Syyspäiväkirja 2. - 3. sivu

1.9. Kirpputorilta tarttui ostoskoriin pehmeäkantinen vanha kirja, jonka
kansikuvana on naisen silhuetti. Naisella on hulmuava hame ja korkokengät. Hän kohottaa kätensä ylös ja riuhtaisee kahleensa katki.

Sama se, kuka on kirjailija ja mikä kirjan nimi, kun ostin vain kauniin vanhan esineen. Lehdet ovat osittain paperiveitsen avaamattomia, siis umpinaisia, kiinni, viime vuosisadan alun kirjapainotavan mukaan. On mahdollista, että en raatsi viiltää kirjan sivuja auki katsoakseni, mistä nainen vapautui. Tosin minulla on jopa kaksi paperiveistä, joita voisin käyttää kirjan avaamiseen oikeaoppisella tavalla, joka takaa kauniin ja hieman rosoisen sivun reunan.

Kirjan takakansi on hupaisa, suorastaan naurettava. Siinä on mainosesittely: Uusinta kotimaista kaunokirjallisuutta Jouluksi 1919. Tarjolla on Nuoren leskivaimon lankeemus, Rappiolla, Dilta Hiltunen antautuu elämänpyörteeseen, Arvolan kauhea lapsi, Takaliston lauluja, Irti sortajista ja monta muuta. Eniten tahtoisin lukea Arvolan kauhean lapsen. Tahtoisin myös tarkistaa, mitä Takaliston laulut ovat. Ovatko ne saloseutujen asukkien vai muiden köyhien kurjuuslauluja, tulevia partisaanimarsseja vai mitä.


2.9. Tänään kävin vuorella ja yritin hakea iloa. Ilo on nimittäin aiheena Valokuvatorstain kuvakisassa. Ilo löytyikin lähes heti, kun kiersin vuoren takakautta tuulettomalle suvantopuolelle. Kaksi sinisiipeä lämmitteli ruskeissa käppyrälehdissä, juuri niin kuin minä ilon näen, surun vastakohtana, tilapäisenä vieraana ihmisen jokseenkin tasaisessa elämässä.

Kuulin, että Habibilta oli evätty pääsy muutamille tunneille. Häntä rangaistaan niin, että jos hän riehuu jollain tunnilla silmittömästi, hän ei saa tulla sen aineen seuraavalle tunnille, vaan vasta sitä seuraavalle. Hän on vasta nyt myös päässyt ensi kertaa psykologille, vaikka hänet on potkittu useasta peruskoulusta pois.

Katson usein kakkoselta ohjelmaa Lapsityrannit. Ohjelmassa näytetään, miten kiljuvista, seinille hyppivistä ja hakkaavista kakaroista tulee yhteisökelpoisia pieniä kansalaisia. Olenkin tämän ohjelman myötä havainnut, että vastapäiseen taloon on muuttanut perhe, jossa on lapsityranni. Hän on pieni poika, jonka huuto ja marina kuuluu sisältäkin ulos, taukoamatta, useita kertoja päivässä, jos oma ikkuna on auki tai istuu pihalla. Senkin kuulee, kun perhe lähtee ulos. Ensin tulee pojan huuto, sitten perhettä alkaa valua ovesta, äiti, mummo ja lapsityrannin lisäksi isoveli. Lapsityranni ei suostu kävelemään, vaan hoikka äiti tai vielä hoikempi mummo kantaa häntä selkä vääränä. Lapsityranni huutaa ja ojentelee käsiään, kiemurtelee ja päästyään maahan makaa itkupotkuraivarissa ja päästyään takaisin syliin kiemurtelee niin että naiset ovat helisemässä. Minun tekisi mieleni soittaa televisio-ohjelman nanny paikalle, sillä naisia tulee sääli, niin uupuneilta he näyttävät. On selvää, että perhe tarvitsisi jäähypenkin lapsityrannille, ja jääkaapin oveen teipatut säännöt. Lelujen määrääkin voisi varmaan säännöstellä ja antaa aluksi vain viisi lelua.

Paikallislehdestä luin, että Pikkukaupungissa on eilen nähty susi, metsikössä, jossa käyn kuvaamassa luontokuviani. Sudesta oli kuva, ja asiantuntija oli vahvistanut jäljet. Pitääköhän pelätä kuvausreissuilla? Miten suden voi karkottaa, jos sellainen tulisi metsätiellä vastaan?

(Valokuvat Iines, perhoskuva kannattaa katsoa isompana täältä.)