Tietäjät keskuudessamme

On ihmisiä, jotka tietävät tietävänsä. He katsovat olkansa yli menneeseen ja kertovat sitten, miten historiaa määritellään, ja poimivat sieltä syyllisen asioiden nykytilaan, jonka nimeävät huonoksi.

Kirjailija Jarkko Tontti tietää, että 50- ja 40-luvuilla syntyneet ovat rasvainen veritulppa kansakunnan sydämessä ja että he ylläpitävät myyttisen suomalaisuuden maailmaa, jossa ilmentävät yhtä kieltä ja kulttuuria tietyillä, hyvin pakonomaisilla eleillä. Mainituilla vuosikymmenillä syntyneet ovat vastuussa myös pinnan alla kuplivasta nationalistisesta uhosta ja epäluulosta muutosta kohtaan. (HS 27.7.)

Tontti tietää senkin, mistä taide syntyy. Se syntyy keskiluokan jälkikasvun ahdistuksesta. Senkin Tontti tietää, millainen on hyvä kirjailija. Se on sellainen, joka on vastuullinen ja joka kirjoittaa nationalismin, uskonnollisuuden tai militarismin läpitunkemaa maailmankatsomusta vastaan. Hyvä kirjailija ei voine kirjoittaa esimerkiksi surkeasta lapsuudestaan, ellei se ole muotoutunut nationalismin, uskonnollisuuden tai militarismin kurimuksessa. Muunlaiset lapsuudenkurjuuskertomukset ovat vastuutonta kirjoittamista.

Minua ihmetyttää muuan seikka. Ilmenee nimittäin, että kirjailija Tontti näkee oman ikäpolvensa heterogeenisenä: Tontti mainitsee, että kullakin hänen syksyllä julkaistavan romaaninsa henkilöllä on erilainen tausta, erilaiset lähtökohdat. Miten näin rikkaasti näkevä kirjailija ei näe sitä, että myös 40 – 50-luvun lapsilla on erilaisia taustoja ja erilaisia tapoja ajatella asioista? Ryhmä tuskin on sen homogeenisempi kuin mikään muukaan aikajanalta napattu ikäryhmä.

Kun syyllistetään valtaapitävien instituutioiden ohella koko sukupolvi, tapahtuu aina myös huteja, kuten Osku Pajamäellä, joka naulasi taannoin oman arkkunsa kannen kiinni. Itselleni ja uskallan sanoa, että tuntemilleni 50 – 40-lukulaisille ei ole ominaista venäläispelko, viha susia kohtaan, huono erilaisuuden sietokyky esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan tai ruokanationalismi, jonka mukaan pitää syödä vain kotimaisia vihanneksia tai lihaa. Oma mielivihannekseni on espanjalainen luumutomaatti, joka on makoisampi kuin kotimainen kelmeä kasvihuonetomaatti. Ja suurinta huonoa erilaisuuden sietokykyä olen kohdannut aina nuorissa, oppilaissani. Meillä 50-luvun kasvateilla on ollut tekemistä suitsia muukalaisvihaa ja venäläissyntyisille naureskelua nuorista pois.

Hämmästyttävä tietoniekka tämä kirjailija-tohtorismies – tietää kaiken yhtä varmasti kuin suuret ikäluokat hippiaikoinaan. Jopa mantrat ovat samat – syytökset edellisen polven nationalismista ja muutosvastarinnasta, jopa työttömyyden aiheuttamisesta ja eläkevirkojen haalimisesta. Kekkoslandiassa tosin työttöminä olivat vain duunarit, nyt IT-teknolandiassa myös akateemiset nuoret.

Ja käykö lopulta niinkin, että seuraavakin ikäluokka istuu syyttäjien penkillä nimeämässä Tontin väliinväsähtäjien sukupolvea veritulpaksi edistyksen tiellä? Olisiko tämä kaikki vain elämänvirtaa, kaiken ikuista toistumista? Elämäntoiveet eivät täyty, vaan kaikki menee niin kuin on mennäkseen, ihminen ei voi hallita elämää, vaan elämä hallitsee ihmistä? Myöntääkö ihminen tämän vasta, kun on tyyntynyt kaavailemistaan elämäntoiveista?

(Jarkko Tontin mielipiteitä koskevat tiedot artikkelista Kuvassa väliinväsähtäjien sukupolvi. Antti Järvi. Helsingin Sanomien kulttuurisivut 27.7.2007.)