Syksyyn jää aina vihreää. Kaikki lehdet eivät taivu ruskan alle, vaan osa kohtaa ensimmäiset pehmeät lumihiutaleet suorilta suonilta, lehtiruoti napakkana.Kuljin eilen metsässä ja koetin kuvata näitä vihreitä uljaita sinnittelijöitä, mutta syksyn tumma valo taittoi ne kameran linssin läpi melkein mustiksi. Niinpä kuvasin sitten niitä yksittäisiä lehtiä, joihin osui valonsäde keskellä synkintä risukkoa tai kuusikkoa, miten vaan, kummassakin liikuin ja kummassakin niitä oli. Tekisi oikeastaan mieli sanoa: keskellä synkintä saloa tai keskellä louhikkoa, Aleksis Kiven päivän kunniaksi, mutta pysytelläkseni totuudessa sanon tuon risukon.
Keltainen vaahteranlehti syksyn tummassa valossa. Kuin Obaman nobeli. Miten hyvä valinta antaa kerrankin maailmantunnustus tulevaisuudelle, ei menneelle. Ei mennyttä rauhantilaa pidäkään palkita, koska rauhaa ei maan päällä ole. Vain paremman tulevaisuuden toivossa meillä on elämä.
Nyt kun on koko maailman katseet ovat Obamassa, suuntaa sinne perään myös suuri raha ja suuret aatteet, johtajat, filosofit ja koko se härdelli, joka takoo rauhanomaiset elkeet, kun kukaan ei kehtaa vastustaa rauhanpalkittua maailmanruhtinasta. Tämä on pelkästään hyvästä, sillä maailma on mennyt sellaiseksi, että hyväkin pitää tehdä, se ei synny hyvästä tahdosta eikä pelkällä halulla, koska hyvästä on tullut heikko ja lempeydestä sula hulluus.
Toisaalla sitten aamun lehdessä lukee, että Pakistanissa on eilen räjäytetty autossa itsemurhapommi, jossa kuoli 49 ihmistä, ja Naantalissa on palanut talo, jossa kuoli viisi nuorta ja yhdeksän loukkaantui. Lehti kertoo, että kaikkia omaisia ei ole vielä tavoitettu. Miten niin ei ole? Eivätkö vanhemmat huomaa, että lapsi puuttuu omasta sängystään?
Voi maailmaa. Kunpa Obama nyt pian saisi aikaan ydinaseettoman maailman ja rauhan ihmisten sydämiin. Tänään paistaa kuitenkin kirkas aurinko ja kun huurre katoilta ja teiltä sulaa, on aika lähteä haistelemaan lahoavan metsän tuoksuja kameran kanssa. Ei mistään saa niin kauniita kuvia kuin valonsäteistä, jotka löytävät yksinäisen irronneen lehden risukosta. Joku muu saa kuvata sen täydellisen vaahteran hehkussaan.
(Valokuva Iines 9.10.2009)
Lisäys: Lisää tuoreita syyskuviani löytyy tästä kollaasista, jossa on monta isompaa kuvaa pienennettynä.
Kaunis kirjoitus.
VastaaPoistaEn uskonut ollenkaan, että amerikkalaiset valitsisivat Obaman presidentiksi. Se tuntui liian hyvältä asialta ollakseen mahdollinen nykymaailmassa.
Obaman voittopuhe Chicagossa ja varsinkin puhe Kairon yliopistossa ovat jo todisteita siitä, että kysymyksessä on aivan poikkeuksellinen henkilö: huippuälykäs, sivistynyt, rohkea, ennakkoluuloton, loistava puhuja.
Kun kuulin Nobel-palkinnosta, mieleeni tuli heti ajatus: He antoivat sen Obamalle, jotta hän saa sen varmasti eläissään. Obama elää jatkuvassa kuolemanvaarassa, sillä rehellisiä totuudenpuhujia ja rauhanrakentajia vihataan, ja hänen kaltaisiaan ihmisiä kadehditaan mahdottomasti, nyt jo Suomessakin.
Olen tavannut useita amerikkalaisia turisteja, jotka menevät melkein sinipunaisiksi raivosta, kun heille mainitaan Obama ja vieläpä kehutaan häntä. Rasismi elää siellä kuten täälläkin, ja heilläkin on vanhaa vihaa, joka jakaa edelleen kansaa, heillä sota etelävaltojen ja pohjoisvaltojen välillä.
Jo pelkästään Obaman pääsy Yhdysvaltojen presidentiksi on Nobelin arvoinen saavutus, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Voisitteko kuvitella vastaavaa Suomessa? Voisiko juutalainen, romani tai muu vähemmistön edustaja päästä Suomessa presidentiksi?
On oikeastaan aika jännittävää lukea niitä monia tulkintoja, joita Obaman Nobelista nyt pursuaa. Yleensähän tietysti palkinto annetaan itse Alfred Nobelin omien toiveiden mukaan teoista, joita Obamalla ei konkreettisella tasolla vielä ole, ellei nyt sitten osata asettaa oikeisiin sfääreihin sitä, että mustasta miehestä tuli Yhdysvaltojen presidentti. Siellähän hyvät mustat miehet ja muut uudismieliset tavataan tapattaa. Nobelin arvoinen suoritus toki tuo, niin kuin sanot, Anna.
VastaaPoistaJa kyllä jo tuo toivon viriäminen tässä maailmassa merkitsee suunnatonta edistystä kaikella ihmisyyden saralla.
Tuo Naanatalin tapaus tuntuu peräti murheelliselta. Viisi kuollut, yhdeksän loukkaantunut erittäin vakavasti ja neljätoista loukkaantunut jollakin tapaa. Kaikki alle kaksikymppisiä, ja kotibileissä. Herää kysymyksiä kaiken murheen keskellä.
Maailmassa ei ole mitään hätää. Pian selviää miksi suuri määrä opportunisteja ovat niin saatanan vihamielisiä.
VastaaPoistaEnsimmäinen virhe on logiikassa, toinen on arvonmittaamisessa ja kolmas on siinä, että ihmiset lukkivat typerät ajatuksensa aina jonkun ihmisen päälle.
Puolet on jo pian tehty: matskua on. Kunhan joku viittii ajatella myös - ei ainoastaan toistamaan.
Viittiks kertoon Obamalle kuules ikkunassa istuva. Avaa se luukku ja kerro - mutta ei näille itseään täynnä oleville uroksille, joita täällä pyörii. Osittain niiden takia maailma on juuri tämmöinen kun se on.
VastaaPoistaKoska ovat sokeita, ahdasmielisiä ja vihaisia siksi ,että ne vihaavat naisia.
Sitä eivät snaijaa vielä moneen vuoteen että on syy.
VastaaPoistaSe on taas Kristinuskon juutalaisuuden ja islamin uskon syy. Vihaavat meitä naisia vaikka ottavat mielellään sänkyynsä tai ruoanlaittoon.
Mutta vihaavat.
No mutta, miksi miehet naisia vihaisivat? Mikä olisi se perimmäinen syy, HG. Kohtelevat kyllä huonosti, kun ajatellaan globaalia naisten tilannetta.
VastaaPoistaKun tuntuu kuitenkin siltä, että naiset ne vasta vihaavatkin itseään, kun alistuvat jonnekin burkhan alle elämään elämätöntä elämäänsä.
Korjaan sen verran tuota Naantalin tulipalouutisointiani, että loukkaantuneita on onneksi vain yhdeksän eikä näiden yhdeksän lisäksi neljätoista, niin kuin kuulin autoradion alueradiosta.
Naantali : Mikä saa saa aikuiset jättämään alaikäiset bilettämään keskenään? Tuli syttyi takasta ja oli räjähdysmäinen. Mikä näin palaa, ei ainakaan puu?
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistalienee liian varhaista esittää mitään oletuksia syistä tai tapahtumien yksityiskohdista. Ainakaan uutisissa ei tilanteesta ole vielä pystytty saamaan tietoa. Tässä vaiheessa voi kuvitella vain sen kaaoksen ja surun, joka paikalla vallitsee. Itseäni järkyttää eniten se, että joukossa on ollut viisitoistavuotiaita lapsia.
Vihaavat kyllä Iines; ei siis mentaalisesti tietenkään sillä mentaalisesti he ajattelevat naisia, haluavat naista, ostavat naiselle tavaraa, vievät naisia ulos, menevät vaikkapa timbuktuun naisensa takia mutta silti vihaavat.
VastaaPoistaViha ei ole sama kuin aggressio tai suuttuminen vaan viha on identiteetin osana kuolemanpelossa ja sen osalta mies vihaa naista näissä mainitsemissa alueissani.
Se on Giordionin solmu jonka tajuaa jos tajuaa.
Sano minun sanoneeni (vielä eivät ole varastanut tätä koska se ei oikein rimmaa heidän mieleen - mutta odotapa kun joku pääpsykologi on napannut idean ja tajuaa miten sen rakennan niin hip hip kuules
äkkiä on mukamas KAUUUUUAN SITTEN ollut ihan omissa kaveripiireissä tosi moni, joka on sanonut ihan samaaaaa, iiiiiiihan samaaaaa - ainaski Himanen ja co.
Mutta minä sanon sen, ja monen muun asian ensin ja sitten ne varastavat, jatkavat minua katsomista nenänvarren myötä ja ottavat kiinni siitä vanhasta kiusaamis-orresta kun nämä miehet sitä niin kernaasti tarjoavat kaikille opportunistinaisille (houps taisin sanoa sen itse)..
capich?
maailman lyhyin kehä
Mikä on maailman lyhyimmät jalat? Kun istuu matonreunalla ja voi heilutella jalkoja....
hih
Mutta jos mies pohjimmiltaan vihaa naista, niin saman voiman täytyy olla naisessa, sillä ei kaikki alistuminen voi johtua rakkaudesta.
VastaaPoistaVihako tätä maailmaa lopulta pyörittää? Sehän merkitsisi sitä, että rakkauden voima ei olisikaan suurin. Toisaalta se on järkeenkäypää, kun katsoo tätä maailmaa. Ihminen on raadollinen ja täynnä seitsemää kuolemansyntiä, jotka ovatkin perustiloja.
Istun muuten sohvanreunalla ja läppäri on vanhan kirstun päällä. Paha tässäkin on jalkoja heilutella. Hih itsellesi, HG!
Sana "viha" on väärä: lue Matte-Blanco niin saat minun ajatuksistani kiinni: psykologinen tapahtuma kun kulttuuri käy läpi liian tiiviin ohjelman miten asiat pitää olla vaurioittaa poikia tyttöjä enemmän koska poika (oikea poika, oikea uros, oikeasti näkevä, osaava ja haluava uros) ei sopeudu ahtaaseen malliin mikä nyt työnnetään joka tuutista (=Suomi on varmasti joku kauhea testimaa miten voi tehdä ja voiko tehdä ja kuinka pitkälle voi venyttää jne jne eli tietty behaviorismin koekenttä missä sadismi kukkii mutta kun rahaa tulee juuri tätä varten: minä mietin edelleen sitä kauheaa mitä tätini kohtasi Marian sairaalassa osastossa, joka on sairaalan yhteydessä mutta samalla jotenkin eri (ei päässyt puhelinkeskuksen kautta, ei ollut mitään normaalia ja hoitajatkin homoja jne eli identiteettivinksahtaneita - anteeksi - ja tässä tapahtui kaikenlaista joka minulle oli shokki ja siellä vaan toimittiin kuin kone kohti jotain joka kiinnosti lyhyttä miestä, joka puhui pelosta.
VastaaPoistaMutta ei ollut normaalia - puhuin osastonjohtajan kanssa ja hän verfioi tietyt asiat ja minulle tulee tunne että Suomessa olemme kuin tuo meneillään oleva filmi nelosella; The Forgotten 2004 ilman tuota yliluonnollista mutta muuten jokin sadistien oma leikkikoulu missä kokeillaan sitä mitä Hitler kokeili - kuka täällä sitä harjoittaa en voi ymmärtää mutta jotain sairasta ja sitä ei saanut nähdä mutta kunhan olen näsäviisas ja aina kysyn.
Mutta mies siis kaikenkaikkisesti ei pian sopeudu oikealla tavalla tähän mitä me Suomessa rustaamme ja sitten kun se on selvitetty että missä rajat kulkevat niin tämä itsevalittu porukka tietää sitten taas vähän enemmän missä rajat kulkevat. Mutta se on hirvittävä asia suomalaisille - ja tässä menee lankaan kun on kyse siitä ja tästä: koko ajan menee lankaan ettei enää pian tiedä kuka on ok ja kuka valehtelee ja kuka sepittää ja kuka ei tajua mistään mitään (mikä on pian paras rooli).
Joten Iines: mies ei tällä lailla kuten me poikien luonnetta ymmärrämme sovi naisten (management-maailmaan) putsausta täynnä olevaan maailmaan. Nainen vie jotenkin rumbaa ja silti inisee feministinä että mies on niin paha.
Jotenkin alkaa tuntumaan että mies on täysin pantu pois pelistä ja nainen ohjaa vaikka ei sitä itse ymmärrä mikäli uskoo, että pelastus on siivouksessa, olevinaan olemisessa ja kaikenlaisessa valheessa.
Ja tätä siis perustelen miehen "vihalla" eli pakosta alistumaan naisten luomaan mystiseen destruktioon jota vielä Suomessa oikein kunnolla testataan.
Kenties minä olen se hullu? Jospa vihdoin menisin ja tajuaisin tämän ihan itte? Pilasivat joka tapauksessa elämäni, so what missä minä loppuelämäni vietän tällä kompositiolla? Säälittää omat lapset, oma mieskin joka on äitinsä uhri.
Ja sitten ei voi kun sanoa; kiitos ja anteeksi.
Jälleen.
Iines
VastaaPoistaUpea otos kamerallasi!
Obamalle onnea!
Ainakin puheissaan hän on harvinainen ilmiö vallankäyttäjissä. Maailmanlaajuisestikin.
Mikäköhän on muuten tällä hetkellä maailman rauhaa rakastavin ja demokraattisin valtio?
Tuo yksi lehti kuvassasi, Iines, antaa väriä ja valoa koko kuvalle. Se sopii hyvin tekstisi aiheeseen Obamasta, joka on kyllä ansainnut jo tähän astisilla teoillaan ja asenteillaan saamansa palkinnon. Hän on osoitus siitä, miten yksi ihminen voi parhaimmillaan saada hyvää aikaan.
VastaaPoistaMutta tuo Naantalin tapaus on surullinen. Mitä enemmän sitä ajattelee, sen kauheammalta se tuntuu.
Melkein parasta kun yrittää olla ajattelematta. Sillä sille ei voi enää mitään. Onhan se itkun paikka monessa kodissa. Mutta ne vanhemmat, joiden nuoret ovat turvallisesti kotona, huomaavat varmaan olla siitä kiitollisia.
Leonoora,
VastaaPoistahauskaa kun huomasit kuvan. Myönnän, että otan niistä mieluusti vastaan palautetta, sillä kuvaaminen taitaa olla meikäläiselle yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen. Kehut ilahduttavat, myönnän suoraan!
Mikäkö olisi maailman rauhallisin ja samalla demokraattisin valtio? Tässäpä päivän kysymys. Vastaus vaatisi melkoista asiantuntemusta. Mitenkähän olot Grönlannissa ovat? Vieläkö maa edes on kartalla tuonnimisenä. Ja muuten, mikä olisi sen maan valtauskonnon/uskontojen osuus tuohon rauhaan ja demokratiaan? Mikä on esim. Grönlannin uskonto? Ei hajuakaan. Miten vähäiset ovat tietoni.
PS Lisää tuoreita syyskuviani löytyy vaikka tästä kollaasista, jossa on pienenettynä monta isompaa kuvaa.
Avatar,
VastaaPoistaObaman symboliarvo on niin suuri, että kaipa se Nobel tuli juuri tästä toivonsäteestä, valosta, joka raottuu verhojen välistä. Maailmahan pelastuu tällaisten ihmisten ansiosta, joiden pelkkä olemassaolo kirkastaa pahaan jo tottuneen maailman.
Naantalin tapauksessa minua nyt alkaa hieman järsiä se tekopyhyys, jolla mm. Hesarin toimittaja asiaan suhtautuu. Muuankin miestoimittaja sanoo nimittäin hurskaasti, että tapaus houkuttaa moralismiin, jolla tuomitaan ja syyllistetään, ja sitten hän luettelee niitä asioita joilla tässä voidaan moralisoida. Näin hän itse moralisoi mitä teennäisimmällä tavalla: kätensä pessen, suupielestä.
Minä arvostan rehellistä moralisointia, kun sen aika on, mutta en moralismia. Toivottavasti tämä ero ymmärretään.
Kaunis kirjoitus ja kaunis kuva.
VastaaPoistaMinunkin mielestäni Obaman nobel on hyvä ja paikalleen osunut.
Osaat hyvin pukea sanoiksi ajatukseni - ja jopa yli.
Kiitos Iines, myös kuvakollaasista, joka nostatti vedet silmiini.
HG,
VastaaPoistauskon ymmärtäväni sinua. Jos olet tarkka ja lukenut aiempia kirjoituksiani, varsinkin kommentteja, huomaat, että olen esittänyt vastaavanlaisia ajatuksia omalla tavallani. Oman ajatusmallini mukaan nainen voi paljon, nainen on se mihin kaikki lopulta päätyy, nainen on alku ja loppu.
Nainen muokkaa poikalapsen mieleisekseen, varustaa hänen takkinsa napeilla ja panee aseet hänen käteensä. Sitten nainen on inisevinään miehen pahuudesta, vaikka kaikki langat johtavat häneen.
Valtakin olisi naisen, jos hän tahtoisi, tai edes tasa-arvo. Mutta ei hän tahdo. On helpompi olla hieman avuton ja vikistä näön vuoksi ja panna mies etulinjaan. Ja on hyvä vetää välistä, kuka nainen enemmän, kuka vähemmän, mutta kaikki vetävät ja mies on pitkälle taikinapoika, muovailuvahasta tehty ukko. Väittäisin, että maailma on matruunoitten ja amatsonien. Äitiys on kova sana, kaiken vallan alkupiste.
Voi, kiitos Toffeli, sanasi kuvistani saavat minut tänäänkin lähtemään kuvausretkelle tuonne aurinkoiseen lahoavaan mutta raikkaaseen luontoon.
VastaaPoistaToimittaja sanoi uutislähetyksessä kaniisti, että Obama sai Nobelin antamastaan tulevaisuuden toivosta. Toivoa tässä maailmassa ei ole liikaa. Ottamasi kuva yksinäisestä vaahteranlehdestä on kuin vertauskuva sisusta. Sitäkin tässä maailmassa tarvitaan. Syksyterveisin Delilah
VastaaPoistaHei Delilah, jokin noissa yksinäisissä kirkkaissa lehdissä kiehtoo. Osuvat aina silmiin. Tai ehkä silmä hakee niitä, ilonpilkkuja ja valonsäteitä, toivonpilkahduksia. Kaipa ne kertovat siitä, että ihminen voi löytää kauneutta synkimmästäkin asiasta. Aina on toivoa, eikä rumuus eikä kyynisyys kanna pitkällekään.
VastaaPoistaAnna A - vastaus viimeisen lauseen kysymyksiisi: voi, voi ja voi. Ihan takuulla.
VastaaPoistaValitsimmehan me jo pressaksi avoliitossa asuvan, puhevikaisen naisen, jota yleisesti epäiltiin jopa lesboksi - Setan takia.
Kansan emmistö, minä muiden mukana, kuitenkin vähät välitti tuollaisista. Yhtä vähän me suomalaiset välitämme ihmisen ihon väristä.
Valitsimmehan me Miss Suomeksisikin värillisen. Onko jenkeissä tapahtunut tällaista (kysyn koska en ole missiasioiden tuntija)?
Takavuosien jalkapallosankarimme oli muslimi. Ei tunnu missään, Atik on edelleen idolini.
Miksei Max J tai Ben Z voisi olla pressoja? Enpä usko, että heidän uskonsa painaisi vaa'assa mitään.
(Suomessa juutalainen ja muslimi voivat mennä naimisiinkiin, ilman että ketään kiinnostaa - vaikkapa Ben Z ja hänen Rahimensa.)
Enkä millään usko, Anna A, että kaikki amerikkalaiset, jotka eivät ole Obaman kannattajia, ovat rasisteja.
Tuo on juuri sitä samaa leimaamista ja yleistämistä, josta esim. islamin ääriliikkeisiin ja eräisiin keskiaikaisiin tapoihin kriittisesti suhtautuvia moititaan.
Obamaa voi vastustaa myös asiaperusteilla.
No, minä en vastusta - minä kannatan. En siis ole rasisti logiikkasi mukaan, mikä helpotus.
Luin Obaman nuoruuden elämäkerran ja koen, että hän toteuttaa isänsä - älykkään ja humaanin kenialaisen idealistin - unelmaa.
Tuosta yksinäisestä vaahteranlehdestä muistui mieleeni elokuva, joka tuli tv:stä ehkä 30 vuotta sitten.
VastaaPoistaAlle kymmenvuotias tyttö oli vakavasti sairas, hengenlähtö oli lähellä. Hän näki sairasvuoteeltaan ikkunasta vaahteran, joka tiputteli syystuulessa väriloistoaan. Lopulta vain yksi lehti oli jäljellä.
Tytön hauras elämä oli kuin tuo yksinäinen lehti - hauraiden säikeiden varassa. Tyttö ajatteli, että hän haluaa jaksaa ainakin niin kauan kuin viimeinen lehti.
Päivät kuluivat. Joka päivä tyttö näki vaahteran ikkunastaan ja yksinäinen lehti antoi hänelle toivoa.
Eräänä päivänä tytön kasvot alkoivat taas saada väriä ja hänen toipumisensa käynnistyi. Hän selvisi - yksinäinen vaahteranlehti oli valanut häneen uskoa ja toivoa.
Tervehdyttyään hän sai tietää, että
viimeinen lehti oli jo ajat sitten lentänyt tiehensä. Tytön ikkunasta näkemä lehti oli äidin seinään maalaama.
Kuunkuiske,
VastaaPoistarakastan tuommoisia kauniita tarinoita ja niistä tehtyjä elokuvia.
Tuo tarina vaahteranlehdestä on kuin käänteinen Topeliuksen tarina pikku Rafelin kesästä, jota ei koskaan tullut, kun Rafael kuoli. Tai tulihan se kesä mutta topeliaaniseen tyyliin taivaassa.
Kai se lopulta on niin, että toivo ja kauneus ihmistä kantaa, ja kaikella tylytyksellä on lopulta lyhyet juuret. Nyt on trendinä jo pitkään ollut ankeuttava kirjoittaminen, mutta en näe siinä kovinkaan paljon edes taiteellisia ansioita.
Voi tämän aamun tekopyhiä uutisointeja Naantalista: Aikuisten läsnäolo on nyt tärkeää Naantalissa.
VastaaPoistaMiksi tämä lause kirjoitetaan näkyviin vain silloin, kun se on liian myöhäistä, kun on jo tullut pieniä vainajia? Muulloinhan meillä luotetaan lasten varhaiseen päätäntäkykyyn ja rajattoman itsenäiseen elämään, jossa ei-sana on moralismia.
Viimeisin kommenttisi sai minut miettimään ihan samaa.
VastaaPoistaKriisi tai ei. Eikö vanhempien tule olla tukena ja saatavilla aina?
En ole edes ajatellut, että se voisi olla toisin.
Napanuora on katkaistu, mutta välittäminen jatkuu.
No lehdet saavat täysin normaalit asiat kuulostamaan joltain perin ihmeelliseltä.
Minä olen sillä tavalla rakennettu, että minulle kaikki tämä suruporno on vastenmielistä ja teennäistä.
VastaaPoistaMikä määrä kriisiapua ryntää nytkin paikalle, ja mikä määrä uutisia "päivittää" tunneittain Naantalin tapahtumia. Voi tätä hekumaa, tai pitäisikö sanoa oikein raamatullisesti hekkumaa!
Meillä on maailman yksinäisimmät ja yksinsyövimmät ja itsenäisimmät lapset. Me ylpeilemme hyvinvoinnilla ja maailman parhailla kouluilla, mutta emme välitä lapsistamme emmekä anna heille aikaamme, vaan ainoastaan kaikkea kivaa, mitä he tahtovat. Ostamme heidät vapaiksi itsestämme rahalla. Ja kun he tarvitsevat meitä, olemme muualla, ehkä läsnä mutta kohtaamatta.
Voi tätä hurskauden ja tekopyhyyden määrää, kun suruporno taas raikaa.
"Syksyyn jää aina jotakin vihreää."
VastaaPoistaTuohan on aforismi!
Toisaalta olen viime vuosina hämmästellyt tuota vihreän määrää.
Ruohokin on vihreää ympäri vuoden.
Sitten hyppäys vielä kolmanteenkin.
Kriisityöntekijöitä tarvitaan paljon siksi, että mahdollisimman moni tarvitseva saisi heti keskusteluapua. Ettei siis siinä tilanteessa tarvitsisi haahuilla ympäriinsä ja etsiä apua itselleen.
Anonyymi,
VastaaPoistahauskaa että huomasit "oivallukseni". Maistelin sitä itse aika pitkään, kun se tuli mieleeni metsässä. Se oli samalla runon alku, mutta jatko jäi tulematta.
Ovatko nämä kaikki kriisityöntekijät ja kriisiapu tarpeellisia? Eihän vitivieras ihminen voi surussa auttaa. Ei kukaan voi.
Suru on elettävä läpi, ei sitä tarvitse työstää. Eikä pelätä. Se on tunne, siinä missä ilo, riemu ja onnikin. Eihän niissäkään tarvita kriisiapua, vaikka esimerkiksi rakastuminen on mielenhäiriöön verrattava kriisi.
Me olemme ulkoistaneet surunkin pois elämästämme, kriisityöntekijöille.
On pakko nyt lisätä vielä tuosta Syksyyn jää aina vihreää -säkeestä, että muistan miten kerran kauan sitten lapsena oivalsin, että lumen alla on vihreää ruohoa. Että se ei kuolekaan talveksi. Se oli huikea elämys.
VastaaPoistaYmmärtääkseni suru on enemmän näkyvillä kun paikalla ovat kriisityöntekijät. On lupa surra, jopa siihen kannustetaan, tavallaan. Olisikohan siinä se idea, että ei ainakaan lähdetä karkuun ja kartella sairastunutta tai onnettomuuden kohdannutta ihmistä. Sanat eivät voine paljon auttaa. Siis, ettei se "sen kummallisempaa" ole, olla kriisityöntekijä.
VastaaPoistaTällaista yhteyttä ja yhteisöllisyyttähän sitten hartaushetkiinkin lähdetään kokemaan.
Kuitenkin myöhemmin tärkein apu löytynee vertaisryhmissä eli saman asian kokeneiden ihmisten kanssa.
Ainakin tämä viimeksi kirjoitettu on monen ihmisen kertomaa.
Ja rakastuneiden, pettyneiden ja petettyjen kriisiryhmiä ovat monet pyörittäneet jo neljä tai viimeistään 14-vuotiaasta alkaen.
Siis, anonyymi, juuri tuota tarkoitan, että lähimmät, ja vain he, voivat olla tueksi surun kohdatessa. Voidaan nimittää heitä vertaisryhmiksi, jos se auttaa asian kontrolloinnissa.
VastaaPoistaYlipäänsä juuri tämä "surun käsittely" minua kummastuttaakin, ihan kuin suru tarvitsisi luvan olemassaoloonsa. On kriisiryhmää ja on vertaisryhmää, jotka molemmat nimet kertovat asian ulkoistamisesta ja niputtamisesta sen sijaan, että suru olisi sinänsä sallittu tunne ihmisen normaalissa elämässä.
Miinusmerkkisistä kuoleman ja surun tunteista on tullut hävettäviä heikkoudenosoituksia, jotka vaativat Karhu-ryhmää, jotta ne voidaan tehokkaasti käsitellä ja poistaa ihmisen elämästä.
Minua ainakin ahdistaisi tavattomasti, jos jokin kriisiryhmä olisi vallannut minun kouluni ja keskusteluttaisi siellä ihmisiä sen sijaan, että nämä saisivat tehdä normaalia työtään ja keskustella tuttujen ihmisten kanssa. Kyllä suru tulee ulos ihmisestä kun aika on, joskus vasta aikojen päästä, jos se on ihmisen oma rytmi.
Halki, poikki ja pinoon. Vaan kun ei se niin mene - elämä.
VastaaPoistaKuvaava termi tuo suruporno. Siihen liittyy toki se, että jokainen empaattisten lokeroon haluava ottaa osaa mässäilyyn. "Voi kauheeta sentään."
Niinkin yksinkertainen asia kuin Iineksen mainitsemat yhteiset ruokahetket pelastaisi jo paljon.
Siitä aasinsilta tämäniltaiseen leffaan, Meryl Streepin tähdittämään Julie & Juliaan. Ei ole monta hänen vertaistaan! Ja ne sapuskat...Melkein voi tuntea valkokankaalta täyteläiset tuoksut ja kotoisan tunnelman.
Hei Iines!
VastaaPoistaTämänaamuisella pyörälenkilläni erään lammen ympäri melkein tavoitin saman kuin sinä hienolla valokuvallasi vaahteranlehdestä. Se on täällä:http://kivaniemi07.blogspot.com/2009/10/jaahylla.html
''' ''' '''
Joskus olisin kaivannut, jos olisin tiennyt sellaisia olevan, kriisiryhmän, tai minkä tahansa apua päälle kaatuvaan avuttomuuden tunteeseen. Nythän näitä on joka lähtöön, mutta milloin apu oikeassa muodossa sattuu täsmäämään, on varmaankin arvoitus.
Suruporno, sosiaaliporno.., vahvoja sanoja ja kaipaavat ehkä käyttelyvarovaisuutta kun asiat ovat akuutteja kokijalleen.
Joskus sosiaalipornon, ja nyt Iineksen hoksaaman(?)uuden nimityksen, surupornon aloitteentekijöinä ovat ne kuulut kukkahattutädit muutamien, tutkijoina leipänsä tienaavien lisäksi. Heitä on syytä kyllä joskus kepittääkin. Siis joskus.
Kuunkuiske,
VastaaPoistarupesinpa hajamielisyyksissäni katsomaan, miltä kanavalta tuo leffa tulee, mutta sehän onkin tämä uusin ruokaelokuva!
Pikkukaupungissa uusimpia saa aina jonkin aikaa odottaa teatteriin. Meryl Streep on loistava näyttelijä, tekee roolin kuin roolin näköisekseen, tai siis itsensä roolihenkilöksi, kummin päin vain.
Tuo yhteiset ruokahetket pelastaisi minunkin mielestäni monta asiaa. Tuntuu aika oudolta, että sellainen ei järjesty perheessä kuin perheessä, sillä pitäähän ihmisten syödä.
Tosin minullakin on yksi tuttu, joka lasten pieninä ollessa kysyi heiltä aina, että syöttekös te jotain. Toisin sanoen ei laittanut lämmintä ateriaa, vaan lapset saivat syödä vapaasti kaapeista pitkin päivää, mitä ikinä tahtoivat ottaa. Lämmin ruoka ei sitten enää maittanut ja äiti säästyi ruuanlaitolta, kun itse söi työpaikassaan aina oppilaitoksen ravintolakurssilaisten laittaman täyden menyyn.
Hei Valto Ensio!
VastaaPoistaKävin heti katsomassa kuvasi, ja kirjoitin siihen palautteeni, mutta kommenttilaatikko hylkäsi sen. Johtuu tästä mokkulayhteydestäni, sillä kirjoitan alakerran läppärillä, telkkua katsellen. Kirjoitan sen uudelleen pöytäkoneella huomenna, silloin se onnistuu - tämä mokkulayhteysläppäri ei salli kirjoittaa juuri tuonmaliiseen Bloggerin kommenttilootaan mitään, vaan kommentti haihtuu. Joka tapauksessa pidin kuvastasi, ja se toi mieleeni Leinon Helkavirsien tumman runon, jonkin niistä, tai Tuonelan virran, johon lehdykkä on pudonnut. Lisäsin muuten blogisi sivupalkkiin, jotta näen paremmin tuoreet päivitykset.
Olet kyllä oikeassa huomauttaessasi hienovaraisuudesta, kun läimin surupornolla. Tiedän että siinä on vaara ymmärtää minut väärin ja jopa pahoittaa mielensä. Kyllä minä itken itkevien kanssa ja tarjoan käsivarsia surevan ympärille, mutta laajamittainen kriisiapu epäilyttää minua tällaisissa intiimeissä surutapauksissa. Tilanne on eri suurissa katastrofeissa, joissa tarvitaan konkreettistakin apua ja joissa ei tulla toimeen ilman auttavaa kättä.
Siksi juuri, Valto Ensio, kuvaavat sanat, kun kyseiset asiat ovat arkoja niille keitä ne läheltä liippaavat.
VastaaPoistaArvokkuus on hyve.
"Lehti kertoo, että kaikkia omaisia ei ole vielä tavoitettu. Miten niin ei ole? Eivätkö vanhemmat huomaa, että lapsi puuttuu omasta sängystään?"
VastaaPoistaEhkäpä vanhemmat ovat eronneet. On monia syitä, miksi toisen vanhemmista tavoittaminen voisi olla vaikeaa:
- ero,
- matka,
- uhri voi olla vaikeasti tunnistettava,
- vanhemmankin henkilöllisyys on varmistettava, ettei erehdykselle jää tilaa,
- vanhempi voi olla niin shokissa, ettei voi olla varma, onko viesti saatu välitettyä,
- uhrien määrä voi tuhoisan palon takia olla epäselvä, joten on tavoitettava ihan helkkaristi ihmisiä, että tiedetään, ketkä kaikki talossa olivat, kuka poistui, kuka jätti tulematta jne.
Saattaa tuossa tovi vierähtää.
Mielestäni vanhempien syyllistäminen näissä jutuissa on aina vähän tylsää, kun ei tunne kyseisiä ihmisiä. Minä itse olen ollut melko kiltti lapsi ja vanhempani tehneet parhaansa, ja siitä huolimatta olisin voinut nuorena olla vastaavanlaisessa tilanteessa. Teiniä kun vaan ei voi kasvattaa pullossa eikä pitää valvovan silmän alla kellon ympäri. Pakko siihen on alkaa jossain vaiheessa luottaa, että se tietää itse mitä tekee. Vahinko voi sattua ihan missä tahansa.
VastaaPoistaVanhempien syllistäminen alkaa sinä hetkenä kun vanhempi itse (!) rupeaa selittämään omat ongelmansa lapsen kautta:
VastaaPoista- minun isä on kuulemma sanonut, että minä olen skitsofreeninen tai autistinen tai jotain siltä väliltä ja jos isä sellaista jakelee totuutena jonnekin vaikka on kaksikymmentä vuotta sitten jättänyt perheensä niin saa sitä puolustautua ja sanoa, ettei se pidä paikkansa
mitä muuta voisi?
- minun äiti on yrittänyt parhaansa tässä tuon ylläolevan ehkä raukkamaisesti toimivan miehen kanssa mutta jos joku on niin omnipotentti, että rupeaa latelemaan diagnooseja lapsestaan pitkin poikin (paitsi, ettei taida olla isänikään kertomus alusta alkaen vaan suomenruotsalaisten geeniperiämää tutkivien jälkeenpäin sanottu selittely kun oma isäni revittiin vauvana oman äitinsä sylistä mikä teetti hänelle taas elinikäisen trauman ja sitten silloin kolmekymmentäluvulla kun tämä tapaus tapahtui ei tajuttu, että oli olemassa sellaista kuin synnytyksen jälkeinen depressio niin nämä lapsenryöstöön syyllistyneet selittelivät pois omaa hirveää tekoaan mukamas geneettisellä sairaudella ja siksi se ei ole ISÄ joka on vastuussa sellaisesta vaan ne, jotka repivät isäni omalta äidiltä uskoen, että hysteerisiä naisia kannattaa säilöä Turun saaristossa eristettynä. Eivät siis tajunneet minkälaisen ketjureaktion saavat aikaan - minä kolmantena sukupolvena ja nyt minunkin lapset tulevat oireilee kun heistä tulee vanhempia: joten kiitti vitusti voisi sanoa sille, että ihmiset jatkavat valheiden käyttöä eivätkä suorista asioita oikeilla argumenteilla. Mutta minä kun puhun vanhemmistani minä olen pettynyt siihen, että edelleen vetävät helpoimman tien eikä totuudellisemman tien. Miksi siis ei voi stand up for your family - vaikka on vääryyttä tapahtunut?
Miksi siis jatkaa möyhimistä ja pölyttämistä ja repimistä kun tiedämme miten kansa reagoi kuin säikähtäneet porsaat iiiiiik-äänten säestämänä rientävät äkkiä muualle.
Ja sitten kun kaikki ihmiset tekevät kuin porsaat kukaan ei vaivaudu kuulemaan miten älykäs ihminen selittää kaiken. Ei, se on liian vaativaa koska siinä pitäisi olla aikuinen ja maltillinen.
Mutta kun suurin hysteria minun osalta tuli yliopistolla, koska olivat saaneet sairaista katu-tarinoista kiinni ja se oli niin herkullista ja siinä kun sadistisesti söivät toisen uskottavuuden niin eivät ajattele, ettei minun elämä (eikä vanhempieni) mene milloinkaan uusintana. Mutta äideillä ja iseillä on vastuu silti.
Minä vastaan omista lapsistani mutta joudun puolustautumaan siitä sonnasta mikä lentää päivittäin minulle tästä näitten raukkisten takia ja minun mies taas, jos haluatte vielä kuulla, ei myöskään välittänyt selvittää ja edes puhua minun kanssani milloinkaan eikä kuunnella eikä välittää eikä helliä eikä ymmärtää sillä nyt hänen äitinsä taas sai nosteen sillä että he saivat leikkiä olevansa täysin syyttömiä tälle kaikelle (kun ensin ovat levittäneet ns. voi-voi-emmehän-me-nyt-mitään-halua-sanoa-MUTTA:.......) päivät pitkät kahdenkymmenen vuoden ajan - eikä kukaan ole halunnut tukea minua vaan kaikki
ovat
katsoneet
kaukaa
kuin
sairasta
elukkaa
tai
vainottua
sairausta
joka
kävelee
yksin
vuodesta
toiseen
harrastaa
yksin
vuodesta
toiseen
eikä
pääse
edes
puhumaan
eikä oma perhe
tajua koska
mies
hyväksikäyttää
omaa
korkeeaa
uskottavuuttaaan
koska se
on niinkuin
ruotsalainen
sanoo:
alltid smakar det lite fågel.
Hän päätti nostaa omaa
gloriaa sillä millä minun
vanhemmat olivat alkaneet.
capich? Näitä lapsiaan myyviä vanhempia on
sitten aika paljon, varsinkin jos lapsi on
etevä ja eteenpäinpyrkivä.
Anonyymi ja Tiina,
VastaaPoistakissan voi nostaa pöytään, sillä ei kysyminen ja asiasta keskusteleminen ole syyllistämistä, vaan asian voisi kyllä nähdä myös lapsen puolesta puhumisena. Ihan kuin puolikkaan vesilasin voi nähdä puolitäytenä puolityhjän sijaan.
Kun on kyseessä lapsi, siis alaikäinen, on kai kohtuullista lasta kohtaan, että ainakin toinen vanhemmista tietää, missä lapsi on ja on itse aina tavoitettavissa. Muu on mielestäni lapsen laiminlyöntiä.
Kysyä voisi myös, onko viisitoistavuotiaitten lasten keskenään järjestämissä yöseurusteluissa kera alkoholin mitään järkeä, tai onko se edes oikeasti hauskaa. Olisiko aikuisen syytä olla paikalla, etteivät lapset vietä koko yötä yksin? Eiväthän alaikäiset saa mennä Ruotsin-laivallekaan ilman aikuista holhoojaa.
Minusta nämä kysymykset ovat itsestäänselviä, ja moralisointia näissä näkee kai vain se, joka itse tekee normaalista rakkaudellisesta huolenpidosta moralismia tai kyttäystä ja holhoamista. Itsenäinen tai onnellinen ei ole se lapsi, joka saa olla vapaasti oman huolenpitonsa varassa. Vastuuntunto ja kypsyys kun eivät kehity lapsessa itsestään, vaan nimenomaan itseen kohdistuneen huolenpidon ja aikuiseen leimautumisen kautta.
Voi sinua HG.
VastaaPoistaVaan niinhän se on meillä kaikilla: mennyt selittää nykyisen ja määrittää tulevaa.
Joskus tulee mieleen se kommunistien ehdotus, että olisiko parempi kun lapset revittäisiin kohduista ja kodeistaan heti niiden synnyttyä ja joku lapsikapo saisi kasvattaa ne suurissa leireissä, ja näin kukin olisi aina vapaa menneestä ja vapaa tulevasta, eikä ketään voisi syyllistää mistään.
kun ob oli ehodkkaana, niin siihen oli otettava kantaa puolesta tai vastaan
VastaaPoistaja kuten iines hyvin ilmaisee
rahaKin juoksee perässä, näin on hyvä
............
muttaSuomessa
olen näkevinäni paaljon aktiivisiavihaavia naisia! välinpitämättömyyttä, tunteettomuutta, kovuutta.
muttaSuomessa
VastaaPoistaolen näkevinäni paaljon aktiivisiavihaavia naisia! välinpitämättömyyttä, tunteettomuutta, kovuutta.
Entä mitä sanot tästä, anonyymi?
Ei ollut läheskään mitään ongelmaa, ennenkuin korkeasti koulutetut kivenkovat naiset halusivat pään pölkylle eli olisivat nauttineet, kun joku sisar olisi saanut kyytiä. Olivat yhtä vakuuttuneita syyllisyydestä kuin Doubt filmin vanha abessitar tai nunna, joka iski silmänsä liian ystävälliseen miespappiin ja oli vakuuttunut, että sen on oltava ainakin pedofili.
VastaaPoistaKovat eivät voi ymmärtää, että vika on tulkitsijassa ja sen takia he kääntävät oman kovuutensa (a la Strid Thgors) muiden syyksi ja viaksi. Sitten kun on tullut lauottua on pakko pitää suu supussa ja nukkua mielummin neuvottelussa kuin avata suunsa kohti oikeudenmukaisuutta.
Uskottavuus on joissakin piireissä tärkeämpi kuin oikeus vaikka olisi oikeudesta saanut kannustimensa. Niin se on vaikea tajuta sitten.
Doubt: Meryl Streep pääosissa, hyvä leffa.
Voi vietävä kun nyt harmittaa, että asuu Pikkukaupungissa. Kun te pääkaupunkilaiset pääsette aina halutessanne katsomaan Meryl Streepiä ja ylipäänsä tuoreita hyviä elokuvia. Ja teatteria. Jo toinen ihminen tässä ketjussa mainitsee Meryl Streepin. - Se mitä netistä olen lukenut näistä uusimmista Streepeistä, on kyllä uteliaisuutta herättävän kutkuttavaa.
VastaaPoistaVaikka - elokuvissa minua pelottaa liian kovaa huutava ääni. Olen herkkä melulle, ja voin melkein pahoin, kun leffateatterissa huudatetaan täysillä mainosmusiikkia ennen kuin elokuva alkaa. Siksi en käy elävissä konserteissakaan. En tahdo, että joku asiantuntematon rokkimanageri päättää minun puolestani volyymit.
Ehkäpä noissa kriisiapujutskoissa on ideana yhteisöllisyyden parantava voima.
VastaaPoistaHelpottaa varmaan, kun kuulee muidenkin pohtivan ja käsittelevän samoja traumaattisia kokemuksia.
Mutta en tiedä, meinaan kun en ole ikinä ollut.
Ei se auta, että toinen vanhemmista tietää. Ihmettelit sitä, että kaikkia omaisia ei oltu tavoitettu. Kerroin muutaman arvelun, miksi kaikkien omaisten tavoittaminen ei ehkä ole helppoa.
VastaaPoistaNo juu, Tapsukka. Ja ehkä niinkinpäin, että kriisiapu auttaa myös auttajaa itseään käsittelemään järkyttäviä tapahtumia. Kun osallistuu ihan ytimeen. Hiukan tulee mieleen ne ovilla kiertävät ovikellon rimpauttelijat, taivaspaikkojensa varmistelijat. Ei pahalla, mutta minkäs ajatuksilleen voi.
VastaaPoistaAnonyymi, huomasin itsekin, etten sanonut mitään kommentistasi, kun luin uudelleen niitä vielä yöllä myöhään.
VastaaPoistaSanonpas nyt siis, että asiaa puhuit. Tottakai asiat pitää varmistaa, ennen kuin mitään ilmoitellaan ja otin kyllä mielessäni huomioon sen, ettei vanhempia saatu heti siinä hässäkässä selvitettyä, kun piti varmistaa ihmisten henkiä. Silti - jos viisitoistavuotiaitten vanhemmista ei ole tietoa aamuvarhaiseen mennessä, pitäisi kai hälytyskellojen soida. Kuka äiti tai isä ei kaipaa lastaan omaan sänkyynsä koko yönä?
Onko se nyt sitten niin selvää, että tuonikäiset voivat olla porukalla yötä poissa? Eihän alaikäisille saa juottaa alkoholiakaan, joten eikö lapsi selvin päin toki tulisi kotiinsa? Tätä kysyn, en väitä.
"Kuka äiti tai isä ei kaipaa lastaan omaan sänkyynsä koko yönä?"
VastaaPoistaKolmatta kertaa sanon: lapsi/nuori voi asua toisen vanhemman kanssa, toinen vanhempi voi olla matkoilla jne., kaikkia muualla kuin lapsen kotitalossa asuvia vanhempia ei voida arpapelillä tavoitella, ennenkuin uhrintunnistus on tapahtunut (moni vanhempi toivoo varmasti viimeiseen asti, että nuori olisikin jossain muualla; ei silloin soitella muualla asuvalle vanhemmalle, että lapsenne ehkä paloi tai sitten ei). Ei se siis välttämättä niin äkkiä suju.
Kysymys ei siis ole siitä, etteikö kotona välitettäisi, vaan omaisten tavoittamisesta. Jos molemmat vanhemmat asuvat saman katon alla, niin tavoittaminen ei liene vaikeaa. Mutta joissain muissa tapauksissa se voi olla vaikeaakin. Joko tämä menee perille?
Anonyymi,
VastaaPoistaturha pillastua, ei minun kantani tuosta muutu, sillä otin sanomasi huomioon.
Ei vanhempien vastuu lapsesta ja rakkaus lapseen lakkaa erotilanteessa, vaan lapsella on useimmiten edelleen kaksi rakastavaa vanhempaa, jotka asuvat eri paikoissa. Toinen vanhemmista siis toki aina tietää, missä lapsi on. Eihän se niin mene, että lapsi sinkoilee mielivaltaisesti kumpaan kotiin tahtoo, vaan tottakai tämä tapahtuu vanhempien tietäen, yhteisellä sopimuksella. Lapsesta ei kuulu luulla missä tämä on, vaan tulee tietää, missä lapsi on, jos lapsia maailmaan laittaa.
Tykkään!
VastaaPoistaSiis sureminenhan olisi oikein toivottavaa sillä vasta sen jälkeen toipuminen ja tapahtuneen hyväksyminen voi alkaa. Mutta. Kun tapahtuu jotain peruuttamatonta ja aivan yllättäen, surulle ei välttämättä löydy väylää. Järkytys, sokki, turtuminen ym tulee helposti silloin väliin. Tällöin on hyvä, että olisi saatavilla kriisiapua. Tottakai läheisten ja ystävien tuki on ehdottomasti tärkeää. Kriisiapu antaa "työkaluja" vaikeassa tilanteessa, joita myös henkilön läheiset ja ystävät voivat tarvita kyetäkseen olemaan läheisensä tukena. Kriisiapu ja läheisten tuki eivät siis missään nimessä ole toisensa pois sulkevia.
VastaaPoista-Anneli
Obeesia, kiitos! Hymyilyttää.
VastaaPoistaAnneli, tuo ajatus, että ihmisiä pitää opettaa suremaan, on vaan mielestäni niin absurdi. Ymmärrän kyllä, että kriisiavun tuella moni saa avattua väylät surunsa purkamiselle.
Se on vaan niin ominaista tälle yhteiskunnalle, että ensin tehdään yltiöpositivismista hyve, mikä tapahtuu kieltämällä ja torjumalla normaalit apatiat ja pahan mielen ilmaisut - ei saa olla negativiinen vaan aina pitää olla positiivinen vaikka perse mätänisi. (Anteeksi, en malttanut.)
Sitten meitä pitää kurssittaa ilmaisemaan ne negatiiviset tunteet. Pitäisiköhän tälle oikein nauraa?
Tästä olikin puhetta jo parin ihmisen kanssa. Minusta he olivat kyynisiä sanoessaan, ettei Obama ANSAITSE Nobelia. Minkä ihmeen takia Nobel pitäisi antaa menneistä touhuista, miksei tulevista ihan yhtä hyvin? Ja sitäpaitsi, tämä palkinto on varmasti enimmäkseen siitä TOIVOSTA, jota Obama on herättänyt kansassa, sekä suunnannäyttämisestä(hyvään suuntaan, sanon minä). En ole fani, vaan hyvinkin kriittinen Amerikan presidenttien suhteen, mutta tässä on minusta siirrytty hienosti teteenpäin. katse tulevaisuteen.
VastaaPoista-minh-
Minh, hauska kuulla sinusta ja "nähdä" sinua!
VastaaPoistaToivottavasti pian kirjoitat itsekin taas blogiisi. Jotain puuttuu blogistanista sinun myötäsi.
Kiitos!
VastaaPoistaBlogissa on tallessa jo yli tusina melkein valmista merkintää, jostain syystä en vain saa niitä julkaistua, koska omien, keskeneräisten tekstien lukeminen kääntää hillittömän itsekritiikin päälle ja sitten kaikki jää postaamatta.
Mutta lämmittävää kuulla, että blogiani kaivataan, antaa syyn rykäistä jotain tekstintynkää taas sinne..:)
-minh-
Unohda itsekritiikki, minh. Tekstiesi voima on nähdäkseni alkuvoima, jota et suitsi. Toisaalta tällainen itsensä antaminen on raastavaa itselle, ja siinä asettaa koko persoonansa ja jopa elämänsä raatojen revittäväksi, samalla kun antaa paljon valtaosalle lukijoista.
VastaaPoistaMutta, suodattamalla tapahtumia ja ajatuksia vaikka koiratarinan kautta voisi vähentää oman itsensä altiiksi antamista.