5.3.2008

Pääministerillä ei ole suojaa

Matti Vanhasen uusimman lausunnon (STT radiouutiset klo 17.00) mukaan hänellä ei ole minkäänlaista yksityiselämän suojaa julkisuutta vastaan. Pääministerin yksityiselämää voi kuka tahansa paljastaa häneltä kysymättä. Vanhanen siis tuntuu arvelevan, että virkamieskunnan ja Suomen lain tulisi turvata hänelle tavallisia kansalaisia ylempi koskematon yksityiselämän suoja.

Pääministerille kävi siis vanhanaikaisesti: hän hävisi oikeustaistelun halveksittua Susan Ruususta vastaan, ja tämä minunkin puolustamani energinen muija sai voiton itseään suuremmista tahoista. Ruusu siis rakkaudelle ja sananvapaudelle! Ruusu tasa-arvoiselle ihmisten kohtelulle! Jos meillä on viestimet, tulee niiden tietenkin kenenkään estämättä saada vapaasti kirjoittaa henkilöistä, kunhan noudattavat hyviä tapoja ja lakipykälissä kirjattuja rajoituksia ilmaisunvapaudesta. Oli kai myös niin, että Ruususen kirjassa ei ollut Vanhasesta yhtä ainokaista valhetta eikä ilkeyttä, vaan teksti oli kauttaaltaan kilttiä. Tämä on paljon, ja se on jäänyt aika vähälle huomiolle Ruususen riekkujaisissa.

Ihmetyttää vaan se, että kukaan ei nähnyt tätä Kuros-Vanhas-tapausta sananvapauskysymyksenä, niin kuin lapsipornosensuurilistat kärkkäästi nähtiin. Ei noussut vissiin yhtään ääntä meikäläistä lukuunottamatta puolustamaan petetyn naisen oikeutta huutaa tuskansa julki vaikka sitten torilla, jos se megafoni sattuu siellä käteen.

Minulle tämä merkitsee myös ihmisen tunteiden huomioonottamista sillä tavalla, että ihailen enemmän avointa tunteiden ilmaisua ja sataprosenttista heittäytymistä rakkauteen kuin hillittyä ja laskelmoitua käytöstä siitä, mitä sopii ja mitä ei sovi tehdä. Uskon myös, että pelkkää kuuluisuutta ja rahaa haluava ei olisi käyttäytynyt niin naiivin tyhmästi ja tunteen varassa kuin Ruusunen. Onnea siis Susanille ja Vanhaselle toivotan pitkää matkaa itseensä ja ihmisen sisimpään.

*

Lisäys 7.3.2008 Tätä Pääministerillä ei ole suojaa -kirjoitusta on siteerattu Ylen Kansalaiskasvatus-blogissa http://blogit.yle.fi/node/2026, ja mm. tätä asiaa käsittelevä ohjelma on vapaasti kuunneltavissa Radio Peilistä lauantaina klo 11:55, maanantaina klo 05:52 ja 10:43 sekä tiistaina klo 23:53.

81 kommenttia:

  1. Noh.

    Oikeuden päätös voi olla oikea, kuitenkin kirjan julkaiseminen rakkaussuhteestaan alittaa kyllä kaikki asiallisen käyttäytymisen rajat.

    VastaaPoista
  2. Rakkaudestaan kirjoittaminen ei mielestäni suinkaan ole asiatonta, joskaan sen ei tarvitse asiallistakaan olla.

    Asiallinen käytös voi olla myös epäinhimillistä käytöstä, kuten mielestäni Vanhasen käytös on, kylmää ja ynseää. Arvostan enemmän Ruususen inhimillisyyttä.

    VastaaPoista
  3. Tämän kaltaiset blogit tappavat uskon siihen, että suomalainen nainen voisi olla inhimillinen ihminen. :(

    Kasvakaa!

    VastaaPoista
  4. Minä olen samaa mieltä Iineksen kanssa siitä, että jos ihmisen pitää koko ajan varoa ihmisenä olemista niin meistä tulee kuin Englannin hovin kansa: hyssyyttä suppeammista ja suppeammista normeista.Aina on joku katsomassa miten jalka liikkuu ja liikkuuko se, miten katse likkuu ja liikkuko se, miten sitä ja tätä jne jne eli nytkin ns. hienostonaiset elävät hyvin pitkälle sellaisen systemaattisen kiusaamisen varassa, missä pikkutarkalla kontrollilla parjataan kaikki, joka ei ole heidän (yliampuvien) standardien mukaan. Jos sellaista herjaa saa kylläkin kolme kertaa rajummin takaisin, että on epähieno, ei osaa käyttäytyä, on naivi, on sivistymätön jne jne eli antavat rankasti loukkatunutta egoaan suojellen takaisin.

    Vain suhteellisen vapaa (ja silti asiallisuuden rajoissa) oleva autenttisuus pelastaa meidät tuollaisesta hölynpölyn kiusaamisesta, josta myös tulee osa kulttuuria, jos sen siihen päästää. Pitäkööt leidit omat signaalinsa (vaikka yksikään suomalainen ei ole mikään äveriäs kansainvälisten standardien mukaan jotkut todella sitä silti esittävät ja tämä on niin Turhapuroa minun silmissä. Ne taas mieltävät minut Turhapuroksi kun sanon suoraan asiani).

    Lagom är bäst.

    VastaaPoista
  5. Rakkaus, eikö sen pitäisi olla kaunista ja kunnioittavaa.

    Tässä tapauksessa katkera nainen purkaa huonoa oloaan sen takia, ettei rakkaus saanut vastakaikua. Meistä kukaan ei tiedä totuutta siitä miten nuo kaksi ovat suhteensa eläneet ja totuudenkin voi kirjoittaa monella tavalla.

    Inhimmillisyyttä ei ole oman pahan olonsa purkamista julkisesti.

    Toista ihmistä ei voi omistaa eikä pakottaa häntä tuntemaan, asia joka ei näköjään monelle ole itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  6. Rakkaussuhteista jossa toinen osapuoli on kuollut, saa ilmeisesti kyllä kirjoittaa pelkäämättä sananvapausloukkaus syytöksiä.
    Varsinkin kirjailijoiden muusat, mutta myös korkeassa asemassa, ja näkyvästi julkisuudessa olevien henkilöiden rakastajat ja rakastajattaret ovat julkaisseet jokusen kirjan ennen tätä. Prinsseistä ja prinsessoista puhumattakaan.
    Se mihin paljastusten intiimiyden raja vedetään onkin sitten se kimuranttisempi juttu.

    VastaaPoista
  7. Rakkaus, eikö sen pitäisi olla kaunista ja kunnioittavaa. (anonyymi)

    Pitäisi. Siitä juuri on kyse. Kun se ei ollutkaan sitä.

    VastaaPoista
  8. "Rakkaus, eikö sen pitäisi olla kaunista ja kunnioittavaa. (anonyymi)

    Pitäisi. Siitä juuri on kyse. Kun se ei ollutkaan sitä."

    Nimenomaan, tuo naisihminen ei teoksellaan osoittanut edes yksipuolista rakkautta. Ainoastaan syyllisti toista siitä, ettei hänellä ollut tunteita. Hiekkalaatikkoleikkiä.

    VastaaPoista
  9. En ole ihan varma, oliko se itse tunteesta tämä jupakka. Minä uskon, että ensin oli ihan tavallinen rakkaustarina ja muistan, että molemmat olivat innostuneita ja suloisia (naistenlehtien kuvat kesällä milloin tapasivat). Sitten tuli jokin vaikea vaihe, joka ehkä johtuu pääministerin tiukkuudesta ja pidättyväisyydestä, joka ei ollut Susanin mieleen. Hän siis odotti jotain prinsessatarinaa siinä missä Matti oli vanhanaikainen ja hidas.

    Odotukset olivat eri. Sitten kun Matti päätti vain katkaista varmuuden vuoksi (hän ei osaa luottaa kehenkään ja tarvitsee ilmeisesti kipeästi naista rinnalle lohduttamaan vaikeaa elämänvaihettaan) niin Susan kimpaantui. Hän puolestaan otti vastaan skandaalikipeät toimittajat ja sitten kehitettiin nuo kirjan kannet ja sen aiheuttama skandaali.

    Mutta elämme jotain aikaa, jossa skandaaleilla ON tilaus ehkä? Tätä voisi analysoida sillä lailla, että high life -elämä pyrkii irrottamaan normaalin ihmisen normaalista elämästä ja kosii Hollywood-imagolla, johon harmaa villamyssyliisa ja kalsarikännikaarlo helposti tarttuvat. On kivaa vaihtoehtoa tälle harmaudelle.

    Sitten sitä tasapainotetaan sekä aidon jetset-elämän osalta, että matalakenkä-kukkahattu-tätien ikuista varoitusta joutua harhaan oikeasta elämästä. Minä olen ollut tämän edustaja mutta minun taustalle on tullut skandaalia koska itse aiheutin sitä; tosin en siitä syystä mistä Kuronen vaan kirjoittamalla elämästä päättäjille. Halusin, että tiedetään mitä kulissien takana tapahtuu. Se oli minun kuolema mutta monen muun prosessin kirkastaja. Tämän takia en ole joutunut depikseen, vaikka olen vihainen siitä epäreilusta kohtelusta minkä sitten sain osakseni. Koin, että tekivät vääryyksiä vetämällä isäni uudelleen elämääni, koska hänen rooli ei kuulunut enää siihen. Ja se olisi muka ollut joku selitys heille siitä, miksi minä altistan itseni netissä.

    Motiivit ovat siis erilaisia mutta me naiset olemme nyt rohkeimpia sanomaan mitä haluamme ja miksi. Netti ja blogit on siinä mielessä hyviä.

    VastaaPoista
  10. Olen miettinyt aika lailla tuota Vanhanen-Ruusunen-juttua. Kirjaa en ole lukenut, vaikka kirjastossakin se näkyy vielä olevan tyrkyllä. Ollut mielestäni parempaakin luettavaa.
    Olen ilahtunut oikeuden päätöksestä. Miksi? Ehkä siksi, että itsekin kirjoitin vuoden katkeran vuodatuksen avioerostani tänne blogeihin tosin, en sentään kirjaksi asti. Mutta toki minut täältäkin tunnisti jokainen, joka minut oikeasti tunsi. Toki pelkäsin kirjoittaessani ex-mieheni mahdollista kostoa ja oikeudenkäyntejä.
    En tiedä, missä kulkee sananvapauden ja loukkaamisen raja. Eivät sitä näy tietävän asiantuntijatkaan kovin tarkkaan. Äänethän menivät tasan.
    Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi,

    sanot ylempänä, että inhimillisyyttä ei ole oman pahan olonsa purkamista julkisesti.

    Mutta kun Ruusunen purkikin oman menneen hyvän olonsa. Teksti oli oikeuden ja kirjan lukeneiden mielestä ystävällismielistä ja kilttiä. Ei siitä siis voi löytää pahantahtoisuutta eikä katkeruutta, jotka tuovat mukanaan monesti negatiivisen sävyn ja joka olisi syy tuomita Ruusunen sakkoihin.

    Ja, sanot anonyymi edelleen, että rakkaus ei saanut vastakaikua. Tässä olet väärässä. Kyse on nimenomaan siitä, että rakkaus sai vastakaikua, se oli molemminpuolista ja eteni intiimiksi myös seksuaalisella tasolla.

    Jos nyt menen yksityiskohtiin, niin miehen sanomiset, viestit ja käytös heijastelivat tunteita, joita nainen voi hyvällä syyllä ja jopa pää kylmänä nimittää helliksi ja rakastaviksi. Naista siis pidettiin hyvänä, rakastettiin, rakasteltiin, ihasteltiin, hellittiin, muistettiin, otettiin huomioon, vaikkemme rakkauden astetta tiedäkään eikä meidän sitä edes tarvitse tietää.

    Mies itse vei naisen myös näyttävästi julkisuuteen, antoi luvan lehtilausuntoihin, jotka sitten yhtäkkiä kylmästi katkaisi, kielsi, yritti estää siitä syystä, että nainen sanoi onnellisena lehdille, että oli rakastunut mieheen.

    Että oli rakastunut mieheen. Ruusunen oli tietenkin naiivi, mutta niinhän rakastuneet usein ovat. Kaikki eivät todellakaan harrasta vain panoja vakikumppanin kanssa.

    Nämä Kuros-riekkujaiset taitavat pitää sisällään sen, että rakkaudessa pettyneiden tulee jotenkin hävetä sitä, etteivät kelvanneet, että se vika onkin heissä, ei siinä joka ottaa ja jättää.

    Tämän kaiken valossa täytyy sanoa välttämätön johtopäätös: meillä on valtakunnan tärkeimpänä päättäjänä mies, pääministeri, joka käyttäytyy tunteettomasti ja kylmäverisen julmasti pientä ihmistä kohtaan. Katsoo, että naista voi pitää pumpattavana barbarana niin kuin itselle sopii. Kun barbara alkaa tuottaa energiaa väärästä reiästä, se joutaa potkaista sivuun.

    Humaanilla ja ihmistä edes alkeellisesti tuntevana ja arvostavana persoonana hän olisi hoitanut rakkaussuhteensa yhtäkkisen ja yllättävän katkaisun kahden kesken entisen rakastettunsa kanssa. Tuliko se lopetus peräti tekstiviestillä tai eikö edes sitä tullut? - Raivon paikka kelle tahansa itseään arvostavalle ihm iselle!

    VastaaPoista
  12. Kotikuusi,

    lämpimästi tervetuloa takaisin! Sinua on kaivattu.

    VastaaPoista
  13. "Nämä Kuros-riekkujaiset taitavat pitää sisällään sen, että rakkaudessa pettyneiden tulee jotenkin hävetä sitä, etteivät kelvanneet, että se vika onkin heissä, ei siinä joka ottaa ja jättää."

    Kyse ei ole häpeästä, vaan toisen kunnioittamisesta senkin jälkeen kun suhde on loppu. Ei ole kummankaan syy jos rakkaus loppuu tai se on yksipuolista, ei tunteita voi ohjata.

    "Tämän kaiken valossa täytyy sanoa välttämätön johtopäätös: meillä on valtakunnan tärkeimpänä päättäjänä mies, pääministeri, joka käyttäytyy tunteettomasti ja kylmäverisen julmasti pientä ihmistä kohtaan."

    Eiköhän pääministerin työ ole juuri tuota, yksilöä ei voi ottaa huomioon. Ei siihen virkaan asti pääse empaattinen poliitiikko.

    "Tuliko se lopetus peräti tekstiviestillä tai eikö edes sitä tullut?"

    Tätähän emme koskaan saa tietää, onko nainen ollut totaalisen tyhmä ja ei ole uskonut suoraa puhetta jonka johdosta lopullinen niitti on pitänyt laittaa tekstiviestillä.
    Epätoivoinen rakastunut nainen voi olla yllättävän sitkeä roikkuessaan kiinni miehessä joka ei ole lainkaan kiinnostunut ja jonka tunteet naista kohtaan on sammunut.

    VastaaPoista
  14. Oikeuden puolesta?

    Allaoleva kertonee miten tähän on tultu. Nöyryytys on kasvanut anteeksiantamattomaksi vihaksi. Nyt kun kohde on haavoittuvampi, on hyökkäyksen aika.
    Syyllisyys ja häpeä ovat yhtä raastavia kuin loukkaantuminen ja viha. 
    Tätä peliä on alunperin lähdetty pelaamaan kaksilla säännöillä. Loppupelissä ei ole voittajia. 

    Maanantai 27.3.2006 (Matti Vanhasen blogi)

    Ilmoitin iltapäivällä Kuopiossa maakuntamatkallani, että en nosta Iltasanomia vastaan oikeusjuttua. Yksityisyyttäni on loukattu, mutta mahdollisuuteni pääministerin asemasta käsin käydä vuosia oikeutta ovat olemattomat. Ilmoitin myös olevan erittäin loukkaantunut Iltasanomien päätoimittaja Pietilän julkisista perusteluista viestini käyttämisestä. Hän perusteli tv-uutisissa julkaisua sillä, että ihmisten pitää saada tietää, miten "pääministeri hankkii naisseuraa tekstareilla". Tämän päivän lehdessä hän korostaa väitettään, sillä, että lähetin viestin tuntemattomalle henkilölle. Tosiasia on se, että viestin saaja on vanha tuttuni, jota lähestyin vuodenvaihteessa hyvin hienotunteisesti. Ja tämä kahden toisensa tuntevan ihmisen viestittely on nyt julkistettu, sillä perusteella, että lähetin viestin "tuntemattomalle" naiselle. Pidän menettelyä perusteluineen äärimmäisen loukkaavana eikä nähdylle menettelylle ole mitään hyväksyttäviä perusteluja.

    VastaaPoista
  15. Kyllä Vanhanen on tässä jupakassa ollut kahdesti tai kolmesti hyvin harkitsematon. Ensin ryhtyessään suhteeseen tuosta vain, pikapano mielessään. Toisen kerran jättäessään "panonsa" kun tämä ottaa ja rakastuu. Kolmannen kerran ryhtyessään tähän oikeusjuttuun.

    Kyllä sitä toivoisi, että maalla olisi hieman harkitsevampi pääministeri. Ja myös jonkin verran moraalisempi.

    Jossain määrinhän julkinen sana on nykyajan jalkapuu yhteiskunnan tunnetuille henkilöille. Ilman sitä epäilemättä Vanhasellakin olisi jo viides nainen käsipuolessa, "pääministerin naiset".

    Sitä paitsi Vanhanen on kiemurrellut yhtä mittaa tämän yksityinen - julkinen kuvion ympärillä. Aluksi hän sanoi, että hän hakee oikeutta yksityishenkilönä. Nyt hän sanoo, "minun asemassani olevalla miehellä ei ole siis yksityisyyden oikeutta".

    Oikeastaan hän tuntuu haluavan huorata miten paljon tahansa kenen kanssa tahansa niin, että asioista vaietaan. Hienotunteisesti, koska kyse on pääministeristä. Mutta kuka haluaa sellaisen pääministerin?

    VastaaPoista
  16. Hei Halloo:

    Tuo Toinen anonyymi väittää nyt ehkä sitä, mitä haluttiinkin saada aikaan? Ajatttele juonta.

    Jollekin tämä on voinut olla julma poliittinen pila nimeltään skandaali. Järjestellään skandaali. Laitetaan molemmat osapuolet sekaisin ja katsotaan kestääkö tuo Vanhanen. Se on peleistä julmin sillä autenttisuutta rikotaan tahallaan ja kukaan ei enää osaa sanoa sitä eikä tätä. Siinä menee päät sekaisin enemmän kuin jos olisi ollut aito luonnonmukainen stoori.

    Näitä draamamestareita on jo keskuudessamme ja heillä on valtaa ja vielä ikävämpää: heillä on infantin mieli, eli nauttivat vain siitä, että joku muu joutuu hämilleen ja saa kärsiä.

    Tämänkaltaisesta stalkkauksesta olemme vasta nähneet ensimmäiset näytökset. Tästä on vaikea edes puhua sillä psykologiamme (yläjumalamme nimeltään psykologia) on varoittanut, ettei ala kuulostamaan vainoharhaiselta. Kukaan ei kehtaa edes miettiä, että entäs jos Susan haettiin uhriksi ja Vanhanen toiseksi. Niitten piti matchata ihan kuten huoria ennenvanhaan piilotettiin herrasväen mieskerhoihin, jotta miehillä olisi vähän kivaa..Hehe (tämä viimeinen ei ollut minun nauruni, vaan tämän possukerhon sisältä tullut ääni).

    Kun on löydetty riittävän hönö nainen ja tiedetään Vanhasen kaipuu (vaimo jätti turhan vaikeaan aikaan ja kenties häntäkin oli siihen suosuteltu?) niin sitten ei ole kuin netti sellaiselle kunniakkaalle miehelle kun Vanhanen.

    Minä toivon, ettette rupea leikkimään pääministerimme moraalilla, sillä se ei ole huono eikä hän ole mitenkään jälkeenjäänyt tai fundamentalistinen myöskään. Hän
    on parempi kuin ansaitsemme ellemme ala ymmärtämään myös yksilöitä.
    Tässä on koira haudattuna ja sen sanon, koska luen ihmisiä hyvin
    heidän perusminästä lähtöisesti.
    Vanhasen politiikka ei ole aina sitä mistä minäkään pidän mutta se on toinen asia, johon vaikuttaa koko Keskustan politiikka mutta mies ei ole huono. Hän on ihan yhtä hyvä kuin paljon huonompi politikko, esim. sellainen, joka tekee wheeling-dealing kenenkään tietämättä. Vanhanen pelaa täysin lain mukaan ja on tarkka siitä. Jos joku haluaa muuttaa keskustan politiikkaa voisi siksi puhua enemmän siitä eikä uhrata ihmistä noitavainon alttarille. Esko Aho meinasi käydä samaa kansantappoa kohti. Rauhoittukaa hyvät ihmiset.

    Fy skäms barnungar!!

    Meillä on kunniakas mies pääministerinä mutta kaikkea ihmisyyden sadistimaisuuksista hänkään ei voi tietää. Samaa mieltä olen silti Iineksen kanssa siitä, että olisi voinut olla varovaisempi sillä nämä ujutetut nais-ystävät ei ole mikään uusi jekku maailmalla.
    Imatran Valtionhotelli voi kertoa lisää, hekin näkevät kaikenlaista.
    Pahinta on se, että ne, jotka sieltä hakevat kokemuksensa eivät juuri pääse enää siitä irti: loukussa ovat.

    Kiristys*) ei ole mikään uusi keksintö kun oma maine on moraalisesti vaakakupin toisessa kupissa. Se on silti mitä suurin rikos ja näitä poliisin on pakko alkaa ymmärtämään. Kukaan ei mukamas ole mitään sanonut ja kukaan ei mukamas mitään tiennyt mutta aina on samat heput liikkeellä. Kompetenssi on pesiytynyt määrättyyn pesään. Ikävintä tässä infantiilen maassa on se, että näillä on röhöttäjäporsaansa joka paikassa, joita innostaa tämänlainen sikamaisuus enemmän kuin normaalin bisniksen teko. Se tulee kakkoseksi sillä sadismi ja irstas huumori tuntuu tulevan ensin. Ihan ensin.

    Puheet ovat sitten kuten Bandidos-jengin johtajalla: mitäs me täällä pojat pyörimme: vähän sitä ja tätä emmekä mitään tiedä.
    Samaa kastia molemmat kompetenssit minun mielestä: tehdään yhtä ja sanotaan toista. Aika vanha kompetenssi mutta miksi meillä kuvitellaan kohteliaisuusringeissä, että oli HÄVINNYT MINNEKÄÄN?

    On aika avata silmämme: se koskee koko Suomea: ihmiset tekevät myös sellaista, josta ei olisi ikinä uskonut. Ni-iin. Niin tekevät ja nauravat vielä.

    ...............

    *) kiristys on sekin kun häpäisee toisen niin, ettei enää osaa olla oma itsensä.

    VastaaPoista
  17. jos vanhanen haluaisi suojella omaa ykstyisyyttään hän ei toimisi niinkuin nyt toimii.

    VastaaPoista
  18. Vanhanen ei osannut parhaimmalla fantasialla ajatella, mistä mikäkin voisi seurata. Hän on sen takia hyvä lakeja seuraava (aika kuiva, anteeksi Matti jos luet) virkamies. Virkamiehen ei kuulu käyttää fantasiaa sillä virkamiehelle pitää riittää kuiva totuus. Mutta kuten muuan toinen politikko hörötti minulle 30 vuotta sitten kun olin mainosalalla, että tein Humpuukia työkseni niin voisin sanoa, että joskus on hyvä osata sitä toistakin aluetta mistä ei olekaan kiinnostunut. Kuten Vanhanen olisi tarvinnut vähän mielikuvitusta niin tämä myös kuiva naispolitikko olisi tarvinnut runsaasti apua muotoilemaan oma imago. Se on näet epäonnistunut - ehkä samoista syistä kuin Vanhasella: jos tuijottaa pelkkiin koukeroihin ja merkkeihin itse merkitys tai tarkoitus jää huonosti analysoitua. Jos siis tyytyy katsomaan pensselinvedot taiteesta ei näe koko kuvaa ja miten upea se on. Näkee vain kenties huonot pensselinvedot.

    Tämä on pedagogisesti kaikenkaikkiaan hyvin tärkeä case. Jos näistä ei nyt oteta mitään muuta opiksi, kun se, että onpa meillä hönö pääministeri niin oksat pois. Tässä on miljoona asiaa josta näkee hyvin paljon sitä aikaa mitä elämme. No historiankirjoittajat: onko teilläkin yhtä huono kyky nähdä kokonaisuukia vai tuijotatteko ihmisten (massan) aika pinnallisiin väittämiin? Entäs jos olisi itseys kyseessä? Olisiko silloinkin kivaa kun kansa tuomitsee päin naamaa aivan sikamaisen törkeästi? Tänk på det: se vaatii empatiaa ja se on totta, että tuossa virassa ei voi orientoitua empatiasta vaikka sitä olisikin. On väärä taso voisi sanoa. Tämä on siksi ongelmallista kun pitäisi päättäjillä olla sekä kovuutta sanoa MISSÄ raja kulkee ja MISSÄ kulkee totuus. Näitä ei ilmeisesti useinkaan löydä saman ihmisen suusta; tässä Kemppinen on poikkeus: hän näkee minun nähdäkseni sekä totuuden että kykenee olemaan Mies isolla M:llä siinä, että tajuaa minkälaisten infantiilien kanssa on pelaamassa noin pääsääntöisesti.

    Tämä ei ollut lipevä yritys mielistellä* Kemppistä vaan ihan oikeasti sitä mitä tunnen.

    ...

    * en mielistele ikinä enää (paitsi, jos minut laitetaan myymään muiden sikamaisia tuotteita, joiden tarkoitus on rikkoa kunnan rakenteita eikä opettaa kunnalle uutta hyvässä demokraattisessa järjestyksessä). Mutta olen siksi päättänyt, etten enää myy muille jos heidän tavoitteet ovat noin salakavalia ja piiloaggressiivisia.
    Niitä pitää siksi myydä valheellinen hymy suupielessä sillä jos sanoo suoraan, että tässä kuule sinua huijataan oikein sankoin voimin sillä meidän ainoa tavoite on päästä sisään teidän servereille koska tämä tuote minkä myymme on pelkkä Door-opener tuote - niin kuinkas siinä kävisi? Voit itse miettiä.

    Näin tämä meidän ns. rehellinen Pohjolamme toimii: ei usko enää ollenkaan rehellisyyteen ja sen takia ollaan oikein valmistettu kieroja strategioita ja kieroja
    tapoja miten voisi pimittää vähän.
    Tämä vastaa sitä mitä sanotaan
    Venäjän vaaleista: jos aikaa laitetaan aivan huikeasti siihen,
    että saisi manipuloitua vaalitulokset - niin olisi sama
    effortti eli panostus voitu laittaa oikean asian opetteluun ja paremman työn kehittelyyn. Mutta luonne on lännessä Puhminen Isoilla Aatteilla ja isässä se on Piilottaminen Isoilla Junailuilla. Molemmat ovat siis falskeja: toinen ylläpitää kontrollia ja toinen nauraa räkäsesti kun huijaus onnistui.

    Onpa manetereilla omat hupinsa: kuka voisi olla ihan rehellinen noin sanan oikeassa merkityksessä?
    Onkohan niitä enää missään? Vai onko rahan himo tehnyt asiat näin suppeiksi?

    ps. minun tyttäreni kertoi, miten Iltalukioissa joku oli luntannut niin, että ylioppilaskirjoituksia varten oli laminoinut lunttilappunsa ja vienyt wc-tuolin vesisäiliöön ja kun kävi vessassa niin nosti ne sieltä sitten tarpeeseen. Mutta opettaja oli kuullut kun hän ei saanut posliinikantta kiinni, että kyseessä oli huijari täydessä luovuudessaan lappujensa kanssa.

    Hoho, no kyllähän tämä naurattaa mutta entäs kun näistä tulee aikuisia ja jatkavat tätä? Silti lapsen käyttäytyminen ja nuoren aikuisen rajojen kokeilu ei ole vielä mitään (väitän, että suurin osa meidän nykyisistäkin johtajista on joskus tsekannut huumorimielessä mitä kaikkea voi tehdä ja se on samalla tervettä) mutta jos ihmisiä kouluttavat ja ihmisiä rahoittavat tahot ovat tätä tasoa niin mihin enää uskoa?

    Joulupukkiin? Meni vähän asian sivusta taas: anteeksi Iines ja muut, joille oli tarkoitus mesoa Pääministerin suojasta. Minä menin moraaliin joka oli asian metataso joka tapauksessa.

    Sorry for that.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi, sinulla on aika erikoinen näkemys tosiasioista: näet Susan Kurosen roikkuneen Vanhasessa sitkeästi, ja Vanhasen taas näet lopettaneen suhteen normaalissa järjestyksessä.

    Faktojen mukaan se ei mennyt noin. Nainen ei roikkunut miehessä, ja mies ei lopettanut suhdetta, vaan leikkasi sen varoittamatta kertasivalluksella poikki, neuvottelematta, puhumatta, vain omasta tahdostaan naiselta kysymättä. Tämä on se kiistaton totuus, joka on painettuna monessa lähteessä. Missään ei lue, että mies lopetti suhteen ja nainen ei uskonut miestä, vaan roikkui suhteessa. - Älä siis vääristele faktoja. Suhdetta ei siis koskaan lopetettu, vaan se murhattiin, ja juuri sellainen saa aikaan tunteiden hallitsemattoman vyöryn.

    *


    HG, mielenkiintoinen selitysmalli sinulla, mutta en osaa uskoa tuohon Vanhaselle järjestettyyn houkutuslintuteemaan. Se on kaukaa haettua, sillä ei kai voida olettaa pääministerin tarttuvan jossain huonomaineisella suomi24-palstalla olevaan kolmikymppisen naisen deitti-ilmoitukseen?

    Kyllä se niin menee, että korkea-arvoista poliitikkoa pyörittää seksi ihan yhtä paljon kuin ketä tahansa mattimeikäläistä. Seksistä tässä siis on kyse, ja tietenkin siitä, mikä ihmiselämässä on kaikkein tärkeintä - rakkaudesta.

    VastaaPoista
  20. "näet Susan Kurosen roikkuneen Vanhasessa sitkeästi, ja Vanhasen taas näet lopettaneen suhteen normaalissa järjestyksessä."

    No en, väitän, ettei kukaan ulkopuolinen voi tietää asiasta totuutta.
    Minä en vaan usko, että asiassa ollaan uutisoitu rehellisesti ja en myöskään tuon naisen väittämiin.
    Julkisuudenkipeä tapaus tekee kaikkensa saadakseen huomiota, tämän päivä lööppien mukaan nainen on itse koittanut poikkasta suhhteen kahdesti.

    Enkä ota kantaa siinä mitä tuossa suhteessa on tapahtunut, minua huolestuttaa tapa jolla nainen on sitä jälkeenpäin työstänyt.

    VastaaPoista
  21. Venäjän vaaleissa kansanvallan ensiaskeleet olivat horjuvia. Monen poliitikon silmissä väikkyy arkaileva ihastus Putinin median hallintaa kohtaan. Joissain viimeaikaisissa kannanotoissa on esitetty ymmärrettävästi samansuuntaisia toiveita. Toivotun mielikuvan luominen ei tarvitse avointa keskustelua tai vuorovaikutteisuutta - vaan asioihin voidaan viitata ja näyttäytyä itselle edullisessa kontekstissä. Yhteinen mielikuva viihtyy kuvissa – ei sanoissa. Poliitikon perinteisessä kolmiodraamassa viesti saattaa suuntautua itseä vastaan, kuten Sarkozylle tuntuu käyneen. Tuottaja-toimittaja-näyttelijä -malli saattaa osaamattomissa käsissä mennä tragedian puolelle. Politiikka on perimmiltään valtataistelua. Tuota todellisuutta pyritään peittelemään politiikan legitimoimiseksi ja puoluepoliittisen kannatuksen saamiseksi. Karismaattisuus mediassa on tärkein avu poliittiseen valtaan. Vaikuttavimmillaan se on kohteen toiminnan ja mielen kotrollia.

    VastaaPoista
  22. Mutta emmehän me kai keskustele siitä, uskommeko Susan Ruususen väittämiin - väittämäthän ovat oikeudessa koeteltuja faktoja, joten niihin ei ole syytä palata. Muutenkin kun keskustelussa mennään näin triviaalille tasolle, kannattaa pysyttäytyä mieluummin faktoissa kuin omissa uskomuksissaan.

    VastaaPoista
  23. Viimeisin anonyymi - mistä teitä pussipäitä nyt niin pilvin pimein sikiää? - en nyt pääse kärryille, miten tuo Venäjän-juttusi liittyy tähän keskusteluun.

    Itseäni huvittaa tämän jutun viimeisin käänne: Ruususen puolesta äänestäneiden lautamiesten roolia pohditaan nyt otsa poimulla...

    VastaaPoista
  24. Kuka maksoi kirjasta? Kuka yllytti? Kuka maksaa Ruususen oikeudenkäynnit ja oliko ne kuinka vaatimattomat?
    Tässä mediapeli ja uskottavuus, ettei ala näyttää liian paksulta.

    VastaaPoista
  25. Pussipään ehdotus; Kannattaisiko moderaattorin ehkä lukea analyyttesemmin saamansa viestin.
    "Toivotun mielikuvan luominen ei tarvitse avointa keskustelua tai vuorovaikutteisuutta - vaan asioihin voidaan viitata ja näyttäytyä itselle edullisessa kontekstissä". Mieli"kuvan" luominen ei enää ole monimerkityksellisissä sanoissa vaan kuvassa jota median kautta voimme itsestämme antaaa.

    VastaaPoista
  26. Niinkuin aiemmin "pussipäänä" totesin tämä on onneton tarina kahden ihmisen rakkaudenkaipuusta, läheisyydentunteen saavuttamisesta, sekoitettuna erotiikalla, hyljätyksitulemisella, kaipuulla läheisyyteen, voiman saamiseen ja antamiseen –rakkauteen. Halu ja voima oli suurempi – dominoivampi kuin kyky sopeutua sisäiseen ja ulkoiseen muutospaineeseen.

    VastaaPoista
  27. Rakkaudestaan kirjoittaminen ei mielestäni suinkaan ole asiatonta, joskaan sen ei tarvitse asiallistakaan olla.

    Rakkaus pitää kuitenkin olla. Kirjoittaminen, niin noh, se on luettu.

    VastaaPoista
  28. Eläisinpä minäkin vielä tuollaista 5½ vuotiaan tytön/pojan tunne-elämää.

    'Onnellisuus' ja haaveilu olisi silloin helpompaa (enkä tarkoita tätä pelkästään vitsiksi...)

    *
    Elämäni ensimmäiset 6½ vuotta lienevät nimittäin ihan oikeasti olleet elämäni kaikkein onnellisinta aikaa.

    Aikuisesta elämästäni vain ja ennen muita aika varhaiskeväästä 1994 kesään 1995 sekä taannehtivasti sen jälkeiset vuodet syksyyn 2002 asti ovat sisältäneet eniten onnen hetkiä.

    *
    Ruususta ei pitäisi ainakaan juridisesti syyttää enää mistään, kustantajaa kylläkin.

    Sitäpaitsi tämähän on ollut jo alunperinkin myös Vanhasen linja, mutta syyttäjä haluaa lakiteknisiin tai vastaaviin syihin (en tunne enkä muista terminologiaa) vedoten naivilla tavalla liian? avoimen oloisesta Ruususesta ennakkotapauksen sen suhteen, ettei tavallinen kansalainen saisi tämän jälkeen julkisesti kertoa tunteistaan korkea-arvoista poliitikkoa kohtaan (ja päinvastoin) heidän välisensä suhteen aikana eikä sen jälkeen - mutta poliitikko ilmeisesti voi (?!)

    Ei kuulosta reilulta. Vanhasta on nyt näpäytetty hyvin asiallisin perustein eikä suinkaan liian epäreilusti (Pekka Hyvärinen, JSN), mutta hänen syyttäjätaustaryhmänsä siis vaatii yhä edelleen myös Ruususen päätä vadille, mikä on mielestäni täysin ylimitoitettua.

    Eikö pääministeri tosiaan enää pysty vai ei yksinomaan halua vaikuttaa syytelistaan tällä tavoin Ruususen henkilöään koskevista syytteistä vapauttaen?

    Jos Vanhanen haluaisi ja voisi, niin silloin saataisiin joka tapauksessa selkiytettyä ja säädettyä ero hänen pyrkimyksilleen: 1) poliitikon yksityiselämää paljastavaa sananvapautta ei saisi käyttää kenenkään taholta tai 2) 'asianosainen' saa käyttää sitä 'hyviä tapoja noudattaen' ainostaan lehdistön välityksellä kuten tässä tapauksessa Ruusunen, mutta ei esim. kirjankustantaja tai dokumenttiohjelmien tekijä, joiden tapaa käsitellä aihetta voidaan mahdollisesti syyttää myös henkilöön kohdistuvaksi (ad hominem-) argumentaatioiksi.

    Mutta Ruususeen moinen syytös tuskin soveltuisi, koska hän ei ymmärtääkseni pohdi Vanhasen poliittisia toimia - ellei sitten deittailevan parin illanviettoa, saunomista, seurustelua, keskustelua ja rakastelua sellaisiksi luokitella...;)

    Ja miten tällainen ylipäätään voitaisiin mnääritellä yksityiselämän loukkaukseksi, mikäli Vanhanenen itse on omista asoistaan ja Ruususen seuran etsimisestä ja löytämisestä julkisesti jo aiemmin kertonut?

    VastaaPoista
  29. Ah Jacques, kirkastit päiväni!

    Anonyymeistä ja pussipäistä sen verran, että olisi hyvä, jos erottautuisitte toisistanne jollakin nimimerkillä, sillä minua ainakin kiinnostaa luoda hieman pidempää linjausta kunkin kirjoittajan kommenteista ja ajatuksista. Nyt tässä tuntuu pyörivän ainakin kolme eri anonyymiä, ja tavallaan kunkin anonyymin ajatus heikentää toisen, kun erotusta ei tapahdu.. Muuten minulla ei ole mitään anonyymikirjoittamista vastaan, mutta eikös sen voisi tehdä vaikka nimimerkillä Pirkko tai Erkki.

    RR, kerrankin yhdyn ajatuksiisi täysin, ja olisiko se sen vuoksi, että kerrot ne ilman viittauksia. Olet yleensäkin parhaimmillasi, kun olet raadollinen itsesi.

    VastaaPoista
  30. Jacques:

    Intiasta itään on uskomuspohja: (ei ihan sitaatti vaan osaksi lyhennetty kirjasta):

    1200-luvulla säilyneessä kiinalaisessa kertomuksessa kuninkaan oli määrä viettää ensimmäinen yövartiovuoro tornissa prinsessan kanssa. *)

    Jos kuningas ei vuoroaan hoitaisi, valtakunta olisi tuhoon tuomittu. (Vietnamilaiset selittävät alkuperänsä näin: Kuningas Duong Vuong, Hung-dynastian esi-isä, meni naimisiin Vetten lohikäärme-valtiaan tyttären kanssa, ja heidän poikansa pidetään Vietnamin kansan isänä: maanviljelyn, ruoanlaiton ja kulttuuritaitojen perustajana).

    Linnun kanssa taisteleva käärme symbolisoi (ilmeisesti) näillä alueilla taivaan ja maan elementtien välistä tasapainoa. Intialaisessa myyteissä kyseinen lintu on Garuda. Se taas kantoi kuolemattomia henkiä Visnu ja Sivaa selässään (käärme symbolisoi myös Visnaa). Korkein olento ei ole mitään sen enempää eikä vähempää, kujin maailmankaikkeuden substanssi, joka uhrataan sen itsensä tähden. Tämä symbolisoi ihmisen ja jumalten liittoa sillä kumpikin on osallinen elämän näytelmästä, jossa he uhraavat aikaansa ja voimiaan korkeimman olennon palveluksessa.

    ..
    Lue lisää mytologiasta (kaikki sopii aina kaikkeen kun sitä haluaa, sen takia pitää muistaa, että on vain kyse rytmistä missä kahdenlaiset voimat "halu" ja "tahto" jatkuvasti kamppailevat ja se sitten selitetään ties millä keinoilla:)

    Mytologia; Jumalia, sankareita, myyttejä, toimittanut Arthur Cotterell, 2005, Parragon U.K.


    *) Meidän torneissa on vissiin vain lepakoita enää?

    VastaaPoista
  31. "Missään ei lue, että mies lopetti suhteen ja nainen ei uskonut miestä, vaan roikkui suhteessa."

    No kuka sen suhteen sitten lopetti? Ruususka on ainakin kertonut, että koitti kahteen kertaan lopettaa suhdetta, mutta ei pystynyt kun "tunteet oli niin vahvat..."

    Tämäkin blogi on kyllä niitä mestoja, joissa nillitys menee tasan tarkkaan blogaajan sukupuolen mukaan... Jos PM olisi ollut nainen ja Ruusunen mies, iines huutaisi täällä kovaan ääneen miten härskiä toimintaa tuollainen juoruilu mieheltä on. Todennäköisesti mukaan tulisi myös homottelua ja "onkohan mies ollenkaan" -laukomia. :)

    VastaaPoista
  32. Sinulla on aika negatiivinen sävy kommentissasi, anonyymi. Miten haistelen viestintäsi suuntautuvan nyt minun persoonaani, ei asiaa vastaan? Olet suoraan sanottuna aika kitkerä, ja ihmettelen vain, miksi.

    Käsityksesi minun suhtautumistavastani asiaan sukupuolen mukaan on aika teinimäinen.

    En ole koskaan missään ollut mm. homoja vastaan. Luitko esimerkiksi Mannerheim-kirjoitukseni hieman alempaa? Siinähän sympatiseeraan tuota homoksi tehtyä nukkehahmoa ja kysyn, onko ihmisen sukupuolisuuden suuntautumisella mitään merkitystä.

    VastaaPoista
  33. "Käsityksesi minun suhtautumistavastani asiaan sukupuolen mukaan on aika teinimäinen."

    Haaste: löydä tästä blogista päre, jossa iines suhtautuu positiivisesti valkoiseen heteromieheen. Varsinkin jos tämä tarkoittaisi naisen kritisoimista. ;)

    VastaaPoista
  34. Lue nyt alkuun Hoi mies aukaisehan korsetti, Aira ja Kalevi ja Mies ja puu. Vannon, että suhtaudun kaikissa noissa positiivisesti valkoiseen heteromieheen. Ai niin, Mannerheim... mutta Gustav Hägglundin mukaanhan marski ei ollut homo (A-talk 6.3. klo 21), sillä hänellä on autenttinen tieto Mannerheimin ihastumisesta äitiinsä.

    - Mutta anonyymi, kun noin hyvin seuraat blogiani, löytänet kyllä blogistani varsinkin kommenttiosastolta lukuisia takeita siitä, että mies on ihailuni kohde nimenomaan miehenä. Korostan sitä, että en tyhjennä koskaan akkujani päreessä, vaan vasta kommenttipuolella. Olen myös monessa yhteydessä sanonut, että suurin syy miesten ja naisten välisen tasa-arvon hitaaseen edistymiseen on naisissa, ei miehissä.

    *

    Panen tähän kommenttilaatikkoonkin vielä linkin Yleisradion blogiin Kansalaiskasvatus, jossa tätä Pääministerillä-juttuani on siteerattu. Lisäsin päreen puolelle ajat, jolloin jokin ote päreestäni luetaan asiaa käsittelevässä ohjelmassa radio Peilissä.

    VastaaPoista
  35. Olenko pudonnut kuin Liisa Ihmemaahan
    Tarkoittaakko Iines sitä, että meillä naisilla on lupa päättyneen rakkaussuhteen jälkeen julkistaa suhteen sisältö kirjallisessa muodossa kaikille avoimesti luettavaksi ja toista osapuolta eli miestä kuulematta. Ja toisinpäin miehellä myös samoin naista kuulematta.
    Ja myöskin muiden ihmisten osalta, ystävät, naapurit, sukulaiset jne..
    Eikö yksityiselämän koskemattomuutta enää ole, onko kaikki solahtanut sananvapauden syliin.

    Totean vain, että itse en haluaisi julkistettavan rakkaus- enkä muun elämänosani yksityiskohtia koko kansalle. Tietysti en ole julkkis, joten ketään ei ehkä kiinnosta. Mutta olen ihminen, kuten Susannat ja Matitkin ovat.

    VastaaPoista
  36. Kaima kerkesi ensin.
    Olen pitkin päivää muutaman kerran käynyt sivulla ja aloittanut vastauksen kirjoittamista nimenomaan siitä miten tässä blogissa aina miehet on pahiksia ja naiset korkeintaan sijaiskärijöitä.

    Täällä aika ajoin puhutaan moraalista ja etiikasta ja Iineksellä on yleensä vahva mielipide näistä, tällä kertaa ei tai sitten nuo käsitykset ovat ainakin minun mielestäni todella kieroja.

    VastaaPoista
  37. Kierona oleminen on sitä, ettei tarkoita samaa asiaa mitä muut kuvittelevat, että tarkoittaa. Tässä pitäisi nyt lukijan katsoa vähän omaa itseään, ennenkuin väittää toiset kieroiksi. Kiero on sellainen, joka tahallaan kiertää mutkan kautta eikä puhu suoraan. Täällä puhutaan aika suoraan mielestäni. Kieroilusta ei ole kyse. Nyt pitää nähdä kaksi asiaa:

    1. Jos maailma ei muuttuisi kenenkään ei tarvitsisisi muokata omaa ymmärryshorisonttiaan vaan voisi jatkaa siitä mistä omat vanhemmat alkoi, viedä samat käsitykset lapsille jne. kunnes sellainen perhe saa huomata, että ovat ulkona kuin lumiukko (tai jopa Ihmemaassa). Maailma muuttuu ja se tarkoittaa, ettei kenenkään mielipide voi olla ns. "jääkaapista". Tämä on LLL idea.

    2. Koska mm Iines muokkaa koko ajan käsitystään kun hän kuulee/lukee nin paljon näkemyksiä Iinekselle kasvaa ymmärryshorisontti hieman muita nopeammin tai se rupeaa ainakin näkemään kauemmaksi ja sellainen muutos rupeaa näkymään puheessa ja tarinan muodostuksessa. Kun minä puhun minulle on usein sanottu, että minulla on kirkkautta siinä missä samalla olen huono kirjoittaja. Olen siis kokenut laajan horisontin (koska puhun erilaisille ihmisille koko ajan ja kouluttaudun koko ajan) ja sen eteen olen tehnyt sairaan paljon työtä. Silti minua ei tahdota ymmärtää joka osittain on siksi, että valta on kiinni vanhoissa paradigmoissa missä höpötetään jonninjoutavista pensselinvedoista eivätkä osaa sen takia keskittyä siihen, mitä puhun ja miksi. Heille minun laaja puhevyöry oli vain merkki SAIRAUDESTA koska heille hiljaisuus ja oma, siivottu ja söde koti pikkuaskareineen oli kaikki kaikessa. Tai että sai ajaa Limosiinilla tai matkustaa Dubaihin. Heille nämä snobistelut otti koko aivokapasiteetin ja sen tähden minä en päässyt ikinä eteenpäin vaikka olin monta kertaa heitä viisaampi (ainakin monia heistä). Sitten kun rupesin valittamaan niin äärikonservatiivit ja rasistit/fasisit joka inhosivat minun sosiaalidemokraattista isää nostivat siitä mellakan ja taas jäin paitsiolle.

    Maailma on siis kiero koska älykääpiöt ja älykäät ovat yhtä paljon samassa maapallossa ja kaikkien tulisi jotenkin saada selkoa miksi ihmiset hyvänen aika tulkitsevat kuten tulkitsevat. Mutta sitten kun olin lukenut filosofiaa, Gadameria, kasvatustiedettä taloustieteen ja markkinoinnin lisäksi rupesin ymmärtämään miten tämä maailma menee ja kenen etu edellä.

    Siitä jos saisi puhua nämä jonninjoutavat ihmisjahdit joutuisivat HETI taka-alalle, sinne minne irtoripset, marshmellow karamellit ja Herttasarja. Mutta kun ns. älymystö haluaa välttämättä pysyä tässä pintatasossa - myös tieteen sisällä koska eivät muovaa hypoteesit riittävän korkealta. Ovat siis näpertämässä kun maailma liikku aivan liian kovaa siihen suuntaan, joka ei ole Euroopan ajattelun mukaan.

    Ja konspiraatiota on turha miettiä mutta voisi miettiä kuka oikein WTC:n pamautti alas ja miksi. Se ei ollut arabit vaan oma kansa; nyt voisi kysyä: mitä sillä on tekemistä pääministerimme kanssa: HYVIN PALJON.

    Maailma ei ole lintukoto, kuinka usein pitää sanoa? Ei kannata pelätä silti: jäitä hattuun ja nöyrä mieli omissakin jutuissa joita ei kannata pitää vain mustasukkaisesti omana.

    VastaaPoista
  38. Voi teidän kanssanne anonyymit

    Ensinnäkin anonyymi, voin vakuuttaa, että kertasanominen riittää, toisto ei vakuuta vaan vie tehot koko asialtasi. Uskon jo, että olet sitä mieltä, että minusta mies on pahis ja nainen hyvis.

    En ryhdy sitä sinulle todistelemaan enempää, kun et sanaa usko etkä nähtävästi lukemaasi ymmärrä. Kehotan sinua kuitenkin jatkamaan blogini lukuharjoituksia avoimesti ja vailla ennakkoasennetta, ilman kaunantunteita ja ilman että täytät tyhjiä aukkoja omilla ajatuksillasi. Lue myös ykkösblogiani. Voit vilkaista myös kuvablogiani. Tarkkaile myös sitä, miten tulen miesten kanssa toimeen blogeissani.

    Anonyymi, mitä siis tuumaat siitä, että tulen kiistatta hyvin toimeen miesten kanssa, olen aina tullut? Suurin osa kommentoijistani on aina ollut miehiä, ja jos joku on minua kiusannut ja kalvanut, on se aina ollut nainen. Joillain naisilla on hirveä hinku koettaa todistaa, että vihaan miehiä tai että blogini on rysä miesten pyydystämiseksi. Miten näin vastakkaisia väitteitä voidaan samasta blogista esittää? Ettei vaan kateuden peikko nyt nostaisi rumaa päätään?

    Tao nyt tämä kuitenkin kalloosi ja koeta vaikka tavata se: minusta tasa-arvon suurin este on nainen, ei mies! Tämä on luettavissa useissa kohdin blogiani.

    Jos muuten vielä jatkat kommentointiasi, olisitko ystävällinen ja valitsisit jonkin nimimerkin erotukseksi muista anonyymeista. Vaikka Mehiläinen tai jotain.

    *

    Arleena

    meillähän on sananvapaus, joten en näe estettä rakkaudesta kirjoittamiselle, etenkään jos se tehdään niin kiltisti kuin Susan Ruusunen tekee. Uuniperunataso on varmaan se turvallisin ja ehkä muutama lempeä tekstiviesti mukaan.

    Eri asia on, mikä on tällaisen muistelon funktio. Itse en pidä tarpeellisena julkistaa päättynyttä suhdetta kirjalliseen muotoon, ellei julkistuksen tuloksella ole taiteellisia päämääriä. Minä olen muuten aina kirjoittanut palavimmat ja herkimmät tunteeni runoiksi ja tarinoiksi. Susan Ruusunen on tietääkseni myös päiväkirjaihmisiä, ollut aina.

    VastaaPoista
  39. Yksityisyyttä ovat niin perunoiden valmistaminen kuin myös saatujen henk koht tekstiviestit.
    Julkaiseminen ilman ao lupaa koko kansan luettavaksi olkoonkin vaikka kyse jokapäiväisistä ruokailutavoista tai tekstiviesteistä on yksityisyyden suojaan kuuluvaa, jota ei voi sallia sananvapauden varjolla- on mielipiteeni.

    Eri asia on, jos haluaa kirjoittaa omaan pöytälaatikkoonsa terapiamaisesti esim rakkaussuhteensa, on täysin jokaisen oma asia.

    VastaaPoista
  40. Hienosti sanottu arleena.
    Minua on alusta asti askarruttanut tuo puoli asiassa ja useimmilta se on ohitettu toteamalla, että kirjoituksien kohteeksi joutunut ei omaa oikeutta yksityselämään koska hän on pääministeri.

    VastaaPoista
  41. Muistuttaisin tähän väliin, että suurmiesten ja -naisten muistelmat ovat täynnä tavisten perunankeittoa ja rakastelua, yksityiselämän kuvaamista ja sen sellaista. Mutta meteliä niistä ei ole koskaan syntynyt, saati että sen kaltaisen tavispaljastelun sananvapaudelle pistettäisiin jokin kuri. Pääministeri tahtoo nyt sellaisen yksityisyyden suojan, joka suojaa poliitikon yksityisyyttä, vaikka nimenomaan poliitikon yksityisyyden suoja on jo lain mukaankin taviksen suojaa heikompi. Ja syystäkin.

    Itse olen vähän harmissani pääministerin lasten puolesta, että kirjaan (joskin) herttaisesti joutuivat, mutta ehkäpä kirja ei vahingoita heidän eloaan siinä määrin, kuin koko show yhteensä.

    VastaaPoista
  42. Iineshän on ikuisesta ikuiseen jatkuvalla ristiretkellä ilkeitä miehiä ja yhteiskunnan naisia alistavaa patriarkaalisuutta vastaan.

    Ja ne jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ovat hänen ystäviään.
    Ja ne jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä ovat hänen eiystäviään ja siis vihollisiaan.

    Tämä tekee blogin pitämisen helpoksi ja myös ennen kaikkea turvalliseksi. Blogin pitäjä poimii itselleen ajatukset, jotka sopivat hänen ajatusmaailmaansa. Hyvä näin...

    Mutta Maailmankuvan takaa on vaikeaa nähdä itse maailmaa.


    P.S. Kiitän anonyymejä loistavista ja hienoista kommenteista.

    VastaaPoista
  43. Kuten joku ylempänä sanoikin, kirjallisuus ja muu painettu sana on täynnä enemmän ja vähemmän tunnistettavaa yksityiselämän haluutsie syyä vai naia –muisteloa tai muuta reittä ja revaa –kiihkoa. Onko nyt kirjallisesti varmistettu, että niihin on kysytty lupa edes asianosaisilta itseltään tai että herkkä lukija ei loukkaannu, kun vesisängyn loiskeet lyövät yllättäen silmille?

    Onko Pentti Saarikoski muistanut kysyä exiltään ja lapsiltaan, saako ryyppyreissuja, rakasteluja ja syrjähyppyjä kuvata tai onko Panu Rajala riittävän kypsästi ottanut huomioon lapsensa Enkeli tulessa –romaanissaan kuvatessaan syöpään kuolleen vaimonsa mallitarinan ja kuolinkamppailun? Tai Aila Meriluodon kuvaukset luvattomista rakkauksistaan? Onko hän varmistanut naisilta tai sukujen perikunnilta, saako kuvata suhdettaan heidän miestensä kanssa?

    En ole sitä mieltä, että kaikki muisteleminen on korrektia, mutta mikäs tässä maailmassa korrektia olisi muu kuin Käytöksen Kultainen Kirja (Tuomi Elmgren-Heinonen). On siis myös asiatonta muistelemista, ja se on sellaista, joka vahingoittaa rumuudellaan tai moraalis-humaanisella piittaamattomuudellaan kuvaamaansa asianosaista.

    On minunkin yksityinen sähköpostiviestini julkaistu blogimaailmassa kaikelle kansalle tarkoituksena vahingoittaa minua ja antaa minusta mieleltään horjuvan ihmisen kuva, ja minusta on perustettu jopa oma blogi, joka edelleen on blogilistalla luettavissa ja jonka ainoa päämäärä on käsitellä akkuna-ankan hulluutta.

    Catuluxille tässä kohdin tiedoksi, että juuri tämä kammottava kiusaamisjakso herkistää minua edelleen, kun näen anonyymeja viestejä, jotka aivan selkeästi kalvavat minua, ei itse asiaa. Pelkään, että niiden takana vanha kiusaajani. Siitä tulee ehkä tunne, että en osaa suhtautua ystävällismielisesti näihin anonyymeihin, jotka esittävät puskasta voimakkaan vastakkaisia mielipiteitä, monesti ikävään sävyyn. Näissä kommenteissa on usein, ei tietenkään aina, selkeästi havaittavaa henkilökohtaisuuksiin menemistä ja kalvamista, kuten sinunkin viesteissäsi, Catulux. Arvostelet toistuvasti minun persoonaani, et puhtaasti asiaa.

    Takaisin Ruususeen eli asiaan! Ruususen tapauksessa kuitenkin on siis otettava huomioon kirjan kesy luonne. Se ei vahingoita kuvaamaansa kohdetta, se ei ole paha tai ilkeä kuvatessaan kohdetta, se ei valehtele, kuten kirjassa kuvattu kohde valehteli painetulle sanalle kirkkain silmin sanoessaan suhteen syntyneen Ikeassa. Miksi ette sano tästä moraalisesta erheestä mitään, Arleena tai anonyymi? Ettekö näe rikosta/rikettä, silloin kun se selvästi tapahtuu? Ruusunen ei ole valehdellut missään kohdin, ja tämä on merkittävää. On suurempi moraalinen rikos valehdella, vähätellä, pettää luottamus kuin kertoa uuniperunoiden valmistamisesta tai parista siististä tekstiviestistä, jotka eivät millään tavoin ilkeile kohteesta tai edes paljasta yllättäviä seikkoja tai navanalusjuttuja.

    Lopuksi: minusta on päivänselvää, että poliitikolla tai pääministerillä ei voi olla salausperiaatteella toimivaa yksityiselämää. En tarkoita sitä, että kaikki pitää kertoa medialle, vaan ainoastaan sitä, että pitää käyttäytyä niin, että yksityiselämässä ei ole salattavaa tai hävettävää. Poliitikolla tulee olla yhteiskunnan yleisiä moraalinormeja myötäilevä oma moraali - tästä ei voi tinkiä. Täten poliitikon valehtelu on isompi rikos kuin kansalaisen rahastaminen hänestä kirjoitetulla tosipohjaisella ja ystävällishenkisellä ohuella kirjasella.

    Niin, ja ketään ei saa jättää tekstiviestillä, vaikka olisi pääministeri. Mitä tästä sanot, Arleena tai anonyymi? Eikö tässä ollut toinen moraalinen rikos?

    VastaaPoista
  44. Suurmiehistä ja poliitikoista on tehty dokumentteja ja kirjoitettu muistelmia, joissa on kerrottu myös yksityiselämästä henkilökuvan terävöittämiseksi.

    Mutta nämä dokumentoinnit ovat tapahtuneet ao henkilön tai hänen omaistensa suostumuksella ja tuella.
    Ei yksipuolisesti kirjoittajan/ toisen osapuolen päätäntävaltaan perustuen.

    Jos naapurissani asuu poliitikko vaikkapa pääministeri, jonka kanssa minulla on läheiset naapurisuhteet ja naapurien kesken kanssakäymistä, ei mieleeni juolahtaisi kirjoittaa lupaa kysymättä kirjaa vierailu-, ruokailu- ja keskustelu/ rupatteluhetkistä.

    Mikä yhteiskunnallinen/poliittinen merkitys on uuniperunoilla ja rakkaussuhteen tekstiviesteillä ?

    Vaikka lautamiesten tuomion mukaan näyttää nyt siltä, että julkkisten ja politikoiden yksityiselämä on täysin avointa riistaa meidän kansalaisten reposteltavaksi.

    Haluasitko itse tätä, jos olisit poliitikko ?

    VastaaPoista
  45. Pitääkö muisteloilla olla yhteiskuntapoliittista merkitystä? Yleensähän biografiat, omaelämäkerrat, muistelot ovat suosittuja juuri siksi, että ne paljastavat verhontakaisen maailman, juuri sen näyttämön, joka monesti on ollut salasanan takana.

    Minusta poliitikon pitää mieltää työnsä oikein: se on mitä suurimmassa määrin julkista ja sen on oltava avointa.

    Haluaisitko muuten vastata noihin ylempänä esittämiini kahteen moraalikysymykseen?

    VastaaPoista
  46. Meni Iineksen viimeisen kommentin kanssa ilmeisesti ristiin tai samanaikaisesti oma viimeisin.

    Valehtelua en hyväksy, tässä tapauksessa pääministerin naiivia kertomusta suhteen alkamistavasta.

    Minusta tässä kyseisessä oikeusprosessissa luodaan pelisäännöt, saako julkisesti kirjallisessa muodossa kertoa jonkun ihmisen yksityiselämästä asianomaiselta lupaa kysymättä.

    Olettaisin, että tämän Ruusus- julkaisun oikeudenkäynnistä saataisiin samalla pelisäännöt meille kaikille. Myös Iines sinulle, joka olet joutunut asiattomuuksien kohteeksi.

    Sallin politiikoille yksityiselämän koskemattomuuden. Muodostan politiikoista käsitykseni tekojensa mukaan, eli varsinaisen työnsä perusteella ei yksityiselämän.

    Olen inhimmillinen ja ymmärrän, että poliitikotkaan eivät ole nuhteettomia, täydellisiä, vaan aivan tavallisia ihmisiä.

    Tapa millä Matti päätti suhteen ei ollut tyypillinen ja paras tapa, mutta mikä sitten on paras. Emmehän myöskään tiedä tekstiviestin edeltäneitä yksityiskohtia.

    Hyvää naistenpäivää

    VastaaPoista
  47. Keitä meitä mahdat tarkoittaa HG? Minun tornissani on kyllä kammarit lämpiminä ja valot toimivat.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  48. "Ruusunen ei ole valehdellut missään kohdin, ja tämä on merkittävää. On suurempi moraalinen rikos valehdella, vähätellä, pettää luottamus kuin kertoa uuniperunoiden valmistamisesta tai parista siististä tekstiviestistä, jotka eivät millään tavoin ilkeile kohteesta tai edes paljasta yllättäviä seikkoja tai navanalusjuttuja."

    Nainen ei ole valehdellut, tämän väittämän voin vielä hyväksyä. Ainakaan hän ei ole valehdellut siinä määrin, että toinen osapuoli olisi voinut todistaa jonkun asian valheeksi. Vanhanen on käyttäytynyt jupakassa asiallisesti ja ei ole kommentoinut YKSITYSTÄ suhdetta ja naisen YKSITYISELÄMÄÄ millään tavalla.
    Tuo Ikeassa tapaaminen on sinun mielestä Vanhasen puolelta valhe, voi hyvin olla. Tämä valhe voi hyvinkin myös olla yhteisesti keksitty, vale joka ollaan päätetty käyttää julkisesti. Nuori pari keksii säädyllisen tarinan tapaamisestaan tietäessään, että siitä tullaan kysymään.

    "Niin, ja ketään ei saa jättää tekstiviestillä, vaikka olisi pääministeri. Mitä tästä sanot, Arleena tai anonyymi?"

    Olen jo sanonut. Hyvinkin viimeinen yhteydenotto Vanhasen puolelta voi olla tekstiviesti, tietämättä ja tuntematta historiaa sen takana ei voi vetää johtopäätöstä oliko teko oikeutettu tai ei. Onko Vanhanen jo kasvokkain yrittänyt katkaista suhteen onnistumatta siinä?

    Me puhutaan kahdesta ei asiasta ja et näytä ymmärtävän sitä. Minä ja moni muu puhuu siitä onko ihmisillä oikeus yksityiselämään ja saako suhteen päätyttyä toinen osapuoli julkisesti, vastoin toisen tahtoa hyödyntää suhdetta omien etujen saavuttamiseksi. Onko tällainen käyttäytyminen asiallista vai ei.
    Sinä puhut muijaenergiasta ja olet tästäkin tehnyt sukupuolikysymyksen, toista osapuolta saa mielestäsi vapaasti loukata ja suhdetta käyttää hyväkseen niin kauan kun kyseessä on NAINEN joka purkaa omaa huonoa oloaan ja itse hyötyy siitä.

    VastaaPoista
  49. Jacquesille kiitos naistenpäivätoivotuksesta, samoin Arleenalle! Hyvää naistenpäivän iltaa kaikille naisille minunkin puolestani!

    Olisin halunnut kirjoittaa päivän kunniaksi päreen Oodi miehille, mutta ei tullut mitään mieleen, vaikka mies on mieluinen asia, ja pelkkä ajatus miehestä jo tuo positiivisia väristyksiä. En osaa kirjoittaa, jos jokin asia on kunnossa! - Tämä tiedoksi anonyymille, joka sanoi, ettei blogistani löydy valkoista heteromiestä ylistävää pärettä.

    Mies ei todellakaan ole epäkohta minulle, vaan lämpimän ihailun ja suurien toiveiden - vielä tässä iässä - kohde. Tämä lämmin suhtautuminen mieheen juuri tekee sen, etten tunne tarvetta kirjoittaa erikseen miespärettä. Tai katsotaan nyt, ajatus kyllä muhii mielessäni, ja idea voi tulla vaikka keskiyöllä.

    VastaaPoista
  50. .Vanhanen on käyttäytynyt jupakassa asiallisesti ja ei ole kommentoinut YKSITYSTÄ suhdetta ja naisen YKSITYISELÄMÄÄ millään tavalla.(anonyymi)

    Valtaosa suomalaisista, ja myös ulkomaalaisista lehtitietojen mukaan paheksuu Vanhasen tapaa viedä harmiton ja itseään vahingoittamaton yksityiselämän seksijuttu oikeuteen, jolloin siitä luonnollisesti paisuu skandaali, ulkomaita myöten. Uusimpien lehtitietojen mukaan myös omat eli keskustalaiset ovat hylkäämässä Vanhasen, koska hänen tapaansa hoitaa asiaa ei pidetä valtion johtohenkilölle asiallisena, se syö myös puolueen uskottavuutta. Vanhanen on tehnyt itsensä naurunalaiseksi ja moraaliltaan arveluttavaksi valehdelleensa suhteen yksityiskohdista – viis siitä onko asiat sovittu toisen osapuolen kanssa. Käteen jää tieto siitä, että pääministeri peittelee, salailee ja valehtelee. Viisas pääministeri ei olisi lotkauttanut korviaan jutulle, joka olisi jo unohtunut ilman hänen omia toimiaan.

    Minä ja moni muu puhuu siitä onko ihmisillä oikeus yksityiselämään ja saako suhteen päätyttyä toinen osapuoli julkisesti, vastoin toisen tahtoa hyödyntää suhdetta omien etujen saavuttamiseksi. Onko tällainen käyttäytyminen asiallista vai ei.(anonyymi)

    Mutta onhan kaikilla ihmisillä oikeus yksityiselämään – ei sitä ole missään kielletty. Eikä meillä toistaiseksi ole diktatuuria, joka kieltää puhumasta omista rakkauksistaan vaikka pääuutisissa, jos niin haluaa ja uutiskynnyksen ylittää. Kokonaan toinen asia sitten on, onko se puhe totta vai ei. Tässä tapauksessa se oli totta, joten näyttöä rikoksesta ei ollut. Meillä ei todellakaan ole sensuuria! Pitäisikö sinusta olla?

    Toistan vielä kerran, ja tavaa tämä nyt, arvoisa anonyymi: minusta suhteesta kertominen mediassa tai suhteen painaminen kirjaksi ei ole tarpeellista eikä asiallistakaan, ellei tuotokseen liity taiteellisia päämääriä. Kannatan kuitenkin lehdistön- ja sananvapautta, mikä pitää sisällään myös ihmisten yksityisasioista kertomisen, kunhan se tapahtuu hyvien tapojen ja lakipykälien mukaisesti. Saavathan juorulehdetkin elää, sillä kansalla on niiden jano, niillä on valtakunnan suurin levikki, eikä sitä passaa aliarvioida asettumalla tekopyhästi keltaisen lehdistön yläpuolelle nenää nyrpistämään. Käyt sinäkin varmaan kampaajalla vilkaisemassa näitä lehtiä tai sitten silmiisi osuu kassajonossa lööppi, jota kurkistat siinä odotellessasi.

    Ketään ei siis saa loukata valehtelemalla ja ilkeilemällä, panettelemalla ja solvaamalla, halventamalla tai kieroilemalla. Tässä sopii miettiä, täyttyikö jokin noista kohdista tässä Kuros-tapauksessa. Oikeuden mielestä ei täyttynyt, näyttöä rikoksesta ei ollut. Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  51. Juu, hyvää naistenpäivää vaan teille kaikille... voi saatana mitä sakkia... :(

    VastaaPoista
  52. "Ketään ei siis saa loukata valehtelemalla ja ilkeilemällä, panettelemalla ja solvaamalla, halventamalla tai kieroilemalla."

    Itse näen tuon asian toisin, kaikki mainitsemasi täyttyvät jos vastoin toisen tahtoa kirjan muodossa kertoo toisen kotielämästä, oli itse teksti kilttiä tai ei.

    Elämme kuitenkin ihan oikeassa maailmassa ja puhutaan oikeista ihmisistä joilla on tunteet ja joille koti on pyhä.
    Ei kenenkään virkaan voi kuulua velvollisuutta hyväksyä kotinsa seinien sisäpuolella tapahtuvan elämän ruotimista julkisesti. Pitäisikö ministerin asustaa Bigbrother taloa jossa jokainen liike ja ääni on kaikkien nähtävillä vuorokaudet ympäri, joittenkin mielestä ilmeisesti näin.

    "Käyt sinäkin varmaan kampaajalla vilkaisemassa näitä lehtiä tai sitten silmiisi osuu kassajonossa lööppi, jota kurkistat siinä odotellessasi."

    Kampaajalla en käy, parturilla kyllä. Siellä en lue tekniikan maailmaa tai muita tarjolla olevia lehtiä vaan keskustelen parturin kanssa, ihmisen joka on hiuksiani leikannut vuosia. Iltapäivälehtiä saati sitten juorulehtiä ei meillä lueta, HS ja ammattilehdet on niitä joita meillä löytyy.

    Tuot usein esiin nettikiusaamisen jonka uhriksi olet nimettömänä joutunut, eli nikkisi on kärsijä. Jo tämä on sinulle kova pala ja aiheuttaa tuskaa, miltäköhän sinusta tuntuisi jos ilman lupaasi joku entinen läheisesi alkaisi kertomaan elämästäsi julkisesti ainoastaan loukkaaksesi sinua ja itsensä julkituominen.

    VastaaPoista
  53. "Näissä kommenteissa on usein, ei tietenkään aina, selkeästi havaittavaa henkilökohtaisuuksiin menemistä ja kalvamista, kuten sinunkin viesteissäsi, Catulux. Arvostelet toistuvasti minun persoonaani, et puhtaasti asiaa."

    No Iines. Pax vaan.

    Kirjoitan äärimmäisen harvoin ja enkä tahallani polje kenenkään sielua.

    Tosiasia lienee, että kun on kysymyksessä naisasiat, ennen kaikkea naisten kuviteltu alistaminen yhteiskunnassamme; niin tunnepuoli on sinulla niin vahvasti pääällä, ettet kykene viileään järkiperäiseen argumentointiin.

    Näin luulen ma.

    Mutta menkäähän nyt takaisin asiaan. Kyllä se siitä. Ja hyvää naistenpäivää vaan!

    VastaaPoista
  54. Catulux, naisen kuuluukin olla tunteellinen, epälooginen ja vainoharhainen! Mistä muusta meitä voisi muuten syyttää, kun olemme niin täydellisiä!

    Naistenpäivää kaikille tasapuolisesti!

    VastaaPoista
  55. Googlatkaa Youtube, Cherbourgin sateenvarjot ja I will wait for you. Tai no helvatu, tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=lLfviMasZ7U

    Miettikää sitten varsinkin tämän blogin emäntä, miksei miehet teistä ihan samalla innolla kiinnostu. Olisko vika löydettävissä jostain muualta kuin mädästä yhteiskunnasta?

    Tämä siis ihan vinkkinä parempaan elämään.

    VastaaPoista
  56. Anonyymi, olet oikeastaan aika huvitttava varmoine mielipiteinesi. Sanon vain pari asiaa, sillä tämä dialogi kanssasi alkaa muistuttaa jo jankkaamista, jossa et suostu näkemään kuin omalla laillasi.

    Loukatuksi itsensä tunteminen on eri asia kuin todellisen loukkauksen kokeminen. Uskon siis - olen uskonut kaiken aikaa - että Vanhanen kokee itsensä loukatuksi.

    Nyt on kuitenkin kyse juridisesta todellisesta loukkaamisesta, ja mielestäni tähän asiaan tulee suhtautua viileästi argumentoiden, ei tunteella, kuten muutama tämän keskustelun mieshenkilö.

    Mitä tulee tuohon Cherbourgin sateenvarjoihin, olen maininnut eri yhteyksissä, että se on lempileffojani ja että olen saanut leffakriittisiltä sapiskaa romanttisesta elokuvamieltymyksestäni. Ja tuo sävelmähän mahtuu edelleen top-teniini. Tosin pidän myös tästä versiosta. - Tämä maininta siis sen vuoksi, että olet siis hakoteillä arveluinesi mm. motiiveistani tässä keskustelussa.

    VastaaPoista
  57. Taitaa joku näistä Anonyymeistä oikeasti vain olla joko pihkassa tai pettyneitä samasta syystä meidän Iinekseen...

    Iines on asiallinen, hänen bloggi on täynnä asiaa ja hän kykenee vetämään suuret linjat vaikka me (minä mukaanlukien) tulemme väliin ties minkälaisilla kommenteilla. Vaikka eilen oli naistenpäivä niin toivotan sitä näin jälkikäteen Iinekselle ja muille naisille: Hyvää Hyvä Olla-Nainen -päivää teille. Onneksi on vielä naisia, eikä pelkkiä naiseksi pukeutuneita ja naisena liikkuvia olioita, joiden kädet ovat silti täydessä työssä pyydystää lapsia, teettää rahaa mitä likaisimmilla keinoilla siitä välittämättä, myydä alkoholia ja huumeita lapsille, hylätä omat lapsensa. Näitä naisen hahmon ottaneet raadolliset ihmiset eivät osta tämänlaista argumentointia mutta selvähän se: eivät edes ymmärrä mitä tekevät sillä heille yhteiskunta on jokin yläjumala, jota he palvelevat ilman reflektiota. Etenkin ne, jotka vielä myyvät ns. reflektiota koulutuksessa. Heidän kyky nähdä missä elävät ja ovat on ilmeisen huono, koska suuttuvat kun sen heille sanoo. Mutta kuten Iineskin sanoo; jotkut jutut eivät vaan ole mikään tunne-asia vaan kylmä totuus. Niin rationaalisen kylmä, että sanojasta tulee epämiellyttävä koska yhteiskunta on indoktrinoinut uskomaan, että kaikilla on sama kapasiteetti tajuta ja että kaikki ovat turvassa. Kumpikaan ei vaan pidä paikkansa: tämä pitää silti tajuta rauhallisena ettei käy kuten
    Wallerstein varoittaa tämän päivän HS:ssä, missä kaaos on seuraava suuri vaihe. Senkin sisällä voi säilyttää malttinsa ja organisoitua mutta pitää ymmärtää, että muutostahti on jatkuva: JOUTUU REVIDOIMAAN NÄKEMYSTÄÄN USEAMMAN KERRAN EIKÄ SE OLE MERKKI HUONOSTA AJATTELUSTA VAAN TILANTEEN SANELEMASTA PAKOSTA JOS AIKOO OLLA HUMAANI.

    Anteeksi suuret kirjaimet (en osaa html-kielellä edes kursivoida...enkä ole edes ottanut selvää) mutta minä haluan vain sanoa, että jotkut besserwisserit saavat ottaa uuden asenteen pian
    koska mikään ei ole niin epäselvää kuin se, miksikä he selväksi uskovat. Siitä on hyvä alkaa ja sitten voi muistaa, että meillä on hyvä maa ja rauhaa rakastava kansa mikäli aggressiivisia poikia voisi ajoissa opettaa intervention kautta puhumaan ongelmistaan myös ammatti-ihmisille mikä on nyt häpeällistä ryhmän sisällä - eikä (kuten Vanhanen) murehtimaan sisäänpäin, josta alkaa suuremmat emotionaaliset murheet.

    Pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Se on haaste.

    VastaaPoista
  58. HG, kiitos
    naistenpäivätoivotuksista, samoin itsellesi.

    Eiköhän jatketa tätä juhlaa vielä tänään! Tosin eilen jo hemmottelin itseäni paistamalla pienenpieniä Pyhäjärvestä pyydettyjä muikkuja kokonaisen pannullisen, asetellen ne sievästi pyrstö-mahavuoropelillä tiiviisti limittäin, niin että koko hoito kääntyi parilla lastan sivalluksella. Illalla sitten napostelin näitä vielä kylmänäkin telkkua katsoessani. Olivat parempia kuin mitkään chipsit tai pizzat tai subwayt. Rapsakkojen muikkujen kyytipojaksi siemailin snapsilasillisen (8 cl) hyvää viiniä.

    HG; tuo kuvasi naisen rooliin hypänneistä olioista napsahti kohdalleen. Tosin käsitän sen vähän arkisemmin niin, että nainen pakenee naiseuttaan ja ihmisyyttään paapomalla muita, ja tekemällä itsestään näin välttämättömän perheen huolto-organisaatiossa, joka siis usein koostuu vain hänestä muiden "auttaessa" satunnaisesti.

    Minusta naiseutta on juuri se, että katsoo ikkunasta ulos, ei sisään. Näin turvaa parhaiten paitsi oman jälkikasvunsa myös maailmanlasten paremman tulevaisuuden.

    VastaaPoista
  59. Iines: koska sinä näytät ymmärtävän minua tosi hyvin, pyydän, että luet myös Heikille (ronkko.blogspot.com) laittamani kommentit. Siellä on ehkä enemmän selviä syitä minun näkemyksilleni. Kun olet käynyt niin toivon, että otat oikeasti yhteyttä minuun (saithan sp) joten haluaisin puhua ihmiselle ilman nettiä. Sinua tapaisin ihan todella sillä tässä on mahdollisuus paljon suurempi kuin vain chattaaminen (ja silti en ole olevinaan maailmanparantaja tai ubermensch tai diktaattori itse niitä poistaessani) vaan ihan vain oikea ihminen toiselle ihmiselle. Tarvitsen nyt myös kontaktia: siis ihmiskontakia eikä vain bittikontakia. Jos haluat olla niin ystävällinen minä olisin onnellinen.

    VastaaPoista
  60. Jos minun kommenttini ensin suodatetaan kahden salasanan/varmuuskirjainten kautta (=joudun koko ajan lyömään kahdesti minun omat tietoni ennekuin blogger ottaa ne sisuksiinsa) ja sen lisäksi eivät edes julkaistu niissä blogeissa, joissa on sensuurimahdollisuus eli haltijan oma arviointi mitkä ottaa ja mitkä ei ja tästä vielä kuitenkin katoaa (kuten Heikki Rönkön blogista katosin vaikka hän oli nähnyt minun vastauksen niin se ei julkaistu kunnes muutaman päivän jälkeen...) niin voimme olla varmoja siitä, että myös lännessä harjoitetaan jonkinmoista sensuuria ihan kaikesta eikä vain ns. pornon osalta. Jos ei syö heidän lääkettään (kirkolliset ilman tajuntaa missä elämä menee, realistisuus puuttuu heiltä siis)
    niin joutuu tällä tavalla mustalle listalle? Minun osaamiseni ja kokemukseni on se, mistä he taas tietävät, että kuulun niihin, joiden mahdollisuus on avata Pandoran lipas ja taisin sen jo tehdä. Nyt ei auta itku vaan pitää ottaa lusikka käteen ja katsoa miten pitää sitten edetä. Kenenkään elämä ei mene huonommaksi mutta ahdasmielisten diktaattoreiden on vain nähtävä maailma sen oikeassa muodossa: tällä hetkellä lapsia pyydystetään ja firmoja johtaa jonkinlaiset psykopaatit, vaikka en tarkoita heitä ihmisinä vaan roolit joiden kautta tulee rahaa on lähes psykopatiaa vaativaa. On siis pakko olla raadollinen ja se on jo lähes psykopatiaa. Kaikki on silti kiinni näitten itsevaltioijen maailmankuvasta jota eivät aio revidoida. Kun heillä on itseotettu status jossa puhuvat Jumalasta ja Rakkaudesta jne jne mutta sallivat sen ohella, että liigat saavat lisää ja lisää tilaa niin emme voi olla enää heihin tyytyväisiä. Ei auta vaikka on silmälasit. Turpiin pitää nyt tulla elleivät osaa dialogia. Kun pikkupojat kragasivat ennenvanhaan (tappelivat kadulla) niin sellaisilla, joilla oli kalliit silmälasit saivat automaattisesti syyn olla tappelun ulkopuolella, koska lasit olivat sotien aikana niin korvaamattomat.
    Mutta ei voi enää kirkolliset joilla omat silmälasit tulla sanomaan, että he asettavat itsensä kaiken todellisuuden ulkopuolelle vain siksi, että he ovat ottaneet Jumalan läheisyyden: amen.

    Se on raukkamainen teko niitä lapsia kohtaan, jotka joka päivä joutuvat pyydytykseen vain heidän narsisminsa takia. Ottakoot silmälasinsa pois ja tulkoot katutappeluun myös - jos se sitä vaatii. Mies - näytä miehekkyytesi äläkä jättäydy taka-alalle vain sen takia, että ämmät (äidit) pitäisivät teitä tottelevaisina poikina. Sitä me aikuiset naiset kunnioittaisimme.

    Sitä on meidän HY:n rehtori tehnyt ja minä olen hänestä suunnattoman ylpeä. Hän on mies mielestäni vaikka muut sanoisi mitä vaan.

    VastaaPoista
  61. "Anonyymi, olet oikeastaan aika huvittava varmoine mielipiteinesi."

    Joo, olen huvittava koska minulla on oma mielipide ja pysyn siinä. Sinähän olet joustava ja valmis keskustelemaan, jopa muuttamaan omaasi ;)
    Kuten joku jo aikaisemmin sanoikin, täällä saa lokaa niskaansa jos erehtyy olemaan jostakin asiasta eri mieltä kanssasi.
    Kuva nutturapäisestä opettajasta karttakeppi kädessä tulee mieleen kun juttujasi lukee, lukijat ovat oppilaitasi ja jos erehtyvät olemaan asioista eri mieltä karttakeppi paukkuu ja numero laskee.

    Onneksi Vanhanen vie asian eteenpäin ja siitä saadaan päätös jonka tekevät juridista koulutusta lakia tuntevat tuomarit eikä poliittisin perustein valitut maallikkotuomarit.
    Toivottavasti myös sinä aloitat uuden keskustelun aiheesta oli tuomio mikä vaan.

    VastaaPoista
  62. Missäs sitä lokaa olisi vaikka ihan esimerkinomaisesti, anonyymi? Kaivatko kauhallisen tähän pramille! Tahtoisin nähdä, kun minulla ei ole aavistustakaan, mitä lokaa tarkoitat. En voi mitenkään parantaa tapojani ennen kuin oivallan, mikä sanomastani on lokaa silmille. Ota siis yksi lokasitaatti tähän! Odotan sieraimet väristen.

    t. loka-iines

    HG,

    pane sinä halutessasi minulle sähköpostia, kun en ole varma sp-osoitteestasi, minulla on nim. mielestäni 2 erilaista!

    VastaaPoista
  63. Kiva, ettei sitä lokaa löytynyt. :)

    Nyt uusiin aiheisiin, jahka jokin teema sytyttää.

    VastaaPoista
  64. Al Anon: "Jos PM olisi ollut nainen ja Ruusunen mies, iines huutaisi täällä kovaan ääneen miten härskiä toimintaa tuollainen juoruilu mieheltä on."

    Josko kuitenkin keskityttäisin tähän tapaukseen?

    Tällä kertaa olen Iineksen kannalla, minusta kysymyksessä on sananvapaus sikäli, että Vanhanen on itse tuonut suhteen julkisuuteen ja nyt kun toinen osapuoli kertoo oman näkemyksensä asiasta hän haluaa sulkea tämän suun.

    Arleena: "Mutta nämä dokumentoinnit ovat tapahtuneet ao henkilön tai hänen omaistensa suostumuksella ja tuella."

    Ei ole, usko minua, suurmiehen elämäkerroissa esiintyviltä taviksilta ei ole kysytty suostumusta, vaikka nämä esiintyisivät omalla nimellään ja heidän elämästään kerrottaisiin intiimejä yksityiskohtia jotka loukkaavat heidän läheisiään. Tiedän tämän 100%:sen varmaksi.

    Minun mielestäni, niin kauan kuin ei kirjoiteta perättömiä, on ihmisellä oikeus kirjoittaa elämästään vaikka se sitten saattaisi loukata elämässä vilahtanutta ihmisitä, oli tämä sitten poliitikko tai kuka tahansa.

    Vanhanen mitä ilmeisimmin haluaa julkisuudesta vain hyödyt, ei haittoja ja se ei voi toimia niin. Mikäli haluaa pitää yksityiselämänsä poissa julkisuudesta, niin sitä ei tule itsekään levittää lehtien palstoille.

    Suhtautusin asiaan eri tavalla mikäli Vanhanen ei itse aiemmin olisi ääntenkalastelun nimissä tuonut yksityiselämäänsä ja perhettään (ja myöhemmin tätä uutta suhdettaan) julkisuuteen.

    VastaaPoista
  65. Al Anon: "Onneksi Vanhanen vie asian eteenpäin ja siitä saadaan päätös jonka tekevät juridista koulutusta lakia tuntevat tuomarit eikä poliittisin perustein valitut maallikkotuomarit."

    Niinpä, mutta mikäli päätös on Vanhasen kannalla kannattaa kustantajien unohtaa omaelämäkerrat.

    BTW: Mitenkähän olisi käynyt mikäli Ruusunen olisi jättänyt mainitsematta seurustelukumppaninsa Pääministeriyden ja vaihtanut nimet vaikkapa Martiksi ja Maijaksi?

    VastaaPoista
  66. Ihmisten kyky rakentaa tarinoita on ihailtavaa. Vain tautologiat ja aikeet ovat takeena siitä, mitä oikeasti tekee tai ajaa. Silti politikkona oleminen ei ole vielä tae mistään sillä on näitä tuuliviiri-politikkoja aika paljon kuten mm vihreät tänä päivänä sillä heille käy ydinvoima ja ei-ydinvoima. Heille käy kuten kirkollekin: kaikki käy. Kunhan oma paikka auringossa ei sammu.

    VastaaPoista
  67. En ymmärrä teidän ajatuksenjuoksua. Se minkä joku tuo julki ITSE omasta elämästään on julkista, se mikä joku toinen taas tuo on juoruilua ja ja loukkaa yksityisyyttä. Jokaisella ihmisellä on oikeus yksityiselämään, ainakin omassa kodissaan.

    Elämänkertoihin tuleva päätös tulee vaikuttamaan ja hyvä niin. Jos elämänkertaa ei pystytä tekemään myyväksi loukkaamatta toisia se jääköön julkaisematta tai vaihtoehtoisesti haetaan toisen osapuolen lupa julkaisemiselle.

    Iines, en näe syytä eritellä omia ajatuksiani siitä, miten koen sinun kohtelevan kirjoittajia joitten mielipide poikkeaa omastasi.
    Blogi on sinun ja saat toki toimia valitsemallasi tavalla.

    VastaaPoista
  68. Anonyymi:
    Jokaisella ihmisellä on myös vastuu oman kompetenssialueensa sisällä. Jos lääkärit ovat kiinnostuneempia siitä, että keittävät rahaa eikä uusia tarkempia metodeja ylläpitää omaa maailmaansa niin ovat menneet omasta kompetenssistaan pörssimeklarin hommiin. Se ei ole enää sallittua vaikka joku voisi sen sanoa, että heihei, meidän pitää tietää rahastakin. Kyllä tietyn asian sisällä: mutta ei niin, että kansa kuolee sinä aikana kun lääkärit käyttävät aikaansa oman elämänsä huoliin. Siihen on heidän vapaa-aikansa mutta nämä kaksi on nykyään sekoitettu railakkaasti ja kännykkäsukupolvi ei pääse edes rauhaan enään. On pakko olla koko ajan palomiehenä.

    Sitten on ns. uskottavuus jota ei voi rakentaa pelkästään olemisen draaman mukaan sillä Auervaarat olisivat siinä tapauksessa putipuhtaita koska hehän päästivät suustaan vain kauniita leperryksiä. On pakko saada sanoa mitä joku on sanonut. Kyse on siinä vaiheessa kun sanoo, miksi sanoo. Miksi on pakko olla häijy sillä vain väärinymmärretty voi valittaa omasta kohtelusta sillä se on altavastaajan rooli. Mutta jos minä rupean vahvana ja valtaa käyttävänä muuten vaan (!) juoruamaan muista ikäänkuin varoittamaan muita, että tuossa saattaa olla ääliö niin siinä tapauksessa teen henkilömurhan vain nostaakseen omaa pikku häntäänsä ja omia osakkeitaan toisten edessä. Ei pidä sen jälkeen odottaa, että saa sympatiat enää. On siis vaihtanut ystävyyden omiin tilapäisiin osakekorotuksiin.
    Ammatti siis valitsee mitä voi sanoa ammatin sisällä ja mitä ei voi. Ei voi sanoa, että hampaat ovat huonoja ellei niitä ole tutkinut. Ei voi sanoa ihmisestä että psyyke on sekaisin jos ei sitä ole tutkinut. Kukaan ei saa kaukodiagnostisoida yhtään mitään tai sitten saa kuulla ammattiaan vastaavan selvityksen: millä perusteella rupeaa ns. tietämään yhtään mitään.

    Härskiys sen kun lisääntyy ja samalla sokeus nähdä miten ihmiset kulkevat kuin pässit narussa. Sen aika on tullut nyt: pitää saada ihmiset ymmärtämään omien aivojen kautta mitä voi sanoa ja miksi. Miksi ei saa mennä lietsomaan mitä vaan ns. huolestuneisuuden sisällä sillä asia käy ilmi sitten myöhemmin. Siinä käy sitten tyhmälle huonosti. Ei saa sellaista tehdä vaikka joutuukin kestämään tappion jostain detalista. Kun ihmiset eivät kestä tappioita he juoruavat mieluummin ja näin toimivat kuin apinalauma toinen toistaan. Hyvä apina ei tahraa toisen apinan turkkia.

    Mutta hyvä ihminen pitää ihmisyyttään yllä kieltämällä apinointia ja lasten pyydytystä rahan hankkimisen nimissä. Olkoon siis sellaisen motiivin takia sallittua hieman mainitakin, että seurassamme on hyvin naamioituneita apinoita.

    Naamarit pois - myös anonyymiltä. Nimet eivät ole tae narsismista vaan tae siitä, että on sitä mitä sanoo olevansa: ON oman itsensä arvoinen ja arvostaa itseään.
    Uskaltaa seistä omien sanojensa takana vaikka ei ole suosiossa koska apinat ymmärtävät hitaasti.

    VastaaPoista
  69. Ymmärrätkö hg itse kirjoitustasi, minä en ainakaan ota tuosta mitään selvää.

    "Härskiys sen kun lisääntyy ja samalla sokeus nähdä miten ihmiset kulkevat kuin pässit narussa. Sen aika on tullut nyt: pitää saada ihmiset ymmärtämään omien aivojen kautta mitä voi sanoa ja miksi.

    Just, kato toi on just se mitä mä oon koko ajan sanonu, se akka ei oo ymmärtäny missä kulkee raja.

    "Mutta jos minä rupean juoruamaan muista ikäänkuin varoittamaan muita, että tuossa saattaa olla ääliö niin siinä tapauksessa teen henkilömurhan vain nostaakseen omaa pikku häntäänsä ja omia osakkeitaan toisten edessä. Ei pidä sen jälkeen odottaa, että saa sympatiat enää. On siis vaihtanut ystävyyden omiin tilapäisiin osakekorotuksiin."

    Joo, noinhan se on tehnyt, ja en ymmärrä sitä sympatiaa minkä se silti saa osakseen.

    "Naamarit pois - myös anonyymiltä. Nimet eivät ole tae narsismista vaan tae siitä, että on sitä mitä sanoo olevansa: ON oman itsensä arvoinen ja arvostaa itseään.
    Uskaltaa seistä omien sanojensa takana vaikka ei ole suosiossa koska apinat ymmärtävät hitaasti..

    Anonyyminä kirjoittaminen on minun tapani, ei se tarkoita, ettenkö olisi sitä mieltä mitä kirjoitan. Kirjoitan anonyymin henkilön ylläpitämään blogiin anonyyminä, ei se voi olla ongelma.

    VastaaPoista
  70. Anonyymiydestä sen verran, että anonyymi kommentoija on toki anonyymimpi kuin vuosia blogannut nimimerkkikirjoittaja, jonka persoona ja jopa henkilötiedot ovat joidenkuiden kanssabloggaajien tiedossa. Kuvablogissani on lisäksi kuvia minusta lapsuudesta lähtien. Ei kukaan pysty vetämään vuosia anonyymiä roolia petkuttaen, joten vuosia kestänyt bloggaaminen ei sinänsä ole anonyymia, vaikka ei bloggaisi ristimänimellään.

    On siis aika uudistaa käsitys siitä, mitä anonyymius virtuaalissa on. Minut on lisäksi tunnistanut tämän blogin ja antamieni tietojen perusteella mm. tyttäreni työtoveri, joka löysi blogiini kuvatessani tyttäreni korvasairauutta, ja omaakin sairauttani. Ei anonyymejä voi tunnistaa.

    VastaaPoista
  71. Huomasin, että olet aloittanut uuden päreen aiheesta vastaan kuitenkin tähän koska pidän tätä osana tätä keskustelua.

    Luen muutamia, tarkasti sanoen viittä blogia jokseenkin säännöllisesti ja lukemisella tarkoitan selaavani niitä aika ajoin, jos blogissa ajankohtaisena oleva aihe ei kiinnosta harvoin luen otsikkoa ja muutamaa riviä pidemmälle. Bloggaaja nimimerkin takaa ei kiinnosta minua.

    En halua luoda minkäänlaista identiteettiä itselleni. Toisaalta anonyyminä kirjoittaminen tarkoittaa myös sitä, että minulla ei ole oikeutta käydä henkilökohtaisuuksiin samassa määrin kun henkilö joka kirjoittaa vakiintuneen nimimerkin takaa.

    VastaaPoista
  72. No, aloittamisesta en tiedä, aihe taitaa olla hieman vaikea tai monen mielestä merkityksetön. Halusin kuitenkin pohtia laajemmin tuota anonyymius-asiaa. Toivottavasti siihen tulee edes joitain ajatuksia perään.

    Olen kyllä päinvastaista mieltä kanssasi: nimenomaan anonyymit kommentoijat tuntuvat useimmiten vetäytyvän sanojensa vastuusta, ja kaikenlaisia ilkeyksiä ammutaan puskista. Kyllä sinäkin olet aika kovasti tässä keskustelussa meikäläistä arvioinut, myös asian ulkopuolella. Kun ottaa persoonallisen nikin, tulee sen myötä usein sanoille vastuuta.

    Kenties haluaisit pohtia tätä teemaa uudessa keskustelussa?

    VastaaPoista
  73. Kysy Iines Kemppiseltä minne hävisi minun kommenttini Akillekseksesta ja paradoksista. Se olisi tärkeää ymmärtää, sillä se on nyt otettu pois. Tämä paradoksi selittää miksi sotia pidetään ja kuka oletettavasti aina voittaa ja miksi. Koska kilpikonna on vanhempi; first is first. Se johtuu siitä, että imago menee sen mukaan kuka on ensin saanut sanoa eikä ole ehditty falsifioida. Sen takia kohteliaisuus ja kiiltävät kengät ovat parempia repussa kuin ruoka tai ruuti. Tätä kun tavallinen kansa ei ymmärrä, mutta samalla voisi sanoa, että sivistyksen kasvettua aletaan taas ymmärtämään laatua eikä vain leperrystä. Näinollen lounastaminen verkostumisen takia ei ole kuin puoli totuutta mutta sekin puoli on ymmärrettävä. Näin Ruotsi ja anglosaksiset maat sen ymmärsivät ja ylläpitivät väkisin ja itsepintaisesti sitä filosofiaa, jonka avulla jossittelu jatkui. Hehän saivat silti siitäkin etuja: aikaa.

    Aika oli siis heidän puolella koska filsofointi perustui bluffiin. Siksi, koska ei haluttu, että muut ymmärtävät mm semiotiikasta ja symboolien ja signaalien osuudesta. Nyt tämä on nostettu pöydälle pakosta.

    Minä olen siitä tyytyväinen mutta minne meni (en löydä enää) omaa kommenttiani Zenonin paradoksin oikeasta tulkinnasta. Sitä näet opetetaan väärin, ja sekin on tietoista vääristämistä. Ehkä siksi?

    Ps. lähden USA:n puolelle torstaina. Jos en palaa (olen joskus oikeasti pelännyt näitä äärikonservatiiveja, joiden sota on tässä bluffissa minkä minä olen avannut ja sodalla en tarkoita edes fyysistä vaan henkistä ylivaltaa, jolla on satoja vuosia takana) niin jatkaa pitää siitä, minne nyt ollaan menty: missä on yksilön syyllisyys ja mikä on oppiminen asiasta. On saatava mokaa, jotta voisi suoristaa suuntaa.
    Jos ei saa mokata suuntaa pitää ohjata diktaattorien ja kaikenlaisten matkasaarnaajien osalta, joka ei ole emansipoivaa kansalle. Kansa ei siis kasva ilman, että saa mennä nenänkaivuun ja huonon käyttäytymisen puolelle; jos ei muuta niin oman henkisen hyvinvoinnin takia. Tämä on ollut Pohjoismaissa aika sallittua vaikka äärikonservatiivit ja etetnkin natsi/rasistit ovat tietenkin parjanneet. Se, parjaaminen, on heidän aseensa. He etsivät virheitä muista, jotta voisivat loistaa. Näin menee mediateknisesti sitten imagot ja kansa rupeaa pelkäämään omaa imagooaan ja se taas estää todellisen oppimisen.

    Armo on osa rakkautta ja hyvyyttä. Sitäkun nämä itsevaltiaat eivät suo ja sen takia keksivät mitä vaan, että saavat mollata. Valta toimii aina näinpäin: joskus nappaavat huolenaiheen ikäänkuin syyksi, mutta todellinen syy on vain se, että saavat olla SE joka sanoo viisaudet.

    Mutta nämä viisaudet ovat verrattavissa sadismiin.
    OIkea havahtuminen on sitä mikä on nyt käynnissä Suomessa: havahdutaan mikä on myyminen, mikä on itseensä uskominen ja mikä on kaverin tarve. Osataan nähdä myös toisten inhimillisyys.

    VastaaPoista
  74. Jospa ryhtyisin kirjailijaksi - niin se kirja luettaisiin kuten arabilaiset lopusta alkuun. Olisi pakko, sillä oivalluttaminen pitää mennä niin, että ensin sanotaan Että He rakastivat Toisiaan koko loppuelämänsä.

    Sitten vasta mennään taaksepäin koska muuten missään ei ole mitään ideaa.
    Ideahan menee lineäärisesti jonkun narratiivin mukaan. Mutta rakkaus on loogista vasta taaksepäin katsottuna. Näinollen ei-oleminen on rakkautta jos oleminen on elämää.

    Kun tietyt itsevaltiaat uskovat, että pitää ylläpitää Elämää filosofisena totuutena niin samalla riistävät rakkauden. No sehän on nähty, että tekevätkin. Sitten mietitään sitä, miten voisi muuntaa kommunismin kommunitarismiksi ja taas mentäisiin kauhuskenarioihin,
    missä tällä kertaa siirrettäisiin julmuudet yksilötasolle - eli ei olisi enää suojaa yksilöiltä toisista yksilöistä. Olisi kamala paikka: tämän kertoo se, että osa ihmisistä on kateellisia eivätkä ole ihanan ihania vaikka diktaattori sitä pyytää silmät kiiltäen.

    Ihmiset eivät rakasta pyynnöstä eikä siitä, että joku niin haluaa ja vaatii. Rakkaus toimii toisella domainilla kokonaan: tarkoitusdomainilla.

    Mutta tätähän filosofityngät miespuolelta eivät kestäneet alkuunkaan. Heille merkitys oli sama kuin Aristoteleen Mean vaikka minä yritin sanoa, että sanakirjojen mukaan se voisi tarkoittaa myös keskitietä, mediaania. Mutta ei ei ei - temppelin herrat ja tomppelivilosohvit vetivät herneet nenään ja minä lähdin kaivamaan nenää. Ulos siis. Raittiiseen ilmaan, pois tuosta tunkkasesta indoktrinointipesästä.

    Hyi soikoon. Hitto soikoon; mikä siis soi? Häpeäkö soittaa kun näkee jatkuvasti vääryyttä eikä mikään kelpaa?

    Rakkauden kirja pitää siis alkaa lopusta jos aikoo olla aito ja kiinnostava. Mutta mitä käy tarinalle? Se ei enää olekaan kiinnostava ja sitten tuleekin pää kipeäksi turbaanissa?

    No, jokin looginen epäkohta olemisen ja ei-olemisen osalta on vielä aika pahasti auki. Selvitänkö sen? Jo, mutta tiedettä ei voi siihen käyttää koska tiede naputtaa tavaraa tavaran päälle - ja lähtökohtaisesti se on siksi väärä metodi koska miten voi laittaa yhtään mitään ei-tavaraa tavaran päälle? Pitääkö siis miinustaa tavaraa? Ei koska tiede kyllä tietää ja se on tosia tietoja aika paljon vaikka osa mennyt suoristamaan mutkia liikaa.

    Se on tämän päivän ongelma: kun kaikkien pitää olla mieliksi niin sitten filosofiastakin tulee uusi tiede diktaattoreille oikein Higher Order -tyyliin. Ei ole enää helppoa panna vastaan: minäkin tuskin juuri ja juuri selvisin hengistä.

    Vaarallinen paikka tuollainen itsevaltiaiden narsismipesä jossa psykopaatit taistelevat auringosta saman pölysen patologialaitoksen sisällä. Brrr

    Jospa perustan naisten filosofi-yhdistyksen? Hmmm onko se taidetta silloin dudi?

    VastaaPoista
  75. HG,

    sinulla on taas niin korkealentoista ja filmaattista tekstiä, että minä putoan kuin hiekanjyvä höyhenkasaan enkä löydä itseäni..

    Mutta, Amerikkaan olet lähdössä. Voi sinua onnellista! Tästä olisi kiva kuulla lisää.

    VastaaPoista
  76. Tämän kaltaiset blogit tappavat uskon siihen, että suomalainen nainen voisi olla inhimillinen ihminen.

    Kaikki suomalaiset naiset eivät pidä tätä blogia eivätkä sen kirjoittajaa arvossa, Jumalan kiitos.

    VastaaPoista
  77. Mistäs sinne tänne löysit, Panu?

    Tulit heti, kun vihelsin. Et kai vaan lue tätä säännöllisesti?

    VastaaPoista
  78. Ihmeellistä.

    Nainen tekee nukkeanimaation, jossa kuvittelee erään miehen seksielämää täysin ilman faktoja - ja saa palkinnon sekä muitakin kehuja. Ah, sananvapautta.

    Toinen nainen kertoo tositarinan elämästään poliitikon tyttöystävänä, joka heitetään noin vain syrjään - ja melkein koko kansa pilkkaa häntä! Ei sananvapautta.

    Missä ovat nyt tavalliset homojen oikeuksien puolustajatkin? (Olipa M homo tai ei.)

    Missä ovat feministit, jotka puolustavat naista, joka joutuu valtaa käyttävän miehen uhriksi?

    Saisiko pääministerin hylkäämä nainen myötätuntoa, jos hän olisi samaa puoluetta kuin animaation tekijä? Saisiko elokuvan tekijä satikutia, jos olisi tehnyt animaationsa jostakin "oikeasta" julkkishomosta?

    VastaaPoista
  79. Missä ovat feministit, jotka puolustavat naista, joka joutuu valtaa käyttävän miehen uhriksi?

    Anonyymi, tätä minäkin olen huutanut tuhannesti tuuleen. Ainoakaan feministi ei ole tukenut minua puolustaessani monessa kirjoituksessani Ruususta.

    Koko draamassa on selkeästi nähtävissä valtaa käyttävän miehen halveksiva käyttäytyminen köyhää yksinhuoltajanaista kohtaan. Ensin lemput varoittamatta tekstiviestillä, kun ensin oli opastanut itse naisen julkisuuteen ja antanut luvan haastatteluihin. Sitten tuo oikeustaistelu oman aseman lisäpönkitykseksi. Eikä yksikään feministi älähdä.

    VastaaPoista
  80. Iines,
    vaikuttaa siltä, että bloggaamisesta kehittyy - tai on jo kehittynyt - Sinulle toinen ura, jolla saattaa olla vielä suurempi merkitys kuin ensimmäisellä urallasi.

    Blogi on nopea, sitä voi lukea kuka hyvänsä, bloggaaja on vapaa. Se on loistava yhdistelmä.

    VastaaPoista
  81. No, merkityksellisestä urasta ehkä ei voi puhua, mutta hauskaa ja kiinnostavaa tämä on.

    VastaaPoista