22.11.2021

Syntiruskeista vitivalkeiksi?




Meillehän opetettiin jo lastentarhassa, että jos kalauttaa Pekkaa hiekkalapiolla päähän tai vie Markun lelun ja pyytää anteeksi, synti on pesty pois. 

Tarhojen ja koulujen opetus on kantanut hedelmää varsinkin poliittisessa maailmassa, jossa  hairahtuneet ovat anteeksipyynnöllä muuttuneet syntiruskeista vitivalkoisiksi. Muistamme Hussein al-Taeen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen itkunsekaiset avautumiset sekä muut eduskunnassa kömmähtäneet ja anteeksipyynnöllä synnittömiksi muuttuneet. 

Sanoinko tuossa yllä muuten väärin, huomaamattani? Pitäisikö nykyään sanoa syntivalkeista vitiruskeiksi?  Apua. Loukkaantuuko joku, kun ruskea yhdistetään syntiin ja valkea synnittömyyteen? 

Ilmahan on nyt sakeanaan anteeksipyytöjä  perjantaisen Marja Sannikan keskusteluohjelman jäljiltä. Sannikka ja Yle  ovat jo  ehtineet kumarrella  itään ja länteen ja pyydellä anteeksi ohjelmansa kaikilta osapuolilta ja katsojilta. Sannikka on pyytänyt anteeksi erityisesti Ebrahimilta, jopa monta kertaa, koska Ebrahimille tuli turvaton olo.

Minä puolestani kiitän Yleä ja Sannikkaa siitä, että näyttivät kerrankin, mitä sekopäinen woke-kultti oikeasti on: totalitaristinen kireä uskonlahko, jossa toisinajattelijaa ei edes kuunnella vaan painetaan rautasaappaalla pää maata vasten. Ohjelmassa toimittaja Renaz Eberahimi käyttäytyi juuri näin Valtaojaa kohtaan. Kas tässä poimin teille palan keskustelusta:

Valtaoja:  Esimerkiksi nyt tämä pahamaineinen N-sana. Se on aivan eri juttu, jos sitä käyttää tuolla joku kansanedustaja, joka puhuu, anteeksi vain, hyppivistä neekeriukoista, kansanedustajiahan saa aina siteerata, kuin jos Peppi Pitkätossulla onkin neekerikuningasisä. Pitää katsoa mitä tarkoitetaan, eikä pelkästään sitä sanaa itseään.

Ebrahimi:  Tää on ensinnäkin ihan järkyttävää, että mä olen tällaisessa tilassa, missä valkoinen ihminen ruskean ihmisen vieressä kaksi kertaa käyttää tuota N-sanaa niin kuin ihan tahallaan. Tämä on musta ensinnäkin todella epämukava, epäsensitiivinen ja turvaton tila tällä hetkellä. On tosi ikävää, että mä olen tässä tilassa ja joudun tähän keskusteluun tällä tavalla.

Keskustelu jatkui tätä rataa, syytösten tulvana Valtaojaa kohtaan. Sannikka ei palauttanut keskustelua asiaan vaan antoi Ebrahimin möyhätä. Jos asia kiinnostaa teitä hiukankin, kehotan katsomaan Areena-linkin videosta edes palasen. Keskustelu kaikkineen kestää alle puoli tuntia. 

En ryhdy tässä toistamaan Ebrahimin syytöksiä. Totean vain, että minua tämä woke-kultti pelottaa ja kuulen sen rautasaappaiden yltyvänä kopinana.  Kirjarovioita on maailmallakin, historiaa kielletään, klassikkoteoksia boikotoidaan, afrikantähtiä muutetaan, vähemmistöjä saa "pilkata" vain toinen vähemmistöläinen. Esimerkiksi Ebrahimi on soittanut julkisessa toritilaisuudessa musiikkia, jossa esiintyi neekeri-sana kymmeniä kertoja. Jälkiselitys: se oli sallitun ryhmän itsensä esittämää.

Tämän intersektionaalisen feminismin edistäminen on  meillä kirjattuna jopa hallitusohjelman eettiseksi tavoitteeksi. Muistan erityisesti sisäministerin korostaneen tätä suuntaa, jossa tiettyjen ryhmien edut ja tuntemukset muodostavat ohituskaistoja ja kävelevät ns. tavisten etujen yli. Ebrahimi sanoi keskustelussa, että valkoisen valtaväestön edustajana Valtaojalla ei ole oikeuksia sanoa asioita samoin kuin vaikkapa ruskeilla.

Enemmän kuin hallitusohjelman eettisyyteen luotan tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisaloon, joka sanoi ohjelman alussa, että woke on asenne, totalitarismia, jota tulee vastustaa, koska ihmisen pitää saada ajatella ja sanoa vapaasti. Woke-kultin mukaan ei saa.


(Maalaus Caroline Jennings, Apology)

107 kommenttia:

  1. Noora, kysyt mikä tekee intersektionaalisista feministeistä ainoita oikeassaolijoita, jotka eivät edes kuuntele muiden mielipiteitä.

    Vastaan: kultti. Aate, intersektionaalinen feminismi, woke-asenteineen ja cancelointeineen on heille kuin uskonto, jumala, jota vastaan näillä lakeuksilla ei tottavie olla! He ovat kun entisiä taistolaisia, äärikommunisteja, jotka ilmiantavat väärinajattelijoita kerettiläisinä. Kaikki kerettiläiset blokataan armotta pois keskusteluista, erimielisiä ei suvaita.

    Tämähän on tietysti sanan- ja ajatuksenvapauden estämisyritystä. Kannattaa vilkaista joskus näiden kulttilaisten twittereitä tai keskustelupiirejä, sillä sieltä voisi tehdä kiinnostavaa sosiologista ja psykologista kuvaa klaanin kannattajistosta.

    Minusta woke-kultin leviäminen yhteiskuntaan on huolestuttava ja jopa uhkaava piirre. Se tulee torjua kaikin keinoin. On pelottavaa, jos ministerit puhuvat intersektionaalisen feminismin nimissä.

    VastaaPoista
  2. Tässä intersektionaalisessa feminismissä on vähän sama vika kuin kommunismissakin: hyvä idea, mutta jätkät pilas.

    Anteeksi kauheasti - tarkoitin tietysti että mimmit pilas!

    Itseäni kehumatta totean vaan, että olen jo vuosikymmeniä (oikeastaan jo lapsesta saakka) ihmetellyt sivistyneessäkin yhteiskunnassa ilmenevää voimakasta sanamagiaa.

    Esimerkkinä se, että ennen suu pestiin saippualla kun sanoi perkele, ja nyt kaadetaan paskasanko niskaan jos sanoo neekeri.

    Onko pakko sanoa, kysyvät fiksuimmat wokettajat. Ei ole, mutta vapaassa maassa saa sanoa mitä sattuu huvittamaan. Oikeuslaitos päättäköön tuliko tehtyä rikos vai ei.

    Eivät hysteeriset ämmät.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on hyvä, joskaan ei mitenkään uusi, sillä sehän pohjautuu raamatulliseen Jeesuksen opetukseen heikkojen ja vähempiosaisten arvosta ja auttamisesta: köyhät teillä on aina keskuudessanne.

      Nämä öyhäävät woke-ihmiset tosiaan pilaavat hyvän kristillispohjaisen ajatuksen lähimmäisrakkaudesta. En ole kovinkaan uskonnollinen henkilö, mutta mietin, mitä Jeesus sanoisi vaikkapa tälle Rezanille, joka murskasi lähimmäisensä, Valtaojan oikeamielisen rautasaappaansa alle.

      Ei näin, sanoisi Jeesus. Vaan mitä sanoisi Allah? Tappakaa vääräuskoiset?

      Poista
  3. Tässä neekeri-keississä silmääni pisti sekin, että neekeri-sanoista metelin nostanut, järkyttynyt ja syvästi loukkaantunut toimittajatar ei ollut itse neekeri, tuttua sanontaa lainaten hän ei ollut neekeriä nähnytkään.

    Kuitenkin hän omi loukkauksen ja esiintyi kuin häntä olisi loukattu. Hänellä oli turvaton olo, koska hän oli syntyjään pikkiriikkisen ruskeampi kuin esim. punakka Valtaoja ja kalpea Sannikka.

    Ellei tämä ole kulttuurista omimista, niin mikä on?

    Mikä oikeus Lähi-idän kulttuurista tulleella vaaleanruskeaksi ihmisellä on oikeus omia neekeri-nimitys? Etenkin kun ottaa huomioon sen julman faktan, että hänen esi-isänsä olivat maailman johtavia neekeriorjien kauppiaita!!??

    Aina härskiä, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten yksinkertainen tämä Rezan onkaan. Hän ei edes koettanut ymmärtää Valtaojaa, jonka sanoman ydin oli se, mikä lie meistä useimman ajatus: on eri asia nimitellä lähimmäistä neekeriksi kuin puhua Peppi Pitkätossun satuhahmoista, "neekerikuninkaasta".

      Nimittely on rasistista, satuhahmoista tai historian asioista puhuminen ei ole rasistista. Historiaa ei saa mennä muuttamaan, eikä klassikkoteoksia. Woke-kulttilaisten on muututtava. On osoitettava heille, että he tekevät väärin tuhotessaan kulttuuria.

      On ihan sama, tuhoavatko kulttuuriaarteita isisläiset vai woke-lahkolaiset. Molemmat ovat uskomattoman typeriä ahtaassa näkemyksessään.

      Poista
  4. Voi toki olla, että hän on kokenut rasismia, mutta ei se anna lupaa olla luokattoman huono tehtävässä, jossa hänellä oli tuhannen taalan paikka puhua rasismia vastaan.

    Hän on lisäksi toimittaja, kouluttautunut, ylioppilaspohjainen, oletan. On aika kummallista, että kielen ja viestinnän parissa työtään tekevä ei ollenkaan hallitse viestinnän perustaitoa, alkeellista dialogia. Toimittajan perusosaamista on argumentointi, jonkin asian kiinnittäminen oikeaan kontekstiin.

    Hän käyttäytyi kuin riivattu uskonlahkon jäsen ottamatta toisia ollenkaan huomioon, kunnioittamatta läsnäolijoita niin kuin nämä kunnioittivat häntä. Miten toimittaja, viestinnän ammattilainen ei ymmärrä sitä, miten viestitään niin, että sanoma menee perille edes jollakin tapaa?

    VastaaPoista
  5. PS Näitä woke-naisia jonkin verran somessa seuranneet tietävät, että tämä Ebrahimin aggressiivinen tyyli on kultille ominaista, syytetään muita ja suljetaan nopeasti erimieliset pois keskustelusta blokaten heidät, eli estäen kommentit kokonaan henkilöltä. Se ei ole siis tilapäinen häiriö, vaan kultin ominaispiirre.

    VastaaPoista
  6. Pienessä ja demokraattisessa, koulutusta ja tiedettä arvostavassa valtiossamme ei esiinny saman mittaluokan ongelmia kuin rapakon takana. Siksi niitä on turha koettaa tuoda tänne, jotta jokuset tuntisivat olonsa kansainvälisiksi. Kaikki eivät näe Suomen hyviä puolia.

    Tällaisissa sivistysmaissa kuin Suomi näiden intersektionaalisten sävyjen tuominen kulttuuriin repii kansakuntaa, ei yhdistä sitä. Meillä ei mustaa ihmistä tapeta poliisin aseella, vaan korkeintaan mustan lähiötoverin puukolla tai dynamiitilla.

    Itseäni surettaa se, että moni turha asia nimetään "rasismiksi". Se, että työnantaja valitsee mieluummin suomalaisnimisen kuin afrikkalaistaustaisnimisen, ei ole rasismia. Se on ekonomiaa, johon yrityksellä on tarve ja lupa. Suomessa palvellaan asiakkaita tietenkin suomen kielellä.

    VastaaPoista
  7. Tuo hyvillä asioilla ratsastaminen ja niiden omiminen omiin nimiin on tyypillinen piirre kulteille ja liikkeille.

    Otetaan vaikkapa rasismin vastustaminen omalle agendalle, ja kaikki jotka kritisoivat esimerkiksi maahanmuuttoa, leimataan kättelyssä rasisteiksi ja pahoiksi ihmisiksi, Suomessa persuiksi. Ei anneta muille lupaa olla hyviä.

    Tällä leimausmetodilla vältetään oikeista asioista keskustelu, ns. dialogi, ikävä kyllä. Ebrahimi, huolimatta toimittajakoulutuksestaan (?) edisti ammatillisella osaamattomuudellaan kahtiajakoa, polarisoitumista.

    VastaaPoista
  8. Valtaoja:  Esimerkiksi nyt tämä pahamaineinen N-sana. Se on aivan eri juttu, jos sitä käyttää tuolla joku kansanedustaja, joka puhuu, anteeksi vain, hyppivistä neekeriukoista, kansanedustajiahan saa aina siteerata, kuin jos Peppi Pitkätossulla onkin neekerikuningasisä. Pitää katsoa mitä tarkoitetaan, eikä pelkästään sitä sanaa itseään.

    Kannattaa erottaa toisistaa neekeriksi nimittely ja kielellisistä käsitteistä puhuminen. Tässä operoitiin merkityksillä.

    Ymmärrän, että kielitieteellinen ajattelu voi olla vaikeaa, mutta kannattaa rauhoittua ja laskea vaikka kymmeneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua oikeasti huvitti, kun Valtaoja aloitti tuon maltillisen puheensa, sillä mietin miten vastapuoli siihen suhtautuu eli miten kiertää sen.

      Äkkihyökkäys ja uhriutuminen yllätti minut. Ja niin yllätti kyllä Valtaojankin, joka kuvitteli olevansa samaa mieltä kuin Ebrahimkin, eroa olisi ainoastaan nyansseissa.

      Hän kuvitteli kyseen olevan siinä, missä yhteydessä sanaa saa käyttää, saako esim. vanhassa lastenkirjassa tai edes tietosanakirjassa.

      Hän ei tajunnut ennalta, että kyse onkin siitä KUKA sitä sanaa saa käyttää. Ja että sen päättää Ebrahim klikkeineen.

      PS. Ja kuten aiemmin sanoinkin, niin kieltäydyn ehdottamasti hyväksymästä Ebrahimin oikeutta käyttää tätä sanaa, sillä hän ei ole neekeri.

      Hän periytyy neekerien orjuuttajista. Häpeäisi.


      Poista
    2. Huomasin ihan itse, ettei Ebrahim olekaan arabi, vaan iranilainen. Sori siitä.

      Vaikka nyt taisi kyllä mennä ojasta allikkoon, sillä tiedättekö mitä tarkoittaa nimi Iran?

      Arjalaisten valtakunta.


      Poista
  9. Iines: "...Ebrahimi on soittanut julkisessa toritilaisuudessa musiikkia, jossa esiintyi neekeri-sana kymmeniä kertoja. Jälkiselitys: se oli sallitun ryhmän itsensä esittämää."

    Tämä se vasta pöyristyttävä asia ja selitys onkin! Että on sanoja, joita joku saa käyttää ja muut eivät – ja jako tehdään rodullisin perustein!!!!!!?????

    Tämä sotii niin saatanasti kaikkia tasa-arvolakeja sun muita vastaan, etten niele tätä. Ikinä.

    Joko sana on kielletty kaikilta tai sitten se ei ole kielletty keltään.

    Ja tässähän ei nyt vedota kontekstiin (vrt. Valtaoja) vaan rotuun (vrt. Hitler)!!!!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielikuva, että yhteen aikaan valtaväestöä syytettiin tummaihoisten "rodullistamisesta".

      No nythän nämä woke-kulttilaiset rodullistavat itse ihmisiä, olan takaa. Emmekö siis olekaan kaikki yhdenvertaisuuteen pyrkisivä nahkamme alla? Minä ainakin ajattelen niin, että ihan sama mikä väri, kunhan ihminen on henkisesti avarakatseinen ja sitä kautta sivistynyt.

      Poista
  10. Jatkanpa vielä, vaikka tuo edellinen tuohtumukseni oli tietysti teatteria. Asiasta olen toki juuri tuota mieltä. (Vai onkohan pöyristyminenkin jo kiellettyä valkoiselta setämieheltä?)

    Nimittäin oivalsin mistä tämä kiellettysana-keissi juontaa juurensa. No sieltä tietysti, pimeästä Afrikasta, heimouskonnoista.

    Afrikkalaisethan ovat aivan uskomattoman taikauskoisia. Ei se häviä, vaikka muuttaakin Pohjolaan (jossa siitä ei saa puhua).

    Niinpä heille Kielletty Sana on paljon muutakin kuin vain loukkaava sana – se on taikasana, pahasana, loitsu jolla viedään ilo, onni ja kyky ja langetetaan kirous koko suvun ylle!

    Oivalsin tämän koska olen itsekin seppä- ja tietäjäsukua. (Niinpä jos teille sattuu outoja juttuja, tiedätte ketä syyttää.)





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis saako, jos jotain ikävää sattuu, niin kirota sepät ja heidän jälkeläisensä aina kolmanteen tai neljänteen polveen asti!?

      Huh, tarvitsen terapiaa.

      Ps. Mua huvittaa tuo kiihkoilu wokesta ja feminismistä; eikös ne (yhteiskunnan rakanteitten kannalta) aika marginaalista sössötystä ole silti? Tai jos ei niin ei sitten. Mutta kuten Jeesus jo tosiaan aikoinaan sanoi että ”köyhät teillä keskuudessanne on aina”, niin siihen on hyvä lisätä että ”niin myös idiootit”.

      Poista
    2. Tarkoitan, että miksi repiä pelihousujaan (tai uutta hienoa jakkupukuaan) turhan takia? Paska kun on aina sitä ihtiään vaikka sitä tarkastelisi mistä vinkkelistä päin tahansa.

      Poista
    3. Mikis, kyllä se kiihkoilu on siellä ihan toisessa päässä: enemmän woket kiihkoilevat kuin wokeista kiihkoillaan.

      Ilmiö olisi mitätön, ellei sillä olisi vaikutusta yhteiskuntaan. Yhä useampi virallinen taho alkaa kumarrella näitä aggressiivisia wokeja ja vaatia ihmisiltä sievistelevää kielenkäyttöä yms. Yle ja Sannikka ovat jo molemmat anteeksipyydelleet ohjelmaa ja eritoten Ebrahimiltä turvatonta oloa.

      Kyllä tällainen kaikesta närkästyjien pokkurointi muuttaa yhteiskunnallista ilmastoa yhä totalitaristisemmaksi, jos hieman kärjistetään. Totalitarismista on moni asiantuntija varoitellut woken yhteydessä.

      Poista
    4. "Totalitarismista on moni asiantuntija varoitellut woken yhteydessä."

      Siis ei yksikään.

      Poista
    5. Kannattaa hieman syventää ja laajentaa tietämystään. Voi katsoa myös alkuun kyseessä olevan ohjelman, jossa asiantuntija varoittelee woke-totalitarismista.

      Itse viittaan woke-öyhäyksen yhteydessä mieluiten Martin Luther Kingiin, ja hänen kuuluisasaan puheeseensa I Have a Dream (1963).

      Martin Luther King pyysi, että häntä ja muita mustia ei kohdeltaisi mustina, vaan tasa-arvoisina ihmisinä. Tähän on viitannut myös Barack Obama tuomitessaan woken ajatuskontrollin l. totalitarismin.

      Poista
  11. Totalitarismia löytää - sellaista millä oikeasti on merkitystä - ihan muualta kuin tällaisista kultti- ja Noitapiireistä. (Samoin kuin rautasaappaiden kopinaa?) Sitä löytää niistä poliittisesti järjestäytyneistä organisaatioista, joiden päämäärä on Eu-yhteisön hajottaminen. Joka, jos mikään, hyödyntää vain Venäjää.

    Meillä Suomessakin heikäläisille on oma puolueensa olemassa. Ps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpsis, mikis. Ei ps ole vaarallinen, koska kaikki halveksivat sitä, niin kuin hyvin tiedät. Vaarallisin on se suunta, jota pidetään ainoana oikeana. Sitä ei edes kyseenalaisteta, vaan se puhe, joka kritisoi sitä, on vihapuhetta. - Tämmöinen minua pelottaa. Persukoille minä voisin syöttää vaikka pullanmuruja, ja vähän rapsuttaa hakkaraisen höyhenpukua. Mutta ebrahimejä minä kavahdan, koska heillä oletusasetuksena automaattioikeus.

      Poista
    2. Mitä!? Minä olen kuvitellut, että ps-sanapuolue on paha ja saastunut siksi, että se vastustaa n-sanallisten maahanmuuttoa!?

      EU-jäsenyyttähän vastusti muistaakseni 45 % kansasta, joten aikamoinen kannatuspotentiaali ps-sanallisilla on.

      PS-erisana: Minä äänestin puolesta.

      Poista
  12. Nyt ovat lehdet ja muut mediat täynnä ilmaisua n-sana. Sillä tarkoitetaan siis neekeri-sanaa.

    Nyt jo on tultu siihen, että kukaan ei uskalla kirjoittaa "neekeriä" tekstiin, vaikka sanalla ei suomen kielessä ole milloinkaan ollut samaa halventavaa merkitystä kuin englanninkielisellä ilmaisulla "nigger".

    Kannattaa siis muistaa, että "neekeri" on sanan "negro" käännös, ei sanan "nigger". "Nigger"-sanan suomenkielinen käännös on "nekru". Tämä olisi hyvä kaikkien woke-herkistyjienkin tietää. Hieman tieteellistä faktaa öyhäämisen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mene pitkäkään aika, arvaan, kun meitä rangaistuksen uhalla kielletään käyttämästä termiä "n-sana".

      Laajoissa woke-piireissä syntyy kansanliike, joka ajaa n-kirjaimen poistamista aakkosista. Kiivasta keskustelua käydään siitä, pitäisikö kieltää myös sanan "sana" käyttö - sehän on jo saastunut.

      Kuolema ännille, eläköön ämmät!

      Poista
    2. Vaan sitä minä ihmettelen, millä sanoilla täytetään ne poistetut turvatonta oloa herättäneet toksiset aukkokohdat Shakespearen tuotannossa.

      Käykö niin kuin Salaman Juhannustansseissa: tyhjiä sivuja poistettujen saatanallisten säkeiden tilalla?

      Milloin nämä woke-kulttilaiset oikein heräävät unestaan? Tuntevatko he ollenkaan historiaa ja vaikkapa Martin Luther Kingin viisaita ajatuksia?

      Tätä taustaa vasten ei ole enää ihme, että historia oppiaineena on lukiossakin tullut häviävien aineitten listalle, sillä lukiolainenhan voi jättää käymättä vaikka kaikki historian kurssit.

      Poista
  13. Vielä kolmas pohdinta. Saakohan enää sanoa, että pidän kovasti negrospirituaaleista, olen aina pitänyt, ja vaikkapa Mahalia Jacksonista? Miten tuon voisi ilmaista poliittisesti korrektisti? Pidän kovasti n-spirituaaleista. Vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä voi eikä saa ilmasta mitenkään, koska etuoikeutettuna valkoisena naisoletettuna sinulla ei ole oikeutta pitää ruskeasta musiikista. Se on kolonialismia. Pyydä heti anteeksi!

      Poista
    2. Näin se menee. Wikipedian mukaan negrospirituaali-nimitystä ei tosiaankaan saa käyttää eli arvasin oikein, en tiennyt ennen kuin äsken tarkistin.

      Negrospirituaalin tilalla pitää sanoa afroamerikkalaiset spirituaalit, black gospel tai musta gospel. Ettäs tämänkin tiedätte.

      Poista
  14. Mutta missä piileskelevät woken ymmärtäjät ja kannattajat?

    Täällä minä ja Iines-rukka tykitämme kuin Nenonen Ihantalassa, ja yleensä oikeaoppisesti valveutunut kansanosa kyyristelee vavisten poteroissaan.

    Joku yksinäinen harhailija yrittää kääntää maalia ps-suuntaan, mutta muuten kukaan ei nouse puoltamaan yksinäistä ruskeaa tyttöä, joka parkui turvattomassa tilassa ja kärsi epäsensitiivestä ahdistuksesta!?

    Pitääköhän minun vaihtaa puolta, kun Mannekin on peloteltu hiljaiseksi?

    No, mikäpä siinä: A-lauta, näissä plokeissa ei a-lauta pilkata w-kulttuuria eikä turhaan lausuta n-sanaa! Ja erikeeperin käyttö kielletään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Renaz on mun kaveri. Häpeän puolestanne. Onneksi ette kärsi antirasismista enää pitkään.

      Poista
    2. Minun logiikkani mukaan rotuerottelija on rasisti.

      Martin Luther King on mun kaveri, diggaan sitä.

      Poista
    3. Tarkoitat, että häpeät hänen puolestaan?

      Ja silloinhan kaveruus punnitaankin, kun toinen tekee jotain tyhmää.

      Mutta miten perustelet sen, että ihmisryhmä A saa käyttää jotain sanaa, mutta ihmisryhmä B ei saa?

      Poista
    4. Minua myötähävetti tämän äänekkään neitosen vuoksi, ja tunsin suurta sympatiaa Esko Valtaojaa kohtaan, joka oli vedetty mukaan tähän ohjelmaan.

      Kun vilkaisee ohjelman jälkilaineita, lukuisia keskusteluja ja tviittejä, niin ei ole kovinkaan liioiteltua sanoa, että 90 prosenttia katsojista on Esko Valtaojan puolella. Neitosen käytös tuomittiin yksiselitteisesti.
      Minun on vaikea uskoa, että hän olisi kouluttautunut toimittaja, viestinnän ammattilainen. Nykyään toimittajiksi mediaan voidaan ottaa myös hyviä tyyppejä ja median halutun trendilinjan kirkastajia. Yle, haloo?

      Poista
    5. Hupaisaa. Neekeri-sanan käyttö halutaan kriminalisoida, siitä on kansalaisaloite, johon nimiä tosin kertyy aika hitaasti.

      Eli sanan sanominen tai kirjoittaminen vaikkapa kielitieteellisessä kontekstissa olisi rikos. Tai jos sanoisi: ”Neekerin sanominen on rasismia”, niin sekin olisi rikos.

      Tällaisissa sanojen listaamisessa rikollisiksi mennään kyllä vaarallisille vesille, ollaan jo totalitarismin tiellä, jolta on vaikea kääntyä pois. Seuraavana listassa olisivat kiellettävät kirjat, kiellettävät elokuvat, kiellettävät patsaat jne. Lista on loputon.

      Herra mun vereni. Kuka tämän wokepolven on kasvattanut? Mekö rajattomine kasvatuksinemme ja hyvinvointiyhteiskuntinemme?

      Poista
  15. Pieni piristysruiske tähän kohtaan eläinystäville.

    Oletteko huomanneet, että Ylen Areenassa on tuore Pentulive, kamera, joka seuraa koirapentueen elämää reaaliajassa alkaen synnytyksestä (tänään, juuri nyt) pentujen luovutusikään asti.

    En saa nyt linkkiä tällä tabletilla, mutta löydätte sen Areenasta hakutoiminnolla, tai Googlen kautta: yle pentulive. Viimeksi kun katsoin, oli kahdeksas pentu putkahtanut pesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://areena.yle.fi/1-51013436

      No nyt sain linkin tähän. Yhdeksän pentua, eilen syntynyttä! Jotain hyvää ja kaunista tämän kauhean woke-höpötyksen ja hurjistuneen koronan sekaan. Vilkaiskasapa huviksenne.

      Poista
  16. Poistin tästä kommentin, jossa oli sinänsä mielenkiintoinen väite siitä, että Suomessa ei ole mitään woke- eikä cancel-kulttuuria, vaan nyt ollaan ensi kertaa tilanteessa, jossa uhrit uskaltavat puolustautua. Kommentti jatkui kuitenkin henkilökohtaisiin menemisillä, kommentoijia nimeten ja solvaten. Siksi poisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ainakaan ei ole mitään woke/cancel-kultuuria. Tilanne ei todellakaan ole se, että ”mitään ei saisi enää sanoa, koska se loukkaa”. Sen sijaan nyt ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa alentaviin, rasistisiin tai muuten sortaviin juttuihin sanotaan takaisin.

      Tapsa kyllä säälittää. Miesparkaa syytetään ihan kaikesta eikä mitään anneta sanoa. Turpa on tukossa. Voi voi.

      Mutta Iinespä voi kertoa terveiseni Juniorille.

      (Äläkä nyt känselöi tätä kommenttia)

      Poista
    2. Milloin minä olen väittänyt, ettei mitään saa sanoa? Milloin olen väittänyt, että minua syytetään yhtään mistään?

      Enkä ole väittänyt sitäkään, ettei mitään muka saisi sanoa koska se loukkaa. Puhumattakaan että turpani olisi tukittu.

      Vähän tarkkuutta Manne. Pystyt parempaankin.

      Toistan nyt pääpointtini:

      Vastustan kiivaasti sitä, että on sanoja, joita joku yksilö/ryhmä saa käyttää, mutta joita toiset yksilöt/ryhmät eivät saa käyttää.

      Menikö jakeluun?

      Poista
    3. Mankemangin syytös on naiivi, perätön ja ilkeä, ja olen poistanut sen jo kaksi kertaa, mutta koska Tapsa ehti vastata siihen ennen kuin huomasin, jääköön se tuohon esimerkiksi olkiukosta, kehnosta argumentaatiotaidosta.

      Poista
    4. Hyvä ettet poistanut.

      Ei asioiden ymmärtäminen ole helppoa, mutta jaksan kyllä selittää kärsivällisesti kovakalloisimmillekin inttäjille.

      Poista
  17. Totean tähän vielä, että juuri siinä se tragikomedia onkin, että Suomessa ei tunkemisesta huolimatta tarvita wokea eikä cancelia, sillä tämä on sivistyskansa, edistyksellinen, koulutuksen kärkimaa. Meillä poliisikin on eettisesti ohjeistettu ja tekee parhaansa niukin resurssein ja mikäli ehtii potrien istujien kanniskelultaan.

    VastaaPoista
  18. Suomessa ainut n-sana josta on tuomioita jaettu, on natsipelle.

    VastaaPoista
  19. Nyt kannattaa innokkaimmankin cancelistin huomata ero sanojen kontekstissa eli käytön tarkoituksessa.

    1. Sanaa voidaan käyttää sen merkityksestä ja semantiikasta keskusteltaessa - viittaan Valtaojan sanankäyttöön. Tämä ei ole juridisen tuomion piiriin kuuluva asia, vaan se on kielitiedettä.

    2. Sanaa voidaan käyttää haukkumiseen, halventamisesn, nimittelyyn - viittaan Johanna Vehkoon henkilöön kohdistuvaan nimitelyyn ja tuomioon. Tämä on siis juridisen tuomion alainen teko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woken sanoma onkin juuri se, ettei mitään tuollaista eroa ole!

      Eli he tulkitsevat sanat esihistorialliseen tapaan: jokin sana on saatanasta ja sen käyttäjä kivitetään. Paitsi jos hän on koskematon.

      Poista
    2. Nimenomaan! Minusta on oikeastaan hivenen järkyttävää, että jotkut eivät havaitse kontekstin merkitystä. Se tuntuu jopa tyhmältä. Miten joku ei näe, että on eri asia puhua neekeri-sanan historiasta kuin haukkua jotakuta henkilöä neekeriksi.

      Kun opiskelin muinoin uskontotiedettä, professori Lauri Honko opetti, että ns. primitiivinen ihminen (nyk. aboriginaali) latasi johonkin sanaan vaikuttavaa voimaa, joka liittyi sanaan aina, kontekstista huolimatta.

      Suomessa taas oli aikoinaan tapa liittää sanaan voimaa eli ”väkeä”, joka aktivoitui kun sanan sanoi. Esimerkiksi ei sanottu sanaa ”karhu”, koska se merkitsi sitä, että karhu voi syödä karjaa. Sanottiin ”mesikämmen” tai ”metsän kultainen omena” tai ”otso”. Tietyt sanat olivat siis kiellettyjä näissä varhaiskulttuureissa.

      Nyt jotkin piirit haluavat meille samat primitiiviset tavat kuin varhaiskulttuureilla on ollut. Sanat itsessään sisältävät väkeä eli voimaa, joka sellaisenaan vahingoittaa jotakuta! Sana pannaan siis kieltolistalle. Herra mun vereni -osastoa.

      Poista
    3. Tässä asiassa olen Mannen kanssa samaa mieltä. On naurettavaa, että tuomio tuli termistä, jota kohde itsekin käytti itsestään. Ja joka ei ole edes kovin kaukana totuudesta.

      Mutta tämä on näiden sananvapautta rajoittavien tuomioiden kääntöpuoli: lain miekka on kaksiteräinen, ei se katso tuomittavan hyveellisyyttä, ainoastaan tekoa.

      Olen tällaisten muotilakien vaarallisuudesta varoittanutkin. Ne voivat kolahtaa omaan nilkkaan, kun tuuli kääntyy.

      Poista
    4. No, tuo oli kommentti Mannen natsipelle-tuomioon, minne se hävisi?

      Poista
    5. Täytyy pyytää joululahjaksi uusi iPad, sillä tämä ikivanha selvästikin wokettaa.

      Poista
    6. Valtaoja on vaimoineen meidän tuttu. Sen perusteella mitä olen hänen suustaan sanoja kuullut, en ole koskaan kuullut hänen halventavan tai puhuvan pahaa kenestäkään ihmisestä, en mustista enkä valkoisisista. Käytökseltään hän kuuluu ns. herrasmiehiin mikäli sellaisesta ihmisryhmästä voi puhua. Sen verran laaja ja avoin hänen käsityksensä ihmisistä on että hän kuulunee vähiten kärsiviin henkilöihin jotka jutussa mukana oli. Ihmettelen naista, joka tämän sopan keitti. Häntä en ymmärrä muuta, kuin että hän käytti hyväkseen keskustelun sävyä.
      Ja yleensä olen sitä mieltä, etteivät sanat ja puheet ole ratkaisevia, mutta tekemiset ovat.

      Poista
    7. Ihastelin tässä äsken Iineksen taitoa ja osuvuutta kuvan valitsemisessa juttuihin. Tämänkertainenkin on niin osuva ja hyvä, että nauratti kun katsoi sitä. Komentti kuitenkin katosi. Mutta minäpä kirjoitin sen uudestaan!

      Poista
    8. Valtaoja ei sanonut mitään pahaa Sannikan ohjelmassa, ja neekeri-sanaa hän käytti selvittäessään sanan semantiikkaa, merkitystä. Hän ei tietenkään nimitellyt ketään hakiessaan esimerkin kirjallisuudesta ja elävästä elämästä, politiikasta. On päivänselvää, että näin voi tehdä.

      Tämä toinen keskustelija sen sijaan käyttäytyi uskomattoman typerästi ollakseen toimittaja, viestinnän ammattilainen, ainakaan tutkinnon suorittanut. Minulla on tunne, että hän saattoi tuhota tulevaisuutensa tällä ohjelmalla. Viittaan siis työelämään.

      Liisu, kommentit tuppaavat katoamaan iPadilla tai mobiiliyhteyksillä Bloggerissa. Omanikin kirjoitan joskus kahdesti, ellen muista varoiksi kopioida sitä.

      Poista
  20. Mainiota että on kansainvälinen. Sillä tiedämmehän hyvin päin maailmaa naisia alistetaan ja sorretaan eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kommentti Mannen linkkiin, jonka Iinukka ehti jo poistaa.

      Poista
    2. Kyllä, siinä ei ollut muuta kuin jokin kansainvälinen moraaliposeerauslinkki. Luultavasti siellä olisi jokin kiva logomerkki omaan Faseen merkiksi fasettajan upeasta moraalista.

      Poista
  21. Aboriginaali ei tarkoita primitiivistä ihmistä.

    VastaaPoista
  22. Kannattaa huomata, että käytän lyhennettä ns. primitiivisen edellä, ns. primitiivinen ihminen. Se on aivan eri asia kuin primitiivinen ihminen.

    Ns:llä viittaan muihin sanojiin. Termi ”primitiivinen” on nimittäin peräisin tieteen maailmasta, silloisesta uskontotieteen ja folkloristiikan tutkimuksesta, ja termiä käyttivät uskontotieteen ja folkloristiikan professorit Lauri Honko ja Olli Alho luennoillaan ja tiedekirjoissaan.

    Vasta myöhemmin alettiin uskontotieteessä käyttää varhaiskantaisista alkuperäkulttuureista nimitystä ”aboriginaali”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ehkä ole huomannut, mutta tiede on kehittynyt kolonialismin ajoista.

      Poista
    2. Mikähän kommentissani viittaa kolonialismiin? Nimenomaan lyhenteen ns. käyttäminen viittaa termin ”primitiivinen” kyseenalaistamiseen. Onko sinun vaikea ymmärtää tätä?

      Olen ennenkin kirjoittanut varhaiskulttuurien puolesta, siitä, miten uskontotieteessä olivat ensimmäiset ihmiset, jotka kunnioittivat varhaiskulttuurien ihmisiä tapoineen päivineen ja olivat mm. lähetyssaarnaajien ja läntisten hyvätekijöiden käännytyksiä vastaan.

      Tämän oppiaineen - uskontotiede ja folkloristiikka - tutkijat opettivat meille opiskelijoille, miten hienosyisiä ja pitkälle kehittyneitä näiden vanhojen varhaiskulttuurien rakenteet olivat. Tätä olen täällä paasannut. Tästä lienee kolonialismi kaukana. Nimenomaan tämä tieteenhaara kunnioittaa alkuperäasukkaita kaikkialla maailmassa.


      Poista
  23. Kuten mannekongin kaikista kommenteista olemme voineet nähdä, vasemmistoanarkismin tarkoitus on muiden ihmisten, aatteiden ja ajatusten täydellinen murskaaminen. Oudolla tavalla jonkun kummallisen höpöhumanismin kaavun alla. Oikeasti vihaa kaikkia, mutta on kaiken sanovinaan ja tekevinään jalouttaan.

    Vasemmistoanarkismi, leniniläisfasismin perillinen, on fasismin muodoista tänä päivänä eniten uhkaava. Tappaminen alkaa heti, kun pääsevät valtaan, luulavasti jo ennen sitä. Omista tietysti aloittavat vahvan kommunistiperinteen mukaisesti, sitten muut edistyksen vastustajat.

    VastaaPoista
  24. Kyllä, Riku, totta puhut. Minua alkaa jopa ahdistaa, kun luen Mankemangin kehittelemiä olkiukkoja, joita hän rakentelee täällä kommentoijista mielessään omien ennakkoluulojensa pohjalta.

    Osoittaa vähäistä älyä ja huonoa asioiden ja ihmisten tuntemusta heitellä kommentoijia joihinkin kaavamaisiin omiin lokeroihinsa. Minullekin keksittiin juuri entisten lisäksi uusi lokero: kolonialisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ns. primitiivi-ihmisen eksotisointi on juuri sitä. Antropologia on kehittynyt.

      Poista
    2. Puhut palturia eksotisoinnista, jota tutkimukset eivät ole. Kulttuuriantropologit tutkivat eniten kaikista kohteista juuri primitiivisiä kulttuureja, ja sanovat ensinnäkin, että sana ”primitiivinen” tulee vapauttaa kielteisestä arvovarauksesta. Sillä voidaan puolueettomasti tarkoittaa 1) varhaiskantaista, 2) kirjoituksetonta kulttuuria.

      Kulttuuriantropologien mukaan primitiiviset kulttuurit voivat osoittautua hämmästyttävän kehittyneiksi rakennelmiksi: ne ovat luoneet monimutkaisia ja viimeisteltyjä instituutioita, joille ei löydy vastinetta läntisestä kulttuurista. Ne ovat luoneet mm. ratkaisuja moniin sosiaalisiin ongelmiin, joista meidän kulttuurillamme voi olla opittavaa. Tutustu alkajaisiksi vaikkapa Bronislaw Malinowskin kokemuksiin ja tutkimuksiin Melanesiassa.

      Poista
    3. Me olemme kaikki primitiivisiä. Kysy vaikka mikikseltä. Olemme varustettuja sellaisilla ominaisuuksilla, jotka ovat sopeumia sellaiseen maailmaan, jota ei enää ole. Niinpä nykyään tarvitaan ajattelua, joka näyttää olevan toisille tavattoman vaikeaa ja vastenmielistä.

      Poista
    4. Niin, ja kysymys ei ole idealismista saati voluntarismista, vaan ammoisilta ajoilta perimästämme järjestä, joka auttaa käyttäytymään uusissa tilanteissa.

      Poista
    5. Kyky oppia ja osata käyttäytyä ei katoa, vaikka muinoisen Hellaksen Royal-suklaan käärepaperia ja makua (hintaa?) muutettaisiin.

      Poista
  25. Kukaan ei ole sanonut mitään linkkaamastani Pentulivestä.

    https://areena.yle.fi/1-51013436

    Siellä on yhdeksän suloista, toissapäivänä pullahtanutta labradorinnoutajan pentua, kaksi vaaleaa ja seitsemän mustaa pottua, pottujengi, niin kuin laumaa kutsutaan. Nyt potut on punnittu ja kaulapannoitettu erivärisillä pannoilla. Voi kun saisi vielä koiran taloon!

    VastaaPoista
  26. Nukkumista ja nykimistä, kyllä vaan. Jotain hyvin viatonta ja suloista on tuossa näyssä.

    Toisaalta jos sillä silmällä tarkkailee, pennut ovat pieniä narsisteja, jotka ryömivät toistensa yli päästäkseen nisälle, polkevat heikomman jalkoihinsa. Yksi hyväkäs työnsi jopa toisen syrjään nisältä ja ryhtyi itse lutkuttamaan.

    Mutta kaikkineen, kiva vilkuilla livekameraa, kun pennut hieman tuosta vielä kasvavat. Sanoo kissavideoidenkin ystävä.

    VastaaPoista
  27. Vaan kauhea on tuo omikronin, eteläafrikkalaisen koronavariantin uhka Euroopalle.

    Kunpa meillä nyt oltaisiin tarpeeksi hereillä ja pantaisiin tulppia sinne lentokentille ja pantaisiin nyt vauhtia siihen koronapassiin ja rokotuspakkoon. Tietysti virus vähenisi, mitä enemmän rokotettuja on. Nyt on aika hoitaa korona hyvin eikä lusmuilla, vaikka kuka tahansa kehottaisi juhlimaan ja nauttimaan.

    VastaaPoista
  28. Äläs nyt, Noora, Suomihan on mallimaa koronanhoidossa..

    Leikki sikseen. Siis me olemme olleet koko ajan jälkijunassa ja vähemmin toimin yleensäkin muihin maihin nähden, ja kun vajosimme rokotuskattavuudessa ja tartunnoissa Baltian maiden tasolle, alettiin ollakin hipihiljaa. Se ei enää ollutkaan hallituksen ”ansio”.

    Mikäli meillä olisi otettu käyttöön samat varhaiset ja ennakoivat rajoitukset kuin muualla, koronapassit, lentokenttärajoitukset, ja maskipakot vienojen suositusten sijaan, olisimme päässeet taatusti sijaintimme ja kansanluonteemme ansiosta vielä vähemmällä ja nopeammin.

    On kummallista, että koronapassia ei saada meillä lukemani mukaan ennen helmikuuta täyteen toimintaan. Sen puutteellinen valmistelu on ollut selkeästi hallituksen laiminlyönti. Maskitutkimussekoilu taas aiheutti sen, että osa kansasta ei usko vieläkään maskeihin. Ja pääministerin biletysfanfaari taas aiheutti selvää katoa maskinkäytössä, juuri kun oli opittu se.

    VastaaPoista
  29. Tavallaan yrittäjiä ja esiintyjiä ymmärtää, kun he protestoivat rajoituksia vastaan, tavallaan taas ei. Jos toimeentulo on kiinni joukkokoontumisista ja asiakkaista, niin onhan se surullista, kun tulee stoppi. Ja sekin on surullista, että tilannetta ei tällöin ajatella koko maan ja ihmiskunnan kannalta.

    Vaan tavallisia bilettäjiä en edes halua ymmärtää, niitä, jotka liikkuvat kaupoissa ja muualla ilman maskia ja katsovat kansalaisoikeudekseen baaribiletykset ja ryyppäämiset ahtaissa pubeissa. Nythän tartuntoja on juuri näistä iltariennoista ja nuoremmissa ryhmissä. On myös tyyppejä, jotka eivät kestä eristystä joutuessaan altistetuiksi tai jopa saatuaan tartunnan: ei pysty olla kotona, sanoi yksikin täkäläinen bilettäjä-koronatyyppi.

    VastaaPoista
  30. Nuorten koronamasennuksesta puhutaan paljon, ja mietitään toimia auttaa masentuneita.

    Oikein missään en ole nähnyt vastaavia sympatianosoituksia eristyksiin komennettua vanhempaa polvea polvea kohtaan. Kun nuorilla oli koko ajan perhe ja ystävät kuitenkin piirissään, niin monilla vanhuksilla oli täydellinen yksinäisyys, kun lapsiakaan ei voinut tavata. Vanhainkodissa tapahtui tragedioita, kun viimeisiä aikojaan viettävät vanhukset jätettiin yksin ja lapset eivät päässeet vanhempiaan tapaamaan. Minusta näin jälkeen ajateltuna tämä toimi oli korona-ajan julmimpia tekoja. Tavallaan sen hyvä tarkoitus on ymmärrettävä, mutta pitäisi olla jo toimikunta valmistelemassa muita keinoja vastaavien katastrofien varalta.

    VastaaPoista
  31. "Suomihan on mallimaa koronanhoidossa." On ja pysyy.

    VastaaPoista
  32. Viimekuisen Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen eli ECDC-raportin mukaan Suomi kuuluu maihin, joissa alhainen koronarokotus­taso yhdistettynä rajoitusten höllentämiseen aiheuttanee tartuntojen lisääntymistä ja näin myös sairaaloiden kuormittumista sekä kuolleisuuden kasvua.

    Näinhän on päässyt käymään. Suomi on jäänyt EU- ja ETA-maiden keskiarvon alle rokotuskattavuudessa. Ja hyvä rokotuskattavuus on paras ja ainoa keino torjua koronaa ja hoitaa asia mallikkaasti.

    VastaaPoista
  33. Meillä pääministeri puhalsi biletyspilliin viime kuussa ja siitähän kansa riemastui. Samaten korona.

    En nimittäisi tätä koronan hyväksi tai mallikkaaksi hoitamiseksi.

    VastaaPoista
  34. Mutta onneksi osaamattoman ja muutenkin vitun kehnon hallituksen vastapainona meillä on rohkeita kansalaisia, jotka näyttävät missä kaappi kulloinkin seisoo. Ajattelen tässä vaikka Ano Turtiaista ja hänen kannattajiaan: heidän kuononsa päälle mitkään "vihreitten kommunistien" neulomat ilmastointirätit eivät sovi. Saatana. - Ja meidän koleaääninen kalkkunamme Brysselistä, Laura Huhtasaari, ilmoitti jo että "rokotteista ei ole mitään hyötyä"... Ja tätä jo osasi odottaakin tuolta kaikkia tieteitä vastustavalta salaliittoteoreetikolta, joka virallisesti (kyllä! virallisesti) ehdotti Donald Trumpia viimevuoden Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi! heh, he. Mutta Ps. Onneksi Teuvo "jokaisen äidin melkein raitis vävyihanne" Hakkarainen tästä korona-asiasta on pitänyt suunsa kiinni. (Ilmeisesti on sammunut työkiireiltään?) Siitä huolimatta – tai juuri siksi - vilpittömät kiitokset hänelle hänen hiljaisuudestaan.

    O tempora, o mores!

    VastaaPoista
  35. Vai rotat täällä pahiksia ovat, Noora? Eivätkä ole, eivätkä lepakotkaan - paitsi Lepakkomies. Sillä ihmiset täällä muuta luomakuntaa tuhoavat ja sotkevat koko luonnonkierron. Jos olisin ns. linkolalainen, mitä en jumankauta ole, julistaisin että ihmisistä meidän eroon on päästävä! ja mitä pikemmin sen parempi.

    Ps. Turha kuvitella, että ihmiset jotenkin mikrobeista eroon ikinä pääsisivät. Ne ovat olleet täällä ennen jo muuta elämää, miljardeja vuosia sitten (vrt. syanobakteerit), ja tulevat olemaan meidän (= ihmispellejen) jälkeen aina ehkä aurinkomme sammumiseen asti...

    Tai tästä en ole aivan varma, että ihanko sinne asti? Mutta melkein varma kumminkin.

    VastaaPoista
  36. Suomi on mielestäni hoitanut koronaongelmansa mallikkaasti ja voimassa olevia lakeja kunnioittaen. Huolimatta siitä, että hallitus on heikko - ja kätyrlauma sankka, niin on maltettu kuunnella asiantuntijoita. Jolloin neuvot/ohjeet/yms. tulevat aina tietyllä viiveellä, koska... asiantuntijoilta odotetaan paikkaansa pitäviä tietoja, ei mielipiteitä. (Diletantithan voivat tänään huutaa sitä ja huomenna päinvastaista tätä, ja sitten jälkikäteen unohtaa väärät neuvonsa.)

    Elämme edelleen tilannetta, josta emme taudin suhteen tiedä kaikkia muuttujia. Enkä nyt siis puhu itsestäni, vaan oikeista virologeista. Eteemme saattaa tulla vielä sellaisia yllätyksiä, jotka hätkähdyttävät vielä elossa olevia, kaiken kokeneita stalinistejakin, piru vie!

    Sitä paitsi "Saksa on paska maa." - Seppo Räty 1993.

    VastaaPoista
  37. Kunpa kaikki ihmiset osaisivatkin nöyrtyä tosiasioiden edessä! Mikäs meidän silloin olisi olla olemassa.

    Mutta kun ei niin ei, that is the question.

    VastaaPoista
  38. Kun niitä asiantuntijoita juuri ei ole aina kuunneltu, esimerkiksi maskiasioissa.

    Pääministerimme on tunnettu aiemmasta rokotekriittisyydestään johtuen rokotetehtailijoitten voitoista, niin kuin tiedämme. Jotain siitä heijastunee nykyiseen toimien hitauteen. Tätä ei rohjeta vielä julkisesti ääneen sanoa, mutta minäpä sanon.

    On globaalisti tunnettu tieteellinen fakta, että rokotteet ja maskit suojaavat tartunnoilta, osa maskeista suojelee muita ihmisiä sinulta, osa myös sinua itseäsi maskinkantajana (FFP2-P3).

    Oli käsittämätöntä, että maskiasioissa vetkuteltiin teettämällä jollain hourahtavalla emeritalla etukäteen tiedetty nollatutkimus maskien hyödyllisyydestä samaan aikaan kuin koko muu maailma jo suojasi maskeilla yhteiskuntaansa.

    Se että Suomi on pärjännyt koronassa tähän asti kohtuullisesti, johtuu maan sijainnista ja kansanluonteesta, ja siitä sisusta, jolla kansa buuasi hallituksen toimimaan pois Ruotsin laumasuojatieltä mm. lentojen rajoittamiseksi.

    VastaaPoista
  39. Vaan siitä plussaa nyt hallitukselle, että se on ryhdistäytynyt: Eteläisestä Afrikasta ei ole tänne nyt asiaa. kerrankin jämäkkä ohje, josta ei voi syntyä tulkintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Realistista on ajatella, että se omikron-virus on jo täällä itämässä. Eiköhän parin päivän päästä putkahda tieto mediaan. Uskon vahvasti, että tähänkin saadaan täsmärokote pikaisella aikataululla. Siihen asti, jos tarve vaatii, eletään vain tiukasti rajoitusten mukaan. Ulkoilla ja harrastaa ja kuntoilla voi metsäpoluilla luonnossa. Hengen ravintoa saa vaikka mistä lähteestä ja media välittää uutiset. Yhteyksiä voi hoitaa mobiilisti ja tietokoneen välityksellä. Kyllä se sujuu.

      Poista
  40. Uuden koronavariantin ennustetaan olevan jouluna suomessa vallitseva. Jos virus pystyy kiertämään rokotteet ,niin on ensi talvi suomessa ja muuallakin kaaottinen .Keväälle menee ennenkuin uusia rokotteita saadaan kehitettyä ja lämmin rajoittaa epidemiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta kaksi vuotta tätä korona-aikaa on kärsitty, ja yhä puhutaan ikään kuin se virus tulisi tänne kuin luonnonlaki - eli mitään ei voi tehdä.

      Ei se tule itsekseen. Joku ihminen tuo sen.

      Usein toki tietämättään, mutta tuo kuitenkin. Siksi pakolliset testit ja tiukat karanteenit rajoilla estäisivät sen tulon. Näin yksinkertaista se olisi.

      Mutta ei, joku oma tekemämme vanha laki kieltää sen. Ja Suomeenhan saa aina tulla, sanoo vihreä sisäministeri. Paitsi tietysti silloin, jos olet länsimaalainen korkeasti koulutettu ja tulisit oikeasti töihin, sillon et takuulla pääse. Näin olen lukenut valtalehdistä.


      Poista
    2. Tämä olisi perin selkeää ja yksinkertaista, ja tuntuu käsittämättömältä, että tätä ei haluta tehdä. Elävästi muistan, miten kansalaiset seurasivat toissa keväänä kauhulla, kun koneet lensivät Vantaalle suoraan tartuntapesäkkeistä vailla mitään kontrollia. Tätä jatkui ja jatkui, kunnes kansa raivostui ja alkoi vaatia rajoituksia ja hallitus ryhtyi tekemään spektaakkeleita muiden sivistysmaiden tapaan.

      Kaikki on tullut jälkijunassa ja pelkin suosituksin. Koko kevät ja kesä olisi ollut aikaa laatia tarvittavat lakimuutokset ja saattaa pakollinen koronapassi heti voimaan. Nyt ollaan taas uuden edessä.

      Poista
  41. Jälkiviisastelua.

    Kun ei edes tiedetty viruksen tapaa levitä, ei voitu tietää mitä apua maskeista voisi olla. - Paitsi tietysti nyt jälkeen päin.

    Kaikki tutkimukset ovat "nollatutkimuksia" ennen kun ne tehdään. - Et ole lukenut ainakaan sosiologiaa, näämmä?

    Asiatonta vihjailu pääministerimme ns. rokotekriittisyydestä. Tässä maassa rokotevastaisia ovat tietyt uskonnolliset lahkot, erilaiset salaliittoteoreetikot ja kansalliset nationalistit. Tämä pätee kaikissa Euroopan maissa, kuten kai huomaat – jos vähänkin aikaasi seuraat - yhä laajemmiksi ja väkivaltaisimmiksi käyneistä mielenosoituksista, joissa rokotepasseja ja rokotuspakkoa vaativia viranomaisia rinnastetaan natseihin. - Säälittävää. - Suomessa tähän porukkaan kuuluu perussuomalaisia äänestäjiä. Tämä on fakta. Mutta tätä et rohkene ääneen sanoa, mutta minäpä sanon.

    Väittely- eli keskustelukuulumisiin?


    Ps. Paitsi nyt menen syömään kalaa.

    VastaaPoista
  42. Nyt täytyy turvautua vain toivomaan, että nykyiset rokotteet purisivat tähänkin varianttiin. Sehän saadaan tietää parin viikon kuluttua.

    Vaan kyllä se sitten kevääseen tai kesään asti menee, 100 päivää, ennen kuin uusi rokote saadaan jakeluun. Taitaa olla tappoisku matkailulle jatkossa. Aina tulee uusia entistä tarttuvampia muunnosvariantteja.

    VastaaPoista
  43. Mikis, haloo nyt, maskithat ovat koko maailmassa ja etenkin väkirikkaissa maissa olleet käytössä jo vuosia, kymmeniä vuosia, samaten lääketieteessä. Miksi niitä käytettäisiin joka maassa leikkauksissakin, ellei niistä olisi apua bakteerien leviämisen estämisessä?

    Suomiko olisi ainut maa, joka keskellä pandemiakatastrofia hokaa jonkun emeritarutkimuksen perusteella, että juu, ei niistä maskeista ole todistettavaa hyötyä, koska hallitus sanoo näin.

    Koko tutkimus ja muu jupakka oli peittelyä hallituksen sekoiluille maskipulassa.

    VastaaPoista
  44. Pääministerimme kirjoitus rokotteita vastaan on edelleen netissä luettavissa. Ei se ole salaliittoteoriaa se kirjoitus, mutta sen sisältö voi jonkun mielestä olla. Kirjoitus on laadittu ennen pääministerikautta, ja sen ydintä ovat siis rokotetehtailijoiden suuret voitot. Ei siinä puhuta rokotteiden hyödyistä.

    VastaaPoista
  45. Ei toki, mutta ollaan varovaisia ja huolehditaan muidenkin turvallisuudesta maskein ja tarpeellisin suojatoimin. Hyvä, että hallitus rajoitti jo lentoja, mutta toisaalta Euroopan kautta se virus kuitenkin tulee..

    VastaaPoista
  46. Sisäministeri Henriksson jyrähti, että aluevaaleja ei siirretä, kyllä jämpti on niin, tulkoon millaisia variantteja tahansa!

    Viime keväänä hän taas piipitti, että korona karkaa justiinsa käsistä, ennuste on veret seisauttava, ja siksi kuntavaalit on ihan pakko siirtää!

    Voisikohan joku ekspertti päivittää laskuharjoituksensa ja käydä taas esittelemässä niitä Henrikssonille? Tilannehan on nyt vähintään yhtä paha kuin silloinkin?

    Vai olisiko käynyt niin, että ministeri olisi oppinut lukemaan näitä ennusteita? Tai hänen avustajansa?

    VastaaPoista
  47. Tilannehan on vähintään yhtä epävarma, koska omikron on vielä kysymysmerkki ja kaikki mahdollisuudet pahimpaan ovat olemassa. Rokotukset laahaavat hitaasti ja rokottamattomia on vielä miljoonalukemia. Kunpa se koronapassi tulisi pakolliseksi kaikkialla liikuttaessa niin kuin monissa maissa. Jo se, että ne olisivat pakollisia tapahtumissa, baareissa ja kuntosaleilla, auttaisi merkittävästi, sillä näissä paikoissa ne itsekkäimmät tyypit käyvät omaa itseään hellimässä.

    VastaaPoista
  48. Kannattaa vain nöyrästi uskoa luonnonvalintaan ja evoluutioon, niiden pillin mukaan maailma hyppii. Ihminen on osa tätä prosessia ja pärjännyt ihan hyvin. Heikot sortuu elon tiellä,

    Suurella kunnioituksella olen seurannut tämän pienen ja pontevan virusparan taistelua ylivoimaista ihmiskuntaa vastaan! Loputtomalla kekseliäisyydellä se yrittää saada jalansijaa äärettömän vihamielisessä ympäristössä. Ei sitä lannista suurvaltojen uho ja loputtomat rokotearsenaalit, kun yksi variantti tuhotaan, toinen on jo valmiina hyökkäämään.

    Näin se jumala loi luonnonvalinnan toimimaan. Syyttäkää sitä. Mutta ennen kaikkea - sopeutukaa!

    VastaaPoista
  49. Tähän minä(kään) en osaa lisätä mitään! Napakymppi!

    Ps. Tai sitä hieman ihmettelen mitä tekemistä tuolla jumalalla - Luojaan kiitos on sentään pienellä alkukirjaimella präntätty! - tässä tekemistä on?
    Ehkä vain muistutus jostain tiedostomattomasta?

    VastaaPoista
  50. Hyvä että huomasit sen olevan pienellä. Minähän en ota turhia riskejä. Jumalaakaan en pelkää (vaikka ihan käskevät (obs. sain siihen ison alkuk.)), mutta hänen eriheimoisia palvelijoitaan vähän varon.

    Mutta mehän emme tiedä, miten kaikki on saanut alkunsa. Tiedämme mitä tapahtui 0,0000...1 sekunnin kuluttua, mutta emme mitä varttia ennen. Ehkä Jahve, Allah, Zeus, Ukko ja Perkele pelasivat sököä ja hävinnyt joutui luomaan lumet taivaan esikartanon pihamaalta - ja loi vahingossa maailman.

    Ja maailma loi viruksen, ameeban ja ihmisen. Aamen.

    VastaaPoista
  51. Koronasta en enää oikein osaa sanoa mitään, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

    Kirjoituksesi aiheista sen verran, että intersektionaaliset fasismit, totalitaristien woket ja muut myöhempien aikojen edistykselliset vasemmistolaisten herännäisliikkeet ovat saaneet ansaitsemaansa paheksuntaa. Ebrahimin sanoista on tullut meemi, joka kiertää mahdollisissa ja etenkin mahdottomissa paikoissa.

    Kaiken maailman uskomushoidoista ja muista huuhaa tieteellisistä pidetään kovaa älämölöä, mutta jopa huippuyliopistojen, joita Suomessa ei ole, humanistisisssa tiedekunnissa porisee poliittista soppaa, fasismiin vivahtavia tasa-arvoproblematiikkoja sekä muuta huaahtiedettä. Kyllä, Suomenkin humanistiset tiedekuunat ovat paljolti humanoidien juttuja. Huuhaa huuhaa, on siinä tieteellistä puuhaa.

    Herätkää, ja herättäkää afrikkalainen takapihanne riippumatosta, mitä se siellä hirsiä vetelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikakausina oikeasti tasa-arvoa ja sananvapautta puolustavat ovat outoja hyypiöitä, jotka pitää saattaa ruotuun.

      Sananvapaus oli hyvä asia silloin, kun oli paljon sortoa ja vääryyttä, mutta nykyisin kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen – edistyksellinen eliitti näyttää mallia.

      Poista
    2. Sananvapaudesta on nykyään tällainen kuva: se on vapautta puhua oikeamielisten termeillä oikeamielisesti oikeamielisten rajaamista asioista. Oikeamielisten tekojen ja ajatusten arviointi on vihapuhetta, joka tulisi lailla erikseen kieltää. Erikseen, koska laki ei pysty kieltämään muuta kuin solvauksen, herjauksen ja kunnianloukkauksen. Valistuneessa ihmisessä herääkin ajatus: eikö vihapuheeksi luokiteltu siis olekaan oikeasti vihapuhetta, kun sille ei laki riitä.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen on tämä vihreän sisäministeriön hanke laittomasti maassa olevien hyväksymiseksi kertalaakista maamme kansalaisiksi. Näinhän se menee, kaikki halukkaat pääsevät tänne hyvinvoinnin piiriin. Kannattaa reissata halki maailman meille, ja etenkin sinne Rikun mainitsemaan takapihan riippumattoon..

      Poista
  52. Täällä taas paukkuu pakkanen, -13 kylmässä viimassa ja auringonpaisteessa. Meinasin jäätyä pystyyn. Piti lähteä katsomaan, ovatko joutsenet vielä joella ja onko se jo jäätynyt umpeen.

    Se on nyt talvi täällä. Panin ikkunalle adventtikynttelikön ja valaisin takapihan rautatienomenapuun tuikkuvaloin. Etupihalla on pari kynttilälyhtyä jäisessä maassa. Kohta voi ehkä tehdä jo jäälyhtyjä ämpärissä! Ja hankkia kauralyhteen linnuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa vain yksi asia tässä muuten mukavassa talventulossa. Taloyhtiön muijat suhtautuvat kielteisesti lintujen ruokintaan. Pelkäävät rottien ja oravien tuloa. Niin kuin rotta tiilisestä elementtitalosta järsittävää löytäisi, kun ulkokellareitakaan ei ole. Birdlifen mukaan lintujen ruokinta ei lisää rottia, koska niitä on muutenkin. Lintujen ruokkijan kannattaa kyllä pitää paikka siivottuna ja katsoa, ettei siemeniä tipu maahan. Mutta kerropa tämä nyt hysteerisille muijille, jotka pelkäävät linnunkakkaa enemmän kuin koronaa. Olisi kiva katsoa lintuja pihallaan ja vaikka kuvata niitä lähietäisyydeltä. Vaan ei, tärkeämpää on kakaton ja steriili piha.

      Poista
  53. TTK:ta en ole seurannut, mutta lööpeistä näin, että voittaja oli ruskea mies, Ernest Lawson parinsa kanssa. BB on helmasyntini, ja sen voittajahan on turkkilaissukutaustinen Jasmiina Yildiz, tai sinne päin. Osallistujissa oli myös Samir, jonka taustasta en tiedä, mutta jonnekin arabialaissuuntaan se vie. Erittäin miellyttävä persoona ja kaikkien tykkäämä.

    Yhdyn sanomaasi, Noora, suomalaiset eivät ole erityisen rasistisia, päinvastoin, me otamme kenet tahansa joukkoomme ja kohtelemme häntä kuten ketä tahansa savolaista tai stadilaista. En ymmärrä ollenkaan tekemällä tehtyä rasismileimaa. Maaseudullakin kuka tahansa otetaan yhteisön jäseneksi nopeastikin. Ettei tuo ”rasismi” olisikin vain wokelaisten tekemällä nostatettua ismiä.

    VastaaPoista
  54. Suuri liikevoitto ei ole rokote, vaikka se köyhää rokottaa...

    VastaaPoista
  55. Ja minä kun olen aina luullut, että suuri liikevoitto hyödyttää köyhää. Kuta rikkaampi maa, sitä enemmän verotuloja, joista köyhyys kustannetaan. Vai?

    Sitä paitsi, on arvovalinta, uliseeko lääketeollisuuden raharikkaudesta vai hyödyllisyydestä.

    VastaaPoista
  56. Hei, nytpä keksin Mannen innoittamana loistavan idean: valtio voisi perustaa lääkeyhtiön, palkata töihin valveutuneita nuoria, maksaa niille roimaa palkkaa, ja liikevoitolla kustannetaan kaikille kauheasti kaikkea hyvää!

    Valtiohan voisi perustaa muidenkin alojen menestyviä yrityksiä!

    Miksei kukaan ole ennen keksinyt näin loistava ideaa?

    VastaaPoista