30.1.2022

Kuunteleeko puhelimenne teitä?

 


Mietin joskus, mahtaako puhelimeni kuunnella ja katsella minua. Nimittäin saan välillä netissä surffatessani liian osuvia mainoksia ruudulleni. 

Viimeisin esimerkki on IDO-vessanpönttömainos. Perjantaina luokseni tuli IDO-vessanpöntön asentaja pönttö sylissään. Hän viipyi hommassaan puolisen tuntia ja rupattelimme iloisesti uuden pöntön hienouksista. Illemmalla kun avasin netin, eteeni pamahti IDO-vessanpöntön mainos. Ikinä ennen en muista nähneeni netissäni vessanpönttömainoksia. Enkä ole hakenut pönttöjä verkkosivuilta.

Toinen esimerkki. Kirjoittelen Whatsapissa ja puhun puhelimessa usein tyttären kanssa hänen lumoavasta ragdoll-kissastaan niin, että "kissa puhuu" ja kertoo itse. Tämä rooli on viesteissämme tavallinen esitysmuoto, ja helppo toteuttaa, koska kissa on äärimmäisen laiska ja itserakas ja ilmaistavissa monin keinoin. Tälle lihavalle kissalle tilataan tai haetaan erikoispöperöt Peten Koiratarvike -nimisestä liikkeestä. (Oikeasti kissa ei ole lihava, mutta yksi sen kutsumanimistä on Lihava Kissa.)

No nyt on sitten niin, että päivittäin  selaamani verkkosivut ovat täynnä Peten Koiratarvikkeen mainoksia, ylälaidassa, sivulla ja alhaalla. En ole hakenut Googlesta mitään kissan tarvikkeita. Sitä mukaa kun kruksaan niitä kiinni, sataa uusia. Näin on ollut jo kuukausia. Onkohan  teidän selauksissanne Peten koiratarvikkeen mainoksia?

Kerran oli lehtiartikkeli, jossa kysyttiin: Kuunteleeko puhelimenne teitä. Artikkelissa väitettiin, että voi kuunnella. Asian varmistamiseksi pyydettiin tekemään testi. Piti puhua puhelimen lähellä tietystä aiheesta, vaikkapa matkoista aina silloin tällöin kymmenisen minuuttia. Jos verkkosivuille alkaa tupsahdella matkatarjouksia, niin puhelimenne kuuntelee teitä. Ettäs tämänkin opitte ja tiedätte. 

Kovin tuttua on tietenkin se, että jos hakee tuotteita vaikkapa Elloksen sivuilta, saa riesakseen Elloksen vilkkuvat mainokset. Erehdyin alkusyksystä hakemaan netistä talvitakkia, ja löysinkin  sivuilta kivan keltaisen toppishupparin karvareunuksella. Klikkasin sen isommaksi. Nyt tämä keltainen takki vilkkuu edelleen lukemieni sivujen laidoilla, hyvin ärsyttävästi. Se ponnahtaa aina isommaksi ja pienemmäksi. Taatusti en tilaa mitään mikä vilkkuu ja pomppii. Älkää tekään tilatko, rakkaat lukijat. Pannaan stoppi kaikelle vilkkaavalle ja välkkäävälle meiningille. Kaupankäynti olkoon rehellistä ja vakavaa materian vaihtoa.

Ja nyt päivän mietelause, jonka bongasin mainoksesta ja kirjoitin muistiin, jotta muistan tarjota sen teille. Kas tässä alla. Oletteko samaa mieltä?

Vain sinä voit määritellä, kuka olet.

(Kuvassa Salvador Dali)

214 kommenttia:

  1. Tulikettu pelastaa! Tarkemmin AdBlocker Ultimate -lisäosa. Ei vilku, välky eikä heiluttele reklaamit.

    ITC-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten vitussa se siltä puhelimen harrastamalta salakuuntelulta suojelee?
      Niinpä.

      Poista
  2. Kiitos ITC-ukkeli vinkistä. Taidanpa asentaa pöytäkoneeni Tulikettuun. Jokin esto siinä on joskus muinoin ollut, mutta mennyt pois päältä.

    Sinänsä mainoksia saa olla, mutta ne pompinnat, vilkunnat ja kilkutukset ovat kamalia. Mainoksista saa myös informaatiota.

    Ja onhan niitä hupaisaa televisiosta katsoa: ei ole enää mainosta, jossa ei olisi otettu huomioon intersektionaalista uhriasemalla signalointia. Esimerkiksi sellaista perhettä ei esiinny enää suomalaismainoksessa, jossa olisi suomalaiskansallinen valkoihoinen perhe. Vähintään äiti on ruskea nainen ja lapset viehättäviä kähäräpäitä. Silmälasimainoksessa esiintyy suloinen kehitysvammainen tyttöoletettu.

    Nyt lukijan ei kannata hermostua. Tässä ei sanota, että sorrettuja ryhmiä ei saisi käyttää maInoksissa. Tässä kysytään hyvesignaloinnin määrän perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö näe, että itse esiinnyt moraalimajakkana?

      Poista
    2. Katsohan vähän tarkemmin: kaksinaismoralismi siellä tikun nokassa välkkyy: hyvesignalointi, moraaliposeeraus, tekopyhyysjahti kaupan edistämiseksi.

      Poista
  3. Tilaatko myös sinä niitä murkinoita Peteltä? (Siis kissalle.) Ja jos, niin tilaatko ne sähköisin välinein vai perinteisin eli vain puhumalla?

    Toisaalta kuten olen ennenkin sanonut, niin aika tyhmää on vielä kohdistettu mainonta, jos sitä tulee tuotteen oston jälkeen.

    Niin minullekin käy aina - eli vaikka vehkeet vakoilisivat minua miten tarkkaan tahansa, ne eivät huomaa että ns. kauppa-akti on jo tapahtunut aika päiviä sitten. Naapurin akkakin on tarkempi.

    Mitä tulee edistyksellisiin mainoksiin tai Hesarin juttuihin, niin tarkkailen jo niitä kertoja, joissa on pelkkiä härmäläisiä pallinaamoja. Ne hätkähdyttävät.

    VastaaPoista
  4. Siis tytär tilaa kotiinsa verkosta nyt korona-aikana, ja käy itsekin liikkeessä, kissa on hänen ja hän on pääkaupunkiseudulla. Minulla ei ole siis kissan kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, mitä viestimme sähköisesti. Ja olemme puhuneet tästä liikkeestä. On siis hieman kummallista, että minulle mainostetaan Peten Koiratarviketta.

    Minäkin lasken härmäläisiä pallinaamoja, jotka alkavat käydä vähiin suomalaismainoksissa. Tuntuu hyvin erikoiselta, jos mainoksessa on vain elovenatyttöjä.

    VastaaPoista
  5. "Vain sinä voit määritellä, kuka olet."

    Kun luin tämänkertaisen juttusi, Iines, olin vähän aikaa hiljaa ja mietin, mitä minä luin ja miten tuo juttusi puhutteli minua.Se hämmensi minua.
    Olenko jo niin paljon henkisesti heikontunut, etten ymmärrä mistä on puhe tuossa kirjoituksessa. Siinä puhutaan koirista ja kissoista, laskuista, maksamisesta, mainoksista.

    "Katsohan vähän tarkemmin: kaksinaismoralismi siellä tikun nokassa välkkyy: hyvesignalointi, moraaliposeeraus, tekopyhyysjahti kaupan edistämiseksi."
    Ei, en ymmärrä! Ei tule mitään! Aivot ei minulla toimi, no jopa on nyt jolpakko, ovikello soi.Ollaan talviasunnossa, jossa on jo katutasolla nappuloita ja nimiä, joista painetaan se nimi, johon halutaan
    mennä. Minun pitäisi painaa täällä ylhäällä vastaussoitto, että täällähän minä.. Käytettävissä on minulla kaksi valkoista nappia, ja puhelin langanpäässä. Siihen kun puhun, se johtaa ääneni
    katusoittajan korviin ja voin selittää, että täällähän minä. Mutta nappeja on kaksi, kumpaa niistä minun pitää painaista, että se menee soittajan korviin alhaalla. Kun en tiedä, alan painella vuoroin
    kumpaakin. Mitään ei tapahdu. Hitsi miten vaikeaksi elämä on mennyt! En pysty päästämään sisään ihmistä, joka haluaa tulla luokseni. Mies on mennyt tekemään lumitöitä kesäasunnon katolta, ettei se saisi
    kattoa vuotamaan ja tekemään lammikoita lattialle.
    Mitä tehdä? Peräännyn kauemmaksi suljetusta ovesta ylhäällä, ja alhaalla nappia painava henkilö luopuu sisäänpääsystoiveesta ja jatkaa matkaa katua pitkin sinne päin mistä oli tullut. Niin oletan.

    No, ei se mitään. Voin lukea nyt AINO SIBELIUSTA. Kohta se loppuu. Kyllä ikävä tulee sitä perhettä Ainolassa, joiden elämää sain seurata vuosikausia. Kylläpä viihdyin siellä heidän kanssaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, ei kirjoituksessani mitään punaista lankaa tainnut olla, kunhan höpöttelin. Kyllä se sanoman perillemeno on sitä paitsi eniten viestin lähettäjän harteilla. Että jos joku ei ymmärrä hölkäsen pökäystä, älköön syyttäkö itseään.

      Oikeasti koetin hieman herätellä juttua siitä, mihin kaikkeen nuo älylaiteet ja monet kodissamme olevat tietotekniset vempaimet oikein pystyvät. Nehän pystyvät mm. paikantamaan eksyneen ihmisen vaikkapa erämaasta. Meitä voidaan monin tavoin valvoa laitteillamme. En tiedä siis, valvotaanko jo, vai onko se vain salaliittoteoriaa? Itse olen järki-ihminen, enkä epäile suuremmin. Vaan sitä, että se on kenties mahdollista, en sulje pois tietämykseni piiristä.

      Poista
    2. Se "valvominen" on ehkä väärä termi, oikeampi voisi olla vaikka "seuraaminen", mutta sekin on liian aktiivista. Jäljittämistä se ehkä lähinnä on - eli myöhemmin voi datasta etsiä, missä joku kadonnut on tai kuka kävi yöllä varkaissa tms.

      Ei se ihan vielä toimi, sillä koko ajanhan ihmisiä katoaa, eikä pahojenkaan rikosten tekijöitä löydetä. Juuri oli kuva lehdessä parista heittiöstä, joita etsittiin ryöstöstä ja väkivallasta.

      Kun paikka kerran tiedetään, miksei löydetä siellä juuri silloin olleita teletietojen perusteella? Vai jättivätkö he älykännyt siksi ajaksi himaan? Rohkenen epäillä.

      Poista
    3. Hyvin eritelty tuo ketju: valvominen - seuraaminen - jäljittäminen. Eli ei aktiivista toimintaa, vaan katsomista tarvittaessa tai ehkä haluttaessa.

      Joissain elokuvissa, joissa poliisit jäljittävät rikollisia tietoteknisesti, rikolliset osaavat kytkeä laitteensa joskus pois päältä tms. ja käyttävät prepaid-liittymiä.

      Poista
  6. Sitten loppufanfaari.

    Kuinka ollakaan. Puoli tuntia ja kännykkä soi. Siellä puhui yksi tuttava.
    Hän kertoi, että oli aikonut tuoda minulle yhden paksun kirjan luettavaksi, mutta en ollut kotona. Hän toimittaa sen minulle myöhemmin.
    Mikä kirja? kysyin.
    "MARY GALLEN-KALLELA", hän vastasi. "Se on hyvin kirjoitettu. Tykkäsin siitä kovasti. Sen nimi kannessa on OLISIT VILLIÄ VILLIMPI. Sen on kirjoittanut Helena Ruuska."

    VastaaPoista
  7. Nyt on varmennettu, kuka, minä olen. Näyttää siltä, että tuttavani pitävät minua lukuhulluna. Miksi he muuten syöttäisivät minulle paksuja kirjoja. No, niinhän olen sellainen, he ovat oikeassa.

    Sellainen muutos lukemisessani on nykyisin, että mieluummin luen ihmisistä, jotka elävät nyt tai ovat elämänsä jo eläneet. Aiemmin luin mitä vaan, keksittyjä juttuja. Nyt on parempi, että ovat oikeita ihmisiä, eivätkä pelkän mielikuvituksen synnyttämiä epämääräisiä olentoja.

    Mutta mikä minä olen? Ehkä minun pitää kirjoittaa joskus itsestäni kirja. Siitä voisin lukea, millainen ihminen olen. Olenhan jo kirjoittanut pitkän rivin päiväkirjoja, joten materiaalia olisi jo paljon. Sillä vaikka niissä kirjoissa vilisee muitakin ihmisiä, olen itse se päähenkilö. uskokaa tai älkää. Tai älkää nyt ihan tosissanne niitä ottako. Saatte kyllä lisäillä ja vähentää sen hurjia tapahtumia, itku ja nauru kohtauksia. Itse kun luen niitä aina joskus, ihmettelen, miten voin olla vielä elossa. Sillä rajansa kaikella. Mutta:vain minä tiedän ovatko ne totta vai valetta.

    VastaaPoista
  8. Liisu, Helena Ruuska on kirjoittanut upeita tietoteoksia taiteilijoista. Itselläni on hyllyssäni Ruuskan lempitaiteilijastani Hugo Simbergistä kirjoittama tietoteos, elämäkerta Piru ja enkelit. Se on paksu teos, upeat kuvat, suosittelen.

    Toinen lukemani Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta on Marja-Liisa Vartiosta, Kuin linnun kirkaisu. Elämäkertojen aatelia nämä Ruuskan teokset. Itselläni on juuri luvun alla tuo Konttisen Aino Sibelius ja haen kyllä tuon Mary Gallen-Kallelankin elämäkerran. Rakastan taitelijaelämäkertoja. Ja yleensä jollakin tavalla totuudellisia kirjoja.

    Yksi kokonaan toisenlainen teos, jonka panin varaukseen, on Iida Rauman Hävitys. Kiinnostaa kovasti. Raumasta oli Hesarissa laaja esittely. Hän puhuu lapsiin kohdistuvasta rakenteellisesta sorrosta ja väkivallasta historian ja taiteen keinoin. Hän oli myös josskin tv-haastattelussa, ja tuntui äärimmäisen kiinnostavalta persoonalta. Luulen nimittäin olevani paljolti eri mieltä hänen kanssaan, mutta sehän nähdään sitten kun saan kirjan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS, IINES! Eipä näytä minulta lukeminen loppuvan. Mainitsemasi kirjat haluan läpikäydä. Ne kiinnostavat minua. Ehkä vertailun takia. Ehkä sen takia, että ihmiset yleensä kiinnostavat minua. Ja tiedän, että ns. taiteilijaihmiset ovat ehkä tavallisia ihmisiä vähän niin kuin eläinmailmassa erilaisin aistein ja herkimmin ominaisuuksien varustettuja. Ehkä senkin takia, että mun mies on taidemaalari, ja "uuteen generatioon" kuuluvan säveltäjän Sauli Z:n ukki. Itse olen saanut nimeni ja kuvani kirjoituksillani silloin tällöin lehtiin. (saavutus sekin, vai mitä? Ja jonkun suuremman kirjoituskilpailun voittaja, se jo kuullostaa tsestäkin hyvältä. Pitikö minun nyt tämä kaikki kertoa? Ei pitänyt.

      Poista
    2. Kunpa kirjoittaisit, Liisu, kirjan elämästäsi. Edes jonkinlaisen lyhennetyn raakaversion, koska kerroit kirjallista materiaalia olevan paljon. Uskon, että lukijoita löytyisi!

      Poista
    3. Nyt selvisi, miksi Liisun kuvaukset tuovat aina mieleeni vanhan ajan taiteilijaelämän. Sehän on sitä.

      Poista
    4. Olen lukenut Liisun upeita novellejakin taiteilijaelämän kuvauksina. Välähdyksinä joistain oikeista tilanteista tai suhteista. Ne ovat aidon tuntuisia, hyvin voimakkaita, mustaa ja punaista, lihaa ja verta. Kaikki paletin voimakkaat värit. Pastelleja ei tässä tarvita.

      Poista
  9. Minäpä muuten tunnen Helenan, niin kulturelli olen (olevinani). Luin myös Rauman Iitan jutun Hesarista ja mieleeni tuli eräs itsarin tehnyt kuulu kirjailija, joka loppuvaiheen kirjassaan oli kauhuissaan pienten lasten takia:

    Hän kuvaili, miten vauva kokee äitinsä aina lähtevän iäksi, kun tämä poistuu vaikkapa kauppaan tai töihin, sillä vauva elää vain tässä hetkessä. Hän kuvaili vauvan kosmista kauhua ja tuskaa äidin menetyksestä ja piti äitejä, jotka vievät vauvat hoitoon liian pieninä, liki sadisteina.

    Ajattelin silloin jo lukiessani, että hyvin loogista, mutta umpityperää.

    Hieman samankaltaisia tuntemuksia minulla tuli Rauman haastattelustakin.

    VastaaPoista
  10. Tätä vauvan eroa äidistä on pohtinut myös alan professori Liisa Keltikangas-Järvinen, jonka oppeja olen täällä useasti paasannut. Yhdyn paljolti hänen näkemyksiinsä mm. liian varhaisesta päiväkotiin viennistä ja kannatan itsekin kotihoidon tukea kaksi- ja jopa kolmivuotiaaksi asti. Tämä siksi, että alle parivuotias ei ole vielä kykeneväinen moniin sosiaalisiin kontakteihin. Hän ei tarvitse niitä.

    Tuo vinkkaamasi kuulu kirjailija (kuka ihmeessä?) on käsittänyt mielestäni tämän eroahdistuksen liian voimakkaasti. Jos lapsi on tutussa ja turvallisessa ympäristössä ilman äitiään, kauhu ei kyllä ole ”kosmista” eikä lapsi voi kokea vielä minkäänlaista tietoista aikaperspektiiviä ”iäksi”. On vain se hetki, jolloin jokin osa lapsen maailmasta on toisin. Jotakin tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lassi Sinkkonen. Muistaakseni.

      Poista
    2. Usein ihminen kuvaa yleistävästi omia tuntemuksiaan ja sijoittaa ne toisiin.

      Esimerkiksi tämä uusi kirjailija Iida Rauma taitaa kuvata kirjassaan enemmän omia kokemuksiaan kuin koulun tilaa. Kirjailija oli siis vakavasti koulukiusattu, ja kiusaajana mm. opettaja.

      Poista
    3. Kiusaaminen on niin laaja ja epäselvä termi, että sen alle mahtuu ihan liikaa erilaisia asioita ja käytöksiä. Joskus tuntuu, ettei niin tyrkkyä ja itseään täynnä olevaa mahtailijaa olekaan, ettei hän jonkun juorulehden lööpissä kerjäisi huomiota väittämällä olleensa koulukiusattu.

      En tietenkään tarkoita Iida Raumaa, jota en tunne. Nimenomaan vakava kiusaaminen jää termin löperön heittelyn varjoon.

      Minäkin voisin väittää olleeni kiusattu - ainakin tiedän miltä se voi tuntua - sillä esimurrosiässä minua härnättiin yhden tytön takia ja pahinta oli se, että minua kutsuttiin hänen lempi- tai paremminkin haukkumanimellään!

      Sitä kesti yhden lukukauden ja minua vitutti ankarasti. Ensin harmitti, sitten masensi. Enkä suinkaan kuunnellut nimittelyä säyseänä, vaan kävin kimppuun. En sentään lyönyt keneltäkään nokkaa lyttyyn (olisi ehkä pitänyt), mutta lumipesuja annoin sitäkin enemmän. Silti se jatkui. Se tuntui täysin toivottomalta.

      Onneksi seuraavana vuonna jouduin eri luokalle ja jos joku vielä välitunnilla heitti herjanimen, en ollut kuulevinani. Se hiipui siihen.

      Vasta aikuisena aloin miettiä, miltä se tuntui siitä tytöstä - häntä tosin ei kai kiusattu, mutta silti. Olisikohan ollut viisaampaa lyöttäytyä yhteen ja alkaa seurustella? Silloin koko ajatus oli mahdoton, sillä olin vasta 13, enkä tuntenut juuri häneen vetoa.

      No, kokemusta siis on, mutta en ole siitä sen jälkeen kärsinyt. Ehkä siksikin, että kestin sen pää pystyssä ja pidin niitä kiusaajia itseäni tyhmempinä. Kuten he olivatkin, eipä silti.

      En ole muuten muistaakseni kertonut tätä kenellekään koskaan ennen?

      Poista
    4. Kiusaaminen on monimuotoista ja ajattelen niin, että se voi olla osittain myös subjektiivinen kokemus, joka eskaloituu omassa mielessä.

      Silloin kun kiusaamisesta aikanaan alettiin laajemmin puhua, muuan opettaja kysyi alakoulussa lapsilta, että ketä teistä on kiusattu. Lähes kaikki viittasivat, ja kun asiaa selviteltiin, muuan pieni lettipää sanoi tohkeissaan, että takanistuva poika oli vetänyt häntä letistä.

      Haloo, tällaisen asteikon mukaan kaikkia meitä on kiusattu, sekä koulussa että kotona että turuilla ja toreilla. Minulta on Mäkelän Tauno (!) kiskonut tukun hiuksia, niin että tuli kalju paikka päälaelle, ja toinen poika on heittänyt kivellä päähän. Lisäksi Hakasen Hannu ilkkui minulle ja siskolle että iso-Kikkilä ja pikku-Kikkilä, väännös sukunimestämme.

      Aikuistenkin kesken esiintyy kiusaamista. Joukossamme on kaiken maailman narsisteja, psykopaatteja ja muuten vaan vittumaisia ihmisiä. Tässäkin taloyhtiössä on kulkenut eri ihmisistä monenlaisia valheita tiettyjen ihmisten levittäminä. Eli kiusaajia löytyy kaikkialta, kaikista ikäluokista, ja somessahan niitä rehottaa.

      Poista
    5. Meillä oli pikkukaupungissa muuan kiusaamistapaus. Erästä yläasteen oppilasta kiusattiin mm. niin, että hänen rintaliiveihinsä tartuttiin takaapäin puseron läpi, ja vedettiin niistä. Näin muistelen. Oppilas oli ainoa lapsi, hieman erikoisten vanhempien, jotka olivat katkaisseet kaikki välinsä mm. sukulaisiinsa ja tuttaviinsa. He liikkuivat kolmen symbioosissa kaupungissa, äiti ei liikkunut ilman miestään minnekään, ja tämä oppilas pidettiin tiukasti eristyvässä symbioosissa. He poikkesivat monin tavoin muista ihmisistä. Oppilasta kuulemani mukaan naureskeltiin ja pilkattiin, mikä on tietenkin anteeksiantamatonta. Muistaakseni perhe nosti oikeusjutun ja koulu tuomittiin sakkoihin, kun se ei puuttunut kyllin tehokkaasti kiusaamiseen, jota opettajatkin olivat oppilaan mukaan harjoittaneet.

      Itselleni jäi jutusta epämääräinen olo. En sano niin, että ketään saa kiusata, mutta ainahan ihminen oudoksuu, jos joku poikkeaa kovasti laumasta, näinhän eläimetkin tekevät. Olisiko meillä eläjillä itsellämme myös jonkinlainen velvollisuus tai vastuu koettaa sopeutua toisiimme eikä vain vaatia, että toisten pitää hyväksyä asiat niin kuin minä sanon, vaikka poikkeaisin kovasti tutusta? En tiedä.

      Poista
  11. Joskus vuosikymmeniä sitten pomoni sanoi, että jos joku asentaa salakamerat vessaansa ja haluaa katsella pyhää toimitusta, siinähän asentaa ja katselee, häntä se ei haittaa. Paljon sanottu.

    Markkinamiesten vakoilu on joskus harmillista, mutta vaaratonta, mutta kaikkia tiekonelaitteita ovat maailman tiedustelupalvelut hyödyntäneet alusta lähtien ja kaikki suuret internetin toimijat ovat sen hyväksyneet, meiltä asiakkailta ei vahingossakaan kysytä mielipidettä. Internetselaimien ingognito-sivut jättävät sivuhistorian keräämättä itselleen, mutta sellaisia hakuja jotkut vakoilijat epäilemättä kaikkein mieluiten tutkailevat, mikään ei siitä estä. Minua harmittaa internetsivujen alogoritmit, jotka esimerkiksi juutuubin aarreaitassa pyörittävät käyttäjää omassa kuplassaan, - uutta ei löydä, ellei osaa vartavasten etsiä. Vahingossakaan sivusto ei tarjoa "uusia" vaihtoehtoja.

    Vakoilu sinänsä on menettänyt merkitystään tai ainakin muuttanut muotoaan. Ennen vakoilijat otsansa hiessä ja henkensä vaarassa hankkivat ihmisistä tietoja, jotka meidät saatiin sittemmin vapaaehtoisesti lataamaan erilaisille somesivuille, vieläpä valokuvien kera.

    Tietokoneella tai puhelimessa mikään ei ole yksityistä, kaikella on kuulijoita tai lukijoita myriad. Taajamissa liikkuessa lähes jokainen metri jää jonkun kameran tallentamaksi ja uudet autot rekisteröivät ajon kaikki toiminnat. Tulevaisuuden dystopiassa poliisi kerää sakotusmateriaalin autojen omasta datasta ja pian kaikki kansalaiset ovat rutosti velkaa valtiolle.

    Tietoaparaattien kanssa mikään ei ole yksityistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tämä. Ihmistä taltioidaan ja monnennetaan kaiken aikaa lukemattomiin lähteisiin. Jossain dystopiassa kaiken sinusta voi katsoa jonkun ruudulta jopa reaaliaikaisesti. Ei voi ehkä enää valita, mitä jälkiä itsestä jää.

      Poista
    2. Uskon tämän olevan oikeasti totta siinä vaiheessa, kun varkaat, ryöstäjät, raiskaajat, tappajat, murhaajat ja persut saadaan kiinni datajälkien ja valvonnan perusteella.

      Vasta sen jälkeen annan itselleni oikeuden huolestua.

      Poista
    3. Kyllä ne rikostutkinnassa väkivaltarikollisia ottavat paljon kiinni erilaisen datan avulla. Puhelimen kulkema reitti saadaan selville, sen tallentumisella eri linkkeihin. On turha väittää olleensa Marokossa, kun puhelin osoittaa ko. hetken sijainniksi kontulalaisen ostoskeskuksen, jossa puukotettiin vakavasti. Poliisi saa tarvittessa myös tietokoneiden hakuhistorian. Jos on kovasti kiinnostuneena googlaillut hermomyrkyn vaikutusominaisuuksista,sillä voi olla syytetylle kakka vaikutus murhaoikeudenkäynnissä. Varsinaiselle puhelun kuuntelulle poliisi tarvitsee oikeuden luvan.

      Tietenkään meihin pikkurikollisiin ei voi uhrata liikaa paukkuja. Vaikka nyt kerron, että eilen huusin nekerin pirulaiselle kovaa, niin että Pasila raikasi. Käytän takseista vain Taksi Helsinkiä tai Lähitaksia, seikkailutakseihin en mene ikinä, kun en kaipaa sen kaltaista jännitystä ja murhetta elämään. Saatanan afrikan apina huusi minulle, että "hän olla eka jonossa, minun pitä heti hänen kyytiin mennä!" - Hyis saatana, YÄK! Ihminen saa taksinsa valita, käytän länsimaalaisittain sivistynyttä.

      Poista
    4. Miksi eri selaimet vaativat niin itsepintaisesti kirjautumista? - Eiköhän se ole korkean tason viranomaisten vaatimus. Vasemmistoanarkisti on pystyttävä henkilöimään silloin, kun vakavasti etsitään maailman vittumaisimpia ja haitallisimpia ihmisiä.

      Poista
    5. Aivan netin alkuaikoina kaikki varoittelivat, että älä vain kirjaudu mihinkään omalla nimelläsi, vaan keksityllä.

      Niinpä sitten tullessani blogimaailmaan joskus vuonna 2003 tai sinnepäin, perustin blogin Bloggeriin keksityllä nimellä ja gmaililla.

      Vaan nythän on toisin, ja on yleistä olla omalla nimellä vähän kaikkialla. Tämähän on johtanut siihenkin, että keskustelupalstat omilla nimillä eivät ole juurikaan parempitapaisia kuin anonyymit palstat, joilla on valvontaa. Omilla nimilläkin voidaan olla aivan törkeitä muita kohtaan.

      Poista
    6. Kulttuuri todellakin oli, että kaikki nimimerkillä. Nykyään kirjoittelen hävyttömimmät omalla nimelläni. Zuckerbergin transeksualistisella, eli vihertävällä, facebookilla ei tosin voisi, koska alituisesti saan sieltä bannia. Kerran sain päivän eston kaikkeen ja siinä luki, että voin päätöksestä valittaa. Valitin ja esto piteni viikkoon. Zuckerberg on internetmaailman mukava, mutta muuten miellyttävä adolf eichmann.

      Poista
    7. Juutalaisen vertaaminen natsiin on tietysti aika vasemmistoanarkistista. Nehän muistavat juutalaisia kehua maasta taivaisiin ja päättävät vuodatuksensa aina, että valtionsa juutalaiset saivat kyllä epäoikeudenmukaisesti ja rasisteja ovat, kun puolustautuvat heidät mereen ajamistaan ajavilta palestiinalaisilta ja arabeilta.

      Poista
    8. Bannia facebookista sain, koska nimittelin Ladaa ryssän kostoksi. Sanna Marin ja Ohipyssy ovat ilmoittaneet ryssän vihasanaksi.

      Poista
  12. Vainoharhat ovat sikäli käyneet toteen, että kun hullu valittaa häntä kuunneltavan, se on totta. Eri serverit tietävät meistä enemmän kuin itse millään jaksamme muistaa. Eino Grön: Jumbon korvat höristelee.

    VastaaPoista
  13. Joku väittää tietysti, että yksityisyydensuojaksi on erilaisia ihmisiä suojelevia lakeja, mutta ne eivät koske Yhdysvaltain, Venäjän, Englannin, Pohjois-Korean tai Kiinan tiedustelupalveluita. Aina hieman natsahtava Ruotsikin tarkkailee dataa hyvin ahkerasti.

    VastaaPoista
  14. Tiedä, että svedupellet lukee jokaisen sähköpostiviestisi. Tai lukisivat, jos osaisivat uppsalan achmedit jotain kieliä. Mihin dataa käyttävät, mistäs sen tietää, varmaan ruotsalaiseen homoiluun.

    VastaaPoista
  15. Vaan nyt irti netistä ja somekiemuroista hetkeksi ja ulos nauttimaan lumesta. Pitkästä aikaa kunnon vanhan ajan runsasluminen talvi. Naapurin kanssa on tehty lumitöitä. Autoilla toki on hankalaa krupuisilla auraamattomila teillä, mutta jätetään ne autot kotiin ja painellaan jalan ihailemaan lumisia puita.

    Itse lintujen kuvaajana mietin, mihin linnut katoavat aina, kun nietokset valtaavat puut. Niitä ei näy missään. Ne eivät kauheasti liiku lumisessa maisemassa. Eniten lintuja näkyy hautausmaiden puissa. Ja tietäkäät, että parhaiten aurattuja ovat juuri hautausmaiden käytävät. Siellä passaa ihmisen kävellä ja katsella kumpuja. Seurakunnilla on rahaa, ne eivät puhu säästöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan harkintaan vanhan jenkkirassin ostamisen. Sellaisen, joka kuluttaa kaksi- kolmekymmentä litraa satasella ja litran öljyä. Vähän se on, mutta pienen ihmisen hätähuuto. Ilmasto on saatava muuttumaan lämpimämmäksi, lumi ja pakkanen kuuluvat historian surkeisiin ja sivistymättömiin kamaluuksiin. Jos tämä ei tästä muutu, haen turvapaikkaa Irakista tai Afrikasta. Makailen siellä riippumatossa Bacardicolaa siemaillen ja sossusta rahaa tilaillen.

      Poista
    2. Loistava idea, minä lähden messiin!

      Minuakin hieman kyrsii tämä suomalainen epäitsekkyys. Miksi juuri meidän pitäisi olla eturintamassa kurjistamassa elintasoamme, kun kuitenkin kärsimme ilmastonmuutoksesta vähiten?

      Miksi siunaamme Saksan hölmöilyn, kun se sulkee ilmastoystävälliset ydinvoimalansa ja ostaa tilalle räyhäävältä ja sotakiimaiselta diktaattorilta maakaasua, jonka se sitten silmät kirkkaina valehtelee olevan puhdasta energiaa? Ja me ja EU olemme uskovinamme.

      Tällaisissa tilanteissa ainoa toimiva strategia on perinteinen härmäläinen takavasemmalta tarkkailu.

      Luoja meitä idealisteilta varjelkoon.

      Poista
    3. Poliitikot julistavat, että Suomi haluaa olla ensimmäinen ja paras ilmastotalkoissa.

      Minulle riittää vähempikin, en tykkää keulimisesta. Enemmän haluaisin kiinnittää huomiota maailman väestöräjähdykseen. Sehän on tämän planeetan suurimpia uhkia. Nytkin moni hallitusvastuussa oleva naispoliitikko on juuri synnyttänyt tai synnyttämäisillään.

      Poista
    4. Hyvä pointti. Todellakin, miksei väestöräjähdyksen suhteen vaadita suu vaahdossa nollatoleranssia?

      Samalla tavallahan suomalaisetkin rasittavat maapallon kestokykyä kuin kehitysmaalaisetkin. Kun tämä pätee ilmaastoon yms, niin miksei liikakansoitukseenkin?

      PS. Tosin en ihan tosissani voi kieltää tyttösiämme lisääntymästä, koska itsekin olen kahden ihanan pikkuneidin aika tuore ukki.

      Toisaaltahan en kannata nollatoleransseja muissakaan asioissa. Kohtuus kaikessa ja suhteellisuuden taju kunniaan.

      Poista
    5. Suomihan on harvaanasuttu maa, joten kyllä tänne oikeasti vauveleita mahtuu. Antaa ministerien vain lisääntyä. Saadaan lisää tarmokkaita lapsia Suomeen.

      Poista
  16. Vaan mitä pitäisi ajatella naisesta, joka ei pyynnöistä huolimatta suostunut käyttämään maskia tuotuaan poikaansa hammashoitoon? Nyt tämä maskiton pallinaama vaatii oikeudessa hammashoidosta kieltäytyneen hasmmaslääkärin hoitopiiriltä 6 000 euron hyvitystä yhdenvertaisuutensa loukkaamisesta.

    Samainen paljasnaamainen änkyränainen haki niin ikään 1 500 euron korvausta, koska psykoterapeutti oli kieltäytynyt palvelemasta häntä lähitapaamisella ilman, että hän olisi käyttänyt kasvomaskia.

    Herra mun vereni! Missä on muiden oikeus suojautua vaaralliselta taudilta? Miten jollain ihmisellä on otsaa vaatia pandemian aikana yleisten suositusten vastaisesti erilliskohtelua "yhdenvertaisuuden" nimissä? Miten joku ihminen voi kasvaa noin itsekkääksi? Onkohan hän ihan terve?

    VastaaPoista
  17. Haluaisin päästä tällaisen pandemiatilanteessa rokotevastaisen henkilön pään sisään tutkimaan, mikä on perimmäinen syy rokotteesta kieltäytymiseen ja vieläpä oman lapsensa rokottamisen kieltämiseen.

    Näitä rokotevastaisia henkilöitä on yllättävän paljon sairaanhoitajissakin, mikä on käsittämätöntä. Ajattelen niin, että jo koulutuksensa ja tietojensa vuoksi he ymmärtäisivät rokottamisen hyödyn. Ja ainahan kaikissa rokotuksessa on riskinsä, mutta ei niitä voi jäädä pelkäämään. Hyödyt ovat koko yhteiskunnalle mittaamattoman arvokkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen tästä kaikin tavoin. Ihmettelen sitäkin kun esim. joissakin uskonlahkoissa kielletään verensiirto.. Valitaan mieluummin kuolema kuin jonkun toisen ihmisen verenluovuttamisen vastaanotto kehoonsa, vaikka se olisi ainoa pelastava lääke.

      Poista
    2. Rokotevastaisuus muistuttaa uskonnollista lahkoa fundamentalismissaan. On käsittämätöntä, että hoitaja ottaa mieluummin lopputilin kuin rokotuksen. Syynä kieltäytymiseen ei ole muu kuin epäusko lääketieteeseen. Hoitaja ei usko alaansa.

      Poista
  18. Se, mitä olen ollut havaitsevinani, on se, että rokotusvastustajat ovat aika kiihkeästi asiansa puolella. Eli se tuskin on mitään piikkikammoa.

    Onhan maailmassa tosissaan hopeavesiinkin uskovia. Rokotusten hyödyt ovat kuitenkin selkeästi havaittavia ja todistettavia. Siksi vastustus tuntuu kummalliselta, jos se perustuu vain itsemääräämishaluun. Tällaisenahan se on yhteiskuntavastainen ja ahtaasti itsekäs ajatusmalli.

    VastaaPoista
  19. Minustakin rokotuksista kieltäytyminen on älytöntä.

    Tietysti salaliittoteorioiden ohessa joillakin on loogisiakin argumentteja, kuten vaikkapa se, että myös rokotetut voivat tartuttaa eli levittää ainakin tätä o-versiota.

    Silti se on älytöntä. Todennäköisesti he levittävät vähemmän ja lievemmin.

    Onko niitä variantteja muuten todella jo 15 erilaista? Omikron kun on vasta viidestoista kirjain, ihan kuten ikioma oommekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, Minustakin kieltäytyminen rokotuksista on aivan älytöntä, ja monet, jotka eivät ole rokotuksia ottaneet ja joutuneet hoitoon ovat sen myöntäneet. Mutta kaveripiiri ja kaikki muut yhdistelmät ihmisiä, jotka ovat rokotusta vastaan, pystyvät vaikuttamaan ihmeen tarttuvasti ihmisiisn, jotka ovat epävarmoja tekemisistään. Toisten ihmisten tavat ovat kummallisen tarttuvia. Olen huomannut sen itsestäni..

      Huomaan usein lainaavani jopa puhetta y,m. tapoja.jos hyvin intensiivisesti luen esim.jotain kirjaa. Lauseiden sanajärkestystä ja sanoja sinänsä ikään kuin liimaisin niita omaan puheeseeni, enkä sitä edes huomaa. Esimerkkinä tuolla ylempänä kun oli puhe ammatista, tuli heti mieleen sana taidemaalari, joita kirjassa esiintyi usein. Sitä kyllä vielä käytetään, mutta on kuin panisi juhlavaatetta jonkun päälle. Nykyisin sanaa ei juuri käytetä. Sana kuvataiteilija tai pelkkä taiteilija ovat vieneet sen paikan. Kaikille muille sanoille on vaarana käydä samoin. Sanat, niin kuin kaikki muukin tässä maailmassa vanhenee ajan myötä. Se on uusiutumista, jolla on oma merkityksensä. Vaihtelu on asia, jota pitemmän päälle aina kaivataan arkisessa elämässä. Muuten kaikki alkaa tuntua kyllästyttävältä ja vanhentuneelta. Ihminen toivoo itsensäkin uusiutuvan, mutta se on jo vähän vaikeampaa. Mahdollista kylläkin. Kannattaa kokeilla. Huomaamatta sitä voi kyllä tapahtua koko ajan.

      Poista
    2. Kun opiskeluaikana luin Aleksis Kiveä, muistaakseni koko tuotanto piti kahlata läpi runoja myöten, niin Kiven hyvinkin tunnistettava poljento, puheen rytmi tarttui omaankin puheeseeni, vapaa-aikana. Vanhahtavuudestaan huolimatta. - Nouskaamme, veli veikkonen tuon mäen harjalle ja menkäämme sisään kahvilaan nautitsemaan kupponen kuumaa lämpimiksemme. Ynnä muuta tällaista, mitä nuoriso ei enää ymmärrä.

      Poista
    3. Etenkin puhekieli muuttuu nopeasti, sen huomaa etenkin näin vanhana. Toisaalta omassa tyylissä puhua säilyvät tietyt piirteet ja jopa sanonnat. Ja murrehan kuultaa läpi monin tavoin, vaikka puhuisi kirjakieltä.

      Kiven hienon poljennon eräs tyylipiirre on se, että hänellä usein tulee predikaatti ennen subjektia, ja usein se on vanhahtavan kuvaileva. Jaa, vieläköhän nykynuoriso lukee Kiveä ja nauttii lukemastaan?

      Poista
    4. Niin tulee, predikaatti ennen subjektia, ja tämä lienee vanhan pipliasuomen vaikutusta. Kivellä on myös mestarillinen tapa alkusoinnutella sanojaan:

      - - alaspa mötkähti männystä ahma.

      - - jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija.

      Tällainen tyyli lähenee eräänkin tutkijan mukaan rap-runoutta. Voisin kyllä kuulla hyvinkin nuo säkeet räpättynä.

      Poista
    5. Kirjailijoilla on tyylinsä, tai se on enemmän kuin "tyyli". Se on koko sen ihmisen persoona, opittu (ja hiottu) tapa kertoa asia. Kukapa ei erottaisi Volter Kilpeä Sillanpäästä, Salamaa Linnasta, Waltaria Veijo Merestä, jnpp. Kuka tahansa.

      Omikron on kolmastoista covid-19 variantti, kreikan aakkosista välistä jäivät pois nyy ja ksii. Selittävät syyksi että edellinen muistuttaa liikaa sanaa new, ja jälkimmäinen on Xi on erittäin yleinen kiinalainen sukunimi. (ei haluttu loukata kiinalaisia?) No, on miten on, seuraava mutaatio on sitten pii. Ja piin jälkeen tulee aikanaan rhoo. (lausutaan pii ja rhoo, hmhmnh)

      Poista
    6. Kirjailija puhuu äänellään. Kirjoittaminen on ihmisen puhetta.

      Täälläkin huomaa, miten eri kirjoittajilla on oma tyylinsä, oma äänensä. Useimman tunnistaisi, vaikkei merkintää nimestä olisikaan. Tunnistan omanikin, ja joskus mietin, että kirjoittaminen on se väylä, jossa en osaa muuntaa itseäni toiseksi persoonaksi. Epäilen samaa teistä. Luulen, että tunnistaisin teidät, vaikka kirjoittaisitte anonyymeina tai valenikillä.

      Poista
    7. Minä kirjoitan Kemppilässä kulttuurista ja historiasta yleensä nimelläni, mutta osan ainakin poliittisista kommenteistani anonyymina. Ihan vaan itsesuojeluvaiston takia.

      Esim. vanhalle yhteiselle ystävällemme Valtsulle kommentoin Kemppilässä aina anonyymina. Jostakin syystä hän herättää haluni ottaa kantaa, enkä suinkaan aina väitä vastaan. Mutta huomasin jo kauan sitten, että herätän hänessä primitiivireaktioita, aiheesta riippumatta, joten turha ärsyttää.

      Jos olet lukenut, niin oletko tunnistanut?

      Poista
    8. En ole Kemppilässä orientoitunut ajatukseen anonyymien persoonien mietiskelystä. Ymmärrän kuitenkin täysin sen, että sinne on jopa viisasta kirjoittaa jotkin kommentit anonyymisti. Ja anonyymeja kommentteja siellä runsaasti onkin.

      Poista
  20. Kyllä ainakin vanhemmilta, jotka kieltävät antamasta sairaalle lapselleen pelastavia hoitomuotoja pitäisi kieltää tämä esto-oikeus, ja antaa sakkolappu hengen pelastamisen vastustamisesta..

    VastaaPoista
  21. Tällaisille lapsille pitäisi tehdä lasu. Lastensuojeluilmoitus ja lasten huostaanotto. Murhahan se on, jos lapsi kuolee, vaikka hoitomuoto olisi. Vanhemmille on oma taivaspaikka tärkeämpi kuin lapsen henki.

    VastaaPoista
  22. Juuri, kun olin lukenut Aino Järnefelt Sibeliuksen (kaksi sukuhaaraa, joitten puristuksessa tai oikeammin suojeluksessa) perhe Sibelius eli. käteeni työnnettiin uusi vielä vähän paksumpi teos: Mary Gallen.Kallela , Olisit villiä Villimpi. Tuo nimi herätti vähän epäilystä, onko kysymyksessä "tarjolla uusi elämä, vai jopa viihderomaani?" Luin takakannella olevan tekstin, ja mieli rauhoittui. Siinä oli minulle siis uusi kyntöpolku uuden ihmisen elämään. Kiinnosti. Aivan ensimmäiset lehdet eivät kuitenkaan tarjonneet juuri mitään, mutta toivorikkaana suljin kirjan ja menin peiton alle. En saanut unta. Kello oli nejä, neljäkymmentä neljjä, kun olin vielä hereillä. Sen jälkeen ilmeisesti nukahdin, kun kello lähenteli kymmentä ja olin uudestaan hereillä.
    Minulle alkoi uusi päivä, uusine tapahtumineen.
    Ei hullumpaa tämä eläkeläisen elämä. Saa tehdä mitä haluaa, tai olla tekemättä yhtään mitään. Onnellisuuden huippu! Vai mitä?
    Puurokin oli pöydällä. Jähtynneenä. Ei ole valittamista. Ei ole.
    Katsoin kirjaa pöydän kulmalla ja aloin lukea. Sillä reissulla nyt olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. Unohdin antaa teille tuttavamme Risto Ahdin Pienestä Käsikirjasta lainaamani runon:

      Linnulla on silmät, perhosella nenä,
      kalalla kyljet, ihmisellä on tuliaisti.

      Työ on yksinkertainen: Härällä on paksu selkä.
      ja elämällä ruoska.

      Poista
    2. Mielenkiintoisia rinnastuksia tuossa Risto Ahdin (Ahtin? Sukunimi voi taipua suvun oman päätöksen mukaan)

      Linnulla on silmät ja kalalla on kyljet.

      Vaan perhosella nenä? Ihmisellä tuliaisti? Eikö se ole muillakin eläinlajeilla? Eiväthän ne tuleen lennä? Vai lentääkö perhonen liekkiin, valoa kohti?

      Poista
    3. Ahti Riston innoituksesta syntyään vaati runo:

      Silmässä lintu, nenässä perho,
      kyljessä kala, edessä verho.

      Paksun härjän selkänä yksin työssä,
      ruoskana elämä TYKSin yössä.

      Poista
    4. kyllä vaikutteita saa vastaanottaa , varsinkin jos niiden avulla pystyy luomaan vaikkapa parempaa tai ainakin uutta omaa runoutta, niin kuin tässä tapauksessa tapahtui. Nyt ei kirjoittajana ole enää Risto Ahti, vaan Tapsa X. (Sukunimi tuntematon). Kaikki sanat ovat suomenkielessä yhteisiä. Omia sanoja on lupa keksiä.
      Mutta sinähän teit hienon runon, Tapsa X! Onnitelut!

      Poista
    5. Mainiota, runo on oiva mukaelma alkuperäisestä. Sitä paitsi se on hauskempi, kaksimielisyydessään. Nenässä perho.

      Poista
    6. Älkääkä unohtako täydellisyyttä hipovia loppusointuja!

      Niiden keksimiseen uhrasin ainakin viisi minuuttia.

      Sen sijaan sitä mitä runossani oikeasti sanotaan, en ole vielä ymmärtänyt. Mutta se onkin lukijan tehtävä - runo on lippo, jolla lukija ammentaa omasta sielustaan, sanoi Anhava.

      Poista
    7. ...tai vielä runollisemmin: ...oman sielunsa lähteestä.

      Se on aika hyvin sanottu.

      Poista
    8. Tapsan soinnutus soi hienosti!

      Poista
    9. Soinnutuksessa on selviä vaikutteita Lauri Viidan rytmiikasta:

      "Aikansa aattein routaan ja rautaan,
      valtion vaattein ampumahautaan.
      Kunnian tähden suorana seistä,
      narrien nähden uhmata peistä.
      "

      PS Pääsin tällä runolla sisään Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan suomalais-ugrilaiseen osastoon. Olin opiskellut runon ulkoa edellisiltana ja päättänyt käyttää sitä pääsykokeen esseetehtävässä.

      Tuossa taisi myös ajan taistolaishenki tehdä tehtävänsä. Tyttöhän on edistyksellinen, otetaan se sisään!

      Poista
  23. Paraikaa on meneillään tapahtuma-alan mielenosoitus Helsingissä. Siellä on kulttuurialan ihmisiä ja esiintyjiä. Mm. Noora Karma, mentalisti (?), sanoo syyttävästi, että hän on hävinnyt satoja tuhansia vuodessa, kun tapahtuma-ala on pantu kiinni.

    Voi pyhä yksinkertaisuus. Kenellä on satoja tuhansia vuodessa, joutaa jotain menettääkin. Ihan kuin jokuset eivät tajuaisi, mikä pandemia on. Terveys menee Noora Karman satojen tuhansien edeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanottakoonn se lisähuomautuksena, että toki koronapassilla olisi tapahtuma-alaa voitu pitää auki, eli sisään olisi päässyt muiden Euroopan maiden tavoin vain rokotuspassilla tai todistuksella sairastetusta koronasta. Vaan meillä tämä koronapassi mokattiin hallituksen toimesta.

      Poista
    2. Olinhan siellä minäkin. Kuuntelin hetken tunteikasta paasausta matkalla pankkiin.

      Karma varmaan tarkoitti, että häneltä jäi tuo summa tienaamatta, kun ei ollut esiintymisiä. Hän on vain mentalisti, ei ennustaja.

      Aika sähläystähän tämä on välillä ollut, koronan torjunta. Kun ei ole voitu lakitalebanien takia tehdä oikeita asioita, on tehty mitä on voitu, olipa siinä järkeä tai ei.

      Poista
    3. Näin minäkin käsitin,että satoja tuhansia jäi saamatta koronan vuoksi.

      Vaan siis kuka kansalainen ylipäänsä tienaa sataakaantuhatta vuodessa? Että mentaloimalla voi tienata noin paljon?

      Poista
    4. Voihan olla, että Karma onkin mentaali, eikä mentalisti. Melkoiset ovat keikkapalkkionsa, täytyy sanoa. Tai ansionnousu olisi tuon mukaan ainakin ollut huimaa! - Internet tieto vuoden 2019 tuloista, siis ajalta juuri ennen koronaa, on ansiotuloina 12.200, pääomatuloina 6.200, yhteensä siis 18.400. - Ota Karmee sähköpostitse yhteyttä minuun. En ole varakas, mutta lupaan toimittaa sinulle silloin tällöin ruokakasseja ja vaikkapa kassin oluttakin jonain viikonlioppuna. Menetyksesi ovat olleet hurjat ja nuo realistiset tulosi suorastaan inhottavan hurjat. Tuommosella kukaan elä!

      En täysin osaa hahmottaa mentaalien toimenkuvaa ja esiintymislajia, mutta oikeat taiteilijat ja osaavat esiintyjät ovat ja ovat olleet yleisesti rahan suhteen kamalan kovilla. Samoin ravintolahenkilökunnat ja sen yksityiset yrittäjät.

      Poista
    5. Kuinkahan paljon näissä tapahtuma-alan ihmisten veronmaksuissa tapahtuu kierouksia?

      Jos Noora Karma on menettänyt saamatta jääneitä tuloja satojatuhansia, niin kuin lehdessä on präntättynä, niin hänen on nyt jo täytynyt salata merkittävä osa tuloistaan, jos tulot ennen koronaa ovat olleet noin vaatimattomat ilmoitettujen tulojen mukaan. Ei hän ole tehnyt mitään erikoista, mikä selittäisi yhtäkkisen tulojen nousun graafisella käyrällä.

      Ja mikä on verojuristi? Minäkin tiedän yhden sellaisen, laskenta-alaan erikoistuneen henkilön. Eivätkö suomalaiset olekaan iloisia veronmaksajia?

      Poista
    6. Piti sanomani: "ja ravintola-alan yksityiset yrittäjät".

      Tämä maailma on julma paikka, raha-ansiot selittävät ihmisistä oikeasti hyvin paljon. Julkisuushakuisia linssiluteita toki on, mutta voiko uskoa, että big brothereihin ja mitä itsensä nolaamisen helevettejä niitä on, menisi surkuköyhien lisäsi muita kuin vakavasti luonnehäiriöisiä varakkaampia.

      Mikä sitten saa esimerkiksi iskelmätähden soittamaan lehtiin mukamas hyviä juttuideoita itsestään. Nälkä, köyhyys ja surkea ura.

      Muuten olen sitä mieltä, että Danny turhaan uhraa itseään! - Koronasta huolimatta, nyt olisi Lipsasen jo aika vaihtaa nuorempaan ja hehkeämpään!

      Poista
    7. Tottamooses esiintyvät taiteilijat kusettavat rankasti verottajalle ilmoittamissaan. Sitten kyllä itkevät lehdissä kovaan ääneen, kun verottaja kusettaa vastavetona vielä rankemmin.

      Vexi Salmi puhui jossain aika rankkaa tekstiä ystävästään Irwinistä. Esimerkiksi, ettei verottaja viennyt Ryysyranta-nimistä hienoa omakotitaloaan. Taiteilijaa ei vain huvittanut maksaa osamaksuja siitä.

      Noora Karman menetyksistä en osaa sanoa mitään. Toivottavasti tokenee jatkossa yli kymppitonnin vuosituloille!

      Poista
    8. Verottaja useampaan kertaan pyysi Hammarbergin Anttia tekemään veroilmoituksensa. Mutta kun se ei tehnyt. Tai teki se kuulema sellaisen, jossa mm. oli että "perunoita tonnilla, nuottilehtiä 500 mk, elämiseen 14.000 mk..."... jne. Eikä sitä sitten hyväksytty, mätkyt tuli. Ei ollut liikemies hän.

      Aikoinaan kun asui Tampereen Lielahdessa omassa omakotitalossaan, ja minä olin OTK:n "Liha ja Säilyketehtaalla" autokuskina, niin piti kerran viedä paketti Irwinille. Sen omakotitalo oli aidattu, ja aidan sisäpuolella tonttia kiersi koko ajan kaksi HELVETIN isokokoista Irlannin susikoiraa. - Huom! ko. koirat ovat maailman korkeimpia. Sitä en tiedä miten äkäisiä ovat mutta pelottavan kokoisia. Siksi mietin vähän aikaa mitä teen, sitten avasin portin, koirat tulivat heti vierelle, ja marssittiin kolmistaan ovelle. Sain soittaa ovikelloa monta kertaa ennen kun laulajalegenda avasi oven. Sillä oli vanhanaikainen sinivalkoinen hiihtopipo päässä - elettiin elokuuta, ja se katto mua ja sanoi: "Miten sää uskalsit tulla?" Sanoin että "Mää vaan toin tän paketin." - Mitäs siinä sen kummempia olis keskusteltu.

      Ps. Irlannissa oli aikoinaan helkkaristi susia. Sitten hyö jalostivat tämän Irlannin susikoiran eikä aikaakaan, niin ei ollut Eiressa (Eiressä?) enää yhtään sutta. Tappokoneita ovat he... siis tarvittaessa. Isoja rötkäleitä.

      Poista
    9. Irlannin susikoira on pelottavan näköinen kokonsa vuoksi, mutta ei se kai luonteeltaan ole kovin hyökkäävä tai aggressiivinen, vaan pikemminkin sosiaalinen ja rauhallinen otus. Monet suuret koirat ovat usein aika lempeitä otuksia, rauhallisempioa kuin pienet ja aggressiiviset pittbullit ja muut räksyttäjät.

      Poista
    10. Mikis (muistaakseni) laittoikin kerran tänne tai jonnekin muualle linkin videoon, jossa susi pääsee lammastarhaan - ja kohta sinne kolistelee irlannin susikoira ja käy kylmän viileästi suden kimppuun.

      Taitaa olla ainoa koira, joka pärjää sudelle? Ja muutenkin ainoa otus, jota susi pelkää? Eihän susi karhuakaan pelkää, varoo vain vähän viedessään siltä parhaita paloja saaliista.

      Miksei muuten syrjäseutujen väki meilläkin hommaa näitä irlantilaisia vahdeiksi? Eipä tarvitsisi känistä susikorvauksista joka vuosi.

      Poista
  24. Tuolla ylempänä on puhe rokotevastaisuudesta, joka onkin käsittämätöntä.

    No nythän on paraikaa Helsingissä meille suuresta maailmasta tullut Convoy-miekkari, jonka päämääränä on tukkia Helsingin kadut ja seisauttaa meno kokonaan.

    Huvitti suuresti, kun Ylen aamu-tv:n Jälkiviisaissa toimittaja Mariam Abdulkarim vaahtosi suureen ääneen, miten on törkeää tukkia kadut niin etteivät ihmiset ja ambulanssit pääse kulkemaan.

    Jos oikein muistan, niin samainen ihminen ei maininnut syksyllä tätä haittaa puhuessaan Elokapinan liikenneseisakista.

    Että näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihailen afrikkalaisia yli kaiken, aatelkaa nyt ite! Maailman ylivoimaisesti rikkain manner, joka rypee kammottavassa köyhyydessä ja kurjuudessa vain meidän valkoisten rasismin vuoksi! - Meillä luullaan halveksivasti, että liikkuvat liaaneilla puissa kuin apinat ja syövät banaaneita, vaikka Afrikassa on myös isot aavikot hiekkalaatikkoleikkien harrastamiseen.

      Poista
    2. Pyrin olemaan lainkuuliainen kansalainen. Viime viikolla olin Pasilassa ja piti sieltä siirtymäni eteenpäin. Kamalat lumimyrskyt ja päätin hemmotella itseäni taksikyydillä. Takseja oli Bölen rautieasemalla paljon. Käytän vain Taksi Helsingin tai Lähitaksin palveluja, seikkailutakseja tai ugandan uhkarohkeita en käytä lainkaan.

      Noh, olin astumassa Taksi Helsingin kyytiin, kun herra Ugala Pugala (nimimerkki vaihdettu)huusi minulle kovaan ääneen: "Mine olla jonon ensimmäinen, sinu pitä tulla minu kyytiin!" - Myönnän häiriön sivistyksessäni ja että huusin kirosanoilla varustettuja lauseita maamme yrittäjäkunnan tarmokkaalle edustajalle. Ei ollut hänen vikansa, että luuli täällä pelattavan ugandalaista Idi-peliä, vaikka selvästi olikin huomattavan älykäs ja vaikka meillä onkin ihan oma lainsäädäntömme. Se, josta vihreät pyrkivät eroon, saadakseen edes rikollisilta vähän kannatusta.

      Poista
    3. Alaviitteeksi joudun kommenttiin kirjoittamaan selityksen, että vihreät ovat vaatineet vihreän tupakan, eli hashiksen laillistamista, sekä laittomien maahantunkeutujien laillistamisen sillä, että ovatkin lain muutoksen myötä laillisia. Nämä ovat vielä pieniä asioita, vielä vihreän liikkeen virallisella puolella ei ole käsitelty voimakkaan aktiivista tukea perustajajäsen Pentti Linkolan toiveille ihmiskunnan voimakkaan vähennyksen puolesta, erittäin laajoista joukkokuolemista. Vähän niinkuin Hitlerin ja Stalinin aikaan, muttei samalla lailla, vaikka suuria johtajia olivatkin. Pentti Linkola on toki puolueessa nauttinut edelleen voimakasta arvostusta ja tukea. Joku rouva kysyi minulta, miksi käytän termiä vihreä fasismi, mitä perusteita sille on. Jaa-a. rouva, olipas sekin kysymys.

      Poista
    4. Tarkkaan ottaen tarkastellen, afrikkalainen, kaukaahohtavasti sivistynyt, tumma mies, lähestyi minua joskus viime viikonloppuna rakentavalla ehdotuksellaan minun käyttää hänelle Anne Bernerin suomaa oikeutta, vetää viikseen koko systeemiä ja muita lakeja. Musta mies osaa, musta mies ei ole yhtä hyvä, musta mies on parempi. Ja osaa vaikka mitä, vaikkei osaisikaan lukea, niinkuin joku vihreä poliitikko muisti mainita.

      Poista
    5. Huvittavan hauskaa porukkaa sinne Eduskuntatalon eteen taas kokoontuu. Siellä toisensa löytävät bensakriittiset perussuomalaiset koronakriittisista perussuomalaisista, sionistit löytävät sielun- ja ruumiinystäviä natseista, ValtaKuuluuKansalle puoluelaiset toisistaan, ja Putinin etnonationalistit tanssivat ripaskaa Suomen suloisten etnonationalistien kanssa, ja Laura Huhtasaari huutaa: ”Unkarin tie on meidän tiemme: Trump-ensin, Viktor Orbán seuraavaksi. Ja jne. jne. jne.


      Ystäväsi siellä, Riku, tuo koko sirkuskansa.

      Poista
    6. Mikis, nyt ei saa leimata tuota mielenosoitusta vain persumiekkariksi. Joukossa on sekalaista seurakuntaa, joilla ei ole mitään tekemistä persuuden kanssa, nimittäin iso joukko hoitajia ja muita rokotekriittisiä luonnonmukaista elämänmenoa kannattavia kansalaisia, siis myös taatusti vasemmalta laidalta.

      Itse yllätyin, kun seuratessani joitain rokotekeskusteluja havaitsin joukossa olevan myös lääkäreitä ja muita koulutttautuneita henkilöitä. Yllätyin ennen kaikkea siitä kiihkosta, jolla he suhtautuivat näihin rokotteisiin ja rajoituksiin.

      Samanlaista henkeä on kai Kanadassakin, josta tämä mielenosoitus lienee meillekin rantautunut. Se ei ole äärioikeiston eikä Trumpin marssi, niin kuin herkästi voisi luulla. Kyseessä on käsittääkseni jonkinlainen ihmisten vapausmarssi kaikkea pakkoa vastaan.

      Niin tai näin, tämän marssin aihe on käsittämätön ja yhteiskuntavastainen. Silti heillä on samanlainen oikeus tukkia Helsingin katuja kuin elokapinalaisillakin. Toivottavasti heitä kannetaan lämpimiin bussikyyteihin yhtä hellästi kuin elokapinalaisia.

      Poista
    7. Sitä mä just ihmettelenkin että on siinä sekalainen seurakunta löytänyt toisensa... On kristittyjä ja ateisteja, tieteenvastaisia ja vastatieteellisiä, ihan varmasti myös asfaltinvihreitä vihruja... Iines, on sitä totta kai muissakin puolueissa hulluja kuin vain Persuissa. Mutta tilastollisesti toki hieman vähemmän. - Obs! En tarkoita tällä Hjallista tai VKK-puoluetta. Niissä prosentuaalisesti saattaa olla hulluja enemmän, VKK:n eduskuntaryhmässä jopa 100%.

      Poista
    8. Taitaa tämä raivoava myräkkä verottaa kyllä mielenosoittajien intoa. Ainakin Satakunnassa on hirmuinen myrskytuuli.

      Poista
    9. Mikis,
      kieltämättä Ano on vihainen mies, uudempien aikojen urho kekkonen. Sikäli ajat ovat muuttuneet, että Urhoa mainittiin korvaamattomaksi ja parhaaksi kaikista juuri silloin, kun älynlahjansa olivat himmenneet ja vanhan miehen kaikkinainen toiminta ja käytös oli vain tragikoomista. Siis vuodesta 1970 lähtien, silloin hänen aivorungon verenkiertohäiriönsä alkoivat olla massiivisia.

      Anolla ei varmaan ole dementiaa, mutta vaikuttaa selvinpäin ihan Ahti Karjalaiselta umpitunnelissa. Paitsi ettei varmaan myisi maatamme auliisti itänaapurille yhdestä viinalasillisesta. Ei toki Ahtikaan. Ruskit vain nauroivat kännissä mökeltävää paskahousua ja puheitaan, Ahti oli aina umpitunnelissa. Rattijuoppoudesta häntä ei poliisi uskaltanut käräyttää ennenkuin ajat muuttuivat.

      Galevi Sorsa oli hyvä, neuvostoliitto piti hänestä erittäin paljon, Galevi oli kommunismin ja kekkosen paras kaveri.

      Keitäs muita niitä ajatusten aurinkoja ja mielevyyden mätäojia oli? - Kommunisteja ja maalaisliittolaisia ei kannata mainita, kun eivät sillä lailla ole vastuussa tekemisistään kuin täysivaltaisina pidettävät. Ja Harri Holkeri, joka itki silmänsä ja mahansa kipeiksi, kun neuvostoliitto ei tykännyt, vaikka Harri teki kaikkensa.

      Poista
    10. Herranjumala, lukekaa tänä päivänä vihreiden johtohenkilöiden lausuntoja ja löytäkää vihreä fasismi, ihmisviha vailla rajaa.

      Vaikka vihrut irtisanoutuivat perustajaisänsä, Pentti Linkolan, sanoista, niin kyllä puolueessa edelleen elää vahvana unelma suurimman osan ihmiskuntaa kuolemisesta. Niiden tyhmien ja ei-tiedostavien taantumuksellisten. Sillai tieteellinen hyvyyys voittaa, niinkuin vihru pruukaa ajatella.

      Poista
    11. Uudelleen ovat nuoret tahtomattaan tuoneet esiin kommunismin perustan. "Minun pitää saada kapitalistin kaikki rahat ja vielä enemmän!" - Toki pukevat asian muotoon: "Meidän pitää saada..."
      Marxista poiketen tuotantovälineet saavat kuulua ihan kenelle tahansa, fyffe kommunistin tekee onnelliseksi.

      Poista
    12. Olen aina vierastanut kommunismissa materian korostamista.

      Ymmärrän toki, että raha ja tavara ovat henkiinjäännin peruselementtejä, mutta eivät ne ole ainoita eivätkä niin korosteisia, että koko humaani elämä asettuu tälle pohjalle. Tämän ideologian mukaan ei ole ihmistä, vaan yhteisö, yhteiskunta.

      En voi mitään sille, että olen individualisti, yksilöyttä korostava. Jokainen ihminen on tapaus. Jokaisessa ihmisessä on mahdollisuus, ihminen voi ja pystyy. Ihmistä ei tule latistaa massaksi. En yksinkertaisesti usko äärimmäiseen yhteisöllisyyteen, joka alistaa yksilöyden.

      Poista
    13. Se minua vierastuttaa esimerkiksi demarien vaalipuheista, kun pääministeri kehottaa mainoksessa: pidetään huolta yhteiskunnasta, niin yhteiskunta pitää huolen meistä.

      Eihän tuommoinen ole minkäänlainen visio, vaan kauhukuva laitostumisesta. Ihmistä tulee kannustaa ja tökkiä eteenpäin, auttaa nousemaan ylös tulesta ja menemään omin jaloin kohti aktiivisuutta eikä sitä huolenpitoa.

      Tämä pitää lukea oikein. Rivien välissä ei lue, ettei saisi olla yhteiskunnallisia toimintoja, kuten terveydenhoitoa ja sosiaalihuoltoa. Toki, ja täytyykin, mutta henki ei saa olla niitä kohti ajava, vaan niistä poispäin työntävä. Esimerkiksi nyt työtön yksilö ei saa työttömyystuellaan harjoittaa vaikkapa pienimuotoista omaa yritystoimintaa tai opiskella päästäkseen omille jaloilleen. Pitää maata sohvalla elättinä.

      Poista
    14. Sinun pitäisi perehtyä kommunismiin.

      Poista
    15. Mahtaisiko kyseinen aate muuksi muuttua, vaikka sen paistaisi voissa?

      Poista
    16. Eiköhän kommunismin hedelmiin ole perehdytty tässä maailmassa jo ihan tarpeeksi? Ja jos nyt lisää haluaa, niin Pohjois-Koreaan vaan opintomatkalle.

      Marin on niin nuori. Hän uskoo utopiaan.

      Kyynisesti ajatellen voisi jopa vitsailla, että ehkä hän tarkoitti "meillä" heitä poliitikkoja, kyllähän yhteiskunta heistä huolen pitää.

      Poista
    17. Kommunismihan on kaunis unelma Paratiisista. Ihminen on kuitenkin monimuotoinen otus, jonka ensisijainen tarve lienee henkiinjääminen ja oman selustan turvaaminen. Näin on koko eläinkunnassakin.

      Yhteisomistus ei ole toiminut missään yhteiskunnassa minään aikana. Jokainen kommunismi järjestelmänä on tuottanut enemmän ruumiita kuin hyvinvointia. Kommunismia haikailevat menkööt tosiaan Pohjois-Koreaan.

      Poista
    18. Lisäys: Ja miksi kommunismi näyttää synnyttävän diktaattoreita, jotka rypevät itse ylellisyydessä?

      Poista
    19. Mä nyt väittäisin kumminki että kyl se kuule vaan futaa. Kansainvälinen avaruusasema. Melko tyyris treenisali.
      Mutta sehänkin tulee alas ajallaan. Ajetaan jorpakkoon. Että sikäli liian kova saliohjelma, tämä maapallo jolla me treenataan. Tarttisko saada leikkiä hippaa alienien kanssa?

      Poista
  25. Kävinpäs syämäsä.

    Täytyy myöntää, koska se on totta, että mikään Hans Välimäki (tms.) en ruo'anlaittajana ole. Esimerkiksi en uskalla kahta metriä lähemmäksi paistinpannua mennä (ja näin korona-aikana olen pidentänyt välimatkan varmuuden vuoksi kolmeen metriin). Koska pelkään että se rupee räiskymään, jos siihen koskee. Niinpä aina keitän munani, en koskaan paista niitä.

    Syön silti gourmet -tasoista ruokaa. Kuten äsken.

    Reseptini: salaatiksi pilkottua punajuurta, manteleilla täytettyjä oliiveja, hillosipulia, tomaatteja, maustekurkkuja, chilillä maustettuja kurkkuja, tavallisia rehellisiä vihreitä kurkkuja, kukka- ja kiinankaalia ja tavallisen kaalin lehtiä, kesäkurpitsaa ja talvimeloneita, kuminaa, kolinaa ja kynsilaukkaa... ym. ym. Ja pääruokana sitten (kaupan pakkauksesta pois otettu): HEIMON leppäsavustettu pippurilla maustettu kirjolohifilepala ... nam, nam. (maistuis varmaan teillekin?)

    VastaaPoista
  26. Oi mikä kasviskokoelma! Kuulostaa vallan herkulliselta, etenkin kun tiedän, että juuri tuo kyseinen lohifileepala on todella maukasta.

    Täytyy myöntää, että täällä syötiin tänään perinteistä kotiruokaa, soijassa haudutettuja itsetehtyjä lihapullia vähärasvaisesta jauhelihasta.

    Syön terveydenhoitajan kehotuksesta nyt punaista lihaa, koska ferritiinitasoni on liian alhaalla. Lihapullien kanssa oli perunaa, kurkkusalaattia ja puolukkahilloa, ruokajuomana Gefilus-piimä ja Gefilus-mehu.

    VastaaPoista
  27. Nam, Noora! Selkeä perusruoka on hyvää. Pidän siitä, että ainekset lautasella ovat vierekkäin, niin että ne erottaa toisistaan. Joistain kiusauksista ja pastoista en tykkää ollenkaan, ne ovat meikäläiselle mössöä. Poikkeuksen tekee vain salaatti, jossa ainekset saavat olla sikin sokin, esimerkiksi tonnikalasalaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Muutenkin ihmettelen pastaruokien suosiota, sillä pastahan on vain vehnäjauhoa, siitä puristamalla tehtyä mössöä. Peruna on terveellisempää, tai salaatti.

      Poista
  28. Meillä mies on ottanut hoitaakseen ruokahommat. En muista, milloin minä olisin laittanut ruokaa. Osaisinko edes enää.No perunoita uskoisin osaavani keittää ja aamulla mikrossa teen itselleni kaurapuuron. Miehen valmistamat ruuat ovat tosi maukkaits. Kysyin, missä sinä olet oppinut näin hyviä tekemään? Hän sanoi että katselin lapsena kun äiti teki ruokaa, ja opin siinä. Kalaa syödään meillä paljon ja vihanneksia.
    Sunnuntai on erilainen päivä. Silloin hän keittää haudutuskattilassa (toinen kattila kelluu ja kiehuu toisen kattilan sisällä) riisipuuroa. Niin hänen äitinsä oli tehnyt aina sunnuntaisin mutta isolla yhdellä kattilalla. (Se on siis perinne, mitä sitä rikkomaan. Olin kyllä tottunut syömään riissaria vain jouluna.

    "Syömään!" kuuluu keittiöstä. Ai niin. Nyt on sunnuntai ja ruoka-aika. Riisipuuro odottaa.
    Hyvää päivänjatkoa teille kaikille!



    VastaaPoista
  29. Osaan minä kyllä valmistaa myös leikkelelautasen. Ei siinä tartte kun lätkii lautaselle vaan kaikkee safkaa mitä huushollista löytää. Ja jos ei löydy tarpeeks, menee soittaa naapurin ovikelloa ja kysyy: "Voisiks sää lainata mulle vähän sahramia."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä osaan keittää perunat, panna makkaran mikroon ja avata kaljatölkin. Mutta ei aina jaksa nähdä vaivaa, vaan kipaisen Karhupuiston grillikioskin kautta Viherkulmaan.

      Poista
    2. Helpoin ruoka on tonnikalasalaatti. Joukkoon vihanneksia, mitä sillä hetkellä on, muutama viinirypäle ja kourallinen jyviä ja siemeniä, salaattikastiketta. Tonnikalaa maun mukaan ja kyytipojaksi uunissa sulatettu kuuma sämpylä. Ruokajuomaksi lasi vettä tai raikasta Sandelsia.

      Poista
    3. Heh heh mikä selvännäkijä (?) sinä puolestasi nyt olet: söin nimittäin juuri Abban (ei sukua niille laulajille) tonnikalalounaan ... toki ilman jyviä ja akanoita, perunoita kera. Ruokajuomana oli "Marlin Perinteinen Metsämarjamehu".

      Poista
    4. Suosittelen lämpimästi jyvä-siemenosastoa salaatteihin ja jogurtteihin. Itselläni on rasia, johon olen sekoittanut pellavansiemeniä, pinjansiemeniä, kurpitsansiemeniä, karpalohiutaleita, erilaisia pähkinöitä ja muutaman rusinan ja mantelin. Tästä sitten sirottelen päivittäin salaattiin tai jogurttiin purutuntumaa. Ja on hyvää! Todella hyvää elimistölle, erikoisesti suolistolle.

      Poista
    5. Tästä Iineksen "helposta" listasta

      - tonnikala
      - vihanneksia
      - viinirypäle
      - kourallinen jyviä
      - ja siemeniä
      - salaattikastiketta
      - sämpylä
      - vettä
      - Sandelsia

      minulla poikamiehenä ollessani löytyi kaksi viimeistä.

      Poista
    6. Muista myös goji- marjat. Kikka mutta funkkaa.

      Poista
  30. Kun keskiluokkaisen convoy finlandin hallituksen kaatajat härnäävät hevosia heittelemällä ilotulitteita, kaljatölkkejä ja jääkokkareita, niin Iines on hiljaa.

    VastaaPoista
  31. Höpö höpö nyt. Olen ylempänä lausunut mielipiteeni tästä käsittämättömästä mielenosoituksesta. Sitä paitsi luulin sen loppuneen jo, kun eilen luki lehdessä: poliisi lopetti mielenosoituksen. Sitä en ole mistään huomannut, että hevosia olisi hakattu, itsenäisyyspäivän Kuokkavieraiden malliin. Poliisia on häiritty, samoin toimittajia, ja jos siellä ratsuja on ollut, varmaan niitäkin.

    En ole koskaan edes halunnut ymmärtää rokotevastaisuutta, en hoitajien merkillistä vastahankaisuutta, enkä osaa liittää näitä hallituksen toimiin, sillä muuallakin maailmassa on osoitettu mieltä, vielä Suomeakin laajemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Tämä ei suinkaan eikä käsittääkseni ole mikään persumiekkari, niin kuin moni haluaa ymmärtää. Esimerkiksi Kanadassa, josta se kai sai alkunsa, se on laajojen piirien mielenosoitus, joka muistuttaa hieman Ranskan vallankumouksen henkeä pakkovaltaa vastaan.

      Poista
    2. Sitä paitsi enemmän kannattaa nyt olla huolissaan Venäjän hirvittävästä tunkemisesta Ukrainan rajalle. Täysimittainen sota voi käynnistyä hetkessä.

      Poista
    3. Laillasi odotan opposition, Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien, tuomitsevan mielenosoittajien ylilyönnit.

      Poista
    4. Mitäs ylilyöntejä nyt sitten on sattunut? Selasin äsken molemmat iltalehdet ylhäältä alas enkä nähnyt Convoysta jutun juttua kummassakaan.

      Poista
    5. Menikö esimerkiksi tämä silmiesi ohi: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toimittajia-uhkailtiin-ja-tyovalineita-varastettiin-convoy-mielenilmauksessa-ilmapiiri-mediaa-kohtaan-muuttunut-joutuu-varoa-voiko-ilmoittaa-olevansa-toimittaja/8348960#gs.ov9y9x

      Poista
    6. Jaa nämä, jotka ylempänä mainitsinkin, toimittajien ja poliisien häirinnät.

      Eihän niitä kukaan hyväksy, mutta eipä kai miekkareissa yksikään puolue rupea puolueena tuomitsemaan ylilyöntejäkään, ellei selkeitä rikoksia tapahdu. Näin ei tehty Kanadassakaan.

      Muistaakseni vasemmistopuolueet tai vihreät eivät julistaneet tuomiota edes anarkistien väkivallalle, poliisien vastustamiselle ja paikkojen rikkomisille miekkareissa itsenäisyyspäivänä.

      Minusta parasta olisi, kun näistä älyttömistä miekkareista ei liikoja uutisoitaisi. Elokapina haki huomiota, samoin kuin Convoy. Sitä ei pisä heille antaa.

      Poista
    7. PS Vasemmistoliittohan julisti itsenäisyyspäivän Kuokkavieras-häirinnästä nykyisen puoluejohtajan suulla, että tämä anarkistiväkivalta oli parempaa väkivaltaa, oikeutettua, eli siis vasemmisto siunasi väkivallan.

      Poista
    8. Elokapina oli mielenkiintoisempi ilmiö kuin tämä peräkyläkapina.

      Ja jos samaan mielenosoitukseen todella yhdistetään bensan hinta ja koronarokotteen vastustus, kuten olen ymmärtänyt (toivoakseni väärin), niin pysyn suosiolla siitä kaukana.

      Olisivat kysyneet minulta, niin olisin neuvonut heitä ottamaan listalle myös ilmaston pelastamisen!

      Poista
    9. No mutta mitä olisi pitänyt sanoa, kun kaikki täällä mielensä ilmaisseet tuomitsevat Convoyn käsittämättömänä mielenosoituksena? Ei kai täällä olla vastuussa joidenkin puolueiden puoluekannoista? Minusta mielenosoitus ei ole niin tärkeä, että puolueiden tulisi uhota asiasta. Saavat tehdä, jos haluavat, mutta ei kai se ole tarpeellista. Ylipäänsä en itse usko nykypäivien mielenosoituksiin keinona vaikuttaa asioihin.

      Poista
    10. Elokapinan siis on tärkeä? Hyvä. Olen samaa mieltä.

      Poista
    11. Kukaan ei ole ollut Elokapinan asiaa vastaan, jos olet kommentit lukenut, päinvastoin, Elokapina ei omista ilmastoasian ajamista eivätkä läheskään kaikki mielenosoitusta kritisoineet arvostelleet ilmastonsuojelutavoitetta.

      Kyse on toimintatavoista. On typerää ja hyödytöntä kykkiä tukkimassa katuja ja estämässä ihmisten kulkua, oli kyseessä sitten Elokapina tai Convoy.

      Miekkareiden tenhovoima lienee siinä, että on kivaa olla hyvä tai on kiva pitää hauskaa - viittaan elokapinalaisten putkatviitteihin ja Convoyn alastomiin mulkeroihin.

      Poista
    12. Huittislainen nuorukainen, Joonas Immonen, kirjoittaa twitterissä:

      "Elokapinan mielenosoituksien aikaan PS:n Riikka Purra tivasi eduskunnan kyselytunnilla, että tuomitseeko Vihreiden Maria Ohisalo Elokapinan.

      Nyt onkin hyvä heittää vastakysymys:
      @ir_rkp
      , tuomitsetko Convoy Finlandin aggressiivisen ja sekavan tavan osoittaa mieltä?"

      Nimittäin ConvoyFinland2022 -miekkarin alullepanija Annika Leino on persu.

      Poista
    13. No jaa, enpäs osaa tuohon sanoa juuta enkä jaata.

      Ehkä sinun pitäisi kysyä tätä kepulaisen Immosen äidiltä, joka on persu, lehtien mukaan Huittisten äänikuningatar Hänellä ehkä on kaipaamasi mielipide.

      Poista
    14. Sullako on vaan mielipide huulipunahallituksesta eikä muusta?

      Poista
    15. Siis mitä? Montako kertaa minun pitää sanoa: tämä Convoy-mielenosoitus on käsittämätön ja jopa typerä? Se lukee ylempänä jo monta kertaa.

      En ole koskaan puhunut huulipunahallituksesta sanaakaan. Sinä olet tässä blogissa ainoa termin käyttäjä ja siis hallituksen halventaja. Minusta termi on halventava ja typerä.

      Poista
    16. Pidän hallitusta täysin pätevänä ja kykenevänä vastaamaan teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Hallitusta saa siis arvostella ihan samoin kuin mitä tahansa miesvaltaista hallitusta. Minusta kritiikin välttäminen on sovinismia.

      Poista
    17. Elokapina häiritsi liikennettä, jotta koko maailma pelastuisi, kun taas nämä toiset häiritsevät liikennettä, jotta oma elinkeino ei katoaisi.

      Onhan siinä eroa.

      Poista
    18. Kysymys onkin nyt opposition hiljaisuudesta. Kärkevimmät kommentit sieltä päin ovat luokkaa "ei saa nauraa".

      Poista
    19. Minä olen nyt kyllä tipahtanut kärryiltä. Mitä opposition tuli siis tehdä? Kieltää mielenosoitukset ja niihin liittyvät lieveilmiöt suurella puolueen ulostulolla vai?

      Taidat olla kovin pettynyt, kun yksikään puolue ei jaksa uhota tästä mielenosoituksesta. Näihin alkaa kuule jo tottua elonkapinalaisten jälkeen. Milloin mikäkin performanssi istuskelee ja haittaa stadissa milloin mitäkin ja kutakin. Evvk. Ei näin vaikuteta eikä saada aikaan mitään.

      Poista
    20. Meniks sulta kaikki ruuti kiakkovieraisiin ja elokapinaan?

      Poista
    21. Minusta ne olivat kiinnostavampia ilmiöitä kuin tämä salaliittoteorioihin uskovien rokotusvastaisten itsekkäiden hörhöjen kapina. Onhan nyt hevosten hakkaaminen ja itsenäisyyspäivänä riehuminen monin verroin radikaalimpaa kuin tällainen hiljainen tussahdus.

      Poista
    22. Nytkö ei hevosia härnätty ilotulittein, sumusireenein, kaljatölkkejä ja jääkokkareita heitellen?

      Sitä paitsi Tampereella vuosia sitten hevosia ei hakattu. Se on vale ja sopii sinun suuhusi.

      Poista
    23. Nyt et keskustele rakentavasti. En jatka tätä aihetta pidemmälle tästä syystä. Korjaan vain virheesi.

      Syytät minua valehtelusta, vaikka tieto vuoden 2014 itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa tapahtuneesta hevosväkivallasta on sanomalehdistä. Voit väittää niitä valehtelijoiksi.

      Tässä katkelma silloisesta Ilta-Sanomista:

      Jokainen hevonen sai jonkinlaisia osumia, vanhempi konstaapeli Timo Nieminen Ratsastavasta poliisista kertoi.

      Hevosia oli talutettu päivällä Keskuspuistossa ja rauhoiteltu edellisillan väkivaltaisten tapahtumien jäljiltä. Hevosia oli heitelty mitä erilasisimmilla esineillä, kuten pulloilla, kilvillä ja väripanoksilla, joiden jälki näkyy yhä "värikkäänä läiskänä".

      Lisäksi niitä lyötiin jääkiekkomailoilla. Mitä kaikkea eläinten päälle heitettiin, sitä ei poliisikaan tiedä. Mielenosoituksessa oli kuusi hevosta. Niistä jokainen sai päälleen jotain. Niillä oli myös ruhjeita. - Tämän takajaloista vuoti verta. Nyt haava on ummessa, Nieminen näytti Ateno-nimisen hevosen kaviota. Niemisen mukaan mielenosoittajien otteet olivat Tampereella ennekokemattoman kovia. - Aikaisemmin ei ole näin hyökätty, hän sanoo.


      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000690308.html

      Poista
    24. Ilta-Sanomat vain toistaa konstaapelin puhetta. Ei kelpaa.

      Poista
  32. Voihan opposition ja yleensäkin poliitikkojen vaisuuden tämän miekkarin yhteydessä selittää myös sen huonolla medianäkyvyydellä ja yleisellä hähmäisyydellä. Irtopisteitä ei oikein irtoa.

    Ja kun se ei oikein kiinnosta eikä kiukuta isoja kansanjoukkojakaan, niin miksi tuhlata ruutia ja leikkiä pöyristynyttä? Näin päättelee fiksu riviedustaja.

    Sitäpaitsi uhkaava ydinsota vie ajatukset muualle. Ennen olympialaisten loppua Putin hyökkää, veikkaan, ja pelastaa Donbasin asukkaat fasistien kynsistä ja avaa maayhteyden Krimille, ikivanhalle venäläiselle niemimaalle.

    Suomessa ja Ruotsissa harjoitettu venäläisten vaino rauhoitetaan myöhemmin ja siirretään Ison Isänmaan raja Kainuunjoelle, jonne se piti panna jo 1812.

    VastaaPoista

  33. Ihmiset ovat väsyneet kaikkeen, mikä liittyy koronaan ja rokotuksiin. En ihmettele, itsekään en enää edes lue mielenosoituskirjoituksia otsikkoja enempää.

    Suomalaiset ovat lisäksi fiksua, koulutettua kansaa, joka ei riehu samoin kuin jossain Kanadassa hilluvat kaikki kansanosat, kaikki poliittiset suunnat, jotka eivät siedä rajoituksia, käskytyksiä ja rokotuksia. Ei ole ihme, ettei mediaa kiinnosta eikä poliitikkoja. Ei ole vaalejakaan nyt lähellä, jolloin voisi kerätä irtopisteitä tviittailemalla asiasta.

    Mitä tulee siihen, että edellä lainaamani katkelma on vain ”konstaapelin puhetta”, niin sehän ei pidä paikkaansa. Hevosten lyönnistä löytyy runsaasti mainintoja eri sanomalehdissä, mm. Helsingin poliisin viestintäjohtaja, ylikomisario Juha Hakolan mainitsemana. On aika noloa syyttää näitä henkilöitä valehtelemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakola ei edes käyny kattomassa niitä hevosia.

      Poista
    2. Asterix ja Riidankylväjä.

      Helposti ajattelee, että Mankemangi toteuttaa läpeensä ilkeää ja pahuutta uhkuvaa linjaansa vain saadakseen vasemmistoanarkistit huonoon valoon. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vasemmistoanarkismi on todella pahuuden aate, jonka haaveena on lopulta päästä tappamaan ihmisiä kuin Isä Aurinkoinen, Isä Stalin, itse.

      Mankemangin sanat ovat kuin suoraan 70-luvun pahimmilta taistolaisilta lainattu. Moraalia ei ole. Tarkoitus pyhittää keinot ja tarkoitus korvaa moraalin.

      Mankemangi on läpeensä paha ihminen, se on kommenteistaan luettavissa. Sukulaiset ja ns. läheisetkin häntä todennäköisesti vihaavat sydämensä pohjasta.

      Poista
    3. Mitäs sanoisit Mankemangi, jos meitä tulisi tällainen vanhojen setien lauma hakkaamaan sinut kaikista kauheuksista, millä olet Iinestä kiusannut ja ahdistanut. Kuules vanha homo, minun nyrkkini puhuu vieläkin tarvittaessa, vaikka jo vähän nuutunut olen. Tuollasen pikkuhomon puhaltaa nurin ja sen jälkeen kusee päälle, niin mennyt se on, ei ikinä enää ilmesty.

      Poista
    4. No juu. Anna Aina Rauha Matt Kusta Ville, huusi entinenkin Akka lapsiaan.

      Ja rauha bloggaaville, ettei heitä vasiten riepotettaisi, etenkin kun riepotusten argumentaatiopuoli on löysä ja päästää läpi. Jos riepotetaan, tehdään se sitten kunnolla, legitiimein ja älyllisin argumentein ja omin painavin sanoin.

      Vaan päivä on kaunis ja talitintit huusivat jo puissa.

      Poista
    5. Älkääs nyt, ei saa toista haukkua ettei vaan ite olis....

      Totta puhuen minua ei Manne ole oikeastaan ärsyttänyt enää aikoihin. Jotenkin ymmärrän hänen pointtinsa, ja tyylinsä, vaikka katselenkin monia asioita eri kulmasta.

      Ymmärrän kyllä hyvin, jos minäkin ärsytän välillä tai useinkin, olenhan tietäjäsukua.

      Poista
    6. No eihän täällä ketään ärsyttäjääkään teilata, muuten vaan vähän hutkitaan. Tarkoitus ei ole paha tuskin Rikullakaan, vaan hyvä. Minusta on vain hyvä, jos joku uskaltaa sanoa. Mika Niikollekin annan pointsit reippaasta mielipiteensä sanomisesta, vaikka olenkin eri mieltä ja Natoon päin kallellani.

      Minulla ei ole tietäjiäå suvussa, mutta on saarnaajia, joten älkäät ihmettelkö, jos minäkin täällä paasaan niin että höyry nousee.

      Äitini isoisä, Emmanuel, oli Länsi-Suomessa kuulu paikkakuntia kiertävä maallikkosaarnaaja, jolta mitä ilmeisimmin olen perinyt paasaushimoni. Hänellä oli vauras tila, ja hän vaikutti myös lautakunnissa kylän asioihin. Eli kyllä siellä järki oli hengen palon lisäksi.

      Poista
    7. Tapsa on tuollainen marinilainen pornososialisti. Etten sanos, sorsalainen Merihaan kehuja!

      Poista
    8. Vai marinilainen... Tannerilainen minä olen! Sorsakin meni liian rähmälleen, sen sijaan Lipposen myöhäiskauden runnomista komppasin.

      Pornososialistin määritelmästä en saa ihan kiinni, enkä itseäni tunnista, vaikka se kivalta kuulostaakin - ehkäpä vanha kunnon juoppososialisti on lähempänä sisäistä mielenmaisemaani.

      Poista
    9. Olkoon menneeksi Tapsa, saat anteeksi.

      Poista
    10. Väsyneitä ja suoraan sanoakseni vidduunduneida, duoda-duoda. Ihmiset, eräät. Nukkuvien puolueesta.

      Poista
  34. Puheenparsista ”puhumatta paras” on mielestäni paras.

    Toiseksi eniten minua huvittaa erään puolueen jäsenten yhteinen hokema "kiiluvasilmäisestä ilmastopolitiikasta"? Liekö tuo lause työmies Matti Puttosen Pandoran lippaasta kotoisin, vähän siltä vaikuttaa, kun puolueen ex- ja nykyisen puheenjohtajan lisäksi sitä käyttävät puoleen nöyrimmätkin lakeijat... heh, he. Voihan vittu, sanon minä, ja Niikolla vielä päähän! Sillä kysehän on siitä, että nykyiset ministerit ovat niin kiiluvakorvaisia etteivät he kuule kiiluvasuisten kansanedustajien kohteliasta kaakatusta. (Vaikka pitäis kuullella! nuita kehlääjälintuja)

    VastaaPoista
  35. Kiilusilmäinen ilmastopolitiikkahan on hieman hupaisaa, kun Suomen pitää siinä olla ensimmäinen ja paras. Mahdamme olla hirveitä ilmanpilaajia. Juuri luin lehdestäkin, että parikymmentä paukkua päivässä on ihmisellä normaali määrä ilmanpilausta. Että olkoon Emma Kari vähemmän kiilusilmäinen. Kieltää pian kaikki päästöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse on keskustelutavasta. Eli tyylistä. Ei esim. puhuta "piereskeleväperseisestä painiliitosta" jos halutaan kritisoida Suomen Painiliiton r.y. toimenpiteitä. tms.

      Poista
    2. En tiedä oliko painivertaukseni korrekti, kun en ymmärrä painia. Sitä kuulema on kreikkalais-roomalaista ja vapaapainia (eli demokraattis-ortodoksista?). - Mikähän ero niissäkin muka on?

      Poista
    3. Toiset on erivärisissä trikoissa?

      Poista
  36. Rikulle huomauttaisin, että jo Lenin oli kanssasi samaa mieltä vasemmistoanarkisteista (vrt. Vladimir Lenin "»Vasemmistolaisuus» lastentautina kommunismissa"). Hienoa että sinäkin – järkevä ihminen - olet tullut uudestaan järkiisi! Anarkistit ovat inhoja!

    Manne kieltämättä toisinaan provosoi. Mutta kuten jo eräs sosialistinen presidenttimme sanoi "ei pidä provosoitua, jos provosoidaan". Se on hienosti sanottu, mutta ikävä kyllä Manu itse provosoitui (ja loukkaantui) kovin herkästi itse! Ja vähästä.

    No, vielä viisaammin on sanottu että "älkää tehkö niin kuin minä teen vaan tehkää niin kuin minä sanon". – Diplomaattisempi lause se ainakin on.

    Ps. Sitten vielä, anteeksi kamalasti Riku, mutta missä niitä hirveitä verenhimoisia tappajavasemmistoanarkistimarxilaisia oikein on? Sinä kun näet niitä "pilvin pimein" kaikkialla... minä tunnen vain yhden, ja onhan hän oikeasti paha ihminen, on on:
    Johan Bäckman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We will see, sanoi tolkullinen, kun vasemmistoanarkistin näki. Mikiksellä jo vähän näkökyky uupuu, silmälasitkin unohtuneet piirongin päälle. Mikiskin vähän pohtii, josko Trotski olisi ollut parempi, josko se ei olisi niin paljoa tappanut. Olisi se. Murhakoplaa koko Leninin porukka.

      Poista
    2. Niin olikin. Ja Troski "jatkuvine vallankumouksineen" todennäköisesti vielä pahempi olisi ollut kuin Stalin. Luulen ma?

      Mutta sitä minä sinulta just kysyisinkin että mitä vitun tekemistä tällä 2022 vuoden Suomen sisäpolitiikan kanssa on? Nietj ponimai?

      Poista
  37. Puhutte "kommunistisesta materialismista" (sic!) ja marxilaisuudesta, ikään kuin kyseessä olisi sama asia. Ei kuulkaa ole. Materialismi marxilaisessa filosofiassa on filosofinen termi, rahan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä - oi Iines! Vaan se on tekninen vastakohta käsitteelle 'idealismi'.

    Kommunismilla - siinä muodossa kuin sitä esim. Neuvostoliitossa toteutettiin, tai Pohjois-Koreassa nykyisin, ei ole MITÄÄN tekemistä marxilaisuuden kanssa. Se on selvä.


    ”Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset tulevat tiettyjen väistämättömien heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisiksi, jotka vastaavat heidän aineellisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta. Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, sen reaaliperustan, jolle kohoaa laillinen ja poliittinen päällysrakenne ja jota vastaavat määrätyt yhteiskunnallisen tajunnan muodot. Aineellisen elämän tuotantotapa on ylipäätään yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen elämän ehtona. Ihmisten tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa." Tässä Marxin perusajatus historiallisesta materialismista.

    Toisaalta on osoitettu, että marxilaisuus EI OLE tiedettä (= ei täytä tieteen kriteereitä). - Mutta se onkin sitten jo aivan toinen asia. Eikä sitä toiseksi se tee, että käsitetään (= ei tiedetä) kaikki marxilaisuuden alkeetkin aivan kummallisen väärin.

    Toisaalta... tosiasia on että ihmisellä tuppaa olemaan kaikkein varmimmat mielipiteet juuri niistä asioista, joista hän vähiten tietää. (Olen huomannut tämän myös itsessäni. Siksi nykyisin ei mua niin kauheasti tee mieli tyrkyttää 'mielipiteitäni' muille. - Pitäkööt kaikki omansa. Kyä se mulle sopii.)

    VastaaPoista
  38. Senkin olen huomannut, että ei kamalan paljoa pysty vaikuttaa siihen mitä 50 vuotta sitten tapahtui. Eli Kekkosen aikana. Ei sitä pysty muuttaa toiseksi, vaikka kuinka yrittäisi, ääh ääh plääh. Tätä nykyhetkeä voi, siis teoriassa, yrittää muuttaa... vaan, enpä usko siihenkään. (Katsos kun olen niin pieni ja yksin. No joo.) Tulevaisuus on sitten taas tulevaisuuden ihmisten huoli, mitä se minulle menneisyyden ihmiselle kuuluu?


    Ps. Kuten Jumala (1. Mooseksen kirja jae 6) sanoi kun Pahuus yltyi maan päällä: »Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan." Ja lisäsi, kuin Maakansa aikoinaan radion lehdistökatsauksessa "Minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään taivaan alta kaiken, missä on elämän henki. Kaikki on tuhoutuva maan päältä..."


    Aika häijy Äijä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Jumalammeko?

      Vähän tätä ajatusta vierastan... mutta olkoon.

      Poista
    2. Lakkitehtailija Eero Fredrikson - se joka sunkin ylioppilaslakin on tehnyt, jos ylioppilas oot, oli iso patruuna ja herra Jyväskylässä. Hyvin oikeistolainen, tietysti, mutta ihan hauska ukko, ja kuollut jo. Hänestä on anekdootteja vaikka kuinka paljon. Tässä yksi:


      1980 -luvulla haluttiin hyödyntää Eeron tietoja entisistä jyväskyläläisistä. Toimittajan kanssa kierreltiin vanhalla hautausmaalla. Niitä Olli (= toimittaja) tallensi mangnetofoninauhalle. Kertomukset olivat värikkäitä ja niihin sisältyi aina persoonallisia arvovarauksia. Kun tultiin erään 30 -luvulla kuolleen kauppiaan haudalle, Eero - värikkään kertomuksen lopuksi lisäsi "Se oli hintti”. Olli sanoi että "kun tämä menee suoraan nauhalle, niin eiköhän oteta tuo lause uudestaan vähän siistimmin". Ja kelasi nauhan vähän matkaa taaksepäin, käynnisti äänityksen taas päälle ja ojensi mikrofonin uudelleen Eeroa kohti. "Hintti mikä hintti", sanoi Eero.

      Poista
    3. Tämä sai hyväntuulisuuspuuskan täälläpääässä..

      Poista
    4. Tuumin juuri että on sillä Jumalalla vissiin melko kenkut olot kun se on niinkin pienen vähemmistön ainoa jäsen.

      Joo ja kyllähän sitä pirusti syrjitäänkin, ett' siin' suhteess', sano Erfors.

      Bolsevikki tarkoittaa vähemmistön puolta, mensevikithän oli aika koomisia, silloin. Juu ei semmosta meidän naapuriin haluta, enemmistövenäläistä valtiomallia. Eip!

      Poista
  39. Noh, tuskin olen puhunut missään yhteydessä ”kommunistisesta materialismista ja marxilaisuudesta”. Marxilaisuudesta en ole puhunut koskaan, sillä siitä en tiedä sen varsinaista sisältöä.

    Kommunistisesta materialismista sen sijaan olen varmaan puhunut, mutta mielikuvatasolla, en mitenkään tiedepohjaisesti. En ole koskaan perehtynyt minkään poliittisen suunnan oppirakennelmiin.

    Miellän siis kommunismin materialistiseksi, ja uskon sen pohjaavan siihen, että ihmisen onni on riippuvainen materiasta, alkaen ruoasta tarpeelliseen tavaraan ja pääomaan. Näinhän toki onkin, mutta aineettoman eli hengen osuus on yhtä tärkeä. Elämä ilman hengen, henkisyyden osuutta on köyhää, vaikka tavaraa olisi tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltillinen vastaus. Jos olisin opettaja niin antaisin 7-. Koska pitää teoriaakin vähän opiskella. Vaikkei sillä mitään tekisikään. :-

      Poista
    2. " ... Ihmisten tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa." ...

      Tämän takia esim. opettajat ajattelevat niin kuin opettajien pitää ajatella, ja noesta mustat hiilikaivosten työläiset niin kuin mustien riistopalkattujen työläisten pitää ajatella. Näin siis Karl Marxin 1800 -luvun Isossa-Britanniassa. Joka, jos mikään, oli luokkayhteiskunta.

      Suomihan ei sillä lailla luokkayhteiskunta ole, heh.

      Tulevaisuus oli silti toista mitä Karl Marx ennakoi. Mutta ei sitä hänen syyksi voi pistää. Hän puhui kommunismista, "Aave kummittelee Euroopassa – kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit." Niin oli silloin, se oli totta vuonna 1848. Mutta se, mitä kommunismin nimellä esim. Neuvostoliitossa vajaat 100 vuotta myöhemmin tehtiin, oli niin vastoin Marxin käsityksiä kuin ikinä. Marx nimenomaan sanoi, että ihmiset tulevaisuudessa ratkaisevat ne ongelmat, jotka he silloin kohtaavat. Eikä hän tiedä mitä ne ongelmat ovat. (vapaa suomennos mikiksen)

      Filosofi kyllä, taloustieteilijä kyllä, systeeminrakentaja kyllä, mutta puoluepoliitikkoko - no ei! Jos hän olisi saanut jotenkin nähdä miten hänen ja Friedrich Engelsin ideoima ’kommunismi’ käytännössä toteutettiin... niin olisi pyörinyt haudassaan kuin joku pieni sähkömoottori (= noin 1200 kierrosta minuutissa). – Tai Tapsa insinöörinä tietää paremmin paljonko sähkömoottorit pyörii/per minuutti. En minä.

      Poista
    3. Generaattorit kierähtelevät joko 1380 rundia tai 3000 varvia minuutissa sillä verkkovirran taajuus on 50 lörtsyä. Tämä menee sähkökoneiden teoriaan, rutisuoraan. On sen Tapsakin opiskellut.

      Poista
    4. Mikiksellä on jännästi deltafiitä.

      Poista
  40. Tieteellisellä tasolla on ihan sama mitä mikin tarkoittaa, kun kuitenkin käytännössä KAIKKI kommunismin, marxilaisuuden ja sosialismin nimissä toteutetut yhteiskunnat ovat osoittautuneet diktatuureiksi.

    Poikkeuksena sosialidemokratiat, jotka ainoina yhteiskuntamuotoina maailmassa ovat poikkeuksetta olleet demokratioita.

    Valitettavasti demokratia on kriisissä. Kun nykymaailmaa katsoo, tulee mieleen että toimivin yhteiskuntamalli on valistunut harvainvalta. Vähän niin kuin antiikin Kreikan demokratiassa, jossa päättäjiä olivat vapaat miehet.

    Ei kansa kaipaa valtaa, kansa kaipaa vahvoja johtajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " .,. Ei kansa kaipaa valtaa, kansa kaipaa vahvoja johtajia. ..."

      Höpö höpö. Tai kauniimmin sanottuna: Ikävä kyllä. Heil Hitler, muil Mussolin, meil... On ihan samantekevää mikä pienen maan johtaja on, vahva tai heikko, ei sillä merkitystä ole. Putinin valta perustuu Venäjän ydinaseisiin; johtajana hän on heikko, ja pelkuri. Helpotus on että tuosta täyskahjosta Trumpista päästiin (ainakin toistaiseksi) eroon, mutta ei U.S.A. kovin vahvasti maailmanpoliittista roolian vedä. Kiina on suurvalta ja heillä on todella vahva johtaja, Xi Jinping. Se on hieman pelottavaa.

      Sosialidemokratia on yksi sosialismin muoto, Tapsa.



      Poista
    2. Aivan totta, eräs, ei kuitenkaan juurikaan demokratian.

      Poista
    3. Veikkaankin jo lohkoketjuäänestyksen meritokratiaa, tämä käsite on verraten uusi. Perehdytän enemmälti mutta en tässä, se ei mahdu marginaaliin. Heh.
      Fermat, hehheh.
      Fermentoitua keppostelua ja pikkuisen liiaksi olutta...

      Poista
    4. Minusta sosialidemokratia perustuu (oleellisilta osiltaan) demokratiaan. Rimaa hipoen. Mutta mitä tekemistä kapitalismilla ja demokratialla toistensa kanssa on? ei mitään! Tai on: he ovat siinä mielessä samannapaisia magneetteja että hylkivät toisiaan.

      Poista
    5. Mistä te ootte sannu päähänne ettäon kansa? Mikä seo? Ei se mitään kaipaa,se on kuvitteellinen käsite eikä naapurin emännän perse. Joka on aikamoinen ja hyvä siinä.

      Poista
    6. Jotkut jutut onkin kyllä menny niin pieleen ettei edes miniän värkit, onhan se sanottava. Vaikkapa parlamentarismi. Voi hyvä Isä ja elämän Käsi. Periaate ylikäy toteutuksen, ei me ny kyllä toleransseihin, mutta pakottamalla se sopii ja lupsahtaa mukavasti.

      Poista
    7. Tuolla kun ylhäisempänä lukee kah kuinka ollakaan ja on tuo pikkuinen putinsorkka niin luulenpa että hän vanhana tiedustelun miehenä käyttää yhä minimaalisia sotavoimia ja maksimaalista kieroilua. Näinhän hänet on koulutettu toimimaan, olemaan tekemättä.

      Poista
  41. Idealistit ovat - tiedän - ovat historian kulussa saaneet kaikkein eniten pahaa aikaan. (Huom! myös kommunististen haaveilijoiden lisäksi myös Hitler oli idealisti, hän vain haaveili toisenlaisesta yhteiskunnasta. Samoin konkistadorit. Kuten myös jesuiitat. Ja suurimpia idelistisia haaveilijoita - ketkäspäs muutkaan - nykyisin ovat kuin jihadistit.

    Halveksin kaikkia uskontoja. Niistä on tehty oppi. Opista tulee dogmi, dogmista valta, vallasta sen väärinkäyttö. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo (Liberté, Égalité, Fraternité) on kaunis lause. Mutta onko silläkään mitään tekemistä realimaailman kanssa, epäilen tänään sitä enemmän kuin vielä eilen.

    Ps. Minulla on niin syvä oikeudenmukaisuuden tunto itsessäni, etten pääse siitä irti; nykymaailman meno mua surettaa. Eikä muuta ... äsch, ei voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo äläpä huoli Remullakin oli vaikeuksia koiravaljakon kanssa. Mutta on kumminki mestari.

      Poista
    2. Niij ja hei, itsari auttaa masikseen, noin vartin verran. Sittenkin soisin ettet aivan vielä lähtisi meidän maksimisyrjittyjen luokkayhteiskuntaan, ainakaan paskakuskiksi?

      Sille lebensangstille kandee välillä pikkasen antautua. Siitä se tykkää kuin meharistipartio keskikaljasta. Muutepase tullee hulluutta, turhaan.

      Poista
    3. Minun kaksi veljeäni tehnyt itsemurhan, tiedän tästä asiasta ehkä enemmän kuin sinä.

      Poista
    4. Amlodipiini ja ramipriili? Nehän on verenpainetaudin hoitoon, höntti.

      Kita kii, pöllöpää.

      Ota asperiini. Ota kaks, äläkä soittele keskiyön jälkeen kotiis että mitä mulle kuuluu. Joku vielä vastaa, saakutirallaa.

      Poista
    5. Joo tosissaan, tossa onkin toi äsch. Tiplu. Mutta se on vaan nyppylä hyppyrimäessä, laseta siitä sukset jalassa ylitte.

      Poista
  42. Nähdäkseni demokratia on hallittua vallankumousta. Tosin se yhä riistää ympäröivää maaseutua.

    VastaaPoista
  43. Mikishän on juuri kehittänyt tämän kohtuuidealismin, raskaasti taidepainotteisen. Taidettahan hän yhä tekee. Minä vain keski-uhoisesti kirjailen, hiukan enemmän kuin itsetuhoisuuteen tarvittaisiin. Ei tänään, huomenna on se vallankumouskin ja pitäs jaksaa hoitaa n. miljoona asiaa...

    VastaaPoista
  44. Kammoksun (abhor) semanttisia miinakenttiä. Siinä voi helposti menettää jopa kokonaisen lauseen, ykskakspoks. Sitten sitä ollaan taas arvotonta (invalid).

    VastaaPoista
  45. Rakas Iines!
    (miettii ja miettii miten tämän sanoisi. no hyvä on)

    Sanotaan vaikka niin että poista kommenttini täältä, ole niin kiltti. Anna P.P.n päteä.

    Hän kaipaa huomiota.

    VastaaPoista
  46. En ole ilkeä ihminen. Enkä haluakaan olla. Mutta arvaa mitä, IiHoo? Kun isäs sua aikoinaan nussi, hitaasti ja hartaasti, ja siitä huolimatta kortsu räjähti hänen kyrvänjuurelle juuri kun ejakulaatio tuli, ja sinä sitten 9 kuukautta myöhemmin maailmaan ilmestyit... niin ei se sen pahempi juttu ollut kuin moni muukaan siihen aikaan tapahtunut jutsku. Mutta ei kyllä parempikaan.

    Ps. Sinä vuonna kun tosiaan tapahtui kasapäin ikäviä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika ookoo et oot siitäki selvinny kohtuujärjissäs. Sorry jääkylmä järkityyli, en oo kaveria, auttelen jos on tarpeen. Ei oo.

      Kuuntelisit Leo Jokelaa G. Pula-ahona etkä minua.

      Poista
    2. Tässolis tätä lääkintärymmyytystä: dr feelfood, sneakin' suspicion. Nautitaan runsaahkon kotiviinimäärän avulla kovaan ääneen. Unohtamatta suklaakeksejä, minttudominoita miel. Ellei lähe kettutytöt pihasta karkuun niin sitten pitää ottaa järeämpää kalustoa framille: Päälle herkuleesti aakaljaa, on the rocks, kunnes ei mahdu enempää pieneen hiaseen.

      Saapi poltella satunnaista pikkusikaria, jos mieli tekee. Pienet paheet pitää pahanmielen loitolla.

      Play it loud.

      Poista
    3. Sussa on Miksukka paljon sellaisia piirteitä joista mä pidän, paljon. Sitten sussa - kuten meissä jokaisessa - on huima määrä sellaisia piirteitä, luonteen- ja muuntapaisia joilla ei ole mitään väliä!

      Poista
    4. Sitä paitsi isäni ei nussinut minua vaan äitiäni. Näkisitpä pikkusiskoni. Naama vieläkin totinen, vaikka on veljenä tämmöinen kotona tehty ihminen.

      Poista
  47. Ekan kerran Maustetytöistä kuulin, kun yks lähetti linkkejä minulle. Silloin vastasin, että "kaameeta paskaa!" - Nyt esimerk. Irwin coveria Rahahommista diggaan ihan saakelisti. Melkein 800 000 kuuntelijaa abouttiarallaa puolessatoista vuodessa. Maailmalla on siis yhä toivoa...

    Kakka ko meni niin pieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetkonen, voi putkonen, katoin iliman silmälaseja, joita minulla ei ole, - eihän tuo vielä vuottakaan ole ollunna. Niin se aika ei kulje kuin siivillä.

      Poista
    2. Joo tää funkkar braa. Noh. Eivät ole mitään räppäreitä, kuten on jufo3, maan mainioin räpsäyttelijä.

      Raptori ja Hyvinkään ghetto. Oivoi.. niitä aikoja ja panoja, vaan olihan noita ottojakin.


      Jotenkin jännähköä että mistä ne saavat kipinänsä, nämäkin maustepippurit... Kunhan eivät leipiintyisi.

      Poista
    3. Haista sinä jakomielitautinen vittu! - Ihan paskaa kaikki kommenttisi. Luuletko fiksu olevasi?

      Poista
  48. Perspano P P ja kaikki ne muut Mankemangin sekalaiset kommenttialustat. Hullu se on.

    VastaaPoista