31.8.2010

Syyspäiväkirja 1. sivu

30.8. On nähty kurkiauroja jo, kaksikin kappaletta. Tai, jos olen rehelllinen, toisen kuulin, toisen näin, kuvannut en kumpaakaan. On vielä tavattu sinisiipi, tosin jo uupunut, lentoonlähtemätön, ruohikkoon vaipunut. Pieteettisyistä uupunutta kohtaan en julkaise tästä vajoamisesta kuvaa, kuten ensin aioin, vaan panen esille Syyssonaatin, Romaine Brooksin maalauksen. Tosin maalauksen nimi ei ole Syyssonaatti vaan Renata Borgatti, joka puolestaan oli pianisti, ja Brooksin rakastettu suhteissa, joissa molemmilla naisia tuli ja meni pyöröovista ees ja taas.

Lukaisin yhden uutuuskirjan loppuun, Matti Larjavaaran Ketunmorsiamen, jonka tuttu kirjastonhoitaja työnsi käteeni pyytämättäni, niin kuin hänellä on tapana väliin menetellä uutuuksien kanssa. Tutustuimme, kun toin luokkiani kirjastonkäyttötunneille aikoinani ja suunnittelimme yhdessä informaationhakutehtäviä oppilaille.

Lukemani kirja on miehen kirjoittama rakkausromaani miehen eroksesta, tai sanoisin pikemminkin amorista, sillä eros jää oudon viileäksi ja ohueksi, kun taas amor on perin romanttinen. Kirja on minusta ainutlaatuinen, koska se edustaa miehen kirjoittamaa kohtuullisen hyvää hömppää sivistyspaatoksella silattuna. Tulee mieleen Virpi Hämeen-Anttila ja hänen akateemisesta väestä kertovat viihderomaaninsa, joita on kerta kerralta tylsempi ottaa käteen. Tulee mieleen myös Anna-Leena Härkönen ja naiskirjallisuuden nykytila. Matti Larjavaara asettuu luontevasti tähän ryhmään pirskahtelevuuksineen.

Miksi muuten kirjan pitäisi olla hyvä, jotta sen voi lukea? Eihän ihmisenkään tarvitse olla hyvä, jotta hänen kanssaan voi seurustella. Vai pidättekö te vain hyvistä ihmisistä, ja siis, hyvistä kirjoista? Voisitteko sanoa näin: Minä seurustelen vain hyvien ihmisten kanssa, en pidä huonosta ihmisaineksesta, sillä haaskaan aikaani, kun seurustelen huonojen ihmisten kanssa? Jostain luin nimittäin erään äidinkielenopettajan suosituksen, että koska maailmassa on niin paljon hyvää kirjallisuutta, pitäisi lukea vain sitä. Hainkin äsken uteliaisuuksissani tietoa siitä, mitä hyvä kirjallisuus on ja kannattaako sitä ylipäänsä lukea. Törmäsin Kemppisen tekstiin, jota lainaan harvinaisen pitkästi, koska se on helmi, hänelläkin harvinainen, vaikka hän on jumala. Yhdyn joka sanaan ja ihokarvani nousevat pystyyn pelkästä autuudesta:

"Se on nimittäin pitkä vale, että klassikoista sielu valaistuisi, veri puhdistuisi ja virtsa muuttuisi kirkkaan keltaiseksi. Yleensä niiden lukeminen on vaivalloista.

Jos haluaa "rakkautta" ilman vastusta, kannattaa mennä huorataloon. Jos haluaa myöntelyä, voi hakea käsiinsä sopivan hullun tai sellaisen pakistanilaisen autonkuljettajan, joka vastaa kaikkiin kysymyksiin "Yes". Jos haluaa seurustella suurten persoonallisuuksien kanssa, heitä löytyy kaupungin kaikista kapakoista, etenkin kusiränniltä asioimasta.

En käy punttisalilla enkä harjoita avantouintia, mutta tiettyjen klassikkojen lukeminen vertautuu mielessäni itsensä kiusaamiseen päämäärään pyrkien.

Asian laita on näet se, että sairaat ja väsyneet ihmiset eivät lue hyviä kirjoja eivätkä kuuntele korkeatasoista musiikkia. Kun on poikki, ei jaksa."
(Kemppinen 4.6.2007)


31.8. Tänään olen hieman surrut tyttären puolesta, kun hän aloitti koulun niin intoa täynnä. Hänellä on oppilaana muuan Habib, nimi muutettu. Habib onnistuu pilaamaan koko ryhmän työskentelyn ja opettajan innon tyystin. Hän ei vastaanota mitään, vaan hänellä on kuin salpa edessään, johon kaikki kontaktiyritykset tyssäävät. Mitään diagnoosia hänellä ei ole, vaan häntä yritetään vaan sitkeästi sopeuttaa toisten kanssa olemiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, koska hän sai jo siirron isosta peruskoulusta hankaluutensa vuoksi tähän pienempään kouluun, jossa on resursseja erilaisia oppijoita varten. Toivottavasti tyttären hermot kestävät uhkailut ja läskitissiksi ja läskiperseeksi ja huoraksi haukkumisen. Ja sen, ettei tuntia voi pitää, vaan pitää ohjata Habibia. Nyt ovat pedagogiset taidot koetuksella. Saa nähdä, riittääkö osaaminen ja empatia.

Kuuntelen Bo Anderssonin Syyslaulua. Tervetuloa syksy, lempivuodenaikani.

(Maalaus Romaine Brooks, Renata Borgatti)

146 kommenttia:

  1. Niin Iines, et ihan kertonut näkemystäsi siitä, millainen on "hyvä" kirja?

    Onko se hyvin kirjoitettu vai mielenkiintoisen tarinan kertova vai ajatuksia herättävä?

    Itse voin paljastaa, että aina kun kuulen termin "sanataide" lataan ukkopekkani (pystykorva mallia 39).

    Habibin tarina on murheinen. Vihjaat nimivalinnallasi siihen, että hän on maahanmuuttaja - mutta minä näen tässä vain psyykkisistä ongelmista kärsivän surullisen lapsen.

    Toivottavasti tyttäresi kestää.

    VastaaPoista
  2. En pyrkinytkään määrittelemään hyvää kirjaa, koska sehän on ylhäältä käsin jo päätetty. Yleensä sen määrittelevät kirjallisuuskriitikot, kirjallisuudentutkijat ja kirjailijat itse. Kai he tietävät.

    Lukijat sitten vaan lukevat mitä lukevat.

    Nyt kun kysyit, asia rupesi kyllä kiinnostamaan, niin että pitääpä pohtia ja panna määrittelyntynkää kehiin myöhemmin. Tähän asti olen lähtenyt siitä, että klassikot ovat hyviä, koska niin sanotaan. Ja vaikeaselkoiset runot, kuten Haavikko ja Manner ovat erikoisen hyviä. Täytyyhän sen olla niin, sillä ei tyhmien kuulukaan tajuta Haavikkoa.

    Se on kai sitten huonoa kirjallisuutta, jonka kaikki tajuavat. Ja se on huono runo, jossa on helpot metaforat ja soljuvat säkeet ja riimit.

    VastaaPoista
  3. Vielä, Tapani,

    niin tytärkin näkee, mielenterveyden häiriöistä kärsivän 15-vuotiaan, joka ei vastaanota minkäänlaista puhetta, vaan kaikki sinkoaa hänestä takaisin. Perin surullista.

    VastaaPoista
  4. Luultavasti kirjailijat ovat itse aina toivoneet kirjoittavansa hyvän kirjan vaikka pahasta aiheesta. Kuin lapsi, joka toivoo tekevänsä hyvän kakun vaikka likaisesta hiekasta.

    Kun oman käsikirjoitukseni palautteessa lukee, että "...puuttuu lohtu, tulevaisuuden toivo, puuttuu valokatkaisin huoneesta johon kirjoittaja lukijansa vie...", niin silloin tietenkin kirjoittajana petyn etten osannutkaan tehdä hyvää kirjaa karseista aiheista.

    Mietittyäni asiaa vähän aikaa, olo kuitenkin hieman helpottuu, sillä sehän on vain niiden "ylhäällä määrittelevien" yksittäisten ihmisten mielipide. Joka kuitenkin estää sen, ettei sitä julkaista vaikkapa miljoonan kansalaisen arvioitavaksi.

    Sattumankohtu se, jossa kirjan kehitys syntymäänsä saakka luonnistuu koska se voidaan vielä (tai jo) napanuoraa katkaistaessa nakata jälkeisten kanssa polttolaitoksen tuhkattavaksi.

    Varmaa se kuitenkin on, että "hyvän" (menestyvän) kirjallisuuden määritteleminen jo suodatusvaiheessa (kustantajan pöydillä) lienee niitä maailman vaikeimpia tehtäviä. Niin pieni piiri päättää niin monia koskettavista asioista siinä ja saattaa tehdä valtavan mokan ihan vaikka siksi, että: "perkele olen tällä viikolla plarannut jo sadannennen tarjotun ja hylätyn käsikirjoituksen, lähen vittu kaljoille nyt!" Ja nakkaa pinkan roskiin... (tekisiköhän joku kust.virkailija noin?)

    VastaaPoista
  5. Vai että syksyn jo aloitit. Ei silti, minä olen jo pitkään manannut näitä aina jatkuvia kylmän sateisia kelejä, ikuista pimeyttä.

    Selkeästi huonoista kirjoista, elokuvista tai mistätahansa oppii enemmän kuin keskinkertaisista tai hyvistä. Oppii tajuamaan mikä niistä hyvistä tekee hyviä. Ehkä.

    Minusta hyvät ovat niitä huonoja parempia, niitä joista tykkää, kun ne ovat niin hyviä.

    Joistain teoksista saattaa oivaltaa jonkun asian tai asioita, mutta se ei tee niistä automaattisesti huonoja. Kaikella on puolensa.

    VastaaPoista
  6. Silloin kun minulle vielä annettiin niitä kuuden kuukauden pestejä armosta, niin pääsin tekemään kerran töitä suomen opettajien kanssa. Se oli kirjoittamisprojekti ja todella kiva. Oppilaat aivan mahtavia, koska he valikoituivat vain sen perusteella että tahtovat kirjoittaa.

    Ja asia hoitui netissä ja nätisti.

    Mutta tulin kuunnelleeksi palavereissa suomen opettajien kokemuksia työstään. Siis aivan tavallisissa luokissa.

    Yksi nuori (ja kirjoittamisesta oikeasti kiinnostunut) opettaja sanoi, että hänellä opetus menee niin, että kun häiriköt asettuvat luokassa aivan eteen, eivätkä anna työrauhaa, niin hän oli ottanut yksinkertaisesti sen käytännön että menee istumaan keskelle ja opettaa niitä jotka haluavat kuunnella.

    Eturivin oppilailta häviää motivaatio ja vähitellen osa heistä alkaa reagoida opetukseen.

    Tähän puheenvuoroon miltei kaikki opettajat nyökyttelivät. Sellainen käyttäytyminen on aivan yleistä nykyperuskoulussa.

    Täytyy vielä sanoa, että opettajista vain yksi oli mies. En usko että nuoren naisopettajan kokemuksella oli mitään tekemistä auktoriteetin tai kurin kanssa.

    En vain oikein ymmärrä miksi ikäluokista osa on ilmiselvästi kasvanut noin pahasti vinoon.

    VastaaPoista
  7. Valto - nythän kustannusmaailma elää murroksessa, isot horjuvat ja sekoilevat ja pieniä ja vielä pienempiä kustantamoja putkahtelee maaliman rannat täyteen.

    Oman kirjan julkaiseminen on aina vain helpompaa ja halvempaa. Jos ei ihan omakustannetta viitsi pykätä, niin tekee sitten niin kuin osuuskauppaväki.

    Sehän on selvää, että kustannuspäättäjät valikoivat omanäköisiään kirjoja ja kirjailijoita - plus kaiken sen minkä kuvittelevat myyvän. Haavikko oli kuulemma hyvä siinä. Myyntimäärien arvioimisessa.

    VastaaPoista
  8. Millainen on huono ihminen?
    Yleensähän sitä tulee oltua ja seurusteltua sellaisten ihmisten kanssa, jotka on itselle hyviä.
    Jos huono ihminen määritellään samalla tavalla kuin huono kirja, niin minä en ainakaan jaksa kuluttaa aikaani sellaisen kanssa, joka on tylsä tai vastenmielinen eikä kiinnosta. Ellei jostain syystä ole pakko, esim. työn tai opiskelun puolesta. Koskee sekä ihmisiä että kirjoja.

    VastaaPoista
  9. Tapsa, olen huomannut tämän murrokon jossa loikkivat niin kirjailijat kuin kustannusvirkailijat ja -liikkeet kuin suurikin tsunami olisi uhkaamassa. Luultavasti onkin. Hälytys on annettu.

    Mutta olen niin itsepäinen koska kirjaa halua sen vuoksi julkaista että kanteen saan oman nimeni, niin yritän nyt sitten viimeiseen tappiin perinteistä polkua joka kapenee ja kapenee...

    Miten monta Timo Kustaata tässä myräkässä menetetäänkään? (Minussa kukaan ulkopuolinen ei menetä mitään)

    VastaaPoista
  10. Täällä rasismi nostaa jälleen ikävästi rumaa päätään. Tietysti tarkoitushakuisesti syypääoppilas on Habib vaikka hän on todennäköisesti oikeasti Atte-Petteri. Kaikki on Habibin syytä, vaikka syytä pitäisi katsoa ensin kouluympäristöstä ja opettajasta, joiden asenteet ovat rasisiset: Erilaista oppijaa ei hyväksytä eikä suvaita.

    Toivottavasti Habibin vanhemmat, perhe ja koko suku ottavat yhteyttä vähemmistövaltuutettuun ja tekevät ilmoituksen rasismin motivoimasta syrjinnästä.

    VastaaPoista
  11. Näin on, arvoisa KK,

    rasismihan tässä nostaa päätään.

    Kun tytär vaihtoi Habibin paikkaa luokassa rauhoittaakseen hieman tuntia - paikan siirto on klassinen mutta kieltämättä tehottomaksi osoittautunut keino palauttaa rauha opetustilanteeseen - sai hän kuulla olevansa rasisti, koska vaihtoi Habibin paikkaa.

    Eli täsmätulkinta sinulta!

    VastaaPoista
  12. Tiina,

    tunsin kerran erään tytön, jota nimitän neiti Vepsäläiseksi. Hän sanoi vähän samoin kuin sinä, mutta raaemmin, että hän ei halua haaskata aikaansa negatiivisiin ihmisin, vaan ainoastaan positiivisiin tyyppeihin.

    Minä en tiedä, mikä siinä oli, että hänen lausuntonsa kylmäsi minua.

    Itselläni on ehkä jopa päinvastoin: minua ärsyttää yltiöpositiivisuus, ja näen sen teennäisenä ja pinnallisena, kun elämä nyt kuitenkaan ei ole aina ruusuilla tanssimista, meillä kaikilla.

    No, toiset syntyvät kultalusikka suussa ja toinen persaukossa. Ehkä heidän on helpompi asennoitua asioihin positiivisesti. (Tällä en tarkoita sinua Tiina!)

    VastaaPoista
  13. Tuolta rasismilta pitää heti katkaista pää, ennen kuin se äityy pahemmaksi vihan lietsonnaksi erilaisia oppijoita kohtaan. Tuo erilaisen oppijan, Habibin, siirto tahdonvastaisesti on klassinen esimerkki rasistisesta syrjinnästä, joka tulee auktoritettitaholta (opettaja). Tätä ei pidä sallia, vaan tähän on puututtava johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Miksi kaikki muut saavat itse hakeutua mieluisalle paikalle, mutta yksi nostetaan tikunnokkaan ja laitetaan syrjään?
    Mielestäni tuossa pitäisi nyt kutsua kouluneuvosto koolle ja tämän tulisi ensi töikseen sijoittaa luokkaan toinen opettaja tarkkailemaan, että Habibia kohdellaan asianmukaisesti ja syrjimättömästi. Saman aikaisesti tulee käynnistää prosessi vähemmistövaltuutetun kautta, jossa kartoitetaan opettajien, muiden oppilaiden ja koko kouluympäristön rasistiset käytänteet ja mukautetaan ne niin, että Habibilla on mukava olla ja esteetön koulunkäynti on mahdollista. Erilaisuus on rikkaus ja tätä tule vaalia. Rasismille jyrkkä EI!

    VastaaPoista
  14. Hyvän kirjan määritelmiä on varmaan niin paljon, kuin on lukijoita, ja kaikki yhtä oikeita. Itse toivon, että kirja on ajatuksia herättävä. Jotain täytyy jäädä pohdittavaksi, kun viimeinenkin sivu on luettu. Jos ei äkkisilmäilyllä kirjaston hyllyistä löydy kiinnostavaa uutta luekmista, lainaan jonkun aikapäiviä sitten lukemani helmen. Yksi löytö on ollut Albert Camusin Rutto, jota olen lukenut miehelleni ääneen iltaisin.
    Itsekseni luen tällä hetkellä Yrsa Steniuksen "Koiria, rakkautta ja surua". Vuoroon nauran ja itkeä tirautelen lukiessani ja muistelen oman elämäni Koiraa (isolla koolla), jota kovasti ikävöin.

    VastaaPoista
  15. "...puuttuu lohtu, tulevaisuuden toivo, puuttuu valokatkaisin huoneesta johon kirjoittaja lukijansa vie..."

    Tämä on aika lohduton palaute omasta käsikirjoituksesta, koska se puuttuu sisältöön, ytimeen. En tiedä, mitä sanoa. Kun elämästähän oikeastikin puuttuu joskus toivo paremmasta. Se tietenkin, että ehkä tällaisesta ankeudesta ei sitten haluta lukea.

    Minulle tuli Karistolta Erno Paasilinnan palaute, joskus, runoistani. Kannustusta sain ja jopa kehuja, mutta jotakin kehiteltävää olisi ollut. Siihen mutta-sanaan tartuin ja nakkasin kässärin roskikseen enkä ikinä enää lähettänyt mitään, koska minähän en kelvannut. Silloin ei harrastettu mitään yhteispalavereja kustannustoimittajien kanssa, nähdäkseni, vaan se oli laakista poikki.


    Ripsa, tuo niksisi opettajan istumisesta niiden keskelle, jotka tahtovat opiskella on minusta hyvä. Tytär ei ole kuitenkaan kysynyt minulta niksejä, joten en tiedä, voinko kertoa hänelle tämän. Ehkä hoksaa itse, kuten minä aikoinani. Istuin usein keskellä luokkaa, jotta voin puhua hiljempaa.

    VastaaPoista
  16. Mielestäni Habib teki ihan oikein, kun ilmaisi paheksuntansa saamastaan kohtelusta ja sanoi päättäväisesti "rasisti" syrjijälleen. Näin toimimalla Habib ilmaisi, että ei hyväksy saamaansa kohtelua ja että osakseen tullut syrjintä on rasistista. Nyt asia pitää vain saattaa asioista vastuussa olevien tahojen tietoisuuteen jatkotoimenpiteitä varten.

    VastaaPoista
  17. KK,

    tuo luokka koostuu erilaisista oppijoista eikä maahanmuuttajista - Habib ei ole siellä etnisen erikoisuutensa vuoksi vaan mentaalisen tuskansa vuoksi.

    Muidenkin paikkaa on vaihdeltu, ja luokassa on aina avustaja, ja lisäksi on oma opettaja, jonka luokse oppilaan voi viedä, jos tämä kiusaa muita ryhmäläisiä tai häiritsee pahoin tunninpitoa.

    Habib vaan käyttää tuota rasisti-korttia, jos kuka tahansa opettaja tai viranomainen puuttuu hänen tekemisiinsä, vaikka hän tekisi mitä pahaa itse.

    VastaaPoista
  18. Kun esikoisemme oli yläasteella, oli hänen luokallaan eräs vilkas poika. Heitä oli toki muitakin, mutta erityisesti juuri tämä oli erityisen vallaton ja häiritsi muiden opiskelua niin, että edes opettajan puhetta oli vaikea kuulla. Vanhempainillassa kyseisen pojan vanhemmat loistivat poissaolollaan, kuten kuulemma usein niiden lasten vanhemmat, joiden opettaja nimenomaan toivoisi olevan paikalla. Opettaja selitti meille läsnäoleville, kun häirinnästä tuli puhe, että ko. oppilas on hyvin viehättävä ja jopa keskitasoa lahjakkaampi. Kuri vain ei tehoa.
    Nykyään ei opettajalle sallittaisi minkäänlaisia kurinpito-oikeuksia, mikä on tosi kummallista. Jos edes paikkaa ei saa muuttaa luokassa, niin mitä sitten saa? Työrauha pitäisi taata niille, jotka opiskella haluavat.

    VastaaPoista
  19. Jaa mitä jatkotoimia, KK?

    Poliisi on vissiin jo kyllästynyt tähän lapsukaiseen. Juurihan hän oli poliisin kanssa tekemisissä kiusattuaan julmanlaisesti erästä pikkuista tyttöä netissä. Hän on lisäksi saanut lemput monista kouluista, ja se kertoo paljon, että lapsi saa lemput peruskoulusta Suomessa, jossa on oppimisvelvollisuus.

    Nyt vasta tyttäreni koulussa poika (15-vuotias) saa psyykkistä hoitoa ja hänen perheensä on tarmokkaasti otettu mukaan avustusoperaatioon, joka koskee siis myös vanhempien tukemista.

    Tässä saattaa olla taustalla se, että maahanmuuttajaperheet ovat lopulta aika yksin mielenterveysongelmiensa kanssa, ja ongelmat menevät varsin pitkälle, ennen kuin apua järjestyy. Ns. kantasuomalaisethan valittavat samaa asiaa - mielenterveyspalvelut ovat olemattomat. Voin hyvin kuvitella, että muualta tulleiden perheissä tällaiset ongelmat ovat vielä pahemmat, silloin kun niitä esiintyy.

    Mutta siis minun tyttäreni sanoi vähän pelkäävänsä seuraavaa tuntia Habibin kanssa varsinkin luettuaan tapauksesta, jossa vantaalaiskoulun 12-vuotias oppilas juuri viikko sitten uhkasi opettajaansa linkkuveitsellä.

    VastaaPoista
  20. "KK" vaihda, ja äkkiä, lainaamasi (luvatta) valokuva omaan kuvaasi. Teksti ei täsmää siihen.

    M. L. K

    VastaaPoista
  21. Delilah,

    noista työrauha-asioista ei vieläkään rohjeta puhua, ja tilanne on se, että hyvä opettaja on se, joka ei piittaa hälinästä vaan sietää sitä ja on kiva kaveriope.

    Tämä siitä huolimatta, että kyselyjen mukaan valtaosa oppilaista tahtoo kuulla, mitä luokassa puhutaan, ilman taustahälyä ja yllättävää kyllä - ilman taustamusiikkia, jota kivat kaveriopet antavat soittaa.

    Hiljaisuus ja rauha on eliminoitu ja sanotaan jopa, että sitä ei tarvita, sitä ei ole. Hassua. Sitä lapset juuri tahtovat ja varmaan myös tarvitsisivat, ei ankarasti ja aina, mutta edes joskus. Menkää hälyn puoltajat joskus luontoon, jossa ei laula lintukaan. Yllätytte siitä, miten hiljaisuus puhuu.

    VastaaPoista
  22. "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Jos ei opi kunnioittamaan sääntöjä koulussa, kuinka sen voi oppia aikuisena?

    VastaaPoista
  23. Kk,

    huomautus läpinäkyvästä feikkaamisesta. Annahan olla ja tule keskustelemaan ilman neekerinkaapua.

    VastaaPoista
  24. Tuo sananlasku on vähän kiero, Delilah, sillä en tiedä tuosta kunniapuolesta niinkään, tarvitaanko sitä.

    Ajattelen kuitenkin, että kurinalaisuus ei ole pahasta ihmiselle, jollainen lapsikin on. Lapsen on kai hyvä oppia esimerkiksi odottamaan vuoroaan ja kuuntelemaan muitakin. Tämä voisi riittää alkuun. (Sitä ei kai tarvitse sanoa, että eniten lapsi tarvitsee rakastavaa hyväksyntää.)

    VastaaPoista
  25. "Erilaisia" oppilaita on ollut aina.

    Sotien jälkeen on kouluissa ollut joskus aivan hirveät olot kun sotien traumatisoimat opettajat ja sotien raunioittamissa (henkisesti ja fyysisesti) kodeissa traumatisoituneet oppilaat ovat kohdanneet. En ole lukenut tutkimustietoa asiasta, mutta perskohtaista kokemusta on ja loput voi päätellä lukemastaan muusta materiaalista.

    Opettajilla on tämän päivän kouluissa vielä vaativammat olot. Muutamat lapset häiriköivät pelien ja muun viihteen äärellä valvottujen öiden tuskastuttamina, toiset alkoholistiperheistä tulleina pikku ihmisraunioina sekä erojen ja muun levottoman nyky-yhteiskunnan "tuotteina".

    Maahanmuuttajien lapset tulevat olemaan ilman muuta vielä kauan erityisen vaikeita kohdeltavia juuri siksikin, kun pitäisi osata ilmaista häiritsijälle oikealla aksentilla, että ei ihonvärisi tai taustasi vaikuta, vaan se, kuinka luokassa käyttäydyt.

    Yleensä tämä oppilaissa ilmenevä "levottomuustrendi" ei ole alkanut eilen, viime viikolla tai 10 tai 20 vuotta sitten. Jo 60-70-luvuilla alettiin puhua levottomista avainkaulalapsista.

    Kyllä minä uskon, että Iineksen tytär on toimessaan toiminut aivan oikein. Emme me täältä käsin muuhun voidakaan luottaa.

    Mutta opissa variksenpoika tuulessa. Jos äitiinsä tulee, hänestä kasvaa kyllä tasapuolisuuteen pyrkivä erittäin vaativassa ammatissaan.

    Mieluummin minä taloja rakentaisin kuin vieraiden lapsia opettaisin. Omien kasvattaminenkaan kun ei aina niin herkkua ole.

    VastaaPoista
  26. Iines, tuskin sananlaskussa sananmukaisesti kunniaa tarkoitetaan, vaan juuri kasvamista kunnon ihmiseksi. Niin minä ainakin sen olen ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  27. Ok, eli hyvä ihminen on positiivinen ja huono ihminen negatiivinen?
    En itse ajatellut erottelua niin.

    Näkisin, että juuri ne kultalusikka suussa syntyneet ovat helpommin niitä "huonoja" ihmisiä (minulle huonoja, sellaisia joiden seurassa en viihdy). Elämän kääntöpuoltakin nähneet ihmiset ovat usein paljon mielenkiintoisempia.

    VastaaPoista
  28. Tiina,

    taisin vastata sinulle vähän hätäisesti, hyvä kun täsmensit.

    Tuolla positiivisuus-negatiivisuusakselillahan usein määritetään ihmisiä, mutta totta on, että se on vain yksi tapa määrittää, ja vieläpä mielipiteeseen pohjaava.

    Kyllä itse ajattelen samoin kuin sinä. Huonoksi leimattu ihminen on usein monin verroin mielenkiintoisempi kuin hyväksi määritelty. Esimerkiksi hyväntekijät ja varsinkin siitä rumpua lyövät ovat minusta vastenmieleisiä ihmisiä, siis eräällä tavalla huonoja. Asia onkin monisyinen ja ansaitsisi oman kokonaisen päreensä!

    *

    KK,

    ei jaksa nyt leikkiä, hyvä Jape, sinun mustaa miestäsi. Sinä olet niin läpinäkyvä kaikkine uusine nikkeinesi, että naurattaa. Olet liikuttava.

    VastaaPoista
  29. Niin onkin, Delilah, tuo tulkinta.

    Kunnon ihminen. Näin se onkin parempi, sillä kunnia on katoavaista.

    VastaaPoista
  30. "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee."

    Minusta tämä on sananlaskujen parhaasta päästä, paljon parempi kuin moni muu.

    Sehän tarkoittaa, että ihminen joka kasvaa ilman tukea ja ohjausta, joutuu helposti hunningolle eikä saa toisten kunnioitusta.

    Ei ole varmaan sattuma, että nykyjengiläiset haluavat mesoamisellaan nimenomaan "rispektiä". Häjyillekin oli tärkeää, että heitä pelättiin - se on sama asia.

    KK on siis Jape? Ja antaa malliesimerkin sarkasmista? Hyvä.

    VastaaPoista
  31. Iines, ehdit ensin! Ilmaista tunnistamisen. (Myöhemmin kirjoittaja kertoo KK:n kirjoitusten olevan sarkasmia. Tai siis olisi kertonut ellei se, kehen nimimerkki KK yrittää viitata, olisi ehtinyt ensin.)

    Mitä väliä muuten onko kirja jonkun muun mielestä hyvä tai huono?

    Ne, jotka eivät arvosta omaa mielipidettään, tuijottavat "auktoriteettien" mielipiteeseen.

    VastaaPoista
  32. KK = Kunta Kinte. Jos joku muuta luulee, imartelee itseään.

    Mitä taas tulee KK:n sinänsä tärkeisiin kirjoituksiin rasismista ja nimen omaan rasismia vastaan, niin niistä ei voida puhua, kun tämän palstan pääkäyttäjä on ne yli 90% poistanut. Syytä en tiedä, mutta sen voin todeta, että tällä blogilla ei ole mitään linjaa. Linjattomasta ja epäloogisesta pääkäyttäjän toiminnasta voi myös vetää päätelmiä rasismista, siis siitä mistä alunperin puhuin: rasismi nostaa täällä ikävällä tavalla rumaa päätään. "Tosi on!", sanoisi jopa Jaakko Lassila.

    VastaaPoista
  33. Kyllä minä tiesin, että KK on Kunta Kinte, vaikka ensin luulin, että runoilija Karri Kokko on vuosien tauon jälkeen eksynyt blogiini. Tekstistä huomasin, ettei ole.

    Jape, armaani, en jaksa mustaamiestäsi nyt. Olen vakavikko ja tahdon puhua sydänverelläni, ellen sitten saa leikkiä iloisesti. Sinun Kunta Kintesi on Kunta Kinteksi liian syyttävä, oikea Kunta oli sovinnollinen ja lempeä eikä haastanut riitaa.

    *

    Täytyy myöntää, että tuo Delilahin esiinottama sananlasku on mainettaan parempi.

    Kuunkuiske, minä luulen, että tunnistus ei ollut monellekaan kovin vaikea. En tahdo sanoa, ettei täällä voi ottaa rooleja, mutta jos on ketunhäntä kainalossa, jää taatusti nalkkiin.

    VastaaPoista
  34. Mukavaa syyskuun alkua Iines ja blogisi uskolliset ystävät!

    Hyvä kirja!? Onko sellaisia edes olemassa? Täysin ja kokonaan hyvä kirja? Täydellinen kirja?
    Minun mielestäni ei.
    Tai no? Mikä kirjasta tekee hyvän?
    Se on makuasia, ja makuja on satoja miljoonia?

    On toki kirjoja, joiden anti kallistuu kokonaisuutta ajatellen kiinnostavaksi, maailmankuvaa laajentavaksi, uusia näkökulmia olemassaoloon avaaviksi, viihdyttäväksi, tiettyjä ajatuksia, asioita, eettisiä- ja kauneusarvoja vakuuttavasti ilmaisevaksi paikaksi, kuin pahimmillaan tylsittyväksi ajanhukaksi.

    Samojen kansien välissä kun voi olla sitä sun tätä. Pitkäveteistä, jaarittelua ja höpönlöpinää. Hetkittäisten älynväläysten seassa saattaa olla oivaltavaa kielenkäyttöä jne...
    Paljon riippuu lukijan henkisen kehityksen historiasta ja lukuhetken mielialoista, imeekö jokin teksti mukaansa.

    Minä luen kyllä vastenmielisiäkin kirjoja ja tarinoita usein vain kirjailijan vuoksi. Vain ja ainoastaan siksi, että kirjailija ON kiinnostava ihmisenäkin, vaikka teosten taso heittelehtii ja vaihtelee.

    Näitä "salkkari"- ja "kotikatu-tarina"-tyyppisiä romaaneja en pysty ollenkaan lukemaan. Enkä sen puoleen katsomaan noita sarjojakaan.
    Kenties nämä samantyyppisten kirjojenkin fanit saavat itselleen hitusen mielenkiintoisemman elämän.
    Minua toisten kuvitteellisen elämän kautta eläminen, sivustakatsojan elämä ei kiinnosta.
    Haluan olla itse mukana kokemassa asioitaa kongreettisesti.

    VastaaPoista
  35. Hei, Leonoora, ja mukavaa syksyn alkua sinullekin!

    Jatkat hyvän kirjan määrittelyä omasta vinkkelistäsi käsin, et tyydy minun laillani toteamaan, että hyvä kirjallisuus annetaan meille ylempää, asiantuntijoilta ja sensoreilta, jotka valvovat ja sanovat, koska ovat perehtyneitä.

    Hyvä niin. Jospa minäkin sitten koetan sanoa jotakin omasta vinkkelistäni, lyhyen määrityksen.

    Minulle hyvä kirja antaa vanhan tutun asian uudella tavalla eli uudenlaisella sanojen yhdistelmällä, uudesta näkökulmasta. Voi se varmaan antaa uudenkin asian, sillä en minä voi kaikkea tietää, vaikka luulenkin niin. Se vaan, että oivallus syntyy vanhan asian tunnistamisesta, vaikka sillä on uusi puku.

    En halua sanoa mitään nimiä, koska niitä on paljon, ja jos panen tähän viisi nimeä, tulee heti mieleen toiset viisi.

    Mutta siis, en pidä hyvänä ns. sujuvaa kerrontaa - viittaan Laila Hietamies-Hirvisaareen, ellei se samalla riko vanhaa ja anna uutta. Kieli on tärkeää, sen omaperäisyys ja runollisuus tai sitten kielen yksinkertaisuus ja kielikuvien ja kielinäkyjen tarjonta ns:sti säkki päällä.

    VastaaPoista
  36. Minä haluaisin tietää, että miksi blogissa, jossa kuulemma...

    "sana on vapaa"
    "yhtään viestiä ei poisteta"
    "ei ole sensuuria"

    ...on näin paljon sensuuria?

    VastaaPoista
  37. Mietitäänpäs tuota yhdessä.

    Se runsas sensuuri kohdistuu vain yhteen kirjoittajaan, joka tasaisin väliajoin saa hepulin.

    Harmi, sillä kaveri on tosi suloinen silloin, kun katkokävelyä ei esiinny.

    VastaaPoista
  38. En ala sun kaa...

    Totean vain tähän että kun yksi sormi osoittaa kohden syytettyä, osoittaa vähintään kolme sormea itseä. Tätä ei vain moni pohdi. Kannattaisi.

    VastaaPoista
  39. "Se runsas sensuuri kohdistuu vain yhteen kirjoittajaan"

    Onkohan tässä kyse myös rasismista?

    VastaaPoista
  40. Jos haluaa seurustella suurten persoonallisuuksien kanssa, heitä löytyy kaupungin kaikista kapakoista, etenkin kusiränniltä asioimasta.

    Minä kusin kerran yhdessä Sauli Niinistön kanssa. Arvatkaapa missä jatsikellarissa?

    VastaaPoista
  41. Minä olisin kyllä ollut näkevinäni jotain mielenkiintoista ja kääntynyt äkkiä vilkaisemaan jotain takaani.

    Saulilta olisin roiskeita pyytänyt vuolaasti anteeksi: "Ettehän Te nyt sentään mikään kumoon kustavissa ole, vaikka muuten erikoinen ette olisikaan. Tuhannesti anteeksi, mikä minuun taas meni!

    VastaaPoista
  42. Voi, minä en tunne pääkaupunkiseudun jazzkellareita - oletan, että niistä on kyse, kun Niinistöstä puhutaan.

    En kysy mitään, vaikka oletan, että miehet vilkuilevat muuallekin kuin kusiränniin.

    Naisilla ei ole samanlaista kivaa sosiaalista yhteispisupaikkaa, vaan jokainen eriytyy omaan lokeroonsa. Meikkaaminen sitten tapahtuu julkisesti toisten vinojen silmäysten edessä. Jokainen tekee parhaansa.

    VastaaPoista
  43. Minä olisin tehnyt tuon roiskejutun persu- tai kepupoliitikoille, Riku, jos olisin mies. Enkä olisi pyytänyt anteeksi, vaan olisin sanonut vain, että ohoh.

    Sauli on sentään aika hillitty kukko.

    VastaaPoista
  44. Sauli Niinistö on hieno mies ja oikeassa elementissään eduskunnan ehtoisana emäntänä Uosukaisen ja Lipposen jälkeen. Kukaan ei voi sanoa, että olisi tehnyt virassaan poliittisia munauksia.

    Jännittää vain suostuuko presidenttiehdokkaaksi, kun sitä oikein kauniisti monelta taholta pyydetään.

    Uskon että uhrautuu, pelkästään jo kansan edun vuoksi, kun se vain hänelle tarpeeksi selvästi ilmaistaan.

    VastaaPoista
  45. Naisilla ei ole samanlaista kivaa sosiaalista yhteispisupaikkaa, vaan jokainen eriytyy omaan lokeroonsa.

    Taas puhutaan vasten parempaa tietoa - misinformaatiota. Kannattaisi hiukan liikkua maailmalla ja LUKEA!

    Naisten pisuaari täydentää käymälätasa-arvoa

    En tosin tiedä mitä tasa-arvo-ongelmia naisilla on käymälöissä, kun heillä ne on aina tasokkaammat kuin miehillä. Ero on vielä huomattavampi kun katsotaan mihin toilettiin värillinen mies pääsee...
    Olin hiljan eräässä tilaisuudessa, ja siellä naiset aivan surutta meinvät miesten WC:hen, sinne istuma puolelle, että se siitä tasa-arvosta.

    Kannattaa tutustua myös taiteilija Heidi Lunabba kehittämiin feministisiin, naisen virtsaamistapaa muuttaviin fittbyxoreihin, eli "pilluhousuihin". Ne ovat housut, jotka on ommeltu niin, että naiset voivat pissata seisaaltaan. (Toivottavasti näille on haettu patentti).

    Nyt tuli loppu kyykkimiselle - pilluhousut

    VastaaPoista
  46. Ehtoisana emäntänä Sauli onkin omiaan. Hänen nuorikkonsa tuntuu naiselta, joka ei elä menestyneen miehen kautta vaan jolla on oma elämä.

    Jos ei ole tehnyt munauksia, niin onko tehnyt muutakaan? Mikä on Niinistön suurin anti Suomen politiikan saralla, tai Suomelle? En keksi, vaikka kuinka mietin muuta kuin sen, että hän hoitaa tehtävänsä tyylikkäästi, skandaaleitta.

    Silti tykkään Saulista, koska hän puhuu rauhanomaisesti ja miellyttävästi. Sellainen ihminen ei kai voi olla kovinkaan paha?

    VastaaPoista
  47. Itse tykkään kusta ihan seisaaltaan, ei tarvitse jotain sepalustakaan turhanpäiten availla, sen kun antaa lorottaa vaan. Siistiä!

    Olen kuullut muuten, että eräs henkilö, joka vielä ihan hiljattain haavaili suomen historian pisimmästä pääministeripestistä on harkitsemassa presidenttiehdokkuutta.

    Ohessa jonkun ehdotelma vaalivideoksi. Hiukan railakkaampaa menoa, kuulemma, kuin kuulemma värittömällä tyypillä muuten:

    Lapinlahden Linnut - Vedä lärvit Matti Vanhanen

    VastaaPoista
  48. Tulisit Jape reilusti ulos kaapista.

    Kaikkihan me tiedämme, että homokammo saattaa johtua salahomoudesta, samoin neeekerinpelko sisäisestä neekeriydestä. Voit siis tunnustaa ihan tässä kaikille: olen Jape ja olen neekeri.

    Mitä pilluhousuihin tulee, ne ovat tarpeettomat. Naisilta onnistuu hyvin kyykkypissa paljain pyllyin, ja se on jopa nautinnollista, vaikka olisi hieman kylmä viimakin. Pieni tuuletus on aina paikallaan.

    VastaaPoista
  49. Onko housuihinsa kuseminen seisaaltaan perussuomalaisten mielestä siistimpää kuin muissa vartalonasennoissa?

    VastaaPoista
  50. Iines,

    Sauli on kuitenkin seuraava presidentti.

    Minä vain olen suuren ilon saanut, kun olen mediasta seurannut hänen pelkoaan tyhjästä nousevasta haastajasta, jostain eevakuuskoski- tai marttiahtisaari-ilmiöstä.

    Extrakevyet Belmontit menevät hermostuksissa puoleen väliin natsaa, silti osaa näytellä osansa: "En taida ruveta, ei oikein kiinnosta...."

    VastaaPoista
  51. Tällä on selvästi vähän henkilöitä, jotka tuntevat maailman kulttuureja, tapoja ja asusteita. Skoteilla on kiltit, joiden alla ei ole alushousuja, afrikassa ja aasiassa käytetään lannevaatteita jne. joiden itsetuulettuva alapohja mahdollistaa luovuuden mm. virtsaamisessa. No ei se ole ole takahikiän teijan tai peräkammarin paavon vika jos ei tunne ja tiedä. Mutta pitääkö tuolloin avata suunsa? Viisas olisi hiljaa...

    VastaaPoista
  52. No voihan nunnan nännit!

    No nyt se lippalakkiäijä vetää täyttä tuubaa ja taas kieltää itsensä. Siniset linki paljastavat kirjoittajan kuin muumiboxerit nössykän.

    Kauko Putki

    VastaaPoista
  53. Tuo yksi ei taaskaan lukenut miten uutisessa perusteltiin pilluhousujen käytön etuja, jotka ovat täsmälleen päinvastaiset tuolle mitä tuo yksi kertoi tuossa juuri. Sitä voi kyllä jo sanoa medialukutaidottomuudeksi.

    VastaaPoista
  54. No voithan sanoa aamulla että katsoit Silveradoa (K15) tv:stä. Siinä tosimiehet taistelivat "roistoja" vastaan ritarillisesti, oikeudenmukaisuuden puolesta.

    Tiettävästi tänään ei ole hevikonsertteja, mutta kyllä sä jotain keksit "lippalakkiäijä"!

    Pakotietä ei ole!

    Kauko Putki

    VastaaPoista
  55. Selailin hiukan rakkautta käsitteleviä tekestejä ja runoja. Kuin ihmeenä eteeni ilmaantui hiljattin pois menneen rakkauden apostolin Tommy Tabermannin raikas laulu, jonka haluan jakaa kanssanne.

    Tässä se on, olkaa hyvä:

    http://www.youtube.com/watch?v=mHdHu5FZTJU

    (Tommy Tabermann feat. Vera - Kiitti vitusti)

    VastaaPoista
  56. Iines
    Kyykkyasento on paras! Samaa mieltä, jos pyttyä tai riukua ei ole lähettyvillä.
    Miehiä matkivat lesbot kuskoot seisoviltaan ja kastelkoot reitensä, kinttunsa ja varpaansa. Silloinhan ilmeisesti voi hyvin tuntea kokevansa miehisiä eturauasen ongelmista johtuvia tuntemuksia.

    Niinistö olisi eittämättä kaikkien aikojen ulkoiselta olemukseltaan tyylikkäin ja edustuskelpoisin pressakandidaatti. Hän ei kylläkään neitsyenä ole niitä sosiaalisempia persoonia. Pilkunviilajatyyppi ja rahan kanssa saita..ainakin eduskunnassa oli näistä ominaisuuksista johtuen jotakin kärhämää.
    Mutta todennäköisesti hän on oppinut jotakin vaikeista kokemuksistaan elämässään, ja on hoitanut tyylikkäästi viime vuosina myös yksityisyyttään. Uskoisin, että hän on luotettava heppu kaiken kaikkiaan, vaikka en todennäköisesti häntä sittemmin äänestäisikään.

    VastaaPoista
  57. Eihän naisten seisten pissimisestä mitään tule, reisille se menee ilman apuvälineitä, sillä ei sitä suihkua voi ohjailla, eikä tarvitsekaan. Tuo "pilluhousujuttu" on varmaan feminisminvastaisten henkilöiden uutisankka.

    Niinistö on eleettömyydessään ja hillinnässään pienin paha, kun oikein hyviä ei taida olla tyrkyllä ainakaan poliitikojen joukossa. Presidentillä olisi hyvä olla karismaa.

    VastaaPoista
  58. Iines, satuin taannoin työkavereitteni kanssa työmatkalla samalle asemalaiturille kuin Niinistö. Olisitpa ollut kuulolla, kun eräskin fiksu nuori nainen huokaili kyseistä herrasmiestä katsoessaan: Jumalainen mies! Piti melkein hieraista silmiään ja katsoa itsekin tarkemmin. Kyllä, sympaattinen ja sangen mukavan näköinen.
    Karisman puuttuminen taitaa olla mielipidekysymys, eikä ainoa oikea totuus. Tai ehkä karisman määritys vaihtelee eri ihmisillä, sekin on mahdollista.

    En yhtään ihmettelisi, vaikka hänestä Suomi saisi Halosen jälkeen uuden presidentin.

    VastaaPoista
  59. Kyllä tuo pilluhousu -juttu on ihan feministien omaa tuotosta, jonka jollain ilveellä ovat onnistuneet ujuttmaan isompaan lehteen. Sanonta "Ne tekevät sen itse!" kuvaa hyvin tätäkin feministien älyttömyyttä. Pöljää sakkia...

    VastaaPoista
  60. Kyseiset housut on uutisen mukaan suunnitellut taiteilija, ja tuo feminismipaatos tulee toimittajan kysymyksestä, joka yhdistää housut feminismiin.

    Itse en saa käsitystä, että housut on suunniteltu feministisestä uhosta miesten lyttäämiseksi tai haluamalla tehdä naisesta mies. Taiteilija puhuu vain pissaamisen helpottamisesta. Minusta se on ihan ok.

    Delilah, kyllä Niinistöllä karismaa taitaa olla, ainakin enemmän kuin muilla tarjokkailla. Luontaista vetovoimaa voisi olla jossain määrin myös Timo Soinilla ja Eero Heinäluomalla. He ovat ystävällisiä ja myhäileviä persoonia, joissa on jonkinasteista auktoriteettiakin.

    VastaaPoista
  61. Luet huonosti tuota uutista. Siinähän todetaan, ei toimittajan suulla, vaan haastateltanva suulla, että naisten toiminnan mahdollisuuksia ollaan rajattu (feminististä puhetta) ja että miehillä on etu (feminististä puhetta) seisaallaan kusemisessa.

    VastaaPoista
  62. En ryhdy kinaamaan näin merkityksettömästä asiasta, joka ei kiinnosta minua suuremmin.

    Totean vain, että housujen lähtöidea on ruotsalaistaiteilijalta, joka on ottanut mallia Burmasta. Siellä ihmiset voivat pissata seisten sukupuolesta riippumatta, miehet ja naiset, joille myös on pisuaareja.

    VastaaPoista
  63. Jape (ja sivupersoonansa TA, KK ja anonyymi) on kyllästyttävä. Ketä kiinnostaa jotkut naisten pissimispöksyt?

    Paitsi sellaista joka ei pääse naisten pöksyihin.

    VastaaPoista
  64. Hyvin sanottu, anonyymi.

    Kenen sivupersoona sinä olet, anonyymi?

    VastaaPoista
  65. En ryhdy kinaamaan näin merkityksettömästä asiasta, joka ei kiinnosta minua suuremmin.

    Niinkö? Tuuliviirin suunta on siis muuttunut, kun hieman aikaisemmin valittelit näin: "Naisilla ei ole samanlaista kivaa sosiaalista yhteispisupaikkaa, vaan jokainen eriytyy omaan lokeroonsa."

    Kun väitteesi osoitettiin täsmällisesti vääräksi, niin asia lakkasi sinua kiinnostamasta. Tästä pitäisi tehdä joku gradu tai jopa väikkäri naistutkimuksen "tieteen"alalle. Aiheen nimi voisi olla: "Uudet tuulet puhaltavat: Nainen tuuliviirinä päättämättömyyden tapahtumaketjuissa" (Copyright, all rights reserved)

    VastaaPoista
  66. Pilluhousut? Eikös luukkuhousut ole keksitty jo aikaa sitten, niissähän sitä neito äkkiä kyykistyy pusikon taakse.

    Niinistö oli ihan hyvä valtionvarainministeri siksi, että hän vahti meidän rahojamme kuin omiaan.

    Mutta muuten ihmettelen hieman hänen jumaloimistaan. Mieshän on luonteeltaan ihan ilmetty luutnantti Lammio, joka taas on eräässä hyvässä kirjassa kuvattu pillumai... housuisen miehen prototyyppi.

    Pikkumainen, yrmeä, ylimielinen, heikompiaan simputtava. Toisaalta rohkea, omapäinen ja luotettava.

    Epäilen vähän ettei KK sittenkään ole Jape... Tai sitten hän näyttelee KK:na itseään fiksumpaa ja sanavalmiimpaa.

    Onkohan koko "Jape" jonkun älykön peitetarina? Kohta saamme lukea jostakin tieteellisestä tutkimuksesta kuinka blogilaisia kusetetaan?

    VastaaPoista
  67. Käsittääkseni KK:n soljuvasta ja viisauksia pursuavasta tekstistä oli täällä enemmänkin näytteitä, mutta bloginpitäjä ne ilmeisen tylysti, ilman mitään asiaperusteita, deletoi. Kenties bloginpitäjä koki laatutekstin uhkaksi omalle tuotannolleen, joka oli jäämässä KK:n tekstin varjoon sekä asiallisesti että sisällöllisesti?

    No mene ja tiedä. En jaksa moista pohtia sen syvällisemmin - olen menossa näet naisiin - mutta totean, että sensuuria ja sanaapauden kaventamista vastaan tulee taistella, aina ja kaikkialla. Sensuurin pää se vasta ruma onkin!

    VastaaPoista
  68. Paitsi sellaista joka ei pääse naisten pöksyihin sanoi...

    Ketä kiinnostaa jotkut naisten pissimispöksyt?

    Ei minua ainakaan. Kaikenlaisia hömpötyksiä sitä naisilla onkin.

    VastaaPoista
  69. Onkohan koko "Jape" jonkun älykön peitetarina? Kohta saamme lukea jostakin tieteellisestä tutkimuksesta kuinka blogilaisia kusetetaan?

    Minua ei kuseteta. Siitä on jo kauan, kun arvelin "Japen" kirjoittavan kaiken aikaa tietoista komiikkaa.

    Hän on oudon nopea ja sutki kirjoittaja ollakseen mainitsemansa lukihäiriöinen. Minulla on ollut näitä erilaisia oppijoita lähiopetuksessa, ja yksikään heistä ei ollut japemaisen nopea, vaan pikemmin hidas.

    Toinen ristiriita on Japen harrastama huumori. Sitä selvästi on, nopeaa sellaista. Kuitenkin hän antaa itsestään välillä pökkelötosikon kuvan. Ei sovi minun tajuntaani tuo, että kuitenkin on sähäkkää huumorintajua ja nopeita välähdyksiä ja mainioita letkautuksia, ja sitten muka ei tajuta, mitä sarkasmi on.

    Ja se, että hän pystyy muuntautumaam moneksi, on myös merkillepantavaa. Kyllä KK on hänen kynästään, se on saletti.

    Tulkoon tämä analysointi nyt tähän reippaasti julki, koska tästä kerran yllä puhutaan. Muutoin minulle on sama, kuka kukin on, kunhan keskustelussa säilyy punainen lanka ja ystävällismielinen sävy. Jankkuu ja veripäinen aggressiivisuus aiheuttaa jatkossakin kommentin poistamisen. Tämä blogi ei ole sellaista riitelyä varten.

    VastaaPoista
  70. Käsittääkseni KK:n soljuvasta ja viisauksia pursuavasta tekstistä oli täällä enemmänkin näytteitä, mutta bloginpitäjä ne ilmeisen tylysti, ilman mitään asiaperusteita, deletoi. Kenties bloginpitäjä koki laatutekstin uhkaksi omalle tuotannolleen, joka oli jäämässä KK:n tekstin varjoon sekä asiallisesti että sisällöllisesti?

    Poimin tuon vielä näytille Japen parodiakyvyistä. Tekstissä hän siis ylistää itseään, KK:ta.

    Ettäkö tällaisen kirjoittaja ei tajuaisi, mitä sarkasmi on? Kissan villat!

    VastaaPoista
  71. Mutta Japellahan on kuvablogikin, olen ollut kuulevinani - en ole katsellut sitä kuin kauan sitten kursoorisesti.

    Millainen Jape siellä esiintyy?

    Vaikea uskoa, että kukaan osaisi & jaksaisi vuodesta toiseen näytellä Japea, sillä kyllä hän niin omaperäisen sinnikäs hahmo on. Oikea Nummisuutarien Esko, joka myös oli tyhmyydelle vihainen kuin rakkikoira.

    Onko meillä mitään konkreettista tämän mysteerin selvittämiseksi?

    VastaaPoista
  72. "Totean vain tähän että kun yksi sormi osoittaa kohden syytettyä, osoittaa vähintään kolme sormea itseä. Tätä ei vain moni pohdi. Kannattaisi."

    Mutta entäpä, jos lasketaan varpaatkin mukaan?

    VastaaPoista
  73. Eipä taida olla mitään konkreettista keinoa selvittää Suurta Mysteeriä. Mysteeri itse kun lähti juuri naisiin, ettei ole lausuntoa antamassa vissiin kohtsiltään.

    VastaaPoista
  74. Kariav, kannatan varvasideaa lämpimästi, syyllisen etsimisessä. Ne kun näyttävät aina itsestä poispäin.

    VastaaPoista
  75. Tapsa, kysyit Japesta kuvablogissaan. Hänen kuvabloginsa (hänellä on kaksi) ovat hienot ja mies itse myös; asiallinen, kohtelias, huumorintajuinen.

    Jos vähänkään on valokuvista kiinnostunut, blogeissa kannattaa vierailla.

    VastaaPoista
  76. Minä lisäisin tuohon Delilahin kuvaukseen vielä, että mainitun kuvablogin kuvat ovat hienoja, enkä tarkoita yksin tekniikkaa, vaan myös kuvista ilmenevää taiteellista silmää.

    VastaaPoista
  77. Blogin aiheeseen liittyen.

    Jörn Donnerin romaaneissa kuvastuu miten haavoittuva ja herkkä mies on. Nissä naiset ovat etuoikeutettuja opiskelun ja matkustelun suhteen ja sekä taloudellisesti ruiippumattomia. Vapaus ei kuitenkaan kanavoidu onnellisuudeksi. Miehiset romaanihahmot sensijaan kaipaavat rakkautta ja rinnalleen rakastavaa naista, huumaantuakseen "valloittavuudestaan". Herkkyys ja haavoittuvuus sekä kaipaus lämpimästä ja ymmärtävästä naissuhteesta on voimakas, orientoiva eetos. Haavoittuvuutta ja ristiriitaa lisää myös se että miehet kypsyvät "asialle" naisia myöhemmin. Traumatisoivin asia joka eniten "syö miestä" on yksinäisyys, Se vie miehen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden.

    Kukaan ei halunne eksaktisti väittää että "Jörkka" itse olisi rommaanihenkilöittensä mukainen ja tapainen. Mutta totuutta toinen puoli kuten on "lupa" sanoa. Sama lupa koskee fiktiivisen henkilön, nimimerkki "Jape", analysointia.

    Lievällä kategorisoinnilla saattaa helposti hahmottaa tuon saman "miestyypin". Herkän ja haavoittuvan, kiitoksilla ja kehuilla riemaantuvan ja voimaantuvan, nettipersoonan. "Valloittavuuden" ja itsetunnon erittäin herkän symbioosin haavoittuvuuden ja tasapainon heilahtelut ja vaikeuden päästä niiden pitkäkestoiseen stabiiliteettiin.

    Kauko Putki

    VastaaPoista
  78. Täytyy myöntää, etten ole juuri Donneria lukenut - jotakin olen, mutten muista nimiä. On ehkä sääli, että hänen elokuvansakin peittyvät seksin alle.

    Minusta yksinäisyys ja haavoittuvuus, jotka mainitset miehen ominaisuuksiksi, ovat vain ihmisen ominaisuuksia. Se on ehkä jollekulle sitten taas oivalluksen paikka, että mieskin on vain ihminen.

    En oikeastaan jaksa erotella ihmistä sukupuolittain. Olen kauhean hämmästynyt joka kerta, kun jutuissani nähdään miesvihaa, kun puhun jostakin asiasta, vaikka perheväkivallasta. Kun sen sijaan puolustan Kiesiä, siinä ei sitten taas nähdä naisvihaa.

    VastaaPoista
  79. Iines, en ole kyllä kertaakaan kokenut sinun oikeasti vihastuvan, alakuloistunut vain olet joskus.

    Juttusihan ovat enimmäkseen kysymysmerkkejä joita heität tatamille ja joidenka kimppuun soisit lukijoittesi käyvän, ritustelevan ne palasiksi ja vasta pitkällisen keskustelun jälkeen toivot, ja saat muutkin toivomaan, että vastauksiakin löytyisi. Miten näitä muuten jaksaisi tällaisia keskustelusessioita ylläpitää?

    Se, että joku käy henkilökohtaisen minäsi kimppuun osoittaa vain sen, ettei hän ole oivaltanut sitä perusseikkaa, että keskustelupiiri tarvitsee (kokoontuakseen säännöllisesti) aiheen, ja että olet aiheen alustaja ja keskusteluppirin vetäjä, et ehdottoman mielipiteen automaattimylly jonka sanaa on uskottava.

    "Japen" KK löytyy muuten hänen itsensä ottamista valokuvista:

    http://2ndviewpoint.blogspot.com/

    Minusta kuvan käyttäminen ja olemassaolevan ihmisen taakse piiloutuminen näyttää taas yhden, moraalittoman puolen "Japen" mielen kentältä.

    VastaaPoista
  80. Kiitos, Valto, juuri noin on tapahtunut. En ole ylipäänsäkään suuttujatyyppiä, vaan olen hiljainen mököttäjä, joskin tietyissä reaalielämän tilanteissa puran heti asiat. Olen liian kiltti ihminen osoittamaan vihaa ketään kohtaan, vaikka varmaan pitäisi oman mielenterveyden kannalta. Yleensä alakuloistun, käännän kaiken itseeni ja olen hiljaa, kunnes saan taas kerättyä voimia puhumiseen. En osaa edes halveksia ketään, vain itseäni ainakin siitä, etten anna itselleni arvoa vaan päästän itseni kaiken maailman tilanteisiin, joissa minulla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Puhun siis nettikäyttäytymisestä.

    On vähän ikävää puhua muista täällä, ja itsekin sen nyt tein ja vieläpä leikinlaskun varjolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Mutta vain vilpittömän leikinlaskun, ei kiusantekoa.

    VastaaPoista
  81. Minusta kuvan käyttäminen ja olemassaolevan ihmisen taakse piiloutuminen näyttää taas yhden, moraalittoman puolen "Japen" mielen kentältä.

    Mitä sanoisit esim. nimimerkki Riku Riemun piiloutumisesta olemassa olleen ihmisen, John Dillingerin, kasvojen taakse? Entä miten luonnehtisit tätä taustaa vasten nimimerkki Riku Riemun moraalin liikkumista mielensä kentällä?

    Vai onko tämä jeesustelusi valikoivaa lajia?

    VastaaPoista
  82. Lisäksi kysyisin, että onko moraalisesti oikein, että blogiemäntä esiintyy korvana, eikä reilusti omilla kasvoillaan?

    Eräskin kärkäs, jeesusteluun taipuvainen, kommentoija, esiintyy pikkulintuna, "taivahan talitinttinä". Minusta tämä halventaa pikkulintuja. Missä moraali? Haen tässä siis moraaliuden rajoja. Ei ole väärin sanoa mikä on oikein.

    VastaaPoista
  83. Anonyymi rakas, älä nyt jaksa, nyt stop tämä jankko tästä pukinparta-aiheesta.

    Avattarethan ovat yleinen käytäntö, ja on sinullakin kamera nenäsi edessä ja minulla näkyy vain punainen korva.

    Minä luulen, että aika monia ärsyttää tai huvittaa sellainen käytäntö, että selkeästi tunnistettava tuttu kirjoittaja alkaa yhtäkkiä trollata hyökkäävästi. On ihan eri asia olla reilusti yhden nikkinsä takana, vaikka sataisi akkoja ja äkeitä.

    VastaaPoista
  84. Pikkulintu? Taivahan talitintti?

    Nyt putosin kärryiltä. Vaan eipä tuo haitanne. Lähden vuorelle haistelemaan nousevaa tuulta.

    VastaaPoista
  85. Valokuvan "suoja-aika" on muistaakseni 50 vuotta. John Dilliger on kuollut 1934 ja varmaan valokuvan ottajakin.

    Riku hallitsee yleisen huumorin lisäksi itseironiankin.

    Minä en laita omaan blogiini (omia ottamiani) kenenkään tunnistettavan yksityisaikalaisen kuvia ilman ao lupaa koska olen ymmärtänyt, että niin pitää lainkin määräyksestä toimia.

    Julkisuuden henkilöt ovat eri asia. Heistä ovat omat säädöksensä olemassa.

    VastaaPoista
  86. "On vähän ikävää puhua muista täällä", sanoi Iines hetki sitten.
    Olen samaa mieltä.
    Emmekö voisi puhua asioista ilman, että pilkkakirves heti nousee ilmaan ja kohdistuu kommentoijien henkilöön?

    Kaikki eivät tykkää kaikista, eivätkä kaikki voi olla samaa mieltä asioista, mutta toivoisi sen verran edes olevan sivistyksen pintakiiltoa jokaisella, että ei henkilökohtaisia antipatioita tuotaisi blogikeskusteluun.

    VastaaPoista
  87. Anonyymi rakas, älä nyt jaksa, nyt stop tämä jankko tästä pukinparta-aiheesta.

    Älä minulle asiaa selosta vaan tuolle nimimerkki "Valtolle", joka aiheesta meuhkaa. Hänellä on jäänyt levy jumiin.

    Avattarethan ovat yleinen käytäntö

    Jep, minä tiedän. Kerro tämä alleviivatusti nimimerkki "Valtolle". Hän ei tiedä.

    alkaa yhtäkkiä trollata hyökkäävästi.

    Sinullakin tuntuu nuo vaihteet olevan jumissa, kun ei löydy kuin tuo yksi vaihde. Sinullekin pitäisi kirjoitta keppi, kun "yksi trollaa" ja muut iloittlee. iehän tuo mene läpi. Uskottavuutesi on erittäin matallala tasolla.

    Pikkulintu? Taivahan talitintti?

    Tutustu tuon nimimerkki "Valton" avattareen tarkemmin. Ymmärrys voi lisääntyä. Katso kenen takana "lihaksikas" "mies" piileskelee...

    VastaaPoista
  88. Valokuvan "suoja-aika" on muistaakseni 50 vuotta. John Dilliger on kuollut 1934 ja varmaan valokuvan ottajakin.

    Älä sekoile. Menet jo oman logiikasi kanssa solmuun. Puhuit toisten kasvojen takana piilottelusta. Ei sillä ole merkitystä onko John Dillinger kuollut vai ei.

    Minä en laita omaan blogiini (omia ottamiani) kenenkään tunnistettavan yksityisaikalaisen kuvia ilman ao lupaa koska olen ymmärtänyt, että niin pitää lainkin määräyksestä toimia.

    Julkisella paikalla saat kuvata vaikka jerusalemin suutaria ilman lupaa. Voit myös laittaa ottamiasi kuvia esiin noudattaen valokuvaajien eettisiä sääntöjä ja ohjeita. En luettele niitä nyt tässä, ne voi lukea netistä "valokuvaajien yhdistyksen" (En muista tarkkaa nimeä nyt ulkoa) sivuilta. Siellä on opas valokuvaajien oikeuksista ja velvollisuuksista.

    VastaaPoista
  89. "On vähän ikävää puhua muista täällä", sanoi Iines hetki sitten.
    Olen samaa mieltä.
    Emmekö voisi puhua asioista ilman, että pilkkakirves heti nousee ilmaan ja kohdistuu kommentoijien henkilöön?


    Niinhän tuo Iines sanoi, silti hän puhuu muista ja ikävästi vielä. Hän kutsuu sitä "iloitteluksi".

    VastaaPoista
  90. Riku hallitsee yleisen huumorin lisäksi itseironiankin.

    Mitä tällä on tarkoitus perustella ja oikeuttaa?

    VastaaPoista
  91. Suosittelisin, että nimimerkki "Valto Ensio", ennen kuin suuvaahdossa - veskauhuisen tapaan - pitää mitään luentoja, perehtyy tosiasioihin. Kuten tunnettua ja todettua, on mainitun Valto Ension tiedon taso lukuisin esimerkeinosoitettu haperoksi kuin riisipaperi.

    Suosittelen toveri "Valto Ensiolle", että tutustuu Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry:n (http://www.finnfotory.fi/) laatimaan Valokuvaajan uusi
    tekijänoikeusopas
    2006
    kirjaseen. Se kannattaa!

    VastaaPoista
  92. . . . toisaalta. Naiset taluttavat isojakin miehiä korvasta kuin rippikoulupoikia.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010090212283687_uu.shtml

    Eveliina Talvitie on toiminut viestintäpäällikkönä, yhteiskuntapoliittisen työryhmän ja Talous- ja veropolitiikka työryhmän sihteerinä perheyritysten liitossa. Talvitie on toimittanut "Perheyrityksellä on kasvot" -kirjan liiton vt. toimitusjohtajana toimineen Krista Elo-Pärssisen kanssa.

    Perheyritysten liitossa aktiivina tunnettu, järjestön veroasiantuntijanakin käytetty Philip Aminoff on tehnyt 2000-luvulla laajasti yhteistyötä keskustan ja Matti Vanhasen kanssa. Kauppa- ja teollisuusminiteriö on julkaissut kirjan "Perheyrittäjyys" vuonna 2005, tekijöinä: Philip Aminoff, Kai Karsma, Krista Elo-Pärssinen.

    Kauko Putki

    VastaaPoista
  93. On ihan eri asia olla reilusti yhden nikkinsä takana, vaikka sataisi akkoja ja äkeitä.

    Miten luonnehdit nikin Kulman takaa/Tuntema Ton/Kauko Putki/Anonyymi toimintaa reilusti?

    VastaaPoista
  94. Valto, puhut kuvien suoja-ajasta.

    Minä olen varmaan tuhannesti rikkonut kaikkia mahdollisia tekijänsuojalakeja, kun olen käyttänyt taidekuvia juttuni kuvituksessa jo vuosia.

    Alkuunhan käytin systemaattisesti kuvia, joiden ainoa ehto oli, että niissä oli ikkuna (oli muuten kova ehto!). Oli tauluja, julisteita, valokuvia tunnetuilta taiteilijoilta. Nykyään käytän paljon omia kuviani.

    En tiedä sitten, mutta merkitsen aina taideluomuksen tekijän näkyviin, enkä yritäkään väittää, että kuva olisi minun, ellei se ole.

    En ymmärrä, miksi kuvaa ei saisi näin julkaista blogissaan. Saahan kuvaa katsoakin vapaasti loukkaamatta tekijänoikeutta.

    VastaaPoista
  95. Toden totta, sieltähän se Kunta Kinte löytyi Japen blogista!

    Kostoksi Jape, voisit vaikka julkaista joitain epäedullisia kuvia, vaikka enemmänkin, kyseisestä mustasta miehestä, pitäisin sitä vähintään kohtuullisena ja varmasti oikeutettuna.

    Näkisi musta mies paikkansa, kyllä sitä joku kunnioitus pitää olla, vaikka onkin kuvauksellinen!

    Minä puolestani myönnän, etten Dillingeriltä lupaa kysynyt, perin vaikeaakin se olisi ollut suuren ikäeromme johdosta. Omaa kuvaani en kuitenkaan viitsi laittaa, kun on pakko ajatella myös lukijoita.

    VastaaPoista
  96. Minä taas, Riku Riemukas, käytän punaista turbokorvakuvaa, jotteivat lukijat häikäistyisi kauneudestani. Jotain rotia sentään.

    VastaaPoista
  97. Jape.

    PS. et kai ole ylpistynyt kun et kommentoi tekstejäni ollenkaan?

    Mullakin on vähän veto pois ja ehkä vähän syysmasennusta. Ikäänkuin huomaamatta se purkautuu syömishäiriöinä joka taas johtaa painon nousuun . . . ja kierre on valmis. Ruokailun epäsäännöllisyydestä ja ruoan korvaamisesta päiväkahvilla pitäisi päästä ja . . . vähän muustakin.

    Kauko P

    VastaaPoista
  98. Hienoja kuvia Japella on.

    Ottaen huomioon, että hän vihjaa asuvansa jossakin Hämeen sydämessä (?), hän tuntuu liikkuvan aika usein ja suvereenisti täällä pääkaupungissakin.

    Minua tämä Jape-asia kiehtoo ja kiinnostaa. Onko niin, että kun täällä oli vähän aikaa sitten se Vale-Jape - jumaleisson - niin senkin takana oli Jape?

    Mies - jos hän on mies, mistä me senkään tiedämme - on joka tapauksessa nero.

    Palkkaisin tuollaisen sana- ja huiputusvirtuoosin töihin toimistooni heti.

    VastaaPoista
  99. Iines, siinäs näet, ettemme aina pääse tavoitteisiimme.

    Kuten Tapsa sanoi, Jape hallitsee mielikuvien luomisen mestarillisesti. Elämä on, sanoi mainosmies kun huonoa tavaraa toisten lukuun tarjosi.

    VastaaPoista
  100. Japsukkaaaaa.

    Älä mökötä enään. Hö?
    Tule vaan mukaan läpänheittoon, sitä me toivotaan kaikki.

    Ihan oikeasti.

    Kake

    VastaaPoista
  101. Nyt naurattaa.

    Siis Tapsa, sinulla on tarkka nenä, Jape on lahjakas ja virtuoosimainen sananleiskuttaja, jota yksi pieni lukihärö ei hidasta piiruakaan. Lanttu leikkaa kuin partaveitsi ja huumori on hurttia ja nalli napsahtaa kohdalleen.

    Siksi onkin ihmeellistä, että mies on niin tiukka yhden asian (tai kahden, mamu ja femu) ihminen. Ja siksi on niin kumma, että soppa kiehuu helposti yli. Mysteeri.

    Mutta antakaamme tämän neropatin nyt olla ja hengittää. Tämä kaikkihan tarkoittaa, että välitämme hänestä suuresti. Ei täällä kenestä tahansa kohista.

    VastaaPoista
  102. Nyt minusta kyllä tuntuu että Iines vetää koko junaa . . .

    http://www.youtube.com/watch?v=D-LeJS1VoDU

    . . . vai onko sillä sittenkin Hai-saappaatt?

    Kauko Putki

    VastaaPoista
  103. En oikein ymmärrä, että mikä pointti on kirjoitella usealla nimimerkillä ja vielä kaupan päälle anonyyminä. Kaikkihan siis tunnistavat kirjoitustyylin, joten ketä kuvittelee huijaavansa - itseään?

    Valokuvaus on mennyt väline- ja photoshoppausurheiluksi. Se on kaukana siitä, että hyvän kuvan voi räpsäistä yhdellä otolla vain korkeintaan rajauksen verran muokaten.

    Ei se silti sitä tarkoita etteikö nykyvalokuvaajillakin voisi olla taiteellista silmää.

    VastaaPoista
  104. KP,

    minä vedän vain tätä blogia, Iineksenä, ja kuvablogia, joka sekin on varsin haastavaa. Olen sen verran paneutuva, ettei minulla olisi enää energiaa vetää pukinpartaa ylleni edes anonyymikommentteihin muuta kun silloin, kun yhdessä leikitään.

    Saappaani ovat mustat Nokian kummarit, mutta olen ajatellut ostaa uudet värikkäät Hai-saappaat, syksyn piristykseksi.

    Kuunkuiske, digikuvaus on räjäyttänyt potin, ja nykyään kaikki valokuvaavat. Jopa muotibloggariteinixeillä on "järkkärit", koska niillä on enemmän statusta kuin litteällä pikkudigillä. Niillä saa peilin kautta itsestä kivoja kuvia.

    VastaaPoista
  105. Iines, näissä valokuvienkin julkaisuoikeuksista keskusteltaessa mennään herkästi samaan pusikkoon jossa piraattikädet vääntävät lainkirjaimia solmuun musiikin puolella.

    Wikibediasta löytyy ilman kirjojakin näihin tarpeisiin ohjeita. Tekijänoikeus on valokuvissa peräti 70 vuotta jos se ylittää teoskynnyksen.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Tiedostojen_k%C3%A4ytt%C3%B6s%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t#Valokuvien_ja_valokuvateosten_tekij.C3.A4noikeuksien_vanheneminen

    Useammalla meistä lienee jonkinlainen hienovaraisuuden rele siitä, mitä julkaisee ja mitä muuten käyttää hyväkseen omien julkaisujensa ohessa. Tämä rele räpsähtää päälle jo suunnittelu- ja kuvausvaiheessa.

    (Minusta nimenomaan on pohjanoteeraus valokuvan käytöstä tuo KK:n nimimerkin eteen lykätty, vaikkakin itse otettu valokuva jostakin ihmisestä, jolta ei lupaa moiseen käyttöön varmasti ole pyydetty)

    Mutta jos minä esmes saan joskus pienen korvauksen valokuvistani vaikkapa lehtijuttujeni yhteydessä, on kuvaan silloin ehdottomasti vain minulla käyttö- ja hyödyntämisoikeus. Ja milloinkas voin olla varma siitä, mikä ottamistani ja omilla sivuillani julkaisemistani kuvista kelpaa jonnekin?

    Muuten taitaa minkään oman mustasukkainen vahtiminen näillä markkinoilla olla aivan turhaa.

    "Japessa" on agitaattorin vikaa suuresti, olen minäkin sen huomannut. Valehtelun taito on yksi tärkeä osanen siinä tehtävässä, mutta sekin pitäisi hallita kirjoitusvirheitä myöten. Sekä laaja-alainen tietämys/lukeneisuus aiheesta, jota agiteeraa.

    Tuo, että vaahtoaa ja haukkuu murrosikämäisesti yksityishenkilöitä, vie pohjaa hänen täällä väitetyltä älykkyydeltään. Minusta sellainen älykkyys, jossa ei ole humaaniuden ripentäkään, on kovin kapea-alaista, eikä loppujen lopuksi ylety kovin syvälle kirjoittamisen vaikealle alueelle.

    Valokuvablogin Jape ei syyllisty juurikaan kirjoitusvirheisiin, mutta kommentoija "Jape" kyllä. Kumpi valehtelee?

    Siitä olen "kateellinen" Japelle, kun "Jape" hänen sisällään on ihmisten kanssa ollut pitkin sitoutumisikää niin epäsosiaalinen, ettei kukaan niistä paljon parjatuista femakoista ole suostunut hänelle huushollaskakasi ja lapsen tekijäksi. Nyt hän voi tienestinsä laittaa vaikka kymmenien tuhansien kamerakalustoon kun vaihtoehtona olisivat 100 000 euroa/lapsi maksavat elinikäiset kustannukset. Hyödyntäisi nyt sitten sitä puolta myös sillä silmällä, että "Japekin" viihtyisi samassa huushollissa eikä niin katkerana lähtisi turskauttelemaan sekavia ideologioitaan yleisille keskustelufoorumeille.

    VastaaPoista
  106. Valokuvaus on mennyt väline- ja photoshoppausurheiluksi.

    Alan paras asiantuntija kertoo jälleen kuinka asiat on...

    On hyvä että mainitun alan parhaan asiantuntijan osaamista ei mitata näytöillä, riittää pelkkä puhe kuten hänellä joka asiassa.

    VastaaPoista
  107. Jape on kehunut kurjaa naisonneaan niin antaumuksella, että nyt asiat uudessa valossa näkevänä epäilen, että hänellä on haaremi.

    Viittaan vaikka tuon kuvablogin hempukoihin. Uskaltaisiko ujo peräkammarin poika tuollaisia tuosta vaan kuvailla? Niin, onhan siellä haaremin vartijakin, se Kunta Kinte. Eikös sillä ollut asepukukin?

    Luultavasti Jape on todellisuudessa Thorsin ja Biaudetin poliittinen torpedo, joka on solutettu tänne verkkomaailmaan kääntämään meidät uskossa horjuvat suvaitsevaisuuden puolelle.

    VastaaPoista
  108. En ymmärrä, miksi kuvaa ei saisi näin julkaista blogissaan. Saahan kuvaa katsoakin vapaasti loukkaamatta tekijänoikeutta.

    Kannattaa tutustua tuohon "Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas
    2006" -julkaisuun.

    Siellä kerrotaan mm. seuraavaa:

    Julkista näyttämistä teknistä apuvälinettä käyttäen voi olla esim. valokuvan
    syvälinkitys siten, että kotisivulle A myyty valokuvateos on syvälinkitetty kotisivun B kuvitukseksi. Tällaisessa syvälinkityksessä ei tapahdu kappaleen valmistamista, jol-
    loin on tärkeää, että näyttämisoikeus itsenäisenä oikeutena on suojattu.
    [...]
    Sen sijaan
    teoksen laittamiseen internet-kotisivuille tarvitaan lupa, ellei kyse ole muutamasta
    poikkeussäännöksestä kuten näyttelytiedottamisesta, joita tarkastellaan tekijänoikeu-
    den rajoitussäännösten yhteydessä.
    [...]
    Muunteleminen

    Tekijän ja valokuvaajan yksinomainen oikeus käsittää myös oikeuden määrätä teok-
    sen muuttamisesta. Muuttaminen ei siis poista alkuperäisen tekijän tai valokuvaajan
    oikeuksia vaan muunnelman valmistamiseen on saatava tekijän lupa. Tekijän yksin-
    oikeus sisältää oikeuden määrätä valokuvateoksesta muuttamattomana tai muutettuna,
    muunnelmana, toisessa taidelajissa tai toista tekotapaa käyttäen. Valokuvaajan yksin-
    oikeuden laajuuden on todettu sisältävän oikeus määrätä valokuvasta muuttamatto-
    mana tai muutettuna.
    [...]
    Isyysoikeus

    Tekijällä ja valokuvaajalla on tekijänoikeuslain nojalla oikeus tulla ilmoitetuksi teok
    sensa tekijänä tai valokuvan valokuvaajana sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

    Respektioikeus

    Tekijänoikeuslain mukaan teosta ei saa muuttaa tai saattaa yleisön saataviin tekijä
    taiteellista arvoa tai ominaislaatua loukkaavalla tavalla. Teoksen muuttamista on esi
    merkiksi teoksen värien muuttaminen tai teoksen leikkaaminen ja rajaaminen.
    Respektioikeutta koskevaa säännöstä sovelletaan myös valokuvaan.

    Valokuva ja valokuvateos

    Valokuvaamalla luotu kuva voi saada suojaa kahdella eri tavalla: valokuvateoksena tai
    valokuvana. Valokuvan suoja-aika on lyhyempi kuin valokuvateoksen. Valokuvateok-
    sen suoja-aika on 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä ja valokuvan suoja
    aika on 50 vuotta valokuvan ottamisvuoden päättymisestä.
    Valokuvateos on valokuvaamalla tai valokuvaamiseen verrattavin tavoin valmis-
    tettu teos. Valokuvateoksina suojataan ne valokuvat, jotka ylittävät teoskynnyksen, eli
    valokuvan on teossuojaa saadakseen oltava itsenäinen ja omaperäinen.


    En tiedä oletko syvälinkittänyt kuvat, jotka on jonkun toisen sivuilta tai jotka ovat jonkun toisen teoksia?

    VastaaPoista
  109. (Minusta nimenomaan on pohjanoteeraus valokuvan käytöstä tuo KK:n nimimerkin eteen lykätty, vaikkakin itse otettu valokuva jostakin ihmisestä, jolta ei lupaa moiseen käyttöön varmasti ole pyydetty)

    Please, hei, älä jaksa jaakata aiheesta, joka ei ole mielipide kysymys. Kuka tahansa voi julkisella paikalla, ilman erityista lupaa, ottaa kuvan vaikka "petolinnun perseestä" ja laittaa sen, ilman erityistä luvan kysymistä keneltäkään, esille vaikkapa blogiin. Kuvan tekijänoikeus on kuvaajalla ei kuvan kohteella. Kuvaaja määrää kuvan käytöstä, ei kuvan kohde.

    VastaaPoista
  110. Jape, ei tarvitse olla valokuvauksen asiantuntija voidakseen sanoa, että taitava valokuvaaja on se, joka räpsäisee kerralla napakymppiin eikä se, joka napsii kymmenittäin (ellei satamäärin) kuvia samasta kohteesta ja päälle photoshoppaa, muokkaa ym. jne.

    Toisella on hallussa taito vangita olennainen, toisella taito näperrellä kalliiden koneiden kanssa.

    Samaa mieltä ovat myös ne kaksi asiantuntijaa (ammattivalokuvaajaa), jotka tavan takaa haluavat meikäläisen linssinsä eteen. Photoshoppaamatta.

    VastaaPoista
  111. Älä, hyvä Jape, kopio tänne mammuttipitkiä ohjeita. Osaan kyllä itse etsiä, jos niitä kaipaan.

    Minusta Valto on oikeassa tuossa, että useimmilla vakavasti kuvaamisenn suhtautuvilla kuvaajilla on sisäänrakennettu vaisto siitä, kuinka toimia. Minulla se sanoo niin, että jos kuvaan henkilöitä, kysyn heiltä luvan kuvan julkaisemiseen.

    Oma moraalini sallii minun myös käyttää blogissani kuvia maaailman mestariteoksista, tauluista ja julisteista ja veistoksista, jotka ovat ihmiskunnan yhteistä pääomaa. Jos joudun vastuuseen kuvan käyttämisestä, kannan sen. Itse en näe väärää siinä, että jakaa kauneutta eteenpäin.

    VastaaPoista
  112. Samaa mieltä ovat myös ne kaksi asiantuntijaa (ammattivalokuvaajaa), jotka tavan takaa haluavat meikäläisen linssinsä eteen. Photoshoppaamatta.

    Nämä sinun kaksi asiantuntijaasi eivät ole sitten taitavia - jos seuraa omaa määritelmääsi - eikä ammattilaisia (ammattilaisuus ei takaa yhtään mitään taitopuolella), kun joutuvat tavan takaa sinut pyytämään linssinsä eteen. Eikö se taitava kuvaaja saanutkaan kerralla sitä napakymppiä? Viisas kuvaaja olisi kerralla napannut usemmankin kuvan ja valinnut niistä parhaimmat. Tieysti, jos tehdään ns. perse edellä puuhun -tekniikalla, niin sama asian voi tehdä niin kuin te "asiantuntijoiden", että otetaan yksi kuva ja kun se ei onnistunut taaskaan toivotulla tavalla, niin sitten pyydetään malli uudelleen paikalle ja otetaan taas yksi uusi kuva ja toivotaan parasta...

    En tiedä missä sinä photoshoppaavia kuvaajia olet nähnyt tai tiedät olevan, mutta kai niitäkin on. Varsinkin mainoskuvat photosohpataan kait aina, kun niissä tavoitellaan täydellsisiä ihmisiä.

    Ymmärrän kyllä, että lahjattomilla ihmisillä on tarve vähätellä toisten taitoa ja luovuutta ja leimata kuvat photoshoptuiksi, kun ei muusta ymmärretä.

    VastaaPoista
  113. Nykyään ihmiset ilmeisesti aika surutta julkaisevat tuttujensa kuvia lupaa kysymättä, esim. Facebookissa.

    Ja nuoriso haluaa sen varttijulkisuutensa kuvaamalla itseään puolipukeissa ja laittamalla kuviaan jonnekin (?) netin sivuille, joissa vieraat voivat käydä niitä katselemassa.

    Lisäksi tietenkin vaate / meikkiblogit.

    Sangen sairasta etten sanoisi!

    Mikä on se kolo ihmisen sisuksissa mitä pitää yrittää täyttää vieraiden ihmisten huomiolla?

    VastaaPoista
  114. Voi tsiisus...

    Niin, ammattivalokuvaajaystäväni kuvaavat minua siis vapaa-ajallaan kotikansioidensa täytteeksi.

    Välillä yksin, välillä muiden seurassa, välillä pihalla, välillä sohvannurkassa, välillä siellä, välillä täällä. Mitä nyt ystävien kesken tavataan tehdä. Itse en kylläkään ymmärrä jatkuvaa valokuvaamista - ja olen sanonutkin sen heille monta kertaa - mutta menköön.

    Mitäpä sitä ei tekisi ystäviensä iloksi!

    VastaaPoista
  115. Osaan kyllä itse etsiä, jos niitä kaipaan.

    Valitettavasti et tuntunut osaavan tai haluavan etsiä, vaikka oli jo aiemmin annettu viite mistä tieto löytyy. Tästä huolimatta ihmettelit, miksi et saisi tehdä niin kuin lystäät.

    Jos joudun vastuuseen kuvan käyttämisestä, kannan sen. Itse en näe väärää siinä, että jakaa kauneutta eteenpäin.

    Tässä ei ole kyse niinkään moraalista, vaan tekijänoikeusrikoksesta, johon saatat syyllistyä käyttämällä toisten tahojen tekijänoikeuden suojaa nauttivia teoksia.

    VastaaPoista
  116. Kuunkuiske,

    ymmärrän hyvin kuvaajaystäviesi hingun kuvata sinua, etenkin jos olet kuvauksellinen habitukseltasi. Itsekin tunnen vetoa kuvata ystäviäni, ja he ovat usein aika tympääntyneitä siihen, että minulla on aina kamera mukana joka paikassa, jopa kun menemme syömään jonnekin ulkoterassille tms.

    VastaaPoista
  117. Jape,

    minä en tee niin kuin lystää, vaan tunnen vastuuta kuvaamisesta. Kuvien käyttöni on harkittua.

    VastaaPoista
  118. Minulla se sanoo niin, että jos kuvaan henkilöitä, kysyn heiltä luvan kuvan julkaisemiseen.

    Oma moraalini sallii minun myös käyttää blogissani kuvia maaailman mestariteoksista, tauluista ja julisteista ja veistoksista


    Heh heh hee - siis ei kerta kaikkiaan. Ihanaa!

    Ole hyvä vaan ja kysy lupa ihan vapaasti mikään ei tähän kuitenkaan pakota jos on kyse julkisella paikalla kuvatuista kuvista. Mutta kysy lupa myös noihin maailman mestariteoksien käyttöön. OK?

    Ei hyvänen aika sentään kuinka ihminen voi olla ristiriitainen. Tässä on jotain mitä pitäisi tutkia. Syvällisesti.

    Erittäin haastava kohde...

    VastaaPoista
  119. Taidat nyt erehtyä, Jape.

    Ihmisiä saa kyllä kuvata julkisella paikalla, mutta heidän kuviaan ei saa julkaista ilman suostumusta.

    Intimiteettisuojalaki estää tämän. Miksi muutoin Googlekaan olisi joutunut poistamaan munasillaan olleiden kuvia Mapsistaan?

    VastaaPoista
  120. vaan tunnen vastuuta kuvaamisesta. Kuvien käyttöni on harkittua.

    Kyllä minä tämän tiedän ja uskon, ainakin tähän astisten näyttöjesi perusteella. En toki väitä kylläkään, että olisin kaikkeen tuotantoosi tutustunut tai niitä nähnyt (että pienen varauman jättäisin tähän kohden).

    No, nyt täytyy mennä toviksi luovan prosessin pariin...

    Minulla ei ole Photoshoppiin varaa mutta PSP:tä voin hiukan käytellä...

    VastaaPoista
  121. Anojape: "Kuka tahansa voi julkisella paikalla, ilman erityista lupaa, ottaa kuvan vaikka "petolinnun perseestä" ja laittaa sen, ilman erityistä luvan kysymistä keneltäkään, esille vaikkapa blogiin. Kuvan tekijänoikeus on kuvaajalla ei kuvan kohteella. Kuvaaja määrää kuvan käytöstä, ei kuvan kohde."

    En ole lukenut lakia, mutta käytännön työssä median ja viestinnän parissa olen saanut asiasta päinvastaisen käsityksen.

    Googlasin minuutin ja löysin mm. tällaista tekstiä:

    "Tietosuojavaltuutetun julkaisemassa Hyvä tietää 3/2005 -materiaalissa (...) vedetään linjaa valokuvan käyttöön internetissä."

    "Kunkin valokuvien internetiin viemistä suunnittelevan on huolehdittava omassa toiminnassaan kuvan kohteiden yksityisyyden suojan riittävästä toteutumisesta."

    "...kuvan kohteiden tunnistettavuuden ehdon täyttymisen sekä niiden perusteella henkilötietolain 8.1 §:n 1 kohdan ja 3 §:n 7 kohdan mukaisen suostumuksen pyytämisen tarpeellisuuden..."

    "...henkilörekisteriin sisältyvien henkilötietojen, kuten kuvien, laittaminen internetiin edellyttää henkilötietolain ja julkisuuslain 16.3 §:n perusteella asianomaisen rekisteröidyn suostumuksen..."

    "Tämä tarkoittaa siis selvällä suomen kielellä sitä, että selvästi tunnistettavien henkilöiden kuvien julkaisemiseen tulee olla asianomaisen lupa..."

    Tällainen käsitys minullakin on. Mutta Anojape tietää paremmin?

    VastaaPoista
  122. Onneksi en ole psykologi tai psykiatri.

    Jos olisin, en luultavasti malttaisi olla esittämättä arvioita siitä miksi joku toistuvasti haluaa pilata toisen ihmisen blogin ilmapiirin takertumalla yksityiskohtiin, jankuttamalla, vääntämällä ja kääntämällä. Pilkunnussimalla.

    Erityisen hupaisaksi asian tekee se, että ko. henkilö sanoo omassa blogissaan, että bloginpitäjää koskevat kommentit poistetaan. :)

    Jos Iines toimisi saman periaatteen mukaan, kyseisen henkilön kommentit tässä blogissa olisivat sangen vähälukuiset.

    Öitä!

    VastaaPoista
  123. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  124. Ihmisiä saa kyllä kuvata julkisella paikalla, mutta heidän kuviaan ei saa julkaista ilman suostumusta.

    En erehdy. Mitään lupaa ei tarvita jos kuva on kuvattu julkisella paikalla ja jos kuva ei ole "säädytön" tai kunniaa loukkaava (näin kansankielellä ilmaisuna, lakitermeihin en nyt lähde tässä).


    Intimiteettisuojalaki estää tämän.

    Intimiteetisuoja laki ei kuulu tuohon julkisella paikalla kuvaamiseen, kun ottaa mm. nuo mainitsemain säädyllisyys jne. vaatimukset huomioon.

    Miksi muutoin Googlekaan olisi joutunut poistamaan munasillaan olleiden kuvia Mapsistaan?

    Iines hyvä, en tiedä yritätkö nyt ärsyttää tahallaan, sillä eihän sinun pitäisi olla näin tietämätön. Piha-alue, jossa mm. se munasillaan ollut mies oli, EI OLE julkinen paikka. Piha-alue nauttii mm. yksityisyydensuoja / kuluu kotirauhan piiriin. Kenenkään kotiin ei saa myöskään kuvata ikkunasta, ei edes julkiselta katualueelta. Sama koskee piha-aluetta.

    VastaaPoista
  125. Jos olisin, en luultavasti malttaisi olla esittämättä arvioita siitä miksi joku toistuvasti haluaa pilata toisen ihmisen blogin ilmapiirin takertumalla yksityiskohtiin, jankuttamalla, vääntämällä ja kääntämällä. Pilkunnussimalla.

    Joutuistit hankalaan prosessiin, kun sinun pitäisi esittään itsestäsi arvioita ja anlysoidaan itseäsi. Sinulla tulisi varmaan joku "sokeapiste" heti aluksi. Kun katsoo tapaa millä sinuä tulet mukaan keskusteluun, niin siellä on aina veitsi seläntakana valmiina. Älä ryhy dialogiin edes yritelmänä, jos sinulla on huonot tiedot ja motiivisi on vain sivarrella ja olla se jankko, mistä muita moitit. Kuten jo aiemmin tunnettua sinä olet elitisiten liihittaja jolla kontaktipinta todellisuuteen on katkennut jo kauan aikaa sitten.

    Oikein naurattaa sinun ammattikuvaajat. Ammattikuvaaja voi olla vaikka isoisän vanhalla laatikkokameralla, ei sen puoleen. Terminä "ammattikuvaaja" ei takaa yhtään mitään.

    Erityisen hupaisaksi asian tekee se, että ko. henkilö sanoo omassa blogissaan, että bloginpitäjää koskevat kommentit poistetaan. :)

    Tämähän on silkkaa paskapuhetta ja kuvastaa hyvin millä motiiveilla ja keinoilla sinä liikut täällä (ja muualla). Tutustu hiukan paremmin tosiasioihin ennen kuin taas seuravan kerran lauot paikkaansapitämättömyyksiä.

    VastaaPoista
  126. Tapsan Googlaamat aiheet ei liity nyt käsiteltävään asiaan millään tavalla.

    katsoppa huomisen sanomalahteä ja jostain joukkotilaisuudesta otettua kuvaa. Mieti sen jälkeen onko niiltä kymmeniltä tai sadoilta ihmisiltä, jotka tunnistettavasti esiintyvät kuvissa kysytty lupa kuvan julkaisuun?

    Mieti nyt hetki sinäkin, mainosmies Tapsa. Herran jestas sentään...

    Onkohan näiltä KAIKILTA kysytty lupa, Tapsa?

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kalasataman+sosiaalikeskus+pysyy+toistaiseksi+paikoillaan/1135259846362

    Onkohan kaikilta tämän uutisen yhteyteen laitetuissa kuvissa esiintyviltä kysytty lupa? Tapsa?

    http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/U2n+konsertin+alku+viiv%C3%A4styi+tekniikan+reistailtua/1135259499448

    VastaaPoista
  127. mutta käytännön työssä median ja viestinnän parissa olen saanut asiasta päinvastaisen käsityksen.

    Jaaha, vai niin. No tämä selittääkin jotain, nimittäin valokuvassa selkeästi tunnistettavan
    henkilön kuvaa ei saa käyttää ilman
    hänen suostumustaan mainos- tai
    markkinointitarkoituksessa. Huomaa: mainos- ja markkinointitarkoituksessa.

    Tekijä päättää, mitä kuvalla saa
    tehdä. Kuten missä sen saa julkaista tai mitä sille saa tehdä.

    Kannttaa lukea seuraavan linkin PDF, siihen on koottu aisoita liityen julkisella paikalla kuvaamiseen, pitääkö lupa kysyä vai ei jne.

    http://www.nikkemedia.fi/ivailu/sivut_ex/fotopykalat.pdf

    Pistän tähän vielä pelkistetyt kuvaajan ohjeet:

    Pelkistetyt ohjeet
    1. Jos mahdollista, kysy aina varmuuden vuoksi sekä kuvaus- että julkaisulupa kuvattavilta ja tilan haltijalta.
    2. Älä julkaise lupaa kysymättä kenenkään kuvaa mainoksessa tai markkinointimateriaalissa.
    3. Älä kuvaa ja varsinkaan älä julkaise kuvaa, jos joku ei halua itseään kuvattavan.
    4. Älä kuvaa ja varsinkaan älä julkaise kuvaa, jossa joku on loukkaavassa tilanteessa.
    5. Julkisella paikalla saa kuvata ja kuvat julkaista. Jos joku kieltää, niin voit tiedustella syytä.
    6. Muista tilatun muotokuvan kuvaajan ja tilaajan erityisoikeudet. Tee aina kirjallinen sopimus.
    7. Sopiminen kannattaa aina, helpointa se on tehdä etukäteen.

    VastaaPoista
  128. "Onneksi en ole psykologi tai psykiatri."

    Onneksi et ole oikeastaan mitään. Olet nobody...

    VastaaPoista
  129. Missä Tapsa lymyää?

    Ohessa vielä pari linkkiä liittyen teemaan: Kuvaamainen julkisella paikalla ja tarviiko lupaa kuvauksen kohteelta... (ei tarvii)

    Tästä aiheesta Tapsa voisi laatia jonkin flyerin tai jotain, kunhan oppii perusasiat...

    No niin, ne linkit:

    Julkisella paikalla saa kuvata

    Oikeus ja kohtuus - kaikessa ...: Oikeus valokuvata julkisella paikalla

    VastaaPoista
  130. Joo, en minä tästä väitellä halua, kerroin vain saamani käsityksen asiasta. Mielestäni siteeramani tekstikin puolsi käsitystäni...?

    Tiedän toki, että markkinoinnillisessa tarkoituksessa kuvankäyttö on tosi säädeltyä, mutta kuvittelin sen olevan muutenkin rajoitetumpaa kuin se sitten ilmeisesti onkaan.

    Mutta nyt muutan käsitystäni ja elän tämän tiedon kanssa.

    VastaaPoista
  131. "Niin, ammattivalokuvaajaystäväni kuvaavat minua siis vapaa-ajallaan kotikansioidensa täytteeksi."

    Mitä ammattimaista tässä on?

    Ammattimaisia kotikansioiden täyttäjiä on tässä maassa ainakin miljoona hyvinkin.

    Huomaa, että en moiti sinua kuvauskohteena. Voit hyvinkin olla mielenkiintoinen tai muuten haastava kuvattava...

    VastaaPoista
  132. Ammattivalokuvaaja = henkilö, joka tienaa elantonsa kuvaamisella.

    Kuvitellaanpa tilanne, että joku nappaa minusta kuvan jossakin yleisellä paikalla ja alkaa käyttää sitä vaikkapa nimimerkin Emma yhteydessä kuvanaan. Minut tuntevat yhdistävät minut silloin Emmaan, vaikka minulla ei ole mitään tekemistä nimimerkin kanssa.

    Nimimerkin KK yhteydessä on tunnistettava kuva miehestä, joka ei todellisuudessa ole nimimerkin oma kuva. Luokatonta.

    Ihanaa, Jape, että olen sinulle nobody! Se merkitsee sitä, että jätät vastedes kommenttini kommentoimatta. Kuten sanottua, kommentointityylisi ei vastaa yleistä käsitystä asiallisesta kommentoinnista.

    Iines bloginpitäjänä kiittänee ympäristöteosta!

    VastaaPoista
  133. Monet menneisyydessä elävät "ammativalokuvaajat" ja heidän ihalijansa elävät yhä näppäilykkulttuuurissa, jossa kuvista pyritään tekemään taidetta (tekotaide). Otetaan yksi ruutu, kielikeskellä suuta, ja sitten odotellaan je kehitellään kuvaa.

    Pettymys on suuri, kun koko kuva on yhtä suttua. Ja taas pitää tehdä uudestaan... Onpa hankalaa.

    Modernit kuvaajat, joista monet asiaan vihkiytyneet harrastajat ovat luovempia ja taitavempia kuin itsensä ammattilaiseksi tituleeraavat, ottavat kuvia riittävän määrän. Muistikortilla on tilaa, eikä tarvita kemikkalilioksia ja filmiä, jotka ovat ympäristösaatetta.

    Kuten joku on jo viisaasti todennut, ei ammattilaisuus mitään takaa. Ammattilaisia on monenlaisia - mutta nimike ei laatua takaa. Ammattilaiskuvaajia on myös sellaiset, jotka kuvaa lehteen ihan täytekuvia, väkijoukkoa jne. ei mitään ihmeellistä.

    Nimimerkin KK yhteydessä on tunnistettava kuva miehestä, joka ei todellisuudessa ole nimimerkin oma kuva. Luokatonta.

    Heh heh hee - onko Riku Riemu kuulolla? Sinä olet luokaton kuunkuiskeen mielestä. Minä ainakin yhdistän Rikun John Dillingeriin ilman mitään epäilyksiä...

    Minut tuntevat yhdistävät minut silloin Emmaan, vaikka minulla ei ole mitään tekemistä nimimerkin kanssa.

    Kuka sinut tuntee? Sinua ei voi yhdistää mihinkään muuhun kuin henkiolentoon, kun sinulla ei ole mitään kuvaa, missään. Luokatonta!

    VastaaPoista
  134. Ei se, että kuvaajalla on hyvä laitteet ja taito käyttää niitä hyväkseen, pelkästään tee häntä hyväksi kuvaajaksi. On oltava silmää havaita kuvauksen arvoisia tilanteita.
    Mutta toki hyvällä kuvaajalla saa olla apuvälineitä, joilla kuvat napataan. Hyvien laitteiden käyttö ei tee hienoista otoksista vähemmän arvostettavia, eikä sulje pois sitä, etteikö kuvaaja pystyisi nappaamaan huippukuvia halvemmallakin kameralla.
    On hyvä, ettei huippukamerallakaan pysty kuvaamaan kuvattavan sisäistä olemusta. Se ei aina ole yksi yhteen ulkokuoren kanssa.

    VastaaPoista
  135. Edustamallani alalla on hyvin hyvin hyvin tavanomaista, että erityisesti nuoret naispuoliset asiakkaat ammattikuvaajan kuvia katsoessaan toteavat, että heidän poikaystävänsä/avomiehensä harrastavat valokuvausta ja poikaystävän/avomiehen mielestä tässä kuvassa on sellaista ja sellaista vikaa ja puutetta ja voisiko jne pälä pälä.

    Tässä vaiheessa me yleensä katsomme muualle ja huokaamme syvään.

    VastaaPoista
  136. Delilah: "On hyvä, ettei huippukamerallakaan pysty kuvaamaan kuvattavan sisäistä olemusta. Se ei aina ole yksi yhteen ulkokuoren kanssa."

    Hemmetin hyvin paikalleen sanottu Delilah! Kerrassaan oivallinen toteamus. Helmi!

    VastaaPoista
  137. Delilah,

    aivan samaaa mieltä valokuvauksen ideasta kuin sinä.

    Tärkeintä on kuvaajan sisin, ja myös silmä nähdä tilanteita ja kohteita. Draaman tajukin on tarpeen, sillä kuvalla tulee mielestäni aina olla tarina, muutoin se on vain halpa kopio, tai postikortti.

    Muotokuva onkin se, mikä minua kiehtoo, tai ihmiskuvaus. On vain vaikea kuvata ihan vieraitakin ihmisiä.

    VastaaPoista
  138. Iines: "Muotokuva onkin se, mikä minua kiehtoo, tai ihmiskuvaus. On vain vaikea kuvata ihan vieraitakin ihmisiä."

    Voit ottaa minusta mallia. Minäkin koitan moista kuvausmuotoa pikkuhiljaa harjoitella.

    PS. Mistä tiedät/luulet tietäväsi että avattaressani on Jape? (ihan extempore tuli tuollainen kysymys mieleeni)

    VastaaPoista
  139. Väännetään rautalangasta.

    JOKAINEN tietää ketä nimimerkki Riku Riemun "kuva" esittää. Hän ei elä keskuudessamme eli häntä ei voi sekoittaa kehenkään elävään henkilöön.

    Nimimerkki KK:n yhteydessä oleva kuva on otettu miehestä ("mattimeikäläisestä"), joka elää keskuudessamme tälläkin hetkellä. (Ellei Jape sitten ole lellien ja tellien laskemistensa välissä piipahtanut esim. Afrikassa kameroineen.)

    Kyseisiä tilanteita ei voi verrata toisiinsa.

    Viimeistään siinä vaiheessa Jape tajuaa eron, kun joku käyttää netissä jossakin yhteydessä nimimerkkinsä yhteydessä "oikeasta" Japesta nappaamaansa kuvaa.

    VastaaPoista
  140. JOKAINEN tietää ketä nimimerkki Riku Riemun "kuva" esittää. Hän ei elä keskuudessamme eli häntä ei voi sekoittaa kehenkään elävään henkilöön.

    Ethän sinä näin voi muutella perustelujasi. Että Riku joka sukii sinua aina myötäkaravan, saa esiintyä valenaaman takana, ja sitten moitit muita. Täysin epäloogista ja kestämätöntä touhua. Erikoiseksi asian tekee että sinä et esiinny minkäänlaisen naaman takaa. Sinähän tässä lymyilet.

    Nimimerkki KK:n yhteydessä oleva kuva on otettu miehestä ("mattimeikäläisestä"), joka elää keskuudessamme tälläkin hetkellä.

    Kuka se mies on?

    Viimeistään siinä vaiheessa Jape tajuaa eron, kun joku käyttää netissä jossakin yhteydessä nimimerkkinsä yhteydessä "oikeasta" Japesta nappaamaansa kuvaa.

    Koska tämä ennustamasi vaihe on tuloillaan, Kuunkuiske?
    Kuka tämä voisi olla, joka on itse napannut "japesta" kuvan?
    Ainoa mahdollisuus on nähdäkseni tekijänoikeusrikos, jossa varastetaan tekijänoikeudella suojattu kuva, jonka "jape" on itse ottanut.
    Pitääkö minun ottaa tekijänoikeudella suojatut kuvani pois eetteristä, jotta sinä et niitä varasta ja mankeloi Kuunkuiske?

    Mistä tiedät, että "japen" avattaressa on "jape" itse eikä Nummisuutarin Esko?

    VastaaPoista
  141. Ei mene jakeluun sitten millään.

    Ei ollut puhe siitä, että onko Japen avattaressa oleva kuva henkilöstä nimeltä Jape (jonka nimi tosielämässä on vaikka Pellervo Pentinpoika Piirainen.) Sillä ei ole tämän asian kannalta merkitystä.

    Ei myöskään ollut kyse Japen blogin kuvien varastamisesta.

    Kyse oli siitä, että olisiko reilua, että joku nappaisi kadulla kuvan Japesta (siis henkilöstä jonka nimi oikeasti on esim. Pellervo Pentinpoika Piirainen) ja käyttäisi sitä avattarensa yhteydessä. Niin että P. P. P:n tuntevat kuvittelisivat kyseessä olevan hän.

    Tämä on tilanne nimimerkki KK:n yhteydessä olevan kuvan suhteen.

    VastaaPoista
  142. Saimaa kutsuu!

    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  143. Ei ollut puhe siitä, että onko Japen avattaressa oleva kuva henkilöstä nimeltä Jape (jonka nimi tosielämässä on vaikka Pellervo Pentinpoika Piirainen.) Sillä ei ole tämän asian kannalta merkitystä.

    Ei hyvänen aika sentään.
    Hahmo nimelta Riku Riemu, jonka nimi tosielämässä voi olla vaikka Pellervo Pentinpoika Piirainen, saa esiintyä John Dillingerin kasvojen takaa. Hahmolle nimeltä Riku Riemu (jonka oikea nimi on muu) tämä on sallittua, mutta muille ei?

    Voin kertoa, Kuunkuiske, että erilaisilla foorumeilla esiinnytään esimerkiksi Astrid Thorsin kuvasta muovatun avatarin takaa, eikä käyttäjä todellakaan ole Astrid Thors vaan joku Reima Rasisti.

    Kyse oli siitä, että olisiko reilua, että joku nappaisi kadulla kuvan Japesta (siis henkilöstä jonka nimi oikeasti on esim. Pellervo Pentinpoika Piirainen) ja käyttäisi sitä avattarensa yhteydessä. Niin että P. P. P:n tuntevat kuvittelisivat kyseessä olevan hän.

    Jos joku kuvaa japen julkisella paikalla, niin hän voi sen tehdä. Hän voi laittaa kuvan myös esiin, esim. blogiinsa, jos kuvaa ei käytetä kohdetta loukkaavalla tavalla tai muodossa.

    Tuskin jape saisi ikinä tietää, jos joku joku on tehnyt japen kuvasta avattaren. Täten jape ei tästä osaisi olla huolissaan. Se esiinnytäänkö toisten kasvojen takaa ei poista kuitenkaan sitä, että itse tekijä on vastuussa tekosistaan, ei avatarkuva (tai avatarkuvassa esiintyvä heppu), joka voi olla vaikka vihreä marsin ukko.

    Ei myöskään ollut kyse Japen blogin kuvien varastamisesta.

    Tekstisi antoi indikaation, että tämä on aikomus.

    VastaaPoista
  144. Ei ollut puhe siitä, että onko Japen avattaressa oleva kuva henkilöstä nimeltä Jape (jonka nimi tosielämässä on vaikka Pellervo Pentinpoika Piirainen.) Sillä ei ole tämän asian kannalta merkitystä.

    Miksi et ole huolissasi siitä, että japen avattaressa ei mahdollisesti ole kuvattuna jape vaan joku ihan muu henkilö?

    VastaaPoista
  145. Japen avattaresta näkyy enimmäkseen kamera, toiseksi huomio kiinnittyy isoon nenään ja kolmanneksi taakse päin käännettyyn (?) lippalakkiin.

    Noin vähiin tuntomerkkeihin sopisi suuri joukko miehiä - sikäli siis aivan sama onko kuvassa "Jape" vai naapurin Reiska.

    Henkilöllisyys ei paljastu kuvan perusteella.

    VastaaPoista
  146. Kuunkuiske: "toiseksi huomio kiinnittyy isoon nenään"

    Mielenkiintoinen havainto. Minusta näyttää, kun kuvaa katsoo tarkemmin, että kuvan keskiosaa on hiukan "väännetty" (kierretty). Tämän huomaa mm. siitä että objektiivin vasen reuna (kuvaruudusta päin katsoen) on hiukan litistynyt ja täten neäkin on poskella.

    Kuunkuiske: "Noin vähiin tuntomerkkeihin sopisi suuri joukko miehiä - sikäli siis aivan sama onko kuvassa "Jape" vai naapurin Reiska."

    Ehkä näin. Toisaalta tämä ei siltikään vastaa kysymykseen, että onko kuavassa "Jape" vai naapurin Reiska.

    Toisaalta Kuunkuiskeen tyystin puuttuvan avattaren perusteella hän sopii tuntomerkeiltään keneen tahansa naiseen.

    VastaaPoista