12.3.2008

Johtajaominaisuudet

Helsingin Sanomien ylimmässä pääkirjoituksessa (12.3./A2) puidaan valtakunnan terävimmän kärjen eli huippupoliitikon imagoa. Kirjoituksessa todetaan, että enää ei riitä, että johtava poliitikko on vahva linjanvetäjä tai toimissaan pätevä, vaan poliitikon on itsensäkin tunnustettava, että häntä arvioidaan yhä enemmän hänen persoonallisuutensa kautta.

Poliitikon persoonallisuudessa tulee erottua piirteitä, joista hyvä johtaja tunnistetaan. Imagoon vaikuttavat yhä enemmän arkiset teot, se mitä poliitikko tekee ja sanoo vapaa-aikanaan. Toimittajat seuraavat kärppinä poliitikon kannoilla, kuten heidän tuleekin tehdä, eikä poliitikko voi enää rakentaa itsestään takavuosien malliin mieleistään julkista kuvaa, jos se ei vastaa todellisuutta. Katkerimmin tämän lienee kokenut pääministeri Matti Vanhanen, joka yhä yrittää kynsin hampain saada monopolin itseensä ja säätää, mitä hänestä saa kirjoittaa.

Johtavalla poliitikolla tulee olla eettistä ja moraalista arvostelukykyä ja niin kuin pääkirjoitus sanoo - itsekuria. Itse näen tämän itsekuri-kohdan kyllä hieman toisin, sillä painottaisin enemmän rehellisyyttä ja kykyä nähdä oma tilansa, koska en vaadi poliitikolta epäinhimillisiä ominaisuuksia. Tässsä mielessä 200 seksististä viestiä erotiikkataiteilijalle lähettänyt ulkoministeri Ilkka Kanerva vetää pisteet kotiin jäätyään rysän päältä kiinni. Hän ei hauku sanallakaan lehdistöä eikä hänet paljastanutta erotiikkataiteilijaa, vaan jahkailun jälkeen myönsi nopeasti virheensä. Kanerva on siis joustava, mikä on mielestäni hyvän poliitikon tuntomerkki. Olen muutenkin yllättynyt siitä, että hieman aliarvioitu ja väheksytty Kanerva on pärjännyt tehtävässään paremmin kuin moni edeltäjänsä. - Mainittakoon vielä, etten ole kuunaan äänestänyt Kokoomusta, joten näkemykseni lienee puolueeton.

Uskon siis, että hyviä johtajaominaisuuksia ovat pääkirjoituksessa mainittujen itsekurin ja arvostelukyvyn lisäksi kriittinen itsensä arviointi eli oman tilan näkeminen, joka todistaa ihmisen muustakin objektiivisuudesta. Jos ja kun ratkaisevia henkilökohtaisia virheitä tehdään, ei heitetä kivellä mediaa ja vakuutella silmät pyöreinä omaa viattomuutta, johon kukaan ei enää usko. Ei rynnätä heti Julkisen sanan neuvostoon tai oikeuteen, vaan arvataan oma tila ja annetaan arvo toiselle osapuolellekin. Tärkeää ei ole se, että on virheetön, vaan se, miten tekemänsä virheen kohtaa ja hoitaa.

Lopuksi lisäisin hyviin johtajaominaisuuksiin määritteen eettisesti herkkä eli inhimillinen, mikä pitää sisällään kyvyn empatiaan, jota ilman johtaja ei nykymaailmassa pärjää, vaan on pian entinen johtaja. Isännän valta ja muu itsevaltaisuus ja kylmyys eivät enää pure äänestäjiin tai alaisiin. Tässä mielessä uskon, että Ilkka Kanervalla on vielä pitkä poliitikon taival edessään.

(Maalaus Ken Denby)

81 kommenttia:

  1. Mist mää arvasi et Iines otta tän pohriskeluns blogisa? Mää pelkäsi myös ku hän enne o morkanu mun kaltasi virili miähi. Et olla liika tyttöi perä. Mu ny mää kiitä häntä oikke kauhiast. Tule kai ääni ens vaalis.

    VastaaPoista
  2. Tässä näet anonyymi, että en ole miesvihaaja, vaan ainoastaan asia on tärkeä, ei sukupuoli.

    VastaaPoista
  3. Johtajuus on sekä sitä, että ajaa bussinsa jonnekin minne on tarkoitus mennä. Mutta se johtajuus, joka miettii missä tiet ja sillat kulkevat, ovat sitten taas toisenlaisen kaltaiset johtajat ja he eivät istukaan missään bussissa eivätkä edes juttele keskenään. Se kilpa käydään ns. peiton alla koko ajan ja thats called politics...

    Johtajuus on siis niin monta tasoa.
    Ja suurin osa ihmisistä junnaa papereissaan ja ongelmissaan eli ovat sittenkin vain managereita.

    VastaaPoista
  4. "Tässä näet anonyymi, että en ole miesvihaaja, vaan ainoastaan asia on tärkeä, ei sukupuoli."

    Halleiua, nyt se on todistettu! ;)

    VastaaPoista
  5. Näkemykseni Ilkka Kanervasta on muuttunut 10 viimeksi kuluneen vuoden aikana - parempaan suuntaan.

    Kokoomuksesta löytyy monia paljon paskempia tyyppejä.

    Tämä arvio on pelkästään poliittinen. Se, mitä Kanerva tekee yksityiselämässään, ei kiinnosta minua vähääkään.

    Viimeaikainen kohu paljastaa jälleen sen tosiasian, että ihmiset tarvitsevat kuninkaan, narrin ja hirviön samassa persoonassa.

    Sellaista kutsutaan joskus myös jumalaksi.

    Kansalla on merkillinen, tiedostamaton ja hallitsematon halu 'tappaa' kunnioittamansa ja pelkäämänsä hirviömäinen narrijumala, jos siihen vain pienintäkään aihetta ilmenee.

    'Tapetun' tilalle etsitään nopeasti uusi uhri jne.

    Media on tässä asiassa pelkkä rahastuskone, joka oikeuttaa toimensa kansan primitiiviseen mentaliteetiin vetoamalla.
    Media on itse asiassa maailman ovelin haaskalintu.

    Näitä ilmiöitä ymmärtääkseen kannattaa lukea mm. uskontotieteilijä Rene Girardia (mimesis- eli jäjittely-, kateus-, väkivalta- ja syntipukkiteoria) sekä esim. Tuomas Nevanlinnan 'Kuninkaista ja narreista' - ei niinkään jotain media-opasta, joka ei edes yritä analysoida muuta kuin pintakäytäntöjä - ymmärtämisestä nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  6. Media on tässä asiassa pelkkä rahastuskone, joka oikeuttaa toimensa kansan primitiiviseen mentaliteetiin vetoamalla.
    Media on itse asiassa maailman ovelin haaskalintu.


    Ei, vaan media on perinteensiirtäjä, runonlaulaja, Väinön kannel. Markkinatalous vain on aikojen saatossa alkanut rahastaa muutakin kuin kulutushyödykettä ja runonlaulantaa ei tehdä ilmaiseksi.

    Media ei siis anna arvoja, vaan pukee olemassa olleet, ilmasta ja hetkestä siepatut jo olemassaolevat arvot sanoiksi ja kuviksi ja siirtää ne eteenpäin. Tämä tapahtuu silmiemme edessä reaaliajassa, toisin kuin ennen, jolloin tieto saavutti pohjanperät vasta vuosienkin kuluttua, muuntuen matkalla aina sen mukaan, joka laulua lauloi.

    Kansa ei siis ole primitiivistä, vaan se vain on, kuten aina on ollut, utelias ja tiedonhaluinen lauma yhteisön jäseniä, joita sitoo toisiinsa sosiaalinen kiinnostus muihin lauman jäseniin.

    VastaaPoista
  7. iines

    Minä olen alkanut kallistua siihen suuntaan, että media ja yleisö/kansa pelaavat samaa peliä, joskin vain media on siitä pelistä tietoinen.

    Siten media kykenee manipuloimaan tai 'provosoimaan' kansaa saattamaan jonkun ihmisen uhrin asemaan, koska se tulee kansan närkästystä 'ruokkimalla' (tietoisesti mutta ei julkilausutusti) oikeuttaneeksi oman yhä röyhkeämmän 'haaskakäyttäytymisensä', joka on siis tuottavaa puuhaa.

    Rajahan tässä yksityisyyden tonkimisessakin tulee tietysti jossain kohtaa vastaan, mutta entistä huonommin julkkikset pystyvät nykyään suojautumaan.

    Toisaalta juuri julkkikset tietävät, että kaikki julkisuus pitää heidät ihmisten tietoisuudessa ja näin ainakin potentiaalisti suosiossa, joten tilanne on kieltämättä auttamattoman ambivalentti myös/ainakin pop-julkkisten yksityisyyden suhteen.

    Poliitikot ja virkamiehet tosin kärsivät tilanteesta eniten, mikäli eivät sitten pysty taktikoimaan eli joko lypsämään kansalta/yleisöltä säälipisteitä, jolloin mediasta tuleekin rikosten paljastajasta itse roisto (tämä on median 'Damokleen miekka') tai ylittämään jonkin merkillisen karisman voimasta koko median/yleisön häikäilemättömän katseen, joka jatkuvasti suuntautuu heihin kuin Korkeasaaren apinoihin.

    En toki halua väittää, etteikö media tekisi erittäin hyödyllistäkin työtä etenkin poliitikkoja tarkkaillessaan, mutta tilanne 'suurennuslasin alla' on osaltaan johtanut siihen, että harva poliitikko uskaltaa enää riskeerata edes esittämällä omaperäisiä mielipiteitä tai radikaaleja ehdotuksia, ja koska media ei saa mistään muualta myyviä jutun aiheita (poliittiset jutut eivät myy), se tonkii henkilökohtaisuuksia.

    PS.
    Susan Ruusunen ei ole julkisuuden ammattilainen/julkisuudesta elävä, joten hän taisi haukata (kustantajan ylipuhuessa ja luvatessa liikoja) liian ison kakkupalan Vanhasen suhteen.

    Toisaalta Vanhanen on jo nyt saanut aika lailla takkiinsa, vaikka voittaisikin hovioikeudessa, sillä mediaa Vanhanen ei tule voittamaan - tälläkään kertaa.

    Siten ainoa, jonka hän tahtomattaan (koska ei syyttänyt itse Ruususta mistään) voittaa, on 'vain' Ruusunen - ja tämä asiaintilahan taas on jo nyt kääntynyt psykologisesti Vanhasta vastaan.

    VastaaPoista
  8. Luin juuri uusimmat tiedot (iltapäivälehti + radiouutisten tiedot) Ilkka Kanervan entisistä naisten lähentelyistä, ja niiden valossa käsitykseni hänen positiivisesta kehityksestään asettuu kyllä uuteen valoon.

    Pisteitä edelleen siitä, että Kanerva ei syyllistä mediaa eikä naisia, joita on lähestynyt - kuten Vanhanen tekee.

    Mutta - Kanervahan taitaa olla todellinen seksuaalinen ahdistelija, koska hän on käynyt myös käsiksi naiseen lähestyäkseen tätä seksuaalisesti. Samoin on tullut uusia tietoja, joiden valossa naiset ovat kokeneet Kanervan ahdistavana, ehkä jopa pelottavana.

    Lisäksi Kanerva on käyttänyt asemaansa hyväkseen lupailemalla naisille mm. taulukauppoja ja esiintymiskeikkoja. Huh huh.

    Matti Vanhaselle lisää miinusta siitä asenteesta, että hän syyttää kansalaisia typeriksi tirkistelijöiksi, jotka mielellään seuraavat poliitikkojen yksityiselämää. Hän ei näe vikaa omassa eikä Kanervankaan käytöksessä. Huh huh!! On meillä nyt ministerit ja seksuaalihäiriköt koottu yhden talon sisään. Mistä tässä oikein lopulta on kyse? Mitä tämä kaikki on?

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Hei! Löysin Internetistä mielestäni selkeää lapsipornoa. On erittäin vaarallista, jos joku sattuu näkemään kyseisen kuvan. Siksi pyydän, että käyttäisitte kontaktejanne ja tekisitte kuvasta välittömästi ilmoituksen Pelastakaa Lapset ry:lle, jotta he voisivat ryhtyä asianmukaisiin ja lakisääteisiin toimenpiteisiin viranomaisten kanssa ko. kuvan sensuroimiseksi suomen kansalaisilta.

    Ystävällisin terveisin
    Mikko Moilanen


    P.S. Jos kuva on vielä huomenna nähtävissä suomesta, niin se tarkoittaa vain sitä, että siitä ei ole kaakatettu tarpeeksi. Täten, jos Te siis yhtään välitätte lapsista ja kyseisessä kuvassa olevasta lapsesta, niin Te taatusti pidätte huolta siitä, että kuva ei ole enää huomennä nähtävissä Suomessa.

    VastaaPoista
  11. Opps lol, mites'se linkki nyt tolleen pieleen meni??????

    No, laitetaan uudestaan lapsipornoa. Hälyytys!! VAROITUS! Älä katso kyseistä linkkiä vaan tee siitä välittömästi ilmoitus asianmukaisille viranomaisille.

    VastaaPoista
  12. RR,

    media ja kansa pelaavat samaa peliä pakostakin, koska toimittajat ovat kansaa itsekin, liikkuvat syvissä riveissä ja lisäksi omissa verkostoissaan, ja heillä on lisäksi tarkat tuntosarvet jo koulutuksensa ja kokemuksensakin puolesta. Toimittajat ovat myös kirjallisesti lahjakkaita ja todennäköisesti kuuntelutaitoisia. Mene tiedä sitten, kuka ohjaa je ketä.

    Itse kallistun sille linjalle, että toimittajat ovat tulkkeja, joiden valtaa liioitellaan. Toimittajia painaa kuitenkin ankara vastuu, ja lakipykälät hengittävät niskan takana kaiken aikaa. Suuriin ylilyönteihin ei ole varaa.

    En ajattele edes niin, että Helsingin Sanomien toimittaja teki seksuaaliahdistelijoista taannoin uhreja, sillä joku nämä miehet oli toimittajille ilmiantanut. Kyllä poliitikko voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihenkin, mitä kirjoitetaan, sillä juttuja ei temmata tuulesta ainakaan arvostetuissa sanomalehdissä. Jos joku itkee sitten, että hän on uhri ja hänen perheensä kärsii syytöksistä, niin menköön itseensä ja arvioikoon oman tilansa rehellisesti ja miettiköön, miksi vaimo kyynelehtii ja lapset häpeävät. Ei savua ilman tulta yhdesäkään tapauksessa. Kyllä näistä asioista voi ja saa kirjoittaa, sillä kyseessä ovat päättäjät, joilla on monta vastuuta yhteisestä hyvästä.

    Olisiko se niin, että kun ennen kirkko oli moraalinvartija, niin nyt paikan on perinyt media, joka on kansan kuva. Se hoitaa kuulutuksia, tiedotuksia ja informaation siirtoa myös moraalikysymyksissä. En näe mediaa kuitenkaan ohjaamassa ihmisten käytöstä tai ajatuksia, sillä ihmiset ovat nykyään hyvin kriittisiä kaikissa kansankerroksissa. Painettua sanaa epäillään yhtä lailla kuin sitä myös uskotaan.

    VastaaPoista
  13. Mitä sinä höpsit, Mikko,

    kuvassahan on vanha ämmä. Tällaisia juuri tarkoitin, kun kirjoitin, että pornomateriaaleissa ja seksistisissä kuvissa on varttuneita naisia, jotka keikistelevät teinityttöjen asuissa.

    Yrität varmaan sanoa, että pojat ovat poikia, miehet miehiä eli veisaat Vanhasen virttä.

    VastaaPoista
  14. "Yrität varmaan sanoa, että pojat ovat poikia, miehet miehiä eli veisaat Vanhasen virttä."

    Rofl, en todellakaan veisaa Vanhasen virttä. Minä sanon, että pojat on poikia ja miehet on poikia.

    VastaaPoista
  15. Mutta eipäs nyt yritetä vaihtaa puheenaihetta. Minusta tuntuu, että kyseinen kuva on vain JÄÄVUOREN HUIPPU! Nyt on erittäin tärkeää ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin kyseisen kuvan sensuroimiseksi suomen kansalaisilta sekä palkata lisää henkilökuntaa tarkistamaan Internettiä kyseisten kuvien varalta. Kuinka kukaan voi enää nukkua Suomessa, jos tietää, että tämä ei ole mikään sivistysvaltio vaan että täällä on mahdollisuus nähdä jopa ihan vahingossa lapsipornoa? Tälle asialle pitää nyt ja heti tehdä jotain, sillä minusta tuntuu, että jotkut tekevät ja suunnittelevat koko ajan uusia vastaavia sivustoja. Mutta sille tulee kyllä taatusti loppu, kun Me sensuroimme ne kaikki! Sitten voi rauhassa nukkua ja sanoa, että nyt me elämme sivistysvaltiossa. En lepää, ennen kuin kaikki on sensuroitu ja olemme siten saaneet takaisin sivistysvaltiomme ja muuttaneet maailman paremmaksi paikaksi!

    VastaaPoista
  16. Iines, eikös se Kanerva jo kuitenkin syyttänyt sitä tanssijaa tästä jo.http://www.iltalehti.fi/uutiset/
    200803137382096_uu.shtml

    Moilasen huumori sen kun vain paranee vanhetessaan. Hohhoijaa.

    VastaaPoista
  17. Saara,

    vai niin Kanerva teki. Samaa maata sitten kuitenkin on kuin Vanhas-Matti. Taitaa maa alkaa polttaa nyt sitten jalkojen alla. Minustakin tuo oli raskauttavaa, että hän on yrittänyt lahjoa naisia seksiin ja on käynyt naisiin käsiksi ja nähtävästi jatkanut viesteilyään, vaikka ei ole tullut vastakaikua. Jos naisia on alkanut pelottaa ja ahdistaa, on menty liian pitkälle, eikä kyseessä ole enää poikamaisuus tai leikinlasku.

    Mikä tulppa sinulla Mikko nyt oikein aukesi? Lapsipornot on jo keskusteltu, toistaiseksi. Kukaan ainakaan tässä blogissa ei ole koskaan ajatellut noin typerästi ja tekohurskaasti kuin esität. Taitaa kummuta omasta sisimmästäsi tuo moralistinen uho.

    VastaaPoista
  18. "Moilasen huumori sen kun vain paranee vanhetessaan. Hohhoijaa."

    Ei, sinä olet ymmärtänyt minut väärin. Tässä ei ole kysymys huumorista vaan ihan totisimmasta todesta. Lasten hyväksikäytössä on kyse kaikesta muusta kuin huumorista!

    Minä tässä vähän mietin. Vaadin, että palkkaamme 40 000 ihmistä laatimaan lapsipornosensuurilistoja. Siten saadaan lapsiporno-ongelma kuriin! Samalla paranee työllisyys, ja näin maailmasta tulee paljon parempi paikka! Ja jos Te olette eri mieltä, niin silloin Te olette pedofiilien puolella, eikä minun tarvitse kuunnella sellaisia ihmisiä lainkaan!!

    VastaaPoista
  19. Jospa Kanervaa alkoi harmittaa ja kateuttaa kun Vanhanen saa naisjutuillaan niin paljon tilaa mediassa. Onhan äänestäjät siten taattu tulevaisuudessakin. :D
    Vai sekö ahdisteltu tanssityttö antoi asian julki lehdille?

    Mitä tästä päättäjien suhdehullunmyllystä opimme? Välttämättä emme mitään.
    Tunnettuahan on, että keski-ikää lähestyvän -tai jo olevan- miehin täytyy jollain tapaa vielä osoittaa olevansa viriili.
    Kanervaa olen aina pitänyt jotenkin falskina. En todellakaan tiedä mitä tärkeää hän on saanut aikaan pitkän politikkouransa aikana, paitsi nämä naissuhdesotkunsa. Olen ihmetellyt miten hänelle aina vaan riittää änestäjiä.
    Kenties hän on tietyntyyppisten porvarisrouvien ja naisten lemmikki ja unelmien mies?
    Olisi nyt iskenyt taannoisella rapakantakaisella vierailullaan Condoleezza Ricen. Amerikan vävynä olisi jo sentään toisella tasolla kuin äiteliä tanssityttöjä jahdatessaan.

    VastaaPoista
  20. Leonoora,

    poliittisia suhteita hoidetaan pitkälle hyvällä supliikilla ja avoimella olemuksella. Kanerva on vissiin saanut suhteet USA:han kuntoon Tuomiojan jäljiltä.

    VastaaPoista
  21. Hei!


    Kokoan Aamulehden sunnuntaitoimituksessa Ukkosenjohdatin-nimistä palstaa. Haluaisin lainata kirjoitustasi Ilkka Kanervasta lehteen. Lainaus kuuluu lehdistön normaalin sitaattioikeuden piiriin. Tapanamme on kuitenkin ilmoittaa lainauksesta kirjoittajalle. Jos sinulla on jotain lyhyen otteen julkaisua vastaan, pyydän ottamaan yhteyttä sähköpostitse perjantaihin puoleen päivään mennessä.



    Ystävällisin terveisin,

    Tuomo Björksten
    toimittaja
    Aamulehti, SU Asiat & Ihmiset
    (Itäinenkatu 11)
    PL 327, 33101 Tampere

    Puh. 010 665 3204, GSM 040 75 24 016
    Fax 010 665 3140
    tuomo.bjorksten /at/ aamulehti.fi
    http://www.aamulehti.fi/sunnuntai

    VastaaPoista
  22. Tietyntyyppinen ulkonäkö on aina eduksi, olipa kyse mistä tahansa työtehtävästä tai ammatista, ja laskelmoida ja näytellä osaa moni sellainenkin, jonka älynväläykset eivät muuten päätä huimaa.

    VastaaPoista
  23. Tuomo Björksten,

    juttuni on vapaasti lainattavissa. Kiitän kunniasta.

    VastaaPoista
  24. Itse olen tavannut Kanervan kerran vaalimökissä(en äänestänyt) Turun torilla.
    Muihin poliitikkoihin verrattuna Kanerva vaikuttaa lämpimältä ja avoimelta ihmiseltä. Korostan sanaa vaikuttaa, koska enhän minä häntä tunne.

    Samaa olen kuullut Kanervaa paremmin tuntevilta ihmisiltä. Lisäksi Kanervalla on ilmiömäinen nimi-ja kasvomuisti, jonka avulla hän muistaa uskomattoman määrän ihmisiä vuosien takaa.

    Jos Kanerva olisi tavannut Leonooran vuosia sitten lähes ohimennen ja huomenna tapaisi Leonooran uudelleen, muistaisi nimen ja kyselisi kuulumisia vilpittömän kiinnostuneen oloisena, niin tuskin Leonoorakaan miehestä pahaa ajattelisi.
    Sitä en tiedä kuinka aitoa Kanervan lämpimyys on.

    Kanerva ja presidentti Halonen tulevat kuulemma erinomaisesti toimeen keskenään. Jossain lehtijutussa mainittiin, että heitä yhdistää samanlainen huumorintaju.

    Onhan nämä kiusallisia juttuja, ettei mies yhtään hallitse libidoaan. En kuitenkaan lähtisi vaatimaan Kanervan eroa.

    VastaaPoista
  25. Samuli, kenties olisin sulaa vahaa hänen ilkikurisen katseensa ja poikamaisen hymynsä edessä. Ja sentään ministeri! Valtahan vetoaa aina naisiin! Tiedä vaikka hetken hypnotisoimana lupautuisin antamaan ääneni...
    sitten muistan nämä entiset tyttöystävät, ikävä kyllä, ilmeisesti en ole hänen tyyppiään :D
    Huumoriksihan ja nauruksihan tämän aiheen pähkäily ennen pitkää menee.

    VastaaPoista
  26. Jos wikipediassa oleva Kanervan syntymäaika pitää paikkansa, hän on horoskoopissa kauris, kuten mm. Lenita Airisto, ja taitaapa T. Halonenkin olla siinä ja siinä samaa merkkiä.

    VastaaPoista
  27. Jaha, Mikko Moilanen päässyt hoidosta :) I-iines, kehotan ignoroimaan Mikon sekoilut ihan kategorisesti, tuo provokaatio on jopa häneltä toodella ala-arvoista.

    Jotenkin on tässä viime päivinä hirtehisesti naurattanut, kun radiosta kuulee poliitikkojen nimiä, ei olekaan puhe mietinnöistä tai päätöksistä, vaan tissikohuista ja pikaeroista.... Jestas tätä aikaa :)

    VastaaPoista
  28. Kanerva on vissiin saanut suhteet USA:han kuntoon Tuomiojan jäljiltä.

    Mitä vissiin? Onko suhteemme U.S.A:han olleet koskaan epäkunnossa? Kyllä kai jenkit tietävät, että täällä vihataan ryssää ja islamia ihan ilman Valkoisen talon illallisia. Vai epäiletkö, että Ike, tuo Juha Rihtniemen oppipoika, jolla oikeasti ei ole yhtä ainutta poliittista meriittiä edes urheilupuolelta, olisi lupaillut suomalaisten puolesta jotain?

    Asiasta toiseen. Milloinkohan saamme lukea Paavo Väyrysen, tuon toisen ikiaikaisen nuorisopoliitikon naisseikkailuista.

    BTW: Ike ei varmaankaan ole putkiaivoinen mies multitasking kännyllä skulaa!

    VastaaPoista
  29. No, Jacques, olivathan ne suhteet tunnetusti hieman jäissä, ja suomipoliitikoilla ei tainnut olla asiaa Valkoiseen taloon. Nähdäkseni tämä oli Tuomiojan yrmyn syytä. Mikä sitä miestä oikein riepoo? Jokin henkilökohtainen juttu pielessä?

    Paavo Väyrynen tosiaan taisi olla ensimmäinen julkisuuden hokaama pepunnipistelijä. Tuohon aikaanhan sanktiona oli julkinen nauru ja häpeän alaiseksi joutuminen, mikä riitti palauttamaan miehen ruotuun.

    VastaaPoista
  30. ja suomipoliitikoilla ei tainnut olla asiaa Valkoiseen taloon.

    Siellä kävi joku Lipponen lupailemassa mitä lie koalition taakse asettumisesta. Muuan nainen, joka tämän paljasti suomalaisille äänestäjille, sai katkerasti katua rehellisyyttään.

    Ja me saimme Matti Vanhasen, joka on hyvää pataa kaikkien kanssa, paitsi deittiensä.

    VastaaPoista
  31. Kyllä ne suhteet olivat vähän retuperällä:

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/
    uutinen.asp?id=1288313 (kokoa itse)

    Mutta sitä en tiedä, mitä tämä Rice nyt sitten Kanervastakaan ajattelee. Taitaa siellä rapakon takana olla jo muutenkin kurkkuaan myöten täynnä seksiskandaaleissa rypevistä äijistä.

    VastaaPoista
  32. Veikkaan, että viikon päästä Ile ei ole ministeri.

    VastaaPoista
  33. "Saapas näkee mitä kenkä tekee".

    VastaaPoista
  34. "Kanerva ja presidentti Halonen tulevat kuulemma erinomaisesti toimeen keskenään. Jossain lehtijutussa mainittiin, että heitä yhdistää samanlainen huumorintaju."

    Ai sitäkö se on? Tulee mieleen esimerkiksi se, kuinka presidenttimme korjasi hellästi erään suurvallan presidentin kravattia.

    VastaaPoista
  35. Kemppisen blogissa
    "JarMom kirjoitti...
    Unohtui maamme päämiehen antama esimerkki.

    Presidenttime on itse usein *nykykäsityksen* mukaan ahdistellut muiden valtioiden päämiehiä. Näistä tapauksista on kuvamateriaalia löydettävissä netistä.

    Esimerkkinä Bush ja kravatin oikoilu. Oli aika seksuaalisväritteistä.
    Usein presidenttimme on myös tavallaan kiinni näissä miehissä halauksen varjolla. Lisäksi olkapäitten ja käsivarsien silittäminen ja liika koskettelu tuntuu mauttomalta."

    VastaaPoista
  36. sedis

    'Veikkaan, että viikon päästä Ile ei ole ministeri.'

    Voi olla että olet oikeassa.

    Mutta minkä takia Kokoomuksen pitäisi mennä rähmälleen median tai edes äänestäjien edessä tällaisen politiikkaan kuulumattoman paskanjauhannan takia, jossa on ollut kyse yksityiselämän mahdollisesta ylilyönnistä, ei ulkopoliittisesti 'epäkorrektista' käyttäytymisestä?

    Kyseessä olisi ilmeinen ylireagointi puolueen suosion ylläpitämiseksi, koska se on jo nyt saanut kolauksen, jota ei voi mitenkään muuksi muuttaa.

    Sitäpaitsi Kanerva on viimeksi kuluneen viikon aikana rangaistuksensa saanut eli joutunut ryöpytysten jälkeen taatusti miettimään tekojaan muutaman unettoman yön verran ja pyytänyt sitten julkisesti anteeksi.

    Anteeksipyyntö oli se, mitä itse häneltä odotin - se riittää.

    Entä halutaanko Kanervaa vielä tämänkin jälkeen nöyryyttää oikein kunnolla?
    Ilmeisesti. On paljon ihmisiä, jotka nauttivat 'teurastamisesta' moraalin nimissä.

    Erottaminen olisi kuitenkin tässä(kin) tapauksessa osoitus siitä, että massamedia-demokratia määrää diktatuurisesti poliitikkojen(kin) kohtalosta.

    Heiltä vaaditaan lähes pyhimysmäistä täydellisyyttä: tila, joka on paitsi ihmiselle mahdoton myös mahdollisimman 'tylsä'.

    Oma demokratiatajuni ja 'demokraattinen toleranssini' loppuu paradoksaalista kyllä juuri samaan kohtaan kuin moralistisilla syntipukkien metsästäjillä - eri syistä vain ja erilaiset johtopäätökset tehden: - syyttävä sormi kääntyykiin kohti massoja sekä mediaa.

    Epäilemättä en tällä asenteella tulisi itse koskaan pärjäämään politiikassa, mutta on selvää, että juuri tämän asenteen vuoksi en myös koskaan ole edes halunnut olla tekemisissä politiikan kanssa.

    (PS. Platonin 'pahamaineinen' Valtio on edelleenkin opettavainen kirja politiikan ja politiikan filosofian ymmärtämisessä.)

    VastaaPoista
  37. RR: Se oli vain arvaus. Otsikot ovat jo laimenneet, huomaan tänä aamuna. Sudet ovat saaneet mahan täyteen.

    Muuten olen samaa mieltä kanssasi. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta.

    VastaaPoista
  38. Itselleni on muotoutunut kaikkien näiden poliitikkojen seksijuttujen aikana sellainen näkemys, että erehtyminen on inhimillistä ja poliitikkojen ei tarvitse olla puhtoisia enkeleitä. En siis kannata ollenkaan asian liepeillä vellovaa moralismia, jonka mukaan poliitikon tulee olla puhtoisempi kuin keskivertokansalaisen.

    Poliitikon rikkaus ja voima on juuri siinä, että hän säilyttää ihmisyytensä, erehtymiskykynsä eikä tavoittele sellaista amerikalaistyylistä poliitikon kuosia, jossa ihminen on erehtymätön, ja jos erehtyy, eroaa virastaan välittömästi. Se on monesti menetys kansalaisille ja sekoittaa asioiden hoitoa.

    Huomio tulisi mielestäni kiinnittää siihen, millä tavalla poliitikko virheensä myöntää ja hoitaa, sillä tämä juuri osoittaa sen, mistä aineksista poliitikko on keitetty ja sen, onko poliitikolla kaunistelematonta riskinhallintakykyä ja konfliktien hoitamisen taitoa.

    Asia on kyllä vaikea nyt Kanervan kohdalla, koska aiemmasta menneisyydestä löytyy vastaavanlaisia virheitä, joista ei ole kasvettu ulos. Menneisyydestä löytyy myös melko ahdistavaksi koettua seksuaalista häirintää. Kanervasta löytyy kuitenkin tarvittavaa nöyryyttä ja anteeksipyyntökykyä. Arvoitukseksi jää, riittääkö se, vai haluammeko työnsä hyvin hoitaneen ministerin tilalle puhtaan pulmusen.

    Vanhanen sen sijaan on menettänyt pelin äänestäjien edessä, koska ei kykene arvioimaan omaa tilaansa eikä suostu käsittelemään tekemiään virheitä (valehtelu, heikomman yksilön avoin halveksunta, median ja kansalaisten syyttäminen). Sama koskee seksuaalihäiriköiksi nimettyä ukkokaartia, joka teki itsestään uhrilauman ja joka on kieltänyt kaiken jo vähintään kolmasti ja joka syyllistää median tapahtuneesta.

    Mitä tulee median osuuteen, se on mielestäni tehnyt työnsä juuri kuten pitääkin. Ei ole lehdistön syy, jos kohu seksijutuista paisuu. Kyllä demokratiassa kansalaisten tulee saada tietää kaikki valitsemistaan päätöksentekijöistä, sillä teot ja ratkaisut yksityiselämässä puhuvat omaa kieltään päätöksentekijän arvostelukyvystä ja rehellisyydestä.

    VastaaPoista
  39. iines

    Kommentti viimeisimmän kommenttisi viimeiseen kappaleeseen:

    Älä pelkää. Ei sulta jutun aiheet lopu. Kyllä demokratia siitä huolen pitää..;/

    VastaaPoista
  40. Taas tätä.

    Kanerva ja Vanhanen tapauksia ei voi verrata toisiinsa, Kanerva on selvästi tehnyt jotakin normi etiikka ja moraalikäsityksistä poikkeavaa kun taas Vanhanen on ainakin Ruusunen tapauksessa toiminut näitten puitteissa.

    Tietääkseni Kanerva asuu parisuhteessa ja jo tässä asiat poikkeavat toisistaan. Hän toisaalta myöntää tekonsa, mutta ei tuossa tilanteessa muitakaan vaihtoehtoja ole. Työnsä hän on hoitanut ilmeisen hyvin.

    Vanhanenkaan ei kiellä tapahtumia, hän ainoastaan haluaa selvät rajat siitä missä julkisen henkilön yksityisyyden raja kulkee.
    Hän pokasi naisen, uskoi suhteen tulevaisuuteen ja toi naisen julkisuuteen, suhde ei toiminut ja loppui. Nainen toi julki itsessään harmittomia asioita suhteesta, mutta kuitenkin sellaisia jotka selvästi, ainakin Vanhasen mielestä, kuuluivat yksityisyyden suojan piiriin.
    Hän asettaa tietoisesti poliittisen uskottavuutensa peliin saadakseen ennakkopäätöksen asiaan joka koskee monia julkisuuden henkilöitä. Oikeuslaitoksemme ei toimi niin, että hän olisi pystynyt vaikuttamaan siihen kuka asetetaan asiassa syytteeseen ja kuka ei, sen päätöksen tekee syyttäjä lakeihin turvautuen.

    Median osuutta voi katsoa monelta kannalta ja itse suhtaudun median tapaan käsitellä asioita hyvinkin kriittisesti, ainakin mitä iltapäivälehtiin ja sensaatioviikkojulkaisuihin tulee. Kyllä taitava ja työnsä osaava toimittaja osaa kääntää tosiasioita niin, että niistä saadaan skandaali aikaan ja haluttu osapuoli mustamaalattua. Kansaa viedään kun pässiä narussa.

    Pirkko tai Erkki

    VastaaPoista
  41. Hän [Vanhanen] pokasi naisen, uskoi suhteen tulevaisuuteen ja toi naisen julkisuuteen, suhde ei toiminut ja loppui.

    Kun se ei mennyt näin, vaan suhde toimi hamaan loppuun asti ja päättyi yllättäen ja varoittamatta tekstiviestiin. Suhde ei siis ensin reistaillut, vaan se päättyi Vanhasen opastettua Ruususen julkisuuden valokeilaan ja antaen luvan haastatteluun. Kun nainen naiivin onnellisena kertoi lehdelle rakastuneensa, Vanhanen suuttui ja lopetti suhteen tekstiviestillä kesken kukoistuksen, salama iski siis kukoistavaan ruusuun, ei kuihtuneeseen. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Onko se suhteen toimimattomuutta, että sanoo silmät onnesta loistaen rakastuneensa? Haloo!

    Vanhanenkaan ei kiellä tapahtumia, hän ainoastaan haluaa selvät rajat siitä missä julkisen henkilön yksityisyyden raja kulkee.

    Kun niitä rajoja ei ole. Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus valitsi raadin arvovaltaisia taiteen, tieteen ja median vaikuttajia (100 kpl) ja kysyi heiltä asiaa. HS-raati on sitä mieltä, että ministerin suhde ei ole yksityisasia, vaan seurustelutavat voivat kertoa paljon myös poliitikon julkisesta toiminnasta. Imagopolitiikka ei ole osa-aikatyötä, vaan 24/7, kuten rehellisyyskin, sanotaan raadissa. Poliitikkojen yksityiselämän ratkaisut kertovat heidän arvostelukyvystään, rehellisyydestään ja arvoasetelmistaan, ja tieto näistä kaikista on olennaista todellisen dekokratian toteutumiselle. (HS 15.3.)

    Ei Vanhanen siis voi asetella mitään rajoja itseään varten toimiessaan julkisessa virassa, kansan valitsemassa tehtävässä. Suomessa todella on sananvapaus, ja se koskee myös pääministeristä kirjoittelua.

    Jos pääministeri kokee itseään loukatun, menköön itseensä ja eläköön niin, etteivät lehdet kirjoita asioita, joista hän ei pidä. Eläköön siis oppiensa mukaan älköönkä yrittäkö teeskennellä parempaa kuin on. Luulen, että Vanhasen suuttumisen syy on yksinkertaisesti se, että hän häpeää suunnattomasti nettideittinsä paljastumista. Deittipaikka kun vielä on maineeltaan hieman epämääräinen suomi24.fi-deittipalsta.

    VastaaPoista
  42. Onhan tämä kaikki kuitenkin sellaista poliitikkojen rajojen hakemista emovaltiolta. Perustuslain 31§ kuitenkin velvoittaa kansanedustajia esiintymään arvokkaasti, vakaasti ja ketään loukkaamatta. Vakaus ja arvokkuus lienevät suhteellisia monessakin suhteessa, ehkä siinä ei edes kyse ole moraalikoodeista, vaan siitä kuinka säilyttää luottamus kansalaisten ja äänestäjien silmissä. Poliitikot itse ovat mielestäni aika jäävejä arvioimaan toistensa toilailuja, siksi kai massoja tässä tapauksessa on kuultava, kun ministerin käytöstä kerran arvioidaan. Tai sitten voipi yrittää tehdä perustuslakiin muutoksen, ett hei, toi ei ainaskaan koske ministereitä.

    VastaaPoista
  43. massat

    Menkää itse mukaan politiikkaan - jos uskallatte.

    Hyvähän täältä turvallisesta blogista on tykittää 'oikeita' mielipiteitä 'paskiaisten' niskaan.

    Tulee lievästi sellainen olo, että nyt nautitaan taas oikein viimeisen päälle vyön alle lyömisestä - demokratian hengessä.
    Viis siitä, mikä on oleellista ja mikä ei.

    Uhrin 'veren pitää virrata', ennenkuin ollaan tyytyväisiä - vähän aikaa...

    Teillä on massat melkein aina 'veren maku suussa'. Ja sitä makua te kutsutte oikeudenmukaisuudeksi: - omaa ressentimenttiänne.

    VastaaPoista
  44. RR,

    mitkä massat? Kuka tässä nyt tykittää ja ketä? Minä ainakin olen kantani ilmaissut hyvin kohtuullisin sanoin ja olen vieläpä ilmaissut ymmärtämystä Kanervalle.

    Koko keskustelussa ei ole veren makua, eikä vyön alle lyöntejä. Kommenttisi on käsittämätön.

    VastaaPoista
  45. Rauno, jos tuo oli vastaus minun kommenttiini, niin tekisipä mieli tehdä psykoanalyyttisiä tulkintoja lukutavoistasi. No,itsehän sinä sen lukutapasi valitset ja siitä eniten kärsit. Ajattelitko ehkä, että vaikutat tuolla raivokommentillasi mielipiteeseeni perustuslaista ja sen sisällöstä?

    VastaaPoista
  46. iines, saara

    Minä kirjoitin massoille, mutta anteeksi nyt vain, jos samaistuitte - ja no comments. (Psykoterapeuttini lähettää terveisiä..;/)

    VastaaPoista
  47. RR, en samaistunut, ja juuri siksi kysyinkin, kun en huomaa tässä keskustelussa ylilyöntejä enkä pienintäkään veren makua.

    VastaaPoista
  48. Rauno, nimenomaan siitä oli kyse mitä Iines jo sanoikin, joten ihmetellä täytyy näitä sinun kummia johtopäätöksiäsi joka helvetin välissä.

    VastaaPoista
  49. "Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus valitsi raadin arvovaltaisia taiteen, tieteen ja median vaikuttajia (100 kpl) ja kysyi heiltä asiaa."

    Minä odotan mieluummin lakia tuntevien ja tulkitsevien arvovaltaisten tuomareitten tuomiota, mieluummin korkeimman oikeuden kun se, että asian käsittely lopetetaan hovioikeuteen.

    Pirkko tai Erkki

    VastaaPoista
  50. Hullua että joku odottaa tuomiopäivää.

    VastaaPoista
  51. Niin, tuomiopäivä on tänään. Eilinen meni ja huominen on aina huomenna.

    VastaaPoista
  52. http://www.nelonen.fi/uutisvideot/default.asp?video=2680&c=1&newpage=0

    Matti on puhunut

    VastaaPoista
  53. Iines, mikä merkitys on anteeksipyynnollä, kun se muotoillaan sellaiseen kielen kapulaan kuin Kanerva teki? Sinähän olet aina niin tarkka kielestä. Minä näkisin hänen sanoissaan ja sananvalinnoissaan selvää tarkoitushakuisuutta, ne pidä niitä ollenkaan niin vilpittöminä kuin sinä näytät tekevän.

    Toinen seikka on se, miten tulee suhtautua anteeksipyyntöön, joka tulee viime hetkillä, kuilun reunalta. No, inhimillistä se tietenkin on, niinhän lapsetkin tekevät, kun isän kuritus uhkaa. On anteeksipyyntö tietenkin parempi kuin pyytämättä jättäminen tai muiden haukkuminen. Ilman muuta.

    VastaaPoista
  54. Hilma,

    en ole nähnyt tai lukenut tätä anteeksipyynnön sanamuotoa ollenkaan, olen vain sen uutistiedon varassa, että Kanerva on pyytänyt anteeksi.

    Aiemmin olen kritisoinut Jyllands Postenin esittämää anteeksipyyntöä siitä, että ihmiset ovat pahoittaneet mielensä sen julkaisemista Muhammed-pilapiiroksista eikä siitä, että lehti julkaisi ne. Tämä anteeksipyyntö oli siis mielestäni teeskentelevä ja mitätön, koska siinä ei pyydetty anteeksi tekoa, vaan tekopyhästi sen aiheuttamaa reaktiota.

    Mikäli Kanerva on pyytänyt anteeksi reaktiota eikä kytkenyt siihen omaa osuuttaan, kyse on tietenkin samankaltaisesta kvasianteeksipyynnöstä, jota sietääkin arvostella. Koetanpa kaivaa tuon Kanervan tarkan sanamuodon jostain esiin.

    Olen siis valmis arvioimaan asiaa uudelleen, sillä en ole tässä puolustamassa Kanervaa henkeen ja vereen, kuten näistä kommenteistan i varmaan huomaa. Puoluekin on itselleni vääräksi kokema. Olen koettanut vain arvioida asiaa puolueettomasti niin kuin ajattelen.

    VastaaPoista
  55. Monetkin lehdet ovat sen julkaisseet. Tässä linkki Aamulehden verkkosivulle:

    http://www.aamulehti.fi/teema/kanerva/74339.shtml

    VastaaPoista
  56. Hilma,

    Kiinnitin huomiota siihen, että Kanerva käyttää yksikön ensimmäistä persoonaa, eli hän puhuu itsestään, omista tekemisistään ja pyytää niitä anteeksi, eli siis tekemisiään eikä vain kansan reagointia siihen. - Tämä on mielestäni hyvä.

    Toinen hyvä asia on se, että anteeksipyyntö on avoin ja pitkä, siinä on vastaantulon henki, ei tylyn poistyöntävä, ei ynseä, ei ylimalkainen.

    Ja jos vielä tarkemmin erittelee, alla olevien suorien lainausten mukaan Kanerva kyllä näkee oman tilansa, toisin kuin esimerkiksi Vanhanen, joka ei näe tilaansa alkuunkaan:

    Tiedän, että olen käyttäytynyt tahdittomasti - -
    - - en myöskään itse lähde siitä, että tätä kuitattaisiin ikään kuin leikkimielisyyteen vedoten - -
    Olen tehnyt tässä suhteessa virhearvion, ja kun olen sen virhearvion tehnyt, niin syy on tietenkin minun.
    Mä en ole siis syyttämässä ketään muuta kuin itseäni ja tämän asian eteenpäin vievät toimenpiteet ovat tietysti mun varassani, että tämän kaltaiselta voidaan jatkossa välttyä.
    (Kanerva)

    Kuitenkin - jos anteeksipyyntö olisi ollut loppuun asti viety, siinä olisi pitänyt olla loukatuille naisille kohdistettu anteeksipyyntö. Pidän kyseenalaisena myös kohtaa, jossa Kanerva ei sano muistavansa naistaiteilijaa, johon oli käynyt jopa käsiksi. Tapauksesta on aikaa kymmenen vuotta, mutta toisaallahan on kehuttu Kanervan ilmiömäistä nimi- ja kasvomuistia.

    VastaaPoista
  57. Kanerva:"Olen tehnyt tässä suhteessa virhearvion, ja kun olen sen virhearvion tehnyt, niin syy on tietenkin minun. Ja näin muodoin, tästä aiheuttamastani hämmingistä johtuen, pyydän julkisesti puolueeltani, ryhmältäni ja kaikilta niiltä suomalaisilta anteeksi, jotka pitävät tärkeänä mun työtäni. Se on mulle tärkeä asia. Mä olen saanut, kiitos näiden - -."
    Nämä virkkeet ovat anteeksipyynnön ydinosa.
    Mitä hän tarkkaan ottaen tässä pyytää anteeksi? Keneltä hän pyytää anteeksi?

    Hän sanoo pyytävänsä anteeksi virhearviotaan hämmingistä johtuen niiltä, jotka pitävät tärkeänä hänen työtään.

    Hän ei mainitse tekstiviestejä, ei oikeastaan mitään teoistaan, ei niitä, joille hän on viestejä lähetellyt, ei myöskään äänestäjiään, ei Suomen kansaa, ei mahdollisia tekemiään vahinkoja Suomen maineelle. Omasta asemastaan hän on ilmiselvästi huolissaan. Siksi anteeksipyyntö kuilun partaalta.

    VastaaPoista
  58. Hilma,

    voidaanko olla varmoja, ettei Kanerva ole esittänyt anteeksipyyntöä näille naisille jotain kautta? Kuuluuko se oikeastaan suurelle yleisölle, eli pitääkö se kahdenvälinen anteeksipyyntö esittää julkinäyttämöllä, jotta kansa saa katharsiksen? - Olen kyllä siis samaa mieltä, kuten ylempänä sanoin, että anteeksipyyntö naisille on oikea kohde, mutta ei minun tarvitse saada lukea sen sanamuotoa.

    Poliitikon on tietenkin paikallaan pyytää anteeksi myös muilta, esimerkiksi omalta puolueelta, jolle on aiheuttanut hämminkiä ja imagohaittaa.

    Minusta kyllä anteeksipyynnön ydintä on se, että Kanerva tunnustautuu syntipukiksi eikä syyllistä mediaa tai näitä erotiikkataiteilijanaisia. Hehän olisivat vielä helpompi nielaistava pala kuin köyhä yksinhuoltajaäiti.

    VastaaPoista
  59. Totta. Kyllä hän on voinut sen tehdä julkiisuuden ulkopuolella, ja se toki riittää. Mutta itse teko jää silti hyvin epämääräisten sanojen varaan, ikään kuin hän ei kuitenkaan aivan kokonaan allekirjoittaisi sitä, että hän on tehnyt jotakin, mistä pitää anteeksi pyytää. Hän on tehnyt virhearvion, sen hän sanoo. Hämmingistä johtuen hän pyytää anteeksi.

    Tuo itsensä syylliseksi nimeäminen on iso ero Vanhaseen verrattuna, mutta onhan näitä täyden vastuun ottajia ollut ennenkin - eikä oikeastaan mitään ole silti tapahtunut. Liekö kuitenkaan niin vilpitöntä..

    VastaaPoista
  60. Kuka meistä uskoo poliitikkojen vilpittömyyyteen?

    Tietenkin Kanervalla on myös ketunhäntä kainalossaan eli oma etu, sillä mihinkäs vanha kehäkettu karvoistaan pääsee.

    Kyse on kai siitä vanhasta totuudesta, että poliitiikka on peliä, ja Ike on nyt valinnut kortin, jolla pelastaa tilanteen mutta ei saa täyskättä.

    VastaaPoista
  61. hilma, iines

    Olette puuttuneet olennaiseen asiaan Kanervan anteeksipyynnön suhteen.

    Huomaamme, että kaikesta 'kiemurtelusta' huolimatta Ile ei pyri vapauttamaan itseään vastuusta kuten Vanhanen, jolle Kanervan anteeksipyynnön kohta: 'Mä en ole siis syyttämässä ketään muuta kuin itseäni...' oli sen verran taitava retorinen heitto, ettei Vanhasella varmasti tämänkään takia ollut mitään lisättävää asiaan ;/

    Poliittista peliä, 'survival-retoriikkaa' siis, mutta uskon silti yhä Kanervan perimmäiseen vilpittömyyteen asiassa.

    Silti pidän häntä näissä yksityisasioidensa hoidossa naivina sekä hyvässä että huonossa/pahassa (moraalifilosofisesti huono liittyy pohdintaan siitä, mikä on hyvää; paha taas liittyy siihen, mikä on oikein ja mikä väärin.)

    Olen samaa mieltä kanssanne, että tämä anteeksipyyntö esitettiin kuilun partaalla ja yksilöimättä ketään loukattua henkilöä, mutta silti - kuten sanottu - yrittämättä luistaa vastuusta omien hölmöilyjen suhteen.

    Pisteitä saa myös Katainen, jonka rennon purevat replikoinnit puolueväelle ja toimittajille 'tapauksesta Ile' ovat vaikuttaneet aidon tuntuisilta ja olevan vailla kyynistä laskelmointia.

    VastaaPoista
  62. Joko Iines kävit Aamulehdessä!?
    Sivullani on linkki lainattuun tekstiisi, jos et ole vielä ehtinyt vilkaista.

    VastaaPoista
  63. Olen samaa mieltä kanssanne, että tämä anteeksipyyntö esitettiin kuilun partaalla ja yksilöimättä ketään loukattua henkilöä, mutta silti - kuten sanottu - yrittämättä luistaa vastuusta omien hölmöilyjen suhteen.

    Minä olen erimieltä. Ike pyysi anteeksi "virhearviointiaan", siis sitä, että oli arvellut näiden naisten pitävän suunsa kiinni kopeloinneista ja ahdisteluista. Emme tiedä (vielä) kuinka monessa tapauksessa Iken arvioinnit ovat osuneet kohdalleen. Uskon, että on naisia, jotka eivät koskaan kehtaa myöntää olleensa tämän peterpandonjuanin (kiitti Hilma) uhri.

    VastaaPoista
  64. Juuri tuota minäkin tarkoitin, kun yritin tähdentää, että Kanerva pyysi anteeksi virhearviotaan, ei tekoaan. Olin kai vain liian monisanainen. Kiitos jacques m.

    VastaaPoista
  65. Minusta tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, hyväksymmekö poliitikkojen inhimillisyyden, vai vaadimmeko heiltä vain hyveitä ja nuhteettomuutta.

    Itse painotan - kuten olen koko keskustelun ajan tehnyt - enemmän poliitikon inhimillisyyttä ja tarvittaessa kykyä nousta tuhkasta, sillä en osaa mitenkään ajatella niin, että yksityiselämänsä alueella virheen tehnyt tai joksikin diagnosoitu ihminen ei kykenisi toimimaan työssään korkeallakin tasolla.

    En näe estettä sille, etteikö esimerkiksi homo, nymfomaani tai donjuan-tyyppi pystyisi hoitamaan vastuullisia tehtäviä myös valtakunnan huipulla. Se joka meistä on täydellinen ja puhtaasti diagnosoimisen ulottumattomissa oleva tyyppi, heittäköön ensimmäisen kiven ja sanokoon, että mainitttu piirre haittaa työntekoa.

    Minulle riittää Kanervan anteeksipyyntö, vaikka sen kohdentamisessa on toivomisen varaa.

    Virhearvioinnin tulkinta tarkoittamaan naisten käytöksen väärinarviointia on mielestäni varsin subjektiivinen ja kenties tarkoitushakuinen näkemys. Me emme voi tietää, mihin Kanerva viittasi. Sanahan voi yhtäläisesti viitata myös omaan käytökseen, joka ei ollut hallinnassa. Tämä sanamuoto löytyy anteeksipyynnöstä:

    Mä olen avoin ihminen, teen virheitä, olen sen tässä yhteydessä näin muodoin sanonut tehneeni ja pyydän sitä nöyrästi anteeksi.

    Miksi minusta tuntuu, että jos ihmisellä on jokin "poikkeama", se korvautuu jollakin tapaa toisaalla? Voisiko donjuanismi tai nymfomaanius siis olla myös ihmistä rikastuttavaaja siis muille antavaa?

    VastaaPoista
  66. Jacques Maladroit

    Hyvä tarkennus. Itse tarkoitin osittain samaa kirjoittaessani, että pidän Kanervaa naivina yksityisasioittensa 'hoidossa'.

    Päädyin kuitenkin kirjoittamasi johdosta pohtimaan asiaa perspektiiveistä, jotka eivät ole kovin 'suotuisia' Ilkka Kanervalle.

    Mikäli jollain ihmisellä on taipumus tehdä 'säännöllisesti' tällaisia 'virhearviointeja', hän on yhtä aikaa sekä naivi että 'kyynikko': eräänlainen peluri - ehkä jopa addikti, kuten sexiterapeutti Jukka Virtanen hieman ylipsykologisoivasti analyseerasi.

    Mutta jos tulkitaan aivan kirjaimellisesti, että Ike pyysi anteeksi 'vain' virhearviointiaan, niin eihän hän silloin tietysti tekoaan anteeksi pyytänyt.

    Teon tehdessään Ike ajatteli, että ei tästä mitään seuraa, mutta erehtyi eli teki virhearvion.

    Mutta miten Iken on edes mahdollista pyytää anteeksi (vain) omaa? virhearviotaan, jos hän ei kadu itse tekoa?

    Se on mahdollista siten, että tällöin väistämättä vieritetään osaltaan syytös myös kyseisen naikkosen niskaan, joka tekstiviestit paljasti, mikä merkitsee, että tavallaan hänenkin velvollisuutensa olisi nyt pyytää anteeksi - ehkei ihan Suomen kansalta mutta ainakin Kokoomukselta..?! ;(/)

    Eli mitä tällaisesta 'anteeksipyynnöstä?' pitäisi lopulta sanoa?
    Onko se moraalisesti yhtä tyhjän kanssa?

    Vai viilaammeko nyt liikaa sitä kuuluisaa pilkkua, koska varmasti Ilkka Kanervan vakavana intentiona on ollut katua ihan aidosti - vai?

    VastaaPoista
  67. Iines näköjään ajatteli melkein samoja asioita kuin minäkin.
    Havaitsin ne vasta julkaistuani kommenttini.
    Olen samoilla linjoilla hänen kanssaan.

    Ei tuomita enempää, vaikka virhearvion anteeksipyytäminen ei ainakaan argumentatiivisesti ole sama asia kuin itse teon katuminen.

    Nyt täytyy vain yrittää uskoa, että Kanerva oli katuvainen myös ja juuri tekonsa suhteen.

    VastaaPoista
  68. Tämä kevät jäänee historiaan siinä, että ensimmäisen kerran isossa mitassa on alettu keskustella poliitikkojen käyttäytymisestä naisia kohtaa. Donjuanismia on ollut aina, sen me tiedämme. Mutta ennen sitä lienee suvaittu, ainakin se on vaiettu tai lakaistu maton alle. Nyt näyttäisi siltä, että niin ei voi enää tehdä. Siitä on kyse.

    Vanhan linjan poliitikot eivät osaa nykykoodia, vaan he käyttäytyvät entisten ehtojen mukaan. Kun ne eivät tässä mediailmastossa olekaan valideja, he hämmentyvät, sillä he eivät tunne tehneensä väärin, virheitä kenties, mutta eivät moraalisesti tuomittavia tekoja.

    Voiko heiltä odottaa sitä, että he muuttaisivat asenteitaan? Voiko donjuan tai kalapuikkoviiksimies muutta käytöstään? Kenties voi, jos aidosti myöntää, ettei hänen käytöksensä ole tätä päivää, että hän on tehnyt tuomittavia tekoja. Mutta niin kauan kuin hän ei itse näe teoissaan muuta kuin pintarikkeitä, ei muutosta voi tapahtua.

    Muutos kuitenkin on käynnissä, heistä huolimatta. Nykynaiset eivät salli sellaista kohtelua kuin entisajan naiset, julkista kehua mutta yksityiselämän alistamista, vähättelyä, seksuaalista häirintää. Julkisuus on kova ase, mutta ilmeisesti sitä tarvitaan.

    Kyse on suuremmasta asiasta kuin yhden tai kahden poliitikon käyttäytymisestä. On toisaalta surkuhupaisaa, että tämän hallituksen ensimmäinen vuosi muistetaan Vanhasen ja Kanervan toilailuista ja oikeudenkäynneistä - juuri luin, että Kanervan teoista on kanneltu oikeuskanslerille. Ei Kanerva anteeksipyynnöllä selvinnyt, niin kuin arvata saattoi.

    VastaaPoista
  69. Donjuanismia on ollut aina, sen me tiedämme. Mutta ennen sitä lienee suvaittu, ainakin se on vaiettu tai lakaistu maton alle. Nyt näyttäisi siltä, että niin ei voi enää tehdä. Siitä on kyse.

    Olisiko kyse myös siitä, että naiset ovat oppineet hyödyntämään julkisuutta tavoitellessaan mammonaa ja mainetta? Ehkä tässä ei olekaan kyse niin kovin pyhistä naisarvoista?

    Kaikki olivat tietävinään, että Susan Ruususen motiivi oli rahastus ja nimen saanti. Entä nämä Hymy-lehdelle jutun myynet erotiikkataiteilijat? Ovatko he pyhällä naisasialla vai peräävätkö jotakin muuta?

    Voidaanko näitä naisia siis sanoa etulinjan feministeiksi tai ylipäänsä edistyksellisiksi naisiksi?

    VastaaPoista
  70. Susan Ruususta suurempi rahastaja taisi kuitenkin olla hänen kustantajansa ja kirjansa todellinen kirjoittaja. Ruusunen tietenkin oli asiassa mukana tietoisesti ja omasta halustaan. Erotiikkataiteilija varmaankin tiesi mitä haki, kun tekstareista Hymylle vihjaisi.

    Niin, tämä on juuri sitä mediajulkisuutta, jota nämä miehet eivät näytä ottavan lukuun. Se on lieveilmiö, tai pitäisikö sanoa, näkyvin osa asiasta, sillä kuten Herlin Uuden Suomen kolumnissaan kirjoittaa, roskalehdet näyttävät nyt tekevän politiikkaa, joka kuuluisi päivälehdille.

    Hesarin juttu eduskunnan seksuaalisesta häirinnästä oli kuitenkin merkittävä, ja siinä aloitteentekijöinä olivat tutkijat ja virkanaiset. He eivät esiintyneetkään nimellään, siis eivät halunneet mainetta ja rahaa, vaan asiansa esille. Ja heitä puolsetaan syytettiin juuri siitä, etteivät he tulleet nimellään esiin. Sellaista logiikkaa.

    VastaaPoista
  71. Mielenkiintoista, että aamun mediatarjonnassa Kanervan ahdistelemaksi ilmoittautunut naistaiteilija vetääkin sanansa takaisin:

    "Espanjassa osan vuotta asuva Tuurna, 50, kertoo aivan hyvin ymmärtäneensä jo kymmenen vuotta sitten, ettei Kanervalla tavallisena kansanedustaja olisi edes ollut mahdollisuuksia luvata hankkia valtion rahoilla taidetta eduskuntaan.

    - Hän sanoi hyväntahtoisesta, ehkä vitsaillen, että työni ovat aivan liian hienoja pikkuisiin koteihin ja ne sopisivat hyvin vaikka eduskunnan seinille, kertoo Tuurna.

    Tuurnan mukaan hän tapasi Kanervan tosiasiassa vain yhden ainoan kerran. Tämä tapahtui Tampereella, jossa Tuurnalla oli taidenäyttely.

    Tapaamisen jälkeen Kanerva oli tarjonnut Tuurnalle kyydin tämän Tampereen-asuntoon.

    Tuurna kertoi IS:lle viime viikolla, että Kanerva olisi tässä tilanteessa lähennellyt häntä ja yrittänyt jopa väkisin suudella.

    - Ei se sellaista ollut. Se oli vain normaali gentlemannin tapa antaa suukko poskelle hyvästellessään, totesi Tuurna nyt tapauksesta IS:lle.

    - Tämä kaikki on saanut aivan liian isot puitteet julkisuudessa."
    (IS:ien nettiversio)

    VastaaPoista
  72. "Hullua että joku odottaa tuomiopäivää."

    Tästä olen ehdottoman samaa mieltä. Moni oikeudenkäynti jäisi käymättä mikäli ihmiset käyttäisivät hiukkaakaan järkeä käyttäytymisessään.
    Sinä näet Vanhasen oikeudenkäynnissä asioita johon se ei liity. Vanhasen tapaa aloittaa ja päättää suhde, ainakin niin kuin se on julkisesti esitetty, absoluuttista totuuttahan me ei koskaan saada tietää.

    Noista ei ole kyse ja niitten sekoittaminen asiaan on turhaa.

    Pirkko tai Erkki

    VastaaPoista
  73. entäs median/toimittajien vastuu?

    samanaikaisesti tehtiin mm eduskunnassa sellaisia päätöksiä ja käytiin keskusteluita, joista olisi pikemminkin ollut tärkeämpää kertoa kansalaisille.

    nyt media kertoo, että pää- ja ulkoministerimme ovat täysin viettiensä vietävissä olevia. kuinka helppoa olisikaan laittaa eroottinen vakoojatar tai 'painostaja' töihin, jos korkeassa virassa olevat miehemme ovat näin helposti vieteltävissä.

    se on pelottava ajatus, yhteiskuntamme turvallisuudenkin kannalta.

    VastaaPoista
  74. Voi pyhä yksinkertaisuus. Että turvallisuusuhka.

    Eihän seksuaalinen vieteltävyys merkitse sitä, että mies on myös poliittisilta aatteiltaan vieteltävissä. Harva niin tahvo on, että suupieli vuotaa
    valtiosalaisuuksia lemmentöissä jonkun hupakon kanssa.

    VastaaPoista
  75. iines kirjoitti

    'Harva niin tahvo on, että suupieli vuotaa
    valtiosalaisuuksia lemmentöissä jonkun hupakon kanssa.'

    Mutta ei tarvita kuin se yksi Tahvo, jolla on tarpeeksi isoja asioita lipsauteltavanaan, niin ulkopoliittinen skisma saattaa syntyä.

    Kyseinen tahvo on silloin ollut nimenomaan turvallisuusuhka - vaikkemme sitä etukäteen voikaan varmasti tietää.

    En tosin väitä, että Ikellä olisi tiedossaan kovin suuria salaisuuksia, mutta kysmys onkin periaatteellinen.

    Muistas nyt vaikka se kuuluisa Mata Hari, joka toimi kaksoisagenttina Saksan ja Ranskan hyväksi I maailmansodassa käyttäen tietojen urkkimisessa hyväkseen tiettyjä 'hyvin kehittyneitä' avujaan.

    'Zelle [Mata Hari] oli myös ilotyttö ja pidetään mahdollisena, että hänen asiakaskuntaansa kuului Pariisissa vaikuttavia poliitikkoja, diplomaatteja sekä upseereja.' (wikipedia)

    Mata Harin teloittamisesta liikkui huhuja tai ehkä paremminkin legendoja, jotka todistavat - jos uskomme niitä - ainakin sen, että ko. naisella oli aivan ilmeisesti ollut vaikutusvaltaa ranskalaisiin sotilaisiin, vaikkei hän todennäköisesti mikään tärkeä vakooja ollutkaan.

    Ranskan poliittinen johto sai hänestä kuitenkin sopivan syntipukin huonolle sotamenetykselleen.
    Kts.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mata_Hari

    Tällaiseen Mata Hariin kun Ike vielä törmää, niin siinä 'hässäkässä' hän saattaa tulla paljastaneeksi ihan vain luottaessaan ko. naiseen (luottavainen ja siten virhearviointiin taipuvainen ihminen kun on ;) Jyri Häkämiehen Suomelle suunnitteleman huippusalaisen Venäjä-operaation - hitto soikoon!

    Se on Iken ulkoministeriyden päätepiste - ja ehkä enemmänkin: - hänen poliittisen uransa loppu - ikuinen häpeä ja karkotus takaisin syntymäpaikkaansa Lokalahdelle eli nykyiseen Uuteenkaupunkiin - siis sinnepäin, missä sinäkin iines kai asustelet..?

    VastaaPoista
  76. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan pidä Ikeä turvallisuusuhkana.

    Tämän kohun jälkeen hän pysyy nahoissaan eikä lähesty nasia kuin sillä sangen kuuluisalla viiden metrin kepillä tunnustellen..;) Ihan sopivan etäisyys.

    VastaaPoista
  77. Eiköhän näitä turvallisuusuhkia ole joka puolella, jos niitä kartoittamaan aletaan.

    Yhtä lailla poliitikko voi vuotaa tietoja kännipäissään kelle tahansa miehelle joka tekeytyy ystäväksi kuin jollekulle vosulle. Tämä on mielestäni vielä todennäköisempää kuin se, että poliitikko nykymaailmassa menisi lipsauttelemaan suuria salaisuuksia salaiselle naiselleen. Tietenkin tuo uhka pitää ottaa huomioon, mutta itse en pelkää sitä.

    Siis Lokalahti on lähellä Uuttakaupunkia, joka puolestaan on lähellä kesäkotiani. Pitkät talvet minä sen sijaan asun kaupunkikodissa toisaalla.

    VastaaPoista
  78. Johtajaominaisuus ei ole enää johtajuutta jos suurin osa ryhmästä laittaa hanttiin. Se on silloin diktaattorin työtä.

    Samalla voisi sanoa, että mikäli oppiminen on niin tahmeaa kuin se on näyttänyt olevan kautta historian ja edelleen kulttuurin sisällä (kulttuurit eivät ota millään opiksi vaan junnaavat sitä omaa sisäpiirimeininkiään loputtomiin: saksa saksalaisen, juutalaiset juutalaisten, ranska ranskalaisten ja muslimit muslimien jne jne eli kielen, verkoston, maiden tai uskonnon mukaan niin MIKÄÄN KOULUTUS EI MUUTU - eikä diktaattoritkaan siinä enää auta. Syventävät haavaa pakottamalla ihmiset toimimaan sen oman aikakauden päämantran mukaan. Kutsuvat sitten itsensä valmentajaksi tai filosofeiksi: samaa diktaattoripuuhaa.

    Koulutus on ainoa joka auttaa ja sekään ei saa olla indoktrinointia vaan nimenomaan koulutusta joka tietää miten ihmiset konstruoivat tietoa. He konstruvoivat sen oman persoonansa päälle, eikä opettajan persoonan mukaan.

    So simple ja so difficult. Tässä tekevät väärin sekä proffat että ns. kouluttajat.
    Kaikista eniten sen tekevät väärin ne, joiden kyky nähdä on olematon mutta jotka käyttävät terävää (paska) kieltään mollatakseen ne, joiden kyky olisi sen nähdä.

    Minut esimerkiksi. Paskat itsevaltiaat ja ylisuuret egot.

    VastaaPoista
  79. Etkö HG koskaan erehdy?

    Eikös sellainen elämä ole lopultakin aika tylsää...olla siis kaikkitietävä...
    Sitäpaitsi se on vähintäinkin kyseenalaista argumentatiivisesti.

    http://actuspurunen.blogspot.com/2008/03/kuka-puhuu-totta-ja-vain-totta.html

    VastaaPoista
  80. HG erehtyy tottakai. Mutta sanon milloin erehdyn. Se taas puolestaan aina (!) koituu minun heikkoudeksi koska peli pelataan ilmeisesti niin, että oitis muut nostavat omat osakkeet kun siihen saavat tilaisuuden. Näin voidaan sanoa, että rehellisyys ei kannata. Tämän takia - koska peräänkuulutan rehellisyyttä - minua ei anneta voittaa. Inhoavat jo valmiiksi sellaista, joka pyytää rehellisyyttä koska huono omatunto ja tietämättömyys painaa toiseen suuntaan. Näin kävi myös tuossa HS:n ja Julkisen sanan neuvoston arvioinnissa. Ei pidä puhua suu puhtaaksi eikä sivu suun. Ei saa ikinä näyttää, että on erehtyväinen koska kansa hyökkää saaliinsa heti.

    Se on sairasta mutta jos 90% kulttuurissa ovat sairaita on pakko pelata heidän peliä kunnes ehkä joskus (jos voisi olla optimisti) havahtuisivat itse tähän huonon-häviäjän-rooliinsa.

    Koska voittaminen on niin pakonomaista ei voi olla siinä pelissä sellainen, että välillä häviää ja välillä voittaa: sitä ei aiota tulkita kypsyydeksi sillä liian moni hyödyntää heikkoutta HETI omien osakkeittensa nostamiseen.

    Hörönauru on siis kalliimpi kuin aito puhe. Ei ole minun idea, että näin on, mutta se taitaa niin olla. Nauruhan on sadismin kanssa tekemistä ihan alkujaan. Nauru yhdistää ja nauru pelottaa. Kukaan ei halua naurunalaiseksi: silti minä uhmasin myös sitä.

    En pelkää mitään mitä he sanovat mutta johtajana olen entistä vahvempi ja samalla tiedän, ettei kannata yrittää johtaa liian suurta joukkoa yksin ellei ole valmis ymmärtämään näitä hämäriä biologisia raadollisuuksia mitkä nousevat kun ihminen rupeaa puolustautumaan.

    Se on syy, että kannan Chaplin-täppää: minä vastustan diktaattoreita tästä syystä.
    Ovat aina (!) vaarallisia itselleen ja muille.

    Parasvuot mukaanlaskettuna; Clinton mukaanlaskettuna. Kaikki, jotka käyttävät valtaa yksittäisten alaistenkin osalta niin väärin että aiheuttavat elinikäisen trauman. Kyse ei siis ole johtajuuden ominaisuuksista yksin vaan myös kyvyistä esittää hyvää ja olla paha. Pitää tunnistaa missä kukin polkee ketä ja miksi. Parhaimmat johtajat eivät polje ketään ja saavat silti tuloksia. Ne ovat vain harvassa nykyään kun ihanne on ollut barbarismin ja huijauksen puolella aika kauan.

    Sitä minä olen vastustanut: en varsinaisesti kaikkea epäeettistä. On hirmusen vaikeaa olla sataprosenttisen eettinen enkä sitä suosittelekaan enkä ole sitä itse. Olen ihminen, ja ihminen on aina erehtyväinen.

    VastaaPoista