6.11.2013

Ai kun oli lyhyt reissu


"- Ai kun oli lyhyt reissu. Mä todella nautin elämästä. ROT IN PIECES."

Mä oon Jolli-Setä Banaani ja mä pääsin siis vapaaksi, kun toi yks vohla on jo selvää pässinlihaa, tai siis naudanlihaa, hih.

Se oli niin tyhmä, ettei se suostunu meidän huumekuriiriksi,
ja niin me päätettiin tappaa se vuotamasta asioita.
Meitsi ei siedä vasikoita, kattokaas,
ja nyt elämä taas maittaa, voi jeesus.
Tulin tähän raadon blokiin näyttämään,
ett lehmä sai mitä ansaitsi. 

Että silleen. Kiitti vaan Suomen oikeuslaitos, ootte tosi reiluja.
Alensitte meijän tuomiot. Kiitti siis ihan vitusti.


111 kommenttia:

  1. Ainakin tuomiot Suomessa ovat linjassa. Jos kerran murhasta saa 1,5 vuotta, niin tietysti raiskaajat pitää päästää ehdollisella.

    Joissakin sharialain maissa raiskaajat pannaan leikkaamaan ruohoa, siis oikeaan työhön, jossa hikoaa enemmän kuin ruumista kätkettäessä! On se julmaa.

    Suomessa alkaa parodian teko olla mahdotonta. Odotan nyt, että ensimmäinen suvakki nousee selittämään, ettei vankila paranna ketään.

    VastaaPoista
  2. Minulla paloi käämit, kun luin tämän uutisen, jossa sanottiin, että huumekuriirin tehtävästä kieltäytyneen tytön surmaajien tuomiota alennettiin. Nyt kävi myös ilmi, että toinen poika on päässyt jo vapaaksi kahden vuoden istumisen jälkeen. Tappoon enemmän syyllistynyt istuu vielä, mutta kohtahan hänetkin nähdään taas nauttimassa ihanasta elämästä.

    Tällaiset ylimieliset psykopaattihenkiset tyypit saavat minut kiukustumaan - harvoin suutun. Tyyppi menee kylmästi murhaamansa tytön blogiin ilkkumaan, että siitäs sait, mätäne rauhassa paloina, minä nautin elämästä. Miten tämmöinen ilkkuminen voi olla totta?

    Eikö tästä vapauttamisesta eli siis tuomiosta voisi valittaa korkeimpiin asteisiin. Onko Suomen oikeuslaitos kukkahattutätien valtaama?

    VastaaPoista
  3. Vankila ei paranna ketään. Tämä kanksteri nuolaisi ennenkuin tipahti, kyllä korkein oikeus ottaa asian käsiteltäväksi, näin uskon. Etenkin tuon viestin takia.

    Koska vankila ei paranna, olisi syytä miettiä joitain asioita uusiksi. Meillä on jo nyt moniakin tapauksia, joita ei ikinä saisi laskea vapaaksi. Ei vaikka kuinka saarnamieheksi alkaisi ja parannusta vannoisi. Sehän vielä puuttuu, että Psykopaatti-Late alkaa herkkiä ihmisiä kirkoissa manipuloimaan.

    Saatananpalvoja/vesuritypykkä, Muranen, monta muuta, ei heidän paikkansa ole muiden ihmisten keskuudessa.Muranen syyllisti yhä haastattelussaan uhrejaan, se on merkki tavattomasta vaarallisuudesta. Valjakkala/ Fouga Magister kärsii parhaillaan, oliko neljän vuoden tuomiota sekalaisista tempuista, liekö ensikertalaisena?





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän hyväksyn: vankila ei paranna ketään, eikä ole tarkoituskaan. Ikävä kyllä oikeuspolitiikkamme lähtökohta on toinen.

      Jos Valjakkala onnistui keplottelemaan 3 vuotta ilman tuomiota, niin ensikertalainen raukka hän on. Näin olemme edustajiemme välityksellä viisaasti säätäneet.

      Poista
  4. Minusta samaan aikaan ei voi rangaista ja parantaa. Jos kerran rikollisia ei saa rangaista eikä oikein eristääkään, lopetettakoon rangaistuksista puhuminen ja aletaan tuomita rikollisia parantolaan.

    Psykopaattien paikka ei ole vapaassa yhteiskunnassa, sillä psykopatiaa ei voi parantaa ei lääkäri, psykiatri, pappi eikä ymmärtävä kukkahattutäti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki psykopaatit eivät murhaa. Ja murhaavat ne terveetkin.

      (Ah, pääsinpä käyttämään tätä ihanaa vastavetoa, joka tepsii joka rikokseen!)

      Poista
    2. Siis minä automaattisesti tarkoitin tietenkin rikollisten psykopaattien paikkaa.

      Valtaosa psykopaateistahan toimii yhteiskunnassa keskuudessamme poliitikkoina, esimiehinä, pappeina, alaisina, opettajina, kuka minäkin. Vaikeuksia heillä on aina elämässään siinä piirissä, jossa operoivat, mutta taidoillaan moni selviää läpi elämänsä ilman että itse kärsii - uhrit kärsivät.

      Ja kyllä, tervekin voi murhata, joskin voi kääntäen kysyä, onko murhaaminen terve toiminto. Itse ajattelen, että jokainen murhaaja on tasapainostaan järkkynyt, vaikka olisi terveen kirjoissa.

      Poista
  5. Huonot tulokset sellaisella saadaan, mutta kyllä se parantaminenkin on yksi vanheinhoidon pilareita. Vaikutusta on johonkin pieneen prosenttiin vangeista, mutta ei paatuneisiin rikollisiin. Jotain tutkimusta kerran selailin vankiloiden vankien tilanteesta. Aika lohdutonta luettavaa, mielenterveysongelmat, päihteet ja kaikki muu mahdolinen rienaa lähes kahdeksaakymmentä prosenttia populasta.

    Muuten olen sitä mieltä, että poliitikoille tuomittavat vankeusrangaistukset tulisi aina langettaa ehdottomina. Surkeaa on katsoa yhdenkin televisiossa riekkumista vailla mitään katumuksen häivää. Siinä ei onnistunut rangaistus eikä parantaminen.

    VastaaPoista
  6. Jo hyvin monta vuotta sitten eräs tunnettu (ja hyvä) suomalainen psykiatri oli Englannissa eräällä kuuluisalla klinikalla tekemässä tutkimusta siitä,voiko vankeja "parantaa"psykoterapialla.Ja tutkimusmatkan tulos oli,että henkirikoksen tehnyttä ei voi parantaa.Teko on jättänyt jo sellaisen jäljen tekijän mieleen,että se on ja pysyy.Tämän tyyppiset rikolliset,joista tässä jutussa on kyse,ovat mielestäni vakava uhka ympäristölleen vapauduttuaan ja oikea osoite olisi esim.vankimielisairaala.Sieltä ei niin helposti pääse vapauteen,kuin vankilasta.

    VastaaPoista
  7. Nuo mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat useilla kyllä jo ennen vankilaa olemassa, eivät ne siellä ensi kertaa puhkea. Vankeus toisaalta voi olla myös aikaa, jolloin vangin mielentilaan ylipäänsä kiinnitetään huomiota ja hän saa myös hoitoa, jota kenties siviilissä ei saisi.

    Rikoksista on säädetty vapausrangaistukset, eikä laissa ole pykäliä, joissa rikollisille tulee määrätä hoitoa. Parantamisen tulee tietysti olla myös yksi vankeinhoidon missio, mutta ei mielestäni lainmukaista rangaistusta vähentämällä.

    Aika kummalliselta tuntui aivan hiljakkoin se, kun joku paloittelusurmaaja ilmoitteli lehden välityksellä, koska on palaamassa vankilomalta takaisin vankilaan tuomiotaan suorittamaan. Hän vaati lisäksi tiettyjen poliisien henkilötietolistaa, joka lain mukaan hänelle tulee antaa. Poliiseja ja oikeutta vietiin kuin kuoriämpäriä.

    VastaaPoista
  8. Suomen vankilat ovat nykyään täyshoitoloita, joten ehkä on ihan hyväkin että tyyppi pääsi irti:) Mistä tuon tietää, vaikka saa maistaa omaa lääkettään? Tämä EI ehdottomasti tarkoita sitä, että toivoisin niin, ei kenenkään tappaminen paranna sitä, mitä on tapahtunut ja kyllä se niin on, että kun tälle tielle lähtee, ei siltä ole paluuta ehkä psykoterapian tai muunkaan avulla ole, kuten syysmyrsky asiantuntevasti kertoikin.

    Sitä olisiko harkittava, että esimerkiksi ihmisen murhaamisesta, siis harkitusta julmuudesta, paloittelusta ja varsinkin sen jälkeisestä vainajan rienaamisesta, joka eroaa olennaisesti tietysti taposta, olisi nykyistä paljon ankarammat rangaistukset kuten vaikka giljotiini, raipat ja hirttäminen. Viimemainitustahan saattaa selvitä vaikka hengissä jos uutisiin on uskominen, tosin elämisenlaatu saattaa muuttua.Moraali ei tietystikään nouse, mutta pelko kasvaa ja se saattaisi estää vakavampia rikoksia. Eikö ole hirvittävää, että joku uutisointi saa minut ajattelemaan näin?

    Tuli mieleen sekin, että joku on voinut käyttää nimimerkkiä vapautetun puolesta ja ennenkuin huomaammekaan yleinen lynkkausmieliala nousee. Ja nyt en kehu Iineksen kuvaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kriminaalipolitiikkahan on viime aikoina ollut paljolti sitä, että keskitytään rikoksentekijän oikeuksiin eikä uhrin, tai uhrin omaisten. Näin sanoo muuan kansanedustaja-rikoskomisario lehdessä, ja hän on katsellut rikoksen maailmaa yli 30 vuotta silmästä silmään,

      Olen samaa mieltä. Tai, en voi olla olematta samaa mieltä. Toki uhria haluaa ymmärtää ja auttaa parempaan elämään, mutta meillä ummärtäminen on mennyt yleiseen suvaitsemiseen eli ivälinpitämättömyyteen.

      Nuoret väkivaltarikolliset pitävät uhria, uhrin omaisia ja oikeuslaitosta pilkkanaan median ja somen välityksellä. Tämä on kaiken sallivuuden synkkä kääntöpuoli, johon vuosikymmenten kuluessa on tultu. Ei ihminen kasvakaan hyväksi persoonaksi täydellisessä rajattomuudessa.

      Poista
    2. PS Tuo nimimerkin varastaminen tuli minunkin mieleeni - ja ilmeisesti lehdenkin, koska se ei salli aiheesta keskustelua.

      Vaan poliisin mukaan nimimerkki on tuon nyt vapautetun murha-avustusmiehen ennenkin käyttämä. Ja voiko Facebook-tiliä vastastaa?

      Poista
    3. Aivan, katsoin itsekin uudelleen tuon kohdan ja pakkohan se uskoa, ja toisen nimellä kirjautuminen on tehty facebookissakin hankalaksi, mutta jos on hakkeri, niin salasanan murtaminen onnistuu kyllä, varsinkin jos se on koneella muistissa.

      Poista
    4. Varmaan onnistuukin hakkerilta. Poliisi on minusta niin avoimesti ilmaissut tuon FB-viestin olevan nyt vapautetulta, että ehkä sillä on hyvät todisteet. En uskoisi poliisin riskeeravaavan mitään näissä oloissa. Kaikki kiellettäisiin, jos tietoa ei olisi. Tyyppihän oli lähettänyt surmatun isällekin lällätyksiään.

      Poista
  9. Ihmeellistä!

    Tarvii, mutta kannattaako tässä maailmassa enää mitään ihmetellä.

    Sanon näin (katkerana) itse kovia ja hirveää vääryyttä kokeneena. Toki en omia kokemuksiani toivoisi kenellekään.

    VastaaPoista
  10. Ripranie, julkinen ihmettely kannattaa aina. Jos lapsikaan ei ihmettelisi ääneen, hän ei oppisi yhtä tehokkaasti kuin ihmetellessään. Vaikeneminen ei kannata.

    Se, mikä enin tässä asiassa minua vaivaa, on tämän ihmisen käytös. Vankeuden yksi tavoitehan on saada vanki tunnustamaan rikoksensa, katumaan sitä ja kantamaan rikoksensa seuraukset tietäen, että on tehnyt väärin.

    Tällainen tavoite ei ole toteutunut näitten nuorten tappajien kohdalla. Paloittelusurmaaja penää poliisien nimilstoja ja tämä Jolli-Setä Banaani ilkkuu uhria ja oikeuslaitosta. Tässä näkyy laajemminkin se, miten nuorelle on nykyään nöyryys omien tekojen edessä tuntematonta aluetta. Ihminen, jossa ei ole yhtään nöyryyttä, on minusta pelottava.

    VastaaPoista
  11. Tämätyyppisten rikosten tekijät eivät yleensä edes koe tehneensä mitään rikosta,joten he eivät voi tunnustaa.Sairas mieli ei myöskään tunne katumusta.
    Olenkin usein miettinyt,että miten omaiset selviävät,niin uhrin kuin tekijänkin.Tekijä on kuitenkin jonkun lapsi,lapsenlapsi,sisarus.
    Omaiset tarvitsevat hoitoa ja siitä voi olla apuakin,Ainakin sen verran,että pystyy itse elämään mahdollisten syyllisyyden ja häpeän,kuin vihan tunteidenkin kanssa.Ja pakkohoitoa,siis vankimielisairaala kannatan siksikin,että kenenkään ei tarvitsisi elää siinä pelossa,että teot uusiutuvat.
    Kun syyntakeisuuksia tutkitaan,olisi hyvä pitää oikeuslaitoksenkin mielessä,että kukaan tällaista tekevä ei ole terve ihminen,jolloin vankilatuomio on aina liian lyhyt seuraamus.

    VastaaPoista
  12. Suomalainen tappotuomio. Päätekijä joutuu olemaan peräti neljä vuotta vankilassa, avunantaja kaksi vuotta jos kolmasosan istuvat. Päätekijäkin on vapaalla jo 2015. Ja meillä voi istua oikeudessa huppu päässä tai tummat lasit silmillä. Taitaa olla maailman ainoa maa, jossa syytetty määrää tahdin ja senkin palaako vankilomilta vankilaan vai ottaako vähän vapautta lisää. Sehän ei ole lain mukaan rikos, josta voitaisiin rangaista.

    VastaaPoista
  13. Tämä se ongelma onkin, Syysmyrsky, narsistisia katumattomia ja vailla omaatuntoa olevia persoonallisuudenpiirteitä jopa ihannoidaan nykykulttuurissa.

    Semmoiset tunteet kuin häpeä ja nöyryys ovat negatiivisia ja luuserin tunnusmerkkejä. Ihmisiä koulutetaan kehumaan itseään ja ottamaan omansa. Kukaan ei puhu enää lähimmäisen huomaamisesta. Sitten taivastellaan silmät pyöreinä koulukiusaamisia ja kehotetaan kiusattuja lyömään takaisin. Avainsana on pärjääminen ja hyötyminen.

    Anonyymi, jos nuo mainitsemasi vuodet ovat oikeasti ihmisen tappamisesta annetut tuomiot, niin ainakin minun oikeuskäsitykseni horjuu raiteiltaan. En edes tahdo ymmärtää murhaajia. Ihmisiä ei yksinkertaisesti murhata, ja sillä selvä. Tuomio voisi olla Hammurabin lain mukainen elinkautinen.

    VastaaPoista
  14. Käykääs katsomassa Honkasalon ohjaama Betoniyö. En ole nähnyt montaakaan elokuvaa jossa nuorta ihmistä ( ja häntä ympäröivää maailmaa, aikuisia ihmisiä) osataan kuvata elokuvallisesti niin hyvin. Järkyttävän hyvä elokuva.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi, enemmän minua kiinnostaa se, miksi suositat tätä elokuvaa tässä paikassa.

    Tahdotko kenties sanoa, että Jolli-Setä Liloa ei ole ymmärretty nyt tarpeeksi hyvin, kun häntä arvostellaan? Vai tahdotko sanoa jotain Jenna-tytöstä, joka tapettiin?

    Elokuvasta en osaa sanoa mitään, mutta Honkasalo on kohtalaisen hyvä ohjaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nythän minulla valkeni. Betoniyöhän on tämä Saision romaanin pohjalta tehty elokuva pikku Simosta, jonka mieli yksinhuoltajaäidin arvaamattomuuden paineissa eskaloituu räjähtäen silmittömäksi väkivallaksi - niin kaunista ja ymmärrettävää. Pikku Simo parka, jota kukaan ei ymmärrä ja jonka yhteiskunta suisti raiteiltaan.

      Niin. Noinhan se tietysti menee. Kuka meistä voisi heittää ensimmäisen kiven. Meidän tulee tietysti lämpimästi ymmärtää, että pikku Simo se uhri on, ja nyt tulee katsoa, ettei Simoa kohdella liian kovasti ikään kuin rikollisena. Tulee lempeästi ohjata antaa tukea. Kyllä se siitä, kun annetaan tilaisuuksia. Tosin kirjan Simo oli alaikäinen, mutta puhun nyt yleisesti käyttäem Simoa kaikkien väkivaltaan räjähtäneiden nuorten uhrien symbolina.

      Vaan mitä me teemme väkivallan räjähdyksessä kuolleille ja heidän omaisilleen?

      Poista
    2. Se on sellainen elokuva, että katsojassa tapahtuu. En tiedä muista, koska tunnen vain sen mitä minun mielessäni tapahtui.

      Kuten sanoin, järkyttävän hyvä elokuva jonka voi katsoa useamman kerran. Sen nähtyään mediamaailman tarinat tuntuvat köykäisiltä, tästä aiheesta.

      Poista
    3. Uskon sinua, Anonyymi. En epäile elokuvan vaikuttavavuutta. Aihe on siihen otollinen, koska se luotaa sisäisiä tapahtumia, ei vain ulkoisia. Näin katsoja samaistuu väkisinkin henkilöitten maailmaan syvästikin.

      Tässä kirjoituksessa en halua vähätellä tappajien onnettomuutta, vaikka näkökulma pyrkii olemaan objektiivinen ja katsomaan tapahtumia ulkoapäin. Mielestäni on selvää, että jokaisella tappajalla on oma tarinansa.

      Sekin on selvää, että tappajaa kohtaan voi tuntea myös myötätuntoa ja harjoittaa kristillistä anteeksiannon periaatetta. Esimerkiksi Dostojevskin Raskolnikovin tekemä koronkiskurieukon kirvesmurha ei herätä lukijassa vihastumista, niin kuin tämä Jolli-Sedän tapaus.

      Syynä on se, että Raskolnikov tuntee syyllisyyttä ja katumusta, jota Jolli-Setä taas ei tunne. Minun vihastumiseni kohdistuu näihin tunteettomiin Jolli-Setiin.

      Poista
  16. Niin, no persut taitaa olla ainoita, jotka edes vähän kovempia tuomioita kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoinen oli iltapäivälehden artikkeli, jossa kerrottiin moottoripyöräjengiläisten kontakteista useisiin persulaisiin: "otetaanko vielä toinen kuva, hyvä nyt hymyä naamalle!"





      Poista
    2. Onko se puoluepoliittinen asia, kuka mitäkin rankaisua taposta kannattaa? Minä ainakin ajattelen ihan niin kuin oma mieli sanoo, vaikka jokin puolue ajattelisi samoin/eri tavoin kuin minä. En tiedä esimerkiksi, mitkä puolueet kannattavat meille raiskauksista samantasoisia tuomioita kuin muualla Euroopassa, eli alkuun nyt ainakin ehdottomia.

      En minä usko rankaisuihin, mutta uskon kyllä ihmisyyteen ja siihen että jokaisen ihmisarvoa tulee kunnioittaa. On pelkästään surullista nähdä, että voi olla olemassa yhteiskunnan allekirjoittamaa välinpitämätöntä suhtautumista vakavan rikoksen tehneiden henkiseen tilaan, jossa ei ole tapahtunut piiruakaan katumusta tai parannusta.

      Poista
  17. Kuolemantuomio ei ole sivistysvaltion keino. Yhdysvalloissa on dna-tutkimusten käyttöönoton jälkeen vapatettu kuolemaselleistä useita kymmeniä kuolemaan tuomittuja.

    Banaani-Jollin (onpa hyvän nimen itselleen keksinyt!) ja kaverinsa tapauksessa Suomen hovioikeus ei voi mennä iänikuisen: "eduskunta säätää lait!" puolustuksen taakse. Voisiko Hovioikeuteen ottaa vaikka lapsia nykyisten neuvosten sijaan, tuomiot kun olisivat epäilemättä tasokkaampia? - Ei voi, koska lapsityövoima on kiellettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolemantuomio? Ehdottiko joku sellaista tosissaan?

      Kuolemantuomio on primitiivistä lainkäyttöä, jollaista oli myös esimerkiksi kuningatar Elisabetin aikana syytetyn mahanhalkaisu. Myös suoliston irti repimistä pidettiin tuolloin kelpo rangaistuksena.

      Eiköhän normaali länsimainen nykyaikainen lainkäyttö riittää. Jos tarvitsemme lakeja turvaksemme, olkoot ne kohtuullisia rikolliselle, ja kuitenkin riittävän oikeudenmukaisia uhreja ja heidän omaisiaan ajatellen. Ja jos tarvetta on, pidettäköön selkeästi vaaralliset murhia tehneet psykopaatit varmassa turvasäilössä.

      Poista
    2. Tuo tässä jutussa mainittu rikollisen nimi on aiheuttanut huiman piikin kävijätilastoihin. En osannut arvata. Kävijöitä tulee nyt sisään ovista ja ikkunoista tähän mennessä kolminkertainen määrä normaaliin menoon verrattuna, Googlen kautta. Määrä tuntuu kasvavan vain. Hui.

      Poista
  18. Kovilla rangaistuksilla ei ole pelotevaikutusta, rikollinen ei tee rikosta kiinni jäädäkseen, vaan selvitäkseen siitä. Kiinnijäämisen uhka sitävastoin ehkäisee rikoksia.

    Tuomiolla olessaan Tshikatilolla oli kova huoli itsestään, uhrejaan kohtaan hän ei tuntenut sääliä tai katumusta. Tshikatilo oli se venäläinen herrasmies, joka puri eläviltä uhreiltaan mm. genitaaleja irti.

    Raskolnikovin tunnontuskat koskevat vain melko normaalin tunne-elämän omaavia. Muranen kertoi haastattelussa jotenkin että "olisihan ne saaneet jäädä tekemättä, mutta kun kiusasivat..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti onkin, enkä kyllä usko itsekään hirtto-giljotiini-uhkien vievän oikeasti rikollisuutta pois, koska kautta aikojen kovista otteista huolimatta, niitä on ja tulee aina olemaan. Tshikatilon kaltaisia on myöskin ja tulee aina olemaan. Aikoinaan julkinen häpeärangaistus oli jopa kuolemaa tehokkaampi keino, mutta se synnyttää myös vihaa.

      Hyssyttely ja ymmärtäminen ottaa joskus lujasti pattiin ja se, että kaikkea selitetään aina kurjalla lapsuudella ja tiukalla pipolla, tokihan sekin vaikuttaa, kuten nyt allekirjoittaneestakin hyvin huomaa, mutta siitäkin huolimatta ihminen voi ottaa vastuuta, vaikka vähän huonomminkin elämästään menemättä pipon taakse.

      Poista
    2. "Hyssyttely ja ymmärtäminen ottaa joskus lujasti pattiin ja se, että kaikkea selitetään aina kurjalla lapsuudella ja tiukalla pipolla"

      Tuollaistakin on varmasti ollut. Enpä ole juuri viime aikoina törmännyt, enemmän sellaisia pullavarkaan hirteen vaatimisia olen nähnyt. Omalla itsellä ei voi mitata kuin omaa itseä.

      Poista
    3. Jollain tavalla kuitenkin vähemmän, Riku. Pullavarkaita ei vaadita hirteen, vaan palauttamaan se pullanpala. Sen sijaan sitä, joka pyytää palauttaman sen pullanpalan, vaaditaan jopa erotettavaksi, tai hirteen.

      Ja kyllä esimerkiksi sitäkin oppilasta, joka kiroili ja solvasi opettajaansa ruokalassa, seliteltiin vaikealla isäsuhteella. veikkaan, että ruokalassa istui kolmekymmentä muuta, joilla oli vaikea isäsuhde mutta jotka eivät huutaneet opettajalleen.

      Noh, Mustis vastatkoon puolestaan, jos tähän huomaa palata, mutta tämmöisiä mielteitä minussa heräsi.

      Poista
    4. Omalla itsellä ei ehdottomasti voi mitata, se on totta Riku ja oikeastaan tämä ensimmäinen kerta, kun kehtaan edes myöntää että henk. koht. syyt saattoivat vaikuttaa julkituomaani hyssyttelyteoria-ajatukseen, joka saattaa johtua hoitoalan taustastakin, jossa lähdetään aina ymmärryksestä ja siitä, miten särkynyt lapsuus rikoksen tekijällä itsellään ehkä oli.

      "Pullahiiret" jätän väliin, mutta Iineksen ruokalajuttu on totuudenmukainen esimerkki ja yhdyn kyllä veikkaukseen.

      Poista
  19. Tämä on totta, mutta mutta toisaalta on niin, että lepsuilla rangaistuksilla on rikokseensortumisvaikutusta. Esimerkiksi alaikäiset laskelmoivat varsin tunnetusti, mitä voi tehdä joutumatta kiinni ja syytetyksi. Moni nuori luulee mm., että viisitoistavuotias ei ole mistään vastuullinen. Jos tieto vastuullisuudesta olisi, rikosta ei välttämättä tehtäisi.

    Psykopaattinen tai narsistinen persoonallisuus ei tunne etukäteispelkoa, eli hän katsoo olevansa rangaistuksen saavuttamattomissa. Vikahan on aina muissa, vaikka kyseessä olisi murha. - Jos se ei olisi tehnyt niin, ei olisi kuollut, on selitysmalli.

    Jos rangaistuksen pelko johonkuhun tehoaa, kyseessä on ehkä jokseenkin terve ja normaali persoonallisuus, joka tajuaa syitä ja seurauksia, mutta joka silti antautuu rikoksiin anastaakseen mm. rahaa.

    VastaaPoista
  20. Aika usein näkee väitteen, että Raamatun avulla voi todistaa mitä vain. Aika ronskia olisi väittää, että Lakikirjan avulla se on aivan yhtä mahdollista! Sitä kyllä olen ihmetellyt, että niin yksinkertaista lakiongelmaa ei olekaan, etteivätkö alan huiput ajautuisi täysin vastakkaislle kannoille. Esimerkkinä vaikka niinkin mitätön asia kuin yksityinen parkkivalvonta.

    Joku voi pitää kohtuuttomana Tshikatilon ja kumppaneiden tähän vetämistä, Banaanipää ja toinen luihu kun tekivät vain teon, jota joku saattoi pitää vain tappona. Pahuuden olemusta tässä tutkailen.

    Tuo Tshikatilo muuten teloitettiin niskalaukauksella. Aika helposti sitä sanoo: "Hyvä, hyvä!" - Mutta entäs Aleksandr Kravtšenko, joka Tshikatilon teoista sai aiemmin tuomion ja teloitettiin? Olivat tunnustuksenkin häneltä saaneet.

    VastaaPoista
  21. Wikipediassa luki, että Tshikatilon lempiharrastus oli kirjoittaminen. Kirjoitti paikallisiin sanomalehtiin etnologiasta ja...hmmm...moraalista.

    Tshikatilolla oli suuruudenhulluja kuvitelmia itsestään, hän oli mielestään nero. Totuus oli toisenlainen, hän syntyi vesipäänä. Toimi myöhemmin sekuleiden opintojen jälkeen opettajana, erittäinkin epäpätevänä voisi sanoa. Suuruudenhulluus paistaa myös Bansku-Joen otteista. Heillä oli pomminvarma suunnitelma huumeiden salakuljetukseen ja rikastumiseen, mutta nerokkaan suunnitelman pilasi nuoren tytön rehellisyys ja fiksuus. Mäntti ja sen Kaveri hermostuivat, hehän ovat neroja, ei sovi muiden tulla afäärejä pilaamaan.



    VastaaPoista
  22. "Jolli-Setä Banaani"-nimimerkki syntyi muuten käyttäjänsä ratkaisemattomasta ongelmasta. Jolli-Poika, kun ei ole koskaan syönyt banaania, koska ei ole ymmärtänyt kummasta päästä se avataan. Jolli, jos luet tämän: Siitä toisesta, avaa se siitä toisesta päästä!

    VastaaPoista
  23. Riku, minä olin unohtanut, kuka Tshikatilo oli.

    Wikipediassa on harvinaisen seikkaperäinen elämäkerta hänestä, niin tarkka, että miehen persoonallisuutta osasi jonkin verran jopa hahmottaa, samaten psykologisia syitä hirmutekoihin. Minkä elokuvan tuosta saisikaan. Vaan ongelmana olisi väkivallan esillepano, kun sitä on niin paljon ja niin kammottavaa, ettei ihminen sellaista tahdo katsoa. Kuitenkin se on. Elokuvalla en tarkoita jännityselokuvaa, vaan elämäkerrallisen tuotoksen.

    Tshikatilo oli ilmeisen älykäs, hän luki ja kirjoitti, toimi opettajanakin, mutta harjoitti kaiken aikaa hirveitä tekojaan. Jostain olen saanut käsityksen, että monet historiaan jääneet psykopaatit ovat olleet huippuälykkäitä. Hänethän tuomittiin lopulta kuolemaan. Muistutti Hannibal Lecteriä.

    VastaaPoista
  24. Tässä alle minutin pätkä Rostovin teurastajaa.

    VastaaPoista
  25. No nyt palautui mieleen tämä kuva, sillä olen nähnyt ehkä juuri tuon pätkän ennenkin.

    Ihmisparka kaikkineen, kuin häkkiin ahdettu villieläin. Ja eläin hän olikin tietyllä tavalla. En silti osaisi heittää sitä ensimmäistä enkä toistakaan kiveä. Pääasia, että kukaan ei joudu enää hänen uhrikseen.

    VastaaPoista
  26. Jolli-Setä Banaani ilmoittaa facebookissa, että on matkustanut 4.11. Belfastiin. Tykkäämisen kohteina hänellä ovat mm. Kannabisyhdistys, Turun vankila,Hannu Lauerma ja sarjamurhaajat.

    Kuten sanottua, banaani ei ole suosikkilistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea hänelle. Tämä on nyt ajan hengen mukaista. Pitää osoittaa olevansa kova luu, jota ei mikään rajoita.

      Poista
  27. Suomessa on valloillaan yhden koulukunnan äärimmilleen viety liberaali näkemys vankeusrangaistuksen yleisestä tehottomuudesta. Täällähän on taidettu päästä 60-luvun kuritushuoneista jo länsimaiden kenties löyhimpään rangaistusjärjestelmään. Siksi näitä absurdeja tilanteita jatkuvasti syntyy. Kolminkertaiset murhaajat (Valjakkala), kaksinkertaiset murhaajat (Butt) ja ties mitkä paloittelijat ja ihmissyöjät istuvat sen maksimissaan vähän päälle kymmenen vuotta - loppuvuodet lomilla käyden - ja vapauduttuaan luonnollisesti tekevät ennen pitkää taas väkivaltarikoksen. Butt ei istunut sitäkään vähää. Jos ns. kolmen vuoden karenssi on täynnä, eli on malttanut keskittyä vähän pienempiin rötöksiin heti vapauduttuaan, kohdellaan taas ensikertalaisena ja ihmisen tappamisestakin istutaan parhaimmillaan vain muutama vuosi.

    Toinen ääripää on sitten Yhdysvallat, joissa vankilaan heitetään pitkiksi ajoiksi pienistäkin rikoksista. Varsinkin 1990-luvulla vankimäärä kasvoi tavattomasti.

    Molemmissa maissa rikollisuus on laskenut, mutta Suomessa merkittävästi vähemmän. Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset ovat täällä itse asiassa kasvaneet (2008: 37 613, 2012: 40 853).

    Yksinkertaisempi ihminen kuin suomalainen sosiologi saattaisi vetää tästä sellaisia johtopäätöksiä, että välillä voisi taas reivata väkivaltarangaistuksia tiukempaan suuntaan, ainakin pikkaisen. Itse olen "three strikes and you're out" -järjestelmän kannattaja, olettaen että koskee vain vakavampia rikoksia. Sellainenkin vaihtoehto voi nimittäin olla ihan oikeudenmukainen, että ihminen sijoitetaan loppuelämäkseen laitokseen, osittain muiden turvallisuuden takia ja osittain siksi, että that's it: olet menettänyt pysyvästi asemasi yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä, muttei me sua tapetaan viitsitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa.

      Hieman samantapainen yltiöliberaali ilmapiiri leimaa muutakin yhteiskunnallista olemista.

      Koskaan ei kuitenkaan puhuta, mistä ongelmat alun perin juontavat, vaan toistetaan sitä mantraa, että tukipalvelua on liian vähän ja vanhemmilla hirveä köyhyys päällänsä ja se mielenterveyden romahtaminen johtuu suoraan siitä. En yksinkertaisesti usko enää tuota mantraa. Ei sielu ja mieli kulje rahan polkuja, raha ei merkitse näissä asioissa niin paljon kuin annetaan ymmärtää.

      Poista
    2. Lisään tuohon "three strikes ja you're out"-systeemiin sen, että jos jollakulla on kolme vakavaa rikosta kontollaan, kolme eri tuomiota eri aikoina ja rikokset ovat siis murhia tai hirveitä väkivaltaisuuksia, niin kyseessä ei voi enää olla edes puoliterve ihminen, jolla on mahdollisuus parantua väkivaltaisuudestaan.. Kyseessä täytyy olla narsisti tai psykopaatti, siis parantumaton henkilö, jota yhdenkään henkilön hellä kosketus ja rakkaus ei mitenkään pysty parantamaan. On selvää, että hänelle on tarjottu hoitoa ja tukea, mutta tiede ei tunne tapausta, jolloin tällainen henkilö olisi parantunut piiruakaan.

      Poista
  28. Banaanipään tapauksessa kysymys oli siitä, että hovioikeus tuomitsi hänet ja murhaajakaverinsa äänestyspäätöksellä ainoastaan taposta.

    Ilkka Taipaleen mukaan suomalaisista nuorisovangeista 90 prosentilla on lukihäiriö, normaalivankiloissa noin 50 prosentilla. Tarkkaavaisuushäiriöt ja laaja-alainen kehityshäiriö ovat yleisiä, samoin mielenterveysongelmat. Yhteiskunnan, en vangin, etua ajatellen olisin sitä mieltä, että kyllä heitä kannattaisi yrittää hoitaa. Jos pienikin osa saadaan reilaan, siitä on meille kaikille hyötyä. Epäilemättä hoitaminen on vaikeaa.

    Suomessa elinkautisten keskipituus on ollut 17 vuotta, Valjakkala istui noin 20. Ruotsissa elinkautinen on suurinpiirtein saman verran kuin Suomessa. Tanskassa 12-16 vuotta, siellä pisimpään istunut lusi peräti 32 vuotta. Norjalaisilla on tunnettu ongelma edessään, siellä ei elinkautista ole lainkaan ja Breivik tuomittiin sikäläiseen maksimirangaistukseen, joka on 21 vuotta vankeutta. Aika mahdoton on ajatella, että hän jonain päivänä eläisi vapaana jonkun vuonon rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lähden nimenomaan siitä, että tuetaan ja hoidetaan, ja käsittääkseni näin vankilassa ollessa tapahtuukin. Tiettyyn osaan mikään tuki ja hoito ei auta, ja näistä on tässä kyse, ei lukihäiriöisistä pienhairahtuneista.

      Lukihäröisiä on muuten lähes kaikialla. En nyt muista muiden suurmiesten nimiä kuin Kimi Räikkönen, Nykäsen Matti ja Ruotsin kunkku ja kruununprinsessa.

      Poista
    2. Lukihäiriö ei tietenkään tarkoita automaattista ajautumista ns. laveille teille, onpahan vain lisää vaikeusastetta elämän tielle.

      Jukka Virtanen ja Niklas Herlin ovat mielestäni aika kovia kirjoittajia, molemmat ovat puhuneet vaikeasta lukihäiriöstään.

      Poista
    3. Valjakkalan tuomio piteni useita vuosia hänen lukuisten pakoyritystensä ja niiden aikana tekemiensä rötösten takia.

      Vapaallehan tuo kuitenkin lopulta pääsi - ja heti alkoi näpistelyt, rattijuoppoudet, tuhopoltot jne. Nyt en edes tiedä, missä on. Todennäköisesti jotain parin kuukauden kakkua kärsimässä.

      Valjakkala on malliesimerkki ihmisestä, joka pitäisi pistää sulkea loppuiäkseen laitokseen.

      Poista
    4. Olen samaa mieltä Valjakkalasta.Ainakin rikokset vapautuksen jälkeen tulisi tuomita ankarasti. Johanssonin Late on toinen esimerkki rikollisesta, jonka ei koskaan pitäisi päästä ihmisten ilmoille.

      Poista
    5. Valjakkalahan tappoi kokonaisen perheen, myös lapsen, kun perhe ei antanut hänen varastaa rauhassa pyörää. Haloo, miten tuommoinen voidaan koskaan vapauttaa?

      Poista
  29. Se mikä Suomessa on lisääntynyt on märisijöiden joukko: "Minä se vaan makselen veroja ja kärsin, kaikille muille lähetetään suklaatia ja rusinapullia!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, eivätkö kaikki olekaan iloisia veronmaksajia?

      Olen rutissut veroista vai silloin, kun verprosenttini oli kohtuuton mitään tukia saamattomalle yyhoolle, joka maksoi takaisin opintolainaa ja asuntolainaa ja käteen jäi vähemmän kuin köyhälle Rosenlundille - viittaan ed. keskusteluun. Nyt maksan iloiten eläkkeestäni veroina kolmasosan.

      Poista
    2. "...mitään tukia saamattomalle yyhoolle..."

      Laskepa mukaan yhteisillä varoilla tuettu neuvolatoiminat, päivähoito, lapslisät, lapsen peruskoulutukseen ja harrastuksiin sekä ylipäätään palkansaajan verotukselliset etuudet, asuntolainan korkotukivähennys yms yms ... suomessa ei ole kansalaista joka ei nauttisi erilaisista etuuksista.



      Poista
    3. Anonyymi, ei minun tarvitse noita laskea, sillä nehän maksetaan kaikille, rikkaimmillekin.

      Puhuin yh-tuista, joita yksinhuoltajien mainitaan pilvin pimein saavan. Olen aina ihmetellyt, mitä ne ovat, kun itse tunnen vain joitain verotukselllisia vähennyksiä, jotka eivät tunnu arjen taloudessa.

      Poista
    4. PS Silloin, kun veroprosenttini oli yli 40, tein paljon ylitunteja. Minun oli pakkoa ajatella myös omaa pärjäämistäni ja jaksamistani, ja huomasin, ettei töitä kannata tehdä niin paljon, velkaisen yyhoon.

      Vähensin tuntejani, ja kas kummaa, käteen jäävä nettopalkka pysyi suurin piirtein samana, vain veroprosentti putosi. Opin kantapään kautta, että ellei jaksa puurtaa vain yhteiskunnan hyväksi, ei töitä kannata tehdä niin paljon.

      Poista
    5. Niin ei kannatakaan, Iines, minusta sellainen sitkeä hirveä työnteon eetos on myös terveysriski. Omassa suvussani on esimerkkejä suoranaisesta työnarkomaniasta ja siitä olen jo jotakuinkin "kuivilla". Lähi-ihmisuhteetkin ovat paremmalla mallilla kun ei ole koko ajan työ mielessä.

      Kun ajattelen esim. niitä työttömiä pienten lasten vanhempia, jotka olen tuntenut, niin minusta on se on ollut heidän lapsilleen hyväksi, että vanhemmat ovat paremmin perillä siitä mitä lapsille kuuluu ja missä he menevät. On aikaa annettavaksi lähimmille. Työttömyyskään ei siis aina ole pahaksi.

      Poista
    6. Kyllä juuri näin, pienet lapset, ja miksei vähän isommatkin, ovat kaikkein tärkeimmät.

      Tuo minun tilanteeni oli pakkosauma. Olin talossa äidinkielen ainoa opettaja, ja minun piti ottaa kaikki tunnit, joita oli niin paljon, että melkein kahdelle opettajalle. Kuitenkaan tunnit eivät riittäneet aivan päätoimisuuteen asti toiselle opettajalle, joten katsottiin parhaaksi, että minä otan ne. Vähän jälkeen tuon kauden ääneni alkoikin oireilla ja johti muutaman vuoden kuluessa työkyvyttömyyteen.

      Poista
  30. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288618609117.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, haluaisitko kertoa, miksi tuo linkki? Linkit ovat huonoja keskustelijoita, harva avaa ne.

      Poista

  31. En haluaisit puuttua tähän keskusteluaiheeseen. Aihe on kuvottava. Siis hirvittävä uhrin omaisten kannalta. Elämä.

    Yhteiskunnan on helpompi sisältäpäin kumpuava uhka torjua kuin uhka joka tulee muualta; järjestäytyneeseen yhteiskuntaa ei kuulu ihmiset jotka eivät pysty elämään järj. yhteiskunnassa. Polkupyörävarkaista ei niin väliä, mutta sarjamurhaajista on.

    Yhteiskunnalla pitää olla mahdollisuus sulkea keskuudestamme murhaajat pois. Se, onko sarjamurhaaja sairas/tai narsisti, on toinen asia. On ihmisiä jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa, eikä itsensä (joka on sama asia), heitä varten on hoitolaitokset. Elinikäisselli on hyvä. - Tärkeintä kumminkin on ettei lainkäyttö saa perustua kostoon, silloin sillä ei ole enää oikeutta. Laki ei ole subjektiivi.

    Maailma on paha.

    Tänäänkin, kuten eilen ja taas huomenna U.S.A.:n liidotkit listivät - yhden mahdollisen pääperkeleen ohella - 10, 2, ei yhtään, tai 24 TÄYSIN VIATONTA siviiliä tästä todellisuudesta muualle. Sho what? Ja se mitä tapahtuu Syyriassa, siitä meille ei edes kerrota. Ai, miksi? Siksi, koska emme ole siitä kiinnostuneita.

    Saatanan uskonnot!

    Ps. Tai mitäs niistä. Kohta on isänpäivä. Ja etenkin lestadiolaiset rouvat ostavat miehilleen Prismasta (koska siitä saa bonusta) uusia kalsareita, sellaisia, jossa ei ole sepalusta... ikään kuin se nyt mitään enää auttaisi.


    Ei, en tällä vähättele
    yhtäkään suomalaista murhattua/tapettua ihmistä.


    Olen yhden tyttären isä. Jos hänelle olisi käynyt noin... ja saisin käsiini tekijät... niin on ehkä järkevintä keskeyttää tämä ajatus tähän. (En kaipaa kunnialoukkaussyytettä edes fiktioista.) - Ps. Tunnen kyllä - se kuuluu yleissivistykseeni - aika puistattavia (huh,huh!) keskiaikaisia kidutusmenetelmiä. Eli jos saisin nämä tekijät käsiini... hetkinen, tästähän minun nimenomaan ei pitänyt puhua. (Mutta jos ei aina jotain tiettyä teknistä kidutusyksityiskohtaa muista, voihan googlettaa...)






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis my man! Lav juu! Ajattelen samoin. Minusta katosi loppukin suvaitsevaisuus, enkä usko sen ihan äkkiä palaavan takaisin.

      Poista
  32. Siis asia, teko, on kuvottava, mutta juuri siksi aihe on tärkeä ja siitä mielestäni jopa pitää puhua eikä vaieta pois. Yhteiskunta on valitettavasti myös paha, niin kuin Mikis sanot. Ihmiset eivät aina ole hyviä, vaikka hymyilisit kaikille.

    Polkupyörä- ja leipävarkaat joutavat minustakin olla joukossamme ja jopa hieman rötöstellä, jos se tuo leivän jonkun suuhun eikä kenellekään aiheuteta kipua tai suurempaa harmia. Polkupyörävarkaat lainaavat yleensä kulkutarpeeseen, ja pyörä löytyy jonkin matkan päästä. Ainakin ennen vanhaan.

    Lestadiolaisperheistä luin juuri kirjan Taivaslaulu, ja siinä kerrottiin, että naista katsotaan aina tervehdittäessä ensin vatsanseudulle, sitten vasta silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunta on me ihmiset, mutta kaikki eivät ole pahoja. Vain osa. Ja se osa saa aivan liikaa huomiota osakseen. Tätä menoa tuollainen käytös vain lisääntyy. Pitävät itseään voittamattomina.

      Poista
    2. AnnaY, eikös ole melkoisen selvää, etteivät kaikki ole pahoja? Tai mitä sillä pahallakin nyt sitten tarkoitetaan.

      Itse tarkoitan pahalla ehkä vain kliinistä psykopaatin ja narsistin määritelmää ="omatunnoton ihminen", jonka sisin on tyhjä ja joka siksi pyrkii peilaamaan itseään muihin käyttäen heitä hyväkseen. Itsensä hän näkee virheettömänä. Tällaisia ihmisiä on mielestäni hieman enemmän kuin heti huomaa ja mitä sanotaan - prosentti tai pari ihmisistä. Koko aikammehan on päivä päivältä narsistisempi ilmapiiriltään.

      Muilla kuin psykopaatti-narsisteilla jotkin teot voivat olla pahoja, mutta ei se vielä tee koko ihmisestä pahaa. Tähän ryhmään voisi ehkä laskea onnettomien olosuhteitten uhrit, huonosti kohdellut nuoret, jotka kuitenkin ovat tuntevia ja empatiaanja katumukseenkin pystyviä ihmisiä.

      Poista
    3. No... tuo tokaisuni nousi siitä ärtymyksestä, että kaiken aikaa puhutaan pahasta yhteiskunnasta ja joskus unohdetaan, että se yhteiskunta olemme me kaikki.

      Poista
    4. Ok, kenties niinkin. Toisaalta usein puhutaan enemmän kaikesta siitä, missä nähdään korjattavaa, ja ehkä näin pitääkin tehdä. Tätähän politiikassakin tapahtuu. Kunnossa olevat asiat ovat selviä, ne eivät kaipaa samalla tavalla huomiota. Näin sitten nuo hankalat asiat korostuvat.

      Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa yhteisten asioitten hoito ja epäkohtien korjaaminen aika tavalla, joskin nautin suuresti myös kaikesta kauniista, jota ihmisen ympärillä on. Ehkä tämän puolen itsestäni ilmaisen parhaiten valokuvausharrastuksellani.

      Poista
  33. Jolle on sen kaltainen tyyppi, että hänestä kuullaan vielä, siitä ei ole epäilystä. Hyvässä tapauksessa se on kuolinuutisensa joltain kujalta maailmalta, huonossa tapauksessa se on jotain aivan muuta. Vaarallisuus on ilmeinen, sen todistivat jättämänsä viestit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muutenkin aika kummallista oikeuslaitokselta, että elinkautinen muuttuu toisessa tuomioasteessa kahden vuoden käväisyksi. Onkohan siellä ollut ymmärtäväisiä naisia nuijan varressa?

      Banaani on pelottava ilmestys nimenomaan tuon psykopaattisen tuntuisen käytöksen vuoksi. Hänellä on käsivarteen tatuoituna aseita. Siis aseita.

      Poista
  34. Muutaman kerran oo kattonut kuolemaa silmästä silmään. (Enkä kehu tällä, koska siinä ei oo mitään kehumista, se on tyhmyyttä täynnä. (Vaiko onko ihminen fiksu kun se lähtee kiipee Lahden radiomastoon - siihen toiseen - 20 asteen pakkasessa? Ite yritin. Ja hengissä oon vaan sen takia että puolessa välissä tajusin että en mä ikinä pääse ylös. Kävi niin uskomattoman kamala viima. Hyvä, että pääsin takaisin maan pinnalle.)

    "Kuolema,
    käy sisään ja ulos, käy ulos ja sisään,
    Kapakassa".

    Santoksessa, siellä sivummalla, eräässä satamaräkälässä minulle meinasi käydä kalpaten. ... tiskinpöytään lyötiin rikki kolmenvartin viinapullo ja pullonpohja työnnettiin kurkkuuni ja kähistiin "ai kiljuu juu". Ei se ollut mikään vitsi, kyllä sen tajusi, siksi siihen suhtautuikin. - Mutta koska olen tästä jo kertonut en kerro sitä nyt. - Tätä en muista olenko minä tätä kertonut... aikaa tästäkin on? No, on miten on, olin eronnut, ex-vaimoni asui Tampereella ja siellä oli myös lapsemme. Hänen mielestään olisi parempi että minä hoitaisin lasta, niin minunkin mielestäni, sen takia istuin Jyväskylän torilla yöllä koska... asuin Jyväskylässä ja minun piti mennä hoitamaan tätä asiaa Tampereelle mutta olin myöhästynyt viimeisestä junasta ja... ajattelin, että meneehän niitä junia aamullakin. Olin torilla, oli lempeä elokuinen yö, ei palellut, ja salkussani minulla oli allekirjoituksia vaille olevia papereita jotka tekisivät minusta Saagan yksinhuoltajan. No, oli salkussa myös 2 kpletta Koskenkorvapulloa. Yö oli pitkä... mutta, kuten jo taisin mainita, lempeä. Kelloni mukaan enää kuusi tuntia niin juna lähtisi. Mikäpäs minun tässä on ollessa... ajattelin.
    Meinasin nukahtaa.
    Mutta sitten siihen tuli kaksi ihmistä, pieni ja iso, molemmat vähän nuhjuisen näköisiä. Se isompi istahti viereeni ja kysyi karhealla äänellä että "ONKO SULLA VIINAA?". Olihan minulla, kuten äsken teille taisin jo mainita, sille sanoin että "Ei." Siitäkös se innostui vittuilemaan minulle. Ja minä kun en tykkää siitä että minulle ruvetaan vittuilla, aloin vittuillalla. (Samalla kun kuu katseli meitä, kuu.) Koska olin verbaalisesti lahjakkaampi kuin hän, hän hermostui minuun, ja koko nuhruisella kookkaalla jättiläsvartaloineen hän alkoi penkoa putkikassiaan. (Hänellä OLI 60-luvun putkikassi!) Siinä sen sitä penkoessaan tämä pienempi, sen kaveri, otti mua kädestä kiinni ja sano että "lähretääs kuselle". Ei mua kusettanut, mutta lähdin.Kun päästiin linja-autoaseman taa, se löi mua syuoraan naamaan. Meinasin lyödä takaisin... mutta se katto mua suoraan silmiin ja sanoi "etkö sää saatanan idiootti tajua mistä on kyse. miks sää sille rupesit vittuilee. se on just päässy vankilasta, se on tappanu kaks ihmistä, puukkoo se etsii kassistaan, seuraavaks se tappaa sut." Menimme takaisin penkille. Istuin samalle paikalle mistä lähdin. Oli hiljaista, linnutkin olivat - tai eihän siellä torilla muita lintuja ollut kuin puluja.Mutta nekin nukkuivat nyt. Aloin lausua runonsäkeitä - kyllä, ihan sen takia ettei minua pelottaisi, Leinoa ja Sarkiaa. Kumpikin kuuntelivat. Kun lopetin se isompi taputti mua olkapäälle ja kysyi että "otatko viinaa?" Vastasin, että ihan mielelläni. Siitä ihme jenkki-putki-kassistase taikoi ginipullon - giniä!, ja se me sitten juotiin kolmistaan. Eikä siinä mennyt kuin tovi. No, se taikoi kassistaan toisen ginipullon - giniä! Sen tuhoamisessa kului sen verran aikaa, vaikka meitä edelleen oli kolme, että tuli aamu ja minun piti sanoa näille ystävilleni että "nyt mun pitää mennä junaan. " Hyvästeltiin. (He olisivat halunneet saattaa minut asemalle mutta sain puhutta että menen sinne yksin.) - Junassa nukuin koko matkan.

    VastaaPoista
  35. Voi Mikis, tämmöisen tekstipalan jälkeen ei uskalla sanoa mitään, ettei mikään mene pilalle.Tahtoisi vain kääntää sivua, ei ohi, vaan seuraavalle. Kunpa tämä olisi vain pala tarinaa, ja se tarina jatkuisi.

    VastaaPoista
  36. Mustanaamio (Phantom), joka pukeutuu kokosukkahousupukuun, sanoo (ennen kun lätkäisee pääkallosormustatskan toisen leukaperään) että "olen hyvä hyville, paha pahoille".

    Jos teillä, rakkaat rouvat, on poikalapsia, niin kasvattakaa ne tähän henkeen. Älkääkä jääkiekkoilijoiksi. Koska... Pääkalloluolassa on ainakin parempi järjestys. (tuo oli ihan typerä heitto... parempi järjestys. miten nii, huh huh.mistä sä tommosia oikein keksit... äläkä koko aikaa piereskele siinä. huh,huh. kuule sun pitäis keksiä itelles jotain muuta tekemistä kun maleksia täällä mainostoimistolla?tä? jakaisit vaikka postia.)

    VastaaPoista
  37. Ihminen ei synny pahaksi.Kaltoin kohdeltu,nöyryytetty,alistettu ja mitätöity ihminen,jota vielä fyysisesti pahoinpidellään voi sitten jo ollakin todellinen vaara "kostoretkilläään".
    Sanoo tämä täti,jolla ei ole kukkia hatussa ( kun ei ole hattuakaan ), mutta muualla senkin edestä.

    VastaaPoista
  38. Ei synnykään, Syysmyrsky. Eikä liioin hyväksi. Tämän ovat meitä viisaammat ihmistieteilijät jo tuhannesti todenneet.

    VastaaPoista
  39. PS Jos pieni lapsi ei saa ohjausta, ts. kasvaa villinä, hän ottaa käyttöön aggression ja vihan, koska ne ovat tehokkaimpia keinoja saavuttaa päämäärä, esimerkiksi lelu tai ruokapala.

    Mitä tästä voimme päätellä ihmisen synnynnäisestä "pahuudesta" tai "hyvyydestä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti ihmisessä on jo alkujaan valmiina hyvä ja paha. Kumpi noista sitten nousee vallitsevaksi ei olekaan mielestäni mitenkään yksiselitteistä, tietenkään. Eri sairaudet tietysti myös vaikuttavat.

      Lapsen ohjauskaan ei aina selitä jotain tiettyä käytöstä.
      Vaikka lapsi kasvaisi melko villinä ja vapaana ei siltikään lapsi välttämättä valitse aggressiota tai vihaa mallikseen.

      Ehkä tällä haluan vain sanoa, että lapsi on aina riski. Vaikka kuinka hyvin opastaisin ja ohjaisin sekään ei aina ole tae mistään.

      Poista
    2. Ripranie, ilman aikuista kasvatustakin lapsi oppii selviytymään, mutta ei välttämättä opi niitä taitoja, joita aikuiset odottavat ja joita yhteiskunta hyväksyy, vaan voimaan tulee mieluummin viidakon laki.

      Aggressio on luonteva keino, jos lapsi jätetään pärjäämään omillaan. Lapsi ei opi empatiaa eikä toisen oikeuksien kunnioitusta ilman aikuisen ohjausta, vaan saattaa lyödä sumeilematta leikkikaveriaan ja riistää tältä lelun, koska aggressio on tehokkain tapa toteutaa tavoite. Lapsi ei tee tätä pahuuttaan, vaan tarkoituksenmukaisuussyistä. Ilman ohjausta ja rajoja lapsen omatunto (yliminä) ei kehity niin, että se alkaisi säädellä käytöstä ja muiden kohtelua. Ihminen ei siis opi itsestään yhteisölliseksi ja hyväksi, vaan sosiaaliset taidot eli muiden huomioon ottaminen on kasvatuksen tulosta. Sosiaalisuus taas on synnynnnäistä, se miten ihminen viihtyy muiden seurassa, mutta sehän on aivan eri asia kuin sosiaaliset taidot.

      Lainasin tuossa edessä Liisa Keltikangas-Järvistä, psykologian ja erikoisesti lapsen kehityspsykologian asiantuntijaa.

      Poista
  40. Emme yhtään mitään Iiines.Emme yhtään mitään.
    Oma ajatukseni tässä tuomiokeskustelussa on,että ymmärtämällä edes jollain tavoin pahuuden syntymekanismeja,voimme oikeusvaltiossa taata tämäntyyppisten rikollisten kohdella oikeudenmukaiset tuomiot eli pakkohoidon,siis vankimielisairaalan.
    Sehän on pahin rangaistus myös rikolliselle itselleen,koska hän ei tunnista olevansa sairas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä syystä minäkin aina paasaan näistä pienen lapsen kohteluista, eli oikeastaan kasvatusasioista niin, että minusta saa varmaan vähän oudon himo-opettajan kuvan, jos ei malta syventyä sanoihini - ymmärrän, ettette aina ehdi ja viitsi.

      Sanon tässä nyt vain lyhyesti, että en kannata erilllistä metodikasvatusta, vaan vain lapsen kanssa elämistä, halua ja kykyä läsnäoloon (ilman kännykän/tietokoneen näpräilyä samaan aikaan.).

      Poista
    2. Minä saa sinusta kyllä ihan välittävän aikuisen kuvan.Paasaaminen ja paasaaminen...parempi se,kuin ei mitään.

      Poista
  41. Niin mutta jos se sittenkin on niin, että moni hyvä ihminen syntyy pahana. Ja moni paha ihminen hyvänä. - Ja sitten tätä sekasotkua yritetään selvittää... koko elämä?

    Uskovana kaikki olisi helpompaa. Imaamit valehtelevat - käteenvetäjät - että kun kuolet säädyllisellä tavalla saat nussia 77:ää impeä. (huh,huh) Ite oon puhkaissut noin kolme immenkalvoa, jokainen kerta oli tavallaan uuvuttava. (Immenkalvoa ei muilla nisäkkäillä ole kuin ihmisillä. Tämä on mysteerio.)
    Maarianhamina...? ja saksalainen Risling... Ja teltta, jonka ovisuu lepatti. Ja junien kolina. (Eihän Ahvenanmaalla ole rautateitä?) Ei olekaan. Mutta siitä huolimatta Hilkka sanoi että junat kolisivat koko yön, niin, ettei hän saanut nukutuksi. No, neitsyt mikä neitsyt, entinen. Rakkaani.) -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Niin mutta jos se sittenkin on niin, että moni hyvä ihminen syntyy pahana. Ja moni paha ihminen hyvänä."

      Juuri näin, hieman oikaisten, Mikis mursuni.

      En pidä itseäni kuin lievästi kyynisenä, kun olen havainnut jo melko varhain, että hyvät ihmiset ovat kieroja kuin rinkelit ja pahoissa taas voi olla vakavaa totista ja herkkää karheutta, joka on niin liki elämää että. Vain siitä olen järkyttynyt, että havainto on niin kattava.

      Poista
    2. En muista koskaan lukeneeni (tähän astisesti) näin kivaa metaforaa "kieroja kuin rinkelit". (Tulee mieleen Veijo Meri.) Uskon - koska olen uskoton ihminen - ettei tuo Sinun keksimäsi ole. Mutta se että käytät sitä, osoittaa fiksuuttasi, jo. - Iines ihminen.

      Poista
    3. Chisu - Sabotage ja löytyy mm. Youtubesta.

      Hyvät ihmiset ovat kieroja kuin rinkelit on tosi pelottava asia.
      En vieläkään haluaisi allekirjoittaa tuota.

      Poista
    4. Olipas, olipas mielenkiintoinen laulu! Ja teksti! Ja Chisu!

      Poista
    5. Juu, Chisun Sabotaasista tuo sanonta on jäänyt mieleen. Laulu on muutenkin melkoisen hyvä, kuten Chisukin on lahjakas.

      Minäkään en tahtoisi allekirjoittaa tuota lausahdusta Ripranie, mutta kun se usein vaan on niin.

      Olen huomannut sen parhaiten täällä netissä. Ne, jotka alkuun lähestyvät kauniisti ja suloisesti, antaen itsestään hyvän ihmisen kuvan, ovatkin yhtäkkiä omahyväisiä, ilkeitä selkäänpuukottajia ja koettavat jopa suistaa sinut radaltasi vihajaillen tietävänsä, kuka oikeasti olet ym..

      Tavallisessa elämässä itseeni ei ole kohdistunut tällaista, mutta tarkkailemalla sitä huomaa kaikkialla. Kiltit kirkkouskovaiset mummut saattavat lähes kirota naapurinsa jne.

      Poista
  42. Onpa taas hyvät jutut, hurjan hyvät. Oli pakko palata.

    Katumus, hyvä syyllisyydentuntoisuus. Se erottaa hyvän pahasta. Tietoisuus omasta (ei toisten) pahuudesta. Hyvänkaavun alle kätkeytyy paljon pahaa, sellaista jota emme näe.

    Palaan vielä tuohon Honkasalon elokuvaan. Toivon ettette ärsyynny. Se nimittäin laittaa aikuiskatsojan todella kovalle koetukselle. Elokuvassa pyöritetään aikuismaailman kyynisyyttä, pessimistisiä
    maailmankatsomuksia ja maailmanlopun maalailuja niin väkevästi, että se pakottaa tutkimaan omaa mielen sisältöä. Ajatusmaailmaa.

    Se, joka ei itke elokuvan lopussa yhdessä vankilaan menevän pikkurikollisen kanssa, on hukassa. Tämä pikkurikollinen, aikuinen mies, tulee tietoiseksi siitä pahasta jolla hän on vahingoittanut nuoren ihmisen sielunelämää. Hän kokee aitoa ja todellista katumusta, syyllisyyttä, eikä katkeruutta ja pessimismiä jota hän on levittänyt ympärilleen kuin mustaa pikeä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu lohduttomalta, ja uskon kyllä sinua. Elokuva on varmaan tunteisiin vetoava.

      Maailma ei ole erityisen hyvä paikka elää. Täällä on paljon itkua ja hammasten kiristystä, ja pessimismille on sijaa.

      Nyt en muista, minkä erityisen synnin tuo tunnontuskiin tullut Betoniyö-kirjan/elokuvan mies oli tehnyt, kun hän oli vahingoittanut nuoren ihmisen sielunelämää, mutta hänen katumuksensa on merkki siitä, että jotakin hyvää on vielä elossa.

      Sitä en tiedä, voiko aikuisiakaan oikeastaan syyttää kyynisyydestä, tässä maailmanlopun maailmassa. Ehkä se on vain umpirehellisyyttä. Ihminen, nuorikin, selviää kaikesta, jos häntä rakastetaan. Se on se avainkohta. Muulla ei ole oikeastaan edes väliä.

      Poista
    2. Romaania en tunne, mutta elokuva on hyvä. En syytä ketään, tunsin ja koin vain sen mikä minun oli tajuttava aikuisena ihmisenä. Umpirehellisyys ei ole vain sitä taikka tätä.

      Maailmanloppua pelkääviä on kuvattu Asterixeissa, kantoivat kilpeä päänsä päällä ja elivät koko ajan pelossa että taivas putoaa niskaan.

      Enivei, ei kukaan tiedä elämmekö tuhon edellä vaiko sen edessä tai keskellä. Elämme kuitenkin.

      Poista
    3. Katson ilman muuta elokuvan, jahka se eteeni tulee. Nuorten maailma kiinnostaa. Katsoin televisiostakin nyt syksyllä tulleen sarjan syrjäytyneistä nuorista. Se oli aika hyvä, mietityttävä, joskaan ei varsinaista uutta näkökulmaa avaava.

      Ihmiset katsovat moneen suuntaan. On yltiöpessimistejä ja yltiöoptimisteja, ja suurin osa siltä väliltä. Ja yhtä totuuttakaan ei ole.

      Poista
  43. Kommenttini katosi bittiavaruuteen,joten yritän myöhemmin.

    VastaaPoista
  44. Ihmisen empatiakyky,eli siis kyky eläytyä siihen,miltä toisesta tuntuu,syntyy omien kokemusten pohjalta.Ja se taas liittyy siihen,kuinka itseä on kohdeltu.
    Tämäntyyppisiä rikoksia,kuin nyt käsitellään,tekevät ihmiset,joita on kohdeltu todella huonosti tai jotka ovat psyykkisesti sairaita tai huumeiden vaikutuksen alaisia.Tai kaikkea tätä.
    Oikea paikka ei ole vankila.
    Toivoisin,että tuomioistuimet myös kuuntelisivat ja ottaisivat huomioon psykiatrian ammattihenkilöstön lausunnot ja mielipiteet japyytäisivät niitä enemmän.

    VastaaPoista
  45. yysmysrsky, tarvittaessahan tehdään aina mielentilatutkimus. Se on lakisääteinen syytetyn oikeusturvatoimi. Eivät tuomarit jaa tuomioita omasta päästään, vaan asiantuntijoita eli lääkäreitä kuunnellen.

    Kannattaa huomata, että luonne- eli persoonallisuushäiriöinen, eli siis esimerkiksi narsisti tai psykopaatti, ei ole mielisairas. Hän on mieleltään terve - käyttäytyy kuin kuka tahansa täysjärkinen, mutta persoonallisuudeltaan pysyvästi häiriintynyt, vinoon kasvanut niin kuin joskus sanottiin. Näitä häiriöitä ei lääketiede ole onnistunut oikeastaan koskaan parantamaan.

    Parantuminen ja onnistunut hoito edellyttäisi potilaalta sairaudentuntoa, jota persoonallisuushäiriöisillä ei ole. Heidän paikkansa siis murhan jälkeen on vankila, ei mielisairaala - viittaan tässä Breivikiin, joka ymmärtääkseni kärsii tuomiotaan juuri vankilassa. Hän on saanut psykiatreilta lausunnon luonnehäiriöön viittaavasta persoonallisuustyypistä, jopa psykopatiaan viittaavaa luonnetyyppiä aluksi esitettiin. Mielisairautta ei todettu. Esimerkiksi lääkityskään ei auta persoonallisuushäiriöin, mutta tehoaa hyvinkin mielen sairauksiin.

    Käsittääkseni siis vain mielisairaita ja mieleltään järkkyneitä ja masentuneita vankeja voidaan hoitaa vankimielisairaalassa ja toivoa parantumisesta on runsaastikin, jos muita esteitä ei ole.

    VastaaPoista
  46. Tiedän tämän,että näin toimitaan.Mutta psykopaatti on kyllä mieleltään häiriintynyt ja hänen paikkansa on mielestäni vankimielisairaalassa.Jo siitäkin syystä,että hän ei voi olla vaaraksi muiden hengelle ja terveydelle.Vankimielisairaalassa,ainakin Suomessa,on ammattitaitoista ja pätevää henkilökuntaa arvioimaan myös sitä,milloin rikollinen on mahdollista päästää vapaaksi,huomattavasti pienemmällä uusimisriskillä,kuin esim.vankilassa,joka toteuttaa vain lakia ja sen mukaan määrättyä tuomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykopaatti ei ole lääketieteen mukaan mieleltään, vaan luonteeltaan häiriintynyt. Hänellä nimenomaan on naamiona terve mieli, ja hän pystyy hämäämään asiantuntijoita ja viranomaisia käytöksellään, jos haluaa.

      Psykopatiaa pidetään nykyään luonne- ja persoonallisuushäiriöiden räikeämpänä, kriminaalisena muotona, vaikkeivat kaikki psykopaatit tee rikoksia. Monissa alan teoksissa sanotaan, että luonnehäiriöistä voitaisiin käyttää yleisnimitystä psykopatia - jota termiä suositellaan. Psykopaatit aiheuttavat muille sielullisia ja ruumillisia kärsimyksiä eivätkä kärsi itse aiheuttamastaan kärsimyksestä.

      Suomessa vuonna 1997 julkaistun, vuosiin 1980 - 1993 ajoittuvan väitöskirjatutkimusken mukaan suurin osa henkirikoksista ja muista väkivallanteoista on luonnehäiriöisten ja/tai alkoholiongelmaisten tekemiä. Heillä väkivallan uusiutumisriski on myös suuri. Mikään rangaistus tai mikään terapia ei tutkimuksen mukaan näytä muuttavan heitä.

      Poista
  47. Klikkaamalla Gustav Shulmann löytyy hyvää ja asiantuntevaa tietoa tähänkin asiaan liittyen.Suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille lämpimästi.

    VastaaPoista
  48. No hups, minunkin kommenttini katosi Bloggerin bittiavaruuteen.

    Sanoin siinä, että Schulman on hyvä, yksi teos löytyy itseltänikin (Naimisissa narsistin kanssa, ja muita olen lainannut). Luonnehäiriöistä paras ja selkein pikaopas on Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli, joka on oikeastaan alan perusteos, joka on käännetty monille kielille.

    Sam Vaknin on hyvä, ja hänellä on selkeät kotisivutkin. Lisäksi kirjastosta löytyy useita luonnehäiriöisten uhrien tarinoita, joista ehkä parhaiten kaikista piirtyy luonnehäiriöisen koko kuva. Diagnoosiahan ei voi edes tehdä ilman uhrikertomuksia, koska häiriö ilmenee siellä, suhteissa muihin, eikä juurikaan näy ulospäin häiriöisessä itsessään.

    Itse vannon kuitenkin Liisa Keltikangas-Järvisen teoksen Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot nimeen, koska se on huippuasiantuntijan kirjoittama, ja siinä viitataan useisiin kansainvälisiin luonnehäiriö- ja kasvatustutkimuksiin. Lisäksi siinä selvitetään kiinnostavasti mm. narsismin/psykopatian syntytapaa ja lapsen kehitystä yksilöksi, joka kasvaa terveeseen yhteisöllisyyteen, pois aggressioista ja omahyväisyydestä.

    VastaaPoista
  49. Mielenkiintoisen keskustelun olet saanut aikaan. Aikalailla opettavaisia ja hienoja kommentteja.

    Itse olen jo tullut valitettavan kyyniseksi. Kyynisyys eskaloituu niin, että en enää oikeastaan jaksa edes keskustella, sillä näköalat ovat niin sumeat. Tai näköalattomat. Tai oikeastaan toivottomat.

    Sen oikeastaan haluaisin sanoa sosiologian opiskelijana, että minusta on kohtuutonta ajatella sosiologisen tieteen ja sen päätelmien olevan syypää tämän kaltaiseen tapahtumaan ja tapahtumaketjuun. Jos vaikka sosiologinen selitys ei juuri tähän esimerkkiin anna täydellistä vastausta, niin Faucaultin " Tarkkailla ja rangaista" -teos kuitenkin kertoo meille aika lailla näiden asioiden taustoista. Taikka Janne Kivivuoren kirja " Rikollisuuden syyt "

    Rikollisuudelle on olemassa tiettyjä syitä. Osa niistä on selvitetty tieteellisesti ja osa on edelleen arkiajattelun kyllästämiä. Päätelmien tekeminen ja rankaiseminen on taas on poliittinen prosessi,, joka kuvaa enemmistön mielipidettä ainakin jossain määrin.

    Yksi asia on kuitenkin varma.

    Joku miettii ja suunnittelee tästäkin tapauksesta elokuvan tekemistä.

    Toinen seikka on taas epävarma. Emme taida tietää koskaan, kuinka monta rakkauskirjettä tämä murhamies ehti vankilassa oloaikanaan vastaanottaa.

    Ongelma ja kuvio on monimutkainen ja filosofisesti hankala. Kosto olisi suloista. Moraali taas vaatii tukeutumaan lakiin. Uskonto taas lupaa, että Jumala loppukädessä rankaisee .

    Tutkimus taas selittää, että olemme erkaantuneet eläimistä kauan sitten. Uskokoon ken haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kommentit tuossa edellä ovat arvokkaita, Tillmanni. On kutkuttavaa lukea ihmisten ajatuksia elämän vaikeista ja syvistäkin ongelmista sen valossa, mitä on oikeasti tapahtunut. En oikeastaan pyri keskusteluun, jolla olisi tieteellistä kvaliteettia, mutta en pane sitäkään pahaksenikaan. Minusta jonkinasteisessa populismissa on totuuden siemen, jota taas asiantuntijakeskusteluissa ei aina ole.

      Minua hieman kylmää se ajatus, että rikosten syitä kartoitetaan kirjallisiin raportteihin ja pamfletteihin. Niihin kun on sitten jatkossa helppo vedota ja panna niiden piikkiin pahatkin paloittelumurhat. Sitten tulee se byrokraattinen naisarmeija, joka puhaltaa pipin pois ja parantaa potilaan. Myöhemmin sitten huomataan, että eihän pipi mennytkään pois.

      Ihan kuin olisi jokin yleinen syy, joka aiheuttaa rikoksen. Esimerkiksi köyhyys, mielenterveyden häiriö tai humalatila. Me vain emme hokaa, mikä se voisi olla, kun tutkija A sanoo x:ää ja tutkija B sanoo y:tä.

      Mikään syistä ei ole automaatti. Luonnehäiriökään ei aiheuta rikollista tekoa kuin pienelle osalle kaikista häiriöisistä. Monesti tilanne ratkaisee. On vain turkasen huono onni, jos itse valitsee väärin: hymyilee bussin päätepysäkillä kauniisti palavasilmäiselle psykopaatille, jolla seksusaalisen himon laukaisee vaalean naisen hymy. Muutoin psykopaatti voi ohjata vaikka seurakunnan lähetyskerhoa.

      Poista
  50. Taitaa monesti oikeuslaitoksetkin ajatella, että Jumala loppukädessä rankaisee.
    Vääriä todistuksen antajia on pilvin pimein ja eri asia sitten on, kuka niistä koskaan jää kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärän todistuksen antaminen on rikos, josta on seuraamuksia. Itse en osaa uskoa, että oikeuteen tullaan pilvin pimein antamaan vääriä lausuntoja.

      Vaan mitä se kertoo meistä ihmisistä, jos väärän todistuksen antajia olisi pilvin pimein? Olisimmeko muka edes ansainneet rehellisen oikeuslaitoksen?

      Poista
    2. Syytetty ainakin saa valehdella omassa asiassaan niin rankasti kuin kehtaa, eikä se edes vaikuta tuomioon.

      Joskus ihan ihmettelen, että kun melkein aina rötöksen tehnyt valehtelee härskisti, niin miten he kehtaavat katsoa itseään peilistä myöhemmin. Minua ainakin hävettäisi ihan saatanasti, jos ensin tekisin rikoksen ja sitten valehtelisin päälle.

      Milloin olette viimeksi kuulleet, että rikoksen tehnyt edes kiinni jäätyään myöntäisi tekonsa reilusti?

      Poista
    3. Syytetty saa valehdella, mutta se otetaan huomioon: hänen lausuntonsa eivät ole yhtä painavia kuin todistajien, joilla on velvollisuus pysyä totuudessa, vaika valehtelulle olisikin hiihtoliiton hyväksyntä.

      Sillä ei taas ole mitään tämän asian kanssa tekemistä, että hiihtäjiä ei saa sanoa narkeiksi, he ovat lääketieteen kaitselmuksessa olevia maamme sankareita.

      Poista
    4. Syytetty rikoksentekijä valehtelee, ja se on oikeastaan jokseenkin ymmärrettävää - en tarkoita hyväksyttävää. Miksi ei murhamies valehtelisi, kun hän kerran pystyy tappamaankin?

      Kun syyllisyys on täysin ilmeinen, syytetty yleensä tietää, että hänen tuomionsa saattaa lyhentyä, jos hän puhuu totta ja on yhteistyöhaluinen oikeuden kanssa.

      Sen sijaan todistajat ovat usein tavallisia kunniallisia kansalaisia, jotka vannovat oikeudessa totuusvalan. Se on hieman eri asia kuin syytetyn valehtelu. Vaan toki osa silti voi hyvinkin valehdella, mutta tuskin valtavat määrät valehtelevat todistaessaan.

      Poista
    5. Oikeastaan tarkoitinkin juuri sitä, että ovatko rikolliset todella sellaista "huonompaa ainesta", jolla ei ole mitään häpyä eikä edellytyksiä sivistyneeseen elämään? Eihän ole yhteiskunnan etu edistää sellaisten lisääntymistä, kuten tämä yksi lynkattu juutalainen erehtyi kirjoittamaankin?

      Vai onko se opittua: kun joudutaan tuomiolle, kielletään kaikki ja valitetaan joka instanssiin, veronmaksajien kustannuksella?

      Missä on rikollisten itsekunnioitus? Siinä mielessä nämä liiviläiset ovat todella rikollisten eliittiä, etteivät he puhu kuulusteluissa mitään. Eivät alennu valehtelemaan,

      Poista
    6. Eivät ole "huonompaa ainesta", kuten kukaan ei ole myöskään "parempaa ainesta". Rikollisia on tietenkin erilaisia psyykensä tilaltaan. On luonnehäiriöisiä, on mielenterveyden häriöisiä, mielisairaita, mutta sitä en tiedä, voiko täysin terve ja tasapainoinen ihminen tehdä vakavaa rikosta. Kenties tilapäisessä häiriötilassa, mutta onko sitten enää "terve"?

      Uskoisin, että luonnehäiriöisillä rikollisilla usko itsen paremmuuteen säilyy kaikissa oloissa, mutta muilla itsekunnioitus voi olla pohjimmiltaan hyvin huono.

      Poista
  51. Mutta Riku - entä tämä yleinen hokema, että on "sana sanaa vastaan"?

    VastaaPoista
  52. voi helvetti, että pistää vihaks tommonen! kävin ilmiantamassa ton vitun jollin facebookissa ja toivon, että muutkin tekis niin. perkele mikä ukko -,-

    VastaaPoista