Minusta onni on sitä, kun unohtaa itsensä, kun ei muista että on olemassa.Da Vincin Mona Lisan viehätys ja salaperäinen lumo perustuu mielestäni tämän unohduksen tilan saavuttamiseen: Mona Lisa selvästikään ei kuvan hetkenä tiedosta olevansa olemassa, vaan hän katsoo ohi, tilaan joka on täynnä jotakin muuta kuin omaa lihallista itseä. Mona Lisa katsoo suoraan lävitse.
Suun hymy on ainoa keinotekoinen seikka kuvassa: se on selvästi teeskentelyä, kenties da Vincin pyynnöstä otettu, tai kenties se on kommentti da Vincin puheeseen tai johonkin ilmeeseen tai eleeseen, mutta kaikitenkin, se on eri paria kuin katse, joka kertoo Mona Lisan olevan poissa tilanteesta.
Itse koin autuaaksi tekevän itseni unohduksen eilen niityllä, sirkkojen sirittäessä, huumaavan lämpimänä kesäpäivänä, kaikkien kukkien kukkiessa kuvatessani niityn mikrokosmoselämää, kuten kesäpäiväkirjassa kerroin. Mietin, milloin viimeksi olen ollut yhtä onnellinen, tilassa, jossa unohdin olemassaoloni, ruumiini krempat, mieleni surut, kaiken ympärillä ja sulauduin vain kesän lämpöön ja kaikkeen kauneuteen, jota niitty aisteilleni loi.
Ihmeellinen siis tuo onnen tila. Voisiko olla niin, että onni onkin nimenomaan itsensä, omien kahleittensa unohtamista, lihallisista himoista kirpoamista eikä muistamista tai halujen tyydyttämistä, niin kuin usein ajatellaan? Voisiko olla jopa niin, että muistaminen ja tyydyttyminen vie kauemmas onnesta, onnen tilasta? Onni olisi läsnä vain mielessä, joka ei tiedosta, ja kun tiedostaa, onni katoaa ja muuntuu pienemmiksi tunteiksi?
(Maalaus, osa Leonardo da Vincin Mona Lisasta)
Mona Lisan harkittu hymy kertoo hänen olevan raskaana. Hän uskoo apteekista ostamansa raskaustesterin luotettavuuteen.
VastaaPoistaEn usko tätä teoriaa. Onnellinen nainen ei hymyile raskauttaan. Hänen ei tarvitse. Se näkyy silmistä, suun lihaksia ei tarvitse kiristää hymyyn.
VastaaPoistaMuutenkaan en oikein usko raskaana olevien naisten salaperäisiin hymyihin. Miesten uskomuksia.
Hymyn takana on ajatus, että etpä tiedäkään, ketku, mihin olet itsesi saattanut.
VastaaPoistaa-k.h: liian kornia ollakseen totta
VastaaPoistaMinä ja kaverini Aristoteles olemme taas sitä mieltä, että onni on kohtuutta tai paremminkin: kohtuus johtaa onneen.
VastaaPoistaTäytyy olla aina välillä itsestään tietoinen kokeakseen taas itsensä unohtamisen hurmoksen. Samaa logiikkaa voidaan soveltaa vaikkapa elämäntapoihin yleensä. Ainainen asketismi sekä ruumiillisesti ja henkisesti köyhä elämä tuskin johtavat onneen, kuten ei myöskään johda näiden vastakohta: alituinen mielihyväimpulssien tavoittelu.
Mona Lisasta minulla ei tosin ole mitään nasevaa sanottavaa...
Voin ilman sen kummempia analyyseja allekirjoittaa sen, mitä kirjoitit onnesta.
VastaaPoistaEi mitään lisäämistä. Hieno päre.
Sonja,
VastaaPoistaen minäkään ajatellut, että onni on jatkuvaa hurmosta. Tietenkin ihmisen tulee olla tietoinen enimmän osan aikaa pystyäkseen toimimaan yhteiskunnassa.
Onni on hetki, joka voi olla kulloinkin erimittainen. Tilana se on hyvin mielenkiintoinen, nimenomaan kun kytkee sen tajuntaan - miten sen kokee.
Olisiko myös niin, että kun on näin vanha ja "raihnainen", on autuasta päästä irti fyysisestä olemuksestaan hetkeksi. Ei tunnu nälkä, ei jano, ei kipu, ei murhe, vaan jokin tila, tilanne täyttää ihmisen niin että hän liukenee kahleistaan. Mikään ei pitele, vapautuu.
Minulle autuasta oli saada toteuttaa sieluani ja mieltäni kuvina niityltä. Keho ja psyyke leijuivat uloimpiin sfääreihin ja vapauttivat jonkin. Minkä?
Juuri noin. Onni olisi unohtaa.
VastaaPoistaMinä ja kaverini Aristoteles olemme taas sitä mieltä, että onni on kohtuutta tai paremminkin: kohtuus johtaa onneen.
VastaaPoistaTästä syystä herra väitti, etteivät lapset voi olla oikeasti onnellisia. He kun eivät vielä tiedä, mitä kohtuus on.
...ehkä lapset eivät ole onnellisia samalla tavalla kuin aikuiset? Kokevathan lapset muutenkin elämän eri tavalla kuin aikuiset? Ainakaan pienet lapset eivät kai osaa olla onnellisia yksinään vaan onneen tarvitaan aina muita ihmisiä ja "tekemistä".
VastaaPoistaTuo lasten onnellisuus onkin mielenkiintoinen käsite. Ja tuo anonyymin ajatus, että lapsi ei voisi olla onnellinen ilman aikuista.
VastaaPoistaMitkä ovat onnen symbolit? Ovatko tunnusmerkit ylipäätään näkyviä mielenilmaisuja? Mitä onnen kokeminen siis on? Onko onni sama kuin ilo?
Minusta yksin leikkiinsä syventynyt lapsi nimenomaan on onnellinen, koska hän on unohtanut olevansa olemassa.
Iines,
VastaaPoistaNyt kun tarkensit, niin voin hyvillä mielin olla kanssasi samaa mieltä. Jollain tavalla tuosta olotilastasi niityllä tuli mieleen flow-tila (tai rastafarien ganja-jutut). Mutta tosissaan, eikö juuri flow-tila ole itsensä unohtamista jonkin luovan ja välittömän parissa?
Mutta silti en sanoisi, että onni on yhtä kuin ilo, vaan onni on mielestäni jokin laajempi "kokonaisuus". Kun sanotaan: "olen iloinen", ei välttämättä tarkoiteta: "olen onnellinen."
Sonja vei sanat sormiltani. Minullekin tuli kirjoituksestasi mieleen luova tila, jota kuvataan sanalla "flow". Myös zen-filosofia kuvaa sellaista totaalista "liukenemista" maailmaan.
VastaaPoistaLasten onnellisuus on mielestäni juuri sitä että he elävät hetkessä, kokonaisina. Aikuisethan ne haluavat heti tuhota kaikki lapsen onnen hetket tuomalla mukaan hätäilyn tulevasta tai siitä, mikä voisi olla toisin. Eikö?
Minulla on taipumus tarkkailla itseäni joka hetki, olla läsnä itsessäni, ja luulen, että tämä piirre on aika tavallista itse kussakin, toisilla hieman enemmän, toisilla vähemmän. Tähän liittyvät seurassa ollessa tuntemukset ja arvailut siitä, miten muut itsen näkevät, mitä he miettivät minusta kun katsovat tms.
VastaaPoistaYliminäni on ankaran tarkkaileva, ja olen usein ajatellut ja sanonutkin, että ei minua tarvitse haukkua, olen itseni pahin kriitikko ja tuomari. Haukun itseäni silloinkin kun muut sattumoisin kehuvat.:)
Tätä taustaa vasten tarkoitin tuon tilan. Se on onnea, kun unohtaa itsensä tarkkailun ja keskittyy täysin tekemiseensä tai olemiseensa ja viihtyy siinä miettimättä, että nyt minä teen tätä ja tätä.
Noille huuhaa-hihhulitiloille haistatan suoraan sanoen pitkät. En siis tarkoittanut mitään meditointia tai nirvanaan vaipumista, vaan unohtumista, unohtamista, jonka miellän onnentilaksi.
Onni on mielestäni siis tyyneyttä, tyyntymistä, sulautumista siihen missä on, hiljaista rauhaa ja sopusointua. Sen merkki ei ole hymy tai nauru, ja ilollakaan ei mielestäni ole tässä kakunjakoa.
Onni on juuri sitä, mitä kirjoitit, Iines. Näytän olevan R:R.:n kanssa samaa mieltä.
VastaaPoistaEn minäkään flow-tilalla tarkoittanut mitään nirvanaa tai meditointi-hässäkkää, vaan sitä, että, kun ihminen tekee jotain luovaa, jonka tulokset ovat heti havaittavissa (vaikka maalaa), niin hän joskus ajautuu tilaan, jossa unohtaa itsensä, nälän ja ruumiin. Ainoa asia, joka on olemassa, on se välitön hetki ja kätten jäljet. Sitä on flow.
VastaaPoistaJoku psykologi muuten kehitti tuon "flow"- käsitteen ja muistaakseni hän määritteli tilalle jotkut tunnusmerkit tyyliin "ihminen kadottaa ajantajun" ja niin edelleen.
Ja se ganja-juttu oli vain viaton vitsi. Ihmiset kai käyttävät eri keinoja unohtaakseen itsensä.
Liisa, tuntuu hyvältä, kun omat ajatukset ymmärretään. :) Niistä ei tietenkään tarvitse pitää, sitä en tarkoita, vaan se riittäää, että ne ymmärretään.
VastaaPoistaSonja, sait minulle aikaan ahaa-elämyksen!
Kiitän flow-termin kärsivällisestä selvityksestä, ja se innosti minut tutkimaan ilmiötä netistä. Törmäsin Tampereen yliopiston psykologian professorin, Markku Ojasen selvitykseen ilmiöstä, joka hämmästyttää minua sikäli, että en tiennyt eläväni ja myöhemmin kuvaavani jo keksittyä ja nimettyä tilaa.
Minun on aivan pakko lainata tähän kappale Ojasen kotisivuilta:
Mihaly Csikszentmihalyi nimittää tätä kokemusta flow-ilmiöksi, jonka olen kääntänyt ajan riennoksi. Csikszentmihalyi esittää, että aluksi ihmiset olivat jatkuvan flown tilassa. Ihminen keskittyi täydellisesti siihen, mitä teki. Vähitellen hän oppi tiedostamaan itsensä ja oman toimintansa. Samalla kun tietoisuus kehittyy minuudeksi, ihmisen oli mahdollista irrottautua geenien ja kulttuurin ohjauksesta. Eläin toimii vaistojen ja ympäristön virikkeiden varassa. Eläimellä ei ole kykyä pohtia omaa tilaansa. Kyky arvioida omaa tilaa antaa mahdollisuuden valita ja sen myötä myös valintojen vaikeus ja vaarat lisääntyvät. Flow on ihmiselle helpotus, koska silloin hänen tietoinen minänsä voi levätä. Flow-tilalle ominaisia piirteitä ovat voimakas keskittyminen, herpaantumaton kiinnostus ja nautinnon kokeminen.
Siis juuri näinhän koin tuon tilanteen ja kuvasin sen itsensä unohtamiseksi. Minua vain kummastuttaa se, että ihmisen syventymisellä mieluisaan asiaan on tällainen nimi, sillä ei tällainen keskittymiskyky ole poikkeavaa nähdäkseni, eli eihän se mikään "tila" ole..
Ajan riento? Hieno ilmaisu flowlle!
VastaaPoistaParas esimerkki olkoon jääkiekkoilija, joka pelaa jäällä n. 50 sekunttia vuorollaan 60 minuuttisessa kamppailussa. Mieli eikä keho saa kirvota ottelusta vaihtojen 100 - 120 sekunttia välissä. Sydän ja ajatus pumppaa siinä välissä "tyhjää", lepää, mutta peli ei keskeydy, se virtaa.
Pesäpallossa tämä lie selvempää?
Toinen omakohtainen esimerkki meikäläisellä voisi olla vaikkapa teatterityö, siis luovan kurssin esitystapahtuman järjestäminen. Huomasin kurssilaisilla saman flow'n. Kello unohtui, oma lihallinen kuori häipyi mielestä, kun eläydyttiin rooliin ja annettiin palaa täysillä miettimättä, miltä näyttää ja mitä muut ajattelevat. Minäkin tein ilmaista työtä ohi kaikkien kellonaikojen. Jäipä sitten noista hetkistä työni parhaat muistot.
VastaaPoistaItse aloin myös miettiä, milloin viimeksi koin tuon ajan riennon ja parhaat sekä intensiivisimmät muistot tulevat minullakin teatterin parista. Meillä täällä viiden tuhannen asukkaan kylässä oli harvinaisen aktiivista nuorisoteatteritoimintaa. Kun ensi-ilta alkoi painaa päälle, venyivät illat vanhassa tiilirakennuksessa yhä pidemmiksi. Joskus, kun tulin harjoitusten jälkeen kotiin, itkin, kun piti vielä hoitaa kouluhommat ja tunsin jo antaneeni kaikkeni. Joku sanoi, että "sairastua ei saa ja kuolemastakin pitää ilmoittaa etukäteen", ja se oli meille erittäin totta.
VastaaPoistaVoi, kun olisikin aikaa ja tilaisuuksia harrastaa sitä vielä!
Ajattelen tuon ajan riennon myös niin, että aika pysähtyy; esimerkiksi kiekkoilijan hektinen 50 sekuntia on kuin hidastetussa filmissä ikuisuus. Eli yritän sanoa, että aika ei vain riennä - niin hieno kuin termi onkin, vaan sen kokeminen muuntuu merkittävästi eri suuntiin.
VastaaPoistaRakkaudessa aika ei riennä, se pysähtyy. Siksi tuo 'flow' ajan rientämisenä tai oikeammin suvantona koskien välillä ei ole käsite, joka kääntyy suomeksi. Ne hetket, jotka koettiin, olivat elämää pitempiä.
VastaaPoistaMuuten hienosti sanottu, kuin runossa, mutta eikö pitäisi sanoa preesensissä, että ne hetket, jotka koetaan, ovat elämää pitempiä.
VastaaPoistaIkävä kyllä aikaa ei mitata nyt.
VastaaPoistaOlen pahoillani puolestasi.
VastaaPoistaUskon kuitenkin, että elämän rytmiin kuuluvat myös aallonpohjat, rakkaudessakin. Kenties siellä kerätään voimia, kunnes taas noustaan.
Olen pahoillani puolestasi.
VastaaPoistaMiksi ihmeessä? Minulle aika on mennyttä ja tulevaa. Minä elän nyt enkä pidä ajasta vaaria. Toki saat olla pahoillamielin, mikä minä olen sitä estämään.
Höpsistä. Olin vain kohtelias. Ajattelin, että olet surullinen.
VastaaPoistaOn hieno taito osata elää nyt.
Kaiken maailman nimimerkkien kanssa!
VastaaPoistaTaisin tipahtaa kärryiltä, kun en tajua, mihin viittaat.
VastaaPoistaSinut minä ainakin tiedän, joten et ole kaiken maailman nimimerkki, mutta minä olen vissiin sitten, kun minusta näkyy lähinnä korva. Tai mene tiedä, mihin viittaat.
Niin, sinut minä tunnen vain useana nimimerkkinä. Niitä ei kai parane tässä luetella?
VastaaPoistaKäyttämäni kirjoittajanimimerkit on lueteltu kaikki blogihistoriassani, jossa olen ne itse maininnut, aloittaen Nytin Sofiasta. Olen aina ollut ylpeä sanoistani ja kirjoittanut sydänverelläni, joten ei minulla ole mitään hävettävää eikä salattavaa. Kaikki on blogeissani ja täydentyvässä päiväkirjaosiossa, joka on myös ollut blogina ja blogissa.
VastaaPoistaMona Lisa on tietysti Leonarda da Vinci itse. Sellaisena naisena kuin hän näki itsensä.
VastaaPoistaSivuhuomautus: miksi tekniset seikat maalauksessa (sommittelu, maalaustekniikka ym.) jotka todella tekivät Leonardosta aikansa edelläkävijän, eivät tunnu kiinnostavan ketään niin paljon kuin kaikenlaiset huuhaateoriat maalauksen merkityksestä?Eikö La Gioconda voisi vain olla erittäin onnistunut muotokuva; Leonardon taidonnäyte? Sellaisena hän omien tietojeni mukaan maalausta piti, kuljettaessaan sitä mukanaan vuositolkulla.
VastaaPoistaMinusta Leonardon tekniikassa on jo tarpeeksi ihmettelemistä, mutta eihän se tietenkään riitä. Pitää tulkita jokaista yksityiskohtaa ja miettiä Leonardon äitisuhdetta ja rakentaa salaliittoteorioita. Taidan olla tylsä ihminen kun sellainen ei kiinnosta.
Sari! Eikös juuri Leonardon tekniikassa ollut jotain vikaa, kun se viimeinen ehtoollinen ei millään valmistunut sinne luostariin ja ei varmaan ikinä saada selville, oliko Leonardo itse ehtinyt enemmänkin kuin piirustaa kalkkeeratulle seinälle, kun jälkeentulevat katsoivat asiakseen maalata päälle? Ja vielä myöhemmin jälkeentulevat katsoivat asiakseen poistaa niiden edellisten lisäykset.
VastaaPoistaMuistan vain kun teosta restauroitiin, en ole ikinä nähnyt sitä livenä. Mutta kuvia siitä on ollut sitäkin enemmän.
Käsittääkseni Leonardon maalaukset ovat likaisia, koska hän käytti jotain lakkaa, joka sitten rupesi syömään värejäkin.
Voin olla väärässäkin, mutta muistelen että fresko-tekniikka oli aika selvä renessanssin aikana, se hallittiin, mutta jotkut taiteilijat tahtoivat kokeilla vähän erilaisia tekniikoita. Alankomaissahan se öljymaalaus keksittiin ja se tuli äkkiä Italiaan.
Silti ne kirkkojen ja luostarien maalaukset ovat kyllä järkiään freskoja, hienoin kokonaisuus on mielestäni Firenzen San Marcon luostarin freskot (ja taiteilijan nimi juuri katosi päästäni, hänhän oli yksi munkeista, mutta ei Fra Angelico). Niissä veri näyttää vereltä.
No, Mona Lisa on Louvressa, eli et pääse tarkistamaan sitä tähän hätään että miltä sen pinta näyttää.
Niin, siis tekniikalla en tarkoittanut ihan noin materialistista näkemystä! :)
VastaaPoistaMutta tottakai ihan sellaiset tekniset jutut kuin värien koostumus ja epäonnistuneet fresco-kokeilut ovat osa maalarin osaamista.
Vaikkei kovin pysyviä (!) niin kuitenkin teknisesti taitavia nuo Leonardon työt kuitenkin on; realistisuus on himmenneistä ja tummuneista väreistä huolimatta huikeaa. (Siis en nyt puhu siitä viimeisestä ehtoollisesta, joka on kunnoltaan kai huonompi kuin Särestöniemen jäkäläkokeilut!)
Sari, tämä kuva vain oli sopivin tähän päreeseen, sillä hain klassisista teoksista tiettyä ilmettä, jossa henkilö katsoo suoraan läpi ja näyttää onnelliselta.
VastaaPoistaEnkä oikein ymmärrä, miksei maalauksia voisi tulkita sellaisenaan ilman kytkentää taiteilijaan tai tekniikkaan tai miksi teos pitää nimetä joksikin, vaikkapa nyt hyväksi muotokuvaksi, jota Mona Lisa tietysti on. Se voi kuitenkin olla jotakin muuta jollekulle muulle.
Olen aina ajatellut, että taiteilija ei oikeastaan edes omista teostaan, vain oikeudet siihen. Teos on aina kokijan, ja tulkinta on hänen.
No, kun puhutaan Leonardosta, niin sen neron suhteen on kyllä kyse kokonaisen taiteilijan elämänkaaresta ja ratkaisevasta kyvystä uudistaa länsimaista kuvataidetta ja muutakin kulttuuria. Puhumattakaan siitä että Leonardo oli keksijä ja melkein insinööri.
VastaaPoistaSiis se kuuluisa Uomo Universale, universaali ihminen. Siksi puhutaan renessanssi-ihmisistä, ne ovat sellaisia joilta käy kaikki työ.
Olisin taipuvainen ajattelemaan samoin kuin Sedis, siis henkilöstä, vaikka toisaalta käsittääkseni Mona Lisa ON muotokuva jostain 1400-luvun aatelisrouvasta.
Katse? Siis toisen läpi? Tuli mieleen tässä että mitähän katseella on mahdettu tarkoittaa yleensä ja erikseen 1400-luvun Italiassa. Ei ehkä ihan samaa kuin nykyisin, jolloin ihmiset ovat ehkä enemmän erillisiä kuin silloin.
Kyllä siinä pieni hymy on. Kohta se räjähtää nauramaan!
Ripsa, ei sen oikeastaan väliä, mitä katseella ammoin on tarkoitettu.
VastaaPoistaJokuset asiat ovat ikuisia, arkkityyppisiä, myyttisiä - miten vain. Ne toistuvat ja pysyvät vuosituhanten vaihduttua, ovat jotain ihmislajille syvästi ominaista, geeniperimässä kulkevaa tapaa reagoida asioihin.
Uskoisin katseen tai katsomisen olevan sellainen. Jonkun läpi katsominen on yksinkertaisesti ajatuksissaan oloa, sitä että ei ole kaikin aistein läsnä kuluvan hetken kaikissa realiteeteissa, vaan muussa ajassa tai muulla reaalisella tasolla - siis ajatuksissaan.
Kuka mahtoi ensin keksiä sen, että taiteilija maalaa jokaiseen malliinsa osan itseään, toisiin enemmän, toisin vähemmän? Tätähän on nyt toistettu kyllästymiseen asti. Samoin tulkinnat siitä, että Mona Lisa on omakuva, ovat mielestäni vain muodikkaita, eivät muuta.
Da Vincin omakuvista näkyy, että hänen fyysiset piirteensä ovat tyystin erilaiset kuin Mona Lisan. Esimerkiksi kasvojen rakenne, suun ja silmien muoto eivät ole yhtenevät missään kohdin.
Sedis tarkoitti ehkä SIELUA. Silmät ovat se peili.
VastaaPoistaAlunperin puhuit itsensä unohtamisesta ja se siinä katsessa sinua viehätti. Arkipäiväinen kokemukseni (tuntikausien mallina seisoskelu nuorena) on syvä kyllästyminen ja ruumiin kiristyminen äärimmilleen ja toivomus että tuo kirottu taiteilija osaa asiansa ja pääsisi tästä verryttelemään.
Siksi kai katse suuntautuu ei mihkään.
Olen minä kamala ilonpilaaja, kun etsin kaikesta jotakin todellista! Siis mitä tapahtuu todella, ja mitä tapahtuu siis taiteilijan ja mallin välillä.
Luulen että useimmat muotokuvat on tarkoitettu sen massiivisen takan päälle, niin Italiassa kuin Englannissakin. Ne tuovat tärkeyttä ja tunnelmaa ylhäisökoteihin.
Piti kysymäni sinulta että oletkos ikinä ollut Firenzessä? Se on maailman kaunein kaupunki.
Olen ollut Italiassa vain unelmissani, Ripsa!
VastaaPoistaFirenze on ollut haavelistallani jo kauan, mutta en ole tehnyt tätä matkaa suoraan sanottuna sen kalleuden vuoksi. Minulla ei ole yksinkertaisesti ollut varaa Firenzen-matkaan ollessani yksinhuoltaja ja maksellessani opinto-, asunto- ja autolainoja yhtaikaa takaisin. Tunnen tarvetta selittää, koska Firenze aarteineen on unelmieni matkakohde, Italia yleensäkin on Se Maa, johon matkustan vielä tutustumaan kohteisiin perin pohjin.
Ripsa, kun unohtaa itsensä, katsoo läpi, koska ei muista olevansa olemassa, objekti sille jota katsoo. Näin sen ajattelin.
Muistan aina, miten ensimmäisessä työpaikassani unohduin välitunnilla ajatuksiini ja taisin tuijottaa kaukaisuuteen poissaolevan näköisenä. Matematiikan opettaja keskeytti ajatukseni ja heilutti kättään katseeni edessä ikään kuin palauttaakseen minut tähän hetkeen. Minusta se oli loukkaavaa ja jäi mieleeni, koska muistan sen vieläkin..
Iines. Ota velkaa ja matkusta Firenzeen.
VastaaPoistaHöh. Matkustan taatusti, mutta että velaksi...
VastaaPoistaVoisi olla niin nimittäin, että Italia on se kohde, jossa voisin asua talvikauden. :) Eläminenhän siellä ei sinänsä maksa, vaan ainoastaan turistimatkat sinne ovat kalliita.
Eikös joku ole arvuutellut Mona Liisaa myös pojaksi. Tai huonohampaiseksi rouvaksi, joten "hymy" on sen vuoksi sellainen kuin on. Mallin silmäpussit kertonevat joko helteestä -suolaisen ruuan runsaasta syömisestä- ja vähänlaisesta veden juomisesta, tai mistä tuon tietää -vaikka hän hetkeä aiemmin olisi muhinoinut Leonardon kanssa ateljeen lattialla!
VastaaPoistaTästä on hyvä jatkaa muitakin arvailuja :)
rahalla saa, ja kamelilla pääsee.
VastaaPoistaEi kait tuo liene nykyään kovinkaan kallista olla, kun ostaa halpalennon kuukausia etukäteen, joko suoraan kohteeseen tai siihen lähistölle, josta voi taas junalla tai vastaavilla määränpäähän.
Jos Lontooseen pääsee vitosella, niin minun on vaikea kuvitella, ettei Firenzeen pääse yhtälailla köyhäläisenä. Pitäisi vain ottaa selvää ja lähteä.
Annikki, uskon kyllä että halvemmallakin pääsee Firenzeen, esimerkiksi reilaamalla ja niin, että aktiivisesti järjestää kaiken halvimman vaihtoehdon mukaan.
VastaaPoistaTällainen matka on kuitenkin aika raskas viikon matkaksi, joka minulla olisi työn vuoksi ollut mahdollista tehdä. Kesällähän Keski-Eurooppaan ei voi matkustaa helteiden vuoksi, mikäli aikoo jaksaa käydä kaikki kiinnostavat kohteet lävitse.
Siksi olenkin aina tarkkaillut valmismatkojen hintoja, jotka Firenzen kohdalla ovat aika huikeat kun vertaa vaikka etelänmatkoihin (joita en kyllä harrasta joitain Kreikan-matkoja lukuunottamatta).
Pelkät llennot Firenzeen maksavat nopean nettivilkaisun perusteella 600 euroa, ja päälle tulisivat tietenkin hotellimaksut saman verran + ruokailukulut ja muut menot. Matkallahan pitää olla rahaa käytössään matkalipun verran, sillä turha reissuun on lähteä pihtailumielellä. Jotain tarttuu aina mukaan matkoilta, ja hyvä niin. Eli miniminitkutusbudjetti taitaa olla 1 000 euroa, jos Firenzeen halajaa edes viikoksi, joka on siinä kaupungissa mielestäni riittämätön aika, kaksi viikkoa on minimi.
Minulla ei kyllä työssäoloaikanani ollut oikein koskaan varaa panna tuhatta euroa tai kuuttatonnia matkaan.
No näin pikaetsinnällä meno-paluulippu Helsinki-Firenze-Helsinki (matka-aika 11 päivää) olisi Brussels Airlinesilta 297,87€. Oleskelun hinta taas riippuu ihan siitä, miten tahtoo: että onko se sikahintainen ryövärihotelli ja ruuat kalliimmissa ravintoloissa vai etsiikö edullisemman majoituspaikan, ostaa eväitä ja kiertelee katsomassa ne nähtävyydet ihan itse ilman sitä eläkeläislaumaa ja opasta.
VastaaPoistaIkävä pilata hienoja unelmia, mutta Italia on nykyisin hintatasoltaan yhtä kallis kuin Suomi, Firenze vielä kalliimpi.
VastaaPoistaNo sittenhän suomalainen on siihen hintatasoon jo tottunut, joten mikä siinä nyt on muka ongelmana? Jos on varaa elää Suomessa, niin on varaa elää Italiassakin.
VastaaPoistaMinä en käytännönläheisenä ihmisenä ymmärrä tällaisia niin sanottuja esteitä, jotka voi hyvällä suunnittelulla kiertää helpostikin. Tottakai saa maksaa itsensä kipeäksi, jos marssii jonnekin Töölön Matkatoimiston konttoriin ja kyselee hintoja. Siitä ottavat siivunsa päältä kaikki välikädet ja se on laiska ja mukavuudenhaluinen (tai rikas) kun maksaa.
Matkaliput ulkomaille ovat nykyään halvemmat kuin aikuisen junalippu Helsingistä Rovaniemelle, joten raha ei taatusti ole se päällimmäisin ongelma.
Enemmittä perusteluitta yhdyn Sediksen mielipiteeseen.
VastaaPoistaSiskollani on lyhyt matka Saksasta Italiaan, ja yhteen aikaan hän kävi usein siellä pikku lomilla. Hänkin mainitsi Firenzen erikoisen kalliiksi.
VastaaPoistaEläminen sinänsä ei tule siellä sen kalliimmaksi, sillä pitäisihän Suomessakin elämisestään maksaa. Koko reissun yhteenlaskettu hinta vain ainakin minun mielessäni nousee roimasti yli tuon tuhannen euron (viikko), joten kyllä matkasta kallis tulisi eikä meikäläinen kovat lainat jo maksaneena halua ottaa matkaa varten lainaa. Mieluummin säästän rahan etukäteen.
Vaikka - vannomatta paras. Jos löytyy hyvää matkaseuraa, voin syödä sanani. Nykyiset ystäväni ovat hieman eri tavoin orientoituneet kuin minä. Yksin matkustaja en ole, sillä tarvitsen mielestäni tulkin, vaikka liioittelenkin puhumiseni vaikeutta. Pärjään kyllä, jos luotan itseeni
Leonardon muissakin maalauksissa on noita hymyjä. Johannes kastajassa esim. on erittäin viekoitteleva hymy. Ja Ledankin suupielet ovat ylöspäin Ledasssa ja joutsenessa. Madonna Benois taas melkein nauraa, puhuesaan pienokaiselle jne.
VastaaPoistaOlen käynyt Firenzessä joskus 90-luvulla, ja siten myös Uffitsissa
josta erityisesti Botticelli hämmensi siellä kokemaani jo muutenkin kulttuurishistoriallista ähkyäni.
Leonardon maalausten kuvia:
VastaaPoistahttp://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Leonardo_da_Vinci_025.jpg
Uskon, Leonoora, että kulttuuriähky uhkaa Firenzen reissulla suurestikin. Sama kuin Eremitaasin läpijuoksu muutamassa tunnissa. Viipyilevä matkanteko kiehtookin siksi, että ehtisi mietiskellä ja nauttia, ei vain nähdä niitä kuuluisia teoksia omin silmin.
VastaaPoistaTässä vielä linkki yhteen blogiin, jossa on hupaisiakin tulkintoja Mona Lisan hymystä. Itse jaksan jankata sitä, että da Vincin piirteet ovat eri maailmasta kuin maalaamansa naisen, joten ei se voi olla omakuva. Mitä oman "sielun" panemiseen tauluun tulee, niin taiteilija kai panee sielunsa jokaiseen työhönsä.
En ole aitoa Mona Lisaa käynyt Pariisissa tutkimassa, mutta ilmeistä on, että Leonardon monissa maalauksissa on jotakin selittämättömän hypnoottista.
VastaaPoistaOlisipa mukava kysyä itseltään herra nerolta kuka maailmassa osuu oikeaan Mona Lisan hymyn syytä arvuutellessa.
No viisaana miehenä hän tuskin salaisuutta kokonaan paljastaisikaan, varsinkaan jos hymystä kehkeytyi juuri tällainen vaikkapa vahingossa useiden vaihtoehtoisten maalauskokeilujen jälkeen.
Tuo piirros, läpileikkaus miehen ja naisen sukupuoliyhdynnästä (kuva wikipediassa) herättää kysymyksen millaisia malleja Leonardo käytti näihin luonnoksiinsa?
Vuosia taiteilijoiden ja taideopiskelijoiden mallina oltuani voin ihan varmuudella sanoa, että jokainen piirtää/maalaa/veistää omaa kuvaansa. Jopa vanhat ja kunnioitetut starat näyttäessään kuviaan minusta, olivat lainanneet niihin omia piirteitään. Tidostamatta, tietenkin.
VastaaPoistaEhkä ihminen tuntee omat kasvonsa niin hyvin, että hänelle vakka nenä voi olla vain samanlainen kuin omansa tai sitten se tulee vain väkisin ja hyvän opettajan tai kriitikon ohjauksella sitä voi hioa mallia enemmän muistuttavaksi.
Mielestäni näytin aina taidekoulussa kuvanveiston mallina Viet Kongin sissiltä ja opettaja sanoi samaa.
Vaikka Leonardo olikin ilmeisesti hyvin erinköinen kuin Mona Lisa, on joko ilmeessä tai kasvoissa kuitenkin häntä itseään. Mutta se on ihan luonnollista.
-minh-