Olen otettu. Blogiminäni on mainittu kirjailijablogissa, tosin kommenttiosiossa mutta kuitenkin ja vieläpä niin rakkaasti, että on annettu lempinimi ja nimi on runsastettu monikolliseksi: ikkunaeinekset. Olen onnistunut olemaan siis yksi monista, olen tavoittanut yleispätevyyden ja tullut lihaksi, tai ehkä vähän lihaa syövänä mieluummin leiväksi bloggaajien pöytään.
Mikä värisyttävää, suorastaan ujostuttavaa - ikkunaeines on liitetty kahden oikean kirjailijan nimen väliin, ja vieläpä sellaisten kirjailijoiden, jotka eivät ole mitään omakustanne- tai pienkustantamokirjailijoita, vaan suurkustanne. Milloin teidän bloginimenne viimeksi on päässyt suurkustannekirjailijoiden nimien väliin tai edes jatkeeksi? Kysyn vaan.
Näin tietäkää siis, että ikkunaeinekset kirjoittavat tästä lähtien tätä blogia, joka kaiken järjen mukaan herättää ajatuksenliikahduksia jopa niissä, joiden kirjallisuus on. Tämä on siis tärkeä blogi. Kiitän nostosta minut maininnutta Neiti Nättipillun runoilijaa, vaikken kyllä tiedä, onko hän kirjailija, vai kuuluuko hän vain niihin, joiden kirjallisuus on. Luulen, että hän kuuluu tietäjien laajaan heimoon.
Muutoin menee epävarmasti. En aina tiedä, kenelle blogikirjoitan. Olen hukannut kykyni personoida lukijakuntaa - personointi on aina ollut blogikirjoittamiseni lähtökohta ja dialogi tavoite. - Huomaatteko nyt? Puhun tässä kuin ulkopuoliselle, persoonattomasti, lukijakunnasta. En kohdenna sanojani. En keskustele. Ihan kuin joku olisi leikannut tuntosarveni ja sokaissut silmäni. Eihän näin voi kirjoittaa, ei blogikirjoittaminen voi olla kohteetonta näyttämistä tai subjektiivista pussien tyhjentämistä tällaisella henkilöllä, joka kirjoittaa einestasolta. Gourmet-tasolta varmaan voisi kirjoittaa monologejakin.
Vaan yllä oleva maalaus on sellainen, joka pysäyttää. En tiedä miksi, mutta on kiehtovaa kun tyttö katsoo kuvaajaa kuin ilmaa ja juuri siksi kutsuu kuvaajan mukaan tauluun.
(Maalaus François-Emile Barraud)
Upeaa, Iines, Upeaa! Kohta repeää..! Ansaitset medaljongisi.
VastaaPoistaPs. Aikoinaan Kekkonen lähetti minulle onnittelusähkeen... mutta nyt viime aikoina on ollut hiljaisempaa. En osaa sanoa miksi? Nimittäin ei tästä ole kuin vuosi tai pari kun tein äärimmäisen ällistyttävän tempun. Saanko kertoa minkä? Ai, saan. No, odotin linja-autoa Tarton linja-autoasemalla. Aikani kuluksi - tai oli mulla hätä - menin WeeCeeSeehen. Panin oven lukkoon koska halusin kusta rauhassa. Kuten teinkin. Mutta - Voi Hyvänen Aika - kun yritin tulla sieltä ulos, siis ihmisten ilmoille, en millään päässyt. Hakanen ei auennut. (Päin vastoin, rystyseeni tuli verta vuotava lovi.) Hakkasin seiniäkin ja huusin "help", ja "auttakaa mua", mutta sitten ajattelin että kohta ne pitää minua häirikkönä. Lopetin mertarantamaisen mölyämisen. Oven - joka siis oli kuin hitsattu kiinni - ja katonrajan välissä oli n. 20 cm tyhjää tilaa. Ajattelin, koska minulla oli enää hyvin vähän keinoja käytettävissäni, että kyllähän minä... No, ensiksi viskasin siitä raosta takkini toiselle puolelle. Sitten askelsin jalkani vessankahvan päälle ja punnersin itseni sinne ylös, rakoon... ihmisestä muuten tulee aika litteä, jos on tarvis. Äkkiäkös tupsahdin sinne toiselle puolelle. Ja pyyhin pölyt takistani ja panin sen päälleni ja marssin sitten ulos.
Ps. Tuli mieleeni, kun jo istuin Viljandiin menevässä bussissa, ja ajattelin kaikenlaisia asioita, mm. sitä, että jos joku toinen ihminen nyt (jolla on esim. kamala paskahätä) yrittää päästä sisälle siihen vessan 'eriöön' niin ei se... "mikään helppo nakki" ole.
Pss. Onnea Sulle silti!
Iines,onpa taas mainio kuva, joka myötäilee tekstiäsi kuin nappi silmään (mitä se sitten tarkoittaakin).
VastaaPoistaNiin, sinähän olet julkkis blogimaailmassa, eikä se ole ihme, että sinut muistetaan ja istut lujasti monen alitajunnassa, vaikkakin tällä kertaa salapuvussa, joka on kieltämättä paljastava.
Ooh, meikäläinen vosi olla tummanvihreä kateudesta, vaan enpä ole.
Olen sitä minäkin usein miettinyt, kenelle ja miksi kirjoitan, ja personoin itseni monelle mutkalle vain välttääkseni toisten epähienoa koskettelemista. Itsestä voi kirjoittaa mitä haluaa. Toisista kirjoittaminen varsinkin vähättelevässä yhteydessä kun on epähienoa.
Itsestä kohdeolentona kirjoittaminen on vaaratonta, pitää vain muistaa, ettei lankea kehumisen puolelle.
Siihen olen innoissani joskus sortunut, ja sitä vieläkin harmittelen. Sinä et ole ainakaan minun huomioiden mukaan sellaiseen syntiin langennut, mitä nyt tyttärestäsi... Mutta me äidit tiedämme tasan tarkkaan, kuinka lapsemme ovat parempia kuin me itse. (leveä hymy!)
Tuo ironia, jolla tämän jutun olet kirjoittanut, on loistava. Se on kyllä hyvä ase. Mutta taitamattoman kädessä se voi aiheuttaa vahinkoa, sen takia en siihen juuri koske, mutta nautinnollista sitä on lukea.
Terkkuja liisulta ja koko poppoolta!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMedaljongeista viis, mikis, mutta se on kaunis ääni, kun lakana halkaistaan repäisemällä. Menee luotisuoraan ja saadaan kaksi palasta. Vieläkin on huusholleja, joissa revitään käsin matonkuteita. Minusta tämä on naisten töistä kiehtovimpia.
VastaaPoistaOma vessaanjäämiseni tapahtuu aina merkittävässä seurassa, jossa huomio on taattu. Koulutuspäivillä ison naislauman kanssa minä olen ainoa, joka ei pääse vessasta pois ennen lievää panikoitumista ja lukon hätäistä räpläämistä.
Panikoitumispelko taas johtuu siitä, kun lapsena lukitsin itseni vahingossa pimeään komeroon avain kädessä. Vanhemmilla ei ollut vara-avainta, eikä kellään muullakaan. Hätä oli hirveä, mutta tässä nyt olen, joten kai minä sieltä ulos jotenkin pääsin.
Filosofointi on yleensä ikuista jargonia; on kuin katselisi "tärähtäneitä" valokuvia. Tai kohti tulevaa koksijunaa. Jean-Paul (Sartre) sanoi osuvasti - kun kerran Joensuun Jokelassa juteltiin - että, 'mikis, ihmisethän syntyvät sattumalta, elävät kurjasti, ja kuolevat ilman mitään merkitystä...' Sanoin, että olen pannut saman merkille, kun olen tutustunut hyönteisiin.
VastaaPoistaTuosta oivasta runosta kun karsi kaiken muodon ja turhan pois, jäljelle ei jäänyt juuri muuta kuin Ismo Alangon sanat: vittu, kun vituttaa! - oma sinänsä huikea oivallus kirjailijalla oli: - "ja tekis mieli!"
VastaaPoistaMinulle kirjallisuusihmisten maailman näyttäytyy sellaisena, jossa itkutuherretaan lainattujen lauseiden viisaudella; hakatkaa tuo metsä pois peittämästä minun puutani.
Pikkuliisu,
VastaaPoistaen tiedä mitään julkkis-leimastani - jos jotakin on, se on menneen kesän lumia ja täysin harhaa.
Joskus kiusaajien kiehnätessä ympärilläni minussa oli ahdistusta ja uhmaa, joka purkautui vimmaisiinkin kirjoituksiin vähän kaikkea ja kaikkia vastaan, kun en osannut luottaa kehenkään. Uskon että tuo mahdollinen maine on noilta ajoin, jolloin olin karvat ja kynnet puolustusasennossa kaiken aikaa.
Minustakin toisista ihmisistä ivaten kirjoittaminen on epähienoa ja alhaisen vastenmielistä, saati toisten nimitteleminen. Ei pilkkaaminen edistä mitään, ei vääriä esivaltojakaan pilkalla kaadeta. Pilkkaaja on aina häviäjä.
Riku,
oiva havainto: runo on kai runo vasta, kun se ei uppoa osiin purkamallakaan, vaan siitä jää muistiin ja ajatuksiin.
"Hakatkaa tuo metsä pois peittämästä minun puutani." - Tämä on hyvä lausahdus monimielisyydessään.
Daugavpils... tihkusade. Katselin ylikulkusillalta tavarajunaa jossa oli jumalattomasti hiilivaunuja. Koksia! Ajattelin, että jos nyt en olisi surullinen (onneksi olin!) niin tulisin hyvin surulliseksi. Juna, joka vetää perässään hiilellä lastattuja vaunuja, on minulle surun metafora.
VastaaPoistaDaugavpils... on muuten Ruma kaupunki.
Vale-Blogisisko on kuitenkin poistettu Wordpressistä.
VastaaPoistaNo sehän on hyvä, Anna. Vilkaisin muutama päivä sitten, ja kyseistä blogia oli jopa päivitetty.
VastaaPoistaJoskus ihmettelen, mitä annettavaa sellaisilla ihmisillä on muille edes kirjallisesti, jotka tahallisesti pilkkaavat muita. Siis pilkkaavat.
Parodia on kokonaan toinen juttu: se voi olla purevaakin, mutta siinä on mukana ihmistä rakastava pohjavire. Ehkä pilkan ja parodian erottaakin toisistaan se, että pilkasta puuttuu huumori eli ihmisen heikkouden ymmärtäminen ja rakastaminen.
Voin ajatella, että loputon hiilijuna on surun metafora.
VastaaPoistaTästä tulee mieleen (huom. aasinsilta) junarataan liittyvä kuva, joka on minulle ahdistuksen metafora.
Vanha mies kulkee sinisessä hämäräaamussa Turussa junaraiteita pitkin, Aninkaisten sillan alla, kohden rautatieasemaa. Katselen ylikulkutieltä bussin ikkunasta, miten mies kulkee kädet harallaan, palttoo auki, hatuitta päin, kovassa pakkasessa. Toisessa jalassa ei ole kenkää ja mies heittää sitä sitä sivulta koukaten toisen eteen, koska jalka ei taivu. Näin mies töpöttää eteenpäin raiteiden välissä, kaukana ihmisistä.
Minä kiinnitin tuossa kuvassa huomioni ensiksi, toiseksi ja komanneksi leipään ja asentoon, jolla äiti (?) sitä leikkaa. Sitten vasta katselin muita juttuja.
VastaaPoistaMillähän hiivalla moinen leipä on aikaansaatu? Ja millaisen lämmön se tarvitsee paistuakseen palamatta päältä myös sopivaksi sisältä?
Leipää leikkaavan äidin muisto on minulle hellimpiä lapsuuden kuvajaisia joita joskus päässäni liikkuu. Isoja olivat myös hänen leipomansa ruisleivät. Juuri ja juuri käsi ylettyi ensimmäistä kantapalaa puukolla vuolemaan...
Ikkunaeineksiin kuva käy vallan sopivasti.
Leipää vaan ei saisi koskaan leikata itseään vasten! Tämä oli isäni opetus.
VastaaPoistaTuo äiti on varmaan taitava leivänleikkaaja, ja leikkuupinnan olemattomuus selittänee leikkaamistavan. Ei ole pöydänpintaa, jossa leivän leikkaisi.
Minua hämää muuten se, mihin äiti laskee leivän, kun hän on leikannut siivun. Ei se mahdu pöydälle. Mistä hän otti sen käteensä?
PS Leipä on varmaan paistunut maalaisranskalaisuunissa, valtavassa sellaisessa.
Minäkin kieltämttä oli vähän ilkeä kirjallisuusteoreetikkoja kohtaan, joita kirjallisuusihmisillä tarkoitin.
VastaaPoistaJoskus vain haluaisin joltakulta kysyä, että meneekö siinä kauan aikaa, kun noin vaikean teorian ulkoa opettelee, ja onnistuukohan se ollenkaan jos ei ole intelluktuelli.
Intellituksuelli pitää olla, Riku, muuten ei tule mitään, älyn pitää olla tunteen ja intuition päällä. Filosofiat hallussa ja termistö yliopistollista ammattiyargonia.
VastaaPoistaÄidin leivät nimenomaan oli lupa leikata itseään vasten vaikka muuten neuvottiinkin itsestä pois päin vuoleskelemaan.
VastaaPoistaEi niitä ollut leikkuulautoja joita vasten jykertää ja kun kymmenen henkeä oli pöydän ympärillä, niin yhdeltä äidiltä meni syöntiaika passaamiseen leivän leikkuineen.
Tuolla kuvan äidillä on varmaan siinä selän takana ompelukone, vanha Singer jonka toisen pään tasolle hän sen leivän sitten laittaa.
Oiva havainto, Valto! Singer pelastaa tilanteen, jota epäilin jo taiteilijan lavastukseksi. Eihän se voinut niin olla, että äiti tuli leipä kädessä pöytään, ja lähtisi leikattuaan viemään sitä apupöydälle. Hän olisi leikannut leivän jo siellä.
VastaaPoistaMieleeni vain on jäänyt tuo kielto leikata itseä päin. Kun sain itse leikata, meillä taisi olla jo vedettävä leikkuulauta tiskipöydässä. Tai sitten leikkasin poispäin itsestä.
Mun isä sano mulle kun piti tota noin ammattia valita että älä tartu lapioon kun sillä ei pääse kun alaspäin. Niinpä sitten oon kouluttanu tota noin itseeni insinööriksi. Vaikka vitun veronviranomaiset sanoo että ei kannattais. Mistä ne sen muuten tietää?
VastaaPoistaTuossa taulussa molemmat naiset on tehty ihmeellisiksi voimakentiksi siveltimen vedon suunnilla ja väreillä. Molemmilla on sädekehä.
VastaaPoistaNiinpäs onkin, Riku, varsinkin äiti hohtaa kun häntä katsoo vähän eri valoissa, kääntää läppärin ruutua. Näyttää, kuin taiteilija olisi maalannut pyörein vedoin taustan pään ympäriltä. Äiti taitaakin olla madonna, köyhän pienen, mutta kunniallisen perheen elättäjä.
VastaaPoistaKyllä, yhä varmempi olen, että tässä on muunnelma madonna ja lapsi -aiheeesta. Huomasin sen vasta tulkinnastasi, Riku.
Lapsen ilme vaan kutkuttaa minua. Onko se siksi läpikatsova, välinpitämätön tai äärimmäisen turhautunut, ettei hän riistäisi äidin sädekehää?
Anonyymi,
VastaaPoistainsinöörien verotus riippuu ihan tulotasosta, niin kuin kaikkien muidenkin ammattien. Eikö?
Todella, äidin päänasento varjoineen on sama kuin Madonnalla monseti on, sylissä saattaisi leivän sijaan olla Jeesuslapsi.
VastaaPoistaTuima ilme ja tummanpuhuvuus tyttärellä paholaismaista(?)
Mehän räjäytetään nyt pajatso, Riku, muille jää luu taulun tulkinnassa!
VastaaPoistaLeipä kuin Jeesus-lapsi madonnan sylissä - tämä on äärimmäisen tärkeä havainto. Vähäinen sinänsä, mutta kuolemalta pelastaja.
Siis tuo tyttären tummanpuhuvuus, aavistus pahasta on läsnä maalauksessa, sen suolana. Kosmos ja kaaos, hyvä ja paha, ikiaikainen myytti, yhtaikaa, samassa huushollissa niin kuin maailmassakin.
En ole koskaan kehunut Iineksen valitsemia kuvia? (Enhän ole. Vai olenko?)
VastaaPoistaMinusta ne ovat upeita! Estetiikka... on sitä että käsittää asiat väärin. (Eikun "hienotunteisuus on sitä että ymmärtää väärin".) Näissä kuvissa on hirveen paljon kirjaimia. Jää aivan sanattomaksi. (Kuvia jostain kaukaa. Käsittämättömän kaukaa. Jossa kävelee vain Okapeja.) )
Olet sinä, mikis, viimeksi Georges Seuratin kabareetyttöjä, joukossa pari nättiä homoa, kaikilla jalka korkealla.
VastaaPoistaMinusta on hauskaa, kun kuva huomataan, sillä kuva on tärkeä osa kirjoitusinnoitusta. Kuvan ja sanan liitto on se, jota on innoittavaa muodostaa.
Nyt menin kyllä sivuraiteelle... mutta ei se mua haittaa? Homot ovat minusta mukavia kun ovat homoja, samoin muutkin ihmiset. (Kallistun kummminkin heteroseksin puoleen, syystä, jota en osaa sen tarkemmin määritellä.) Mutta Iines - sen lisäksi että olen lätkähtänyt sinuun - niin nuo sinun valitsemasi kuvasi, säpsähdyttävät. Mistä sinä ne aina löydät?
VastaaPoistaTarja sanoi mulle että laula mulle tämä laulu. Sanoin, että en osaa.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=qPvi0Orrdjo
Tämä on kyllä aika käheä versio tästä ...
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=A3RLHohB13E
Tai en tiedä. Minulla on tämä svennofiilinen ote nyt todellisuuteen... Mitä se milloin onkaan. En tiedä.
http://www.youtube.com/watch?v=LZW_q6RMnOk&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=A9eAKcE0Mnc
Mikis, kyllä slaavilainen kaiho ja unohtumaton Partisaanivalssi vie voiton noista svennofiiliksistä, mennen tullen.
VastaaPoistaRuotsalaiset naislaulajat ovat kyllä suuria: Monica Zetterlund, Anita Lindblom ja Eva Dahlgren sekä Lisa Nilsson. Suomesta ei jostain syystä taida löytyä ihan saman kokoluokan laulajia.
Iines, kuvasi tyttö taitaa miettiä, että aina tätä samaa keittoa. Hänen ilmeensä on tyytymätön, melkein vihamielinen. Tyttö ei kuitenkaan ole laiha, joten soppa on kelvannut. Keittokulhosta nousee höyry kauniisti kiemurrellen, ja ruokahetken tärkeyttä korostaa pöytään katettu valkoinen liina. Mitä möykkyä äiti pitelee edessään? Leipä se kai on? Vaan onpa se muhkea ja epämääräisen muotoinen. Pöytä on pikkuruinen, nippa nappa naiset mahtuvat sen ääreen. Kalustoa täydentää luultavasti päästävedettävä sänky, jonka päiväajaksi saa kasattua pieneen tilaan. Kahden naisen huusholli, ehkä kissa kolmantena.
VastaaPoistaTotta on; tämä on hyvä blogi. Onnea vaan tunnustuksesta!
Delilah,
VastaaPoistakiemurtelen vähän kiitoksille, sillä kyllä juttu oli tältä osin täyttä ironiaa. En kai minä itseäni mene nostamaan, kun muutenkin olen sellaista maanrakoonvaipujatyyppiä. Tietysti minä olen raivoissani, että joku pitää minun blogituotantoani einestason mahantäytteenä. En oikein itse usko olevani eines, olen mieluummin vaikka hyppypippuri tai yksinäinen puuhun kiinni jäänyt omena.
Huusholli on varmaan kahden ihmisen, äidin ja tyttären, niukasti kalustettu, mutta nätti. Äidin takana on Valton mainitsema Singer ja leipä on äidin itse leipoma, ei armeliaisuudesta saatu. Perheellä on selvästi tavat ja ylpeyttä. Luulen, että leivän koko on ranskalainen maalaisperinne, ei kai siinä muuta ole. Suomalainen leipoi kapeaa ruiskiekkoa samaan aikaan ja pani rinkelit kattoon orsille roikkumaan .
Valtsu voi "Singerin" suhteen olla oikeassa sillä taulun nimi on vapaasti suomennettuna "Ompelijattaren keitto". Leipää ei tuossa syödä suomalaiskansalliseen tapaan, vaan keittoon lisättynä.
VastaaPoistaKoska kysymys on realismista taiteen lajina ja arvostetusta muotokuvamaalarista niin "Madonnan kehä" vaikuttaa vähän arveluttavalta tehokeinolta. Näkisin sen mieluummin ihan vaan, vaalempana valoorinä, jolla kolmiuloitteisuus korostuu, etualalla olevat henkilöt erottuvat taustastaan selkeämmin.
Suoraan katsojaan suunnatut silmät on harkittu tehokeino, vastakatse. Tirkistely, tunkeutuminen intiimiin tilaan on saatettu moraaliseksi vastavuoroisuudeksi.
Kyllä vaan, anonyymi, maalauksen nimi on Ompelijattaren keitto, La Tailleuse de Soupe, ja se on vuodelta 1933, ei siis sen vanhempi niin kuin äkkiä voisi arvella.
VastaaPoistaTytön asu viittaakin iloiselle 30-luvulle, ja kauniin huolellisesti kiinnitetyn rusetin ja hiuspinnin ymmärtää tätä äidin ompelijatartaustaa ja ajan muodin henkeä vasten. Kysyy vaan edelleen, missä on perheen isä, etenkin kun katsoo äidin sormustettua kättä. Leski, oletettavasti, edesmenneen hyvän miehen kunniallinen ja taitava vaimo.
Edelleen näen äidissä sinnikästä madonnamaisuutta, sädekehää, ihannointia; hän suorittaa osaansa nurkumatta tyyntyneenä, leskeyteen pyhittyneenä.
Tyttö taas tulee menemään ja tanssimaan iloisesti, kunhan se aika koittaa. Hänen poskensa hehkuvat nyt jo kuin ruusut, ja silmät katsovat suoraan katsojaan ja elämään, joka on tämän pienen tilan ulkopuolella. Samalla katseessa on närkästystä tunkeilevia katsojia kohtaan.
Äidin puku on hieno, kiiltävähköä hyvää kangasta, runsaat poimut laskeutuvat laadukkaasti, saumat ovat huolellista työtä. Tämä nainen pärjää käsillään. Ei ihme, että ne leikkaavat leipää.
En lukenut kaikkia viestejä ja ajattelin, että ninen olisi voinut olla tytön kotiopettaja.
VastaaPoistaAjattelin maalauksen olevan 20-luvulta. Tytöllä on 20-luvun polkkatukka.
Pidän kovasti tuosta keittokulhosta. Meillä oli kotona fasaanikulho, jossa oli aina ruokakomerossa marjasoppaa. Fasaaniastiat menettivät välillä arvonsa. Pelastin kotoa yhden fasaanilautasen kukan alta ja soikean vadin ruokakomeron hyllyltä. Ne ovat nyt koristeina keittiön seinällä.
Tuo soppakulho onkin ihana.
VastaaPoistaYleensä soppakulhot ovat hävinneet Suomen posliinituotannosta jokseenkin kokonaan, ja oli aikakausi, ettei niitä käytetty eikä juuri myytykään. Edelleenkin soppakulhoja käytetään vähän. Keitto kauhotaan arkikäytössä ainakin suoraan kattilasta lautaselle.
Olen joskus Pietarin-reissulta matkustanut venäläinen soppakulho sylissä bussissa takaisintulomatkan. Kulho ei mahtunut kassiini.
Onpas täällä tänään hiljaista, mutta pakko kai suomalaisen on nauttia ulkoilmasta aina silloin kun on lämmintä.
VastaaPoistaKanssamatkustajasi Pietarista taisivat kysellä, josko hekin saisivat hieman soppaa maistaa.
Nykyään ei juuri astioita tarvita, kun saarioisten kiekossa on pahvilautanen valmiina.
Joo, niin on. Olenkin ehtinyt miettiä, mitä olen sanonut väärin, kun kukaan ei puhu kanssani.
VastaaPoistaVaan aika rauhallista ja jopa hiljaista on muuallakin, äskeisellä blogikierroksella. Mökit kutsuvat, samaten lämpimät kesäpäivät ja illat.
Sinä olet kiltti, Riku, ihanuus ihmisenä, kun viitsit kommentoida jotakin, vaikka kunnon aihetta ei tässä taida olla. Huomenna menen minäkin mökille, jatkamaan pihatöitä.
Ei se siitä kiinni ole, ettei kirjoituksessasi olisi aiheita - ja useinkos aiheet ovat meille mitään rajoja olleet.
VastaaPoistaYleisesti on aika hiljaista ja blogger taannoisella kaatumisellaankin vähän sotki näitä kommentointikuvioita.
Laitan sinulle tähän vähän työnjohtamista huomiselle: Eipäs laiskotella siellä! - Justiinhan sitä viisi tuntia sitten tauko pidettiin, antaas haravan heilua!
Minusta äidin (?) tapa pidellä leipää on jokseenkin alkuvoimainen ja suorastaan aistillinen!
VastaaPoistaTytön (?) katse kaipailee muihin maisemiin.
Nimenomaan harava heiluukin huomenna. Viimeksi pääsin vasta risujen keräykseen. Kivaa puuhaa, joskin aika raskaasti käy selän päälle. Vaan mikään ei estä aina välillä laiskottelemasta ja vaikka ripustamasta riippukeinua valmiiksi kesää varten.
VastaaPoistaÄidin veitsiote tosiaan kertoo voimasta. Elämästä selvitään tämän vahvan ja tyynen naisen huushollissa. Tyttärestäkin on kasvanut terveen erillinen persoona
Äiti hyväilee leipää kuin se olisi viulu. Mies tulee olemaan hyvissä käsissä sitten kun on maatapanon aika.
VastaaPoistaTyttären katse on terveen tylsistynyt ja elämyksiä kaipaava. Nuori nainen ei voi kokea liikaa tai edes tarpeeksi! :)
Minä jo mielessäni kastoin äidin leskeksi, Kuunkuiske, koska ruokapöydässä on paikka vain kahdelle, kattauksessa on kaksi lautasta.
VastaaPoistaÄidillä on kuitenkin sormukset, joten varma ei voi olla. Voisihan isä olla matkoilla, mutta miten tuo pieni kahden hengen pöytä silloin selittyisi? Tämä on se kulmakivi kaiketi.
He ovat aikaansa edellä ja elelevät omissa huusholleissaan! :)
VastaaPoistaOppi on mennyt perille!
VastaaPoistaYmmärrän yskän, anonyymi, mutta sama köhä taitaa vaivata nyt muitakin blogeja. Lieko jokin virus liikkeellä?
VastaaPoistaMinä lähden nyt kahvin juotuani haravoimaan ja istuttamaan krassin taimia.
Olisi mukava auttaa sinua niiden krassien kanssa, sanoisin: viitsisitkö nopeasti virittää sen riippumaton ennenkuin aloitat istuttamisen, minä huudan sitten kun voit tulla kahvia keittämään!
VastaaPoistaKyllä tuo varmaan toimisi.
VastaaPoistaVoisin asetella vielä heinänkin hampaitten rakoon ja antaa keinulle vähän vauhtia haravanvarrella.
Tein muuten urotyön: leikkasin kaikki nurtsit kerralla, paitsi rantatien, jonne en mene vähään aikaan, kun siellä oili viikko sitten iljettävä käärme. Toivottavasti se ymmärtää siirtyä pois.
Työn orjat sorron yöstä nouskaa!
VastaaPoistaAi meni läpi vai... hmm...riippulepäämöstä huutaisin vielä: II--I-IINEEES, tuu vaihtaan kortta, tää maistuu jo ihan pahalle!
Vaan kyllä on kropalla hyvä ja rento olo, kun on huhkinut koko päivän. On niin vireä, että tekisi mieli istuttaa koko ajan uusia systeemejä ja puuhailla pihatöissä.
VastaaPoistaTässä pienessä kaupunkipihassakin on kyllä duunaamista. Nurmikko puskee voikukkaa, mutta en raski leikata sitä. Nyppimistäkin on, joten taidan siirtyä kohta takapihalle pyllistelemään.
Tuosta tulee mieleeni, että vaikka juttuni saattavat ensialkuun vaikuttaa Wagnerin (sarjakuva kirj.huom.) kaltaisilta, ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
VastaaPoistaTyöntekoon suhteeni on suorastaan intohimoinen - en koskaan väsyisi sitä katselemasta.
Minun tuli kyllä mieleeni tästä riippukeinupassuuttajasta Uuno Turhapuro. Vaan ei sen väliä, yhtä rakastettava hahmo on Wagnerkin, joskaan ei yhtä älykäs kuin Uuno.
VastaaPoistaTähän samaan rakastettavien mieslaiskimusten sarjaan kun liitetään vielä Harald Hirmuinen, niin on koossa on samantapaisten miesten mainio ryhmä.
Jokaisen vaimostakin voisi tehdä saman päätelmän: äkäinen, tarmokas ja teräväkielinen, mutta miestään rakastava naisihminen. Vähiten miestään passaa Viivi.
Aina saa haaveilla, taisi ylioppilas Larvanto sanoa haavi auki ja kädessään.
VastaaPoistaApu-lehdessä(kin) oli sarjakuvasankareista tämä Lätsä, jonka rakastava vaimo oli aina liikuttavasti kaulin valmiina leipomaan pullaa, kun sankari saapui yöseen aikaan riennoistaan. - Papiljotitkin olivat alituiseen päässään, että miehelleen pystyisi mahdollisimman kauniina esiintymään.
Mutta ei se Lätsä mistään korvapuusteista yleensä keskellä yötä välittänyt, mukavana miehenä taisi vain asettua yöpuulle.
Lätsän ja Flooran seikkailuja oli Turun Sanomissa joskus. Aikanaan rohkean hauska sarjakuva, mutta nykyaikaan sijoitettuna ehkä vähän turhankin kiltti.
VastaaPoistaVielä puuttuu tietenkin Pekka Puupää Justiinansa kanssa. Niin, ja Vihtori ja Klaara.
Aina noissa on hirmuinen muija.
Toki on olemassa myös Suomen Kuivalehden klassikko, ei mikään Heikki ja Kaija, vaan Helmi ja Heikki.
VastaaPoistaHelmi on todellinen pakkaus ja aina mukava.
Sarjakuvassa on vuodesta toiseen sama sisältö: "Kauhee ko toi Heikki tekee isoja voileipiä, syö ko hevonen ja nukkuu ko mikäki!"
Helmi ja Heikki oli minulla muuten tuossa Vihtorin ja Klaaran perässä. Pyyhin heidät kuitenkin pois, sillä ajattelin, että Heikkihän on ahkera työssäkävijä ja ansaitsee isot leipänsä, ja Helmi kiltti ja hymyilevä kotirouva jonka kuuluukin passata, tyypillinen amerikkainen perheunelma. Nämä suomalais- ja muut edellä mainitut versiot ovat häijympiä eli todempia, eikös vaan.
VastaaPoistaOma sarjakuvasuosikkini oli joskus Kieku ja Kaiku, mutta taisi olla kyseessä homopari.
Kunhan puhut, ihan heti ei tulisi mieleeni liittää siihen minkäänlaisia seksuaalisuuksia.
VastaaPoistaAlhon ja Waltarin Kiekua ja Kaikua minä kutsuisin vanhan ajan valistuspieruksi.
Nykyajan lapset jos lukisivat, sanoisivat jo muutaman jälkeen: "Nyt rupes ahistaan - pakko hakata kaikki, tuokaa huumeita, tupakkaa ja viinaa!"
Minulle tuli K&K:sta mieleen isoäitini kauan sitten kertoma juttu lapsuudestaan vielä kaukaisemmalta ajalta.
Joku tytöistä oli jätetty vahtimaan nuorempia, "etteivät puhu tuhmia tai kiroile", kun vanhemmat lähtivät torpasta käymään missälie kirkonmenoissa tai jossain.
Kun vahtimaan jätetty huomasi akkunasta vanhempien jo lähestyvän, tunsi hän syvää epäonnistumista tehtävässään, joten kääntyi nuorempien sisarusten puoleen ja sanoi: -"Nyt ne tulee, kirotaan äkkiä kaikki!"
Tuskin ne mitään oikeita kirosanoja, mutta tottakai jokainen jonkun "paskan" lausui innoissaan.
Kun vanhemmat tulivat sisään, sanoi vahtimaan jätetty onnellisena vastuullisesta tehtävästä suoriutumisestaan: "Jokainen kiros!"
Itsekseni pohdin onko isoäitini mahdollisesti kertonut tuon jostain kirjasta tai muusta. -Hänen omana kokemuksenaan se kuitenkin minun mieleeni piirtyi, pienenä lapsena, kun sen olen kuullut.
VastaaPoistaKieku ja Kaiku oli siis läppä, huono sellainen, kun pohdin, kumpaa sukupuolta he olivatkaan.
VastaaPoistaMeillä on Kotilieden nidottuja vuosikertoja, mm. vuodelta 1924 asti aina 50-luvulle. Mielenkiintoisin on vuoden 1945 vuosikerta, kun siinä niin elävästi opetetaan emäntiä selviämään pula-ajasta ja pitämään sodissa kärsineitä miehiä hyvänä ja ehdottomasti herroina talossa. Erota ei saanut, vaikka mies olisi juonut ja hakannut koko perheen - tuli ymmärtää ja vain rakastaa mies terveeksi.
Äiti näitä vuosikertoja oli jostain saanut, ei itse nidotuttanut, ja osan olen huutanut huutokaupoista. Näissä tätä Waltarin sanoittamaa Kiekua ja Kaikua on. Toinen mitä näistä lapsena luin, oli Kysymys- ja vastausosasto, joka oli upea. Kaikkeen oli vastaus, ja Suomen kansan tietämättömyys oli ilmeistä.
Pst Tuo kertomasi tarina isoäidistä oli varmaan totta, ei vaikuta muualta kuullulta, vaan aidosti tapahtuneelta.
Onnitteluni Iines vaikka vähän jälkijunassa! Siis poppanakuteet revitään esim. lakanoista joskus kuten kuvailit ja itse revein myös tilkkutöihin (siis ne kaistaleet) ainoinaan etenkin hirsipuutöihin! Ja arvaappa miksi:)
VastaaPoistaHerran pieksut. Ette kai te nyt vaan tosissanne ajattele, että "olen otettu", siis tyytyväinen, kun ikkunaeinekset on jossain mainittu, ja liitetty kontekstiin, joka ei ole oikea.
VastaaPoistaSehän on kamalaa ja latistavaa, tuollainen tuomio, estää varmaan uudet kirjoitukset pitkäksi aikaa, tai jopa kokonaan ihan kuin lyttäävä kritiikki kirjailijaa. Olen jo miettinyt, mitä sitten, jos Iinestä ei ole. Jatkanko vain kuvablogin puolella? Voinko löytää uuden kirjoitusyhteisön, kun kuitenkin olen sama, en lähde roolipelaamaan.
En keksi selitystä sille, miksi jokuset pilkkaavat muita virtuaalissa ja oletettavasti vaativat, ettei virtuaalissa voi satuttaa ketään, koska kirjoitusminä on vain hahmo. Kun ei ole hahmo. Useimmat kirjoittavat itsenään, sykkivänä lihana, verenä, tunteiden kimppuna. Vastuu sanoista on kirjoittajan.
Hirsipuutöihin, mustaleski? Siis oikein hirsipuutöihin, vai siihen hirsipuupeliin? Olen ihan hoksaamaton nyt.
Voi Iines hemmetti, sori että kiittelin, mutta olit sen ansainnut:)
VastaaPoistaEnkä harrasta näitä hirsiMÖKKIjuttuja enää ollenkaan, anoppikin nauroi minulle kun sanoin sen väärin!! Naurattaa ja etenkin nolottaa tuo hirsipuu vieläkin, mutta minulla taipusta puhua läpiä päähäni:)
Ei haittaa kiittäminen ollenkaan, mustaleski! Sainpahan syyn puuskahtaa tunteeni ilmoille, kun ei ole ketään, kenen kanssa näistä mieltäpainavista virtuaaliasioista puhuisi. Minä en osaa hautoa asioita tai vaieta kuin sankarillinen muuri, sillä sellainen kasvattaa patoutumia ja tulee sitten vaikka ruumiinkipuna ulos.
VastaaPoistaJos Sami Liuhdolla olisi blogi, menisin kertomaan hänelle, miten hänen ylimielinen kategorisointinsa minua satutti. En vaivaisi teitä mieleni liikahduksilla. Olkoon siis, maailmassa on aina tietäjiä, niitä, joiden asiat ja kirjallisuudet ovat.
Minun on kuitenkin tämä blogi, ja koetan kirjoittaa edelleen niin kuin tahdon, miettimättä, mitä joku viisaampi jutuistani ajattelee.
Terveisiä maailmalta.
VastaaPoistaTai tulin jo muutama päivä sitten, mutta työt kaatuivat päälle, joten en ehtinyt lukea enkä keskustella.
Luin nyt kaikki rästiin jääneet ja nauroin makeasti Iineksen kertomalle kuinka hän opiskeli kiekkotermejä googlesta.
Täytyykin alkaa harrastaa lätkäkieltä soittoruokaloissa: "Anteeksi neiti, mutta saisinko karvata hetken?"
Iines, jos haluat oppia jääkiekosta lisää, mene katsomaan yksi peli oikeasti. Ällistyt sitä vauhtia, jolla ne säntäilee päädystä päätyyn - tv tekee siitä liian järjestelmällistä ja helposti seurattavaa.
Oli minulla jotain muutakin, mutta unohtui.
Kiitos maailmanterveisistä, Tapsa. Mietinkin jo, onko sattunut jotain tai olenko onnistunut sanomaan jotain sopimatonta tai vallan tylsää.
VastaaPoistaOlen muuuten nähnytkin yhden jääkiekkopelin kokonaan, toisin kuin sanoin. En muistanut, miten minut raahattiin raskaana ja puolustuskyvyttömänä ollessani jääkiekkomatsiin.
Kaikki mitä tapahtui, oli käsittämättömän nopeaa sekamelskaa, ja sainkin eniten hupia yleisön katselemisesta istuessani siellä mammahousuissani.
Mutta nyt siis tiedän, että karvaaminen ei ole erityisen hienoa kiekon kuljetusta kohti vastapuolen maalia, kuten ensin luulin. Luulen kyllä, että yhtä upeaa matsia en tule koskaan näkemään kuin tämä oli.
Rekisteröinti myös täällä
VastaaPoistahttp://tilkunviilaaja.blogspot.com/2011/03/tilkunviilaaja-rekisteroity.html
Minä en haluaisi mistään hinnasta rekisteröidä blogini nimeä. Haluan uskoa ja luottaa ihmiseen, enkä toimia minkään pykälän tai valtuutuksen turvin. En yleensäkään kaipaa isännän ääntä enkä kuria tai nyrkin pöytään lyöntiä, en sitä, että joku voimakas sanoo, miten tulee olla ja käyttäytyä.
VastaaPoistaSe mitä kaipaan, on ihmisen omaehtoinen vapaa halu eettiseen toimintaan, ilman kahleita ja säädöksiä. En ole iloinen, jos toimitaan sääntöjen tai sanktioiden vuoksi.
Lisään sen verran, että jos ja kun joku toimii tahallan epäeettisesti tässä asiassa, taistelee tietysti väärinkohdellun puolesta, kuten ihminen kai tällaisissa tapauksissa tekee, jos hänellä on terve ja puhuva omatunto eli empatiantaju.
VastaaPoistaTilkunviilaaja on kyllä siksi omaperäinen nimi, että voisi arvella ettei sitä kukaan muu keksi bloginsa nimeksi.
Toisaalta blogikin voi olla tuote, joten ymmärrän rekisteröinnin tältä pohjalta, se on ammatinharjoittajan väline.
Joudutaanhan me rekisteröitymään Bloggeriin tullessammekin. Emme saa valita blogillemme samaa nimeä tai osoitetta kuin muiden blogeilla.
VastaaPoistaPelkkä vakiintunut käyttö on jo "tavaramerkki" ainakin Suomen ja Yhdysvaltojen laissa Patentti- ja rekisterihallituksen ja netissä olleiden muiden tietojen mukaan. Kaikki eivät kuitenkaan kunnioita sitä tai ota selvää Googlella tms, onko jokin nimi jo käytössä.
Wordpress ei anna jonkun joskus käyttämää blogin osoitetta muille.
Halutaan nimenomaan suojella bloggaajan mainetta.
Virallisempi rekisteröinti antaa enemmän suojaa. Voi pyytää poistettavaksi kuvat, jotka ovat joutuneet sopimattomille sivuille ilman omistajan lupaa jne. Monesti jokin sivusto näyttää ensi silmäykseltä siistiltä, mutta on kaikkea muuta.
Emme elä Utopiassa.
Olet tietysti oikeassa Anna, jo bloginimemme on Bloggeriin rekisteröity. Kukaan toinen ei sitä saa samalta palveluntarjoajalta. Siksipä sen pitäisikin riittää.
VastaaPoistaEllei riitä, vaan ilmaantuu toisia samannimisiä muilta blogialustoilta, asia on tietenkin kiusallinen. Ilmaantuisi Wordpressiin tai Vuodatukseen toinen Kemppinen, toinen Sedis, toinen Ironmistress, ja he kommentoisivat muissa blogeissa, kenties jopa alkuperäistä jäljitellen tai sitten ihan itsenään tietämättä toisesta samannimisestä.
Samanlaistahan on tapahtunut oikeassa elämässä oikeilla nimillä, kun on samannimisiä henkilöitä.
Blogia aloittavat tarkistavat yleensä, onko jokin nimi jo käytössä. Senhän saa selville helposti.
VastaaPoistaNäyttää siltä, että jotkut ottavat täysin harkiten toisen henkilön blogin nimen käyttöönsä. Syitä voi olla monia.
Sitten ovat ulkomaiset ja suomalaisetkin yritykset, jotka haluavat käyttöön sellaisen nimen, joka on jo korkealla hakulistoissa.
Myyvätkö bloggaajat sivujaan firmoille? Se olisi kiinnostavaa tietää.
Enhän minä nyt niin herkkähipiäinen ole, että ottaisin nokkiini ja lähtisin lätkimään. Tarkoitus oli mainita, että häippäsen viikoksi, mutta tuli niin kiire lähtö, etten ehtinyt - ihan totta, lähdin suoraan palaverista.
VastaaPoistaSiitä Valton vanhuksesta minun piti kai jotain sanoa... Ehkä jotain sellaista, että emmehän me tiedä, millainen mulkero sekin pappa on miehuudessaan ollut?
Jospa hän oli narsisti tai hyväksikäyttäjä? Ei se aina ole lasten vika, jos ei ole yhteyksiä.
Joskus se on ihan oikein, että saa kärsiä maan päälläkin. Ettei vasta viimeisellä tuomiolla.
Ai niin se Valton vanha mies, joka oli halvaantunut yksin kotiinsa. Ensin luulin, että tarkoitit Valton uusinta pappaa, Setäeemeliä.
VastaaPoistaSitähän voi vain arvuutella, missä vika. Voi olla vittumainen vanhuskin, jos asian ilmaisee suoraan. Vaan sitähän emme voi tietää. Yleensä kuitenkin ehkä arvelee, että hankalaa vanhusta voisi lapsi koettaa sietää ja ymmärtää. Eri asia tietenkin, jos vanhus on tunteeton luonnehäiriöinen.
Yön valvojile minä laitan vittumaisen, juopon ja luonnehäiriöisen, vanhan Dean Martinin kappaleen.
VastaaPoistaEipä Dino kuitenkaan Tampereen puhtokeskustaan pääsisi dallailemaan, kun siellä kuuluu politiikka olevan sellaista - Aamulehdestä luin.
Vakavampiin asioihin en halua, enkä ole haluanut, puuttua koska muuten saattaisi paljastua, että minä(kin) rakastan Iinestä.
Olisikohan Tapsa ollut Bratislavassa, Hagiksessa (Trelaisittain Hagnääs) kuitenkin on ollut usein kauhea älämölö viime aikoina, ettäs tiedät.
Tuo, että jonkun bloginimi otetaan haltuun, liittyy vihakirjoituskulttuurin trendiin, vaikka haltuunotto voidaan tehdä parodian tai leiskuvan ivan keinoin. Kyseessä on kuitenkin hyökkäys.
VastaaPoistaParodialla halutaan tehdä teko hyväksyttäväksi, kalastella muita vihakirjoituksen taakse, uida liiveihin, kosiskella suurta yleisöä. Sama motiivi taustalla kuitenkin lienee kuin suorissa vihakirjoituksissa. Häpy puuttuu. Mitäs nykyihminen sillä.
Ai että minä rakastan Dean Martinin kaikkia kipaleita, niitä makeitakin. Everybody loves somebody, aah. Ehkä tilanteen pelastaa juuri se, että ne laulaa juoppo renttu vinosti hymyillen.
VastaaPoistaRikulla oli alkukirjain oikea eli olin Barcelonassa.
VastaaPoistaBratislava - oliko siellä joku sählyskaba? Ainakaan Katalonian media ei asiaa noteerannut millään tavalla.
Sen sijaan siellä oli kadut täynnä aikuisten oikeasti hulinoivaa populaa, kun Barca voitti paikallisen mestaruuden. Osaavat ne maailmallakin, vaikkeivat ilmaveivistä tule ikinä kuulemaankaan.
Mutta tämä Rikun kommentti jäi itämään mieleeni:
"Puoli viideltä aamulla senaatintorilla, kirkon portaiden edustalla istui yksinäinen hullu, joka harvakseltaan huusi: "sieg heil, sieg heil!"
Tiukan tekstianalyysin tuloksena totean, että jos faktat pitävät paikkansa, ja minä olin todistettavasti muualla, niin sen yksinäisen germaaninationalistin täytyi olla itse Riku.
Ohoh, nyt en pääse koomentoimaan rekisteröityneenä Iineksenä!
VastaaPoistaVarautukaapa siis jälleen kommenttienne haihtumiseen, ja kopioikaa ne, jos pitkään kirjoitatte. Kokeilen anonyyminä.
Olin vain sanomassa, että tyypillinen tuo Barcelonan tilanne. Me täällä taidetaan luulla, että Suomen Leijonat ovat nyt koko maailman huulilla. Ei se kai niin mene, laji ei ole kovin kiinnostava muun maailman mielestä, kuten ei yleensä tasamaatalviurheilukaan.
Jalkapallo herättää intohimot, ei jääkiekko. Samoin formuloita seurataan huomattavasti enemmän.
- Iines, ei pääse kirjautumaan blogiinsa
Huomasin, unohtumaton tekstini katosi ja unohtui kuin pieru bloggeriin. -Kokeilenpa minäkin kirjautumatta.
VastaaPoistaTapsalle yritin sanoa, että jalkapallon soisi rantautuvan tänne koto-Suomeenkin; varmasti menisin katsomaan esimerkiksi hyväntekeväisyysottelua rosvot vs poliisit, jossa Vanhanen, Kaikkonen, Kanerva ja kummppanit potkiskelisivat palloa jalassaan.
Siegheilin huutelija en ollut minä, enhän edes osaa germaaniaa. Jos osaisin, haluaisin olla tuo laulaja.
-Ritsard von Lust
" ... En keksi selitystä sille, miksi jokuset pilkkaavat muita virtuaalissa ..."
VastaaPoistaOlet tunnettu henkilö täällä. Eikä kukaan, vaikka olisi millainen, miellytä kaikkia. Tietenkään. Vain sellaiset tekstimyyrät, jotka eivät kiinnosta ketään, saattavat välttyvät kritiikiltä.
Tästä voisi sanoa enemmänkin mutta antaa nyt olla.
Ps. Omasta puolestani voisin olla pahoillani (jos olisin, mutta kun en ole) siitä että välillä kun olen ottanut pari grogia (pulloa), siis pari-kolme grogia (pulloa kossua)... niin heilun täällä kuin allergikko heinäpellolla. Jälkeen päin se välillä nolottaa.
Pss. Moni saattaa luulla - ainakin jos tekee kirjallisuuskritiikkejä Turussa ilmestyvään "Sanomat" nimiseen urheilulehteen, että kritiikki on sitä terävämpää, mitä ilkeämmin sen osaa sanoa.
Eihän se niin ole. Mutta ei sev väliä.
Minä puolestani menisin taatusti katsomaan veripääottelua feministit - miesasiamiehet. Hurraisin kaikille maalintekijöille.
VastaaPoistaNyt ei tosiaankaan pääse kommentoimaan rekisteröityneenä Bloggeriin, joten kopioikaa tekstinne ennen kuin laukaisette.
Anonyymina pääsee.
- Iines
En ole enää tunnettu kaikkien uusien muotiblogien joukossa, mikis. Joskus ehkä olin, kun olin täynnä ääntä ja vimmaa ja epämääräistä kaihoa. Silloin blogeja oli muutama tuhat, nyt ehkä 50 000, ylikin. Ja silloin kaikki ahkerat kirjoittajat olivat jotakin.
VastaaPoistaNyt sitä paitsi kiihkeät keskustelut näyttävät siirtyneet Uuden Suomen puheenvuoroblogeihin, jossa atmosfäärissä liikkuu myös poliitikkoja, tunnettuja toimittajia ja muita vaikuttajia. En edes tahdo sanaani sinne, kun en ole välttämättä ihan asialinjalla.
Olen käsittänyt että blogissasi saa kuunnella sinun ääntäsi - joka on kaunis; en ole pitänyt tätä blogina jossa koko ajan pitäisi todistella omia aksiomejaan. Täällä voi muuten vaan olla ja jutella. (Ps. Jopa selvin päin. Kun kehtaa.)
VastaaPoistaAsiasta poikkeaminen on jopa toivottavaa! Tiukka vääntökin on kivaa, mutta ei veripäisyys ei.
VastaaPoistaMiten muuten yksi mies voi olla niin pöllämystyneen oloinen kuin Teuvo Hakkarainen neekeriukkoineen. Luin juuri iltapäivälehdestä jutun. Mieshän on kuin Jukolan veljessarjan Timo tai Juhani, silmät pyöreinä maailman ihmeitten edessä, kun mustan näkee. Pakko miettiä, onko miehellä vaimoa, ja onko hän yhtä tietämätön, kun ei saa ukkoaan ojennukseen.
PS Vieläkään Blogger ei salli kommentteja, jos on rekisteröityneenä Bloggeriin.
- Iines
Väittelemisen käsitän semmoisena että "ohoh, onpas tolla toisella hiano ajatus. taidanpa pölliä sen siltä", en semmoisena että itse tyrkyttäisin jotain. Ei minulla ole omia, rekisteröityjä ajatuksia.
VastaaPoistaKamalasti tuulee. Lähinnä ulkona. "Mitenkähän Raparperiperhoset selviävät"..? ajattelin äsken. Sitten muistin ettei semmoisia ole olemassakaan.
Tuulee niin paljon, että perhoset ovat piiloutuneet. Vain kimalaiset hääräsivät voikukissa. Lintujen laulukaan ei kuulu, vaikka kyllä ne laulavat.
VastaaPoistaMinun päässänikään eivät ajatukset rekisteröidy. En osaa napata yhtä niistä kiinni ja sanoa: sinä olet minun, sinusta en luovu. Minun pääni on kuin heinälato, jossa tuulee lautojen välistä. Niin on hyvä, ja siksi en ole kiinni edes missään ryhmissä tai joukoissa.
- Iines
Hakkaraisella on omia mielipiteitä. Mutta aika (so. julkisuus) tasii ne. Näin käy, näin on ennenkin käynyt, ja tulee käymään. Maailmassa.
VastaaPoistaVäännän kyllä nyt tähän perään, että eihän Hakkaraisella tunnu olevan mielipiteitä, vaan tyhjiö on täyttynyt ennakkoluulolla.
VastaaPoistaEi saa siis sotkea asenteita ja mielipiteitä tai tietoa ja luuloa keskenään.
Hassuksi asian tekee kuitenkin se, että herra Hakkarainen ei ole nähtävästi yksin pöllähtäneine silmineen. Hänet on luuloineen päivineen äänestetty Suomen eduskuntaan.
- Iines
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEmme voi mitään sille tosiasialle, että perussuomalaisten menestys on kansan reaktio joihinkin asioihin.
VastaaPoistaPitäisikö tavallisia kansalaisia informoida paremmin, pitäisikö heitä jopa kuunnella, ennen kuin asiat menevät liian pitkälle?
Kun samat ihmiset ovat maata johtamassa vuosikymmenestä toiseen, toiset meistä ovat siitä vain hyvillään, toiset nukahtavat, mutta kolmannet suuttuvat. Niin on käynyt.
Olen asunut suuren osan elämästäni monikulttuurisessa maassa pakolaisten ja siirtolaisten joukossa yhtenä heistä. Se on minusta hyvä tapa elää, Kannatan sitä.
Mutta siinä pitää olla järkeä ja suhteellisuudentajua molemmin puolin. Jos niitä ei ole, "kansa" hermostuu. Niin on käynyt. Syyllisiä eivät ole maahanmuuttajat, vaan ne suomalaiset, jotka eivät tajua realiteetteja. Sekin on eräs rasismin laji. Siinä kalastellaan ääniä maahanmuuttajien varjolla.
Perussuomalaiset oppivat nyt, miten olla eduskunnassa, miten asioita käsitellään. Heistä tulee "salonkikelpoisia".
Mutta opimmeko me muut mitään? Näen vain perussuomalaisten pilkkaamista. Se on todellakin tyhmää, eikä sillä ole hyvä vaikutus. Eikö voitaisi olla järkeviä kummallakin puolella? Kuulolaitteet korviin, jotta kuulisimme toinen toistemme viestit.:)
P.S. Poistin edellisen viestin virhelyönnin vuoksi
Oikeastaan en halunnut arvioida perussuomalaisia, kun puhuin Teuvo Hakkaraisesta, Anna. Kaikkein vähiten pilkata.
VastaaPoistaHalusin puhua yleisestä tyhmyydestä, jolla tarkoitan hengen laiskuutta, johon ihminen on jostain syystä ajautunut.
Tällaista näen ihmisellä, kantasuomalaisella Hakkaraisella, joka puhuu kaunaisesti neekeriukoista, joiden pitäisi mennä metsää perkaamaan eikä seisoskella torin kulmilla kädet taskuissa. Tämä on sitä samaa typerää puhetta kuin suuren laman aikaiset työttömien mollaamiset laiskoiksi ja työhaluttomiksi.
Tällainen hengen laiskuus ei tiedä faktoista, ei siitä, että ei työtä voi niin vain ottaa, etenkään juuri maahan tullut kielitaidoton ja kenties jopa lukutaidoton ihminen. Eivät läheskään kaikki suomalaiset työnantajat anna töitä maahantulijoille, jotka kyllä tahtoisivat tehdä töitä ja olla kuin muutkin ihmiset, kunhan hiukan perehtyvät oloihin ja kulttuuriin. Ei kukaan halua elää elämäänsä tukien varassa - se on saletti.
- Iines
Anna,
VastaaPoistamiten ihmeessä olet päässyt kirjoittamaan kommentin Bloggeriin rekisteröityneenä?
Minä en pääse vieläkään, kommenttini häviävät Bloggerin uumeniin. Vain anonyymi kommentointi käy.
- Iines
Iines,
VastaaPoistaen päässyt enää.
Blogisisko/anna amnell
Samanlaista puhetta kuin Hakkaraisella kuulee jatkuvasti, pahempaakin, jos kulkee julkisilla kulkuneuvoilla. Karkeus on tullut tavaksi.
VastaaPoistaUusille kansanedustajille pitäisi varmaankin järjestää luennot siitä, mitä sopii tehdä ja mitä puhua julkisesti: kuvittele, että kaikki painetaan huomenna iltalehden etusivulle.:) Julkisuuteen tottumaton ihminen ei tajua sanojensa voimaa.
Monista muistakin ihmisryhmistä puhutaan yhtä sivistymättömästi, esimerkiksi eri uskontojen kannattajista, ja sitä pidetään ihailtavana.
Vaarallisempaa on se, mitä ihmiset ajattelevat ihmisistä, jotka ovat erilaisia kuin he. Voisivatko TV ja radio muuttua jälleen kansanvalistajiksi? Valistusta selvästi kaivataan.
Mutta on tullut tavaksi ihailla kiroilevia ja hävyttömyyksiä laukovia ihmisiä. Eihän ihmiset käyttäytyneet ennen sillä tavalla edes juovuksissa.
Blogisisko/anna amnell
Kävin äsken lähiöravintolassa. En syönyt (kun ei ollut nälkä) mutta eräs ravintolavieras tykkäsi safkasta (kieltämättä hän oli vähän juonut) niin paljon että pyysi tarjoilijalta nimikirjoitusta... Itse tyydyin vain keskustelemaan. Eräs äijä sätti TVssä päivällä esitettyä portugali-keskustelua... Sanoin, että mitäs tommosia katselet, itse katselen mieluummin Väiski Vemmelsäärtä. Väitin silti, kun keskusteltiin vakavasti, että asia on sofistikoidumpi kuin meistä kumpikaan tajuaa. Hän ei uskonut, kysyi että "antaisitko sinä jollekin vastaantulijalle 100 euroa? noin muuten vaan?". Sanoin että "en, ellei se olisi väärennetty satanen". Vertailtiin sitten mitä meille on tapahtunut... Kun tuli puhe kerjäläisistä niin sanoin että multa kolikot pakkaa menemään RAY:n Molokin kitaan, sen takia mulla ei oo jakaa niitä muille. Hän sanoi että ei hänkään Pummeja elätä... paitsi kerran... "kerran minut Mannerheimintiellä pysäytti yksi pummi joka pyysi minulta vitosta. tämä oli markka-aikaa. kysyin, että mihkä sinä sitä tarvitset? se sano että 'multa loppu patteri mun kuulokoneesta. ja mää oon menossa työttömien kokoukseen. olis kiva tietää mitä ne siellä puhuu'. Annoin sille kympin."
VastaaPoistaMinä toivoisin mieluiten sitä, Anna, että kaikki järjestyisi luonnollisen valinnan ja vapaan oman halun kautta, mieluummin kuin säännöin ja käskytyksin ja valistuksin.
VastaaPoistaEn ole koskaan uskonut sanomiseen enkä oikeastaan siihenkään, että oppilas oppii kun opettaja opettaa. Uskon itsestään tapahtuvaan oppimiseen, kun olosuhteet ovat hyvät. Uskon kasvuun mallin kautta, myötäeläen, kunnioittaen, läsnäollen, siis tilan antamiseen, jotta kasvua voi tapahtua.
On hassua sanoa - opettajana, viis siitä onko entinen tai nykyinen - että ei usko nykyiseen opetukseen ja valistukseen. Näin kuitenkin teen. Ihminen ei tee mitään pelkillä hyvillä arvosanoilla, ellei mieli ja sydän ja sisin kasva samoihin mittoihin.
Näin asioita ei tarvitsisi erikseen opettaa, tietoa ei siirrettäisi, vaan mieluummin siis tehtäisiin olot kasvulle ja kehitykselle otollisiksi. Lapsi ei olisi liikuteltava palikka niin kuin nyt, vaan olot ja asiat olisivat niitä joita liikuteltaisiin, kunnes olot ovat kasvulle ihanteelliset.
- Iines
Mitä sanot, mikis, pitäisikö minun aloittaa hedelmäpelin pelaaminen? Suositteleisitko sitä?
VastaaPoistaTunnen joskus päivällä itseni nimittäin yksinäiseksi, ja katson marketin hedelmäpelijengiä, eläkeläisnaisia ja nuoria miehiä. He seisovat ihan hiljaa kukin aina toisen selän takana ja odottavat vuoroaan tuuppimatta heikointakaan. Täällä ei ole nimittäin montakaan pelipaikkaa. Välillä kuuluu kilinää, kun pajatso tyhjenee. Silloin vaihdetaan myös muutama sana.
Suoraan kysymykseen suora vastaus: EI, EI, EI, EI, EI, EI!
VastaaPoistaMieluummin tule vaikka mun kanssa katselemaan laiturinraoista ahvenia. Jotka katselevat meitä takaisin - omasta kummallisesta maailmastaan. Tai katsotaan joskus elokuun täyttä kuuta, Torron yllä, se on iso, ja vielä kummallisemmassa maailmassa.
Ok, olkoon hedelmäpeli.
VastaaPoistaMinä muuten katselen pikkukaloja laiturinraosta kaiken kesää, jopa mieluummin kuin näyttöruutua.
Vaan kaikkein parasta oli se, kun lapsena luin Viisikkoja lojuen veneessä siinä matalikossa ja katselin välillä kultaisena välkehtivää vettä ja pikkukalalaumoja. Minulla oli eväänä kinkkuleipää, sillä viisikolla oli aina tukevat eväät, voileipiä, munia ja kinkkua ja hedelmäkakkua. Pureskelin leipääni samalla kun luin, mitä viisikon korissa oli.
Viisikot oli kyllä hyvä tiimi! Ai, että diggasin heitä. (Vaikka en siitä mässäilystä välittänyt. Olin nuorena yhtä laiha kuin herneenpalko - ja sen näköinenkin.) Mua kiinnosti myös se mitä Pertsalle ja Kilulle kuulu? Äh, luin kaikki poikakirjat mitä kansakoulun kirjastosta löysin. Arohonka oli kaikken rakkain mulle. Mutta eniten minua ällistytti kirja jonka nimi oli "Mustaa valoa". Kun olin lukenut kaikki ns. poikakirjat, aloin lukea ns. tyttöjenkirjoja... niissä muuten, tajusin sen jo silloin, oli uskottavampi juoni.
VastaaPoistaTsot tsot, mitään mässäilty, mikis.
VastaaPoistaMinulla oli tasan yksi voileipä mukana, sellaista kovetettua hapanleipää, jota äiti tuputti, että hampaat vahvistuvat. Sitä nakersin kuin orava ja siinä oli ohut viipale suolalihaa päällä, jonka kuvittelin kinkunviipaleeksi. Muistan vain sen nautinnon, kun nakersin kovaa leipää ja samalla luin Viisikon eväistä.
Lastenkirjoista pidin eniten Runotytöstä, Emilia Byrd Starrista, joka sai leimahduksia. (Minä sain väreitä, kun koetin.) Nyt kun juuri luin Vapisevan naisen, huomaan, että Emilia Byrd Starhan kärsi neurologisesta sairaudesta, eräänlaisesta konversiohäiriöstä aistiharhoineen, ja hän oli muutenkin ns. ohimolohkopersoonallisuus.
Lapsena söin Ylhäisten Näkkileipää. Hitsi, että se oli kovaa! Piti olla oravanhampaat että siihen pystyi, no, silloin mulla sellaset olikin. Nyt, jos (teoreettinen esimerkki) söisi 1/2 kiloa ko. näkkileipää, tarvitsisi 50 millig. dynamiittia. Plus pätevät hermot. Ja viagra-kapselin. (Ai minkä takia ton viimeksimainitun...? Tota noin, psykologisen jälkihoidon takia.)
VastaaPoistaAaro Honkaa minäkin luin lapsena, Iloista internaattia ja niitä muita. Aina kun kuljen Robaa pitkin ajattelen, että täällä se Roope asui. Ja tietysti luin Viisikoita ja Salaisuuksien sarjaa. Samoin Burroughsin Mars-kirjoja. Muistan myös Rimpisuon usvapatsaan ja Rapolan kuninkaan aarteen.
VastaaPoistaNäistä hyppäsinkin sitten suoraan Salamaan.
PS. Hakkarainen on hauska tyyppi, aito kansanmies. Mitä pahaa siinä on, että hän ihmettelee Helsingin reissullaan asemalla notkuvia mustia miehiä? Minäkin ihmettelen usein, että mihin he ovat matkalla. Eivät kai mihinkään, enää.
Ennen kuin joku asiantuntija korjaa, niin huomautan, että muistan kyllä Internaatissa seikkaili Taneli Tatti ja Roope oli eri kirjassa, Romukaupassa.
VastaaPoistaMutta mikä olikaan sen Tanelin paksun kaverin nimi, sen joka muistutti hämmästyttävästi myös luonteeltaan Hessen Demianin päähenkilön paksua kaveria, jonka nimi oli... niin, muistaaksen Demian?
Oliko se joku Paavali?
VastaaPoista(Aaro Honka on siis Eino Arohongan salanimi.)
Tapsa,
VastaaPoistaonhan ne neekeriukkopuheet lystejä mehtäläisen ja kansanäijän suusta, tupakki holkin päässä keikkkuen ja hampaaton suu käkättäen. Mikäs siinä.
Mies on kuitenkin kansanedustaja, joka osallistuu valtakunnan päätöksentekoon. Neekeriukon sijoittaminen suomalaismetsiin metsää raivaamaan on samaa puhetta kuin se, että työttömien pitäisi mennä risusavottaan tai metsiin marjoja poimimaan tai katuja siivoamaan henkensä pitimiksi, oli entinen ammatti mikä tahansa.
Pst
VastaaPoistaTelevisiossa Vittulanjängällä kirkko täyttyi juuri äärimmilleen (kanava 8), kun pajalalaiset pääsivät katsomaan ihka elävää neekeriä. Olisiko Hakkarainenkin vielä mielessään 50-luvulla? Siis hän ei tiedä.
Ok, luovutan areenan Hakkaraisille. Kansa on heidät valinnut, ja sanoinhan minäkin lapsena neekeri.
Kauneimmat "lastenkirjat" on kirjoittanut tämä tanskalainen kärttyisä H.C.Andersen. Ihana ihminen. Muistan, kun äiti luki hänen kertomuksiaan minulle kun oli 3-4 vanha, säikähtelin. (Lumikuningatarta, ja sitä maailmaa, joka on pelkkää jäätä, pelkään edelleenkin.)
VastaaPoistaNeekeripuheista paljastuu puhujan junttius ja pienet ympyrät.
VastaaPoistaUlkomaillakin on tainnut tulla käytyä ihan Kanariansaarilla saakka ja ruoaksi syötyä lihapullia Suomibaarissa. Jaa että eikö muka olla niin globaalia, että?
Tietenkään ulkomaalaisiin ei voi tutustua, Suomessa tai maailmalla, ei ei ei.
On paljon mukavampaa pitää kiinni ennakkoluuloistaan ja ylemmyydentunteestaan.
Kuunkuiske
Kuunkuiske, rakkaani.
VastaaPoistaKun kuu nousee, tai laskee, se on sirppi. Näen Sinut semmoisena ihanana ihmisenä joka loikoilet sen sirpin päällä.
Mutta mitä Sä teet täyskuun aikana?
No niin, tuossa se tuli, Kuunkuiske, kuvasit ytimen: junttius ja pienet ympyrät. Juuri tuo siinä näkyy.
VastaaPoistaOlennaista on kai sitten enää se, että juntteja meillä riittää: tällaisia puhuva on äänestetty päättämään maan asioista.
Ehkä suomalaiset vain ovat niin nuori sivistyskansa, että meillä ei ole vielä pitkiä perinteitä ulkomaanelävien kohtaamisessa. Suomalaisia ryydittää myös se, että naapureina on aina ollut meitä isompia ja rikkaampia, meitä on viety sekä idästä että lännestä, ja on opittu olemaan karvat pystyssä ja pitämään omasta kiinni.
http://www.atomicmag.com/atomic_girl/2002_summer_alt.html
VastaaPoistaTuo kuva on leikkiä eli feikkiä. Oon joskus ajatellut että "millaistahan olisi elää viikko/kuukausi naisena" ... ja tässä ei ole mitään seksuaalisia takaa-ajatuksia. (Ne nyt käsittää muutenkin, ainakin väärin.) Ajattelen, että silloin käsittäisi eri lailla asioita kuin nyt. Voi olla - mistäs minä sen tietäisin - että olen väärässä?
VastaaPoistaSe minua juuri kiinnostaakin.
Se että käsittää asioita eri tavalla, naissukupuolen mukaan, tarvitsee kasvun naiseksi, naisen kulttuuriin. Viikko naisena olisi siis samaa kuin olla mies naisen vaatteissa viikon ajan. Ajatuksiin tuo muutos ei vielä ulottuisi.
VastaaPoistaUskon, että sukupuolen mukaista eriytynyttä ajattelua on, vaikka toisaalta - asian mukaan - ajatellaan yleisihmisellisesti. Kulttuuri ja ympäristö muokkaa aina ihmisen, ei ole olemassa siis sukupuoletonta kasvatusta.
Mutta ajatusleikkinä tietysti hauska.
Nimittäin,
VastaaPoistahän rupattelee erilaisia juttuja kun kävellään kaduilla ja katsellaan näyteikkunoita. Yritän olla haukottelematta. En kamalasti kuuntele mitä hän puhuu mutta kun kuulen hänen sanovan "takaapäin" ... ilmeisesti on kyse tuulesta joka puhaltaa takaa... sanon että "niin, takaapäin on ihan mukava asento." Pysähdytään ja hän tuijottaa minua, en tiedä minkä takia, sanoo sitten: "en aina muista että te miehet ajattelette niin eri lailla".
Minua kiinnostaa mitä naiset ajattelevat?
Tilaisuus tekee varkaan ja persulaisuus tekee rasismin otolliseksi.
VastaaPoistaTässä blogissa on on ollut tilaisuus seurata kuinka hierarkisen ja institutionaalisen maailmankatsomuksen, joku sanoisi fundamentaalisen, jyrkkeneminen on päivänselvää. Aiemmin tunnetun nimimerkin "Japen" persulaisuus oli änkyrämäistä nationalisuutta ja mukalaisvihaa, ryyditettynä omaa miehisyyttä uhkaavalla homokammolla.
Yhteiskunnallinen tyytymättömyys on saanut Persujen myötä oman äänen, tavalla tai toisella "vittuuntuneiden" äänen, on oikeutettua olla eri mieltä. Asiasta kuin asiasta.
Ideologiat on hukassa. Jokaisella pitäisi olla henkilökohtainen kansanedustaja mikä ajaisi juuri hänen perusteltuja etujaan – ja vain hänen. Ihmisiä ei sido samalla tapaa enää työyhteisöt, ei ssosiaaliluokka, ei asuinpaikka, on vain kunkin oma persoona, omat mieltymykset ja tarpeet. Vain minun tarpeeni.
Luuserin vittaa on helppo sovittaa milloin lapsettoman, työttömän, kouluttautumattoman, syrjäytyneen, lihavan, maahanmuuttajan, työkyvyttömyyseläkeläisen, optiomiljönäärin tai muuten vain yhteiskuntaa "kuppaavan" hartioille.
Oman onnenmme seppinä, mehän olemme tuon arvonannon ulkopuolella?
Kieli elää ja sanojen merkitykset muuttuvat. Neekeri-sanakin saa merkityksensä jokaisen yksilön korvien välissä.
VastaaPoistaIhmiselle tekisi ehkä hyvää miettiä, mitä hänessä tapahtuu ja millaisia reaktioita viriää, kun hän kuulee sanan "neekeri".
Tietysti, jos jokin sana saa loukkaavan merkityksen, on kohteliasta ja sivistynyttä olla sitä käyttämättä.
Sen sijaan ei ole kohteliasta eikä sivistynyttä leimata eri mieltä olevat ja vähemmän kouluja käyneet junteiksi ja typeryksiksi, joita saa hävetä ulkomaalaisten edessä,
Omaa paremmuuttaan siinäkin vain korostetaan.
Kannattaa muistaa, että se mikä meistä on suomalaisissa hävettävää junttiutta, sen me koemme turistimatkoillamme ulkomaalaisissa eksoottisen ihanaksi alkuperäisyydeksi.
Yleensä naiset ajattelevat yksityiskohtia, mikis.
VastaaPoistaJos tyttöjen ja poikien pitää rakentaa risumaja, tytöt tekevät sen huolellisesti ottaen huomioon mm. tuulen mahdollisen puhaltamisen risumajan läpi. He koettavat tiivistää majan lehvästöllä pienillä sievillä käsillään. Pojat sen sijaan rakentavat vain majan, joka on majan näköinen. Näin sanottiin eilen televisiossa, jossa todettiin, että tyttöjen maja voitti rakennuskilpailun.
Sanalla neekeri (negro, nigger) on mm. Yhdysvalloissa historiallisesti hyvin halventava sävy, ja sitä ei siellä pidä käyttää muissa kuin historiallis-kielitieteellisissä yhteyksissä. Aivan varmaan sanan käyttö jossain parlamenttitasolla olisi aiheuttanut valtaisan kohun koko maassa, Tapsa.
VastaaPoistaSanaahan käytetään Suomessa myös muista kuin negridistä rotua olevista. 1990-luvulle asti neekeri oli Suomessa yksinkertaisesti neekeri, eikä siihen liittynyt rasistisia asenteita, niin kuin 90-luvun jälkeen on todettu. Nykyäänhän sana rinnastuu samaan halveksivaan sarjaan kuin manne ja ryssä.
Nykyäänhän neekeri-sanaa pidetään hyvinkin rasistisena ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla ja etenkin nuorempien keskuudessa. Siinä mielessä olet, Tapsa, oikeassa, että Hakkarainen on muualta kuin Helsingistä eikä enää kovin nuori, joten ymmärtäkäämme tämä kielenkäyttö tältä pohjalta. Soini vaan ei ymmärtänyt, vaan raivostui Hakkaraiselle.
Puhetaidosta on suuri hyöty, kun tuo mielipiteensä julki, oli mielipide sitten sellainen tai tällainen. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu esiintyä suuren kansanjoukon ja televisiokameroiden edessä vastavalittuna kansanedustajana. Toivoa sopii, että jokainen puheenvuoron saanut siinä vaiheessa miettisi sanojaan tarkkaan, eikä päästelisi suustaan mitä sattuu. Vanhemmille eduskuntakonkareille voisi todeta, että toisten haukkuminen on energian tuhlausta, se ei edistä asiaa, eikä nosta omaa arvoa. Jos minä olen tyhmä, ei se tee sinusta sen viisaampaa.
VastaaPoistaKansanedustaja on vaikuttaja, ja se mitä hän sanoo, on merkityksellisempää kuin tavallisen kadunmiehen puhe.
VastaaPoistaOn myös niin, että puheen tulee olla puolueen linjan ja tavoitteiden mukaista, sillä niin kuitenkin yksittäisen kansanedustajan puhe tulkitaan: puolueen viralliseksi kannanotoksi.
Iines: "...samaan halveksivaan sarjaan kuin manne ja ryssä."
VastaaPoistaEikö mieluummin mustalainen kuin manne?
Ryssä onkin mielenkiintoinen termi merkityksen muuttumisen kannalta.
Venäläinenhän on venäjäksikin jotain rys-alkuista, enganniksi russian ja toisella kansalliskielellämme ryss.
Ryss on edelleen korrektia ruotsia, mutta mitä ihmettä tapahtuukaan, kun sana suomalaistetaan kielemme lakien mukaan eli lisäämällä sinne loppuun ä-kirjain!
Siitä syntyy karmea solvaussana. Ruotsiksi voimme siis puhua huoletta ryss'istä, mutta suomeksi se on solvausta.
Eli tätä yritin pohdiskella: miten se halventava merkitys sanaan syntyy?
Joku voisi ihmetellä, että eikö ole omituista, ettei neekeri ollut meillä halventava sana ennen kuin tänne alkoi tulla nee... siis "niitä"?
Todellisuudessa se oli halventava jo ennenkin. Se selviää, jos lukee vanhoista tietosanakirjoista mitä siellä sanotaan "neekereistä".
Mustalainen ja neekeri ovat tosiaan samalla viivalla, Tapsa.
VastaaPoistaVuonna 2002 kantasuomalaisten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa loukkaavimpana ilmauksena Suomen romaneista pidettiin kuitenkin sanaa manne ja 90 prosenttia kyselyyn osallistuneista piti sitä yhtenä kaikken loukkaavimmista vähemmistöjen nimityksistä neekeri- ja ryssä-sanojen ohella (Wikipedia).
Äänneasun samuus eri kielissä ei aiheuta merkityksen tai sävyn samuutta, joten ryss ruotsissa ja ryssä suomessa ovat tyystin eritasoiset ilmaukset. Syyt suomen kielen ryssittelyyn ovat tietenkin historialliset: suomalaisilla oli vähän hampaankolossa ryssiä vastaan, ruotsalaisilla ei.
Tarkoitinkin, Iines, että kun me suomalaiset olemme kaksikielisiä (tai osa meistä), niin mitä päässämme tapahtuu, kun ruotsia puhuessamme ryss ei aiheuta mitään, mutta seuraavassa lauseessa suomeksi ryssä kajahtaa omaankin korvaan?
VastaaPoistaTätä ei voi ratkaista kielitieteellä. Tarvitaan kallonkutistusta.
Mutta se Hakkaraisen hölmöily, miten se kuulostikin niin tutulta... Pieni googlaus ja löytyi kasapäin esim. tällaisia juttuja (tämä on Iltasanomista viime vuoden lokakuulta):
-----
Lahti laittaa työttömiä "risusavottaan"
Lahti yrittää välttää 1990-luvun virheet työttömyyden hoidossa.
Ensi vuoden budjetti lupaa lisää varoja nuorten työpajoille sekä uutuutena aikuisten "risusavottoja".
Jo tänä vuonna on nuoria työllistetty ympäristöhommiin, muun muassa halkosavottaan.
Lahdessa on keskimäärin 1 700 vaikeasti työllistettävää henkilöä. Työllisyysasiain päällikkö Sami Kuikan mukaan kaupunki etsii heille tekniseltä- ja liikuntapuolelta töitä, jotka jäisivät muutoin tekemättä. Ulkopuolisille työllistäjille Lahti maksaa palkkaustukea enimmillään tuhat euroa kuussa vuoden ajan.
Lisävaroilla ehkäistään syrjäytymistä ja samalla toimeentulotuen tarvetta.
-----------
Iines tosin viittasi tällaiseen ja piti asiaa tyhmänä, mutta ei tästä aikoinaan mitään mekkalaa noussut, eikä kukaan vaatinut Kuikkaa puhutteluun.
Mikä tästä ehdotuksesta tekee niin kauhean hirveän kamalan, kun sen sanoo persu?
Taitaa tässäkin olla työtä kallonkutistajille?
Siis minusta tuo risusavottajuttu on yhteneväinen Hakkaraisen retoriikan kanssa, kuten huomasitkin, Tapsa. En näe näissä eroja, vaikka toisessa metsään toivotaan suomalaiset työttömät, toisessa neekeriukot. Ihan sama retoriikka. Samoin myös ajattelen kummastakin: puhe on tiedonpuueesta johtuvaa, ei mielipide, joka pohjaa tietoon.
VastaaPoistaSiis miksi ei voi selittää kielitieteellä ryss- ja ryssä-sanan eri sävyjä? Se on puhdasta kielitiedettä! Suomalaisellekin ryss on venäläinen ja ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi. Sanat yksinkertaisesti ovat eri tyylikategorioissa, enkä nyt saa kiinni siitä, mitä kallonkutistaja voisi siis päätellä. Tuo suomalaisten historiatausta on kyllä merkittävä selittäjä myös, eikä minusta sitä kannata ohittaa.
minust sais mustalaiset paistaa rasvassa ja pistää tykinjytky perseeseen niille niin, sinne läthisivät. Varkaat lentelisivät.
VastaaPoistaNyt minua naurattaa, anonyymi. Olet aika mainio.
VastaaPoistaMikis, täysikuun aikaan makoilen kuun sillalla vetten päällä! :)
VastaaPoistaOk. (Tai täytyisikö sanoa Okey?) Ei, minä sanon: "Hyvä on".
VastaaPoistaVaro vaan, silti, ettet plumpsahda. Kuunsilta ei kestä askelia. Ja taaksepäin ei saa kääntyä...? (Senhän Sinä toki tiedät.)
Jos olisin nainen ja lesbo niin rakastuisin iinekseen ja kuunkuiskeeseen. Nyt täytyy vaan puhallella palleihin että ne vähnän jäähtyisi.
VastaaPoistaKonteksti.
VastaaPoistaOppilas Kuusi, jätäpä se kuusi siellä taivaalla rauhaan, ja piirräpä kuusi kertaa tuuhea kuusi taululle.
Kieli- vai sielutiedettä?
Täällä on nyt mielenkiintoinen uusi anonyymi-aforistikko. Tykkään mietelmistäsi.
VastaaPoistaTapsa, en ole hyvä tällaisissa, luulen. Minusta tuo kuujuttusikin on nimittäin kielitiedettä, joka pohjaa opittuihin merkityksiin ja sanaleikitkin kuuluvat tähän. Sielutiede ei liity tajuamisiin päätekijänä, vaan se liittyy pikemminkin käytttäytymiseen ja sen arviointiin.
ai, että olen afroistikko? (Mitä se muuten tarkottaa.)
VastaaPoistaTänään, ei oikein muuta heru.
Jazz ärsyttää monia, myös minua, kyllä minä sen ymmärrän. Se on
VastaaPoistaenemmän soittajien musiikkia kuin kuuntelijoiden. Tykkään silti siitä. Haluan silti perustella mielipteeni. Jos tämän kuuntelee ensin ns. "normaaliversiona" (Otsin tai Agentsien esittämänä), ja sitten tämmöisenä... tajuaa (tai sitten ei) miten kaunis maailma on. Koska siinä on vaihtoehtoja!
http://www.youtube.com/watch?v=gJJYQ4yLMsA
http://www.youtube.com/watch?v=A3RLHohB13E
Tiedäthän, tai en tiedä tiedätkö, että alkuperäistekstissä puhuttiin Leningradin valoista? Se vaan ei jostain syystä sopinut Politbyroolle, siksi Moskova. Mutta oikeasti tämä, jonka runoilija oikeaksi koki, tapahtui Leningradissa.
"Olen hukannut kykyni personoida lukijakuntaa - personointi on aina ollut blogikirjoittamiseni lähtökohta ja dialogi tavoite. - Huomaatteko nyt? Puhun tässä kuin ulkopuoliselle, persoonattomasti, lukijakunnasta. En kohdenna sanojani. "
VastaaPoistaSinä olet hukannut lukijakuntasi.
Tarvisisit myös muusan ja sparraajan, mutta olet itse ne parhaimmat ajanut pois omalla käytökselläsi. Hiukan nöyryyttä ja avaruutta sinne mieleen. Hävetäkin olisi hiukan hyvä osata, niin kyllä se siitä vielä. Kenties saat tänne taas hiukan eloakin, jos joku vanha tuttu intoutuu...
...ehkäpä saadaan vielä täällä oikein p*ska kunnolla lentämään, niin kuin eräs nokkela räksä tuossa taannoin jo sinulle antoi "vinkkiä" ;)
Oi aikoja...
"Sanalla neekeri (negro, nigger) on mm. Yhdysvalloissa historiallisesti hyvin halventava sävy, ja sitä ei siellä pidä käyttää muissa kuin historiallis-kielitieteellisissä yhteyksissä. "
VastaaPoistaPaska puhetta. Tyypillisimpiä neekeri -sanan käyttäjiä ovat amerikan neekerit itse ja he kutsuvat sillä nimellä toisia neekereitä. Tyypillisintä tämä tuttavallinen puheenparsi on ns. jengimaailmassa.
Yhtenväistä amerikan neekereiden ja suomessa maleksivien neekerien - lähinnä somalien - välillä on työhaluttomuus.
Vika on tietenkin yksin minun, kun en pysty enää saamaan 400 - 600 kommenttia juttuni perään. Myönnän nöyrästi, että en mitenkään voi miellyttää kaikkia, varsinkaan kun en pyri miellyttämään ketään.
VastaaPoista"Vika on tietenkin yksin minun, kun en pysty enää saamaan 400 - 600 kommenttia juttuni perään"
VastaaPoistaNo, tuossahan se vika onkin: Luulet että ansio kommenteista on sinun. Väärin. Annan tässä sinulle nyt hiukan kritiikkiä. Antaisit kuule krediittiä sinne minne se kuuluu: kommentoijille. Muutama kommunikoiva, älykäs ja luova kommentaatori generoi aikanaan yksistään noin 200 kommenttia tuosta 400-600 kommentista ja piti keskustelua yllä ja "tulilla", kun sinä valitettavasti kompastuit mielesi umpioihin ja uppiniskaisuuteen viestinnässä.
Tjaah. 400 kommenttia on kommentoijien ansio, mutta 150 kommenttia on minun vikani.
VastaaPoistaSovitaan niin.
Ei voi sopia. Teit jälleen virhe tulkinnan. Voi hitto mikä ymmärrys. Ihan tulee Jyrki Katainen mieleen. Sinulla on varmaan samanlainen hymy? Sellainen, jossa suu on tiukasti kiinni. Huulet on imaistu sisään, mutta kuitenkin ovat silleen ärsyttävästi ymmärtämättömyyttä korostavasti pulleena?
VastaaPoistaÄlä nyt Ano mullittele. Kyllä minä ymmärrän, mitä sinä puhut.
VastaaPoistaMutta ymmärrätköhän sinä yhtään minua?
Kyllä minä ymmärrän, mutta olitkin ennen kiva, Iines. Keskustelu kanssasi oli hauskaa ja kujeilevaa, perusvireeltään hyväntahtoista, vaikkakin olimme useista asioista eri mieltä. Mutta silti...
VastaaPoistaJokin asenteessasi muuttui: Enään ei ollut kivaa. Harmi!
Mutta periaattessa ymmärrän kyllä sinua, monissakin asioissa.
Taisit nyt unohtaa sen henkilökohtaisuuksiin menemisen. Siihen asti olikin kivaa, kun ei kalvettu ketään. Ei bloginpitäjää saa kalvaa niin kovaa, se haittaa koko keskustelua. Bloginpitäjä on taatusti ollut kiltti ja ystävällinen, ja siksi se kalvu kai käynnistyikin. Ei ilkeitä ja tuhmia uskalleta kalvaa.
VastaaPoistaEn todellakaan unohtanut, olinhan itse niiden kohde, uhri. Miksi taas menit yksipuolisuuksiin? Huoh!
VastaaPoistaEi saisi olla noin yksisilmäinen.
Unohdit oman kalvuusi ja riemusi siitä, että joukolla kalvettin ja riepoteltiin harvoja, eli niitä jota toivat keskusteluun eloa ja laatua. Tasapuolisuus ja rehtiys unohtuivat sinulta, vaikka niitä sinulla oli, aluksi. Asetuit sitten uhrin asemaan joka käänteessä, koska et halunnut keskustella vaihtoehtoisista näkemyksistä. Halusit jutella vaan vain omasta näkemyksestäsi, jonka laadit vieläpä tahallisen provokatiiviseksi. Sitten vielä omaksuit sen provokatiivisen roolisi mielipiteen. Ei hyvä!
Persoonapronomini
No olivathan ne Persanonyymin runot henkilökohtaisella tasolla aika rivoja, mutta itse olen pitänyt niitä sepitteellisinä ja parodisina, en satiirisina enkä ilkeinä. Tässä vaikuttaa myös se, että arvostan hyvin tehtyä parodiaa tai satiiria, ja Persanonyymin runot olivat sellaisia.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että jos niitä lukee vain yhdeltä tasolta, ikään kuin totena, ne voivat satuttaa kohdettaan.
Jokaisen on tietenkin helpompi huomata itseensä kohdistuva ilkamointi kuin toiseen, ja tätä ajatusta kannattaa varmaan pohtia: voisiko noita parodioita lukea fiktiotasolta, kirjalliselta tasolta, ottamatta niitä henkilökohtaisesti? Tämä ajatuksenkehittely koskee tietenkin myös omaa loukkaantumisherkkyyttäni.
Mutta väärinkäsityksten välttämiseksi - minä en ole koskaan kalvanut sinua enkä taatusti muitakaan bloggaajia. Jos minulla on sanottavaa ja maljani on täynnä, menen sanomaan sen suoraan päin kasvoja, sillä suoruus on ainoa "ilkeys", mihin pystyn, en osaa hautoa enkä kieroilla mutkan ja matkan takaa.