
    6. "Maamme johtajille vittuilee, kehumalla kommunistiaikansa olleen elämänsä parhaiden aikojen..."

      Myös poliittisille, mutta ennenkaikkea yritysjohtajille. Siitä olin iloissani, että paskahousu Kataisen arvoitti samaan porukkaan toisen samanlaisen, Marinin, kanssa. Wahlroos ei tietenkään käytä paskahousun kaltaisia termejä, koska on sivistynyt mies. Toisin kuin isänsä, joka oli tunnettu kovasta ja äänekkäästä piereskelystään.

      Poista
    7. Täydellisessä maailmassa turvapaikanetsijöitä on nolla. Tanskalaisilla on ylevä tavoite, mutta että eivät ottaisi maahanmuuttajaa? Sitä en usko.

      Poista
    8. Sanoin siis, että Tanska on asettanut tavoitteekseen nolla turvapaikanhakijaa.

      Näin Helsingin Sanomat kirjoitti 22.1.2021:"TANSKAN sosialidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen julisti perjantaina Tanskan tavoitteeksi, että maahan ei tulisi ainoatakaan turvapaikanhakijaa."

      Tavoite ei ole tietenkään sama kuin toteuma, mutta jos pääministeri julistaa asian painavasti julki noilla sanamuodoilla, niin se on merkityksellinen.

      Poista
    9. Lukekaa ite, se kannattaa aina, paitsi torstaina, perjantaina, lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina, sanoi Jörkka vainaa.

      Börni kertoo avoimesti"

      Poista
    10. Jos lopettaisimme kehitysavun yhdeksäksi päiväksi, saisimme paikattua poliisin rahoitusvajeen. Minusta voisimme kokeilla kymmentä vuotta ilman kehitysapua ja sitten, jos ajat ovat parantuneet, aloittaa uudelleen. Ja yhtään laiskaa somalilorttia en tänne enää haluaisi.

      Muistaakaa totuus: olemme äärettömän köyhä maa, joka elää kamalalla tavalla velkarahalla, pöyristyttävän paljon takaisinmaksu kykyänsä enemmän.

      Poista
    11. Olen lukenut toistaiseksi vasta Björn-lööpit, mutta kiinnostaa kyllä tuo Björnin kirjakin.

      Björnhän on vallan hurmaava persoona, muuntautumiskykyinen. tykkään ihmisistä, jotka eivät jämähdä samaan koko elämäkseen.

      Miten se Kolehmainen - van Vaarikin sanoi. Ihmisen kuuluu olla nuorena raju radikaali ja vanhana konservatiivi. En muista sanamuotoa tarkoin, mutta ajatus oli tämä. Ehkä hän ei käyttänyt noita sanoja - radikaali, konservatiivi, vaan sanoi asian omaperäisesti.

      Poista
    12. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008253139.html

      Tuollakin on hyvä juttu Björnistä. Kopsattu Rikulta, linkki ei jostain syystä auennut, niin panin sen noin.

      Poista
    13. Tavoite ja visio on politiikassa aina eri kuin käytäntö.

      Uskon, että Tanskasssa ja Ruotsissakin mietitään kiristyneen maahanmuuttopolitiikan tiimoilta muita keinoja auttaa hädänalaisia, kenties apua lähempänä kotimaitaan. Tällainen apu on humaania ja ottaa huomioon hädänalaiset heidän omasta perspektiivistään.

      Poista
    14. Kolehmaisesta en tiedä, mikä kehityskulkunsa oli, mutta tuo ei ole alkuperäisesti hänen sepitettään. Kommunistien puolustuspuhe se on, niitä hävettää vähän, kun ovat tänä päivänä tavattoman varakkaita. Rahastahan vain oli kysymys, vaikka maailmanparantajiksi halusivat leimautua. Me duunarit olemme nykyään entisten kommareiden orjia, mutta kohteliaasti ne teitittelevät meitä, kun antavat palvelustehtäviä.

      Poista
    15. Tanskaa minä ihailen. Pääkaupunki Kööpenmina on kieltänyt pölhö- eli sähkölaudat kokonaan. Sivistysmaa. Ei mikään vihreiden banaanien banaanivaltio niinkuin Suomi.

      Poista
    16. Ja minä kun olen haaveillut sähkölaudasta, joka kiidättää minua äänettömästi ja lujaa pitkin autiota pikkukaupungin katua, päästä päähän.

      Kerroin teille aiemmin, tiukkana lukitusaikana - viittaan koronaeristykseen - miten katsoin ikkunastani kaihoten kadulle siellä kulkevia nuoria ihmisiä, jotka saivat liikkua kaikkialla vapaasti tavaten ystäviään.

      Yhtäkkiä maiseman halki kiisi äänettömästi kuin jokin avaruusalus jonkinlainen potkulauta, jolla seisoi kaunis vaalea tyttö, pitkä tukka liehuen ilmavirran mukana. Tyttö ei liikkunut, lauta vain kiisi pitkin katua ja hävisi horisontista yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Olin äimänkäkenä. Ensinnäkin, mikä se oli? Landepaukkuna en tiennyt. Toiseksi, tahdon sellaisen, oli se mikä vaan.

      Edelleen tahdon.

      Poista
    17. Kun Börni ajoi minun nuoruudessani vielä itse Jaguaria, eikä istunut Bentleyn takapenkillä niinkuin nykyään, pysäytin hänet puomilla tehtaan portille. Sähkölasin laski autostaan alas. "Stiguu oon menossa tapaamaan", sanoi hyvin rennosti. - "Tiedättekö, mistä hänet löytää?,kysyin puolittain huutamalla, kun itse oli porttikopissa." - "Joo, kyl mä tiijjän, mis Stigu on.". Avasin puomin ja soitin sihteereille, että "ny se tulee". Kiittivät tiedosta.

      Poista
    18. Stadin keskustassa käveleminen on nykyään vaarallista. Pölhölaudat ajavat kovaa jalkakäytävillä, ja jos vahingossa otat sivuaskeleen, jäät varmasti jonkun vihrun, hipin tai kännisen narkkaripaskan ohjaaman laudan alle.

      Poista
    19. Muuten, länsimaista on Tanskaan muuttanut 262 956 henkilöä.

      Poista
    20. Niin, mihin tämä liittyy tässä keskustelussa, jossa puhutaan sosiaalidemokraattien turvapaikkavisiosta?

      Poista
    21. Täällä maalla sähkökaudat ovat harvinaisia, siis turvallisia. Ne maksavat paljon, ja nitä ei taida olla köyhillä narkkareilla tai humalikoilla.

      Mikä idea siinä lienee, että kaupungissa on ilmaisia sähkölautoja? Niistä pitäisi periä maksu, joka olisi edes yhtä suuri kuin yksi paukku tai pössy.

      Poista
    22. Eivät ne ilmaisia ole, kuulemani mukaan kalliita kilometrejä, jollain tietokone sovelluksella maksetaan, kokemusta ei ole. Ei kalleus narkin este ole, suomessa on hyvä sosiaalidemokraattinen sosiaalihuolto. Rahaa taskuun lompuuki täyteen, jos ei työhaluja ole ja kadun varteen voi mennä suu auki odottamaan, koska taivaasta joka tapauksessa sataa mannaa.

      Poista
    23. "Tanskassa tavoitteena on sosiaalidemokraattisen pääministerin, Mette Fredrikssonin mukaan nolla maahanmuuttajaa,.."

      Poista
    24. Mette puhuu lausumansa ajasta eteenpäin, kokemukset ovat huonot. On kyllästynyt kauhomaan paskaa. Pökäleen voi pelastaa pöntön pyörteistä, mutta sitä ei kannata yrittää suudella.

      Poista
    25. Mankemangi, älä viitsi kieroilla. Tiedät hyvin, että puhun kommentissani maahanmuuttajista tarkoittaen tietysti turvapaikanhakijoita, kuten hieman alemmasta kommentistani selviää:

      "Iines28 syyskuuta, 2021 11:05
      Sanoin siis, että Tanska on asettanut tavoitteekseen nolla turvapaikanhakijaa.

      Näin Helsingin Sanomat kirjoitti 22.1.2021:"TANSKAN sosialidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen julisti perjantaina Tanskan tavoitteeksi, että maahan ei tulisi ainoatakaan turvapaikanhakijaa."

      Poista
    26. Joskus te sekoitatte käsitteitä tahallanne (tai tietämättömyyttänne), siksi lukijan pitää olla tarkkana. Esim. 'Intersektionaalisuutta' sotket sumeilematta ja 'taistolaisuudesta' joutui jopa kaverisi huomauttamaan.

      Poista
    27. Enhän minä nytkään sekoittanut, kuten huomaat, jos luet kommenttini. Kielitieteellisestikin turvapaikanhakija on maahanmuuttaja.

      Taistolaisuudesta minulla ei ole ollut vääriä käsityksiä. En voi mitään niille ennakkoluuloille, joita sinullakin on ja joiden varaan rakennat kuvaa muista ihmisistä tulkitsemalla rivinvälejä mieleiselläsi tavalla. Jos keskittyisit vain sanottuun, jäisi sinulta olkiukot rakentamatta.

      Olen aina puhunut taistolaisuudesta kulttuuri-ilmiönä, ajan henkenä, en matemaattisesti mitattavissa olevana kannattajamääränä. Se henki oli kaiken kattava, valtava, vaikka itse taistolaisia oli pienempi määrä. Henki ulottui yli ihmisten ja vaikuttaa jossain määrin vielä vanhojen ihmisten käsityksissä.

      Intersektionaalisuudesta en usko esittäneeni mitään väärää olemalla eri mieltä sen suunnan tarpeellisuudesta kuin sen aatteen fanaatikot.

      Poista
    28. "Jos ihminen ei nuorena ole radikaali, hänellä ei ole sydäntä. Ja jos ihminen ei vanhana ole konservatiivi, hänellä ei ole järkeä."
      Winston Churchill

      Poista
    29. No tämä se oli! Tätä Churchillia van Vaari - Kolehmainen lainasi.

      Poista
    30. Churchillin olisin tiennyt, jos hetken olisin pohtinut. Winston vainaa oli Englannin kekkonen siinä mielessä, että hänellä oli kaikki mielipiteet. Loppujen lopuksi sai ne sillä lailla sopimaan ajan henkeen, että äijää pidetään suurmiehenä.

      Winukalta paremmin muistan sanat: "Verta, hikeä, kyyneleitä teille ja minulle tuplaviski, menen päiväunille."

      Poista
    31. Winkun ja Urkin suuri ero oli siinä, että saavutuksistaan huolimatta Winkku äänestettiin pois vallasta. Tai ero oli siis yhteiskuntien demokratian asteissa.

      Poista
  30. Se kyllä yhdistää eri maiden sosiaalidemokraatteja, että ikääntyneet äänestävät heidät voittoon. - Nämä vaalithan voitettiin ikääntyvien äänillä, sanoo tutkija Timo Miettinen Helsingin Sanomissa.

    Samahan on meillä. Vasemmiston ja eritoten demareiden kannatuksen on todettu tulevan ikääntyvältä väestöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winstoniin viitaten onkin parempi, etteivät nuoret äänestä kovin ahkerasti.

      Äänioikeuden voisikin kytkeä esim. veronmaksuun. Enemmän veroja, enemmän ääniä. Oikeudenmukaisuuden takia ääniluku voisi olla yhdistelmä veoeuroista ja veroprosentista.

      Poista
    2. Mainio ehdotus, kerrassaan virkistävän raikas tuulahdus kaiken tasaisen arvotuksen keskellä.

      Ehdotan, että samaan syssyyn lakkautetaan yhdenvertaisuusvaltuutetun virka. Ja kansanedustajille lisää vuokratukea. Eihän 1.809 euroa kuukaudessa mihinkään riitä.

      Poista
  31. "Ei ole liioiteltua todeta, että meillä on edessämme maailmanlaajuinen ilmastohätätila."

    Sanoi Niinistön YK:n yleiskokouksessa viime viikolla. Kukahan seniilille laittoi sanat suuhun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka lieneekään, mutta ainakin hänet pitäisi erottaa.

      Poista
    2. Pantaisiin nyt ensin tulppa väestöräjähdykselle. Johdot poikki kehittyvän maan holtittomasti lisääntyviltä köyhiltä miehiltä.

      Poista
    3. Ja jotain rajaa Elokapinan lainrikkomiselle. Kapinallisethan ovat ilmoittaneet, että poliisin ehdotukset eivät sovi heille. Miten poliisi siis voi sallia liikenteen katkaisemisen kymmeneksi päiväksi? Siis kymmeneksi? Millä tavalla se edistää ilmastoasiaa? Mitä sanoo sisäministeri?

      Poista
    4. Ällös moista haasta, kun ovat hyvällä asialla eli ilmastohätätilan puolesta. Eikös he jossain sanoneet, että ovat valmiita maksamaan sakot ja menemään jopa vankilaan. Niin että sillain on heidän mietteensä.

      Poista
    5. Uskon, että uskovat olevansa hyvällä asialla. En yhtään epäile. Tavoitehan tulee olemaan vankilareissu ja siitä somettaminen. Ja provosointi poliisia kohtaan, jotta saadaan näyttäviä kuvia pahasta poliisista kantamassa hyviä nuoria vankilan selliin mielellään etälamautettuina, jotta saadaan kunnon otsikot ja maailma pelastettua.

      Vaan kymmenen päivän liikennetukko vilkkaalla väylällä, paikassa, jota heille ei ainakaan ensin edes myönnetty. En oikein jaksa uskoa, että he edes keräisivät myönteisyyttä asiaansa kohtaan istuksimalla päivät pääskytysten. Päinvastoin. Eikä mielikuvitus riitä keksimään mitään muuta aktiviteettia kuin istumista?

      Poista
    6. Mitäs sitä tietäisimme, kuinka henkeviä keskusteluja näillä istujilla keskenään on. Ilmastohätätila on huutomme suuri tää, miks päättäjät ei tee mitään, liikennetukko? on pieni häiriö näin suuren asian puolesta. Lain oikealla puolella ovat ja jos ei, niin miks mielenosoitukset sallitaan. Siinä purtavaa päättäjille.

      Poista
    7. No emme tiedä. Vaan jään miettimään, että hyödyllisempää olisi näiden mielenosoittajien keskustelu vaikka päättäjien, poliitikkojen kanssa. Uskon, että sellaisia tilaisuuksia voitaisiin järjestää vaikka jollakin torilla yleisön edessä somekanavia hyödyntäen. Varmasti mediankin kiinnostusta riittäisi.

      Minäkin kuuntelisin mieluusti, kun nuoret puhuvat ja keskustelevat vaikka keskenään. Miksi he todella eivät nauhoita ilmastokeskustelujaan kansalle ja päättäjille? Ex-opena näen sieluni silmillä nämä innokkaat keskustelut. Itsekin järjestin sellaisia eri aiheista. Ja kyllä nuoret puhuivat ja väittelivät!

      Arvostaisin myös selkeitä toimenpide-ehdotuksia istumisen sijaan.

      Poista
    8. Taitaisi mennä showpuheen puolelle moiset keskustelut. Niin, ja ei ne puheet, vaan teot. Niissä taika piilee. Ja ei kai noin nuoria pellekohteiksi voi panna. Saavat huonoa vaikutusta itseään vanhemmista. Meillähän on päättäjät toimenpide-ehdotuksia varten. Kukin kykyjensä mukaan.

      Poista
    9. Nyt tipahdin kärryiltä, kun aloit puhua pelletouhuista.

      Siis eiväthän järjestetyt keskustelut ole pelleilyä eivätkä viihdettä, vaan täyttä asiaa.

      Nuoret ovat mainioita keskustelijoita, he osaavat kyllä perustella ajatuksensa. Tiedän tämän kokemuksesta. Nuoriin voi luottaa.

      Juuri tämä on se, mikä ei kuulu istuvissa mielenosituksissa: nuorten aito hätä ja huoli, nuorten ääni. Se tulee muuntaa puheeksi, jos halutaan oikeasti vaikuttaa. Istuminen on passiivista toimintaa, se ei puhu eikä puhuttele.

      Poista
    10. Kärryiltä putoamiseen en osaa sanoa mitään.
      Jos järjestetään keskustelutuokio siinä on
      yleensä eri osapuolet, jotka kukin puhuvat
      omaa agendaansa. Uskon, että päättäjät
      ihan oikeasti tajuavat näiden nuorten huolen.
      Niin ja pelleilyäkin on maailma täynnänsä.
      Ei se mikään uusi asia ole. Paikassa kuin paikassa.
      Ei kai tästä sen enempää, ainakaan minun puoleltani.

      Poista
    11. Eikös nämä elokapinoitsijat viimeksi pöyristyneet kauheasti ja nostaneet kovan porun kun heitä oli samaan mustaanmaijaan tungettu jopa kolme kerralla, eikä happi meinannut riittää, ahdisti ja pieretti - tai jotain tämän tyylistä kauheaa kaltoinkohtelua se oli.

      No, ajattelin mennä huomenna paikalle ja kertoa millaista oli meno vanhoina kovina aikoina, kun me protestoimme köyhien ja riistettyjen puolesta Tukholmassa lorvimalla, rähinöimällä ja kusemalla kadulle.

      Meitä kutsuttiin Slussenin sisseiksi.

      Poista
    12. Muistan, että kaltoinkohtelua oli, monenlaistakin, kapinalaisten mielestä. Joitakuita oli suihkuteltu ja raahattu rumasti maata viistäen vaatimattomaan ja ahtaaseen kuljetusautoon. Kyyti oli ollut epämukava ja sellissä oli ollut epäviihtyisää eikä mukavuuksia. Sieltä oli ollut hankala somettaa.

      Poista
    13. Näkisin mielelläni herrasväen tällaisissa kuvissa:

      http://imgur.com/a/KiR7at6

      Poista
    14. Heh, Ohiveto ja poliisijohto on määrännyt poliisit viemään virvokkeita, hashista ja jäätelöä asfaltilla kärvisteleville eloapinoille.

      Rikollisuus kannattaa aina!
      - sisäministeri Maria Ohiveto

      Poista
    15. Laita Mankemangi se giffi kyynlkaasutuksesta, siitä nauttii enemmän. Rikolliset eivät siinä mitään opi, mutta tajuavat rikosten vahingollisuuden. Kuvat ovat toki entiseltä ajalta, ennenkuin sisäministeriö antoi poliisille tiukat ohjeet olla puuttumatta kaikkiin hallitukselle myötämielisiin rikoksiin.

      Poista
    16. Siis nämä istuskelijathan kuvassa eivät suostuneet siirtymään toiseen paikkaan, vaikka poliisi käskytti, hyvin rauhallisesti kuten muista kuvista tuolloin ilmeni.

      Poliisi lisäksi varoitti ihmisiä suihkusta, kysyi etukäteen, ja antoi heille tilaisuuden väistää suihkua.

      Ei, nämä ihmiset valitsivat mieluummin suihkun ja ilahtuneet odottavat kuvaajat panivat vehkeet räpsymään ja somen laulamaan poliisin kauheudesta.

      Uskon että nytkin sovitut kuvaajat ovat valmiina hyvissä kuvakulmissa.

      Poista
    17. Minä taas uskon, että poliisi ei enää syyllisty samanlaiseen rikolliseen väkivaltaan.

      Poista
    18. Todettiinko se rikokseksi, että poliisi käytti laillista työkaluaan tilanteessa, jossa asiakas uhmasi poliisin rauhallista käskytystä?

      En muista, että poliisi olisi saanut syytettä.

      Poista
    19. Eiköhän sieltä kohta tuomiot tule.

      Poista
    20. Tuskinpa vaan tulee, sillä se tarkoittaisi sitä, että poliisi ei voi käyttää työkalujaan pitääkseen yllä rauhaa ja järjestystä.

      Mitään liioittelua voimankäytössä ei videoilta näy. Sumutuskin oli ennätysnopea suihkaisu, jonka ihmiset välttivät nostamalla varaamansa pahvin kasvojensa eteen. Sekin näkyy videoilta. He olivat valmistautuneet tätä varten.

      On selvää, että elokapinalaiset ovat tehtailleet rikossyytteitä peräti 14 kappaletta, mutta kun noita videoita on katsellut, ketään ei ole pahoinpidelty.

      Jokaisella oli tilaisuus poistua paikalta ennen pippurisumutetta jonka käytöstä poliisi varoitti selkeästi ja antoi aikaa väistyä, mutta ei, istujat valitsivat uhriutumisen suihkautuksen alle. Kuvat ovat paljon melua tyhjästä, ja tämän näkee jokainen, jos on rehellinen.

      Poista
    21. Mutta kun poliiseja on liian vähän! Kun puolet kyttää mitä viharikoksia me täällä netissä kirjoitamme ja toinen puoli seuraa katseella herrasväen kakrujen hyvän omantunnon performanssia, niin ei väkeä enää riitä estämään ryöstöjä ja raiskauksia!

      Aika huonosti nettivihan valvonta kyllä sujuu, kun en minäkään - Rikusta puhumattakaan - ole vielä saanut syytettä, vaikka neekereistä puhumme jatkuvasti. Toisaalta juuri neekerit ja muut manut tekevät suuren osan ryöstöistä ja raiskauksista, joten onni onnettomuudessa ettei niitä ehditä estää eikä tutkia.

      Mutta totta tosiaan - nytpä menen Manskulle ja lasken montako mamua siellä on joukoissa mukana!

      Ellei ole yhtään, kuten epäilen, vaadin kuulla Mannelta ja muilta valaistuneilta selityksen!

      Poista
    22. Siis herra mun vereni. Nämä elonkipinät ovat värvänneet valmiiksi mm. putkatukihenkilöitä riveihinsä. Ja äippäkin on muutamalla mukana.

      Vaan missä piileksii sisäministeri. Saako lakia oikeasti rikkoa tukkimalla valtaväylältä kulun vastoin poliisin osoittamaa muuta paikkaa? Kymmenenä päivänä? Halojata halloo! Eikö poliisilla ole valtaa estää rikosta? Sisäministeri erotkoon.

      Poista
    23. Mielenosoittajien pahoinpitely ei estänyt mitään rikosta. Fakta.

      Poista
    24. Miten muuten Tapsa-setä erottaa 'mamun' väkijoukosta?

      Poista
    25. Mankemangi-pappa, tyhjästä pykäämäsi olkiukko on lähinnä säälittävä: mielenosoittajien pahoinpitely ei estänyt rikosta.

      Mitä haluat sanoa? Mikä pahoinpitely? Mitä rikosta?



      Poista
    26. No nyt saa pääministeri Sanna Marin minulta pisteen. Hän sanoi juuri napakasti radion uutislähetyksessä, ettei pidä hyväksyttävänä sitä, että rikotaan lakia.

      Sisäministeri Maria Ohisalohan kiemurteli kuin onkimato haastattelussa, jossa kysyttiin Elokapinaan liittyen, saako Suomessa rikkoa lakia. Ohisalo sanoi, ettei yksittäinen poliitikko voi ottaa tähän kantaa. Häpeä sisäministeri, poliisiministeri Ohisalo!

      Poista
    27. Millä tavalla erotan mamun väkijoukosta, tiedustelee aina vilpitön Manne?

      Vastaan ilomielin: samalla tavalla kuin mustalaisenkin.

      Poista
    28. Minä puolestani luulen, että tässä on kyseessä keisarin vaateilmiö.

      Se joka erottaa mamun väkijoukosta, uskaltaa sanoa, että eihän keisarilla ole vaatteita.

      Se taas joka ei uskalla sanoa sitä minkä oikeasti näkee, sanoo että onpas keisarilla hieno viitta.

      Mankemangi arvelee varmaankin, että joku erehtyisi sanomaan, että haa tuolla on istujia tukemassa mamu, Fatim Diarra! Hänhän on ruskeaihoinen, siis mamu.

      Haa Mankemangi, sinä olet niin läpinäkyvän vilpitön.

      Poista
  32. Jos media kertoo, että elokapinalliset pysäyttivät liikenteen Manskulla Eduskuntatalon edessä, niin minäpä jyrähdän että ei saatana pysäyttänyt!

    Olin paikalla ja näin omin silmin, että poliisi itse sen liikenteen pysäytti!

    Vasta sen jälkeen kiltit tyttöset ja pojankoltiaiset, joukossa muutama täti ja setäkin, kipittivät kiltisti kadulle poseeraamaan.

    Olin äimänä käkenä. Eikö nykynuoriso osaa edes kapinoida?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenosoitushan loppui lyhyeen kuin kanan lento. Ainakin katu tyhjennettiin hienosti.

      Aika vastenmielistä seurata netistä sitä naisäänen megafonista huudatusta, puuduttavaa toistoa. Oli pakko kääntää ääni pois, ja pian kuvakin. Näyttää kuivuvan kokoon.

      Poista
    2. Näin muuten tämän Tynkkysenkin kameroineen kuikuilemassa katsojien ja kapinallisten seassa. Mitään tyrkkimistä en nähnyt - ja vähän epäilen sen vakavuutta. Minusta kapinallisissa kun ei oikein ollut tyrkkimiskykyistä väkeä.

      Kahdeksan päivääkin kutistui muutamaan tuntiin, kun poliisisetä käski. Ehkä ilmaston lämpiämistä vastaan pitäisi performoida keskikesän helteillä, eikä syksyn koleudessa?

      No, ehkä he keksivät vielä jotain. Ehdotan Eduskuntatalon valtausta.

      Poista
    3. Ilta-Sanomissa on artikkkeli, jossa toimittaja Petri Seppä kertoo tapauksesta, jossa kaksi tyyppiä tuli tönimään Tynkkystä.

      Jutusta ilmene, että kuvatulla videolla näkyy, kuinka poliisit lähtevät viemään toista Tynkkysen tönijää kohti poliisiautoa. Sen jälkeen videolla kuuluu poliisin ääni, joka kysyy Tynkkyseltä, onko Tynkkysellä ”vammoja tai vaatimuksia tönimisestä”. Tynkkynen vastaa kysymykseen kieltävästi, sillä ”mitään pahempaa ei sattunut”.

      Ehkä tapaus on hyvinkin totta. Lehdissä voi olla ylilyöntejä ja juoruja, mutta tässä on kuvattu video taustana. Käsitän niin, etä toimittaja on katsonut sen, itse en ole, eikä oikeastaan kiinnosta kovastikaan. Kunhan mainitsin, kun aina puhutaan vain poliisin väkivallasta.

      Poista
    4. Noku siinä ei ollu vissiin mitään. Poliisi puuttui asiaan nopeesti, varmaan seurailivat pelleä. Mitä lie ohikulkijoita olivat.

      Poista
    5. Näitkö muuten mamuja, Tapsa? Oliko kellään kilttiä, baskeria, nahkapolvihousuja, norjalaisvillapaitaa, fetsiä?

      Poista
    6. Mankemangi, olet niin lieromaisen epärehellinen, että uskottavuutesi alkaa olla nollassa. Jos poliisi hoitaa työtään laillisilla työkaluillaan täysin laillisesti, se on sinusta väkivaltaa, jos se hipaiseekin vihervasemmistoa.

      Jos taas viheranarkistien mielenosituksessa viheranarkisti tönii tunnettua oikeistopoliitikkoa, se on sinusta pelleilyä.

      Pue, Mankemangi, narrin hattu päähäsi ja puhalla pilliin. Sinua ei usko enää erkkikään.

      Poista
    7. Turisteja oli muutamia, näitä eurooppalaisia, mutta mamuja ei kyllä ollut niillä tienoilla, lähimmät notkuivat asematunnelin ovenpielessä.

      Tai ehkä lähimmät mamut olivat sittenkin siinä aseman taksiaukiolla, jonka mannetkin kiertävät nykyisin kaukaa.

      Poista
    8. Kysymys kuuluu, varsinkin tänäpäiväisen eduskunnan kyselytunnin jälkeen, että miksi Sebastian Tynkkynen ei tehnyt rikosilmoitusta? Olisi ollut jopa luotettavia konstaapeleita todistajaksi. Ja eikö törkeä poliittinen pahoinpitely julkisella paikalla ole virallisen syytteen alainen teko. Toimivatko poliisit väärin?

      Poista
    9. Törkeä? Kuka niin on sanonut?

      Tynkkynen sanoi nauhalla, että töniminen ei ollut hirveän paha. Kunhan tönittiin ja tultiin kohti.

      Perussuomalaisilla on tietysti ruumiillinen koskemattomuus vähintään yhtä paljon kuin sinulla tai minulla. Poliitikolla taisi olla lisäksi jotain erityissuojaa, muistaakseni. Tästä mainittiin Sipilän tapauksen yhteydessä,

      Poista
  33. Näköjään et halua puhua vaikeista asioista.

    VastaaPoista
  34. Aivan oikein. Olkiukoista on vaikea keskustella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti haluaisin kuulla mielipiteenne. Miksi poliisi ei nyt käyttänytkään OC-sumutetta niin kuin ei käyttänyt kesäkapinankaan aikana? Miksi se oli vuosi sitten välttämätöntä?

      Poista
    2. Minun mielipiteeni nyt on sama kuin silloinkin: vuosi sitten poliisi töpeksi.

      Poista
    3. Vuosi sitten istuskelijat eivät totelleet poliisin käskyjä ollenkaan. He eivät suostuneet siirtymään eikä kävelemään omin jaloin, vaan jäivät niskoittelemaan poliisille, mikä on juridisesti rikos.

      Nyt suurin osa ihmisistä siirtyi käskyjen jälkeen nätisti sivuun, ja se pieni osa joka jäi istumaan, käveli poliisin hellässä ohjauksessa kiltisti omin jaloin pois. Kannettavia ei ollut kuin muutama. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on vain poliisilla iso työ selvittää mahdolliset sanktiot. Sebastian Tynkkynen ei pyytänyt sanktioita siitä, että häntä tultiin tönimään. Eli rauhallista meininkiä,

      Näyttää siltä, että media ei ole enää kiinnostunut performanssista, jolla ei oikeasti ollut mitään annettavaa kenellekään. Nahkamuna, sanoisin.

      Poista
    4. Onko poliisin todettu syyllistyneen liioiteltuun voimankäyttöön viime kerralla? Muistaakseni ei, ainakaan vielä? Pahoinpitelyssä tulee vammoja. Mahtoiko kukaan saada sellaisia? Kun katsoo videoita, suihkautus oli nopea ja useilla isujilla oli jokin suoja kasvojensa edessä. Heillä oli myös tilaisuus väistyä ensin. He valitsivat suihkeen.

      Mikä se töppäys siis oli? Se suihkautusko? Täytyyhän poliisilla olla voimakeinoja, herra paratkoon. Kyllä niitä voi käyttää. Suomen poliisi ei kuitenkaan ole Amerikan poliisi, ja meillä kansalaisilla on suuri luotto poliisiin.

      Poista
    5. On myös niin, että kun ajan henki koettaa luoda meillä mielikuvaa väkivaltaisesta amerikkalaistyylisestä poliisista, joka sumuttaa viattomia lapsukaisia, niin poliisi kuuntelee tätä herkällä korvalla.

      Se ei yksinkertaisesti uskalla käyttää kenties joskus tarpeellisia keinoja ääritilanteissakaan arvostelujen pelossa. Meillä kun poliisinkin tulisi kai hoitaa työnsä puhumalla ja neuvottelemalla rikollisten kanssa.

      Herra mun vereni -osastoon.

      Poista
    6. Tunnut ajattelevan niin, että poliisilla on oikeus tai ainakin pitäisi olla oikeus kurittaa kansaa kaduilla.

      Poista
    7. Toki. Kadut tyhjiksi prahalaisilla tykeillä, ja eloonjääneet linnaan loppuvuodeksi. Rikosmerkintä jokaisen paperiin ja vielä raipparangaistus paljaalle pyllylle ennen kotiutusta.

      Poista
    8. Taas tämmöinen "kännissä ja läpällä" kuittaus keskustelun päätteeksi.

      Poista
    9. Olkiukkosi minun kuritushaluistani ei olisi ansainnut ylipäänsä ollenkaan vastausta. Niin makaa kuin petaa, ole hyvä.

      Asialliseen kommenttiin vastataan asialliseati.

      Poista
    10. Poliisi otti eilen illalla ennen kymmentä kiinni 141 mielenosoittajaa kurittamatta.

      Poista
    11. Muuten, kuvauksesi viime syksyisistä tapahtumista ei vastaa todellisuutta.

      Se suihkautus!

      Poista
    12. Vastaa hyvinkin. Videoista näkyy, miten useimmat suojasivat kasvonsa, kuka jollakin pahvilla, kuka kumartamalla pois suihkeen alta, ja jos yksi uhriutui selvästi oikein antaumuksella ojentaen kasvonsa järjenvastaisesti kohti suihketta, se mahtuu termin ”useimmat” alle.

      Tietysti poliisi otti niskuroijia kiinni ”kurittamatta”. Niinhän se aina tekee, ja siinä ei ole mitään tavatonta.

      Mankemangi, katso nyt peiliin ja lopeta inttämisesi. Kukaan ei usko sinun agendaasi poliisin väkivaltaisuudesta. Mene vaikka kävelylle metsään.

      Poista
    13. Et taida tosiaan ymmärtää, miten OC toimii.

      Poista
    14. Niin, siis Suomessa sallituissa sumuttimissa suurin sallittu kapsaisiinipitoisuus on vain 5 %, ja vieläkin pienempi, normaalisti 2–5 %. Ulkomailla on käytössä ja myynnissä sumuttimia, joiden OC-pitoisuus jopa yli 20 %.

      Pysyviä vaurioita sumutin aiheuttaa erittäin harvoin, eikä se saastuta ympäristöään aiempien kemikaalisten kyynelkaasujen tapaan. Paprikasumutin on yleisesti turvallisena pidetty voimankäyttöväline, eikä pääsääntöisesti aiheuta silmä-, iho- tai limakalvovaurioita kohdehenkilöille.

      Suomalainen poliisi toimi varovaisesti: kertoi etukäteen asiasta, ja antoi aikaa poistua paikalta. On myös niin, että tutkitusti huumeiden nauttiminen pienentää kapsasiinin vaikutusta, eli jos jollakulla istujalla oli hieman pohjia, hän voi hyvin ojentaa vaikka kasvonsa kohti ruisketta.

      Eiköhän poliisi osaa asiansa sinuakin paremmin.

      Poista
    15. Nämä "suihkauttajat" tullaan kyllä tuomitsemaan. Näyttö on niin selvä.

      Poista
    16. Näyttö mistä? Kuvaa teko, vastaukseksi ei kelpaa pippurisumute, sillä se on poliisin laillinen työkalu.

      Pippurisumute ei ole yhtä kuin väkivalta. Silloinhan kaikki pippurisumutetta suihkimaan joutuneet poliisit olisivat syyllistyneet rikokseen.

      Odotetaan siis sinun todistettasi olkiukollesi. Jatkossa poistan asiaa koskevat olkiukkoilusi niin kauan, että perustelet tämän väitteesi asiatyylillä, uskottavasti.

      Poista
    17. Yksittäinen poliisi toimi tietysti johtajansa käskyn mukaan jne. Ylin poliisijohto ja sisäministeri siis syytteeseen, jos aihetta on.

      Kun totesin, että viimeksi poliisi töpeksi, tarkoitin tietysti sitä, että he käyttivät keinoa, joka ei toiminut ja josta tulee tätä turhaa poliittista jälkiläpätystä.

      Poista
    18. Päivän Hesari!

      Rikosepäilyt | Kuutta poliisia epäillään pahoin­pitelyistä ja virka­rikoksista – Poliisit sumuttivat kaasua Elokapinan mielen­osoittajia päin viime syksynä: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008302446.html?share=9e6696cdf02a0735cda842fc572338e9

      Poista
    19. No johan kesti. Tulihan se sieltä.

      Uutinen oli jo monta tuntia sitten lehdissä ja ajattelin säästää sen Mankemangin esille nostamaksi.

      Eikös tämä ole päivänselvää, että syyteharkinta on päällänsä. Se on pelkästään hyvä asia, että asia tutkitaan loppuun asti ja filmit katsotaan, jotta poliisien epäilyt poistuvat tai jotta he saavat rangaistuksen, jos jotakin sellaista rikollista ilmenee, mitä emme tiedä tai ole nähneet. Vielä ei ole julkisuudessa ollut rikokseen viittaavaa.

      On selvää, että nämä nuoret tehtailivat rikossyytteitä, sillä sehän pitää liikkeen nimen mediassa ja antaa uhkaavaa painoarvoa anarkisteille. Tavallinen ja vikuroiva suihkutettu mullittelija ei vastaavaa rikosilmoitusta tohtisi eikä osaisi tehdä.

      Jos tästä eloniskottelijoiden suihkautuksesta poliisi tuomitaan, siitä on seurauksena suihkeiden käytön kieltäminen, tietenkin, koska se on tuomittu rikokseksi. Suihkautus ei ollut millään kriteerillä arvioiden mitenkään normaalia kovempi, päinvastoin, arvelen. Onko jollain filmillä siis jotain salaista väkivaltaa? Luulisi kyllä, että nuoret olisivat tuoneet sen päivänvaloon.

      Poista
  35. Näyttää kyllä ilmeiseltä, että Elonkapina hankkii itselleen kovin negatiivista leimaa ainakin meillä noilla liikenteen tukkimisillaan. Hukataan hyviä vaikuttamistilaisuuksia omaan hauskanpitoon kaverien kanssa. Eilenkin nuoret lähinnä halailivat toisiaan ja söivät herkkuja kuin piknikillä muutaman iskusanan huutelun lisäksi.

    Kunpa se energia suunnattaisiin aktiiviseen toimintaan, laadittaisiin konkreettinen ohjelma, jolla pyritään päättäviin elimiin, valtuustoihin ja eduskuntaan. Mentäisiin suoraan vaikutuskanaviin.

    Ja missä ovat järjestetyt keskustelut kansanedustajian ja päättäjien kanssa? Media varmaan välittäisi niitä suurellekin yleisölle. Nähtäisiin sekin, onko nuorilla oikeasti asiaa, vai onko heillä vain iskusanalista ja muille suunnattu vaatimuslista. Miksi ei mennä rohkeasti asiaan, jos sitä asiaa kerran on? Gretathunbergmainen blaa-blaa-äksyilykään tuskin kantaa hedelmää.

    VastaaPoista
  36. PS No nyt ollaan jyvällä. Luin nimittäin lehdestä, että Elokapina aikoo kutsua poliitikkoja vastaamaan kysymyksiin pian alkavassa mielenilmauksessa.

    Näin sitä pitää. Tosin kovin viisasta ei ole kutsua edustajia ”vastaamaan kysymyksiin”, vaan pitäisi kutsua keskustelemaan heidän kanssaan. Toivottavasti ainakin Ohisalolle ja Marinille sopii.

    VastaaPoista
  37. Kun nähdään, miten vaikeaa ja hidasta meilläkin kriisiajan päätökset ovat olleet, niin huonolta näyttää Suomen ilmastotulevaisuus, jos samaa rataa mennään samalla hallituksella. Päätökset vaativat lainsäädännön uudistamista. Valtava spektaakkeli.

    Vaan haluaisin kyllä omin korvin kuulla, mitä pääministeri ja muutkin ministerit vastaisivat elonkapinalaisten kysymyksiin. Tuskinpa he uskaltavat astua näiden eteen. Jos uskaltavat, lupaan kehua heitä jatkossa aina kun mahdollista.

    VastaaPoista
  38. Eilisillä monilla oli kädessä chipsipusseja ja tölkkijuomia. Myös karkkipusseja availtiin. Hämmästyin, kun muuan partainen laiha vihreän vegaanin näköinen mies söi ketjussa karkkeja isosta pussista.

    Minäkin kysyn ruoan kotimaisuuden perään. Miksi jokin goyamarja on niin suosittua? Meillä on metsät ja puskat täynnä vielä terveellisempiä tuoreita marjoja, mustikkaa, karpaloa, lakkaa, tyrniä, ruusunmarjaa, puolukkaa...

    VastaaPoista
  39. Niin, miten toimia esimerkiksi kännykän kanssa ilman sähköä?

    Kiinnitin huomiota eilen, kun seurasin mielenilmausta jonkin aikaa, että valtavan moni osallistuja eli tapahtumaa myös kännykän kautta.

    Jos poliisi olisi tehnyt pienenkin virheen tai ottanut käyttöön hiukankin käskevämmän tyylin, sitä reviteltäisiin nyt joka puolella osoituksena paskasta poliisista, joka on väkivaltainen hyviä nuoria kohtaan.

    VastaaPoista
  40. Sähköä saadaan muutenkin kuin öljyä ja hiiltä polttamalla.

    VastaaPoista
  41. Nimenomaan Manne, sähköä saa todellakin ilman saasteita: puhtaalla ydinvoimalla!

    Löysimmekö taas yhteisen sävelen?

    VastaaPoista
  42. Kyllä minulla ottais koville omavaraistalouden pito.
    Kasvattais kaikki elämet kuolemaa ja syöntiä varten.

    VastaaPoista
  43. Tuo ylimmäinen kuva ei jättänyt nytkään mua rauhaan. Nyt näen kuvassa neljä eri kerrosta, jotka on sommiteltu yhteen. Taivas, lato, pelto ja nainen. Siinä ne. Päädyin tähän ajatukseen kun katsoin, että pellon reuna latoa vasten on niin omituisen elämätön.
    Tuo alimmainen kuva on kanssa epäilyttävä. Lautanen naisen edessä on liian lähellä naista. Luulisi, että lautasen anti iskee naisen villatakkia vasten.

    VastaaPoista
  44. Nooralle: Aurinkopaneelit tarvitsevat vain päivänvaloa.

    Tapsalle: Olen aina kannattanut puhdasta energiantuotantoa. Turvallinen ydinvoima on vaan kallista.

    VastaaPoista
  45. Tuulivoimaa on turhaan romantisoitu mm. Ultra Bran kauniissa laulussa. Oikeasti se kolkkaa ja välkkyy ja raiskaa hehtaareittain maisemaa siellä, missä on metsää ja luonnontilaista näkymää.

    Myllyjä ei voi vain sirotella paikoilleen kuin tulitikkuja, vaan niitä varten on metsät kaadettava ja raivattava leveät huoltotiet bensalla käyville rekoille ja nostureille.

    Itse pidän tätä luonnon tuhoamista myllypuistojen alta pahimpana. Lepakkokin räjähtää kuoliaaksi vain osuessaan sopivassa kulmassa myllyn siipeen, kuten vaikka joutsenkin.

    Vaan mitäs tästä, jos tällä saadaan asvalttiviidakoihin stadeihin kivaa pöhinäsähköä.

    VastaaPoista
  46. Olen kuullut, että Suomessa kasvatetaan viljoja, kasviksia ja juureksia. Niitä on joskus kaupan hyllylläkin.

    VastaaPoista
  47. Puhdasta energiantuotantoa kai jokainen paperilla kannattaa. En tunne ainoatakaan hiilivoiman kannattajaa. Varsinkin stadilaisen on helppo kannattaa vaikka mitä, koska harvoin stadeissa maisemat raiskataan energialaitosten tieltä.

    Muistan senkin ajan, kun sähkönkulutusta piti hillitä. Ja kun ydinvoima oli vasemmiston syntilistalla paha mörkö. Nyt kaikki on keikahtanut toisinpäin. Kelkkoja on käänelty niin että monelta ovat tainneet jalat mennä solmuun.

    VastaaPoista
  48. Helsingin asukkaat tuntevat hyvin Hanasaaren hiilivuoren ja Salmisaaren savupiiput. Nyt vuorista päästään etuajassa jo muutaman vuoden päästä!

    VastaaPoista
  49. Ydinvoima ei ollut vasemmistolle mörkö. Kysy vaikka Tapsalta.

    VastaaPoista
  50. Ripranie, tarkkoja havaintoja. Yläkuvassa on minustakin selkeästi neljä eri tasoa. Kaikissa tasoissa on jotain menetettyä, ohimennyttä, ja uhkaavaa tai pelottavaa. Vauhti, jonka kuvasta aistii, on tavallaan ristiriidassa pysähtyneen ja rapistuneen maiseman kanssa.

    Tuokin on totta, että alimman kuvan ruoat ovat melkein naisen sylissä. Kiinnostaa myös tässä kuvassa se, ketä nainen katsoo tässä silmiin, niin kuin hän selvästi tekee. Hän katsoo ylöspäin, eli katseen kohteena on aikuinen.

    VastaaPoista
  51. Onko muuten vielä yksikään persu tajunnut, että Elokapina kritisoi hallitusta?

    VastaaPoista
  52. Ehkä kannattaa mennä kysymään tätä joltakulta asianomaiselta henkilöltä.

    Itse en epäile asiaa kuunneltuani äsken eduskunnan kyselytuntia. Perussuomalaiset ja kokoomus ja muutkin puolueet pistivät Ohisalon kyllä lujille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkö ministerin kieltää Elokapina? Onko ministerillä sellaista valtaa?

      Poista
    2. Miksi ihmeessä vääristelet taas asiaa?

      Eihän häneltä sitä pyydetty. Häneltä kysyttiin moraalista kannanottoa lainrikkomiseen, jota Elonkapina harjoitti. Tätä kysyi moni puolue. Marin sanoi jälleen napakasti, ettei hyväksi lain rikkomista.

      Poista
    3. Ohisalo sanoi sen seitsemän kertaa, ettei hyväksy lain rikkomista, päin vastoin kuin Tynkkynen, joka on lain rikkomisesta jo kolmatta kertaa tuomiolla.

      Poista
    4. No älä minulle uhoa, vaan kansanedustajille, jotka pommittivat Ohisaloa lähes koko kyselytunnin ajan. Kysy heiltä, miksi he kysyivät aina uudelleen. Ilmeisesti Ohisalon vastaus oli niin ympäripyöreää kiemurtelua, ettei se tyydyttänyt mm. Häkkästä ja Zyscowicia. Ei hän kyllä minunkaan korviini selkeästi vastannut ennen kuin Zyscowics pani hänet seinää vasten. Eikä sittenkään yksiselitteisesti kuten Marin.

      Poista
    5. Korjaus. Nimi: Ben Zyskowicz

      Poista
  53. Ei tarvitse, tiedän kyllä asian, kun syvennyn siihen. Tuo olikin sitä aikaa, jolloin nykyistä vihervasemmistoa ei ollut vielä yhdistyneenä.

    Ydinvoiman katsottiin tuovan duunareille työpaikkoja ja tätä kautta valtiolle pääomaa.

    VastaaPoista
  54. On lisäksi olemassa ihmisiä, joille jokin asia on tärkeämpi kuin puoluesidonnaisuus.

    Sitten taas on ihmisiä, joille puolue tai suunta on tärkeämpi kuin totuus. Valehdellaan esimerkiksi, että jos poliisi käy nopealla sumutesuihkauksella vihervasemmistolaisen kimppuun, se on väkivaltaa. Tai jos vihervasemmistolainen käy perussuomalaisen poliitikon kimppuun, se onkin pelleilyä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokapina on kansainvälinen ympäristöliike. Tynkkysen kimppuun ei käynyt kukaan, ainakaan poliisit eivät nähneet. (Olen kyllä pahoillani siitä, että Tynkkyselle nauretaan, se on poliittista ableismia.)

      Poista
    2. No kyllä tuon linkissä olevan toimittajan mukaan videolla kuuluu poliisien ääni, kun he ovat pidättäneet miehen ja kysyvät Tynkkysen vaatimuksista. Eli poliisit kyllä näkivät ja ottivat jonkun kiinni. Katso itse video. Minä en tiedä asiasta muuta, mitä juttu kertoo.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008299294.html

      Poista
    3. Poliisit taluttivat potentiaalisen häirikön kauemmaksi. Helsingin poliisi ei ole ilmoittanut kiinniotosta.

      Poista
    4. Niin juuri, koska uhrilla ei ollut vaateita. Sipilällä oli vaateita.

      Poista
    5. Tynkkynen on miesten mies, ei turhista valita, vaikka pojat olivatkin hieman liian kovakouraisia.

      Poista
  55. Minä olen helpottunut, että järki riitti estämään vihreän fasismin toimet Eduskuntatalon edessä. Joskus aiemmin toisaalla minulta joku pöyristynyt tivasi, että mikä ihmeen vihreä fasismi. En lähtenyt selittämään, koska jos tiedostaminen on noin huonolla tasolla, selittäminen ei hyödytä mitään.

    Tässä sen verran, että tuollaiselle sanojen "vihreä fasismi" käyttäminen juontaa totalitaaristen ja lakia sekä inhimillisyyttä rikkovien toimintamallien suosimisesta,kamalasta pakkovallasta.

    Ihan oikeasti fasisteja olivat vain Mussolinin puolue ja sen kannattajat, eivät esimerkiksi natsit, jotka olivat, heh, natseja. neuvostoliitto ja neuvostoliittoon rakastunut vasemmisto otti tavakseen määritellä fasismiksi kaiken sen, minkä kokivat kielteisenä, tai joka oli heitä vastaan. Tässä oli mustaa huumoria kamalimmillaan, koska nkp oli kommunistien leimoista huolimatta oikeasti fasistisempi ja totalitarisempi kuin mikään muu. Ei ole mitään kommunismin alkuperäistä hyvää tarkoitusta.

    Karl Marx kirjoitti talousfilosofiaa aikana, jolloin kärrynpyörätkin olivat vielä neliön muotoisia, ammenna siitä nyt tähän päivään. Jotain osuu, jotain ei. Melko viattomana Marxia voi Leninin ja perillistensä murhatekoihin pitää. Armias kohtalo soi, että Lenin oli valtaan päästessään keuhkotaudin ja kupan syömä niin, ettei jaksanut enää paljoihin hirmutekoihin. Hyvässä kunnossa olisi Stalinin hirmuteot moninkertaistanut, tänään muisteltaisiiin ehkä Josifia, jonka aikana olot edes vähän helpottivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Natsit olivat kansallisen sosialistisen työväenpuolueen jäseniä.

      Kansallisuudesta tuli uho, sosialismista tuho ja työväestä kannatus.

      Sosialismin hedelmä oli myös yksinvaltainen ylistetty Johtaja.

      Poista
  56. Jyrki Mäntylällä on osuva ja hauska kolumni Syyskapinasta, josta on tulossa rapujuhliin verrattava traditio.

    "Fasisti" on nykyään meillä somepuheessa leimakortti, jolla lyödään toisinajettelijoita, puolin ja toisin. Oikeampi sana asiallisessa keskustelussa voisi olla "totalitaristinen", eli jonkun henkistä valtaa pitävän (kulttuuri)tahon oikeamieliseksi katsoma suunta, josta poikkeavat esiintulot ovat rikoksiin verrattavia virheitä. Niitä vastaan taistellaan ensikädessä leimakortteja iskemällä.

    Se, mitä tänä syksynä (vasta, kyllä, kiitos ja anteeksi) olen lukenut Stalinista, antaa kyllä kuvan mieleltään sairaasta ihmisestä. Yleensä diktaattorit tappavat muita kuin omiaan, mutta Stalin listi heitäkin kuin entinen muija silakanpäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008300700.html

      Tuo unohtui, linkki Mäntylän kolumniin.

      Poista
    2. Koivula,Mäntylä, Haapala, Kataja ja Lehtola, - Vähän kuin Mauno Kuusisto, jonka radiokuuluttaja nimesi Mauno Koivistoksi.

      Poista
    3. "Kaikki hyvin valtakunnassa. Nuoret viettävät terveellistä ulkoilmaelämää osallistumalla kasvuprosessinsa yhteiskunnalliseen vaiheeseen. Aikuiset istuvat sisällä ja osallistuvat rappeutumisprosessinsa yhteiskunnalliseen vaiheeseen."

      – Jyrki Lehtola

      Poista
    4. Kai huomaat, että kyseessä on parodia, Mankemangi?

      Poista
    5. Vaan tiedoksi Rikulle, joka luetteli mainoita puun sukunimiä, että luokallani alakoulussa olivat luokkatoverit sukunimiltään Ukkonen, Pakkanen ja Helle. Oikeasti siis. Kaksi viimeksi mainittua olivat parhaat kaverukset ja asuivat lähekkäin.

      Poista
    6. Luokkajuhlat olivat sellaisia. Jorma Ukkonen pani Helteen kiusaamana Leila Pakkasta ja Donnerwetter, että teki hyvää kaikille!

      Poista
    7. Lehtolan parodia osuu usein hyvin.

      Poista
  57. Sörkan sällinä mieltäni kylminä talviaamuina lämmittävät Hanasaaren hiilivuoret, jotka kelmeässä auringonkilossa kylpevät uhkeina ja turvallisina, puolalaisten kaivostyöläisten solidaarisuuden muistomerkkinä.

    VastaaPoista
  58. Mutta missä olitte, kun Tamminiemen pesänjakajat ilmestyi!?

    Tämä aika kaipaa kipeästi vastaavaan kulissien repimistä ja puhumista siitä, mitä ei saa ääneen sanoa.

    Tämä aika kaipaa teosta Pakolainen peittää jälkensä ja polttaa passinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesänjakajista en osaa sanoa, mutta Mauno Koivisto oli minun presidenttini. Kun tuli pöljäkustaan väliaikaiseksi seuraajaksi, se oli vapautuksen hetki, jotain todella suurta. Häntä äänestin presidentiksi täydet kaksi kertaa, enemmänkin ääniä minulla olisi hänen varalleen ollut. Aarno Laitisen näin ehkä kymmenen vuotta sitten Aleksanterinkadun spårapysäkillä, joskus alkuyöstä. Kuin klisee, lueskeli sanomalehteä, siinä odotellessaan. Tottakai monessa kirjoittajasankarini.

      Ahti Karjalainen joi kyllä sukkamehutkin aamukrapulaansa. Muuten hyvää presidenttiainesta. Juopoksi tuli, koska presidentiksi pääsy pitkittyi kovin. Vaihtoehto elämäänsä olisi ollut, että juoppoontui, koska pääsi presidentiksi niin varhain.

      Poista
    2. Kyllä oltiin, ja lööpit muistetaan, mutta ei syvennytty varsinaisiin syihin ja seurauksiin. Muistan vain, että Loka-Laitinen - levätköön rauhassa, leimattiin mediassa rikolliseksi.

      Nythän vasta suomalainen yhteiskunta alkaa avautua, kun toisinajattelijoita ilmaantuu yhä enemmän. Eikä heitä enää voi leimata kätyreiksi tai kerettiläisiksi.

      Mielenkiintoinen on Jäätteenmäen eroaminenkin, ja Tarja Halosen osuus tapahtumain kulussa. Tästäkään ei kaikkea tiedetä. Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun salaisuudet murtuvat uuden henkisen ilmapiirin koitettua. Johan siihen entiseen ummehtuneisuuteen meinasikin tukehtua.

      Poista
  59. Jos buffetravintolan linjastolla olisi vegeperunoita, niin kokeilisitko?

    VastaaPoista
  60. Taisit kysyä Nooralta, mutta minäpä vastaan tähänkin.

    En syö koskaan buffetravintolassa, siis buffetpöydästä. Jos syön ulkona, tilaan annokseni listalta. Aina. Se ei ole hienostelua, vaan pohjaa mieltymyksiin.

    Pidän selkeistä ruoista, joissa jokainen aines erottuu lautaselta omana kokonaisuutenaan ja sen näkee. Buffetruoat ovat usein mössöjä, pastasekoituksia, kiusauksia ja muita lasagnevuokia, muusattuja muusseja. Pastaa en tee koskaan kotonakaan. En tykkää vehnäjauhopötkylöistä.

    Mutta siis ihminen on terveimmillään, kun syö sekaruokaa. Vegaanit saavat yksipuolisella mätöllänsä helposti rautavarantonsa tyhjiksi, ja siitä kertoo se, miten muodikasta on nykyään mitata ferratiinitasonsa.

    Peruna on vegejen ruokaa ihan sellaisenaan.

    VastaaPoista
  61. Oliko se sitä taistolaisuuden aikaa?

    VastaaPoista
  62. Googlaa, niin saat tämänkin tietää.

    VastaaPoista
  63. Minä taas muistan Tamminiemen pesänjakajat kuin eilisen päivän - muistan monet tarinatkin sieltä.

    Olin siihen aikaan niin poliittisesti valveutunut, ettei minulle ollut paljastuksissa mitään uutta.

    Olin vain iloinen siitä, että viimeinkin näistä puhutaan ääneen.

    Olen ollut huomaavinani hieman samaa meininkiä nykyisinkin - aika moni tuumailee, että hyysäys ja hyssyttely menee jo liian pitkälle.

    VastaaPoista
  64. Linkit eivät keskustele. Lukijoita ei panna linkin taakse lukemaan juttuja. Sinä kerrot ne ajatustesi kera, motivoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi ollut esimerkki poliisin oikeutetusta voimankäytöstä.

      Poista
  65. Varmaan, en avannut linkkejä. Mutta sen asian voit itsekin sanoa, omin sanoin. Sellainen kiinnostaa, kun joku kertoo itse jotain asiaa. Tarvittaessa jokainen voi itse tarkistaa asioiden taustoja, jos tahtoo. Mutta asiallisesti ottaen, ihmisiin voi täällä luottaa, kukaan ei valehtele muuta kuin vahingossa.

    VastaaPoista
  66. "Mankemangi, olet niin lieromaisen epärehellinen, että uskottavuutesi alkaa olla nollassa."

    VastaaPoista
  67. Ei pysty, ei. He ovat niin kulttuurinsa ja uskontonsa aivopesemiä, ettei tajukoppaan mitään muuta mahdu.

    VastaaPoista
  68. Asiaa, Noora, allekirjoitan paljolti sanomasi.

    Kun liikkuu somen laineilla, varsinkin nuorisolaineilla, niin plussakamaa on jokin diagnoosi. Se oikeuttaa sinut saamaan ymmärrystä ja nostaa sinut diagnosoimattomien ohi. Sinua ei saa arvostella, sinulla on etuoikeus. - Mikä tämän ideologian perimmäinen nimi olikaan? Intersektionaalisuusko?

    Lapset ovat nykyään kovaäänisiä. Kuljen usein täkäläisillä luontopoluilla, ja kun saavun alueelle, kuulen heti, voiko sinne jäädä kuvailemaan vaikka lintuja tai jäniksiä. Jos siellä on koululuokka käymässä, meteli on helvetillinen.

    Tekisi mieli joskus kysyä opettajalta, että onko kukaan kertonut näille lapsille, että metsässä kuuluu kulkea eläimiä häiritsemättä ja kiljumatta täyttä kurkkua. En ole raatsinut, kun olen ollut havaitsevinani, että opettaja on muutenkin ihan hikinen ja tuskaisa. Ehkä lapsia ei enää saa pyytää kunnioittamaan edes luontoa lintujen pesimäaikana.

    Myös yksityinen perhe, jossa on parikin lasta mukana, saa usein metsässä aikaan järkyttävän metelin. Miksi lapset puhuvat huutamalla? Tämän puhetavan muutoksen olen huomannut jo ajat sitten. Vaikka lapset ovat lähellä toisiaan, he puhuvat huutamalla ja karjumalla. Vanhemmat eivät koskaan sano mitään.

    VastaaPoista
  69. Kyllä heillä diagnooseja on. Vihreiden Fatim Diarralla on lukihäiriö, jolla hän selitteli tätä unohtumatonta lausuntoaan:” Jos haluaa asua metsässä, niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”

    Eli älkäämme tuomitko Fatimia mistään. Hänellä on lukihäiriö.

    VastaaPoista
  70. Minäkin olen kuunnellut joskus Iiris Suomelan puhetta. Minusta hän on enemmän innokas ja tyrkky kuin tietäväinen, älykäs ja viisas. Hän varasti puheenvuoroja muilta jossain keskustelussa, ja se ei ole fiksun poliitikon merkki.

    Toivottavasti häntä ei valita sisäministerin sijaiseksi, vaan puheenjohtajuus riittää hänelle.

    VastaaPoista
  71. On myös mielenkiintoista, että nimenomaan vihreiden jonkinlainen johtohenkilö näkee suomalaisen metsäluonnon noin ikävästi.

    VastaaPoista
  72. Fatima Diarreaa olen aina arvostanut erittäin paljon!

    VastaaPoista