Ihmisistä

2.5. On se aika vuodesta, jolloin tuttu putkimies on tilattu avaamaan mökin vesi ja putsaamaan katto ja rännit. Putkimiehellä ei pää huimaa, ja kessu palaa koko ajan vasemmassa kädessä.

Puhuin hänet - ääneni kulkee nykyään ihmeen, jopa oudon kirkkaasti ja luulen, että ihmeparantuminen on lähellä - katsomaan alatontille saunapöheikköä ja sortunutta siltaa, josta jalkani meni läpi viime syksynä. Jospa hän tekisi uuden sillan ja kaataisi mottorisahalla tien yli valuvat pajut. Saan niiden alta kumarassa kulkiessani puseroni entistä märemmäksi. Pelkään tippuvani rikkinäiseltä sillalta leveään jokimaiseen ojaan, kun kuljetan ruohonleikkuria sen yli ajaakseni rantatien ruohon matalaksi. Putkimies lupasi katsoa, mitä voidaan tehdä, vaikka on kovin työllistetty ihan pelkistä putkihommistakin. Saunatontti kasvaa kuitenkin umpeen, ellen saa ketään tekemään mitään, kun itse liihottelen päivät pitkät kameran kanssa niityllä. Joskus mietin, mitä tekisin ilman putkimiestäni. Hän on tehnyt minulle linnunpönttöjäkin, männyn rungosta koverrettuja, ihan tuosta vaan toi tullessaan ja sanoi, että tossa olis tommosia.

3.5. Lapsi lähetti tekstarin: Mulle tarjottiin johtoryhmän paikkaa! Tuntuu hassulta kirjoittaa hyviä uutisia. Ihan kuin kehuisi itseään. Olen toisaalta kyllästynyt siihen, että oma itse kuuluu esittää huonossa valossa ihan kuin kertojaminä olisi kömpelö sörssijä, joka munailee aina tai jota seuraa epäonni ja erehdysten aalto. Vähän aikaa sitten lapsi valittiin vakituiseksi lehtoriksi ja vielä vähemmän aikaa sitten hän osti ison ja hyvä auton.

No niin, nyt saatte antaa satikutia retostelusta, kun menen kehumaan omaa pesääni. Etten kurja ajattele, miten kurjasti muilla menee, vaan ylpeilen. - Lapsi, se tytär, on varmaan kauhea hirmu, jos totta puhutaan, saatatte ajatella. - No ei ole. Kun hän juuri soitti, hän ei riemuinnut yhtään johtoryhmän mahdollisesta paikasta, vaan väänsi itkua, kun joutuu luopumaan rakkaaksi tulleesta luokkahuoneesta ja vaihtamaan ensi vuonna toiseen, jotta saadaan rinnakkaisluokkia vierekkäin.

Vielä tuosta puhumisestani, johon viittasin - olen puhunut puhumisen ilosta ihmisten kanssa viime aikoina tavallista enemmän. Ääneni on kirkkaampi kuin talvella, katkeilua ei välillä esiinny lyhyissä lauseissa ollenkaan, kun talvella sitä oli joka toisessa sanassa, ja yli kolmitavuisissa sanoissa aina. Tänään etsin jopa marketissa myyjän palvelemaan minua. Tai oikeastaan en etsinyt, sillä vieressäni sauvasekoitinta ostanut etelämaalainen mies kutsui hänet ja puhui minullekin. Innostuin itsekin pyytämään palvelua, kun mies oli sekoittimensa valinnut. Kyselin vuolaasti myyjältä laitetta, jolla voisi tehdä lehtiselleri-valkosipuli-tomaatti-sipulijuomasekoituksen. Myyjä esitteli minulle tehosekoitinta, ja minäpäs kyselin häneltä senkin, voiko sillä tehdä musseeta ja smoothieta. En ole puhunut näin paljon aikoihin! Minulla oli sama olo kuin töissä ollessani, ihmisten keskellä, puhumassa niitä näitä ja olemalla ylipäänsä olemassa. Tulin marketista tehosekoitinlaatikko sylissäni aika keveästi. Vieläkin on hyvä olo.

(Valokuvat Iines v. 2007 ja 2008)