Älä syö yksin

8.5. Liput liehuivat ja paska haisi, kun ajoin eilen halki maiseman rannikolle. Missä oli peltoa, siellä pöllysi traktorin perässä multainen cumuluspilvi ja pilven perässä laskeutui lokkiparvi juuri kynnetylle tai lannoitetulle pellolle.

Paskanhajua ei päässyt pakoon, se tunki autoon sisälle jokaisessa kunnassa, jonka läpi ajoin, Bachin ja Vivaldin tahdissa. En erottanut myöskään eroja paskanhajussa, mutta voi olla, että Hinnerjoen risteyksessä oli makeimmat aromit, miedoimmat rannikolla. Haju muistutti sikalan hajua, jonkalainen leijui lukioaikana Pikkukaupungin ja etenkin sikalaa vastapäätä olleen lukion yllä keväisin. Me tietenkin sanoimme aina uudelleen sen nautinnollisen lauseen, että opettajainhuoneen ikkuna on taas ollut auki.

Rannikolla oli raikasta, meri oli auki, mutta rannassa oli kaislikon keskellä vielä jäälauttoja. Rantapolulla näin käärmeen, joka ei väistänyt minua. Se jähmötti pää koholla polulla niin etten päässyt sen ohi kapeasta paikasta, jonka reunoilla oli kiviesteitä. Odottellessani kuvasin sitä ja vaihdoin jalkaa. Se ei lähtenyt pois, vaikka heitin sitä oksanpätkillä. Vasta kun otin pitkän kepin, jolla nostin sen keskivartaloa, se liukui hitaasti pois.

9.5. Tänään minut herätti tekstiviesti kello 6.51. Viestin kuvassa oli valkoinen ruusukimppu ja toivotus Hyvää syntymäpäivää. Ilahduin ja painoin Kiitos-vastausviestin numeroon, jota en tuntenut. Kun katsoin sitten kuvaa tarkemmin, huomasin, että ruusukimppu olikin lotkastunut, aukeamattomat nuput riiputtivat päätään ja ruusut olivat reunoiltaan ruskehtavia. Erään tuntemattoman tervehdys naiselle, joka ei ole enää nuori eikä keski-iästäkään niin tiedä. Lähettäjä siis selvisi, eikä se ollut kukaan teistä, vaikka olikin vanha virtuaalituttu, jota en ole koskaan tavannut. Ehkä se oli jopa viisasta.

Muutkin naiset ovat aikojen kuluessa saaneet rumia lahjoja tai muistamisia. Parhaita tässä sarjassa ovat lukemani mukaan narsistimiesten lähettämät muistamiset. Ne ovat pirullisen nerokkaita, vähän kuin tuo nuppuihinsa lakastunut ruusukimppu vanhalle naiselle, joka ei hunningoi tai ratsasta ilta-aurinkoon, jos kauniisti sanotaan. Kun et ottanut minua, luuska, nuppusi eivät koskaan aukea, vaan kuihtuvat niille sijoilleen.

Juuri on julkaistu uusi väkivaltatutkimuskin, josta ilmenee, että kotihälytysten määrä on kasvanut eräässä tutkitussa kunnassa 22 prosenttia, muissakin merkittävästi. Poliiseja kutsutaan kotiin myös siksi, että lapset ovat väkivaltaisia vanhemmilleen ja naiset miehille.

Tässä onkin jokin kohta, jota en käsitä. Eikö eläminen jonkun kanssa ole aina oma valinta, ainakin parisuhteessa? Kenenkään ei ole pakko elää aggressiivisen tai huonosti kohtelevan henkilön kanssa. Ei se ole rakkautta, jota tuntee itseään kiusaavaa kohtaan, ei voi olla. Miksi etenkään nainen ei lähde pois vahvemman miehen sorron alta? Juuri tämä on yksi kynnys tasa-arvon toteutumattomuuteen, että meillä on niin paljon alistuneita naisia, jotka kärvistelevät huonoissakin liitoissa, koska eivät luota itseensä ja pärjäämiseensä yksin. Pitää olla mies, vaikka mimmoinen nyrkkisankari tai vihtahousu. Nainen on olemassa vain miehen kautta, edelleen, lopulta.

On jotenkin harmillista, että yksin eläminen on yhteiskunnassamme niin voimakkaasti demonisoitu. Tämä siitäkin huolimatta, että puolet Suomen talouksista on yhden hengen talouksia. Tänään sanottiin uutisissakin, että ei saisi syödä yksin, yksin syömisestä tulisi tehdä rangaistava teko. Perusteluja en jäänyt kuuntelemaan, mutta oletan, että kyse oli ihmisten vääristä ruokailutottumuksista ja lihomisesta. Toisaalta olen kyllä havainnut, että avioliitto tai symbioosi lihottaa enemmän kuin yksin asuminen.

(Valokuvat Iines)