2.3.2008

Haaveillen

Sokea kana haastoi haaveilemaan. Mikäs sen mukavampaa!

Tehtävä: Kerro mikä on haaveesi (3 kpl) ja niiden toteuttamisen aikataulu. Haasta mukaan kolme ystävää. Katsotaan miten haaveet toteutuvat. Haaveet voivat olla ihan pieniäkin. Voit laittaa isommille haaveille takarajan kauemmaksikin tulevaisuuteen.

Tässä haaveitani, ja listan alla on vuolasta tarinaa niistä.
1. Paljon rahaa
2. Kirjan kirjoittaminen
3. Ulkomaan matka tai oma kultamussukka

Kyseessä ovat siis haaveet, joihin voi itse vaikuttaa, koska puhutaan myös haaveiden toteuttamisaikataulusta. Tämä rajaa hieman toiveiden luonnetta, koska ajattelen hyvästä terveydestä - periaatteessa ykköstoiveeni - niin, että kun elää jokseenkin terveellisesti ja kohtuullisia elämäntapoja noudattaen, ei terveydentilaansa voi enempää vaikuttaa. Se vaiva tulee sitten, mikä on tullakseen, sillä eivät läheskään kaikki sairaudet johdu huonoista elämäntavoista. Itselläni mm. on verenpainetauti, vaikka olen aina syönyt kasvis- ja kalapainotteista ruokaa, paljon hedelmiä, viinaa en ollenkaan, viiniä nautiskellen, makeaa tosin liikaa, ja se on kertynyt sinne, minne se nyt suomalaisella persjalkaisella naisella kertyy. Sokeri- ja kolesteroliarvot ovat olleet ihanteelliset ja ulkoilen ja liikun päivittäin, ja minulla on ollut nyt peräkkäin kaksi isoa koiraa (13 vuotta + 13 vuotta = 26 vuoden päivittäiset pitkät lenkit kaksi kertaa päivässä. En siis pane hyvää terveyttä listalleni, vaan jätän sen itsestäänselvänä pois.

Raha olisi kivaa, koska minulla on niin paljon rahalla saatavia haaveita. Pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä ei ole kuitenkaan minkäänlaista toivoa tulojen noususta, ja ihmeparantumista ja töihinpaluuta ei ole näköpiirissä. Perintöjäkään ei ole tulossa, ei edes yllättäviä. Ainoa toivoni isommasta rahasummasta voisivat olla rahapelit, kuten lotto, mutta en ole lotonnut kuin ehkä viisi kertaa elämässäni porukkalotossa. Arpalipulla voitin kerran muikkukukon savo-karjalaisen osakunnan bileissä savolaisten nenän edestä.

Tietenkin yksi keino saada rahaa voisi olla se, että tekisin sitä mitä osaan, eli kirjoittaisin työkseni. Kirjoittaisin menestysromaanin isoon kustantamoon, ja siitä alettaisiin heti ottamaan lisäpainoksia. Teoksen tulisi olla kevyttä kauraa, sillä eihän se muuten myy. Jännittävä ja selkeärakenteinen dekkari voisi olla hyvä, sillä en hallitse sinkkuelämätyyppistä rakkauselämän kuviokelluntaa: en siis pysty kirjoittamaan viihdekirjaa, jossa isoja tissejään häpeävä hupakko hauskojen mutkien jälkeen saa johtajansa. Minun kirjassani he tosiaankaan eivät saisi toisiaan, vaan jäisivät ikiajoiksi kaipaamaan vastarannalle, kuten 50-luvun melodraamoissa.

Mitä tuohon dekkariin tulee, minulla on päässäni juoni, jossa nainen murhaa naisen, naulitsemalla hänet jousipyssyllä maalitauluun jousiammuntaradalla, jolla käyn usein kuvaamassa lehtoluontoa ja kosken kuohuja siinä reunassa. Tämä dekkarin kirjoittaminen voisi olla siis yksi haaveeni, ja sen voisi toteuttaa iskemällä perslihaksensa tiukasti työtuoliin ja antamalla näppäinten laulaa tulisesti pari kolme kuukautta. Toisaalta nyt on tulossa kevät ja paras valokuvausaika, joten vaatii sisua istua sisällä hakkaamassa konetta, kun luonto herää ja linnut alkavat elämöidä. Projekti saattaisi sopia syksyyn, ja dead line olisi joulumarkkinoille. Rungon ja näytteen kustantajalle tekisin valmiiksi jo keväällä. Sateisena kesänä saattaisin naputella teoksen valmiiksikin. - Tämä oli siis rahatoive, johon yhdistyy toive saada kirjoittaa sellainen kirja, joka olisi nautittavaa lukemista, mutta myös mestarillisesti muotoiltu rakenteeltaan ja ilmaisultaan.

Olen siis aikamoinen realisti suhteessa omiin taiteellisiin lahjoihini. En tavoittele loppuun asti hiottuja merkillisiä säkeitä, joita avaamaan tarvitaan leegio "kirjallisuusihmisiä", vaan pidän tärkeänä sitä, että lukijalla voisi olla suora yhteys sanoihini ilman väliporrasta. En halua kirjoittaa vihkiytyneille, vaan ihmisille, kaikenlaisille, huviksi ja nautinnoksi. - Tämä tästä raha- ja kirjahaaveesta.

Olen jo monesti kirjoittanut, että hankin oman kultamussukan, koska pidän kovasti olennosta, jota mieheksi kutsutaan. Haluaisin olla miehelle ystävä, toveri, rakastava nainen, ja tyypillisenä härkäihmisenä haluaisin myös hoitaa sitä hellaa ja kotia, jossa kulta kulkee. Mutta tässäkin olen realisti. Mistäs minä kullan nappaan, kun en käy oikein missään. Ei tuolla lehtometsissä tule ketään vastaan, ei pururadalla eikä omissa mökkimaisemissani tai kukkaniityillä. Ainoita tapauksia, joita viime vuosina olen kohdannut, ovat nettimiehet. Kokeiltuani chattia löysin sieltä parikin kiinnostavaa tapausta, mutta eihän niistä mitään tullut. En vaan jaksanut niitä tapaamisehdotuksia, jotka alkoivat heti, ennen kuin oli kunnolla tutustuttu. Chatit saavat olla nyt rauhassa, ja mitään nettideittiä en halua edes kokeilla, sillä tietämäni mukaan tämän ikäisillä naisilla ei ole hirveää kysyntää, vaan viisikymppiset miehet haluavat monesti peiliin katsomatta kolmikymppisiä naisia. Niitä nuoria vonkaajia, joita kyllä olisi tarjolla, ei jaksa. (Ihmettelen aina, miten varttuneet miehet jaksavat nuoria naisia ja heidän juttujaan.) En siis aio hankkia omaa mussukkaa, mutta jos hän jotain kautta ilmaantuu tielleni, hymyilen hänelle kutsuvasti ja avaan kyllä oven. Jos hän kysyy näin, kuten mies Eeva Kilven runossa, Häiritsenkö? sanon, että et pelkästään häiritse, vaan järkytät koko olemassaoloani. Tervetuloa peremmälle!

Ei siis aikataulua tähän mussukka-asiaan, sillä yksinkin on hyvä olla, joskaan ei ihan niin hyvä kuin kaksin. Luulenkin, että listaan kolmanneksi myös ulkomaanmatkan. Oikeastaan yhden matkan pitäisi toteutua jo keväällä, mutta katsotaan nyt, saanko tämän oikkuilevan verenpaineeni kuriin sitä ennen. Kutsu on esitetty ja olen luvannutkin, mutta... Pidemmän ajan haaveita ovat sitten asumiset ulkomailla talvisaikaan, ja minulla on kaksi ystävää, jotka myös haluavat elää lämpimässä Euroopan kolkassa talvikuukausina, jahka eläkeikään tullaan.

Haastan kaikki halukkaat tarinoimaan omista haaveistaan!

(Maalaus Albert Edelfelt, Virginie)

36 kommenttia:

  1. Olen ilmeisesti jo omat työni tehnyt: en haaveile enää mistään.

    Minä olen sitä mieltä, että kun onnistuu kritisoimaan yhteiskuntaa ja sen menoa sillä lailla, että syylliset tai kuviot ovat päivänselviä niin saa vain lisää vihamiehiä. Kiitosta ei tule vaikka muuttaakin oikeasti asioita eikä vain niistä puhu kiertäen kaartaen. Nimet sattuvat ja ovat osittain epäreiluja sillä moni muu osallistuu huonoon elämään kuin vain nimetty tai osoitetut. Silti ei saa kiitosta aidosta vastuusta ja sen takia ihmiset haaveilevat vain. Emme kansakuntana ole vielä alamäessä mutta pian ollaan (vaikka nuo kuviot EU:n kilpailukyvystä näyttävät ylöspäinmenoa se ei edusta nettotilannetta vaan ainoastaan huippujen kantokykyä suhteessa maan kokoon). Nettotilanne on siis huonompaan päin menevä ja eriarvoisuus kasvaa. Pian ei ole enää korjaamistakaan ja sen jälkeen se voi olla suomalaiset , jotka valuvat vielä enemmän alas kun ulkolaiset asettuvat yritystemme huippuun.

    Ovathan jo nyt selvittäneet haaveemme ja toiveemme ja naivit kuvitelmamme asioista. On helppo
    ottaa mitä vaan kun tietää toisen haaveet. Minusta on tullut pessimisti - mutta se johtuu siitä, että sanottiin, että olen ruma suustani vaikka en sitä ikinä ole ollut (paitsi miehelleni jolle huudan mitä vaan). Joskus leikillä sanon, että nyt aion sanoa näin ja sitten jotain rumaa. En ole kiroilija, enkä ole rumasti puhuva enkä ole mitään sitä mitä sanotaan mutta kun valta joutuu kyykkyyn se ei tee sitä lyömättä takaisin. Nyt en saanut naisista tukea enkä miehistäkään: naiset eivät ymmärtäneet mitä haaveilin (parempaa maailmaa lapsille) ja ottivat miesten puolta ja sinä aikana kun sätin naisia miehet minusta pitivät kovasti mutta kun käänsin ja sätin myös miehiä siitä, etteivät kuuntele naisia niin nyt hekin käänsivät katseensa pois. Sanovat, että puhun rumasti. Kas. Aina on peppu takanapäin, käänsi sen miten vaan - silloin kun haluaa oikeasti vaikuttaa. Sen tein.

    Enää en haaveile eikä enempää voi tehdä kuin se, minkä tein. Sain monen väärän prosessin uudelleenmietintään ja siinä meni monen besserwisserin uskottavuus ja psykopaatteja ei saa kiusata sillä siinä taistelussa on takuulla häviäjä. Psykopaatti on aina raadollisen vihainen ja kiusaa kunnes on tappanut kun normaali ihminen lopettaa kun on ymmärtänyt ettei kannata.

    Tämänkin tajusin (tosin vasta liian myöhään sillä psykopatia oli ensin leikillinen nimitys kunnes sen oikeaa vaikutusta tuli esille: olikin totta).

    Haaveilen elämästä, jos sellaista edes on. Normaalia olemista ilman sitä, että muut kusettavat jatkuvasti ja keksivät uusia ja uusia nimiä mitä olisi voinut tehdä ja naapurin naiset kuvittelevat kaikenlaista. On toisten elämä kyllä pientä jos minun on ollut vaikeaa. Pienuuden huippu taitaa tulla kun haaveilemista ei enää ole koska on ostanut jo kaiken?

    VastaaPoista
  2. HG,

    joskus minua ihmetyttää, että voit olla niin vuorenvarma syyllisistä ja kuvioista.. Ja siitä, mitkä ovat oikeita asioita, minulla kun on taipumus epäillä niitäkin asioita, joita pidän itse oikeina.

    Voisiko se olla niin, että juuri tuosta varmuudesta nousevat konfliktit, ja että ainoa varmuus olisikin epävarmuus?

    Mitä tulee tuohon ostohaaveilemiseen, niin siinähän se onkin: toivottavasti ei koskaan tule sitä tilannetta, että on jo ostanut kaiken, tai että ylipäänsä voi ostaa mitä tahtoo. Silloin ei olisi ainkaan materialistisia haaveita.

    VastaaPoista
  3. Minusta olet, Iines, valokuvaajana tosi taitava! Voisit ehkä saavuttaa jotain unelmistasi panostamalla siihen vielä enemmän.

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos, Juhana! Minustahan piti haaveissani tulla kuvataitelija, mutta en edes pyrkinyt Ateneumiin, naurettavista syistä. Paljon mahdollista, etten olisi päässyt, mutta kaivelemaan jäi. Valokuvaaja ja elokuvaohjaaja ovat ne haaveitteni ykkösammatit.

    VastaaPoista
  5. Sä olisit taatusti hyvä dekkarikirjailija! Kirjoissasi olisi ovelia juonenkäänteitä, mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja älykästä dialogia. Tuon kohdan ei siis tarvitse jäädä haaveeksi, voihan sitä aina yrittää...

    VastaaPoista
  6. Kröhöm...älykästä dialogia, taatusti. :)

    Minä olen tällainen jahkailija. Tiedän, että omakustanteen saisin aikaan, mutta siihen ei riitä motivaatio. Minulla on vankka käsitys siitä, että omakustanteita lukee lähinnä kirjailijan lähin piiri, jos sekään. Minä en ole saanut luetuksi ex-mieheni kaikkia omakustanteita. Siltä on taas tulossa jotain, kun juuri kesällä tuli romsku, josta kirjoitin kyseenalaisen päreen.

    VastaaPoista
  7. Oi kun tulisi se päivä Iines sinulle, että saisimme toivottaa onnea sen mussukan löytymisestä. Ja tuleehan se. Unelmilla on tapana toteutua!
    Juu, dekkarin myötä tuo raha-asiakin ratkeaa, ei kun hommiin vaan.
    Mutta olet kyllä myös hiton hyvä valokuvaaja, attä sitäkin voisit tulonlähteenä jotenkin hyödyntää.

    Itse olen miettinyt josko tekisin uuden blogin ja räiskäisisin sinne yhden pöytälaatisossa muhineen vanhan keskeneräisen toistasataa sivuisen jutskan. Ja alkaisin veivata sitä siinä kaiken kansan töllisteltävänä.
    Vai kaiken kansan, sivullani käy keskimäärin kaksi henkilöä päivässä.
    Toinen idea (toimisikohan?) olisi se, että aloittaisi todellakin vaikka dekkarin kirjoittamisen blogissaan siten, että siihen saisivat osallistua myös kaikki haluavat ja kynnelle kykenevät. Kommenttilootaanhan voisi jokainen kirjoittaa mm. parannusehdotuksia, tai peräti uusia sivuja tarinaan josta blogin pitäjä voisi siirtää ne varsinaiselle tekstisivulleen.
    Hieman käytännön sääntöjä siihen tietysti pitäisi kehitellä.

    Romaani jonka on kirjoittanut esim. kaksisataa kirjoittajaa. Huh!
    Tekijänpalkkioissa olisi jakamista siinä tapauksessa, jos blogissa synnytetyn romaanin joku kustantaja haluaisikin kustantaa?

    Idea on vapaasti käytettävissä.
    Vai lie jo käytetty vaikka kuinka? Itse en ole kuullut sellaisesta.

    VastaaPoista
  8. Haaveet ovat paitsi ihanaa ja halpaa huvia, myös tärkeää perusterveydenhoitoa! Niin kuin vähän toisten haaveista lukeminenkin. Keskitysleireiltäkin selvisivät ne, jotka jaksoivat haaveilla ja toivoa; miksei sitten tästä astetta lievemmästä arjesta.
    Laita dekkari työn alle, luulen muuten että suurten ikäluokkien ikäiset sankarit alkavat olla kovaa kamaa kirjallisilla markkinoilla - asiantuntevasti kuvattuina. Nuorten kirjoittamien vanhusten tunnoista lukiessaan ei voi aina välillä olla hymähtelemättä lempeästi.
    Ulkomaan matka t a i oma kultamussukka? Pitkä matka? Lyhyt romanssi? Erilaisuuden jännitystä joka tapauksessa. Muita variaatioita yhdistelmästä: ulkomaalainen kultamussukka, joka olisi ikään kuin samalla myös matka toiseen kulttuuriin.( Tähän tulee ehkä joitakin sinivalkoisia soraääniä…)

    VastaaPoista
  9. En minä ole vuorenvarma kuin siitä, että bestis toisensa jälkeen tulee ilmoittamaan mitä "kylällä" mietitään ja sitä en ole itse keksinyt tai sanonut. He keksivät eli ovat parempia dekkarinkirjoittajia kuin yksikään Remes. Minä (!) halusin vain tehdä työtäni jota estivät. Se on Iines minun suruni: heidän fantasiat elivät niinkuin totuutena ja minun aikeet kantaa korteni kekoon veronmaksajana piti laittaa lyttyyn oikein sankoin voimin. Sitä nämä korkeasti koulutetut kutsuvat sitten minun fantasiaksi. Olen siis ällikällä lyöty: en varma. En enää ole varma MISTÄÄN : näin saivat iloisen ihmisen täydelliseen epäuskoon.

    Typeryys on siis suurimmillaan kun äly uskoo olevansa oikeimillaan. Se ei ole minun tauti mutta minä tiesin mitä osasin: ja sitä he vaan eivät aikoneet uskoa - ei sitten millään ja se oli niin suuri täyttymys ja totuus, etteivät voineet edes antaa näyttää. Ei voinut. Ei ei ei - olisi voinut käydä kuten muutenkin kävi: näytin.
    Ja siinä sitten istuvat typerät suut mutrussa: oliko se minun vika.
    Miksi minulle piti keksiä mitä ihmeellisempiä ammatteja heidän aivokopan mukaan? Ei sellaista kukaan tee muillekaan vaan sen takia että joku psykopaatti on päässyt letkauttamaan omia tuomioita: he ovat ilkeitä ihmisiä, ei sellaisia ihmisiä pidä uskoa: mutta sen he tekivät oikein kuorossa.

    Siksi minä ajattelin, että minusta voisi tulla oopperalaulaja: kirkun suoraa huutoa lavalla - ääneni kun ei siihen ole tarkoitus mutta jos mikään valkoinen ei saa olla valkoista ja mikään musta ei saa olla musta vaan ON PAKKO kääntää kaikki järkevä typeräksi yliminuuden tuomioiksi jotka sekoittavat paitsi yhden ihmisen elämää niin koko perheen elämää; niin mitä sanoisin enää.

    Ei ole mitään. Ei varmana eikä epävarmana: tunnen itseni kuin somalinainen jolla viisi loppututkintoa ja saa siivota. Miksi? Siksi, että älykääpiöt pääsevät vähän keksimään omiaan.

    Näyttö ei riittänyt. Satu oli kivempi sillä se hiveli ihmisten piilosadismia. Ja sitä riitti.

    Siinä meni haaveet ja elämä myös. Mutta kateelliset hymistelevät jossain: ovat nyt tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  10. Leonoora ja Iines, lukekaapa mitä Oman huone - http://phaanpaa.vuodatus.net/ kirjoitti treenikirjoittamisesta 27.2. Ehkä joksikin lisäpotkuksi.

    VastaaPoista
  11. Kiitos SK vinkistä.

    HG, Jospa kertoisit kuitenkin unelmistasi.
    Paina noiden ikävien asioiden huoneen ovi kiinni, edes vähäksi aikaa. Sinullahan on lukemattomia uusia mahdollisuuksia edessäsi.
    Ala vaan unelmoida niistä!

    VastaaPoista
  12. Minä en uskaltaisi kirjoittaa julki haaveitani.

    Tuo kaunis Edelfeltin maalaus on Joensuun taidemuseossa, olen joskus aikoinaan ihaillut sitä useasti.
    On kuin kotiseutuni lähettäisi salaisia viestejä, kun toisaalla (Brim)juuri luin Joensuun Koivurasti-ikibaarista, jonka olemassaolon olin jo unohtanut.

    Näin taannoin erään haastattelun, jossa nainen näki jokapuolella sydämiä. Hänelle ne olivat viestejä kuolleelta pojalta.
    Haavemaailma toimii juuri näin: näemme mieluisia enteitä kun niitä tarvitsemme ja haluamme.
    Haaveilu on mielelle tarpeellista, niin minä uskon.

    Ja jatkan salaisten viestien näkemistä nostalgiapuuskassani!

    VastaaPoista
  13. Sokea kana,

    tuo antamasi treenikirjoittamisen idea on tuttu, eli sehän noudattaa periaatteessa ikivanhaa metodia, jota noudatetaan mm. ideariihityyppisessä työskentelyssä: ei pienintäkään kritiikkiä, vaan ajatusten esittämistä ja työstämistä tauotta tietyn ajan. Sitten vaihe lopetetaan ja tarkastellaan tulosta, vedetään yli kuolleet ajatukset ja lauseet ja otetaan mukaan kelpoisat ja muokataan niistä uusi kokonaisuus.

    Tiedän siis nuo teoriat ja olen niitä opettanutkin, mm. kansalaisopiston kirjoittajakursseilla ja koulussa tietenkin. Minulla vaan homma ei mene noin palapelimäisesti ja laskelmoidusti, että tässä vaiheessa joku amatööri (johon en luota!) tulee sorkkimaan tekstiäni. Arvostan suuresti paljon parjattua inspiraatiota eli innoitusta tekstin tuottamisessa, ja se ei synny koskaan ryhmässä, vaan se versoo yksinäisestä ajattelusta. En taivu millään siihen, että kirjoittaminen toteutetaan perspiraation voimalla, sillä silloin tulos on korkeintaan omakustanne, johon en siis pyri, en suostu, en taivu.

    Minusta siis innoitus on turhaan vaiettu ja vähätelty asia kirjoittamisessa. Sitä pitää olla luomisvaiheessa, joka on siis yksinäisen kirjoittajan puuhaa. Loppuviimeksi kun koko höskä on kasassa, on minusta vasta palautteen aika, ja sen palautteen antajan täytyy olla alan pätevä ammattilainen, ei kuka tahansa kurssin opettaja, jolla ei ole kirjoittamisen vankkaa meriittiä ja näyttöjä. Minusta kun kirjoittaminen ei ole jokamiehen kynäilyä, vaan ajattelua ja innoitusta, jopa hurmaa, syvää paneutumista.

    VastaaPoista
  14. Lisäselitys:

    innoitus on kirjoittajan hurmioitumista omista sanoistaan. Ellei kirjoittaja usko kynänsä tuottamaan kuvioon, kuka muukaan siihen uskoo?

    Kirjoittaminen ei saa olla kynäilyä.

    VastaaPoista
  15. Innoitushan lähtee liikkeelle tahattomasti, milloin mistäkin. Miksei myös jokin amatööri voisi panna sen liikkeelle - etenkin kun sanot haluavasi kirjoittaa ihmisille, kaikenlaisille, huviksi ja hyödyksi. Mutta sorry, tyrkytin neuvoa, kun ymmärsin, että prosessisi oli pysähdyksissä. Nyt kun luin juttusi uudelleen, huomasin että kysymys oli ajan puutteesta. Vinkki taisi liittyä enemmän Leonooran kommenttiin.

    VastaaPoista
  16. Sain luvan haaveilla, jos haluan. Hmm uskallanko?

    VastaaPoista
  17. Sokea kana,

    hyvä vaan kun neuvoit, sillä moni sai siitä varmaan vinkin. Kiitos siis!

    Minä vaan innostun aina tuosta kirjoittamisen inspiraatio-perspiraatioteemasta vähän liikaakin. Tarkoitukseni ei ollut olla töykeä, vaan sain päinvastoin tilaisuuden pohtia omaa asennettani. Kenties se on turhan romanttinen, kuitenkin. - Siis ajan puutettahan minulla ei ole, päinvastoin, aikaa on aina, mihin vaan viitsin ja tahdon.

    VastaaPoista
  18. HG,

    niin kauan on toivoa, kun ihminen jaksaa haaveilla. :)

    VastaaPoista
  19. Okay, tanssin. Hmm mitä vielä? Kävelen kaksi metriä maanpinnan yläpuolella? (minulle sanoi ystävä, joka oli happy, että siltä se tuntui).

    VastaaPoista
  20. Uskalla HG!

    Iines, ymmärrän hyvin nuo esittämäsi ajatukset, vakavan ja kunnianhimoisen suhteesi kieleen ja kirjoittamiseen.
    Tuskin kukaan ammattikirjailija ehdottamaani ideaa tosissaan ottaakaan. Kyllä tekstin vääntäminen leipänsä eteen on aika raadollista puuhaa muutenkin, että sitä suojelee ja varjelee kuin aarrettaan viimeiseen asti.
    Mutta ei kai täällä blogistanissa kaikkien tarvitse olla ryppyotsaisia ja ehdottoman korkeakulttuurisia.
    Hauskaakin saa olla.

    VastaaPoista
  21. Leonoora: Joojoo, minne menen tanssimaan? Kauppatorille? Ratikan katolle näissä tyrolilaiskamppeissa? Sähköjohdot ovat vaarassa. Niitä minä uhkaan muutenkin.

    ..

    Kun lapseni jo pitivät minua hulluna (eivät itse, mutta kun kaverit epäilivät niin minun kullanmurutkin rupesivat analysoimaan minua: ja minä olen siis aina ollut hullu joten he vain sen taisivat nyt tajuta: he heräsivät tähän meidän yhteiseen maailmaan vaan).

    Where do I begin? Kammarrissani istun ja kammariini jään. Happy in my hulluus.

    VastaaPoista
  22. Totta Leonoora, minä vaan olen itselleni liian ankara. Muille sallin monesti sen, minkä itseltäni kiellän - merkillinen on ihminen.. Siis totuushan on, että kirja valmistuu kirjoittamalla ja muokkaamalla, ei se pelkkä inspiraatio kata koko teosta. Mutta siis, kyllä varmaan on ihan hyväksikin, jos hyväksyy itse oman tekstinsä ja pitää sitä jopa hyvänä. Ehkä olisi oikeampi sanoa, että kirjoittamisesta ja sanojen muotoilusta tulisi nauttia kuin että omista sanoistaan tulee hurmaantua. :)

    HG,

    halaa puita metsässä ja pyydä niiltä voimaa kehoosi, niin minä teen joskus, kun tunnen itseni heikoksi. Ja tanssia voi aina. Muistan tanssineeni usein nuorempana mm. metsässä ja mökin pihalla, mutta nyt huomaan urautuneeni, sillä en ole aikoihin tanssahdellut ulkona. Siis ei kai se niin mene, että vain hullut tanssivat pihalla... Siinä tapauksessa meitä hulluja on paljon, ja me olemme lopulta aika viisaita. ;)

    VastaaPoista
  23. I'll drink to that (Black Velvet).
    (I'll drink therefore I am)
    Desfjartes

    VastaaPoista
  24. HG, millainen se sinun tirolilais-asusi oikein on? Voisitko kuvailla sitä? Onko se sellainen miehustasta nyöritetty liivihame ja pussihihainen pusero.
    Onko muuten loden-takki ko. lookia, vai oliko se englantilaista...? Kas kun tämä pukeutumiskulttuuri ei ole aivan minulla hanskassa :D

    VastaaPoista
  25. Minulle tulee tyrolilaisasusta mieleen henskelihame ja hattu, jossa on sulka, kapeahkot lierit. Puvun kantaja steppailee ja tanssahtele kuin Hamelnin pillipiipari, iloisesti keikutellen, niin että perässä on kohta jono seurailijoita..

    Lisää tyrolilaisasuisia naisia, vähemmän kaiken paljastavia helppoja nakkeja!

    VastaaPoista
  26. Hienoa, mistä moinen myötätuuli Tyrol-aatteeseen? Paimentyttö, sitä olen: nahkakengät paksua puhvelinnahkaa, polvisukat rullalla, hame vihreää villaa, jossa ruusukanttaukset, henkseleissä risti selässä ja tamppi edessä, valkoinen paita, joissa samat ruusut kirjailtuna nappikujassa, musta, tosin lyhyt viitta, vihreillä nyöreillä - liehuu kuten Batmanin viitta.

    Kun seison ratikan katolla sitä ei silti huomata koska ratikkahan on vihreä. Ette sen takia näe: suojaväri - eikö ole hyvin valittu asu? Joskus kun huidon vedän alas Aleksin sähköjohdot ja tulee armoton hässäkkä. Yliopistosta tsiigaavat ja Pajunen puhaltaa pilliinsä. Minä luikertelen veke ja näin kukaan ei taaskaan nähnyt.

    Semmoinen se haaveilu rohkeana olemisesta. Ajattelin seuraavaksi kokeilla Lahden suurmäkeä: jos BlackVelvet-pullo irtoaa huulilta olen luuseri, muuten en! Lasken sen siis kunnialla - sukset ristissä tietty. Alastulo on tuttua: pelkkää kaatumista tähänkin asti. No problem: I'll drink to that, too.

    VastaaPoista
  27. Hienoa HG, sinulla ON unelmia!

    Miten lie alkanutkin juuri päässä soida Sound of musicin teema!

    Sarille: usein on tullut seisottua Virgine-taulun edessä taidemuseossamme.

    VastaaPoista
  28. Sitä juuri halusinkin: sound of music ja ihana, ihana ratkaisu miten kahden välissä voi pelastautua menemällä vuorille. Olettehan nähneet filmin tai teatteri-esityksen (oli svenskalla hiljattain ja pääroolissa oleva Marika Krook (Maria) oli aivan ihana. Hänen tyyppinsä on minun paitsi, etten osaa laulaa. Osaan vain ajatella laulut ja ajatella rakkauden mikä syttyi hänen vaatimattoman roolin ja isännän (Johan Storgårds, von Trappin välille) sillä heillä oli molemmilla lapset ne tärkeimmät eikä sota, joka räyhäsi ulkona. Kahden kauppa: kaksi rintamaa, kaksi ihmistä ja kahden kautta ykseys. Dialogi hei. This is called dialogi, tämä ON Hegeliä.

    http://www.svenskateatern.fi/fin/soundofmusic_fi

    VastaaPoista
  29. Leonoora: Edelweiss?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Edelweiss

    VastaaPoista
  30. Kiitos HG! Taidan laittaa ne sivulleni soimaan!

    VastaaPoista
  31. Täällähän on pantu valssiksi. Hienoa!

    HG, siis sinähän alunperin jokin aika sitten mainitsit, että kuljet Helsingin kaduilla tyrolilaisasussa, ja minä kerroin viehättyneeni näystä, jonka tuo maininta loihti silmieni eteen. Se sopisi imagoosi hyvin, siinä on jotain samaa kuin tuossa kulkurilogossasi.

    Menenpä tästä Leonooran blogiin kuuntelemaan tuon Edelweissin.

    VastaaPoista
  32. Paljolla rahalla saat luettelon loppupään. "Paksu lompakko, helppo on lempeä pyytää."

    VastaaPoista
  33. A-K.H.:

    Raha ei ole selittäjä sillä uskomus toisten rahamääristä on silti uskomus. Miltä näyttää.

    Joku on laittanut koko omaisuutensa hienoon autoon mutta elää köyhästi velalla. Joku toinen on panostanut kaupungin kauneimpaan taloon mutta se ei ole kaupungin kallein talo silti. Kauneus ja kalleus menevät sekaisin. Joku uskoo, että kaikki, joilla rahaa voisivat siksi sanoa mitä vaan - ei pidä paikkansa sillä he yleensä yrittävät sanoa mitä vaan. Ei ole totuuden kanssa tekemistä.

    Totuus on yksinkertaisesti tuo magneettikenttien epäsuotuisuus, luonnollinen kyky tahtiin (mitä ei voi oppia edes) ja ehkä eniten rakkauden puute ymmärtää sitä, että placebovaikutus on valtavampi kuin uskommekaan. Usko on siis niin järeä, ettei ihminen jaksa vastaanottaa sitä miten se oma pikku pää on koko ajan pelkän uskon varassa ja miten negatiivisesti suhtautuu omaan resonanssiin ja kieltää dissonanssit toisten viaksi.

    Kuinka yksinkertaista kaikki on kun kaikki on aina kaikkien "muiden vika": näe ylhäältä maapallon kokonaisena: miltäs näyttää kun kaikki on aina toisten vika? Kylläpä on tönimistä, eikö vaan?

    Sen sijaan, jos haluaa oppia ajattelemaan pitää ensin oppia nämä asiat: miten realismia kasvatetaan. Se ei näet ole automaattisesti luojan antamana aivoissa vaan sitäkin pitää ilmeisesti oppia - ja oppia erottamaan indoktrinaatiosta.
    Tämä on nopeasti sanottu nykyään niin, että suurin osa mitä opimme ON pelkkää indoktrinaatiota ja siksi uskomme aivoissa saa edelleen jatkua.

    Harmi, ettei Augustinus enää elä; olisi ollut paljon keskusteltavaa hänen kanssaan skolastiikasta ja didaktiikasta etenkin. Mutta vielä me pidämme mustat taulut (ovat vain vaihtuneet valkoiseksi), liidut ja niistä aiheutuvaa pölyä. Koulu pitää siis itsepintaisesti kiinni informaatiopölystä nimeltään usko. Tiede on silti kiinni monesta muusta seikasta ennen tätä ja silti en sano, että koulu instanssina on huono. Ei ole, eikä ole kirkkokaan instanssina. Kyse on siitä, mitä siellä opetetaan eli sisällön ymmärrys 2000-luvun osaamisella.

    Tämä on ollut vaikea pähkinä koska ajattelu oli koulusta (habit) ja koulu ajattelusta (miten opitaan uutta eli konstruoidaan). Koska tämä kehä piti rikkoa ennenkuin pystyi konstruoimaan edes debatti-aiheita piti mennä pitkän kaavan mukaan: tätä haaveilin ja sen tein osittain. Nyt tuntuu kun Iines haluaa, että minä relaan ja Leonoora kuulee valssin äänet uskoa että näin on käynyt.

    Minä huudan täältä tynnyristäni vaan edelleen (kammaristani). Kukaan ei puhu, kukaan ei argumentoi ja etenkin: kukaan ei ole kymmeneen vuoteen tai pariinkymmeneen vuoteen mitään minulta itseltäni kysynyt vaikka ärtyisästi opetetaan (!) että pitää kysyä.

    Kyllä on lastentarha siksi. Kyllä Suomi ON lastentarha ainakin opettajien keskuudessa. Infantit ovat siis ottaneet tapoja toisilta infanteilta; eikö niin sanotakin: jos on liian paljon ryhmän kanssa rupeaa olemaan kuin ryhmä ja tästä syystä mielisairaiden hoitajat joutuvat välillä ulos, ettei tauti tartu.

    Sama koskee kyllä kouluakin vaikka ovat näppäriä nostamaan leukansa ylös ja ulos: se on vain teatteria. Ajatus on silti jossain vaiheessa katkennut mutta sen todistaminen on ollut haasteellista. Sitten voin tietysti sanoa, että poikkeuksia on, mutta niitä en ole juurikaan itse nähnyt omassa elämässäni. Narsisteja sitäkin enemmän ja jääräpäisiä "tietäjiä".

    VastaaPoista
  34. 1) tuskaton ja nopea, 2) samalla tajuton/tiedostamaton eli 3) 'onnellinen' kuolema.

    VastaaPoista
  35. Mistä tuo Rauno kirjoittaa keskellä aamuyötä? Haaveensa. Ehkä heräsi niihin? Nukkuisit Rauno, sillä valtakunnassa kaikki hyvin (palovartijan ääni).

    VastaaPoista
  36. Minusta tuntuu HG; että hän kuvaa, millainen on onnellinen kuolema.

    VastaaPoista