Ylinnä oleva viidenkymmenen vuoden takainen piirros voisi hyvin olla tämän päivän koululaisen piirros, sillä samanlaisia kaikuja on ilma ja some sakeanaan. Poliittinen oppositio käyttää sumeilematta tällaista kuvastoa hyväkseen ja ratsastaa eriarvoisuuden lisääntymisellä komeasti kohti seuraavan hallituksen johtopaikkoja. - Oikeistohallitus harjoittaa julmaa politiikkaa, antaa rikkaille jättimäisen veronalennuksen ja köyhille vain murusia, manipuloi suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja hidastetussa ja taidokkaasti painotetussa värisevällä äänellä lausutussa puheessaan. Tällainen liikuttava puhe tietysti uppoaa massoihin, joille jatkossa annetaan vähemmän kuin ennen tukileikkauksia. Aivan ymmärrettävää.
Alemmassa valokuvassa Pirkkalan lapset rakentavat ilmeisesti projektityönään slummia. Dystooppinen maailmanlopunkuvien maalailu tässä poliittisessa ajassa taas alkoi jo ennen kuin yksikään tukivähennys oli voimassa. Ja vaikka suuri osa vähennyksistä oli kohtalaisen pieniä tai ainakin siedettäviä, syntyi nopeasti kuva valtavasta hädästä ja kurjuudesta, jonka hallitus pahuuttaan aiheutti. Sanottiin, että hallitus ajaa ihmisiä kodeistaan kadulle ja kerjäämään. Itsemurhat lisääntyvät, nuoret masentuvat, vanhukset jätetään koteihinsa, sairaat jäävät hoidotta, koska orpopurra ja oikeastaan vain purra.
Nyt puoliväliriihen jälkeen on luvassa veronalennuksia lähes kaikille työtä tekeville. Tämäkin on väärin tehty, kun rikkaat ne vasta saavatkin. Veronlasku ei kelpaa, se on populismia, takinkääntö, ei rikkaille saa antaa! Siinä kun oppositio kauhistelee rikkaalle ”antamista”, valistunut kansalainen voi taas miettiä, mitä antamista se on, jos hyvin ansaitseva ihminen saa pitää ansaitsemastaa palkasta jo lähes puolet. Jos Marinin hallitus olisi alentanut työn verotusta, sitä olisi kehuttu. Tästä ei ole kahta sanaa. Paitsi, että Marin ei olisi alentanut hyvin ansaitsevien veroja. - Näin löysässä ovat suosion ainekset.
Niin tai näin, yhteiskunnan kahtia jakautuminen lisääntyy koko ajan, teki hallitus sitä taikka tätä, antaisi tai ottaisi, niin väärin meni. Sitä oikeastaan jo jää odottamaan aikaa, jolloin oppositiopuolueet ottavat vastuun valtion taloudesta. Se tulee olemaan melkoista menoa. Tuskin maltan odottaa.
Mietin myös sitä, voivatko ihmiset lopulta koskaan olla oikeasti yhdenvertaisia, tasa-arvoisia. Onko olemassa sellaista kansaa, yhdyskuntaa tai yhteisöä, jossa vallitsee täydellinen yhdenvertaisuus? Ovatko eläimet keskenään yhdenvertaisia? Onko väärin menestyä vaikka lahjakkuudella koulussa muita paremmin?
Ja onko yhdenvertaisuus muka sama asia kuin taloudellinen tasa-arvoisuus? Rahako tämänkin ratkaisee? Jos näin on, niin meillähän tulisi olla sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä. Sitäkö me oikeasti haluamme? Kaikille yhtä paljon, mutta johtajille leijonanosa. Ihan kuin esimerkiksi Minja Koskela ajaisi tällaista mallia.
Koronan aikaan kaikkialla maailmassa jaettiin rahaa suoraan ihmisten tileille, mutta Marinin- Saarikon hallitus Suomessa ei penniäkään. Sen sijaan yrityksille jaettiin ainakin tuplasti se mitä Riikka Purra antaa nyt kaikille suomalaisille.
VastaaPoistaYhdenvertaisuus ei nimenomaan ole tasa-arvoa, vaan ihmiset luokitellaan intersektionaalisen feminismin ja Tikkurilan värikartan mukaan.
Hyvä kirjoitus taas Iinekseltä!
Kiitos, Nils-Aslak! Yhdenvertaisuuden filosofia on mielenkiintoinen käsite. Itse en ole varma, osaanko uskoa ihmisten yhdenvertaisuuteen, koska en näe sitä oikein missään. Esimerkiksi ne, jotka vannovat yhdenvertaisuuden ja suvaitsevuuden nimeen, voivat samaan aikaan halveksia jotakin toista ihmisryhmää julmin sanoin. Tarvitseeko edes sanoa esimerkkejä?
PoistaEdes yhdenvertaisuuden ajaminen ei ole tie yhdenvertaisuuteen, koska siinä ajettava ihminen tai ihmisryhmä asetetaan ohituskaistalle, ohi muiden. Entä ne muut? Missä yhdenvertaisuus?
Minusta yhdenvertaisuusvaltuutetun virat tai toimet olisi lakkautettava. Meillähän on laissa pykälät tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia varten. Jos ne eivät riitä tai ole ajan tasalla, niitä pitää rukata kuntoon. Mihin yhdenvertaisuusvaltuutettua siis tarvitaan? Päivi Räsäsen puheita vahtimaan? Mutta ei muslimiyhteisöjen naisten yhdenvertaisuutta valvomaan?
Minusta poliisit pitäisi lakkauttaa. Meillähän on laissa määrätty että rikosten tekeminen on kiellettyä. Vai tarvitaanko koko raskas poliisiorganisaatio vain vahtimaan, mitä Päivi Räsänen tekee? Ja mitä tasa-arvoa tai yhdenvertaisuutta se on jos musliminaiset asetetaan ohituskaistalle ja muslimiehet joutuvat tietöitten keskelle ruuhkaan, häh? (Kysy vaikka Päivi Räsäsen aviomieheltä kuka seurakunnassa saarnaa ja kuka pitää päänsä kiinni.)
PoistaKylmyyden kosketus
VastaaPoistaKylmyys ei ketään lämmitä
jos se kohdalle osuu,
ota ylhäältä
anna alhaalle.
Neuvo lämmin on
eikä ketään pudoteta,
vaikka ei siitä
kiitoksen kello kilahtais.
Vitsiksi tekis mieli vääntää
päätetyt päätökset kääntää,
pinnan pyyhkäisy ei mitään auta
pesu syvälle yletä.
Leikkimieli auttakoon
kun nykäisyt ei auta,
vaikka ei siitä
kiitoksen kello kilahtais.
Ajatuslankaa:
- Unelmaansa on kivaa elää.
- Ahdinko riippuu siitä, mistä roikkuu.
- Onko pennissä miljoonan alku?
- Aika näyttää, minkä näyttää.
- Ota ylhäältä, anna alhaalle…
PoistaHienoa, Ripranie, tuo on oivaltavaa. Ja näinhän se menee. Ylhäällä on taikaseinä, suomalainen progressio taitaa olla maailman kovin.
Nyt kun sitä hieman tasataan, on kova poru, kun sieltä ylhäältä ei annetakaan enää niin paljon.
Kyllä runon ihan tosissani kirjoitin, enkä naljailumielessä.
PoistaKyllä minäkin sen tosissani luin! Se on hyvä runo. Ajattelin vain kehaista, kun oma runo ei tähän ehtinyt vielä. Minust tuo on laittamattomasti sanottu, minkä nostin esille, eikä taikaseinä ollut tarkoitettu pilailuksi. Se oli vain minun ajatukseni tuosta ”ylhäältäotosta”.
PoistaOlisipa maailmassa enemmän palvelijaluonteita, kuin on.
PoistaMinä puolestani luin tuon hienon lauseen - ”ota ylhäältä, anna alhaalle” - niin kuin runoilija kai sen itsekin näkee.
PoistaEn kokenut sitä lainkaan nykyhallituksen kritiikkinä, vaan yleisinhimillisenä, jopa kristillisenä julistuksena, joka sopii mihin aikaan tahansa.
Se on samaa sarjaa kuin ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” -ohje. Senkin voi lukea myös niin, ettei ole hyväksi kenellekään saada kaikkea valmiina, vaan täytyy oppia itsekin ponnistelemaan onnensa eteen. Kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Jos heikko-osaisten ja halveksittujen (kuten esim. perussuomalaisten) puolustaminen vaatii sitä, että täysipäiväisesti pilkkaa halveksii ilkeilee loukkaa ja sättii muita (esim. sosialidemokraatteja), niin en kyllä ymmärrä mistä on kyse. - Käsittääkseni ei ainakaan Jeesuksen opeista?
PoistaKun runo koskettaa, se on siinä.
PoistaSoo... väkiv- eiku ilkivaltarunoja siis. Niinks?
PoistaJospa Anonyymi ei ymmärrä, mitä tarkoittaa kun sanotaan runon koskettavan. Ymmärrys hoi, älä jätä. Ilkeys ei ikinä kanna. Turhaa on muuta luulla.
PoistaSanoisinpa jopa että Kaikkein heikommassa asemassa olevat teillä on aina keskuudessanne. Avaan television, äänessä on opposition Tuppurainen, joka toveriensa kanssa jankkaa tuota fraasia ja yli puolet kansasta ilmeisesti katsoo kuuluvansa tuohon heikkojen joukkoon, jolta viedään ja jolle ei mitään anneta. Ei voi oikein luottaa kuulemaansa, kun jokainen hallituksen päätös otetaan vastaan tunteella, eikä edes hetkeä harkita, voisiko tästä seurata jotain hyvääkin. Puolet kansasta tuntuu tietävän kummalle vastakkainasettelun kannalle kallistuvat, toinen puoli viis välittää tai miettii millaisen asennoitumisen valitsisi.
VastaaPoistaKahtiajakautumisessa huolettaa se että se on globaalia länsimaissa, Brexit, Trump, AfD, kansallispopulismi jne., sitten liberaalivasemmisto, joka asennoituu puheissa taloudellisen tasa-arvon (equity), moninaisuuden ja inkluusion puolelle samanaikaisesti avoimia rajoja kannattaen ja jatkuvaa vallankumousta käyden. Yhteistä kakkua jaetaan uusilla säännöillä, vähemmistöt ensin - kaikkein heikommassa asemassa eivät koskaan ole heteroseksuaaliset valkoiset miehet kärsikööt valkoisen etuoikeutensa tähden.
On turhauttavaa törmätä jatkuvasti tähän uuden ideologian mukaiseen kansakuntaa jakavaan maailmankatsomukseen, ja sen sanoittamiseen woke-termein, queer, ei-binäärinen, marginalisointi (syrjäytettyjen saatava korvaus), sorto...useimmat näistä sanoista ovat täysin valheellisia, silti ne otetaan tosissaan, kultuuriväki, vasemmistopoliitikot ja globalistit marssivat näiden tunnusten alla.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen ihminen on tärkeä. - Tästä mielestäni lähdetään liikkeelle ihmisarvossa, tasa-arvossa, yhdenvertaisuudessa. Hädänalaisia ja heikkoja autetaan, eikä siitä ole kahta sanaa. Toisen kuormaakin kannetaan, jos toinen uupuu. Ihmisillä useimmiten on hyvin toimiva moraali.
PoistaSe vaan, että mikä sen autettavan kannalta on parasta ja häntä kunnioittavinta. Onko se ohituskaistojen luominen ohi muiden, onko se jatkuva pitkäaikainen elätys, rahan antaminen ja ylenpalttinen kulttuurinen suvaitseminen sielläkin, missä näkee ihmisen alistamista ja sukupuolista epätasa-arvoa?
Vai voisiko se olla autettavan opastaminen pois höttöisistä turvatiloista itsenäiseen itsensä vastuunkantoon, hyväksyttyihin yhteisiin moraalikäsityksiin, yleensä omilla jaloilla seisomiseen ja itseensä luottamiseen paapomisen sijaan. Suvaitseminen kohdistuu aina itsestä alaspäin - tämä on viisas lause.
Itse muistan tuon 70 luvun kahtiajakoisen politiikan olleen nuorena vasemmiston taholta uhkaavaa. Jos et ole kansamme, olet meitä vastaan, kuului radiossa, ja näkyi tv:ssä! Tietenkin myös vappumarsseissa, niissä oli joukossa on voimaa huumaantunutta väkeä.
VastaaPoistaOmaan mieleeni jäi sotaveteraanien ruma syyllistäminen. Ei ollut harvinaista kuulla, miten kapakassa päin sotaveteraanin kasvoja heitettiin kiukkuinen syytös: mitäs menitte sinne, oma vikanne.
PoistaTämäntapaisia ylilyöntejä oli se aika täynnä. Paitsi armeijaa ja sotaväkeä noustiin voimakkaasti kirkkoa ja pappeja vastaan, jumalanpilkka oli pop, porvarit olivat lahtareita, kapitalismi oli helvetin esikartano jne.
Vähän samanlaista vihapuhetta on tässä ajassa. Kaikki kärjistetään, hallitus on äärioikeistohallitus, persut ovat natseja ja kristillisiltä ja persuilta kielletään Tampereella pormestari Ilmari Nurmisen toimesta pääsy jonnekin.
Alakuvassahan jäbät on tehneet kai oman kämpän - ”Rakas Kämppä” (!?) - ja yhdellä on kädessään vasara. En oikein saa selvää, mitä höyläpenkin päällä on. (Ja kenen luvalla se on raahattu ulos lumihankeen?)
VastaaPoistaKämpän seinät ovat kai jotain senaikaista rakennuslevyä), oven karmit ja tukirakenne laudasta (ei näytä kakkosneloselta). Kattoa ei näy.
Muut katselevat kämpän sisälle, mutta yksi seisoo kulman takana ja katsoo kaukaisuuteen (tai on pissillä).
Mutta mitä ihmeen marxilaista tai edes työväenluokkaista tässä kuvassa on? Nuo jäbät voisivat olla ihan hyvin porvarienkin penikoita, vaatetuksesta ei voi päätellä oikein mitään - normaalit tuonaikaiset kuteet.
Jos sama kuva otettaisiin nyt, siinä olisi yksi X, yksi Y, yksi Z sekä kaksi, kolme ja puoli ilman sukua.
(Yläkuvassa rikkaa bailaa vasemmalla ja köyhät istuvat tyhjien lautasten ääressä. Keskellä olevaa mustaa piirrosta en kehtaa edes kommentoida, riippukoon rauhassa.)
Mikähän tuo musta möhkäle yläpiirroksessa oikein on? Onko se tarkoitettu kuvaan? Hitlerin viikset? Vai onko se jokin jokin oppilaan oma suttu, kun jokin piirros on mennyt pieleen?
PoistaEikös se ole olki- tms. maja?
PoistaSehän se varmaan on! Se olisi johdonmukaista tuossa aihepiirissä. Tuolloin nälkäänäkevillä tarkoitettiin silloisten kehitysmaiden - niin kuin sai vielä sanoa - lapsia.
PoistaMieleen jäi termi ”Biafran lapset”. Muistan myös lasten hokeneen leikeissään, että ”antakaa almuja Ugandan nälkäänäkeville”. Tosin tämä ei tapahtunut Pirkkalassa eikä tosimielellä, vaan se suunnattiin äidille, jolta pyydettiin karkkirahaa käsi ojossa surkeana. Lapset ovat oppivaista väkeä, niin kuin tiedämme.
Kyllähän tuo köyhät teillä on aina keskuudessanne on tiedetty tuhansia vuosia sitten, kuten raamatussakin sanotaan. Mutta kommunistit ja jotkut sosialistit eivät tätä hyväksy.idealismi voittaa totuuden. Kyllä köyhistä pidetään huoli kohtuudella nyt.
VastaaPoistaKöyhyydestä on hyvä pyrkiä pois - ja pyritäänkin. Sitä en tiedä, onko lopulta valtion tehtävä kuroa ihmisten taloudellista eriarvoisuutta umpeen, vai onko se jokaisen terveen yksilön omalla kontolla.
PoistaTässä taloudellisen tasa-arvon tavoittelussa on historiassa aina menty harhaan ja sosialismin metsästyksessä on ajauduttu hirmuhallitsijoiden hirmutekoihin, sananvapauden rajoituksiin ja vapaan liikkumisen estämisiin, siis diktatuureihin.
Itse näen nykyiset woken, kanseloinnin, turvatilojen, ohituskaistojen ja sananvapausrajoitusten ajamiset uhkina. Millaiseksi muodostuu yhteiskuntajärjestelmä, joka käyttää tällaisia moukareita työkaluinaan?
Ajatteletko, että köyhyys ja rikkaus ovat itse aiheutettuja tai ansaittuja tiloja?
PoistaAnonyymi, ajatteletko sinä puolestasi niin, että rikkaus ei ole itse aiheutettu tai ansaittu tila?
PoistaKöyhyydestä ja rikkaudesta puhuttaessa kannattaa määritellä puhutaanko Suomesta vai koko maailmasta.
PoistaJa kun puhutaan Suomesta, niin me kaikkihan olemme kokemusasiantuntijoita. Itsekin olen työläisperheestä, sodan jälkeen syntynyt, kouluttautunut sekä yhteiskunnan tuella että enimmäkseen velaksi, mennyt kesätöihin heti kun pääsi - samoin tekivät sisarukseni ja tuttavani eli opinnot ja/tai työ olivat itsestään selvyyksiä.
Ei tullut edes mieleen, että yhteiskunnan tehtävä olisi elättää terve aikuinen. Työttömyyttä oli siihenkin aikaan, mutta se koettiin välitilaksi, josta pyrittiin kaikin keinoin pois.
Nyt kun lukee erilaisia tarinoita, niin väkisinkin tulee mieleen, että monien mielestä yhteiskunnan tehtävä on tarjota keskiluokkainen elatus jokaiselle, myös työkykyisille, joita ei vaan huvita tehdä ”paskatöitä”.
Tämä ei ole sitä sosiaalidemokratiaa, jota nuorena kannatin. Tuskin se on sitä kansandemokratiaa tai kommunismiakaan, jota moni sukupolveni älykkö ajoi.
Tämä on jotain muuta, eikä sitä yhtään selitä anonyymin rikkiviisas kysymys. Päinvastoin.
Huolenpito ei ole vain köyhien elättämistä tai tilapäisen avun tarjoamista. Yhteiskunnan huolenpito on myös sitä, että ihmisille luodaan olosuhteet, joissa voi kouluttautua, työllistyä, rakentaa elämäänsä ja säilyttää saavutetun asemansa ilman kohtuutonta epävarmuutta tai pelkoa pudota alas heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen.
PoistaEi ole sattumaa, että teidän sukupolvenne pystyi etenemään työläisperheistä koulutuksen ja työn kautta vakaampaan elämään. Se oli mahdollista, koska yhteiskunta loi rakenteita, jotka tukivat nousua ja aseman säilyttämistä. Se on yhtä lailla "huolenpitoa" kuin sosiaaliturva heikoimmassa asemassa oleville.
Siksi keskustelua ei voi typistää vain siihen, ketä elätetään ja ketä ei. Tai voi, mutta se on väsynyttä pintapoliittista keskustelua. Kyse on paljon laajemmasta asiasta: siitä, millaista yhteiskuntaa me yhdessä ylläpidämme.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaAnonyymi, eihän suurten ikäluokkien, sodanjälkeisten sukupolvien kouluaikana ollut vielä mitään yhteiskunnan tukirakenteita, sellaisia kuin nyt on.
PoistaSilti köyhistäkin perheistä työnnettiin innokkaasti lapset oppikouluun lukemaan ylioppilaiksi. Oppikoulussa kirjat ja vihot ja kaikki koulutarvikkeet ostettiin itse, ja kummasti niihin puutteenkin vuosina omat rahat riittivät. Joitain hyvin pieniä avustuksia oli, tasoa ilmaiset monot tai vapaaoppilaspaikka, mutta ei sekään käsittääkseni taannut ilmaisia kirjoja, vaan jonkin pienen lukukausimaksun tai maksuttoman ruoan, joka oli lusikkaruokaa. Haarukkaruokia me emme saaneet koskaan. Vellejä ja klimppisoppaa ja puuroja.
Ja opintotukia ei ollut alkuun ollenkaan, ei minkäänlaisia asumistukia. Kaikki ottivat yliopistoihin ja opiskelupaikkoihin mennessään valtion takaamat opintolainat ja ne oli sitten maksettava korkoineen joka penni takaisin. Opintotuki tuli jossain välissä, mutta se oli tasoa sata markkaa puolessa vuodessa, eli ei mitään. Oli yleistä, että matkustettiin kotiin syömään joka toinen viikonloppu. Asuttiin soluasunnoissa, ja koko kerroksella oli yhteiskeittiö, jossa yhteistelevisio ja yhteisjääkaappi, ei pakastinta.
Kesät oltiin Ruotsin tehtaissa ja varastoilla töissä tienaamassa talven rahoja, ja myös talven aikana moni oli illat työssä. Itsekin olin eräässä teknillisessä opistossa iltakurssiopettajana tuleville opistoinsinööreille. Ja opiskelun ja tuon iltaopetushomman lisäksi annoin ainekirjoituksen yksityistunteja lukiolaisille.
Ja otin jo ennen maisterin papereitten saamista ensimmäisen työpaikkani, peruskoulun uskonnon opettajan paikan. Siinä sivussa kirjoitin graduni ja valmistuin. Jonka jälkeen jouduin matkustamaan työn perään ainne, missä oli alan paikka auki. Sattumalta täällä pikkukaupungissa, synnyinkaupungissani.
Opiskelukaverini ja ystäväni hajaantuivat ympäri Suomea valmistuttuaan. Kukaan ei saanut töitä isosta kaupungista, joten oli pakko mennä vaikka Lappiin, jos paikka aukeni sieltä, opintolainan takaisinmaksut kun alkoivat. Tällainen kuvio toistui käsittääkseni useimmilla. Eivät ne työt meilläkään suuhun lentäneet. Tiedän tyyppejä, jotka jäivät isoon kaupunkiin työttömiksi, kun eivät halunneet lähteä pois kaupungista. Heille ei käynyt hyvin.
Mutta ne rikkaudet. Eivät ne suuhun lentäneet, koska me tavallisten vaatimattomien kotien lapset jouduimme itse raivaamaan tiemme ja ostamaan kaiken velaksi ja sitten maksamaan ne velat pois. Yhtäkkiä olikin sitten eläkkeellä.
Eli, armas Anonyymi, meillä ei niitä tukirakenteita vielä ollut, vaan me loimme ne tuleville polville.
PoistaSinun nuoruutesi yhteiskunnan suora vertaaminen nykyiseen on harhaanjohtavaa, koska maailma on muuttunut aivan perustavanlaatuisesti.
PoistaOletan, että olet aloittanut opintosi 1960-luvulla. Korkeakouluihin pääsy oli ehkä monille vaikeaa, mutta samalla järjestelmä oli vielä suljettu ja pienimuotoinen. Esimerkiksi vuonna 1968 korkeakouluihin haki vain 25 000–30 000 nuorta. Viime vuonna hakijoita on yli 208 000. Kilpailu on moninkertaistunut ja tutkinnon arvo työmarkkinoilla on laskenut dramaattisesti.
Mikäli valmistuit 70-luvulla, korkeakoulututkintosi melkein takasi työn. Nyky-Suomessa moni vastavalmistunut maisteri tai diplomi-insinööri jää pitkäksi aikaa työttömäksi tai pätkätöihin. Akateeminen työttömyys on arkipäivää.
Kyllä, ennen opintolainat maksettiin sentilleen takaisin. Mutta nykyopiskelijat ottavat lainaa maailmassa, jossa vakituinen työpaikka ei odota valmistumisen jälkeen, vaan edessä voi olla vuosia epävarmaa pätkätyöelämää.
Lisäksi 1960-luvun opiskelijat elivät yhteiskunnassa, jossa asumisen kustannukset olivat aivan toista luokkaa kuin nykyään.
Sukupolvi, joka "loi tukirakenteet", teki sen itselleen ja omille lapsilleen. Se ei ollut pelkkää uhrautumista vaan myös oman yhteiskuntaluokan nousua ja turvaamista. Myöhempien sukupolvien kamppailut ovat olleet toisenlaisia.
Anonyymi, itsehän sinä tuon vertailun teit, ja minä oikaisin vain virheellisen käsityksesi yhteiskunnan tukirakenteista, joita tuolloin vielä ei ollut.
PoistaNyt vuonna 2025 hakijoita on tietenkin enemmän senkin vuoksi, että korkeakouluja on enemmän. Hakijoita oli tilastojen mukaan kaikkiaan 148 014. Yliopistoihin haki 62 752 hakijaa, ammattikorkeakouluihin 62 900 hakijaa.
Me emme tehneet hyvinvointivaltiota itsellemme, koska se ei ollut vielä meidän aikanamme sellainen tukiautomaatti kuin nyt. Esimerkiksi itse en ole saanut yksinhuoltajanakaan koskaan köyhinä vuosinakaan asumistukea saati mitään tukia. Kyllä ne tuet tulivat muille, me pääsimme suoraan maksajien leiriin, vaikka ei meitä rikkaiksi voinut kutsua.
Niin, sinun mainitsemasi luku (148 014) käsittää vain kevään toisen yhteishaun. Opetushallituksen sivuilta löydät täsmälliset hakijamäärät aiemmista vuosista.
PoistaKäsität yhteiskunnan tuen kapeasti. Epäsuora tuki, joka on kiinni yhteiskunnan rakenteissa, on yhtä lailla tukea. Esimerkiksi julkisen sektorin työntekijät (kuten opettajat) saavat palkkaa, joka ei markkinaehtoisesti nousisi elämiseen riittäväksi, ainakaan pienillä paikkakunnilla. Opettajien palkat maksetaan verovaroista. Ilman julkista rahoitusta opetusalakin pitäisi järjestää toisin.
Entä mitä ajattelet yritystuista - eivätkö ne ole yhteiskunnan tukea?
Se ydin, mistä tässä keskustelemme, sinun aloitteestasi, Anonyymi, on yhteiskunnan tukirakenteiden merkitys opiskeluun 60 -70-luvulla verrattuna tähän päivään. Yritystuet ovat oma keskustelunsa, samoin se, kuka maksaa opettajien palkat. Ne eivät kuulu tähän vertailuun.
PoistaVaikka käsittäisi yhteiskunnan tukirakenteet miten laajasti tahansa, se ei muuta sitä tosiasiaa, että 60 - 70-luvuilla oltiin ja elettiin vaatimattomasti verrattuna nykyaikaan, jolloin esimerkiksi omaa jääkaappia pidetään itsestäänselvänä mukavuutena opiskelijallekin.
On ikävää lukea erilaisia keskusteluja, joissa jopa julmin sanoin syyllistetään vanhempaa polvea siitä, että opiskeluista tuli valmista ja töihinkin päästiin. Samoin eläkeläisille annetaan jopa tappotuomioita somessa. Kuluerät.
Mitä tulee asumisen kustannuksiin, tottakai ne olivat pienemmät, koska asuttiin vaatimattomammin. Opiskelijoilla oli hellahuone vinttikerroksessa tai soluasunto, ainutkaan ei asunut itsenäisesti yksiössä. Isotkin perheet asuivat usein kaksioissa, joka ei nykyperheelle enää kelpaa.
Töihin oli helpompi päästä ja töitä myös otettiin sumeilematta vastaan. Tekoäly ja tietotekniikan sovellukset ja tekniikan kehittyminen yleensä tekee ihmisen tekemän työn tarpeettomaksi. Tässä on omat vaaransa.
Pointtini, joka yhä tuntuu jääneen sivuun, oli tämä:
Poistayhteiskunnan tuki ei ole yhtä kuin henkilökohtainen rahallinen apu.
Sait opiskella julkisesti rahoitetussa koululaitoksessa. Valmistuttuasi oli olemassa julkisesti rahoitettuja opettajan virkoja ja koko infrastruktuuri (yliopistot, koulut, julkiset palvelut). Se kaikki on yhteiskunnan tukea. Sosiaaliturva kaikkine palveluineen työllistää suuren joukon ihmisiä. Pitäisikö heidät tehdä työttömiksi?
Tarkoitukseni ei ollut vähätellä menneiden sukupolvien ponnisteluja. Tarkoitukseni oli muistuttaa, että maailma, jossa itse elit nuoruutesi, rakentui eri tavalla kuin nykyinen. 60-luvun alkupuolella valtaosa suomalaisista asui maalla, kunnes koneellistuminen ja maatalouspolitiikan muutokset ajoivat väkeä kaupunkeihin. Nyt saatetaan olla samantyyppisen rakennemuutoksen äärellä: työtä ei riitä kaikille.
Anonyymi, ei esittämäsi asia ole uutinen. Uskon, että kuvaamasi tilanne on useimmilla tiedossa, sillä se on päivittäin esillä mediassa ja koko somemaailmassa.
PoistaEikä kukaan ole täällä havaitakseni esittänyt sosiaaliturvan lakkaamista. Päinvastoin, siihen voi taatusti jatkossakin luottaa, vaikka leikkauksia on tehty ja tulee tekemään vielä seuraavakin hallitus, pääministerinä oletettavasti Lindtman.
On myös selkeä tosio, että nyt opposition voimakkaasti harjoittama köyhä - rikas-katastrofimaalailu ja dystooppiset maailmanlopun kuvat ovat liioiteltuja ja populistisia. Suomessa ei kuolla nälkään eikä perheitä ajeta kadulle. Leikkaukset ovat ikäviä ja tarpeettomilta tuntuviakin juttuja on varmasti tehty.
Kannattaisi rehellisyyden nimissä myöntää, että kaikki taloudellinen kurjuus ei johdu hallituksen toimista, vaan koko maailman suhdanteista ja epävarmoista tilanteista. Esimerkiksi Putin - Trump-akseli aiheuttaa kasvaneita puolustusmäärärahoja ja riitoja rajalaista ym.
Kenen kannattaisi myöntää? Äänestäjiä tarvitsevien oppositiopoliitikkojenko? Vai minuako tarkoitat? Minulla ei ole luuloa, että kaikki taloudellinen kurjuus johtuisi hallituksen toimista. Juurihan puhuin rakennemuutoksesta.
PoistaTarkoitan julkista puhetta, julkista kansan sanaa, opposition puhetta. On myös mitä hullunkurisimpia asioita, joihin syylliseksi nimetään hallitus, tai vielä useammin persu.
PoistaMikis
Poista... eikun ...
PoistaKuulepas nyt Iines, sinä olet ainoa joka tänne noita "dystooppisia maailmanlopun kuvia" tuot ja niistä olkiukkoja rakentelet, joita sitten opettavaiseen sävyyn selittelet ”etteivät asiat näin ole”... Ikään kuin joku täällä niin olisi väittänyt! Ei tällainen argumentointia ole. Tosiasi on että tämä nykyhallitus on oikeistolaisin sitten 1930 -luvun, ja tekee sen mukaista politiikkaa. Jossa ei empatiaa tunneta. Se, että ’politiikka on yhteisten asioiden hoitamista’ on käytännössä sitä, että kulloinkin vallassa olevat määrittelevät mitkä ns. yhteiset asiat tärkeimpinä pitää hoitaa ensin. Ja näitä tietysti ovat oman sidosryhmänsä asiat. Tämäkin hallitus toimii juuri niin toteuttamalla uskollisesti kaikki EK:n toiveet. Eikä siinä mitään ihmettelemistä ole. Ihmeellistä on vain miksi tämä ”Suomen suurin työväenpuolue”, eli Persut, niin innokkaasti on tässä mukana, omia duunariäänestäjiään ja heidän etujaan vastaan? semminkin kun heillä on niin iskevä slogaanikin: ”Sitä saa mitä tilaa”. Ja kyllähän sen tietää mitä vuorineuvosten, tai heidän kulloisen pikku Puudelin pyllyn nuoleskelusta seuraa?
"Kyllä kansa tietää?” (Paskanmarjat mitään tietää. Aina on yhä uudestaan ja uudestaan höynäytettävissä.)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMikis, ei täällä kukaan olekaan maalaillut dystooppisia ajankuvia, enkä ole tällaista edes sanonut.
PoistaKysymys kuuluu: seuraatko, Mikis, ollenkaan, poliittista kansalaiskeskusteltua? Sieltä nämä lisääntyneet itsemurhat, perheiden kadulleajamiset ja nälkäkuolemat ovat peräisin. Myös opposition puhe erilaisissa yhteyksissä sisältää viitteitä näihin kuviin.
Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnan viestintäilmastosta, eikä siitä totisesti suljeta pois kansalaispuhetta ja lueta vain parnassolaisten taidepuhetta. Totuus on toreilla, ei kuplissa.
Linkkaahan kansalaiskeskusteluun, jossa väitetään nälkäkuolemien lisääntyneen. Kiinnostaisi lukea.
PoistaHaehan, Anonyymi, ihan itse. Some on sakeanaan tuettujen valitusta uhkaavasta nälkäkuolemasta ja kadullejoutumisesta ja rikkaille antamisesta köyhien taskuista.
PoistaVarmasti some on sakeanaan monenlaista. Vitsi kohdistui kuitenkin virkerakenteeseesi. Kiireessä väittää hassuja.
PoistaKiva, että tämän nykyisen hallituksen tekemä työ vihdoinkin tunnustetaan myös täällä, niin minäkin yhtyä laulukuoroon ja kantaa omat ohuet mutta sitäkin painavammat korteni yhteiseen kekoon. Tarkoitan, että koska tämä hallitus ei aivan kaikissa asioissa ole selvinnyt potentiaalinsa mukaan odotetusti, mikä on ikävä asia, niin selitän, miksi näin on. Ja sehän on helppoa, selittäminen. Syyt takaiskuihin ovat
VastaaPoista1) Sanna Marinin ex-hallitus
2) Tytti Tuppuranen
3) Pirkkalan koulukokeilu vv. 1973 - 75
4) Punakaartin olemassaolo v. 1918
5) Kiiluvasilmäisten vihervassareiden ilmastopolitiikka
6) WOKE
7) Ja niin edelleen
8) Vappusatanen
9) Porno-opettajat kouluissa ("ei me silloin aikoinaan ... ei")
10) Plus muut, vielä mainitsemattomat asiat
Ps. No, jotain lohdullistakin sentään. Hallitusta muodostettaessa nimittäin se lupasi meille 100 000 uutta työpaikkaa, mutta kahdessa vuodessa ollaankin saatu 300 000 uutta työtöntä lisää. Ajatelkaapas, jos hallitus olisi luvannut 200 000 uutta työpaikkaan niin nyt meillä olisi (Elon laskuopin mukaan) 600 000 uutta työtöntä. Siinä sitä olisikin jo tekemistä! - vrt.
https://yle.fi/a/74-20157819?origin=rss
Huh, huh.
Po. ... minäkin voin yhtyä laulukuoroon...
PoistaPs. Jos kiinnostusta riittää, niin mielelläni jatkan kyllä keskustelua vaikka tästä "taloudellisesta tasa-arvosta" (sic!) tai olkiukkojen rakentamisesta tai nykyisen sananvapautemme moukaroinnista. Kyllä.
"Jees poks pallinaamat"...
Poistavanha viidakon sananlasku forssalaisittain
Olisipa hauska laatia tähän lista siitä, mistä puolestaan oppositio nykyistä hallitusta syyttää, mutta nyt en heti ehdi, kun pitää käydä kameran kanssa tsekkaamassa lintujen mahdollisia kevätpuuhia. Kenties oravatkin innostuvat keikistelemään puun oksilla, ja valkovuokot iskevät silmää metsikön uumenista. Ehkä vähän myöhemmin!
PoistaOpposition tärkein tehtävä demokratiassa on kiritisoida hallituksen tekemisiä. Jos hallitus taas asettaa tärkeimmäksi tehtäväkseen opposition arvostelun, se on surkea hallitus, jää teot vähemmälle tekemiselle. - Yksinkertainen käsitys ihmisellä politiikasta on jos hän eduskunnan kyselytunnista luulee jotain saavansa, tai nokkiinsa siitä ottaa, sillä ihan täyttä teatteriahan se on. Ja huonoa amatööriteatteria sitä paitsi, puskafarssia.
PoistaMikiksen lista on kyllä vastaansanomaton. Ei voi kuin ottaa karvahatun päästään ja pyyhkiä silmäkulmia.
PoistaMutta kohtuuden nimissä täytyy listata myös ne syyt, miksi erinomaisen etevä persuilla terästetty porvarihallituksemme ei ole vielä - huom! vielä - kyennyt lupauksiaan lunastamaan, vaikka siellä istuu itse Adlercreutz - jalo keppihevoseni tuokaa:
1) orpopurraismi
2) persuilu
3) rasismi, fasismi, naisviha, sorto ja sodomia
Heti kun näistä kulkutaudeista ja vappukankkusesta selvitään, OrpoPurra-helvetinkone jyrähtää käyntiin ja sitten alkaakin lyyti kirjoittaa!
PS. Mikä helvetin lyyti?
PPS. PS ei tarkoita perussuomalaisia.
PPPS. Olen huolestunut emännästämme, jolle karvaiset oravatkin jo keikistelevät puun oksilla. Epäilen mamuiksi tai mikiksiksi?
Itse asiassa tuosta listasta puuttui kaikkein, kaikkein tärkein pointti. Nimittäin 11sta käsky 10stä:
Poista11) Asiat, jotka kaukaa katsottuna näyttävät oikeistolaisilta, lähempää katsottuna ovatkin sosialidemokraattisia
Se mielestäni on suurin syy hallituksemme epäonnistumisiin.
Ps. Mutta nyt Paavia maan alle. Hieno spektaakkeli. Tulee vain mieleen - koska olen kateellinen ex-kommunisti, että miksei kaikkia ihmisiä haudata ytä juhlallisesti. - Ihan väärin on ettei!
En malta olla mukailematta Mikiksen mainota listaa hieman ylempää klo 9.41 kommetissa. Käännän sen koskemaan uuden Antti Lindtmanin vihervasemmistosuperhallituksen kauden ensimmäistä puoliaikaa. Kas näin pääministeri Antti ja valtiovarainministeri Sofia Virta löytävät syyt hallituksensa yhä kasvavaan velkataakkaan:
Poista1) Petteri Orpon ex-hallitus
2) Riikka Purran sakset
3) Terveydenhoidon alasajo - sote, vaikka me se luotiin, niin silti muut
4) Persujen rassismi v. 1918 - 1999
5) Petteri Orpon lapaset
6) RIKKAILLE ANTAMINEN JA KÖYHILTÄ OTTAMINEN
7) Wille Rydmanin pedofilia ja Wilhelm Junnilan pesukarhukravatti
8) Vappusatasten kieltäminen
9) Militarismin lisääminen ja käännytyslaki Venäjän rajalla, Kimmo Kiljusen sorto
10) Plus muut, vielä mainitsemattomat asiat, erikoisesti Riikka Purra ja Riikka Purra ja R....
Mulle tulee lähes skitso tai psykoottinen kohtaus katsellessa näitä vatikaanin menoloita. Viime joujuna, yömessua katsellessani tuli ensimmäistä kertaa paha olo
VastaaPoistahelmojen heilumisesta ja hospoti pomilaista.
Jos Jumalan valitut todella itse tekisivät kaikkensa köyhyyden ja sotien poistamiseksi, muutakin kuin keräämällä rikkauksia kirkkojen tileille, voisin kenties ajatella kunnioittavammin. Nyt osa vain "enkelikuorojen" laulannasta nostaa syntistä sieluani lattiasta hieman korkeammalle. Muutoin en pysty samaistumaan tunteideni tai järkeäni kautta näihin näytelmiin ja näyttelijäsuorituksiin.
Minulta jäi nyt tämä paavin spektaakkeli kokonaan väliin, kun kävin luonnossa, jossa bongasin rantasipin, kevätlinnunsilmän, valkovuokkomeren, nupulla olevan mukulaleinikin, pari sinisorsaa, telkkää sekä pesivän lokkipariskunnan Loimijoen kiven päältä. Olisi kyllä ollut kiinnostavaakin katsoa noita menoja, mutta en edes tiennyt, että ne televisioidaan koko maailmaan. Kirkko näyttää edelleen olevan yksi maailmanmahdeista.
PoistaSammakon kuvat olivat häikäiseviä! Värit huikeita. Täysiä 10 plus valokuvia!
PoistaKiitos, Noora. Sammakot ovat lystikkäitä otuksia, kun niillä on kokoontumisajot alkamassa.
PoistaNoissa kuvablogin kuvissa ne olivat vielä vesiojassa, matkalla isommalle lammelle jokakeväiseen Sammakkojen Pride-tapahtumaan. Siellä on henki päällä ja kaikki hyppivät ihanasti kaikkien päälle. Ja kurnutus on melkoinen.
Loimijoen lokit
Poistaja Loimijoen telkät…
Kuulostaa ihan ihanan keväisen runon alulta, tulee mieleen Yrjö Jylhä, enkä tiedä kyllä miksi… tai ehkä siinä on jotain samaa kuin Kuuhankaveen kuussa… (tuollainen runo on olemassa, mutta en löytänyt sitä nyt googlesta… enkä ole ihan varma, oliko tekijäkään Jylhä.)
… unelmiako lienee
haaveet nuo pelkät..
”Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu,
PoistaKuujärven rannalla karsikkopuu -
siinä mun lauluni taas tukahtuu,
siinä mun silmäni taas sumentuu."
Muistuikin mieleen heti ja samalla se, että tuo on Jylhää, mutta Kuuhankavesi onkin Keski-Suomen maakuntalaulusta… Päijänne jylhä, kirkkaus Keuruun ja Kuuhanveen…
Näin sukkela on inehmon mieli.
Rakastan rupikonnia. Alamökillä minulla oli sellainen ystävä. Myöhään illalla se könni huvimajan eteen ja kuunteli kun höpisin sille niitä näitä.
PoistaEn tiedä minäkö vai joku muu astui vahingossa halkovajassa konnan päälle. Ja se kuoli. Enkä tiedä varmasti, oliko se juuri minun konnakaverini.
Rupikonna ei olekaan sammakko, vaan konna. Se voi elää jopa 40-vuotiaaksi.
Sammakoiden lisääntymistavoista en ole muuten perillä kuin, että kutua on keväisin ojissa.
Eräänä keväänä tapahtui niin, että kylän peltojen ojista alkoi sammakoiden laajempi alueen valloitus. Pikkuruisia sammakoita näki kaikkialla. Kylä
tielläkin sadoittain. Niitä ilmestyi myös tänne torpan pihapiiriin asti.
Yhden sammakon olen nyt nähnyt jo pihalla. Kenties se on tuon erikoisen kevään jälkikasvua.
Teen Mikikset eli korjaus perään:
Poista…”kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen”…
Mikäpäs on kevätmaanantaita runolla juhlistaa!
PoistaMuutamana öinä tällä leveysasteella ovat yöpakkaset vierailleet eikä perhosia tai mehiläisiä ole näkynyt. Nyt alkanee sää lämmetä.Vielä rupikonnista. Naaras voi kantaa ukkokonnaa selässään pitkiäkin matkoja kutupaikalle. Jos ne laskevat sukusolunsa molemmat veteen, tarvitsevatko ne ns. seksiä keskenään?
Nuo vanhat kotiseutulaulut tai maakuntalaulut ovat tuttuja, ne osattiin joskus ulkoa kun niitä laulettiin laulutunneilla kansakoulussa. Tuota Keski-Suomen lauluakin meillä laulettiin hartaasti, vaikka Satakunnassa oltiin. Hämäläisten laulu, Varsinais-Suomen laulu, Lapin laulu - kaikista osaa vieläkin säkeistöjä ulkoa, tarvittaessa koko laulun.
PoistaOnkohan näistä puhuminen nykyään etnonationalismia?
Lisään tähän laulujen listaan vielä tietenkin Savolaisten laulun ja tietenkin Karjalaisten laulu. Tulikohan kaikki mainittua?
PoistaNoora, olet oikea sammakkojen asiantuntija.
PoistaJoskus julkisuudessa oli joku sammakkotohtorina tunnettu mies, joka ennusti säätä sammakoista. Ihanaa!
Ajatelkaa, ihminen tutkii sammakoita ja tuumailee kuin joku Havukka-ahon ajattelija. Eipä tämmöisiä persoonallisuuksia taida enää olla.
Ennakointi
PoistaVappuaattona hurja tuuli
lennähti juhlijat kumoon juuri.
Ilojuomanko syyksi se kaikki meni
kukaan ei muistanut, miks taju meni.
Juhlijaparka, huihaipakkaa,
mua paijatkaa,
pää jyrän alle jäi
varaslähtökö lipesi näin.
Ajatuslankaa:
- Kaikki, oman aikansa lapsia.
- Teoria ja käytäntö eivät ole sama asia.
- Maailma muuttuu, ihminen mukautetaan.
Runoilemaan, astukaa
aihe vapaa, kastakaa.
Rupikonnat ovat ihan Viktor Orbanin näköisiä homoja.
PoistaMyös Timo Soinin nimi on usein mainittu sammakkojen yhteydessä.
PoistaYötaivaalla yksinäinen tähti,
Poistanäin sen kun taju lähti
vappumarssilta kun kömmin himaan
uudesta maailmasta uneksimaan.
Hakiksen torilta marssi alko
- siitä missä muinoin oli Alko -
toverino Reiska lippua kantoi
siihen asti kun ylen antoi.
Työnorjista lauloimme viisun
- silloin muistin Pikku-Liisun,
onko sortunutko jo taistoissa elon,
miten siitäkin saisimme selon?
Marssi loppui puheiden pitoon,
sitä ennen jo lähdin litoon
parin kaverin kanssa ilman lupaa
suoraan kohti Juttutupaa.
Vappuna muutetaan Suomi,
sen jälkeen lurpsahtaa luomi,
kumous muuten on liian rankkaa,
jos välillä hieman ei tankkaa.
Niin sitä pitää, Tapsa! Olet runojen ja runoilijoiden eliittiä.
PoistaJollain tavalla tästä Tapsan runosta nousi elävästi muinaisen nuoruuteni vapun tunnelma. Iloinen, mutta samalla jotenkin kaihoisa ja melankoliaa ripaus. Puheita, marsseja, mutta Juttutupa. Aisti, että ulkona tuuli ja satoi.
PoistaIkinä en ole vappua juhlinut, ainakaan pahemmin, enkä taida juhlia nytkään. Muksuna vappuhuiska viiletti pyörällä ajellessani pitkin mantuja. Taitaa vappuhuiska olla komerossa, joskaan ei sentään se lapsuusaikainen. Vappumarssilla en ole marssinut, enkä marssi nytkään.
PoistaJuomat pöytään tilataan
Poistaelämästä iloitaan,
juodaan annos, toinenkin
hauskaa näin kun pidetään.
Huomisen huolet unohdetaan
kuppia huoletonna kumotaan
kerran kai täällä eletään
siitä tässä pelehditään.
Hassua, että maakuntalauluista minusta omani, Satakunnan laulu on vähiten puhuttelevin.
PoistaKauas missä katse kantaa yli peltojen,
missä kaartaa taivon rantaa salo sininen,
siellä Satakunnan kansa
tyynnä kyntää aurallansa maata isien.
Täällä muinoin töin ja toimin raatoi rauhan mies, luonnon voitti loitsuvoimin, synnyt syvät ties.
Kasvun kotipelto kantoi,
raatajalle onnen antoi lämmin kotilies.
Koska Suomen viljelystä uhkaa sorron yö,
häätämään käy hävitystä täällä kansan työ.
Nousee Satakunnan kansa,
entisellä voimallansa karhun kämmen lyö.
Pidän enemmän Keski-Suomen maakuntalaulusta ja vaikkapa juuri Kainuun marssista. Hämäläisten laulukin on vallan ihana.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaIines ihasteli maakuntalauluja ja kysäisi että tulikohan kaikki nyt mainittua…?
VastaaPoistaNo ei todellakaan, sillä paras ja komein ja jylhin ja koskettavin ja aidosti monumentaalisen legendaarisin puuttui - Kainuun marssi eli Nälkämaan laulu:
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa,
jylhien järvien loiskintaa!
Meidänpä mainetta mainivat nuot
koskien ärjyt ja surkeat suot…
(Tämän rinnalle ei nouse kuin Karjalan kunnaat, mutta se ei olekaan maakuntalaulu.)
Niin, eräs ajankohtainen asia vielä: laulussa on tällainenkin säkeistö:
”Vainojen virmat - oi vaietkaat!
Rapparit, ryöstäjät - kaijotkaat!
Miekkaa ei tarvis, tarmoa vaan
puolesta hengen ja heimon ja maan!”
En ihan varma ole, onko legenda totta, mutta meillä päin puhuttiin ennen vanhaan totena, että Iki-Kiannon kynästä lähti tuo kolmas säe alunperin muodossa: ”miekkaa jos tarvis, tartutaan vaan…”, mutta Känä muutatti sen.
Tämän version voisi palauttaa.
Komea on Nälkämaan laulu ja usein se mielessä raikaa. Rauhan säiettä ei sodan tuoksinnan säkeeksi.
PoistaVankkana pasifistina sanoisin, että kyllä se miekka siellä varalla täytyy pitää, sillä maailmassa on aivan liikaa hulluja hyökkääjiä. Valitettavasti unelmat eivät pelasta Zelenskyitäkään.
PoistaKaikki maakuntalaulut ovat ihmeen kauniita ja ne ovat täynnä Suomen kehumista ja rakkautta kotimaan tiettyä kolkkaa kohtaan.
PoistaNäkisipä nykyäänkin suomalaisten kehuja Suomesta. Enää ei kuulu ylistää kotimaata, sen maisemia ja ominaispiirteitä. Miksi ihmeessä ei?
Kunpa ei koko Ukraina menis sen siliän tien.
PoistaYlistetäänpä kuitenkin Suomeamme vaikka sydänverellä.
PoistaEikä edes Krimin niemimaa.
PoistaEi taida rauhaa tulla ilman Krimin menetystä. Mutta sodan toivoisi loppuvan.
PoistaIlmari Kianto piti sanoittamaansa Nälkämaan laulua epäonnistuneena. Myös säveltäjä Hannikainen piti Karjalaisten lauluaan epäkelpona. Minusta molemmat upeita.
VastaaPoistaTäällä runoilijat ovat jo vapputunnelmissa ja maakuntalaulut raikaa! Peukutan!
VastaaPoistaMikis murjaisi "vitsin" eläimen ja ihmisen ulkonäöllisistä yhtäläisyyksistä. Ehe ehe!
no kahtokee peijoonit ite
PoistaMinä peukutan Mikistä!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaEn tunne Orbania henkilökohtaisesti. :) Käänsi takkinsa Neuvostokommunismin vastustajasta entistä neuvostovaltiota ikävöivän Putinin kaveriksi. Ovela ja älykäs ukkeli tämä Orban. Ei joka poika perusta omaa puoluetta ja nouse kansansa johtajaksi. Yrittää nyt pysyä vallassa kynsin hampain. Osa kansasta tykkää hänestä, ei kai hän muuten pysyisi vallassa. On antanut maatyöläisille, äänestäjilleen eväitä pärjätä paremmin. Valta muuttaa ihmistä, se on ainakin varmaa. Omaisuus karttuu, kun osaa temput, ihmekös tuo nyt on, vaikka ukko itse kiistää suuret omaisuutesa.
VastaaPoistaEikös se lisää kansalaisille turvallisuuden tunnetta, kun tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. :)
Leikki sikseen, mutta ihailen johtajissa rohkeutta, sitä, että he uskaltavat kyseenalaistaa ja nousta
samaa virttä veisaavia vastaan.
Mitä hyvää ja huonoa voisi seurata täysin rajoittamattomasta sanojen ja kirjoitusten, mielipiteiden ilmaisun vapaudesta?
VastaaPoistaVaatisi aikaa ja tupakkaa pohtia asiaa tyhjentävästi ja mahdollisimman monista näkövinkkeleistä.
Kuinkas liberaalia meillä Suomessa on mielipiteiden esittäminen eri tavoin ja eri yhteyksissä? Tulee mieleen heti monta asiaa, joista ei saisi puhua eikä kirjoittaa vastoin enemmistön mielipidettä meilläkään.
Pahimmillaan, jos eriäviä näkemyksiä asioihin olisi lukemattomia ( voisiko olla?) niin mitäpä siitä seuraisi?
Ihmeellistä onkin, miten enemmistö Suomessa on niin suloisen yksimielistä mm. militarismista ja "yksilöidenvapaudesta".
Mielenkiintoista olisikin tietää, mitkä asiat ovat etunenässä ihmisten mielessä, kun he kuvailisivat miksi ja mistä he yksilöinä kokevat olevansa länsimaisessa liberaalissa demokratiassa "vapaita"?
Kuinka vapaita me olemme tekemään ja elämään juuri siten kuin haluamme? Ehkä jotkut todella ovat tai kokevat olevansa vapaita velvollisuuksista, sitoumuksista, sopimuksista, laeista, addiktioista jne?
Todellinen vapaus on illuusio! Vai onko?
Ehtaa nooraa, tunnistetaan kyllä.
PoistaMutta että enemmistö suomalaisista olisi yhtä mieltä militarismista? Mitä mieltä he sitten ovat? (Kysyn ihan vaan siksi, että tiedän kuulunko enemmistöön vai vähemmistöön.)
Termi itsessään on toki leimaava, mutta itse asia on rautaa. Rautaa rajalle.
Periaatteessa sananvapaus Suomessa on loukkaamaton. Kuka tahansa saa sanoa kenenkään estämättä mitä haluaa.
Sitten tuleekin iso liuta muttia. Nykyään korostetaan uustermiä ”sananvastuu”, joka on peitetermi sensuurille eli tietyt aiheet ovat pyhiä ja loukkaamattomia.
Ainakin tiedotusvälineet noudattavat kiltisti sananvastuutaan. Esimerkiksi tiettyjen rikosten kohdalla ei kerrota, että niiden tekijät ovat valtaosin mamuja. Ei voida kertoa ettei leimattaisi.
Tulee mieleen ikivanha vitsi, aika surkeakin vielä, että harmi miten 90 % manneista pilaa niiden kaikkien maineen.
PS. Suomessa rasismi on rikos, muotoiltu laveasti ”kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan”. Tämän määritelmän alle mahtuu kyllä kaikki mahdollinen, joten parempi pitää suu supussa. Ä
(Kiikissä ollaan, perkunas. Tuo lopun Ä on sensuurin lyömä leima, joka merkitsee mielipiteen puhtautta asteikolla A - Ö. No, tähän on tyytyminen… täs olen allas, kohtaloni, lyö salamallas.)
PoistaKysyt,, Noora, mitä seuraisi täysin rajoittamattomasta sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaudesta. - Siis onhan meillä ja varmaan useimmilla muillakin mailla takarajana laki, jonka tehtävän on turvata mm. yksityisen henkilön kunniaa tai yleistä ihmisarvoa herjaus- ja solvaamistapauksissa. Mielipiteen ilmaisu on muutoin vapaa.
PoistaSitä vain toivoo, että sananvapautta noudatettaisiin päämedioissa ilman sen kupeilla kulkevaa lieveilmiötä - salailua ja peittelyä, jonka ns. woketus on tuonut tullessaan. Tämä johtaa omituiseen tiedotukseen. Jotkin rikokset ja ihmisten mokat nostetaan julkisuuteen nimien kera, joitain taas ei.
Viimeksi oli uutinen, jossa kolme ”miestä” jätettiin tuomitsematta 17-vuotiaan humalaisen tytön raiskauksista. Tyttö oli raahattu sairaalan pihalta puskiin ja raiskattu porukalla. Sairaalaan tyttö oli siis viety ambulanssilla ankaran humalatilan vuoksi. Suomen tuomarit eivät tuominneet ”miehiä”.
Mutta olivathan nämä ”miehet” omien sanojensa mukaan kysyneet tytöltä englanniksi - siis suomalaiselta tytöltä - että sopiiko että raahaamme sinut tuonne pusikkoon ja panemme joukolla?
PoistaTyttö ei kuulemma ollut sanonut ettei sovi. Vapaan rakkauden paikaksi valikoitui liian avoin paikka, joten sairaalan vartija/vahtimestari (?) oli käynyt siitä huomauttamassa, eikä ympärikänninen 17-vuotias silloinkaan ollut pyytänyt apua.
Niinpä äijät olivat raahanneet mimmin vielä syrjemmälle ja jatkaneet panemista, viriilejä kun ovat.
Suomen oikeuslaitos oli siis sitä mieltä, että nämä ”miehet” - suomeksi sanottuna mamut - olivat syyttömiä eli humalaiset pikkulikat ovat vapaata riistaa.
Toimittajakaan ei kerro, että ”miehet” ovat mamuja, jottei heitä leimattaisi. Tällaiset vapaana kulkevien mimuleiden puistopanot joukolla ovat varmaan heidän kotimaissaan aivan normaaleja - ja ennen kaikkea heidän uskontonsa sallimia.
Nämä mamut taisivat olla baltteja ja ukrainalaisia. Ensin kulki huhu, että he olivat muslimeja.
PoistaTällaista tiedonvälitys on, kun se selkeästi peittelee faktoja. Syntyy huhuja ja väärinkäsityksiä ja kansalaisten usko median luotettavuuteen vähenee.
Toisaalta sitten taas joitain ryhmiä moukaroidaan urakalla ja kerrotaan nimet. Esimerkiksi metoon aikana monta nimeltä mainittua miestä nostettiin tikun nokkaan yleisesti tuomittaviksi, vaikka naiseen ei olisi edes pikkusormella koskettu - viittaan vaikkapa Aku Louhimieheen.
Surullisinta tuossa tytön joukkoraiskaustapauksessa on se, missä valossa Suomen laki näyttäytyy. Kolme selkeästi osoitettua raiskaajaa, eikä heille tule tuomiota. Ei edes nimiä lehteen. Saati kasvokuvaa, että kansa osaisi varoa. Ei tällaista voi ymmärtää.
Luen par'aikaa kirjaa Zacharius Sundströmin tähänastisesta elämästä: Staffan Bruun: "Suomen kallein asianajaja." - Aivan hämmästyttävän upean elämäntyön (vaikka missä eri maassa) on tehnyt tuo Zacharias Topeliuksen tyttärentyttärentyttärenpoika. - Lukekaa itse, niin ällistytty taatusti!
PoistaMutta anekdoottiin:
Opiskeluaikanaan (oli muuten primus aina) hän oli sijaisena käsittelemässä rikosasioita. Ja Kerran selvitettiin raiskaussyytöstä. Erästä merimiestä syytettiin siitä, että hän oli raiskannut kahdesti nuoren naisen. Puheenjohtaja kysyi neidiltä, mitä tämä oli tehnyt raiskausten välissä, ja juttu ratkesi nopeasti. "Käytiin ostamassa makkaraa", oli vastaus."
Käsittely päättyi siihen. Ei tuomittu merimiestä.
Tämmöistäkin sattuu. Vaan totuutta tuosta makkaranostostakaan emme lopulta tiedä, etenkään kun asiaan liittyy satusedän sukua.
PoistaTästä nyt lehdissä olevasta joukkoraiskauksesta on esitetty samantapaisia juttuja. Että nainen ei ollut kieltänyt eikä ilmaissut itseään selkeästi.
Herra mun vereni. Kuka kysyy tolkuttomassa kännnissä olevalta sairaalaan ambulanssissa kuskatulta tytöltä, että saakos sua vähän. Miten tuomari voi olettaa, että humalainen tyttö tietää, mitä tahtoo. Kolmen ulkomaalaisen miehen panopuuna oloa. Totisesti.
Tällaisia vastaavanlaisia humalaisen naisen raiskauksia on esitetty amerikkalaisessa Kova laki -sarjassa, jossa on usein moraalipohdintaa asian tiimoilta. Raiskaaja on tuomittu useimmissa, mutta on myös jätetty tuomitsematta, mikä on selvästi ollut moraalisesti väärä tuomio. Tämä on katsojan annettu ymmärtää monin elokuvateknisin keinoin.
Saahan sitä uskonsa ylettää vaikka mihin, mutta totuus on se, että pelin henki määrää pelin.
PoistaAi, en tiennytkään että noin halveksit Zacharias Topeliusta? ... Sitä paitsi oikeuden tuomari ei ollut mitään sukua ns. satusedälle ... Ja voi olla teille kummallekin parempi, ettet tämän paremmin tutustu Zacharius Sundströmiin.
PoistaRaiskaus on törkeää väkivaltaa, ei siitä kukaan eri mieltä ole... paitsi, ehkä (teidän persujen suuresti ihailema) Donald Trump: hänelle se varmaan on vain diili muiden diilien joukossa.
No, no, kantsii vetää henkeä välillä. Jokainen päättää tykönään, että kehen ja mihin tutustuu. Siitä ei ole nokan koputtamista.
PoistaSiis mitä, Mikis? Miksi minä lapsuuteni satusetää halveksisin? Laskin leikkiä satusedästä ja tuosta makkaranostosta, en tarkoittanut väheksyä ketään. Taustalla on harmitus tästä joukkoraiskauksesta, joka on kääntynyt humalaista teinityttöä vastaan.
PoistaOlen lukeut varmaan kaikki julkaistut ja kirjastossa olevat Topeliuksen sadut, Lukemisia lapsille -sarjan jo lapsuudessani. Lisäksi ostin ne isot kootut Lukemisia lapsille uudet kokoomateokset omalle lapselleni. Väitän, että Topeliuksen hyveellinen maailmankuva ja moraalikäsitykset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat vieläkin omaan maailmankuvaani ja tapaani ajatella.
Ellen nyt ihan väärin muista, on suvullamme ollut aikoinaan sama talo omistuksessaan kuin Topeliuksillakin - hehän ovat alun perin Toppiloita Limingan Toppilan talosta.
PoistaRiku, Mikis ja muut alan miehet muistavat tietysti Toppilan oluen, tuon Oulun lahjan janoiselle kansalle. Toppilan taru loppui siihen, kun yksi panimomies hukkui kaljasammioon. Muistan tapauksen.
Niin, se talo autioitui muistaakseni Ison Vihan aikana ja sen jälkeen sinne muutti jokin esipolvieni sukuhaara.
Toppilan olut ei nosta muistojeni suosta mielikuvaa. Sieltä nousee vain Auran A ja Koff. Ja pullo oli leveää mallia. Rinnalle kirii vahvasti Egri Bikaver eli Erkin Pikakaveri, joka oli opiskelijoitten suosikki. Todettakoon tämä näin vappuna, jolloin simapullot poksahtelevat siellä sun täällä. Kaksi munkkiakin olen jo syönyt.
PoistaTäällä pikkukaupungissa ei kehtaa keikailla yo-lakilla vappuna. Niitä ei juurikaan näe, vaikka monella sellainen on. Omani on laatikossa, kutistuneena kun se putosi joskua vesilätäkköön ja koetin pestä sitä. Tahrat lähtivät, mutta koko pienei senteillä,
PS Egri Bikaver ei siis ollut tai ole olut, vaan viini. Niin kuin tätä ette tietäisi.
PoistaKappas vaan, mutta meille pohjoisen pojille tämä heimoveljien lahja maamme janoiselle nuorisolle - Egri Bikaver - oli tuttu nimellä Erkki Pikakivääri.
PoistaVieläköhän sitä myydään? Iski nostalgian kaipuu ja halu maistaa vieläkö sen maku tuntuu yhtä taivaalliselta kuin pimeänä syysiltana Karangan tanssilavan takana, kun pullo tyhjennettiin ringissä.
PS. Tämä on varmaan tuttua muillekin: etenkin vieraaseen kapakkaan mentäessä pohjat vedettiin vasta nurkan takana juuri ennen sisälle menoa. Silloin se ei ehtinyt nousta päähän ja sisään pääsi helpommin - eikä kalliita kapakkajuomia tarvinnut kauheasti kitata, pari kaljaa riitti.
Nykyään, jos viini vielä on, se olisi varmaan Erkin Bi-kaveri. Hassuin paikka, jossa opiskelijana Egri Bikaveria nautiskeltiin, oli Turussa Kupittaan puiston iso santakasa. Tähtiäkin katseltiin.
PoistaNyt vasta huomaan kuinka edistyksellinen juoma tuo Pustan neitojen punaviini olikaan - Erkin bi-kaveri.
PoistaPS. Minulla on ollut ongelmia saada kommenttejani tänne läpi, liekö yleinen vika vai ihan oma? No, kokeillaan ennen vappumarssille lähtöä onnistuisiko nyt.
Bloggerin blogeissa, jollainen tämäkin on, on aika ajoin laajaltikin kommentointivaikeuksia. Olen lukenut vastaavia valituksia muistakin blogeista. Mm. joku vastasi omaan blogiinsa toiselle tarkoitettuja kommentteja. Harmillista.
PoistaJuuri pari päivää sitten en tahtonut saada omaakaan kommenttiani omaan blogiini läpi ennen kuin kopion sen muistiin, suljin selaimen ja avasin uudelleen.
Minä unohdin taas nimimerkin edellisessä?
VastaaPoistaÄlä välitä. Pahempi juttu olis jos nimimerkki unohtais sut. Semmote syö naista.
PoistaElä jo muuta virka! Jos vaikka vahingossa kirjoittaisikin " koko oikean nimensä" tähän. Alkaisikohan taloyhtiömme postilaatikoihin ilmestyä blogini mainoskirjeitä.
PoistaAi nythä mä hokasin, meille ei pääse niin vain ulko-ovesta. Pitäisi painaa huoneiston ovisummeria. Jos ei ovipuhelimesta kuulu kuin hengitystä, ei ole kenenkään pakko päästää nimettömiä, tuntemattomia sisään
Toki joku voi esittäytyä kenä hyvään alaoven mikrofonin edessä. Postiluukut ovat huoneistojen sisäovissa. Asuntoon muuttaessa ihmettelin turvatoimia ovissa, joita ei koskaan aiemmin asunnoissani ole ollut. Ovissa on vielä varmuusketjut.
Alue on rauhallinen, vaikka suuriakin kaupungin vuokrataloja alueella on.
Maalla postilaatikot nököttävät rivissä teiden varsilla.
Olisi kiva, jos postit kannettaisiin ovien luukuista sisään. Yhä enemmän on siirrytty laatikkokantoon, myös kerrostaloissa voi olla luukut alakerrassa.
PoistaVaikka yhä vähemmän nimellä osoitettua postia ihmiselle tulee. Laskut tulevat suoraan nettipankkiin, jokunen harva joskus kantopostina, esimerkiksi terveyskeskusmaksut. Nekin voisi ajantasaistaa suoraan nettipankkiin. Suurin osa postista on jo mainospostia ja ilmaisjakeluja.
Ties kuinka kauan sitten on tiedetty, että joissakin kulttuureissa ja piireissä pidetään helposti/nopeasti seksiin suostuvia suomalaisia naisia ilmaisina huorina!
VastaaPoistaEi tietenkään koske kaikkia, mutta ei hyväuskoinenkaan kannata olla!
Jep, miehet tai sen tapaiset ovat alttiita kukkoilulle. Toiset niistä jopa enemmässä määrin.
PoistaMikä lässytysautomaatti sinä olet?
PoistaMikäs tai kukas automaatti se siellä kuikertaa ilman nimeä.
PoistaLässytysautomaatti - erinomainen kuvaus nykyisestä Eduskunnastamme.
PoistaVaan vappua nyt hyvät ihmiset.
VastaaPoistaAamutelevisiossa haastatellaan juuri kahta kommunistia ja keskustellaan kommunismista. Tiesittekö te, hyvät kansalaiset, että kommunismissa sen ”kansainvälisen luonteen” ja kapitalistiluokan nujertamisen takia valtiot ja armeijat käyvät tarpeettomiksi? Toinen haastateltava sanoi, että kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä on vain välivaihe.
Jään vain miettimään, miten kapitalistiton yhteiskunta toimii. Miten se rahoittaa itsensä? Ja kaiken kaikille?
Vaan vappu on myös ylioppilaiden ja opiskelijoitten juhla. Miten heille mahtaa sopia kapitalistiton yhteiskunta? Jossa kaikki on yhteistä ja eriarvoisuus ja erilaiset ajatukset on eliminoitu? Eliminoitu miten? (Wokella? Sensuureilla? Pakoilla?)
Joo, vappua kaikillen. Ilma tosin on kuin surkea morsion, ei paista eikä lämpöä lupaa. Paras yhteiskuntajärjestys on erilaisten aatteiden sekamelska. Ei äärilaitoja. Sopua sotkuunkin.
PoistaKiitos Ripranie! Kaunista Vappua myös sinulle!
PoistaNiin Iines, mikäpä saisi ihmiskunnan rakastamaan toisiaan ja jakamaan keskenään kaiken. Jos on kaksi paitaa, antaisi toisen tarvitsevalle. Ihmeitä tai yhteinen uhka tarvittaisiin, että homo sapiens nöyrtyisi ja noudattaisi aidosti jakamisen ideaa?
VastaaPoistaVeroja on pakko kapitalismissa maksaa. Onko se muista aitoa huolenpitoa
Mitä kaikkea voitaisiin saada aikaan esim. kaikkien maailman miljardöörien omaisuuksilla? Pakolaisten, slummien yms. hädässä elävien elämässä. Sodat pitäisi ensin kitkeä ihmisten ajatuksista turhina.
Eikö lopulta ole kysymys ihmisten henkisestä kehityksestä? Koko ajan kailotetaan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, mutta tällä kehitystasolla ei vielä sosialismi ja kommunismi voi toteutua.
Puheissa ollaan valmiita auttamaan kärsiviä, mutta useimmiten taustalla on omat edut kyseessä, hyväsydämmisyydessäkin, esim. ukrainalaisia jne. avustettaessa.
No, ehkä joku on pyyteetön hyväsydämisyydessään, ja ehkä joku ei ajattele lahjoittaessaan vastapalveluksia.
Tarvittaisiin huikea mullistus tai harppaus ihmiskunnan ajatuksissa, että yhteinen hyvä, jokaisen kansalaisen ja luonnon hyvinvointi menisi kansantalouden kasvun edelle.
Joopa joo. Sosialismin kokeilut ovat epäonnistuneet, paitsi kapitalistisen talouden omaksuneessa Kiina.
Ihminen tarvitsee kuitenkin lopulta hyvin vähän materiaalista omaisuutta kokeakseen tyytyväisyyttä, onnentunteita, iloa ja rakkautta.
Mitä merkitystä on siillä, että voittaisi kaikki maailman omaisuudet, mutta ei kokisi syviä, aitoja tunteita, ei kokisi hyväksyntää ja rakkautta tavaroidensa keskellä.
Useimmille omaisuuden kahmiminen toki riittää elämän sulostuttajaksi ja itsetunnon kohottajaksi
Viimekädessä on kysymys siitä, millaiseen tulevaisuuteen ihminen on matkalla niin henkisenä olentona kuin Telluksen asukkaana.
Kenen näkemyksiä seuraamme ja kenen totuudet hyväksymme .
Ilontäyteistä kevätkarnevaalia Vappu-saarnani myötä!
Tässä vähän tunnelmamusiikkia vapunviettoon. Vieläkin nämä sykähdyttävät sydäntä, varsinkin jälkimmäinen:
VastaaPoistahttps://youtu.be/aJT9Vyn5HFM?si=20yVcBB1YI6tQ0-W
https://youtu.be/VGlBb9AjK2A?si=xoQOufeat3aU1uCB
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista"Linkit ei keskustele."
PoistaIines
vai kuin se oli
Iines ei sanoisi koskaan Linkit ei keskustele.
PoistaLinkit eivät todellakaan keskustele, ne huonontavat vuorovaikutuksellista dialogia. Sen sijaan musiikkilinkit ovat kivoja, ja ne ovat kuuntelua varten. Saa niistä toki sanoakin, mutta musiikkilinkki on lahja lukijalle.
Nuo omat laululinkkini ovat meikäläiselle kaihoisaa ja liikuttavaa nostalgiaa.Kun on, katsokaas, perinne kuunnella nuo työväen kauneimmat laulut läpi vappuisin. Partisaanimarssi, Veli sisko, Vapauden kaiho, Kun ihminen ihminen on, Varshavienka, Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat. Kaikki ihanat.
PoistaVappumarssia en jätä väliin, jos vain paikalla olen. Minuunkin nuo työväen laulut kolahtivat jo nuorena.
PoistaVenäläinen kommunismi minut aatteen tieltä suisti. Vertasin ruotsalaista demariutta ja venäläistä kommunimia ja valinta oli helppo. Poika Tuomisen muistelmat luin jo 15-vuotiaana ja totesin Prahan keväänä, ettei siellä meininki ollut muuttunut.
Vika lienee venäläisessä maaorjamentaliteetissa, kun sieltä aina nousee joku Isäntä, jota muut kumartavat ja pelkäävät.
Sama näyttää tapahtuvan nyt Ameriikan ihmemaassa. Saa nähdä onko järjestelmän vastustuskyky riittävä vai palataanko feodaaliyhteiskuntaan.
Näen Venäjän ja USAn pääjohtajissa vain yhden ison eron: Putin ei ole omahyväinen itseään täynnä oleva tolvana.
Enkä osaa sanoa, onko se hyvä vai huono asia.
En minä vieläkään ole mielestäni työväenaatteen vastainen, vaikka olenkin tavallaan kasvanut siitä uhosta ulos. En tiedä, olinko lopulta itse aatteessa 70-luvullakaan kovin syvällä. Kunhan menin opiskelijavirran mukana ja tykkäsin aatteen estetiikasta. Lauluista, taiteesta, luovuudesta.
PoistaNe työväen laulut olivat kiihottavan kauniita ja puhuivat tärkeistä humaaneista asioista. Paitsi, kyllä minua jo silloin arvelutti se, miten nenää pitkin ”työläistä” lopulta katsottiin, opetettiin ”tiedostamaan” ikään kuin työläisyys itsessään ei riittäisi. Myös radikaalien nuorten miesten asenne naisiin oli lievästi sanottuna sovinistinen: naisten tuli antaa iloiten kaikille. Pihtaaminen oli porvariutta.
Saako tai miksi ei saisi runoja ruotia? Koskee myös musiikkia. Jos runojen kirjoittajaan itseensä suolletaan suoranaista ilkeyttä, niin siinä tapauksessa en sitä kannata.
PoistaKun tietyt muistelijat Suomessa muistelevat 1970 -lukua, niin esiin nostetaan aina tämä taistolaisuus = NKP:n talutusnuorassa kulkevat sinipaitaiset oikeaoppiset pikkupolitrukit. Jotka, aivan oikein, olivat imperialistisen Neuvostoliiton käsikassaroita. Eli hyödyllisiä idiootteja. Mutta samalla unohdetaan se, että liikkeessä oli mukana myös aidosti aatteeseen uskovia, vilpittömiä ja älykkäitä, humaaneja arvoja kunnioittavia ihmisiä... lähinnä siis nuoria, jotka uskoivat olevansa mukana tekemässä maailmaa paremmaksi elää... "Sulavalla ja palavalla sydämellä" he olivat mukana, ja ne samat sydämenäänet näistä lauluista kuulee yhä, näistä jotka uskovat solidaarisuuteen yms. Ja niin edelleen. (huokaus) Käytännössä, kuten me jälkiviisaat tiedämme, näitä nuoria käytettiin vain hyväksi, hyväksikäytettiin ja petettiin. Etc.
PoistaPs. Ruotsissa ei koskaan Kremlin ohjaama oikeaoppinen kommunismi saanut nuorisossa suurta kannatusta, siellä uskottiin ihan toiseen utopiaan: Maolaisuuteen. Saksassa ja Italiassa taas olivat nämä Punaiset Prikaatit, jotka voisi luokitella anarkososialistisiksi terrorijärjestöiksi, ... jotka käytännössä (eikä tämä mikään paradoksi ole!) palvelivat lähinnä äärioikeiston etuja. Muualla taas oli jotain muuta, ja USA:ssa vaikka mitä; pitää muistaa, että elettiin veristä sotaa Vietnamissa ja televisio levitti sitä ympäri maapalloa, kaikkien tietoisuuteen. Sen lisäksi media (niin viaton kuin se siihen aikaan vielä olikin!, so. varsinainen viattomuus kadulta!) nosti esiin nämä sotilasdiktatuurit, ja muut autoritaariset maat, jotka murhasivat miljoonia/miljardeja ihmisiä. Ja joita kapitalistisen maailman talousjärjestelmä riisti - kuten Pohjoinen edelleenkin riistää Etelää. Ja oli myös mukana tämä (ei niinkään Suomessa mutta muualla länsimaissa) tieto siitä miten ihmisiä ja ihmisoikeuksia rautaesiripun takana vainoaan ja toisinajattelijoita likvidoidaan.. Jne. Jne. Jnpp. Että kyllä 60/70-lun nuorilla rautalankamusiikin yms. nuorisokapinan lisäksi löytyi syitä radikalisoitu myös poliittisesti.
Näin aikanaan näin ja itse koin.
Ja kun näitä kaihon täyteisiä, maailmaan uskovia ja kauniisti laulettuja työväenhenkisiä lauluja kuuntelee, mun sydän sykkii yhä mukana. Ja ma mietin että
mistä löytäisin sen laulun
Ps. Iines, kaunis kannanottosi herkisti minut herkistelemään... Mutta ei sev väliä!
Taidan olla romanrtikko...? No voihan perseen suti!
PoistaAidostihan 70-luvulla siinä uskottiin parempaan maailmaan ja oltiin varmoja, että muut ovat väärässä.
PoistaVielä lapsen ollessa pieni luulin, että ainoa oikea maailmankatsomus on vahvasti vasemmistolainen näkemys. Muistan, miten katselin pienen tyttöni kanssa kadun varrella olevia vaalimainoksia, joissa komeili mm. kokoomuksen Harri Holkerin kuva. Sanoin lapselle, että Holkeri on paha mies, joka ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Olen ehkä muutamaankin kertaan täällä kertonut, että lapsi luuli pitkään, että Harri Holkeri on oikeasti rosvo, rikollinen.
Toinen esimerkki. Ensimmäisenä opetusvuotenani luulin, että oppilaani olisivat tiedostavia nuoria, vasemmistolaisia. Vein sitten jonkun kerran tunnilla pidettävään levyraatiimme arvosteltavaksi jonkun Kasevan vasemmistolaishenkisen laulun, ja nehän nauroivat valintaani ja antoivat huonot pisteet. Kaupallista rokkia sen piti olla. Taisin herätä todellisuuteen.
Jaa nyt heräsi mielenkiinto.Mikä se Kasevan vasemmistolaishenkinen laulu oli?
PoistaEn muista nimeä, mutta se oli vasemmistoajan mukainen folkrock-henkinen kipale, hieman ehkä Simon & Garfunkel -tyylinen.
PoistaMikis: ”…samalla unohdetaan se, että…” ”…nuoria, jotka uskoivat olevansa mukana tekemässä maailmaa paremmaksi elää...” ”…me jälkiviisaat tiedämme…”
PoistaNäin varmaan olikin. Iineskin todistaa samaa. Ja pakkohan se on uskoakin, sillä idealistiset nuoret taistelevat aina Hyvän puolesta Pahaa vastaan.
Mutta oli myös niitä nuoria - kuten vaikkapa minä - joka jo silloin tiesi tasan tarkkaan kaikki ne asiat, jotka tiedetään yleisesti nyt.
Johan 50-luvulla ilmestyi paljastuskirjoja Neuvostoliiton oloista, erittäin suosittuja olivat mm. Poika Tuomisen muistelman ja Parvilahden Berijan tarhat - ja jopa Solzenitsynin Ivan Denisovitsin päiväkin ilmestyi suomeksi jo 1963. Luin ne kaikki jo teini-iässä.
Eli omalla kohdallani en tunnusta jälkiviisautta.
Kohtuuden nimessä on sanottava, että Urho Kekkosen saatua valtansa sementoitua 70-luvulle tultaessa, tällaisia kirjoja ei meillä enää julkaistu. Loput solzhenitsynytkin piti painaa suomeksi Ruotsissa.
PoistaSe oli sitä itsesensuuria, jota harjoitettiin ystävyyden nimissä. Ymmärrän sen hyvin. Pelättiin etenkin YYA-sopimuksen kohtaa A = avunanto.
Ongelmaksi muodostui se, että kun sotasukupolven kekkoset ja paasikivet tekivät tätä pakon edessä, tietoisena sen valheellisuudesta, samaan aikaan kasvoi voimakas nuorisoliike, joka otti asian verisenä totena.
Nuoriso on herkkä tyhmyydelle, eikä tämä aika tee poikkeusta.
Tästä ajasta tehdyt tutkimukset ovat vielä tekemättä, kirjat kirjoittamatta. Tämä johtuu tietysti siitä, että tuon ajan ihanteet ovat yleisiä, humaaneja, globaaleja ja perimmältään kristinuskosta kummunneita hyveitä, jotka vasen laita on halunnut omia vain itselleen. Se pitää niistä kynsin hampain kiinni ja leimaa oikean laidan näiden hyveiden vastakkaisilla termeillä. Hyveillä on helppo ratsastaa. Tosielämä vain usein paljastaa sen, että hyveidenkin takana voi olla ahneutta, egoismia, vallanhalua.
PoistaVaput vaan kaikille.
VastaaPoistaMikis, pehkuttivie. Elä ressaa. Take easy 🕸🦕
Palaan kohdakkoin.
P. S
Vahippa näitä johnet mitään ilkeempää tekemistä itelles keksi?
Kipasenki joutessaan meille uuen simareseptin tuolta köhöm noin ja tuun sitten tänne jahman jouan.
Jokos dagen eftärit on paranneltu vai vieläkö juhlat jatkuvat?
VastaaPoistaOnpa mukavaa, että seuraavat koko kansan karnevaalit ovat vasta kesäkuussa. Toisaalta ei voi tietää kuinka monia extemporeita on sitä ennen.
Kirkas päivä, mutta ensi viikolla mukamas sataa koko viikon. Hyvä! Saa luonto kastelua ja viimeiset lumilaikut sulavat varjoisilta vaaranrinteiltä.
Juhlapuheet on puhuttu ja piknikit nautittu. Nyt keulat kesää kohti!
Oletan, että Iines on matkannut
mökkimaisemiinsa.
Ei ole matkustanut, Noora, sillä siellä on vielä vesi poikki, eli putkimies tulee vasta ensi viikolla yhdistämään veden ja putsaamaan katon ja rännit. Ei pääse vessaan eikä voi siivota, kun ei ole vettä. Nyt oli lisäksi niin kylmää ja Lounais-Suomessa oli tullut luntakin. En viitsi käyttää vappua älyttömään kylmässä raatamiseen hiirenkakkoja väistellen. Kesänaapuritkaan eivät ole vielä siellä.
PoistaPikkukaupungissa on ollut siisti ja hiljainen, hyvin rauhallinen vappu. Työväen lauluja on kuunneltu ja syöty herkkuna yhteensä kolme munkkia hillolla ja Coca colalla. Simaa en ehtinyt panna käymään.
Siman valmistus jäi täälläkin tekemättä. Kauppareissulta palattaessa hovikuskini harmitteli, ettemme edes ruokakaupasta muistaneet ostaa simapulloa.
PoistaItse en juo simaa, on liian hapokasta, mutta olen lähes aima tehnyt kirpeää juomaa vieraita varten. Ehdotin simaa kaipaavalle, että laittaa muuhun juotavaan muutaman rusinan.
Radiosta tuli työväenlauluohjema. Täällä herkistyttiin nostalgisista muistoista niin, että silmännurkat kostuivat.
Munkit maistuivat syntisiltä, kun harvoin niillä herkutellaan. Kolme hillomunkin puolikasta olem tähän mennessä nautiskellut. Tulipa heti mieliteko, josko nautiskelisi kylmän maidon kera kokonaisen munkin, suupielet sokerilla suhraten.
Kolmeen munkkiin omakin herkuttelu jäi, ja enemmänkin olisi mennyt. Juhla-ateriakseni valmistin pakkasesta viimeiset syksyllä poimimani kantarellit vihreiden herneiden ja sitruunaminttuyrtin kera ja lämpimät paahtoleivät, oma resepti tälle annokselle. Paistoöljynä sitruunainen rypsiöljy, josta on tullut uusi öljysuosikkini. Ihana maku, kokeilkaa, kotimainen valmiste!
PoistaTerveisiä vappumarssilta, tunteikasta oli. Hakaniemen torilta lähdettäessä kärkijoukko lippuineen pääsi katuremonttien takia livahtamaan hieman karkuun - menivät väärää tietä - mutta marssin sen suurkirkolle tultaessa kiinni ja Espalla olin jo kärkijoukoissa murtamassa pakkovaltaa lippujen hulmutessa.
VastaaPoistaKuuntelin Koiton laulua, kaunista oli, mutta nätti naisjuontaja nostatti suotta vihaa toisin ajattelevia kohtaan. Kahvilla istuessani vieressä istuva rouva pukkasi minua kylkeen ja kuiskasi, että tuossahan istuu Yeboyah - kaunis tumma neito - jolloin kysyin, että kuka se on? Hymähtäen ja päätään puistellen hän lähti pyytämään neidolta nimmaria lastenlapsilleen.
Lindtmanin Anttia kuuntelin myös hetken ja hän puhui kuin pääministeri. Tuumailin, että kyllä tämä tästä ja lähdin kotiin.
Tunteikasta vappua on nyt moni viettänyt. Kyllä, omiinkin silmiin nousivat kyyneleet, kun kuunteli nostalgisia työväenmarsseja ja näki televisiosta Ullanlinnanmäen vappuiloa ja opiskelijoiden juhlintaa. Pikkukaupungissakin olisi ollut Leijonien vapputori, jossa kohokohtana on aina vappusään arvauskisa ja vappusään tarkka mittaustulos. Itsekin voitin kerran kahvipaketin kahden muun kanssa.
PoistaJa että Tapsa oli livenä vappumarssilla tukemassa riistettyjä ja sorrettuja. Tähän sanon että, hatunnosto ja vau. Asiaan olisi kuulunut myös pienoislipun heilutus tai ainakin vappupallo napinläpeen kiinnitettynä.
PS Se vielä, että muinoin puhuttiin, että täkäläiset silmäätekevät demarit kävivät Turussa vappumarssilla, kun eivät julkisesti kehdanneet näyttäytyä täällä landepaukkuduunareitten marssirivissä.
PoistaEikä vappumarssini tietenkään ollut eka kerta - kaikkea vielä - vaan minähän olen niissä jo Tampereen veteraani.
PoistaSuoraan sanoen en muista milloin marssin ekaa vappuani Stadissa, varmaan heti kun lastenhoidolta ehdin. Se on minusta niin hauska perinne, etten malta olla pois.
Marssin vielä yleensä ihan orkesterin perässä ja osaan varmaan ne kaikki laulut ulkoa.
Minä marssin ensimmäisen vappumarssini Vantaalla. Se taisi olla ensimmäinen ja viimeinen marssini lasta rattaissa työntäessäni. Nykyisin jos satun kaupungissa ja torilla vappuna käymään, seuraan marssijia kadunvarelle kokoontuneiden katsojien joukossa.
PoistaTunnustan: en ole koskaan vappumarssinut. Olen vain seurannut marsseja kadun varrelta ja ollut Turun Vartiovuorenmäellä kuuntelemassa vappupuheita. Jotenkin on jäänyt mieleen, että useana vappuna satoi ja tuuli. Ja joskus lakkini lensi kuralammikkoon.
PoistaTiedetään että paremmin sinulle sopii nuo natsien soihtukulkueessa marssit.
PoistaHehheh. Anonyymilla taitaa olla kurja maanantai.
PoistaTyöväenliike taisteli lyhentääkseen työaikaa, lakoilla ja parlamentaarisesti. Kahdeksantuntinen työpäivä saatiin 1917 vapaat lauantait 1960 luvulla. Nyt kävellessäni vappuna ja viikonloppuisin kuuluu ja näkyy monenlaista rakennustyötä käynnissä, varmaan tehtaiden uumenissakin. Vihaisia kommentteja saisin jos jotain huomauttamaan.
VastaaPoistaJa nämäpä ovat käytännössä lähes kaikki ulkomaista halpatyövoimaa!
PoistaEi hyvältä näytä Suomen tulevaisuus...
Tuolloin, työväenliikkeen alkuaikoina, oli enemmän taisteltavaa, työajoista lähtien, palkasta puhumattakaan.
PoistaMistä tänä päivänä taistellaan, kun työpaikkoja ei edes ole, eikä siitä ketään voi suoraan syyttää? Sairaalat kaipaavat lisää hoitajia ja lääkäreitä, koulut opettajia. Miksi aloituspaikkoja yliopistoihin ei ole lisätty vuosien varrella, ei edes silloin kuin sotea ryhdyttiin runttaamaan ja luokkiin lisäämään monta opettajaa kerrallaan yhtä oppituntia pitämään?
Rakennustyömaiden pyöriminen viikonloppuisin ja pyhinä kertoo ennen kaikkea siitä, että urakoita aikataulutetaan entistä kovemmalla paineella. Kun rakennetaan halvalla, rakennetaan nopeasti. Jälki on mitä on. Työntekijän ääni ei kuulu.
PoistaTyöväenaatteen ydin ei ole vain työajan tai palkan puolustaminen vaan ihmisarvoisen työn mahdollistaminen. Ulkomainen työvoima ei sinänsä ole ongelma. Ongelma on järjestelmä, jossa työntekijät asetetaan vastakkain ja kilpailutetaan heikoin ehdoin. Se rapauttaa koko rakennusalaa ja ylipäänsä luottamusta työmarkkinoihin.
Ihmisarvoinen työ on hieno tavoite. Minua kutkuttaa ajatus panna ihmiset määrittelemään käsite kirjoittamalla aiheesta essee: Millaista on tai olisi ihmisarvoinen työ juuri sinun työpaikassasi.
PoistaVeikkaanpa, että joku vanhempi kansalainen aloittaisi kirjoitelmansa raamatullisella lauseella ”Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman.”
Nuorempi ihminen saattaa jäädä ilman hakemaansa työpaikkaa kertomalla työhaastattelussa, mitä hän haluaa tältä työpaikalta, kun haastattelijat näiden vaatimusten sijaan odottavat hänen kertovan, mitä annettavaa juuri hänellä olisi työpaikalle. Nuori ei ole nöyrä, enkä tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Työpaikalta vaaditaan mukavuutta, kivaa työtä. Ihmisarvoista työtä?
Rakennusalalla on ollut urakoita jo ennen meitä, vuosikymmeniä sitten.
PoistaTiedän sen siksi, että pappani veti yhtä kirvesmiesporukkaa, joka rakenteli kansakouluja pitäjiin.
Äitini kertoi miten hän varttuessaan kauhisteli miten tarkasti ja täpärästi pappani sen urakan laski - siinä ei ollut yhtään pelivaraa yllätysten varalta.
Eli ei tämä nykyinen meininki siitä eroa muuten kuin ehkä niin, että suomalaisia tekijöitä on vähemmän, heitä ei kai juuri ole ja virolainen on halvempikin.
Afrikkalaisia tai arabialaisia rakennusmiehiä ei ole kyllä silmiini sattunut. Ja jos heitä olisi, niin eiköhän Hesarissa olisi ollut heistä jo aukeaman juttuja.
PS. Jos joku haluaa tietää miten ennen taloja tehtiin, niin kannattaa lukea Kalle Päätalon esikoisteos ”Ihmisiä telineillä”.
Se kertoo suuresta 50-luvun rakennustyömaasta Tampereella. Hyvin realistisesti.
"Ihmisarvoinen työ" (decent work) on ILOn määritelmästä. Tietenkin siinä on paljon ilmaa, mutta osin on myös tarkkoja vaatimuksia. Esimerkiksi oikeus järjestäytymiseen ja sosiaaliturvaan kuuluvat ihmisarvoiseen työhön.
PoistaMihin viittaat afrikkalaisilla ja arabialaisilla rakennusmiehillä, joita silmiisi ei ole sattunut, Tapsa? Rakennusalalla ulkomaisten työntekijöiden rekrytointi toimii pitkälti verkostojen ja aliurakoitsijoiden kautta. Itäeurooppalaisilla on yleensä vakiintuneet kanavat ja kontaktit, joiden kautta he tulevat töihin. He myös lähtökohtaisesti hallitsevat eurooppalaisia kieliä, mikä on turvallisuuden tähden välttämättömyys rakennusalalla.
Oikeus järjestäytymiseen ja sosiaaliturvaan ovat itsestäänselvyyksinä käsittääkseni kunnossa kaikissa sivistyneissä yhteiskuntajärjestelmissä. Jään miettimään, onko enää mitään asiaa, joka puuttuu ”ihmisarvoisesta työstä” meillä.
PoistaEhkä edunvalvonta nykyisellään onkin enemmän saavutetuista eduista kiinni pitämistä? Vaikka yhteiskunta murenee ympäriltä, eduista ei tingitä?
Ano kysäisi mihin viittasin afrikkalaisilla ja arabialaisilla rakennusmiehillä - johon totean ettei minulla mitään taka-ajatusta ollut, vaan oikeasti heräsin itsekin ihmettelemään miksei heitä näy näillä työmailla!?
PoistaPerinteisestihän juuri raksatyöt ovat olleet sellaisia, joihin pääsee ilman koulutusta ja moneen hommaan ilman sen kummempaa ammattitaitoakin.
Varmaan heitä rakennuksillakin on, muttei ehkä silmiinpistävän paljon. Ja rakennustyöthän todella ovat sellaisia, että niissä on paljon pääurakoitsijan hankkimia erilaisia aliurakoitsijoita, jotka palkkaavat tarvitsemansa tekijät itse - ammattimiesten lisäksi erilaisia apumiehiä (ja naisia ynnä muita myös).
Mitä kielitaitoon tulee, niin luulisi että sitä tarvittaisiin juuri palveluammateissa - ravintoloissa, sairaaloissa, kaupoissa, takseissa yms - enemmän kuin raksalla.
Täytyykin alkaa tarkkailla kaupungilla kulkiessa minkä näköistä populaa rakennustyömailla nykyään pyöriikään.
Anoa varmaan vähän harmitti vitsailuni siitä, että jos näitä ko. ihmisiä olisi rakennuksilla, Hesarissa olisi heistä isoja juttuja.
PoistaTämä puolestaan perustuu siihen, että markkinointiviestinnän ammattilaisena minulla on ylikehittynyt vaisto ns. tekstimainonnalle eli lehtijutuille, joissa on ilmiselvästi muita(kin) tavoitteita kuin tiedonvälitys.
Esimerkiksi mielipiteiden muokkaus ja oikean ajattelutavan opetus.
Mielipiteiden muokkauksesta ja oikean ajattelutavan opetuksesta on erinomainen esimerkki Helsingin Sanomien toimeenpanema kysely hallituksen veronkevennyksistä. Kansalaisille esitetty kysymys kuului näin: Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?
PoistaJo termi ”suurituloinen” on kyseenalainen, jos halutaan oikeasti objektiivisia kyselytuloksia. ”Suurituloisen” sijasta olisi voinut esittää lukuja, esimerkiksi näin: ”Onko mielestäsi oikein, että ylimääristä työtunneista voi joutua maksamaan 58 - 60 prosenttia marginaaliveroa?”
Ja jo ”tutkimuksen" kysymysasettelussa olisi voinut selvittää, että hallitus keventää pieni- ja keskituloisten verotusta yli miljardilla ja ns. suurituloisten kolmella sadalla miljoonalla. Vastaukset olisivat mitä todennäköisimmin olleet toisenlaiset. Vaan - sitä saatiin, mitä media lähti hakemaan. Mediakriittisyyttä, hyvät lukijat!
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011203261.html
Täällä eräs henkilö harrastaa mielipide muokkusta väittämällä eläkeläisiä verotettavan paljon enemmän kuin työssä käyviä. Kun eäkeläiset eivät maksa sosiaalivakuutus maksuja niin verotus on suurin piirtein sama, eikä eläkeläisillä ole matkakuluja ja muita työkuluja, vaan voivat istua rivitalon ikkunassa aamusta iltaan ja vahtia ihmisten menoja.
PoistaPysytään nyt sentään totuudessa, arvoisa Anonyymi. En ole koskaan sanonut, että eläkeläisiä verotetaan paljon enemmän kuin työssä käyviä.
PoistaSe, mitä olen sanonut, on se, että eläkeläinen maksaa eläketulostaan korkeamman veron kuin työtä tekevä vastaavansuuruisesta palkkatulosta.
Esimerkki, suuntaa antava, jonka luvut löytyvät asiaa googlaamalla: 4000 euron palkasta veroprosentti on 22,5 ja 4000 euron eläkkeestä veroprosentti on yli 28.
Älä selitä, olet moneen kertaan sanonut että eläkeläisiä verotetan paljon enemmän kuin työssä käyviä vaikka ero on varsin mitätön. Veroja kun ne ovat lakisääteiset sosiaalimaksut myös.
PoistaEn selitä, koska selittämistä ei ole. Oikaisen vain virheesi.
PoistaSanamuoto "eläkeläisiä verotetaan enemmän" on mielestäni väärin sanottu, sillä se viittaa kokonaismääriin.
Kyse on nimenomaan yhtä suurten tulojen - eläketulo ja palkkatulo - vertailusta ja eritasoisesta verosta. Onko tämä vaikea ymmärtää?
Älä selittele ja veivaa sanoja, pysy asiassa. Ihminen elää sillä mitä verotuksen käteen jää. Sinä voit elää pelkillä porkkanoilla ja sanahelinällä ja banaaneilla mutta ei muut.
PoistaJos joku selittää ja veivaa eikä pysy asiassa, se olet kyllä sinä, hyvä Anonyymi. Vihainen ja nälvivä tyylisi sopii varmaan paremmin jonnekin yleiselle keskustelupalstalle.
PoistaKerran seurasin vappumarssia kauan sitten. Jouduin yhtäkkiä paikkaan, missä ei päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Tuli lievä paniikki. Ei ole tehnyt mieli joukkojen keskelle sen jälkeen.
VastaaPoistaVoin kuvitella. Ahdistavaa olla puristuksissa lauman keskellä. Joissain festivaali- ja konsertikuvissa näkyy, miten tiukka massa velloo aaltoliikettä kuunnellessaan jotain rocktähteä. Massahurmio. Aika monelle kyllä paniikin paikka.
PoistaStadin vappumarssilla ei kyllä mitään isompaa tungosta ollut, vaikka väkeä olikin, ja se eteni ripeästi. Kuljin kärkijoukoissa lippujen hulmussa ja enköhän päässyt jopa yhteen Hesarin kuvaankin… pystyin näyttämään vaimolle, että kyllä minä siellä olin, enkä Juttutuvassa.
PoistaMahtoikohan Tapsa olla heti siinä punaisen lakanan - ”Kaikkien maiden proletaarit yhtykää yhteen” - marssirivistössä? Tähän kaunis hymiö. Hesarissa oli muitakin kuvia, mutta tämä oli kiva.
PoistaSiitä kuvasta en itseäni löydä. Mutta eräästä toisesta kyllä.
PoistaMikikselle minun pitikin huomauttaa, että hän on tainnut ohittaa sen faktan (?), että iso osa entisajan (korpi)kommareista muuttui ensin vennamolaisiksi ja nyt heidän kaltaisistaan on sukeutunut runsaasti ihan persuja.
Meinaan vaan, kun Mikis näkee kaikki persut kieroina valehtelijoina ja fasisteina. Kuitenkin (iso) osa persuja äänestäneistä on takuulla rehellisiä vähäväkisiä tai muuten katkeroituneita tavallisia suomalaisia.
Kun kansan parissa kulkee, niin aika moni on sitä mieltä, että vihervasemmistolainen politiikka on vahingollista eli perseestä, ja että ulkomaalaisia, etenkin kehitysmaalaisia ja muita vastaavia hyysätään liikaa, siitä välittämättä että he tekevät paljon petos-, väkivalta- ja seksuaalirikoksia ja tulevat muutenkin tosi kalliiksi Suomelle.
Tällaisen sinänsä ihan perustellun näkemyksen kanssa, jossa on mukana tilastollisia totuuksiakin, ei juuri muita vaihtoehtoja ole kuin persut.
Mielestäni nämä ihmiset eivät sinänsä äänestä persuja - vaan herätystä ja muutosta.
Tämä on taivahan totta. Pesunkestävät työläiset, duunarit, köyhälistöt ovat jääneet ilman puoluekotia nyt, kun sanotaan persujenkin hylänneen heidät.
PoistaPunertavasta vasemmistosta on tullut vihertävä vasemmisto, joka on siirtynyt huolehtimaan erilaisista vähemistöryhmistä, ja persut kantavat vastuuta ennestään vähäosaisten tukileikkauksista, ja muista puolueista ei ole laajan kansanrintaman etujen puolustajiksi. Tarvitaan vissiin uusi puolue, vai onko totuus se, ettei meillä oikeasti ole enää duunreita eikä köyhälistöä? Muut pikkuryhmät kärsivät enemmän?
mikäspäs se onpi mooli miksulaattori ettei kukkaa hoksaa että sehä selvää
VastaaPoistaIio aenakkii että en oo mikkää uuämmän enkä juujuu-ukkoloihen pulustaja
Tiputipu... kalahaaviolalle ja sorsitaan.
Iikkanaattori
Pistähän Iikkanaattori jatkossa selvää tekstiä ja edes asiantynkää, jos haluat, että kommenttisi jää näkyviin. Ei viitsi kiusata lukijoita tällaisilla turskautuksilla.
Poistauuämmä = naaras jonka perään vaistomaisesti viheltäis jos ois italiano
Poistajuujuu-ukko = jeesmies
tiputipu = Putinin pudonnut kulta (Alina K.)
Kun mennään kalahaavi olalla sorsimaan, saadaan
- perhoja
- surkea vesinokkaeläin
- miksulaattori, perkolaattori, oskillaattori, vapputori, ori (sori siitä)
Siis mikä nyt jäi käsittämättä?
Itse asia.
PoistaMikis on tahtomies. S.o. on mikä tahtoo olla. Älykäs ja laiska ja ikitarkka jopa jolloin se ei ole tarpeen. Tästä johdin sanan miksulaattori (vrt. terminaattori) joka on mikistetty l. mikismäinen aitoäly silloin kun sen saa näkösälle keinokirjoituksen avulla.
PoistaItsekin olen olentotyyppinen henkilöratkaisu.
Hur som hälst sanoi hevonen kun kamelin näki. Kaikki kamelit ovat komiteatyönä suunniteltuja hevosia.
Nämä Iikan sanaselitykset kyllä ostan, siitä ei ole kyse.
PoistaItse kokonaisuus vain menee yli ymmärryksen eli en pääse kärryille mistä on kyse ja mihin tämä liittyy ja mitä on tarkoitus esittää…
Niin, tulee tunne, että tarkoitus on vain esittää.
Tarkenna mitä tarkoittaa tunne, ole hyvä.
PoistaSanoisim oikopäätä nopeammaksi hoksaamaan kuin äkkipäätä luulisi.
Ärsyttääköhän ketään muuta kolmosen Amerikan kirjeenvaihtajan Mari Karppisen puhetapa. Että mulla käy hermoon hänen hienosteleva nenänasaalinsa, vai miten hänen äänenkäyttöään voisi kuvata?
VastaaPoistaSorry, että arvostelen, mutta näin kymmen ( klo 22) uutisia maikkarilla katsoessa taas närkästyin.
Nyt kun mainitset, tunnistan kyllä kuvauksestasi Karppisen ässähtävän ja hieman nasaalisen puhetyylin. Tarkasti havainnoit, vaikka en koe sitä hirveän ärsyttävänä.
PoistaMuuan radiokanavan naisjuontaja puhuu vielä kärjistetymmin mutta samalla tavalla kuin Karppinen, jotenkin suppeasti ja piukasti ääntäen, ikään kuin kiristäen ääntöelimiään.
Tällaisessa puheentuotossa ei avata suuta kunnolla auki, ei vapauteta nielua ja nenää niin, että ilma kulkisi niissä vapaasti puheen aikana. Hyvin usein ässän kanssa on vaikeuksia. Ässästä onkin monenlaisia variaatioita kuultavissa julkisessa puheessa.
En ole vähään aikaan kuullut Karppisen puhetta. Muistaakseni hänen puhetapansa on joskus havaitun ärsyttävä, joskus rauhallisempi.
PoistaNyt ärsytyskynnystä on nostanut Iineksen blogissa oleva häirikkö. Ilkeä, kuin mikä. Minua täällä ilkeillä kommenteillaan jo jonkin aikaa häirinnyt. Minulle täysin vieras ihminen, mitä nyt joskus olen erehtynyt vastaamaan kommentteihinsa. Käyttää montaa eri nimeä anon lisäksi, olen huomannut. Vaikeaa on tietää, milloin se on hän, että osaisi varoa ja olla vastaamatta hänelle. Niitä kommenttejani olen nyt poistellut.
Älä suotta poistele kommenttejasi, Ripranie, vika ei ole niissä vaan Anonyymin ilkeyksissä, joita en aina heti huomaa, kun keskustelu on ehkä toisen kommentin perässä niin vilkasta.
PoistaMuistan yhden tällaisen ilkeän kommentin, jota harkitsin poistaa nimenomaan sen ilkeyden takia. Kun vieritin siihen uudelleen, siinä oli jo sinun napakka vastauksesi, joten jätin sen.
Joistain Anonyymin kommenteista arvelin niiden tarkoittavan minua ja ignoorasin vain mielessäni. Sitten perään ilmestyikin sinun vastauksesi, eli sinäkin arvelit kommentin viittaavan itseesi.
Tämä anonyymi nälveily ja ilkeily on vapailla sananvapausalustoilla somessa se haittapuoli. On paljon ihmisiä, jotka purkavat oman pahan olonsa keskusteluissa. Näitä Anonyymejakin tässä on ainakin kaksi. Mutta selvät yhteen henkilöön menevät ilkeilyt ovat vakava asia, ja pyrin poistamaan ne jatkossa heti kun huomaan.
Piti oikein kuunnella Karppisen Marin puhetta Nooran kommentin jälkeen, kun en ollut aiemmin asiaan huomiota kiinnittänyt.
PoistaEikä ihmekään, sillä en nytkään huomannut muuta kuin hieman outoa lauseen lopun painottamista. Sen alkuperää en tunnista, mutta arvelen sen johtuvan hänen pitkästä (?) oleskelustaan ulkomailla ja ulkomaalaisesta kumppanista.
Karppisen äänihän sinänsä on mukavan matala, eikä hänellä ole esim. nykymimmeille tyypillistä loppukiekaisua - pieni oudohko aaltoilu vain.
Eli Mari ei ärsytä minua. Onhan ulkomaan kirjeenvaihtajien tyyleihin totuttu - ”täälä Aarne Tanninen Wuashingtton” - ja kuulisitpa Noora-pieni miten stadin pikkupimatsut nykyään pamlaavat.
Pantavan näköinen Karppinen.
PoistaStadin pikkupimujen pamlauksessa minua ärsyttää yksi kielioppijuttu. Siitä on tullut niin yleinen, että se on levinnyt jo aikuisemmankin väen puheeseen Hesoissa.
PoistaKyseessä on verbirakenne, jossa kolmannen infinitiivin (-ma, -mä) muoto korvataan enaimmäisen infinitiivin lyhyellä muodolla eli verbin perusmuodolla: ei pysty tulla, ei pysty tehdä sen sijaan että sanoisi kieliopin mukaisesti: ei pysty tulemaan, ei pysty tekemään.
Tilanne on edennyt niin pitkälle, että käsittääkseni ja muistaakseni kielitoimisto ei enää nikottele tämän rakenteen kanssa, vaan on kiltisti (lue: jänismäisesti) hyväksynyt sen.
Iines, paras noin, kun kommentissasi nälvistä ja ilkeilystä ylempänä sanot.
PoistaVanhan juopon blues
Vanha juoppo örisee
välillä huikkaa vetää,
pisulla kun muistais käydä
ettei tarve tulis läpi.
Iso hätä voi yllättää
sit housuissa se kasa on.
Vanhan juopon örinät
ei ole minkään arvoisia,
oppi tää mielees paina
niin ei suru paista puseroon.
Petollinen
Lisko lymyää,
etsii, varoo, iskukohtaa.
Luo nahkaansa, piiloutuu,
yllättäen iskee kohteeseen.
Tutun melodian tämä versio tuli nyt tutuksi
Kun kohtaat ystävän - Heikki Aarva
https://youtu.be/TPiacB1R5Gw?si=pUYqEs934-QjZim-
Venäjän kielessä on kuusi ässää, eh-he-heh!
PoistaAika vekkuli olisi kenraali joka lausuisi painokkaasti presidentille että nyt ei pysty sotaa.
PoistaVirheetkin on tehtävä oikein: nyt ei pysty sotia.
PoistaNyt ei pysty sotimaan, sanoi puristinen täti-ihminen. Kolmannen infinitiivin illatiivi, pliis.
PoistaVekkuli ihmiseksi olisi myös pääministeri joka lausuisi vihaisena presidentille että nyt "ei tästä v-tun sotestakaan tule muuta kuin sanomista".
PoistaSiis on ero nyt ei pysty sotaa ja nyt ei pysty sotiin. Ekassa koko ajatuskin on hylättävä.
PoistaJa tokassa hylätään kaikki sodat. Eli Iines-täti puristi kuin puristikin esiin ainoan oikean täsmällisen version.
Poista