10.2.2010

Koskettelevat opettajat Google Mapsissa

Hämmentyneenä luen Ylen uutista seksuaalisista pedoista, opettajista jotka koskettelevat oppilaita, hierovat hartioita tai silittävät poskea. Sadat oppilaat ovat tulleet tällä tavalla seksuaalisesti häirityiksi koulupäivänsä aikana.

Tutkimukseen on tietenkin suhtauduttava vakavasti. Kiinnitänkin huomiota kysymyksenasetteluun, koska tulos lyö kaikki ällikällä. Tutkimuksessahan tiedusteltiin 13 000:lta kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiselta ympäri Suomen, onko kukaan opettajistasi viimeisen 12 kuukauden aikana kosketellut sinua seksuaalisesti - esimerkiksi hyväillyt kasvojasi tai laskenut käden reidellesi.

Minua ihmetyttää kysymyksessä tarjottu esimerkki: kasvojen hyväily tai käden laskeminen reidelle. En pidä kumpaakaan tarpeellisena, mutta kyllä aika oudoille urille mennään, jos oppilaan posken silautusta tai toisessa kysymyksessä esitettyä hyväksyvää hartioille taputusta pidetään seksuaalisena ahdisteluna jo kysymyksenasettelussa. Hälytyskellot soivat!

Tunnustan, minä olen koskenut oppilaisiini, olen jopa halannut heitä, mutten normaalissa opetustilanteessa, vaan vaikka lohduttaessani äitinsä itsemurhaa itkevää tyttöä. Sitä en sitten tiedä, olisiko tämä tilastoitu seksuaalisena häirintänä, mutta vannon, että en ole lesbo enkä tuntenut seksuaalisia tunteita, vain myötätuntoa ja surua. Olen myös tarttunut oppilaita kevyesti harteista kumartuessani istuvan oppilaan puoleen neuvomaan jossakin. Ja sanoisin, että kyllä empatiakykyinen opettaja aistii oppilaasta vaikka sen, että tämä kaipaa äitihahmoa. On oppilaita, jotka tulevat suorastaan iholle ja joita pitää jopa häätää hienovaraisesti kauemmas. Esimerkiksi siskollani ala-asteella on oppilaita, jotka tahtovat istua opettajan sylissä. Itselläni on vain tapa mennä lähelle toista ihmistä, ja oppilaissa oli monenlaista avun ja tuen tarvetta ohi opetuksen. Ketään en koskaan lähennellyt, ei tullut mieleenkään, mutta mielelläni olisin ottanut syliin useampia kuin otin. Minusta on siis aika kauheaa, että opettaja ei saisi osoittaa lämpöä rikkinäisille oppilaille, jotka sitä kaipaavat.

Mahtaako nykyajan kaiken yliseksualisointi olla ohjannut lasten vastauksia? On myös siis niin, että moni lapsi on kotonaan kokonaan vailla lämpöä ja kosketusta, ja kokee ehkä juuri siksi kysyttäessä opettajan tahattoman lämmönosoituksen seksuaalisesti, toisin sanoen hän ei erota inhimillistä lämmintä kosketusta, koska hän ei tiedä, mitä on koskettaa toista? Hän arvelee, että kosketus on aina siis vain seksuaalista. On jotenkin absurdia, että kun nyt ei oppilaaseen saa enää tarttua kuritusmielessä edes käsivarresta hillitäkseen häntä lyömästä pikku Liisaa, niin nyt ei saa siis koskettaa lämpimästikään.

En silti kiistä tutkimuksen tuloksia, ja olen sitä mieltä, että asia on käsiteltävä koulumaailmassa. Jos pedofilian tapaista oireilua ilmenee, niin se on merkki sittä, että pedofilia on miljoona kertaa laajempi asia kuin ikinä tiedämme.

Itseni tutkimus herättää siis myös kysymään: miten yleistä lapsen seksuaalinen koskettelu lieneekään harrastuspiireissä tai kodeissa, joissa lapset viettävät suurimman osan ajastaan. Jospa Tampereen poliisiammattikorkeakoulu tekisi tästäkin tutkimuksen.

No miten Google Maps sitten liittyy opettajiin?

Arvatkaapa, kuka kosketteleva opettaja on ikuistettu kesäpaikkansa niityllä pyllistelemässä kamera kädessä keskellä kesäistä perhoskuvausta? Tämä Google Mapshan on juuri uudistettu, ja siitä on noussut häly, kun oma kotitalo näkyy epäedullisessa valossa roskakasa keskellä pihaa ja emäntä pihalla kaljatuoppi kädessä, tai isäntä on ikuistettu paikallisen hieromalaitoksen edustalta. Minusta GM-palvelu on hauska, ja siitä on hyötyä, kun katselee uusia paikkoja vaikka asuntoa etsiessään.

(Piirros Norman Rockwell)

234 kommenttia:

  1. Olemme pian eristäneet itsestämme ihan kaiken inhimillsyyden ja syyllistäneet luonnollista niin, ettei kukaan ainakaan perusta perheitä, ei ainakaan mene opettajaksi ja isänä saa pitää luvan, ettei vaan vahingossakaan näyttäydy alastomana tai vähäpukeisena aikuistenkaan tyttäriensä edessä tai päinvastoin joka on perheessä kun lapset ovat pieniä ihan ok. Kaikki on siis nähty ja se, mikä on yhtäkkiä seksuaalista häirintää ei ole mielestäni kohtaamisen tai läheisyyden tarpeiden kanssa niinkään tekemisessä kuin sen vastapuolella; kun minua ei viitsitty kohdata, viitsitty kuunnella eikä viitsitty uskoa he rikkoivat minun identiteettini eli juuri toisinpäin voisi sanoa.

    Väärä seksuaalinen häirintä on syrjintä, halveksunta ja iva; ei lämpö, läheisyys ja kosketus.

    Miten tässä ollaan oikein menty ja kenen ohjeilla? Pedofilit ohjeistavat niin menee näin typerästi lopulta?

    Sanominenhan on tässä nykyään jopa vaarallisempaa, sen olen minä saanut tuta. Jumalauta kun idiootit tulevat ja leimaavat, huutavat ja pyytävät edes sotapoikia apuun.????

    Mikä on asioiden merkitys oikein???

    VastaaPoista
  2. Voin uskoa, että on paljon lapsia ja nuoria, jotka kärsivät kotonaan rakastavan vanhemman kosketuksen puutteesta ja suorastaan kerjäävät sitä opettajalta. Surullista.

    Aamulehden kommenttiosastolla miesopettaja oli kirjoittanut, että kun tokaluokkalainen tyttö hyppäsi yllättäen syliin, hän joutui tiputtamaan tämän lattialle. Ettei tulisi väärinkäsityksiä.

    En kiellä etteikö sellaistakin tapahdu, että opettaja koskettelee sopimattomasti. Meilläkin lukiossa oli yksi miesopettaja, joka katseli hiukan liian halukkaasti nuoria nättejä neitosia. Häirintäähän sekin, vaikka ei edennyt koskettelun asteelle.

    VastaaPoista
  3. Yleisesti on kai niin, ettei kukaan uskalla lapsille ohimennessään lohkaista mitään, kun pelkäävät kotona lausuttua kommenttia: "yks pedo kävi riehuun..."

    Google taisi minulle tuon kuvantekijä Rockwellin opettaa,hienoja kuvia.

    Google mapsia täytyy selata ahkerasti, kun haluan minäkin nähdä sen perhosen...

    VastaaPoista
  4. Riku,

    se oli mitä luultavimmin kultasiipi tai sinisiipi, se perhonen, koska niitä innokkaimmin jahtasin.

    Tuo on siinä Google Mapsissa harhaanjohtavaa, että kesäpaikkani ei löytynyt oikean talonnumeron kohdalta, vaan pienentämällä sitä aika ronskisti. Jotain häikkää siis karttakoordinaateissa sielläpäin.

    VastaaPoista
  5. Kun mietin itse asiaa pohjia myöten rehellisesti, niin myöntää täytyy, että kouluissa on seksuaalisia värinöitä.

    Ajatellaan vaikka minun kouluani, jossa on oppilaita ikähaitarista 16 - n. 40, ylikin.

    Kun aloitin työni siellä, olin n. 25-vuotias, ja oppilaani olivat joskus minua vain viisi vuotta nuorempia. Joukossa oli tietenkin kivan näköisiä nuoria miehiä, eroottisimmillaan, minkä he itsekin tiesivät. Ja mihin sitä nuori naisopetttaja silmänsä pistää, kun joku rento kundi sieltä luokasta nojaillessan vinosti ikkunaseinään tuijottaa sinua ja varsinkin tissejäsi merkitsevästi. - Olin kiusaantunut ja hämilläni, mutta nainen minussa tietenkin eli, ja jokin siinä katseessa imarteli.

    Ymmärrän siis elokuvaa, jossa kuvataan nuoren naisopettajan ja poikaoppilaan eroottinen kohtaaminen.

    Mitä lapsiin tulee - heihin kai ketkään muut kuin pedofiilit eivät tunne himoa.

    VastaaPoista
  6. Minä olen vakuttunut ,että aikamme ongelma ei ole polttiinen vaan identtisyyteen liittyvä trauma tai kompleksi joka on ollut liian monta sataa vuotta peiton alla ja nyt kun alkaa olemaan ok puhua vähän niin ja näin alkaa maallstumisen kautta kohdattu syyllisyys. Minunkin mies tajuaa fyysisen vihan tai fyysisen sorron tuhat kertaa helpommin kuin psyykkisen jota hän ei oikeastaan näe. Se on joku vaje psykologisessa mielessä ja olen usein sanonut, että minua saisi fyysisesti hakata tai sortaa mutta kun se tehdään psyykkisesti ja uudelleen ja uudelleen sellainen vie mehut. Tätä mieheni pitää lähes hömpsäntöttöröö-asiana; ei kosketa. Mieheni ei siis pysty mieltämään mitä se on koska häntä ei ole kukaan ikinä kiusannut ja hän on itse mestarikiusaaja; varsinainen supermanipuloija joka tekee sen niin hymyillen kuten Stubb konsanaan; sitä ei helposti näe eikä yhdistä.

    Mutta identiteetti ei siis voi tunnistaa sellaista, joka ei ole tapahtunut (Hume, Locke, jne) koska vain kokemus on tietoa. Ja kun heillä ei ole empatiaa vaikka on sympatiaa nämä toisten surut eivät juuri kosketa. Mitä? - Eikö kosketa? Ei.

    Se on todettu ja nähty. Ei paljon paina.

    VastaaPoista
  7. Tästä syystä extentio hävitettiin. Klingen firman nimi on siksi intensio, ei mene lähellekään extensiota tai extentiota: ja minua häpäissyt lehtori istuu nyt seminaareissa joissa juuri tätä asiaa puidaan. Minut leimattiin ja heitettiin roskiin ja tämä oli sallittu!!

    Siitä ei kukaan edes aikonut nostaa mitää mekkalaa mutta auta armias kun aikuinen hieroo lapsen hartioita, silloin ollaan heti lööpeissä! Mikä outo moraali meillä vallitsee, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  8. Eilisessä Kauppalehdessä oli silti kirjoitus, miten saavat niin paljon asiakkaita, että oikein yksi viikossa.

    Jaahas.

    Minkä takia minä konsulttina oikein meninkään opiskelemaan? Että kaivaisin kunnon tietoa ja kunnon asetelmia esille niille, jotka kiusasivat minua ennen kuin olin yliopistossa - jota piti maineen takia ylläpitää - ja seuraus oli se, että saivat uloslempattua, häpäistyä oikein kunnolla kuten Kemppinenkin kirjoittaaa - ja sen jälkeen vievät tiedot.

    Laittavat pikkupojat perässä ja ne sitten pyytävät että voi voi yritäpä nyt ottaa jostain prosessista kiinni...niiqu niinqu....voi voi.

    Minähän v*u yritin. Mutta kun joillakin on oikeus tallata, viedä, sanoa ja väittää. Kas kun eivät saaneet vankilaan sentääs.

    Joku tolkku mutta hyvin pieni.

    VastaaPoista
  9. Onhan niitä, värinöitä, jotka minä muistan vielä vuosienkin takaa koulusta; "Aatelkaa jos..."

    Google mapsiakin kävin vilkaisemassa, mutta nopealla yrityksellä en saanut siitä tolkkua.Paska vehje; minä haluan kaiken nopeasti nyt ja heti!

    VastaaPoista
  10. Kiusaavat naislehtorit ovat edelleen siellä opettamassa, ettei ai ai saa kiusata, ai ai saa tulla empaattomaksi ja ai ai ei saa hyväksyä sitä eikä tätä.

    Mutta asiahan oli aivan eri kun he itse syyllistyivät. Kysehän oli, että heillä pitää olla hyvät s-u-h-t-e-e-t ja paljon tutkijarahaa sen jälkeen; ettei ala tyrehtyä kassa niiin auttoivat vähän vanhaa valtaa ylläpitämään valtaansa ja kiitokseksi saivat vähän kaikkea. Kunhan suomenruotsalaiset tajuaisivat, että sama jengi joka änkyttää ja pyytää, että olisi lojaliteettia vaaleissa samalla kengittää itsensä koko ajan sen porukan siivillä; kuka milläkin joutuu antamaan elämänsä ja maat ja mannunsa näitten himoille.

    Ja joku kartano riittää: että voi pröystäillä kartanolla. Hitto sanon minä; tässä olen sitä mieltä, että kommunismi voisi viedä maat ja talot mutta ei toimintaa ja pienomistusta. On hävytöntä, että pääseävät brassailemaan väärän ja vanhentuneen tiedon avulla (joka tulee kuin vesi suusta, suoraan, ilman stipluja ja komealla retoriikalla kuin Topelius konsanaan) vuosisata toisensa jälkeen ja kansa ei silti sano mitään vaikka mitä tapahtuisi vääryyttä toisten identiteeteille. Mutta kun näitten omat pennut, yleensä väärin kasvatettu destruktiivisesen ylimielisiksi ja täysin suvereeneja rooleissaan jo viisivuotiaasta asti - nämä saavat olla törkeitä miten vaan koska dekaani tai käyttäytymistieteen sisällä hyyssätään ja varotaan, ettei vaan tapahtuisi noloja juttuja. Voi voi...

    ...voi voi...eikä kukaan valtakunnassa aio ottaa siitä mitään vastuuta. Hyvä ettei tappaneet, lähellä oli.
    Enkä minä ole mitenkään itsemurhaan taipuvainen, sekin on täysin puppua.

    He tappavat. Se on ainoa asia minkä todella osaavat.

    VastaaPoista
  11. Tutkimuksessahan tiedusteltiin 13 000:lta kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiselta ympäri Suomen, onko kukaan opettajistasi viimeisen 12 kuukauden aikana kosketellut sinua seksuaalisesti - esimerkiksi hyväillyt kasvojasi tai laskenut käden reidellesi.

    Minua ihmetyttää kysymyksessä tarjottu esimerkki: kasvojen hyväily tai käden laskeminen reidelle. En pidä kumpaakaan tarpeellisena, mutta kyllä aika oudoille urille mennään, jos oppilaan posken silautusta tai toisessa kysymyksessä esitettyä hyväksyvää hartioille taputusta pidetään seksuaalisena ahdisteluna jo kysymyksenasettelussa.


    Tuossa tutkimuksessahan on käytetty vanhaa hyväksi todettua mentelmää, jota on käytetty muun muassa suomalaisessa Usko, Toivo, Hakkaus -tutkimuksessa. Siinäkin väkivallaksi luettiin mm. naisen liikkumisen estäminen ja rahan käytön kontrollointi. Lisäksi kysyttiin kuinka moni nainen on kokenut väkivaltaa tai väkivallan uhkaa 15 vuotta täytettyään. Nämä tiedot kasattiin sitten yhteen. Väkivalta ja sen uhka on tietysti eri asioita, mutta ne niputetiin yhteen. Ko. tutkimuksessa ei kysytty raiskauksista mitään, mutta siitäkin saatiin tulos aikaiseksi. Miten, se on epäselvää.

    VastaaPoista
  12. Jos miua ei ahdisteltasi en sanoisi mitään. Jos minua hakataan, siis isketään paha mielessä eli että porukoissa ollaan vähän hihitelty ja ajateltu, että tuo me otetaan ja minä uskon, että elävät kuin sivistyneet ihmiset ja se, mitä puhuvat olisikin jotenkin totta - niin se on minulle raiskaus. Jos en saisi tietää, että ovat tahallaan huiputtaneet, virnuilleet ja kaataneet ja jälkeenpäin levittäneet ikäänkuin viisautenaan - en pitäisi sitä minään. Olisi vain ajan tapahtuma, missä oli osallisena. Se on jälkeenpäin ymmärretty asetelma missä ei ollutkaan mukavia ihmisiä vaikka ensin sitä antoivat uskoa.
    Oli siis low of the lowest mutta sitä kun ei pääse sanomaan ihan kuten lapset lestadiolaisperheissä eivät pääse sanomaan, koska on rumaa kakata omaan pesään.

    Sadisteilla on sanoja kaikkeen - ovat aina oikeassa vaikka olisivat kuinka väärässä; heillä on sana hallussa: halleluja auttaa kuulemma -

    VastaaPoista
  13. Ja siksi olen heidän silmlssä aina WC eli käyn paskomassa blogeihin. Koska ei saa sanoa miten pedofili toimii; se on rumaaaaaa. Jumala ei tykkää.

    VastaaPoista
  14. Tästä samasta asetelmasta voi vaan päätellä, että Suomi menettää koko ajan aika paljon reaaliomaisuutta joka viikko, joka kuukausi ja joka vuosi koska eivät tajua että jossain kun oikea osaaja näyttäytyy PITÄISI TUKEA eikä olla vellihousu jonkun yhden hummeriaterian takia.

    Tulevat sukupolvet eivät välitä jos Keskusta on saanut kuinka paljon rahaa jostain joka halusi nimenomaan tukea suomalaisuutta ja vaikka on toopeja sielläkin - netto lasketaan suurista mokista ja se oli mm se, ettei yliopiston sisällä nähdä sitä peliä missä ovat. Se on sosiaalista pääomaa joka myydään niin että ropisee. Ja nyt ovat kiikissä; hyvä jalkalenkki.

    ...

    Onpa harmillista tämä tyhmyys. De nada: paras voittakoon mutta tilaisuus olisi ollut.
    Vätykset menevät historiaan mutta eivät intiaanitkaan enää osaa seistä Manhattanilla ja huutaa, että tämä oli meidän-.

    -eikä suomalaisetkaan tule osaamaan: joten; miksi pyristellä kun voi juhlia:.lets party party...lets party.....fun fun all the time....kyllä nämä säästöt ja maat kestävät aikamoista huorailua vielä vuosikymmenet, sadatkin ehkä. Sitten se oli se tarina: sen var det den historien. Voi voi pelkoa ja typeryyttä. Voi voi laskentataidottomuutta.

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa aika hurjalta tuo tutkimus. Kohta varmaan tehdään tutkimus, että kysytään lapselta moniko äiti tai isä on kosketellut seksuaalisesti. Ällöttävää kysymysten asettelua.
    Tuntuu, että meidän kulttuurissa kehenkään ei saa enää koskea, varsinkaan lapsiin. Jos meidät heitettäisiin yhtäkkiä jonnekin etelään, jossa ihmiset halaa ja pussaa minkä ehtivät, niin suurin osa varmaan olisi ihan paniikissa.

    Ehkä tuo seksuaalinen värinä on ammattikorkeassa vähän eri asia kuin peruskoulussa. Ammattikorkeassa kaikki on kuitenkin jotakuinkin täysi-ikäisiä ja opettajat on tosiaan lähempänä oppilaiden ikää, toisinaan jopa nuorempia. Omina amk-aikoina jollain opiskelukaverillani olikin jotain sutinaa jonkun opettajan kanssa. Toki peruskoulussakin varsinkin tytöt saattavat ihastua miesopettajiin, mutta toivon, että se on todella todella pieni osa niistä opettajista, jotka käyttävät tilannetta väärin.

    VastaaPoista
  16. Järkyttävää, kuinka tässäkin blogissa lasketaan leikkiä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hirviöt!
    Ikään kuin kyseessä olisi jokin hupailu jota voidaan käsitellä leikinvarjolla. Kyseessä on vaiettu ilmiö, jota on koitettu peitellä. OAJ:n Kangasniemikin on ihan housut kintuissa tämän asian kanssa.

    Opettajista 80% on naisia, joten ei liene epäselvää keitä valtaosa hyväksikäyttäjistä on myös. Seksuaalinen hyväksikäyttö peitellään kaikenlaisen halailun ja pusuttelun taakse. Inhottavaa. Rangaistuksia kovemmaksi ehdottamasti!

    VastaaPoista
  17. Suomi ei ole katolinen maa eikä täällä ole kasvatettu sillä lailla kuten siellä äidin helmoihin. Meidän kasvatusongelma on ollut pikemminkin päinvastainen eli täällä ollaan vähätelty lasta, pidetty kuin "roska lattialla" eli hostiilinen kasvatusideologia on ollut vallitseva; ei siis pedofiilinen, joka on sen vastakohta.
    Tosin juutalaisten piirissä, missä lasta pidetään perheen "omana" eli lapsi ei saa joutua kenenkään muun komentavaksi tai kohdelluksi voidaan varmasti pitää sekä hostiilista että paijaavaa otetta "kauhistuksena" koska se oma kullannuppu on niin tarkoin vaalittu, että se ja vain se on maailman seitsemäs ihme. Niissä tapauksissa kaikki mitä opettaja tekee lasketaan hyväksi, jos oma lapsi on iloinen kohtelusta ja pahaksi jos oma lapsi on pahoillaan jostain. Mutta opettajan on vaikea pitää kaikkia lapsia kympin oppilaina; luokassa vallitsee Gaussin käyrä -

    - toisten tätien ja setien mieliksi ja toisten vihaksi: miten se sitten haukutaan muille on asia erikseen.

    VastaaPoista
  18. Jotkut kasvattavat lapsiaan destruktiivisesti eli ei rakentavasti vaan vaatimalla ja opettavat vaatimaan.
    Siinä on oikeamielinen ja kiltti opettaja äkkiä helisemässä koska on vaikea tajuta miten julmia ihmisiä on, joille on ihan sama montako opettajaa saavat hullujenhuoneeseen kunhan he itse pääsevät sinne minne haluavatkin. Piste.

    VastaaPoista
  19. Riku,

    kirjoita Google Mapsiin vaikka oma osoitteesi muotoa: Kaupunki, kadun nimi + talon numero. Odota sitten kärsivällisesti, että kartta selkeytyy ja klikkaa sitä punaista pallukkaa, kunnes se antaa sinulle kuvan.

    Sitä kuvaa voi sitten hiirellä kääntää ja vääntää eri kulmiin, ympäri ja ämpäri, ja siitä plussasta voi koettaa lopuksi tarkentaa eli suurentaa kohteen ja katsoa, onko päässyt paitasillaan kuvaan tai näkyykö ovella ulosottomies tai poliisi.

    VastaaPoista
  20. Tiina,

    totta, varttunneempien kouluissa on ilman muuta eroottisia värinöitä, ollaanhan sitä puolin ja toisin viriilissä iässä.

    Omalta lukioajaltani muistan, miten kouluun tuli viehättävä kuvaamataidon lehtori. Eipä aikaakaan, kun puhuttiin, että hänellä oli suhde yhteen lukion poikaan, joka oli innostunut taiteista. Ja kai siinä perää olikin. Merkillepantavaa on, että ei sitä varsinaisesti paheksuttu, Pikkukaupungissakaan, vaan ihmeteltiin vain. Asia oli periaatteessa ok.

    VastaaPoista
  21. Anonyymi,

    opettajista valtaosa on naisia, ja juuri siksi minuakin hieman ihmetytti, että alakoululaisten eli kuudesluokkalaisten ryhmää koskettelivat tutkimuksen mukaan miehet. Siis näitä lettipäitä pikkutyttöjä, käsittääkseni.

    Naisopettajat taas olivat enemmistönä yläasteen ylimmän luokan, yhdeksännen kosketteluissa.

    Molempi pahempi, mutta jos minulta kysytään, niin pidän kyllä pahempana alakoululaisen koskettelua kuin raavaan ysikuokkalaisen.

    VastaaPoista
  22. Ylempi anonyymi vertasi tätä tutkimusta Usko, toivo ja hakkaus -tutkimukseen naisten kokemasta väkivallasta. Anonyymi sanoo:

    "Siinäkin väkivallaksi luettiin mm. naisen liikkumisen estäminen ja rahan käytön kontrollointi.

    Tottakai laskettiin, sillä onhan estäminen ja kontrollointi väkivaltaa.

    Ajattele tilannetta vaikka koulumaailmaan sovellettuna: jos opettaja estää lasta liikkumasta, pitelee kiinni, niin jo vanhemmat ja oikeusministeriö ovat opettajan kimpussa ja opettaja kohta viraltapantuna. Tai jos opettaja estää oppilaalta syömisen tai kynänkäytön, niin väkivaltaahan se on. Miksi nämä eivät olisi väkivaltaa myös, jos tilalle vaihdetaan toinen objekti?

    VastaaPoista
  23. Maailma on aika sairas, kun tämänkaltaisia tutkimuksia nähdään aiheelliseksi tehdä. Julkiset tiedotusvälineet kertovat tietoon tulleista pedofiliatapauksista ja hyvä niin. On hyvä, että myös lapsia varoitetaan. Meitä ihmisiä kun löytyy joka junaan ja kaipa joku kieroutunut opettajakunnastakin voi löytyä, kuten mistä tahansa ammattikunnasta.

    Ennemmin kuitenkin epäilen, että suurella osalla haastatelluista lapsista ei ole edes käsitystä, mitä on seksuaalinen koskettelu. Kuvitteleeko osa heistä, että mikä tahansa kosketus on sellaista? Onko nyt muotia nähdä kaikessa jotain rumaa? Vähän niinkuin rapakon takana?
    Delilah

    VastaaPoista
  24. Delilah,

    tottakai opettajissakin on pervoja, kuten keissä tahansa, pipeissä ja papeissa, herroissa ja narreissa, kunnollisissa perheenisissä ja -äideissä, kaikissa ammattiryhmissä ja piireissä. Ihmisen seksuaalisuuden variaatiot eivät kysy rahapussin paksuutta, sivistystä tai sukua, meitä on joka lähtöön kaikkialla.

    Opettajat eivät pääsääntöisesti varmaankaan koskettele lapsia sen enempää kuin muutkaan lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat tahot. Tätä työtä vain on vaikea tehdä sydämellään ja kokonaisvaltaisesti, jos kaikkinaisesta koskettamisesta tehdään tabu.

    Koskettamista ei työssä toki tarvita, joten työ voidaan hoitaa myös päämäärätietoisesti varoen pienintäkään hipaisua. Sanoilla voidaan myös osoittaa myötätuntoa, ja ehkäpä se hyvinkin riittää.

    Ja korostan - on myös oppilaita, jotka koskettelevat opettajaa. Mitenkähän tulokset olisivat, jos ne olisi kysytty opettajilta?

    Havaintojeni mukaan opettajat eivät kuitenkaan raiskaa tai viettele oppilaita merkittävästi enempää kuin muutkaan isäihmiset tai kansalaiset.

    VastaaPoista
  25. "Pedon" merkki sopisikin paremmin otsikoksi tähän kuin tuohon edelliseen...

    Tällaiset tutkimukset ovat ongelmallisia ja erityisen ongelmallista on niiden uutisointi. En ota paljokaan kantaa itse asiaan, kun en siitä juuri mitään tiedä, mutta tämä kiinnitti huomioni:

    "Kaksi prosenttia kuudesluokkalaisista sanoi kyllä, ja prosentti yhdeksäsluokkalaisista. (...) Virhemarginaali kysymyksessä oli 0,8 prosenttia."

    1,0 prosenttia miinus 0,8 %:n virhemarginaali tarkoittaa, että tulos voi olla myös 0,2 %. Siis aika lähellä nollaa...

    (Virhemarginaalit ilmoitetaan %-yksiköissä.)

    Toinen asia on se jo mainittukin, että kyse on "kokemisesta". Isossa joukossa on aina yksi, joka kokee sokeankin katseen tungettelevana. Tilastossa se näkyy sitten 0,2 %:na eli virallisena totuutena.

    Tämä sama ongelma pätee ihan oikeasti väkivaltakokemuksiinkin.

    En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, mutta olen oppinut hieman epäilemään tutkimuksista uutisointia. Yleensä aiheesta.

    Mutta tietysti yksikin seksuaalinen ahdistelu on liikaa. Ikävä kyllä "pedot" hakeutuvat ammatteihin ja harrastuksiin, joissa he ovat lasten kanssa tekemisissä. Tämä ei saisi kuitenkaan leimata kaikkia.

    Omat muistoni omista ja kokemukseni lasteni opettajista ovat pelkästään hyviä.

    VastaaPoista
  26. Itsekin mietin tätä juttua kirjoittaessani Usko, toivo ja hakkaus -tutkimusta ja uutisointia, ja löysin kyllä yhtäläisyyden tutkimusten välillä.

    On kai kuitenkin niin, että aikuinen tietää, mitä väkivalta on, eli se ei ole yksin kokemus omassa mielessä, vaan jokin omaa itseä konkreettisesti rajoittava uhka. On selvää siis, että myös ihmisen kiinnipiteleminen, estäminen ja kontrollointi on väkivaltaa, etenkin kun sen tekee fyysisesti ja henkisesti isompi ja vahvempi ihminen.

    Minua ihmetyttää, että on ihmisiä, kuten täällä keskusteluissa seikkaileva Anonyymi, joka ei tajua henkisen väkivallan käsitettä.

    Ei väkivaltaa ole vain fyysinen teko, lyöminen tai potkiminen. Väkivaltaa on puuttua toiseen elämään sanallisin tai henkisin voimakeinoin, estämällä häntä tekemästä vapaasti kaikkea sitä, mitä itsekin katsoo voivansa tehdä, mm. käyttää rahaa vapaasti.

    Kyllä sekin voi siis aivan hyvin olla väkivaltaa, ettei perheen mies anna vaimolleen rahaa uuteen käsilaukkuun rikki menneen tilalle, jos vaimo on vaikka kotiäiti ilman omaa rahaa ja hoitaa miehenkin puolesta kodin ja lapset.

    On lukuisia tarinoita naisista, joita mies hallitsee ja kontrolloi säätelemällä rahaa ja antamalla lupia mennä tai kieltää menemiset. Minusta tällainen kuvio on harvinaisen julman vallankäytön kuvio, ja ehdottomasti väkivaltaa.

    Se tuosta naisten tutkimuksesta. Jos nainen siis tietää mitä väkivalta on, ja vastaa sen mukaan kysymyksiin, niin kysyä sopii, tietääkö alakoululainen varmaan, mitä on seksuaalinen ahdistelu? Minusta tuntuu, että on lapsia, joille kaikki koskettelu on seksuaalista, esimerkiksi juuri posken silautus, tai harteille kosketus.

    Lasten ruumiillista koskemattomuutta tulee toki kunnioittaa, ja yksinoikeus siihen on tietenkin lapsen kotiväellä ja ystävillä. Vai onko heilläkään?

    Mietin myös sitä, onko koskeminen aina toisen reviirilletuloa ja jopa sitä, onko koskeminen aina jossain mielessä eroottista. Jospa meidän tulee jättää koskeminen vain seksisuhteisiin?

    VastaaPoista
  27. Minä otan pirun mielelläni vastaan henkistä väkivaltaa, jos vaihtoehtona on se että joku tuntematon sankari hakkaa allekirjoitaneen muusiksi snagarijonossa.

    En todelakaan mene ilmoittamaan ko. henkistä väkivaltaa mihinkään väkivallaksi. Toisaalta muusina ollessani en siihen kenties enään pysty, ikinä.

    Siinä miettimistä niille inisijöille, jotka haluaa kaiken maailman pikku "henkistä" väkivaltaa lukea tilastoihin.

    Miettikää hiukan, jos pystytte. Ette pysty!

    VastaaPoista
  28. Onpa elämälle vieras ajatus, että koskeminen olisi aina toisen reviirille tulemista ja väkisinkin eroottissävytteistä.

    Kun mietiskelee omaakin elämäänsä, niin paljosta olisi jäänyt paitsi, jos kosketus olisi kuulunut vain intiimisuhteisiin.

    Kosketus on lyhin matka kahden ihmisen välillä.

    Silta, joka yhdistää jopa enemmän kuin sanat ja kertoo konkreettisesti välittämisestä.

    VastaaPoista
  29. Jokaisella ihmisellä on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Tämä koskee myös lapsia.

    Hyvin yksinkertaista.

    VastaaPoista
  30. Iines,

    näkeeks siitä kuukkelista sinutkin? - Toivon sellaista kuvaa, missä olet (kuten joskus kerroit) ripustamassa alkkaripyykkiä kuivumaan.

    Minä en ole pedofiili vaan tykkään vanhemmista rouvista. Vähän ylikypsistä haneista. - Joutuukohan sellasestakin nykyään vankilaan?

    VastaaPoista
  31. Hymyilevä eläkeläinen10 helmikuuta, 2010 23:35

    Tuntuu peräti oudota, että nyt aletaan mikä tahansa kosketus tulkita seksuaaliseksi kosketteluksi. Miksi oppilaita pitäisi kasvattaa sellaisiksi,jotka kavahtavat aivan normaalia ihmisen kosketusta: kättely on aivan tavallista, ystävän tervehtiminen halaamalla on aivan tavallista, poskisuukkojakin annetaan. Nyt näitäkin pitää kavahtaa.(Poskisuukkoa nyt opettaja tuskin pyrkii oppilaille antamaan!)

    Koulussa opettaja kyllä vaistoaa oppilaan, joka ei siedä fyysistä kosketusta.Olalle taputtaminen on hieno tapa antaa kiitosta. Opettaja, jonka kaulaan uskaltaa oppias joskus kapsahtaa, voi antaa itselleen pisteitä.

    Tuolla kaikella hössötyksellä saadaan aikaan vain se, että nuoret alkavat epäillä kaikkeen kosketukseen liittyvän jotain sopimatonta ja hävettävää.

    Nuoret tytöt tietävät myös valtansa. Täällä päin muutamia vuosia sitten eräs miesopettaja joutui eroamaan tytön tekemän kantelun johdosta, vaikka tuomioistuimen päätös oli vapauttava. (Tuskin kukaan tietää missä totuus loppujen lopuksi oli. Näin muutamia asiakirjoja,joissa tyttö mm. kertoi kuinka opettaja seisoi hänen takanaan ja neuvoi ATK-tunnilla, kumartui katsomaan kuvaruutua hänen olkansa yli. Kuvaruutua on vähän vaikea katsella mistään muualta!)

    VastaaPoista
  32. Anonyymi,

    selkäsauna nakkijonossa voi olla monin verroin kevyempi vaihtoehto, jos toisessa vaakakupissa on vaikka narsistin harjoittama vuosien piina puolisoa kohtaan. Siinä rytäkässä kärsivät aina myös lapset.

    Kyllä väkivalta-sana tarkoittaa siis myös henkistä piinaamista, joka voi olla monin verroin julmempaa kuin lyömiset.

    Alempi Anonyymi, kaikki olemme varmaan samaa mieltä tuosta, että ruumiillinen koskemattomuussuoja koskee kaikkia ihmisiä, siis myös tietenkin lapsia. Vain lapsi saa määrätä, kuka häntä voi koskea. Ja vieras ei toki saa koskea väärällä tavalla, vaikka lapsi antaisi luvan. Lapsiahan ovat kaikki alle 16-vuotiaat.

    VastaaPoista
  33. Rauno,

    näkee siitä Google Mapsista minut, jos osaa katsoa. Seison siinä keskellä maantien varressa olevaa niittyä kuvaamassa perhosia, pyllistäen aurinkoon päin.

    Huvittaa, että naapurinani olevan ystävättäreni kesähuvilan pihalla näkyy kuvaa pyöräyttämällä olevan ystävättäreni tuoreen nettideittin auto. Pihalla ei tosin näy ketään.

    VastaaPoista
  34. En malta olla lisäämättä - jos joku muistaa viimekesäiset juttuni tuosta ystäväni nettideitistä - että surin sitä, kun menetin hyvän ystäväni miehelle. Tosiaan menetin. En ole kuullut ystävästäni mitään muuta, paitsi että viime viikolla tuli kortti kahden viikon Kuuban-lomalta tuon miehen kanssa. Rakkaus on siis kestänyt.

    *

    Kuunkuiske,

    se tässä hämääkin, että kosketus mielletään kohta vain seksuaaliseksi. Ikään kuin ihminen ei tarvitsisi silittelyä ja hivelyä ihan vaan hyvän olon vuoksi.

    Muistan miten lapsena kirjoitettiin siskon kanssa sormenpäällä sanoja toisen paljaaseen selkään ja yritettiin arvailla, mitä toinen kirjoitti. Hively tuntui ihanalta, ja pyysin aina siskoa kirjoittamaan pitkiä sanoja.

    VastaaPoista
  35. Hymyilevä eläkeläinen,

    viisas kirjoitus, tiedät, mistä on kyse.

    Oppilaan takana on pakko seistä lähes aina luokkatilanteissa, tai ainakin siinä sivutakana, koska oppilas istuu ja opettaja ei halua tunkea kiinni oppilaaseen. On kuitenkin kumarruttava siitä takaa lähemmäs alas tutkimaan joko oppilaan työtä pöydän päällä tai kuvaruudun näytöltä.

    Ja vielä kerran: myös oppilaat koskettavat opettajaa tai tulevat lähelle, eikä se ole edes harvinaista, koska opettajat ovat jalkautuneet alas kateedereilta ja pöytiensä takaa, ja liikkuvat kaiken aikaa oppilaiden keskellä.

    Minua tartuttiin lähes päivittäin käsivarresta, ja viimeksi kun minulla oli uusi villapusero, muuan poikaoppilas silitti sen pintaa ja sanoi hymyillen pehmeäksi. Eleessä ei ollut mitään seksuaalista, eikä pojan silmissä, hän halusi vain silittää pehmeää.

    VastaaPoista
  36. selkäsauna nakkijonossa voi olla monin verroin kevyempi vaihtoehto

    Millä tavoin, jos on henki pois tai vihannes lopun ikää?

    VastaaPoista
  37. selkäsauna nakkijonossa voi olla monin verroin kevyempi vaihtoehto, jos toisessa vaakakupissa on vaikka narsistin harjoittama vuosien piina puolisoa kohtaan. Siinä rytäkässä kärsivät aina myös lapset.

    Tarkennan vielä hiukan.

    Miten niin voi olla kevyempi vaihtoehto? Jokainen kokee sen väkivallan henkilökohtaisesti, eikä jokaisella ole siellä vaakakupissa mitään narsisteja eikä muutakaan tasapainottamassa. Vai tarkoitatko, että sillä joka fyysisesti pahoinpidellään, niin hän on aina ollut väkivaltainen jotain muuta kohtaan ja joka sitten oikeuttaisi tämän väkivallan jota joutui kohtamaan?

    En allekirjoita käsitystäsi.

    Ei voida ajatella, ja sotkea joka asiaan, että on jotain narsisteja mukana kuvioissa. Se voi olla ihan peruskiltti henkilö, joka ei ole tehnyt pahaa kärpäsellekään, mutta joka silti hakataan muusiksi. Mitä tuota henkilöä, jos nyt enään tolkuissaan ikinä on, lohduttaa jotkin tarinat narsisteista jotka ei häneen liity mitenkään?

    VastaaPoista
  38. Ja vielä kerran: myös oppilaat koskettavat opettajaa tai tulevat lähelle

    Tämä ei oikeuta opettajan oppilasta kohtaan suorittamia lähentelyjä tai kosketteluja. Ei, vaikka oppilas ja opettaja olisivat samaa ikäluokkaa. Opettajalla on oppilaaseen nähden aina ylempi asema.

    VastaaPoista
  39. Sanoin, että voi olla, en, että on.

    Eikä kukaan tietenkään puolustele hiplaavia aikuisia, vaikka nämä olisivat sitten pappeja tai kilttejä perheenisiä tai äitejä.

    Viittaan kirjoitukseeni: asia tulee käsitellä myös koulumaailmassa, sillä se on paitsi lasten myös opettajien etu.

    VastaaPoista
  40. Empatiaa ja EMPATIAA.

    Tasa-arvon kiihkoisimmat kannattajat haluavat nahdä valkoisen mustana ja empatian perverssiona. Kovimmat "karjut" näkevät jopa omat perverssionsa empatiana. Heterosovinismin lippua liehuttavat sekä kokemattomat että kaiken kokeneet, tunne-elämältään rikkinäiset ihmiset. Persoonallisuuspiirteiden korostamisella ja niiden vastakkaisuuksilla halutaan luoda persoona jolla armotonta julkisuutta voidaan edes jollain tavoin sietää ja sille "altistua".

    Moraali- ja etiikkakoodistosta on jokainen poiminut juuri itselleen sopivat "hyvän elämän" oikeudet ja velvoitteet. Tuoteväärennökset ja sovellukset leviävät piratismin tavoin. Uusi yhteisöllisyys rakentuu himojen ja halujen varaan. Koska yhteisö ei voi enää tuota "oikeaa tietä" viitoittaa on jokaisen yksilön suojaksi enää jäänyt oikeuslaitos ja niiden ennakkotapaukset.

    Mahdollista itsellesi kaikki mikä ei ole lailla kiellettyä!

    ® Ton

    VastaaPoista
  41. Nimimerkki "Kulman takaa" on keksinyt itselleen uuden 'nimimerkin'.

    Lippu salkoon.

    VastaaPoista
  42. Empatia (emphaty)
    Sympatia (symphaty)
    Sääli (compassion)
    ovat kaikki eri asioita.

    Empaattinen on yhtä kuin fantasiakykyinen, osaa laittaa itsensä toisen tilaan ja ottanut selvää kanssa siitä ennenkuin lähtee olemaan jotain mieltä - vaatii kykyä luoda asioita: luomaan toisen tilanteen omiin aivoihin, se on aika paljon.

    Sympaattinen on kaikkien rakastama, kaveri, lojaali ja rehti mutta ei piutpaut välitä, ei ota selvää eikä kykene siirtymään toisen saappaisiin mutta kykenee oitis näyttätymään kunnon empaattisena kaverina; best buddies heti kun joku katsoo: maailman paras näyttelijä voisi sanoa, mutta johtaa sympatiansa toiseuden pelosta eikä rakkaudesta toiseen.

    Compassion on sääliä ja sääli on sairautta jonka avulla kateellinen yrittää nostaa itsensä joko leikkimällä empaattista tai näyttelemällä sympaattista; ei OLE kumpaakaan mutta nostaa irtopisteitä ja hilaa itsensä merkittäväksi siinä kun säälittelee ja surkuttelee toista.

    --

    Perverssi on se, joka ON jotain muuta kuin mitä antaa ulos ja se näkyy sekavana koska joko on kiva tai ei ole kiva; joko on aito tai ei ole sitä: toisaalta hämmennys teettää perverssiyttä koska ei voi aina tiuskia tai olla olevinaan; maailma vaatii näyttelemistä aika paljon = perverssiota

    VastaaPoista
  43. "Nuoret tytöt tietävät myös valtansa. Täällä päin muutamia vuosia sitten eräs miesopettaja joutui eroamaan tytön tekemän kantelun johdosta, vaikka tuomioistuimen päätös oli vapauttava. (Tuskin kukaan tietää missä totuus loppujen lopuksi oli. Näin muutamia asiakirjoja,joissa tyttö mm. kertoi kuinka opettaja seisoi hänen takanaan ja neuvoi ATK-tunnilla, kumartui katsomaan kuvaruutua hänen olkansa yli. Kuvaruutua on vähän vaikea katsella mistään muualta!)"

    On ikävää, jos tyttöä ei
    altistettu maksamaan taloudellisia menetyksiä opettajalle.

    VastaaPoista
  44. Jopa eri puolilla Suomea on erilaisia kosketuskulttuureja, ulkomaista puhumattakaan.

    Meillä pohjoisessa ei tavatessa halailtu niin kuin täällä etelässä. Muistan vieläkin äitini hämmentyneen katseen, kun vaimoni halasi häntä ensitapaamisella.

    Siihen tottuu. Nykyään minäkin halailen kaikki naispuolisia sukulaisia ja tuttavia - miespuolisista vain pari halaa minua.

    Entäpä todellakin ulkomailla - siellähän ihmiset tuppaavat aina liian liki. Se johtuu kuulemma erilaisesta henkilökohtaisesta reviirikäsityksestä. Meillä suomalaisilla se on isompi kuin muissa länsimaissa.

    Tutkimalla julkisissa liikennevälineissä käyttäytymistä eri maissa saisi varmaan mielenkiintoisia tuloksia.

    Ja onhan kulttuureja, joissa vastakkaisen sukupuolen katsominenkin halutaan ei-lähisukulaisilta estää.

    Meillä Suomessa on sentään ainutlaatuinen saunakulttuuri. Alastomuuskaan ei siellä ole sellainen tabu kuin valtaosassa maailmaa. Amerikkaisethan ovat suorastaan hysteerisiä sen suhteen.

    Lapsilla ja nuorilla koskettamisen halu tai sen kavahtaminen liittynee epävarmuuteen omasta kehosta.

    VastaaPoista
  45. Anonyymi,

    keksi sinäkin muista erottuva nimimerkki, niin on mukavampi viitata kommentteihisi. Kulmantakainen on tietenkin tervetullut edelleen uudellakin nikillään, jos näin on.

    *

    HG,

    kiitos vaan käsitteiden selkeästä esillepanosta, vaikka uskon, että nuo merkityserot ovat suurimmalle osalle meistä tuttuja.

    Perverssi on mielestäni myös se, joka syyttää muita omien luulojensa pohjalta.

    VastaaPoista
  46. No jos "Kulman takaa" on vapaa, voisin käyttää vaikka sitä.

    Toinen vaihtoehto on vaikkapa Anonyymi1.

    Lippu salkoon

    VastaaPoista
  47. Bmaad, tyttö on tietenkin alaikäinen, jolla ei voi olla maksuvelvoitteita.

    Jos miesopettaja on erotettu virastaan, on tässä kyllä mielestäni täytynyt olla näyttö asiasta. Tuo ei riitä missään asteessa, että on vain seissyt takana ja katsonut tietokoneen ruutua oppilaan kanssa.

    Siltikin ajattelen niin, että väärintulkintoja tapahtuu. Enemmän kiinnittäisinkin huomiota rikostilastoihin. Paljonkos siellä on opettajia syytettynä viettelystä tai siis oikein teoista? Tuskinpa vaan merkittävästi, jotta koko koululaitos voidaan nyt tuomita perverssiyden tyyssijana.

    Nyt anonyymin ei kannata kaivaa linkkiä jostain tapahtuneesta naisopettajan poikaoppilaan viettelystä - tiedän että niitäkin on. En siis yritä kiistää kyseistä tutkimusta, mutta ei jokin linkki todista tätä tutkimusta oikeaksi.

    Poliisiammattikorkeakoulu? Onko kyseessä yliopistollinen tutkimus, vai ns. opistotason opiskelijan opinnäytetyö?

    VastaaPoista
  48. Huom.

    Selkokielistän varmuuden vuoksi kommenttini viimeisen virkkeen = koetin miltä tuntuu ajatua kommentissa tyylilinjalle:

    "sehän on vaan lesbofeministitoimittajan uutinen".

    VastaaPoista
  49. Tässä olen Iineksen kanssa samaa mieltä. (Ja vaiennan pikkupiruni, joka epäilee poliiopiskelijan tulleen naisopettajien reviirille...:) Se mikä koetaan seksuaaliseksi, on muuttunut dramatiseksi minun aikuisikäni (melkein 30 vuotta) aikana.

    Kosketuksen ja läheisyyden sietäminen ja hyväksyminen vaihtelee huomattavasti eri kulttuureissa. Satuin katsommaan Matkaoppaiden jakson, jossa turkkilaiset miehet jakoivat huomiotaan ja halauksiaan 12 vuotiaalle suomalaisturistille; äidin läsnäollessa ja tytön ilmeiseksi mielihyväksi. Tosin odotin asiasta nousevan mediahulabaloon ja nettikeskustelujen ryöpyn.

    VastaaPoista
  50. "Jos miesopettaja on erotettu virastaan, on tässä kyllä mielestäni täytynyt olla näyttö asiasta."

    On sekin mahdollista,
    että miesopettaja on avoimesti osoittanut eroottista kiinnosta lapseen. Mutta tässäkin kumottiin syyte.

    Rikoksen tunnusmerkistö täyttyy, mikäli näin on. Laki ei ole kuitenkaan aukoton. Esimerkiksi psykologeilla, sosiaalitädeillä ja todistajilla on valtaa muunnella totuutta.

    Jos joku mies joutuu
    työttömäksi sen takia, että on saanut väärän syytteen niin valtion vähintäänkin pitää taata entinen toimeentulo niin pitkään, että uusi työpaikka löytyy. Tosiasiassa myös syytteen tekijän tai hänen vanhempien, tai erottaneen työnantajan tulisi osallistua kustannuksiin. Mutta koska asia on arka, ehkä valtiolle voisi sälyttää korvausvastuun näissä tapauksissa.

    "Tuskinpa vaan merkittävästi, jotta koko koululaitos voidaan nyt tuomita perverssiyden tyyssijana."

    Kyllä opettajissa pervoja
    on. Itse olen pervon opettajan kohdannut, kuten toisella palstalla kerroin. Myös suvussani on opettajia, löytyy jopa synnyinvanhemmista. Tiedän, että vanhemmat ovat jo hankalia, mutta lapset voivat olla sitä vielä
    enemmän.

    VastaaPoista
  51. Pikkuisen asiasta sivuun, mutta...

    Teineillä on nykyään kannykät aina matkassa ja ikävien aikuisten ilmoituskynnys alhaalla. Jos alaikäistä esim. joku työnsä puolesta estää pelaamasta RAY-automaatilla, saattaa lähetä puhelinsoitto vanhemmille: "Täällä yks homo/huora riehuu."

    VastaaPoista
  52. Esimerkiksi psykologeilla, sosiaalitädeillä ja todistajilla on valtaa muunnella totuutta.

    Ei ole. Tämä on VHM:ien vinkumista, johon en olisi uskonut sinun, bmaad, sortuvan. Ei lain edessä totuutta muunnella, eivät ainakaan korkeasti kouluttautuneet ammatti-ihmiset, vaikka he sattuisivatkin olemaan naisia. Ja niitä lesbofeministisosiaalitätejä.

    Hohhoijaa, päästäänköhän tästä kaikkia faktoja kaihtavasta VHM-argumentoinnista koskaan eroon virtuaalilaineilla.

    (Lukekaapa muuten mainio Birdyn blogikirjoitus antifeminismistä.)

    VastaaPoista
  53. Buji,

    juuri näin on joissain tapauksissa. Jokuset vanhemmat puolustavat lapsensa tekoja harkitsematta, vaikka oma muru olisi nimenomaan itse syypää. Opettajia uhataan oikeustoimilla, jos lapsi saa vaikka ala-arvoisen - se kun on huonon opettajan vika.

    Vikaa on siis molemmin puolin.

    Itse keskustelin kerran erään äidin kanssa, joka nimitti lastensa opettajaa lasten kuullen tytteliopeksi, jonka erottamista vaati tavan takaa rehtorilta. Äidin kirjoituksista huomasi varsin selvästi, että äidin kullanmurut olivat aikamoisia riiviöitä, jotka testailivat aikansa kuluksi opettajien hermoja huuteluillaan ja ilkeyksillään, ja syyttivät sitten opettajaa vääristä rangaistuksista ja huonoista numeroistaan.

    VastaaPoista
  54. "Ei ole. Tämä on VHM:ien vinkumista, johon en olisi uskonut sinun, bmaad, sortuvan. Ei lain edessä totuutta muunnella, eivät ainakaan korkeasti kouluttautuneet ammatti-ihmiset, vaikka he sattuisivatkin olemaan naisia. Ja niitä lesbofeministisosiaalitätejä."

    Kannattaa lukea esimerkiksi "Syytettynä isä" kirja. Sosiaalitoimi ja psykologit omaavat valtaa käyttää sitä myös väärin. En ole väittänyt, että näin yleensä tapahtuisi.

    "Hohhoijaa, päästäänköhän tästä kaikkia faktoja kaihtavasta VHM-argumentoinnista koskaan eroon virtuaalilaineilla. "

    En koe olevani valkoinen heteromies, enemmänkin individuaali maailmankansalainen.

    VastaaPoista
  55. "Äidin kirjoituksista huomasi varsin selvästi, että äidin kullanmurut olivat aikamoisia riiviöitä, jotka testailivat aikansa kuluksi opettajien hermoja huuteluillaan ja ilkeyksillään, ja syyttivät sitten opettajaa vääristä rangaistuksista ja huonoista numeroistaan."

    Tuo on sitä normaalia
    ihmisten ja perheiden muiden yläpuolelle asettumista. Opettajien
    aliarviointi on yleistä kuuleman mukaan myös opettajainhuoneissa.

    VastaaPoista
  56. Miehen on vaikea ymmärtää mikä kaikki voikaan olla seksuaalista häirintää eikä sitä liene tarkoitettukaan ymmärrettäväksi. Varsinkaan jos on ollut 10 vuotta vastentahtoisesti parhaan nuoruuden ja aikuisuuden ilman luonnollista suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen. Pienellä paikkakunnalla käyty koulu oli vielä 80-luvun puolessavälissä roolittunutta ja sukupuolittunutta.

    Vaikka kärkevästi muuta yritetään nykyisin väittääkin oli se kuitenkin valtaosiltaan suvaisevaista "normijampalle". Peräkamarinpojat olivat vain "kömpelömpiä" taidoissaan aivankuin huonon käsialan omaavat tai ne joilla oli peukalo kekellä kämmentä. Useista heistä on kuitenkin tullut oivia parisuhdetuntijoita ja neuvonantajia.

    Pettymys saatta purkautua hyökkäävänä käytöksenä ja haluna opettaa – isäänsä naimaan!

    ® Tuntema Ton

    VastaaPoista
  57. Bmaad,

    näitä "Syytettynä Se ja Se"-kirjoja löytyy pilvin pimein, ja tyypillistä niille on se, että niissä on esitetty asia vain yhdestä, kertojan, näkökulmasta. Veikkaan, että kirjassa ei ole vastapuolen omia selvityksiä tapahtuneesta. Mustakin saadaan valkeaksi, jos niin tahdotaan.

    Kirja voi siis toki olla totta, silä virheitä ja väärinkohteluja tapahtuu kaikkialla.

    VastaaPoista
  58. Perverssi on mielestäni myös se, joka syyttää muita omien luulojensa pohjalta.

    Riidat tulee hoitaa riidan välisten ihmisten kesken, ei muiden. Naapurit pysykööt luuloineen poissa: aion tehdä ihmisoikeusvalituksen ellei tilanne muutu. Joutuvat kaikki vastuuseen sillä en ole ainoa tässä maassa mitä hyväksikäytetään, härskisti ja uudelleen edellisten nyökkäämänä. Ei ole enää kyse kiusaamisesta vaan ihmisoikeusloukkauksesta. Jossain kulkee raja.

    Joutuvat vielä vankilaan ne, jotka varasti tuotantoani, valehteli mitä valehteli ja PERVERSSIN LAILLA puhuivat kuin tietäisivät. Ja siihen menee ns. bestis myös - putkaan vaan: en voi ymmärtää miten nainen on niin perverssi; niin sataprosenttisen falski.

    VastaaPoista
  59. "näitä "Syytettynä Se ja Se"-kirjoja löytyy pilvin pimein, ja tyypillistä niille on se, että niissä on esitetty asia vain yhdestä, kertojan, näkökulmasta. "

    On ihan yleistä, että
    betaurosisä menettää lapsensa
    erotilanteissa, ellei nainen halua tapaamisoikeutta heidän välilleen. Olen live-elämässä näitä hylättyjä hyväsydämisiä isiä tavannut, kuunnellut ja jututtanut ja sosiaalivirastot on varmaan tehneet laskelmansa ihan isien geenien pohjalta ja uskoneet harhaväitteet. Kannattaa siis lukea tuo kirja.

    "Veikkaan, että kirjassa ei ole vastapuolen omia selvityksiä tapahtuneesta. Mustakin saadaan valkeaksi, jos niin tahdotaan."

    Ei siinä nimenomaan ei ole
    vastapuolen selvityksiä tapahtuneista. Toisaalta myöskään oikeuslaitokset eivät ole kuunnelleet isien kantaa lainkaan.

    VastaaPoista
  60. Ja motiivit on vielä enemmän hämäriä: Mikä saa naisen niin laskelmoiduksi ja ensin yrittää nostaa itseään saavuttamalla jotain suosiota, joka ei hänelle kuulu, ja sen jälkeen mustamaalaamalla ystävättärensä. Mikä saa ihmisen tämmöiseen? Puhuu sitten ulos ihan muuta, perverssin lailla ihan muuta: se (!) on perverssiä koska motiivit eivät ole ymmärrettyjä. Muutenhan ihmiset voivat puhua mitä lystäävät mutta miksi valehdellla päin naamaa (!), nauttiako siitä sadistisesti ja samalla uloshengityksessä väittää olevansa humanisti (ja lasten puolesta).

    Perverssiä: Se on perverssiä.

    Ihmiset hoitakoon omat asiansa ensinnäkin. Johtajat olkoon johtajia eikä säätiöiden sylikoiria.
    Eihän tässä maassa enää ole lainkaan aikuista: lapsia, perverssejä ja puolisairaita sotaveteraaneja, joiden käsityskyky elämästä ja realismista on sumeutunut.

    VastaaPoista
  61. On ihan mahdollista toki, bmaad, että kyseinen isä on syytön tapahtumiin, mutta en silti osaa koskaan uskoa tunneväritteistä asiaa, josta kuulen vain toisen osapuolen kertomuksen.

    Kuten sanoin, mustan saa valkeaksi ihan valikoimalla, mitä totuuksia kertoo ja mitä jättää kertomatta. Kaikki voi olla totta, mitä kerrotaan, mutta voi silti olla jokin vastapuolen lausuma, yksi lause, joka keikauttaa kuvion päälaelleen. Siksi tarvitaan molempien lausunnot, jotta totuus olisi objektiivinen eikä subjektiivinen.

    VastaaPoista
  62. . . . ja taas miestä lyödään.

    Todellista tasa-arvoa. Nyt voi mamman pojat painaa päänsä naapurin Reinon rintojen väliin ilman "viettelyn" pelkoa.

    "Miesten rinnat "man boobsit" pullistuvat, kertoo ruotsalaislehti Expressen. Se siteeraa brittilehti Sunia, jonka mukaan miesten rinnat yleistyvät dramaattisen nopeasti. Niitä voidaan pienentää leikkauksilla, ja miesten rintoja poistavien leikkausten määrä on kasvanut 80 prosenttia muutamassa vuodessa."

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Brittilehti+Miesten+tissit+kasvavat/1135252782163

    ® Ton

    VastaaPoista
  63. tyypillistä niille on se, että niissä on esitetty asia vain yhdestä, kertojan, näkökulmasta.

    Kirjoittelethan sinäkin näitä juttujasi vain yhdestä näkökulmasta, sinun. Ongelma sinulla on tosiasioiden kanssa, sivuutat ne tyystin.

    VastaaPoista
  64. Siksi tarvitaan molempien lausunnot, jotta totuus olisi objektiivinen eikä subjektiivinen.

    Miksiköhän Usko, Toivo, Hakkaus - tutkimuksessa riitti vain toisen osapuolen, naisen, lausunto?

    VastaaPoista
  65. Jos tutkimuksen aiheena on Naisten kokema väkivalta Suomessa, niin on selvää, että asiaa kysytään suomalaisilta naisilta eikä heidän miehiltään.

    Jos tutkimuksen aiheena olisi Väkivalta Suomessa, asiaa kysyttäisiin kaikilta mahdollisilta tahoilta.

    Jos kysymyksessä on huoltajuusriita sosiaaliviranomaisia syyttäen, on selvää, että asiaa kysytään molemmilta huoltajilta ja sosiaaliviranomaisilta, eikä vain yhdeltä osapuolelta.

    Tätä taustaa vasten yhden osapuolen kertomus jää subjektiiviseksi kokemukseksi tapahtumista eikä välttämättä vastaa objektiivisia faktoja.

    Mitä tulee minun blogikirjoituksiini, niin ne ovat osa koko laajaa keskustelua, josta muodostuu toivon mukaan mahdollisimman objektiivinen kokonaisuus. En ole koskaan pyrkinyt räjäyttämään pajatsoa päreessäni, vaan tavoitteeni on aina ollut raivata tilaa itse asialle, keskustelulle.

    VastaaPoista
  66. Buji (14:04). Tähdellinen huomio. Puutuin kerran siihen kun kaksi koulupoikaa (10-12 v) kiusasivat koulumatkallaan kolmatta. Ärjäisin nimittäin niille että "Antsii olla viimeinen kerta kun kiusaatte pienempäänne." Pojat säikähtivät, tajusivat että olin tosissani, ja sanoivat "joo joo!..".

    Muutama päivä myöhemmin ne tulivat minua vastaan, ja menivät ohi. Kuulin kun toinen kuiskasi toiselle: "tossa se karjuva homo meni..."

    VastaaPoista
  67. Kaikki delfiinit ovat homoja sinun päätelmän mukaan, paitsi ne, jotka ovat löytäneet parin.

    VastaaPoista
  68. Jos miehille pahin haukkumasana on "homo", niin naisille se on "täti". Pahimpiä tädittelijöitä ovat sedät, niin, ja oikeastaan ainoita.

    Silti on hassua se, että setä on kaunis ja lempeä sana, jopa charmikas. Täti on tekopyhä ja tukeva, isoahterinen martta.

    VastaaPoista
  69. Täti on kukkahattuinen, matalakenkäinen, varottavalla sormella osoittava, muita alaspäin katsova, kikkurahiuksinen, sipsutteleva, sadetta odottava takki kunnolla napitettuna vanhempi nainen kuten Hyacinth, eli korostaa naiseuttaan tavalla jossa on ripaus siveyttä, ripaus kulttuuritärkeyttä, ripaus ylimielisyyttä ja ennen kaikkea itseriittoisuutta.

    Nuorista kauniistakin voi tulla tätejä. Yleensä tulee ellei heistä tule vanhempia huoria.

    Nimimerkillä VANHEMPI KOIRA

    VastaaPoista
  70. Mies on vanhempana joko pasianssin- tai skruuvinpelaaja, kirjatoukka, piipunrassaaja, sohvallamakaja, lintubongari tai penkkiurheilija, joka ei isoahteria vaimoaan enää kaipaa muutakuin silloin kun ukkonen jyrisee.

    VastaaPoista
  71. Koita nyt Jape pysyä pois

    VastaaPoista
  72. HG osui (taas) naulan kantaan!
    Noissa luonnehdinnoissaan.
    Eikä väliä vaikka ilman vasaraa.

    VastaaPoista
  73. Minustakin HG osui naulan kantaan, mikis, mutta pahoin pelkään, että hän tarkoittaa minua tuolla vanhemmalla huoralla.

    VastaaPoista
  74. Ja minne HG unohti sen tavallisimman vanhojen miesten paradigmasta: kalsarikännääjän?

    VastaaPoista
  75. Minusta Iines on täti

    VastaaPoista
  76. Kuulepas nyt, Anonyymi tai Tatu_Virkki + milloin mikin.

    Taidat olla rakastunut minuun, kun tunget joka lootasta esiin, vaikka sinulla on itseaiheutettu kirjoituskielto tähän blogiin.

    Jos tahdot, voit purkaa tämän pannan katumalla julkisesti syntejäsi, kumartamalla kolme kertaa Mekkaan päin ja osoittamalla näkeväsi itse viestintäsi erheet. Perään julkinen anteeksipyyntö jatkuvasta halveeraamisestani ja haukkumisestani muissa blogeissa, jonne myös menet tunnustamaan syntisi ja kertomaan, että Iines on ihan ok-tapaus, ja että itse olet pönttö. Ellei tätä tapahdu, lopeta Anonyymien postaus, sillä sinut tuntee riukuaidan harakkakin.

    VastaaPoista
  77. Iines, tunnelmasta toiseen.

    Luin pitkästä aikaa Benoite Groultin kirjan "Rakastajatar", edellinen kohtaamisemme oli kirjan ilmestymisen aikoihin.

    En muista mitä mahdoin vähäisellä elämänkokemuksellani silloin lukea rivien välistä.

    "Silloinkin kun minä inhoan sinua minä rakastan sinua."

    VastaaPoista
  78. Kuunkuiske,

    tuo lainaus on niin ravisuttava totuus, että ei se rääpimisestä parane.

    Pakko sanoa kuitenkin, että rakkaus on paljon monialaisempi tunne kuin minä se puheessa usein kuvataan. Siihen mahtuu myös pakahduttava viha, eli viha ei voi koskaan olla rakkauden vastakohta, vaan viha on rakkauden sisällä.

    Vasta kun vihaa ei ole, ei ole rakkauttakaan. Rakkauden vastakohta on täten se, ettei tunne voimakkaita tunteita, vaan on välinpitämätön.

    VastaaPoista
  79. Joidenkin korva voi olla vallan huumaava. Ei mahda mitään. Rakkaus? Ei sentään. Tasa-arvo ensin.

    VastaaPoista
  80. Tuo oli Rauno, ellei Rauno ole samalla - Jape?

    Ihailija numero yksi ja nähnyt rouvan aikaisemmin, ei pelkkää korvaa. Nyt Rauno tajusi että takapuoli taisi mennä joten rinnat rupesivat haikailun kohteeksi.

    :) Mikis, va säger du om detta, då?

    VastaaPoista
  81. Anonyymi hyvä, rakkautta ja tasa-arvoa ei voi laittaa samalle viivalle.

    Rakkaus tuo merkityksen elämään, tasa-arvo antaa massoille mahdollisuuksia joita ei kenties muuten olisi.

    Kumpaa ihminen huokailee kuolinvuoteellaan: onnellista rakkautta vai saavutettua tasa-arvoa?

    VastaaPoista
  82. Jokainen on silti rakkauden arvoinen. Jos ei ole kuin havumaja sinnekin saa itselleen ystävän, johon voi luottaa. Luottamus on sekä tasa-arvoa että rakkautta vaikka ei ole aina passiota, täyttymystä ja ikuista vaaleanpunaista pilveä kuten menopaussin miehet usein uskovat ja vaihtavat vanhan vaimon uuteen. Mutta kun sekin liitto sammuu, jäljelle ei myöskään jää perhettä eli sitä minkä eteen on silti työtä tehnyt.

    VastaaPoista
  83. Minulla ainakin rakkaus menee kaiken muun yli, ja olen vakuuttunut, että se voittaa useimmilla kaiken muun. Edes paneminen ei ole mitään ilman rakkautta, ja joka muuta väittää, ei ole kokenut rakkaudellista huippua, vaan vain tavallisen himon purkautumisen aiheuttaman nytkähtelyn. Yhtyminen toiseen on minusta vallan muuta kuin pelkän vietin purkua. Jos on pelkkä himo, on vähän sama kuin käyttäisi toista runkkausvälineenä.

    (Olipas vuodatus!)

    VastaaPoista
  84. Samalla suon ihmisille eroa (jos ei ole mitään, ei ole)
    mutta kuten useimmat papit sanovat vihkiessään pareja, että liiton eteen on pakko ponnistaa. Kaikki ihmiset haluavat parempaa, suurempaa, näyttävämpää ja rikkaampaa jossain määrin koska elämä on valon hakemista, nousua, kasvua ja elinkaarta. Olemme kukkia siinä että tarvitsemme valoa, lämpöä, turvaa ja maata missä kasvaa. Ravintoa, mielen ravintoa. Mutta kun sen on hyväksynyt, eikä pidä omaa napaansa niin tärkeänä voi ymmärtää senkin menemättä luostariin.

    Erotkaa vaan; mikäs siinä: aina on ainakin alussa helpompaa ihan kuten antibiotti ensin vaikuttaa kaikkeen nuhaan; kyse on vain usein siitä, oliko antibiootti silti turha hakea joikaiseen räkätautiin vaikka on kestänyt kauan.

    Elämme quick-fix maailmassa, heti-tässä-mulle-ja-nyt-ja-heti-heti-sinä-idiootti-tuo-minulle-heti-nauran-sinut-ulos muuten.

    VastaaPoista
  85. :) Mikis, va säger du om detta, då?

    No, jaa.. Jag tycker att då.. eikun.. inte stöd! (V-ttu, mulla oli koulussa ruotsista aina vitonen. Se saattoi johtua siitä että myin aina syksysin ruotsinkielen oppikirjani niille, jotka niitä tarvitsivat.)

    VastaaPoista
  86. Ilman tasa-arvoa ei ole keskinäistä kunnioitusta. Ilman keskinäistä kunnioitusta ei ole rakkautta.

    Korva on symboli, himon kohteen visuaalinen ilmentymä. Kokonaisuus on kuitenkin tärkein. Hyvä kampaus saattaa pelastaa hiukan, tosin sekin on ulkokultaa vain.

    VastaaPoista
  87. En laittaisi keskinäistä kunnioitusta ja tasa-arvoa synonyymeiksi. Totta kai hyvässä suhteessa vallitsee toinen toisensa kunnioittaminen - eihän se muuten hyvä suhde olisikaan.

    "Kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa". Sana tasa-arvo lähimmästä suhteessa puhuttaessa tuntuu kuin mitattaisiin viivottimella minkä verran kumpikin on tehnyt.

    Rakkaus lentää aika hätäisesti taivaan tuuliin siinä vaiheessa kun kaivetaan laskutikku esille.

    VastaaPoista
  88. Minusta kaikki laskutikut ja muut mittarit tulisi polttaa roviolla, ja jakaa kaikille siinä yhteydessä ilmaiseksi leveä suti.

    VastaaPoista
  89. Nytpä ymmärsin yskän - Anonyymi ei taida olla koskaan ollut rakastunut!

    Se mikä saa sydämen sykkyrälle ja elon korkeuksiin potenssiin kymmenen on mysteeri. Ei siinä tarvitse ajatella että tämän ihmisen kanssa olen tasa-arvoinen :)

    VastaaPoista
  90. Leveällä sudilla virhemarginaali on liian suuri. Rakkaus on täsmätyötä ja tarkkarajaisuutta. Tarvitaan oikein terävä kynä tai korkintaan hyvin kapea pensseli. Sellainen oikein pieni ja täsmätyöskentelyyn sopiva.

    VastaaPoista
  91. Leivon korvapuusteja, sellaisia kuten Sccceskin Hesassa; isoja, vinoja, kanelisia ja tuoksuvia ja päälle sirotan joskus vielä raesokeria. Mmmmmm

    VastaaPoista
  92. Toivon pullasutia, sekllaista uutta, joka on kumia.

    VastaaPoista
  93. Virhemarginaali on vain aistittavissa....

    koska minkä tein sen tein, minkä sanoin sen sanoin....de e veke nu

    VastaaPoista
  94. Tie miehen sydämeen ei mene korvan kautta vaan vatsan. Masun.

    VastaaPoista
  95. Sinustako uusi masu-malli:
    http://www.masu.fi/

    (tämä oli vain mainoskatko) - sponssorisopimus tehdään pian)

    VastaaPoista
  96. Korvalla voi kuitenkin kiihottaa, jos haluaa. Ja vietellä!

    VastaaPoista
  97. HG,

    minulla on sellainen uusi, kuminen, sinihipsuinen pullasuti! Nyt sujuu korvapuustilla viettely. Bmaadhan piti sadomasosta.

    VastaaPoista
  98. Menkää nyt sitten vierihoitoon, vertaistuella tasa-arvon nimissä. Mutta minua säälittää paitsi itseni (joka on kirjoittamaton kirja) että Mummo.

    Korvarysä on silti toiminut. Sekin tuli todistettua. Helppoa voisi sanoa sen jälkeen kun filosofia on alennettu hönöjen tieteeksi (mutta edelleen olen sitä mieltä, että filsosofia ja terveystieto ovat maailman tärkeimpiä tietoja; se ei silti tarkoita kirjaviisautena eikä intellektuellisena muotona; mutta jostain on pakko alkaa ja siihen ovat kirjat aika hyviä.)

    Nainen siis vietelkööt kuten ahtarit satamissa. Jos koko kulttuuri siitä heikkenee, shit for them.

    Se on ollut elämämme idea ja niin se varmaan pitää olla. Koska aina on kiinalaisia ahkeria ja aasialaisia ovimattoja; sinisinä tai punaisina.
    Sutiminen käy kun selittää pullantuoksut ensin.

    VastaaPoista
  99. ...http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiihdytyskisat....

    sutiminen saa pyörät pyörimään ja renkaat lämpimäksi...

    VastaaPoista
  100. Voi sua, HG,

    kyllä ne on muualla ne viettelijät, kuulehan, kuin tässä blogissa!

    Miten kummassa se viettely oikein edes selittyisi, kun minä en koskaan koe rysääni? Kalat saavat puolestani vapaasti uida meressä ja tulla turisemaan rysään mukavia tai ei niin mukaviakaan, mitä tahtovat.

    VastaaPoista
  101. Rakkaus, se oikea, ei kyseenalaista tasa-arvoa.
    Delilah

    VastaaPoista
  102. Juuri niin Delilah; ei kysy tasa-arvoa mutta nainen haluaa yleensä mennä naimisiin ylöspäin, eli naimisiin omaa säätyä (hitto tuo sana) tai ainakin rikkaamman tai kuuluisamman miehen kanssa kuin vellihousun tai kalsarikänniäijän. Tämä on fakta. Joten minne kalsariäijät joutuvat? Hmmm onneksi makuja on niin monta.

    Naiset haluavat rahaa; se on yksi totuus myös sillä muuten timantit eivät olisi vettä kalliimpaa.

    Naiseus on hukassa, mieheys on hukassa, filosofia on hukassa, terve yksilö -teema on hukassa jne eli hukassa eletään kuin ellun kanat. Joten, olkaamme nuoria ja idealisteja tai vanhoja ja konservatiiveja. Saa valita mutta keskenään näitä ei saa sotkea.

    VastaaPoista
  103. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  104. Eräässä kauniissa rakkauslaulussa sanotaan, että otan sinun uskontosi, jos sä tahdot niin, tai että tulen kallioitten läpi, jos sä tahdot niin.

    Minusta tämä kuvaa sitä, mistä rakkaudessa on kyse. Se ei kyseenalaista tasa-arvoa, vaan se antaa kohteelleen jopa ylimaallisen arvon. Sehän siinä juuri onkin, että ihminen voi tehdä myös pahoja tekoja, jos sä tahdot niin.

    VastaaPoista
  105. Minä ainakin tulin vietellyksi täällä. Yllättäen ja pyytämättä. Pitäisi valittaa Anja Eerikäiselle.

    VastaaPoista
  106. Tyyppi ja laji ovat kategorisoinnissa eri. Täytyypä tarkistaa. Rock ja papparock on myös toista maata.
    Onkohan niillä aikaa tsiigata bloggeihin? Taitaa olla kun tämäkin on kasvanut aika paljon; joku mainostoimisto on tehnyt hyvää työtä...

    :)

    VastaaPoista
  107. HG,

    luuletko oikeasti tuota kaikkea, mitä minusta sanot?
    Että täällä on merkkejä panemisista ja viettelyistä, kutsuja miehille?

    No ei ihme, että pelkäät ja vihaat minua.

    Sanon vaan, että jesssus, sinähän olet sekaisin. Tuo on oikeasti skitsofreenistä.

    VastaaPoista
  108. "Täti on tekopyhä ja tukeva, isoahterinen martta."

    Tädit ovat ihania.

    Vakuuttaa TPOT-yhdistys ry:n ikijäsen.

    VastaaPoista
  109. Haikailet tietysti oikeaa rakkautta, en yhtään epäile mutta tartutat lähellesi itsesi kaltaisia.

    VastaaPoista
  110. Kuten sinut, HG?

    Haikaillaan yhdessä oikeaa rakkautta, eikö?

    VastaaPoista
  111. Amerikkalaisen kuivakkaan laulajan(käyttää nimeä Madonna)sangen nuorista poikaystävistä on yleisesti käytetty termiä "lelupoika".

    Todelliseen tasa-arvoon olemme yltäneet, kun vaikkapa rollareiden nuoria tyttöystäviä aletaan kutsua lelutytöiksi.

    VastaaPoista
  112. Miesten voimin – himoin ja haluin on rakentunut maailma jossa itse "Atlas" on pudonnut polvilleen. Boikotoimalla omaa emotionaalista kehitystään ja pahimmillaan ulkoistaen sen naisten hallintaan on miehet tehneet poikalapsistaan "pakolaisen", sitoutumiskammoisen etsijän.

    Yksilöllisyyden korostuminen on tuonut miesten osattomuutta paremmin esiin altistanut heidät syrjäytymiselle ja yksinäisyydelle. Sen paradoksaalisuus näyttäytyy kovana kilpailuna ja paineena muutokseen. Marginaalisemmin sukupuolisuuttaan ilmentävät ovat osittain muutoksen airueina sekä "pelottavina" esimerkkeinä.

    Yksilöllisyys luo myös maaperää poikien omien emootioiden esiintumiselle ja "henkiselle" kasvulle. Kyynisimmät miehet ovat urautuneet ajattelemaan että täydellisempi mies altistetaan liikaa naiseudelle ja ehkä vain sen kautta saavutettavalle tasa-arvoisemmalle miehisyydelle.

    Pähkinä on joillekin niin kova purtava että on "Atlaksen" taakkaa keventääkseen turvauduttava transvestiittisiin ja sadomasokistisiin takaportteihin nauttiakseen tuosta empatian ja "alistumisen" hurmasta ja kaipuusta. Pelko että naiset omaksuvat yhä suurenevassa määrin "hyvä jätkä roolin" aiheuttaa miehille uhkan yhä pahenevasta kilpailusta saavuttaa tuo "empatian hekuma".

    ® Tuntema Ton

    VastaaPoista
  113. Riku,

    Madonna on aika kone, rääkätynoloisine luisevine bodyineen. Sääliksi käy naista ja hänen elämäänsä ja lelupoikiaan. Samoin tietenkin niitä vanhoja miehiä, joilla on nuori tipu. Ei voi elämä olla kummoistakaan noilla palikoilla pelattaessa.

    VastaaPoista
  114. Tuntema Ton,

    sinulla on niin tiukkaa analyysia ja selityksiä kaikkeen, että ei taida jäädä paljon tilaa sanoa omia ajatuksia noista?

    VastaaPoista
  115. Minä jo ihmettelinkin miksi sytyke ei toimi.

    Tyydyn kyllä kulottajan näkökantaan.

    ® Ton

    VastaaPoista
  116. Keväällä oli ankeaa - yhtä ankeaa kuin peipposilla jotka pomppivat ikkunoiden takana, kun piti valmistua ruotsinkielenkokeisiin. Eihän minulla ollut edes kirjoja joista olisin lukenut sanoja... no, keksin niitä sitten itse. Kerrankin - silloin sain sentään 6 ja 1/2 kokeista, ope kysyi mitä tämä "troffelmårkes" tässä tarkoittaa? Mistäs minä sen olisin tiennyt. Sitä paitsi hänhän meille ruotsia opetti.

    VastaaPoista
  117. Tuntemattomalle kommentti: kyllä yksilöllisyyden korostuminen nykymaailmassa on pitkälti harhaa. Paremminkin voisi puhua normaaliuden vaateesta. Sadomasoilu ei ole sama kuin transuilu ja siitä ei teikäläisellä taida ola kun banaali käsitys.

    VastaaPoista
  118. Musiikin suhteen olen kranttu. Kuuntelen Mozartia, Bachia, Moder Jazz Quartettia, Shostakovitshia. Ja jousikvartettoja. (Ne on kivoja.) Laulelmat ovat erikseen. Tunneihmisenä, joka vihaan omaa setimentaalisuuttani, saan ikään kuin säkötällin kun kuulen esim. "Mistä löytäisin sen laulun" -laulun. Siinä on niin paljon sisällä kaikenlaista tavaraa. Tämä on sitten toinen...

    http://www.youtube.com/watch?v=TL1WYJD5ri4&feature=related

    ... paskiainen.

    VastaaPoista
  119. Voisitko tehdä ns. Japet myös nimimerkki Homo Garrulusille?

    Jape on nyt muuten ihan villiintynyt, se luultavasti kävi jopa Kemppisen blogissa eilen päästämässä aivosprägrärinsä. Että voi mieheltä ottaa noin kovasti.

    VastaaPoista
  120. Mikis,

    minä saan myös väreet tuosta Mä mistä löytäisin sen laulun -kipaleesta, varsinkin Koiton laulun esityksenä. Tiesitkö muuten, kuka siinä laulaa sooloa? No se kaunisääninen laulaja on Sediksen anoppi.

    Georg Ots on myös suosikkini, melankolinen ja pateettinen - minusta kun patetia ja melodraama on kivaa. Syysunelmia saa kyyneleet silmiin, vaikka on niin banaali, ja naurettava Kyllikki-valssi hurmaa ehkä siksikin, että se on minun toinen nimeni. Kyllä, sillä Kyllikki oli isäni ensi rakkaus, ja minä saan maksaa siitä tällä hirveällä nimellä.

    Muutoin rakastan viulukonserttoja joita minulla on paaaljon, nimiä sen kummemmin erittelemättä. No jaa, voin tietenkin mainita vaikka sen Beethovenin viulukonserton ja Vivaldin, sekä tietty Sibbiksen ja Dvorakin. Ja Mozartilta käy kaikki.

    VastaaPoista
  121. "on noussut häly, kun oma kotitalo näkyy epäedullisessa valossa roskakasa keskellä pihaa ja emäntä pihalla kaljatuoppi kädessä, tai isäntä on ikuistettu paikallisen hieromalaitoksen edustalta" haha , jatkoa

    VastaaPoista
  122. Jape, älä postaa tänne Anonyymin nimellä noita linkkejäsi, joissa nainen ampuu yliopistolla tai hylkää lapsiaan jo laitoksella.

    Kukaan ei ole koskaan kiistänyt, etteikö nainen tekisi väkivallantekoja, joten hohhoijaa, siinä ei ole mitään uutta.

    Kysy mieluummin, sivuuttiko mies naisen tuossa virannimityksessä ja kysy sitä, minne se yksinäisen äidin lapsen isä häipyi? Lähtikö livohkaan heti pildeä saatuaan ja pukilta noustuaan? Kyllä lapsella on aina kaksi hylkääjää, ei koskaan yhtä.

    Kuuntelepas Vivaldin viulukonserttoja sinäkin, niin näet paremmin meidät kaikki ihmisinä.

    VastaaPoista
  123. "on noussut häly, kun oma kotitalo näkyy epäedullisessa valossa roskakasa keskellä pihaa ja emäntä pihalla kaljatuoppi kädessä, tai isäntä on ikuistettu paikallisen hieromalaitoksen edustalta" haha , jatkoa

    Pyynnöstä, anonyymi:

    Häly on noussut myös siitä, kun raahelaismies on osunut kameran linssiin omalla pihallaan, tiuhan pensasaidan takana, nauttien auringosta täysin siemauksin, eli tarkoittaa että istumassa housut nilkoissa itseään hiplaten..

    VastaaPoista
  124. Ex-vaimoni kertoi (olin sen jo unohtanut) että "sanoit tavatessamme että 'älä rakastu minuun. siitä seuraa vain ongelmia.' enhän minä tietenkään uskonut..."

    Samaahan tuo Georg Otsi sanoo.

    VastaaPoista
  125. twitter.com/F414

    People sensitive to touch may have fragile x syndrome: http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/8511100.stm I knew it wasn't because of my mom...

    VastaaPoista
  126. Voi, mikis, minun ensimmäinen suuri rakkauteni taas kysyi, että voisinko koskaan kuvitella voivani rakastua häneen. Kyllä te miehet olette yksiä armon kerjäläisiä.

    Kun juuri nuo kummatkin repliikit kerjäävät rakkautta. Myös se, että älä rakastu minuun, saat harmeja. Sehän on kutsu, että mä kaipaan kauheesti sun rakkautta, vaikka oon tämmönen riepu.

    Ja Georg Otsi on Georg The Greatest ever.

    *

    Anonyymi,

    en nyt ole varma, mitä tahdot kertoa tuolla viitteelläsi, jonka kävin tietysti kuukkeloimassa. Tauti viitaa kehitysvammaaan, ja käsitän niin, että pelkäät perineesi sen äidiltäsi.

    No, ota geenitestit. Minunkin geenini tutkittiin tämän dysphonia spasmodica -puhesairauteni vuoksi, ja todettiin, että geenini ovat priimatavaraa. Pääset sinäkin huolestasi.

    VastaaPoista
  127. "armon kerjäläinen" on hyvä termipari. Oikeasti, ei kai ihmiset muuta kaipaa, -kaan kuin Armoa? Itse en ole uskova, päinvastoin. Ja ex-vaimoni kiitti minua nimenomaan rehellisyydestä. (Ps. Uskomattoman nätin mukulan me silti saatiin ähellettyä aikaiseksi.)

    VastaaPoista
  128. mikis, lapset ovat aina vanhempiaan kauniimpia! Jotain hyvää sentään tässä maailmassa. Minunkin kultatyttöni on oikea enkelitukka. Siis kuvittele, lumivalkoinen pitkä ja paksu tukka, siis luonnostaan, aivan kirkkaan valkea!

    Olikos Tuomari Nurmiolla Armon Kerjäläiset -bändi?

    VastaaPoista
  129. Iineksen ansiosta (kiitos linkistä) meikäläinenkin kävi kurkkaamassa oman osoitteen näkymiä Google Mapsista. Ei harmittanut eikä hävettänyt yhtään, vaikka näkyi tuttu auto parkkipaikallaan. Oli näemmä juuri tultu pikapesusta.
    Delilah

    VastaaPoista
  130. Nurmio kai pyysi kerjäläisiltä Onnea? En muista.

    VastaaPoista
  131. Onnea ne kerjäsivätkin, ne Nurmion porukat, aivan oikein.

    Armon kerjäläinen on minusta muutoin ok-nimitys, kun miettii sitä, miten kovia ihmiset ovat itseään kohtaan. Kun itsensä armahtaisi, ei vaatisi muiltakaan liikoja.

    *

    Delilah,

    juuri nyt Google Maps on aivan tukossa, hidas ja tökkivä, kun koetin etsiä kotikaupunkini muita näkymiä. Siis hauska palvelu, enkä jaksa ymmärtää, että joku vanhempi mies nostaa oikeusjutun siitä, että hänet on nähty munasillaan istumassa naiskumppaninsa pihalta. Olisi ylpeä ja nauraisi, sillä saahan sen kuvan poiskin.

    VastaaPoista
  132. Naiset ovat sllaisia, että he ajavat tasa-arvoa kunnes huomaavat, etä itse menettävät jonka jälkeen ovatkin passelisti esim. oikeudenmukaisuuden perään huutavia. Ja kaikista eniten ovat sellaisia, että ensin auttavat mummoja, joiden elämä olisi ilman sosiaaliturvaa mutta heti kun kirkkoon astuu hyvännäköinen uros, joka voi elättää nämä naiset, he lopettavat minkäänlaisen eettisen mietinnän ja soittavat toisilleen että nyt, ny kuules munasillaan oleva meidän turska sai koukkuun mimmin.

    Eli rooli siirtyy sosiaalitantan roolista, äiti Ammanin rooliin ja siitä suoraan miesten syliin. Ilmankos Kristiinainstituutti lopetettiin ja nämä valitusblogitkaan ei tule pitkään olemaan huudoissa.

    Kunhan saavat huutaa, aut armias kun omat munat ovat pomppimassa, pyynnöstä tai vapaan tahdon toimittamana; eikös siitä jonkun kesämökin tienaa..Haahahaaaa siitä se perustuslaki; munat ammutaan kun saadaan tilaisuus: nainen etunenässä.

    Siinä on meidän ns. eettisyys - tosi tyhjänpäiväistä sekin. Kun rohkenee miettimään vähän kalojen syvyyttä syvemmälle, sinne minne ravut ja skorpparit menevät. Pimeään.

    VastaaPoista
  133. Pimeällä tehdyt lapset ovat rumia. Mutta totuudenmukaisia.

    Päivävalossa tehdyt ovat kauniita. Mutta ovatko ne enää toduuteen nojautuvia, I doubt.

    VastaaPoista
  134. Hemmi-tätini, vanhapiika, kun katseli Saagaa vauvana, sanoi että "kyllä sinä olet ajatellut kauniita asioita kun olet tämän tehnyt".

    Minusta se oli nätisti sanottu.

    VastaaPoista
  135. "enkä jaksa ymmärtää,"

    Olet siis täyttäymmärrystä vailla?

    Miten se sinun persekuva, voiko siihen zoomata?

    Onko näköä, eli tunnistaako?

    VastaaPoista
  136. Mitä tulee Google Street View palveluun, on siitä tehty jo aika paljon kanteluita tietosuojavaltuutetulle. Että ei kannata puhua vain yksittäistapauksista. Lisäksi suomen lainsäädäntö sanoo mikä on salakatselua ja mikä ei.

    Lisäksi on ihmeellistä, että ihmisten pitää ITSE ilmoittaa asioita Googlelle. Palveluntarjoajan on käsittääkseni oma-aloitteisesti varmistettava, että palvelussa ei ole asiatonta aineistoa. Eihän sitä käyttäjien kontolle saa jättää sitä "laadunvarmistusta".

    VastaaPoista
  137. Tapasin tossä äskön yhen Mikaelin, joka pyörittää jotain Vuodatusta, ja se sano, että se ei oo vastuussa mistään, koska ne mitä ne kirjottaa sinne minne haluaa niin kirjoittaa vaan.

    Lain mukaan blogin pitäjä saa valita: Joko päästää kaiken läpi ja luottaa onneensa tai pelaa varman päälle ja ei salli hallintavaltansa alla suoltaa "maahanmuuttokriittistä" paskaa.

    VastaaPoista
  138. Puhutaan tasa-arvosta mitä tahansa, ja niinhän siitä puhutaan, mutta tosiasiana pysyy se, että ei naisesta ole esim. pianistiksi. (Tiedän, olen seurustellut kahden kanssa. Siksi en siedä pimputusta.) Yksinkertaisesti naisilla on (onneksi!) liian pienet kädet. Ja liian vähän ruista ranteessa. Voisin esittää monta esimerkkiä pianosävellyksistä joita nainen ei täydellä volyymilla (ellei ole harrastanut kuulantyöntöä) pysty esittämään. Mutta en esitä.

    Ps. Mites tämä kommentti tähän keskusteluun kuuluu...? Ei aavistustakaan.

    VastaaPoista
  139. Älä ny mikis, eikös esim. Anne Kaupin sormet tanssi koskettimilla ihan mallikkaasti?

    Jos Googlen porukka miettisi ennen kuvien julkistamista että mikä kenenkin kuvissa olevan mielestä on soveliasta ja mikä ei, eivät he muuta ehtisikään.

    Paljasta genitaalia ei pidä näyttämän, mutta muu menköön. Jos istun vaikka mustanmaijan kopissa känninn kekkulissa - niin kuin eräskin mies - niin eikös se ole ihan oma mokani?

    Herkkähipiäisille ei näemmä riitä se, että kuvan saa poistettua muutaman tunnin viiveellä. Kaikesta pitää tehdä numero.

    Sitä se teettää, kun elämässä ei ole sen ihmeempää sisältöä. Kärpäsestä härkänen.

    VastaaPoista
  140. Ei ole kyse siitä mikä on kunkin mielestä soveliasta, vaan siitä mikä on YLEISESTI soveliasta. Nämä soveliaisuussäännökset on yleismaailmallisia, eikä niitä tarvitse keneltäkään erikseen kysellä.

    Jos Googlella on aikaa ja rahaa tarjota tälaisia ilmaisia palveluita ja ajeluttaa autoja kuvaamassa pitkin katuja tuhansia tunteja, on aikaa myös kuvien analysointiin ja asiattomien kuvien poistoon ilman käyttäjien puuttumista asiaan. Ei se, että jokin on ilmainen käyttäjälle, ole perustelu löysentää moraalia ja soveliaisuussääntöjä. Ihan kummallista ajattelua muutamilla täällä.

    VastaaPoista
  141. Minä en ymmärrä sellaista kaksinaismoraalia, että munasillaan olo omalla pihalla on moraalitonta vain, jos sen joku ulkopuolinen näkee.

    Eikö moraaliton asia ole moraaliton itsessään, tekona niin että itsekin tuomitsee teon vääränä?

    Miksi joku sitten istuu munasillaan pihakeinussa, jos teossa kerran on omasta mielestä pahaa? Ihan kuin kiinnijääminen housut kintuissa vasta tekisi asiasta pahan.

    Sitä passaa elää niin, että toimet kestävät päivänvalon, jos on kerran itse moralisti.

    Ei se minunkaan pyllyni siinä kuvassa nyt maailman pienin ja kaunein ole, jos ei isoin ja ruminkaan, mutta minusta oli vain hauskaa nähdä kuvani ja palauttaa mieleen se tuokio kesästä, jolloin pietaryrtit kukkivat kuin hullut ja ohdakeperhoset tulivat laumana.

    Parhaan ystävänikin tilanne Google Mapsissa on moralisteille herkullinen: hänen kesäpaikkansa pihalla näkyy hänen uuden nettideittinsä vanha Volvo parkissa aikana, jolloin hän vielä salasi tuttavuuden kaikilta muilta. Ja on todennäköistä, että tämän hyvin tunnnistettavan Volvon olisi pitänyt olla tuolloin vielä vallan toisella pihalla.

    VastaaPoista
  142. JD,

    mielestäni tämä Vuodatuksen heppu on Tuomas, ellei ole sitten vaihtunut - voi olla - mutta hän edustaa nähdäkseni samaa kantaa kuin minä ja myös Kemppinen: jos blogi on säännöllisesti päivitettävä pitkän linjan blogi, se on verkkojulkaisu, jonka haltija vastaa sen koko sisällöstä keskusteluja myöten. Tällöin bloginpitäjä on blogin ylläpitäjä, ei Vuodatus tai Blogger.

    VastaaPoista
  143. mikis,

    ei kai pianonsoitto voimaa tarvitse? Minulla on käsitys, että tunne ja eläytyminen saa pianosta esiin mahtavat volyymit naisenkin pikku kätösistä.

    Naisethan ovat sitä paitsi kautta aikojen helskytelleet menestyksekkäästi kangaspuita ja loukuttaneet taikinoita ja nostelleet painavia kersoja, joten myös lihasvoimassa löytyy, jos nainen vain ei heittäydy osaamattomaksi.

    VastaaPoista
  144. Kelteisillään kuvattu mies oli korkean aidan takana omalla pihallaan. Eli hän saattoi aivan kohtuuden nimissä olettaa olevansa turvassa kameroilta.
    Vai miten olisi käynyt, jos joku kaduntallaaja olisi tikanpuiden avulla noussut kuvaamaan kyseistä miestä ja laittanut kuvat nettilevitykseen?

    VastaaPoista
  145. Ei pianon kautta musiikin tulkitseminen tavallaan voimaa... vaadi, vaikka sitäkin. Mutta ulottuvuutta. (Ja tarkoitan sormia.) Jos itse olisin pianosäveltäjä, joka teidän onneksenne en ole, säveltäisin semmoisen kipaleen ettei sitä pystyisi soittamaan kuin kaksi 12-kynsistä leguaania kimpassa. (Ja nekin vasta tuiterissa.)

    VastaaPoista
  146. Toki omalla pihalla minustakin tulee saada olla rauhassa kameroilta, Samuli - tämä on selvä asia, josta ei ole nokankoputtamista vissiin kenelläkään.

    Ja selvää on, että yksityinen salakuvaaja tekee alhaisen teon, jopa rikoksen, jos levittää kuvat internetiin.

    Googlen tapaus on kaiketi hieman toinen, kun kuvattavia ei ole kuvattu pääkohteina, vaan tämä uusi palvelu on yleishyödyllinen monenlaiseen tarkoitukseen.

    Ihmisiltä on hälvennetty kasvot sumeiksi ja autojen rekisterikilvet samaten. Jopa minun kotikatuni ihmisen kuva jalankulkuliikennemerkistä on sumennettu.

    Eli nuo alastomuudet ja satunnaiset paljastukset ovat kuitenkin marginaalisia ja harmillisuudestaan huolimatta vaarattomia, ja se mikä tässä eniten paljastuu, on nähdäkseni ihmisten kaksinaismoraali. Kuvat poistetaan pyydettäessä lähes reaaliajassa vuorokauden sisällä.

    VastaaPoista
  147. Mikis, oletkos katsonut kapellimestari Susanna Mälkin työskentelyä?

    Nainen on pieni ja siro, huitoo harkitun hitaasti ja pienin liikkein ja on kuitenkin täynnä voimaa. Tulee mieleen se oma jumppaliikkeeni, kun lasken puolen kilon punttia ylhäältä alaspäin kuin hidastetussa filmissä, ja se tuntuu kamalalta käsivarren ja selän lihaksissa, kysyy voimia, joita minulla ei ole. Kun sen sijaan nostan punttia ylöspäin, se tuntuu kevyeltä, koska teen sen nopeasti ja näkyvästi.

    Minusta Susanna Mälkki on ihana, ja jos olisin mies, voisin vaikka rakastua häneen. Valitettavasti en ole, tässä asiassa. Muutoin olen mieluusti nainen.

    Minulla ei ollut koskaan kotona pianoa, vaikka halusin kamalasti soittaa. Soitin aina salaa, missä vaan oli piano.

    VastaaPoista
  148. Kaikki puhe Street viewistä on ollut googlelle järjettömän suuri mainos. Niinkuin Iines, mainitsit palvelu on hetkittäin tökkinyt.

    Uskon, että internetiä käyttävistä suomalaisista suurin osa on roikkunut palvelussa tänä viikonloppuna.

    Laeista en mitään tiedä, mutta silti tuntuu, että kun palvelu on amerikkalainen ja palvelimet tiesmissä, on jokseenkin turha meidän suomalaisten oikeasti pohtia pykälien tulkintoja.

    Kyse on vain siitä missä määrin yritys haluaa yleisöänsä miellyttää. Haluaahan se sitäkin.

    Tietosuojavaltuutettu saattaa täkäläisittäin olla mielestään tärkeä virkamies, mutta ehkä hänkin vähän turhan suurella volyymilla ottaa kantoja.

    VastaaPoista
  149. Sitä vaan ihmettelin, että palvelussa ei ole esimerkiksi Saksasta vielä kuvia, ei ainakaan sieltä missä siskoni asuu. Olisi ollut hauska katsoa.

    Samaten esimerkiksi Puolasta ei ole kuvia, kun olisin kurkistanut eksäni asuintaloa Varsovassa. Tytär on kertonut hauskoja tarinoita Puolan maisemista ja katuelämästä reissuiltaan isänsä luona.

    Muutenkin olisi kiinnostavaa kurkkia vaikka Moskovan katuja ja vaikka sitä kuuluisaa unelmieni Siperian rataa. Lännen luksuskohteet eivät kiinnosta samassa määrin.

    VastaaPoista
  150. Sävellyksenä tämä on vitun huono - melkein euroviisukamaa. (Leguaanit tykkäisivät tästä!) Mutta kyllä venäjänkieli on kaunista! kaunista!

    http://www.youtube.com/watch?v=TNvcnGW-Ugc&feature=related

    VastaaPoista
  151. Tulee mieleen tuon lystikkään kipaleen yhteydessä se, kun maantiedon opettaja opetti koko luokkaa sanomaan Neuvostoliiton nimeä venäjäksi, saius savietski sotsialistishe repuplik, jotenkin noin.

    Sitä kysyttiin sitten riveittäin, ja minä sain aloittaa, kun lyhimpänä istuin etupulpetissa. Muistaakseni osasin, mutta pojilla oli erilaisia variaatioita.

    VastaaPoista
  152. Ovat Googlessa lukeneet vanhan Seppo Rädyn lausunnon ja päättäneet siirtää Saksan kuvaukset myöhemmäksi.

    Näkyy olevan jo monta sivustoa, joissa on näitä erilaisia hauskuuksia palvelun kuvista. Löytynevät hakusanoilla "street view failures" tai "street view fails"

    VastaaPoista
  153. Jos minun pitäisi ääntää venäläisiä ässiä, tai khoota, tipahtaisivat tekohampaat suusta. (Vaikkei mulla niitä ole.) No, joku hammas lähtis kumminkin irti.

    VastaaPoista
  154. Sitten mikis menisit hammaslääkäriin?

    VastaaPoista
  155. Hahaa, Riku, et saa minua kiinni urheilualan tietämättömyydestä:

    "Saksa on paska maa", sanoi Räty
    pudottuaan MM-finaalista Stuttgartissa 1993! En kerro, mistä tiedän. Hymiö.

    Noita failurejakin löysin jo yhden, linnunkakka suoraan Googlen kameraan.

    VastaaPoista
  156. Minullakin on ihan omat hampaat, mutta olen kyllä haaveillut hampaiden valkaisemisesta. Olisi kiva hymyillä kuutamolla.

    VastaaPoista
  157. Jape, silloin kun te pyritte sinne Insinöörikouluun, oliko niissä kurssikirjoissa ta-vu-vii-vat vie-lä jäl-jel-lä? Meillä oli. En mie sinne muuten olisi piässytkään, Polille.

    VastaaPoista
  158. Hammaslääkärillä kerran nukahdin siihen tuoliin, tämä on totta. Kyllä lekurikin ihmetteli ettei tämmöistä ole ennen tapahtunut... Ehkä hän oli ollut alalla vasta vähän aikaa? En minä kaikkea voi tietää! Mutta oon joskus kokenut niin hirmuisia krapuloita että hampaitten poraaminen on sen rinnalla lasten leikkiä - leijojen lennättelyä. Kipukynnykseni on, ikävä kyllä tavallaan, korkealla.

    VastaaPoista
  159. Enemmän kuvia löytyy tuolta:
    http://www.streetviewfun.com/

    VastaaPoista
  160. On pakko lisätä tähän, kun tuli puhe kipukokemuksesta, oma synnytyskokemukseni. (Turha pelätä verta ja suolenpätkiä.)

    Minullakin on hyvin korkea kipukynnys. Nimittäin kätilö sanoi minulle, kun nyytti oli kapaloituna, että olipas siinä hiljainen synnyttäjä. En tainnut edes huohottaa tai voihkia - enemmän voihkin siinä yhdessä tilanteessa, muistaakseni.

    VastaaPoista
  161. A thought that sometimes makes me hazy:
    Am I - or are the others crazy?

    Albert Einstein

    VastaaPoista
  162. Kun opettamisesta tuli teatteria teatterista tuli ainoa paikka missä saatiin oppia.

    Nauru on sadismia, hampaiden näyttäminen on oikeastaan vihan esimaku; kuten villieläinten maailmassa kulmahampaiden näyttäminen on pelottavaa. Nauru on raainta mitä on (Henry Bergson).

    VastaaPoista
  163. Hyvä juontaja on takuuvarmasti surkea opettaja vaikka oppilaat arvoivat pänvastoin. Mutta oppminen ei olekaan oppilaiden arvioitavissa vaan opettajan (poliittisen kannan kautta pyritty hylätä, mutta ojasta allikkoon)

    Kauanko olen ilman työtä? Miksi Suomessa ei enää ole ketään, joka jaksaa raahata oikeat asiat repussa?

    VastaaPoista
  164. Tekniikasta oppiminen on tietysti käänteistä: kun on kivaa lyödään vasaralla kovempaa....

    VastaaPoista
  165. HG,

    rakastan ja kunnioitan sinua, älyäsi ja persoonaasi. Semmoisena kun sen tuot esiin, esille. Mutta... älä kuvittele että kaikki, mikä tapahtuu, tai kaikki mikä on, on vain Sinun vuoksesi. Ei se ole niin.

    Sinussa on niin paljon piilevää potentiaalia, että jätä harhat niille jotka muutenkin keräävät jämiä Elämän Pitopöytien alta, kulkukoirille.

    VastaaPoista
  166. Niin juuri, HG, kuun välkähdys hampaasta on tietenkin parodia jostakin, mitä ei ole.

    Eläimellä hampaiden ja ikenien näyttäminen merkitsee vihaa, ihmisellä ei, vaan se on mieluummin vähän sama kuin haavan näyttäminen. Muistathan, HG - näyttämätöntä haavan/ ei susi sutta syö?

    VastaaPoista
  167. Lue Henri Bergson, nauru on julmempi ase kuin viha tai suora väkivalta.

    VastaaPoista
  168. Ihmisen, joka jaksaa tehdä ongelman kuvasta (joka on helposti poistettavissa palvelusta lyhyellä viiveellä) sopii kysyä itseltään vaikka sitä, että kannattaako ainoaa pientä päätään vaivata kaikenlaisilla mitättömillä asioilla.

    Lukemiseksi suosittelisin vaikkapa tämän päivän Aamulehdestä artikkelia "Viimeiset sanat ennen kuolemaa".

    Saattaisi saada hiukan perspektiiviä ja samalla voisi kuulostella, että sykkiikö rinnassa mitään elävää.

    VastaaPoista
  169. HG,

    nauru voi olla julmin ase, mutta yhtä hyvin suora väkivalta tai vihan osoitus voi olla julmin.

    Teko itsessään ei siis mielestäni ratkaise, vaan myös se, miten joku kokee nämä teot. Niitä ei kuulu kokea aina samanlaisesti, vaan kukin kokee ne persoonallisuutensa ja herkkyystasonsa mukaan - eikä hän ole väärässä.

    VastaaPoista
  170. Kuunkuiske,

    minustakin häly on turhaa, sillä vähimmällä pääsee, kun pyytää kuvan pois tai kuvankäsittelyn niin, ettei hahmoa tunnista.

    Ihan kuin joku tahtoisikin asialle huomiota jollain oikeusjutulla.

    VastaaPoista
  171. Suuri ongelma ovat toisaalta myös ne lukemattomat julkisuustyrkyt, jotka eivät onnistuneet tai tajuneet mennä kuviin: monta henkilökohtaista tragediaa.

    Ensi kerralla kun kuvataan, löytävät iltalehdet yllättäen lukemattomia bb-julkkiksia kuvista.Ja Jari Sarasvuon.

    VastaaPoista
  172. polilla hoidetaan sairaita ihmisiä. eihän sinne muuten pääsisikään.

    VastaaPoista
  173. Muutenkin olisi kiinnostavaa kurkkia vaikka Moskovan katuja ja vaikka sitä kuuluisaa unelmieni Siperian rataa. Lännen luksuskohteet eivät kiinnosta samassa määrin.

    Taistolaisen unelmaa, unelmien neuvostoliitto.

    VastaaPoista
  174. Vaan, Riku, onneksi ei tiedetä, milloin tuo kuukkeliauto kulloinkin kuvaa. Tulee aina kivaa, kun saa lukea näitä housut kintuissa -juttuja.

    Ja jos tiedettäisiin, niin taatusti olisi Tuksukin jossakin tyrkyllä paidanhelma hampaissa.

    *

    Vaan sanokaa, mitä minä teen Japsukka-rassukalle, joka postaa tänne kaiken aikaa Anonyymin-viestejään. Olinko liian ankara, kun annoin ikuisen porttikiellon?

    Pitäisikö mies päästää takaisin koeajalle jonkun ajan kuluttua jos se lupaa olla ihmisiksi?

    VastaaPoista
  175. Kyllä meidän paikallislehdessämme kuvauksista kerrottin hyvissä ajoissa.

    Jossain päin Suomea oli kavereilla sukelluspuvut päällä, kun poseerasivat, joten kyllä heilläkin etukäteistieto on täytynyt olla.

    VastaaPoista
  176. Vai semmoisiakin on ollut, sukkelluskurssilaisia.

    Kauhean tyhjää vaan on joka puolella, missä olen kurkistellut, kadut autioina, mihin tahansa katsoo.

    Samaa sanoi siskon saksalainen mies, että eihän täällä ole kuin tyhjiä maanteitä ja erämaata.

    VastaaPoista
  177. Iines, ikuinen on kyllä pitkä aika. Muistelehan näin ystävänpäivän päätteeksi, kuinka muuan henkilö yritti kovin auttaa akkuongelmissasi ja oli vilpittömän iloinen, kun pääsit niistä eroon.
    Delilah

    VastaaPoista
  178. OK, Delilah, kuuntelen kyllä mielelläni lisääkin ajatuksia aiheesta. Ja kyllä minä nuo avut olen muistanut.

    VastaaPoista
  179. Hyvää ystävänpäivää Iines! Ollaanhan me vielä ystäviä?

    En ole oikein rohjennut vähään aikaan osallistua, kun keskustelujen laineet käyvät ajoittain niin kovin kuumina.

    Noista Google-kameroista ja kuvista haluaisin kysyä itseäni viisaammilta, että mitä tai ketä ne oikeastaan palvelevat? Meinaan, puolen maailman kuvaaminen katu kadulta on takuulla maksanut mielettömästi. (kuinka paljon?) Ainakaan mainostuloilla noita kuvauksia ei ole maksettu. Kuka ne maksoi. Älkääkä kukaan tulko sanomaan, että Google vaan ihan hyvää hyvyyttään...

    Ennen operaatio Barbarossaa Suomessa liikkui suuri määrä saksalaisia partiolaisia ja turisteja, kaikilla hienot kamerat ja muistiinpanovehkeet matkassa. He kuvasivat kaikki tärkeimmät tiet (varsinkin itärajan tuntumassa), sillat, merkittävät rakennukset, rautatieasemat jne. Kun sotilaspukuinen SS-porukka sitten lopulta lappoi tänne sotimaan oli kiva antaa kolonnan johtajalle tarkka kartta ja neuvoa vaikka,että siitä Osuuskaupan kulmalta vaan vasemmalle, kunnes tulee Oksasen vaateliike niin siitä suoraan yli sillan, jonka kuva oheisena.

    Saattaa olla taistolaista hapatusta edes miettiä hiljaa mielessään, että ei kai tässä vaan joku iso sotilasliitto ole maksajana. En siis kysy. En pidä salaliittoteorioista.
    Mutta jos suunnittelisin sotilaallista kävelyretkeä vaikka nyt Suomeen, olisin hiton iloinen, kun paikkoihin voisi tutustua etukäteen.
    Samoin jos edustaisin kansainvälistä "Yhtyneet murtovarkaat" -yhtymää kiittelisin kädet ristissä Googlea kaikista tiedoista, joiden hankkimiseksi pitäisi matkustaa paikan päälle.

    VastaaPoista
  180. Voi Vaari sentään, tietenkin ollaan ystäviä, ainakin minun puolestani, ja olen iloinen, ettet hyljännyt minua vallan, vaikka olemme olleet asioista vissiin jopa jyrkästikin eri mieltä. Hyvää ystävänpäivää siis sinullekin, Siperian-kävijä!

    Mielenkiintoisia ajatuksia heität kehiin tuosta uudesta Googlen kuvapalvelusta. Kun miettii palvelun kustannuksia, niin kyllähän siinä jo bensaakin on palanut hirveät määrät, kun esimerkiksi pieni mökkipaikkakuntanikin on kuvattu useita sivuteitä myöten.

    Ja juuri tuo ennakkotyö on ollut kyllä valtava. Kuka tosiaan kaiken maksaa ja kuka on suunnitellut reitit ja ottanut kaikesta selvää?

    Itse mietin Google-palvelun nuorta ja innovatiivista porukkaa, eli mielelstäni sillä on kyllä ollut resursseja ennakoida tämä uusi palvelu ja sen tuleva valtaisa suosio. Se on myös varmaan osannut aavistaa tulevat mahdolliset epäluulot ja jopa salaliittoteoriat, joita palveluun kohdistuu. Niin - ellei sitten takana ole jopa suurta poliittista salaliitoa?

    Ehkäpä joku viisas osaa tähän vastata varmemmin?

    VastaaPoista
  181. Minä siten kävin Googlessa katsomassa miltä taloni näyttää. Ei löytynyt edes kotikatua. Johtuisiko se siitä, että asun jotensakin keskellä Suomea, eräässä mielessä. Mutta Iineksen mökki ja sen nurkantakusetkin on kuvattu huolellisesti naapurin nettirakkaan pihalle unohtunutta Volvoa myöten. Miksi rannikoista on niin tärkeää tietää kaikki pikkutietkin?
    Huomasin, ettei minulta peritty maksua, kun kävin katsomassa maisemia. Me emme siis maksa siitä palvelusta. Se on meille aivan ilmaista Kuka siitä sitten maksaa?

    VastaaPoista
  182. Vaari puhuu mielestäni asiaa.

    Nuoresta ja innovatiivisesta ko. suuryrityksen väestä puhuminen on mielikuva, joka tuskin vastaa todellisuutta. Kyllä siellä sellaisiakin tosin epäilemättä on, suoritusportaaseen palkattuina.

    VastaaPoista
  183. Minun tekstit on poistettu ja muunneltu jälkeenpäin.
    Jos joku haluaa myöhemmin leikkiä tätä samaa mitä googlekin eli maailmanomistajaa heidän keksityssä mainos-stoorissa on nyt se, että minä olen jotain muuta mitä olen. He meinaavat (lapsellisia kun ovat) näyttää toten jotan tulevaisuudessa jota vaan he itse ja omat kakara-ystävänsä aikovat värkätä. Heitä kiinostaa pelkkä sadismi, rakkauden aika on näille ohi.

    VastaaPoista
  184. No tottahan se on, että nuoruus ja innovatiivisuus vaihtuu usein bisnekseksi tai sulautuu vielä suurempaan valtaan.

    Ja koko Suomea ei tosiaan olekaan kuvattu. En löytänyt esimerkiksi isäni kotipaikalta Vilppulasta kuvia ollenkaan, kun sen sijaan äidin syntymätalon pikkutiekin Rauman rannikolla on kuvattu.

    VastaaPoista
  185. Helpotusta tuntien tulkitsen myös niin, että talo jossa asun ei ole sotilaspoliittisesti kovin tärkeä, kun tästä näkyy vain toinen pääty.

    VastaaPoista
  186. PS Luulen, että meikäläinen älähtää vasta siinä vaiheessa, kun nuo kamerat muuttuvat reaaliaikaisiksi ja jatkuviksi, kuin siinä yhdessä elokuvassa, jossa mies ei tiennyt elävänsä reaaliaikaisesa filmissä, kaikkien katsottavana.

    VastaaPoista
  187. Suomessahan kierteli vanhaan hyvään aikaan - siis Varsovan liiton aikaan - puolalaisia taulukauppiaita, jotka jostakin syystä osuivat aika usein taistelulentäjien ovikelloja pimputtelemaan. Tauluja kauppasivat tietysti ja lentäjät ovat ostovoimaista väkeä.

    Tästä oli takavuosina tv-juttukin. Samoin kuin siitä, että venäläiset ovat ostelleet "mökkitontteja" armeijan varikkojen lähettyviltä.

    Mutta jos Google kuvaa maailmaa Naton laskuun, kuten van Vaari kai vihjaa, niin miksi se laittoi kuvat myös nettiin kaikkien katsottaviksi? Kuuluiko se kauppahintaan? Natolla on kulukuuri?

    Tätä salaliittoteoriaa, jossa on ihan asiaakin, en ole muuten vielä lukenut muualta. Mutta van Vaarihan onkin vanhoja "Puskalan putiikin" miehiä. (Me vakoilimme kommareita.)

    Mutta Iines - herätit sisäisen tirkistelijäni. Annapa pari koordinaattia mistä suunnalta sinua voisi tähyillä. Vaikka koodi- ja salakielellä - esim. sen erään ison yhteisen suomme keskipisteestä katsottuna. Mihin suuntaan ja kuinka kauas?

    Japen suon. Ja suo Japelle armahduksesi.

    VastaaPoista
  188. No jaa, en tahdo kiusata enkä leikkiä arvoituksellista, vaan sanon ihan suoraan, että sieltä tietyltä suolta on tuohon mökkiniitylleni tasan ja tarkkaan 169 kilometriä autoteitä pitkin, suuntana laskeva aurinko. Mutta kai minun täytyy paljastaa, että kauheasti ei kannata tuota paikkaa etsiä osuman toivossa, sillä kuva on sen verran kaukaa kuitenkin, ettei korva eikä muukaan figuuri erotu kovin yksityiskohtaisesti. Ihan mieluusti antaisin koordinaatit katselua varten, mutta joutuisin sitten varmaan ensi kesänä jatkuvasti keittelemään poikkeaville munkkikahveja.

    Muuten, noita puolalaisia taulukauppiaita käy joka kesä mökkiseudullamme, nuoria tyttöjä enimmäkseen polkupyörän kanssa, hyvin kohteliaita, eivätkä tyrkytä, kysyvät vaan nätisti, ja melkein kumartavat, kun sanoo, että ei nyt.

    VastaaPoista
  189. Kerran kävi taulukauppias-tyttö meilläkin. Ostin helvetin ruman purjevenettä kuvaavan hiilipiirroksen ja annoin jotain syötävää, kun oli kärsivän näköinen.

    Kun lähti ulos, nappasivat poliisit hänet, kun naapurin kepulainen oli kokenut etunsa uhatuiksi.

    Hiilipiirros on tuonut paljon iloa, kun sitä silloin tällöin katselen ja hohottelen itsekseni.

    VastaaPoista
  190. Hei Tapsa!
    Vanhoja vakoilijoita kun tässä ollaan niin jatketaan pohdiskelua. Jos kyseessä on Nato, kuten sanoit (minä en tätä epäilystä huom! lausunut) niin totta hiidessä kuvat pitää laittaa kaikkien nähtäväksi nettiin. Kuvausautoista täytyy pitää oikein pirunmoista mekkalaa ja päälle päätteeksi julkistaa kaikki pihanudistit niin, että kaikki ihan takuuvarmasti uskovat, että kuvauksissa ei ole mitään salaista taustalla.

    Ajatteles, kuinka kävisi, jos nyt vaikka Nato yrittäisi kuvata Iineksen mökkitien ja sen naapurin nettituttavan Volvon salaa, kaikessa hiljaisuudessa? Totta kai joku tutkiva journalisti saisi siitä hajun ja kohta olisi pystyssä niin maan perusteellinen mekkala, jossa ei pääministeriäkään armahdettaisi. "Naton kuvavakoilijat maassa Vanhasen luvalla" ulvoisi Suomen kuvalehti. "Tuksun perse CIA:n kansioissa", tietäisi 7 päivää.

    Mutta kenen luvalla Google-tyypit täällä itse asiassa kuvasivat? Ainakin pääesikunnan on täytynyt antaa siunauksensa, sillä maassa on paljon sotilaallisesti arkoja paikkoja. Myös Supolta on tullut pojille suullinen tai kirjallinen lupa. Ja poliisin kenttäporukalle on annettu ohjeet antaa kameramastoisten autojen kulkea rauhassa missä tahtovat.

    Naton taktiikkana on aina ollut "rehellisyys". Kerrotaan muka salaisia asioita niin paljon ja niin pitkään, etteivät ne enää kiinnosta ketään. CIA on toinen hyväkäs. Hiljattain firmasta ilmestyi "paljastus"kirja, jonka CIA kustansi.

    Mitä tulee puolalaisiin taulukauppiaisiin olen joskus miettinyt, eikö ketään ihmetytä, että Sami Suomalaisen oven taakse Ranualla ilmestyy puolalaisen Zwstwzwin kylästä kotoisin oleva neitonen, joka myy viidellä eurolla kehnoja painokuvia. Harvat niitä ostavat, vaikka tytöt kieltämättä nättejä ovatkin.

    Mutta sopii panna laskien. Matka Puolasta Ranualle maksaa, jokapäiväinen ravinto maksaa. Entäs yöpymiset? Kotimatkaankin pitäisi jäädä rahaa ja senkin yli, että keikka yleensä kannattaisi.

    Kysyn: kuinka moni meistä tämän palstan lukijoista lähtisi tuosta vaan Puolaan, syrjäiseen Zwrswrskin kylään täysin kielitaidottomana myymään kymmenen sentin arvoisia painokuvia?

    Valtolle huomautan nyt heti kättelyssä, ettei tarkoitukseni ole viedä keskustelua Mamu-asioihin. Sitäpaitsi rakastan Puolaa ja puolalaisia. Minulla oli kerran sikäläinen autokin, Polski Fiat. Ettäs tiedät!

    VastaaPoista
  191. Kas pirua, vuodatukseni tuli tuplana. Oletkos Iines kiltti ja otat toisen pois kuleksimasta.

    VastaaPoista
  192. Mökkiseudulla oli lehdissä kesällä kirjoitus, että nämä puolalaiset taulukauppiaat toimivat jonkun isomman herran laskuun, eli työt eivät olleet omia, ja rahat menivät sille taulusutenöörille. Jokin varkauskin oli muistaakseni sattunut, ja näistä taulukauppiaista jopa varoteltiin.

    Tällä Pikkukaupungissakin käy piirroskauppiaita, joilla on lappu, jossa on selvitys köyhyydestä. En ole koskaan pystynyt ostamaan, koska olen kaikessa pankkikortin varassa, en yksinkertaisesti käytä käteistä rahaa mihinkään.

    VastaaPoista
  193. Rikulle tiedoksi, että tuo varottava uutinen kesällä oli kepuhenkisessä lehdessä. Kovasti pelkäävät nähtävästi omaisuutensa puolesta ympäri maata nämä isännät ja emännät.

    Ja pakko sanoa tähän saumaan, että nuukimmat ja ahneimmat ihmiset ikinä ovat omat kepulaiset sukulaiseni. Kun eräs heistä löysi kylätieltä kauniin vanhan piirongin messinkihelan, ensimmäinen lausahdus oli, että paljonkohan tästä saisi löytöpalkkiota. Helaa pyöriteltiin sitten kädestä käteen pirtinpöydän ympärillä ja hekoteltiin, että ei sitä sillä summalla anneta.

    VastaaPoista
  194. Sen köyhempää olentoa ei tosiaan maailmassa ole, kuin julkikepulainen 600 metsähehtaarin omistaja. Eräs täkäläinen hyvin tunnettu kepuvaikuttaja haastoi oikeuteen miehen, joka oli ottanut hänen metsästään ainekset kahteen saunavastaan. Kyllä hän juttunsa voitti. Metsäomaisuus on oikeuslaitoksen erityisessä suojeluksessa.

    Viime kesänä, eräänä hyvin varhaisena aamuna näin, kuinka puolalaisesta pikkubussista torin kulmalla purkautui joukko tyttöjä, joille paksumahainen nahkatakkimies jakoi kullekin nipun painokuvia ja karttalehden. Hänellä oli oikein kompassikin, josta annettiin kaikille oikeat suunnat. Tytöt lähtivät siitä kukin tahoilleen ja nahkatakkimies ajoi autonsa huoltoaseman taakse näkymättömiin.

    Olin siihen saakka uskonut, että kuvainmyyjätytöt toimivat omin nokin, kukin yksikseen, mutta ainakin sen mukaan mitä omilla silmilläni näin, touhu vaikutti hyvin organisoidulta.
    Tietenkään nuo myyjät eivät syyllisty mihinkään rikolliseen touhuun. Suomessa voi vapaasti kaupata mitä tahansa kenelle tahansa. Niin että turha kepulehtien on tuosta erikseen varoitella. Suurempia rikoksia kepulaiset itse tekevät saattaessaan maailmaan uusia pieniä kepulaisia.

    Niistä Varsovan liiton ajan myyjätytöistä en nyt halua lausua tämän enempää, ettei tule kenellekään paha mieli.

    VastaaPoista
  195. Vielä noista Tampereen poliisiopiston "tutkimuksista".

    Kun kaikista Suomen opistoista tuli ammattik.kouluja, niin koululaisten on pitänyt tehdä lopputyö. Ne ovat gradua kepeämpi tutkielmia; tekstireferaatteja tai pienimuotoisia kyselyitä.

    Lopputyöt osoittavat tekijänsä jonkinasteista kypsyyttä, mutta niillä ei ole varsinaista tieteellistä arvoa.
    Julkisuuskynnyksen ylittävät vain poliisiopiston opinnäytteet, ja niistäkin lähinnä pedofiliaan, prostituutioon ja raiskauksiin liittyvät. Eli kohuotsikoita ei saada aivan viikottain, mutta kyllä kuukausittain.

    Maaliskuun "tutkimus"kohua odotellen...

    VastaaPoista
  196. No tuo kuulostaa hieman ilkeältä, kun lehdestäkin olen lukenut, että eräältä kyseisen puolueen säätiöltä huijattiin jopa yli 40 000 euroa vuodessa erään vähälahjaisen syrjäpuolen kulkijan taholta.

    Mistä mieleeni juontuikin, että Kim Jong-Il täyttää huomenna 68 vuotta, kun esimerkiksi meidän pääministerimme on vasta 55-vuotias.

    VastaaPoista
  197. No mutta, Riku, eivät kaikki kanget nyt vaan taivu tanssiin, että se niistä vähistä lahjoista vissiin. Onhan miehellä muuten luppakorviksen hymy, joten anteeksi sille on annettava.

    Ihanaa, Vaari, meitä kepun ystäviä onkin jo koko joukko!

    Bujille sanoisin, että olet mielestäni ainakin osittain oikeassa noista amk-opinnäytetöistä. Eivät ne vastaa yliopistollisia graduja, mutta voivat toki olla varsin hyviäkin, ja jopa laajoja - tiedän, kun olen jokusia noita ohjannut, siis kirjoittamisen osuudelta, en sisällön, jonka toki siis jouduin lukemaan. Osa niistä on jopa aika kevyttä kamaa.

    PS Siis minä en tiedä, oliko poliisi-amkin koskettelututkimus opinnäytetyö vai erillinen tutkimus.

    VastaaPoista