Levottomat

24.5. Olen usein miettinyt, mistä asti Suomessa lasten, koululaisten ja ylipäänsä nuorten äänekästä ja kaihtelematonta käytöstä on alettu pitää aktiivisuuden ja yleisen reippauden merkkinä. Milloin frekkiydestä tuli johtava käytösmalli?

Mistä lähtien on omaksuttu se asenne, että kodeissa, tarhoissa ja luokissa tauotta kuuluva ääni, puhe ja jopa meteli on lasten vireyden merkki, käyttäytymissuunta, johon lasta ohjataan, vaikka hän olisi peruspiirteiltään ujo ja rauhallinen, yksinkin viihtyvä?

Suomalaislapsia aktivoidaan kaiken aikaa, heidän hermojärjestelmänsä ärsytetään liikkeeseen elävällä ja äänekkäällä kuvalla, musiikilla, peleillä, toimintakehotuksilla, tuuppimisilla. Ääntä, puhetta, toimintaa, liikettä, menoa, melskettä, nopeita väläyksiä sitä ja tätä, eteenpäin, alta pois. Jos joku lyö, lyö takaisin, pidä puolesi, pärjää, älä ole nynny, anna mennä vaan. Ole mukana, näy, liity Facebookiin, olet olemassa ja voit kontrolloida elämääsi.

25.5. En ole nukkunut montakaan tuntia. Kissa herätti minut kahdelta mouruamalla ja olemalla levoton. Se kulki rapuissa edestakaisin, oli alakerrassa kymmenen minuuttia, tuli yläkertaan, kävi astialla, söi, mourusi meni alakertaan. Viiteen asti tätä kesti, kunnes avasin tietokoneen ja etsin eläinlääkärin yhteystiedot. Vastaanoton puhelinlinja aukeaisi yhdeksältä. Kissa hyppäsi tietokoneen viereen makoilemaan, ja kun huomasin, että sen silmät menivät kiinni lämpimässä hurisevassa paikassa, menin peiton alle ja nukuin pari tuntia.

Eläinlääkäri oli aika ronski ja sain apteekkiin puhelinmääräyksen kissaa tutkimatta, kilpirauhasen ylituotantolääkettä ja munuaisen vajaatoimintaruokalisää. Sovittiin, että vanhaa lähes kaksikymmentävuotiasta kissaa ei rääkätä piikityksillä eikä tutkimuksilla, kun kaikilla kuulemma tuossa iässä on munuaiset sökönä ja kilpirauhanen ylikierroksilla. Lääkettä vaan kitusiin, kun oireet ovat ilmeiset. Ellei auta, kyseessä on jokin vakavampi.

Nyt von Kusti nukkuu taas tuossa koneen vierellä. Kauhea huoli eläimestä, jolla on kaulassakin patteja ja joka kääntyy kuin vanha pappa, vaivalloisesti, niveliään varoen. Sattuukohan sitä munuaisista, kun ne lopettelevat toimintaansa? Alan tulla kai vanhaksi, en tahdo kestää eläimen kärsimystä. Luonto-ohjelmissakin kauhistun, kun tiikeri tai puuma hyökkää pienen vasan kimppuun. Tunnen elimistössäni tiikerin hampaat ja konkreettisen kivun vihlaisun. Tunnen munuaisissani kihelmöintiä, kun katson kissaa. Olen kuin Siri Hustvedt, joka tunsi fyysistä kipua, kun näki jonkun kaatuvan tai loukkaavan itsensä. Kun tytär valitti flunssassa putkien tukkoisuutta ja hengenahdistusta, minuakin alkoi ahdistaa putkesta. Elämä on rajua, kun maailma väreilee tuskaa ja kipua, jota ei voi sivuuttaa.

(Maalaus Ernest Bieler)