1.9.2024

Hallitus iltakouluun



Se, mikä on kummallista tässä hallituksen rasismin vastaisessa kampanjassa, joka toteutuu eduskunnassa opetustuokioina iltakoulun jälkeen, on se että niin moni puolue mainostaa irtisanoutuvansa siitä. Toki rökitys on tarkoitettu vain hallitukselle, mutta eikö ideaa kannattaisi hyödyntää koko eduskunnalle? Esimerkiksi demarit, vihreät ja vasemmistoliittolaiset ovat irtisanoutuneet yhteisestä kampanjasta. Persut osallistuvat valtioneuvostolaisina, eivät puolueena. 

Kampanjahan on vastaus kesän 2023 suureen rasismijahtiin, jossa oppositio koetti voimalla  kaataa hallituksen. Ja taisipa siinä jokin mediakin edesauttaa pyrkimystä parhaansa mukaan. Karhua ei kaadettu, korkeintaan pesukarhu.

Kun tarkemmin ajattelen, en ole kuullut yhdenkään puolueen sitoutuvan kampanjaan nimenomaan puolueena. Enkä tiedä, onko se lopulta edes tarpeen. 

Suomihan on jälleen kärkipäässä maailman vähiten rasistisista maista, kymmenen parhaan joukossa. Muita vähiten rasistisia maita ovat World Population Review 2023 -listauksen mukaan Alankomaat, Kanada, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Tanska, Sveitsi. Rasistisimpia maita ovat Intia, Libanon, Egypti, Libya, Bahrain. Tutkimuksessa oli mukana 78 maata, kun taas EU:n paljon siteeratussa Tummaihoisena EU:ssa -raportissa oli mukana vain alle puolet EU-maista, ja se oli muutenkin laadultaan kehnosti toteutettu. Siihen kuitenkin vedotaan, kun halutaan todistaa Suomen hirvittävää rasistisuutta.

Jotenkin mediaa seuratessa ja puheita kuunnellessa tuntuu siltä, että kansalaisille on vasiten pyritty  antamaan sellainen kuva, että Suomi sijoittuisi ihmisten kohtelussa jonnekin Libanonin ja Bahrainin tasolle. Eihän tämmöistä usko erkkikään. 

Onnellisuustutkimuksen mukaan Suomessa asuvat paitsi onnellisimmat ihmiset, ryhmänä  myös maailman onnellisimmat maahanmuuttajat. Jälleen kummastelen: miksi tästä ei ole tehty isoja otsikoita? Miksi tämä on jäänyt ikään kuin piiloon kansalaisilta? Moniko on lukenut tästä? 

Herää väkisinkin kysymys, mihin tällä rasismikeskustelun lietsomisella oikein pyritään? Onko se työkalu hallituksen kaatamiseksi? Onko se kansalaisten manipulointia? Jos on, niin siinä aliarvioidaan kansalaisten ajattelukykyä. Kun lukee nyt medioissa käytävää rasismikeskustelua, huomaa varsin selkeästi, että kansalaiset alkavat väsyä tähän rasismilla meuhkaamiseen. 

Sitä, että yhä useampi pitää rasismikohinaa  turhana, tukee tuore tutkimustuloskin. Juuri tehdyn Evan kansalaiskyselyn mukaan yli puolet suomalaisista pitää rasismia vähäisenä ongelmana, ei näe sitä merkittävänä uhkana. Rasismin olemassoloa ei kiistetä, sitähän on jokaisessa maassa, myös niissä maissa, joista maahanmuuttajia eri maihin tulee.

Ja se tärkein kysymys: onko rasismikeskustelun lietsominen oikeasti pohjimmiltaan positiivista rasismia, ihmisten jakamista erilaisiin ryhmiin ja joidenkin ryhmien korostamista - siis samaa kuin varsinainen rasismikin? Oma pääni on pyörällä. Mikä oikeasti on rasismia? Onko pelkkä  epäröinti vieraan tai oudon edessä rasismia vai ihmisen biologiaan rakennetun sirun värinää?

(Litografia Victor Hugo/ Honore Daumier)

113 kommenttia:

  1. Kyllä vas. liiton S. Virta on ilmoittanut tavoitteeksi hallituksen kaatamisen, kuten sd Nasima R.
    Ei kiinnosta valtion etu heitä, vaan oma etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tapahtui, kuulin nämä lausunnot. Ymmärrän Sofia Virran puheen, sillä hän on kansanedustaja ja työssä eduskunnassa.

      Nasima Razmyarin lausunto sen sijaan on kummallinen. Millä mandaatilla hän luulee operoivansa? Apulaispormestarinako?

      Kunpa Nasima Razmyar suuntaisi osaamisensa ja energiansa Afganistanin naisten auttamiseen. Sieltä kuuluu hirmuisia Taleban-uutisia, enkä ole huomannut Razmyarin esittävän pienintäkään huolestumista asiasta.

      Poista
    2. Tarkistapa tietosi Nasima Razmyarista. Aloita vaikka hänen X-kanavastaan (ent. Twitter).

      Poista

    3. En seuraa X-kanavaa, mutta katsoin tiedot Wikipedian alkutiivistelmästä: Nasima Razmyār on Helsingin kaupungin­valtuutettu ja apulais­pormestari[4]. Hänet valittiin edus­kuntaan vuonna 2015, mutta tultuaan valituksi Helsingin apulais­pormestariksi 2017 hän erosi edustajan­toimestaan[5]. Ennen kansan­edustajuuttaan Razmyar toimi sosiali­demokraattisen edus­kunta­ryhmän viestintä­sihteerinä.[6]

      Loppupuolella esittelyä erillisessä kappaleessa oli maininta kansanedustajaksi uudelleenvalinnasta 2023, ja tätä en huomannut. Eli hän on siis tällä hetkellä kansanedustaja, ei apulaispormestari.

      Koska häntä ei ole näkynyt eduskunnan kyselytunneilla enkä muista hänen käyttäneen ainoatakaan puheenvuoroa - katson ahkerasti kyselytunteja - en huomannut, että hän onkin taas kansanedustaja, ei apulaispormestari. Pahoittelen virhettäni. Razmyar on demareissa ilmeisesti nosteessa, ja haluaa suurta näkyvyyttä.

      Poista
    4. Razmyarin X-kanavalla on paljon kaipaamaasi puhetta Afganistanin naisista. Asiat selviävät, kun viitsii tutkia.

      Poista
    5. Toisaalta meidän ei tarvitse nähdä vaivaa, kun saamme tietää Nasima Razmyarin kannasta Suomen rajalakiin tai hallituksen kaatamishaluun.

      Valintakysymys, mitä ihminen painottaa ja minkä tahtoo tuoda pääestradeille. Aika harva seuraa Razmyarin X-kanavaa. Sen sijaan päämediat luetaan ja katsotaan joka päivä.

      Poista
    6. Vilkaisin samantien Nasima Razmyarin X-kanavaa, koska minulla on X-tili - jota tosin en käytä oikeastaan ollenkaan.

      Hämmästyksekseni huomaan, että joku muukin arvostelee siellä Razmyaria samasta asiasta, johon itse toivoin Nasimalta parannusta: voimakasta puuttumista Afganistanin naisten asiaan nyt Talebanin nitistettyä naiset kokonaan kaapujen alle ja kotiin.

      Näin siellä Nasima Razmyarin X-kanavalla arvosteltiin:”

      KLO 12:15 Arvostelen @demarit Nasima Razmyaria siitä, kuinka hän ei koskaan sano etuoikeutettuna, valtaa omaava ja rikkaana poliitikkona sanaakaan Afganistanin naisten puolesta – eikä varsinkaan heitä alistavaa islamismia vastaan.

      KLO 20:59 Nasima Razmyar julkaisee propaganda-twiitin ‘todistaakseen minut vääräksi’ – kerrankin ja pakosta hän sanoo pari lausetta afgaaninaisten puolesta, kuitenkaan mainitsematta, mikä (islam) heitä alistaa, tai edes arvostele Talibania.” (Sitaatti on ilmeisesti Anter Yasan (?).

      Poista
  2. Viimeisen kappaleen mukaan uskon, että kysymys on positiivisesta syrjinnästä, taas Diversity equity inclusion -politiikasta, koska se mahdollistaa valkoisen heteromiehen syyttämisen ilman todisteita tai ainakin hänen kohtelemisensa syrjivästi.

    On hyvä, että nyt on syntynyt kohu YLE:n DEI-koulutuksista ja sellaisetkin, jotka ovat kuvitelleet vähemmistöjen erityiskohtelun ja etuoikeuksien olevan hyväksyttyä ja oikeudenmukaisia, alkavat ymmärtää olevan kysymys ideologiasta. Monesti vähemmistöt, jopa muslimit, vaikka uskonto ei ole rotu, ovat käyttäneet rasismista syyttämistä uhriutuakseen ja hiljentääkseen arvostelua.

    En voi ymmärtää, että itsestään selvästä asiasta järjestetään kallista koulutusta; en hyväksy, että se on kohdistettu valtaväestöön ikäänkuin kaikki rasismi tässä maassa olisi valkoisen enemmistön tekemää. Haluaisin myös tietää ketkä kouluttavat ja millaisella ammattitaidolla, millaisin ennakkoluuloin ja millaisella korvauksella.

    Sen sijaan ymmärrän, että kellä tahansa tavallisella tallaajalla voi ja saa olla vaikka millaisia ennakkoluuloja, tunteita, kokemuksia ja käsityksiä vähemmistöistä, eikä hän tarvitse rasismista vapauttavaa kasvatusta ja ajatuspoliisia niitä listaamaan.

    VastaaPoista
  3. Mieleen on jäänyt se pieni tumma koululainen, jonka adoptioäiti nosti mediassa metelin, kun bussi oli ajanut hänen lapsensa ohi eikä poiminut tätä kyytiin, vaikka tämä seisoi pysäkillä. Lapsi oli nimennyt kuljettajan ”rasistiksi”. Totuus oli, että bussi oli täpötäynnä ja ajoi muidenkin pysäkillä olijoiden ohi pysähtymättä.

    Toinen esimerkki on tositapaus erään opettajan luokasta. Samassa koulussa työskennellyt tuttavani kertoi tämän. Tumma oppilas oli pudottanut kynän lattialle ja komensi opettajaa nostamaan sen. Opettaja ei nostanut, vaan pyysi oppilasta itse nostamaan kynänsä. Oppilas huusi opettajalle:”Rasisti.”

    Nämä kaksi pientä mutta kuvaavaa tapausta puhuvat omaa kieltään suomalaisen ”rasismin” synnystä. Ne saavat ainakin minut epäilemään rasismikyselyiden laatua. Rasismia ei ole määritelty, vaan mikä tahansa sanottu ja koettu lasketaan automaattisesti rasismiksi. Meiltä puuttuu kokonaan rehellinen keskustelu rasismin todellisesta olemuksesta.

    Ja sitten järjestetään näitä kampanjoita, joita kansalaiset laajasti pitävät teennäisinä ja pinnallisina, jopa yli puoluerajojen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen vanha viisaus: " Ei kukkokaan käskien laula."
      Ja kuten pyhän kirjan henkilö on mukamas sanonut, että köyhät teillä on aina keskuudessanne, niin eiköhän maailmanlaajuisesti myös ennakkoluulot, halveksinta, kateus, itsekkyys, ylenkatse ja kaikki se, mikä otsikon alle rasismi liittyy, ole myös aina keskuudessamme. Tunteita ja kokemuksia ei julkilausumilla tai päätöksillä kitketä pois.
      Ainut mikä voisi parantaa rasismista ovat sellaiset yhteiskunnalliset olot kaikille, ettei tarvitsisi ketään kadehtia ylenkatsoa, tai eriarvoistaa.
      Ei sellaista ole, eikä tule, kuin taivaan kultakaupunkeihin uskoville.

      Poista
    2. Olet mielestäni eräänlaisen ikuisen totuuden äärellä, Noora. Kysymys on esillä jo antiikin tragedioissa: hyvän ja pahan taistelu. Kumpaakaan ei voi poistaa maailmasta, koska ne ovat samalla janalla. Ei voi olla vain janan toista päätä, ihminen pystyy kumpaankin.

      Tuo, että maailmassa kaikki raha olisi tasan, oli kommunismin/ sosialismin ydinajatus. Ja se juna meni jo, ruumiineen.

      Poista
    3. Muistelen, että marxilaisuuden ydinoppi oli muotoa ”kaikille tarpeidensa mukaan, kaikilta kykyjensä mukaan” eli ihan järkevä ajatus, jota me demaritkin kannatimme.

      Tuntuu että nykypolitiikassa ja mediajulkisuudessa mesotaan vain tuon ekan nimiin ja toka unohdetaan tyystin.

      Terveisiä muuten Lapista. Jylhää oli.

      Poista
    4. Pohjaltaanhan ajatus ”kaikille tarpeidensa mukaan, kaikilta kykyjensä mukaan” on jopa raamatullinen ja sijoittuu epäilyksettä humaanien hyveiden joukkoon.

      Hyveitä kohti voi pyrkiä, mutta hyveiden avulla ei voi elää loputtomiin. Hyveitä ei voi syödä, eikä niitä voi vaihtaa materiaksi, joka on ihmisolennolle välttämätöntä. Idealismi ei vie perille.

      Poista
    5. Lappi! Varmaan oli elämyksellinen reissu. Kameraani kutkuttaa, kun vain ajattelenkin.

      Poista
  4. Maailman onnellisimman kansan mediauutiset kertovat, että vankiloiden seinät pullistelevat ylitäyteen ahdetuista tuomituista. Lasten hyväksikäyttö-ilmoitukset ovat lisääntyneet entisestään. Työttömyys lisääntyy, mutta myös ansiosidonnaisten päivärahojen yms. tukien heikennykset. Ambulansseja ei enää lähetetä kaikille hätää kärsiville. Ja lääkäriin pääsy on köyhälle jo arpapeliä.

    Saksassa fasistien kannatus on nousussa ja pinnan alla kiehuu muuallakin Euroopassa.
    Kaikki on siis kuten pitääkin, hyvin!?
    Vasemmistoideologioiden jälkeen äärioikeisto nousee aina, koska edellinen " yhteiskuntafilosofia" on vienyt yhteiskunnan asiat päin peetä.
    Ja kun äärioikeisto aikansa hämmentää ja " hoitaa" valtioita, alkaa taas vasemmiston haamu nostaa päätään kaaoksessa. Niinpä niin. Tyypillistä ihmisten ees taas toilailua, eiks yeah!

    Meillä hallitus on keksinyt rasismikoulutuksen ja päästäkseen piiloon muiden ongelmien julkisesta repostelusta. Ovelaa!
    Eipä ihme, että asioidenlaidat ovat niin kuin ovat.
    Ihmiskunta ei ole löytänyt
    yhteistä säveltä, tai ei haluakaan löytää, vaikka yhteiskuntatieteilijat, sosiologit, taloustieteilijät, politiikantutkijat, psykiatrit, yhdyskuntasuunnittelijat, arkkitehdit ja heidän tutkimuksistaan luulisi voitavan ynnätä millaisessa yhteiskunnassa elettäisiin
    hyvin vauvasta vaariin ja mummeliin.
    Hukkaan ovat menneet nekin tuhannet tunnit ja miljoonat rahasatsaukset
    viisaiden ajatustöihin!

    Kun kuuntelin Orpoa Ykkösaamu-ohjelmassa, heräsi taas ihmetykseni, miten helposti äänestäjiä voidaankaan vetää nenästä jankkaamalla samoja fraaseja. Tyypillinen oikeistofraseologian papukaija!

    VastaaPoista
  5. Tulipa mieleen kysymys: Millainen persoonallisuus
    pystyy kulkemaan elämässään suoraselkäisenä yhteiskunnan malli- jäsenenä sääntöjä noudattaen "kultaista keskitietä"?
    Millainen persoona ei pysty?
    Kumpi vaikuttaa enemmän yhteiskuntien toimintaan?
    Mitä muita välistävänkääjiä ja hänsvänkkäreitä vaikuttaa yhteiskuntien toimivuuteen tai toimimattomuuteen?
    Kuinka suuri porukka kansoista/kansalaisista kaipaa tiukkaa kuria pärjätäkseen arjessaan,
    kuinka moni taas osaa elää itseohjautuen, ns. moraali-ynnä arvovapaissa yhteisöissä suistumatta "herkkujen, eli kaikkien mahdoll. nautintojen ahmintaan"?

    VastaaPoista
  6. Niinpä niin, Noora. Ehkä suomalaisten laaja onnellisuus - puhuisin kyllä mieluummin tyytyväisyydestä - onkin osaltaan perustunut yhteiskunnan tarjoamaan hoivaan ja holhuun.

    Nyt jos jatkamme entiseen malliin, olemme valtiona kohta kansainvälisessä holhuussa. Väkisinkin joudutaan supistamaan valtion menoja. Sieltä on otettava, minne eniten on annettu. Ei voi ottaa kenenkään omaisuutta tai omaa. Paitsi korkeina veroina suoraan palkoista ja eläkkeistä.

    Rasismikoulutus on kai suunniteltu jo aiemmin, edelliskesän ajojahdin jälkeenhän siitä jo puhuttiin. Kun elämme taloudellisen hätätilan aikaa, on kai selvää, että niiden asioiden korjaustoimet tulee käynnistää ennen kuin asetutaan koulunpenkille opiskelemaan rasismin välttöä.

    Orpoa haukutaan urakalla johtajuuden puutteesta, kun hän ei ryntää nostatettuihin kohuihin puolustautumaan ja rähjäämään opposition lailla. Ehkä lopulta on viisasta pysytellä meuhkaamisista poissa. Kenties hänellä on muutakin tekemistä?

    Sivumennen sanoen, Antti Lindtmanilla on sama taktiikka kuin Orpolla - vetäytyy taka-alalle ja antaa muiden kohkata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnettua lienee, että kun ei tee tai sano mitään, ei tule virheitäkään.
      Raskasta ja vaikeaahan päättäjäherroillamme ja - rouvilla on.
      Ovat kansalaisten, eri medioiden, eeuun, Ukrainan ja jenkkilän pyörremyrskyissä luovimassa paatteineen.
      Enpä kadehdi toisaalta, mutta itsepä ovat kaappien päälle hakeutuneet ja vaalislouganeille
      voi odottaa katetta ansaitsemansa palkan eteen.
      Miten on? Unohtavatko päättäjät mitä varten, mihin tehtävään heidät on valittu?
      Unohtuuko kansanpalvelu- tehtävä ja kansan maksama palkka?

      Huvittaa nyt muistella Sanna Marinin fanitusta ja hänen ihailijoitaan ja puolestapuhujia.
      Vieläkö ja kuinka moni ihailija äänestäisi yhä ko. kaunotarta edustamaan itseään eduskuntaan?

      Poista
    2. Olen niin hyväuskoinen, että arvelen päättäjien - nykyisten ja edellisten - oikeasti tekevän sen parhaan, mihin kykenevät. Ja uskon senkin, että ministerit - nykyiset ja entiset - pääsääntöisesti haluavat kansalle hyvää ja haluavat toimia lupaustensa mukaan.

      Ydin on kai siinä, että kullakin ministerillä ja kansanedustajalla on oma käsityksensä valtion ja kansan parhaansa. Mutta en siis usko siihen, että ministeri pelaa pääsääntöisesti vain omaan pussiinsa. Toki joitain siltarumpukeissejä ja vastaavia voi joukossa olla, mutta eivät ne ole pääosassa.

      Poista
    3. Mistä näitä huikeita valon ja lämmön päiviä riittää tänä kesänä?
      Pessimisti toteaisi, että ootahan talvea! Kun mittarissa olla jollottaa viiva -40 pakkas-asteen kohdalla viikkoja, ilmaston lämpenemiseen enää harva uskoo.
      Oletteko panneet merkille, että
      nykyään lämpötila jämähtää viikoiksi paikoilleen, sama niin kesällä kuin talvella
      Täällä on ollut suloista suvea koko kesän, muutamia sadekuuroja ja tuulenpuuskia lukuunottamatta.
      Joinakin kesinä on tuullut harva se päivä.
      Tänä kesänä ilmanala on ikään kuin jämähtänyt paikoilleen. On ollut todella vähän tuulisia vuorokausia.
      Jotkut tutkijat olettavat, että maapallon liike on hidastunut, mene ja tiedä. Vai golfvirta?

      Hallituksessa ja demokratiassamme toteutetaan nyt eniten ääniä saaneiden, eli oikeiston ideologiaa päätöstenteossa.
      Senhän voi havaita helposti kaikissa hallituksen päätöksissä.
      "Jokainen on oman onnensa seppä." Jokainen yksilö kantakoon vastuun elämästään , opiskelustaan, perheestään, sairauksistaan, ilman rikkailta nyhdettäviä veroja.
      Omaisuus on tärkeää rikkaille ja hyvin toimeentuleville. Heidän omaisuutensa pitää pysyä turvassa ja siksi sotatalouteen pitää erityisesti satsata.
      Sitä ei voi Erkkikään" olla tajuamatta. Vai voiko?
      Toki velka-mantra on ollut monen hallituksen suurin huoli, ja pysyä eeuun kuuliaisena mallijäsenenä.
      Velan kauhistelulla on hyvä pelotella kansalaisia ja maalata kauhukuvia tulevaisuudesta, joka jälkeläisiämme odottaa.

      Jos olemme muka sivistynyt, demokraattinen hyvinvointivaltio, miksi ei ole rahaa satsata vaikeissa elämäntilanteissa olevien auttamiseen? Köyhiähän tilastojen mukaan on vähän kansalaisista. Pitääkö kärsiviä edelleen kurittaa, että hyväosaiset tuntevat ylemmyydentunnetta olemassaolostaan?

      Onko aina oma vika jos suksi ei luista? Hallituksenkinko?

      Poista
    4. Pääasiassa sosiaaliturvan varassa oleville nämä leikkaukset ovat tietysti kylmää kyytiä. Siitä ei ole kahta sanaa. Sieltä on leikattava, minne eniten on annettu.

      Keltään ei viedä kuitenkaan kaikkea, eikä yhteiskunnan sosiaalisia turvaverkkoja lopeteta. Kukaan ei kuole nälkään eikä välttämättömien lääkkeiden puutteeseen, kenenkään ei tarvitse ryhtyä varastamaan eikä muuttaa maasta pois - muualla se tukiraha voi olla vieläkin vähäisempi.

      On ymmärrettävää, että ilma on sakeanaan erilaisia dystopioita, kauhukuvia hädästä, joihin julma hallitus nauraa hähätellen köyhää ja osatonta kärsijää ajaa. Tilanne on otollinen Ville Rannan herkullisille maailmanlopun kuville. Itse kaipaan tähän saumaan realismia, Kari Suomalaisen piirrosta, joka ei välttämättä kaipaa edes tekstitystä - kuten Rannan.

      Poista
    5. Tämän aamun uutisvälähdyksissä jo Sofia Virta ja Antti Lindtman ovat päässeet kertomaan, miten hirveä hallitus meillä on.

      Kuvitella. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä Sofian tai Antin hallitusohjelma. Ehkäpä seuraavien vaalien jälkeen on heidän vuoronsa.

      Poista
    6. Kun kuuntelee asiallista kritiikkiä mm. arvonlisäveron korotuksesta ja yksityisille lääkäriasemille tulonsiirrosta, ilman, että hoitoa tarvitsevien jonot juurikaan vähenevät, ei virkamiehet ja hallituksen ideanikkarit todellakaan omaa viisaasti nähtyjä, laajoja panoraamoja valtion talouden hoidossa.
      Väärin ajoitetut säästöt ja sos. avustusten kiristykset voivat kääntyä itseään hallituksen hyviä tarkoituksia vastaan.
      Ampuminen omaan nilkkaan voi pahasti haavan tulehtuessaan viedä koko jalan.

      Poista
    7. Tätä Kela-korvauksen korottamista 30 euroon on arvosteltu tulonsiirtona rikkaille ja ulkomaisille omistajayrityksille.

      Näinkin asian voi nähdä, mutta tällainen näkökyky jättää huomaamatta koko kontekstin. Nimittäin yksityisillä lääkäriasemilla on varsin paljon asiakkaita muistakin tuloryhmistä kuin ”rikkaista”.

      Eilen juuri todettiin lihavin mediaotsikoin, että pieleen meni, hallitus, korvauksen nosto todellakin hyödyttää eniten rikkaita. Graafeista ja sivulauseista näkyi tarkkasilmäiselle, että varsin paljon yksityislääkäreitä käyttävät myös eläkeläiset, joilla ei ole työterveyspalvelua. Ja lisäksi lapsiperheiden osuus ei ollut mitätön.

      On sairauksia ja pelkoja, joiden vuoksi ihmiset uhraavat rahojaan yksityiselle, koska eivät saa aikoja julkiselta puolelta, takaisinsoittoa ei kuulu. Moni tinkii jopa ruoasta, jotta pääsee samana päivänä lääkäriin. Joka kerta, kun itse päädyn yksityislääkäriin, odotushuoneessa istuu pikkukaupungin tuttuja lapsia vanhempineen ja tietämiäni tavallisia duunari-ihmisiä. Heitä ja meitä eläkeläisiä tämä Kela-korvauksen nosto auttaa suuresti. Ja todellakin olemme pois julkisen puolen neuvostoliitolaisista jonoista.

      En ymmärrä yhtään, miksi yksityissektoria ei voi ottaa mukaan julkisen puolen rinnalle hoitamaan kansalaisia vaikka omalääkärimallilla.

      Poista
    8. Vieläkö yksityiset terv.asemat piilottelevat voittojaan veroparatiiseissa? Asiasta on ainakin aikaisemmin ollut julkisuudessa huhuja.
      Yksityiset terv.keskukset ovat kaoitalistisia "yrityksiä". Niiden pitää tahkota mahdol. paljon voittoa omistajilleen.
      Minä en ko. asemia halua käyttää. Tylyä ja ylimielistä porukkaa olen henkilökunnassa tavannut. Paljon parempaa palvelua ole saanut oman kaup. terv.keskuksissa, kun sinne on puhelimessa "portinvartijalta" saanut lääkäriajan.

      Poista
    9. Noh, minä en saanut vuosia sitten aikaa julkisen puolen hammaslääkäriin, joten oli pakko turvautua yksityiseen, vaikkei olisi ollut varaa. Tämä yksityinen oli todella osaava ja pätevä ja mikä tärkeintä, ystävällinen. Hän ei millään tavoin koettanut hyötyä minusta, päinvastoin, sanoi, että saan pitää omat hampaani loppuun asti ja että minun on turha juosta kalliissa tarkistuksissa. Harjaat hyvin ja tulet, jos tulee vaivaa. Ja tulihan sitä vaivaakin, vaikka harvoin. Olin pahoillani, kun hän jäi eläkkeelle, mutta uusi nuori yrittäjä on yhtä hyvä.

      Julkiselle puolelle hammaslääkäriin ei täällä yksinkertaisesti pääse. Sama on julkiselle yleislääkärille. Lisäksi julkinen puoli sulkeutuu näillä lakeuksilla jo kello 16 ja on viikonloput umpikiinni. Röntgenkin täältä lähti neljänkymmenen kilometrin taksimatkan päähän, joten pikkukaupunkilaiset eivät kyllä ole tyytyväisiä julkiseen hoitoon - jota eivät saa. Se ehkä selittää sen, että yksityisvastaaotolla täällä istuvat duunarit ja isännät rinnakkain ja juttelevat toistensa kanssa pikkukaupungin yhteisistä asioista.

      Poista
    10. Eikös valtio rahoita/tue myös yksityisiä lääkäriasemia muutoinkin kuin kelakorvausten osalta?
      Eipä siinä mitä, suuntaushan on ollut yksityistämisessä valtion yrityksissäkin kauan.

      Elellään näillä ylhäältä annetuilla
      tavoillamme. Kuka kärsii, kuka ei.
      Vaan jälleen on hurmaava päivä!
      Ja maassa vielä rauha, vaikka äsken lensivät yli kaksi amerikkalaista konejättiä.
      Laskeutuivatko ne kentällemme?
      Nyt taas jylinä kuuluu ja eilen alkoi varuskunnassa kova ampumisen harjoittelu.
      Järkyttävää ajatella, että eräs kaunis päivä sodan äänet ovat totisinta totta, ja ketä siitä kiitetään tai syytetään?
      Ainakin on edellen minulle selvää etten ole enemmistön kanssa asiasta samaa mieltä, valitettavasti.
      Itärajaa pitkin härnyyksi nyt jenkkikoneet lentävät.
      Torpan yläpuolella kun lentävät, melu on karmiva!

      Poista
    11. Molempia tarvitaan, sekä julkista ja yksityistä terveysalaa.

      En vaan ymmärrä, miksi ne eivät voisi tehdä yhteistyötä nyt, kun kansalaiset paljolti kokevat terveydenhoitonsa jopa huonoksi. Kun hoitoa saa, se on hyvää, mutta vika onkin juuri hoidon saatavuudessa, ei laadussa. Etenkin ne, jotka ovat työterveyshoidon ulkopuolella, kokevat olevansa lähes tuuliajolla.

      Natoon liittyminen merkitsee kyllä minulle toivoa siitä, että ei tarvitsisi kokea sotaa omalla kohdallaan. Ei siihen liitytty, jotta sotaa lietsotaan, vaan jotta sitä estetään.

      Meillä on arvaamaton naapuri, joten varautuminen ja rajalait ovat enemmän kuin perusteltuja.

      Poista
  7. Miksei yksityislääkärikäynnistä pitäisi saada samaa todellista kokonaiskulukorvausta kuin julkisella? Jos maksaa enemmän, sen maksakoon itse.
    Julkisen puolen omituisia ongelmia ovat esim. Silmälääkäripalvelut .

    Yksityispuolella lääkäriasemia on myyty monikansallisille yhtiöille, jotka haluavat alueellisen monopolin ja sitten hinnat tappiin, että saadaan maksettua kova hinta äkkiä takaisin. Verot kierretään jos mahdollista

    Venäjän nykyjohto on arvaamaton. Eu on erittäin heikko sotilasliitto. Parempi kuulua natoon.

    VastaaPoista
  8. Ei kukaan varmaan yritäkään saada yksityistä puolta kokonaan korvattavaksi, vaan hieman enemmän kuin nyt. On ihan asiallista maksaa enemmän, koska erikoislääkärin hoitoon pääsee heti. Mutta väitän kyllä edelleen, että yksityissektorilla eivät suinkaan käy vain varakkaat.

    Ainakin täällä satakuntalaisessa pikkukaupungissa käyvät kaikki ammattiryhmät, eivät varmaan joka kerta, mutta jokainen joskus, etenkin pikkulapsiperheet. Täällä on mm. hyvä yksityinen korva- nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, ja hänen vastaanotolleen lapsi pääsee heti. Samoin yksityisellä gynekologilla käyvät useimmat kaupungin naiset, myyjät, lehtorit, toimistotyöntekijät, tehdastyöläiset. Tässä kaupungissa ei siis ole ollenkaan julkisia erikoislääkäreitä, vaan ne ovat taksimatkan päässä keskussairaalassa. Ymmärrän, että isommissa kaupungeissa on aina julkinen puoli auki ja erikoislääkärit samassa kaupungissa. Helppoa.

    Se uhraus yksityisen maksusta on sitten vaan muusta kulutuksesta pois. Jos et mene yksityislääkäriin, joudut julkisen jonoon ja saat kutsun gynekologille tai silmälääkärille joskus kuukausien päähän. Ja menet sinne Kela-taksilla tai omalla autolla. Aina Kela-taksi ei tule, vaikka tilattu on

    VastaaPoista
  9. Sitäpä vaan tässä vähän kummastelen, että yksityiset lääkärit tienaavat niin hemmetin hyvin ja elävät kuin kroisokset, mutta julkista puolta ei saada oikein millään toimimaan, vaikka sinne syydetään veroeuroja kahmalokaupalla?

    Löytyykö laskelmaa, kuinka paljon kalliimpi yksityinen lääkäriys kokonaisuudessaan on, kun vertailuun otetaan kaikki kulut, omat ja yhteiskunnan eri tavoin maksamat?

    PS. Mikikseltä kysyisin, miten ihmeessä Suomi on tässä jamassa, kun ennen persuja hallituksissa on vuosikymmenet istunut vain rehellisiä ja kyvykkäitä henkilöitä?

    VastaaPoista
  10. Yksityissektorilla tienaa paremmin, ja se selittää sen, että julkisen puolen yleislääkäreillä on monesti lisätunteja yksityisasemilla.

    Tänne ei tahdota saada julkiselle puolelle tarpeeksi vakituisia lääkäreitä. Yleensä siellä on vaihtuvia kandeja, jotka ovat selvästi työharjoittelussa. Minusta on aivan luokatonta sellainen systeemi, jossa asiakkaan lääkäri on joka kerralla eri lääkäri.

    VastaaPoista
  11. Usein nykyään googleko vai blogger sensuroi kommenttejani.
    Facebookissa minä ja eräs tuttuni jouduimme sivuillamme faktantarkastajan syyniin, joka poisti sivuiltamme erään ihmisen sivulta lataamaamme tutkimuksen.
    Hoi laari laari laa sanan vapaus ja oikein ajattelu!

    VastaaPoista
  12. Tuo yllä oleva kommentti ilmeisesti läpäisi kontrollin, kun se julkaistiin.

    VastaaPoista
  13. Noora, Bloggerin blogeissa on oikkuilua joskus kommenttien julkistuksessa. Etenkin mobiilivehkeillä operoitaessa.

    En usko, että systeemissä olisi mitään tekoälyvalvontaa, mutta varma en ole. Joskus jokin kommentti on lentänyt roskapostikansioon, ja palautan sen kyllä aina kun huomaan. Aivan asiallisia kommentteja siellä on ollut.

    VastaaPoista
  14. Yllättäen tik tokilta tuli ilmoitus. 3 kommenttisia on poistetettu koska ne loukkaavat...........
    Jne...... tiedä heidän arvoistaan.

    VastaaPoista
  15. Tekoäly on lisännyt sensuuria, koska se on helppoa ja halpaa käyttää eikä alustoilla tarvita ihmistyövoimaa.

    Syöttämällä sensoriin tiettyjä sanoja ja ilmaisuja valvotaan keskusteluja. Valitettavasti samalla kapeutetaan ilmaisunvapautta, sillä ei jonkin sanan käyttö sellaisenaan ole ns. vihapuhetta.

    Esimerkiksi parin vuoden takaisessa Esko Valtaojan tv-keskustelussa kävi juuri näin. Kun hän käytti esimerkinomaisesti sanaa ”neekeri”, hän aiheutti tummaihoiselle naiselle ”turvattoman tilan” ja hysteerisen kohtauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en komppaa Anna Kontulaa kaikissa hänen aivoituksissaan, kolmosen aamuteevessä hän vieraili uuden kirjansa kanssa. Olen samaa mieltä siinä, että
      elämme Kontulan mukaan " terapiayhteiskunnassa"
      Yksilöitä kyllä terapoidaan, mutta päättäjät eivät käytä järkeään rakenteiden muuttamiseksi ja olosuhteiden korjaamiseksi.
      Eletään tunteella. Järjenkäyttö on pannassa.

      Medioiden tunteisiinvetoavilla
      manipulaattoreilla on homma todella hanskassa massojen houkuttelussa.

      Poista
    2. Ihan selvästihän me elämme jo uutta sananvapauden rajoittamisen aikakautta, olemme eläneet jo vuosia. Sanoja kielletään, vääristä rangaistaan ja hullunkurisia uussanoja keksitään sellaisella höyryllä, että George Orwell pyörii naurusta kippurassa haudassaan.

      Onkohan joku tehnyt jo tutkimuksen tästä uudesta ahdasmielisyystrendistä? Vai onko vielä liian aikaista eli ei löydy rohkeutta?

      Toivottavasti elän niin kauan, että näen vihaisten nuorten miesten/naisten/muiden/etc/usw/osv nousevan pilkkaamaan tätä perivanhoillista uusahdasmielisyyden vyöryä.

      Tässä maassa ei, jumalauta, puhuta rumia muista kuin persuista.

      Poista
    3. Miten minusta tuntuu, että yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei ole kiinnostunut tästä uudenlaisesta viestinnän aikakaudesta tieteellisessä mielessä. Se tarkoittaisi, että koko kulttuuria tulisi tarkastella myös ja ennen kaikkea kriittisestä näkökulmasta. Niin kauan kuin meillä on ”tamperelaiset” yhteiskuntatieteilijät ja asiantuntijat, kriittistä näkäkulmaa ei oteta. Koko orwellilainen todellisuushan paljastuisi.

      Sen sijaan panen toivoni viestinnän, siis kielitieteen (ja kirjallisuuden) tutkimusalaan. Tämä olisi mitä antavin tutkimusalue, sillä siitä aukeaa monta herkullista gradua tai väitöskirjaa: Orwellilainen maailma ja maailma vuonna 2020, Klassikkokirjallisuuden ja muun kirjallisuuden kielletyt käsitteet, Kielletyt kliseet, Kielletyt aiheet, Teatteritaiteen ja muun taiteen kulttuurinen omiminen - mitä jää jäljelle, kuka saa esittää mustaa miestä tai maalata saamelaisen kuvan jne. - keksikää lisää, tuo kieltojen suo on loputon. Itse haluaisin tehdä tutkielman aiheesta Rautasaappaat kopisevat taas.

      Poista
  16. Oli kyllä kerrankin viisasti sanottu häneltä.

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa hyvältä ja tervetulleelta tuo Kontulan mielipide terapiayhteiskunnasta ja tunteen vallasta yli järjen. Täytyy katsoa tuo klippi jahka ehdin ja löydän sen. Samasta aiheestahan Kontula on kirjoittanut kirjankin ja tehnyt podcastejakin.

    Tuo jäi mietityttämään, että olikohan Kontulalla ehdotus yhteiskunnan rakenteiden ja olosuhteiden korjaamiseksi. Ja mielellään hintalappu niihin - näinä kriittisinä aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko tämän linkin takana rakenteiden korjaaja?
      https://www. youtube.com/watch?v=GxTzMG23-60?
      Hurjaa puhetta jokatapauksessa!

      Poista
  18. Jos linkki ei osoitteella aukea, sitä voi hakea youtubesta nimekkeellä: If Rebublicans Said The Quiet Parts Loud.
    Aikamoista vapaata sanaa "sedältä". Esittäjän nimestä en saanut selvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, koska linkit eivät keskustele, panisitko tähän lyhyen selostuksen tuosta puheesta, jos haluat vaihtaa siitä ajatuksia. Puhe on aika pitkä ja englanninkielinen, joten arvelen, että aika moni hyppää sen yli.

      Poista
    2. Ei varmaankaan tarvitse omata rallienglantia parempaa kielitaitoa ymmärtääkseen ukon haukkuvan woken, transut, sateenkaarelaiset sun muut nykyilmiöt ja tyrkkii puheessaan jopa naisia.
      Puheesta löytyy äärioikeistolaista republikaanien epistolaa. Poliisi hyvä, verot paha jne. Sinänsä ei mitään uutta. Narsistista pa...kaa.
      En jaksanut itsekään loppuun asti. Ärsytti päälekäyvyys.

      Poista
    3. Kiitos, Noora, riittää mainiosti. On kiva saada aina linkkiin jokin selittävä kommentti, jotta saa vähän näkökulmaa linkkaajan omiin aatoksiin. Ne kiinnostavat aina enemmän kuin itse linkin puhe.

      Näitä uhoajiahan riittää. Ei niitä jaksa, vaikka osatotuuksia varmaan tuoltakin tyypiltä tuli. Uskottavuus menee, kun on liikaa voimaa ja volyymia. Järkevää ja rauhallista puhetta kuuntelee mielellään, vaikka olisi itse eri mieltä.

      Katselin tänään eduskunnan kyselytunnin. Se oli kohtalaisen hyvä kuulijankin kannalta.

      Poista
    4. Republikaanit sentään lopettivat neekeriorjuuden. Demokraatit pistivät vastaan, mutta pienellä ammuskelulla joutuivat suostumaan.

      Luulitteko Abraham Lincolnin olleen demokraatti? - Ei saatana.

      Poista
    5. Lincolnin murhannut John Wilkes Booth oli epäilemättä demokraatti. Samaa on epäiltävä Trumpin murhaa yrittäneestä kattohämähäkistä.

      Poista
    6. Wikipediatiedon mukaan Booth huusi murhatessaan latinan kielellä: "Näin käy aina tyranneille!" - Semmoista peliä.

      Onneksi demokraatti suikki-clinton pommitti maailmaa vain vähän, perversioistaan ja hyväksikäytöistään kiinnijäätyään.

      Poista
    7. Irakin pommituksista suikkihommassa:

      "Päivää ennen virkasyytösäänestystä, joulukuussa 1998, Clinton aloitti Irakin pommittamisen. Se jatkui kaikki ne päivät, kun virkasyytteestä äänestettiin. Muutaman tunnin kuluttua lopullisesta äänestyksestä myös pommitukset loppuivat.

      Irakin pommituksista:Clinton sanoi pommitusten päätyttyä, että "olemme saavuttaneet tavoitteemme". Epäselväksi jäi, tarkoittiko sana "me" häntä itseään vai Yhdysvaltoja. Joka tapauksessa kongressin äänestyksissä virkasyytteestä luovuttiin ja presidentti sai jatkaa virassaan." - MTV3

      Poista
    8. Tein eilen Iltalehden presidenttitestin Vastaa 12 kysymykseen ja tiedät, kumpaa ehdokasta äänestäisit. Tämä siksi, että tiedän kauhean vähän kummankin ehdokkaan teeseistä. Kun pääsin loppuun, lehti utelikin asuinpaikkaani, ikääni, sukupuoltani ynnä muuta faktaa. Lopetin siihen enkä tiedä siis tulosta. Arvelen kuitenkin, että tulos oli kamala.

      Poista
    9. Minäkin tein sen testin, mutta lopun henk koht kyselyihin valehtelin sujuvasti kaikenlaista älytöntä. Olin varma että änkyrät äkkiväärät vastaukseni tuovat minulle Trumpin, mutta Kamalata ne tarjosivat.

      Taitaa olla yksi lysti kumpi sieltä tulee. Kunhan ei Putin.

      Poista
    10. Jännät paikat siellä on, sillä molemmilla on vankka kannattajakunta. Käsitykseni mukaan Kamala kuitenkin olisi johdossa, mutta lehden mukaan hänellä on jokin heikkous. En viitsinyt klikata uutista auki, joten en nyt tiedä, mikä se heikkous on.

      Poista
    11. Minäpä klikkasin, tietysti, utelias kun olen, enkä muista nyt muuta heikkoutta kuin lapsettomuus, joka ymmärtääkseni on oma valinta.

      Oli siellä tietysti myös syyttäjänä tehtyjä ratkaisuja, ehkä jopa oikeusmurhia, mutta vaikea niihin näillä tiedoilla on kantaa ottaa.

      Itse asiassa artikkelin perusteella aloin pitää häntä pätevänä hommaan. (Verrattuna vaikka Trumpin pätevyyteen, joka taitaa olla olematon. Ameriikan pressana näköjään pärjää kunhan pöhinää riittää.)

      Poista
    12. Näin jälkeen päin ajatellen, niin mikähän oli Obaman pätevyys?

      Poista
    13. Ihonväri varmaan. Tämä kaikella rakkaudella ja kunnioituksella sanottuna, ei sis. pilkk. eikä iron.

      Poista
    14. Mitä Hell Warriors in Handbag -kollektiivin nettisivuilla kommentoidaan kun Suomen kansalaisten äänestyskäyttäytymistä USAn kansalaisena ollaan mittaavinaan, oikeasti? Siis aikuisten, Amerikan aikuisten oikeasti?

      Vittu te ootte psykoosirajan laitamilla. Nyt litiumia ja kiireesti.

      Poista
  19. Alfa- kanavalla alkoi just Ukkola Express. Mielenkiintoiset vieraat ja aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei minun televisiossani näy Alfa-kanavaa. Luin jostakin, että se näkyisi vain antennitalouksissa, ja meillä on taloyhtiön kaapeliyhteys. Harmi!

      Poista
    2. Netissä näkyy osoitteessa:
      https://www.permanto.fi/

      En ole vielä pahemmin "ehtinyt" katsella kyseistä kanavaa, kun aina se tahtoo unohtua jonkin muun alle.

      Poista
    3. Olen katsellut useinkin Ukkolan ohjelmia ja on hänellä ainakin rohkeutta polskia vastavirtaan ja näyttää asioiden naurettavat puolet, kuten nytkin näistä Ylen monimuotoisuuskoulutuksista.

      Kuulostaa ihan kiinalaiselta uudelleenkasvatusleiriltä.

      PS. Taidankin huomenna mennä hurraamaan elokapisille, kun he kuulemma valtaavat taas jotain Stadin keskustassa. Hyvällä tuurilla poliisi pidättää minutkin ja pääsen putkaan elomimmien kanssa… täytyykin esittäytyä heille salanimellä Elo Kaipainen!

      Poista
    4. Sanna Ukkolan äitikin oli kai rivakka sanomaan suoraan asioita, kokoomuksen listoilta. Käsittääkseni yli puoluerajojen arvostettu toimittaja.

      Sanna Ukkolan toimittajan mainetta koettavat kyseenalaistaa useat tiedostavat kansalaiset laskemalla hänet aviomiehensä Matias Turkkilan poliittiseen puolueeseen, persuksi. Itse arvelen, että naiset kyllä tänä päivänä valitsevat puolueensa itse.

      Olisihan tämä Ylen monimuotokoulutuksen epämääräisyyden paljastaminen Vuoden Journalisti -pystin arvoinen teko. Mikään ei saisi uhata journalismin raadollista rehellisyyttä.

      Vaan arvelen, että pysti, jos sellaisia ylipäänsä jaetaan, annetaan journalistisen monimuotoisuuden toteuttajalle, Ylelle.

      Poista
    5. Jaa-a. Elokapinan istunto saa taas palstatilaa. Minkähän virheen poliisi nyt tekee?

      Poista
    6. Ripranie, kiitos linkistä, toimii. Missään ohjelmistossa ei vain ole Alfan ohjelmatarjontaa etukäteen, esimerkiksi Telkku.comissa, joka minulla on linkattuna koneissani.

      Poista
    7. Älkäämme unohtako Sannan isää, Jukka Ukkolaa, joka kirjoitteli ensin Kalevassa ja sitten Suomen Kuvalehdessä. Hän oli kuulu terävästä ja hauskasta kynästään - en ole tavannut myöhemminkään hänen veroistaan.

      Hyvät on siis Sannalla geenit,
      siitä syntyy iskevät meemit,
      (muistaa kannattaisi myös treenit,
      että jalkaan mahtuisi vielä teryleenit).

      Mitä tulee persuihin, niin luulenpa että moni äänestää heitä siksi, etteivät saa vastalausettaan nykykoohotukselle muuten läpi. Muistakaamme Vennomo.

      Minun mieleiseni hallitus olisi muuten Orpo-Lindtman tai Lindtman-Orpo.

      Poista
    8. Totta, Jukka Ukkolahan oli mainio pakinoijanakin, huumoria ja satiiria. Selvästi Sanna on molempien vanhempiensa napakkuuden ja tarmon perinyt. Ja tietysti sanomisen taidon.

      Huomaan muuten, että en osaa sanoa, mikä olisi minun mieleiseni hallituskombo. Kun tässä on nyt muutaman vuoden kuunnellut ja katsellut eri puolueita ja poliitikkoja, en löydä yhtään varsinaista mielipoliitikkoa nykyisistä. Sellaista joka olisi mahdollisimman rehellinen ja luotettava.

      Pidän joistain änkyröistä, mutta en pidä sitten taas heidän takanaan olevan puolueen ohjelmasta. Ja näen senkin, että näistä änkyröistä ei taitaisi olla pääministerin paikalle luovimaan valtiolaivaa. Petteri ja Antti ei ole pahin painajainen, mutta yhtä hyvin sitten joku Kaikkonen voisi astua kehiin. Rauhallinen mies, ei pahimmasta päästä hänkään.

      Poista
    9. Kepulla eli maalaisliitolla on ollut aina hyviä poliitikkoja, omassakin muistissani Kekkosesta Virolaiseen ja Pekkarisesta Ahoon.

      Kaikkosta minäkin symppaan. En muuten ole ilmoisna ikinä, en kuuna kullan valkeana ole äänestynyt missään vaalissa kepulaista, en edes ja etenkään Kekkosta, jonka olen tavannutkin (lapsena) ja jonka vanhaa kotitilaa sukulaiseni (avioliiton kautta saadut) pitivät.

      Poista
    10. Minäkään en ole konsanaan äänestänyt kepulaista, koska olen ikäni joutunut läheltä seuraamaan maalaissukulaisteni touhuja. Sen kepulimmaksi ei elämä voi mammonan ympärille muotoutua. Kaikki vedetään kotiinpäin, minkä vetää voi, ja vaikkei voisikaan, yritetään kuitenkin.

      Yksikin peri järvitontin saunoineen ja metsineen, ja hänellä oli jo ennestään maalaistalo kesäpaikkana, vähän pienemmällä tontilla. Nämä kaksi aluetta sijaitsivat kymmenisen kilometrin etäisyydellä toisistaan ja hän yhdisti ne veroilmoituksessa yhdeksi ”metsätilaksi”, koska sellaisen verotus on huomattavasti keveämpää kuin kahden erillisen vapaa-ajan huvittelutontin. Ei mennyt läpi…

      Poista
  20. Terveisiä Elokapinan mielenosoituksesta.

    Kuljin koko ilmoitetun reitin ilmoitettuna aikana vastavirtaan eli keskustasta kansalaistorille, enkä nähnyt yhtä ainoaa kapinallista!!!??

    Ehkä he pujahtivat jossakin välissä jonkun talon takaa niin, ettemme törmänneet? Taisivat vihaiset nuoret viettää hellepäivää isiensä huviloilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut lehdissäkään uutisen uutista. Olikohan miekkari peruuntunut? Outoa, koska sen piti olla jokin riemukas juhla.

      Poista
    2. Oli se lehden mukaan pidetty, osallistujia 150, varmaan maan hiljaisia, kun en nähnyt enkä kuullut.

      Menin siis Espalle klo 17 vartomaan, siitä lompsin Manskulle tiirailemaan näkyisikö jo marssijoita, ei näkynyt joten palasin takaisin arvellen, että jospa he menivätkin etuajassa ja ovat jo hallitusta haukkumassa… ei siellä ollut ristin sielua, joten palasin Espaa takaisin ja ajattelin kulkea Manskua pitkin heitä vastaan - aseman kohdalla tosin oikaisin torin poikki suoraan Kansalaistorille, jossa oli jonkun verran väkeä huppailemassa, etupäässä mamuperheitä, kapinallisia ei näkynynnä.

      Ainoa mahdollisuus on se, että he livahtivat torin poikki oikaistessani etäämpää Manskulle, ihan kiusallaan, ja jäivät katveeseen… Hieman minua harmitti, kun en päässyt marssimaan mukana. Vappuna sellaista ei ole tapahtunut ikinä.

      No, palasin Linnunlaulun kautta Sörkkaan ja kotona olin klo 19. Keskustelin vaimoni kanssa runoudesta, menin saunaan ja join kaljan.

      Poista
    3. Tämä Elokapinan näkymättömyys on nyt kummallista, koska poliisihan varoitti tiedonannossaan ihmisiä varaamaan runsaasti aikaa keskustassa liikumiseen Elokapinan vuoksi. Ja sitten mitään ei tapahtunutkaan, poliisikin sai olla ilmeisen rauhassa. Outoa.

      Ja harmi, ettet päässyt skaboihin mukaan, Tapsa. Vaan ilmeisen viihtyisiltä vaikuttivat illan kotiolotkin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin keskustella runosta. Tai hauskempaa.

      Poista
  21. Elokapina touhuaa Helsingin keskustassa ja saa valtavasti huomiota. Miksi ihmeessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ei ole kyllä lehdissä pienintäkään mainintaa eikä kuvaa. Siinä mielessä outoa, että lehdet ovat aina kommentoineet Elokapinan touhuja.

      Ehkä on hyvä näin ettei aina tule huomiota, koska toiminta ei ole oikeasti vaikuttavaa, eteenpäinpyrkivää eikä rakentavaa.

      Poista
  22. Se mikä on kummallista jnpp. särähtää korkealta ja melko kovaa kun on äipänmaikan kirjoittamasta bloggauksesta kyse. Epäilen saammeko milloinkaan, olemmeko saavat selitystä sille miksi hän ei selitä vaan vaatii muilta virheiden sä korjauksen myötä anteeksiantoa omilleen. Moni tekee juuri niin ja siitä voitimme heitä kiivaasti juuri täällä kuten ei tee itse Iines, vaan etsii miestä joka itseään trimmaa ja ei älyllään loista. Mascara. Maskirovka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitimme - moitimme.

      Poista
    2. Selostatko anonyymi vielä loputkin kommentistasi, kun tyhmänä en ymmärtänyt siitä mitään.

      Poista
    3. Mieluusti otan vastaan kritiikkiä, jos ei kehuja tule. Vaan tuosta Anonyymin kommentista ymmärsin nyt vain sen, että minä etsin täällä maskarat ripsissä miestä, joka trimmaa habaansa ja on tyhmänpuoleinen.

      Poista
    4. Aloitus ei ole suomen kieltä. (Det some är märkligt är att etc. )
      Suomeksi kirjoitetaan: on merkillistä että - tai merkillistä että jne.

      Poista
    5. Et taida tuntea kirjoittamisen ja virkerakenteiden tehokeinoja, arvoisa Anonyymi.

      Aloitukseni ei ole svetisismi, johon viitannet. Kyseessä on toisto (2 x se-pronomini) ja korostus (pointti virkkeen lopussa.)

      Se-pronomini aloituksessani ei ole siis det-sanan suomennos, vaan osa rakennetta, jonka pointti tulee lauseen lopuksi: ”Se, mikä on kummallista tässä hallituksen rasismin vastaisessa kampanjassa, joka toteutuu eduskunnassa opetustuokioina iltakoulun jälkeen, on se, että —”. Eli pommi pudotetaan lopussa, ei alussa.

      Poista
  23. Kommunistit ja äärivasemmistolaiset ovat keksineet näitä hyökkäyssanoja. Kun Stalinia alkoi vituttaa Hitlerin puolue, jossa oli sana sosialismi, hän keksi, että kaikki oikeistolaiset järjestöt, jotka murhaavat melkein yhtä paljon kuin kommunistit, ovat fasisteja. Oikeasti fasisteja ovat vain Mussolinin puolueen jäsenet ja kannattajat.

    Rasismi sanan käyttö on yleensä ajattelun loppumista alkuunsa. Äärettömän alkeellisista olosuhteista tulevia ihmisiä ei kannata tänne pelastaa, ei myöskään väkivaltapakanuus islamin harjoittajia. Molemmat aiheuttavat kulttuurin ja elinolosuhteiden rappeumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SDP:llä on kunniakas historia työläisten oikeuksien puolustamisessa, mutta nykyään puolue on kommunismia muistuttava taivaanrannanmaalaus puolue. Sanna Marin on ilmiselvä kommunisti ja paavo lipponen stalinisti putinin pikku barbienukke.

      Spede, eikäkö sdepe, eikäkö sdp ajaa suomalaisten duunareiden työntulosten pikaista jakamista kaikille maailman vähämiel...osaisille.

      Työmies on palkkansa ansainnut ja joka ei työtä tee, sen ei syömänkän pidä.

      Poista
    2. Phoh... Pikkujuttu koko hoito, väkevöidyllä kommersialismilla ja konsumerismilla joita laimennetaan ahneuden ytimestä kumpuavalla krisseliydellä he liukenevat ympäröivään lihan- ja työnsyöjämassaan. Kiltisti, hiljaa ja mihinkään uskomatta he kuolevat kuin urhoolliset Suomen sotilaat työkinostensa keskeen, tuoni vie ja ulkomaanvelan suoritus tuo - kas se tuo eliitille onnan ja auvon ajan, ehdottoman persutiisin taivaan.

      Poista
    3. Persutiivis taivas… siitä tulikin mieleeni, että eivätkös aidot nykyedistykselliset ole pakanoita?

      Minäkin erosin kirkosta silloin, kun en enää nauramatta pystynyt saarnaa kuuntelemaan. Kirkossa käyn muina aikoina, esim. runoilijoita kuuntelemassa.

      Olen muuten mökillä, yksin, ja täällä on säkkipimeää. Menen kohta katselemaan laiturille tähtiä… siitäpä tulikin mieleeni mahdollisen runon alku:

      Avaruus on jumalan aivot
      galaksit ovat hermokudosta
      tähdet neuroneja
      planeetat impulsseja
      ihminen sakkaa…

      Jatkakaa.

      Poista
    4. Minusta on tavattoman hupaisaa lukea näitä Anonyymien katkeran suloisia kuvitelmia eliitin onnelasta. He ikään kuin menevät rikkaiden pään sisään ja kertovat, mitä nämä haluavat. Ja kaikkialla kuhisevista pikkupersuista tanssimassa ihmisten jaloissa. Ennen nähtiin kaikkialla pikkupiruja, nyt pikkupersuja. Somaa.

      Poista
    5. Avaruus on jumalan aivot
      galaksit ovat hermokudosta
      tähdet neuroneja
      planeetat impulsseja
      ihminen sakkaa
      maan vetovoima lakkaa
      ja sekoittaa pakkaa
      eikä kukaan tiedä mistä ihminen
      itsensä löytää jäätyneenä kimpaleena
      tai miljoonana lumihiutaleena
      galaksien välistä jumalan kämmeneltä
      tai aivopoimujen väliä tutkimasta
      kuolleena mutta elossa

      Poista
    6. Upeaa, Iines! Jatkoit ajatustani sujuvasti, mutta veit sen suuntaan, joka on omasi - ja niinpä minäkin luin nyt koko juttua sinun luomuksenasi, ihaillen ja ihmetellen.

      Meidän täytyy perustaa runokollektiivi, joka perinteeseen nojaten murtautuu tulevaisuteen. Ja jos kaksi ei riitä kollektiiviin, niin otetaan Mikis kolmanneksi.

      Rikukin kirjoittaa runollisesti, mutta sanoma on enemmän proosaa. Noora ja muut tytöt ymmärtävät kyllä runoutta, mutta eivät ehkä juuri tätä lajia - tai pirustako sen tietää?

      Poista
    7. Haluaisin kovasti lukea Mikiksen ihmeellisistä seikkailuista jumalan aivoissa, galaksien kaamoksessa, neuronien neurooseissa ja planeettojen pinnoilla! Se vasta olisi odysseia. Ah.

      Poista
    8. Tahdon eimikiksemmän evoluutioversion, pronto🐾per favore & obrigado, enkä mitään barbiekennedyn ja hotellihuoran aattevaliolaukauslaatuisia nössökoodin lukihärkäpapusopan apukaasulaitoksenhoitajan mielikipiävinoiluja.

      Ny ei jaksa ku olis niin paljon oikeaaki asiaa ja tekemällä tekemistä eikä mm. just näitä Mykkäkoulu™n kurkkulauluharjoituksia.

      Enpä edesmenis enkä taaksetulis jos ei maailma kaadu ja Äämäikis kirjoita mutta olisihan se (niin kuin) kiva nähdä mitä käy kun Jäbät™ saa naurukrampin ja säntää kadulle juhlimaan ja tanssimaan maailmanmestaritosikkouden höynäytysennätystä pelkissä alustyyppisissä housuratkaisuissaan.

      Poista
    9. Loistavaa, Intiimimekko! Olet selvästi nähnyt valon. Hyvin kirkkaan.

      Poista
    10. U olisi tietysti taiteellisuutensa ja taituruutensa puolesta runokollektiivimme itseoikeutettu jäsen - mutta pelkään, että siinä kävisi kuin ajatuksen aralle ketulle Viidan runossa: U sisään, kettu ulos.

      Poista
    11. Ai, runoutta kaipatte. No, perkele sitten. Myös sulle IiHoo ihana! Mutta koska kommenttini on liian pitkä, pakko pätkästä se kahtia. Saatana.



      "Jorma Limmonen... sun vastustajas on kuollut, lunta päälle, lämmittele. Yksin olin kapakassa, yksin tulin pois, jos ajattelin muita asioita unohdin ne wessanpeilin edessä. Ei kai siinä mitään että ihmiset on yksin. Äiti? äidit on äitiä; antaa äitien olla. Pettyneet peilikaapinsaajat? Mätiäidit? Kriminaaliponnistajat..? Te - kiitos vaan panemisesta - joiden kohdusta ponnahtaa Strividigailos usw. Tattista! KiitosSiitos Sulle että päästit mun Tullin läpi: hier steche... me kaikki, kohtusi söpöläinen, Heinrich... "Adolf se on", sinä sanot. "Ai niinkun sun Isoisäs". "Niin". Antaa olla: kamalasti potkii. Ellen olisi ennen synnyttänyt - niinkuin en ole - ihmettelisin mistä on kyse. Heinrich on Hans, Adolf ei mitään, sitä kiusataan siitä. Vaan mitä sillä väliä. Itehän tiedät. Kamalan kaunis mies. Antaa olla, antaa babyn olla Adolf, se on samantekevää. Voi jeesus että rakastan sinua, ohutta kaunista kulliasi, kertomuksiasi, 7n'tuumaa, että tapahtuu allaway -juttuja, kaskelottiluukorsetteja, itkua hellan/ omenapuun/peilin edessä - pannulappuihin virkattuja kyyneleitä, lapasenjälkiä, kudottuja ojanpenkareita, hillerielämää, (heidän maiskutustaan). Köyhänä kuin Veikko Ennala olet kun syksyn ensimmäinen lehti irtoaa (tilaamatta), 29.95:-. Koko vuosikerta paskaa, tai vitut sen väliä, vain 995.95:-. Samaan hintaan - mielestämme halpaan - olet Juuri SE joka risteilet seuraavat 50-vuotta Niilillä (vaihtoehtoisesti Volgalla)... TSEMPPIÄ STULLE! Älä tallustele ONNESI ohi! Alivoittoina, kun tarpeeksi raaputat persettäsi ja löydät sieltä kolme (3) saman- tai yhdentekevää kuviota, saat panna minua (am. 11 im. 12.) allaway aukkooni - 15.15 $$. Sharewarea. Paitsi ettei minua ole olemassa - mitä se sinulle kuuluu... Ite halusit luistella Moskovassakin! (Et ehkä muista.) Tönit Nerudaa MIR -päivän ala-aulassa; susilakkisuossa. Ihan kännissä olit. Olin minäkin. Pääsit sisälle, ja tiedän miksi - minä en, ja tiedän senkin. Silti olin vieras, siis kutsuttu, ja haparoivaa kävelyäni Hotelliin seurasi kytkinvammainen Volga; odotin niitä kadunkulmissa että ne pääsi jäjilleni. Mitäs minä, Mamma Mia! Syljin räkää hänen kohtuunsa, Ly hän oli nimeltään, Lilian; hän pani vastaan. Pani, pani. Pani. Ei sätkinyt (eikä näytellyt sätkimistä): pani vaan. Ly... olin hänelle rentukanvarsi. Ma olin mita olin. Sita sun tata. Voi Jeesus että pantiin... "No joo, pahojen päivien varalle", sinä sanot, "sukanvarteen".

      Poista
    12. Entäs Kipling? "Se norsukirjailija, sekö". (En sano mitään - ole edes ääneti.) "Se nyt tietysti omien arraktiettoensa sumulaari; intellektuelli - eipä käypyyttä; kohersiodetajeja vain, kuin rautatiekiskoja sikin sokin; Freud, Gippon, Kafka, de la Gour. Äläkä anna anteeksi! Juo kusta! Sinä joka tiedät mistä on kyse olet kyvytön käsittämään: käsityksesi asioista on Huru-Ukkojen lumihankeen kustuja juttuja. (Eilisiä kuin lehdet.) Herrat EtuRauhasRöörit! (Ex_EjukalaatiKandit!) Haistakaa Hapan-Imelä- Leipää!.. Teidän Lakinne? Oikeutenne? Rauhasenne..? Ammutaanhan huonompiakin Hevosia? Pääsette liian vähällä, teitä ei häiritse muu kuin omat peräpukamanne, boourn out, selittely... Kissojen silittely. Epärehellisyys potenssiin Big-Bang, E = MC2, portsariraha. Painukaa vittuun kyyristelijät... Pois Pois. Enempi itkettää muut jutut eikä ne nyt kuulu teille. Saleim akkem. Mulle on samaa vetääkö juutalaiset käteen vai ei: samma arabiakoukeeroksi /hinduksi/sí. Tiätysti täytyisi ruakkiakin... äpäreitä (nääs)... Siis Yankit eivät tiedä todellisuudesta juuri muuta kuin omakuvansa ehkä, venäläisillä näitä harhoja ei ole, ei käsitystä siitä. (Heillä on pahempia Painajaisia.) Käyn muovittamassa etuhampaani, tilaa meille vodka itkemättä. (Joo joo St.Petersburgs, yhym yms., on meilläkin C.D. Washington yms. öhöm, käy tilaamassa burbornnit meille, täs on rahaa sulle. Joo joo.) Juttelin hänen kanssaan, juteltiin niitä näitä, oltiin aika paljon yhtä mieltä: pakkohan on olla. Se siitä. Sen kaupparatsun tyttöystävää minä koko ajan tsiikasin: pavunhaljennutta Kewis -mainosta, kymmenpennisiä kyyneliä, etikka-aterioita, liian lämmintä liian paljoa höyryä, anteeksiantoa tai unohtamista, kävelyä kengät kippuralla, ihmisten käsittämättömyys... (ei juoppoja!) Kun ihminen ostaa huonekalun, esim tuolin, huonekaluliikkeestä, hän istuu siinä - ainakin aikansa. Ei kukaan halua tehdä itselleen pahaa paitsi tietämättä. Sama aurinko, armaamme, tukkilaisten teerenpaskarituaali, sydänkäpysemme - armaamme; nänninnypyköiden teerenpilkut; vavahda vauva; miinoja lykkivät lastenrattaidentaluttajat; Seimen yllä om katkennut SIRPPI ja Vasara... Meidät lakanoiden alle laulavat homoseksuaalit, enkeliääniset tuppikullit, sfäärien hornetit, Iesus Marie, lyömättömät tennispallokivekset, Sorgen Norgen, en nyt muista... Kasimir on runoilija, Eino heliumia, kiveäkovempia kynnöksiä. Täytyy silti elää, ihmisiä kuolee, elää. Ihmisiä syntyy, täytyy siis kuolla, koska on elettävä. Etc."



      Poista
    13. Herran pieksut, mikä matka manalassa, mikis. Tai helvetissä ja ihan varmaan paratiisissa ja parasiitissa! Voimaa ja volyymia, kaikki pirstaleiksi kuin kaleidoskoopissa ja uusi maailma - uudet värit, merkityksellistä, tunnistettavaa. Syvä kumarrukseni. Kyllä te pojat osaatte murtaa kielen ja mielen, Mikis ja IH, verbaalihirmut. Te olette kirjailijoita.

      Poista
    14. Joskus mietin, miksi miehet osaavat tämän kielen ja mielen murtamisen voimalla ja volyymilla. Miksi nainen ei osaa tätä? Tähän liittyy yhä edelleen sukupuoli, vaikka sukupuolista ei enää saisi edes puhua. En ole koskaan nähnyt naisen riepottavan kieltä näin taitavasti.

      Poista
    15. Esimerkiksi tuo IH:n ”alustyyppiset housuratkaisut” jäi korvamadoksi mieleeni kummittelemaan. Nerokasta.

      Poista
    16. Jasso. Ylimalkaisia tulkintoja. Sano mitä kirjailijasi sanoivat. Älä löpise joutavia. Puhu.

      Poista
    17. Eikun mä lueskelen vanhoja päiväkirjojani, kun mä niitä hävitän. (En kaikkea, mutta enemmän.) Joskus mua itteänikin huvittaa kun löytyy mm. tämmöstä vuodatusta... poliitikoista.


      "Tyhmiä ihmisiä, tyhmää politiikkaa, ihminen jolle valta on kihahtanut mobileksi on housuihinsakusija, reppana. On hän tietysti "mies paikallaan", tuuliviiriukkosjohdin, sillä ihmiset on reppanoita. Sosiaaliset suhteet. Ihmiskunnan rakenne ja Yhteiskunnan paineet. Jonkunhan on hoidettava yhteisiä asioita. (Joku toinen ne hoitaakin.) Mutta miksi pekkarisia, tai ahoja, lipposia, kanervoja... puhumattakaan tiinamäkelöismäisistä räkättirastaista!!! ... Mikä vitun vamma ihmisellä pitää olla että hänestä kehkeytyy poliitikko? Öljytty öylätti. Kitalakiloikkarit. Herpes-halkiset ämyrit. Teiniklovnit. Alastomat kanat. Epä-älylliset 3-loikkaajat. Pingot Pankot ja Pongot. Kusisukkaluistelijat. Kuka viitsii kyttää valtaa? ja miksi? tuolla vimmalla? Kullin lyhyyttäkö se kaikki on, tai vaginan väljyyttä, homeisuutta? Ei, tämä käy tylsäksi, jaaritusta, oi minua Mikko, taidan - filosofiseksi lopuksi - käydä paskalla. (Kävin. Tuli yksi iso Pökäle.)

      Poista
    18. Yksi vielä vaikka näitä on vaikka vitusti.

      5.4 Aamu alkoi aamuyöstä, kun heräsin. Unessa olin ollut M. Ahtisaaren poika, lomamatkalla perheeni kanssa Espanjassa; oltiin hotellissa ja Juan Carlos, kohteliaisuuttaan, oli Maran seurana koko viikon. Minä torkuin sohvalla, Eeva pälpätti, Ahtisaari jurotti, Juan Cee yritti loikoilla sillä lailla että ojensi jalkansa pöydälle; sillä oli reikä toisessa (punaisessa) sukassa, panin merkille. Ja huomasin että sillä oli nutistuneet (pakkasenpuremat) korvalehdet, rumat, kuin buldogilla. Dogin lehdet. Ajattelin että oot sinä kumma seksisymbooli, siinä kuin Jörkka Suomessa, saatanan rumia miehiä. Karismaa teissä tietysti täytyy olla. Tai en minä sitä ajatellut. Olen ollut kateellinen joskus viimeksi ehkä kun olin 11 -vanha, en muista. En osaa kadehtia muita kuin itseäni, eikä minussa ole kadehdittavaa. - Änkyräkännissä soitan Tarjalle, sovitaan että hän tulee tänne; minun on ainakin pestävä hampaani. Jonnekin täytyy panna piiloon nuo kalsarit joihin eilen kusin. Nyt menen Luppikseen, viina alkaa vähetä, on juotava varastoon. Kun Tarja tulee tänne ei voi dokata pellit auki. Täytyy varoa Peltisiä Enkeleitä, sadevesirännejä sun muita, kukushkoja, maksaansakin. Ainakin tässä kulttuurissa elämä tuntuu halvalta kuin Postimyynti. Näitä naputellessa alkaa arveluttaa että onko ihminen tarkoitettu tällaiseksi: kehittämänsä päätteen jatkeen näpyttelijäksi? Ai on. Jaa, Joo Joo sanovat humalaiset maataloustyöläiset. Kekkosen aikana sentään tehtiin nk. oikeita töitä. Nyt tulipalotkaan ei ole yhtä mahtavia kuin silloin. Eikä metsästä löydä paljoa puolukoita. "Hän mulkoilee meitä", luki HS:ssä, kun luin sitä. (Ei Jerry Cotton vaan vanhempi herrasmies, Jokeri-fani, lätkämatsin katsomossa, kun toimittaja erehtyi hurraamaan SaiPan maalille.) Pakastettuja huokauksia - jos minä kirjoittaisin runoja, kokoelman nimi voisi olla tuo. Onneksi en skrivaa, parempi kaikille, enkä osaisi; Juice on epäintellektuelli, niin oli Helismaakin, käyttökelpoisia runoilijoita he ovat, silti. Ihmisen elämä on kertakäyttö(kelpoista)ä, tunteita ja persilijaa, mm, ja he tekstittävät/tulkitsevat sitä. Hyvää aamupäivää herra Lupiini!

      Poista
    19. Anonyymi klo 17.06. En minä ole toisten sanojen tulkitsija. Minä olen kokija, lukija, nautin muiden sanoista ja kirjoitan joskus omiani, mutta olen huono tulkitsemaan muiden tekstejä. Ajattelen nimittäin niin, että toisten sanojen tulkitsijat siirtävät omia merkityksiään toisten merkitysten päälle, enkä oikein pidä tällaisesta sekamelskasta. Jokainen lukija kokee omalla tavallaan lukemansa, enkä minä halua suunnata siihen omaa valokeilaani. Ajattelen myös niin, että edes kirjoittaja ei omista omaa tekstiään, vaan teksti on irrallinen kosmos, johon kellään ei ole oikeutta. Kun teksti irtoaa kirjoittajastaan, se on yhteistä omaisuutta ja kuka tahansa voi napata sen ja antaa sille oman merkityksensä. Kukaan ei voi määrätä tekstille yhtä oikeaa merkitystä. Ei siis edes kirjoittaja. Tämä sama koskee kaikkia taideteoksia, kaikkia luotuja teelmiä,

      Poista
    20. Näen paljon unia, se häiritsee, koska en ole niistä kiinnistunut. (Saatika että uskoisin "enteisiin", höpö löpö.) Mutta kerran olin Juhani Leskisen luona kylässä, ja kun hänen silmänsä vältti, luin hänen kirjoittamiaan joulukortteja. Ne olivat valtan hienoja - noin kielellisesti siis, enkä ymmärtänyt miksi hän ei ollut lähettänyt niitä, höh? - No, sitten heräsin. Ja tajusin, että eihän Juice niitä mun unessani mun pään sisällä ollut kirjoittanut.

      Yhdessä toisessa unessa luin helvetin pitkää Åbo Underrättelser lehdessä fraktuuralla painettua juttua... joka oli tylsä mutta asiallinen. Aamulla herättyäni muistin siitä monta, monta lausetta. Ja vasta sen jälkeen aloin ihmetellä, että kukako senkin oli kirjoittanut? - Ei, en tykkää unista. (Paitsi jos elämä on unta, La vida es sueño, ei sille mahda.)

      Mutta tuo Ahtisaarien kanssa viettämäni aika päättyi niin, että

      "Tänä aamuna heräsisin kyrpä pystyssä, tunsin itseni anti-tuhkimo-tulitikkuskidiksi. TMSksi. Söin yhden kylmän perunan ja palan juustoa ja menin takaisin nukkumaa. Juan Carles -parka. Väsyneenä - henkisesti siis - hän siinä istui, selaili lehteä. Y. Hänen lilanpunaiset sukkansa haisivat jalkahielle. Hän haukotteli. Äkkiä kumminkin olimme Riihimäen (?) rautatieasemalla, junia singahteli sinne sun tänne - Maanalaisiakin oli. Emme silti hermostuneet. Junia ja junia? Junat, junat! Aikoinaan Forssasta, kun olin lapsi, täytyi bussissa matkustaa puolipenikulmapäivä että pääsi katselemaan niitä. Minustakin piti tulla junakuski. HÖHHÖH sanoivat HÖYRYVETURIT, huokailivat ja joivat vodaa. HÖHHÖH sanoi Ukko-Pekka Kouvolan asemalla. Hiostutti, kaikkiakai. Jokainen pöhähdys taivaalle sepporyhäsmäisiä kivihiilirykäyksiä avasi kyynelkäytävän. Ja käveli. Tuba Miroum? Juu juu äläkä tuupi. Saaret menevät hiljaa taakse kuin neuroex -potilaat. Anax-neuroksx. Menee sanat sekaisin. Juon lisää viinaa. Aamulla juon enempi. Sytytän sodan Tanskaa vastaan. Teen sen Plus postitan Ruutanapaketin Kummi -tätini tyttärelle. Variksenjalat meillä kummallakin. Sinulla housuissasi pillu joka haisi muulle(kin) kuin kynnetty pelto: ohrantähkille. Rakkauden sulalle Alumiinille. Voi Jeesus että Sun sydämes lyö kuin Paul Anka. Silitetäänhän lakanoitakin. Äkkiä olet järvellä, soudat sieltä pois. Muurahaisia, niiden jalanjälkiä, ne syö sokeria. "Turvakodissa Plus Kaks asui Esko".

      Poista
    21. Äsch...

      van Vaari jo aikoinaan sanoi (luin yhdestä päiväkirjamerkinnästä), että "älä puhu niin avoimesti kaikesta, mikis".

      No, enhän minä.

      Poista
    22. Siinä avoimuudessa on suuri viehätys, lukijalle. Lukija kokee saman, tuntee sen tunteen, tavoittaa tuttuuden, tunnistaa. Yksityinen on mitä suurimmassa määrin yleistä. Avoimuus, raadollisuudessaankin, on rakastettavaa. Ainakin näissä tarinoissa, ei aina kaikissa.

      Poista
    23. Kerron tarnoita. Ei se tarkoita että kaikki olisi totta. Vaikka olisikin.

      Tuo

      "Jorma Limmonen... sun vastustajas on kuollut, lunta päälle, lämmittele."

      lähtee siitä siitä, että kuulin velipuoleni Riston (= isäni ensimmäisestä avioliitosta) kuolleen. Emme olleet sen kummemmin toistemma kanssa tekemisissä oleet, pari kertaa tavanneet. Risto oli moninkertainen SM-nyrkkeilyn hopeamitalisti... koska kilpaili samassa sarjassa kuin Limmonen. Joka oli aivan ehdotonta "maailman huppukaartia". Jota Ristokin oli, mutta... niin. - Ps. Aikoinaan Kuubassa (no ei ny enää!) oli sarjassa kuin sarjassa 3-4 maailman parasta nyrkkeilijää. Mutta vain yksi heistä pääsi kerrallaan edustamaan maataan.

      Poista
    24. Olen optimisti elämän suhteen... etenkin pitkällä tähtäyksellä. Lyhyellä en välttämättä. Siksi on kiva lukea, että


      25.3 Heräsin tähän päivään ehjänä.


      Näkemisiin, ystävät ja tutut ja muut muukalaiset, tavataan taas toiste. .





      Poista
    25. Korvamato se onkin. Erään kerran rantauduimme kaverini kanssa mustat baretti päissämme Las Pargasin ruoikkoon (phragmites australiensis) josta seurasi että eräät messuemännät joilla oli kimppamökkerö (seksiä!!! viinaa!!! seksiä!!! lisääh...) olivat vieraanvaraisuus sillä juuttaan muovipulkka päätti ottaa ison hiukan ja perämoottori (ooh miten seksikäs vehje siis uuh!) ei aamulla halunnut lähteä minnekään vaikka se oli lujasti ruuvattu perälautaan (kluph, uuh - lääh & lääh) koska tulpat (ei jaksah.. mitä? Ai jaa! No okei...) kastuivat ja ne ä oli pakko kuivattaa hiustenkuivaajalla. Helpompaa ja vaikeampaa kuin voisi luulla. No, kuitenkin siis eräs messuemännistä käytti tuota korvamatoa, ja se jäi jostain syystä mieleen. En osaa sanoa miksi. Jännää

      Poista
    26. Mistä tuo nyrkkeily-geeni sukuunne tulee, Mikko, kun kerran velipuolesikin sitä harrasti? Vaikea kuvitella, että isältäsi… minulla on hänestä erilainen mielikuva, mietiskelevä shakkimestari.

      Häneltä perit ehkä kirjalliset lahjasi? Entä äitisi, et paljon puhu hänestä?

      Sattumaahan kaikki paljon on. Jos olisimme jääneet Muhokselle, minusta olisi tullut painija. Silloisesta naapurin pojasta tuli Suomen mestari.

      Jos olisin nuorempi, minustakin olisi tullut nyrkkeilijä. Kouluumme tuli nimittäin urheilun opeksi nyrkkeilijä, tuloksena muutama Suomen mestari, nuorissa.

      Olin kyllä urheilussa aika hyvä, sellaista ysin tasoa, lukiossa sain kerran kympinkin. Kun on aika hyvä, niin tunnistaa ehkä helpommin tosi hyvät.

      Poista
    27. Isäni oli nyrkkeilyä vastaan, osasyynä tosin sekin, että nyrkkeilyä saattoi harrastaa vain TUL:n seurassa (= Forssan Alku), ja isä taas oli mukana SVUL:n (= Forssan Salama) toiminnassa. Ja välit näiden seurojen välillä olivat siihen aikaan hyvin, hyvin "jäätävät". - Isäni oli maltillinen oikeistolainen, mutta meikäläisen teinikommunistin mielestä se tarkoitti juuri pahinta "pikkuporvarillisuutta". Siitä meidän erimielisyytemme aikoinaan, ja myöhemmin kun asiaa ajattelee, minähän siinä tietysti väärässä olin. Se maailmankatsomuksistamme. Isä oli musikaalisesti lahjakas, soitti mitä tahansa instrumenttia. Ja todella harmissani olen siitä, että sitä taitoa en häneltä ole perinyt. - Kirjalliset ambitiot mulle on tulleet enemmän äidin puolelta, luulisin. Vaikka ei äiti mikään "runotyttö" ollut, perheen realisti hän oli. Mutta upeinta äidissä oli hänen huumorintajunsa...! Äiti ei mikään suupaltti ollut, mutta jos häntä joku ärsytti (esim. tekopyhä ihminen höpinöillään) hän kyllä ilmaisi mielipiteensä ko. ihmisestä niin osuvasti (mutta myös niin ovelasti), ettei toinen välttämättä edes huomannut että "tässä häntä taidetaan kritisoida... ellei peräti taideta vittuilla mulle!” - Äidin nenälle ei hypitty!

      Urheilu ei minua sinällään kiinnostanut, vaikka olin lajissa kuin lajissa (= seiväshypystä hiihdon kautta telinevoimisteluun) hyvä. Joukkuepelejä suorastaan inhosin; individualistina en halunnut olla mikään jätkä jossain jätkäporukassa. (Sitä paitsi tytöt kiinnostivat minua jo nuorena enemmän kuin pojat.) Kun ensimmäisen kerran menin nyrkkeilysalille, kaikki tuntui siellä heti luontevalta. Olin tullut kotiini. - Ps. Mutta onneksi sitten vähän myöhemmin löysin vielä nyrkkeilyäkin parempaa tekemistä. Eli hillityn juopottelun.

      Poista
  24. Jäbät teki videon. En nyt ilennyt sinne sekaan mutta kauempaa kuvasin hiukkasen kun piti saada molemmat piiput mukaan kuvaan. Ei sopineet. Vähiin käyneet perkele ne ratkaisut. Käytän tästedes uikkapökiä. Mitään en lupaa paitsi että eduskunnan saunassa en käytä edes uimahousuineni ketään. Jos ei vaikka valitakaan, ei voi tietää.

    Mikkä pökät, nehän yltää olkapäille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa se Gemini olla yhä ajankohtaisempi kai kun ei tällä oionluennan juurikäävän saastuttamalla vituratirallallein viärinpäitte viäntävällä vekslaakivipstaakilla onnistu kuin sattumoisin sen tarkkuusluokan kir-, eiku näppäilytyöt joita kirj-, eiku tekee mieli näppäillä, enkä edes viitsi sanoa mitään yhdys sanojen pilkkomistoiminnan ylenpalttisesta yltiöpyrkimyksestä. Työlääksi käy, ja yhä työläämmältä näyttää käyvän kirjoittami-, eiku näppäily (/KELE!) kulttuurin harjoittaminen.

      Sananvastuu on ottanut globaalin hatkan. Ritolat oikeen.

      Loppukiri häämöttää joten jollet voi voittaa, liity joukkoon jota pääppösten päällä tytisevä onniauvokiva töttörööspiraali hallitsee kaiket 'vapaa'hetket.

      Sellaista se on se keinotekouskovaisuus.

      Kukaan ei puhu eikä lue, kaikki vain näpp-, eiku hipelöittevät elämänsä kauko-ohjainta toivoen että sieltä saa halpaa ja kaunista viatonta pientä kivaa ihan itselle ennen kuin sen saa joku muu. Turmelus! Karvalakki jolla on karvanlähtö!
      Ripuloiva koira plyysisohvalla jouluaterian aikaan!
      Tylsä puukko! Kalaverkko purjeveneen potkurissa rantauduttaessa reippaassa puhurissa! Vetskarin pettäminen linnan juhlissa niin että kaikki näkevät Hyvonit vuodelta -76!

      Poista
    2. Untumikko, oletko muuten sukua K-mikolle? Minä en mutta eräs serkkuni - sellainen pienempi pikkuserkku - on naimisissa Lumikon kanssa. (Tai siis oli, nythän on jo eronneet. Tai niin luin Suomen Uutisista... tai oliko se Seiskasta... Hesari taisi olla... tai liekkkö sittenkin Kansan Uutiset? No, sillä nyt ei ole mitään väliä. Koska luen niin paljon.)

      Las Pargas! Tiedän paikan, oon siitä ajanut ohi monet kerran kun menin A:lle. Mutta ei kerrota muille missä se on, eihän? Koska mitä hyö sillä tiedolla tekevät, tulevat sinne vaan turhaan mulkoilemaan. Koska ei se niin mene. Se menee niin, että mitä Las Pargasissa tapahtuu, se myös sinne jää, eikä kukaan sitä pois tuo, niin on.

      Poista
    3. Nönnönnöö mehän nähtiin nösinneulassa ja mitä mä tein kun korvia kutitti?

      Sen sait / senseit.

      Kosketa kokeeksi?

      Poista